Rude awakening

Heräilin tänään lähes tasan 08:30. Herätykseni oli varsin brutaali, sillä heräsin kesken unen.

Ihan hemmetin hyvä toisaalta että heräsin kesken unen, sillä kyseinen uni oli epämiellyttävä. Se koski oikeastaan menneisyyden suhdesotkuja, jotka eivät luonnollisesti ole mitenkään suosittuja unenaiheita, kuten varmasti ymmärrättekin. Herättyäni minulla oli todella ahdistava olo vähän aikaa, enkä edes halunnut jäädä sänkyyn makailemaan. Kuin pisteeksi i:n päälle minulla oli jostain kumman syystä kylmä - tuntui että asuntoni lämpötila oli laskenut useita asteita. Oliko tämä kuvitelmaa vai vain ikävä realiteetti - sitä on vaikea sanoa.

Niin tosiaan - minunhan ei pitänyt kirjoittaa mitään tänne muutamaan päivään. Taisin pettää lupaukseni, mutta se ei niinkään minua haittaa. Rupesin miettimään että toisaalta on aika naurettavaa ruveta pitämään kaikenlaisia estoja päällä näistä kirjoitteluista. Se nimittäin rajoittaa taiteellista vapauttani. Ja jos toisaalta materiaalia pursuaa, niin mikäpä siinä, huh? Ei tällainen ikuisesti kestä, joten kirjoitetaan silloin kun tosiaan pystytään.

Kirjoittelin nyt muutaman päivän aikana myös aika pitkän postauksen konsolipelaamisestani. Viimeistelen sitä vielä hiukan, ja tämän jälkeen sitten julkaisen sen. Sen jälkeen olisi sitten tarkoitus pistää ilmoille postaus PC-pelaamiseni lyhyestä historiasta. Se nyt kuitenkin on lyhyempi sisällöltään verrattuna tähän ensimmäiseen.

Nälän maantie

Lupasin itselleni että en oikeastaan kirjoittaisi tänään tänne mitään postausta. Tuntuu jotenkin vähän liian turhalta ruveta joka päivä kirjoittamaan jotain ihmeen täysin turhanpäiväisiä sepustuksia päivittäisistä rutiineistaan. Tekisi mieli kirjoittaa aina silloin kun on asiaa - antaisi nimittäin blogilleni huomattavasti ammattimaisemman - vai sanoisinko ehkä kenties että asiallisemman otteen.

Tänään minulla oli päällimmäisenä tasan yksi tunne herättyäni: nälkä. Eilen söin yhden lämpimän aterian, ja loppu ruokavalio koostuikin sitten Myslistä ja yhdestä juustosämpylästä! Aamiaiseksi heitin siinä huiviin Mysliä sekä joka aamun klassikkoa - eli teetä. Juustosämpylät olivat loppuneet eilen illalla.

Katsoin eilen illalla South Parkia Neloselta. Sehän esittää kaksi jaksoa peräkkäin nykyään Jerichon ohjelmapaikalla tiistaisin. Se ensimmäinen jakso, eli Cartmanin huvipuisto, oli aika keskitasoa. Ei naurattanut. Sen jälkeen tullut jakso oli se seksivalistus-episodi, jonka olinkin jo aikaisemmin nähnyt. Olin aika väsynyt jo tuohon aikaan, joten menin nukkumaan siinä about kahden aikoihin jälleen. Heräilin yhdeksältä. Nyt on alkanut vakiintumaan erittäin toimiva päivärytmi - kahdeksan tai yhdeksän aikoihin ylös ja nukkumaan siinä kymmenen ja kahden välillä.

Kirjoitin myös eilen taas lisää Horror-novelliani. Alkuunhan se on lähtenyt ihan hyvin - valmiina on nyt 14 sivua. Materiaalia pursuaa mielikuvituksestani toteutettavaksi asti muutama kohtaus päivässä - vaikka kieltämättä pelkään että en ehkä saa siihen mitenkään yhtenäistä runkoa. Minulle tulee jatkuvasti mieleen hyvältä kuulostavia "kohtauksia" kyseiseen novelliin vähän elokuvakohtausten tapaan, mutta ne ovat kuitenkin vain pieni osa kokonaisuutta. Vaikeinta on yhdistää kohtaukset keskenään siten että niiden välille syntyy jokin yhteys. Ja vielä vaikeampaa on pitää hyvää kirjoitusmotivaatiota yllä. Toivoisin että saisin tämän novellin valmiiksi ennen muuttoani - sillä en ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään. Viimeksi kirjoitin täyspitkän novellin vuonna 2006, enkä sitä ole näyttänyt kuin ehkä kahdelle ihmiselle. Tuona vuonna kirjoitusaktivisuuteni oli muutenkin aika hyvä, sillä muistikuvieni mukaan kirjoitin ainakin kaksi novellia. Itsellä on niistä koneella vain toinen tallella, sillä toinen meni vanhan koneen kiintolevyn mukana sen mystisesti menetyttyä henkensä. Tämä novelli on kuitenkin edelleen tallella CD:llä.

Todella brutaali nälkä kyllä nyt vaivaa. Pakko lähteä käymään kaupassa. Tuntuu että olisi kärsinyt jo pitkään kroonisesta nälänhädästä.

Aamut ovat pieni kuolema -

Heräilin tänään joskus kahdeksan aikoihin. Sikäli yllättävää että heräsin niinkin aikaisin, ja tunnen itseni jopa levänneeksi siitä huolimatta että menin nukkumaan vasta kahden aikoihin yöllä. Herättyäni pyörin oikeastaan sängyssä vielä yhdeksään asti. Katselin sängyn pohjalta tumman yön muuntautumista jälleen päiväksi valoaste kerrallaan. Kuuntelin talostani kantautuvia aamuisia ääniä: lähinnä vain ovien avaamisia ja sulkemisia. Kaukaisia kävelyaskelia, postiluukun kolahduksia. Samalla kun kuuntelin muun maailman yleistä elämänmenoa, tuli mietittyä vähän kaikenlaista elämänsä varrelta. Syy miksi alotin tämän syvän metafyysisen pohdiskelun oli yksinkertaisesti se, että hetkellisesti luin eteenpäin vierelläni makaavaa A. Paasilinnan teosta nimeltään Hirtettyjen Lurjusten Yrttitarha. Siinä kohdassa missä parhaillani olin niin kaksi kirjan henkilöä ajeli moottoripyörällä Piippolaan. En tiedä että sanooko moinen paikkakunta mitään, mutta itselleni se sanoo paljonkin: olen nimittäin käynyt siellä varmaan noin sata kertaa. Tosin hyvinkin pikaisesti. Syy miksi kävin siellä pikaisesti ja usein oli se että armeijassa lomakuljetusbussit ajoivat aina sen kautta. Muistan aina odottaneeni paluumatkallamme kiihkeästi Piippolan rajakyltin ohittamista. Se nimittäin tiesi ettemme olisi enää kaukana Kajaanista, ja täten pääsisi pian mm. kuselle ja porisemaan paskaa palvelustoverien kanssa. Nyt kun miettii, niin olen oikeastaan käynyt aika useissa paikoissa Suomemme maassa. Olen nähnyt Kainuun, Pohjanmaan, Etelä-Suomen ja osia itäisestäkin Suomineidosta. Lappiin enkä Turun alueelle oli vielä juurikaan kerennyt. All in good time.

Yö meni aika pitkäksi muutaman tyypin kanssa netissä jutellessa niitä ja näitä. Toinen näistä oli exäni nykyinen, ja täytyy sanoa että hauska veikkohan tuo on. Todella rento. Varmasti rennompi ja luonnollisempi kuin minä voin koskaan ollakaan.

No joo, aamupalaksi kerrankin omien standardieni mukaan hiukan laadukkaampaa mättöä: jo perinteeksi muodostunutta Mysliä, Teetä ja 1 kappale Fazerin Juustosämpylöitä. Tämä oli kyllä nyt sopivan maittava aamiainen pitkästä aikaa. Puuroakaan en ole vähään aikaan myöskään syönyt, sillä en ole vain jaksanut. Tämän Myslin suhteen täytyy kyllä sanoa, että voisi alkaa olla aika kenties vaihtaa myslin laatua pitkästä aikaa. Tämä Lidlistä saatava "Goody Special Muesli" on yllättäen suosikkini: siinä on tarpeeksi kaikenlaista tavaraa pelkkien leseiden ohella. Kyseisessä myslissä on nimittäin kuivattua Ananasta, banaania, Kookosta sekä Papayaa. Herkullista ja hedelmäisen maukasta. Monissa muissa mysleissähän tätä kaikkea ei ole - ja jotenkin tuntuu että suurin osa mysleistä todellakin maistuu joltain kaninruoalta suurimman osan ajasta. Tämä kuitenkin tekee poikkeuksen.

Hmm.. Tässä jälleen yksi aihe mikä tuli mieleen aamulla sängyssä maatessani. Älkää pahoittako mieltänne.

Minulla on ollut jo pitkään teoria.

Uskon että se mitä sanotaan naisen kumppanin etsimisestä on totta. Ja mitäkö siitä tarkalleen ottaen sanotaan? Noh, olette varmasti kuulleet sen väittämän että nainen hakee usein seurustelukumppanikseen isäänsä joko suuresti tai vähän muistuttavaa. Minä väitän että tämä on totta. Omat empiiriset havaintoni ovat osoittaneet nyt kahden naisen kohdalla tämän olevan totta.

Kenties se tapahtuu vaistomaisesti - kenties joidenkin kohdalla se on täysin tarkoituksellistakin. Väitän kuitenkin että jotkut naiset etsivät joko vaistomaisesti tai tahallaan mahdollisimman paljon isäänsä muistuttavaa henkilöä seurustelukumppanikseen. Syynä tähän on se että ko. nainen hakee turvallisuutta ja "tutunomaisuutta", ja isä (tai vaiht.eht. isähahmo) on tuonut useimmiten sitä tämän naisen elämään. On helpompaa mukautua tutunomaisen henkilön persoonaan, kuin yrittää mukautua sellaisen ihmisen persoonaan joka on monella tapaa täysin vieras. Kenties siis pariutuminen onkin tosiasiassa totta sen väittämän määrin mikä toteaa että se on pitkälti kiinni vain biologisista seikoista - eikä niinkään tunne-elämän spontaanisuudesta.

Huusin Huuto.netistä kaksi Paasilinnan teosta. Tai pikemminkin jätin niihin tarjouksen. Toivon mukaan saan ne, vaikka toiseen niistä oli joku pälli esitellyt kysymyksiä ko. kirjan painovuodesta. Tuli ehkä heitettyä tarjous vähän liian aikaisin - olisi pitänyt varmaan vaan brutaalisti hiiviskellä molempien kirjojen sulkemisaikaan asti taustalla sitten viimeisillä minuuteilla iskeä kiinni. Noh, 24. päivä tätä kuuta se sitten selviää. Hopes up.

Haudanvakavan tunnelman laannuttava postaus

Tulin hiukan katumapäälle viime postauksesta. Se oli nimittäin todella apokalyptinen ja negatiivinen ilmapiiriltään. Kenties saitte minusta sellaisen kuvan että en tee juurikaan muuta elämässä kun lue lehtien kuolinilmoituksia kuin piru raamattua ja odota kolmatta maailmansotaa kaasunaamari ja suojapuku valmiina. Näin se asia ei kuitenkaan aivan ole, ja osoittaakseni että elämässäni on paljon muutakin kuten esim. ruoka, naiset, kalastus, kuntoilu, lukeminen, pelaaminen ja kaverien kanssa oleilu - niin teen pienen artikkelin ruokakokeiluistani.

Ruoka - tämä kulinaristien peruselementti on varmasti tuikitärkeää jokaisen elämässä, ja täten jokaisella on luonnollisesti siitä mielipide. Tässä tulevassa artikkelissa aion keskittyä puhtaasti erään ruokalajin valmistukseen samalla eri työvaiheista ja materiaaleista kertomiseen. Pitemmittä puheitta aloitamme:

Seinäjoen Seudun Poikamiesyhdistyksen Kokkauskerho

Ruokalajina "Italialainen Tomaattipastakastike Lisukkeineen"

Ruoka-aineet:

• 1 Purkillinen Tomaattipastakastiketta (530g)
• 1 Pussillinen Tagliatelle-kierrepastaa (500g)
• 1 Pussillinen Valmislihapyöryköitä
• 1 Purkkillinen Vihreitä Manzanilla-Oliiveja (680g, joista oliiveja 420g)
• Hyppysellinen Suolaa
• Hyppysellinen Oreganoa
• Sekä muita mausteita teeman (tai oman maun) mukaan

Lähtökohtana oli siis valmistaa helppo ja edullinen kokonaisuus. Tällä kertaa päätin pihistää kuluissa, ja valitsin Lidlin aine-osien hankintapaikaksi. Tagliatelle-pasta ja sen kanssa olennaisena osana kuuluva pastakastike irtosivat muistaakseni n. 2 euron yhteishinnalla. Ulkonäöllisesti ne eivät eronneet kilpailevien ketjujen vastaavista. Lidlin lihapullat sen sijaan eivät kuitenkaan koskaan ole olleet suuria suosikkejani monestakin syystä, mutta kun aterian ideana oli saada kokoon halpaa ruokaa, niin minkäs teet.

Ruokalajin valmistus alkoi sillä että heitin 1/3 kierrepastapussin sisällöstä kattilaan. Keitin niitä n. 6 minuuttia, jonka jälkeen lisäsin siihen hieman suolaa. En tiedä että oliko tämä tarpeen, mutta muistan lukeneeni jostain ruoka-ohjeista että suolan lisääminen keitettävän pastan sekaan on jollain tapaa hyödyllistä. Kaiketikin vaikuttaa makuun. Suolan lisäämisen jälkeen keitin pastaa vielä puolentoista minuutin ajan. Tämän jälkeen kaadoin vedet pois kattilasta jossa pasta seisoskeli, ja sen jälkeen sijoitin Pastan isohkoon lasikulhoon jäähtymään.

Tämän jälkeen heitin Tomaattipastakastikkeen samaiseen kattilaan jossa Pastaa oli valmistettu. Kastikepurkin kyljessä oleva etiketti neuvoi että Pastaa ei saanut keittää, vaan sen piti vain antaa lämmetä jonkin aikaa. Annoin pastakastikkeen kiehua kattilassa noin viiden minuutin ajan, jonka jälkeen lisäsin siihen Oreganoa. Pyöräyttelin sitä vielä hetken kattilassa. Tämän jälkeen kaadoin ainakin melko varmasti valmiin kastikkeen samaiseen kulhoon missä jäähtyvä kierrepasta odotteli.

Seuraavaksi hain jääkaapista lihapullat. Nämä Lidlissä myytävät alle euron punaisessa pakkauksessa olevat lihapullat ovat todella kamalia. Kun pussin avaa, tuhnupierua muistuttava haju ilmaantuu nenäreseptoreihin aivan välittömästi. Jos et oksenna vielä tämän jälkeen, niin tulet oksentamaan vähintäänkin siinä vaiheessa kun näet lihapullien ulkonäön. Niitä ei nimittäin turhaan kutsuta pässinkiveksiksi. Nyt aion kuitenkin lopettaa tämän varsin vulgaarin lihapullien ominaisuuksien kuvailun kuittaamalla yksinkertaisesti sanomalal vain että uskotte niiden varmasti olevan hiukan "epäherkullisen" näköisiä.

Ruoanteko jatkui sitten sillä että heitin lihapullat mikroon. Säteilytin niitä siellä n. viitisen minuuttia. Tämä kenties saattoi olla niille koostumuksestaan huolimatta liikaa, mutta otin tämän riskin joka tapauksessa. Kun lihapullat olivat valmistuneet mikron kilahdettua ruokakellon tapaisesti, kippasin tulikuumat lihapullat samaan kulhoon missä pastakastike ja kierrepasta olivat kohdanneet toisensa jo aikoja sitten. Tämän jälkeen hain jääkaapista vihreitä oliiveja. Nämä oliivit ovat todella herkullisia, eivätkä edes maksa paljoa. Tavallinen kansalainen siis voittaa kerrankin mikäli hän sattuu pitämään oliiveista ja noutaa näitä kaupasta. Kyseiset oliivit ovat myös erinomaisia kotitekoisissa Martini-koktaileissa - kokeiltu on!!

Kun tarpeeksi oliiveja oli lihapullien, kastikkeen ja kierrepastan seassa, aloitettiin aineksien sekoittaminen keskikokoisella muovikauhalla. Vain muutama pyöräytys, ja kaikki aineosat olivat sekaisin keskenään kulhossa kuin Haminan kaupunki. Tämän jälkeen ruoka olikin odotetusti valmista. Siirsin pienen annoksen sitä mustavihreään kulhoastiaan. Aterimeksi valitsin totutusta poiketen yhden haarukan.

Sitten makutestiin ja kokonaisarvioon:

Ensinnäkin on todettava että ainoat oikeasti onnistuneet aineosat tässä ateriassa ovat Tagliatelle-pasta sekä oliivit. Pasta on tarpeeksi kimmoisaa ja oliivit säilyttävät hyvin makunsa kaiken muun sotkun seassa. Nämä ovat selkeästi aterian, ja miksei jopa ko. kauppaketjunkin valioyksilöitä.

Moitteita tulee kuitenkin tästä Pastakastikkeesta. Ensinnäkin kastikkeen etiketti kertoo että se on "voimakassuolainen", joka ei voi tarkoittaa loppupeleissä mitään positiivista. Tämä uhattu "voimakassuolaisuus" on kuitenkin täyttä lumetta, sillä maussa se ei tule mitenkään ilmi. Kastike ei ole maultaan missään nimessäkään suolaista! Epäilenkin tästä johtuen että kastike sisältää juurikin tätä ns. "piilosuolaa", josta erinäiset terveystahot ovat varoitelleet meitä jo vuosikausia. Olkaa siis varovaisia!

Kastikkeen maku on myöskin varsin mielenkiintoinen. Kenties se on valmistajansa näkemys "tomaattikastikkeesta", tai sitten kenties sen teossa on vain epäonnistuttu. Vaikea sanoa. Mutta joka tapauksessa kastikkeessa on omituinen - sanoisinko jopa että "muovinen" sivumaku. Se kaiketikin johtuu jostakin mausteesta, mutten kyllä osaa sanoa että mitä se voisi olla. Olen myös varma että olivat asiat sitten ihan miten tahansa autenttisten Italialaisten keittiöiden vastaavissa tuotteissa, niin tämä kastike ei voi kyllä missään nimessä olla edes laadukas imitaatio aidosta Mamma-Mia-Di-Tutti-Capin kotiruoasta.

Lopuksi jää vielä lihapullien rooli tässä ateriassa. Ne ovat ensinnäkin muuttuneet mikron käsittelyn jälkeen epämääräisen pehmeiksi - ja siltä ne myös maistuvat kyseissä ateriassa. Eli lihapullat ovat omituista hampaidenväliin jäävää massaa - eikä aina pysty edes sanomaan että milloin on haukannut lihapullaa ja missä vaiheessa esim. maistanut pastaa. Ne ovat siis aikalailla mauttomia. Lisäksi on paikallaan antaa varoittava sana: ensimmäinen lihapulla johon iskin hampaani omasi todella yllättävästi isohkon palan jonkinlaista luuta sisuksissaan. Juuri tähän luun tai rustonpalaseen upotin sitten hampaani - seurauksena ikävä narskahdus. En kuitenkaan anna tästä mitään miinuspisteitä aterialle, huolimatta siitä että kyseessä on B-laadun lihapallerot joissa voi olla purukalustollenne vaarallisia lihasirujakin seassa. Miksikö teen näin? Noh, tällaisia tapauksia sattuu nimittäin paremmissakin piireissä. Olen löytänyt muutaman kerran kaikenlaista todella brutaalia myös iki-ihanan turvallisista suomi-elintarvikkeistamme, joten anna Lidlin tuotteille tämän anteeksi, sillä kalliimmissakin ja omien sanojensa mukaan "laadukkaamissakin" tuotteissa on havaittu samanmoisia esiintymiä.

Ateria on siis kokonaisuudessaan keskitasoa ja "fifty-fifty"-tason elämys. Kuten aikaisemmin todettu, niin itse pasta ja oliivit siinä kastikkeen seassa ovat aterian parasta antia. Näitä siis tulevaisuudessakin lisää.

Pastakastike on kuitenkin ainakin minun makuuni todella vierasta. Lihapullat olivat myös hieman mitä olivat, mutta minkäs teet. Hinta oli mitä oli - ja niinpä saimme mitä sillä hintatasolla odotimmekin. Täysin epäonnistunut tämä "herkku" ei kuitenkaan ollut, vaan kuten totesinkin niin varmasti esim. raskaan työpäivän jälkeen paatunut työmies ei varmastikaan sanoisi sen mausta mitään, vaan tyytyväisenä kohtaloonsa hotkaisisi sen kitaan. Plussana myös se että tämä on tarvittaessa myös tarpeeksi tuhtia mättöä täyttämään nälkäisimmänkin mörssärin vatsan. Keskitason onnistuminen siis.

Lopuksi vielä muutama vinkki ateriaan sisältyen.

Ruokajuomaksi suosittelen omaa suosikkiani, kuplivan raikasta mineraalivettä. Tavallaan tämä ruoka on myös liian halpaa hyvälle punaviinille, joten loogisesti kannattaa - niin halutessaan - juoda sen kanssa halpaa punaviiniä. Se voi myös sopia aterian kanssa. Maito tai piimä on joka tapauksessa aivan liian tavanomaista, sanoisinko jopa että rahvaanomaista juotavaa tämän kanssa. Vesi on myöskin liian neutraalia, ja onhan lähes jokaisella ruoalla ja aterialla oltava oma nimikkojuomansa.

Jos haluat myös jäljitellä Välimeren tunnelmia hiukan pitemmällekin, niin pistäpä soimaan esimerkiksi Steve Martinin, Frank Sinatran tai jonkun muun aikalaisen sävelmiä. Kannattaa syödä myös ateria oikeista lautasista valkoiselta pöytäliinalta - se maksimoi Italialaisen Ravintolan Atmosfäärin erittäin hyvin.

Ja tämän arvostelun päätyttyä haluan sanoa poikkeuksellisesti Ranskalaisittain:

Bón Appetit!

Taas pohdintaa

Taas vähän pohdintaa erinäisistäkin asioista.

Ajatukset heräsivät nähtyäni uutisen niistä kolmesta Ukrainalaisesta sarjamurhaajasta. Ne nuoret kaverit olivat aika vitun sairasta sakkia, ja kieltämättä luettuani heidän teoistaan, jossa tyypit olivat tappaneet ainakin parikymmentä ihmistä ja vieläpä kuvanneetkin tekojaan yms. muita settejään sai minut taas menettämään hiukan enemmän uskoa konseptiin "ihmisyydestä".

Kun katsoo televisiota, lukee uutisia Internetistä tai avaa päivän lehden, niin tätä samaa paskaa näkee sivusta toiseen. Ihmiset tappavat toisiaan milloin minkäkin puolesta. Joku kuolee Huumediilerin luoteihin, jonkun tappaa kolmikko Ukrainalaisia aloittelevia sarjamurhaajia taikka sitten sinut isketään puukolla hengiltä bussipysäkillä keskellä päivää. Maailmassa liikkuu todella paljon kaikenmaailman sekopäitä - ja useimmat niistä pääsevät vielä aika helpolla tekosistaan huolimatta.

Minusta yhteiskunta täällä Suomessa on myös entisestään muuttunut väkivaltaisempaan suuntaan. Ihan vähän ajan sisällä oli ne kaksi koulu-ammuskelua, melkein joka päivä lehdet kirjoittavat jonkun ruumiin löytyneen jostain taikka sitten joku avohoitopotilas tai muuten vaan paatunut rikollinen teilaa jonkun enemmän tai vähemmän syyttömän ihmisen jonnekin keskellä kirkasta päivää. Oikeus antaa sitten tyypille nimellisen tuomion ja vankilassakin oleminen tässä maassa on kuin jossain hoitolaitoksessa käyskentelisi. Minusta Suomi ei ole oikeastaan yhtään sen turvallisempi maa elää kuin esim. Yhdysvallatkaan. Kyllä täälläkin nykyään pääsee aika helposti hengestään, valitettavasti. Ainoana erona on tosin se että täällä ihmishenki on aika halpa jopa oikeusjärjestelmällemme. Uskon että syynä lähes kaikkien henkirikosten melko lieviin tuomioihin on yksinkertaisesti kolme asiaa: tuomioista päättävät pelkäävät läheistensä tai oman henkensä puolesta mikäli langettavat oikeudenmukaisen tuomion tekijälleen, taikka sitten he ovat pohjimmiltaan idealisteja jotka saadaan joko tekijän menestyksellisen puolustuspuheenvuoron ansiosta uskomaan pienempiin rangaistuksiin, taikka sitten kolmantena oikeudenpalvelijamme ovat ihan oikeasti välinpitämättömiä kanssaihmistensä kärsimyksestä. "Mitä väliä sillä minkä tuomion joku tuntematon pikkupaska saa kunhan ei minuun koske? Pistänpä hänet linnaan vähäksi aikaa, niin saadaanpahan tämä ainakin näyttämään siltä että jotain on tehty", sattavat he ajatella.

Tuntuu että maailma muuttuu ihan oikeastikin päivä toisensa jälkeen sairaammaksi. Ihmisiä kuolee mitä järjettömimmissä olosuhteissa ja mitä järjettömimmistä syistä. Raha ja korruptio ovat syöneet oikeudentajun jo aikoja sitten. Köyhyys, saasteet ja yleinen pahoinvointi lisääntyy. Tällaisen tavallisen kadunmiehen, kuten minun, on vaikeaa enää uskoa moneenkaan asiaan. En minä ole enää vuosiin luottanut suomen oikeusjärjestelmään, taikka siihen että rikoksen uhri saisi ansionsa mukaan samalla tapaa kuin sen tekijäkin. En luota pankkeihin tai poliitikkojen lupauksiin, sillä hekin ovat vain ihmisiä: oma etu on kuitenkin aina ja tulee myös aina olemaan tärkein 99% ihmisistä. Totta kai olen huolestunut, ja pohdin vaihtoehtoja - uskon nimittäin että tätä länsimaista yhteiskuntaa, sen puoleen kuin mitään muutakaan yhteiskuntaa ei tule olemaan siihen mennessä kun täytän 60 vuotta. Siihen on nyt aikaa hieman ylitse neljäkymmentä vuotta, ja toivon totisesti että tulen olemaan väärässä - uskon kuitenkin vahvasti että en ole. Samalla tapaa kuin Rooma, niin myös tämä yhteiskuntajärjestelmä tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Mitä siitä sitten taas seuraa? En halua edes lopulta tietää. Pohdin asiaa sitten kun se on ajankohtaista.

Jos olisin miljonääri, niin tietäisin tarkalleen miten paeta tästä vähintäänkin pahaa unta muistuttavasta maailmasta. Ostaisin syrjäisen trooppisen saaren, rakennuttaisin sinne mahdollisimman omavaraisen yhteisön ja pysyisin siellä. Olisin jopa valmis katkaisemaan kaikki yhteydet ulkomaailmaan, ja vain keskittyä johonkin maanläheiseen toimintaan saarella esim. sekopäisen rahanperään juoksemisen, kulutushysterian ja ydinperheen luomisen sijasta. Olisi ihan oikeasti kivaa vain unohtaa länsimainen - ja miksei mikä tahansa ihmisen luoma yhteiskunta kokonaisuudessaan. Ja jos kasvattaisin lapsia, kertoisin heille että koskaan tai ikinä ei heidän pitäisi ottaa yhteyttä mantereella asuviin ihmisiin - olisin jopa valmis kasvattamaan heidät eräänlaisessa lumemaailmassa, jonka mukaan muita yhteiskuntia tai ihmisiä ei olisi olemassa kuin oma pieni saaremme jossain kaukana merten takana. Miksi tekisin näin? Yksinkertaisesti sen takia että minusta olisi parempi että lapseni oppisivat jotain aivan muuta kuin länsimaisen tai ylipäätäänsä nykymaailmallisen elämänmallin. Parempi että he oppisivat aivan uudenlaisen elämäntyylin ylipäätäänkin.

Shipping news

Olen alkanut taas kirjoittamaan. Iso käsi sille.

Tällä kertoo yritän saada aikaiseksi tarinaa yhden miehen kauhukertomuksesta. En viitsi paljastaa että minkälaista kauhua se oikein sisältää, sillä ko. novelli on tarkoitettu sellaiseksi että sen pääjuoni selviää vasta alun jälkeen, eikä olisi mitenkään suotavaa että kaikki tietäisivät alun jo nyt. Kerronpa vaan että viime yönä aloin sitä kirjoittelemaan.

Kämpässäni haisee omituiselta. Siis enemmän omituisemmalta kuin yleensä! Olen alkanut epäilemään että yläkerran spurgu tupakoi kämpässään, ja nämä ihanat keuhkoahtaumasavut kantautuvat minun asuntooni ilmanvaihdon kautta. Olen alkanut epäilemään tätä "elä ja anna toisten elää"-tason ratkaisuani aika pitkältikin. Nyt tyypin tupakkisavut jo tunkevat kämppääni.

No joo, sitten vähän vakavampia uutisia. Vaikuttaisi nyt siltä että aion asustella tässä kämpässä enää huhtikuuhun asti. Aion siis muuttaa tästä kämpästä pois. Toivon mukaan kaikki nyt onnistuu niin kuin pitääkin, ja muutto on sitten selvä huhtikuun alkuun mennessä. Tästä voisi sitten kirjoitella vähän enemmän informaatiota kunhan ehtii ja viitsii. Jos viitsii.

Olen muuten pelaillut viime päivinä Yakuzaa PS2:lla. Hyvä peli, vaikkakin aikalailla itseään toisteleva. Ehdottomasti kuitenkin aikalailla aliarvostettu peli - ja ymmärtäähän sen, sillä pelihän ei käsittääkseni Euroopassa ollutkaan mikään mainonnan prioriteetti ilmestyessään.

Hajoita&Hallitse

Yläkerran pultsarilla oli jälleen varsin hupaisa pieni reissu tuossa toissapäivänä kahdentoista aikoihin yöllä. Ensiksi se melusi kämpässään tavalliseen tapaansa, vaikkakin tällä kertaa sillä oli mukanaan joku todella syrjäytyneen näköinen läski papparainen. Nämä kaksi tilasivat sitten taksin tuohon pihalle ja lähtivät sillä jonnekin. Pahennusta herätti kuitenkin se että pultsarilla oli mukanaan kirves(!!). Tämän lyömäaseen läsnäolo hieman kuumotti minuakin, sillä alkoholisoitunut tyyppi ja ikivanha suomalainen lyömäase eivät voi olla hyvä yhdistelmä. Näin ikkunasta kuinka pultsari meni istumaan taksin etupenkille kuljettajan viereen kirves kädessään. Hyvin brutaali ja mielentilaani häiritsevä näky avautui silmieni eteen.

Kaksikko karautti pirssillä jonnekin, ja vain pultsari palasi takaisin puolen tunnin päästä. Hän maksoi taksinkuljettajalle haparoiden, mutta onnistui siinä kuitenkin. Näin onnekseni että pultsari oli vaihtanut kirveensä pois - ja kädessä oli tällä kertaa varsin vaatimattomasti Absolut Vodka-pullo. Hän oli siis harjoittanut meille nykyajan ihmisille varsin tuntematonta vaihtotaloutta, ja ilmeisesti siis sananmukaisesti käynyt vain yön pikkutunneilla vaihdattamassa Fiskarsin halkaisukirveensä pulloon Ruotsalaista Votkaa. Ei kaiketikaan paha vaihtokauppa hänen mieltymyksensä huomioonottaen.

Iltapäivällä kävin postissa. Reissu ei ollut mitenkään ihmeellinen tai mainittava. Huomioin kyllä sen että aurinko paistoi hiukan laajemmalti - tai pitäisikö sanoa että on paistanut laajemmalti viime päivinä. Keskustassa oli tänään jotain ihmeen paloautoja ja poliisiautoja pitkin ja poikin. Jopa postin edessä.

Minun tilaamani PS2-pelit ja elokuvatkin tulivat eilen. Postin setä toi paketin ovelle asti - melko sutjakkaa palvelua kerrankin.

"Ei jaksais"

Hyi helvetti mikä olo! Päätä särkee kuin sitä olisi moukaroitu jollain vasaralla, ja vatsassa kiertää. Olenkohan syönyt jotakin todella väärää?

Kävin työkkärissä tänään. Vastaanotto oli tylyn ynseänköä. He kehottivat minua lähinnä käyttämään omaa aktiviisuuttani mikäli haluan itselleni työpaikan etsiä opiskelujen ohelle. Blaa Blaa. Samaa paskaa eri päivä. On minulla sentään jo ainakin kaksi paikkaa johon ajattelin soittaa ja kysyä.

Aamulla oli todella huono olo, niin kuin alussa mainitsinkin. Epäilisin että olen varmaan syönyt/juonut jotain todella sopimatonta. Koko päivän olenkin vain lähinnä makaillut King Size - sängyssäni, ja yrittänyt lukea lävitse Arto Paasilinnan Hirttämättömien Lurjusten Yrttitarhaa. Hyvä kirja näin huonoon oloon.

Uskoisin että tämä huono olo juontaa juurensa todella perseelleen menneeseen unirytmiini. Te, hyvät lukijat, tulette nyt kauhistumaan kuullessanne tämän: menen nukkumaan yleensä noin klo 01:30-02.00, jonka jälkeen saatan herätä muutaman tunnin päästä uudelleen. Tämän jälkeen pyristelen hereille melkein kahteentoista aamulla. Sitten menen taas nukkumaan - ja herään joskus kuuden tai kahdeksan aikoihin illasta. Eipä ihme että hiukan alkaa tämä psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus nimeltänsä herra B. vähän hajoilemaan käsiin. Muistutan myös että koulupäivinä sitten tämä unirytmi ei pelaa ollenkaan, vaan repäisen itseni sängystä ylös yleensä kahden tai kolmen tunnin yöunen jäljiltä, ja rynnistän kouluun kuin perseeseen ammuttu karhu. Tämä rytmi on armeijakurin murtumisen syytä - nimittäin armeijassa ollessani heräilin aina aikaisin ja olin viimeistään klo 23.oo sängyssä kuorsaamassa joka päivä. Kun pääsin armeijasta, kuri repesi totaalisesti: menin nukkumaan milloin halusin ja ensimmäiset päivät vain katselin leffoja aamuviiteen pelaillen konsoli/PC-pelejä kuin mikäkin känninen simpanssi. Peliteollisuuden syytä tämäkin, siis totta kai.

Aamulla oli myös ensimmäistä kertaa elämässäni rytmihäiriöitä. SIIS HOLY FUCKING SHIT! MY HEART IS GOING PASS OUT! Tai no ehkä ei ihan noin dramaattisesti - mutta niitä oli kymmeniä tunnin sisään, jonka arvelisin johtuneen väsymyksestä. Tai no, lähinnä siitä että "body" ei oikein kestä tällaista elämänrytmiä, missä nukutaan täysin päinvastaisessa järjestyksessä ja sitten vielä joka päivä juostaan lenkkejä ja nostellaan painoja. Kyllä se on aivan oikein päätelty kun sanotaan että yöt ovat nukkumista varten. Niin niiden tosiaankin pitäisi olla, muussa tapauksessa nuoren terveen miehen sydän voi räjähtää tuhannen kappaleiksi.

Näin taas yöllä epämääräisiä unia jostain likasta. Tyypillistä. Alan kyllä pikku hiljaa olemaan jo tässä pisteessä. Eipä silti, olen edelleen päällisin puolin ihan tyytyväinen että nyt en seurustele kenenkään kanssa - olen edelleen tienristeyksessä elämässäni, ja väärän suunnan ottaminen erottaa minut sitten potentiaalisesta seurustelukumppanistani joka tapauksessa henkisesti ja/tai fyysisesti.

Odottamaton Ilmiantomahdollisuus

Tänään postiluukusta kolahti kesäkuulle asti uudet vuokrakuitit. Odotin kauhulla että asunnon vuokra olisi noussut, sillä uutisissa puhuttiin pienempien asuntojen vuokrankorotuksista. Kuulemma niissä vuokrat nousevat kaikista eniten tämän vuoden aikana - kieltämättä siis vuokrakuittien sisältö hiukan poltteli.

Onneksi kuitenkaan ei ollut syytä huoleen. Ainakin kesäkuuhun asti vuokra pysyy samana, ja tuo ajankohta on muutaman muunkin suunnitelmani mukaisesti oikein sopiva - siis mikäli vuokra tulee kesäkuun jälkeen nousemaan.

Vuokrakuittien mukana oli myös hassunhauska pieni "SAATE"-tekstillä aloitettu A4-koon paperi mukana. Siinä kiinteistöyhtiön ilmeiset omistajat, kaksi mieshenkilöä, kertoivat avoimesti että heihin sai ottaa yhteyttä mikäli talossa ilmeni jonkinlaisia järjestyshäiriöitä. Epäilisin että tällainen kirjelmä ei ole suinkaan laadittu vain pelottelun vuoksi, vaan myös pomomiehet ovat saaneet tietää että tuo naurettava juoppo yläkerrassani pistää paikkoja paskaksi täällä aina tasaisin väliajoin. Harkitsen hetkellisesti näille herroille asiasta soittamista - ennen tätä minuun kuitenkin iski moraalinen dilemma.

Vaikka puliukko yläkerrassani käyttäytyykin vähintäänkin aivottoman simpanssin lailla, niin hän ei ole kuitenkaan suoranaisesti tehnyt minulle mitään. Paitsi estänyt minua saamasta kunnollisia yöunia aina tasaisin väliajoin. Uskoisin että jos itse käyttäytyisin samalla tavalla kuin hän, niin hänpä tuskin siitä välittäisi samalla tavalla kuin minä. Mietin tässä nyt rankasti että pitäisikö minun lopulta käräyttää äijä niinkin vähäpätöisestä asiasta kuin huonoista yöunista? Ei hän ole minulle mitään muuta oikeastaan tehnyt. Ja ei se ole minun asiani vaikka hän hajottaisi kämppänsä kuusi kertaa päivässä tuhannen päreiksi, niin kauan kunhan hänen elämäntyylinsä ei millään tavalla minuun vaikuta. Eräs sananlasku totesi hyvin tällaisista tilanteista: "paras naapurisopu saavutetaan silloin kun ei olla missään tekemisissä naapurien kanssa". Itse uskon tähän lausahdukseen täydellisesti - ja jopa noudatan sitä. En nuuski naapurieni asioita, eivätkä he nuuski minun. Toisaalta tässä talossa nyt on jonkin verran asukkaitakin, että en usko ettäkö ketään kiinnostaisi minun elämäntyylini niinkään. Olen aika näkymätön täällä, totta puhuen.

Kieltämättä minua siis hieman arveluttaa puuttua tähän asiaan. Olen kyllä aina hyvin vihainen pyöriessäni sängyssäni öisin kuunnellen yläkerrasta kantautuvaa meteliä, ja vannon veristä kostoa moiselle herralle - vaan ehkäpä sittenkin pitäisi vain antaa tuon sekopään hoitaa itse itsensä kuseen. En halua olla se ensimmäinen joka heittää kiven. En halua taaskaan olla mikään marttyyri, jonka pilliinviheltämisestä kaikki alkaa. Toivoisinkin että joku muu naapurustosta ilmiantaisi kyseisen tyypin toiminnan. Ellei jopa ole jo ilmiantanutkin.

Nykyinen taktiikkani on pysyä erossa kaikenlaisista ongelmista. Olisi noloa jos tuo juoppo nyt saisi sitten ilmiantoni perusteella kuulla että "se oli se alakerran nuori jätkä joka sinut ilmiantoi, ei voi kuulemma öisin nukkua kun kamala ruljanssi päällä siellä kakskytneljäseittemän!!!!!". Sehän saattaisi vaikka kusta postiluukusta sisään kostoksi. Ja se saisi minut näyttämään joltain pelokkaalta vanhalta mummalta, joka soittelee jos vähänkään kuuluu kovempia ääniä naapurihuoneistoista. Olen jo kerran elämässäni törmännyt erääseen todella vittumaiseen kyttääjämummeliin, enkä tosiaankaan aio ruveta itse sellaiseksi.

Täytyy nyt hiukan puntaroida tätä oikeanlaista lähestymistapaa tälle ongelmalle. En halua joutua minkään juopon silmätikuksi, ja kuten aiemmin jo sanoinkin, niin ehkäpä tuollaisenkin tyypin pitäisi antaa ihan itse sahata oma oksansa poikki eikä aina olla se ulkopuolinen voima joka tarttuu näihin asioihin niin ripeästi. Annetaan ihmisten tehdä itse omat virheensä, eikä aina puututa asioihin kuin mitkäkin maailmanpoliisit. Annetaisiinko vaan känniläisen tällä kertaa olla? Hyvä vaan jos hän löytää elämälleen sisältöä niinkin paljon että pystyy juhlimaan kämpässään useasti viikossa. Minä en ainakaan sellaista iloa kovinkaan usein löydä. Tämä tyyppihän on siis eräällä tavalla melkoinen edelläkävijä - ja ennen kaikkea poikkeuksellinen yksilö harmaan apeassa suomalaisessa yhteiskunnassa.

"Älkää tuomitko, niin teitäkään ei tulla tuomitsemaan" tai jotain sinne päin.

Päivän biisi: The Foo Fighters - Everlong

Yksi niistä aamuista

Herätys klo 05:30. Pyörin sängyssä ja mietin että pitäisi varmaan yrittää nukkua vielä muutama tunti. Taisin mennä joskus kolmelta nukkumaan, joten n. kahden ja puolen tunnin unet eivät oikein ole riittävät. Pää on pitkästä aikaa kipeä.

Aamiaiseksi mikrokaurapuuroa ja juotavaksi aina yhtä maittavaa Lidlin vessapaperiteetä. Kyseinen teelaatu tunnetaan myös Lidlin Vihreänä Teenä, joka on muuten aivan helvetin pahan makuista. Vessapaperista tämä on uutettu. Eipä silti, hinta ei tosiaankaan ollut päätähuimaavaa.

Uutisissa ei ole tapahtunut mitään erikoisempaa. Samaa paskaa - katseli sitten mitä tahansa nettisivua. Pitäisiköhän vaan lopettaa uutisten seuraaminen ja alkaa elää jossain omassa haavemaailmassa jonka keskipisteenä kaikki olisi mitä parhaimmin ja kukaan ei olisi kuullutkaan globaalista talouslamasta ja muustakin sekoilusta?

Nyt taas pitkästä aikaa vituttaa. Se ei ole oikein kiva tunne. Syynä tälle on varmasti eräs Huuto.netin puolella sössöttävä asiakas, joka karhusi muutamaa euroa takaisin liian suurista postikuluista joita otin. Kyseessä on itseasiassa 1,50€, mutta tälle vitun tyypillepä se oli liikaa - ja alkoi sähköpostin välityksellä tivaamaan niitä takaisin jollain vitun moraalis-eettisellä säännöstöllään. Yritin kertoa sille että minulla ei ole mikään velvoite maksaa niitä takaisin, jonka seurauksena sain vain jotain hämärää paskaa sähköpostiini. En ymmärtänyt tyypin sepustuksesta mitään. Vituttaa. Noh, toivottavasti jätkä tukehtuu eurokolikkoihinsa.

Sataa taas muuten hiljalleen lunta. Eilen heräsin siihen kun joku aurausauto kolisteli pitkin pihaa kaapien lunta pois asfaltilta. En pidä lumesta - enkä pidä sen puoleen talvestakaan. Silloin on kylmä ja pimeää. Silloin on liikaa aikaa vain pyöriä pienessä asunnossaan ja odottaa päivien loppumista ja seuraavien alkamista. Tämä kämppä on kyllä kanssa yksi vitun muistomerkki kaikelle sille mikä täällä on mennyt perseelleen: juoppo rymistelijä yläkerrassa, kämppä täynnä kamaa jotka lähinnä vain muistuttavat minua viimeisimmästä suhteestani - ja sitten vielä kaiken muun hyvän lisäksi täälläkinpäin on pitkästä aikaa "kunnon" talvi. Kinda depressing.

Eilen Neloselta tuli mainos Lostin viidennestä kaudesta. Se oli kyllä aika "sykähdyttävä", ellen sanoisi. Tekisi todella mieli hankkia se 4. kauden boksi piakkoin - sillä viidennen kauden esittäminen alkaa piakkoin kumminkin. Sen verran spoileja ehti jo tunkeutua mieleeni, että John Locke oli ainakin kuollut. Harmi sinänsä - hyvä hahmo

Olisi tosi kivaa lähteä käymään etelässä pitkään aikaan. Jälleen kerran pitäisi saada vaihtaa vähän paikkaa. Nämä ympyrät on jo nähty.

Saturdays (part 1)

Woke up at 06:19 today. I think I'm finally starting to sleep regular hours again.

It rained snow again last night. I did my jogging despite it, although having a foot of snow covering your ankles constantly makes long-term running a bit frustrating. It's not too cold, though.

I had a dream about some girl again. She seemed familiar somehow, but at the moment I can't remember who she was. Too bad that girl was only a dream, because I wouldn't have minded if I would've woken up with somebody else than myself for once. Well, life is full of choices - and being single definitely is one of the strongest choices someone can make.

So, what am I doing today? Going down to the shops, exercise, play videogames and watch movies either on DVD or from the television. That's pretty much my Saturday - but then again that's pretty much whole week too nowadays. My life really isn't that special, and I do like it that way. I wonder, though, if it ever was anything special up to this to begin with? I've led a dull life for a long time, ladies and gentlemen. Right now, though, 'dull life' seems rather interesting. I mean, in the army - as one darned stupid Mofo once said "there was also someplace to go - and something to do". Right now, though, that is not the case. I don't really have much to do - so I spend my current days just lounging about. It's not bad, cause' after a year of "pre-planned living" in the barracks among hundreds of other men you do need to get a little time of your own. I would've probably gone abroad right after the army - only "if" I would've had the money.

Anyways, I've been having the hellish tooth-ache on the three frontal teeth of my lower jaw for a few days now. That's not good. And I'm guessing that there's something wrong down there. Going to a dentist will cost me - and telling my parents about this is just going to cause a long overdue lecture on proper dental hygiene, which could've prevented this. I've never had cavities, though. And I consider that a particularly lucky perk, since I do know the dental industry quite well from my earlier days as a kid with a wisdom's tooth. We'll just have to see what happens with this ache now.

By the way, here's today's official featured song by Chevelle:

Chevelle - Saturdays

When I come home (tell me all about it)

Tänään heräilin muistaakseni lähemmäs viittä aamulla. Laitoin teeveden päälle ja söin muistaakseni jotain leipää. Taisi olla näkkäriä - joka on muuten hemmetin hyvää. Vielä kun olisi oikeasti hyvää kahvia sen kanssa, niin kylläpä aamu alkaisi ihan eri tavalla kuin normaalisti.

Pelailin aamupäivän Okamia. Se oli kyllä kieltämättä halpa ja mielenkiintoinen peli. Ansaitsee ehdottomasti minun omassa henkilökohtaisessa talouskriisissäni "hyvä ostos"-leiman kaikesta huolimatta.

Se nuori tyttö josta mainitsin edellisessä postauksessani löytyi muutama päivä sitten kuolleena n. kilometrin päästä kotoaan. Kylmettynyt se oli. Vieressä oli kuulemma joku taivaallisen promilleluvun omaava Votkapullo. Onneksi olkoon. Tosin ehkäpä olette jo kuulleet asiasta - missäpä sitä ei olisi kuulutettu. Oli vaan vähän nolohko loppu likalla.

Yläkerrassa asuva vitun alkoholistikin elää jälleen kissanpäiviä. Se oli taas saanut käytävän päässä sijaitsevan ulko-oven ikkunan rikki. Tällä kertaa myös muutama karmi oli lähtenyt irti. Kyseinen pelle on pitänyt myös lähinnä koko viime viikon kestäviä pippaloita kämpässään - ja kävelee ilmeisesti puukengät jalassa tömistellen ympäriinsä kuin mikäkin sirkuseläin. Yöllä ei oikein saa nukuttuakaan - täten loogisesti tulee nukuttua sitten päiväunet päälle aina jossain vaiheessa. Kahden tunnin yöunella oli varsin mielenkiintoista mennä tänään kouluun. Kaivoin myös esiin "Isänmaa kiittää KIITOS 2008-2009-pahvilaatikostani" parin "Eareita", eli korvatulppia. Onneksi hamstrasin niitä muutaman paketin armeijasta, sillä earit tulevat nyt ihan oikeasti tarpeeseen. Aikalailla risoo tuo yläkerran paviaanin toiminta.

The Unexpected Arrival Of The Asian Cleaning Lady

So, umm.. I went to the store a few hours ago. Mainly just bought food.

As I returned to my flat, a sudden unexpected thing happened: as I walked into the hallway, I noticed an old Asian lady mopping the floor dressed in a red jumpsuit-kind-of-an-overall. She immediately noticed me and bowed deeply in that ever-charming humble Asian way. I just smiled back and nodded in return - then retreated to my apartment.

Like what the fuck was that? First of all - A) when did the landlord get an Asian cleaning lady? B) This certainly is progress since there's actually someone cleaning the staircases now! C) I wonder if she would be willing to do the dishes and vacuum my apartment as well for a moderate fee? and finally D) You really don't see that many Asian people around here. It's all good, though, cause cleaning is an important duty - too bad the lady is something like 40 or 50 years old, or something - else I would've tried to strike up a conversation with her.

Speaking of Asians, I watched Wong Kar Wai's "Chunking Express" last night. It was so worth the time just sitting on the couch and watching something as deeply profound and artistic like that. I'm not too knowledgable about Asian cinema anyways - and getting to know it by watching Wong Kar Wai's movies is not a bad start. I'm thinking about trying to search some additional movies of his.

Kadonneita lettuja

Heräsin n. 07:35. Lähdin nukkumaan Jerichon ensimmäisen kauden viimeisen jakson esityksen jälkeen. Kello taisi lähennellä kahta. Harmi juttu että ko. sarjan uusintojen esittäminen taisi sitten loppua tämän viikkoiseen jaksoon. Vaikka kakkoskautta tehtiinkin muutamia osia, niin enpä tiedä että rupeaako nelonen näyttämään niitä enää enempää. Jericho oli kyllä ihan seurattava sarja, mutta koki saman kohtalon kuin Harsh Realm. Hyvä juttu kuitenkin että näin nämä kolme viimeistä Jerichon ensimmäisen kauden jaksoa, sillä sarja jäi minulta juuri siitä kohtaa keskeneräiseksi vuosi sitten kun lähdin armeijaan. Luulin jo että Jerichon 1. kausi piti hankkia DVD:lle jotta kyseiset episodit olisi nähnyt, mutta kerrankin tyhjänpäiväiset uusinnat pelastivat päiväni! En kyllä nyt sarjan nähtyäni oikeastaan haluaisikaan hankkia sitä DVD:lle sen katseluarvosta huolimatta, sillä

Telkkarista tuli myös mainos siitä kuinka Lostin viidennes kausi alkaa maaliskuussa Nelosella. Ikävämpi juttu kun en ole vielä neljättäkään kautta nähnyt. Täytyypä ruveta pitämään kiirettä sen DVD-boksin hankinnassa, sillä nyt jo joutuu välttelemään Nelosen tiettyjä esityspäiviä Lostin neljännen kauden pyörimisen johdosta.

Söin aamupalaksi lettuja ja join teetä. Letut eivät oikein onnistuneet, vaikka hieman tummempina kuorestaan ne maistuivatkin ihan hyviltä. Tein lettuja sellaisesta Lidlissä myytävästä "instant"-lettujauhosta, jonka sekaan piti vain heittää maitoa ja vähän ravistella purnukkaa jossa se oli. Tämän jälkeen lettutaikinan pystyi kaatamaan pannulle ja siitä sitten paistelemaan. Hintakaan ei ollut paha - 1,50€ per tölkki, vaikkakin ymmärrän että normaalien lettuaineksien ostamisella olisi saanut aikaiseksi enemmän lettusia kuin nyt. Oh well, kerran näinkin päin. Kyseinen lettutaikina oli muuten osa Lidlin jotakin ihmeen amerikkalaisten ruokien viikkoa.

Naapurit ovat myös pitäneet taas viimeisen 48 tunnin ajan hereillä. Yläkerran humalainen paskaläjä on melunnut ja meuhkannut taas oikein olan takaa. Äijä myös suhaa pitkin kaupunkia taksilla, sillä hän näyttää käyvän kaupassakin kyseisellä pirssillä. Takseja käy pihassa varmaan kolme kertaa päivässä.

Luin myös uutisista jo useita päiviä kadonneena olleesta nuoresta tytöstä. Kyseisen tytön katoamiseen liittyvät yksityiskohdat ovat aikalailla salamyhkäisiä. Mitään kyseisestä tytöstä ei ole kuitenkaan kuulunut moneen päivään. Tytöstä saadut henkilökohtaiset tiedot ovat aikalailla ristiriitaisia - tosin nythän on keksitty pistää ilmoille isohko rahallinen palkkio hänen löytäjälleen. Toivottavasti tepsii, sillä rahalla saa yleensä melko helposti erilaiset piirit aktiivisiksi tällaisissa tapauksissa. Oma mielipiteeni on valitettavan kyynisesti se että tyttö on jo valitettavasti kuollut. Hyvä kysymys on tietysti se että onko hän kuollut omien tekojensa kautta vai onko joku kenties tehnyt hänelle jotakin.

Sitten taas random pohdintaa: Siitä on aikaa kun olen lukenut hyvän kirjan - tai ylipäätäänkään minkään kirjan. Pitäisiköhän hankkia pitkästä aikaa muutama A. Paasilinnan vanhemman tuotannon teos? Muistikuvieni mukaan minulta puuttuu ainakin Kultainen Nousukas, Herranen aika, Ulvova mylläri, Isoisää etsimässä ja Parasjalkainen laivanvarustaja. Nämä kaikista uusimmat Paasilinnan teokset eivät kuulemma ole häävejä, enkä sitäpaitsi ostaisikaan niitä vielä - ovat sen verran arvokkaita, ja arvostelujen mukaan tämä viimeisin, eli "Neitosten Karkuretki" on vähintäänkin todella huono. Noh, mitäpä voi odottaa kun Paasilinna on kuulemma hortoillut kännissä ympäriinsä Espoota ja ajokorttikin on mennyt hyllylle kuivumaan jostain rötöksestä? Uskon että tämä mies on menettänyt teränsä kirjoittamisessa - nauttikaamme siis hänen vanhemmasta tuotannosta ennen kuin silmät tippuvat.

