Vanhat lelut

Heräsin tänään jostain kumman syystä ajatellen Yanoa. Kyseessä ei suinkaan ole hilpeän eksoottinen ex-tyttöystäväni nimi Boliviasta tai Perusta, vaan pikemminkin muistaakseni 1990-luvun lopun ns. "interaktiivinen lelu" lapsille. Sitä minulla ei kyllä koskaan ollut, mutta muistan Yanon jostain syystä sen televisiossa esitettävien mainosten perusteella. Älkää myöskään kysykö, että miksi ajattelin ilmeisen sattumalta Yanoa tänään, älkääkä myöskään vaivatko päätänne sillä, että miksi helvetissä aion nyt kirjoittaa tänne puhtaasti muistipohjaisen kokemuskerronnan jostain lastenlelusta. Kenties olen tosiaan tulossa hiljalleen hulluksi, ja tällaisten asioiden laajempi itsetutkiskelu ja suurentelu ovat olennainen osa sitä prosessia.

No kuitenkin.

Yanohan oli karvainen, mutta epäilemättä suhteellisen ystävällisennäköinen "interaktiivinen lelu, kuten sitä nykyään kutsuttaisiin. Kyseisen lelun funktio oli ilmeisesti opettaa lapsille lukemista ja laskemista, sekä myös sen ohella kertoa jonkinlaisia tarinoita ja satuja. Tätä Yano-hahmoa ohjailtiin muistaakseni jonkinlaisesta kaukosäätimestä, joka tuli sen mukana. Muuta en sitten kyseisestä lelusta enää muistakaan. Kaikki on muu on 1990-luvun lopun hämärävuosien syvän sumupeitteen alaisuudessa. Muistelisin erehdyttävästi, että serkuillani olisi ollut tällainen Yano silloin joskus, vaikkakaan en kyllä muista että missä vaiheessa. Heistä molemmat ovat kuitenkin minua about 3-4 vuotta nuorempia, että sen puoleen kai jonkinlainen ajankohta voidaan määrittää. Tässä on muuten kuva siitä Yanosta, katsokaapa jos tunnistatte sitä edes etäisesti jostain tuon ajan mainoksesta.

Siitäpä tuli muuten mieleeni eräs toinen, hiukan päättömämpi lelusarja. Kyseessä on "Bathroom Buddies"-niminen kloonisarja leluja, jotka oli ilmeisesti johdettu jostain saman aihepiirin mainstream-lelusarjasta omaksi vielä enemmän vessahuumoria hyödyntäväksi keräilysarjaksi. Vaikka en mikään lelufriikki olekaan, niin näihin törmäsin kerran nettiä selaillessani. Ilmeisesti siis kyseessä on sekä leluja sekä keräilykortteja sisältävä tuoteryhmä, johon liittyy kaikenlaisia vessahuumoria sisältäviä kivan sivistyneitä juttuja. Vähänkö nuo olisivat olleet tärkeitä statussymboleita pikkulapsena.

Lunar Park

Sattuipa sopivasti, mä sain eräästä "mestasta" ilmaiseksi Bret Easton-Elliksen Lunar Park-novellin. Luonnollisesti sitten taas se on varjopuolenaan Suomenkielinen, mutta mitäpä toisaalta pienistä - pääasia että a) sain ilmaisen kirjan b) sain ilmaiseksi Easton-Ellisin teoksen. Tänään katselin tuon Easton Elliksen novellin pohjalta tehdyn leffaprojektin, The Informersin, trailerin. Vaikuttavalta näytti, tuli oikeastaan mieleen se Less than Zeron leffaprojekti yleiseltä fiilikseltään, vaikka kieltämättä Less than Zero elokuvaversiona olikin alkuperäislähde huomioonottaen todella surkeahkoa paskaa. Pidin kuitenkin sen ajankuvauksesta, ja luonnollisesti Blue Monday tuossa Informersin trailerissa oli jo liikaa makuhermoille. En ole muuten lukenut The Informesia, mutta haluaisin sen tehdä huolimatta siitä, että kyseinen elokuva ei välttämättä vastaakaan taaskaan novellin sisältöä.

Mun oma novelliprojektini edistyy myös. Taas muutama sivu tehtynä tänään, ja varmaan lenkin jälkeen sitten vähän lisää matskua koneelle kun taas ehtii. Nykyään näitä kirjoitusprojekteja on kyllä niin maan mahottomasti kaikkialla meneillään, että ei enää pysy laskuissakaan sen suhteen, että missä on hommat auki ja kesken sekä missä taas ei.

Tuli tänään löydettyä Youtuben syövereistä muuten sellainen 80-luvun suhteellisen kova jätkä kun Eddie Money. Kyseessä on siis artisti, enkä ole 1980-luvun musiikin suurena ihailijana koskaan kuullutkaan hänestä - suokaa toki anteeksi, I AM NOT WORTHY! No joka tapauksessa, hyvää musaa tekee hänkin. Rispektiä.

Aijooh, pelailen tässä vihdoinkin lävitse tuota Half-Life 2:ta. Tässäpä on nyt sedän aidon rehellinen ja täysin "konstailematon" mielipide kyseisestä pelistä: siis mitä paskaa!? Vaikka pelimekaniikka sun muut Grafiikat ovatkin kunnossa, niin tuo juoni menee jo kyllä sellaisen HL2:n piikkiin, jonka joku George Orwellia lukenut ja paljon HL-fanficejä kirjoitteleva tyyppi voisi loihtia. En ole koskaan pelannut HL2:ta ennen tätä sen takia, että minusta sen juoni menee ns. "yli hilseen" ja on muutenkin huono ja täysin huono jatkokehittymä HL:n tarinaan. Melkoisesti voisi siis sanoa, että minuahan se ei juurikaan kiinnosta, mutta pakko pelata kun kerran ostettu on.

Kirijoottelua..

Heränneellä inspiraatiollani olen nyt tänään onnistunut kirjoittamaan novelliin jo 14 sivua. Toivon mukaan se tulee vielä pitenemään vähintään 44 sivuiseksi, vaan vaikeaahan sitä vielä tässä vaiheessa on sanoa. Olen onnistunut jo päässäni suunnittelemaan yhden luvun lisää tämän jälkeiseen, jota nyt kirjoitan. Valitettavasti kuitenkin sen luvun jälkeen päässäni on aikalailla tyhjää tarinan jatkuvuuden osalta, ja se jos mikä on harmillista. Noh, täytyypä keksiä jotakin.

Hui hemmetti kun väsyttää. Pitäisi kai mennä nukkumaan ja huomenna jatkaa taas kirjoittelua.

Rising power

Viime postaus oli muuten sitten blogini 666. postaus. Sen täytyi väkisinkin omata jonkinlaista pahaa Karmaa, mutta en tosin ole aivan varma että missä suhteessa. Hmm.. Mitäs minä siinä taas käsittelinkään.. Aijooh, Dog The Bounty Hunteria. Noh, ei se nyt ehkä ihan saatanallisen huono sarja ole, mutta tarpeeksi huono kuitenkin.

