Wednesday, April 12, 2006

Incense and Peppermints

Vartiointia kiristettiin sitten koko pihamaalla muutama päivä sitten tapahtuneen murtoyrityksen jälkeen: postilaatikon läheisyydessä puun oksalla odottaa kamera joka silmäilee jokaista sisääntulijaa äänettömän tehokkaasti.

Minä olen viime aikoina päässyt oikein kunnolla käsiksi tähän internetin huutokaupoissa suoritettavien kauppojen maailmaan: jokainen viikko olen aina jotakin myynyt ja rahaa on alkanut tulemaan reilusti yli opintotuen, jota ne typerät valtion sedät ja tädit vieläkin minulle makselevat.

Rahaa on siis tuloihin verrattuna kertynyt ihan hyvin: olen saanut puhdistettua nurkkanikin entistä tehokkaammin kaikenlaisesta turhuudesta. Tarkemmin ajatellen on aivan helvetin hyvä että muutaman vuoden takaisten "alun kankeuksien" jälkeen tämä netissä kaupustelu löi itsensä lävitse minun talousjärjestelmässäni: olen vihdoinkin ymmärtänyt että helvetinmoinen määrä roinaa keräämässä pölyä milloin minkäkin hyllyn pimennoissa ei tee minua onnellisemmaksi. Uuden käsitykseni mukaan täytyy pyrkiä entistä enemmän siihen askeettisemman elämäntavan tavoitteluun kuin turhaan materialismin haalimiseen.

Totta kai aina välillä ostelen milloin mitäkin tarvitsen: se mikä kuitenkin on varmaa tässä vaiheessa, on se että prikaatin varustamiseen verrattavia määriä armeija-kamaa tänne ei enää tule kerääntymään. Myin jo huomattavan osan turhuuksia pois ja suunnittelen entistä suurempia laajennuksia varastoiden tyhjentämiseen.

Sitten muihin uutisiin: minä hain aikuisten ihmisten Yliopistoon ! Hakemukseni lähti Vaasan Yliopiston Humanistiseen tiedekuntaan, jossa toivoisin viimeistään tämän vuoden lopussa opiskelevani Englannin kieltä. Pääsykoekirjan, Michael Collinsin The Emerald Underground - teoksen, olen jo hankkinut ja aloitin viime yönä sen lukemisen: teos kertoo Irlantilaisesta Liamista joka päätyy laittomaksi siirtolaiseksi yhdysvaltoihin 1980 - luvulla sekoittaen itsensä kaikenlaiseen enemmän tai vähemmän laittomaan. Pääsykokeet ovat sitten joskus kesäloman aikana - asetelma on sikäli pelottava että kyseisen kirjan tahkoaminen on ollut vähän turhankin helppoa ja mieluisaa: jotenkin minua pelottaa että olen antanut itseni vajota jonkinlaiseen vääränlaisen helpottuneisuuden tilaan josta on luvassa vielä karu herätys todellisuuteen. Lähinnä siis se polttava kysymys joka huulillani pyörii on yksinkertaisuudessaan "onko tämä näinkin helppoa ? ".

Luin myös viime yönä loppuun tuon Paasilinnan "Tuomiopäivän Aurinko Nousee" - tekeleen: täytyy kyllä sanoa että ihan parasta se ei kyllä tälläkään kertaa ollut. Juoni oli älyttömän pitkäveteinen ja jatkuvasti reistaili kantavan pääteeman ulkopuolelle: kenties kirja ei ollut ihan sitä mitä odotin sen olevan - taikka sitten kirjailija itse oli vain väsynyt keksimään hyvää juonta kirjalleen. Kirjan loppu oli myös lähes yhtä huono kuin samaisen kirjailijan Jäniksen Vuodenkin: perisyntinä näyttäisi olevan aina se että loppuun tungetaan samaisen kirjailijan muiden teosten hahmoja täysin absurdisti sekoittamaan pakkaa epämääräisen pseudotieteilyn lisäksi.

Kirja oli varmasti tähänastisista kyseisen kirjailijan teoksista jotka olen lukenut se huonoin: tätä ennen lukemani Hirttämättömien Lurjusten Yrttitarha taas oli aivan saaketin hyvä yhteiskunnallisella kritiikillään ja yleisellä sanomallaan. Valitettavasti tämä teos ei siihen yltänyt, vaan pikemminkin jää pahasti taka-alalle hieman halpana tuotoksena.

Noh, minä lähden tästä taas tuon hulvattoman tyttöystäväni kanssa sekoilemaan pääsiäisen ajaksi: en siis tule olemaan kotona ennen seuraavaa maanantaita. Pienenä paljastuksena voin todeta, että olen saanut aikaiseksi toisen lyhyehkön novellin Viimeisen Cowboyn tapaan: sen on koelukenut toistaiseksi kaksi henkilöä - kritiikki on kuitenkin ollut vähäistä ja molemmat ovat ainakin jälleen kerran kehuneet sitä omaperäiseksi.

Katsotaan että mille päälle satun tässä lähiaikoina: kenties saatan jopa julkaista sen täällä.

Loppuun vielä todella rasvaisenkin kliseinen toteamus:



Munarikasta pääsiäistä ,

Toivottaen (r.a.k.a.s.) Dalleer-setänne

No comments: