It seems like I'm not exactly the only guy out there sweating out of fear.
Turns out, that the Northern Koreans have finally managed to get their long-range Taepodong-2 missiles working. These things could, potentially, reach the western coast of the US and annihilate millions of people with their nuclear warheads. The missile test they conducted today wasn't exactly a success, since one of the missiles apparently malfunctioned somehow and exploded in mid-air.
Many people probably gloat over the DPRK failure, but I bet that some of them also fail to see the bigger picture: North Korea now has the capability to produce, and probably has produced, missiles intended to hit targets located even farther away than before. These things could, in theory, hit targets in the US soil now - not to mention Japan and Southern-Korea. So the way I see it, is that alot of nations are going to be falling under the DPRK's nuclear reach even more than before , and potentially Kim Jong Il could use these weapons if pushed against the wall.
I think that anybody even mad enough to threaten others with nuclear weapons should be considered absolutely and 100 % "for real". These are the sorts of doomsday weapons, that could indeed trigger a worldwide holocaust if used carelessly. So, a person like Kim Jong Il and his Stalinist military junta, should be considered extremely dangerous at this time, and their notifications of meaning business should be answered with similar responses. Nuclear blackmail, in essence, is one of the most ultimate ways to bind your enemy - but it also seems to be the ultimate way to get yourself eliminated in the process as well.
So then, what to do ? A large-scale military campaign like the Korean War of the 50's is completely out of the question: the United States, currently involved in the Middle-East, couldn't support such a war in the Korean peninsula without having to abandon its' former commitments. Most of the European powers are currently unwilling to take a stand on the DPRK - issue, mainly because a potential crisis wouldn't really concern them directly: thus the only sizable force, the US, would be the one who would have the be involved in it. I doubt, however, that the Pentagon planners (even under Bush) are considering a full-blown military campaign against the north: such a campaign could be very costly in several ways, both militarily and in a humanitarian viewpoint, that I'm willing to bet that it has been ruled out. It just isn't possibly to execute at this time - too many other situations to solve.
Negotiations are always a viable solution: however, with the DRPK's case, negotiations wouldn't be the the final guarantee for a peaceful solution. The DPRK might settle for the "non-aggression treaty" with the US (which they have been proposing) , or then it might just continue its' old ways while having succeeded in humiliating the US. I'm quite confident, that Kim Jong Il himself has some sort of a Napoleon Complex, that in turn reflects upon the DPRK's foreign policy decisions too. This way, the state thinks that in order for it to continue existing as a Neo-Communist state in seclusion, it has to act tough for its' neighbours and even pick up fights with the biggest and baddest boy on the block, the United States of America.
I see North-Korea as a dying nation: its' ways and ideals have been dead since the 1990's fall of Communism and the overall downfall of the Marxist-Leninist ideals. However, I'm sure that Kim Jong Il either knows these facts very well but despite it tries to keep his power base intact - or then he is living in his own little world of dreams much like Hitler did. Either way, the guy is very dangerous and quite possibly even owns nuclear weapons by now.
Sometimes, these sorts of leaders fall due to the efforts of their own people: in this case, however, Kim Jong Il's police state has guaranteed his dominion in the most devious way. The state media and the entire society in the DPRK has been only constructed to serve "the sun of the 21st century", thus making the monitoring of the citizens quite easy to accomplish. The citizens are only miniature cogs in a large machine producing wealth and material to the personal treasury of Kim Jong Il. The manufacturing of weapons and defence material, naturally, is the lifeblood of the DPRK industry.
There's been debate about opening up the possibility of waiting for the North Korean society to fall on its' own: many humanitarians argue, however, that waiting for such a fall to happen, would mean the deaths of thousands, even millions of North Korean civilians mainly due to starvation and totalitarian rule over the years. The civilian population in the DPRK hasn't been given any possibilities to revolt: the army controls the guns and the people are just peasants and simple manpower for the industrial machine. Due to this situation, ways of somehow eliminating Kin Jong Il and/or making a change from the inside is quite hard, even impossible. By this observation, it would seem, that somehow from the DPRK military would have to make the change, and ultimately understand the futility of the entire "Juche" - ideology. All of this is wishful thinking, of course, but in the end it is also all what it comes down to: can the North Korean military, as a miniature society, somehow conspire against their great leader, and make a change from the inside ? I would see the DPRK military to be the only real faction of the North Korean society as capable of somehow removing Kim Jong Il and changing things, since the civilian population is unable to do so due to severe restrictions on personal freedoms.
Perhaps the winds of rebellion might start to blow in the DPRK if the whole trouble with starvation continues. Even if Kim Jong Il keeps his army in top shape, he also must know that keeping it happy and content is also of highest priority: that's also why the military eats the best in the entire society, second only to the highest members of the DPRK political party.
Only time will tell how the DPRK will end up. One thing is certain, however: in order for it to survive, it has to change dramatically - both externally and internally. The North Korean society seems to be at peace for the moment, but in the future as the DPRK alienates itself even more from the western countries and its' own people, its' fall might be as sudden as the end of the Soviet Union during the early 1990's.
Wednesday, July 05, 2006
Monday, July 03, 2006
See that jarhead ? It's me
The way I see it, is that I've been here for almost two weeks now, and it's starting to be quite boring.
You've got your noisy neighbours, deep screeching sounds and the usual hassle of the city: but what you don't have, is something to do.
I've been really bored lately: my daily routine kinda reminds me of my days back home. You've got nothing else to do, besides watching the television and waiting for each day to end and a new one to begin. It really starts getting to you after awhile. And maybe, just maybe, it'll get you too. My daily routines consist of laying in the sun and reading books: a few weeks ago I started this historical bible-sized book of "epic proportions" from Jared Diamond, called Guns , Germs and Steel. And as I stated before, it's one hell of a book in both the size and content: you've got the rise and fall of the European and Native-American civilizations explained along with very well explained theories on why the African culture in particular didn't get to rule over us whites millions of years ago.
All in all, it's one of those "just the facts, ma'am" - books, that deliver all the concerete hard facts along with the interest level of a stone dry carcass. So all in all, you're certainly required to be in the "right mood" to be able to enjoy it - in fact you've got to have the right state of mind to be able to pick it up and have a go in the first place.
Anyway, alot of soft drinks are downed here every day too. Last year I started building a huge tower out of the Coke, Sprite and Fanta cans that I had emptied. Now though, I'm building another tower for the sole purpose of throwing rocks at it so I'll have something to do.
Like I told you before: I'm bored as hell here. I wish I'd have darts here, I'd probably throw them around all day long - and the night too, I guess. Afterall, I've got nowhere to go and the time, unfortunately, is plenty.
I'm thinking of going someplace else the next vacation: afterall this place is starting to grow a bit boring after seeing it for something like fifteen years. I'm thinking about Lapland for the next vacation spot, mainly because it is new and strange for me. My girlfriend's been there a few times, and she tells me that in this one specific place over there, the hotel and accomodations are really cheap. Apparently you get a fully outfitted room with TV's, microwaves, DVD - players, fridges etc. for something like fifty euros a night. You can't beat that, even if the local supermarkets only sell food products made out of reindeer meat.
The night's dark again: the creepy voices and that warm hot air of summer nights confronts me out there. I'll go sit in the yard again, hopefully it'll be quiet again while I listen to my MP3 - player..
You've got your noisy neighbours, deep screeching sounds and the usual hassle of the city: but what you don't have, is something to do.
I've been really bored lately: my daily routine kinda reminds me of my days back home. You've got nothing else to do, besides watching the television and waiting for each day to end and a new one to begin. It really starts getting to you after awhile. And maybe, just maybe, it'll get you too. My daily routines consist of laying in the sun and reading books: a few weeks ago I started this historical bible-sized book of "epic proportions" from Jared Diamond, called Guns , Germs and Steel. And as I stated before, it's one hell of a book in both the size and content: you've got the rise and fall of the European and Native-American civilizations explained along with very well explained theories on why the African culture in particular didn't get to rule over us whites millions of years ago.
All in all, it's one of those "just the facts, ma'am" - books, that deliver all the concerete hard facts along with the interest level of a stone dry carcass. So all in all, you're certainly required to be in the "right mood" to be able to enjoy it - in fact you've got to have the right state of mind to be able to pick it up and have a go in the first place.
Anyway, alot of soft drinks are downed here every day too. Last year I started building a huge tower out of the Coke, Sprite and Fanta cans that I had emptied. Now though, I'm building another tower for the sole purpose of throwing rocks at it so I'll have something to do.
Like I told you before: I'm bored as hell here. I wish I'd have darts here, I'd probably throw them around all day long - and the night too, I guess. Afterall, I've got nowhere to go and the time, unfortunately, is plenty.
I'm thinking of going someplace else the next vacation: afterall this place is starting to grow a bit boring after seeing it for something like fifteen years. I'm thinking about Lapland for the next vacation spot, mainly because it is new and strange for me. My girlfriend's been there a few times, and she tells me that in this one specific place over there, the hotel and accomodations are really cheap. Apparently you get a fully outfitted room with TV's, microwaves, DVD - players, fridges etc. for something like fifty euros a night. You can't beat that, even if the local supermarkets only sell food products made out of reindeer meat.
The night's dark again: the creepy voices and that warm hot air of summer nights confronts me out there. I'll go sit in the yard again, hopefully it'll be quiet again while I listen to my MP3 - player..
Hot days and warm nights
Ei saa taas millään nukuttua kuumuuden takia.
Tänään varjossa oli melkein 28 astetta iltapäivällä, puhumattakaan siitä, mitä lämpömittari taisi näyttää sitten täydessä porotuksessa. Säät ovat kieltämättä älyttömän lämpimiä ja yöt samalla mitalla "hikisiä" lakanoiden liimautuessa nukkujaan kiinni. Believe me, I know.
Nukkumisesta ei oikeastaan viime yönä tullut taaskaan mitään, ja heräsin aamulla (jo) yhdentoista aikoihin. Sen jälkeen lähdimme käymään paikallisessa Germaanien uutta Euroopan ylivaltaa korostavassa Lidlissä, jossa huomasimme "sinisessä purkissa myydyn jäätelön" olleen vihdoinkin saatavilla. Lidlissä myytiin myös räpylöitä uimiseen, joiden hankintaa punnitsin muutaman hetken. Nämä Lidlin räpylät ovat ainakin tyttöystäväni mukaan parhaimpia mitä hän on toistaiseksi käyttänyt kolmen parin jälkeen, joten onhan niiden väkisinkin oltava sitten sentään edes hiukan laadukkaita. Hankintoihin erikoistunut kommissi(oni) parhaillaan punnitseekin mahdollisuutta niiden hankintaan.
Kävimme myös viime lauantaina mm. armeijan ylijäämäkamoja sekä muuta militariaa myyvässä Kvibergin "överskottlagret:issa". Muutamana edellisenäkin vuotena olemme siellä vierailleet, vaan yleensä hintataso on ollut ikävän kova verrattuna maan yleisesti halpaan hintatasoon ja tavaran laatuun. Viime vuonna kyseinen paikka ei mitään kovinkaan uutta ollut saanut hankittua, mutta tällä kertaa sieltä löytyi sentään jotain: ostin Norjan asevoimain käytöstä poistuten ja maastokuviolla varustetun takin. Vaikka olenkin vannonut vähentäväni armeijakamaa kaapeistani, niin tällä hetkellä uskoisin omaavani oikeuden ostaa kuitenkin yhden pukineen lisää hyvinkin tyhjään kaappiini kotopuolessa.
Huvittavinta oikeastaan olikin juuri tämän Kvibergin kaupan kassalla tavaroiden maksaminen: kassalla seisoskellyt älyttömän ylipainoinen Ruotsalainen mies, ilmeisesti "Herr Kviberg" itse, sai aikaiseksi pieniä ongelmia takin maksamisen kanssa. Tätä ennen olimme huomanneet, että moisella äijällä oli niin valtavan iso maha, että se pursusi T-paidan (wtf?) alta, vaan se on tietenkin sivuseikka. Noh, maksaessamme takkia kyseinen tyyppi näki ilmeisesti sen äärettömän halvassa hinnassa jonkin epäkohdan, ja sanoi menevänsä tarkistamaan sen hinnan jostain takahuoneen luetteloista. Odoteltuamme hetken tämä paksukainen palasi kassalle, ja totesi sitten että ei löytänyt sen hintaa mistään. Totesimme ukolle, että kaikissa takeissa oli ollut tuo sama hinta vaikka tästä hintalappu puuttuikin. Herr Kviberg ei kuitenkaan uskonut meitä, vaan hetken selaili jotakin luetteloaan ja kutsui paikalle eksoottisennäköisen apulaisensa. Tämä joko Sri Lankasta tai jostain Bengalin takamailta ilmestynyt tyyppi ilmoitti paksukaiselle kevyesti, että moinen takki maksoi tietenkin neljä kertaa enemmän kuin mitä me olimme sanoneet. Tämän jälkeen sanoinkin tyypille, että en suostuisi maksamaan kyseisestä takista sitä hintaa, sillä yläkerrassa sijainneilla takeilla oli kaikilla tuo sama hinta. Herr Kviberg mulkaisi meitä vihaisesti, ja kysyi vielä varmistaakseen että olivatko nämä samoja takkeja. Totesimme sitten yhteen ääneen moiselle herralle, että menisi sitten vaikka yläkertaan katsomaan oikean hinnan mikäli sitä ei kassalta löytäisi: selvästi tämä kehoitus oli meidän puoleltamme aivan väärälle henkilölle suunnattu, sillä hänelle portaiden kautta ylempään kerrokseen kiipeäminen oli vähintäänkin ainakin vatsan koon perusteella samanlainen tehtävä kuin esimerkiksi kamelin työntäminen neulansilmän lävitse. Vihaisesti tuo äijä sitten naputteli meidän hintamme kassakoneeseen ja sen jälkeen lähdimme pois.
Otin muuten kaupan pihalla sijainneista armeijan ajoneuvoistakin kuvia: paikalla oli jopa sadanviiden millimetrin kenttätykki. Valitettavasti kuitenkin kuvat eivät onnistuneet niinkään hyvin, sillä huomasin tämän koevedoksen jälkeen, että salamaa on käytettävä ulko-olosuhteissa kuvatessa - muussa tapauksessa kuvista tulee surrealistisen sinisiä. Pahoittelen tapahtunutta.
Oikeastaan tulin tänne sisälle vain kirjoittamaan tämän postauksen: kuuntelin pihamaalla istuskellessani harvinaista herkkua: yöllisen kaupungin ääniä. Oikeastaan kaupungin erittämä äänisaaste suhteellisen hiljaisen maalaismaiseman desibelitasoon verrattuna on huomattava: kaupungin yössä kuuluu vaikka mitä pärinää, porinaa, apinoiden mukellusta muistuttavaa örinää, autojen ääniä, ääretöntä kirkumista, hysteeristä naurua sekä välillä äärimmäisen tukahdettujakin ääniä. Kaiken perusteella kaupunki on siis - ja jopa minunkin kokemuksillani - vain eräänlainen ihmisen kehittämä (asvaltti)viidakko, jonka ominaisääninä tunnetut ajoneuvojen ja suurempien väestönosien ihmiselämän äänet ovat yhtä luonnollisia ympäristölleen kuin vaikkapa Kaakkois-Aasian viidakoiden apinoiden tai muun yöllisen elämän kirkuminen ja parahdukset. Urbaani ympäristö on siis yhtälailla luonnollinen ympäristö, vaikkakin kieltämättä kehitetty ja keinotekoinen.
Join ulkona myös teetä, ja toisinaan kuuntelin myös musaa MP3 - soittimesta: nyt erityisesti Red Hot Chili Peppers on kova sana. Ja siinäpä oikeastaan näette, että kykenen aivan hyvin kuuntelemaan myös Funkia ainaisen raskaamman tai kevyemmän rokin sijaan. Vaikka, kieltämättä, Funk on minun terminologiani mukaan sitä kevyemmän ja raskaamman rokin välimaastoa, joka voi potentiaalisesti eksyä ihan kummalle puolelle kumpaa tahansa genreä. Se riippuu siis esittäjän, ja tässä tapauksessa RHCP:n, ideoimasta musiikista. Lopuksi todettakoon, että en ole kuunnellut Stadium Arcadiumia vielä, mutta kieltämättä aion sen jostain jotenkin hankkia - ja tanssahdella sen tahtiin ! Haahahaha !
Noh.. Yö alkaa nyt vasta kunnolla iskemään täälläkin päälle. Ulkona on pilkkopimeää, ja taidanpa sukeltaa sen syvyyksiin vielä kerran. Taidanpa palata sen syliin kuuntelemaan sen ääniä ja haistelemaan oikean suurkaupungin industrialistista pako- ja ponnekaasujen sekoittamaa usvaa.
Haluan todeta loppuun vielä muutaman asian:
Ihanalle tyttöystävälleni: sleep tight, sweetie !
And for the rest of you lurkers:
Good night, wherever you are !
Tänään varjossa oli melkein 28 astetta iltapäivällä, puhumattakaan siitä, mitä lämpömittari taisi näyttää sitten täydessä porotuksessa. Säät ovat kieltämättä älyttömän lämpimiä ja yöt samalla mitalla "hikisiä" lakanoiden liimautuessa nukkujaan kiinni. Believe me, I know.
Nukkumisesta ei oikeastaan viime yönä tullut taaskaan mitään, ja heräsin aamulla (jo) yhdentoista aikoihin. Sen jälkeen lähdimme käymään paikallisessa Germaanien uutta Euroopan ylivaltaa korostavassa Lidlissä, jossa huomasimme "sinisessä purkissa myydyn jäätelön" olleen vihdoinkin saatavilla. Lidlissä myytiin myös räpylöitä uimiseen, joiden hankintaa punnitsin muutaman hetken. Nämä Lidlin räpylät ovat ainakin tyttöystäväni mukaan parhaimpia mitä hän on toistaiseksi käyttänyt kolmen parin jälkeen, joten onhan niiden väkisinkin oltava sitten sentään edes hiukan laadukkaita. Hankintoihin erikoistunut kommissi(oni) parhaillaan punnitseekin mahdollisuutta niiden hankintaan.
Kävimme myös viime lauantaina mm. armeijan ylijäämäkamoja sekä muuta militariaa myyvässä Kvibergin "överskottlagret:issa". Muutamana edellisenäkin vuotena olemme siellä vierailleet, vaan yleensä hintataso on ollut ikävän kova verrattuna maan yleisesti halpaan hintatasoon ja tavaran laatuun. Viime vuonna kyseinen paikka ei mitään kovinkaan uutta ollut saanut hankittua, mutta tällä kertaa sieltä löytyi sentään jotain: ostin Norjan asevoimain käytöstä poistuten ja maastokuviolla varustetun takin. Vaikka olenkin vannonut vähentäväni armeijakamaa kaapeistani, niin tällä hetkellä uskoisin omaavani oikeuden ostaa kuitenkin yhden pukineen lisää hyvinkin tyhjään kaappiini kotopuolessa.
Huvittavinta oikeastaan olikin juuri tämän Kvibergin kaupan kassalla tavaroiden maksaminen: kassalla seisoskellyt älyttömän ylipainoinen Ruotsalainen mies, ilmeisesti "Herr Kviberg" itse, sai aikaiseksi pieniä ongelmia takin maksamisen kanssa. Tätä ennen olimme huomanneet, että moisella äijällä oli niin valtavan iso maha, että se pursusi T-paidan (wtf?) alta, vaan se on tietenkin sivuseikka. Noh, maksaessamme takkia kyseinen tyyppi näki ilmeisesti sen äärettömän halvassa hinnassa jonkin epäkohdan, ja sanoi menevänsä tarkistamaan sen hinnan jostain takahuoneen luetteloista. Odoteltuamme hetken tämä paksukainen palasi kassalle, ja totesi sitten että ei löytänyt sen hintaa mistään. Totesimme ukolle, että kaikissa takeissa oli ollut tuo sama hinta vaikka tästä hintalappu puuttuikin. Herr Kviberg ei kuitenkaan uskonut meitä, vaan hetken selaili jotakin luetteloaan ja kutsui paikalle eksoottisennäköisen apulaisensa. Tämä joko Sri Lankasta tai jostain Bengalin takamailta ilmestynyt tyyppi ilmoitti paksukaiselle kevyesti, että moinen takki maksoi tietenkin neljä kertaa enemmän kuin mitä me olimme sanoneet. Tämän jälkeen sanoinkin tyypille, että en suostuisi maksamaan kyseisestä takista sitä hintaa, sillä yläkerrassa sijainneilla takeilla oli kaikilla tuo sama hinta. Herr Kviberg mulkaisi meitä vihaisesti, ja kysyi vielä varmistaakseen että olivatko nämä samoja takkeja. Totesimme sitten yhteen ääneen moiselle herralle, että menisi sitten vaikka yläkertaan katsomaan oikean hinnan mikäli sitä ei kassalta löytäisi: selvästi tämä kehoitus oli meidän puoleltamme aivan väärälle henkilölle suunnattu, sillä hänelle portaiden kautta ylempään kerrokseen kiipeäminen oli vähintäänkin ainakin vatsan koon perusteella samanlainen tehtävä kuin esimerkiksi kamelin työntäminen neulansilmän lävitse. Vihaisesti tuo äijä sitten naputteli meidän hintamme kassakoneeseen ja sen jälkeen lähdimme pois.
Otin muuten kaupan pihalla sijainneista armeijan ajoneuvoistakin kuvia: paikalla oli jopa sadanviiden millimetrin kenttätykki. Valitettavasti kuitenkin kuvat eivät onnistuneet niinkään hyvin, sillä huomasin tämän koevedoksen jälkeen, että salamaa on käytettävä ulko-olosuhteissa kuvatessa - muussa tapauksessa kuvista tulee surrealistisen sinisiä. Pahoittelen tapahtunutta.
Oikeastaan tulin tänne sisälle vain kirjoittamaan tämän postauksen: kuuntelin pihamaalla istuskellessani harvinaista herkkua: yöllisen kaupungin ääniä. Oikeastaan kaupungin erittämä äänisaaste suhteellisen hiljaisen maalaismaiseman desibelitasoon verrattuna on huomattava: kaupungin yössä kuuluu vaikka mitä pärinää, porinaa, apinoiden mukellusta muistuttavaa örinää, autojen ääniä, ääretöntä kirkumista, hysteeristä naurua sekä välillä äärimmäisen tukahdettujakin ääniä. Kaiken perusteella kaupunki on siis - ja jopa minunkin kokemuksillani - vain eräänlainen ihmisen kehittämä (asvaltti)viidakko, jonka ominaisääninä tunnetut ajoneuvojen ja suurempien väestönosien ihmiselämän äänet ovat yhtä luonnollisia ympäristölleen kuin vaikkapa Kaakkois-Aasian viidakoiden apinoiden tai muun yöllisen elämän kirkuminen ja parahdukset. Urbaani ympäristö on siis yhtälailla luonnollinen ympäristö, vaikkakin kieltämättä kehitetty ja keinotekoinen.
Join ulkona myös teetä, ja toisinaan kuuntelin myös musaa MP3 - soittimesta: nyt erityisesti Red Hot Chili Peppers on kova sana. Ja siinäpä oikeastaan näette, että kykenen aivan hyvin kuuntelemaan myös Funkia ainaisen raskaamman tai kevyemmän rokin sijaan. Vaikka, kieltämättä, Funk on minun terminologiani mukaan sitä kevyemmän ja raskaamman rokin välimaastoa, joka voi potentiaalisesti eksyä ihan kummalle puolelle kumpaa tahansa genreä. Se riippuu siis esittäjän, ja tässä tapauksessa RHCP:n, ideoimasta musiikista. Lopuksi todettakoon, että en ole kuunnellut Stadium Arcadiumia vielä, mutta kieltämättä aion sen jostain jotenkin hankkia - ja tanssahdella sen tahtiin ! Haahahaha !
Noh.. Yö alkaa nyt vasta kunnolla iskemään täälläkin päälle. Ulkona on pilkkopimeää, ja taidanpa sukeltaa sen syvyyksiin vielä kerran. Taidanpa palata sen syliin kuuntelemaan sen ääniä ja haistelemaan oikean suurkaupungin industrialistista pako- ja ponnekaasujen sekoittamaa usvaa.
Haluan todeta loppuun vielä muutaman asian:
Ihanalle tyttöystävälleni: sleep tight, sweetie !
And for the rest of you lurkers:
Good night, wherever you are !
Thursday, June 29, 2006
Shellshock: Nam' 67
Tulipa tässä noin kolme päivää sitten etsiskeltyä lävitse tämän kaupungin tarjoamia alennetuin hinnoin myytäviä pelilaareja. Jotain piti saada, ja hetken tutkiskeltuani löysinkin aihepiirin joka minua kiinnosti: Shellshock Nam 67 - nimellä kulkenut peli osui käteen. Tarkemmin sen sisältöä katsellessani muistinkin, että tämähän oli se muutama vuosi sitten ilmestynyt "inhorealistinen" katsaus Vietnamin konfliktiin.
Peli mainostaa itseään kursailemattomana esityksenä siitä, minkälainen Vietnamin sota on kaikessa kauheudessaan ollut. Nämä puistattavat yksityiskohdat esitetään pelissä mm. äärettöminä verikekkereinä, kidutusten yms. metodien esittelynä sekä irtoraajojen lentelynä ympäriinsä taistelujen tuoksinnassa. Myös seksuaalinen puoli ja nk. "nenäkarkki" ovat mukana ohjelmassa. Pelin pitäisi siis kaikin puolin olla jokseenkin realistinen kuvaus Vietnamista. Pelin piti olla jonkinlainen RPG-pläjäys Vietnamista, jonka aikana pelihahmon onnistuisi edetä aina normaalista märkäkorvasta kovaksi erikoisjoukkojen jannuksi.
Aluksi voitakoon kertoa, että peli rakentuu yhden nimettömän ja jokseenkin persoonattoman henkilön ympärille. Tämä pelaajan alter-ego, jota voitaisiin nyt vaikkapa kutsua tämän arvostelun aikana Jormaksi, kuvataan koko ajan selän takaa kasvoja sen pahemmin näyttämättä. Pelin alussa "alokas" Jorma saapuu Vietnamin synkkiin viidakoihin vuoden 1967 alussa, ja pääsee tekemään lähempää tuttavuutta uuden ryhmänsä kanssa.
Pelin taistelusysteemi on siis hyvinkin perinteinen, varsinkin konsoleilla nähty selän takaa yläviistosti kuvattu väkerrys, jossa pelaaja osoittelee tähtäintä aina kohteensa eteen painaessaan liipaisinta. Muut jäsenet ryhmästä myös ammuskelevat ympäriinsä, ja ilmeisesti jopa onnistuvat osumaankin joskus kohteisiinsa. Useimmiten kuitenkin muun tiimin tehtävänä on juoksennella ympäriinsä päättömästi kiroillen ja hyppien kunnes pelaaja itse on hoitanut homman loppuun. Tämä aspekti on kuitenkin ilmeisesti kehitetty peliin juuri tunnelmaa varten, joten katsoisin sen olevan ihan keskinkertaisesti toteutettukin olosuhteet huomioon ottaen. Se mikä kuitenkin hieman raastaa pelin uskottavuutta, on esimerkiksi se, että pelaajan toverit eivät voi missään kohti kuolla, eikä pelaajakaan oikeastaan "pelkomittarinsa" johdosta koskaan tarvitse muuta apua kun aikaa odottaakseen sen laskua takaisin punaiselta. Taistelu itsessään on myös hiukan puuroutuvaa ja äärimmäisen tylsää: jostain syystä viholliset tarvitsevat noin kolmekymmentä ammusta nahkaansa vähän pitemmiltäkin etäisyyksiltä, mutta itse osuvat sitten lähes yhtä tarkasti kuin esim. Wilhelm Tell tai John Wayne. Paras taktiikka onkin pyrkiä mahdollisimman lähelle vihollista, ja sylkeä luotia ulos piipusta niin kauan kun kohde vielä seisoo.
Tehtävien välissä Jorma pääsee itsekin käyskentelemään pitkin viidakossa sijaitsevaa tukikohtaa, jossa sopii sitten testailla erilaisia aseita tai louskuttaa leukojaan muitten sotamiesten kanssa. Jorma voi myös käydä naisissa kerättyään tietyn määrän "palkkakolikoita" tehtävien aikana: itse akti on kuitenkin hyvinkin säälittävä väsäys mustan ruudun ja muutaman ähkäisyn siivittämänä. Huomasin myöhemmin, että päästyään pelin lävitse on myös mahdollista kerätä varsin kesyjä alastonkuvia näistä ilotalon neljästä eri naisesta pelin galleriaan, mikäli mielii käydä läpi nämä kaikki eri vääräsääret jossain vaiheessa.
Pelin tehtävä itsessään ovat hyvinkin pitkälti tasan yhden kaavan toteutumista: ammu kaikki kuoliaaksi, niin pääset seuraavalle tasolle. Jopa pelin puolivälissä mukaan tulevat erikoisjoukkojen hiiviskelymäiset tehtävät hoituvat loppujen lopuksi armottomalla räiskinnällä. Tämä tekeekin koko pelistä pitemmän päälle äärimmäisen tylsää hiiren oikean napin painelua sarjojen soidessa pitkin viidakkoja. Myös tämä kohuttu "sotamiehestä erikoisjoukkoihin" - edistys tapahtuu väistämättä pelin toisella puoliskolla, joten väistämätöntä etenemistä tapahtuu joka tapauksessa.
Kieltämättä Shellshockin tunnelma on kohdallaan: muut ryhmäläiset ovat mitä ihmeellisimpiä viheltäjiä ja sekopäitä, joiden päätyminen Vietnamiin on yhtä kyseenalaista kuin George W. Bushin älynlahjat. Peliin on saatu mukaan sopivasti niin Platoonista kersantti Eliasta muistuttava hahmo kuin Full Metal Jacketin "rakastettavaa" Animal Motheriakin rankasti apinoiva tapaus. Ikävä kyllä hahmojen väliset suhteet ja erityisesti pelaajan itsensä luonne jää hiukan turhan monotonisen räiskinnän alle. Shellshock ei siis läheskään vastaa esim. Vietcongin tunnelmaa, jonka juuri sen hahmot loivat ryhmänä toimiessaan. Pelin kehittäjät olisivat myös saaneet kiinnittää enemmän huomiota vihollisen suunnitteluun, sillä esimerkiksi siihen panostettu ääninäyttely on hirvittävän huonoa: Vietcongit huutelevat sarjakuvamaisesti Jorman perään uhkauksia ruumissäkissä kotiin palaamiseen sekä siitä, miten he saavat tyhmän jenkin kiinni ja tekevät hänelle kauheuksia.
Shellshock: Nam 67 olisi kieltämättä voinut olla ihan kelpo peli. Se kuitenkin kaatuu mm. huonoon taistelujen toteutukseen, liian yksinkertaiseen tehtävänläpäisyyn sekä hieman keskeneräiseen suunnitteluun lähes jokaisella osa-alueella. Pelissä on kuitenkin ihan sinänsä jännä juoni, josta ei loppujen lopuksi puutu hurjia käänteitä ja mainitsemiani erinomaisia hahmoja. Tämä peli tulee olemaan ihan hyvää viihdettä lyhyen tovin, mikäli ei etsi kovinkaan totista ja huoliteltua Vietnamista kertovaa räiskintää. Se antaa parhaimmillaan viihtyvyyttä viikon verran, parhaimmillaan kahden - onneksi kuitenkin huonompiakin tekeleitä kaikissa suhteissa on nähty tästäkin aiheesta.
Peli mainostaa itseään kursailemattomana esityksenä siitä, minkälainen Vietnamin sota on kaikessa kauheudessaan ollut. Nämä puistattavat yksityiskohdat esitetään pelissä mm. äärettöminä verikekkereinä, kidutusten yms. metodien esittelynä sekä irtoraajojen lentelynä ympäriinsä taistelujen tuoksinnassa. Myös seksuaalinen puoli ja nk. "nenäkarkki" ovat mukana ohjelmassa. Pelin pitäisi siis kaikin puolin olla jokseenkin realistinen kuvaus Vietnamista. Pelin piti olla jonkinlainen RPG-pläjäys Vietnamista, jonka aikana pelihahmon onnistuisi edetä aina normaalista märkäkorvasta kovaksi erikoisjoukkojen jannuksi.
Aluksi voitakoon kertoa, että peli rakentuu yhden nimettömän ja jokseenkin persoonattoman henkilön ympärille. Tämä pelaajan alter-ego, jota voitaisiin nyt vaikkapa kutsua tämän arvostelun aikana Jormaksi, kuvataan koko ajan selän takaa kasvoja sen pahemmin näyttämättä. Pelin alussa "alokas" Jorma saapuu Vietnamin synkkiin viidakoihin vuoden 1967 alussa, ja pääsee tekemään lähempää tuttavuutta uuden ryhmänsä kanssa.
Pelin taistelusysteemi on siis hyvinkin perinteinen, varsinkin konsoleilla nähty selän takaa yläviistosti kuvattu väkerrys, jossa pelaaja osoittelee tähtäintä aina kohteensa eteen painaessaan liipaisinta. Muut jäsenet ryhmästä myös ammuskelevat ympäriinsä, ja ilmeisesti jopa onnistuvat osumaankin joskus kohteisiinsa. Useimmiten kuitenkin muun tiimin tehtävänä on juoksennella ympäriinsä päättömästi kiroillen ja hyppien kunnes pelaaja itse on hoitanut homman loppuun. Tämä aspekti on kuitenkin ilmeisesti kehitetty peliin juuri tunnelmaa varten, joten katsoisin sen olevan ihan keskinkertaisesti toteutettukin olosuhteet huomioon ottaen. Se mikä kuitenkin hieman raastaa pelin uskottavuutta, on esimerkiksi se, että pelaajan toverit eivät voi missään kohti kuolla, eikä pelaajakaan oikeastaan "pelkomittarinsa" johdosta koskaan tarvitse muuta apua kun aikaa odottaakseen sen laskua takaisin punaiselta. Taistelu itsessään on myös hiukan puuroutuvaa ja äärimmäisen tylsää: jostain syystä viholliset tarvitsevat noin kolmekymmentä ammusta nahkaansa vähän pitemmiltäkin etäisyyksiltä, mutta itse osuvat sitten lähes yhtä tarkasti kuin esim. Wilhelm Tell tai John Wayne. Paras taktiikka onkin pyrkiä mahdollisimman lähelle vihollista, ja sylkeä luotia ulos piipusta niin kauan kun kohde vielä seisoo.
Tehtävien välissä Jorma pääsee itsekin käyskentelemään pitkin viidakossa sijaitsevaa tukikohtaa, jossa sopii sitten testailla erilaisia aseita tai louskuttaa leukojaan muitten sotamiesten kanssa. Jorma voi myös käydä naisissa kerättyään tietyn määrän "palkkakolikoita" tehtävien aikana: itse akti on kuitenkin hyvinkin säälittävä väsäys mustan ruudun ja muutaman ähkäisyn siivittämänä. Huomasin myöhemmin, että päästyään pelin lävitse on myös mahdollista kerätä varsin kesyjä alastonkuvia näistä ilotalon neljästä eri naisesta pelin galleriaan, mikäli mielii käydä läpi nämä kaikki eri vääräsääret jossain vaiheessa.
Pelin tehtävä itsessään ovat hyvinkin pitkälti tasan yhden kaavan toteutumista: ammu kaikki kuoliaaksi, niin pääset seuraavalle tasolle. Jopa pelin puolivälissä mukaan tulevat erikoisjoukkojen hiiviskelymäiset tehtävät hoituvat loppujen lopuksi armottomalla räiskinnällä. Tämä tekeekin koko pelistä pitemmän päälle äärimmäisen tylsää hiiren oikean napin painelua sarjojen soidessa pitkin viidakkoja. Myös tämä kohuttu "sotamiehestä erikoisjoukkoihin" - edistys tapahtuu väistämättä pelin toisella puoliskolla, joten väistämätöntä etenemistä tapahtuu joka tapauksessa.
Kieltämättä Shellshockin tunnelma on kohdallaan: muut ryhmäläiset ovat mitä ihmeellisimpiä viheltäjiä ja sekopäitä, joiden päätyminen Vietnamiin on yhtä kyseenalaista kuin George W. Bushin älynlahjat. Peliin on saatu mukaan sopivasti niin Platoonista kersantti Eliasta muistuttava hahmo kuin Full Metal Jacketin "rakastettavaa" Animal Motheriakin rankasti apinoiva tapaus. Ikävä kyllä hahmojen väliset suhteet ja erityisesti pelaajan itsensä luonne jää hiukan turhan monotonisen räiskinnän alle. Shellshock ei siis läheskään vastaa esim. Vietcongin tunnelmaa, jonka juuri sen hahmot loivat ryhmänä toimiessaan. Pelin kehittäjät olisivat myös saaneet kiinnittää enemmän huomiota vihollisen suunnitteluun, sillä esimerkiksi siihen panostettu ääninäyttely on hirvittävän huonoa: Vietcongit huutelevat sarjakuvamaisesti Jorman perään uhkauksia ruumissäkissä kotiin palaamiseen sekä siitä, miten he saavat tyhmän jenkin kiinni ja tekevät hänelle kauheuksia.
Shellshock: Nam 67 olisi kieltämättä voinut olla ihan kelpo peli. Se kuitenkin kaatuu mm. huonoon taistelujen toteutukseen, liian yksinkertaiseen tehtävänläpäisyyn sekä hieman keskeneräiseen suunnitteluun lähes jokaisella osa-alueella. Pelissä on kuitenkin ihan sinänsä jännä juoni, josta ei loppujen lopuksi puutu hurjia käänteitä ja mainitsemiani erinomaisia hahmoja. Tämä peli tulee olemaan ihan hyvää viihdettä lyhyen tovin, mikäli ei etsi kovinkaan totista ja huoliteltua Vietnamista kertovaa räiskintää. Se antaa parhaimmillaan viihtyvyyttä viikon verran, parhaimmillaan kahden - onneksi kuitenkin huonompiakin tekeleitä kaikissa suhteissa on nähty tästäkin aiheesta.
Tuesday, June 27, 2006
Getting the Hookah
Hi all !
I arrived here in Sweden a few days ago, and the weather's been absolutely shitty. You've got huge rainshowers and it's as cold as in the autumn here. Sometimes the sun shines, though, and the overall weather becomes slightly better. This little "shenanigan" with the weather really left me wondering if I had left home at all. Guess I didn't.
But I'm not here to talk about the weather, hell no. Instead, I'm informing you potential readers on my latest acquisition: the Arabic "waterpipe", also known as a "Nargile" or a "Shisha". Most of us westerners refer to this psychedelic device as a Hookah, but I believe that this specific name along with its' etymology comes from some western country rather than from Lebanon, India or Persia where the original names came from.
Anyway, nowadays Sweden carries Hookah-pipes all over the major cities (and maybe around a few of the smaller towns too, who knows) and the popularity of the pipe is increasing globally as well. It wasn't exactly hard to find a small shop around the parts that had Hookah-pipes for sale in the right district. Of course you can't just waltz downtown and start looking for places with these pipes, instead you've got to set your course down to the more ethnically varied blocks. You will certainly come by several shops willing to sell them along with all the possible accessories available.
We picked up this fine little specimen from a shop run by just one man on a street corner. He had the smaller models going for twelve euros and the bigger ones were, as I understood, only slightly more expensive. It's quite obvious that you can't find Hookah-pipes with these sorts of prices from back home: in fact, I've read that they cost from around 24 to 60 euros back home.
I chose the smaller model purely for ease of transportation. The bigger one would've certainly been more tempting, but unfortunately it has never been easy to bring back stuff from this country anyway. So, after buying the pipe, we went down to another shop nearby, and incquired if they had any molasses for the pipe. Now, first of all, I have to inform you that the molasses used in the Hookah-pipe are not exactly traditional tobacco: the Hookah molasses are usually flavored with the taste of a fruit, and it includes no tar and a very small amount of nicotine, if at all. The molasses contain, in most cases, some tobacco, but they're also binded together with honey and sugar. These things are alot more safer to smoke than normal tobaccos, as a matter a fact.
So, this little shop we arrived in carried small packs of apple-flavored molasses. We bought a pack, and the older relatively who I had with me said, that maybe we should go and check out this nearby mall that also includes an "oriental store that might be carrying other tastes". So we went, and arrived to see a large table chucked full of various flavored molasses ! We bought a small case containing molasses by the Coca-Cola flavor (and I'm sure that the producers of this stuff had surely asked for a permission to use the Coca-Cola brand's name and taste on their products, too).
As we arrived home, we tested how the thing worked. Since I don't smoke - not even Hookah-pipes - I ordered my male relative to have a go at it. He was very anxious to try it out, and after a few moments on Google and using common sense, we got it set up and working. After about fifteen minutes, the room was filled with the distinct smell of Coca-Cola. As my associate had tasted the stuff, he said that the stuff coming out indeed tasted like the real thing ! The room started to smell like Coke too, so we decided to call it quits and open the windows for some instant fresh air.
The inner workings of the pipe were quite simple: you put the molasses on the little cup on top of the pipe, and cover the whole cup with some tin foil. Then you punch little holes on the tin foil and put some hot coal on top of the punctured tin foil. The next step is to fill the little (or big, depending on the model) water container located at the bottom of the pipe with some fresh and cold water. You can even add some ice cubes in the water in order to make the smoking experience slightly more "cool". As the coal burns the tobacco, some very smooth and relaxing smoke should start coming out of the hose in a few moments. It might take some time to get the pipes running though, so don't be surprised if the first smoking experience won't resemble huge freakin' amounts of riot gas going off.
As final words, I can tell you this: I've bought this pipe purely as decoration. I'm not interested in smoking anything, nor did I even have a taste. However watching the whole process, I've learned that the experience of smoking can be very different depending on the culture: out here we just pull one from our pockets, light it and get moving. In the Middle East and India, however, setting up the pipe and smoking it requires more preparation but eventually is alot more fulfilling and fun. The reason for the preferance of the water pipe over the "more modern" cigarettes is simply the reason that it's more healthier and the entire session of smoking a Hookah can also serve as social event where people discuss daily events while puffing away.
I'd have to say, that the Hookah is indeed alot more than meets the eye at first glance.
I arrived here in Sweden a few days ago, and the weather's been absolutely shitty. You've got huge rainshowers and it's as cold as in the autumn here. Sometimes the sun shines, though, and the overall weather becomes slightly better. This little "shenanigan" with the weather really left me wondering if I had left home at all. Guess I didn't.
But I'm not here to talk about the weather, hell no. Instead, I'm informing you potential readers on my latest acquisition: the Arabic "waterpipe", also known as a "Nargile" or a "Shisha". Most of us westerners refer to this psychedelic device as a Hookah, but I believe that this specific name along with its' etymology comes from some western country rather than from Lebanon, India or Persia where the original names came from.