Anyways, tänään minulle iski pitkästä aikaa inspiraatiot päälle alkaa kirjoittamaan. Kirjoitin oikeastaan tänään koneella erästä juttua eräälle "yhteisomistuksessa" olevalle nettisivulle, ja hetkellisesti koin sen vapauttavan tunteen, joka useasti herää kun saan inspiraation alkaa työstämään jotakin kirjallista projektia. Minulla on ollut itseasiassa moniakin kirjoitusprojekteja vuosien saatossa, mutta vain muutamia niistä olen julkaissut kavereilleni tai näyttänyt kellekään. Tahtoisin uskoa, että olen itse itseni kovin kriitikko, vaikka totuus on kai pikemminkin se että minulle riittää kyllä kriitikoita ihan muutenkin. Totean siis tässä vaiheessa erästä lausahdusta mukaillen, että "tämä kritiikki on ansaittua, sääliä saadaan ilmaiseksikin".

Noh, nytpä kuitenkin kun inspiraatio on herännyt, niin ajattelin kirjailla jotakin sellaista mihin liittyy Alter Ego käsitteenä jotenkin. Oikeastaan voisi kirjoittaa tarinan siitä, miten jonkinlaiset salatut tunteet ja toiveet heräävät eloon. Tästähän voi oikeastaan tulla melkoisen vapauttava kokemus.

Dog the Bounty Hunter

Tuli katseltua tuossa vähän aikaa sitten telkkarista tätä Suomeksi nimellä "Mieheni on Palkkionmetsästäjä" pyörivää sarjaa (alkuperäiskielellä Dog the Bounty Hunter), ja jälleen kerran sen sisältö kyllä kieltämättä huvitti.

Sarjahan on ensinnäkin tätä aitoa "lopunaikojen" Reality-TV shittiä, jossa seurataan "Dog" Chapmanin perheyrityksen värikästä työsarkaa; kyseinen porukka on nimittäin aivan laillisesti paremman termin puutteessa "palkkionmetsästäjiä", jotka ottavat kiinni erinäisiä rikollisia jotka pakoilevat käräjöintejä yms. Havaijin osavaltiossa. Aivan tarkalleen en tätä "Bail Bondsman"-settiä osannut selittää, mutta sanottakoon että se nyt on sitten sitä "palkkionmetsästystä" kun kerran sarjan nimikin siihen viittaa.

Ensinnäkin sarjan päätähti, Duane Dog Chapman on vähintään erikoinen tapaus, mutta vähintäänkin normaalilla Amerikkalaisella "Trailer Trash"-tavalla. Ensinnäkin jätkä on bodari, vankilassa murhan avunannosta sun muusta pikkukivasta istunut, uskovainen, varmaan kolmentoista lapsen isä (lähes eri naisten kanssa) sekä tämän ohella varsin Maskuliinisesti tätä Bail Bondsman-toimistoa pyörittäväkin "kova jätkä". Sarjan jaksot koostuvat eri "tilanteista", jossa Dog ja hänen epämääräiset sukulaisuhteensa omaava porukka lähtevät aina etsimään päivän vapaalla jalalla olevaa rikollista, ja mukana roikkuu Dogin varmaan viidestoista vaimo, jonka Habitus tuo mieleen erästä lähdettä lainaten "eläkkeellä olevan pornotähden".

Hauskinta Chapmanin hahmossa on kenties se, että tyyppi on ulkoisesti revitty kuin jostain Ö-luokan action-leffasta ja varustettu uskonnollisella paatoksella, jota hän jakaa aina auliisti kiinnijääneille rosvoille. Tämä mies todellakin jälleen kerran maneereillaan ja persoonallaan on eräs osa ilmeisen kuihtumatonta Red,White&Blue - roskaviihdettä Reality-muodossa, jossa ei kyllä loppujen lopuksi ole mitään järkeä, mutta pakkohan sitä on ainakin sivusilmällä vähän tsiigailla, kun tragikomiikkakin on lopulta tärkeä osa elämää.. Ja TV-katselunautintoa.

Yleisesti ottaen sarja on myöskin melkoisen väkisinkin tehtyä monella tapaa, sillä kaikki sarjan hahmot ja erityisestikin Dog itse ovat melkoisia "tunnelmanluojia", jossa päivän rikollisen esittelyn jälkeen tyyppiä lähdetään jahtaamaan Dogin höystäessä väliin kaikenlaista "know it all"-tason varmennusta.. Ja loppujen lopuksi kohteena oleva rikollinen saadaan kiinni pienellä hölkällä, jos silläkään - ja homma laukeaa sitten Rosmon raudoitukseen ja pienehköön "Moraalisaarnaan" Dogilta myötätuntoaaltojen alkaessa surraamaan ympäri televisioruutuja. Rikolliset sarjassa muutenkin esitetään aina sellaisina olosuhteiden uhreina, jotka "ei nää tuu ilmatteeks"-tason syillä ovat tosiaankin aina jonkun ulkopuolisen tahon tai olosuhteiden johdosta päätyneet sellaisiksi miksi heitä tuomioistuimeen eteen on haluttukin.

Mutta, kaikesta teatraalisuudestaan huolimatta niin tämän täytyy olla hyvää Bisnestä monin tavoin. Kaikenlaista oheistavaraa voidaan myydä, sarjan kausia julkaista DVD:llä puhumattakaan Dog Chapmanin omasta kirjallisesta teoksesta. Ymmärrän siis kyllä, että miksi sarja periaatteessa myykin ja on monen mielestä tärkeä niin sisällöltään kuin viestiltäänkin. Eri juttu kaiken sen takana onkin se, että kuinka tosissaan tämän ohjelman juttuja ja ennen kaikkea Chapmania itseään pitäisi ottaa. Jotenkin tämä sarja tuo todellakin mieleen tyylillään todella rutiköyhän miehen Copsin, mutta ainoana erona on se, että rosvoja ei jahtaa laillinen poliisi vaan joku todella erikoinen persoona 1970-luvun actionsankarin varusteissa. Itseäni on toisinaan mietityttänyt se, että jos kerran nämä Chapmanin jahtaamat rikolliset ovat niin epätoivoisia, vaarallisia, hyviä pakenemaan ja muutenkin "juonia" persoonia niin kuin hän aina väittää, niin miksei yksikään niistä tee mitään oikeata vastarintaa koskaan? On myös perin kummallista, että Chapman ei ole vielä tähän päivään mennessä saanut yhtään tuliasetta vastaansa, sillä luulisi Amerikkalaisen alamaailman olevan niitä pullollaan pikkutekijöidenkin osalta. Chapman ei saa muuten itse kantaa asetta, sillä hänet on tuomittu rikoksesta ja täten ei voi saada minkäänlaisen tuliaseen hankinta - tai hallussapitolupaa. Muutenkin minusta tuntuu usein siltä, että Dog the Bounty Hunter on ns. "pikkutekijöiden kukkulan kuningas", eli Chapman hoitelee sarjassaan niitä pikkutekijöitä telkien taa, mutta annas olla kun oikeasti joku esim. ryöstömurhasta tai vastaavat oleva jätkä tai jätkiä otettaisiin häntä vastaan.. Mites sitten? Noh, tällaisia tapauksiahan Dog Chapman ei juuri käsittele. Tietyistä syistä.