Year of The Ox

It's pretty cold outside right now. I don't know how much exactly, but I called my parents down south and they told me that they had -17 degrees celsius last evening. I'm guessing we've got something closer to that here as well. I hate cold climates. This just means that I've got to put more clothes on whenever going to school, grocery store or better yet, jogging.

I also found out that according to the Chinese Zodiac, the year 2009 is the official "year of the Ox". Now I didn't know it, but once I did remember to look up my Blogger-profile, and in it there was a mention of me having the Zodian-sign of Ox according to the Chinese on it. Personally, I consider something like this a sign. Like a sign from "god" or something like that. If you wanna believe it that way.

Well, as I see it, this is a sign for me to get a job. To end that stupid going-nowhere-studying and finally earn more money in a month than just my student allowance. I haven't really made an effort back at school either, and it's been harder and harder for me to get a grip on studying again after I was discharged from the army. I guess the particular subject and my first impressions with it kinda demotivated me, thus giving me a negative image of it altogether. Besides, a diploma from that particular field of studies would've landed me two (well, actually three) different possibilities in terms of employment: a teacher, interpreter or better yet - umemployment. Neither of these three do I want, since being a teacher sucks in this country and there are about a million interpreters out there looking for a job anyways right now. It would be kinda hard to employed especially now with this economical crisis going on - and five years of studying with my economical status would've been impossible anyways. Just forgetting it.

For the past two days I've had a huge World War II - movie marathon going. First I watched "Der Untergang", then "Stalingrad" and now "A Bridge Too Far". I've missed good ol' clean war flicks like these (well, as "clean" as they come), since they offer those classic moments of bravery, chivalry and fighting umatched by no other genre of war movies out there currently. There's still a few war movies out there that I'd have to buy at some point concerning WWII, but at the moment my economical status isn't very viable for it.

I've also been making some positive strides at internet auctioneering as well. I've sold stuff alot lately, and pretty much just put the money away for a rainy day instead of spending it right away. This is good, since I've still got some useless stugg just lying around this tiny apartment of mine - and the way things have been.. Shall we say "developing" lately, I doubt that I'm going to need this much stuff anyways in the future.

Blogia sponsoroi..

Tylsyyksissään voi valitettavasti erehtyä tekemään mitä vain..

Irti Oravanpyörästäkö?

Nyt seuraa taas hiukan pohdintaa hieman isommasta aiheesta tällä kertaa..

Tässä kun seuraa uutisia joka päivä ja lukee netistä maamme erinäisten päivälehtienkin artikkeleita vaikka mistäkin, niin väkisinkin alkaa vieraantumaan tästä kaikesta. Sivut ovat täynnä uutisia irtisanomisista, murhista, tapoista, sodista, nälänhädistä, köyhyydestä ja vaikka mistä muusta epämiellyttävästä ihmissivilisaation vaellukseen olennaisena osana kuuluvasta. Jotenkin tuntuu että joka päivä kun jotakin tiedotusvälinettä seuraa, niin se antaa aina vain synkempiä ja synkempiä uutisia tulevaisuudestamme.

Armeijassa ollessani tapasin erään uskovaisen nuoren miehen. En yleensä piittaa uskovaisista, sillä omien kokemusten perusteella moni on vähintäänkin aika omituinen sitten vähän syvemmin tutustuttaessa. Hän oli kuitenkin ihan siedettävä kaveri, ja kerran niitä näitä keskustellessani hänen kanssaan tuli puheeksi eräs televisio-ohjelma erään keskusteluun kolmantena osapuolena osallistuvan kanssa. Uskovainen toverimme oli selvästi jäämässä hieman ulkopuoliseksi keskustelusta, ja hän tiedustelikin että oliko puheenaiheenamme kenties jokin televisio-ohjelma. Vastasin myöntävästi, johan hän sitten ilmoitti että ei ollut katsonut televisiota kuin kaksi kertaa koko elämänsä aikana. Ei hän ollut kokenut onneksi mitään sitä mitä me muut koko kahdenkymmenen ikävuotemme aikana. Tavallaan pidin hänen päätöstään todella hyvänä, sillä eipä tuo televisio lopulta ole mitään erityisen rakentavaa tuonut minunkaan elämääni. Ymmärrän tietysti että n. 85% television tarjonnasta on tarkoitettu viihteeksi, jonka ei siis de facto ole tarkoituskaan olla mitenkään järkevää tai sivistävää - mutta tuleehan sitä mietittyä että mitä kaikkea sitä voisi tehdä ilman sitäkin aikaa minkä viettää/vietti television ääressä.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana armeijassa pelkkänä tykinruokana ollessa oli tavallaan helppoa. Pitkillä leireillä saatettiin olla viikkokin ilman mitään kontaktia mihinkään tiedotusvälineeseen. Toiset eivät siitä pitäneet, mutta itse tavallaan nautin siitä että sai olla poissa kaikenmaailman informaation luota pitkiäkin aikoja. Eipä tarvinnut pahemmin huolestua mistään henkilökohtaisista saatika sitten että globaaleista ongelmista tällöin. Olenkin alkanut miettimään että kenties elämässä yksi parhaimmista ohjenuorista on juuri "Ignorance Is Bliss"-lause, eli tietämättömyys on autuutta yms.

Mitä vähemmän tiedät niin sitä onnellisempi lopulta olet. Mutta ihmisen jatkuva tiedonjano on kuitenkin se mikä lopulta tämänkin asian kääntää päälaelleen, sillä ihminen aina välttämättä "haluaa tietää" totuuden tai jonkun asianlaidan huolimatta siitä mitä se tuo tullessaan. Myönnän itsekin että mikäli olisin jättänyt monestakin niin henkilökohtaisesta kuin yleisestäkin asiasta ottamatta selvää, niin eläisin varmasti huomattavasti huolettomampaa elämää. Oikeastaan asioiden pitäisi vain antaa olla niin kuin ne ovat, sillä eivät ihmiset useinkaan tiedä puoliakaan siitä asiasta mistä he mielikuvansa muodostavat. Ja entäs sitten vaikka tietäisit tai kuvittelisit tietäväsi jotakin toisen ihmisen luonteesta tai toimintatavoista - taikka ylipäätään mistään? Ketä kiinnostaa 100 vuoden päästä?

JALAT HUUTAA HOOSIANNAA!!

Taas yksi lenkki tehty. Tällä kertaa panokset koveni, ja juoksin normaalin lenkin maiharit jalassa tavallisten lenkkitossujen sijaan.

Nyt on kyllä paikat ensimnäistä kertaa yli kuukauteen todella kipeät. Jalat eivät oikein tykänneet maihareista, mutta minkäs teet - se lopulta vain auttaa lisäämään kestävyyttä. Penikatkin olivat todella kipeät - vähintäänkin tuntui ihan pohkeista ylöspäin pakaroihin asti. No, pakko oli jatkaa ja pakko oli tehdä. No pain, no gain.

Pitäisi varmaan alkaa myös juoksemaan reppu selässä. Joskus lukiossa ollessani niin juoksin lenkkejä metsäteitä pitkin reppu selässä jonka kuormana oli 4-6 litraa vettä. Kumma kyllä siinä iässä sen kyllä jaksoi tehdä, vaikkakin ensimmäisinä viikkoina selkä oli aivan säpäleinä juoksulenkkien johdosta. Se voisi kuitenkin näyttää vähän oudolta juoksennella tuolla pitkin ja poikin reppu selässä. Liian bisarria.

Juoksentelen nykyään pitkin ja poikin kaupunkia kurssiverkkarit päällä. Ne alkavat kylläkin olemaan minulle aivan liian isot lähinnä siitä syystä että olen pakostikin laihtunut. M-kokoa kohdenhan tässä ollaan menossa, ellei jopa jo olla siellä nytkin. Itse en näe mitään ongelmaa kyseisten verkkarien käytön kanssa, sillä olen niistä puoli vuotta sitten aikamoisen summan pulittanut ja hyvät/laadukkaat Adidaksen verkkarithan nuo ovat. Niitä voi aivan hyvin käyttää nyt siviilissäkin, eivät ole ainakaan mitään "hameväen välimallia" - selässähän on ainoan oikean aselajin, eli Kiväärin koulutushaaramerkki!!

Tein myös muutaman päätöksen tänään tulevaisuuden suunnitelmiani silmälläpitäen. En nyt lähde niistä tähän kirjoittamaan, sillä ne eivät toistaiseksi kuulu kenellekään muulle kuin minulle. Tiedoksiantona siis totean vain että päätöksiä on tehty ja aikanaan sitten pistän vähän lisää settiä tulemaan niistäkin. Kunhan ehdin.

Olo on nyt pitkästä aikaa melkoisen raukeahko ja tyytyväinen. Nyt ei pitkästä aikaa vituta mikään. Sitä täytyy vain osata tehdä päätöksensä ja pysyä niissä kertaalleen.

Things the way I see them..

I think that my life is about cycles. What you leave behind will sooner or later come around.. Just like in that saying "What goes around comes around" etc.

To think about it, this is the way my life has always been: first you find that thing X is bad for you and you try to get away from it - and once you finally get away from it, you just find it staring you straight in the face again sometime later. Things like these don't change, believe me. I've got a dozen examples to show you, but I guess I'm too tired to list even a few of them concerning the cycles.

So, umm.. I've been trying to figure out what to do next with my life. All I know right now is, though, that once I'm finished with that one course at school I'm finished with studying for awhile. I'm gonna get a job of some sort. Don't really care what I do for a living as long as I get paid monthly for it. And I've also considered moving - but currently I just don't know where to. Should I just cut the chase and return back to the south? There would certainly be enough jobs there as of now. On the other hand, though, this place has grown on me in a weird way. Must be because I've settled in quite well.. And god forbid, I've been here for three years soon. Some things kinda do grow on you after awhile.

During the nights I think. I plan for things and formulate schematics in my head about what to do next and what not to do. Going to High School in this country was a mistake. I should've gone to one of those vocational schools and gotten a profession - and by now I'd be working and having a blast earning a monthly salary. Right now being a student sucks big time. But then again, I think students rarely have it that easy anywhere. Maybe I'd be better off if I wasn't here.. Leaving the south so hastily was a really immature choice. I made it in a hurry, and didn't think about the long-term consequences at all. But I do blame myself for it. I was an adult man back then, albeit with poor judgment - but an adult man nonetheless. And I'll bear with the consequences. As a sidenote, a handful of people I know from around here have left Ostrobothnia to move to the south. They keep telling me that there aren't any jobs here. Well, they are kinda right.

Tilintekoa

Palattuani armeijasta tiesin että minua ei odottaisi siviilielämän puolella enää mikään. Olen oikeastaan ihan tyytyväinen näin jälkeenpäin että olin sen vuoden siellä, vaikka kieltämättä henkisesti ja fyysisesti se olikin rankka vuosi. Monet eivät ehkä pidä siitä mitä minä tulen nyt sanomaan, mutta totuus on kai se että olen tyytyväinen siitä että lähdin Aukkiinkin. Kurssilla valittu linja oli fyysisesti raskas, mutta tulipahan siitäkin selvittyä. Fyysinen kestävyys joutui kyllä näin ihan normaalin nuoren miehen kunnolla toisinaan koetukselle, mutta voinpa ainakin sanoa että selvisin siitä. Muutama ei selvinnyt.

En tiedä että kuinka moni epäili minun kykyjäni selvitä vuoden palveluksesta. Itse en kuitenkaan nähnyt siinä lopulta mitään ongelmaa, ja armeijan rutiineihinkin tuli yllättävän äkkiä totuttua. Kyse on kai loppujenlopuksi kyvystä omaksua uuden nk. "kulttuurin" säännöt ja lait mahdollisimman nopeasti jotta voit toimia sen sisässä menestyksekkäästi. Vaikka alussa olikin melko hajottavaa, niin äkkiäkös sitä kaikkeen siihen sotilaalliseen settiin tottui. Armeijassa oli myöskin se hyvin helppoa siviilielämään verrattuna, että siellä oli lopulta kaikki valmiina: ateriat, vaatteet ja pienet päivärahatkin maksettiin vaivanpalkaksi. Asiat olisivat voineet olla huonomminkin. Tällä tolalla asiat harvemmin siviilissä ovat, ellet sitten omaa vahvaa symbioosisuhdetta esim. vanhempiisi, jotka hoitavat sinulle kaiken valmiiksi eteen kuin Manulle illallisen - kuten sanonta kuuluu.

Totta helvetissä minä kaipaan tuollaista elämää. Se on sitä helppoa ja huoletonta elämistä, kun ei tarvitse oikeastaan miettiä mistään mitään ja itse vaan toteuttaa käskettyjä tehtäviään. Joskus on hyvä kokea tällaistakin, sillä itse huolehdin aika pitkälti itse itsestäni nykyään.

Myös armeijassa tuli tavattua monia hyviä tyyppejä. He jäävät varmasti minulle mieleen loppuelämäkseni. Vaikka minulla on useamman puhelinnumerot, ja näenkin heitä toisinaan, niin siltikään en lopullisesti halua tietää mitä heille tapahtui 2.1.09 jälkeen. Minne he menivät? Mitä he tekivät? Missä he asuvat nyt? Miljoona kysymystä miljoonine vastauksineen.

Hmm.. On ollut vaikeaa kotiutua, oikeastaan. Joka päivä armeijassa käydyt tapahtumat tulevat mieleen. Muistan vieläkin sen illan kun ajoimme kotiuttamispäivänä Kajaanista kotiin siinä lomabussissa. Silloin satoi hiukan lunta ja sää oli kylmä - pakkasta oli ilmassa. Olisin mielelläni jäänyt vaikkapa toiseksi vuodeksi sen porukan kanssa palvelukseen, mikäli olisin voinut. Ymmärrän kuitenkin että mikään hyvä ei kestä ikuisesti, ja siksipä onkin vain loogista että armeijani kesti sen vuoden jonka jälkeen loppuelämä pyhitetään siellä koettujen muistojen kultaamiselle. Ei sitä lisäaikaa saa kukaan näissä asioissa.