Anyway, nowadays Sweden carries Hookah-pipes all over the major cities (and maybe around a few of the smaller towns too, who knows) and the popularity of the pipe is increasing globally as well. It wasn't exactly hard to find a small shop around the parts that had Hookah-pipes for sale in the right district. Of course you can't just waltz downtown and start looking for places with these pipes, instead you've got to set your course down to the more ethnically varied blocks. You will certainly come by several shops willing to sell them along with all the possible accessories available.
We picked up this fine little specimen from a shop run by just one man on a street corner. He had the smaller models going for twelve euros and the bigger ones were, as I understood, only slightly more expensive. It's quite obvious that you can't find Hookah-pipes with these sorts of prices from back home: in fact, I've read that they cost from around 24 to 60 euros back home.
I chose the smaller model purely for ease of transportation. The bigger one would've certainly been more tempting, but unfortunately it has never been easy to bring back stuff from this country anyway. So, after buying the pipe, we went down to another shop nearby, and incquired if they had any molasses for the pipe. Now, first of all, I have to inform you that the molasses used in the Hookah-pipe are not exactly traditional tobacco: the Hookah molasses are usually flavored with the taste of a fruit, and it includes no tar and a very small amount of nicotine, if at all. The molasses contain, in most cases, some tobacco, but they're also binded together with honey and sugar. These things are alot more safer to smoke than normal tobaccos, as a matter a fact.
So, this little shop we arrived in carried small packs of apple-flavored molasses. We bought a pack, and the older relatively who I had with me said, that maybe we should go and check out this nearby mall that also includes an "oriental store that might be carrying other tastes". So we went, and arrived to see a large table chucked full of various flavored molasses ! We bought a small case containing molasses by the Coca-Cola flavor (and I'm sure that the producers of this stuff had surely asked for a permission to use the Coca-Cola brand's name and taste on their products, too).
As we arrived home, we tested how the thing worked. Since I don't smoke - not even Hookah-pipes - I ordered my male relative to have a go at it. He was very anxious to try it out, and after a few moments on Google and using common sense, we got it set up and working. After about fifteen minutes, the room was filled with the distinct smell of Coca-Cola. As my associate had tasted the stuff, he said that the stuff coming out indeed tasted like the real thing ! The room started to smell like Coke too, so we decided to call it quits and open the windows for some instant fresh air.
The inner workings of the pipe were quite simple: you put the molasses on the little cup on top of the pipe, and cover the whole cup with some tin foil. Then you punch little holes on the tin foil and put some hot coal on top of the punctured tin foil. The next step is to fill the little (or big, depending on the model) water container located at the bottom of the pipe with some fresh and cold water. You can even add some ice cubes in the water in order to make the smoking experience slightly more "cool". As the coal burns the tobacco, some very smooth and relaxing smoke should start coming out of the hose in a few moments. It might take some time to get the pipes running though, so don't be surprised if the first smoking experience won't resemble huge freakin' amounts of riot gas going off.
As final words, I can tell you this: I've bought this pipe purely as decoration. I'm not interested in smoking anything, nor did I even have a taste. However watching the whole process, I've learned that the experience of smoking can be very different depending on the culture: out here we just pull one from our pockets, light it and get moving. In the Middle East and India, however, setting up the pipe and smoking it requires more preparation but eventually is alot more fulfilling and fun. The reason for the preferance of the water pipe over the "more modern" cigarettes is simply the reason that it's more healthier and the entire session of smoking a Hookah can also serve as social event where people discuss daily events while puffing away.
I'd have to say, that the Hookah is indeed alot more than meets the eye at first glance.
Monday, June 26, 2006
Viisi päivää vesisadetta
Nyt olen sitten täällä Ruotsin puolella.
Ilmat ovat kyllä olleet aivan kammottavia. Pakkasin mukaani ainoastaan T-paitoja, sillä arvelin että aikaisempien vuosien kokemusten perusteella tässä maassahan ei koskaan voi olla nk. "huono ilma". Saavuttuani paikalle kuitenkin alkoi satamaan vettä, jonka jälkeen taivas on ollut enemmän tai vähemmän harmaa ja vettä tullut alas tasaisin väliajoin. Täytyi myös mennä kauppaan ostamaan itselleen muutamia hiukan lämpimämpiä vaatteita, sillä muutamalla T-paidalla ja "lomailutarkoituksiin" tarkoitetuilla housuilla ei pitkälle päästy.
Olen pääasiallisesti istuskellut sisällä alun matkustelujen jälkeen ja lukenut kirjoja. Ulos ei oikein viitsi mennä, sillä muussa tapauksessa mieleen tulee väkisinkin kotimaa, jonka kamaralla on kylmä ja sataa alas mitä milloinkin. Katselin DVD:ltä vihdoinkin myös tämän ensimmäisen Lord Of The Rings - spektaakkelin, jonka syvempi olemus kyllä oikeastaan jäi minulle vähän epäselväksi. Kävin myös paikallisessa Lidlissä, jonka parhaimmista tuotteista täytyi kysyä tyttöystävältäni, joka lähinnä hankkii kotipuolessa kaikki ruokatavaransa sieltä. Onneksi kuitenkin makumme ovat hyvinkin samanlaiset, joten kaikki muonat joita hän luetteli, kelpasivat myös minulle.
Tämä Saksalaisten moderni maailmanvalloitukseen tähtäävä suunnitelma, Lidl, alkaa nykyään muistuttamaan tätä länsimaista "Shell ja McDonalds joka kylässä ja taajamassa" - asettelua, joka pitää paikkansa jopa kotona. Lidl alkaa hiljalleen työntymään jopa tänne rikkaan Ruotsin puolelle, ja uskokaapa tai älkääkä, mutta ihmisiä jopa käy siellä ostoksilla !
Juhannuskin oli tuossa "eräänä päivänä", ja se jos mikä olikin hiukka paska kokemus: istuskelimme sisällä, jonka jälkeen meidät soitettiin myöhään illalla katsomaan jonkun paikallisen Suomalaisen "urheiluseuran" sytyttämää kokkoa ja sitä ympäröimää juopottelua. Otin kyseisestä tapahtumasta muutamia kuvia, jonka jälkeen painuimme takaisin tänne äärimmäisen vittuntuneina. Hiljalleen minusta alkoi tuntumaan siltä, että olisi ollut parempi idea viettää koko juhannus kotona tyttöystäväni kanssa. Noh, asiahan korjataan.
Kirjoittelen tässä muutamia postauksia lähipäivinä erinäisistäkin aiheista, joten stay tuned.
Ilmat ovat kyllä olleet aivan kammottavia. Pakkasin mukaani ainoastaan T-paitoja, sillä arvelin että aikaisempien vuosien kokemusten perusteella tässä maassahan ei koskaan voi olla nk. "huono ilma". Saavuttuani paikalle kuitenkin alkoi satamaan vettä, jonka jälkeen taivas on ollut enemmän tai vähemmän harmaa ja vettä tullut alas tasaisin väliajoin. Täytyi myös mennä kauppaan ostamaan itselleen muutamia hiukan lämpimämpiä vaatteita, sillä muutamalla T-paidalla ja "lomailutarkoituksiin" tarkoitetuilla housuilla ei pitkälle päästy.
Olen pääasiallisesti istuskellut sisällä alun matkustelujen jälkeen ja lukenut kirjoja. Ulos ei oikein viitsi mennä, sillä muussa tapauksessa mieleen tulee väkisinkin kotimaa, jonka kamaralla on kylmä ja sataa alas mitä milloinkin. Katselin DVD:ltä vihdoinkin myös tämän ensimmäisen Lord Of The Rings - spektaakkelin, jonka syvempi olemus kyllä oikeastaan jäi minulle vähän epäselväksi. Kävin myös paikallisessa Lidlissä, jonka parhaimmista tuotteista täytyi kysyä tyttöystävältäni, joka lähinnä hankkii kotipuolessa kaikki ruokatavaransa sieltä. Onneksi kuitenkin makumme ovat hyvinkin samanlaiset, joten kaikki muonat joita hän luetteli, kelpasivat myös minulle.
Tämä Saksalaisten moderni maailmanvalloitukseen tähtäävä suunnitelma, Lidl, alkaa nykyään muistuttamaan tätä länsimaista "Shell ja McDonalds joka kylässä ja taajamassa" - asettelua, joka pitää paikkansa jopa kotona. Lidl alkaa hiljalleen työntymään jopa tänne rikkaan Ruotsin puolelle, ja uskokaapa tai älkääkä, mutta ihmisiä jopa käy siellä ostoksilla !
Juhannuskin oli tuossa "eräänä päivänä", ja se jos mikä olikin hiukka paska kokemus: istuskelimme sisällä, jonka jälkeen meidät soitettiin myöhään illalla katsomaan jonkun paikallisen Suomalaisen "urheiluseuran" sytyttämää kokkoa ja sitä ympäröimää juopottelua. Otin kyseisestä tapahtumasta muutamia kuvia, jonka jälkeen painuimme takaisin tänne äärimmäisen vittuntuneina. Hiljalleen minusta alkoi tuntumaan siltä, että olisi ollut parempi idea viettää koko juhannus kotona tyttöystäväni kanssa. Noh, asiahan korjataan.
Kirjoittelen tässä muutamia postauksia lähipäivinä erinäisistäkin aiheista, joten stay tuned.
Tuesday, June 20, 2006
Couldn't stand the weather.. Again
Minä lähden huomenna taas hiukan lomailemaan pääsykokeiden jälkeen.
Olin nimittäin eilen suorittamassa ne, ja nähtäväksi jää että kuinka ne nyt sitten menivätkään. Luultavasti menivät edes jotenkin, sillä olisi mahtavan kivaa päästä opiskelemaan jotakin ettei armeija veisi minua kantamaan kivääriä ja reppua jossakin suonsilmäkkeessä muutaman euron päiväpalkalla.
Säät ovat myös olleet todella hyviä viime aikoina, vaikkakin äärettömän kuumia. Nykyisin ei pysty enää nukkumaankaan koko yötä rauhassa, sillä lakanat liimautuvat ihoon kiinni kuin liiman vaikutuksesta.
Tässä pääsykokeiden jälkeisessä tilassa on pitänyt myös keksiä vähän tehtävää, ja eilen palatessani Espoosta kävin pääkaupunkimme Anttila-ketjun tavaratalon kautta, ja nostin sieltä mukaani itselleni ja tyttöystävälleni hieman katseltavaa: mukaani tarttui nk. "Kauhukoira" - boksi täynnä horroria. Ostin tyttöystävälle myös yhden animen, sillä se sattui olemaan tarjouksessa. Tämän jälkeen poistuin kotiini läkähdyttävän bussimatkan jälkeen, ja huomasin että asuinpaikassani myös elelevä koira oli onnistunut syystä taikka toisesta oksentelemaan (jälleen kerran) pitkin sohvia.
Katselin muutaman elokuvan tästä boksista, ja voinpa todeta, että toistaiseksi Dog Soldiers ja tietenkin Evil Dead olivat erinomaisia. Tällä hetkellä "tsiigailen" lävitse 1980-luvun kauhuelokuvaa, nimeltään "The Gate", jossa naapuruston pikkupojat päästävät puun alla asustelevat perkeleet vapaaksi. Kieltämättä tämä ei kyllä ole ihan se kaikista parhain tekele, mutta ainakaan kyseinen elokuva ei sisällä nk. "pehmokauhua", vaan on raakaa verisen mössön tahrimaa kiljumista ja yrjöilyä pitkin yötä. Kyseessä on siis pääosaa esittävien pikkupoikien imagoista huolimatta ihan menevää kauhua, joka keskinkertaisuudestaan ja älyttömästä 1980-luvun energiastaan huolimatta on ihan menevä.
Tämä päivä menee epäilemättä elokuvia katsellessa ja huomenna aamulla lähdetään sitten kohti "läntisen auringon maata", jossa meitä odottaakin hieman reilumpi seikkailu.
Olin nimittäin eilen suorittamassa ne, ja nähtäväksi jää että kuinka ne nyt sitten menivätkään. Luultavasti menivät edes jotenkin, sillä olisi mahtavan kivaa päästä opiskelemaan jotakin ettei armeija veisi minua kantamaan kivääriä ja reppua jossakin suonsilmäkkeessä muutaman euron päiväpalkalla.
Säät ovat myös olleet todella hyviä viime aikoina, vaikkakin äärettömän kuumia. Nykyisin ei pysty enää nukkumaankaan koko yötä rauhassa, sillä lakanat liimautuvat ihoon kiinni kuin liiman vaikutuksesta.
Tässä pääsykokeiden jälkeisessä tilassa on pitänyt myös keksiä vähän tehtävää, ja eilen palatessani Espoosta kävin pääkaupunkimme Anttila-ketjun tavaratalon kautta, ja nostin sieltä mukaani itselleni ja tyttöystävälleni hieman katseltavaa: mukaani tarttui nk. "Kauhukoira" - boksi täynnä horroria. Ostin tyttöystävälle myös yhden animen, sillä se sattui olemaan tarjouksessa. Tämän jälkeen poistuin kotiini läkähdyttävän bussimatkan jälkeen, ja huomasin että asuinpaikassani myös elelevä koira oli onnistunut syystä taikka toisesta oksentelemaan (jälleen kerran) pitkin sohvia.
Katselin muutaman elokuvan tästä boksista, ja voinpa todeta, että toistaiseksi Dog Soldiers ja tietenkin Evil Dead olivat erinomaisia. Tällä hetkellä "tsiigailen" lävitse 1980-luvun kauhuelokuvaa, nimeltään "The Gate", jossa naapuruston pikkupojat päästävät puun alla asustelevat perkeleet vapaaksi. Kieltämättä tämä ei kyllä ole ihan se kaikista parhain tekele, mutta ainakaan kyseinen elokuva ei sisällä nk. "pehmokauhua", vaan on raakaa verisen mössön tahrimaa kiljumista ja yrjöilyä pitkin yötä. Kyseessä on siis pääosaa esittävien pikkupoikien imagoista huolimatta ihan menevää kauhua, joka keskinkertaisuudestaan ja älyttömästä 1980-luvun energiastaan huolimatta on ihan menevä.
Tämä päivä menee epäilemättä elokuvia katsellessa ja huomenna aamulla lähdetään sitten kohti "läntisen auringon maata", jossa meitä odottaakin hieman reilumpi seikkailu.
