Oh man, was I tired last night. I can honestly confess, that last night was the first time in something like two weeks, since I've been able to actually get some sleep. Most of the nights during the last weeks, I've just been up all night watching the TV. The good thing about some of the Swedish channels is, that they pretty much work like cable: you've got programs running all night.
Anyway, I've been reading more of A. Swofford's Jarhead, again. I can't say that the book's that great at all - mediocre at best with all of the pure BS and over-the-top exaggerations. At times, it rather seems like Mr. Swofford has been experiencing severe mental health problems, and has even been able to make it in the Marines on the side. The general message of the book is very clear to me: Swofford's trying to tell the outside world, how the USMC - AKA "The Suck" - traps young boys inside its' gaping bowels and turns them into mindless killers who'll do nothing more than what the government wants - for reasons they don't quite understand themselves. To me, it rather seems like Swofford's place shouldn't have been in the Marines in the first place: he should've probably joined his sister in the quiet and idyllic mental institutions he spends so much time writing about on the book.
Still, though, I'm not saying that all of his stories in the book are lies. What I'm saying is, that most of his stories have been "painted with the broad brush", giving them the similar shock value and controversial content that usually make successful books about this subject. Sometimes, though, such stories are revealed to contain holes in them: and it rather seems, that stories like these are especially appt on having them.
All in all, I consider Jarhead to be an interesting analogy of a man in the wrong place at the wrong time. Even if his physical condition (apparently) was enough to sustain the strains of war and the USMC doctrine, his mental condition surely wasn't. The book, through Swofford, also speaks of double morals: the author constantly worries about his girlfriend's possible infidelity, but it rather seems like the feeling's very much mutual - in other words, all he should be worrying about is his own faithfulness to his lover. I'll have to remark, that if all the psychological trouble and constant pressure that Swofford (supposedly) endured over there would've been transformed into actual motivation and actions instead of words, then perhaps he would've actually done something concrete instead of all that useless bitching and moaning.
My advice to anyone reading this title is, that whatever you do, don't believe even half of the stuff it's telling you. Even if the title certainly illustrates the 1991 Gulf War quite correctly from the soldier's viewpoint, by portraying the loneliness and the small-scale actions, it's still a rather questionable piece of work.
Thursday, July 13, 2006
Wednesday, July 12, 2006
Marching orders
I watched the last remaining episodes of Lost, and have to say that I'm definately hooked on it. Hopefully the 2nd season DVD-box set will be available soon enough, since I'll be buying it faster than you can say "shipwrecked". I haven't been hooked on a series as much as I was since.. Since.. Sob.. The end of Babylon 5 several years ago !
Anyway, to tell you the truth, I think that Lost as a series, is one of the only seriously written and genuinely interesting programs at the moment. The whole plot is so freakin' twisted, that you could indeed be expecting anything. Right now though, I'm betting that it's something of a cross breed between Jurassic Park and Resident Evil.
On other news, I'll be leaving Sweden on the 29th. This time, we'll have to hop on a bus and ride it all the way to Stockholm. The reason for this is, that we can't go into a plane since I'll have to get my sleeping bag and tent out of here. If we were to go into a plane, we'd probably have to pay extra for those items. So, we picked the bus-alternative, and thus we'll be spending six hours in a notoriously hot bus full of little Swedish kiddies running around. All in all, this isn't what I wanted, but it just has to be done for the greater good - and my stuff.
We did the same thing last year too: unfortunate for me, the trip can best be described as a "hellish" ride through Southern Sweden in a boiling hot bus full of little yelling kiddies and drunken idiots. During that trip, I also remember reading Michael Moore's "Stupid White Men", and talking to this half Finnish git, who somehow assumed that I liked Turbonegro. The same guy also followed me around on the boat from Stockholm to Helsinki, and started singing some idiotic song to me. Luckily though, I didn't understand a word he said.
Last year, when we did the trip, it was also alot worse, since we had to return back to Gothenburg. We were just there to deliver the stuff, and then get back here in order to continue the vacation for a while longer. Anyway, as we came back to Stockholm from Helsinki, it was raining very hard, and we were all stuffed into this incredibly old bus with shitty seats and a dozen of screaming little kiddies. I remember having a terrible need to "go", but for some reason couldn't bring myself to stand up and release myself inside the tiny bathroom of the bus.
Anyway, I started reading Jarhead. I'm pretty disappointed so far, since if the book's message to the reader is to relay Anthony Swofford's severe frustration and the fact, that he joining the USMC was wrong - it's doing a hell of a job. If it's supposed to tell us how the Marines are hardcore motherfuckers spreading American sunshine around the world with their M16's, then it certainly fails. So far, I've had tremendous trouble on trying to understand Swofford's deeper message: it just seems like the only things he has to do is to bitch and moan about everything. However, I'll be laying down my final opinion on this title at a later date.
On a related note, I'm considering on getting Colby Buzzell's "My War - Killing Time in Iraq". It'll be interesting to read them both, and then compare their overall message and ideas.
Now though, I'll be going to bed for some quality sleep. I can finally rest easy after getting confirmation on a certain very important thing, that has been bothering me for weeks.
Good night.
Anyway, to tell you the truth, I think that Lost as a series, is one of the only seriously written and genuinely interesting programs at the moment. The whole plot is so freakin' twisted, that you could indeed be expecting anything. Right now though, I'm betting that it's something of a cross breed between Jurassic Park and Resident Evil.
On other news, I'll be leaving Sweden on the 29th. This time, we'll have to hop on a bus and ride it all the way to Stockholm. The reason for this is, that we can't go into a plane since I'll have to get my sleeping bag and tent out of here. If we were to go into a plane, we'd probably have to pay extra for those items. So, we picked the bus-alternative, and thus we'll be spending six hours in a notoriously hot bus full of little Swedish kiddies running around. All in all, this isn't what I wanted, but it just has to be done for the greater good - and my stuff.
We did the same thing last year too: unfortunate for me, the trip can best be described as a "hellish" ride through Southern Sweden in a boiling hot bus full of little yelling kiddies and drunken idiots. During that trip, I also remember reading Michael Moore's "Stupid White Men", and talking to this half Finnish git, who somehow assumed that I liked Turbonegro. The same guy also followed me around on the boat from Stockholm to Helsinki, and started singing some idiotic song to me. Luckily though, I didn't understand a word he said.
Last year, when we did the trip, it was also alot worse, since we had to return back to Gothenburg. We were just there to deliver the stuff, and then get back here in order to continue the vacation for a while longer. Anyway, as we came back to Stockholm from Helsinki, it was raining very hard, and we were all stuffed into this incredibly old bus with shitty seats and a dozen of screaming little kiddies. I remember having a terrible need to "go", but for some reason couldn't bring myself to stand up and release myself inside the tiny bathroom of the bus.
Anyway, I started reading Jarhead. I'm pretty disappointed so far, since if the book's message to the reader is to relay Anthony Swofford's severe frustration and the fact, that he joining the USMC was wrong - it's doing a hell of a job. If it's supposed to tell us how the Marines are hardcore motherfuckers spreading American sunshine around the world with their M16's, then it certainly fails. So far, I've had tremendous trouble on trying to understand Swofford's deeper message: it just seems like the only things he has to do is to bitch and moan about everything. However, I'll be laying down my final opinion on this title at a later date.
On a related note, I'm considering on getting Colby Buzzell's "My War - Killing Time in Iraq". It'll be interesting to read them both, and then compare their overall message and ideas.
Now though, I'll be going to bed for some quality sleep. I can finally rest easy after getting confirmation on a certain very important thing, that has been bothering me for weeks.
Good night.
Monday, July 10, 2006
Got lost !!
No joo, kirjoitellaan Suomeksi välillä.
Tänään käytiin katsastamassa lokaalin sekatavarakaupan, teknikmagasinetin, tarjontaa: päämäränä oli hankkia halpahko Swiss Armsin reisikotelo pistoolille, joka voitaisiin mahdollisimman pian myydä eteenpäin. Tämä 14 euron hintainen "holsteri" saattaa nimittäin mennä kaupaksi kotopuolessa kaupusteluni yhteydessä mahdollisesti suuremmalla hinnalla, kuin minkä siitä maksoinkaan.
Samalla kun pyörimme aivan Göteborgin keskustassa, sen rautatieaseman yhteydessä toimineen DVD:itä, musiikkia, pelejä ja T-paitoja myyneen kaupan valikoima osui tiellemme. Sattui nimittäin niin, että kauppa myi kahdenkymmenen euron hintaan Lost:in ensimmäistä kautta DVD:lle. Normaalisti tästä saisi pulittaa noin viitisenkymmentä euroa. Tämä sarja on minulle jo oikeastaan ennestäänkin tuttu tyttöystäväni kautta, joka alkoi sitä seurailemaan säännöllisesti kotona. Itse en kiireitteni johdosta ehtinyt sarjaa sen kummemmin seurailla säännöllisin ajoin, vaan katselin jaksoja aina silloin tällöin kun ehdin.
Päätinpä siis hankkia kyseisen DVD - boxin, sillä mitä luultavimmin sen katsottuani lävitse, lahjoitan sen tyttöystävälleni (mutta älkää kertoko sille - tästä pitäisi tulla yllätys !!) . Kyseinen sarja on myös maailmanlaajuisesti aika suosittu, eikä minusta se ole mitenkään liian epärealistinen tai imelä toteutukseltaankaan. Kieltämättä aion katsella jäljellä olevat kuusi DVD:tä Lostia, sillä juuri äsken sain loppuun vain pilotti-episodin 1 & 2 osien lisäksi kaksi muuta. Välillä täytyy kuitenkin nukkua - ja heittää tikkaa.
Mitä nyt kuitenkin neljä jaksoa katsottuani panin merkille, oli se että tämä sarja oli oikeasti ihan hyvin käsikirjoitettu ja jopa toteutettukin. Hahmot ovat inhimmillisiä ja epäilemättä ovat juuri sen yksilöllisen persoonansa joko muita ihastuttamaan tai vihastuttamaan. Sarja on myös sikäli ovela, että sen pilotti-episodista ei voi oikeastaan päätellä täydellisesti sitä, mitä tuleman pitää muissa osissa: Lost oikeastaan yhdistelee erilaisia genrejä yhteen, luoden ainakin minua henkilökohtaisesti kiinnostavan kokonaisuuden.
No joo, nyt sitten saa riittää moisesta sarjasta lässyttäminen: siirrytäänpä seuraavaan aiheeseen. Me nimittäin menimme kaupungilta palattuamme jälleen kerran kauppaan, jossa kävi taas aika omalaatuinen - ja sinällään onnekaskin juttu. Työntelin nimittäin ostoskärryjä pitkin kaupan lattioita, kun yhtäkkiä katsahdin alaspäin. Lattialta löytyi hyvinkin mystisellä tavalla viidenkymmenen kruunun seteli, jonka välittömästi poimin ylös ja pistin taskuuni. Täytyy myöntää, että muut ihmiset eivät sitä ilmeisestikään huomanneet, ja hetken tuntuikin että jonkinlainen pohjimmiltaan pahasuopa ja ilkikurinen henki olisi saattanut asettaa sen minun tielleni. Odotin myös, että joku mummeli olisi saattanut tulla vaatimaan seteliään takaisin jonkun purkkirivistön takaa, vaan moisessa tilanteessa olisin luultavasti vain todennut, että seteli oli nyt minun, ja että mummon kannatti pitää parempaa huolta rahoistaan ja tarkistaa taskujensa ehjyys seuraavalla kerralla. Kyseessä ei myöskään näyttänyt olevan leikkiraha.
Sääkin on muuttunut aivan ihmeellisellä tavalla taas siedettäväksi: muutama tunti sitten alkoi helvetillinen kesämyrsky, joka kyllä pisti vedetkin virtaamaan raamatullisin elkein. Olin ihan tyytyväinen siihen, että nyt sataa puolestaan vettä, eikä kuiva kuumuus näännytä minua hengiltä. Ainoa huono puoli onkin, että nyt en voi heittää tikkaa ulkona koko yötä, vaan joudun jäpittämään täällä sisällä. Plääh.
Valitettavasti en voi vieläkään postailla viime lauantain kuvia, sillä tämä paska blogi ei taas suostu niitä uploadamaan ollenkaan. Valitettavasti takaisku sinänsä, vaan ehkäpä yritämme sitten päivällä uudelleen.
Nyt aion lähteä nukkumaan, joten hyvää yötä..
Tänään käytiin katsastamassa lokaalin sekatavarakaupan, teknikmagasinetin, tarjontaa: päämäränä oli hankkia halpahko Swiss Armsin reisikotelo pistoolille, joka voitaisiin mahdollisimman pian myydä eteenpäin. Tämä 14 euron hintainen "holsteri" saattaa nimittäin mennä kaupaksi kotopuolessa kaupusteluni yhteydessä mahdollisesti suuremmalla hinnalla, kuin minkä siitä maksoinkaan.
Samalla kun pyörimme aivan Göteborgin keskustassa, sen rautatieaseman yhteydessä toimineen DVD:itä, musiikkia, pelejä ja T-paitoja myyneen kaupan valikoima osui tiellemme. Sattui nimittäin niin, että kauppa myi kahdenkymmenen euron hintaan Lost:in ensimmäistä kautta DVD:lle. Normaalisti tästä saisi pulittaa noin viitisenkymmentä euroa. Tämä sarja on minulle jo oikeastaan ennestäänkin tuttu tyttöystäväni kautta, joka alkoi sitä seurailemaan säännöllisesti kotona. Itse en kiireitteni johdosta ehtinyt sarjaa sen kummemmin seurailla säännöllisin ajoin, vaan katselin jaksoja aina silloin tällöin kun ehdin.
Päätinpä siis hankkia kyseisen DVD - boxin, sillä mitä luultavimmin sen katsottuani lävitse, lahjoitan sen tyttöystävälleni (mutta älkää kertoko sille - tästä pitäisi tulla yllätys !!) . Kyseinen sarja on myös maailmanlaajuisesti aika suosittu, eikä minusta se ole mitenkään liian epärealistinen tai imelä toteutukseltaankaan. Kieltämättä aion katsella jäljellä olevat kuusi DVD:tä Lostia, sillä juuri äsken sain loppuun vain pilotti-episodin 1 & 2 osien lisäksi kaksi muuta. Välillä täytyy kuitenkin nukkua - ja heittää tikkaa.
Mitä nyt kuitenkin neljä jaksoa katsottuani panin merkille, oli se että tämä sarja oli oikeasti ihan hyvin käsikirjoitettu ja jopa toteutettukin. Hahmot ovat inhimmillisiä ja epäilemättä ovat juuri sen yksilöllisen persoonansa joko muita ihastuttamaan tai vihastuttamaan. Sarja on myös sikäli ovela, että sen pilotti-episodista ei voi oikeastaan päätellä täydellisesti sitä, mitä tuleman pitää muissa osissa: Lost oikeastaan yhdistelee erilaisia genrejä yhteen, luoden ainakin minua henkilökohtaisesti kiinnostavan kokonaisuuden.
No joo, nyt sitten saa riittää moisesta sarjasta lässyttäminen: siirrytäänpä seuraavaan aiheeseen. Me nimittäin menimme kaupungilta palattuamme jälleen kerran kauppaan, jossa kävi taas aika omalaatuinen - ja sinällään onnekaskin juttu. Työntelin nimittäin ostoskärryjä pitkin kaupan lattioita, kun yhtäkkiä katsahdin alaspäin. Lattialta löytyi hyvinkin mystisellä tavalla viidenkymmenen kruunun seteli, jonka välittömästi poimin ylös ja pistin taskuuni. Täytyy myöntää, että muut ihmiset eivät sitä ilmeisestikään huomanneet, ja hetken tuntuikin että jonkinlainen pohjimmiltaan pahasuopa ja ilkikurinen henki olisi saattanut asettaa sen minun tielleni. Odotin myös, että joku mummeli olisi saattanut tulla vaatimaan seteliään takaisin jonkun purkkirivistön takaa, vaan moisessa tilanteessa olisin luultavasti vain todennut, että seteli oli nyt minun, ja että mummon kannatti pitää parempaa huolta rahoistaan ja tarkistaa taskujensa ehjyys seuraavalla kerralla. Kyseessä ei myöskään näyttänyt olevan leikkiraha.
Sääkin on muuttunut aivan ihmeellisellä tavalla taas siedettäväksi: muutama tunti sitten alkoi helvetillinen kesämyrsky, joka kyllä pisti vedetkin virtaamaan raamatullisin elkein. Olin ihan tyytyväinen siihen, että nyt sataa puolestaan vettä, eikä kuiva kuumuus näännytä minua hengiltä. Ainoa huono puoli onkin, että nyt en voi heittää tikkaa ulkona koko yötä, vaan joudun jäpittämään täällä sisällä. Plääh.
Valitettavasti en voi vieläkään postailla viime lauantain kuvia, sillä tämä paska blogi ei taas suostu niitä uploadamaan ollenkaan. Valitettavasti takaisku sinänsä, vaan ehkäpä yritämme sitten päivällä uudelleen.
Nyt aion lähteä nukkumaan, joten hyvää yötä..
Sunday, July 09, 2006
The animal refuge - part deux
Last morning when we were about to go to the city, something unexpected happened again. We found this fellow sitting on the yard table:
That's right, a very friendly cat stood on the table and jumped down when it saw me. I proceeded to pat it, and it was very friendly towards me from the start. Have I mentioned, that I love cats ?
