Irti Oravanpyörästäkö?

Nyt seuraa taas hiukan pohdintaa hieman isommasta aiheesta tällä kertaa..

Tässä kun seuraa uutisia joka päivä ja lukee netistä maamme erinäisten päivälehtienkin artikkeleita vaikka mistäkin, niin väkisinkin alkaa vieraantumaan tästä kaikesta. Sivut ovat täynnä uutisia irtisanomisista, murhista, tapoista, sodista, nälänhädistä, köyhyydestä ja vaikka mistä muusta epämiellyttävästä ihmissivilisaation vaellukseen olennaisena osana kuuluvasta. Jotenkin tuntuu että joka päivä kun jotakin tiedotusvälinettä seuraa, niin se antaa aina vain synkempiä ja synkempiä uutisia tulevaisuudestamme.

Armeijassa ollessani tapasin erään uskovaisen nuoren miehen. En yleensä piittaa uskovaisista, sillä omien kokemusten perusteella moni on vähintäänkin aika omituinen sitten vähän syvemmin tutustuttaessa. Hän oli kuitenkin ihan siedettävä kaveri, ja kerran niitä näitä keskustellessani hänen kanssaan tuli puheeksi eräs televisio-ohjelma erään keskusteluun kolmantena osapuolena osallistuvan kanssa. Uskovainen toverimme oli selvästi jäämässä hieman ulkopuoliseksi keskustelusta, ja hän tiedustelikin että oliko puheenaiheenamme kenties jokin televisio-ohjelma. Vastasin myöntävästi, johan hän sitten ilmoitti että ei ollut katsonut televisiota kuin kaksi kertaa koko elämänsä aikana. Ei hän ollut kokenut onneksi mitään sitä mitä me muut koko kahdenkymmenen ikävuotemme aikana. Tavallaan pidin hänen päätöstään todella hyvänä, sillä eipä tuo televisio lopulta ole mitään erityisen rakentavaa tuonut minunkaan elämääni. Ymmärrän tietysti että n. 85% television tarjonnasta on tarkoitettu viihteeksi, jonka ei siis de facto ole tarkoituskaan olla mitenkään järkevää tai sivistävää - mutta tuleehan sitä mietittyä että mitä kaikkea sitä voisi tehdä ilman sitäkin aikaa minkä viettää/vietti television ääressä.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana armeijassa pelkkänä tykinruokana ollessa oli tavallaan helppoa. Pitkillä leireillä saatettiin olla viikkokin ilman mitään kontaktia mihinkään tiedotusvälineeseen. Toiset eivät siitä pitäneet, mutta itse tavallaan nautin siitä että sai olla poissa kaikenmaailman informaation luota pitkiäkin aikoja. Eipä tarvinnut pahemmin huolestua mistään henkilökohtaisista saatika sitten että globaaleista ongelmista tällöin. Olenkin alkanut miettimään että kenties elämässä yksi parhaimmista ohjenuorista on juuri "Ignorance Is Bliss"-lause, eli tietämättömyys on autuutta yms.

Mitä vähemmän tiedät niin sitä onnellisempi lopulta olet. Mutta ihmisen jatkuva tiedonjano on kuitenkin se mikä lopulta tämänkin asian kääntää päälaelleen, sillä ihminen aina välttämättä "haluaa tietää" totuuden tai jonkun asianlaidan huolimatta siitä mitä se tuo tullessaan. Myönnän itsekin että mikäli olisin jättänyt monestakin niin henkilökohtaisesta kuin yleisestäkin asiasta ottamatta selvää, niin eläisin varmasti huomattavasti huolettomampaa elämää. Oikeastaan asioiden pitäisi vain antaa olla niin kuin ne ovat, sillä eivät ihmiset useinkaan tiedä puoliakaan siitä asiasta mistä he mielikuvansa muodostavat. Ja entäs sitten vaikka tietäisit tai kuvittelisit tietäväsi jotakin toisen ihmisen luonteesta tai toimintatavoista - taikka ylipäätään mistään? Ketä kiinnostaa 100 vuoden päästä?