Friday, June 16, 2006
15.6.2006 - Visiitti paikalliseen Buddhalaistemppeliin
Sipoo on muuten oikeastaan aika tylsä paikka, vaan löytyypä meiltä toisinaan pieniä erikoisuuksiakin: yksi niistä on tässä ihan lähellä sijaitseva Buddhalaistemppeli. Se on ollut pystyssä jo useamman vuoden, vaan en ole itse tuntenut suurempaa vetoa käydä siellä vierailemassa.
Päätimme kuitenkin "associateni" Mr. MG:n kanssa käydä tutustumassa paikkaan erään keskustelun siivittämänä. Lähtökohtana oli siis pääasiallisesti saada selville, että minkälainen tämä ulkomaille sijoitettu temppeli oikeastaan onkaan sisältäpäin. Meitä myös kiinnosti saada tietoa Buddhalaisuudesta itsestään - miksipä siis ei, totesimme.
Kuten kuvistakin näkee, niin paikka pyrkii olemaan mahdollisemman autenttinen muihinkin temppeleihin verrattuna. Tuo kyltti pihan keskellä olevan patsaan ohella on tuotu kyseisen temppelin ainoan munkin kotimaasta, Thaimaasta, jossa ne on valmistettukin. Temppelissä ei siis ole täyttä miehitystä päällä, vaan se kuuluu yhteen pienimmistä Buddhalaistemppeleistä koko maailmassa. Suurimmat Buddhalaistemppelit, joita voisi oikeastaan kuvailla munkkiluostareiksi, sijaitsevat Thaimaassa: niiden miehitys taas vaihtelee aina 35 000 munkin yhteisöstä hiukan pienempiin.
Päästessämme pihalle, kukaan ei kuitenkaan ollut kotona. Hetken aikaa kävelimme ympyrää ottaen kuvia kaikesta mikä eteen sattui kuin mitkäkin Japanilaiset turistit. Hetken odoteltuamme pihaan saapui kuitenkin itse munkki kolmen auton saattueella, joka sisälsi myös muutamia Thaimaalaisia ihmisiä. Yksi Suomalainenkin mies löytyi tämän Aasialaisen joukon seasta, ja hän pyysi meitä käymään peremmälle pelkäämättä. Arastelimme hetken, jonka jälkeen pääsimme sisään. Munkki odotti meitä hymyillen olohuoneensa pöydän ääressä ja vieressä sitten pörisi televisio Thaimaalaista ohjelmaa syytäen.
Oli jo alusta asti selvää, että minä joutuisin puhemieheksi tälle reissulle. Täten hyväksyin roolini, ja aloin heti kertoilemaan munkille syitä siihen, miksi olimmekaan tulleet. Munkki oli kuitenkin yleisesti älyttömän huumorintajuinen ja positiivinen ihminen, joka kieltämättä esitteli meille paikan aivan läpikotaisin. Aluksi menimme katsomaan varsinaista salia, missä mm. Buddhan patsas sijaitsi:
Päätimme kuitenkin "associateni" Mr. MG:n kanssa käydä tutustumassa paikkaan erään keskustelun siivittämänä. Lähtökohtana oli siis pääasiallisesti saada selville, että minkälainen tämä ulkomaille sijoitettu temppeli oikeastaan onkaan sisältäpäin. Meitä myös kiinnosti saada tietoa Buddhalaisuudesta itsestään - miksipä siis ei, totesimme.
Kuten kuvistakin näkee, niin paikka pyrkii olemaan mahdollisemman autenttinen muihinkin temppeleihin verrattuna. Tuo kyltti pihan keskellä olevan patsaan ohella on tuotu kyseisen temppelin ainoan munkin kotimaasta, Thaimaasta, jossa ne on valmistettukin. Temppelissä ei siis ole täyttä miehitystä päällä, vaan se kuuluu yhteen pienimmistä Buddhalaistemppeleistä koko maailmassa. Suurimmat Buddhalaistemppelit, joita voisi oikeastaan kuvailla munkkiluostareiksi, sijaitsevat Thaimaassa: niiden miehitys taas vaihtelee aina 35 000 munkin yhteisöstä hiukan pienempiin.
Päästessämme pihalle, kukaan ei kuitenkaan ollut kotona. Hetken aikaa kävelimme ympyrää ottaen kuvia kaikesta mikä eteen sattui kuin mitkäkin Japanilaiset turistit. Hetken odoteltuamme pihaan saapui kuitenkin itse munkki kolmen auton saattueella, joka sisälsi myös muutamia Thaimaalaisia ihmisiä. Yksi Suomalainenkin mies löytyi tämän Aasialaisen joukon seasta, ja hän pyysi meitä käymään peremmälle pelkäämättä. Arastelimme hetken, jonka jälkeen pääsimme sisään. Munkki odotti meitä hymyillen olohuoneensa pöydän ääressä ja vieressä sitten pörisi televisio Thaimaalaista ohjelmaa syytäen.
Oli jo alusta asti selvää, että minä joutuisin puhemieheksi tälle reissulle. Täten hyväksyin roolini, ja aloin heti kertoilemaan munkille syitä siihen, miksi olimmekaan tulleet. Munkki oli kuitenkin yleisesti älyttömän huumorintajuinen ja positiivinen ihminen, joka kieltämättä esitteli meille paikan aivan läpikotaisin. Aluksi menimme katsomaan varsinaista salia, missä mm. Buddhan patsas sijaitsi:
Tämä "olohuone" oli todellakin hyvin erilainen siihen, mitä olimme ennen nähneet. Buddhan patsas oli todellakin koristeluineen aivan mahtava, jonka lisäksi huone mm. sisälsi Dalai Laman taulun monen muun kiintoisan asian lisäksi. Toisella seinällä lepäsi myös Thaimaan kuninkaan taulu, jonka alla oli hänelle osoitettu vieraskirja: munkki pyysi meitä kirjoittamaan nimemme terveisiksi hänelle. Teimme niin ilman sen kummempia mukinoita.
Tämän jälkeen munkki tarjosi meille appelsiinimehua, ja aloimme yleisesti keskustelemaan kaikenlaisesta. Munkki esitteli meille mm. erilaisia harjoituksia joita hän tarjosi: meditaatiota yms. rauhoittumisharjoituksia. Lisäksi munkki kertoi että hänellä oli maisterin tutkinto Buddhimista eräästä yliopistosta yhdysvalloissa ja ennen kuin tuli suomeen, niin hän oli asunut vuoden Alaskassa. Sitä ennen hän oli mm. ollut palveluksessa Ruotsin puolella ja osasi ainakin n. viittä eri kieltä.
Tämän jälkeen kerroin munkille, että tunsin länsimaisten uskontojen kallistuneen enemmän materialisten hyötyjen ja yleisen liiketalouden puolelle, kuin siihen mihin se oli alunperinkin luotu. Munkki totesikin, että kieltämättä hän oli huomannut länsimaisen yhteiskuntamme olevan hyvinkin materialistinen. Vaikka kaikki olikin yhteiskunnallisesti kunnossa, kuten esimerkiksi tiet ja muu infrastruktuuri, niin ihmiset eivät kuitenkaan olleet hänen mielestään onnellisia. Siltikin Thaimaassa, jossa ongelmia ja puutoksia riittää, ihmiset ovat vähästäkin onnellisia. Olin aivan samaa mieltä hänen kanssaan tästä huomiosta, ja luulenpa munkinkin huomanneen reaktioni.
Kun tuli aika lähteä, niin saimme vielä mukaamma kirjan nimeltään "What Buddhists Believe", joka käsitteli yleisesti Buddhalaisuuden arvoja sekä periaatteita. En ole vielä lukenut sitä, mutta lupaan syksyn mittaan sen lueskella lävitse. Munkki antoi meille molemmille myös kaksi pakettia Thaimaalaisia nuudeleita, joiden maun hän sanoi olevan erittäin maustettuja.
Näin jälkeenpäin minusta ainakin tuntui että tämä visiitti oli sen arvoista. Harvoin pääsee keskustelemaan toisesta kulttuurista tulleen ihmisen kanssa, ja vielä harvemmin näkee niinkin rauhallista ja itsensä kanssa sujut olevaa henkilöä. Kieltämättä minun elämässäni tällaisia harmonisia munkkeja ei kovinkaan usein tapaa, ja se jos mikä on jokseenkin harmillista.
Tämä visiitti siis kieltämättä pisti miettimään tämän länsimaisen yhteiskunnan arvoja sekä todellisuutta: olemmekos me todellakin niin saaketin kiireisiä ja täynnä halua menestyä että olemme kokonaan unohtaneet miten olla vähästäkin onnellisia ?
Kenties.
Thursday, June 08, 2006
Walking the tight rope
Nyt asioiden pitäisi mukamas olla nk. "paremmin".
Mukamas näillä suuremmoisilla YO-papereillani yms. muulla saavuttamallani suosiolla elämän pitäisi alkaa soljumaan eteenpäin aivan uudenlaisella vauhdilla. Niin ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut, vaan huomaan että jälleen kerran olen melkein rahaton ja kaupankäynti huuto.netin puolella on hieman kangerrellut.
Päätin myös kirjoittaa yhden aineen lisää: maantiede jäi nyt keväältä väliin, joten vetäistään se kuudes aine tässä vielä siirtymävaiheen aikana pois alta. Jos ei muuta, niin onpahan minulla ainakin huomattavasti aikaa lukea tuohon koitokseen. Se mikä kuitenkin on selvää tässä vaiheessakin jo, on se että tuosta aineesta on kirjoitettava vähintään C ja mielellään M tai E jotta sillä olisi jotakin väliä tulevaan elämääni.
Luinpa muuten taas kaksi Paasilinnan kirjaakin: Vapahtaja Surunen ja Hirtettyjen Kettujen Metsä saatiin päätökseen viidessä päivässä. Voinpa jopa todeta, että molemmat kirjat olivat kerrankin yhtä hyviä (vaikka ne peräkkäin luinkin) eivätkä sisältäneet pahemminkaan Paasilinnan perisynnin aineksia. Nyt aloitin taas yhden Paasilinnan teoksen, nimeltään Auta Armias: menosta päätellen tämä tuskinkaan tulee olemaan yhtä nautittava lukukokemus kuin nuo edelliset. Perisynnin aineksia on nimittäin jo ilmassa.
Tyttöystäväni muuttaa myös pois nykyisiltä asuinsijoiltaan Kauhavalle. Sain tietää asiasta tänään, kun vuokrasopimus oli lyöty lukkoon. Kuulemma "neighbourhood" on tuolla alueella jonne hän muuttaa varsin rauhallinen: naapureina on vain kuulemma vanhempia ukkeleita ja akkeleita jotka eivät pahemminkaan harmia aiheuttele. Kieltämättä tässä asunnonvalinnassa on onni potkaissut.
Minulla taas ovat nuo yliopiston pääsykokeet edessä 16.6.2006. Tämän jälkeen menen käymään "suuren veden takana", jonka jälkeen jatkan jokseenkin merkityksentöntä oleskeluani joko täällä tai lännempänä.
Nyt kuitenkin lähden jatkamaan viimeisten huuto.net - kaupustelujen pakkaamista kaikessa rauhassa jotta ihmiset saavat tavaransa ja minä muutaman euron kahvirahaa.
Mukamas näillä suuremmoisilla YO-papereillani yms. muulla saavuttamallani suosiolla elämän pitäisi alkaa soljumaan eteenpäin aivan uudenlaisella vauhdilla. Niin ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut, vaan huomaan että jälleen kerran olen melkein rahaton ja kaupankäynti huuto.netin puolella on hieman kangerrellut.
Päätin myös kirjoittaa yhden aineen lisää: maantiede jäi nyt keväältä väliin, joten vetäistään se kuudes aine tässä vielä siirtymävaiheen aikana pois alta. Jos ei muuta, niin onpahan minulla ainakin huomattavasti aikaa lukea tuohon koitokseen. Se mikä kuitenkin on selvää tässä vaiheessakin jo, on se että tuosta aineesta on kirjoitettava vähintään C ja mielellään M tai E jotta sillä olisi jotakin väliä tulevaan elämääni.
Luinpa muuten taas kaksi Paasilinnan kirjaakin: Vapahtaja Surunen ja Hirtettyjen Kettujen Metsä saatiin päätökseen viidessä päivässä. Voinpa jopa todeta, että molemmat kirjat olivat kerrankin yhtä hyviä (vaikka ne peräkkäin luinkin) eivätkä sisältäneet pahemminkaan Paasilinnan perisynnin aineksia. Nyt aloitin taas yhden Paasilinnan teoksen, nimeltään Auta Armias: menosta päätellen tämä tuskinkaan tulee olemaan yhtä nautittava lukukokemus kuin nuo edelliset. Perisynnin aineksia on nimittäin jo ilmassa.
Tyttöystäväni muuttaa myös pois nykyisiltä asuinsijoiltaan Kauhavalle. Sain tietää asiasta tänään, kun vuokrasopimus oli lyöty lukkoon. Kuulemma "neighbourhood" on tuolla alueella jonne hän muuttaa varsin rauhallinen: naapureina on vain kuulemma vanhempia ukkeleita ja akkeleita jotka eivät pahemminkaan harmia aiheuttele. Kieltämättä tässä asunnonvalinnassa on onni potkaissut.
Minulla taas ovat nuo yliopiston pääsykokeet edessä 16.6.2006. Tämän jälkeen menen käymään "suuren veden takana", jonka jälkeen jatkan jokseenkin merkityksentöntä oleskeluani joko täällä tai lännempänä.
Nyt kuitenkin lähden jatkamaan viimeisten huuto.net - kaupustelujen pakkaamista kaikessa rauhassa jotta ihmiset saavat tavaransa ja minä muutaman euron kahvirahaa.
Monday, May 29, 2006
Yötyö syö
Viime aikoina olen keskittänyt entistä enemmän tulonlähteekseni Huuto.netin opintotukien loputtua. Minunlaiseni aikuinen ihminen omaa oikeastaan loppujen lopuksi aivan todella suuria "juoksevia kuluja", joita kykenin aikanaan kattamaan opintotuella aivan mukavasti: nyt kuitenkin sen saanti on vähintäänkin tyrehtynyt - täten myös varallisuus on alkanut kärsimään inflaatiota.