Anyway, the cat just rolled around and purred happily as I took a few more shots of it:
By all accounts, the cat was extraordinarily friendly. It probably belonged (as far as cats can "belong" to anyone) to one of the neighbours in the area. Nevertheless, it was a very nice sight to see a cat as friendly and nice looking as this one. The 20 or so cats that my girlfriend's parents place houses aren't always as nice as this one, since some of them always try to bite me (but they're little catties, and like to play around, therefore biting me). Once, a cat got its' head stuck in a catfood tin, and it ran around the yard like crazy!!
Still though, I like all the cats I've ever encountered, besides this one ugly bastard that used to beat my black kitty around six years ago. Nobody around that area liked the ugly bastard of a kitten, but its' owner always protected it by going around and yelling at people who gave his precious little kitty some trouble. I hope that fat dude's dead now - and his "lovely" cat, too !
Whenever I see cats, myself, I became somewhat melancholic. I used to have two very nice cats about six years ago, but the older black one just left us when we moved even further into the backwoods of Sipoo. The other cat, named Ernest, got ran over before my eyes when I was about thirteen. I felt very lonely those days when both of my cats had either been MIA'd or KIA'd out of my life. It was a tough time, since I was pretty new to the neighbourhood and didn't really care much for it. I still don't, actually.
My parents then got a dog. It seemed at times, that they were more happy to get rid of the cats and get a dog, than to try and make things better for the cats. Now, sure, I don't hate dogs at all- but the fact still is, that I've lived among cats most of my time, and thus their influence on me has stuck. I don't hate dogs at all (have to say it again), but the individuality of cats fascinates me. They're alot more human than dogs, who need masters in order to be able to survive. I believe that the saying which dictates, that "dogs have masters, but cats have staff", is true for the most part. Perhaps the cat considers you more as a piece of furniture than the supreme commander of its' life. Dogs on the other hand, follow very strict rules and orders for their existence.
Well, I think I'll call it a day at this point. There's still to more posts I have to do today, but right now I'm going to go outside and play a few games of darts !
Bye !!
Pulling the night shift
As I woke up yesterday, I had a real bad craving for three things: Tabasco, instant coffee and M&M's. I can't really tell you why, but I guess that the MRE review I wrote yesterday had something to do with it. I really needed some of that Tabasco-sauce, and fast.
Since it was saturday, we went into the city to for some general exploring and buying of needed things: all in all the trip was well worth the trouble. This French dude, who holds an outrageously expensive store with all sorts of military surplus material, was (of all things) having a discount sale. Now, last year we bought a set of French CCE - fatigues from this dude, and we were basically ripped off. I swore never to return, but Pierre certainly knew how to get into my soft side this time too. Now, he had organized a discount sale in his store, with every price being cut to half from its' original price tag: every clothing rack was layered with notes saying that since his store was about to close for good, all had to go - and for a good price too.
We searched the racks for awhile, when Pierre saw me again: he certainly remembered me from last year, and he came to talk to us. He saw me fondling the US 3-color desert DCU's, and he started raving about how they were so cheap and wonderful - and you could only get them in ripstop for this specific offer. To tell you the truth, the 3-color DCU's were in excellent condition, and they had been hardly touched. Since most of them were made out of the more expensive 50% Cotton/ 50% Nylon Ripstop fabric, I decided that for the price of 50 Euros, a set was going to be mine. Who knows, I might actually be able to sell this with a good price back home at one time or the other.
So, we tried the DCU jacket and the trousers on, and then paid Pierre and left again. He practically begged us to buy the set, and luckily this one wasn't too badly worn either - it was new and manufactured out of freakin' ripstop ! What a find ! I could actually sense from the last time, that Pierre and his little business in this material wasn't going to last too long: he had pretty much the same sort of stuff as the official surplus dealers do, and sometimes with alot more hefty price tags on them. So, I guess that Pierre's business going belly-up like this wasn't much of a surprise, since nobody would be interested of buying overpriced army surplus like this anyway.
To tell you the truth, we actually set out to buy regular clothes, not these cammies. We were originally looking for some trousers, but since we didn't find the kinds we were looking for, we just bought a few more T-shirts for 9 euros. We also ran into a youth orchestra of some sorts, which I'll be covering with details and pictures in my next post. I also took a few dramatic pictures of a nearby church. We also bought a dart board for those pesky dart games in the summer heat.
After concluding our business downtown, we went back home and did a short tour at the grocery store: I bought all the things I had badly craved for along with some other stuff. Then we returned to the house, and I started playing around with the dart board. We also ate some killer liver steaks with the proper sauce + potatoes , and then continued throwing the darts. My girlfriend send me an SMS, informing me that she'd be going to the lake for a short swim.
As the night fell, I decided to keep on throwing darts: afterall, that was the most exhilatering activity I've had for the past two weeks, so I kinda feel instantly motivated on doing it when you get the chance. After an hour of throwing the darts on the board, I felt the need for the instant coffee. I boiled some water while listening to some random, less familiar song from Dee Dee Snider and his band of merry 80's Glam rockers from my MP3-player. You know, to tell you the truth, I'm kinda surprised that of all possible things, I suddenly felt the need to drink (instant)coffee. The reason for my amazement is, that me and coffee haven't exactly gotten along in the past. I remember the horrific event from something like three or four years ago, which pretty much cut my relationship with coffee to shreds.
It all went down like this: it was a nice winter morning during some generic winter holiday, when I had been up all night, probably playing games or something. Since I needed to stay awake, I drank a whole pot of fresh coffee. Since the coffaine kept me up and running, I felt pretty odd from all that sudden energy, but continued on anyway. At some point, I went outside and walked into our garage where the car was being kept (for an unknown reason). However, as I exited the garage, I also hit my head real freakin' hard on the ceiling of the garage, which was way too low for me. The ensuing pain was freakin' gigantic, and I'm pretty sure that I had a mild concussion or something , since there was quite a bit of force used in our little "meeting" with the ceiling.
So, I quickly rushed inside the house, and the extra energy transmitted to my body via the coffee suddenly betrayed me: somehow the energetic feeling added to the horrible pain in my head and made me puke. For the remainder of the holiday, two days tops, I remained in the bed while screaming for mercy from the horrible headaches. As I slowly returned back to reality, I swore never to drink coffee again. And that promise held for four years.
As I sipped on the coffee while sitting on the bench in the yard, I remembered the whole winter holiday and the infamous "Coffee Incident" that came with it. It's kinda funny though, how a person is willing to try the same stuff again after given time to atone. Even if you swore under heavy pain and sorrow, that you'd never touch the shit again, you suddenly find yourself boiling hot water into the cup in order to drink instant coffee again. Funny how "what comes around, goes around" applies to my life too - this way.
Around 1 o'clock AM it started raining real hard: thank whoever's responsible for that. We finally got proper rain here, since the entire climate was starting to resemble Sahara or Arizona with the 30 degrees celcius rates. I can't remember when was the last time I actually was able to sleep well: seems like for the past weeks it's been nothing but suffocating dry heat, that made you constantly sweat even indoors and made standing in the sun almost impossible. Finally the weather's going to cool off. Hooray for that.. And, as a buddy of mine said once: "thank god for small favors". He is an atheist though, but the saying sure does hit the spot.
I'm going to get some sleep now, but I'll write some stuff about that Gothenburg Youth Orchestra that we ran across yesterday. For now though, you potential readers out there, try to get some sleep too ! All these clear nights with lots of light and warmth can mess with your head !!
Since it was saturday, we went into the city to for some general exploring and buying of needed things: all in all the trip was well worth the trouble. This French dude, who holds an outrageously expensive store with all sorts of military surplus material, was (of all things) having a discount sale. Now, last year we bought a set of French CCE - fatigues from this dude, and we were basically ripped off. I swore never to return, but Pierre certainly knew how to get into my soft side this time too. Now, he had organized a discount sale in his store, with every price being cut to half from its' original price tag: every clothing rack was layered with notes saying that since his store was about to close for good, all had to go - and for a good price too.
We searched the racks for awhile, when Pierre saw me again: he certainly remembered me from last year, and he came to talk to us. He saw me fondling the US 3-color desert DCU's, and he started raving about how they were so cheap and wonderful - and you could only get them in ripstop for this specific offer. To tell you the truth, the 3-color DCU's were in excellent condition, and they had been hardly touched. Since most of them were made out of the more expensive 50% Cotton/ 50% Nylon Ripstop fabric, I decided that for the price of 50 Euros, a set was going to be mine. Who knows, I might actually be able to sell this with a good price back home at one time or the other.
So, we tried the DCU jacket and the trousers on, and then paid Pierre and left again. He practically begged us to buy the set, and luckily this one wasn't too badly worn either - it was new and manufactured out of freakin' ripstop ! What a find ! I could actually sense from the last time, that Pierre and his little business in this material wasn't going to last too long: he had pretty much the same sort of stuff as the official surplus dealers do, and sometimes with alot more hefty price tags on them. So, I guess that Pierre's business going belly-up like this wasn't much of a surprise, since nobody would be interested of buying overpriced army surplus like this anyway.
To tell you the truth, we actually set out to buy regular clothes, not these cammies. We were originally looking for some trousers, but since we didn't find the kinds we were looking for, we just bought a few more T-shirts for 9 euros. We also ran into a youth orchestra of some sorts, which I'll be covering with details and pictures in my next post. I also took a few dramatic pictures of a nearby church. We also bought a dart board for those pesky dart games in the summer heat.
After concluding our business downtown, we went back home and did a short tour at the grocery store: I bought all the things I had badly craved for along with some other stuff. Then we returned to the house, and I started playing around with the dart board. We also ate some killer liver steaks with the proper sauce + potatoes , and then continued throwing the darts. My girlfriend send me an SMS, informing me that she'd be going to the lake for a short swim.
As the night fell, I decided to keep on throwing darts: afterall, that was the most exhilatering activity I've had for the past two weeks, so I kinda feel instantly motivated on doing it when you get the chance. After an hour of throwing the darts on the board, I felt the need for the instant coffee. I boiled some water while listening to some random, less familiar song from Dee Dee Snider and his band of merry 80's Glam rockers from my MP3-player. You know, to tell you the truth, I'm kinda surprised that of all possible things, I suddenly felt the need to drink (instant)coffee. The reason for my amazement is, that me and coffee haven't exactly gotten along in the past. I remember the horrific event from something like three or four years ago, which pretty much cut my relationship with coffee to shreds.
It all went down like this: it was a nice winter morning during some generic winter holiday, when I had been up all night, probably playing games or something. Since I needed to stay awake, I drank a whole pot of fresh coffee. Since the coffaine kept me up and running, I felt pretty odd from all that sudden energy, but continued on anyway. At some point, I went outside and walked into our garage where the car was being kept (for an unknown reason). However, as I exited the garage, I also hit my head real freakin' hard on the ceiling of the garage, which was way too low for me. The ensuing pain was freakin' gigantic, and I'm pretty sure that I had a mild concussion or something , since there was quite a bit of force used in our little "meeting" with the ceiling.
So, I quickly rushed inside the house, and the extra energy transmitted to my body via the coffee suddenly betrayed me: somehow the energetic feeling added to the horrible pain in my head and made me puke. For the remainder of the holiday, two days tops, I remained in the bed while screaming for mercy from the horrible headaches. As I slowly returned back to reality, I swore never to drink coffee again. And that promise held for four years.
As I sipped on the coffee while sitting on the bench in the yard, I remembered the whole winter holiday and the infamous "Coffee Incident" that came with it. It's kinda funny though, how a person is willing to try the same stuff again after given time to atone. Even if you swore under heavy pain and sorrow, that you'd never touch the shit again, you suddenly find yourself boiling hot water into the cup in order to drink instant coffee again. Funny how "what comes around, goes around" applies to my life too - this way.
Around 1 o'clock AM it started raining real hard: thank whoever's responsible for that. We finally got proper rain here, since the entire climate was starting to resemble Sahara or Arizona with the 30 degrees celcius rates. I can't remember when was the last time I actually was able to sleep well: seems like for the past weeks it's been nothing but suffocating dry heat, that made you constantly sweat even indoors and made standing in the sun almost impossible. Finally the weather's going to cool off. Hooray for that.. And, as a buddy of mine said once: "thank god for small favors". He is an atheist though, but the saying sure does hit the spot.
I'm going to get some sleep now, but I'll write some stuff about that Gothenburg Youth Orchestra that we ran across yesterday. For now though, you potential readers out there, try to get some sleep too ! All these clear nights with lots of light and warmth can mess with your head !!
Saturday, July 08, 2006
The great MRE - taste test !!
This post is going to be a definitive review of the MRE (Meal Ready to Eat) - operational rations issued to fighting men and women of the U.S. Military.
First off , here's some links covering the MRE's as a whole:
MRE Info
Wikipedia's entry on MRE's
Olive Drab.com's article
Now, as you know, MRE's are increasingly harder to get even inside the US these days, since their prices have risen due to various foreign and domestic crises of America. The second factor that has made MRE's pretty hard to find is, that the military strongly prohibits commercial sales of the MRE packages. Sometimes, though, MRE's end on commercial markets for sale (mainly E-Bay etc.), and civilian personnel are able to gain access to them. Apparently just this year the US Department of Defence has tried to limit the sales of MRE's on civilian market, but currently I have no info on how this crusade's going. I managed to buy a few off from a certain internet auction - site some time ago, and all in all the place didn't exactly ask extremely high prices of them. Then again, the seller told me that he had personally bought them off from some guy in the US 3rd Infantry Division while he was on tour.
As for the contents of the basic "Meal-Ready-To-Eat Individual" - package, here's a very illustrative picture I took from the contents of menu 21:
First off , here's some links covering the MRE's as a whole:
MRE Info
Wikipedia's entry on MRE's
Olive Drab.com's article
Now, as you know, MRE's are increasingly harder to get even inside the US these days, since their prices have risen due to various foreign and domestic crises of America. The second factor that has made MRE's pretty hard to find is, that the military strongly prohibits commercial sales of the MRE packages. Sometimes, though, MRE's end on commercial markets for sale (mainly E-Bay etc.), and civilian personnel are able to gain access to them. Apparently just this year the US Department of Defence has tried to limit the sales of MRE's on civilian market, but currently I have no info on how this crusade's going. I managed to buy a few off from a certain internet auction - site some time ago, and all in all the place didn't exactly ask extremely high prices of them. Then again, the seller told me that he had personally bought them off from some guy in the US 3rd Infantry Division while he was on tour.
As for the contents of the basic "Meal-Ready-To-Eat Individual" - package, here's a very illustrative picture I took from the contents of menu 21:
As you can see, the main dish in this specific menu is Chicken Tetrazzini, and the ration package is marked with the number "21". The main course is supposed to be warmed with the MRE heater bag, which relies on a chemical reaction with added water to heat the entry: simply put, you just add some water into the bag and throw the main dish package inside it to get hot food in a few moments. All the other stuff can be eaten "as is", or then you might need water i.e. for the drinks.
The little package inside the MRE, which I named as "the little bag of goodies", contains the following (and I'm sorry for the completely idiotic placement of the picture, but the software won't place it on "center", as I'd like) :
The contents of this specific bag may vary. For an example, I've heard that the newer MRE goodie bags also have instant coffee in them. So far, though, I haven't come across any instant coffee bags.
But, in order to move into the actual review of this product, I'll start reviewing the various food articles located in it:
The main course: Chicken Tetrazzini
First of all, I'll have to admit that I ate this one the last. I didn't have any idea what this Chicken Tetrazzini was, and since it sounded Italian, I expected something with Pasta in it. As I placed it inside the heater bag and poured in the water, the larger-than-life chemical reaction instantly started ! I remember reading from several sources, that it was only supposed to take fifteen minutes to get "very hot" food with this heater bag, but reality was a bit more bitter. It actually took close to 30 minutes to get it hot enough for consumption.
As I had a taste, this Tetrazzini made out of chicken tasted pretty good: it was compromised of (naturally) chicken, some sorts of Macaroni's and vegetables. It didn't taste bad at all.
Filled Pretzels, Nacho Cheese
Which "part" of the entire meal were these supposed to be ? I'm thinking, that they were some sorts of snacks, but then again I can't be that sure.
Anyway, these little "Pretzels" were made out of bread and cheese: they pretty much tasted the way they were supposed to. They were crunchy too ! Apparently the little pretzel had some sort of liquid cheese-brand inside it, but the overall "cheesyness" of the entire pastry pretty much absorbed it. They were good, though.
Cocoa Bewerage Powder
This one was the first thing I tasted: first with water (yuck) and then properly mixed with milk. I'll have to say though, that the powder sure was bitter in taste, and mixed with plain simple water it wasn't much of treat. I'm sure that MRE Cocoa powder mixed with water is pretty close to the taste of muddy water - although I can't be sure ! With milk, though, it was a completely different story.
So, this bewerage powder has to be mixed with milk in order for it to be enjoyable enough. If mixed with water, you might as well as drink water from a muddy gutter. I'm personally accustomed to cocoa powders with more sugar in them, but this one certainly had more cocoa in it without the smooth chocolate taste of the civilian stuff I've been drinking in the past.
Iced Tea Drink Mix (Lemon)
This one was the best drink of the entire pack. It's basically just normal ice tea with lemon-flavor. You just mix it in the water, shake well, add some ice - and you're done !
Spiced Cider Instant Apple Flavor Drink Mix
As if the name wouldn't have been long enough, the story behind this one sure was odd: the label on the back stated, that it had to be mixed into hot water. Now, who the hell drinks hot cider ?! Apparently the Americans do, since they've manufactured such oddities into their MRE's. For awhile, a genuine thought of bewilderment towards the instructions to use hot water for the job clouded my mind.
Anyway, I did what the label asked for, and emptied the contents into a glass full of boiled water. I have to say, that the ensuing hot cider drink truly did taste like cider - only it was hot and I'm accustomed to drinking it cold ! This one also had enough sugar in it. It wasn't bad at all, I'm just not accustomed to these sorts of hot ciders.
Chewing Gum
Some of the stories I've heard concerning the MRE chewing gum are just plain nasty. Apparently the gum gives you the shakes, the Heebie-Jeebies and a dozen other wacky intestinal problems. In some stories, this one is supposed to make you crap your pants and in others, it just won't exit the natural way.
In my case, the MRE gum was as normal as the stuff you could buy from the stores. Nothing wrong with it, and it also sticks into benches the same way as normal civilian gum does.
The small bottle of Tabasco
Goddamn, almighty !
The bottle of Tabasco is certainly one of the most useful items in the whole package: it spices up your food, and there's an adequate amount of it too in the small bottle. They should really make a bigger bottle of this stuff with every MRE, since it makes everything you put it on taste hot n' spicy !! Madre de Dios !!
Matches
Just normal matches in a little package. Nothing to report, sir.
Soft Chocolate cake/cookie
This one was a pretty good article of food too. It wasn't too dry and it was certainly soft too: certainly a pleasure to eat.
M&M's
You know, I hope that these little packs of M&M's reach every soldier on the battlefield via the MRE. They're little colorful drops of candy (as you know), and they taste good ! It's identical to the civilian stuff, naturally, but candy like this which tastes good and makes you happy in a cross fire with its' cheery colors deserves to be distributed as far as possible.
Now, I don't know about you, but I'd be very happy to recieve a pack of these during a mission.
The MRE spoon
The MRE spoon that comes with the package is handy in so many ways. First of all, it has been manufactured out of extremely sturdy plastic, so it won't break that easily. It is also small and you can probably re-use it, since that's what I did, at least !
Every morning afterwards, I've eaten my cerials with this great spoon manufactured out of pure military craftsmanship ! You should save yours too !
The final verdict: These things are great ! The MRE is pure magnificance ! The food in menu #21 was great, although these military rations naturally do include a much higher calory content than normal civilian food. Nevertheless I found the food to be excellent for my personal tastes, and would gladly eat more MRE's if they were made more easily available for us foreign civilians. Now, I'm sure that your neighbourhood restaurant might serve much better food, but for a guy like me, this stuff was pure manna from the sky. Granted, I do settle for very little, and thus my taste buds aren't exactly configured for the extreme, microscopic scans of the food's quality. I won't complain about food as basic as this. There's really nothing wrong with it, and the servicemen and women complaining over the quality should probably be left out of the food loop for a while - then they'd be able to appreciate stuff like this - even if, granted, it isn't the most healthy stuff out there.
These MRE's are great for any and all activities outdoors. You should always take a few with you for some extreme camping, hunting, bird watching etc. stuff.
The only bad thing I have to say, though, is of the heater bag: despite what the instructions on the bag stated, it does take alot longer than fifteen minutes to heat the food for optimal consumption temperatures. You'll have to keep the main course in the bag for at least 30-45 minutes in order for it to be warm enough. Now, I don't know about other experiences concerning the heaters, but at least around here it takes considerably more than fifteen minutes to make it hot !
Any comments or questions over my review are (more than) welcome !
Friday, July 07, 2006
The graceful Bamboo
Sää on taas älyttömän kuuma, eikä nukkumisesta ole loppujen lopuksi mitään hyötyä, sillä uni ei vaan tule tässä trooppisessa helvetissä. Tällä hetkellä olotilaani voisi kaiketi kuvailla hyvin samanlaiseksi kun Ace Venturan, tuon epämääräisen "lemmikki-etsivän", joka hikoili itsensä lähes kuoliaaksi sarjan toisessa osassa sarvikuono-puvun sisässä. Toisin sanoen, on todella lähellä etten kohta kirjoittele näitä postauksia täysin alastomana.
Huomenna pitäisi varmaan taas lähteä lauantain kunniaksi käymään jossakin. Emme ole vielä sen kummemmin paikkaa päättäneet, kunhan vain alustavasti ollaan päätetty jonnekin menevämme. Tyttöystävänikin siirsi suurimman osan maallisesta omaisuudesta uuteen asuntoonsa - jossa on kuulemma virallisten tietojen mukaan söpö ja pieni hattuhyllykin. Tämä on sikäli hyvä käänne, että sen kautta on mahdollista ostaa se harvinaisen tyylikäs ja musta miesten hattu Kauhavan halpahallista.
Noh, vaihdetaanpa sitten aihetta: haluan nimittäin kertoa teille eräästä tapahtumasta, joka jälleen asetti minut harvinaisen paskamaisten tyyppien alaisuuteen viime viikolla. Sattui nimittäin olemaan niin, että kävimme tässä lähellä sijaitsevassa kauppakeskuksessa hieman ostoksilla - puhtaasti elintarvikkeiden merkeissä. Palaillessamme takaisin, kävelimme hiukan isomman bussilaiturin ohitse, jossa tietenkin sitten parveili vaikka minkälaisia ihmisiä. Jo kaukaa kykenin erottamaan todella rähjäisen, vähintäänkin ojasta nousseen näköisen vanhan papparaisen. Tuo ilmestys pisti silmään sikäli, että moinen käppänä oli pukeutunut punaiseen ruutupaitaan ja omasi ällöttävän pälvikaljun takana kasvavan kiharan tukan. Jollain ihmeen tavalla vaistosin jo kaukaa, että tämä tyyppi oli "nothing but trouble".
Kun mies sitten alkoi ohittamaan meitä, niin yhtäkkiä tapahtui mitä odottamatonta: tämä vanha pappa alkoi haukkumaan ja äyskähtelemään minua kohti kuin mikäkin vesikauhuinen rakki. Samalla tämä eksoottinen pälvikalju-pappa alkoi myös osoittelemaan minua, ja äyskähteli minua kohti kuin mikäkin eläin. Kieltämättä tämän papparaisen odottamaton veto tuli minulle täysin yllätyksenä, joten peräännyin moista ulvojaa. Tämän jälkeen kun ukko jatkoi, niin minäkin laukaisin suustani hiukan Suomalaisittain tunnistettavia kirosanoja ja uhkauksia. Mikäli tuo mielisairas pappa olisi tullut vielä lähemmäs ja alkanut vaikka sohimaan ympäriinsä, olisin varmaan pyrkinyt kaatamaan moisen hampaattoman ukkelin katuun. Moisesta syöpäläisestä olisi voinut vaikka saada vesikauhun - tai vaikka hyppykupan mikäli se olisi päässyt puraisemaan tai muuten käpälöimään.
Mies jatkoi ulvomistaan ja haukahtelua vielä kun kävelimme pois, ja huusin hänen peräänsä suomeksi kaikenlaisia hävyttömyyksiä - sinällään kuitenkin hyvinkin tehoton idea. Pohdin itsekseni paluumatkalla sitä, että mahtoikohan moisen papan ärjyntä lopulta tarkoittaa yhtään mitään. Luultavimmin tuo hampaaton kääpä oli vain jotenkin nk. "saanut hepulin" juuri minun kohdallani, ja päättänyt sitten pitää hiukan hauskaa ja osoitella minua kohti muitten nähden. Kaipa se oli ollu pohjimmiltaan vain halukas nolaamaan jonkun viattoman ohikulkijan. Hetken jopa epäilin, että kun kerran tämä sekopää oli näyttänyt arabilta, niin hän saattoi mahdollisesti ladella päälleni ruokottomuuksia vääräuskoisuudesta tai kutsua minua "jenkkisiaksi".
Oikeastaan nyt kun miettiin, niin olen kyllä pohjimmiltaan aika helvetin altis kaikenlaisten sekopäiden seuralla. Milloin ikinä tilaisuus tarjoutuukaan, niin yleensä se kaikista kummin tyyppi tulee ja alkaa puhumaan minulle. Kenties näytän sellaiselta, jolle on helppo yrittää tehdä jotain jäynää tai muuten vain purkaa sekaista päätään muiden ihmisten purjehtiessa eteenpäin. Muistan kerran seisoneeni Porvoon bussiasemalla joskus lukion ensimmäisellä, jolloin täysin huumeriippuvaiselta näyttävä tyyppi ilmaantui puhumaan minulle. Tämä tyyppi oli taas aivan täysin "wasted", ja ilmeisesti pyrki kotiinsa tai jonnekin. Hän sitten tärisi vieressäni ja silmät olivat vähintäänkin teevadin kokoiset: yhdessä vaiheessa hän sitten kysäisi, että olinko mahdollisesti huumepoliisista ja olinko tullut pidättämään hänet. Totesinkin, että kenties minun olisi hänen tilassaan kannattanut olla.
Onhan näitä sekopäitä nähty, joo. Viime talvella palaillessani historian luennoilta, eteeni sattui parrakas vahvasti vanhalta viinalta haiseva törkykasa. Tyyppi sitten kerjäsi minulta rahaa jonnekin hoitolaitokseen pääsyyn, ja todetessani että mitään takuita ei ollut sille että rahat menisivät juuri siihen tarkoitukseen, hän loi minuun aivan infernaalisen jäädyttävän katseen ! Uskonpa, että kyseessä taisi olla nk. "katse joka olisi voinut tappaa", sanonnan mukaisesti. Muutaman päivän päästä näin saman tyypin jälleen kerran parveilevan tuon bussiaseman lähettyvillä rahaa kerjäten.
Ottaa kyllä nykyisin päähän olla kaikenlaisten sekoboltsien huomion kohteena. Olenkin viime aikoina vain kylmästi aurannut tieni lävitse moisten tyhjäpäitten seurasta, ja todennut kauniisti heidän seuransa haisevan. Se on kieltämättä aika vapauttavaa. Ja nämä sekopääthän voisivat hyvin vaikka keskustella itsensä kanssa, sillä juuri siellä omassa pääkopassaan luulisi olevan tilaa myös muutamalle äänelle, joiden kanssa käydä haparoivia keskusteluja.
Huomenna pitäisi varmaan taas lähteä lauantain kunniaksi käymään jossakin. Emme ole vielä sen kummemmin paikkaa päättäneet, kunhan vain alustavasti ollaan päätetty jonnekin menevämme. Tyttöystävänikin siirsi suurimman osan maallisesta omaisuudesta uuteen asuntoonsa - jossa on kuulemma virallisten tietojen mukaan söpö ja pieni hattuhyllykin. Tämä on sikäli hyvä käänne, että sen kautta on mahdollista ostaa se harvinaisen tyylikäs ja musta miesten hattu Kauhavan halpahallista.
Noh, vaihdetaanpa sitten aihetta: haluan nimittäin kertoa teille eräästä tapahtumasta, joka jälleen asetti minut harvinaisen paskamaisten tyyppien alaisuuteen viime viikolla. Sattui nimittäin olemaan niin, että kävimme tässä lähellä sijaitsevassa kauppakeskuksessa hieman ostoksilla - puhtaasti elintarvikkeiden merkeissä. Palaillessamme takaisin, kävelimme hiukan isomman bussilaiturin ohitse, jossa tietenkin sitten parveili vaikka minkälaisia ihmisiä. Jo kaukaa kykenin erottamaan todella rähjäisen, vähintäänkin ojasta nousseen näköisen vanhan papparaisen. Tuo ilmestys pisti silmään sikäli, että moinen käppänä oli pukeutunut punaiseen ruutupaitaan ja omasi ällöttävän pälvikaljun takana kasvavan kiharan tukan. Jollain ihmeen tavalla vaistosin jo kaukaa, että tämä tyyppi oli "nothing but trouble".
Kun mies sitten alkoi ohittamaan meitä, niin yhtäkkiä tapahtui mitä odottamatonta: tämä vanha pappa alkoi haukkumaan ja äyskähtelemään minua kohti kuin mikäkin vesikauhuinen rakki. Samalla tämä eksoottinen pälvikalju-pappa alkoi myös osoittelemaan minua, ja äyskähteli minua kohti kuin mikäkin eläin. Kieltämättä tämän papparaisen odottamaton veto tuli minulle täysin yllätyksenä, joten peräännyin moista ulvojaa. Tämän jälkeen kun ukko jatkoi, niin minäkin laukaisin suustani hiukan Suomalaisittain tunnistettavia kirosanoja ja uhkauksia. Mikäli tuo mielisairas pappa olisi tullut vielä lähemmäs ja alkanut vaikka sohimaan ympäriinsä, olisin varmaan pyrkinyt kaatamaan moisen hampaattoman ukkelin katuun. Moisesta syöpäläisestä olisi voinut vaikka saada vesikauhun - tai vaikka hyppykupan mikäli se olisi päässyt puraisemaan tai muuten käpälöimään.
Mies jatkoi ulvomistaan ja haukahtelua vielä kun kävelimme pois, ja huusin hänen peräänsä suomeksi kaikenlaisia hävyttömyyksiä - sinällään kuitenkin hyvinkin tehoton idea. Pohdin itsekseni paluumatkalla sitä, että mahtoikohan moisen papan ärjyntä lopulta tarkoittaa yhtään mitään. Luultavimmin tuo hampaaton kääpä oli vain jotenkin nk. "saanut hepulin" juuri minun kohdallani, ja päättänyt sitten pitää hiukan hauskaa ja osoitella minua kohti muitten nähden. Kaipa se oli ollu pohjimmiltaan vain halukas nolaamaan jonkun viattoman ohikulkijan. Hetken jopa epäilin, että kun kerran tämä sekopää oli näyttänyt arabilta, niin hän saattoi mahdollisesti ladella päälleni ruokottomuuksia vääräuskoisuudesta tai kutsua minua "jenkkisiaksi".
Oikeastaan nyt kun miettiin, niin olen kyllä pohjimmiltaan aika helvetin altis kaikenlaisten sekopäiden seuralla. Milloin ikinä tilaisuus tarjoutuukaan, niin yleensä se kaikista kummin tyyppi tulee ja alkaa puhumaan minulle. Kenties näytän sellaiselta, jolle on helppo yrittää tehdä jotain jäynää tai muuten vain purkaa sekaista päätään muiden ihmisten purjehtiessa eteenpäin. Muistan kerran seisoneeni Porvoon bussiasemalla joskus lukion ensimmäisellä, jolloin täysin huumeriippuvaiselta näyttävä tyyppi ilmaantui puhumaan minulle. Tämä tyyppi oli taas aivan täysin "wasted", ja ilmeisesti pyrki kotiinsa tai jonnekin. Hän sitten tärisi vieressäni ja silmät olivat vähintäänkin teevadin kokoiset: yhdessä vaiheessa hän sitten kysäisi, että olinko mahdollisesti huumepoliisista ja olinko tullut pidättämään hänet. Totesinkin, että kenties minun olisi hänen tilassaan kannattanut olla.
Onhan näitä sekopäitä nähty, joo. Viime talvella palaillessani historian luennoilta, eteeni sattui parrakas vahvasti vanhalta viinalta haiseva törkykasa. Tyyppi sitten kerjäsi minulta rahaa jonnekin hoitolaitokseen pääsyyn, ja todetessani että mitään takuita ei ollut sille että rahat menisivät juuri siihen tarkoitukseen, hän loi minuun aivan infernaalisen jäädyttävän katseen ! Uskonpa, että kyseessä taisi olla nk. "katse joka olisi voinut tappaa", sanonnan mukaisesti. Muutaman päivän päästä näin saman tyypin jälleen kerran parveilevan tuon bussiaseman lähettyvillä rahaa kerjäten.
Ottaa kyllä nykyisin päähän olla kaikenlaisten sekoboltsien huomion kohteena. Olenkin viime aikoina vain kylmästi aurannut tieni lävitse moisten tyhjäpäitten seurasta, ja todennut kauniisti heidän seuransa haisevan. Se on kieltämättä aika vapauttavaa. Ja nämä sekopääthän voisivat hyvin vaikka keskustella itsensä kanssa, sillä juuri siellä omassa pääkopassaan luulisi olevan tilaa myös muutamalle äänelle, joiden kanssa käydä haparoivia keskusteluja.
Thursday, July 06, 2006
Plans of future actions
So, Blogger decided to crash again. For no apparent reason, I had trouble for something like 45 minutes on trying to publish my latest entry. At first it just gave a bunch of messages describing various errors, but nevertheless decided to publish the post (??!!). Now everything seems to be running adequately enough , though.
So, I thought that this post might serve as a little reminder of the things to come on my latest entries. First of all, there's going to be a food article: however, knowing me, it won't be a traditional "how to prepare the best Lasagne and mom's apple pie" - story. Instead, we're going to do "something completely different". And, to top things off, there's definately going to be pictures of the things that I mean.
I'm going to write another entry soon enough, since right now I'm too hyped up on night air and cheap soft drinks to be able to concentrate too much. I shall, however, tell you that I'm as homesick and bored as ever. So, until the next post..
"You all have a good one"..
So, I thought that this post might serve as a little reminder of the things to come on my latest entries. First of all, there's going to be a food article: however, knowing me, it won't be a traditional "how to prepare the best Lasagne and mom's apple pie" - story. Instead, we're going to do "something completely different". And, to top things off, there's definately going to be pictures of the things that I mean.