Siviilissä on ollut jonkin verran vaikeuksia tottua tähän päivärytmiin.. Tuntuu että etsin vieläkin paikkaani. Ei minulla ole oikeastaan mitään tavoitteita tällä hetkellä. Hankin luultavimmin työpaikan, ja sen jälkeen työstä saamallani rahalla hoidan muutaman välttämättömän paheen pois päivänjärjestyksestäni.

Olen ruvennut tosissani harkitsemaan kriisinhallintatehtäviin hakemista. Monet ystävistäni pitävät tätä päätöstä varmasti aivan sairaana, sillä monetkaan heistä eivät ymmärrä armeijaa. Totta puhuen en minäkään sitä ymmärrä, mutta sen tarjoamat palkolliset ulkomaankomennukset kuulostavat todella hyvältä tämän lintukoto-Suomen talouslamaisessa alkukeväässä. Ei minulla ole tässä maassa mitään sellaista mikä sitoisi minut täällä olemiseen, ja YK-hommissa varmaan sitä rahaakin säästyisi jonkin verran pitkällä tähtäimellä. Haluan vielä kokea jonkinlaisen suuren seikkailun ennen kuin "kasvan aikuiseksi", ja haluan omata jotakin kerrottavaa sitten nuoremmille vanhoilla päivilläni. I wanna see the world, man.

The Return of The Trouble Man

I just came home from my regular 30 minute run again. It's night.

A few hours ago as I returned, I saw that someone had smashed through the small window located on the door leading outside from my apartment building. What was more disturbing, however, is the fact that there was blood all over the place near the door - and by the looks of it someone had indeed punched his fist right through the glass in an attempt to unlock the door. The door leading outside of the apartment building that I live in is normally locked around 21.00-22.00 PM to early morning hours - it's a pretty standard procedure in Finnish apartment buildings. I'm suspecting that it was that drunk sonofabitch next door who probably smashed his fist through, since the hallway was also full of small drops of blood as he had walked to his apartment after punching through the window on the door and unlocking it from the outside. You got to wonder, though - what kind of a sick sonofabitch smashes a bare fist through a small window? Is he on drugs? Or on booze? Or on perhaps both at the same time!? Anyways, that drunken bastard is scary as hell. A few weeks ago, the police came to fetch that guy in the middle of the night. He had kept his usual ruckus all over his apartment the whole damn night, and I'm beginning to suspect that he was fighting somebody in there or something. Later though, the police showed up and by the sounds that their entrance emitted, that drunken bastard wasn't so willing to be arrested either. I saw the cops hauling his ass out of the front door while he was cuffed. Things were pretty quiet from there on out, but now things have flared up again. The first time the cops showed up, they had two cars! Can you believe that!? Two fucking police cruisers here to arrest that drunkard - which I'm guessing was a safe bet since he was violent as hell.

The sight on the front door is real fucking brutal, I'm telling you. Blood all over the place. That drunk was probably, well, drunk as usual again and had forgotten his keys or something - so he just decided to punch through the goddamn window in order to get in. Did he think he was The Terminator, or something? I mean, you'd think that he would've tried to find a rock or something to smash the window with, but no! He just used his knuckles.

Taistelukalan paluu

Kävin äsken taas lenkillä. Kello tuli kyllä tuolloin jo jotain puoli yksi yöllä, mutta minkäs teet kun päivällä nostelin painoja ja jäin jotenkin sitten koukkuun muun muassa telkkariohjelmien ja Youtubesta musiikkivideoiden katselun väliin.

Yöllä kun kävin juoksemassa normaalin lenkkini, niin huomasin että lyhtypylväiden ympärillä lenteli jotain tunnistamattomia otuksia. Aluksi ajattelin niitä linnuiksi, mutta siihen aikaan yöstä linnut eivät enää lentele pitkin taivaita. Ne olivat lepakoita, ja muutamat niistä olivat aika valtavia. Niiden siipien kärkiväli täytyi olla varmasti ylitse metrin..

Kun lähdin lenkille, naapurissani asuva hämärä mies tuli minua vastaan. Hän näki kerran aivan armeijan lopussa - saattoiko jopa olla viimeisellä lomalla että menin rappuun lomapuku päällä. Hän sitten kertoi että hänen poikansakin oli lähdössä armeijaan vuodenvaihteessa. Tämän jälkeen kyseinen tyyppi alkoi tervehtimään minua, ja itsekin ihan kohteliaisuudesta häntä tervehdin. Tyyppi on varmasti joku eronnut alkoholisti - sillä senpä näköinen hän ainakin on. Tänään kun lähdin lenkille, niin tyyppi ilmestyi taas rappukäytävään ja kertoi vievänsä roskia ulos. Samalla hän jutteli minulle, ja kertoi että hänen poikansa oli tullut ensimmäisille lomilleen kahteen viikkoon tänään. Itse jätin keskustelun melko lyhyeksi, sillä itse halusin juosta lenkin loppuun nopeasti enkä jäädä vaihtamaan kuulumisia tyypin kanssa jolla ei oikeastaan ole mitään tekemistä minun elämäni kanssa. Toivotin hänelle ja hänen pojalleen hyvää jatkoa.

Tilasin myös piruuttani sotilasläänin esikunnasta paperit YK-hommiin hakua varten. En oikeastaan tiedä vielä miksi, mutta mikäli tämä talouslama pahenee, niin voisin olla kiinnostunutkin lopulta lähtemään joksikin aikaa pois tästä maasta. Hakupapereiden mukaan potentiaalinen hakija tarvitsee mm. hyväksytysti suoritetun keskitason kielitutkinnon, josta suoritin aikoinaan lukiossa todistuksen arvoisen merkinnän. Myös varusmiespalveluksen arvosanojen täytyi olla tasolla 'hyvä', jotta koulutukseen pääsisi. Noh, minullahan nämä ovat. Onneksi.

Not tonite-

Sweat pours down my face. The snowfall gets thicker and thicker. I can feel my clothes sticking on my sweaty body as I run through the sideroads. The music coming out the earphones of my little MP3-player drums out the huffing and puffing coming out of my mouth. The cold air feels brisky on my face. I look down on the road and run faster. Got to be faster.

I don't really know why I'm running anymore. I guess it's to pass time. However I'm a competetitive person sometimes, and by that I mean that I'm mostly compating against myself. I've always got to run a bit faster - no matter the exhaustion it might create. I think I've lost something like 5kg's by now, but it's hard to tell how much exactly since I don't have one of those scales at home. It's kind of a good thing, because if I'd have a scale then I'd be spent every day looking at it and scaling myself. When a pair of old BDU trousers fit me again, I'm skinny enough again. That's my way of measuring weight-loss, and that's all I've got to say about that.

Vuoden synkimmän päivän tyly tilitys

Heräilin tänään joskus kymmenen aikoihin. Joku soitti - numero tosin oli tuntematon, enkä ehtinyt siihen vastaamaankaan. Mieli olisi tehnyt kyllä nukkua vielä pitempäänkin, mutta alan suorastaan saamaan huonoa omaatuntoa mikäli en herää jo kahdeksalta tai viimeistään yhdeksältä. Jopa lomapäivinä armeijasta heräsin melko aikaisin, ja oikeastaan se oli sikäli hyvä että kun heräsi aikaisin niin sai paljon enemmän aikaiseksi. Nyt kun miettii niin armeijassa ruokakin jotenkin täytti vatsaa enemmän verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Unen laatu oli kyllä sitten taas vähän niin ja näin siellä, mutta nälkä ei ainakaan viimeisen 6kk:n aikana päässyt yllättämään.

Tuli tehtyä taas vähän kauppaakin. Yli 100 euroahan sieltä pitäisi taas putkahtaa tilille tulevan viikon aikana, joten toivotaan nyt parasta. Ne rahat ajattelin säästää myöhempää tarvetta varten.

Talvikin jatkaa edelleen olemassaoloaan. Kuulin että Etelässä ei ole lunta paljoa ollenkaan. Täällä taas sitä on jonkin verran, josta minä en itse niinkään välitä. Lumi, talvi, kylmyys, pakkanen.. Pimeys.. Kaikki se on jotenkin todella masentavaa. Armeijassa se oli ehkä pahinta kestää, sillä me liikuimme koko ajan ulkona ja sen kylmyyden ja pimeyden keskellä sitten pyrimme jotenkin elämään.

Viime aikoina opiskelut ovat myös menneet vähän niin ja näin. Jo ennen kuin armeijaan lähdin, niin tiesin että Vaasassa en tulisi enää kovinkaan pitkään jatkamaan. Syynä on kai lähinnä se että ko. aine mitä opiskelen on minulle jokseenkin nyky-ajan tilanteessani tarpeeton, ja lisäksi kyseenalaistan suuresti mahdollisuuteni työllistyä tuon aineen maisterinpapereilla sitten joskus jos valmistun. Lisäksi se tärkein seikka, eli ensivaikutelma ko. aineen opettajista ja koko aineesta oli aikoinaan melkoisen negatiivinen, joka puolestaan sai minut etääntymään siitä jo aivan alussa. Kun oma Tutorikin kertoo että mahdollisuudet työllistymiseen ovat joko opettajan taikka kääntäjän hommissa, niin sitä tietää jo tuolloin aika pitkälti saaneensa tyhjän arvan opiskelipaikakseen. Nyt kun tämä talouslamakin pyörii päällämme, niin olen harkinnut jotakin käytännöllisempää vaihtoehtoa itseni elättämiseksi. Mtyönnän aivan suoraan että kenties lukiokin oli aikoinaan minulle melkoisen väärä vaihtoehto, sillä siitä kaikesta vaivasta ja ponnistelusta jonka näin ko. tutkinnon eteen ei lopulta ole ollut tähän päivään mennessä mitään hyötyä. Totta kai ylioppilastutkinto auttaa mikäli jatkaa jollekin akateemiselle alalle, mutta itse valitsin alani väärin ja sen johdosta sitten olen päätynyt tähän tilanteeseen. Lisäksi loputon opiskelu alkaa kyrsimään. On käyty vaikka mitä alaylä-astetta, lukiota ja vaikka mitä muuta, eikä vieläkään näy loppua millekään. Aina pitäisi vaan siirtyä seuraavalle ja seuraavalle asteelle. Viisi vuotta pitäisi nyt opiskella, jotta saisi jonkun tutkinnon jolla sitten työnsaanti on vähän niin ja näin taas. Enkä myöskään halua miksikään opettajaksi, sillä niillä papereilla voisi lähinnä vain sellaiseksi päästäkin. Olisi aika lamauttavaa ensiksi olla koko elämänsä eri kouluissa, ja lopuksi sitten päätyä kouluun töihin opettajaksi. Ei todellakaan minua varten olevaa settiä.

En oikein vielä tiedä että mitä teen. Jatkan luultavasti nämä muutamat kurssit ainakin loppuun yliopistolla, mutta sitten sen jälkeen etsin jotakin tuottavampaa. Opintotuella ei nimittäin elä, ja samalla jos tekee vielä töitäkin, niin et tule koskaan valmistumaan ajallasi. Ja viisi vuotta kituuttamista on sitäpaitsi aika pitkä aikaväli. En todellakaan aio sellaiseen johtopäätökseen ruveta. Olen väsynyt opiskeluun, olen väsynyt penninvenytykseen ja sen kaiken muun lisäksi olen väsynyt tähän yhteiskunnan luomaan suorituspaineeseen. Totta kai olen epämotivoitunut opiskelija, sillä korkeakoulu-opiskelijan elämä on oikeasti aika helvetin vaikeaa mikäli asuu yksin 400km lähimmistäkään sukulaisista. Se on sellaista jatkuvaa penninvenytystä, valitettavasti. Myönnän kyllä että omaa syytähän se tämä tietenkin on, mutta olisi se ihan kivaa jos joskus tulisi joku vähän vastaankin näissä asioissa.

Tämän tilityksen lisäksi pistän vielä linkin vähintäänkin osuvaan päivän uutiseen. Vaikka uutisessa esiintynyt herra professori yrittikin kovasti hyssytellä että "eihän tällaista nyt suomessa", niin kyllähän nuo uutisen asiat pätivät aivan hyvin tännekin! Ja kyllä tämä nyt aika synkkää aikaa edelleenkin valitettavasti on.

Blast from the past?

Today wasn't exactly the best of days. I went down to Vaasa to start a language course at the university. I've decided to handle it because that way I'll have a paper saying I'm somewhat fluent in Swedish - which in turn might land me a job somewhere. Maybe.

Vaasa was cold again. Going to a lecture wasn't like the best of ideas, but it only lasted for two hours and I kept my mouth shut for the whole time. It sure felt weird to be out there again with the people inside that room. I had that "What The Fuck am I doing Here?"-feeling again. I remember having it a year ago - like when this stuck-up of a teacher started tormenting me about this certain matter I discussed in this blog at that moment. You know, come to think of it, I should've just probably told him to go fuck himself that time, since the university isn't like High-School - You can say pretty darn impolite things there to the teachers if need be. I should've exercised that right that time. Too bad I didn't.

I was beat when I got back from school. I lifted weights for 45 minutes despite my tiredness, though. After that I ate some tasty chicken and Wok-vegetables and finally managed to watch the remaining 10 episodes of Lost's third season on DVD. I'd really like to get back to the series again, although I've heard that they've showed the fourth season here in Finland while I've been at the army. I remember when I bought the 3rd season last october (or something), the same store was already selling the 4th season box there. I didn't buy it, though - I should've since I've just got a terrible addiction to that particular series.

Oh yeah, and then also something else happened.. Which I'm kinda not supposed to mention. The bottom line is, though, that I've already got a new pair of gloves, thank you very much!

Today's song: Tehosekoitin - Pillitä Elli Pillitä

No joopa joo ja juupa juu. Eipä tässä nyt mitään kummempaa ole tapahtunut viime kirjoitelman jälkeen. Yöt menevät leffoja katsellessa/pelatessa, ja päivisin kuntoillaan.