Olen huomannut, että eläminen rupeaa olemaan vähän hiukankin kallista tässä maassa yleisestikin: bussilippukin maksaa jo niin hirvittäviä, että melkeinpä kannattaa ajeluttaa itseään taksilla Helsingin reissuilla ja takaisin. On hiukan ironista huomata, kuinka vanha sananlasku siitä, miten rahan tuloa ei huomaa, mutta sen menon kylläkin pitää kohdallani täysin paikkansa.
Lauantain ja sunnuntaina välisen yön istuskelin pihalla ja söin purkitettua ananaksesta valmistettua murskaa: samalla kuuntelin yön ääniä ja yritin keksiä että mikä puu tuotti tuon vähintäänkin patentoidun "Suomen Kesän" tuoksun. Tulin päätelmissäni siihen tulokseen, että sen täytyy olla varmasti useiden eri puulajien yhteisvaikutuksen tulosta.
Muutama minuutti sitten rustasin taas yhteisarvoltaan n. 20 euron arvosta tuotteita huomenna postitettavaksi uusille omistajilleen: tämä säälittävä nappikauppa on lähes hengenpitimiksi asti tehtyä toimintaa nykyisin- juoksevat kulut lisääntyvät nykyisin entisestäänkin.
On täytynyt tosiaankin ruveta kaivelemaan varastoja oikein kunnolla viime aikoina: yksinkertaisesti mitä enemmän tavaraa saan myydyksi, niin sitä enemmän rahaa se minulle myöskin tuo. Asia on kuitenkin toisaalta niin, että kesä ei ole missään nimessäkään se paras sesonki juuri Huuto.netin kaupoille: ihmiset nimittäin viettävät aikaa paljon vähemmän internetissä huutokauppoja seuraten juuri tänä aikana. Yhtenä vaikuttimena tähän tilanteeseen on ihmisten lisääntynyt toiminta ulkoilmassa, joka vähentää laatuaikaa tietokoneen edessä.
Latasin tässä myös Fallout 2:seen "Wasteland Merc 2" - modin, jota olen muutamien tuntien aikana hakannut: vaikeustaso ja pelattavuus ovat kuitenkin hieman ristiriidassa keskenään. Oikeastaan voisin kirjoitella tästä jonkun arvion omien kokemusten siivittämänä muutaman päivän sisällä - ihan tylsistymisen voittamiseksi.
Minä menen nyt nukkumaan joksikin aikaa.
Hyvää yötä.
Olen huomannut, että eläminen rupeaa olemaan vähän hiukankin kallista tässä maassa yleisestikin: bussilippukin maksaa jo niin hirvittäviä, että melkeinpä kannattaa ajeluttaa itseään taksilla Helsingin reissuilla ja takaisin. On hiukan ironista huomata, kuinka vanha sananlasku siitä, miten rahan tuloa ei huomaa, mutta sen menon kylläkin pitää kohdallani täysin paikkansa.
Lauantain ja sunnuntaina välisen yön istuskelin pihalla ja söin purkitettua ananaksesta valmistettua murskaa: samalla kuuntelin yön ääniä ja yritin keksiä että mikä puu tuotti tuon vähintäänkin patentoidun "Suomen Kesän" tuoksun. Tulin päätelmissäni siihen tulokseen, että sen täytyy olla varmasti useiden eri puulajien yhteisvaikutuksen tulosta.
Muutama minuutti sitten rustasin taas yhteisarvoltaan n. 20 euron arvosta tuotteita huomenna postitettavaksi uusille omistajilleen: tämä säälittävä nappikauppa on lähes hengenpitimiksi asti tehtyä toimintaa nykyisin- juoksevat kulut lisääntyvät nykyisin entisestäänkin.
On täytynyt tosiaankin ruveta kaivelemaan varastoja oikein kunnolla viime aikoina: yksinkertaisesti mitä enemmän tavaraa saan myydyksi, niin sitä enemmän rahaa se minulle myöskin tuo. Asia on kuitenkin toisaalta niin, että kesä ei ole missään nimessäkään se paras sesonki juuri Huuto.netin kaupoille: ihmiset nimittäin viettävät aikaa paljon vähemmän internetissä huutokauppoja seuraten juuri tänä aikana. Yhtenä vaikuttimena tähän tilanteeseen on ihmisten lisääntynyt toiminta ulkoilmassa, joka vähentää laatuaikaa tietokoneen edessä.
Latasin tässä myös Fallout 2:seen "Wasteland Merc 2" - modin, jota olen muutamien tuntien aikana hakannut: vaikeustaso ja pelattavuus ovat kuitenkin hieman ristiriidassa keskenään. Oikeastaan voisin kirjoitella tästä jonkun arvion omien kokemusten siivittämänä muutaman päivän sisällä - ihan tylsistymisen voittamiseksi.
Minä menen nyt nukkumaan joksikin aikaa.
Hyvää yötä.
Saturday, May 27, 2006
The Aliens invaded earth through my mind !!
Että oli taas helvetillinen viime yö.
Tällä kertaa minulle osui unessa se legendaarinen "maailmanloppu alienien käsissä" - vaihe: uni oli taas niin intensiivinen, että olin aivan jytinöissä koko päivän eikä mikään ottanut onnistuakseen.
Ja mikä pelottavinta, muista unen tapahtumat vieläpä oikein hyvin. Nimittäin se alkoi sillä, kun katselin pihalla tuonne metsään päin ja näin epämääräisiä, "varjomaisia" esineitä lentelevän ympäri taivasta. Eipä kestänyt kovinkaan kauan, kun ne sitten alkoivat ampumaan ympäriinsä lasereillaan sytyttäen tulipaloja ja kylväen yleistä kaaosta .
Muistan hortoilleeni ympäri asuntoani ja keräilleen kaikenlaista survival-kamaa mukaani jotta ehtisin autolle muiden talon asukkaiden kanssa: muistan myös yrittäneeni soittaa tyttöystävälleni, jonka linjat oli poikki ja Sonera tuuttasi vain varattua. Todellinen helvetti purkautui kaikkialla ympärilläni.
Herättyäni mikään ei lähtenyt käyntiin: hortoilin ympäriinsä ja heitin vain jotakin vaatteiden tapaista niskaani. Ulkona kävellessäni koko maailma näytti epärealistisen eloisalta verrattuna siihen, mitä uneni minulle näyttikään.
Vihaan näitä kokonaisvaltaisia "nytmaailmatuhoutuuhetimiten" - unia , sillä ne jättävät loppujen lopuksi minut kaikista sekavimpaan tilaan.
Tällä kertaa minulle osui unessa se legendaarinen "maailmanloppu alienien käsissä" - vaihe: uni oli taas niin intensiivinen, että olin aivan jytinöissä koko päivän eikä mikään ottanut onnistuakseen.
Ja mikä pelottavinta, muista unen tapahtumat vieläpä oikein hyvin. Nimittäin se alkoi sillä, kun katselin pihalla tuonne metsään päin ja näin epämääräisiä, "varjomaisia" esineitä lentelevän ympäri taivasta. Eipä kestänyt kovinkaan kauan, kun ne sitten alkoivat ampumaan ympäriinsä lasereillaan sytyttäen tulipaloja ja kylväen yleistä kaaosta .
Muistan hortoilleeni ympäri asuntoani ja keräilleen kaikenlaista survival-kamaa mukaani jotta ehtisin autolle muiden talon asukkaiden kanssa: muistan myös yrittäneeni soittaa tyttöystävälleni, jonka linjat oli poikki ja Sonera tuuttasi vain varattua. Todellinen helvetti purkautui kaikkialla ympärilläni.
Herättyäni mikään ei lähtenyt käyntiin: hortoilin ympäriinsä ja heitin vain jotakin vaatteiden tapaista niskaani. Ulkona kävellessäni koko maailma näytti epärealistisen eloisalta verrattuna siihen, mitä uneni minulle näyttikään.
Vihaan näitä kokonaisvaltaisia "nytmaailmatuhoutuuhetimiten" - unia , sillä ne jättävät loppujen lopuksi minut kaikista sekavimpaan tilaan.
Wednesday, May 24, 2006
Kuvia uudella kameralla (pt. 2 - Sipoo Redux)
Terve taas,
Päätin lähteä hieman ulkoilemaan näin aamusta: tarkoituksenani oli ottaa kuvia tästä ihanasta agraarikulttuurin piinaamasta ympäristöstäni. Pääasiallinen tarkoitukseni (kuitenkin) oli, ja onkin osoittaa teille että täälläpäin maailmaa ei ole loppujen lopuksi yhtään mitään. Elämme kuin keskiajalla: täysin sumpussa, siis.
So, hop in.. And take a ride in the wonderful summer morning in my realm:
Kohde 1
"Bussipysäkki Porvooseen päin mutaisen pellon vieressä"
Tämä paikka on tullut minulle tutuksi jo kolmen vuoden ajan: sitä ennen katselin sitä kolme vuotta - joskin silloin päämääränäni ei ollut Porvoo. Ja kuten saatatte huomata, kyseisellä "pysäkillä" ei ole edes katosta - täten sateella epäonninen seisoskelija saa oikein ihanaa kesäsadetta niskaansa.
Kohde 2
Epämääräinen "Info" - kyltti sijoitettuna tien viereen
Kävellessäni kohti edellisen kuvan bussipysäkkiä, huomasin tämän epämääräisen infon maalattuna tien viereen. Se, miten tämä on päätynyt valkoisella spray-maalilla Porvoontien viereen on minulle todellakin mysteeri: kenties jonkinlainen aivan uusi nuorison huligaani salanimellä "Info" on päättänyt ilmaista läsnäolonsa näinkin hyödyttömällä tavalla.
Tai kukapa tietää, kenties tässä on kyseessä Sipoolainen liikennemerkki: aina tämän huomatessaan autoilijan pitää pohtia kunnolla sitä, mitä helvettiä hän oikeastaan tekeekään koko paikassa.
Kohde 3
"Infoa kuvakulmasta 2"
Tuossahan tuo informaatiota tarkoittava vedos taas on: vaikkakin toisesta kuvakulmasta.
Kohde 4
"Sipoon suurin nähtävyys"
Pienen matkan päästä Porvooseen menevää bussipysäkkiä löytyi sitten Sipoon todellinen turistirysä: nimittäin helvetinmoinen kasa sahanpurua ! Vautsi !
Tämän takia kannattaa lähteä jo Lapista asti tarkastamaan sitä, mistä kaikki muutkin jo puhuvat.
Kohde 5
"Yöllinen henkilö"
I FOUND LIFE ! I AM NOT ALONE!
Eli löysin jonkinlaisen etanan matelemasta pitkin pientä soratietä: olin yllättynyt että semmoinenkin jopa ilmaantui tänne asti.
Kohde 5
"Slug mugshot"
Etanaa lisää...
Kohde 7
"Luxuries for travel"
Helsinkiin asti matkaavilla on selvästi yksi mukavuus puolellaan: hiljalleen rapistuva, vaikkakin katolla varustettu bussikoppi. Tämä on jälleen kerran yksi harvoista positiivisista jutuista täälläpäin - vaikkakin Porvooseen päin tämä ei tietenkään päde.
Joskus yläasteella muistan kuulleeni, että joku luokka meni osuvasti luokkaretkelle (tai vast.) Sipoossa sijaitsevaan "Bussikoppeja valmistavaan yritykseen": kuulemma yritys koostui täysin nyrkkipaja-toiminnalla toimivasta sotkusta, jota joku vanha möhömahainen äijä pyöritti. Kuulemma näitä bussipysäkkejä valmistettiin kierrätetystä pellistä yms. metallinpalasista - tuon retken aikana kuulemma yhtään valmista koppia ei ollut (edes) kuitenkaan näyttää "halukkaille" retkeilijöille.
Pelkäänpä pahoin, että tämäkin paskakasa on tullut tuosta samasta tyhjänpäiväisestä yrityksestä: käsittääkseni se vieläpä työllisti jotain eläkeläisiä näiden peltihirviöiden valmistamiseen.
Kohde 8
"Throne of fools"
Loppuun vielä shotti valkoisesta ja märästä puutarhatuolistani.
Päätin lähteä hieman ulkoilemaan näin aamusta: tarkoituksenani oli ottaa kuvia tästä ihanasta agraarikulttuurin piinaamasta ympäristöstäni. Pääasiallinen tarkoitukseni (kuitenkin) oli, ja onkin osoittaa teille että täälläpäin maailmaa ei ole loppujen lopuksi yhtään mitään. Elämme kuin keskiajalla: täysin sumpussa, siis.
So, hop in.. And take a ride in the wonderful summer morning in my realm:
Kohde 1
"Bussipysäkki Porvooseen päin mutaisen pellon vieressä"
Tämä paikka on tullut minulle tutuksi jo kolmen vuoden ajan: sitä ennen katselin sitä kolme vuotta - joskin silloin päämääränäni ei ollut Porvoo. Ja kuten saatatte huomata, kyseisellä "pysäkillä" ei ole edes katosta - täten sateella epäonninen seisoskelija saa oikein ihanaa kesäsadetta niskaansa.
Kohde 2
Epämääräinen "Info" - kyltti sijoitettuna tien viereen
Kävellessäni kohti edellisen kuvan bussipysäkkiä, huomasin tämän epämääräisen infon maalattuna tien viereen. Se, miten tämä on päätynyt valkoisella spray-maalilla Porvoontien viereen on minulle todellakin mysteeri: kenties jonkinlainen aivan uusi nuorison huligaani salanimellä "Info" on päättänyt ilmaista läsnäolonsa näinkin hyödyttömällä tavalla.
Tai kukapa tietää, kenties tässä on kyseessä Sipoolainen liikennemerkki: aina tämän huomatessaan autoilijan pitää pohtia kunnolla sitä, mitä helvettiä hän oikeastaan tekeekään koko paikassa.
Kohde 3
"Infoa kuvakulmasta 2"
Tuossahan tuo informaatiota tarkoittava vedos taas on: vaikkakin toisesta kuvakulmasta.
Kohde 4
"Sipoon suurin nähtävyys"
Pienen matkan päästä Porvooseen menevää bussipysäkkiä löytyi sitten Sipoon todellinen turistirysä: nimittäin helvetinmoinen kasa sahanpurua ! Vautsi !
Tämän takia kannattaa lähteä jo Lapista asti tarkastamaan sitä, mistä kaikki muutkin jo puhuvat.
Kohde 5
"Yöllinen henkilö"
I FOUND LIFE ! I AM NOT ALONE!