I'm going to write another entry soon enough, since right now I'm too hyped up on night air and cheap soft drinks to be able to concentrate too much. I shall, however, tell you that I'm as homesick and bored as ever. So, until the next post..
"You all have a good one"..
Wednesday, July 05, 2006
A nightly surprise
So there I was again, sitting in the yard after another meaningless hot day in this land of confusion. The nightly breeze was surprisingly cold, and I was beginning to feel a bit sleepy too.
I walked out of the yard, and went to the small field situated near the yard, when I saw something peculiar: a little dark figure was creeping along the ground. It didn't take me very long to understand, that the figure we were dealing with was a little hedgehog. Unfortunately, it was way too scared of a big bad human to come closer - thus it fled in panic while I went inside to grab the camera. When I returned, however, the little fellow had already ran away.
A bit disappointed due to my slowness, I returned back to the yard. I just stood there in the darkness with my camera on my other hand. All of a sudden, I heard a faint rattling sounds coming from something real close. The hedgehog had creeped in our yard ! I jumped up, and like a good Japanese tourist, I proceeded to snap great shots of the little fellow as it ran around the yard with me in hot pursuit:
The little hedgehog, whom I named Ziggy, sure knew how to run around the yard and evade my terrific shots!
As I ran behind it, Ziggy systematically started to retreat towards the fence on the back. The poor thing sure was scared. Hope you can find it (Ziggy, the hedgehog) from the picture, still.
Finally, Ziggy was cornered ! Oh, how will our fearless hedgehog escape ?!? By..
Digging through the fence, of course ! Ziggy just managed to pull itself through the small openings on the fence, while I hysterically tried to "snap a few good ones" of it. Unfortunate for me, Ziggy escaped and my shots weren't all that commendable. After getting through the fence, Ziggy returned to the same little field in front of the yard.
I followed Ziggy around, and thus managed to get the best picture of it from the whole collection. This one's a pretty nice shot, even if I do say so myself, since it illustrates that Ziggy is infact a fully grown, adult hedgehog.
There goes Ziggy again.. It pretty much made these funny Zig-Zag patterns while trying to evade me and my ever-present camera flash. This picture along with the one I posted here earlier, shows that Ziggy's a pretty health and big Hedgehoggie.
Ziggy's backside fully illustrated, even if a bit non-illuminated.
This badly illuminated shot can reveal Ziggy to us in only one way: one of Ziggy's eyes is glowing brightly in the darkness on this one. This is also the last shot worth showing to the general public, since most of the other pictures did not succeed that well at all. All in all, we can conclude, that Ziggy disappeared into the darkness after this. Hope he comes back some night, though.
Midnight on the firing line (my thoughts on North Korea)
It seems like I'm not exactly the only guy out there sweating out of fear.
Turns out, that the Northern Koreans have finally managed to get their long-range Taepodong-2 missiles working. These things could, potentially, reach the western coast of the US and annihilate millions of people with their nuclear warheads. The missile test they conducted today wasn't exactly a success, since one of the missiles apparently malfunctioned somehow and exploded in mid-air.
Many people probably gloat over the DPRK failure, but I bet that some of them also fail to see the bigger picture: North Korea now has the capability to produce, and probably has produced, missiles intended to hit targets located even farther away than before. These things could, in theory, hit targets in the US soil now - not to mention Japan and Southern-Korea. So the way I see it, is that alot of nations are going to be falling under the DPRK's nuclear reach even more than before , and potentially Kim Jong Il could use these weapons if pushed against the wall.
I think that anybody even mad enough to threaten others with nuclear weapons should be considered absolutely and 100 % "for real". These are the sorts of doomsday weapons, that could indeed trigger a worldwide holocaust if used carelessly. So, a person like Kim Jong Il and his Stalinist military junta, should be considered extremely dangerous at this time, and their notifications of meaning business should be answered with similar responses. Nuclear blackmail, in essence, is one of the most ultimate ways to bind your enemy - but it also seems to be the ultimate way to get yourself eliminated in the process as well.
So then, what to do ? A large-scale military campaign like the Korean War of the 50's is completely out of the question: the United States, currently involved in the Middle-East, couldn't support such a war in the Korean peninsula without having to abandon its' former commitments. Most of the European powers are currently unwilling to take a stand on the DPRK - issue, mainly because a potential crisis wouldn't really concern them directly: thus the only sizable force, the US, would be the one who would have the be involved in it. I doubt, however, that the Pentagon planners (even under Bush) are considering a full-blown military campaign against the north: such a campaign could be very costly in several ways, both militarily and in a humanitarian viewpoint, that I'm willing to bet that it has been ruled out. It just isn't possibly to execute at this time - too many other situations to solve.
Negotiations are always a viable solution: however, with the DRPK's case, negotiations wouldn't be the the final guarantee for a peaceful solution. The DPRK might settle for the "non-aggression treaty" with the US (which they have been proposing) , or then it might just continue its' old ways while having succeeded in humiliating the US. I'm quite confident, that Kim Jong Il himself has some sort of a Napoleon Complex, that in turn reflects upon the DPRK's foreign policy decisions too. This way, the state thinks that in order for it to continue existing as a Neo-Communist state in seclusion, it has to act tough for its' neighbours and even pick up fights with the biggest and baddest boy on the block, the United States of America.
I see North-Korea as a dying nation: its' ways and ideals have been dead since the 1990's fall of Communism and the overall downfall of the Marxist-Leninist ideals. However, I'm sure that Kim Jong Il either knows these facts very well but despite it tries to keep his power base intact - or then he is living in his own little world of dreams much like Hitler did. Either way, the guy is very dangerous and quite possibly even owns nuclear weapons by now.
Sometimes, these sorts of leaders fall due to the efforts of their own people: in this case, however, Kim Jong Il's police state has guaranteed his dominion in the most devious way. The state media and the entire society in the DPRK has been only constructed to serve "the sun of the 21st century", thus making the monitoring of the citizens quite easy to accomplish. The citizens are only miniature cogs in a large machine producing wealth and material to the personal treasury of Kim Jong Il. The manufacturing of weapons and defence material, naturally, is the lifeblood of the DPRK industry.
There's been debate about opening up the possibility of waiting for the North Korean society to fall on its' own: many humanitarians argue, however, that waiting for such a fall to happen, would mean the deaths of thousands, even millions of North Korean civilians mainly due to starvation and totalitarian rule over the years. The civilian population in the DPRK hasn't been given any possibilities to revolt: the army controls the guns and the people are just peasants and simple manpower for the industrial machine. Due to this situation, ways of somehow eliminating Kin Jong Il and/or making a change from the inside is quite hard, even impossible. By this observation, it would seem, that somehow from the DPRK military would have to make the change, and ultimately understand the futility of the entire "Juche" - ideology. All of this is wishful thinking, of course, but in the end it is also all what it comes down to: can the North Korean military, as a miniature society, somehow conspire against their great leader, and make a change from the inside ? I would see the DPRK military to be the only real faction of the North Korean society as capable of somehow removing Kim Jong Il and changing things, since the civilian population is unable to do so due to severe restrictions on personal freedoms.
Perhaps the winds of rebellion might start to blow in the DPRK if the whole trouble with starvation continues. Even if Kim Jong Il keeps his army in top shape, he also must know that keeping it happy and content is also of highest priority: that's also why the military eats the best in the entire society, second only to the highest members of the DPRK political party.
Only time will tell how the DPRK will end up. One thing is certain, however: in order for it to survive, it has to change dramatically - both externally and internally. The North Korean society seems to be at peace for the moment, but in the future as the DPRK alienates itself even more from the western countries and its' own people, its' fall might be as sudden as the end of the Soviet Union during the early 1990's.
Turns out, that the Northern Koreans have finally managed to get their long-range Taepodong-2 missiles working. These things could, potentially, reach the western coast of the US and annihilate millions of people with their nuclear warheads. The missile test they conducted today wasn't exactly a success, since one of the missiles apparently malfunctioned somehow and exploded in mid-air.
Many people probably gloat over the DPRK failure, but I bet that some of them also fail to see the bigger picture: North Korea now has the capability to produce, and probably has produced, missiles intended to hit targets located even farther away than before. These things could, in theory, hit targets in the US soil now - not to mention Japan and Southern-Korea. So the way I see it, is that alot of nations are going to be falling under the DPRK's nuclear reach even more than before , and potentially Kim Jong Il could use these weapons if pushed against the wall.
I think that anybody even mad enough to threaten others with nuclear weapons should be considered absolutely and 100 % "for real". These are the sorts of doomsday weapons, that could indeed trigger a worldwide holocaust if used carelessly. So, a person like Kim Jong Il and his Stalinist military junta, should be considered extremely dangerous at this time, and their notifications of meaning business should be answered with similar responses. Nuclear blackmail, in essence, is one of the most ultimate ways to bind your enemy - but it also seems to be the ultimate way to get yourself eliminated in the process as well.
So then, what to do ? A large-scale military campaign like the Korean War of the 50's is completely out of the question: the United States, currently involved in the Middle-East, couldn't support such a war in the Korean peninsula without having to abandon its' former commitments. Most of the European powers are currently unwilling to take a stand on the DPRK - issue, mainly because a potential crisis wouldn't really concern them directly: thus the only sizable force, the US, would be the one who would have the be involved in it. I doubt, however, that the Pentagon planners (even under Bush) are considering a full-blown military campaign against the north: such a campaign could be very costly in several ways, both militarily and in a humanitarian viewpoint, that I'm willing to bet that it has been ruled out. It just isn't possibly to execute at this time - too many other situations to solve.
Negotiations are always a viable solution: however, with the DRPK's case, negotiations wouldn't be the the final guarantee for a peaceful solution. The DPRK might settle for the "non-aggression treaty" with the US (which they have been proposing) , or then it might just continue its' old ways while having succeeded in humiliating the US. I'm quite confident, that Kim Jong Il himself has some sort of a Napoleon Complex, that in turn reflects upon the DPRK's foreign policy decisions too. This way, the state thinks that in order for it to continue existing as a Neo-Communist state in seclusion, it has to act tough for its' neighbours and even pick up fights with the biggest and baddest boy on the block, the United States of America.
I see North-Korea as a dying nation: its' ways and ideals have been dead since the 1990's fall of Communism and the overall downfall of the Marxist-Leninist ideals. However, I'm sure that Kim Jong Il either knows these facts very well but despite it tries to keep his power base intact - or then he is living in his own little world of dreams much like Hitler did. Either way, the guy is very dangerous and quite possibly even owns nuclear weapons by now.
Sometimes, these sorts of leaders fall due to the efforts of their own people: in this case, however, Kim Jong Il's police state has guaranteed his dominion in the most devious way. The state media and the entire society in the DPRK has been only constructed to serve "the sun of the 21st century", thus making the monitoring of the citizens quite easy to accomplish. The citizens are only miniature cogs in a large machine producing wealth and material to the personal treasury of Kim Jong Il. The manufacturing of weapons and defence material, naturally, is the lifeblood of the DPRK industry.
There's been debate about opening up the possibility of waiting for the North Korean society to fall on its' own: many humanitarians argue, however, that waiting for such a fall to happen, would mean the deaths of thousands, even millions of North Korean civilians mainly due to starvation and totalitarian rule over the years. The civilian population in the DPRK hasn't been given any possibilities to revolt: the army controls the guns and the people are just peasants and simple manpower for the industrial machine. Due to this situation, ways of somehow eliminating Kin Jong Il and/or making a change from the inside is quite hard, even impossible. By this observation, it would seem, that somehow from the DPRK military would have to make the change, and ultimately understand the futility of the entire "Juche" - ideology. All of this is wishful thinking, of course, but in the end it is also all what it comes down to: can the North Korean military, as a miniature society, somehow conspire against their great leader, and make a change from the inside ? I would see the DPRK military to be the only real faction of the North Korean society as capable of somehow removing Kim Jong Il and changing things, since the civilian population is unable to do so due to severe restrictions on personal freedoms.
Perhaps the winds of rebellion might start to blow in the DPRK if the whole trouble with starvation continues. Even if Kim Jong Il keeps his army in top shape, he also must know that keeping it happy and content is also of highest priority: that's also why the military eats the best in the entire society, second only to the highest members of the DPRK political party.
Only time will tell how the DPRK will end up. One thing is certain, however: in order for it to survive, it has to change dramatically - both externally and internally. The North Korean society seems to be at peace for the moment, but in the future as the DPRK alienates itself even more from the western countries and its' own people, its' fall might be as sudden as the end of the Soviet Union during the early 1990's.
Monday, July 03, 2006
See that jarhead ? It's me
The way I see it, is that I've been here for almost two weeks now, and it's starting to be quite boring.
You've got your noisy neighbours, deep screeching sounds and the usual hassle of the city: but what you don't have, is something to do.
I've been really bored lately: my daily routine kinda reminds me of my days back home. You've got nothing else to do, besides watching the television and waiting for each day to end and a new one to begin. It really starts getting to you after awhile. And maybe, just maybe, it'll get you too. My daily routines consist of laying in the sun and reading books: a few weeks ago I started this historical bible-sized book of "epic proportions" from Jared Diamond, called Guns , Germs and Steel. And as I stated before, it's one hell of a book in both the size and content: you've got the rise and fall of the European and Native-American civilizations explained along with very well explained theories on why the African culture in particular didn't get to rule over us whites millions of years ago.
All in all, it's one of those "just the facts, ma'am" - books, that deliver all the concerete hard facts along with the interest level of a stone dry carcass. So all in all, you're certainly required to be in the "right mood" to be able to enjoy it - in fact you've got to have the right state of mind to be able to pick it up and have a go in the first place.
Anyway, alot of soft drinks are downed here every day too. Last year I started building a huge tower out of the Coke, Sprite and Fanta cans that I had emptied. Now though, I'm building another tower for the sole purpose of throwing rocks at it so I'll have something to do.
Like I told you before: I'm bored as hell here. I wish I'd have darts here, I'd probably throw them around all day long - and the night too, I guess. Afterall, I've got nowhere to go and the time, unfortunately, is plenty.
I'm thinking of going someplace else the next vacation: afterall this place is starting to grow a bit boring after seeing it for something like fifteen years. I'm thinking about Lapland for the next vacation spot, mainly because it is new and strange for me. My girlfriend's been there a few times, and she tells me that in this one specific place over there, the hotel and accomodations are really cheap. Apparently you get a fully outfitted room with TV's, microwaves, DVD - players, fridges etc. for something like fifty euros a night. You can't beat that, even if the local supermarkets only sell food products made out of reindeer meat.
The night's dark again: the creepy voices and that warm hot air of summer nights confronts me out there. I'll go sit in the yard again, hopefully it'll be quiet again while I listen to my MP3 - player..
You've got your noisy neighbours, deep screeching sounds and the usual hassle of the city: but what you don't have, is something to do.
I've been really bored lately: my daily routine kinda reminds me of my days back home. You've got nothing else to do, besides watching the television and waiting for each day to end and a new one to begin. It really starts getting to you after awhile. And maybe, just maybe, it'll get you too. My daily routines consist of laying in the sun and reading books: a few weeks ago I started this historical bible-sized book of "epic proportions" from Jared Diamond, called Guns , Germs and Steel. And as I stated before, it's one hell of a book in both the size and content: you've got the rise and fall of the European and Native-American civilizations explained along with very well explained theories on why the African culture in particular didn't get to rule over us whites millions of years ago.
All in all, it's one of those "just the facts, ma'am" - books, that deliver all the concerete hard facts along with the interest level of a stone dry carcass. So all in all, you're certainly required to be in the "right mood" to be able to enjoy it - in fact you've got to have the right state of mind to be able to pick it up and have a go in the first place.
Anyway, alot of soft drinks are downed here every day too. Last year I started building a huge tower out of the Coke, Sprite and Fanta cans that I had emptied. Now though, I'm building another tower for the sole purpose of throwing rocks at it so I'll have something to do.
Like I told you before: I'm bored as hell here. I wish I'd have darts here, I'd probably throw them around all day long - and the night too, I guess. Afterall, I've got nowhere to go and the time, unfortunately, is plenty.
I'm thinking of going someplace else the next vacation: afterall this place is starting to grow a bit boring after seeing it for something like fifteen years. I'm thinking about Lapland for the next vacation spot, mainly because it is new and strange for me. My girlfriend's been there a few times, and she tells me that in this one specific place over there, the hotel and accomodations are really cheap. Apparently you get a fully outfitted room with TV's, microwaves, DVD - players, fridges etc. for something like fifty euros a night. You can't beat that, even if the local supermarkets only sell food products made out of reindeer meat.
The night's dark again: the creepy voices and that warm hot air of summer nights confronts me out there. I'll go sit in the yard again, hopefully it'll be quiet again while I listen to my MP3 - player..
Hot days and warm nights
Ei saa taas millään nukuttua kuumuuden takia.
Tänään varjossa oli melkein 28 astetta iltapäivällä, puhumattakaan siitä, mitä lämpömittari taisi näyttää sitten täydessä porotuksessa. Säät ovat kieltämättä älyttömän lämpimiä ja yöt samalla mitalla "hikisiä" lakanoiden liimautuessa nukkujaan kiinni. Believe me, I know.
