No man is an island

Olo on taas hetkellisesti parempi, vaikkakin ilmat nyt ovat edelleen melko huonoja. Pohdin hetkellisesti sitä, että pitäisiköhän tosissaan alkaa harkitsemaan jonkinlaista parrankasvatusta jälleen, sillä siitä on piakkoin pari vuotta kun minulla oli viimeksi lyhyt episodi turpajouhien kasvatuksen kanssa. Kenties tämä voisi toimia, saapa nyt nähdä. Olisi ainakin jollain tapaa "arvokkaampi olo", ja kokopartaa minulla ei oikeastaan täydellisesti kasvatettuna koskaan ole ollutkaan. Monia muita ulkonäkötyylejä olenkin jo kokeillut, mutta kokoparta puuttuu.

Eipä minulla nyt sen kummempaa taas ole kerrottavananikaan, mitä nyt viime yö tuli aikalailla pyörityttyä sängyssä jälleen asioita mietiskellen. Tällä kertaa päässäni pyöri teoria siitä, kuinka minun mielestäni onnen määrä ei välttämättä ollenkaan ole jokaisen itsensä päätettävissä, vaan se on pikemminkin aina tietty vakio, josta vähenee sitten jokaisen toisen elämään joko enemmän tai vähemmän sitä onnea riippuen milloin mistäkin. Uskon siis yksinkertaistettuna siihen, että kun henkilö X kohtaa jossakin asiassa epäonnea, niin puolestaan hänen läheisensä henkilö Y saa osakseen elämässä onnellisempia tapahtumia. Universumin, Karman tai minkä muun lait sitten puolestaan päättävät sen että milloin kenelläkin koittaa tämä aika, jolloin tietyt ihmiset saavat onnea elämäänsä ja milloin taas epäonnea. Totta kai tähänkin järjestykseen liittyy poikkeuksia, eli on olemassa ihmisiä jotka ovat saaneet varmasti elää elämäänsä erittäin onnellisina toistaiseksi, taikka sitten elämä on ollut toistaiseksi 24/7 täyttä helvettiä epäonnen osalta. Syy miksi olen tullut tähän päätökseen, on ollut läheisten ihmisten edesottamuksien seuraaminen - uskonkin nyt siis puolestani siihen, että jos itselläni menee hiukan huonommin jossain vaiheessa, niin heillä taasen paremmin. Tällä hetkellä asiat ovat joillakin tuntemillani ihmisillä näin, kun taas toisilla toisinpäin. En tietenkään voi sanoa ettäkö tämä pätisi jokaisen elämään, mutta itse kuitenkin uskon näin. Ja totta puhuen, uskon myös tähän asiaan liittyen siihen, että oma elämäni rakentuu sille "minkä taakseen jättää, sen edestänsä löytää"-tason pyöritykselle, josta olenkin joskus tainnut mainita tässä blogissa. En nyt kuitenkaan jaksa kirjoittaa asiasta enempää, sillä tekstistä tulisi entistä neuroottisempaa ja pakkomielteisempää.

Pelkään suoraan sanoen että olen jonkinlainen uudelleensyntynyt Woody Allen. Ylianalysoin asioita jatkuvasti. Se on kai päällimmäisin syy siihen, miksi viime aikoina kaikki on taas tuntunut aivan järkyttävältä paskalta. Varmaan juuri sen takia olenkin ollut niin maassa, sillä koko ajan pohdin tuhatta ja yhtä syytä vaikka mille elämäni onnistumiselle ja epäonnistumiselle. Totta kai olen neuroottinen, myönnän sen itsekin. Tiedän tämän kuitenkin olevan jälleen vain yksi "kausistani", jonka luulisi rahoittuvan viimeistään jouluun mennessä.

Kävin tuossa viime viikonlopulla myös kaupassa, niin kuin taisin kertoakin (tai sitten en). Siellä joku tummahipiäinen mieshenkilö käveli ostoskärrynsä kanssa lähelleni, ja ihan kasuaalisti perkele aivasti noin kaksikymmentä senttiä minusta ja suoraan minua päin! Aloitin välittömästi hiukan pehmeämmin kiroilemaan siinä, mutta tämä idiootti vain jatkoi matkaansa. Olin siinä vaiheessa aivan varma että Sikainfluenssanhan se minä nyt sain, kiitti vitusti! Noh, voi olla että kenties mitään ei minuun tarttunut, mutta lähellä se tosiaan oli etteikö jotain osunut minuun.. Vai osuiko?

Pitäisi varmaan alkaa kantaa mukana sellaista pientä pulloa käsidesiä, jota lääkintämiehillä oli aina laukuissaan armeijan aikana. Se oli todella kätevässä pakkauksessa, ja desinfioi kädet äkkiä. Vaikken mikään ultrahygienisti olekaan, niin näinä aikoina jolloin Sikainfluenssan tartuntavaara on suuri, niin kantsii harkita moisten käyttöä. Ja vielä kun lääkintämiehistä puhutaan, niin heillähän oli laukuissaan mukana myös sellaista äärimmäisen yleishyödyllistä tavaraa tablettimuodossa, nimeltään Paratabs. Juuri muuhun se ei auttanut kuin kuumeen laskemiseen, mutta siitäkin ominaisuudesta oli todella hyötyä. Suosittelen lämpimästi näitä tabletteja kaikille kuumeisille, sillä ne ihan oikeasti alentavat kuumetta ainakin aina vähäksi aikaa. Kannattaa kuitenkin ottaa kuumeeseen mahdollisimman suuren milligrammamäärän omaavia tabletteja, sillä ne sitten varmasti auttavatkin. Itse söin useasti kuumeessa ollessani noita 500mg:n Paratabseja, ja ne tosiaankin auttoivat. Kiitos lämäreille tästä varustuksesta - ja kiitos vielä sille yhtiölle joka moisen on kehittänyt. Täytyypä hankkia Paratabsia, jos vaikka joskus sattuu vielä suhteellisen vaaraton kuumetauti iskemäänkin.