No tämä vuosi alkaakin sitten olemaan tässä.
Melkoinen antikliimaksi kyllä tämä päivä tälle vuodelle. Oltiin töissä ja sekoiltiin taas kaikenlaista aikalailla asioihin liittymätöntä, mutta sainpa sentään avattua henkilökohtaisemman dialogin erään henkilöstöpäällikön kanssa kenties tulevaisuudessa tapahtuvien muutosten varmistamiseksi. Voi ainakin yrittää turvata asemaansa tässä vaiheessa, vaikka se ei nyt mitään ehkä tulekaan muuttamaan. Kokeiltava kumminkin on.
En ehtinyt oikeastaan mihinkään alennusmyynteihinkään. Joulukin meni aikalailla ohitse myöskin, mutta työtehtävät ovat tulleet oikein tutuiksi. Samoin voisi kai sanoa että väkisinkin Helsinki on tullut myöskin yhtä tutuksi, enkä suoraan sanottuna ollenkaan sano ettäkö se olisi huono juttu. Vastareaktiona kuitenkin kahviaddiktioni on herännyt eloon kahta kauheammin, enkä nykyään pääse mitenkään käyntiin ilman kahviannosta tai siis lähinnä annoksia. Tämä addiktio on siis räjähtänyt käsiin eikä loppua näy, tosin itse taidan olla näine addiktioineni siitä pienimmästä päästä kun kumminkin toisaalta asiahan on niin että monet elleivät kaikki työtoverini melkein polta tupakkaa ja/tai juo kahvia.
Aika erikoista että tämäkin pieni pohdiskelu alkaa nyt sitten olemaan tämän vuoden viimeinen postaus. Ei kai päästä vielä tuhanteen postaukseen nyt sitten kumminkaan, mutta ennen pitkää kyllä tämän vuoden puolella varmaan siihenkin sitten edetään. Olen kyllä miettinyt moneen kertaan tämän blogin aiheita tai siis lähinnä uusia aiheita, ja kyllä niitä varmaan tuleekin puheeksi sitten vuoden kuluessa.
En tiedä että kuluiko tämä vuosi liian nopeasti vai liian hitaasti. En osaa päättää myöskään että oliko tämä enemmän hyödyllinen kuin hyödytön vuosi. Tuntuu tämä kuitenkin hyödyllisemmältä kuin viime vuosi, mutta samalla tuntuu että muutama asia joka tänä vuonna hoidettiin myöhässä kuntoon olisi pitänyt korjata jo paljonkin aiemmin. Kirottu olkoon ilmeisen ikuinen jälkijunassa kulkemiseni tiettyjen asioiden osalta.
En osaa sanoa vielä että mitkä asiat tulevat olemaan aiheina vuoden 2011 postauksessa, mutta sanotaan näin että yritän välttää niin työasioista kuin inhorealistisen Helsingin kuvaamiseni työstämistä. Jutellaan jostain muusta kivasta.
Lopuksi pakko kuitata vuosi Big Countryn biisin "East of Eden" sanoituksilla:
"Some days I just don't worry
I let it pour through me
Some days I walk into
The very depths of me
So I wait out here to the east of eden"
Friday, December 31, 2010
Thursday, December 30, 2010
Joulunjälkeistä elämää (osa 1)
Sillä aikaa kun kaikki ihanat kullannuput käyvät ostamassa halpoja kodinkoneita esim. Anttilan alennusmyynneistä vilkkuvaloilla varustetuilla vöillään sekä muuten vaan viettävät rakkaimpiensa kanssa joulua niin "yours truly" eli allekirjoittanut käy töissä. Virastothan eivät nimittäin ole kiinni näin(näkään) aikoina.
Metroasemilla on aina jostain kumman syystä kylmä, vaikka(!) ne sijaitsevatkin maan alaisissa onkaloissa (useimmiten) Helsingin alapuolella. Eilen töistä palatessani sain osallistua vastentahtoisesti humalaisten rikollisten puhelinkeskustelun salakuunteluun Metrossa, kun nämä kaksi pahista soittelivat tappouhkauksia jollekin kaverilleen muistaakseni Vuosaaressa. Sikäli kyllä näki että nuo kaksi eivät olleet ehkä niitä kaikkein pahimpia tai siis fiksuimpia konnia kun kailottivat koko vaunulle tappavansa jonkun hepun jossain Kannelmäessä varmaan. Noustessani pois Metrosta mietin että lukisinkohan töissä tai ehkäpä kotona vähän tuonnempana taas jostain rikollisten välienselvittelystä jossain lähiöissä ihan lähipäivinä.
Mietin tänään että olisi kivaa jos Huey Lewis and The News tulisi joskus Suomeenkin. Tuskinpa he tosin tulevat, koska jo Jenkkilän osavaltioissa riittää kyllä aika rutkasti kierrettävää.
Niin joo, huomenna on sitten uudenvuoden aatto. Silloinkin olen luonnollisesti töissä, joka kirvoitti eräältä työkaveriltani varsin vaivaantuneen ilmeen kun hän sanoi että taidan istua toisinaan aika paljonkin työpaikallani ja minun oli pakko todeta että olen varmasti nyt sitten jonkinlainen työnarkomaani tai jotain tuon lausunnon perusteella. Ilme hänellä todellakin oli kuin olisin ollut jonkinlainen hänen lastenlapsensa syönyt limainen suohirviö. Toki en voi ymmärtää että miksi joku tekisi työnarkomaniasta moisen haloon, sillä vaikka sellainen olisinkin, niin ei kyllä ole mahdollista ettäkö olisin senkään talon ainoa.
Kieltämättä on todettava että tilanteen ollessa näin epäsäännöllinen niin en tiedä että tuleeko mitään virallista vuoden 2010 hautajaisiin liittyvää postausta. Saattaa kyllä tullakin, vaikkakin on todettava Frank Sinatran sanoin että kaikesta koetusta ja nähdystä huolimatta "it was a very good year". Tänä vuonna monet perusasiat palautuivat kuntoon ja muutamastakin asiasta on vihdoinkin päästy ylitse sekä vanhoja ystävyyssuhteita luotu uudelleen.
En osaa sanoa mikä on uudemman vuoden lupaukseni, mutta kenties se liittyy jotenkin saman mission jatkamiseen jota olen toteuttanut tänäkin vuonna. Jää nähtäväksi miten prioriteetit muuttuvat.. jos muuttuvat.
Metroasemilla on aina jostain kumman syystä kylmä, vaikka(!) ne sijaitsevatkin maan alaisissa onkaloissa (useimmiten) Helsingin alapuolella. Eilen töistä palatessani sain osallistua vastentahtoisesti humalaisten rikollisten puhelinkeskustelun salakuunteluun Metrossa, kun nämä kaksi pahista soittelivat tappouhkauksia jollekin kaverilleen muistaakseni Vuosaaressa. Sikäli kyllä näki että nuo kaksi eivät olleet ehkä niitä kaikkein pahimpia tai siis fiksuimpia konnia kun kailottivat koko vaunulle tappavansa jonkun hepun jossain Kannelmäessä varmaan. Noustessani pois Metrosta mietin että lukisinkohan töissä tai ehkäpä kotona vähän tuonnempana taas jostain rikollisten välienselvittelystä jossain lähiöissä ihan lähipäivinä.
Mietin tänään että olisi kivaa jos Huey Lewis and The News tulisi joskus Suomeenkin. Tuskinpa he tosin tulevat, koska jo Jenkkilän osavaltioissa riittää kyllä aika rutkasti kierrettävää.
Niin joo, huomenna on sitten uudenvuoden aatto. Silloinkin olen luonnollisesti töissä, joka kirvoitti eräältä työkaveriltani varsin vaivaantuneen ilmeen kun hän sanoi että taidan istua toisinaan aika paljonkin työpaikallani ja minun oli pakko todeta että olen varmasti nyt sitten jonkinlainen työnarkomaani tai jotain tuon lausunnon perusteella. Ilme hänellä todellakin oli kuin olisin ollut jonkinlainen hänen lastenlapsensa syönyt limainen suohirviö. Toki en voi ymmärtää että miksi joku tekisi työnarkomaniasta moisen haloon, sillä vaikka sellainen olisinkin, niin ei kyllä ole mahdollista ettäkö olisin senkään talon ainoa.
Kieltämättä on todettava että tilanteen ollessa näin epäsäännöllinen niin en tiedä että tuleeko mitään virallista vuoden 2010 hautajaisiin liittyvää postausta. Saattaa kyllä tullakin, vaikkakin on todettava Frank Sinatran sanoin että kaikesta koetusta ja nähdystä huolimatta "it was a very good year". Tänä vuonna monet perusasiat palautuivat kuntoon ja muutamastakin asiasta on vihdoinkin päästy ylitse sekä vanhoja ystävyyssuhteita luotu uudelleen.
En osaa sanoa mikä on uudemman vuoden lupaukseni, mutta kenties se liittyy jotenkin saman mission jatkamiseen jota olen toteuttanut tänäkin vuonna. Jää nähtäväksi miten prioriteetit muuttuvat.. jos muuttuvat.
Sunday, December 26, 2010
Reach out and touch me
No nyt taas tämän Joulun livettyä ohitseni niin kuin meluavia sekä humalaisia turisteja täynnä oleva Helsinki-Tukholman lautta on kai aika todeta että hiukan vähemmän henkisesti koetteleva tämä nyt olisi kumminkin voinut olla. Tavallaan oli kyllä aika hiljaista, mutta sitten kun ei ollut, niin ei tosiaankaan ollut.
Kunnon lumimyrskyt taas alkaneet. Kaikkialla on lunta ja kiva tuuli kuljettaa kaiken jäljellä olevan lumen sekä vähän uuttakin päälle keskelle vaikka mitä. Eilen yritin käydä lenkilläkin, mutta tie oli vaan niin tukossa kaikesta lumesta että päädyin juoksemaan paikoitellen jopa ajoradalla. Onneksi kuitenkin oli niin hiljaista siihen aikaan että vastaan ei tullut kuin keskellä yötä täysillä pillejään ujelluttava ambulanssi sekä ilmeisesti joku taksi. Huomaan kuitenkin väistämättä että säätilat ja mielenalani ovat suoraan verrainnollisia keskenään, eli yksinkertaistettuna aurinkoisina päivinä olen itsekin vähän niin kuin se kikatteleva Teletappien vauva-aurinko ja sitten kun kelit ovat juuri tätä luokkaa, niin minä voisin olla vaikka joku karvainen Muumien mörkö mielialalääkityksellä varustettuna.
Yritin tässä täytellä tällaista työkykyä mittavaa kyselyä. Siitä ei oikein ole tahtonut tulla mitään ja se pohjimmiltaan kaiketi johtuu siitä että se on vapaaehtoinen. Minulla on kieltämättä vasta niin vähän kokemusta noista töistä ettäkö voisin sanoa mitään työkyvystäni tai pitkäaikaisesta jaksamisesta ylipäätään. Tästä johtuen olen pistänyt kaikki vastaukseni positiivisesti yläkanttiin, joka kyllä saattaa myös indikoida tuota kyselyä seuloville tahoille että syy miksi toimin noin johtuu juuri siitä että valehtelen pitääkseni työpaikkani tai muuten vaan nenäni ulkona ikävistä seurauksista jos väittäisin että työuupumusta mukamas olisi havaittavissa. No, sitä nyt ei todellakaan ole havaittavissa, vaikka totuus onkin että olen työskennellyt tässä jutussa aivan liian vähän aikaa tietääkseni asiasta tarpeeksi.
Luin myös että jotkut firmat tai tahot ylipäätään tsekkaavat potentiaalisten työntekijöidensä tietoja Facebookista. He siis nuuskivat jos löytävät tyypin Facebook-profiilin tai jotain vastaavaa, sekä sitten sieltä löytyneen tiedon perusteella tutkivat ja samalla päättävät että kantsiiko sitä ihmistä palkata. En tiedä kuinka yleistä tällainen on Suomessa, mutta muistaakseni Briteissä oli ainakin tapaus missä naispuolinen työntekijä haukkui pomoaan rankoin sanankääntein Facebookissa ja yhtäkkiä pomo vaan ilmaantui kommentoimaan hänen postaustaan tyylillä "KIITTI JA MOI EI TARTTE TULLA MAANANTAINA TÖIHIN SENKIN PELLE".
Totta kai tuossa nyt oli syytä niin tekijällä kuin kohteellakin. On kuitenkin pelottavaa kuinka helposti ja ajattelemattomasti ihmiset hyödyntävät tuota Facebookiaan. Tällä kertaa täytyy siis kiittää itseään siitä etten ole siellä, vaikka kerran tässä taannoin teinkin vavahduttavan sosiaalisen kokeen sen tiimoilta että kuinka monta tapaamaani ihmistä kykenin löytämään Facebookista. Löysin sieltä jopa erään lääkärin jonka luona vierailin ihan niiden terveydenhuollollisten asioiden tiimoilta.
Facebook voi nimenomaan olla parhaimmillaan sosiaalisen verkostoitumisen uusi sukupolvi taikka sitten katala sosiaalinen joukkotuhoase, jota ei epäröidä (joskus huomaamattakin) käyttää puolin eikä toisinkaan mikäli se helpottaa omien päämäärien saavuttamista tai jopa omien työntekijöiden kontrollointia mahdollisimman tiukasti.
Kunnon lumimyrskyt taas alkaneet. Kaikkialla on lunta ja kiva tuuli kuljettaa kaiken jäljellä olevan lumen sekä vähän uuttakin päälle keskelle vaikka mitä. Eilen yritin käydä lenkilläkin, mutta tie oli vaan niin tukossa kaikesta lumesta että päädyin juoksemaan paikoitellen jopa ajoradalla. Onneksi kuitenkin oli niin hiljaista siihen aikaan että vastaan ei tullut kuin keskellä yötä täysillä pillejään ujelluttava ambulanssi sekä ilmeisesti joku taksi. Huomaan kuitenkin väistämättä että säätilat ja mielenalani ovat suoraan verrainnollisia keskenään, eli yksinkertaistettuna aurinkoisina päivinä olen itsekin vähän niin kuin se kikatteleva Teletappien vauva-aurinko ja sitten kun kelit ovat juuri tätä luokkaa, niin minä voisin olla vaikka joku karvainen Muumien mörkö mielialalääkityksellä varustettuna.
Yritin tässä täytellä tällaista työkykyä mittavaa kyselyä. Siitä ei oikein ole tahtonut tulla mitään ja se pohjimmiltaan kaiketi johtuu siitä että se on vapaaehtoinen. Minulla on kieltämättä vasta niin vähän kokemusta noista töistä ettäkö voisin sanoa mitään työkyvystäni tai pitkäaikaisesta jaksamisesta ylipäätään. Tästä johtuen olen pistänyt kaikki vastaukseni positiivisesti yläkanttiin, joka kyllä saattaa myös indikoida tuota kyselyä seuloville tahoille että syy miksi toimin noin johtuu juuri siitä että valehtelen pitääkseni työpaikkani tai muuten vaan nenäni ulkona ikävistä seurauksista jos väittäisin että työuupumusta mukamas olisi havaittavissa. No, sitä nyt ei todellakaan ole havaittavissa, vaikka totuus onkin että olen työskennellyt tässä jutussa aivan liian vähän aikaa tietääkseni asiasta tarpeeksi.
Luin myös että jotkut firmat tai tahot ylipäätään tsekkaavat potentiaalisten työntekijöidensä tietoja Facebookista. He siis nuuskivat jos löytävät tyypin Facebook-profiilin tai jotain vastaavaa, sekä sitten sieltä löytyneen tiedon perusteella tutkivat ja samalla päättävät että kantsiiko sitä ihmistä palkata. En tiedä kuinka yleistä tällainen on Suomessa, mutta muistaakseni Briteissä oli ainakin tapaus missä naispuolinen työntekijä haukkui pomoaan rankoin sanankääntein Facebookissa ja yhtäkkiä pomo vaan ilmaantui kommentoimaan hänen postaustaan tyylillä "KIITTI JA MOI EI TARTTE TULLA MAANANTAINA TÖIHIN SENKIN PELLE".
Totta kai tuossa nyt oli syytä niin tekijällä kuin kohteellakin. On kuitenkin pelottavaa kuinka helposti ja ajattelemattomasti ihmiset hyödyntävät tuota Facebookiaan. Tällä kertaa täytyy siis kiittää itseään siitä etten ole siellä, vaikka kerran tässä taannoin teinkin vavahduttavan sosiaalisen kokeen sen tiimoilta että kuinka monta tapaamaani ihmistä kykenin löytämään Facebookista. Löysin sieltä jopa erään lääkärin jonka luona vierailin ihan niiden terveydenhuollollisten asioiden tiimoilta.
Facebook voi nimenomaan olla parhaimmillaan sosiaalisen verkostoitumisen uusi sukupolvi taikka sitten katala sosiaalinen joukkotuhoase, jota ei epäröidä (joskus huomaamattakin) käyttää puolin eikä toisinkaan mikäli se helpottaa omien päämäärien saavuttamista tai jopa omien työntekijöiden kontrollointia mahdollisimman tiukasti.
Saturday, December 25, 2010
Hajottavaa Paypal-sekoilua
Vietin ja vietän tämän päivän yrittäen saada Paypalistä avaamaani tiliä toimimaan. Se on osoittanut hermoja raastavaksi koettelemukseksi, jossa ei ole säästelty tai siis säästytty vereltä, hielta ja kyyneliltäkin.
Harvinaisen vaikeaa kyllä tämä Paypalin käyttö tai siis sen käyttökuntoon laitto ihan näin alussa. Täytyy varmaan harkita jotain toista korttiakin pankilta, sillä nyt juuri yritin siirtä Paypal-tililleni rahaa omalta pankkitililtäni, enkä tiedä kuin vasta muutaman päivän päästä että sainko ne rahat vaiko enkö. Huisin jännittävää tämä odottaminen, etenkin jos ne rahat nyt menivät jonkun paljasvarpaisen Cayman-saarien ja Titica-järven väliä seilaavan suurpankkiirin tilille.
Täytyy yrittää tulevalla viikolla ratkaista tätä ongelmaa mikäli rahoja ei näy. Sitten onkin harvinaisen tuskallista yrittää selvittää että mihin ne rahat menivät, vaikka periaatteessa kaikki menikin ihan oikein.. kai. Täytyypä kuitenkin ilmoittaa että Aktia pankkina on aika vaikeahko yhteistyökumppani ainakin tähänastisten kokemusten perustella Paypalin kanssa, joten avatkaa hei kaikki hyvät ihmiset tilinne joko Nordeassa, Osuuspankissa tai jossain muussa fiksussa pankissa. Tai no, pankit ovat aina ja iänkaikkisesti oman etunsa tavoittelijoita ihan kaikessa toiminassaan, mutta toiset pankit skulaavat Paypalin kanssa paremmin kuin toiset mikäli tätä kontekstia ajatellaan.
Muuten niin luin erään hauskan haastattelun netistä, jossa eräs Loviisalainen kuuluisuus eli siis "julkkis" kertoi että hänen kotikaupungissaan joku mies oli jokin aika sitten eräänä jouluna päättänyt kaataa kaupungin torilla tai muuten vaan keskustassa sijainneen ison joulukuuseen, sillä hän oli yksikantaisesti päättänyt ettei joulua tule edes juhlia. Voisin kuvitella samankaltaista toimintaa tapahtuvan myös niin S-nimissä kunnassa kuin P-kunnassa.. eikun siis kaupungissa.
Niin muuten, tulikin mieleen että sitä Ior Bockin lupaamaa "Julbisseä" ei olekaan näkynyt. Hänenhän piti olla joku paikallinen versio joulupukista vai oliko se nyt tontusta. En enää muista aivan tarkalleen asioiden laitaa, mutta veikkaan kyllä että kaikesta hänen hyväntahtoisuudestaankin huolimatta ne seudun tasan varmat julbisset taitavat sittenkin löytyä ihan vaan lähimmän elintarvikekaupan hyllyiltä.
Harvinaisen vaikeaa kyllä tämä Paypalin käyttö tai siis sen käyttökuntoon laitto ihan näin alussa. Täytyy varmaan harkita jotain toista korttiakin pankilta, sillä nyt juuri yritin siirtä Paypal-tililleni rahaa omalta pankkitililtäni, enkä tiedä kuin vasta muutaman päivän päästä että sainko ne rahat vaiko enkö. Huisin jännittävää tämä odottaminen, etenkin jos ne rahat nyt menivät jonkun paljasvarpaisen Cayman-saarien ja Titica-järven väliä seilaavan suurpankkiirin tilille.
Täytyy yrittää tulevalla viikolla ratkaista tätä ongelmaa mikäli rahoja ei näy. Sitten onkin harvinaisen tuskallista yrittää selvittää että mihin ne rahat menivät, vaikka periaatteessa kaikki menikin ihan oikein.. kai. Täytyypä kuitenkin ilmoittaa että Aktia pankkina on aika vaikeahko yhteistyökumppani ainakin tähänastisten kokemusten perustella Paypalin kanssa, joten avatkaa hei kaikki hyvät ihmiset tilinne joko Nordeassa, Osuuspankissa tai jossain muussa fiksussa pankissa. Tai no, pankit ovat aina ja iänkaikkisesti oman etunsa tavoittelijoita ihan kaikessa toiminassaan, mutta toiset pankit skulaavat Paypalin kanssa paremmin kuin toiset mikäli tätä kontekstia ajatellaan.
Muuten niin luin erään hauskan haastattelun netistä, jossa eräs Loviisalainen kuuluisuus eli siis "julkkis" kertoi että hänen kotikaupungissaan joku mies oli jokin aika sitten eräänä jouluna päättänyt kaataa kaupungin torilla tai muuten vaan keskustassa sijainneen ison joulukuuseen, sillä hän oli yksikantaisesti päättänyt ettei joulua tule edes juhlia. Voisin kuvitella samankaltaista toimintaa tapahtuvan myös niin S-nimissä kunnassa kuin P-kunnassa.. eikun siis kaupungissa.
Niin muuten, tulikin mieleen että sitä Ior Bockin lupaamaa "Julbisseä" ei olekaan näkynyt. Hänenhän piti olla joku paikallinen versio joulupukista vai oliko se nyt tontusta. En enää muista aivan tarkalleen asioiden laitaa, mutta veikkaan kyllä että kaikesta hänen hyväntahtoisuudestaankin huolimatta ne seudun tasan varmat julbisset taitavat sittenkin löytyä ihan vaan lähimmän elintarvikekaupan hyllyiltä.
Friday, December 24, 2010
Joulu mallia 2010
Joulua.
Jäi sitten menemättä kokonaan sinne hoitamaan yhtä asiaa eilisen jäljiltä Helsingin osalta. Se nyt kuitenkin jää "hoitumaan" tuohon seuraavalle viikolle, mutta silloinhan sitä aikaa sitten onkin ihan varmasti.
Tuntuu varsin kuninkaalliselta kyllä saada nyt tämä perjantai vapaaksi sekä sitten olla viikonloppukin ilman töitä. Tähänhän voisi vaikka tottua, vaikka sekin on toisaalta vähän epätodennäköistä tulevaisuudessa. Mihinkään liian hyvään järjestelyyn ei kannata tottua, vaikka kieltämättä se onkin paljon houkuttelevampaa kuin se että antaisi asioiden vain olla.
Katselin eilen sellaista elokuvaa kuin Juno, joka kertoi piikikkään sarkastisen nuoren naisen yllätyksellisestä raskaudesta. Lapsen isä oli vähintään yhtä nuori juoksija, joka oli muuten vaan ihan pihalla koko ajan. Elokuvana se oli ehkä hiukan keskitasoa parempi, vaikka siinä oksennettiinkin useita kertoja samean sinistä juomaa jonkun hautausuurnaan. Ymmärrän ja tiedostan kuitenkin tätä nuorta naista esittäneen näyttelijän karisman sekä potentiaalin jo tuonkin roolituksen perusteella. Elokuvassa oli myös ihan mieleenpainuva Hampurilaispuhelin, joka oli siis hampurilaisen olomuodossa oleva puhelin.. se avattiin toki keskeltä ja näppäimistö oli sitten toisella puolella ja luuri toisella. Kätevää.
Muuten niin täällä on kyllä nyt ollut aika rauhallista. Eilen kyllä tosin sattui sellainen juttu, että Vantaalla sijainnut Hong Kong-tavaratalo paloi maan tasalle, eikä se suinkaan ole kooltaan mikään erityisen pieni. Helsinkiin levisi siitä savua.
Aika ikävää sinänsä kun se paloi. Olen käynyt siellä muutamia kertoja, vaikka ei siellä mitään itseäni kiinnostavaa juuri olekaan. Toki niin on todettava että muistelin sitä tuossa juuri eräskin päivä yhden ostoksen ansiosta, joten siinä mielessä haikeahko muisto siitä kumminkin jäänee epämääräisen "kuluttajan" muistisopukoissa.
Tämä Joulu on kumminkin sujunut ihan mukavasti ja kerrankin positiivisella asenteella. Toki ehkäpä se johtuu nyt siitä että on niin paljon muutakin tekemistä kuin vaan sen Joulun johdosta surkuttelua, että tämä vähän niin kuin vilahtaa ohitse huomaamattakin.
Mutta niin, lisää juttua sitten kunhan kerkeää.
Toivotan hyvää joulua kaikille niille jotka tätä blogia lukevat tai sattuvat lukemaan mikäli en ole niin saanut jo tehdä mahdollisimman monelle tämän bloginkin ulkopuolella.
Jäi sitten menemättä kokonaan sinne hoitamaan yhtä asiaa eilisen jäljiltä Helsingin osalta. Se nyt kuitenkin jää "hoitumaan" tuohon seuraavalle viikolle, mutta silloinhan sitä aikaa sitten onkin ihan varmasti.
Tuntuu varsin kuninkaalliselta kyllä saada nyt tämä perjantai vapaaksi sekä sitten olla viikonloppukin ilman töitä. Tähänhän voisi vaikka tottua, vaikka sekin on toisaalta vähän epätodennäköistä tulevaisuudessa. Mihinkään liian hyvään järjestelyyn ei kannata tottua, vaikka kieltämättä se onkin paljon houkuttelevampaa kuin se että antaisi asioiden vain olla.
Katselin eilen sellaista elokuvaa kuin Juno, joka kertoi piikikkään sarkastisen nuoren naisen yllätyksellisestä raskaudesta. Lapsen isä oli vähintään yhtä nuori juoksija, joka oli muuten vaan ihan pihalla koko ajan. Elokuvana se oli ehkä hiukan keskitasoa parempi, vaikka siinä oksennettiinkin useita kertoja samean sinistä juomaa jonkun hautausuurnaan. Ymmärrän ja tiedostan kuitenkin tätä nuorta naista esittäneen näyttelijän karisman sekä potentiaalin jo tuonkin roolituksen perusteella. Elokuvassa oli myös ihan mieleenpainuva Hampurilaispuhelin, joka oli siis hampurilaisen olomuodossa oleva puhelin.. se avattiin toki keskeltä ja näppäimistö oli sitten toisella puolella ja luuri toisella. Kätevää.
Muuten niin täällä on kyllä nyt ollut aika rauhallista. Eilen kyllä tosin sattui sellainen juttu, että Vantaalla sijainnut Hong Kong-tavaratalo paloi maan tasalle, eikä se suinkaan ole kooltaan mikään erityisen pieni. Helsinkiin levisi siitä savua.
Aika ikävää sinänsä kun se paloi. Olen käynyt siellä muutamia kertoja, vaikka ei siellä mitään itseäni kiinnostavaa juuri olekaan. Toki niin on todettava että muistelin sitä tuossa juuri eräskin päivä yhden ostoksen ansiosta, joten siinä mielessä haikeahko muisto siitä kumminkin jäänee epämääräisen "kuluttajan" muistisopukoissa.
Tämä Joulu on kumminkin sujunut ihan mukavasti ja kerrankin positiivisella asenteella. Toki ehkäpä se johtuu nyt siitä että on niin paljon muutakin tekemistä kuin vaan sen Joulun johdosta surkuttelua, että tämä vähän niin kuin vilahtaa ohitse huomaamattakin.
Mutta niin, lisää juttua sitten kunhan kerkeää.
Toivotan hyvää joulua kaikille niille jotka tätä blogia lukevat tai sattuvat lukemaan mikäli en ole niin saanut jo tehdä mahdollisimman monelle tämän bloginkin ulkopuolella.
Wednesday, December 22, 2010
It is Christmas, right?
Synttäribaklavaa (lähi-idästä peräisin oleva leivonnainen) sekä juomaksi käypää samoilta seuduilta peräisin olevaa kardemummalla maustettua kahvia Helsingissä. Grattis pä tjugofemtonde födelsedagen.
Sain parit asiaankuuluvat tekstiviestit sekä sitten pahin huomionosoitus tuli ehkä roskapostilaatikkooni, jossa odotti jotain epämääräisten kauppaketjujen laatimia "ONNEKSI OLKOON SULLE SAAT ILMAISET POSTIKULUT"-hömppää. Tämän ohella sain vihdoinkin kulkukorttini, mutta Microsoft Excel-käyttäjätunnukseni eivät olleet saapuneet, joten nyt sitten en voi tarkistella sähköpostejani vaikka se kuuluu osaan tuota työtä että niin tehdään.
Huomenna tulee kylmää taasen ja pitää lähteä töiden jälkeen ajelemaan Metrolla vielä viemään yhtä juttua yhteen paikkaan. Tämä on eräs palvelus eräille sukulaisille, jotka päättivät että juuri nyt joulun kynnyksellä on syytä delegoida "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"-tyylinen jakokeikka minulle. Täytypä tulostaa Google mapsista joku ohje, jotta tietää että minne mennä sielläpäin Helsinkiä.
Tänään palaillessani kotia kohti Metrolla silmieni eteen osui varsin mielenkiintoinen ja yllättävän positiivinen "jouluyllätyskeskustelu".
Huomioin että asemalta X ilmaantui kyytiin kolme hiukan "rääsyisempää" herrasmiestä, joista kaksi jäi pois edellisellä asemalla ja nyt sitten kolmas jäi vielä kyytiin. Koska metro oli iltapäivän ruuhka-aikainen, niin tuon tyypin viereen tuli sitten joku vanhempi nainen seisomaan ison matkalaukun kanssa. Malli taisi olla Samsoniten, joka onkin muuten näin sivuhuomautuksena todella kestävä ja tyylikäs ihan yleisestikin näin laukkuvaihtoehtona.
Tämä herrasmies sitten aloitti puhelemaan naisen kanssa ja kysyi että painoiko laukku kenties liikaa. Nainen kieltämättä myönsi sen painavan, jonka jälkeen mies lupautui kantamaan sen ulos metrosta "aidossa joulun hengessä".
Nainen tokaisi takaisin että hänkin toivoisi että vanhoja eläkeläisiä autettaisiin aidossa joulun hengessä useamminkin. Tähän tämä "laitapuolinen" herrasmies sitten totesi, että "perkele sä mikään vanha ole".
Nainen sitten kysyi että mitä hän sillä tarkoitti, jonka jälkeen tyyppi repäisi mehevällä naurulla varustetun vitsin siitä kuinka sitten vasta ihminen on vanha kun kynttilät maksavat hänen syntymäpäiväkakussaan enemmän kuin kakku itse. Kieltämättä tässä vaiheessa repesin täydellisesti, mutta nämä kaksi persoonaa taisivat olla sen verran kohteliaita pääkaupunkiseudun asukkeja, että eivät antaneet hillitsemättömän maalaistollon rikkoa jo aiemmin noudatetun etiketin luomaa idylliä joukkoliikennevälineessä reagoimalla tähän huonokäytöksiseen "repeämiseen" liian avoimesti.
Tänään oli muuten kuulemma vuoden pimein päivä. Näin luki jossakin lehdessä minkä luin tänään. Se sattuikin sitten olemaan muuten sopivasti synttäripäiväni, joten sehän sopii oikein hyvin kuvaan. Kieltämättä aika työntäyteinen päivähän tämä oli, eikä tästä synttäristä tehty nytkään mitään numeroa sen kummemmin. En kyllä maininnut töissäkään että minulla oli synttärit, sillä olen vasta aloittanut siellä eikä se olisi kovin soveliasta vielä tässä vaiheessa toitottaa sellaisia asioita.
Yritän huomenna tai viim. perjantaina kirjoittaa lisää, sillä todennäköisyydet ovat isot sen suhteen että tulen aika myöhään kotiin tuo sukulaiskeikan johdosta huomenna.
Sain parit asiaankuuluvat tekstiviestit sekä sitten pahin huomionosoitus tuli ehkä roskapostilaatikkooni, jossa odotti jotain epämääräisten kauppaketjujen laatimia "ONNEKSI OLKOON SULLE SAAT ILMAISET POSTIKULUT"-hömppää. Tämän ohella sain vihdoinkin kulkukorttini, mutta Microsoft Excel-käyttäjätunnukseni eivät olleet saapuneet, joten nyt sitten en voi tarkistella sähköpostejani vaikka se kuuluu osaan tuota työtä että niin tehdään.
Huomenna tulee kylmää taasen ja pitää lähteä töiden jälkeen ajelemaan Metrolla vielä viemään yhtä juttua yhteen paikkaan. Tämä on eräs palvelus eräille sukulaisille, jotka päättivät että juuri nyt joulun kynnyksellä on syytä delegoida "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"-tyylinen jakokeikka minulle. Täytypä tulostaa Google mapsista joku ohje, jotta tietää että minne mennä sielläpäin Helsinkiä.
Tänään palaillessani kotia kohti Metrolla silmieni eteen osui varsin mielenkiintoinen ja yllättävän positiivinen "jouluyllätyskeskustelu".
Huomioin että asemalta X ilmaantui kyytiin kolme hiukan "rääsyisempää" herrasmiestä, joista kaksi jäi pois edellisellä asemalla ja nyt sitten kolmas jäi vielä kyytiin. Koska metro oli iltapäivän ruuhka-aikainen, niin tuon tyypin viereen tuli sitten joku vanhempi nainen seisomaan ison matkalaukun kanssa. Malli taisi olla Samsoniten, joka onkin muuten näin sivuhuomautuksena todella kestävä ja tyylikäs ihan yleisestikin näin laukkuvaihtoehtona.
Tämä herrasmies sitten aloitti puhelemaan naisen kanssa ja kysyi että painoiko laukku kenties liikaa. Nainen kieltämättä myönsi sen painavan, jonka jälkeen mies lupautui kantamaan sen ulos metrosta "aidossa joulun hengessä".
Nainen tokaisi takaisin että hänkin toivoisi että vanhoja eläkeläisiä autettaisiin aidossa joulun hengessä useamminkin. Tähän tämä "laitapuolinen" herrasmies sitten totesi, että "perkele sä mikään vanha ole".
Nainen sitten kysyi että mitä hän sillä tarkoitti, jonka jälkeen tyyppi repäisi mehevällä naurulla varustetun vitsin siitä kuinka sitten vasta ihminen on vanha kun kynttilät maksavat hänen syntymäpäiväkakussaan enemmän kuin kakku itse. Kieltämättä tässä vaiheessa repesin täydellisesti, mutta nämä kaksi persoonaa taisivat olla sen verran kohteliaita pääkaupunkiseudun asukkeja, että eivät antaneet hillitsemättömän maalaistollon rikkoa jo aiemmin noudatetun etiketin luomaa idylliä joukkoliikennevälineessä reagoimalla tähän huonokäytöksiseen "repeämiseen" liian avoimesti.
Tänään oli muuten kuulemma vuoden pimein päivä. Näin luki jossakin lehdessä minkä luin tänään. Se sattuikin sitten olemaan muuten sopivasti synttäripäiväni, joten sehän sopii oikein hyvin kuvaan. Kieltämättä aika työntäyteinen päivähän tämä oli, eikä tästä synttäristä tehty nytkään mitään numeroa sen kummemmin. En kyllä maininnut töissäkään että minulla oli synttärit, sillä olen vasta aloittanut siellä eikä se olisi kovin soveliasta vielä tässä vaiheessa toitottaa sellaisia asioita.
Yritän huomenna tai viim. perjantaina kirjoittaa lisää, sillä todennäköisyydet ovat isot sen suhteen että tulen aika myöhään kotiin tuo sukulaiskeikan johdosta huomenna.
Tuesday, December 21, 2010
"Duunin jälkeen jälkiduunia"
Juttelin tänään jonkun postituspuolen nuoren blondin kanssa. Hän ei ollut ollenkaan ylimielinen, paskamainen tai tylsäkään. Hän oli kaiketi Helsingistä.
Kaikenlaista muutakin ollut tänään. Nyt vasta työ on alkanut konkretisoitumaan sitten kunnolla, eli kiire on ollut. Lisäksi sain tietää että eräs tyyppi joka on periaatteessa esimieheni lähtee Thaimaahan lomalle Joulun jälkeen, jonka jälkeen "homma on hanskassani".
Kiva kun asioista tiedotetaan ajoissa. Kuulemma joku kolmaskin on tulossa paikalle, mutten tiedä että milloin. Huhutaan hänen olevan yhä kipeä, mutta kaipa hän ennen pitkää saapuu paikalle.
Kävin tänään eräänlaisessa "orientaalisessa ruokakaupassa" töiden jälkeen. Huomasin sen jo oikeastaan eilen, mutta en sitten jaksanut käydä siellä pahemmin kun kotiin meneminen kiinnosti enemmän.
Paljon prikulleen samoja "eksoottisia elintarvikkeita" tuo puoti sisälsi kuin Ruotsissakin näkemissäni paikoissa. Ostin kyseisestä kaupasta muutaman pullon jotain Chili-kastiketta, joka kyllä osoittautui todella hyväksi ja ennen kaikkea oikeasti tuliseksi. Valitettavasti kuitenkin nuo elintarvikkeet olivat aika kalliita, ja kun nyt ollaan Helsingissä, niin jos oikeasti haluaisin a)kalliita sekä b)korkealaatuisen eksoottisia elintarvikkeita, niin menisin varmaan Stockmanille. Sieltä niitä nimittäin ainakin saa.
Hauska juttu että tulee useasti ostettua jotain epämääräisiä maustekastikkeita sun muita "smaktillsats"-kamaa. Muistan että Fight Clubissakin tämä "Jack" omasi kämpässään ja siis lähinnä jääkapissaan valtavan kokoelman erinäisiä maustekastikkeita sen palaessa maan tasalle hänen kaksoispersoonansa, eli Tyler Durdenin toimesta.
Joskus tuntuu että itsellänikin on jonkinlainen Tyler tuolla jossain. Ehkäpä onkin vain ajan kysymys milloin ryhdyn organisoimaan kotikulmillani Fight Clubeja ja lopuksi voin alkaa suunnittelemaan toimistoissa lojuvien tyhjäntoimittajien vallankumousta ja rikosaaltoa samaan tapaan kuin T. Durdenkin.
Kaikenlaista muutakin ollut tänään. Nyt vasta työ on alkanut konkretisoitumaan sitten kunnolla, eli kiire on ollut. Lisäksi sain tietää että eräs tyyppi joka on periaatteessa esimieheni lähtee Thaimaahan lomalle Joulun jälkeen, jonka jälkeen "homma on hanskassani".
Kiva kun asioista tiedotetaan ajoissa. Kuulemma joku kolmaskin on tulossa paikalle, mutten tiedä että milloin. Huhutaan hänen olevan yhä kipeä, mutta kaipa hän ennen pitkää saapuu paikalle.
Kävin tänään eräänlaisessa "orientaalisessa ruokakaupassa" töiden jälkeen. Huomasin sen jo oikeastaan eilen, mutta en sitten jaksanut käydä siellä pahemmin kun kotiin meneminen kiinnosti enemmän.
Paljon prikulleen samoja "eksoottisia elintarvikkeita" tuo puoti sisälsi kuin Ruotsissakin näkemissäni paikoissa. Ostin kyseisestä kaupasta muutaman pullon jotain Chili-kastiketta, joka kyllä osoittautui todella hyväksi ja ennen kaikkea oikeasti tuliseksi. Valitettavasti kuitenkin nuo elintarvikkeet olivat aika kalliita, ja kun nyt ollaan Helsingissä, niin jos oikeasti haluaisin a)kalliita sekä b)korkealaatuisen eksoottisia elintarvikkeita, niin menisin varmaan Stockmanille. Sieltä niitä nimittäin ainakin saa.
Hauska juttu että tulee useasti ostettua jotain epämääräisiä maustekastikkeita sun muita "smaktillsats"-kamaa. Muistan että Fight Clubissakin tämä "Jack" omasi kämpässään ja siis lähinnä jääkapissaan valtavan kokoelman erinäisiä maustekastikkeita sen palaessa maan tasalle hänen kaksoispersoonansa, eli Tyler Durdenin toimesta.
Joskus tuntuu että itsellänikin on jonkinlainen Tyler tuolla jossain. Ehkäpä onkin vain ajan kysymys milloin ryhdyn organisoimaan kotikulmillani Fight Clubeja ja lopuksi voin alkaa suunnittelemaan toimistoissa lojuvien tyhjäntoimittajien vallankumousta ja rikosaaltoa samaan tapaan kuin T. Durdenkin.
Monday, December 20, 2010
Not in Kansas anymore-
Helsinki hukkuu lumeen.
Lähdin vähän liian aikaisin tänään aamulla duuniin päin. Sain sitten odotella melkein tunnin ulkosalla kun kaikki muut olivat päättäneet tulla vasta lähemmäs kahdeksaa paikalle. Ymmärrän tämän kyllä, mutta minusta oli vähän ikävää kun toimistotiloissa näkyi siivooja askareidensa ääressä ja olisi ollut kivaa jos hän olisi reagoinut vaikkapa siten että olisi ilmaantunut avaamaan oven. En ole saanut kulkukorttia vielä, mutta kaipa se sitten ennen pitkää minullekin myönnetään.
Muuten niin työpäivä oli äärimmäisen seesteinen. Onneksi kuitenkin virastotyöajat 8.00-16.00 ovat ihan inhimillinen aikataulu, mutta se onkin sitten taas toinen asia että kuinka nopeasti pystyy poistumaan Helsingistä itäväylää pitkin tällaisen lumimyräkän ja muutenkin jo perinteiksi muodostuneiden iltapäivä- ja iltaruuhkien johdosta. On kai siis tarpeetonta todeta että vietin monen monta tovia sitten ruuhkan keskellä odotellen että pitkä punaisten perävalojen letka kiemurteli niin kuin verisuonimainen käärme hiljakseen eteenpäin.
Jotenkin kyllä taas tuntuu että tämäkin Joulu menee jotenkin taas niin ohitse. Itseasiassa synttäritkin menevät aikalailla ohitseni, sillä niihin on nyt aikaa vain muutama päivä. En ole kuitenkaan ajatellut nyt kumpaakaan "merkkipäivää" sinänsä tällä kertaa, vaan annan niiden humahtaa ohitse paremman tekemisen ilmaannuttua horisonttiin.
Tänään toimistolla jossa itsekin nyt periaatteessa työskentelen oli muutama asiakas joista yksi heistä vietti virkailijoiden luona noin puolitoista tuntia. Laskeskelin hänen myyntipuheitaan salakorvalla kuunnellen että äijä vietti jaaritellen tälle naisvirkailijalle ainakin sen varttitunnin, jonka aikana hän käsitteli työllistymishistoriaansa, Keravalla sijaitsevaa "kakkosmökkiään" ja koko höpötys huipentui sitten siihen että tuo äijä yritti kysellä tätä vastaanottovirkailijaa treffeille hienovaraisesti vihjaillen että "hänellä oli vielä jotain muutakin annettavaa".
Voisin hyvin kuvitella että tuo mies on saanut naisia jos toisiakin nuorempana jostain hiukan kevytkenkäisimpien naisyksilöiden suosimista paikoista tuollaisella turhanpäiväisellä kosiskelulla. Onhan tuo tietysti ihan kivaa sinänsä sen puoleen että hän jaksoi yrittää, mutta tavallaan olin havaitsevinani että kenties tuon sharmin takana paistoi pikemminkin vieno ripaus suurkaupunki-idyllin takana piilevää urbaania yksinäisyyden luomaa epätoivoa. Hetken mietinkin että olisinko itsekin hänen ikäisenään jonkinlainen konttoreita kiertävä ja naisvirkailijoita nauratteleva vanha pappa, joka kehuisi omistavansa Keravalaisia kesämökkejä sekä omaavansa muutenkin paljon tarjottavaa toimistojen naissukupolvelle.
On valitettavaa myöskin todeta kuinka paljon yksityisasioita kuulekaan tuolla työskennellessään. Toisin sanoen ainakin tämän toistaiseksi lyhyen työhistorian aikana toimistotädit ovat paljastuneet hyvinkin tiivisti juorukelloiksi, jotka näyttävät puhuvan ihan kenenkä tahansa asioista ihan kenelle vaan työpiirinsä sisällä. Siinä mielessä siis monen televisiosarjan luomat stereotypiat pitävät paikkansa.
Huomenna on 21. päivä. Tullessani töistä on kiva ajatella että en käy täällä kuin nukkumassa, sillä 22. päivä on syntymäpäiväni ja tiedän senkin päivän ajan olevani kuin hukkuneena Helsingin kasvottomaan ihmisvilinään ilman sen kummempaa tarkoitusta kuin kai tähänkään asti.
- En storstadsidyll har också sina baksidor.
Lähdin vähän liian aikaisin tänään aamulla duuniin päin. Sain sitten odotella melkein tunnin ulkosalla kun kaikki muut olivat päättäneet tulla vasta lähemmäs kahdeksaa paikalle. Ymmärrän tämän kyllä, mutta minusta oli vähän ikävää kun toimistotiloissa näkyi siivooja askareidensa ääressä ja olisi ollut kivaa jos hän olisi reagoinut vaikkapa siten että olisi ilmaantunut avaamaan oven. En ole saanut kulkukorttia vielä, mutta kaipa se sitten ennen pitkää minullekin myönnetään.
Muuten niin työpäivä oli äärimmäisen seesteinen. Onneksi kuitenkin virastotyöajat 8.00-16.00 ovat ihan inhimillinen aikataulu, mutta se onkin sitten taas toinen asia että kuinka nopeasti pystyy poistumaan Helsingistä itäväylää pitkin tällaisen lumimyräkän ja muutenkin jo perinteiksi muodostuneiden iltapäivä- ja iltaruuhkien johdosta. On kai siis tarpeetonta todeta että vietin monen monta tovia sitten ruuhkan keskellä odotellen että pitkä punaisten perävalojen letka kiemurteli niin kuin verisuonimainen käärme hiljakseen eteenpäin.
Jotenkin kyllä taas tuntuu että tämäkin Joulu menee jotenkin taas niin ohitse. Itseasiassa synttäritkin menevät aikalailla ohitseni, sillä niihin on nyt aikaa vain muutama päivä. En ole kuitenkaan ajatellut nyt kumpaakaan "merkkipäivää" sinänsä tällä kertaa, vaan annan niiden humahtaa ohitse paremman tekemisen ilmaannuttua horisonttiin.
Tänään toimistolla jossa itsekin nyt periaatteessa työskentelen oli muutama asiakas joista yksi heistä vietti virkailijoiden luona noin puolitoista tuntia. Laskeskelin hänen myyntipuheitaan salakorvalla kuunnellen että äijä vietti jaaritellen tälle naisvirkailijalle ainakin sen varttitunnin, jonka aikana hän käsitteli työllistymishistoriaansa, Keravalla sijaitsevaa "kakkosmökkiään" ja koko höpötys huipentui sitten siihen että tuo äijä yritti kysellä tätä vastaanottovirkailijaa treffeille hienovaraisesti vihjaillen että "hänellä oli vielä jotain muutakin annettavaa".
Voisin hyvin kuvitella että tuo mies on saanut naisia jos toisiakin nuorempana jostain hiukan kevytkenkäisimpien naisyksilöiden suosimista paikoista tuollaisella turhanpäiväisellä kosiskelulla. Onhan tuo tietysti ihan kivaa sinänsä sen puoleen että hän jaksoi yrittää, mutta tavallaan olin havaitsevinani että kenties tuon sharmin takana paistoi pikemminkin vieno ripaus suurkaupunki-idyllin takana piilevää urbaania yksinäisyyden luomaa epätoivoa. Hetken mietinkin että olisinko itsekin hänen ikäisenään jonkinlainen konttoreita kiertävä ja naisvirkailijoita nauratteleva vanha pappa, joka kehuisi omistavansa Keravalaisia kesämökkejä sekä omaavansa muutenkin paljon tarjottavaa toimistojen naissukupolvelle.
On valitettavaa myöskin todeta kuinka paljon yksityisasioita kuulekaan tuolla työskennellessään. Toisin sanoen ainakin tämän toistaiseksi lyhyen työhistorian aikana toimistotädit ovat paljastuneet hyvinkin tiivisti juorukelloiksi, jotka näyttävät puhuvan ihan kenenkä tahansa asioista ihan kenelle vaan työpiirinsä sisällä. Siinä mielessä siis monen televisiosarjan luomat stereotypiat pitävät paikkansa.
Huomenna on 21. päivä. Tullessani töistä on kiva ajatella että en käy täällä kuin nukkumassa, sillä 22. päivä on syntymäpäiväni ja tiedän senkin päivän ajan olevani kuin hukkuneena Helsingin kasvottomaan ihmisvilinään ilman sen kummempaa tarkoitusta kuin kai tähänkään asti.
- En storstadsidyll har också sina baksidor.
Saturday, December 18, 2010
Weak acts
Eräs asia joka tulee kyllä ottaa huomioon Helsinkiin pyrittäessä etenkin aamuisin ja iltapäivisin ovat nuo ruuhkat.
Itäväylällä kiemurtelee tusinoittain ja taas tusinoittain autovanoja käärmemäisesti tarkoin kellonajoin päivittäin ja etenkin viikonloppua lähestyttäessä. Näissä kaikenkokoisissa autoletkoissa matkustelee vaikka minkälaista työmatkustajaa kohti Helsingin keskustaa, eli pimeyden sydäntä, jonne kaikki kuitenkin varsin vastahakoisesti haluavat lähteä jokainen aamu ja poistua kiirellä joka iltapäivä.
Nämä ruuhkat tulee nyt ottaa huomioon. Torstaina en ollut kovin tyytyväinen tulokseen, vaan olin suoraan sanottuna kokeiluni pohjalta melko myöhässä. Teki aikalailla tiukkaa ehtiä Pasilaan ajoissa, enkä olisi varmaan ehtinytkään kymmeneksi ellen olisi juossut Leppävaaran A-junaan pää kolmantena jalkana.
Kaikille uusille työntekijöille tehdään "töihintulotarkastus", jonka ensimmäinen osa tuli hoideltua viime viikolla. Kyse oli vain verikokeista kahden putkilollisen verran, mutta olin itse valmistautunut myös siihen "keltaisen nesteen" vaatimaan testiin. Oli hiukan noloa huomata sitten siellä itse paikan päällä että minun ei tarvinnut suinkaan kusta mihinkään purkkeihin, vaan verenluovutus riitti. Nolotti kieltämättä hieman kun painoin kotoa rakko täynnä kohti Helsinkiä odottaen vähän kaikenlaista sellaista mitä ei koskaan tapahtunutkaan.
Töihintulotarkastuksen toinen osio on vielä tekemättä. En suoraan sanottuna tiedä miten aion sen hoitaa, mutta "pomo" on todennut että se on tehtävä seuraavan neljän kuukauden sisällä maksimissaan. En vain nyt oikein tunnu saavan mitään järkevää aikaa varatuksi tuolle jollekin sairaanhoitohenkilölle joka siitä toisesta osasta vastaa, eikä ajanvarauskaan oikein toiminut halutulla tavalla.
Minun käskettiin mennä Ruoholahteen, vaikka koko ajan olinkin elänyt siinä käsityksessä että se voitaisiin tehdä tuolla Pasilassa kun siellä olin vertanikin luovuttamassa. Oikeastaan ei olisi pitänyt edes soittaa tuohon uuteen ajanvarausnumeroon, sillä siellä tuntui olevan joku aivan täysin mistään mitään tietämätön naisihminen, joka vain kylmästi käski minun mennä jonnekin Vantaalle tai sitten sinne Ruoholahteen mikäli halusin tämän homman hoitaa.
Nuo töihintulotarkastukset ovat ihan rutiininomaisia ja kuuluvat kuulemma nykyään ihan joka alalle. Ymmärrän kyllä niiden tarkoituksen, mutta sitä en ymmärrä että kun yritän varata niihin aikoja niin siellä toisessa päässä on joku joka ei tiedä mistään mitään. Hän lupasi että joku asiasta tietävä soittaa maanantaina, mutta aika jolloin hän lupasi soittaa on kyllä vähän ikävä muutaman aspektin johdosta, eli toisin sanoen puhelimeen vastaaminen voi tuottaa hiukan ongelmia.
Sain kyllä sieltä mukaani jotain monisteita, joita pitäisi alkaa täyttelemään. Täytinkin kotona jo niistä yhden, mutta toinen olisi vielä jäljellä ja muutenkin ne kysymykset ovat aika rasittavia.
No, jos hän nyt todella soittaa siihen aikaan milloin lupasi ja joku siitä sitten huomauttaa työpaikalla, niin aion vedota siihen että se on 100% work-related puhelu ja se on pakko hoitaa tai pomot suuttuvat.
Itäväylällä kiemurtelee tusinoittain ja taas tusinoittain autovanoja käärmemäisesti tarkoin kellonajoin päivittäin ja etenkin viikonloppua lähestyttäessä. Näissä kaikenkokoisissa autoletkoissa matkustelee vaikka minkälaista työmatkustajaa kohti Helsingin keskustaa, eli pimeyden sydäntä, jonne kaikki kuitenkin varsin vastahakoisesti haluavat lähteä jokainen aamu ja poistua kiirellä joka iltapäivä.
Nämä ruuhkat tulee nyt ottaa huomioon. Torstaina en ollut kovin tyytyväinen tulokseen, vaan olin suoraan sanottuna kokeiluni pohjalta melko myöhässä. Teki aikalailla tiukkaa ehtiä Pasilaan ajoissa, enkä olisi varmaan ehtinytkään kymmeneksi ellen olisi juossut Leppävaaran A-junaan pää kolmantena jalkana.
Kaikille uusille työntekijöille tehdään "töihintulotarkastus", jonka ensimmäinen osa tuli hoideltua viime viikolla. Kyse oli vain verikokeista kahden putkilollisen verran, mutta olin itse valmistautunut myös siihen "keltaisen nesteen" vaatimaan testiin. Oli hiukan noloa huomata sitten siellä itse paikan päällä että minun ei tarvinnut suinkaan kusta mihinkään purkkeihin, vaan verenluovutus riitti. Nolotti kieltämättä hieman kun painoin kotoa rakko täynnä kohti Helsinkiä odottaen vähän kaikenlaista sellaista mitä ei koskaan tapahtunutkaan.
Töihintulotarkastuksen toinen osio on vielä tekemättä. En suoraan sanottuna tiedä miten aion sen hoitaa, mutta "pomo" on todennut että se on tehtävä seuraavan neljän kuukauden sisällä maksimissaan. En vain nyt oikein tunnu saavan mitään järkevää aikaa varatuksi tuolle jollekin sairaanhoitohenkilölle joka siitä toisesta osasta vastaa, eikä ajanvarauskaan oikein toiminut halutulla tavalla.
Minun käskettiin mennä Ruoholahteen, vaikka koko ajan olinkin elänyt siinä käsityksessä että se voitaisiin tehdä tuolla Pasilassa kun siellä olin vertanikin luovuttamassa. Oikeastaan ei olisi pitänyt edes soittaa tuohon uuteen ajanvarausnumeroon, sillä siellä tuntui olevan joku aivan täysin mistään mitään tietämätön naisihminen, joka vain kylmästi käski minun mennä jonnekin Vantaalle tai sitten sinne Ruoholahteen mikäli halusin tämän homman hoitaa.
Nuo töihintulotarkastukset ovat ihan rutiininomaisia ja kuuluvat kuulemma nykyään ihan joka alalle. Ymmärrän kyllä niiden tarkoituksen, mutta sitä en ymmärrä että kun yritän varata niihin aikoja niin siellä toisessa päässä on joku joka ei tiedä mistään mitään. Hän lupasi että joku asiasta tietävä soittaa maanantaina, mutta aika jolloin hän lupasi soittaa on kyllä vähän ikävä muutaman aspektin johdosta, eli toisin sanoen puhelimeen vastaaminen voi tuottaa hiukan ongelmia.
Sain kyllä sieltä mukaani jotain monisteita, joita pitäisi alkaa täyttelemään. Täytinkin kotona jo niistä yhden, mutta toinen olisi vielä jäljellä ja muutenkin ne kysymykset ovat aika rasittavia.
No, jos hän nyt todella soittaa siihen aikaan milloin lupasi ja joku siitä sitten huomauttaa työpaikalla, niin aion vedota siihen että se on 100% work-related puhelu ja se on pakko hoitaa tai pomot suuttuvat.
Friday, December 17, 2010
Company policy, man
Kieltämättä hiukan blogin päivitystahti on kärsinyt viimeaikaisten tapahtumien johdosta. Tälle ei nyt kuitenkaan voine mitään, koska tässä on nyt ollut taas tuhat ja yksi juttua joita on pitänyt järjestellä ja edelleen kai pitääkin.
Mielenkiintoista että kaiken tämän epämääräisyyden jälkeen olen nyt sitten päätynyt Helsinkiin tällä tavalla kytkettynä. En olisi tätä aivan odottanut, mutta toisaalta kun taas ajattelee että koko ajanhan sinne on täältä yritetty tämän asian tiimoilta suuntautua, niin ei kai hirveästi tarvitse sitten ihmetellä jos lopputulos onkin tällä tavalla yllättävän positiivinen.
Loppuvuosi tulee kyllä olemaan aika työntäyteinen. Parasta tässä tosiaan taitaa olla se että en voi hyvällä tavallakaan enää sanoa tämän jälkeen ettäkö Helsinki olisi muka tuntematon paikka. Pidän kuitenkin tätä kaikkea edelleen varsin omituisena, mutta eipä se nyt toisaalta haittaakaan kun pääasia että "onkiessä saa kalaa", eller hur?
Muuten niin olen yrittänyt katsella tuota seitsemään Samuraita loppuun. Kieltämättä vielä taitaa olla jokunen tunti tai sinnepäin jäljellä, mutta kunhan se on katsottu loppuun niin se on sitten katsottu loppuun?
Yritetään vielä viikonloppuna kirjoitella postauksia jos ehditään, sillä maanantaina ei sitten taas tasan keritäkään.
Mielenkiintoista että kaiken tämän epämääräisyyden jälkeen olen nyt sitten päätynyt Helsinkiin tällä tavalla kytkettynä. En olisi tätä aivan odottanut, mutta toisaalta kun taas ajattelee että koko ajanhan sinne on täältä yritetty tämän asian tiimoilta suuntautua, niin ei kai hirveästi tarvitse sitten ihmetellä jos lopputulos onkin tällä tavalla yllättävän positiivinen.
Loppuvuosi tulee kyllä olemaan aika työntäyteinen. Parasta tässä tosiaan taitaa olla se että en voi hyvällä tavallakaan enää sanoa tämän jälkeen ettäkö Helsinki olisi muka tuntematon paikka. Pidän kuitenkin tätä kaikkea edelleen varsin omituisena, mutta eipä se nyt toisaalta haittaakaan kun pääasia että "onkiessä saa kalaa", eller hur?
Muuten niin olen yrittänyt katsella tuota seitsemään Samuraita loppuun. Kieltämättä vielä taitaa olla jokunen tunti tai sinnepäin jäljellä, mutta kunhan se on katsottu loppuun niin se on sitten katsottu loppuun?
Yritetään vielä viikonloppuna kirjoitella postauksia jos ehditään, sillä maanantaina ei sitten taas tasan keritäkään.
Monday, December 13, 2010
Lisää Helsingistä
Alkaa kyllä ottamaan päähän tämä jatkuva ravaaminen Helsingissä.
Eipä silti, näillä näkymin sitä tulee nyt sitten ehkä olemaan luvassa aika paljon muutenkin. Toisaalta onhan se ihan hyväkin, mutta sanotaan näin että eräiden ulkopuolisten tahojen joustamattomuuden ja täydellisen organisaatiokyvyn puutteen vuoksi tässä tilanteessa nyt sitten ollaan. Kiitos yksityiselle sektorille.
Täytyy kirjoitella näistä asioista vähän enemmän kenties ehkä jopa huomisen jälkeen.
Nyt kuitenkin jutellaan jostain vähän kevyemmästä:
On tullut nimittäin eilen katseltua muutamia elokuvia. Ensimmäisenä katselin tuon elokuvan "Dead Snow", joka on alkuperäiskielellä "Død snø". Kyseessä on Norjalainen natsizomppareita sisältävä pläjäys, joka on oikeasti aika hemmetinkin hyvä.
Ensinnäkin tämä teos tarjosi raikkaan tuulahduksen valkokankaalle siinä mielessä että se oli Norjalainen. Voisin luetella hyvinkin paljon Ruotsalaisia ja ehkäpä jopa Tanskalaisiakin elokuvia, mutta Norjalaiset eivät oikein muistissani ainakaan elokuvillaan loista.
Joka tapauksessa tämä oli aika hauska elokuva, paitsi että sen ulkohuussissa tapahtunut seksikohtaus sinällään ällötti minua ihan oikeasti vain lähinnä sen itsensä takia. Olen kuitenkin aika varma että sellaisiakin nuoria naisia ihan varmana löytyy joille maistuu seksi ulkohuussissa zompparien tuijottaessa jostain kolosta himoissaan.
Ryhdyin myös yöllä katselemaan tuota Akira Kurosawan Seitsemään Samuraita. En tajunnut sen olevan yli kolmea tuntia pitkä syväluotaavan itämainen Samurai-kertomus, vaan oletin tuon klassikon päätyvän ns. "pakettiin" korkeintaan muutamassa tunnissa. En ole siis jaksanut katsoa sitä loppuun, mutta saa nyt nähdä että milloin minulla on oikeastaan aikaa ruveta sitä katselemaankaan.
Täälläpäin on sadellut myös paljon lunta. Siinä määrin täällä on sadellut paljon lunta, että sitä on ihan joka paikassa ja paljon kolareitakin on sattunut. Tuossa muutama päivä sitten päädyin vai pitäisikö sanoa että "päädyimme" erään kolaripaikan läheisyyteen, ja se olikin muuten sikäli historiallinen tapahtuma että en ole koskaan nähnyt kolaripaikkaa melkein välittömästi kolarin tapahduttua.
Tunnelma oli kieltämättä aavemainen mutta pehmeä. Siniset hälytysajoneuvojen valot vilkkuivat, mutta tuntui oudolla tavalla että kaikkialla oli hiljaista ja rauhallista. Näin vain toisen autoista hautautuneena syvälle ajoradan vieressä sijaitsevaan lumipenkkaan ja pienen joukon ihmisiä sen ympärillä.
Tunnelma oli tosiaan aavemainen ja tavallaan ihan kuin jostain maalauksesta tai jopa unenomaisesta kertomuksesta. Olin itsekin selkeästi sivustakatsojan roolissa ja samalla kykenin näkemään silmilläni paloja raadollista todellisuudesta jonka joku tai jotkut olivat juuri kokeneet.
Odotan tämän päivän pohjalta ehkä eniten syntymäpäivääni. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minusta tuntuu hyvältä olla ja hengittää. Kuten olen jo todennut muutamaankin kertaan, niin tämä vuosi on kaikesta huolimatta maistunut paremmalta kuin viime vuodet ja muutenkin fiilikset ovat viimeaikaistenkin sekoilujen pohjalta edelleen ihan hyvät. Kenties voitaisiin jopa sanoa että ne ovat paranemaan päin entisestään.
Huomenna aamulla taas Helsinkiin. Nyt pieni hengähdystauko ja kenties jotain musiikkia.
Eipä silti, näillä näkymin sitä tulee nyt sitten ehkä olemaan luvassa aika paljon muutenkin. Toisaalta onhan se ihan hyväkin, mutta sanotaan näin että eräiden ulkopuolisten tahojen joustamattomuuden ja täydellisen organisaatiokyvyn puutteen vuoksi tässä tilanteessa nyt sitten ollaan. Kiitos yksityiselle sektorille.
Täytyy kirjoitella näistä asioista vähän enemmän kenties ehkä jopa huomisen jälkeen.
Nyt kuitenkin jutellaan jostain vähän kevyemmästä:
On tullut nimittäin eilen katseltua muutamia elokuvia. Ensimmäisenä katselin tuon elokuvan "Dead Snow", joka on alkuperäiskielellä "Død snø". Kyseessä on Norjalainen natsizomppareita sisältävä pläjäys, joka on oikeasti aika hemmetinkin hyvä.
Ensinnäkin tämä teos tarjosi raikkaan tuulahduksen valkokankaalle siinä mielessä että se oli Norjalainen. Voisin luetella hyvinkin paljon Ruotsalaisia ja ehkäpä jopa Tanskalaisiakin elokuvia, mutta Norjalaiset eivät oikein muistissani ainakaan elokuvillaan loista.
Joka tapauksessa tämä oli aika hauska elokuva, paitsi että sen ulkohuussissa tapahtunut seksikohtaus sinällään ällötti minua ihan oikeasti vain lähinnä sen itsensä takia. Olen kuitenkin aika varma että sellaisiakin nuoria naisia ihan varmana löytyy joille maistuu seksi ulkohuussissa zompparien tuijottaessa jostain kolosta himoissaan.
Ryhdyin myös yöllä katselemaan tuota Akira Kurosawan Seitsemään Samuraita. En tajunnut sen olevan yli kolmea tuntia pitkä syväluotaavan itämainen Samurai-kertomus, vaan oletin tuon klassikon päätyvän ns. "pakettiin" korkeintaan muutamassa tunnissa. En ole siis jaksanut katsoa sitä loppuun, mutta saa nyt nähdä että milloin minulla on oikeastaan aikaa ruveta sitä katselemaankaan.
Täälläpäin on sadellut myös paljon lunta. Siinä määrin täällä on sadellut paljon lunta, että sitä on ihan joka paikassa ja paljon kolareitakin on sattunut. Tuossa muutama päivä sitten päädyin vai pitäisikö sanoa että "päädyimme" erään kolaripaikan läheisyyteen, ja se olikin muuten sikäli historiallinen tapahtuma että en ole koskaan nähnyt kolaripaikkaa melkein välittömästi kolarin tapahduttua.
Tunnelma oli kieltämättä aavemainen mutta pehmeä. Siniset hälytysajoneuvojen valot vilkkuivat, mutta tuntui oudolla tavalla että kaikkialla oli hiljaista ja rauhallista. Näin vain toisen autoista hautautuneena syvälle ajoradan vieressä sijaitsevaan lumipenkkaan ja pienen joukon ihmisiä sen ympärillä.
Tunnelma oli tosiaan aavemainen ja tavallaan ihan kuin jostain maalauksesta tai jopa unenomaisesta kertomuksesta. Olin itsekin selkeästi sivustakatsojan roolissa ja samalla kykenin näkemään silmilläni paloja raadollista todellisuudesta jonka joku tai jotkut olivat juuri kokeneet.
Odotan tämän päivän pohjalta ehkä eniten syntymäpäivääni. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minusta tuntuu hyvältä olla ja hengittää. Kuten olen jo todennut muutamaankin kertaan, niin tämä vuosi on kaikesta huolimatta maistunut paremmalta kuin viime vuodet ja muutenkin fiilikset ovat viimeaikaistenkin sekoilujen pohjalta edelleen ihan hyvät. Kenties voitaisiin jopa sanoa että ne ovat paranemaan päin entisestään.
Huomenna aamulla taas Helsinkiin. Nyt pieni hengähdystauko ja kenties jotain musiikkia.
Saturday, December 11, 2010
Ol' Helsinki two step
Blogiin ei ole tullutkaan kirjoiteltua vähään aikaan.
Itseasiassa tämän blogin ja sen suhteen minun kanssani huomioonottaen siitä voisi olla vaikka ikuisuus milloin viimeksi tuli jotain kirjoiteltua. Tällaiset paussit ovat kuitenkin kai ihan hyvä tapa siirtää aikaa muuhun.
Onhan tässä tosiaan tehty vähän kaikenlaista ja suunnitelmatkin hiukan muuttuneet. Sain toki taas kokea pääkaupunkimme tarjoamat "mahdollisuudet" varsin ikäväksi kaikesta huolimatta tässä taannoin, mutta sanottakoon näin että jos asiat olisivat menneet millään muulla tavalla kuin tasan siten miten ne menivät, niin se olisi ollut jo todella poikkeuksellista minun onneni huomioonottaen.
Noh, tilanne jatkuu joka tapauksessa. Nyt kuitenkin prioriteetit ovat hiukan muuttuneet, eikä se toisaalta aivan hirvittävästi haittaakaan kunhan vaan keksii jotain tälle siirtymäajalle.
Itseasiassa tämän blogin ja sen suhteen minun kanssani huomioonottaen siitä voisi olla vaikka ikuisuus milloin viimeksi tuli jotain kirjoiteltua. Tällaiset paussit ovat kuitenkin kai ihan hyvä tapa siirtää aikaa muuhun.
Onhan tässä tosiaan tehty vähän kaikenlaista ja suunnitelmatkin hiukan muuttuneet. Sain toki taas kokea pääkaupunkimme tarjoamat "mahdollisuudet" varsin ikäväksi kaikesta huolimatta tässä taannoin, mutta sanottakoon näin että jos asiat olisivat menneet millään muulla tavalla kuin tasan siten miten ne menivät, niin se olisi ollut jo todella poikkeuksellista minun onneni huomioonottaen.
Noh, tilanne jatkuu joka tapauksessa. Nyt kuitenkin prioriteetit ovat hiukan muuttuneet, eikä se toisaalta aivan hirvittävästi haittaakaan kunhan vaan keksii jotain tälle siirtymäajalle.
Monday, December 06, 2010
Voi voi, kun..
Ei oikein tuo netti nyt taas toimi parhaimmalla mahdollisella tavalla! Eli toisin sanoen perinpohjaista päivitystä saa nyt hieman odotella. Muutenkin tässä on nyt taas kaikenlaista menoa joten en millään kerkeä päivitellä blogia vaikka haluaisinkin.
Ai niin joo, hjuvaa itseensänäistymispäivää! Kiitos 19:30-20.00 ja silleen!
Ai niin joo, hjuvaa itseensänäistymispäivää! Kiitos 19:30-20.00 ja silleen!
Monday, November 29, 2010
Kylmää kyytiä
Talvi ei vain oikein ota hellittääkseen niin pakkaslukemien kuin yleisluonteisten ja samalla negatiivissävytteisten uutisten osalta.
Eilen nimittäin legendaarinen komediapappa Leslie Nielsen kuoli. Muistan että pari kuukautta sitten selailin IMDB: tä ja mietin hiljaa että vanhaksi tuo Nielsenkin on onnistunut elämään. Hänhän syntyi vuonna 1926 tai niillämain, joten kuollessaan äijä oli kahdeksankymmenen ikävuoden paikkeilla. Ihan kunnioitettava saavutus nykyään.
Ikävää silti että hän lähti luonnollisesti aivan liian aikaisin. Ne alastomat aseet sekä se "airplane"-elokuva jatko-osineen oli kyllä toisaalta ihan hauskaa materiaalia, joten sinänsä olisi toivonut hänen jatkavan tekosiaan vielä jonkin aikaa, mutta ihan hauskan uran hän heitti siitäkin huolimatta.
Sään osalta on ollut hyvin kylmää. Viime yö lähenteli pariakymmentä, ja oikeastaan se mikä täällä tekee tuon sään entistä kylmemmäksi ovat nämä rannikkoseudut yleensäkin, joissa tuuli on paljon kylmempi kuin sisämaassa. Monessa eri kohdin tätä maata asuneena voin valitettavasti todeta että täällä on oikeastaan ollut kaikkein ikävintä asua etenkin talvella, kun tuo tuuli vie tämän kylmyyden aivan uudelle asteelle toisin kuin sisämaassa. Sisämaassa pakkanen on usein kieltämättä kylmää luonnollisesti, mutta se on oikeastaan "kuivaa" eikä omaa samanlaista kosteutta itsessään kuin täällä rannikkoseuduilla.
En todellakaan voi sanoa nauttivani lenkkeilystäkään. Sen puoleen en minä ole täällä kenenkään jälkiä nähnyt vakiolenkkeilypaikassani muutenkaan, eli veikkaisin muiden ihmisten olevan sen verran fiksuja etteivät he edes lähde näillä ilmoilla ulos lenkkeilemäänkään. Minuakin on oikeastaan varoitettu siitä kuinka tosi kylmällä ilmalla ei kannattaisi lenkkeillä, koska kuulemma äärikylmä ilma tekee pahaa keuhkoille, jota minun on puolestani aika vaikea uskoa. Olen kuitenkin päättänyt itsepintaisesti käydä lenkillä, vaikka suoraan sanottuna vaatetus on ollut viime päivinä kolminkertainen ja sen päälle pukeminen sekä sitten sisälle saavuttaessa pois ottaminen ovat olleet aika hajottavia kokemuksia sinänsä.
Sehän tässä talvessa taitaakin olla eräs ikävimmistä piirteistä silloin kun on kylmä- siis nimenomaan puhun tästä suunnattomasta vaatesirkuksesta. Aina pitää huolehtia siitä että vaatetusta on tarpeeksi, sillä kahtena viime päivänä olen meinannut palelluttaa sormeni jostain kumman syystä fleece-hanskojeni lävitsekin lenkillä käydessäni. Nämä sormien jäätymiset tuovat minulle mukavia muistoja niistä ajoista kun kerran yläasteella onnistuin palelluttamaan molemmat kätöseni erään pakkasen aikana, eikä niitä sulattaessa todellakaan ollut erityisen kivaa. Onneksi altistus kylmälle oli aika lyhyt, mutta sen jälkeen minuun on iskostunut mantrana se ettei käsineitä saa koskaan unohtaa pakkasilla, sillä muuten käy aivan helvetin huonosti.
Katselin eilen erään elokuvankin, nimittäin vihdoinkin tämän elokuvaversion Jens Lapiduksen Snabba Cashista. Se oli elokuvana oikeastaan parempi kuin odotin, vaikka tietysti hyvin paljolti se oli erilainen verrattuna kirjateokseen. Tämä oli kuitenkin todella tyylikkäästi tehty, eikä mitään ylilyöntejä juuri tapahtunut kuin ehkä lopussa. Minusta se oli siis ihan hyvä elokuva, vaikka todella monet väittivät sen olevan huono samalla kehottaen "vain lukemaan sen kirjan".
Eräs hauska piirre tuota elokuvaa katsoessa taisi olla se kun seurasin sen lävitse jopa alkuperäistekstityksellä, eli Ruotsiksi. Mietin koko ajan että miten suomentaisin lauseet ja dialogit, eikä suuremmalti ongelmia suunnitellussa ilmennytkään kuin ensimmäisten kohtausten "Lasse från Gnesta"- sekä "Brommavatten"-dialogien Suomentamisessa. Se tulisi olemaan vaikeaa, sillä itsellänikin oli ongelmia pysyä perässä sen slangin sekä sanaston tiimoilta. Olisi mielenkiintoista nähdä miten kääntäjä on kääntänyt sen englanniksi, ja tämän jälkeen pohtia että olisiko se mahdollista kääntää jotenkin luontevasti kotimaan kielelle ilman että vitsin pointti jotenkin väljähtyisi tai menisi kokonaan ohitse.
Eilen nimittäin legendaarinen komediapappa Leslie Nielsen kuoli. Muistan että pari kuukautta sitten selailin IMDB: tä ja mietin hiljaa että vanhaksi tuo Nielsenkin on onnistunut elämään. Hänhän syntyi vuonna 1926 tai niillämain, joten kuollessaan äijä oli kahdeksankymmenen ikävuoden paikkeilla. Ihan kunnioitettava saavutus nykyään.
Ikävää silti että hän lähti luonnollisesti aivan liian aikaisin. Ne alastomat aseet sekä se "airplane"-elokuva jatko-osineen oli kyllä toisaalta ihan hauskaa materiaalia, joten sinänsä olisi toivonut hänen jatkavan tekosiaan vielä jonkin aikaa, mutta ihan hauskan uran hän heitti siitäkin huolimatta.
Sään osalta on ollut hyvin kylmää. Viime yö lähenteli pariakymmentä, ja oikeastaan se mikä täällä tekee tuon sään entistä kylmemmäksi ovat nämä rannikkoseudut yleensäkin, joissa tuuli on paljon kylmempi kuin sisämaassa. Monessa eri kohdin tätä maata asuneena voin valitettavasti todeta että täällä on oikeastaan ollut kaikkein ikävintä asua etenkin talvella, kun tuo tuuli vie tämän kylmyyden aivan uudelle asteelle toisin kuin sisämaassa. Sisämaassa pakkanen on usein kieltämättä kylmää luonnollisesti, mutta se on oikeastaan "kuivaa" eikä omaa samanlaista kosteutta itsessään kuin täällä rannikkoseuduilla.
En todellakaan voi sanoa nauttivani lenkkeilystäkään. Sen puoleen en minä ole täällä kenenkään jälkiä nähnyt vakiolenkkeilypaikassani muutenkaan, eli veikkaisin muiden ihmisten olevan sen verran fiksuja etteivät he edes lähde näillä ilmoilla ulos lenkkeilemäänkään. Minuakin on oikeastaan varoitettu siitä kuinka tosi kylmällä ilmalla ei kannattaisi lenkkeillä, koska kuulemma äärikylmä ilma tekee pahaa keuhkoille, jota minun on puolestani aika vaikea uskoa. Olen kuitenkin päättänyt itsepintaisesti käydä lenkillä, vaikka suoraan sanottuna vaatetus on ollut viime päivinä kolminkertainen ja sen päälle pukeminen sekä sitten sisälle saavuttaessa pois ottaminen ovat olleet aika hajottavia kokemuksia sinänsä.
Sehän tässä talvessa taitaakin olla eräs ikävimmistä piirteistä silloin kun on kylmä- siis nimenomaan puhun tästä suunnattomasta vaatesirkuksesta. Aina pitää huolehtia siitä että vaatetusta on tarpeeksi, sillä kahtena viime päivänä olen meinannut palelluttaa sormeni jostain kumman syystä fleece-hanskojeni lävitsekin lenkillä käydessäni. Nämä sormien jäätymiset tuovat minulle mukavia muistoja niistä ajoista kun kerran yläasteella onnistuin palelluttamaan molemmat kätöseni erään pakkasen aikana, eikä niitä sulattaessa todellakaan ollut erityisen kivaa. Onneksi altistus kylmälle oli aika lyhyt, mutta sen jälkeen minuun on iskostunut mantrana se ettei käsineitä saa koskaan unohtaa pakkasilla, sillä muuten käy aivan helvetin huonosti.
Katselin eilen erään elokuvankin, nimittäin vihdoinkin tämän elokuvaversion Jens Lapiduksen Snabba Cashista. Se oli elokuvana oikeastaan parempi kuin odotin, vaikka tietysti hyvin paljolti se oli erilainen verrattuna kirjateokseen. Tämä oli kuitenkin todella tyylikkäästi tehty, eikä mitään ylilyöntejä juuri tapahtunut kuin ehkä lopussa. Minusta se oli siis ihan hyvä elokuva, vaikka todella monet väittivät sen olevan huono samalla kehottaen "vain lukemaan sen kirjan".
Eräs hauska piirre tuota elokuvaa katsoessa taisi olla se kun seurasin sen lävitse jopa alkuperäistekstityksellä, eli Ruotsiksi. Mietin koko ajan että miten suomentaisin lauseet ja dialogit, eikä suuremmalti ongelmia suunnitellussa ilmennytkään kuin ensimmäisten kohtausten "Lasse från Gnesta"- sekä "Brommavatten"-dialogien Suomentamisessa. Se tulisi olemaan vaikeaa, sillä itsellänikin oli ongelmia pysyä perässä sen slangin sekä sanaston tiimoilta. Olisi mielenkiintoista nähdä miten kääntäjä on kääntänyt sen englanniksi, ja tämän jälkeen pohtia että olisiko se mahdollista kääntää jotenkin luontevasti kotimaan kielelle ilman että vitsin pointti jotenkin väljähtyisi tai menisi kokonaan ohitse.
Thursday, November 25, 2010
Televisio imee
Viime päivät olen lähinnä elänyt jogurtilla tai siis sen eri mauilla. Pikkuhiljaa rupeaa elimistökin taas toimimaan tämän pienen sairastelun jälkeen, joka toivottavasti nyt ainakin kestää taas siihen asti kunnes olen uudelleen kipeänä.
Ilmat ovat olleet kovin huonot, eikä täältä ole oikeastaan viitsinyt mennä mihinkään vaikka olisi päässytkin.
On oikeastaan vähän ikävää huomata että taidan itse olla sen verran terve noin yleiskunnon sun muun seikan osalta että sairaudet iskevät minuun aina melkeinpä ensimmäisenä. Kyllähän se taitaa olla ihan yleistietoakin että aina ne "friskeimmät" ovat juuri se porukka joka ensimmäisenä tulee kipeäksi, eikä suinkaan niin päin että terveimmät tulevat olemaan ne viimeisimmät kipeäksi tulevat.
Huomasin myös tuossa erään pahan epäkohdan. Nimittäin tuota patteria josta virtaa lämpöä tähän osaan on omituisesti tukittu erinäisillä tavaroilla siten että puolirikkinäinen televisioni(!) saa kaiken lämmön siitä, ja muuten sitten ihmetellään että miten tuon kokoinen lämpöpatteri ei mukamas lämmitä? Tuo televisio imee kaiken lämmön itseensä niin kuin jonkinlainen parasiitti, vaikka tietysti loppupeleissä sehän taitaa olla minun syyni että se tuolla paikalla oikeastaan onkaan.