Nukkumisesta ei oikeastaan viime yönä tullut taaskaan mitään, ja heräsin aamulla (jo) yhdentoista aikoihin. Sen jälkeen lähdimme käymään paikallisessa Germaanien uutta Euroopan ylivaltaa korostavassa Lidlissä, jossa huomasimme "sinisessä purkissa myydyn jäätelön" olleen vihdoinkin saatavilla. Lidlissä myytiin myös räpylöitä uimiseen, joiden hankintaa punnitsin muutaman hetken. Nämä Lidlin räpylät ovat ainakin tyttöystäväni mukaan parhaimpia mitä hän on toistaiseksi käyttänyt kolmen parin jälkeen, joten onhan niiden väkisinkin oltava sitten sentään edes hiukan laadukkaita. Hankintoihin erikoistunut kommissi(oni) parhaillaan punnitseekin mahdollisuutta niiden hankintaan.
Kävimme myös viime lauantaina mm. armeijan ylijäämäkamoja sekä muuta militariaa myyvässä Kvibergin "överskottlagret:issa". Muutamana edellisenäkin vuotena olemme siellä vierailleet, vaan yleensä hintataso on ollut ikävän kova verrattuna maan yleisesti halpaan hintatasoon ja tavaran laatuun. Viime vuonna kyseinen paikka ei mitään kovinkaan uutta ollut saanut hankittua, mutta tällä kertaa sieltä löytyi sentään jotain: ostin Norjan asevoimain käytöstä poistuten ja maastokuviolla varustetun takin. Vaikka olenkin vannonut vähentäväni armeijakamaa kaapeistani, niin tällä hetkellä uskoisin omaavani oikeuden ostaa kuitenkin yhden pukineen lisää hyvinkin tyhjään kaappiini kotopuolessa.
Huvittavinta oikeastaan olikin juuri tämän Kvibergin kaupan kassalla tavaroiden maksaminen: kassalla seisoskellyt älyttömän ylipainoinen Ruotsalainen mies, ilmeisesti "Herr Kviberg" itse, sai aikaiseksi pieniä ongelmia takin maksamisen kanssa. Tätä ennen olimme huomanneet, että moisella äijällä oli niin valtavan iso maha, että se pursusi T-paidan (wtf?) alta, vaan se on tietenkin sivuseikka. Noh, maksaessamme takkia kyseinen tyyppi näki ilmeisesti sen äärettömän halvassa hinnassa jonkin epäkohdan, ja sanoi menevänsä tarkistamaan sen hinnan jostain takahuoneen luetteloista. Odoteltuamme hetken tämä paksukainen palasi kassalle, ja totesi sitten että ei löytänyt sen hintaa mistään. Totesimme ukolle, että kaikissa takeissa oli ollut tuo sama hinta vaikka tästä hintalappu puuttuikin. Herr Kviberg ei kuitenkaan uskonut meitä, vaan hetken selaili jotakin luetteloaan ja kutsui paikalle eksoottisennäköisen apulaisensa. Tämä joko Sri Lankasta tai jostain Bengalin takamailta ilmestynyt tyyppi ilmoitti paksukaiselle kevyesti, että moinen takki maksoi tietenkin neljä kertaa enemmän kuin mitä me olimme sanoneet. Tämän jälkeen sanoinkin tyypille, että en suostuisi maksamaan kyseisestä takista sitä hintaa, sillä yläkerrassa sijainneilla takeilla oli kaikilla tuo sama hinta. Herr Kviberg mulkaisi meitä vihaisesti, ja kysyi vielä varmistaakseen että olivatko nämä samoja takkeja. Totesimme sitten yhteen ääneen moiselle herralle, että menisi sitten vaikka yläkertaan katsomaan oikean hinnan mikäli sitä ei kassalta löytäisi: selvästi tämä kehoitus oli meidän puoleltamme aivan väärälle henkilölle suunnattu, sillä hänelle portaiden kautta ylempään kerrokseen kiipeäminen oli vähintäänkin ainakin vatsan koon perusteella samanlainen tehtävä kuin esimerkiksi kamelin työntäminen neulansilmän lävitse. Vihaisesti tuo äijä sitten naputteli meidän hintamme kassakoneeseen ja sen jälkeen lähdimme pois.
Otin muuten kaupan pihalla sijainneista armeijan ajoneuvoistakin kuvia: paikalla oli jopa sadanviiden millimetrin kenttätykki. Valitettavasti kuitenkin kuvat eivät onnistuneet niinkään hyvin, sillä huomasin tämän koevedoksen jälkeen, että salamaa on käytettävä ulko-olosuhteissa kuvatessa - muussa tapauksessa kuvista tulee surrealistisen sinisiä. Pahoittelen tapahtunutta.
Oikeastaan tulin tänne sisälle vain kirjoittamaan tämän postauksen: kuuntelin pihamaalla istuskellessani harvinaista herkkua: yöllisen kaupungin ääniä. Oikeastaan kaupungin erittämä äänisaaste suhteellisen hiljaisen maalaismaiseman desibelitasoon verrattuna on huomattava: kaupungin yössä kuuluu vaikka mitä pärinää, porinaa, apinoiden mukellusta muistuttavaa örinää, autojen ääniä, ääretöntä kirkumista, hysteeristä naurua sekä välillä äärimmäisen tukahdettujakin ääniä. Kaiken perusteella kaupunki on siis - ja jopa minunkin kokemuksillani - vain eräänlainen ihmisen kehittämä (asvaltti)viidakko, jonka ominaisääninä tunnetut ajoneuvojen ja suurempien väestönosien ihmiselämän äänet ovat yhtä luonnollisia ympäristölleen kuin vaikkapa Kaakkois-Aasian viidakoiden apinoiden tai muun yöllisen elämän kirkuminen ja parahdukset. Urbaani ympäristö on siis yhtälailla luonnollinen ympäristö, vaikkakin kieltämättä kehitetty ja keinotekoinen.
Join ulkona myös teetä, ja toisinaan kuuntelin myös musaa MP3 - soittimesta: nyt erityisesti Red Hot Chili Peppers on kova sana. Ja siinäpä oikeastaan näette, että kykenen aivan hyvin kuuntelemaan myös Funkia ainaisen raskaamman tai kevyemmän rokin sijaan. Vaikka, kieltämättä, Funk on minun terminologiani mukaan sitä kevyemmän ja raskaamman rokin välimaastoa, joka voi potentiaalisesti eksyä ihan kummalle puolelle kumpaa tahansa genreä. Se riippuu siis esittäjän, ja tässä tapauksessa RHCP:n, ideoimasta musiikista. Lopuksi todettakoon, että en ole kuunnellut Stadium Arcadiumia vielä, mutta kieltämättä aion sen jostain jotenkin hankkia - ja tanssahdella sen tahtiin ! Haahahaha !
Noh.. Yö alkaa nyt vasta kunnolla iskemään täälläkin päälle. Ulkona on pilkkopimeää, ja taidanpa sukeltaa sen syvyyksiin vielä kerran. Taidanpa palata sen syliin kuuntelemaan sen ääniä ja haistelemaan oikean suurkaupungin industrialistista pako- ja ponnekaasujen sekoittamaa usvaa.
Haluan todeta loppuun vielä muutaman asian:
Ihanalle tyttöystävälleni: sleep tight, sweetie !
And for the rest of you lurkers:
Good night, wherever you are !
Tänään varjossa oli melkein 28 astetta iltapäivällä, puhumattakaan siitä, mitä lämpömittari taisi näyttää sitten täydessä porotuksessa. Säät ovat kieltämättä älyttömän lämpimiä ja yöt samalla mitalla "hikisiä" lakanoiden liimautuessa nukkujaan kiinni. Believe me, I know.
Nukkumisesta ei oikeastaan viime yönä tullut taaskaan mitään, ja heräsin aamulla (jo) yhdentoista aikoihin. Sen jälkeen lähdimme käymään paikallisessa Germaanien uutta Euroopan ylivaltaa korostavassa Lidlissä, jossa huomasimme "sinisessä purkissa myydyn jäätelön" olleen vihdoinkin saatavilla. Lidlissä myytiin myös räpylöitä uimiseen, joiden hankintaa punnitsin muutaman hetken. Nämä Lidlin räpylät ovat ainakin tyttöystäväni mukaan parhaimpia mitä hän on toistaiseksi käyttänyt kolmen parin jälkeen, joten onhan niiden väkisinkin oltava sitten sentään edes hiukan laadukkaita. Hankintoihin erikoistunut kommissi(oni) parhaillaan punnitseekin mahdollisuutta niiden hankintaan.
Kävimme myös viime lauantaina mm. armeijan ylijäämäkamoja sekä muuta militariaa myyvässä Kvibergin "överskottlagret:issa". Muutamana edellisenäkin vuotena olemme siellä vierailleet, vaan yleensä hintataso on ollut ikävän kova verrattuna maan yleisesti halpaan hintatasoon ja tavaran laatuun. Viime vuonna kyseinen paikka ei mitään kovinkaan uutta ollut saanut hankittua, mutta tällä kertaa sieltä löytyi sentään jotain: ostin Norjan asevoimain käytöstä poistuten ja maastokuviolla varustetun takin. Vaikka olenkin vannonut vähentäväni armeijakamaa kaapeistani, niin tällä hetkellä uskoisin omaavani oikeuden ostaa kuitenkin yhden pukineen lisää hyvinkin tyhjään kaappiini kotopuolessa.
Huvittavinta oikeastaan olikin juuri tämän Kvibergin kaupan kassalla tavaroiden maksaminen: kassalla seisoskellyt älyttömän ylipainoinen Ruotsalainen mies, ilmeisesti "Herr Kviberg" itse, sai aikaiseksi pieniä ongelmia takin maksamisen kanssa. Tätä ennen olimme huomanneet, että moisella äijällä oli niin valtavan iso maha, että se pursusi T-paidan (wtf?) alta, vaan se on tietenkin sivuseikka. Noh, maksaessamme takkia kyseinen tyyppi näki ilmeisesti sen äärettömän halvassa hinnassa jonkin epäkohdan, ja sanoi menevänsä tarkistamaan sen hinnan jostain takahuoneen luetteloista. Odoteltuamme hetken tämä paksukainen palasi kassalle, ja totesi sitten että ei löytänyt sen hintaa mistään. Totesimme ukolle, että kaikissa takeissa oli ollut tuo sama hinta vaikka tästä hintalappu puuttuikin. Herr Kviberg ei kuitenkaan uskonut meitä, vaan hetken selaili jotakin luetteloaan ja kutsui paikalle eksoottisennäköisen apulaisensa. Tämä joko Sri Lankasta tai jostain Bengalin takamailta ilmestynyt tyyppi ilmoitti paksukaiselle kevyesti, että moinen takki maksoi tietenkin neljä kertaa enemmän kuin mitä me olimme sanoneet. Tämän jälkeen sanoinkin tyypille, että en suostuisi maksamaan kyseisestä takista sitä hintaa, sillä yläkerrassa sijainneilla takeilla oli kaikilla tuo sama hinta. Herr Kviberg mulkaisi meitä vihaisesti, ja kysyi vielä varmistaakseen että olivatko nämä samoja takkeja. Totesimme sitten yhteen ääneen moiselle herralle, että menisi sitten vaikka yläkertaan katsomaan oikean hinnan mikäli sitä ei kassalta löytäisi: selvästi tämä kehoitus oli meidän puoleltamme aivan väärälle henkilölle suunnattu, sillä hänelle portaiden kautta ylempään kerrokseen kiipeäminen oli vähintäänkin ainakin vatsan koon perusteella samanlainen tehtävä kuin esimerkiksi kamelin työntäminen neulansilmän lävitse. Vihaisesti tuo äijä sitten naputteli meidän hintamme kassakoneeseen ja sen jälkeen lähdimme pois.
Otin muuten kaupan pihalla sijainneista armeijan ajoneuvoistakin kuvia: paikalla oli jopa sadanviiden millimetrin kenttätykki. Valitettavasti kuitenkin kuvat eivät onnistuneet niinkään hyvin, sillä huomasin tämän koevedoksen jälkeen, että salamaa on käytettävä ulko-olosuhteissa kuvatessa - muussa tapauksessa kuvista tulee surrealistisen sinisiä. Pahoittelen tapahtunutta.
Oikeastaan tulin tänne sisälle vain kirjoittamaan tämän postauksen: kuuntelin pihamaalla istuskellessani harvinaista herkkua: yöllisen kaupungin ääniä. Oikeastaan kaupungin erittämä äänisaaste suhteellisen hiljaisen maalaismaiseman desibelitasoon verrattuna on huomattava: kaupungin yössä kuuluu vaikka mitä pärinää, porinaa, apinoiden mukellusta muistuttavaa örinää, autojen ääniä, ääretöntä kirkumista, hysteeristä naurua sekä välillä äärimmäisen tukahdettujakin ääniä. Kaiken perusteella kaupunki on siis - ja jopa minunkin kokemuksillani - vain eräänlainen ihmisen kehittämä (asvaltti)viidakko, jonka ominaisääninä tunnetut ajoneuvojen ja suurempien väestönosien ihmiselämän äänet ovat yhtä luonnollisia ympäristölleen kuin vaikkapa Kaakkois-Aasian viidakoiden apinoiden tai muun yöllisen elämän kirkuminen ja parahdukset. Urbaani ympäristö on siis yhtälailla luonnollinen ympäristö, vaikkakin kieltämättä kehitetty ja keinotekoinen.
Join ulkona myös teetä, ja toisinaan kuuntelin myös musaa MP3 - soittimesta: nyt erityisesti Red Hot Chili Peppers on kova sana. Ja siinäpä oikeastaan näette, että kykenen aivan hyvin kuuntelemaan myös Funkia ainaisen raskaamman tai kevyemmän rokin sijaan. Vaikka, kieltämättä, Funk on minun terminologiani mukaan sitä kevyemmän ja raskaamman rokin välimaastoa, joka voi potentiaalisesti eksyä ihan kummalle puolelle kumpaa tahansa genreä. Se riippuu siis esittäjän, ja tässä tapauksessa RHCP:n, ideoimasta musiikista. Lopuksi todettakoon, että en ole kuunnellut Stadium Arcadiumia vielä, mutta kieltämättä aion sen jostain jotenkin hankkia - ja tanssahdella sen tahtiin ! Haahahaha !
Noh.. Yö alkaa nyt vasta kunnolla iskemään täälläkin päälle. Ulkona on pilkkopimeää, ja taidanpa sukeltaa sen syvyyksiin vielä kerran. Taidanpa palata sen syliin kuuntelemaan sen ääniä ja haistelemaan oikean suurkaupungin industrialistista pako- ja ponnekaasujen sekoittamaa usvaa.
Haluan todeta loppuun vielä muutaman asian:
Ihanalle tyttöystävälleni: sleep tight, sweetie !
And for the rest of you lurkers:
Good night, wherever you are !
Thursday, June 29, 2006
Shellshock: Nam' 67
Tulipa tässä noin kolme päivää sitten etsiskeltyä lävitse tämän kaupungin tarjoamia alennetuin hinnoin myytäviä pelilaareja. Jotain piti saada, ja hetken tutkiskeltuani löysinkin aihepiirin joka minua kiinnosti: Shellshock Nam 67 - nimellä kulkenut peli osui käteen. Tarkemmin sen sisältöä katsellessani muistinkin, että tämähän oli se muutama vuosi sitten ilmestynyt "inhorealistinen" katsaus Vietnamin konfliktiin.
Peli mainostaa itseään kursailemattomana esityksenä siitä, minkälainen Vietnamin sota on kaikessa kauheudessaan ollut. Nämä puistattavat yksityiskohdat esitetään pelissä mm. äärettöminä verikekkereinä, kidutusten yms. metodien esittelynä sekä irtoraajojen lentelynä ympäriinsä taistelujen tuoksinnassa. Myös seksuaalinen puoli ja nk. "nenäkarkki" ovat mukana ohjelmassa. Pelin pitäisi siis kaikin puolin olla jokseenkin realistinen kuvaus Vietnamista. Pelin piti olla jonkinlainen RPG-pläjäys Vietnamista, jonka aikana pelihahmon onnistuisi edetä aina normaalista märkäkorvasta kovaksi erikoisjoukkojen jannuksi.
Aluksi voitakoon kertoa, että peli rakentuu yhden nimettömän ja jokseenkin persoonattoman henkilön ympärille. Tämä pelaajan alter-ego, jota voitaisiin nyt vaikkapa kutsua tämän arvostelun aikana Jormaksi, kuvataan koko ajan selän takaa kasvoja sen pahemmin näyttämättä. Pelin alussa "alokas" Jorma saapuu Vietnamin synkkiin viidakoihin vuoden 1967 alussa, ja pääsee tekemään lähempää tuttavuutta uuden ryhmänsä kanssa.
Pelin taistelusysteemi on siis hyvinkin perinteinen, varsinkin konsoleilla nähty selän takaa yläviistosti kuvattu väkerrys, jossa pelaaja osoittelee tähtäintä aina kohteensa eteen painaessaan liipaisinta. Muut jäsenet ryhmästä myös ammuskelevat ympäriinsä, ja ilmeisesti jopa onnistuvat osumaankin joskus kohteisiinsa. Useimmiten kuitenkin muun tiimin tehtävänä on juoksennella ympäriinsä päättömästi kiroillen ja hyppien kunnes pelaaja itse on hoitanut homman loppuun. Tämä aspekti on kuitenkin ilmeisesti kehitetty peliin juuri tunnelmaa varten, joten katsoisin sen olevan ihan keskinkertaisesti toteutettukin olosuhteet huomioon ottaen. Se mikä kuitenkin hieman raastaa pelin uskottavuutta, on esimerkiksi se, että pelaajan toverit eivät voi missään kohti kuolla, eikä pelaajakaan oikeastaan "pelkomittarinsa" johdosta koskaan tarvitse muuta apua kun aikaa odottaakseen sen laskua takaisin punaiselta. Taistelu itsessään on myös hiukan puuroutuvaa ja äärimmäisen tylsää: jostain syystä viholliset tarvitsevat noin kolmekymmentä ammusta nahkaansa vähän pitemmiltäkin etäisyyksiltä, mutta itse osuvat sitten lähes yhtä tarkasti kuin esim. Wilhelm Tell tai John Wayne. Paras taktiikka onkin pyrkiä mahdollisimman lähelle vihollista, ja sylkeä luotia ulos piipusta niin kauan kun kohde vielä seisoo.