Eli löysin jonkinlaisen etanan matelemasta pitkin pientä soratietä: olin yllättynyt että semmoinenkin jopa ilmaantui tänne asti.
Kohde 5
"Slug mugshot"
Etanaa lisää...
Kohde 7
"Luxuries for travel"
Helsinkiin asti matkaavilla on selvästi yksi mukavuus puolellaan: hiljalleen rapistuva, vaikkakin katolla varustettu bussikoppi. Tämä on jälleen kerran yksi harvoista positiivisista jutuista täälläpäin - vaikkakin Porvooseen päin tämä ei tietenkään päde.
Joskus yläasteella muistan kuulleeni, että joku luokka meni osuvasti luokkaretkelle (tai vast.) Sipoossa sijaitsevaan "Bussikoppeja valmistavaan yritykseen": kuulemma yritys koostui täysin nyrkkipaja-toiminnalla toimivasta sotkusta, jota joku vanha möhömahainen äijä pyöritti. Kuulemma näitä bussipysäkkejä valmistettiin kierrätetystä pellistä yms. metallinpalasista - tuon retken aikana kuulemma yhtään valmista koppia ei ollut (edes) kuitenkaan näyttää "halukkaille" retkeilijöille.
Pelkäänpä pahoin, että tämäkin paskakasa on tullut tuosta samasta tyhjänpäiväisestä yrityksestä: käsittääkseni se vieläpä työllisti jotain eläkeläisiä näiden peltihirviöiden valmistamiseen.
Kohde 8
"Throne of fools"
Loppuun vielä shotti valkoisesta ja märästä puutarhatuolistani.
Kuvia uudella kameralla (pt. 1)
Kuvassa on itsepuolustukseen tarkoitettu Tonfa-patukka. Alkuperältään tämä vehje on käsittääkseni Japanilainen talonpojan puolustukselliseen rooliin suunniteltu ase. Myöhemmin joku Amerikkalainen Sheriffi kehitti tästä länsimaisten poliisi-organisaatioiden käyttöön tarkoitetun sivukahvallisen patukan konnien epäonneksi.
Itse olen kiinnostunut oppimaan tämän käyttöä hieman laajemminkin: ainoa ongelma on kuitenkin se, että kiireitteni johdosta joudun turvautumaan itseopiskeluun.
Tässä on yksi viimeisimmästä hankinnoistani: Eickhorn-Solingenin Mk. III Taisteluveitsi. Sain sen laatuunsa nähden suhteellisen halvalla - mikä ei tietenkään ole missään nimessä paha juttu. Veitsi itsessään on suunniteltu vain "lähikontakteihin", joten tulitikkujen vuolemiseen tämä ei tuskinkaan sovellu.
Se on ollut ihan ihastuttava veitsi muuten: ainoana ongelmanaan sen tuppena toimii Amerikkalainen M8A1 - kannike pistimille, joka sattuu olemaan hieman liian kireä veitselle aiheuttaen siihen ikäviä hankausjälkiä sen muuten tummaan pintaan. Veitsi itsessään vaikuttaa itse asiassa muutenkin jonkinlaiselta muunnellulta M7 - pistimeltä, mistä tietenkin on poistettu rynnäkkökiväärin piipulle tarkoitettu "reikä".
Tämä kuva kuuluun epäilemättä sarjaamme "oudot valoilmiöt liian pienellä resoluutiolla".
Kuvahan on siis itsessään mennyt aivan päin perää: kieltämättä yöllä tapahtuvan kuvauksen pelisäännöt ovat tämän kuvan ottohetkellä olleet pahasti hakusessa. Loppujen lopuksi tämä kuva voi vaikka olla kahden (tai useamman) tulikärpäsen parittelusta kertovaa kuvamateriaalia - for all I care.
Kuvassa on viimeinen tekemäni kuvataiteen työ Lukiossa: homman nimi työssä oli etsiä joku enemmän tai vähemmän tunnettu taideteos, josta jokin osa sitten pyrittiin jäljentämään paperille mahdollisimman hyvin ja maalaamaan vastaväreillä.
Itse valitsin erään suosikkini, Pablo Picasson Guérnican. Työ ei mielestäni onnistunut ihan niin hyvin kun toivoin - arvosana oli kuitenkin työn määrän ja kurssin äärimmäisen puuroutumisen huomioon ottaen ihan hyvä. Tyytyväisin olen juuri tuosta kuvan oikeassa yläkulmassa esiintyvästä härästä - mielestäni se on varsin tuima ilmestys onnistuneen jäljennöksen jälkeenkin.
Muistan, että jätin tämän kouluun ennen lukulomaa: sillä aikaa tämä kuvataiteen "tiitseri" oli sitten liimannut kaikki kurssityöt näytille. Huomattuani tämän vähintäänkin häpeällisen esittelyn, tempaisin työn seinästä mukaani suuren joukon edessä - totesin olevani työn omistaja ja siten se lähtisi mukaani minunkin poistuessani muonavahvuudesta.
Käsittääkseni tämä taidettiin ottaa kevään ensimmäisinä päivinä: tuolloin ilma oli kuitenkin vielä kylmä ja pilvistäkin säätä oli huomattavissa.
Eipä minulla tästä muuta.
Tuesday, May 23, 2006
Kirja-Arvostelu: McNabb, A: "Bravo Kaksi Nolla" ("Bravo Two Zero"- 1993)
Kalajuttujen, kuin sotajuttujenkin suosiollinen uppoaminen kohdeyleisöönsä on aina ollut jokseenkin hiuskarvan varassa. Loppujen lopuksi onnistuminen on aina molemmissa urbaanien legendojen maallisemmissa ilmentymissä kiinni siitä, kuinka uskottavasti jutun kertoja onnistuu välittämään tarinansa lukijalle: nyrkkisääntönä voitakoon kuitenkin todeta, että mitä kovempaa kamaa ja uskomattomimpia käänteitä nämä tämän alan kertomukset sisältävät, niin sitä suuremmalla varauksella niihin kannattaa suhtautua.
Iso-Britannian erikoisjoukkojen, SAS:n, entinen "työntekijä" Andy McNabb kuuluu teoksellaan Bravo Kaksi Nolla näiden sotilaallisten kalajuttujen ehdottomaan eliittiin. Siitäkin huolimatta hänen esikoisteoksensa on saavuttanut laajaa fanipohjaa ja jopa vakaita mielipiteitä kirjan esittämien asioiden oikeasta laidasta: kyseessä on siis kaikin tavoin kansainvälinen menestys -ja rahastuskirja omakohtaisista McNabbin kokemuksista Irakin hiekkaisessa helvetissä Persianlahden ensimmäisen ristiretken aikana 1990-luvun alusta.
Teos itsessään kertoo Special Air Servicen pienestä kahdeksan miehen joukosta, joka siirretään Persianlahden Sodan alkuhetkillä erikoistehtävään: McNabb joukon jäsenenä saa tietää joutuvansa jahtaamaan Saddamin SCUD - ohjuksia hyvin pienellä varoitusajalla. Tätä ennen kuitenkin McNabb tutustuttaa lukijan niin omaan taustaansa kuin enemmän tai vähemmän värikkääseen ryhmäänsä - jotka ovat tietysti elämää suurempia sydänystäviä raavaiden mieskehojen sisäpuolella.
Kerronta etenee sutjakasti erilaisten koulutuksesta tai ryhmäjäsenien edesottamuksista raportoimiseen: McNabb antaa kuitenkin heti kirjan alussa itsestään jonkinlaisen kuvan äärettömänä kivikasvona, jolle ainoa mitään merkitsevä asia maailmassa usean avioliiton jälkeen on hänen pieni tyttärensä. Loppujen lopuksi kirjan päähenkilön nimi olisi voinut vaikka olla Duke Nukem tai Arnold Schwarzenegger, sillä hyvin samanlaista vähintäänkin yli-inhimmillisiin voimiin verrattavaa kestokykyä ja voimaa näyttää McNabbkin omaavan. Myös hänen henkinen ylivoimansa jokaista vastustajaa kohtaan tilanteesta riippumatta on vähintäänkin ihailtavaa. Kirjaa seurataankin McNabbin kertomana "miten minä sen koin ja näin" - perspektiivistä.
Tarina etenee alun tutustumisesta Irakiin asti: koko tehtävään valmistautumisesta kuitenkin jää ihan heti piinaavan puolivillainen vaikutelma. Jotenkin minusta vaikutti ihan siltä, kun tämä vähintäänkin maailman paras erikoisryhmä olisi lähtenyt lähes täydellisesti soitellen sotaan. Kenties tämä oli sitä realismia - taikka sitten tekijä halusi vierittää enemmän kuin tarpeeksi syitä muiden niskoille kuvauksillaan.
Varsinaiset vaikeudet niin juonellisesti kuin kerronnallisesti alkavat siinä vaiheessa, kun McNabb ryhmineen joutuu ongelmiin Irakissa: heidän saapumisensa huomataan jo hyvin ajoissa ja koko suunnitelma valuu kirjaimellisesti hiekkaan valtavan tulitaistelun siivittämänä. Kuitenkin tämä tulitaistelu on niin intensiivinen, että sen aikana katoaa osa ryhmästä - McNabb kuitenkin tilttaa jumalaisilla sotataidoillaan useita satoja Irakilaisia ilman sen kummempia ongelmia: kirjan lopussa annettu "virallisten tiedusteluraporttien" luku Irakilaisten uhreista lähentelee kahdeksan miehen tekemänä kahtasataaviittäkymmentä uhria.
Päämäärättömästi haahuillen, McNabb joutuu pian Irakilaisten vangitsemaksi: tällöin alkaa myös kirjan jännittäväin osio. Sen pilaa kuitenkin osaksi McNabbin puiseva teräsmiehen leikkiminen ja roisi liioittelu tapahtumien kulusta: uskonpa, että kukaan tavallinen ihminen ei olisi selvinnyt siitä pahoinpitelyjen määrästä, johon McNabb kertomuksiensa mukaan altistui.
Myöhemmin myös selviää, että muutamia McNabbin tovereita on selvinnyt aiemmasta tulitaistelusta. Pääasiallisesti tämä sotavankeuden osio koostuukin McNabbin kertomuksista siitä, miten Irakilaiset kuulustelijat onnistuvat viihdyttämään heitä muutaman kuukauden vankeutensa aikana: olennaista McNabbille on myös taistelutovereidensa olotilojen kirjaaminen ylös.
Luettuani kirjan, olin kieltämättä yllättynyt: ajattelin sen olevan jopa huonompi alun tunnelmien jälkeen. On kuitenkin positiivista lukea myös tästä McNabbin (ja tovereiden) vankeusajasta - vaikkakin siihen tunkee lähes jatkuvasti väliin todella naurettavaa liioittelua kärsimyksistä ja niiden voittamisesta. Uskonkin, että tämän kirjan lukijoita on vain kahdenlaisia: niitä, jotka pitävät Andy McNabbia todellisena teräsmiehenä taitojensa johdosta, ja niitä, jotka tietävät hänen liioittelevan.
Tämä kirja on uponnut jo melkein vuosikymmenen ajan nuorempiin lukijoihin: kriittisemmät ovat varmasti osanneet seuloa hieman sen sisällön välittämää informaatiota. Voin kuitenkin todeta, että McNabbin kertomus Irakissa suoritetusta tehtävästään on mitä mahtavin kertomus: se on jo aikoja sitten saanut tunnustuksekseen pienen elokuvakäännöksenkin. Ikävää on kuitenkin todeta, että asiat eivät ole voineet välttämättä mennä oikeasti edes hiukan siihen suuntaankaan ensimmäisessä tulitaistelussa kun mitä tässä annetaan ymmärtää. En vain pysty hyväksymään McNabbin jumalaista roolia vähintäänkin action-elokuvien tähtien suoritusta verrattavissa taistelukohtauksissa - selvästi tarinaa on väritetty teoksen varsinaisen päähenkilön selviämiseksi.
Ennen varsinaisia lopun kommentteja, voin todeta, että tämä kirja on saanut hieman kritiikkiä jopa ryhmän sisällä selvinneiden keskellä: Bravo Kaksi Nolla - teoksen vierelle onkin julkaistu ainakin yksi teos samaisen ryhmän toisen jäsenen näkemyksenä. Tämä vain kertoo entisestään siitä, kuinka Andy McNabbin versioon koko helvetillisestä tehtävän epäonnistumisesta ja kuukausien sotavankeudesta ei olla tyytyväisiä ryhmän sisälläkään.
Kirja on siis kokonaisuudessaan ihan jännittävä ja hyvin kirjoitettu tarina Persianlahden Sodasta: kaikkein realistisin tai edes objektiivisin se ei kuitenkaan ole. Kirjan pilaa McNabbin täysin naurettavat yli-inhimmillistä sietokykyä ja taistelutaitoja kuvaavat jaksot, jotka taitavampi lukija kyllä kykenee ottamaan isommallakin varauksella. Ymmärrän kuitenkin hyvin, miten tämän teoksen on onnistunut saavuttaa vankkaa kannatusta erityisesti nuorempien polvien keskuudessa. Se mikä kuitenkin kaikesta kritiikistä huolimatta on varmaa, on se että Andy McNabb on tämän jälkeen noussut populaarikulttuurin silmissä raudankovaksi sankariksi ja ennen kaikkea menestyksekkääksi sotakirjailijaksi - kaikesta huolimattakin.
Arvosanani tälle kirjalle on nk. "kouluasteikolla" 7.
"Tähtiasteikolla" annan teokselle * * * / * * * * * (3 /5)
Iso-Britannian erikoisjoukkojen, SAS:n, entinen "työntekijä" Andy McNabb kuuluu teoksellaan Bravo Kaksi Nolla näiden sotilaallisten kalajuttujen ehdottomaan eliittiin. Siitäkin huolimatta hänen esikoisteoksensa on saavuttanut laajaa fanipohjaa ja jopa vakaita mielipiteitä kirjan esittämien asioiden oikeasta laidasta: kyseessä on siis kaikin tavoin kansainvälinen menestys -ja rahastuskirja omakohtaisista McNabbin kokemuksista Irakin hiekkaisessa helvetissä Persianlahden ensimmäisen ristiretken aikana 1990-luvun alusta.
