Shellshock: Nam' 67

Tulipa tässä noin kolme päivää sitten etsiskeltyä lävitse tämän kaupungin tarjoamia alennetuin hinnoin myytäviä pelilaareja. Jotain piti saada, ja hetken tutkiskeltuani löysinkin aihepiirin joka minua kiinnosti: Shellshock Nam 67 - nimellä kulkenut peli osui käteen. Tarkemmin sen sisältöä katsellessani muistinkin, että tämähän oli se muutama vuosi sitten ilmestynyt "inhorealistinen" katsaus Vietnamin konfliktiin.

Peli mainostaa itseään kursailemattomana esityksenä siitä, minkälainen Vietnamin sota on kaikessa kauheudessaan ollut. Nämä puistattavat yksityiskohdat esitetään pelissä mm. äärettöminä verikekkereinä, kidutusten yms. metodien esittelynä sekä irtoraajojen lentelynä ympäriinsä taistelujen tuoksinnassa. Myös seksuaalinen puoli ja nk. "nenäkarkki" ovat mukana ohjelmassa. Pelin pitäisi siis kaikin puolin olla jokseenkin realistinen kuvaus Vietnamista. Pelin piti olla jonkinlainen RPG-pläjäys Vietnamista, jonka aikana pelihahmon onnistuisi edetä aina normaalista märkäkorvasta kovaksi erikoisjoukkojen jannuksi.

Aluksi voitakoon kertoa, että peli rakentuu yhden nimettömän ja jokseenkin persoonattoman henkilön ympärille. Tämä pelaajan alter-ego, jota voitaisiin nyt vaikkapa kutsua tämän arvostelun aikana Jormaksi, kuvataan koko ajan selän takaa kasvoja sen pahemmin näyttämättä. Pelin alussa "alokas" Jorma saapuu Vietnamin synkkiin viidakoihin vuoden 1967 alussa, ja pääsee tekemään lähempää tuttavuutta uuden ryhmänsä kanssa.

Pelin taistelusysteemi on siis hyvinkin perinteinen, varsinkin konsoleilla nähty selän takaa yläviistosti kuvattu väkerrys, jossa pelaaja osoittelee tähtäintä aina kohteensa eteen painaessaan liipaisinta. Muut jäsenet ryhmästä myös ammuskelevat ympäriinsä, ja ilmeisesti jopa onnistuvat osumaankin joskus kohteisiinsa. Useimmiten kuitenkin muun tiimin tehtävänä on juoksennella ympäriinsä päättömästi kiroillen ja hyppien kunnes pelaaja itse on hoitanut homman loppuun. Tämä aspekti on kuitenkin ilmeisesti kehitetty peliin juuri tunnelmaa varten, joten katsoisin sen olevan ihan keskinkertaisesti toteutettukin olosuhteet huomioon ottaen. Se mikä kuitenkin hieman raastaa pelin uskottavuutta, on esimerkiksi se, että pelaajan toverit eivät voi missään kohti kuolla, eikä pelaajakaan oikeastaan "pelkomittarinsa" johdosta koskaan tarvitse muuta apua kun aikaa odottaakseen sen laskua takaisin punaiselta. Taistelu itsessään on myös hiukan puuroutuvaa ja äärimmäisen tylsää: jostain syystä viholliset tarvitsevat noin kolmekymmentä ammusta nahkaansa vähän pitemmiltäkin etäisyyksiltä, mutta itse osuvat sitten lähes yhtä tarkasti kuin esim. Wilhelm Tell tai John Wayne. Paras taktiikka onkin pyrkiä mahdollisimman lähelle vihollista, ja sylkeä luotia ulos piipusta niin kauan kun kohde vielä seisoo.

Tehtävien välissä Jorma pääsee itsekin käyskentelemään pitkin viidakossa sijaitsevaa tukikohtaa, jossa sopii sitten testailla erilaisia aseita tai louskuttaa leukojaan muitten sotamiesten kanssa. Jorma voi myös käydä naisissa kerättyään tietyn määrän "palkkakolikoita" tehtävien aikana: itse akti on kuitenkin hyvinkin säälittävä väsäys mustan ruudun ja muutaman ähkäisyn siivittämänä. Huomasin myöhemmin, että päästyään pelin lävitse on myös mahdollista kerätä varsin kesyjä alastonkuvia näistä ilotalon neljästä eri naisesta pelin galleriaan, mikäli mielii käydä läpi nämä kaikki eri vääräsääret jossain vaiheessa.

Pelin tehtävä itsessään ovat hyvinkin pitkälti tasan yhden kaavan toteutumista: ammu kaikki kuoliaaksi, niin pääset seuraavalle tasolle. Jopa pelin puolivälissä mukaan tulevat erikoisjoukkojen hiiviskelymäiset tehtävät hoituvat loppujen lopuksi armottomalla räiskinnällä. Tämä tekeekin koko pelistä pitemmän päälle äärimmäisen tylsää hiiren oikean napin painelua sarjojen soidessa pitkin viidakkoja. Myös tämä kohuttu "sotamiehestä erikoisjoukkoihin" - edistys tapahtuu väistämättä pelin toisella puoliskolla, joten väistämätöntä etenemistä tapahtuu joka tapauksessa.

Kieltämättä Shellshockin tunnelma on kohdallaan: muut ryhmäläiset ovat mitä ihmeellisimpiä viheltäjiä ja sekopäitä, joiden päätyminen Vietnamiin on yhtä kyseenalaista kuin George W. Bushin älynlahjat. Peliin on saatu mukaan sopivasti niin Platoonista kersantti Eliasta muistuttava hahmo kuin Full Metal Jacketin "rakastettavaa" Animal Motheriakin rankasti apinoiva tapaus. Ikävä kyllä hahmojen väliset suhteet ja erityisesti pelaajan itsensä luonne jää hiukan turhan monotonisen räiskinnän alle. Shellshock ei siis läheskään vastaa esim. Vietcongin tunnelmaa, jonka juuri sen hahmot loivat ryhmänä toimiessaan. Pelin kehittäjät olisivat myös saaneet kiinnittää enemmän huomiota vihollisen suunnitteluun, sillä esimerkiksi siihen panostettu ääninäyttely on hirvittävän huonoa: Vietcongit huutelevat sarjakuvamaisesti Jorman perään uhkauksia ruumissäkissä kotiin palaamiseen sekä siitä, miten he saavat tyhmän jenkin kiinni ja tekevät hänelle kauheuksia.

Shellshock: Nam 67 olisi kieltämättä voinut olla ihan kelpo peli. Se kuitenkin kaatuu mm. huonoon taistelujen toteutukseen, liian yksinkertaiseen tehtävänläpäisyyn sekä hieman keskeneräiseen suunnitteluun lähes jokaisella osa-alueella. Pelissä on kuitenkin ihan sinänsä jännä juoni, josta ei loppujen lopuksi puutu hurjia käänteitä ja mainitsemiani erinomaisia hahmoja. Tämä peli tulee olemaan ihan hyvää viihdettä lyhyen tovin, mikäli ei etsi kovinkaan totista ja huoliteltua Vietnamista kertovaa räiskintää. Se antaa parhaimmillaan viihtyvyyttä viikon verran, parhaimmillaan kahden - onneksi kuitenkin huonompiakin tekeleitä kaikissa suhteissa on nähty tästäkin aiheesta.