Tehtävien välissä Jorma pääsee itsekin käyskentelemään pitkin viidakossa sijaitsevaa tukikohtaa, jossa sopii sitten testailla erilaisia aseita tai louskuttaa leukojaan muitten sotamiesten kanssa. Jorma voi myös käydä naisissa kerättyään tietyn määrän "palkkakolikoita" tehtävien aikana: itse akti on kuitenkin hyvinkin säälittävä väsäys mustan ruudun ja muutaman ähkäisyn siivittämänä. Huomasin myöhemmin, että päästyään pelin lävitse on myös mahdollista kerätä varsin kesyjä alastonkuvia näistä ilotalon neljästä eri naisesta pelin galleriaan, mikäli mielii käydä läpi nämä kaikki eri vääräsääret jossain vaiheessa.
Pelin tehtävä itsessään ovat hyvinkin pitkälti tasan yhden kaavan toteutumista: ammu kaikki kuoliaaksi, niin pääset seuraavalle tasolle. Jopa pelin puolivälissä mukaan tulevat erikoisjoukkojen hiiviskelymäiset tehtävät hoituvat loppujen lopuksi armottomalla räiskinnällä. Tämä tekeekin koko pelistä pitemmän päälle äärimmäisen tylsää hiiren oikean napin painelua sarjojen soidessa pitkin viidakkoja. Myös tämä kohuttu "sotamiehestä erikoisjoukkoihin" - edistys tapahtuu väistämättä pelin toisella puoliskolla, joten väistämätöntä etenemistä tapahtuu joka tapauksessa.
Kieltämättä Shellshockin tunnelma on kohdallaan: muut ryhmäläiset ovat mitä ihmeellisimpiä viheltäjiä ja sekopäitä, joiden päätyminen Vietnamiin on yhtä kyseenalaista kuin George W. Bushin älynlahjat. Peliin on saatu mukaan sopivasti niin Platoonista kersantti Eliasta muistuttava hahmo kuin Full Metal Jacketin "rakastettavaa" Animal Motheriakin rankasti apinoiva tapaus. Ikävä kyllä hahmojen väliset suhteet ja erityisesti pelaajan itsensä luonne jää hiukan turhan monotonisen räiskinnän alle. Shellshock ei siis läheskään vastaa esim. Vietcongin tunnelmaa, jonka juuri sen hahmot loivat ryhmänä toimiessaan. Pelin kehittäjät olisivat myös saaneet kiinnittää enemmän huomiota vihollisen suunnitteluun, sillä esimerkiksi siihen panostettu ääninäyttely on hirvittävän huonoa: Vietcongit huutelevat sarjakuvamaisesti Jorman perään uhkauksia ruumissäkissä kotiin palaamiseen sekä siitä, miten he saavat tyhmän jenkin kiinni ja tekevät hänelle kauheuksia.
Shellshock: Nam 67 olisi kieltämättä voinut olla ihan kelpo peli. Se kuitenkin kaatuu mm. huonoon taistelujen toteutukseen, liian yksinkertaiseen tehtävänläpäisyyn sekä hieman keskeneräiseen suunnitteluun lähes jokaisella osa-alueella. Pelissä on kuitenkin ihan sinänsä jännä juoni, josta ei loppujen lopuksi puutu hurjia käänteitä ja mainitsemiani erinomaisia hahmoja. Tämä peli tulee olemaan ihan hyvää viihdettä lyhyen tovin, mikäli ei etsi kovinkaan totista ja huoliteltua Vietnamista kertovaa räiskintää. Se antaa parhaimmillaan viihtyvyyttä viikon verran, parhaimmillaan kahden - onneksi kuitenkin huonompiakin tekeleitä kaikissa suhteissa on nähty tästäkin aiheesta.
Peli mainostaa itseään kursailemattomana esityksenä siitä, minkälainen Vietnamin sota on kaikessa kauheudessaan ollut. Nämä puistattavat yksityiskohdat esitetään pelissä mm. äärettöminä verikekkereinä, kidutusten yms. metodien esittelynä sekä irtoraajojen lentelynä ympäriinsä taistelujen tuoksinnassa. Myös seksuaalinen puoli ja nk. "nenäkarkki" ovat mukana ohjelmassa. Pelin pitäisi siis kaikin puolin olla jokseenkin realistinen kuvaus Vietnamista. Pelin piti olla jonkinlainen RPG-pläjäys Vietnamista, jonka aikana pelihahmon onnistuisi edetä aina normaalista märkäkorvasta kovaksi erikoisjoukkojen jannuksi.
Aluksi voitakoon kertoa, että peli rakentuu yhden nimettömän ja jokseenkin persoonattoman henkilön ympärille. Tämä pelaajan alter-ego, jota voitaisiin nyt vaikkapa kutsua tämän arvostelun aikana Jormaksi, kuvataan koko ajan selän takaa kasvoja sen pahemmin näyttämättä. Pelin alussa "alokas" Jorma saapuu Vietnamin synkkiin viidakoihin vuoden 1967 alussa, ja pääsee tekemään lähempää tuttavuutta uuden ryhmänsä kanssa.
Pelin taistelusysteemi on siis hyvinkin perinteinen, varsinkin konsoleilla nähty selän takaa yläviistosti kuvattu väkerrys, jossa pelaaja osoittelee tähtäintä aina kohteensa eteen painaessaan liipaisinta. Muut jäsenet ryhmästä myös ammuskelevat ympäriinsä, ja ilmeisesti jopa onnistuvat osumaankin joskus kohteisiinsa. Useimmiten kuitenkin muun tiimin tehtävänä on juoksennella ympäriinsä päättömästi kiroillen ja hyppien kunnes pelaaja itse on hoitanut homman loppuun. Tämä aspekti on kuitenkin ilmeisesti kehitetty peliin juuri tunnelmaa varten, joten katsoisin sen olevan ihan keskinkertaisesti toteutettukin olosuhteet huomioon ottaen. Se mikä kuitenkin hieman raastaa pelin uskottavuutta, on esimerkiksi se, että pelaajan toverit eivät voi missään kohti kuolla, eikä pelaajakaan oikeastaan "pelkomittarinsa" johdosta koskaan tarvitse muuta apua kun aikaa odottaakseen sen laskua takaisin punaiselta. Taistelu itsessään on myös hiukan puuroutuvaa ja äärimmäisen tylsää: jostain syystä viholliset tarvitsevat noin kolmekymmentä ammusta nahkaansa vähän pitemmiltäkin etäisyyksiltä, mutta itse osuvat sitten lähes yhtä tarkasti kuin esim. Wilhelm Tell tai John Wayne. Paras taktiikka onkin pyrkiä mahdollisimman lähelle vihollista, ja sylkeä luotia ulos piipusta niin kauan kun kohde vielä seisoo.
Tehtävien välissä Jorma pääsee itsekin käyskentelemään pitkin viidakossa sijaitsevaa tukikohtaa, jossa sopii sitten testailla erilaisia aseita tai louskuttaa leukojaan muitten sotamiesten kanssa. Jorma voi myös käydä naisissa kerättyään tietyn määrän "palkkakolikoita" tehtävien aikana: itse akti on kuitenkin hyvinkin säälittävä väsäys mustan ruudun ja muutaman ähkäisyn siivittämänä. Huomasin myöhemmin, että päästyään pelin lävitse on myös mahdollista kerätä varsin kesyjä alastonkuvia näistä ilotalon neljästä eri naisesta pelin galleriaan, mikäli mielii käydä läpi nämä kaikki eri vääräsääret jossain vaiheessa.
Pelin tehtävä itsessään ovat hyvinkin pitkälti tasan yhden kaavan toteutumista: ammu kaikki kuoliaaksi, niin pääset seuraavalle tasolle. Jopa pelin puolivälissä mukaan tulevat erikoisjoukkojen hiiviskelymäiset tehtävät hoituvat loppujen lopuksi armottomalla räiskinnällä. Tämä tekeekin koko pelistä pitemmän päälle äärimmäisen tylsää hiiren oikean napin painelua sarjojen soidessa pitkin viidakkoja. Myös tämä kohuttu "sotamiehestä erikoisjoukkoihin" - edistys tapahtuu väistämättä pelin toisella puoliskolla, joten väistämätöntä etenemistä tapahtuu joka tapauksessa.
Kieltämättä Shellshockin tunnelma on kohdallaan: muut ryhmäläiset ovat mitä ihmeellisimpiä viheltäjiä ja sekopäitä, joiden päätyminen Vietnamiin on yhtä kyseenalaista kuin George W. Bushin älynlahjat. Peliin on saatu mukaan sopivasti niin Platoonista kersantti Eliasta muistuttava hahmo kuin Full Metal Jacketin "rakastettavaa" Animal Motheriakin rankasti apinoiva tapaus. Ikävä kyllä hahmojen väliset suhteet ja erityisesti pelaajan itsensä luonne jää hiukan turhan monotonisen räiskinnän alle. Shellshock ei siis läheskään vastaa esim. Vietcongin tunnelmaa, jonka juuri sen hahmot loivat ryhmänä toimiessaan. Pelin kehittäjät olisivat myös saaneet kiinnittää enemmän huomiota vihollisen suunnitteluun, sillä esimerkiksi siihen panostettu ääninäyttely on hirvittävän huonoa: Vietcongit huutelevat sarjakuvamaisesti Jorman perään uhkauksia ruumissäkissä kotiin palaamiseen sekä siitä, miten he saavat tyhmän jenkin kiinni ja tekevät hänelle kauheuksia.
Shellshock: Nam 67 olisi kieltämättä voinut olla ihan kelpo peli. Se kuitenkin kaatuu mm. huonoon taistelujen toteutukseen, liian yksinkertaiseen tehtävänläpäisyyn sekä hieman keskeneräiseen suunnitteluun lähes jokaisella osa-alueella. Pelissä on kuitenkin ihan sinänsä jännä juoni, josta ei loppujen lopuksi puutu hurjia käänteitä ja mainitsemiani erinomaisia hahmoja. Tämä peli tulee olemaan ihan hyvää viihdettä lyhyen tovin, mikäli ei etsi kovinkaan totista ja huoliteltua Vietnamista kertovaa räiskintää. Se antaa parhaimmillaan viihtyvyyttä viikon verran, parhaimmillaan kahden - onneksi kuitenkin huonompiakin tekeleitä kaikissa suhteissa on nähty tästäkin aiheesta.
Tuesday, June 27, 2006
Getting the Hookah
Hi all !
I arrived here in Sweden a few days ago, and the weather's been absolutely shitty. You've got huge rainshowers and it's as cold as in the autumn here. Sometimes the sun shines, though, and the overall weather becomes slightly better. This little "shenanigan" with the weather really left me wondering if I had left home at all. Guess I didn't.
But I'm not here to talk about the weather, hell no. Instead, I'm informing you potential readers on my latest acquisition: the Arabic "waterpipe", also known as a "Nargile" or a "Shisha". Most of us westerners refer to this psychedelic device as a Hookah, but I believe that this specific name along with its' etymology comes from some western country rather than from Lebanon, India or Persia where the original names came from.
Anyway, nowadays Sweden carries Hookah-pipes all over the major cities (and maybe around a few of the smaller towns too, who knows) and the popularity of the pipe is increasing globally as well. It wasn't exactly hard to find a small shop around the parts that had Hookah-pipes for sale in the right district. Of course you can't just waltz downtown and start looking for places with these pipes, instead you've got to set your course down to the more ethnically varied blocks. You will certainly come by several shops willing to sell them along with all the possible accessories available.
We picked up this fine little specimen from a shop run by just one man on a street corner. He had the smaller models going for twelve euros and the bigger ones were, as I understood, only slightly more expensive. It's quite obvious that you can't find Hookah-pipes with these sorts of prices from back home: in fact, I've read that they cost from around 24 to 60 euros back home.
I chose the smaller model purely for ease of transportation. The bigger one would've certainly been more tempting, but unfortunately it has never been easy to bring back stuff from this country anyway. So, after buying the pipe, we went down to another shop nearby, and incquired if they had any molasses for the pipe. Now, first of all, I have to inform you that the molasses used in the Hookah-pipe are not exactly traditional tobacco: the Hookah molasses are usually flavored with the taste of a fruit, and it includes no tar and a very small amount of nicotine, if at all. The molasses contain, in most cases, some tobacco, but they're also binded together with honey and sugar. These things are alot more safer to smoke than normal tobaccos, as a matter a fact.
So, this little shop we arrived in carried small packs of apple-flavored molasses. We bought a pack, and the older relatively who I had with me said, that maybe we should go and check out this nearby mall that also includes an "oriental store that might be carrying other tastes". So we went, and arrived to see a large table chucked full of various flavored molasses ! We bought a small case containing molasses by the Coca-Cola flavor (and I'm sure that the producers of this stuff had surely asked for a permission to use the Coca-Cola brand's name and taste on their products, too).
As we arrived home, we tested how the thing worked. Since I don't smoke - not even Hookah-pipes - I ordered my male relative to have a go at it. He was very anxious to try it out, and after a few moments on Google and using common sense, we got it set up and working. After about fifteen minutes, the room was filled with the distinct smell of Coca-Cola. As my associate had tasted the stuff, he said that the stuff coming out indeed tasted like the real thing ! The room started to smell like Coke too, so we decided to call it quits and open the windows for some instant fresh air.
The inner workings of the pipe were quite simple: you put the molasses on the little cup on top of the pipe, and cover the whole cup with some tin foil. Then you punch little holes on the tin foil and put some hot coal on top of the punctured tin foil. The next step is to fill the little (or big, depending on the model) water container located at the bottom of the pipe with some fresh and cold water. You can even add some ice cubes in the water in order to make the smoking experience slightly more "cool". As the coal burns the tobacco, some very smooth and relaxing smoke should start coming out of the hose in a few moments. It might take some time to get the pipes running though, so don't be surprised if the first smoking experience won't resemble huge freakin' amounts of riot gas going off.
As final words, I can tell you this: I've bought this pipe purely as decoration. I'm not interested in smoking anything, nor did I even have a taste. However watching the whole process, I've learned that the experience of smoking can be very different depending on the culture: out here we just pull one from our pockets, light it and get moving. In the Middle East and India, however, setting up the pipe and smoking it requires more preparation but eventually is alot more fulfilling and fun. The reason for the preferance of the water pipe over the "more modern" cigarettes is simply the reason that it's more healthier and the entire session of smoking a Hookah can also serve as social event where people discuss daily events while puffing away.
I'd have to say, that the Hookah is indeed alot more than meets the eye at first glance.
I arrived here in Sweden a few days ago, and the weather's been absolutely shitty. You've got huge rainshowers and it's as cold as in the autumn here. Sometimes the sun shines, though, and the overall weather becomes slightly better. This little "shenanigan" with the weather really left me wondering if I had left home at all. Guess I didn't.
But I'm not here to talk about the weather, hell no. Instead, I'm informing you potential readers on my latest acquisition: the Arabic "waterpipe", also known as a "Nargile" or a "Shisha". Most of us westerners refer to this psychedelic device as a Hookah, but I believe that this specific name along with its' etymology comes from some western country rather than from Lebanon, India or Persia where the original names came from.
Anyway, nowadays Sweden carries Hookah-pipes all over the major cities (and maybe around a few of the smaller towns too, who knows) and the popularity of the pipe is increasing globally as well. It wasn't exactly hard to find a small shop around the parts that had Hookah-pipes for sale in the right district. Of course you can't just waltz downtown and start looking for places with these pipes, instead you've got to set your course down to the more ethnically varied blocks. You will certainly come by several shops willing to sell them along with all the possible accessories available.
We picked up this fine little specimen from a shop run by just one man on a street corner. He had the smaller models going for twelve euros and the bigger ones were, as I understood, only slightly more expensive. It's quite obvious that you can't find Hookah-pipes with these sorts of prices from back home: in fact, I've read that they cost from around 24 to 60 euros back home.
I chose the smaller model purely for ease of transportation. The bigger one would've certainly been more tempting, but unfortunately it has never been easy to bring back stuff from this country anyway. So, after buying the pipe, we went down to another shop nearby, and incquired if they had any molasses for the pipe. Now, first of all, I have to inform you that the molasses used in the Hookah-pipe are not exactly traditional tobacco: the Hookah molasses are usually flavored with the taste of a fruit, and it includes no tar and a very small amount of nicotine, if at all. The molasses contain, in most cases, some tobacco, but they're also binded together with honey and sugar. These things are alot more safer to smoke than normal tobaccos, as a matter a fact.
So, this little shop we arrived in carried small packs of apple-flavored molasses. We bought a pack, and the older relatively who I had with me said, that maybe we should go and check out this nearby mall that also includes an "oriental store that might be carrying other tastes". So we went, and arrived to see a large table chucked full of various flavored molasses ! We bought a small case containing molasses by the Coca-Cola flavor (and I'm sure that the producers of this stuff had surely asked for a permission to use the Coca-Cola brand's name and taste on their products, too).
As we arrived home, we tested how the thing worked. Since I don't smoke - not even Hookah-pipes - I ordered my male relative to have a go at it. He was very anxious to try it out, and after a few moments on Google and using common sense, we got it set up and working. After about fifteen minutes, the room was filled with the distinct smell of Coca-Cola. As my associate had tasted the stuff, he said that the stuff coming out indeed tasted like the real thing ! The room started to smell like Coke too, so we decided to call it quits and open the windows for some instant fresh air.
The inner workings of the pipe were quite simple: you put the molasses on the little cup on top of the pipe, and cover the whole cup with some tin foil. Then you punch little holes on the tin foil and put some hot coal on top of the punctured tin foil. The next step is to fill the little (or big, depending on the model) water container located at the bottom of the pipe with some fresh and cold water. You can even add some ice cubes in the water in order to make the smoking experience slightly more "cool". As the coal burns the tobacco, some very smooth and relaxing smoke should start coming out of the hose in a few moments. It might take some time to get the pipes running though, so don't be surprised if the first smoking experience won't resemble huge freakin' amounts of riot gas going off.
As final words, I can tell you this: I've bought this pipe purely as decoration. I'm not interested in smoking anything, nor did I even have a taste. However watching the whole process, I've learned that the experience of smoking can be very different depending on the culture: out here we just pull one from our pockets, light it and get moving. In the Middle East and India, however, setting up the pipe and smoking it requires more preparation but eventually is alot more fulfilling and fun. The reason for the preferance of the water pipe over the "more modern" cigarettes is simply the reason that it's more healthier and the entire session of smoking a Hookah can also serve as social event where people discuss daily events while puffing away.
I'd have to say, that the Hookah is indeed alot more than meets the eye at first glance.
Monday, June 26, 2006
Viisi päivää vesisadetta
Nyt olen sitten täällä Ruotsin puolella.
Ilmat ovat kyllä olleet aivan kammottavia. Pakkasin mukaani ainoastaan T-paitoja, sillä arvelin että aikaisempien vuosien kokemusten perusteella tässä maassahan ei koskaan voi olla nk. "huono ilma". Saavuttuani paikalle kuitenkin alkoi satamaan vettä, jonka jälkeen taivas on ollut enemmän tai vähemmän harmaa ja vettä tullut alas tasaisin väliajoin. Täytyi myös mennä kauppaan ostamaan itselleen muutamia hiukan lämpimämpiä vaatteita, sillä muutamalla T-paidalla ja "lomailutarkoituksiin" tarkoitetuilla housuilla ei pitkälle päästy.
Olen pääasiallisesti istuskellut sisällä alun matkustelujen jälkeen ja lukenut kirjoja. Ulos ei oikein viitsi mennä, sillä muussa tapauksessa mieleen tulee väkisinkin kotimaa, jonka kamaralla on kylmä ja sataa alas mitä milloinkin. Katselin DVD:ltä vihdoinkin myös tämän ensimmäisen Lord Of The Rings - spektaakkelin, jonka syvempi olemus kyllä oikeastaan jäi minulle vähän epäselväksi. Kävin myös paikallisessa Lidlissä, jonka parhaimmista tuotteista täytyi kysyä tyttöystävältäni, joka lähinnä hankkii kotipuolessa kaikki ruokatavaransa sieltä. Onneksi kuitenkin makumme ovat hyvinkin samanlaiset, joten kaikki muonat joita hän luetteli, kelpasivat myös minulle.
Tämä Saksalaisten moderni maailmanvalloitukseen tähtäävä suunnitelma, Lidl, alkaa nykyään muistuttamaan tätä länsimaista "Shell ja McDonalds joka kylässä ja taajamassa" - asettelua, joka pitää paikkansa jopa kotona. Lidl alkaa hiljalleen työntymään jopa tänne rikkaan Ruotsin puolelle, ja uskokaapa tai älkääkä, mutta ihmisiä jopa käy siellä ostoksilla !
Juhannuskin oli tuossa "eräänä päivänä", ja se jos mikä olikin hiukka paska kokemus: istuskelimme sisällä, jonka jälkeen meidät soitettiin myöhään illalla katsomaan jonkun paikallisen Suomalaisen "urheiluseuran" sytyttämää kokkoa ja sitä ympäröimää juopottelua. Otin kyseisestä tapahtumasta muutamia kuvia, jonka jälkeen painuimme takaisin tänne äärimmäisen vittuntuneina. Hiljalleen minusta alkoi tuntumaan siltä, että olisi ollut parempi idea viettää koko juhannus kotona tyttöystäväni kanssa. Noh, asiahan korjataan.
Kirjoittelen tässä muutamia postauksia lähipäivinä erinäisistäkin aiheista, joten stay tuned.
Ilmat ovat kyllä olleet aivan kammottavia. Pakkasin mukaani ainoastaan T-paitoja, sillä arvelin että aikaisempien vuosien kokemusten perusteella tässä maassahan ei koskaan voi olla nk. "huono ilma". Saavuttuani paikalle kuitenkin alkoi satamaan vettä, jonka jälkeen taivas on ollut enemmän tai vähemmän harmaa ja vettä tullut alas tasaisin väliajoin. Täytyi myös mennä kauppaan ostamaan itselleen muutamia hiukan lämpimämpiä vaatteita, sillä muutamalla T-paidalla ja "lomailutarkoituksiin" tarkoitetuilla housuilla ei pitkälle päästy.
Olen pääasiallisesti istuskellut sisällä alun matkustelujen jälkeen ja lukenut kirjoja. Ulos ei oikein viitsi mennä, sillä muussa tapauksessa mieleen tulee väkisinkin kotimaa, jonka kamaralla on kylmä ja sataa alas mitä milloinkin. Katselin DVD:ltä vihdoinkin myös tämän ensimmäisen Lord Of The Rings - spektaakkelin, jonka syvempi olemus kyllä oikeastaan jäi minulle vähän epäselväksi. Kävin myös paikallisessa Lidlissä, jonka parhaimmista tuotteista täytyi kysyä tyttöystävältäni, joka lähinnä hankkii kotipuolessa kaikki ruokatavaransa sieltä. Onneksi kuitenkin makumme ovat hyvinkin samanlaiset, joten kaikki muonat joita hän luetteli, kelpasivat myös minulle.
Tämä Saksalaisten moderni maailmanvalloitukseen tähtäävä suunnitelma, Lidl, alkaa nykyään muistuttamaan tätä länsimaista "Shell ja McDonalds joka kylässä ja taajamassa" - asettelua, joka pitää paikkansa jopa kotona. Lidl alkaa hiljalleen työntymään jopa tänne rikkaan Ruotsin puolelle, ja uskokaapa tai älkääkä, mutta ihmisiä jopa käy siellä ostoksilla !
Juhannuskin oli tuossa "eräänä päivänä", ja se jos mikä olikin hiukka paska kokemus: istuskelimme sisällä, jonka jälkeen meidät soitettiin myöhään illalla katsomaan jonkun paikallisen Suomalaisen "urheiluseuran" sytyttämää kokkoa ja sitä ympäröimää juopottelua. Otin kyseisestä tapahtumasta muutamia kuvia, jonka jälkeen painuimme takaisin tänne äärimmäisen vittuntuneina. Hiljalleen minusta alkoi tuntumaan siltä, että olisi ollut parempi idea viettää koko juhannus kotona tyttöystäväni kanssa. Noh, asiahan korjataan.
Kirjoittelen tässä muutamia postauksia lähipäivinä erinäisistäkin aiheista, joten stay tuned.
Tuesday, June 20, 2006
Couldn't stand the weather.. Again
Minä lähden huomenna taas hiukan lomailemaan pääsykokeiden jälkeen.
Olin nimittäin eilen suorittamassa ne, ja nähtäväksi jää että kuinka ne nyt sitten menivätkään. Luultavasti menivät edes jotenkin, sillä olisi mahtavan kivaa päästä opiskelemaan jotakin ettei armeija veisi minua kantamaan kivääriä ja reppua jossakin suonsilmäkkeessä muutaman euron päiväpalkalla.
Säät ovat myös olleet todella hyviä viime aikoina, vaikkakin äärettömän kuumia. Nykyisin ei pysty enää nukkumaankaan koko yötä rauhassa, sillä lakanat liimautuvat ihoon kiinni kuin liiman vaikutuksesta.
Tässä pääsykokeiden jälkeisessä tilassa on pitänyt myös keksiä vähän tehtävää, ja eilen palatessani Espoosta kävin pääkaupunkimme Anttila-ketjun tavaratalon kautta, ja nostin sieltä mukaani itselleni ja tyttöystävälleni hieman katseltavaa: mukaani tarttui nk. "Kauhukoira" - boksi täynnä horroria. Ostin tyttöystävälle myös yhden animen, sillä se sattui olemaan tarjouksessa. Tämän jälkeen poistuin kotiini läkähdyttävän bussimatkan jälkeen, ja huomasin että asuinpaikassani myös elelevä koira oli onnistunut syystä taikka toisesta oksentelemaan (jälleen kerran) pitkin sohvia.
Katselin muutaman elokuvan tästä boksista, ja voinpa todeta, että toistaiseksi Dog Soldiers ja tietenkin Evil Dead olivat erinomaisia. Tällä hetkellä "tsiigailen" lävitse 1980-luvun kauhuelokuvaa, nimeltään "The Gate", jossa naapuruston pikkupojat päästävät puun alla asustelevat perkeleet vapaaksi. Kieltämättä tämä ei kyllä ole ihan se kaikista parhain tekele, mutta ainakaan kyseinen elokuva ei sisällä nk. "pehmokauhua", vaan on raakaa verisen mössön tahrimaa kiljumista ja yrjöilyä pitkin yötä. Kyseessä on siis pääosaa esittävien pikkupoikien imagoista huolimatta ihan menevää kauhua, joka keskinkertaisuudestaan ja älyttömästä 1980-luvun energiastaan huolimatta on ihan menevä.
Tämä päivä menee epäilemättä elokuvia katsellessa ja huomenna aamulla lähdetään sitten kohti "läntisen auringon maata", jossa meitä odottaakin hieman reilumpi seikkailu.
Olin nimittäin eilen suorittamassa ne, ja nähtäväksi jää että kuinka ne nyt sitten menivätkään. Luultavasti menivät edes jotenkin, sillä olisi mahtavan kivaa päästä opiskelemaan jotakin ettei armeija veisi minua kantamaan kivääriä ja reppua jossakin suonsilmäkkeessä muutaman euron päiväpalkalla.
Säät ovat myös olleet todella hyviä viime aikoina, vaikkakin äärettömän kuumia. Nykyisin ei pysty enää nukkumaankaan koko yötä rauhassa, sillä lakanat liimautuvat ihoon kiinni kuin liiman vaikutuksesta.
Tässä pääsykokeiden jälkeisessä tilassa on pitänyt myös keksiä vähän tehtävää, ja eilen palatessani Espoosta kävin pääkaupunkimme Anttila-ketjun tavaratalon kautta, ja nostin sieltä mukaani itselleni ja tyttöystävälleni hieman katseltavaa: mukaani tarttui nk. "Kauhukoira" - boksi täynnä horroria. Ostin tyttöystävälle myös yhden animen, sillä se sattui olemaan tarjouksessa. Tämän jälkeen poistuin kotiini läkähdyttävän bussimatkan jälkeen, ja huomasin että asuinpaikassani myös elelevä koira oli onnistunut syystä taikka toisesta oksentelemaan (jälleen kerran) pitkin sohvia.
Katselin muutaman elokuvan tästä boksista, ja voinpa todeta, että toistaiseksi Dog Soldiers ja tietenkin Evil Dead olivat erinomaisia. Tällä hetkellä "tsiigailen" lävitse 1980-luvun kauhuelokuvaa, nimeltään "The Gate", jossa naapuruston pikkupojat päästävät puun alla asustelevat perkeleet vapaaksi. Kieltämättä tämä ei kyllä ole ihan se kaikista parhain tekele, mutta ainakaan kyseinen elokuva ei sisällä nk. "pehmokauhua", vaan on raakaa verisen mössön tahrimaa kiljumista ja yrjöilyä pitkin yötä. Kyseessä on siis pääosaa esittävien pikkupoikien imagoista huolimatta ihan menevää kauhua, joka keskinkertaisuudestaan ja älyttömästä 1980-luvun energiastaan huolimatta on ihan menevä.
Tämä päivä menee epäilemättä elokuvia katsellessa ja huomenna aamulla lähdetään sitten kohti "läntisen auringon maata", jossa meitä odottaakin hieman reilumpi seikkailu.
Friday, June 16, 2006
15.6.2006 - Visiitti paikalliseen Buddhalaistemppeliin
Sipoo on muuten oikeastaan aika tylsä paikka, vaan löytyypä meiltä toisinaan pieniä erikoisuuksiakin: yksi niistä on tässä ihan lähellä sijaitseva Buddhalaistemppeli. Se on ollut pystyssä jo useamman vuoden, vaan en ole itse tuntenut suurempaa vetoa käydä siellä vierailemassa.
Päätimme kuitenkin "associateni" Mr. MG:n kanssa käydä tutustumassa paikkaan erään keskustelun siivittämänä. Lähtökohtana oli siis pääasiallisesti saada selville, että minkälainen tämä ulkomaille sijoitettu temppeli oikeastaan onkaan sisältäpäin. Meitä myös kiinnosti saada tietoa Buddhalaisuudesta itsestään - miksipä siis ei, totesimme.
Kuten kuvistakin näkee, niin paikka pyrkii olemaan mahdollisemman autenttinen muihinkin temppeleihin verrattuna. Tuo kyltti pihan keskellä olevan patsaan ohella on tuotu kyseisen temppelin ainoan munkin kotimaasta, Thaimaasta, jossa ne on valmistettukin. Temppelissä ei siis ole täyttä miehitystä päällä, vaan se kuuluu yhteen pienimmistä Buddhalaistemppeleistä koko maailmassa. Suurimmat Buddhalaistemppelit, joita voisi oikeastaan kuvailla munkkiluostareiksi, sijaitsevat Thaimaassa: niiden miehitys taas vaihtelee aina 35 000 munkin yhteisöstä hiukan pienempiin.
Päästessämme pihalle, kukaan ei kuitenkaan ollut kotona. Hetken aikaa kävelimme ympyrää ottaen kuvia kaikesta mikä eteen sattui kuin mitkäkin Japanilaiset turistit. Hetken odoteltuamme pihaan saapui kuitenkin itse munkki kolmen auton saattueella, joka sisälsi myös muutamia Thaimaalaisia ihmisiä. Yksi Suomalainenkin mies löytyi tämän Aasialaisen joukon seasta, ja hän pyysi meitä käymään peremmälle pelkäämättä. Arastelimme hetken, jonka jälkeen pääsimme sisään. Munkki odotti meitä hymyillen olohuoneensa pöydän ääressä ja vieressä sitten pörisi televisio Thaimaalaista ohjelmaa syytäen.
Oli jo alusta asti selvää, että minä joutuisin puhemieheksi tälle reissulle. Täten hyväksyin roolini, ja aloin heti kertoilemaan munkille syitä siihen, miksi olimmekaan tulleet. Munkki oli kuitenkin yleisesti älyttömän huumorintajuinen ja positiivinen ihminen, joka kieltämättä esitteli meille paikan aivan läpikotaisin. Aluksi menimme katsomaan varsinaista salia, missä mm. Buddhan patsas sijaitsi:
Päätimme kuitenkin "associateni" Mr. MG:n kanssa käydä tutustumassa paikkaan erään keskustelun siivittämänä. Lähtökohtana oli siis pääasiallisesti saada selville, että minkälainen tämä ulkomaille sijoitettu temppeli oikeastaan onkaan sisältäpäin. Meitä myös kiinnosti saada tietoa Buddhalaisuudesta itsestään - miksipä siis ei, totesimme.
Kuten kuvistakin näkee, niin paikka pyrkii olemaan mahdollisemman autenttinen muihinkin temppeleihin verrattuna. Tuo kyltti pihan keskellä olevan patsaan ohella on tuotu kyseisen temppelin ainoan munkin kotimaasta, Thaimaasta, jossa ne on valmistettukin. Temppelissä ei siis ole täyttä miehitystä päällä, vaan se kuuluu yhteen pienimmistä Buddhalaistemppeleistä koko maailmassa. Suurimmat Buddhalaistemppelit, joita voisi oikeastaan kuvailla munkkiluostareiksi, sijaitsevat Thaimaassa: niiden miehitys taas vaihtelee aina 35 000 munkin yhteisöstä hiukan pienempiin.
Päästessämme pihalle, kukaan ei kuitenkaan ollut kotona. Hetken aikaa kävelimme ympyrää ottaen kuvia kaikesta mikä eteen sattui kuin mitkäkin Japanilaiset turistit. Hetken odoteltuamme pihaan saapui kuitenkin itse munkki kolmen auton saattueella, joka sisälsi myös muutamia Thaimaalaisia ihmisiä. Yksi Suomalainenkin mies löytyi tämän Aasialaisen joukon seasta, ja hän pyysi meitä käymään peremmälle pelkäämättä. Arastelimme hetken, jonka jälkeen pääsimme sisään. Munkki odotti meitä hymyillen olohuoneensa pöydän ääressä ja vieressä sitten pörisi televisio Thaimaalaista ohjelmaa syytäen.