Minun ja tuon ison "pönttötelkkarin" välit ovat huonontuneet viime aikoina vähän samaan tapaan niin kuin E-Korean ja P-Koreankin välit. Toki odotettavissa ei ole mitään tykistöiskua television suuntaan salakavalasti, mutta voidaanpa kumminkin sanoa että ennen pitkää tuo pitää kyllä hävittää tavalla jos toisella. Tuollaiset isokokoiset telkkarit ottavat päähän ja saatetaan jopa todeta että ne loukkaavat minua hyvin syvästi henkilökohtaisellakin tasolla.
Ilmat ovat olleet kovin huonot, eikä täältä ole oikeastaan viitsinyt mennä mihinkään vaikka olisi päässytkin.
On oikeastaan vähän ikävää huomata että taidan itse olla sen verran terve noin yleiskunnon sun muun seikan osalta että sairaudet iskevät minuun aina melkeinpä ensimmäisenä. Kyllähän se taitaa olla ihan yleistietoakin että aina ne "friskeimmät" ovat juuri se porukka joka ensimmäisenä tulee kipeäksi, eikä suinkaan niin päin että terveimmät tulevat olemaan ne viimeisimmät kipeäksi tulevat.
Huomasin myös tuossa erään pahan epäkohdan. Nimittäin tuota patteria josta virtaa lämpöä tähän osaan on omituisesti tukittu erinäisillä tavaroilla siten että puolirikkinäinen televisioni(!) saa kaiken lämmön siitä, ja muuten sitten ihmetellään että miten tuon kokoinen lämpöpatteri ei mukamas lämmitä? Tuo televisio imee kaiken lämmön itseensä niin kuin jonkinlainen parasiitti, vaikka tietysti loppupeleissä sehän taitaa olla minun syyni että se tuolla paikalla oikeastaan onkaan.
Minun ja tuon ison "pönttötelkkarin" välit ovat huonontuneet viime aikoina vähän samaan tapaan niin kuin E-Korean ja P-Koreankin välit. Toki odotettavissa ei ole mitään tykistöiskua television suuntaan salakavalasti, mutta voidaanpa kumminkin sanoa että ennen pitkää tuo pitää kyllä hävittää tavalla jos toisella. Tuollaiset isokokoiset telkkarit ottavat päähän ja saatetaan jopa todeta että ne loukkaavat minua hyvin syvästi henkilökohtaisellakin tasolla.
Tuesday, November 23, 2010
Ristipaineessa
Syy siihen miksi tulee tällaisia taukoja kirjoitteluun löytyy useimmiten siitä että olen ollut jollain tapaa kiireinen taikka sitten kipeänä. Nyt olen tavallaan tainnut olla kipeänä, sillä olo on todellakin ollut "sitä luokkaa" tässä muutaman päivän aikana.
Kaikenlaista muutakin on tapahtunut. Oikeastaan näitä tapahtumia voisi kuvata juuri sellaisiksi mitä voisi olettaa tapahtuviksi tällaisena yleisen negatiivisena aikana kuin talvikin nyt yleensä on. Kylmyys myös vaivaa näin sivuhuomautuksena, kuten saattaakin odottaa. Nämä tapahtumat eivät kuitenkaan ole suoranaisesti minuun liittyviä, vaan ovat lisänneet vaan käsitystäni siitä että vähän ikäväähän aikaa tämä talvi taitaa olla muillekin.
Yritän tässä kuitenkin saada jokapäiväiset kirjoitteluni taas luistamaan.
Kaikenlaista muutakin on tapahtunut. Oikeastaan näitä tapahtumia voisi kuvata juuri sellaisiksi mitä voisi olettaa tapahtuviksi tällaisena yleisen negatiivisena aikana kuin talvikin nyt yleensä on. Kylmyys myös vaivaa näin sivuhuomautuksena, kuten saattaakin odottaa. Nämä tapahtumat eivät kuitenkaan ole suoranaisesti minuun liittyviä, vaan ovat lisänneet vaan käsitystäni siitä että vähän ikäväähän aikaa tämä talvi taitaa olla muillekin.
Yritän tässä kuitenkin saada jokapäiväiset kirjoitteluni taas luistamaan.
Saturday, November 20, 2010
Talvi tulee joka vuosi
Yritin mennä nukkumaan ja melkein onnistuinkin, mutta yhtäkkiä alkoi kuulumaan jotain ihmeellistä ääntä. Kuulosti siltä kun jotain metallista olisi koko ajan osunut johonkin ulkosalla. Se piti minut ylhäällä, vaikka tosiasiassa tuo ääni taisi olla jotain ihan muuta.
Talvi on todellakin jatkunut täällä mutta lunta ei ole tullut yhtään enempää sitten toissapäivän kuuron. Koko ajan kumminkin tuntuu että on hirveän kylmä minne sitten ikinä meneekään, mutta uskoisin tämän epätavallisen kylmänsietokyvyttömyyteni johtuvan varmaan jostain ääriverenkierrollisesta häiriöstä tai muusta. Oikeastaan totta puhuen aina kun tulee talvi niin niinä ensimmäisinä päivinä jotenkin se kylmyys vaan tuhoaa kaiken ymmärryskykyni ja hetken aikaa olo on kuin jääkarhulla joka olisi päätynyt eteläiseltä navalta jonnekin päin Karibiaa.. vai olisiko sittenkin osuvampi kielikuva siinä että papukaija päätyi jääkaappi sekä pakastinyhdistelmään?
Lenkilläkään ei ollut oikeastaan kivaa. Arktinen viima puhalsi pitkin kasvojani sekä siitä hyvästä sain todella komean irvistyksen pärstääni huolimatta siitä että olin pukeutunut tavallista laajemmin. Oikeastaan talvella ulkoilussa on myös se ikävä puoli että silloin lenkkeily ei ole kovinkaan usein oikeasti nautinnollista ja toisekseen talvella joutuu aina muutenkin sohlaamaan vaatekertojen kanssa jos meinaa jonnekin mennä.
Olen muuten jälleen ryhtynyt itsekin näkemään painajaisia. Viime yönä yksi oli taas sellainen "the usual" ihmissuhdejuttu, mutta toinen oli sitten pitkästä aikaa armeijasta kertova painajainen. Siinä katsoin vierestä kun joku tippui sellaisesta valtavan isosta nosturista, mutta sitä ennen tyyppi yritti kiivetä sellaisella laskeutumisköydellä ylös jotain seinustaa todella rouhean näköisenä. Hän kuitenkin mokasi sen jutun jotenkin tahallaan tai tahtomattaan, ja lysähti sitten avuttomana alas sieltä köydeltä ja suoraan maahan suuren mätkähdyksen saattelemana.
Katsoin tuossa myös erästä sarjaa uusintana pitkästä aikaa. Eräs asia johon kiinnitin huomiota tällä uusintakerralla oli se että aika monessa Jenkkilästä tulevassa sarjassa on juuri niin että jos sarjan päähenkilö A rakastuu johonkin naiseen, niin tuo nainen omaa saman ihonvärin kuin hän. Samaan tapaan jos päähenkilö B naisena rakastuu johonkin mieheen, on miehen oltava samaa ihonväriä.
Käsittääkseni tuo johtuu jostain Jenkkilän omista moraalisäännöstä, joita oli havaittavissa vielä tuossa 1990-luvunkin puolella. En ole ihan varma että kuinka monessa Jenkkisarjassa nykyään esim. valkoihoinen seurustelee mustaihoisen kanssa, mutta taitaa se kuitenkin suosituimmissa sarjoissa edelleen kai suhteellisen harvinaista olla.
Tuollainen on kuitenkin aika silmiinpistävää etenkin vanhoissa Jenkkisarjoissa, eikä se minusta ole ollenkaan realistista, vaan aika noloa itseasiassa. Tiedä sitten että mistä tuollainenkin juttu lopulta kumpuaa juurikin käsikirjoittajien mielissä.
Talvi on todellakin jatkunut täällä mutta lunta ei ole tullut yhtään enempää sitten toissapäivän kuuron. Koko ajan kumminkin tuntuu että on hirveän kylmä minne sitten ikinä meneekään, mutta uskoisin tämän epätavallisen kylmänsietokyvyttömyyteni johtuvan varmaan jostain ääriverenkierrollisesta häiriöstä tai muusta. Oikeastaan totta puhuen aina kun tulee talvi niin niinä ensimmäisinä päivinä jotenkin se kylmyys vaan tuhoaa kaiken ymmärryskykyni ja hetken aikaa olo on kuin jääkarhulla joka olisi päätynyt eteläiseltä navalta jonnekin päin Karibiaa.. vai olisiko sittenkin osuvampi kielikuva siinä että papukaija päätyi jääkaappi sekä pakastinyhdistelmään?
Lenkilläkään ei ollut oikeastaan kivaa. Arktinen viima puhalsi pitkin kasvojani sekä siitä hyvästä sain todella komean irvistyksen pärstääni huolimatta siitä että olin pukeutunut tavallista laajemmin. Oikeastaan talvella ulkoilussa on myös se ikävä puoli että silloin lenkkeily ei ole kovinkaan usein oikeasti nautinnollista ja toisekseen talvella joutuu aina muutenkin sohlaamaan vaatekertojen kanssa jos meinaa jonnekin mennä.
Olen muuten jälleen ryhtynyt itsekin näkemään painajaisia. Viime yönä yksi oli taas sellainen "the usual" ihmissuhdejuttu, mutta toinen oli sitten pitkästä aikaa armeijasta kertova painajainen. Siinä katsoin vierestä kun joku tippui sellaisesta valtavan isosta nosturista, mutta sitä ennen tyyppi yritti kiivetä sellaisella laskeutumisköydellä ylös jotain seinustaa todella rouhean näköisenä. Hän kuitenkin mokasi sen jutun jotenkin tahallaan tai tahtomattaan, ja lysähti sitten avuttomana alas sieltä köydeltä ja suoraan maahan suuren mätkähdyksen saattelemana.
Katsoin tuossa myös erästä sarjaa uusintana pitkästä aikaa. Eräs asia johon kiinnitin huomiota tällä uusintakerralla oli se että aika monessa Jenkkilästä tulevassa sarjassa on juuri niin että jos sarjan päähenkilö A rakastuu johonkin naiseen, niin tuo nainen omaa saman ihonvärin kuin hän. Samaan tapaan jos päähenkilö B naisena rakastuu johonkin mieheen, on miehen oltava samaa ihonväriä.
Käsittääkseni tuo johtuu jostain Jenkkilän omista moraalisäännöstä, joita oli havaittavissa vielä tuossa 1990-luvunkin puolella. En ole ihan varma että kuinka monessa Jenkkisarjassa nykyään esim. valkoihoinen seurustelee mustaihoisen kanssa, mutta taitaa se kuitenkin suosituimmissa sarjoissa edelleen kai suhteellisen harvinaista olla.
Tuollainen on kuitenkin aika silmiinpistävää etenkin vanhoissa Jenkkisarjoissa, eikä se minusta ole ollenkaan realistista, vaan aika noloa itseasiassa. Tiedä sitten että mistä tuollainenkin juttu lopulta kumpuaa juurikin käsikirjoittajien mielissä.
Thursday, November 18, 2010
Lunta.
En oikein saanut unta suurista pyrkimyksistäni huolimatta. Menin kyllä omasta mielestäni ihan aikaisin nukkumaan, mutta heräsin ainakin kahteen kertaan kunnes vihdoinkin puolen viiden aikoihin aamusta päätin herätä eli nousta ylös.
Sillä aikaa tänne oli satanut aika paljon lunta. Lunta oli tullut ihan runsaasti, jolloin minäkin koin ihan runsaan paniikkikohtauksen. Tuntuu oikeastaan siltä että joka vuosi siihen ensimmäiseen oikeaan lumisateeseen ei vaan osaa suhtautua oikein, vaan aina ensiksi tulee sellainen fiilis että "mitä!? nytkö jo lunta!?". Tämän jälkeen sitten seuraa se jo perinteeksi muodostunut vitutus koko asiaa kohtaan.
Toisaalta kyllähän tuo lumi tuo aikamoista parannusta maisemaan kumminkin. On hiukan valoisampaa ja tämän ohella tuo lumi peittää alleen kaiken mikä on muuten vaan ruskean, harmaan ja muun väristä. Tällainen näkökanta tai siis katsantokanta oikeastaan johtuu siitä että olen jo pitkään pyrkinyt näkemään tilanteita mahdollisimman kaksijakoisina siinä mielessä että etsin tapahtumista elämässäni nykyisin aina jotain hyvää sekä huonoa. Uusimman elämänideologiani mukaan siis tilanteessa kuin tilanteessa on aina oltava jotain hyvääkin, mikäli siinä katsotaan olevan jotain huonoakin. Tämä pätee totta kai toisinkin päin sitten.
Sillä aikaa tänne oli satanut aika paljon lunta. Lunta oli tullut ihan runsaasti, jolloin minäkin koin ihan runsaan paniikkikohtauksen. Tuntuu oikeastaan siltä että joka vuosi siihen ensimmäiseen oikeaan lumisateeseen ei vaan osaa suhtautua oikein, vaan aina ensiksi tulee sellainen fiilis että "mitä!? nytkö jo lunta!?". Tämän jälkeen sitten seuraa se jo perinteeksi muodostunut vitutus koko asiaa kohtaan.