Mr. Stressman's Mix

Kello on taas vaikka mitä, ja tämänhetkistä olotilaa voisi kai parhaiten kuvata tällä kuvalla ja sen tekstillä:


Kunnon laidasta laitaan Mood Swingit todellakin olleet tänään. Vielä puoli tuntia sitten keskellä yötä ajattelin, että olisi oikeastaan ihan kiva mennä nukkumaan piakkoin ja hereillä aamusta jotta ehtisi tekemään vaikka mitä. Nyt kuitenkin selailin nettiä tässä, ja vaan ihan yht'äkisti alkoi vituttamaan oikein kunnolla muutamakin asia. Ehkäpä mua vihaavat porukat on tosiaan oikeassa, mähän olen oikeastaan aika (ylitsepääsemättömän) paska jätkä. Päivän oivallus!

No mutta, jotain hyvääkin on taas kai vaihteeksi tapahtunut. Nimenomaan taas näitä arjen pikku juttuja: mä sain vihdoinkin sen erään Bonuskortin sieltä fucking kaupasta! Oh yeah! Ja sitten vielä yksi toinen juttu: mä sain itseasiassa erään toisenkin Bonuskortin tässä muistaakseni viime viikolla. Mutta se olikin erääseen toiseen kauppaan, eikä suinkaan tähän mistä nyt puhutaan. Mikä tekee asiasta huomionarvoisen hyvin minimaalisella, "arjellisella" tavalla on, että en ollenkaan arvannut tästä kaupasta edes saavani moista korttia. Hauska tietää, että joku on salaa kerrankin puhtaan Altruistisesti ajatellut mun parasta. Ja mikä vieläpä hauskinta, on se että kyseisen lafkan jäsenyys ei maksanut minulle koskaan mitään, vaikka kyllä kieltämättä odotinkin sen tekevän niin. Kiitos markkinavoimat, te sittenkin välitätte musta!

Ei jumalauta, mä alan olemaan ihan oikeasti sekoamassa tässä paikassa.

Onkohan se tota niin normaalia, että mahdollisesti jo seonnut ihminen tiedostaa olevansa sekoamassa? Mun käsittääkseni jo sen rajan ylittäneenä porukan pitäisi olla melko varmoja kaikesta muusta paitsi täysjärkisyydestään.

No joo, onnistuin taas saamaan erään viikonlopunpituisen pätkätyön muutaman viikon päähän. Eli loppukuulle. Eihän siitä nyt hirvittäviä summia tietenkään irtoa about kolmen päivän töistä, mutta on se nyt tyhjää parempaa tekemistä muun ohella. Homma on myöskin tätä perinteistä hanttihommaa, mutta mikäs teet kun jonkun on sekin tehtävä ja vieläpä se joku tällä kertaa olen minä. Kyllä se pieni summa rahaa kelpaa sekin, että siinä mielessä on kai turha väittää ettenkö ottaisi lähes mitä tahansa työtä vastaan.

Verokorttia pitäis' taas alkaa lähettelemään. Paha kun mä en taas millään muista, että missä se on. Kaipa sellaisen olisi jo pitänyt tulla, mutta ei jumankauta se saattanee ollakin kadoksissa at the moment. Yleensä en ole näin huolimaton, mutta täytyypähän se nyt sitten kai suoralta kädeltä myöntää, että nyt on kyllä tapahtunut aikamoinen henk.koht. tason kömmähdys. Eipä silti, saapahan tuollaisen uudenkin ihan vaan verotoimistoon soittamalla. Paha kun sain tietää tästä paikansaamisesta vasta iltapäivällä, niin ei oikein ollut aikaa ruveta uusia verokortteja sitten sen jälkeen tilailemaan.

Se vaihtelee..

Viime päivinä taas olotilat ja ennen kaikkea mielentilat ovat vaihdelleet todella paljolti. Tässä näppäimistössäkin on jotain vitun vikaa, kun se ei suostu tekemään heittomerkkiä, vaan sillä näppäimellä avaakin jonkun hakutoiminnon.

Huh huh.. Noh, päällimmäisenä on kai todettava että vihaan syksyä. Vaikka kesälläkin olotilat olivat mitä olivat, niin sentään minulla oli lyhytaikaisia korvikkeita tällä ympäröivälle todellisuudelle ja ennen kaikkea muuta tekemistä kuin nyt. Vuoden 2009 syksy nyt vain sattuu olemaan taas harvinaisen perseestä. "Perseetkin on perseestä" tällä hetkellä, kuten Pakassa todettiin. Täytyy kai yrittää saada aikaiseksi jotain parempaa ajateltavaa, näin Helsingin Sanomien mainoksia mukaillakseni.

Täytyy myöskin myöntää, että en oikein nyt tiedä että mistä haluaisin todella kirjoittaa ja puhua tässä blogissa juurikin nyt. Nykyisin menee nämä postaukset vähintään kaksi kertaa uusiksi sisällöltään, kun harjoitan edelleen aika äärimmäistäkin itsesensuuria. Nytkin tämä jatko tuolle lausekkeelle meni uusiksi! Voi hemmetti! Mitään ei saa sanoa, kun mähän olen vähintäänkin Suomettanut itse itseni tänne kämppään(lue: taloon) jo! Vaikka aluksi oli ihan kivaa, ettei kukaan saanut tietää vaiheistani ilman että tunsi minut tosielämässä (tai tunsi tyypin joka tunsi minut), niin nyt se kyllä alkaa vähän ahdistamaan pitemmän päälle, kun mistään positiivisestakaan ei periaatteessa saa kirjoittaa ettei kukaan vaan saisi vettä myllyynsä (tai blogeihinsa)! Siis totta kai tämä tällainen alkaa pikkuhiljaa kyrsimään, mutta minkäs teet nyt sitten, kun kerran näinkin jämähtänyt moiseen itsesensuuriin olen. Kenties pitäisi ryhtyä opiskelemaan Journalismia, eli ilmeisesti tuli valittua jälleen kerran yliopistossa väärä ala? Mut voitaisiin vaikkapa palkata näillä etevillä itsesensuurin lahjoilla vaikkapa Pohjois-Korean virallisen uutistoimiston kesätoimittajaksi.. Vaikka luonnollisesti Pohjois-Korean virallisen uutistoimiston leivissä mulle käy myös paikka joko urheilutoimittajana tai Metereologina. Lupaan aina ennustaa harvinaisen hyvää säätä, etenkin Kim-Jong Ilin syntymä- ja nimipäivinä!

Sori, nyt kyllä tämä postaus karkasi kyllä todella käsistä! Ja mikä oudointa, eikä tämä ole edes mikään vitsi, on se että aluksi mulla oli todella masentunut ja muutenkin alakuloinen fiilis - muttei enää noiden viime lausekkeiden sekoilujen jälkeen! Plääh, mä pilasin itse oman kyynisen postaukseni, perkeleissönit sentään! Kenties mä olen tosiaan niin itseriittoinen&ylimielinen jätkä, että mä olen siinä vaiheessa Egoismissani, että mulle riittää nykyään huvituksiksikin ihan vain oma itseni. Hmm.. Ei mulla kyllä tosiaan hyvin mee. Ehkä te olette oikeassa.. Taikka sitten mä olen vain sekoamassa. Ellen ole seonnutkin.. JO?

