Oleilun sietämätön keveys

No hohhoijaa.

Mä tulin miettineeksi taas kaikenlaista luettuani tuosta eilisestä "Maria!"-nimisestä telkkariohjelmasta. Kyseessä on niin kuin sellainen ohjelma, missä joku Helsinkiläisnainen vittuilee ja vihjailee ihmisille talk show'n muodossa

Siinä oli vieraana joku varhaiseläkkeellä oleva natsi, Jussi&Saana Parviainen sekä sitten joku jätkä veti siellä sellaisen biisin kuin "terveisiä lattianraosta" tai jotain sellaista.

Siis helvettiläinen mitä p*skaa. Täytyy kuitenkin tietyllä tavalla arvostaa sitä taitoa miten televisio-ohjelmat nykyään masentavat minua tasollaan ihan oikeastikin.

Olen muuten myös miettinyt sitä että nykyään tuntuisi siltä että ilmaisen todella paljon itseäni kirjoittelun ja lukemisen kautta. Tai siis, lähinnä ilmaisen itseäni paljon kirjallisesti mutta luen siinä sivussa myös kaikenlaista. Tuntuu että jotenkin tätä harmaata todellisuutta on helpompi navigoida kirjallisen ilmaisun kautta ja muutenkin tuntuu hyvältä päästää ulos kaikkea kirjallisessa muodossa ja tietää että jotkut niitä juttuja jopa lukevat. Tämä blogi on alkanut muodostumaan ja onkin jo vuosikaudet ollut päiväkirja. Mä olen jälleen alkanut miettimään että miksi kirjoitan näinkin julkisesti omasta elämästäni. Se on erään kaverini kauan aikaa sitten lausuman syvän viisauden mukaan vaikeaa ja kenties turmiollistakin- etenkin jos kirjoituksiasi sitten lukee sellaiset tyypit jotka haluavat löytää niistä jotain pahaa. Näin minulle on ennen käynytkin, mutta sellaiset henkilöhahmot ovat jo kauan aikaa sitten jätetty taakse ja oikeastaan heidän kaltaistensa henkilöiden takia olisikin aikoinaan pitänyt ymmärtää pitää tällaiset blogit kokonaan päivänvalosta.

Eivätpä nuo asiat minua nyt niin enää haittaakaan. Tietysti onhan ne kivuliaita muistoina- että kykeni sallia jonkun päästä niin lähelle itseään että sitten heikolla hetkellä sitä kyettiin käyttämään verisesti hyväkseen ja vielä valehtelemaankin ihan vaan koston merkeissä.

Nykyisille seurustelukumppaneilleni en ole kertonut pitäväni mitään blogia enkä koskaan maininnutkaan moisesta. Vaikka tämä onkin julkinen blogi, niin kuitenkaan en aio heille koskaan paljastaa että pidän tällaista blogia enkä suinkaan halua heidän koskaan lukevankaan näitä juttuja täältä. Luonnollisesti kourallinen ystäviäni kyllä tietää tästä blogista, mutta tuntuu että suurinta osaa ei taida onneksikaan tällaiset jorinat niin paljoa kiinnostaa ettäkö sillä olisi mitään väliä. Toisekseen olen kyllä saanut kavereiltani sellaistakin palautetta että tämä blogi on kuulemma siitä haasteellinen lukea että tässä ei kerrota tarpeeksi eikä mitään sanota suoraan muutenkaan, joten täytyy olla aika lähellä minua että näitä juttuja ylipäätään ymmärtää.

Uskon kuitenkin että avoimuuden ajat tällaisista jutuista ovat olleet jo kauan aikaa ohitse. Tämä kuitenkin pysyköön yhä edelleen julkisena testamenttina minulle itselleni sekä kenties jälkipolvillekin siitä että.. minä kai joskus olin olemassa.