Oli jo alusta asti selvää, että minä joutuisin puhemieheksi tälle reissulle. Täten hyväksyin roolini, ja aloin heti kertoilemaan munkille syitä siihen, miksi olimmekaan tulleet. Munkki oli kuitenkin yleisesti älyttömän huumorintajuinen ja positiivinen ihminen, joka kieltämättä esitteli meille paikan aivan läpikotaisin. Aluksi menimme katsomaan varsinaista salia, missä mm. Buddhan patsas sijaitsi:
Tämä "olohuone" oli todellakin hyvin erilainen siihen, mitä olimme ennen nähneet. Buddhan patsas oli todellakin koristeluineen aivan mahtava, jonka lisäksi huone mm. sisälsi Dalai Laman taulun monen muun kiintoisan asian lisäksi. Toisella seinällä lepäsi myös Thaimaan kuninkaan taulu, jonka alla oli hänelle osoitettu vieraskirja: munkki pyysi meitä kirjoittamaan nimemme terveisiksi hänelle. Teimme niin ilman sen kummempia mukinoita.
Tämän jälkeen munkki tarjosi meille appelsiinimehua, ja aloimme yleisesti keskustelemaan kaikenlaisesta. Munkki esitteli meille mm. erilaisia harjoituksia joita hän tarjosi: meditaatiota yms. rauhoittumisharjoituksia. Lisäksi munkki kertoi että hänellä oli maisterin tutkinto Buddhimista eräästä yliopistosta yhdysvalloissa ja ennen kuin tuli suomeen, niin hän oli asunut vuoden Alaskassa. Sitä ennen hän oli mm. ollut palveluksessa Ruotsin puolella ja osasi ainakin n. viittä eri kieltä.
Tämän jälkeen kerroin munkille, että tunsin länsimaisten uskontojen kallistuneen enemmän materialisten hyötyjen ja yleisen liiketalouden puolelle, kuin siihen mihin se oli alunperinkin luotu. Munkki totesikin, että kieltämättä hän oli huomannut länsimaisen yhteiskuntamme olevan hyvinkin materialistinen. Vaikka kaikki olikin yhteiskunnallisesti kunnossa, kuten esimerkiksi tiet ja muu infrastruktuuri, niin ihmiset eivät kuitenkaan olleet hänen mielestään onnellisia. Siltikin Thaimaassa, jossa ongelmia ja puutoksia riittää, ihmiset ovat vähästäkin onnellisia. Olin aivan samaa mieltä hänen kanssaan tästä huomiosta, ja luulenpa munkinkin huomanneen reaktioni.
Kun tuli aika lähteä, niin saimme vielä mukaamma kirjan nimeltään "What Buddhists Believe", joka käsitteli yleisesti Buddhalaisuuden arvoja sekä periaatteita. En ole vielä lukenut sitä, mutta lupaan syksyn mittaan sen lueskella lävitse. Munkki antoi meille molemmille myös kaksi pakettia Thaimaalaisia nuudeleita, joiden maun hän sanoi olevan erittäin maustettuja.
Näin jälkeenpäin minusta ainakin tuntui että tämä visiitti oli sen arvoista. Harvoin pääsee keskustelemaan toisesta kulttuurista tulleen ihmisen kanssa, ja vielä harvemmin näkee niinkin rauhallista ja itsensä kanssa sujut olevaa henkilöä. Kieltämättä minun elämässäni tällaisia harmonisia munkkeja ei kovinkaan usein tapaa, ja se jos mikä on jokseenkin harmillista.
Tämä visiitti siis kieltämättä pisti miettimään tämän länsimaisen yhteiskunnan arvoja sekä todellisuutta: olemmekos me todellakin niin saaketin kiireisiä ja täynnä halua menestyä että olemme kokonaan unohtaneet miten olla vähästäkin onnellisia ?
Kenties.
Thursday, June 08, 2006
Walking the tight rope
Nyt asioiden pitäisi mukamas olla nk. "paremmin".
Mukamas näillä suuremmoisilla YO-papereillani yms. muulla saavuttamallani suosiolla elämän pitäisi alkaa soljumaan eteenpäin aivan uudenlaisella vauhdilla. Niin ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut, vaan huomaan että jälleen kerran olen melkein rahaton ja kaupankäynti huuto.netin puolella on hieman kangerrellut.
Päätin myös kirjoittaa yhden aineen lisää: maantiede jäi nyt keväältä väliin, joten vetäistään se kuudes aine tässä vielä siirtymävaiheen aikana pois alta. Jos ei muuta, niin onpahan minulla ainakin huomattavasti aikaa lukea tuohon koitokseen. Se mikä kuitenkin on selvää tässä vaiheessakin jo, on se että tuosta aineesta on kirjoitettava vähintään C ja mielellään M tai E jotta sillä olisi jotakin väliä tulevaan elämääni.
Luinpa muuten taas kaksi Paasilinnan kirjaakin: Vapahtaja Surunen ja Hirtettyjen Kettujen Metsä saatiin päätökseen viidessä päivässä. Voinpa jopa todeta, että molemmat kirjat olivat kerrankin yhtä hyviä (vaikka ne peräkkäin luinkin) eivätkä sisältäneet pahemminkaan Paasilinnan perisynnin aineksia. Nyt aloitin taas yhden Paasilinnan teoksen, nimeltään Auta Armias: menosta päätellen tämä tuskinkaan tulee olemaan yhtä nautittava lukukokemus kuin nuo edelliset. Perisynnin aineksia on nimittäin jo ilmassa.
Tyttöystäväni muuttaa myös pois nykyisiltä asuinsijoiltaan Kauhavalle. Sain tietää asiasta tänään, kun vuokrasopimus oli lyöty lukkoon. Kuulemma "neighbourhood" on tuolla alueella jonne hän muuttaa varsin rauhallinen: naapureina on vain kuulemma vanhempia ukkeleita ja akkeleita jotka eivät pahemminkaan harmia aiheuttele. Kieltämättä tässä asunnonvalinnassa on onni potkaissut.
Minulla taas ovat nuo yliopiston pääsykokeet edessä 16.6.2006. Tämän jälkeen menen käymään "suuren veden takana", jonka jälkeen jatkan jokseenkin merkityksentöntä oleskeluani joko täällä tai lännempänä.
Nyt kuitenkin lähden jatkamaan viimeisten huuto.net - kaupustelujen pakkaamista kaikessa rauhassa jotta ihmiset saavat tavaransa ja minä muutaman euron kahvirahaa.
Mukamas näillä suuremmoisilla YO-papereillani yms. muulla saavuttamallani suosiolla elämän pitäisi alkaa soljumaan eteenpäin aivan uudenlaisella vauhdilla. Niin ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut, vaan huomaan että jälleen kerran olen melkein rahaton ja kaupankäynti huuto.netin puolella on hieman kangerrellut.
Päätin myös kirjoittaa yhden aineen lisää: maantiede jäi nyt keväältä väliin, joten vetäistään se kuudes aine tässä vielä siirtymävaiheen aikana pois alta. Jos ei muuta, niin onpahan minulla ainakin huomattavasti aikaa lukea tuohon koitokseen. Se mikä kuitenkin on selvää tässä vaiheessakin jo, on se että tuosta aineesta on kirjoitettava vähintään C ja mielellään M tai E jotta sillä olisi jotakin väliä tulevaan elämääni.
Luinpa muuten taas kaksi Paasilinnan kirjaakin: Vapahtaja Surunen ja Hirtettyjen Kettujen Metsä saatiin päätökseen viidessä päivässä. Voinpa jopa todeta, että molemmat kirjat olivat kerrankin yhtä hyviä (vaikka ne peräkkäin luinkin) eivätkä sisältäneet pahemminkaan Paasilinnan perisynnin aineksia. Nyt aloitin taas yhden Paasilinnan teoksen, nimeltään Auta Armias: menosta päätellen tämä tuskinkaan tulee olemaan yhtä nautittava lukukokemus kuin nuo edelliset. Perisynnin aineksia on nimittäin jo ilmassa.
Tyttöystäväni muuttaa myös pois nykyisiltä asuinsijoiltaan Kauhavalle. Sain tietää asiasta tänään, kun vuokrasopimus oli lyöty lukkoon. Kuulemma "neighbourhood" on tuolla alueella jonne hän muuttaa varsin rauhallinen: naapureina on vain kuulemma vanhempia ukkeleita ja akkeleita jotka eivät pahemminkaan harmia aiheuttele. Kieltämättä tässä asunnonvalinnassa on onni potkaissut.
Minulla taas ovat nuo yliopiston pääsykokeet edessä 16.6.2006. Tämän jälkeen menen käymään "suuren veden takana", jonka jälkeen jatkan jokseenkin merkityksentöntä oleskeluani joko täällä tai lännempänä.
Nyt kuitenkin lähden jatkamaan viimeisten huuto.net - kaupustelujen pakkaamista kaikessa rauhassa jotta ihmiset saavat tavaransa ja minä muutaman euron kahvirahaa.
Monday, May 29, 2006
Yötyö syö
Viime aikoina olen keskittänyt entistä enemmän tulonlähteekseni Huuto.netin opintotukien loputtua. Minunlaiseni aikuinen ihminen omaa oikeastaan loppujen lopuksi aivan todella suuria "juoksevia kuluja", joita kykenin aikanaan kattamaan opintotuella aivan mukavasti: nyt kuitenkin sen saanti on vähintäänkin tyrehtynyt - täten myös varallisuus on alkanut kärsimään inflaatiota.
Olen huomannut, että eläminen rupeaa olemaan vähän hiukankin kallista tässä maassa yleisestikin: bussilippukin maksaa jo niin hirvittäviä, että melkeinpä kannattaa ajeluttaa itseään taksilla Helsingin reissuilla ja takaisin. On hiukan ironista huomata, kuinka vanha sananlasku siitä, miten rahan tuloa ei huomaa, mutta sen menon kylläkin pitää kohdallani täysin paikkansa.
Lauantain ja sunnuntaina välisen yön istuskelin pihalla ja söin purkitettua ananaksesta valmistettua murskaa: samalla kuuntelin yön ääniä ja yritin keksiä että mikä puu tuotti tuon vähintäänkin patentoidun "Suomen Kesän" tuoksun. Tulin päätelmissäni siihen tulokseen, että sen täytyy olla varmasti useiden eri puulajien yhteisvaikutuksen tulosta.
Muutama minuutti sitten rustasin taas yhteisarvoltaan n. 20 euron arvosta tuotteita huomenna postitettavaksi uusille omistajilleen: tämä säälittävä nappikauppa on lähes hengenpitimiksi asti tehtyä toimintaa nykyisin- juoksevat kulut lisääntyvät nykyisin entisestäänkin.
On täytynyt tosiaankin ruveta kaivelemaan varastoja oikein kunnolla viime aikoina: yksinkertaisesti mitä enemmän tavaraa saan myydyksi, niin sitä enemmän rahaa se minulle myöskin tuo. Asia on kuitenkin toisaalta niin, että kesä ei ole missään nimessäkään se paras sesonki juuri Huuto.netin kaupoille: ihmiset nimittäin viettävät aikaa paljon vähemmän internetissä huutokauppoja seuraten juuri tänä aikana. Yhtenä vaikuttimena tähän tilanteeseen on ihmisten lisääntynyt toiminta ulkoilmassa, joka vähentää laatuaikaa tietokoneen edessä.
Latasin tässä myös Fallout 2:seen "Wasteland Merc 2" - modin, jota olen muutamien tuntien aikana hakannut: vaikeustaso ja pelattavuus ovat kuitenkin hieman ristiriidassa keskenään. Oikeastaan voisin kirjoitella tästä jonkun arvion omien kokemusten siivittämänä muutaman päivän sisällä - ihan tylsistymisen voittamiseksi.
Minä menen nyt nukkumaan joksikin aikaa.
Hyvää yötä.
Olen huomannut, että eläminen rupeaa olemaan vähän hiukankin kallista tässä maassa yleisestikin: bussilippukin maksaa jo niin hirvittäviä, että melkeinpä kannattaa ajeluttaa itseään taksilla Helsingin reissuilla ja takaisin. On hiukan ironista huomata, kuinka vanha sananlasku siitä, miten rahan tuloa ei huomaa, mutta sen menon kylläkin pitää kohdallani täysin paikkansa.
Lauantain ja sunnuntaina välisen yön istuskelin pihalla ja söin purkitettua ananaksesta valmistettua murskaa: samalla kuuntelin yön ääniä ja yritin keksiä että mikä puu tuotti tuon vähintäänkin patentoidun "Suomen Kesän" tuoksun. Tulin päätelmissäni siihen tulokseen, että sen täytyy olla varmasti useiden eri puulajien yhteisvaikutuksen tulosta.
Muutama minuutti sitten rustasin taas yhteisarvoltaan n. 20 euron arvosta tuotteita huomenna postitettavaksi uusille omistajilleen: tämä säälittävä nappikauppa on lähes hengenpitimiksi asti tehtyä toimintaa nykyisin- juoksevat kulut lisääntyvät nykyisin entisestäänkin.
On täytynyt tosiaankin ruveta kaivelemaan varastoja oikein kunnolla viime aikoina: yksinkertaisesti mitä enemmän tavaraa saan myydyksi, niin sitä enemmän rahaa se minulle myöskin tuo. Asia on kuitenkin toisaalta niin, että kesä ei ole missään nimessäkään se paras sesonki juuri Huuto.netin kaupoille: ihmiset nimittäin viettävät aikaa paljon vähemmän internetissä huutokauppoja seuraten juuri tänä aikana. Yhtenä vaikuttimena tähän tilanteeseen on ihmisten lisääntynyt toiminta ulkoilmassa, joka vähentää laatuaikaa tietokoneen edessä.
Latasin tässä myös Fallout 2:seen "Wasteland Merc 2" - modin, jota olen muutamien tuntien aikana hakannut: vaikeustaso ja pelattavuus ovat kuitenkin hieman ristiriidassa keskenään. Oikeastaan voisin kirjoitella tästä jonkun arvion omien kokemusten siivittämänä muutaman päivän sisällä - ihan tylsistymisen voittamiseksi.
Minä menen nyt nukkumaan joksikin aikaa.
Hyvää yötä.
Saturday, May 27, 2006
The Aliens invaded earth through my mind !!
Että oli taas helvetillinen viime yö.
Tällä kertaa minulle osui unessa se legendaarinen "maailmanloppu alienien käsissä" - vaihe: uni oli taas niin intensiivinen, että olin aivan jytinöissä koko päivän eikä mikään ottanut onnistuakseen.
Ja mikä pelottavinta, muista unen tapahtumat vieläpä oikein hyvin. Nimittäin se alkoi sillä, kun katselin pihalla tuonne metsään päin ja näin epämääräisiä, "varjomaisia" esineitä lentelevän ympäri taivasta. Eipä kestänyt kovinkaan kauan, kun ne sitten alkoivat ampumaan ympäriinsä lasereillaan sytyttäen tulipaloja ja kylväen yleistä kaaosta .
Muistan hortoilleeni ympäri asuntoani ja keräilleen kaikenlaista survival-kamaa mukaani jotta ehtisin autolle muiden talon asukkaiden kanssa: muistan myös yrittäneeni soittaa tyttöystävälleni, jonka linjat oli poikki ja Sonera tuuttasi vain varattua. Todellinen helvetti purkautui kaikkialla ympärilläni.
Herättyäni mikään ei lähtenyt käyntiin: hortoilin ympäriinsä ja heitin vain jotakin vaatteiden tapaista niskaani. Ulkona kävellessäni koko maailma näytti epärealistisen eloisalta verrattuna siihen, mitä uneni minulle näyttikään.
Vihaan näitä kokonaisvaltaisia "nytmaailmatuhoutuuhetimiten" - unia , sillä ne jättävät loppujen lopuksi minut kaikista sekavimpaan tilaan.
Tällä kertaa minulle osui unessa se legendaarinen "maailmanloppu alienien käsissä" - vaihe: uni oli taas niin intensiivinen, että olin aivan jytinöissä koko päivän eikä mikään ottanut onnistuakseen.
Ja mikä pelottavinta, muista unen tapahtumat vieläpä oikein hyvin. Nimittäin se alkoi sillä, kun katselin pihalla tuonne metsään päin ja näin epämääräisiä, "varjomaisia" esineitä lentelevän ympäri taivasta. Eipä kestänyt kovinkaan kauan, kun ne sitten alkoivat ampumaan ympäriinsä lasereillaan sytyttäen tulipaloja ja kylväen yleistä kaaosta .
Muistan hortoilleeni ympäri asuntoani ja keräilleen kaikenlaista survival-kamaa mukaani jotta ehtisin autolle muiden talon asukkaiden kanssa: muistan myös yrittäneeni soittaa tyttöystävälleni, jonka linjat oli poikki ja Sonera tuuttasi vain varattua. Todellinen helvetti purkautui kaikkialla ympärilläni.
Herättyäni mikään ei lähtenyt käyntiin: hortoilin ympäriinsä ja heitin vain jotakin vaatteiden tapaista niskaani. Ulkona kävellessäni koko maailma näytti epärealistisen eloisalta verrattuna siihen, mitä uneni minulle näyttikään.
Vihaan näitä kokonaisvaltaisia "nytmaailmatuhoutuuhetimiten" - unia , sillä ne jättävät loppujen lopuksi minut kaikista sekavimpaan tilaan.
Subscribe to:
Posts (Atom)