Nyt rupes kiinnostaan! (<--my hero)

Tuli taas luettua aamyön pitkinä tunteina Wikipediaa, jonka lukemisesta tosiaankin on jo muodostunut melko kiinteähkö ja epäsäännöllisen säännöllinen harrastemuoto. Selailin lävitse erilaisia artikkeleita, ja törmäsin juttuun ns. "Urban Explorationista" (Suom. Urbaani Löytöretkeily).

Tämä laji on minulle jo jossain määrin tuttukin, tosin puhtaasti teoreettisella tasolla, vaikka olenkin tavallaan sitä vähän jo harrastanutkin puolitietämättäni. Ideana on siis hyvinkin yksinkertaisesti etsiä hylättyjä, mielellään kauankin käytöstä poissaolleita rakennuksia ja tutkia niiden sisustaa sekä valokuvailla niitä omaksi tai muiden iloksi. Nytpä heräsi taas tosiaan kiinnostus tähänkin.

Oikeastaan ensimmäinen "Urbaanikeikkani" taisi olla vuonna 07', jolloin silloisesta asuinkunnastani, Kauhavalta löytyi erään kesätyön aikana peruskoulun kellarista ehtaa kylmää sotaa ja väestönsuojelua hohkaava pommisuoja. Aluksi pelkäsin menettäneeni kaikki kuvatallenteet sen paikan löytymisestä, mutta onnekseni olin kerrankin ollut valpas ja tallentanut ne Zip-tiedostona sähköpostiini. Eilen sähköpostiani selaillessani ja sieltä vanhoja viestejä poistellessani huomasin erään todella epämääräisesti nimetyn sähköpostiviestin, jossa oli kylkiäisinä joku liitetiedostokin. Sieltähän ne kuvat sitten löytyivätkin. Jippi-Kai-Jee, Motherlovers!

No joo, nytpä rupesi siis taas tällainen toiminta kiinnostamaan. Tällaisena puolirenttuna "loiseläjänä" voisi kai keksiäkin jotain tekemistä pitkästä aikaa, ja alkaa tutkiskelemaan potentiaalisia kohteita moisille pikkuvierailuille. Tiedän kyllä erään toisen kunnan alueella muutamia syrjäisiä UE-kohteita, mutta ne ovat todellakin suhteellisen syvällä metsissä, ja tällä hetkellä melko vaikeita saavuttaakin. Eipä silti, lähden kyllä vielä jossain vaiheessa hyödyntämään tätä uudelleenlöydettyä motivaatiotani asiaa koskien.

Siis tämä on jo J-Ä-N-N-Ä-Ä!

Joskus onnistaa

Hohhoijaa, nyt on kyllä taas niin tylsää, että ei voi muuta keksiä kuin heittää jokunen Blogipostaus tähän väliin. Minulla oli tuossa muutama postauskin valmiiksi kirjoitettuna, mutta ajattelin että enpä taida niitä nyt julkaistakaan, kun kerran ei tunnu siltä ettäkö enää vituttaisi. Ainakaan niin paljoa kuin niiden kirjoittamisen aikana. Noh, kenties mieli taas muuttuu tämän postauksen aikana.

Ei hemmetti, tämä on nyt kolmas kerta kun tämä toinen kappale menee kokonaan uusiksi sisällöltään. Nämä kaksi ensimmäistä sisältöyritystä menivät vähän liikaa menneiden pohdiskeluun taas.

No kuitenkin, luin eilen lehdestä hyvän jutun liittyen tähän Mediamaksu-keskusteluun. Oli siitä kai muistaakseni uutisissakin. Pääministeri Vanhanen oli ehdottanut, että välttyäkseen Mediamaksulta, kansalaisen tulisi tehdä kirjallinen vakuutus siitä ettei omaa sellaisia eletronisia laitteita tjsp. joilla voisi YLE:n ohjelmatarjontaa katsella. Vaikka suurin osa esimerkiksi Hesarin keskustelupalstoille kirjoittavista henkilöistä haukkui Vanhasen taas älyttömäksi riemuidiootiksi tämän takia, niin itse näin tässä(kin?) harkitsemattomassa lausunnossa toteuttamiskelpoisen idean. Siis mikä sen parempaa, kun iskeä persoona A:n eteen joku "viralliselta näyttävä lappu", jonka allekirjoitettuaan on ihan valtiovallankin siunauksella sitten vapautettu siitäkin makselusta? Ei sinun edelleenkään tarvitse lupatarkastajia kämpän sisälle päästää.

Mä äänestän siis tämän "kirjallisen vakuutuksen" puolesta liittyen Mediamaksuun. Totta hemmetissä tämmönen ratkaisu tulee toteuttaa! Jos kerran valtiovalta tekee näinkin helpoksi kansalaisille erilaisten porsaanreikien hyväksikäyttämisen, niin kuulkaa siitä vaan, pojat!

Ja sitten vielä minun oma lyhykäinen mielipiteeni Mediamaksusta: Toteuttakaa sellainen ratkaisu, että YLE:n kanavia saa ainoastaan katsoa jollain katselukortilla tai vastaavalla, jonka saa käyttöönsä ainoastaan maksamalla Mediamaksun. Täten ei tarvitse tehdä tällaisia YLE:n isojen pamppujen kuukausipalkkojen turvaamiseksi järjestettyjä "Mediamaksuja", joilla pakotettaisiin mukamas kaikki maksamaan sellaisista palveluista, joita he eivät välttämättä edes käytä.

Lisäksi minun puolestani YLE:n kanavat voivat ihan hyvillä mielin mennä maksullisiksi, ja nimenomaan maksukortilla katsottaviksi. En minä niitä nytkään pahemmin katsele, eikä ole pelkoa että katselisinkaan - sillä itsehän olen ollut piakkoin yli kuukauden ilman telkkaria, JA EI KUULE TUNNU MISSÄÄN, AHHIHIHIHIH!

Ps.

Terveisiä Matti Vanhaselle, äänestän sinua jos saat tuon Mediamaksu-asian hoidettua juurikin tällä tavalla miten ehdotit.

You know I'm not dead

Tästäkin taitaa taas tulla näitä "mua vituttaa osa 476"-postauksia, mutta minkäs teet kun mää olen niin paha ja ylimielinen immeinen, että en enää osaa muusta kirjoittaa.

Viime aikoina taas aikalailla sadellut, eilenkin oikeastaan koko päivän. Nyt alkaa juurikin tämä "kylmä ja märkä"-kausi, josta en hirveästi pidä, mutta hyväksyn sen kuitenkin luonnollisena osana Maapallon pohjoisen puoliskon säätiloja samalla ymmärtäen sen, että joku muu saattaa siitä erityisestikin pitää. Ja tämä oli nyt sitten sellainen poliittisesti korrekti "muiden mielipiteet huomioonottava" lausunto, jotta kukaan ei suuttuisi ja pääsisi kutsumaan minua jotenkin ylimieliseksi paskiaiseksi.