Toisaalta kyllähän tuo lumi tuo aikamoista parannusta maisemaan kumminkin. On hiukan valoisampaa ja tämän ohella tuo lumi peittää alleen kaiken mikä on muuten vaan ruskean, harmaan ja muun väristä. Tällainen näkökanta tai siis katsantokanta oikeastaan johtuu siitä että olen jo pitkään pyrkinyt näkemään tilanteita mahdollisimman kaksijakoisina siinä mielessä että etsin tapahtumista elämässäni nykyisin aina jotain hyvää sekä huonoa. Uusimman elämänideologiani mukaan siis tilanteessa kuin tilanteessa on aina oltava jotain hyvääkin, mikäli siinä katsotaan olevan jotain huonoakin. Tämä pätee totta kai toisinkin päin sitten.
Tuesday, November 16, 2010
Asiakaspalvelupäivä
Olen odottanut tässä jo jonkin aikaa erästä puhelua sitä kuitenkaan saamatta. Tänään sitten tuossa kolmen aikoihin päivästä minulle soitti joku nainen pankista, ja ilmoitti että minulle pitäisi kuulemma varata nyt heti tai mahd. pian jonkinlainen tapaamisaika kartoitukseen.
Niin ai että mihin kartoitukseen? En aivan heti tajunnut tämän olevan joku kansalaisen vedättämis- ja pankin rikastuttamisoperaation lähtölaukaus, mutta tuo nainen kyllä vuodatti ihan kivasti syitä sille että miksi minun pitäisi kuulemma ehdottomasti saapua paikalle. Syitä sieltä siis tuli, mutta yksikään ei vaikuttanut sellaiselta syyltä jonka ansiosta oikeasti päättäisin mennä paikalle. Itseasiassa uskon tässä ja nyt ihan virallisesti että kysehän oli siitä että pankit haluavat saada asiakkaansa sinne penkkiin istumaan ja ottamaan lainaa tai jotain maksullisia lisäpalveluita, sillä lainarahahan tätä yhteiskuntaa osittain aika suureltikin pyörittää. Kuitenkin tämä nainen oli aika ehdoton tämän vaatimuksensa osalta, mutta vetosin sitten useampaan syyhyn jottei minun tarvitsisi sinne mennä. En aio kyllä mennä sinne ollenkaan, sillä minulla ei ole näissä asioissa mitään tekemistä koko pankin kanssa, enkä jaksaisi enkä edes haluaisi ilmoittaa siellä kovaan ääneen että "EI, EN HALUA VELKAANTUA RAHALAITOKSILLE TAI TULLA EDES PAIKALLE". Uskon nimittäin useimmiten hienotunteisuuteen näissä tilanteissa, vaikka se ei välttämättä pädekään esim. puhelinmyyjiin- toki tämä pankkineiti oli kyllä kirjoissani vähintäänkin pseudollinen puhelinmyyjä. He lupasivat soitella minulle uudestaan tammikuun puolella, mutta tosiasiassa aion pitää huolen että puhelin ei soi juuri silloin kun ne minulle soittelevat.. että plääh vaan teille, niin.
Muuten niin ilmat ovat olleet taas aika paskoja. Parisen päivää sateli non-stop ihan koko ajan, mutta nyt sitten ilmat olivatkin taas tänään kylmenneet. Sikäli tämä on ihan hyvä juttu, sillä silloin kun ilma kylmenee, niin todennäköisimmin kylmä sade ja tuuli pysyvät kurissa.. jonkin aikaa.
Oikeastaan minulla oli jälleen tänään ikävä kesää. Tämä vittumainen vaatteiden kanssa sählääminen talvisin hiukka hapottaa, mutta minkäs teet kun on synnytty tänne näinkin runsaiden lottovoittajien kansoittamaan maahan ihan jo säätilojenkin osalta.
Niin ai että mihin kartoitukseen? En aivan heti tajunnut tämän olevan joku kansalaisen vedättämis- ja pankin rikastuttamisoperaation lähtölaukaus, mutta tuo nainen kyllä vuodatti ihan kivasti syitä sille että miksi minun pitäisi kuulemma ehdottomasti saapua paikalle. Syitä sieltä siis tuli, mutta yksikään ei vaikuttanut sellaiselta syyltä jonka ansiosta oikeasti päättäisin mennä paikalle. Itseasiassa uskon tässä ja nyt ihan virallisesti että kysehän oli siitä että pankit haluavat saada asiakkaansa sinne penkkiin istumaan ja ottamaan lainaa tai jotain maksullisia lisäpalveluita, sillä lainarahahan tätä yhteiskuntaa osittain aika suureltikin pyörittää. Kuitenkin tämä nainen oli aika ehdoton tämän vaatimuksensa osalta, mutta vetosin sitten useampaan syyhyn jottei minun tarvitsisi sinne mennä. En aio kyllä mennä sinne ollenkaan, sillä minulla ei ole näissä asioissa mitään tekemistä koko pankin kanssa, enkä jaksaisi enkä edes haluaisi ilmoittaa siellä kovaan ääneen että "EI, EN HALUA VELKAANTUA RAHALAITOKSILLE TAI TULLA EDES PAIKALLE". Uskon nimittäin useimmiten hienotunteisuuteen näissä tilanteissa, vaikka se ei välttämättä pädekään esim. puhelinmyyjiin- toki tämä pankkineiti oli kyllä kirjoissani vähintäänkin pseudollinen puhelinmyyjä. He lupasivat soitella minulle uudestaan tammikuun puolella, mutta tosiasiassa aion pitää huolen että puhelin ei soi juuri silloin kun ne minulle soittelevat.. että plääh vaan teille, niin.
Muuten niin ilmat ovat olleet taas aika paskoja. Parisen päivää sateli non-stop ihan koko ajan, mutta nyt sitten ilmat olivatkin taas tänään kylmenneet. Sikäli tämä on ihan hyvä juttu, sillä silloin kun ilma kylmenee, niin todennäköisimmin kylmä sade ja tuuli pysyvät kurissa.. jonkin aikaa.
Oikeastaan minulla oli jälleen tänään ikävä kesää. Tämä vittumainen vaatteiden kanssa sählääminen talvisin hiukka hapottaa, mutta minkäs teet kun on synnytty tänne näinkin runsaiden lottovoittajien kansoittamaan maahan ihan jo säätilojenkin osalta.
Saturday, November 13, 2010
Eräs lauantai
Viimeiset 24 tuntia täällä on vain satanut. Koko viime yön sateli ja nyt sitten satelee edelleenkin.
Aika apeahan tuo maisema tuolla ulkosalla nyt on, mutta kaiketi sellaista se nyt vaan on kun täälläpäin ei osata päättää että onko nyt meneillään edelleen syksy, alkutalvi vaiko joku kolmas täysin tuntematon vuodenaika. Tavallaan sitä kyllä jopa toivoisi että tulisi vähän kylmemmät ilmat, niin ainakin tuo sateen tihkuttaminen saattaisi ehkä loppua.
Katselin tuossa että vielä tarvittaisiin noin nelisenkymmentä postausta tälle vuodelle että se maaginen tuhannen postauksen raja tulisi vihdoinkin täällä täyteen. Se olisi aika kiva juttu, mutta neljäkymmentä postausta kun heittää täällä noin puolentoista kuukauden sisään, niin se voi kyllä tuntua kaikista ennakko-odotuksistakin huolimatta hiukkasen ylivoimaiselta.
Yritin viime yönä pelailla pitkästä aikaa tuolla Playstation 2-konsolilla, mikä tuolla on keräillyt pölyä jo jonkin aikaa. Havaitsin kuitenkin että tuo telkkarini, joka sekin on keräillyt pölyä lähinnä jo hyvinkin pitkään ei suostunut välittämään kuvaa vaikka äänet kyllä kuuluivat. Television SCART-liitäntää sormeilemalla sain sen kuitenkin toimimaan, joten pelasin joitakin hetkiä uutta suosikkipeliäni, nimittäin Rainbow Islandsia.
En muista että olenko koskaan kertonut täällä blogissa tuosta pelistä, mutta siinä kuitenkin sellainen pullea poika tasohyppelee ties minne eri tasoille samalla ampuen sateenkaaria ja pomppien eteenpäin niitä hyväksikäyttäen. Totta kai tasoilla löytyy myös erinäisiä vihollisia, joita voi ampua sitten noilla sateenkaarilla ihan mielensä mukaan jos huvittaa.
Tuo peli on kuitenkin sen verran retro että se on aika vaikea. Tasoja siinä on ihan kiitettävästi, mutta olen päässyt siinä vain oikeastaan kolmannen saaren loppuvastukselle, joka on valtavaa kokoluokkaa edustava leijuva vampyyri. Helvetin vaikea tyyppihän tuokin on vaikka olen ennen tuota kreiviä nitistänyt jo pulskan ampiaisen sekä hymyilevän helikopterin, joka periaatteessa naama ihan peruslukemilla laski päälleni pommeja joita piti sitten väistellä mielellään.
En oikeastaan tajua että miksi Rainbow Islandissa kaiken pitää olla läskiä. Miksi tuo pelaajahahmo on hieman pulska poika? Miksi sen mehiläisen vai mikä olikaan piti olla pulska? Onko "lihavuus" sinänsä Japanilaisten mielestä jotenkin söpöä? Sanoisin että kenties se sitä on, sillä olen kerran jutellut erään nuoren naisen kanssa, jonka mielestä lihava siili oli mukamas jotenkin söpö eläin. Kenties näin onkin, mutta toisinaan nuo Japanilaiset pelit kyllä hämmentävät minua aikalailla ulosantinsa perusteella.
No joo, sitten muuten kanssa luin tuossa tätä meidän paikallislehteämme, eli Varttia. Siinä kerrottiin että Sipoo ei kuulemma halua olla enää Porvoon seutukunta, vaan se haluaa nyt olla nimenomaan Helsingin seutukunta- eli toisin sanoen WTF!? Nyt sitten Helsinkiläisten seura yhtäkkiä kelpaakin, kun ensin itkettiin jostain Itäsalmen liitoksesta ja sitten sen Sipoon Ryöstö-teoksen jälkimainingeissa Helsinki oli suurinpiirtein imperialistisen riistovaltion perikuva!?
Aina ei oikein ymmärrä?
Aika apeahan tuo maisema tuolla ulkosalla nyt on, mutta kaiketi sellaista se nyt vaan on kun täälläpäin ei osata päättää että onko nyt meneillään edelleen syksy, alkutalvi vaiko joku kolmas täysin tuntematon vuodenaika. Tavallaan sitä kyllä jopa toivoisi että tulisi vähän kylmemmät ilmat, niin ainakin tuo sateen tihkuttaminen saattaisi ehkä loppua.
Katselin tuossa että vielä tarvittaisiin noin nelisenkymmentä postausta tälle vuodelle että se maaginen tuhannen postauksen raja tulisi vihdoinkin täällä täyteen. Se olisi aika kiva juttu, mutta neljäkymmentä postausta kun heittää täällä noin puolentoista kuukauden sisään, niin se voi kyllä tuntua kaikista ennakko-odotuksistakin huolimatta hiukkasen ylivoimaiselta.
Yritin viime yönä pelailla pitkästä aikaa tuolla Playstation 2-konsolilla, mikä tuolla on keräillyt pölyä jo jonkin aikaa. Havaitsin kuitenkin että tuo telkkarini, joka sekin on keräillyt pölyä lähinnä jo hyvinkin pitkään ei suostunut välittämään kuvaa vaikka äänet kyllä kuuluivat. Television SCART-liitäntää sormeilemalla sain sen kuitenkin toimimaan, joten pelasin joitakin hetkiä uutta suosikkipeliäni, nimittäin Rainbow Islandsia.
En muista että olenko koskaan kertonut täällä blogissa tuosta pelistä, mutta siinä kuitenkin sellainen pullea poika tasohyppelee ties minne eri tasoille samalla ampuen sateenkaaria ja pomppien eteenpäin niitä hyväksikäyttäen. Totta kai tasoilla löytyy myös erinäisiä vihollisia, joita voi ampua sitten noilla sateenkaarilla ihan mielensä mukaan jos huvittaa.
Tuo peli on kuitenkin sen verran retro että se on aika vaikea. Tasoja siinä on ihan kiitettävästi, mutta olen päässyt siinä vain oikeastaan kolmannen saaren loppuvastukselle, joka on valtavaa kokoluokkaa edustava leijuva vampyyri. Helvetin vaikea tyyppihän tuokin on vaikka olen ennen tuota kreiviä nitistänyt jo pulskan ampiaisen sekä hymyilevän helikopterin, joka periaatteessa naama ihan peruslukemilla laski päälleni pommeja joita piti sitten väistellä mielellään.
En oikeastaan tajua että miksi Rainbow Islandissa kaiken pitää olla läskiä. Miksi tuo pelaajahahmo on hieman pulska poika? Miksi sen mehiläisen vai mikä olikaan piti olla pulska? Onko "lihavuus" sinänsä Japanilaisten mielestä jotenkin söpöä? Sanoisin että kenties se sitä on, sillä olen kerran jutellut erään nuoren naisen kanssa, jonka mielestä lihava siili oli mukamas jotenkin söpö eläin. Kenties näin onkin, mutta toisinaan nuo Japanilaiset pelit kyllä hämmentävät minua aikalailla ulosantinsa perusteella.
No joo, sitten muuten kanssa luin tuossa tätä meidän paikallislehteämme, eli Varttia. Siinä kerrottiin että Sipoo ei kuulemma halua olla enää Porvoon seutukunta, vaan se haluaa nyt olla nimenomaan Helsingin seutukunta- eli toisin sanoen WTF!? Nyt sitten Helsinkiläisten seura yhtäkkiä kelpaakin, kun ensin itkettiin jostain Itäsalmen liitoksesta ja sitten sen Sipoon Ryöstö-teoksen jälkimainingeissa Helsinki oli suurinpiirtein imperialistisen riistovaltion perikuva!?
Aina ei oikein ymmärrä?
Subscribe to:
Posts (Atom)