Eilen katsoin pitkästä aikaa televisiota. Kun vuoden armeijassa olin, niin tämän legendaarisen 362:n päivän aikana television katselu oli aika vähäistä. Se oli sinänsä helvetin hyvä päätös siinä mielessä, että sitä turhaa telkkarin edessä löhöilyä ei onneksi päässyt koskaan tapahtumaan. Ja kaikkihan me tiedämme että sen löhöilynkin tilalle voi keksiä vaikka mitä muuta tekemistä. No kuitenkin! Eilen katsoin tosiaan pitkästä aikaa telkkaria, ja muistaakseni Subi taisi olla siinä päällä. Telkusta tuli sitten jakso Frendejä, sekä heti sen perään totutusti Simpsoneita. Tämä Frendien jakso oli se sama vanha missä tämä sarjan porukka viettää ystävänpäivää ja synnytysvideot sekaantuvat pornoelokuviin ja sen yliopistoproffan kämpässä asusteleekin hänen raskaana oleva ex-tyttöystävänsä.. Nähty tuokin ainakin kaksi kertaa ennemminkin. Noh, sitten oli Simpsonien vuoro: tällä kertaa jakso kertoi siitä kun Simpsonien koira (pikku-apuri tai jotain?!!?) päätyi kaljatehtaan mannekiiniksi ja sitten joku Bartin huvimaja paloi siinä alussa. Vitutti suunnattomasti katsoa tosiaankin jälleen molempien sarjojen uusintoja taas monennen kerran peräkkäin. Ymmärrän tietysti Frendien uusinnat, mutta Simpsonien uusintojen näyttö kyllä hieman.. Hmm.. "Vaivasi mieltä". Pitäisiköhän myydä telkkari pois? Toisaalta ilman telkkaria ei voisi sitten räveltää Xboxin/PS2:n parissa, että siinä mielessä se olisi kaiketikin aika tyhjä arpa.

Hot Coffee Mod

For the last five days I've spent my time just watching DVD's. I just finished Ghostbusters 2, and an hour ago continued with Terminator 1. It's kinda fun to spend time watching your favorite childhood movies once in a while. It's kinda funny - I've must've seen both movies a dozen times when I was a kid, but they're still good enough to watch over and over again. On Terminator, though, this one scene struck me real bad: I'm referring to the scene at the start of the movie in which Michael Biehn's character teleports to present day in a sticky alley somewhere in LA. Since he is naked, he immediately sets out to find something to wear - and conveniently finds an alley bum! He takes the bum's trousers as the police arrive to the scene! Hahahaah. DUDE! He took some poor Hobo's pants - I mean, he took a bum's MOTHERFUCKIN' OVERPANTS! Has he got any idea how many times that guy has probably crapped and pissed all over himself!? Those pants must've been soiled to the point in which they possibly couldn't be more soiled anymore. Yet our charismatic hero just takes the pants and runs off - not to mention that he spends the entire movie in those same pants.. Even has sex with that chick and all... Hahahah. That's hilarious, but then again - come to think of it, Biehn's character is from the dark apocalyptic future, right? I bet they don't really get to wash their clothes after the end of the world, now do they? It's still pretty funny, come to think of it.

Anyways, I also lifted weights for about 30 minutes today. Went jogging too - and I took time on how long it took for me to run 2 kilometres - the timer showed 20 minutes and 25 seconds! Must be a new damn record or something. Seriously though, exercising is a good way to pass the time and it's got to be healthy too. Let's hope I can keep up with my training schedule, since I kinda have a plan to "get in top shape" before the summer.

I'd really like to have one of those coffee machines. I've lived on my own for three years soon, and still only have one of them water boiler-things. The last time I was in Helsinki during the Christmas holidays, I thought about finally buying a coffee brewing machine. The very basic ones cost about 30 €, which scared me to death. I am kind of a cheap-ass nowadays, and couldn't bother to spend 30 easy's on a simple coffee brewer. Now, if the pricetag would've said 20 €, then maybe it would've been a completely different of a deal. To hell with it, I guess I'll just stick with the instant coffee-crap for now.

Parallel universe

I swear there's no end to this coldness during this winter. I remember that a few years ago everyone was damned afraid of global warming, and people got all freaked about the coming changes to weather. I kinda started believing in it myself, cause the following winters the weather indeed changed. It wasn't that cold around here anymore, either. So, I was like "cool" - maybe we'll be like California in a few years and can waltz around in shorts during Christmas. I was all for global warming.

But now it turns out that it's been very cold since I got discharged - or as my military pass says "date of mustering out". You've got to dress pretty warmly out there. So much for the big promises of "weather getting warmer even during the winters".

Life's kinda boring at the moment in all aspects. I'm trying to figure out about what to do next. I'm not going to go back to the university for full time, that's for sure. The way that place treated me sucked, and it took me a long time to realize that the subject that I had been studying there had been the wrong choice for me. Infact, coming to this part of the country was the wrong choice. I only came here because of a girl, and since we broke up about nine months ago my presence here has.. Umm.. Been kinda pointless. I've been aching a living though, but not a very comfortable one at that, though.

I suppose I made the wrong choice to begin with. Moving because of a girl. That's one of those mistakes that people make only in love - and I'm willing to admit that I was way much in love to even consider the reality behind it. And the reality behind it was, that relationships don't always last. Infact, in my experience most often than not do they not last. The latest "bigger" relationship I had lasted on-and-off for about five years. But even during that time we broke up at least twice. A wiser man would've probably understood the message after the first break up, but you can't blame a guy for trying, now can you? I thought the relationship was very much worth preserving, but yet again the reality behind it was - That it never was and never would be.

A friend of mine's kinda having the same situation himself. He's also planning to move to another part of the country because of a woman. I told him not to, because it's his first relationship and those sorts of things very rarely have a chance of working out in the long term. He said that he took my advice in a positive way, but was willing to take a chance despite my experiences. I told him to be careful.

On positive news, living here doesn't really bother me that much. I've lived in this part of the country for about three years now, and have settled in quite well, I might say. I've got friends and all, but naturally one has to wonder if things could've turned out better. I mean, I would've liked to study, but not in that place and definitely not that subject. I hate Vaasa.

Anywas, during my time in the army we used to go to the evening leave lasting from 18.00 PM to 22.00 PM. During that time an insane amount of guys would force themselves into the available taxi-cabs and drive to the center of town. This small concentration of bars in Kajaani, known as the "Kuoleman Kuja" (Alley of Death) was the place where all the bars were located neatly beside each other. So, we'd go into the bars and drink, try to chat up the girls there and get their numbers. We also sang Karaoke, and generally just hang out there for three to four hours a night. One of the bars also had Guitar Hero. The only downside to this bar-hopping was, that the bars there usually didn't last that long. The last time I was out on town a few months ago, this one bars called "Blues" had been sacked and some sort of "hippier" bar had replaced it. I guess Blues wasn't attracting the right kind of crowd, although I remember the bartenderess there especially well. She was this cute blond girl, who once told me about how she used to love White Russians (the drink, people!) when she was in her early twenties as I ordered the same drink. Now, I doubt that she was even over twentyfive, but she was definitely older than me. Blues was a nice bar with it's seedy dark atmosphere and all. I really liked it, too bad it was replaced with that more spacy "modern" establishment. The last time I visited that trendier Blues, there was just some bald middle-aged guy there trying to pick up girls. What a disgrace, man.

Anyways, after a night of drinking, the Turkish/Kurdish-owned Pizzeria's were also located in the same alley - where we'd go. So, we'd go and grab a Pizza, Kebab roll etc. to go and then retreat back to the barracks via a cab. I remember when we did this during the warm summer months: the late-afternoon sun gleaming on us as a group of us NCO's just sat outside and drank beer. We discussed a bunch of shit, and everyone had fun. Once I remember we even went to this little park near a lake located smack dab in the middle of Kajaani, and proceeded to drink there. The cops showed up, but they didn't really care about our business - I guess they were looking for regular Hobos and drunkards hanging about town. Not us shiny hopes of the Fatherland just enjoying a night out in town. Those were probably the best times in the army, to tell you readers the truth.

Talvi jatkuu

Tänään ei ole kummempaa tapahtunutkaan. Muutama tyyppi osti minulta taas tavaraa Huuto.netissä, eli toistaiseksi saldo on vähän yli sata euroa parissa päivässä. Ihan hyvin.

Pelailin Fallout kolmosenkin lävitse. Vitutti suunnattomasti sen äkkinäinen lopetus, sillä ko. peli oli kuitenkin sellainen mitä olen odottanut pienen ikäni. Noh, läpi se nyt kuitenkin on ja pysyy. Aloitin Hitman: Blood Moneyn.

Oikeastaan minun tekee mieli pitsaa. Vaikka tiedän että pitsa ei ole minulle terveellistä, ja painojen nostelu + päivittäiset juoksulenkit pitäisi taas aloittaa - niin silti tekee mieli pitsaa. Muutama kuukausi sitten aloitin taas kuntoilun tarkoituksena saada armeijassa Coopperista "hyvä"-tulos. Kävin joka päivä juoksulenkillä n. kahden kuukauden ajan, ja juoksinkin kotiuttamiscooperissa sen hyvän tuloksen. Vähän jos oltaisiin enemmän saatu aikaa harjoitella, niin varmasti oltaisiin se 3000m saatu aikaiseksi. Kesäkuntoon tässä kuitenkin pitäisi ruveta pääsemään, sillä kesäkin on nimenomaan tulossa.

Juon tässä samalla tätä kirjoitellessani Liptonin Persian Earl Grey-teetä. Kahvin makuun pääsin taas valitettavasti armeijassa, ja nyt olisi tarkoitus lopettaa se teellä. Armeijassa Sotkun kahvit munkilla kuin munkilla olivat yleensä aina alle sen euron, joten täytyy myöntää että päivärahat riittivät aika mukavasti useampaankin kahviin päivässä. Muistelisin että olen joskus juonut sellaista kun "Russian Earl Grey"-merkkistä teetä. Siinä taisi olla hiukan sitruunan makua mukana. Samalla soi nyt muuten Radio Rockin Playeri. Biisinä Maj Karman, tai pikemminkin Herra Ylpön "Sata Vuotta". Helvetin hyvä biisi, josta tulee mieleen pari kuukautta sitten pitkästä aikaa ostamani Maj Karman pitkäaikainen klassikko-CD nimellä Sodankylä. Myös levyn nimikkobiisi on aivan helvetin hyvä kappale sinänsä - ja vaikken Sodankylässä armeijaani käynytkään, niin kyllä se muistoja herättää. "Me olimme napapiirin rakastavaiset..."

Päivän biisi: Garbage - Push it

Flunssa iskee!

Oikeastaan olin kipeänä jo lauantaina, eli kotiuttamispäivän jälkeisenä päivänä. Kurkkukipu ja päänsärky alkoi. Samoin nenä meni tukkoon. Olo oli kuin olisi heliumia pumpattu aivoihin. Groovy.

Katsoin eilen DVD:ltä Indiana Jones ja Kristallikallon Arvoitus (tjsp.) - elokuvan. Minusta oli aika etovaa että 60-vutias Harrison Ford luikki pitkin kaikenmaailman luolastoja etsien jotain Ufojen kalloja kommunistit perässään. What bullshit.

Huuto.netissä joku osti minulta yhden avokelan neljäänkymppiin. Helvetin hyvä juttu. Kunpa vaan ostaisivat lisää tavaraa, niin allekirjoittaneen kukkaronnyörit pullistelisivat seteleistä oikein kivasti. Ja saisi vielä tätä tavaraakin pois kämpästään.

Viime aikoina on myös tullut kuunneltua huomattavasti enemmän suomalaista musiikkia. Ennen en niinkään raaskinut suomalaista, suomeksi laulettua settiä kuunnella - vaan nyt kuitenkin vuoden aikana aika monikin bändi on alkanut kuulostamaan hyvältä. Esim. Eppu Normaali, Don Huonot, Egotrippi, Ultra Bra ja monet muut ovat säännöllisesti vierailleet MP3-soittimessani. Muista kuunnelleeni Eppu Normaalin biisiä "Vuonna 85" lomabussissa useammankin kerran vuoden aikana.

Eilen lähti kuudelta taas lomabussit Kajaaniin. Ajattelin mennä keskustaan katsomaan, vaan en sitten suoraan sanoen raaskinut tehdä sitä flunssan johdosta. Kenties sitten 12. päivä kun uudet Mokkulat lähtevät kohti Kajaania. Hah hah, I was one of them a year ago. Noh.. OHI ON 362!! Jokatapauksessa.

Yöllä tuli myös nähtyä helvetin omituista unta. Ensimmäisessä olin taas normi-kiväärimies jossakin poterossa ja ammuskelin neljänsadan metrin päähän jotakuta toista samaan maastopukuun sonnustautunutta äijää kohti. Rk95 syöksi nopeita, puristavia kertalaukauksia sitä mukaan kun liipaisinta painelin. Näin että vastustajalla oli Apilas (112mm raskas kertasinko) selässään. Pyrin tiputtamaan jätkän mutta sitten jokin välittömässä läheisyydessäni alkoi piipittämään. Tajusin että kyseessä oli paukkupatruunoilla toteutettu harjoitus. Tasi-liivit piippasivat osumaa. Muistan kyllä elävästi polviani vasten hohkaavan kylmyyden maatessani siinä poterossa. Vitunmoinen Vuosanka-syndrooma iskee päälle.

Toisessa unessa sitten oli lähdetty puolestaan ihan oudoille teille. Jahtasin jonkinlaista kalkkunaa pitkin maatalon pihaa iso puukalikka kädessäni. Ilmeisesti kalkkuna oli jotenkin vihamielinen, sillä hutkin sitä halolla mutta se vain nokki minua. Lopuksi se katosi johonkin maanrakoon ja jäin miettimään siihen itsekseni tekosiani. Tämän jälkeen heräsin todellisuuteen - eli siihen että auraaja-auto kolisteli äänekkäästi ikkunan takana pihan puolella. Oli maanantai. The first day of the rest of your life.