Anyways, luin eilen tuota Helsingin Sanomien kuukausiliitettä. Siinä oli juttua Simo Rantalaisesta, joka ei varmasti monelle sano mitään. Kyseessä oli kuitenkin erään 1990-luvun alun suhteellisen poleemisen talk show'n toinen "paha" juontaja, Jari Sarasvuon ollessa se ns. "hyvä" juontaja. Sitä rumaa juontajaa ei kai koskaan ollutkaan, ellei juurikin S. Rantalaista myöskin pahuuden ohella lasketa sellaiseksi. Puhun nyt siis tästä.

Artikkeli Rantalaisesta oli oikeastaan aikalailla klassinen tarina noususta ja tuhosta Median kourissa tai pikemminkin sen ytimessä. Vaikka olin about viisi vuotias kun Simo Rantalainen&Jari Sarasvuo pyörittivät tätä ohjelmaa, niin muistan siitä kyllä muutamia osuuksia. Tämän jälkeen on sitten tullut tsiikailtua sitä Youtubesta muutamien pätkien osalta, ja täytyy todeta että tällaisia keskusteluohjelmia ei tosiaankaan enää tehdä, mitä silloin joskus. Nykyään ohjelmien pitää olla lähes aina poliittisesti korrekteja, ei liian hävyttömiä tai kontroversaaleja huumorillaan sekä lähes aina asettua melkoisen keskinkertaiseen kastiin muutenkin. Tällainen trendi on minusta näkynyt erityisesti keskusteluohjelmissa ja erilaisissa sketsisarjoissa. 1990-luvun alku oli oikeastaan varmaan se viimeinen aika tämän maan historiassa, jolloin todellakin niin Talk Show't kuin Sketsisarjatkin olivat aiheiltaan ja toteutukseltaan erilaisuutensa ansiosta juuri niin hyviä. Nykyäänhän oikeastaan tällaisia Talk Show-formaattiin mahtuvia keskusteluohjelmia syntyy ja kuolee koko ajan, jotka väittävät mukamas olevansa jollain tapaa "erilaisia" sisällöltään - mutta mitkään niistä sitä eivät todella ole. Nyt kun on katsonut hiukan tuota Hyvät, Pahat ja Rumat - sarjan antia, niin sanottaisiinko että Rantalaisen persoonasta huolimatta niin se oli oikeastaan hyvinkin tarpeellista toimia niin kuin hänkin siinä toimi saadakseen sitä aitoa keskustelua aikaiseksi mm. politiikasta ohjelman aikana. Nykyään tuntuu tosiaan siltä, että kaikki tällaiset ohjelmat eivät ole oikeasti edes "rajoja rikkovia" tai poleemisia, vaan uskon että hyvinkin pitkälti ne käsikirjoitetaan ja ohjataan niin tarkasti jottei skandaaleja sun muuta seuraisi. Kieltämättä juuri päinvastainen toimintahan kaatoi tämän Rantalaisen&Sarasvuon ohjelman, mutta sanottaisiinkos näin että se ei suinkaan varsinkaan Sarasvuon uralle tehnyt pitemmällä tähtäimellä hallaa ja siksi toisekseen se oli tarpeellinen ohjelma silloin. Harmillista että moisia ohjelmia ei enää tehdä.

Duality of Man

Taas vaihteeksi vituttaa ja masentaa. Ulkonakin alkoi taas vaihteeksi satelemaan.

Pitäisi mennä kohtapuoliin nukkumaan. Tänään oli taas aika raskas päivä, sillä tuli vedeltyä parit ulkolenkit ja tämän jälkeen sitten tuli tehtyä vähän "ruumiillistakin" työtä. Nyt vaan lähinnä tuntuu siltä, että kaikki asiat taas suurinpiirtein vituttavat ja on kylmää, märkää ja tosiaankin sataa. Lisäksi minulla on taas paha epäilys siitä, että jokin asia on taas jäänyt tekemättä, ja se on epäilemättä tärkeä sellainen.

Mietin tuossa eilen tätä Fight Club-leffaa. Luin sen kirjan tuossa kesällä, ja tänään kehuin kyseistä alkuperäisteosta eräälle Nettituttavalleni Mesen korvikkeessa, eli Trillianissa. Hän kertoi ostavansa tuon kirjallisen teoksen myöskin piakkoin, mutta aikaahan siinä tosiaan vielä vähän menee. Minusta on hauskaa törmätä tyyppeihin, jotka päättävät lukea kirjallisen teoksen nähtyään siitä tehdyn elokuvan. Ja muutenkin Fight Club on todella hyvä leffa siinä suhteessa, että jos sen aikana käyttää päätään ja ennen kaikkea mielikuvitustaan, niin sen voi ymmärtää todellakin useilla eri tavoilla.

Kuten sanottu, mietin tosiaan Fight Clubia tässä eilen. Kun leffan ja kirjan toinen päähenkilö, Tyler Durden, on tavallaan ensisijaisen päähenkilön, eli kertojan nimeltä "Jack" luoma sivupersoona - tai siis Alter Ego, niin oman tulkintani mukaan koko leffa ainakin pyörii juurikin sen teeman ympärillä, että täytyy uskaltaa elää myös sen Alter Egon elämää toisinaan. Itseäni on kiehtonut jo pitkään ajatus Alter Egosta, eli sellaisesta persoonasta oman ensisijaisen persoonansa takana, joka saattaa hyvinkin useimmilla ihmisillä olla se ns. "aito" persoona. Varmasti monille ihmisille on toisinaan tullut mieleen se, että he eivät välttämättä elä elämäänsä sellaisina kuin todella haluaisivat, ja kenties tällaiset tiedostavat yksilöt keskuudessamme alkavat hiljalleen heräilemään siihen tosiasiaan, että heidän sisällään saattaa hyvinkin asustaa joko vaihtoehtoisella persoonalla varustettu - tai kenties sillä aidolla ja oikealla persoonalla pakattu tyyppi. Se henkilö, joka minä yritän olla tai haluan ihmisten luulevan tai toivovan minun olevan on vain ulkokuori - eli siis se pitkäaikainen "mielikuva" joka meistä jää.

My mask of sanity is about to slip. Näin totesi Patrick Bateman, Bret Easton-Elliksen psykopaattimurhaaja ja rikas Wall Streetin sijoituspankkiiri American Psycho-teoksessa. Hänkin eli puhtaasti välillä Alter Egonsa ehdoilla, ja loppujen lopuksi Alter Ego taisi sulautua täysin Egoon , ja näistä kahdesta tuli tosiaankin yksi ja sama henkilö. Eräs toinen klassinen esimerkki on sitten Jekyl ja Mr. Hyde, mutta se on liian "on/off"-esimerkki ollakseen kiinnostava tai realistinen. Jekyl ja Hyde on liian stereotyyppinen esimerkki Alter Egosta ja sen vallasta juurikin tähän ulkosivun persoonaan, vaikka tosiasiassa uskon että asia on pikemminkin aivan toisenlainen.

Minulla on kokemuksia siitä, tai ainakin uskon omaavani sivustakatselijan kokemuksia siitä miten Alter Egon välillä väkivaltainenkin ulospääsy tästä julkisivupersoonasta on tapahtunut. Nyt kun asiaa miettii, niin se on oikeastaan vain tehnyt näille ihmisille loppujen lopuksi hyvää - muutos on ollut todellakin vakava ja pysyvä. Jopa pitkäkestoinenkin. Mutta se on kuitenkin lopuksi ollut tarpeellinen tämän ihmisen selviämiselle.

Useat ihmiset tähänastisessa elämässäni ovat aina sanoneet minun olevan lähes aina muuttumaton persoona. Toiset ovat sanoneet sen positiivisessa, ja toiset taas negatiivisessa mielessä. Toiset ovat myös käyttäneet tätä muuttumattomuutta eräänlaisena tekosyynäkin tiettyihin tapahtumiin, mutta se mitä nyt tarkoitan, onkin se että kenties syy tällaisiin olotiloihin sun muuhun onkin ollut kykenemättömyyteni jättää kaikkea tuota paskaa taakseni ja yksinkertaisesti antaa Alter Egoni ottaa kokonaisuudessaan hallinta joksikin aikaa. Kaikilla ihmisillä on varmasti sellaisia hetkiä elämässään, jolloin tuntee että tekee asioitaan täysin vastoin yleisiä toimintatapojaan tai uskomuksiaan. Tällöin saattaa todellakin antaa Alter Egonsa ohjailla toimintaansa vaistomaisesti tietämättäänkin, ja olenkin pohtinut että kenties on aika alkaa toimia entistä enemmän tämän näkyvän persoonan vastakohtaisen, eli juurikin Alter Egon persoonan halujen mukaan.

Tuoko se sitten lopullisen pelastuksen? Missä vaiheessa aletaan elämään sitä ns. "hyvää elämää", vai onko sekin vain idealistista paskanjauhantaa? So many questions, yet so few answers at the time..

Three days

Hohhoijaa, tänään tuli kolmas päivä täyteen täysin ilman lämmintä ruokaa. Onneksi tuli illalla syötyä jonkin verran, ja enimmäkseen ennen tätä tuli syötyä vain maustamatonta Jogurttia, leipää ja hedelmiä. Ihan hyvä ruokavaliokokeilu tämäkin, sanoisin.

En ole vieläkään saanut itselleni erään kauppaketjun Bonuskorttia. Täytin hakemuksen ja se hyväksyttiin yli viikko sitten, jonka jälkeen tämä toimihenkilö kassalla sitten lupasi että viikon kuluessa tuon kortin pitäisi pamahtaa sisään postiluukusta. Näin ei ole kuitenkaan vielä käynyt, joten ihmettelenpä suuresti että kuinkahan kauan tässä joudutaan vielä odottelemaan.

Aijoo, katselin vihdoinkin tuon Lostin 4. kauden melkein loppuun asti. Enää jäljellä se viimeinen jakso, todellakin. Vaikka tuo sarja aikalailla onkin nyt taas vastaillut kaikkiin niihin kysymyksiin mitä se esitti kolmen viime kauden aikana, niin on se myös muutamia vastauksia jättänyt Enigmaattisesti täysin arvailujen varaan. Puhtaastihan Lost on nyt siirtynyt Scifi-sarjaksi, ja mitä olen lukenut tuosta viidennestä kaudesta, niin entistä syvemmälle mennään näemmä Scifistelyyn siinäkin. Tämähän toki sopii oikein hyvin minulle, vaikka myönnettäköön etten kyllä alunperin alkaessani kyseistä sarjaa katsomaan uskonut sen pärähtävän aivan noin Scifistelyksi aikamatkusteluineen sun muineen.

Tämän jälkeen kun Lost on nyt toistaiseksi katsottu loppuun, jäädään odottelemaan sitä viidennettä kautta DVD:lle (halvalla) sekä katsotaan loppuun tuo V-sarjan, eli Visitorsin televisiosarjan jaksot. Sitten taas voisi katsoa jotain leffoja.

Taas vaan tätä

Aloin pelailemaan tuota World in Conflictia. Pelasin about puolisen vuotta sitten tuota alkuperäistä WiC:tä, eli tämän Amerikkalaisten joukkojen kampanjan hyvinkin nopealla tahdilla. Nyt tuli tuossa nelisen kuukautta sitten ostettua tämä WiC: Complete Edition, joka sisältää siis tuon alkuperäisen pelin ohella myös Neuvostoliiton oman kampanjan.

Ihmettelin aluksi vähän sitä että miten on mahdollista että pelissä ei voi installoinnin jälkeen pelittää kuin Neuvostoliitolla, vai pitäisikö sanoa tuttavallisemmin että "Venäläisillä" - kunnes selvisi että näinpä sen oli ilmeisesti tarkoitus mennäkin pelin suunnittelijoiden mielestä. Eli vanhan mallin mukaisesti alkuperäisessä WiC:ssä oli vain Amerikkalaisten kampanja, jota pelattiin alusta loppuun, kun nyt pitää Completessa pelata ensin Venäläisten kuusi tehtävää lävitse, ja tämän jälkeen alkaa sitten se alkuperäinen neljäntoista tehtävän Amerikkalaisten kampanja. Aika groovyä.

Voisi seuraavaksi oikeastaan listailla vähän näitä omia strategiapelien Top 5-tason listoja, kun ei juuri muitakaan aiheita nyt juuri tule mieleen. Ellette tietenkin ole kiinnostuneet kuulemaan samoista vanhoista seteistä mistä minä yleensä jauhan, eli kaikesta aivan turhasta ja jo useinkin menneestä paskasta. Joten eiköhän seuraavassa postauksessa siirrytä siis strategiapelien puolelle.

Niinku sit niist fiiliksistä..

Luonnollisesti vietän myös hiukan aikaa musiikkia kuunnellen päivittäin. Voin aivan suoraan ja vapaasti sanoa että musiikkimakuni on aikalailla todella laaja nykyisin. Minulle ei yksinkertaisesti ole lähes ainoatakaan musiikkigenreä, josta en voisi sanoa pitäväni muutaman esimerkin kautta. Muutamia vuosia sitten olin kieltämättä aika lyhytnäköinen näiden eri musiikkityylien sun muiden kanssa, mutta sanotaanko että ihan parin vuoden sisässä sen jälkeen ole oppinut kuuntelemaan ja arvostamaan valtavastikin eri musiikkityylejä. En voisi oikeastaan enää millään edes kuvitella haukkuvani toisten musiikkimakua tai suosikkeja, vaan olen pikemminkin tajunnut vasta nyt että maailma on aivan liian paljolti täynnä mahtavaa musaa, mutta ongelmana onkin se että ihmisen elinikä ei usein riitä kaikkien kuulemiseen!

Nyt kuitenkin eräs biisi, joka on viime aikoina pyörinyt päässäni ja täten myös hyvin pikaisesti sen jälkeen MP3-soittolistoillani. Kyseessä on 1980-luvun hiukan hevimpää Rokkia soittavan Dokkenin biisi "Breaking The Chains". Tunnustan hieman kliseisesti että kuulin biisin aivan muilla tavoin kun vain vanhoja levyjä läpi kuuntelemalla, mutta pääasia kai edelleen että ylipäätään sen kuulin. Muussa tapauksessa olisi saattanut hyvinkin käydä niinkin että tällainen vanha klassikko olisi jäänyt täysin huomioimatta.

Noh, joka tapauksessa perimmäisempään kysymykseen: miksi pidän juuri tästä biisistä? Tunnustan että minulla on todella heikko kohta 1980-luvun Heavy-Rockille persoonassani, mutta Dokken on aina ollut todella tuntematon bändi minulle siitäkin huolimatta. Kun kuulin tämän biisin about vuosi sitten, niin en pitänyt sen lyriikoita mitenkään erityisen osuvina, mutta nytpä taas vaihteeksi ne tosiaan iskivät kuin miljoona volttia. Jumankauta! Jos nyt pitäisi valita joku biisi, mikä kuvaisi tämänhetkistä olotilaa ja muutenkin minun henkilöhistoriaani vähintään hyvin, niin tosiaan Dokkenin Breaking The Chainshan se olisi. Nyt kuitenkin pitemmittä puheitta lyriikat ja Youtube-linkki biisiin:

Dokken - Breaking the Chains

Sit there thinkin'
In your room
You feel the pressure
You're goin' crazy too
The walls around you
Closin' in
You need a change

Claustophobic
Feelin' scared
You need somebody
But no one seems to care
A one way ticket
A change of pace
You've had enough
Can't take no more

Breaking the chains around you
Nobody else can bind you
Take a good look around you
Now you're breaking the chains

Got this letter
Came today
From my baby
Who left me yesterday
Said she loves
She'll come back
She wants to try

I won't let her
She'll be upset
I know it's better
Than somethin' I'll regret
She's been dishonest
And insincere
I lost my mind
Twenty times a year

Breaking the chains around me
Nobody else can bind me
Take a good look around me
Now I'm breaking the chains

Woke up today
I'm alone
I look around
But baby you were gone
But I don't mind
And I don't worry
I will survive

I'm alone
Now that you're gone
Don't need nobody
To hold or tie me down
I broke the chains
So let me be
I've gotta be free

Breaking the chains around me
Nobody else can bind me
Take a good look around me
Now I'm breaking the chains

Breaking the chains around me
Nobody else can bind me
Take a good look around me
Now I'm breaking the chains

Nyt kai perimmäisenä kysymyksenä onkin enää se, että kuinka murtaa nämä kahleet? Vai ovatko sitten Babylonin Oravanpyörän sekä turmiollisten ihmissuhteiden kahleet sittenkin vielä liian tiukalla?

Mystisiä pulmia&outoja ilmiöitä

Vieläkin Messenger on poissa käytöstä. En ole keksinyt suoranaisesti vielä ratkaisua siihen että miksi se tekee mitä tekee - vai pitäisikö sanoa että jättää tekemättä? Noh, joka tapauksessa nyt on väläytelty sitä eräässä tapauksessa että jos tuon Virustorjuntaohjelman ottaisi koneeltaan poies, niin kenties Mese alkaisi piakkoin toimimaan. Tai kenties sitten ei. Saappa nähdä.

Noin muuten minulla ei ole taaskaan oikein mitään kertoiltavaa. Samaa settiä, vaikkakin yöt ovat täälläpäin taas helvetin kylmiä. Muistaakseni toissapäivänä taidettiin mennä reilusti alle kymmenen asteen yölämpötilan, kun päivällä olikin sitten taas ihan suhteellisen siedettävä lämpötila. Omituista aikaa tuo syksy.

Kävin kirjastossa, LOL?

Enpä ole jaksanut taas kirjoitellakaan mitään, sillä kaikenlaista kiirettä on taas odotetusti pitänyt. Miljoona asiaa ja miljoona huolta. Liian vähän aikaa ja sitä rataa.

Yksi asia mistä tietää aina arjen alkaneen elämässäni, on se että alan saamaan säännöllisen väliajan kuluttua laskuja. Tänään tuli yksi lasku, tosin ihmettelin että kuinka se löysi minut näinkin pitkän ajan jälkeen. Aika naurettavan pitkään oli kyllä tämänkin laskun lähettelyyn kestänyt, että sikäli kyllä ihmetyttää että mitkä ihmeen etanat siellä konttoreissa oikein työskentelivätkään näiden laskujen parissa, kun kerran about viisi kuukautta kestää yhden laskun lähettämisessä. Vihaan rahanmenoa, niin kuin varmaan aika moni muukin.

No, kävin tänään tosiaan kirjastossa. Vein sinne kirjastokorttinikin erään toisen kunnan alueelta, ja yllättäen minun ei tarvinnut a) uusiakaan sitä b) se jopa toimi täydellisesti lukuunottamatta sitä että osoitteenmuutos sille piti tehdä. Haluamaani kirjaa ei luonnollisesti ollut saatavilla, joka taas hetkellisesti vitutti aikalailla, mutta sitten kun taas muistaa kuinka suuresti elää Murphyn lain alaisuudessa, niin sekään asia ei enää niinkään vituttanut. Tosiasioiden tunnustaminenhan on viisauden alku, pelkäänpä.

Sain kuitenkin lainattua yhden teoksen. Kyseessä on Arto Paasilinnan Kultainen Nousukas. En olekaan sitä lukenut, enkä viitsi siitäkään nyt sitten mitään maksaa kun se kerran harvoin kirjastossa käydessäni osui silmieni eteenkin. Odotan innolla että mitä tuleman pitää, vaikka saapa nähdä että ehdinkö sitä lukemaankaan.

Tuo uusi konekin on alkanut näyttämään taas vaihteeksi varjopuoliaan. Tänään Live Messenger alkoi jäätyilemään täydellisesti Mesen avauksen yhteydessä, joka on todella mystistä. Aluksi epäilin jotakin ohjelmaa sen aiheuttajaksi, mutta pari tuntia itkupotkuraivareista toivuttuani en ollut hullua hurskaampi. Vitun Vista, pala helvetissä.

Pitkästä aikaa legendaarinen hitti suoraan 2000-luvun alulta:

Giant Robot - Helsinki Rock City (oli muuten leffan Bad Luck Love OST:lla, rizpekcts!)

Deadly Helsinki

Kävin eilen Helsingissä pitkään aikaan. Tarkoitus oli vähän muu, mutta päädyin hankkimaan/saamaan uuden PC:nkin alleni. Vihdoinkin.