Päivän biisi: Maija Vilkkumaa - Totuutta ja Tehtävää

4.1.2009 - Tuli ja jää

Helvetillinen kylmyys jatkuu. Tuntuu että taidan olla flunssassakin, sillä aamulla oli kurkku helvetin kipeä ja karhea - puhumattakaan nenäni tukkoisuudesta. Vituttaa saada kaksi päivää kotiutumisen jälkeen flunssa. Sitä luulisi olevansa elämänsä kunnossa, mutta kun ei niin ei..

Kävin kaupasta ostamasta uudet käsineet, sillä vanhat olivat johonkin kadonneet. Epäilen niiden jääneen ex-tyttöystävi luo, mutta vitutpä minä niitä enää sieltä lähden hakemaan. Samalla tuli ostettua myös uusi "sporttinen" pipo sekä mustat, vähitäänkin sympaattiset "tumput". Syy miksi ostin mustat tumput oli puhtaasti se että armeijassa meillä oli vihreät tumput, ja ne jollain oudolla tavalla kiehtoivat minua. Eli toisin sanoen pidin niitä lapasia hauskoina - lämpimyyden ohella. Muutamaan kertaan teki mieli tehdä hävärit ko. vihreistä lapasista. Muistan pitäneeni niitä myös iltavapailla kaupungilla. Saarakin tykkäsi niistä... Niinh, Saarakin niistä tykkäsi.

Tänään tulee myös telkusta Lostin neljättä kautta. Vituttaa kun ei voi katsoa ihan puhtaasti Spoilereiden välttämiseksi. Hankin onneksi muutama kuukausi sitten Lostin kolmannen kauden boksin Helsingistä siellä käydessäni, joten enää pitää jostain löytää rahat neljännenkin kauden jaksoihin. Which reminds me - muutama jakso kolmatta kautta on vielä katsomatta. Ikävää olla vuosi poissa hyvien sarjojen ääreltä.




Päivän teemakappale: Smashing Pumpkins - 1979

Homecoming

Linja-auto kiitää eleettömästi kohti pimeää tammikuista iltaa. Hienoinen lumisade sävyttää noin kymmenen matkustajan tietä kohti kotia jossakin päin etelä-pohjanmaata. Ilma on edelleen kylmä, niin kuin se on ollut jo useamman päivän.

Vihdoinkin linjuri pääsee määränpäähänsä. Astun ulos kylmään talvi-iltaan. Heilautan kassini olalleni ja vilkutan eräälle palvelustoverilleni bussin lähtiessä kohti Nurmoa. Kaupungilla on hiljaista. Vain lumisade ja kylmä ilma siivittävät paluutani. Uskomatonta että tästä samasta paikasta lähdettiin kohti Kajaania vuosi sitten. 362 kunnian päivää sitten.. Vittu.

Kävelen kohti asuntoani. Kaupungilla on edelleen hiljaista. Kassini roikkuu laiskasti olalla pienehkö "OHI ON 362"-tarra kiinnitettynä sen kylkeen. Tunnustelen takkini rintataskua: siellä se vieläkin on. Ostin nimittäin itselleni ensimmäistä kertaa sikarin - mielessä tietenkin polttaa ensimmäistä kertaa elämässäni voitonsikari. Minulla ei tietenkään ole sytkäriä tai tulitikkujakaan, sillä en polta. Sauhuttelu saa luvan odottaa.

Saavun kotiini. Rappukäytävässä on hiljaista. Kaivelen laukkuani hetken, sillä en löydä heti ja välittömästi avaimiani. Tuohtuneena avaan oven asuntooni ja livahdan sisään. Ummehtunut, tuulettamaton kämppäni haisee juuri sille miltä sen pitääkin: paikalta jossa ei ole pahemminkaan liikuttu vuoden aikana. Avaan ikkunan tuulettaakseni. Heitän kassin sängylleni ja totean hiljaa "honey, I'm home". Vain ontto kaiku vastaa minun olevan edelleenkin yksin kämpässäni. Ripustan vaatteeni naulakkoon, mutta otan sikarin takin povitaskusta ja noudan paketin tulitikkuja pienestä laatikosta. Astun parvekkeelle. Kuuntelen hiljaista yön ääntä kylmässä illassa ja sytytän sikarin. Vedän siitä muhkeat savut keuhkoihini ja nautin sen tuomasta koko vartaloa koskettelevasta hyvänolon tunteesta.

On vaikeaa tulla takaisin. Vuosi poissa siviilielämästä ja kaikesta sen tuomasta muutamaa pilkahdusta lukuunottamatta ovat olleet vaikeita. Oikeastaan olen asunut enimmäkseen Kajaanissa yhden vuoden. Käynyt lävitse sen yöelämän, pitsapaikat, baarit ja kaupat. Siellä on ollut kaikki se millä on ollut väliä vuodelle 2008. Saavuttuani kotiini en tiedä mitä mistäkin pitäisi enää ajatella. Joku kutsui Kainuuta mm. "pohjattoman negatiivisuuden maakunnaksi", mutta itselläni sieltä on vähän erilaisempaa kokemusta. I had fun there.

Poltettuani sikarin istahdan pöydän ääreen. Tutkiskelen saamaani sotilaspassia ja palvelustodistusta. Paperit ovat keskitasoa parempia - Cooper-tuloskin oli tasolla "hyvä". Olen yllättynyt mutta samalla tyytyväinen saamiini papereihin. Mietin hetken minkälaista hommaa näillä saisi puolustusvoimien leivissä. Hetken jopa mietin aikaisemmassa tilanteessa että jäisin sopimussotilaaksi - mutta kuten Apocalypse Now:ssakin todettiin "When I was here, I wanted to be there; when I was there, all I could think of was getting back into the jungle".

Kaksitoista kuukautta sitten minulla oli vielä elämä. Lähdin armeijaan ja menin Aukkiin - muutama viikko tämän jälkeen tyttöystävän kanssa tuli sitten aika out of the blue-tilanteessa ero. Yhden viikonlopun minua tuo tapahtuma suretti, mutta sen jälkeen en ole oikeastaan uhrannut asialle sen kummemmin mietintää ja aikaa. It don't mean nothing anymore.

Juuri kotiutessani iski myös tämä globaali talouslama. "Tyypillistä", ajattelin ääneen siitä kuultuani. Mietin hetken jopa kokonaan maan vaihtamista toiseen. Monet armeijakavereistani lähtivät kaukoitään etsimään itseään vuoden palveluksen jälkeen. Itse en sitä tekisi monestakaan syystä: päällimmäisenä kai taloudelliset seikat. Turha opintolaina pitää maksaa pois. Töitä saatava.

Näillä puitteilla alkaa siis vuosi 2009.

Kuviot vaihtuu

Tämä tulee nyt olemaan viimeinen postaukseni tämän blogi-osion sisäpuolelle vähään aikaan. Kuten olen jo viime kuukausien mittaan ilmoitellut, niin armeija tässä alkaa hurahtelemaan käyntiin hyvinkin pian. Täten myös elämänkulun raportointi siirtyy täältä pääblogista tuonne uuden sivublogin, eli Dalleerin Sotapäiväkirjan puolelle. Vähän harmittaa tuo nimeke, mutta kun mitään kovinkaan korkealentoista en siihen nimeksi keksinyt, ja suoraan sanoen tuokin nimi näyttää edustavan aika normaalia standardia armyblogi-nimistöjen keskuudessa. Päivittäkää kuitenkin, te potentiaaliset lukijat, kirjanmerkit ja linkkilistat uudempaan kuntoon tämän myötä. Ja vielä semmoinenkin tieto, että (toinen) suora linkki sotapäiväkirjaan löytyy tuosta teidän oikealtanne (tai sitten monitorin paikasta riippuen vaihtoehtoisesti vasemmalta). Ja kuten varmasti arvaatte, niin tuon blogin sisältö tulee vain ja ainoastaan keskittymään armeija-ajastani jauhamiseen, sillä siihenhän se on pyhitettykin.

Tämä blogi tulee siis päivittymään seuraavan kerran 6-12kk:n päästä, ellei sitten tietenkin jotakin todella erikoista tule vastaan. Siitäkin tullaan kuitenkin ilmoittamaan.

Näkemisiin ja hyvät joulut.

RIP victims of Jokela High School Massacre

I might be a generally unpleasant and unlikable fellow, but I am certainly not impervious to the pain and suffering of others. Especially innocent people.

May all the relatives and family of those affected by this tragedy be comforted.

Elämä on nykyisin niin jumittavaa ettei enää ehdi/jaksa kirjoitella tätäkään kovinkaan paljolti. Nytpä on kuitenkin kaiketi aika hieman kunnostautua, ja heittää ilmoille oikein kunnolliset päivitykset elämän tapahtumista.

Armeijaan on aikaa pian vain kaksi kuukautta ja seitsemän päivää. Palveluspaikkani on vielä aika auki, vaan toivoisin edelleen pääseväni siihen Lentosotakoulun hommaan ihan lyhyiden matkojenkin johdosta. Epäilenpä kuitenkin onneni kääntyvän, sillä minua ennen LentoSK:hon otetaan varmasti kymmenkertaisesti enemmän pätevämpiä tyyppejä. A grunt will always be a grunt.

Opiskelukin heittää taas vähän niin ja näin. En suoraan sanoen enää usko palaavani yliopistolle armeijan jälkeen, sillä suoraan sanoen olen lopen kyllästynyt jokseenkin aika päämäärättömältä tuntuvaan opiskeluun. Myös tämän päämäärättömyyden sivutuotteena ilmenevään nk. "penninvenytykseen" alan minäkin jo vähän leipääntyä, enkä suoraan sanoen halua enää olla koko ajan pyytämässä varoja vanhemmiltanikaan erinäisiin elämän välttämättömyyksiin. Hävettää olla mukamas kovinkin 'itsenäinen' nuori aikuinen, joka on kuitenkin ihan yhtä riippuvainen vanhempiensa rahallisesta tuesta kuin ennen kotoa poismuuttoakin. Siltikään en kadu mitään, vaan olen päättänyt hommata jonkinlaisen työn viimeistään armeijan jälkeen. Suurin osa kavereistani jakaa lehtiä, ja kuulemani mukaan tälläkin paikkakunnalla voisi moista työtä saada ihan kohtuullisestikin. Eräs puolituttukin aloitti täällä eilen varhaisjakelu-uransa. Ja hyvin näyttää pyörivän. Ja minä muuten pidän vieläpä yötöistäkin.

Työnteko näyttää nyt tällä hetkellä huomattavasti tuottoisammalta hommalta kun koulunpenkillä nysvääminen. Ja tämä ihan sen takia, että ala jota yliopistolla opiskelin ei oikeastaan ollutkaan sitten pitemmällä tähtäimellä minun juttuni. Eipä silti, ei se minua mitenkään yllättänytkään. Minun motivaationi ovat siis aika paljolti toisaalla. Ja mikä parasta, elämän kiertokulku on osoittanut työnteon vaan kannattavan enemmän: suurin osa ystävistäni tekee tavalla jos toisella töitä tällä hetkellä, ja hyvin ainakin näyttävät tulevan toimeen. Minä taas mukamas "hyödyllisesti" opiskelen, eli saan päättää että ostaako tänään puuroa vaiko kenties puuroa, ja vieläpä itkeä täysin surkeaa ja jatkuvasti tankkausta vailla olevaa rahatilannettani vanhemmilleni. Ja paskat, minä haluan jäädä eloon, enkä nauttia jostakin olemattomasta tittelistä joka ei kuitenkaan tuo minulle mitään hyödykettä kuin vasta vuosien päästä. Ja jos nyt silloinkaan.

Tänne on kuulemma avattu eilen Tokmanni-ketjun myymälä. Voisin käydä sen tarkistamassa, sillä en edes tiedä että minkä alan kamaa ne myyvät, saatika sitten että olisin koskaan sellaisessa käynyt. Jälleen kerran eräät puolituttuni olivat kuulemma saaneet sieltä jonkinlaisen kymmeniä euroja maksaneen lautapelin euron hintaan jonkinlaisen avajaistarjouksen yhteydessä.

Pala tämänhetkistä viisautta:

All your sanity and wits they will all vanish
I promise, it's just a matter of time...

24,8,2007

I bought an X-Box 360 about a week ago. I also got three games for it: Dead Rising, Tomb Raider Legend and Need For Speed: Carbon. The machine's been great, although additional games do cost alot.

The summer's still proceeding well here. It doesn't really feel like autumn at the moment, although if I had been asked the same question about a month ago, I would've probably stated otherwise. It rained about half of time time here for a few months, but towards the end of the summer, the weather has considerably cleared - and we've even had a long period of warm weather and clear skies.

I have to go back to the university in about a week. Don't really feel like it, to tell you the truth. And just so happens, I can only study there for three months until the army drafts me for at least six months. Although, it's not like I'd be able to study much there anyway this year, since my motivation for all that bullshit over there combined with this anxiousness over my military service aren't a good mixture to begin with. I guess I'll just try to do what I can over at the university, but I'm not motivated enough to try and really outperform myself.

I'm also trying to get a job of some sort from this place. The choices aren't too breath-taking, but at this moment I'll try anything short of working in a food store. I just really need the money, since just the sheer cost of living in this country is too much for a low-life student like me. And I'm pretty tired of being constantly out of money, too.

I've also drawn plans for moving out of Kauhava. This place is nice enough, but the neighbouring city of Seinäjoki just offers alot more - and the cost of living there might be slightly cheaper than here. I've decided, if possible, to move out of Kauhava next spring - right after being discharged from the army. Hopefully this plan will work, since I'd really love to move out of Kauhava as soon as possible. We shall see how this plan plays itself out, however.