Eipähän se tämäkään nyt tietenkään mikään paras vehje ole, mutta entisiini verrattuna huomattavaa parannusta on tapahtunut, voisi kai sanoa. Tällä koneella nyt sitten pitäisi pärjätä aika pitkälle, vaikkakin eihän se tosiaan mikään kaikkein paras olekaan. Uusi kone oli kuitenkin tarpeellinen hankinta, mutta tietenkin eräs ikävä lieveilmiö joka tähän asiaan liittynee on se että tässä on käyttöjärjestelmänä Vista, ja suoraan sanottuna eilen oli vähän vaikeaa taasen selvitä asioista eteenpäin Vistan täydellisen vammaisuuden ansiosta. Hiljalleen kai tähänkin on totuttava, vaikkakin fakta on kai se että Vistaan ei voi koskaan täydellisesti tottua. Eilenkin oli jo heti ongelmia muutamien ajureiden kanssa, mutta saatiin sekin sitten lopulta kuntoon.

Tänään lähden Espooseen, eli kierros jatkuu. Kirjoittelen sitten taas tänne jotain epämääräistä kunhan tulen takaisin, mutta juuri nyt en taida enempää jatkaakaan.

Palautuspäivä

Plääh. Tänään pitää lähteä takaisin. 'Dis sucks big time.

Kotimatkakin on nyt huoooomattavasti pitempi kuin ennen. Tai siltä se nyt ainakin tuntuu.

Sitä ennen kuiteskin todella höyryisä ja pitkän kuuma sauna.

No man is an island

Olo on taas hetkellisesti parempi, vaikkakin ilmat nyt ovat edelleen melko huonoja. Pohdin hetkellisesti sitä, että pitäisiköhän tosissaan alkaa harkitsemaan jonkinlaista parrankasvatusta jälleen, sillä siitä on piakkoin pari vuotta kun minulla oli viimeksi lyhyt episodi turpajouhien kasvatuksen kanssa. Kenties tämä voisi toimia, saapa nyt nähdä. Olisi ainakin jollain tapaa "arvokkaampi olo", ja kokopartaa minulla ei oikeastaan täydellisesti kasvatettuna koskaan ole ollutkaan. Monia muita ulkonäkötyylejä olenkin jo kokeillut, mutta kokoparta puuttuu.

Eipä minulla nyt sen kummempaa taas ole kerrottavananikaan, mitä nyt viime yö tuli aikalailla pyörityttyä sängyssä jälleen asioita mietiskellen. Tällä kertaa päässäni pyöri teoria siitä, kuinka minun mielestäni onnen määrä ei välttämättä ollenkaan ole jokaisen itsensä päätettävissä, vaan se on pikemminkin aina tietty vakio, josta vähenee sitten jokaisen toisen elämään joko enemmän tai vähemmän sitä onnea riippuen milloin mistäkin. Uskon siis yksinkertaistettuna siihen, että kun henkilö X kohtaa jossakin asiassa epäonnea, niin puolestaan hänen läheisensä henkilö Y saa osakseen elämässä onnellisempia tapahtumia. Universumin, Karman tai minkä muun lait sitten puolestaan päättävät sen että milloin kenelläkin koittaa tämä aika, jolloin tietyt ihmiset saavat onnea elämäänsä ja milloin taas epäonnea. Totta kai tähänkin järjestykseen liittyy poikkeuksia, eli on olemassa ihmisiä jotka ovat saaneet varmasti elää elämäänsä erittäin onnellisina toistaiseksi, taikka sitten elämä on ollut toistaiseksi 24/7 täyttä helvettiä epäonnen osalta. Syy miksi olen tullut tähän päätökseen, on ollut läheisten ihmisten edesottamuksien seuraaminen - uskonkin nyt siis puolestani siihen, että jos itselläni menee hiukan huonommin jossain vaiheessa, niin heillä taasen paremmin. Tällä hetkellä asiat ovat joillakin tuntemillani ihmisillä näin, kun taas toisilla toisinpäin. En tietenkään voi sanoa ettäkö tämä pätisi jokaisen elämään, mutta itse kuitenkin uskon näin. Ja totta puhuen, uskon myös tähän asiaan liittyen siihen, että oma elämäni rakentuu sille "minkä taakseen jättää, sen edestänsä löytää"-tason pyöritykselle, josta olenkin joskus tainnut mainita tässä blogissa. En nyt kuitenkaan jaksa kirjoittaa asiasta enempää, sillä tekstistä tulisi entistä neuroottisempaa ja pakkomielteisempää.

Pelkään suoraan sanoen että olen jonkinlainen uudelleensyntynyt Woody Allen. Ylianalysoin asioita jatkuvasti. Se on kai päällimmäisin syy siihen, miksi viime aikoina kaikki on taas tuntunut aivan järkyttävältä paskalta. Varmaan juuri sen takia olenkin ollut niin maassa, sillä koko ajan pohdin tuhatta ja yhtä syytä vaikka mille elämäni onnistumiselle ja epäonnistumiselle. Totta kai olen neuroottinen, myönnän sen itsekin. Tiedän tämän kuitenkin olevan jälleen vain yksi "kausistani", jonka luulisi rahoittuvan viimeistään jouluun mennessä.

Kävin tuossa viime viikonlopulla myös kaupassa, niin kuin taisin kertoakin (tai sitten en). Siellä joku tummahipiäinen mieshenkilö käveli ostoskärrynsä kanssa lähelleni, ja ihan kasuaalisti perkele aivasti noin kaksikymmentä senttiä minusta ja suoraan minua päin! Aloitin välittömästi hiukan pehmeämmin kiroilemaan siinä, mutta tämä idiootti vain jatkoi matkaansa. Olin siinä vaiheessa aivan varma että Sikainfluenssanhan se minä nyt sain, kiitti vitusti! Noh, voi olla että kenties mitään ei minuun tarttunut, mutta lähellä se tosiaan oli etteikö jotain osunut minuun.. Vai osuiko?

Pitäisi varmaan alkaa kantaa mukana sellaista pientä pulloa käsidesiä, jota lääkintämiehillä oli aina laukuissaan armeijan aikana. Se oli todella kätevässä pakkauksessa, ja desinfioi kädet äkkiä. Vaikken mikään ultrahygienisti olekaan, niin näinä aikoina jolloin Sikainfluenssan tartuntavaara on suuri, niin kantsii harkita moisten käyttöä. Ja vielä kun lääkintämiehistä puhutaan, niin heillähän oli laukuissaan mukana myös sellaista äärimmäisen yleishyödyllistä tavaraa tablettimuodossa, nimeltään Paratabs. Juuri muuhun se ei auttanut kuin kuumeen laskemiseen, mutta siitäkin ominaisuudesta oli todella hyötyä. Suosittelen lämpimästi näitä tabletteja kaikille kuumeisille, sillä ne ihan oikeasti alentavat kuumetta ainakin aina vähäksi aikaa. Kannattaa kuitenkin ottaa kuumeeseen mahdollisimman suuren milligrammamäärän omaavia tabletteja, sillä ne sitten varmasti auttavatkin. Itse söin useasti kuumeessa ollessani noita 500mg:n Paratabseja, ja ne tosiaankin auttoivat. Kiitos lämäreille tästä varustuksesta - ja kiitos vielä sille yhtiölle joka moisen on kehittänyt. Täytyypä hankkia Paratabsia, jos vaikka joskus sattuu vielä suhteellisen vaaraton kuumetauti iskemäänkin.