Teos itsessään kertoo Special Air Servicen pienestä kahdeksan miehen joukosta, joka siirretään Persianlahden Sodan alkuhetkillä erikoistehtävään: McNabb joukon jäsenenä saa tietää joutuvansa jahtaamaan Saddamin SCUD - ohjuksia hyvin pienellä varoitusajalla. Tätä ennen kuitenkin McNabb tutustuttaa lukijan niin omaan taustaansa kuin enemmän tai vähemmän värikkääseen ryhmäänsä - jotka ovat tietysti elämää suurempia sydänystäviä raavaiden mieskehojen sisäpuolella.
Kerronta etenee sutjakasti erilaisten koulutuksesta tai ryhmäjäsenien edesottamuksista raportoimiseen: McNabb antaa kuitenkin heti kirjan alussa itsestään jonkinlaisen kuvan äärettömänä kivikasvona, jolle ainoa mitään merkitsevä asia maailmassa usean avioliiton jälkeen on hänen pieni tyttärensä. Loppujen lopuksi kirjan päähenkilön nimi olisi voinut vaikka olla Duke Nukem tai Arnold Schwarzenegger, sillä hyvin samanlaista vähintäänkin yli-inhimmillisiin voimiin verrattavaa kestokykyä ja voimaa näyttää McNabbkin omaavan. Myös hänen henkinen ylivoimansa jokaista vastustajaa kohtaan tilanteesta riippumatta on vähintäänkin ihailtavaa. Kirjaa seurataankin McNabbin kertomana "miten minä sen koin ja näin" - perspektiivistä.
Tarina etenee alun tutustumisesta Irakiin asti: koko tehtävään valmistautumisesta kuitenkin jää ihan heti piinaavan puolivillainen vaikutelma. Jotenkin minusta vaikutti ihan siltä, kun tämä vähintäänkin maailman paras erikoisryhmä olisi lähtenyt lähes täydellisesti soitellen sotaan. Kenties tämä oli sitä realismia - taikka sitten tekijä halusi vierittää enemmän kuin tarpeeksi syitä muiden niskoille kuvauksillaan.
Varsinaiset vaikeudet niin juonellisesti kuin kerronnallisesti alkavat siinä vaiheessa, kun McNabb ryhmineen joutuu ongelmiin Irakissa: heidän saapumisensa huomataan jo hyvin ajoissa ja koko suunnitelma valuu kirjaimellisesti hiekkaan valtavan tulitaistelun siivittämänä. Kuitenkin tämä tulitaistelu on niin intensiivinen, että sen aikana katoaa osa ryhmästä - McNabb kuitenkin tilttaa jumalaisilla sotataidoillaan useita satoja Irakilaisia ilman sen kummempia ongelmia: kirjan lopussa annettu "virallisten tiedusteluraporttien" luku Irakilaisten uhreista lähentelee kahdeksan miehen tekemänä kahtasataaviittäkymmentä uhria.
Päämäärättömästi haahuillen, McNabb joutuu pian Irakilaisten vangitsemaksi: tällöin alkaa myös kirjan jännittäväin osio. Sen pilaa kuitenkin osaksi McNabbin puiseva teräsmiehen leikkiminen ja roisi liioittelu tapahtumien kulusta: uskonpa, että kukaan tavallinen ihminen ei olisi selvinnyt siitä pahoinpitelyjen määrästä, johon McNabb kertomuksiensa mukaan altistui.
Myöhemmin myös selviää, että muutamia McNabbin tovereita on selvinnyt aiemmasta tulitaistelusta. Pääasiallisesti tämä sotavankeuden osio koostuukin McNabbin kertomuksista siitä, miten Irakilaiset kuulustelijat onnistuvat viihdyttämään heitä muutaman kuukauden vankeutensa aikana: olennaista McNabbille on myös taistelutovereidensa olotilojen kirjaaminen ylös.
Luettuani kirjan, olin kieltämättä yllättynyt: ajattelin sen olevan jopa huonompi alun tunnelmien jälkeen. On kuitenkin positiivista lukea myös tästä McNabbin (ja tovereiden) vankeusajasta - vaikkakin siihen tunkee lähes jatkuvasti väliin todella naurettavaa liioittelua kärsimyksistä ja niiden voittamisesta. Uskonkin, että tämän kirjan lukijoita on vain kahdenlaisia: niitä, jotka pitävät Andy McNabbia todellisena teräsmiehenä taitojensa johdosta, ja niitä, jotka tietävät hänen liioittelevan.
Tämä kirja on uponnut jo melkein vuosikymmenen ajan nuorempiin lukijoihin: kriittisemmät ovat varmasti osanneet seuloa hieman sen sisällön välittämää informaatiota. Voin kuitenkin todeta, että McNabbin kertomus Irakissa suoritetusta tehtävästään on mitä mahtavin kertomus: se on jo aikoja sitten saanut tunnustuksekseen pienen elokuvakäännöksenkin. Ikävää on kuitenkin todeta, että asiat eivät ole voineet välttämättä mennä oikeasti edes hiukan siihen suuntaankaan ensimmäisessä tulitaistelussa kun mitä tässä annetaan ymmärtää. En vain pysty hyväksymään McNabbin jumalaista roolia vähintäänkin action-elokuvien tähtien suoritusta verrattavissa taistelukohtauksissa - selvästi tarinaa on väritetty teoksen varsinaisen päähenkilön selviämiseksi.
Ennen varsinaisia lopun kommentteja, voin todeta, että tämä kirja on saanut hieman kritiikkiä jopa ryhmän sisällä selvinneiden keskellä: Bravo Kaksi Nolla - teoksen vierelle onkin julkaistu ainakin yksi teos samaisen ryhmän toisen jäsenen näkemyksenä. Tämä vain kertoo entisestään siitä, kuinka Andy McNabbin versioon koko helvetillisestä tehtävän epäonnistumisesta ja kuukausien sotavankeudesta ei olla tyytyväisiä ryhmän sisälläkään.
Kirja on siis kokonaisuudessaan ihan jännittävä ja hyvin kirjoitettu tarina Persianlahden Sodasta: kaikkein realistisin tai edes objektiivisin se ei kuitenkaan ole. Kirjan pilaa McNabbin täysin naurettavat yli-inhimmillistä sietokykyä ja taistelutaitoja kuvaavat jaksot, jotka taitavampi lukija kyllä kykenee ottamaan isommallakin varauksella. Ymmärrän kuitenkin hyvin, miten tämän teoksen on onnistunut saavuttaa vankkaa kannatusta erityisesti nuorempien polvien keskuudessa. Se mikä kuitenkin kaikesta kritiikistä huolimatta on varmaa, on se että Andy McNabb on tämän jälkeen noussut populaarikulttuurin silmissä raudankovaksi sankariksi ja ennen kaikkea menestyksekkääksi sotakirjailijaksi - kaikesta huolimattakin.
Arvosanani tälle kirjalle on nk. "kouluasteikolla" 7.
"Tähtiasteikolla" annan teokselle * * * / * * * * * (3 /5)
Monday, May 22, 2006
Excuse me, sir, but I'm looking for the pipe
Kuten olen aikaisemmissa postauksissani jo kertoillutkin, niin olen alkanut varsinkin viime vuoden aikana kiinnostumaan kaikenlaisesta orientaalisesta roinasta: tämä mystinen ja villi itä on saanut myös minut otteeseensa.
Tyttöystäväni on oikeastaan jo kauan ollut juuri Japanilaiseen kulttuuriin väärällään. Tämä on osaksi tarttunut myös minuun - vaikkakin esim. Japanilainen populaarikulttuuri ei kiinnosta minua kovinkaan paljoa. Kaikenlainen orientaalinen mystiikka on alkanut kiinnostamaan minua jostakin kumman syystä - olen päättänytkin erityisesti keskittyä Intian Hinduihin ja Buddhalaisuuden tutkailemiseen tavalla tai toisella tämän kesän aikana. Hindujen
Hankinnassa on myös Arabialainen vesipiippu, tunnetumpi nimellä "Hookah": aion kuitenkin ostaa sen puhtaasti koristeeksi - sauhutteluun en puhtaan elämäntapani johdosta rupea. Vaikka kieltämättä totta on, että Hookahin kautta poltettu tupakka ei todellakaan ole niin vaarallista kuin suoraan askista vedetty, niin mieli ei kuitenkaan tee edes kokeilla.
Mielestäni tämä orientaalinen savupömpeli kuuluu ehdottomasti minun tavarakokoelmaani. Aion kuitenkin ostaa sellaisen pienen Hookah-piipun, sillä isot olisivat varmasti kalliita ja veisivät liikaa tilaa. Saapa nähdä että mistä tällaisen hankin - varmaa on kuitenkin että sellaisen tulen tämän kesän aikana noutamaan jostakin.
Aion tutkailla tässä vielä jonkin aikaa myös tulevia kirjallisuuden valintojani. Aion tutustua (niin hyvin kuin mahdollista) juuri Hindujen uskonnosta kertovaan materiaaliin - myös mielellään Buddhalaisuutta sivuavaa tavaraa tullaan lukemaan.
Mutta nyt aion kuitenkin toivottaa hyvät jatkot illalle ja lähteä lukemaan Andy McNabin teosta "Bravo Two-Zero": lupaan myös tehdä arvostelun tästä Brittiläisestä James Bondin ja Arnold S:n sekoituksesta kunhan ehdin.
Nukkukaa hyvin !
Tyttöystäväni on oikeastaan jo kauan ollut juuri Japanilaiseen kulttuuriin väärällään. Tämä on osaksi tarttunut myös minuun - vaikkakin esim. Japanilainen populaarikulttuuri ei kiinnosta minua kovinkaan paljoa. Kaikenlainen orientaalinen mystiikka on alkanut kiinnostamaan minua jostakin kumman syystä - olen päättänytkin erityisesti keskittyä Intian Hinduihin ja Buddhalaisuuden tutkailemiseen tavalla tai toisella tämän kesän aikana. Hindujen
Hankinnassa on myös Arabialainen vesipiippu, tunnetumpi nimellä "Hookah": aion kuitenkin ostaa sen puhtaasti koristeeksi - sauhutteluun en puhtaan elämäntapani johdosta rupea. Vaikka kieltämättä totta on, että Hookahin kautta poltettu tupakka ei todellakaan ole niin vaarallista kuin suoraan askista vedetty, niin mieli ei kuitenkaan tee edes kokeilla.
Mielestäni tämä orientaalinen savupömpeli kuuluu ehdottomasti minun tavarakokoelmaani. Aion kuitenkin ostaa sellaisen pienen Hookah-piipun, sillä isot olisivat varmasti kalliita ja veisivät liikaa tilaa. Saapa nähdä että mistä tällaisen hankin - varmaa on kuitenkin että sellaisen tulen tämän kesän aikana noutamaan jostakin.
Aion tutkailla tässä vielä jonkin aikaa myös tulevia kirjallisuuden valintojani. Aion tutustua (niin hyvin kuin mahdollista) juuri Hindujen uskonnosta kertovaan materiaaliin - myös mielellään Buddhalaisuutta sivuavaa tavaraa tullaan lukemaan.
Mutta nyt aion kuitenkin toivottaa hyvät jatkot illalle ja lähteä lukemaan Andy McNabin teosta "Bravo Two-Zero": lupaan myös tehdä arvostelun tästä Brittiläisestä James Bondin ja Arnold S:n sekoituksesta kunhan ehdin.
Nukkukaa hyvin !
"Tosi kyseessä"
YO-tulokset olivatkin jo tulleet !
Eli siellä ne nyt sitten olivat, kun kävin niitä hakemassa: kieltämättä jännitys oli nollissa. Tiesin odotella niitä hiukan aikaisemmin n. 03:05 yöllä, kun muistin että viimeksikin nk. "Syksyn Fiaskon" aikana ne olivat tulleet koululle jo hiukan ilmoitettua julkaisupäivämäärää aikaisemmin.
Kieltämättä YO ei mennyt ollenkaan hassummin: pääsin kahdessa aineessa asettamaani tavoitteeseen ja Ruotsin arvosana olikin sitten täydellinen yllätys! Totesin aikoinaan, että kun minusta ja kirjoituksista on kyse, "niin mitä vain voi tapahtua": tämä Ruotsin tulos kuului tähän edelliseen osastoon - positiivisessa mielessä.
Hah hah, oikeastaan tämä on hieman surkuhupaisaa: aikanaan Lukioon mennessäni rämmin todella alhaisilla Ruotsin arvosanoilla lävitse pakolliset kurssit - saavutin jopa tässä aika pohjamudatkin yhdessä vaiheessa. Nyt kuitenkin kirjoituksien tulokset olivat aivan odottamattoman hyviä, vaikkakin sen YO olikin tällä kertaa helppo - ja paransin kahdessa viimeisessä Ruotsin kurssissani arvosanojani.
Noh, tämähän oli pelkästään positiivinen yllätys: toivon kuitenkin että kukaan ei ole päässyt seurailemaan lukion kurssikehitystäni ja vertailemaan sitä YO:n arvosanoihin - ero on nimittäin loppujen lopuksi aika huima.
Ainoa mikä nyt kaduttaa, onkin tuon Yhteiskuntaopin kirjoittaminen: sen arvosana ei nimittäin ollut kaikista parhain mahdollinen. Minulle ehdotettiin Maantietoa kirjoitettavaksi sen tilalle - periaatteella "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis" päätin sitten vastoin tätä varsin järkevää ehdotusta ottaa yhteiskuntaopin toiseksi reaaliaineeksi. Näin jälkeenpäin katsoen tulokset todellakin puhuvat puolestaan - onneksi kuitenkin saan tästäkin arvosanasta yhden (1) pisteen korkeakoulujen pistepörssiin.
Yleisesti olen tyytyväinen: Englanti nousi nyt siihen arvosanaan "mihin sen pitikin" (pääsin tavoitteeseen), Historia oli myös se vähimmäinen mitä odotinkin - äidinkielen arvosana oli myös se mikä tavoitteekseni asetin keväällä. Kerrankin voin siis todeta, että mitään jälkipuintia tai negatiivista sanottavaa minulla ei tutkintoni arvosanoista missään mielessä ole - yllättäen ne olivat juuri sitä mitä pitikin.
Aikoinaan tokaisin, että lukiossa viettämäni aika oli kyllä yksi vähemmän surrealistista koulutaakoistani. Nyt kuitenkin melkein huvittaisi todeta, että kolmen vuoden taival Linnankoskessa olisi kyllä vähintäänkin jonkinlaisen kirjoitelman arvoinen - saapa nähdä miten käy.
Eli siellä ne nyt sitten olivat, kun kävin niitä hakemassa: kieltämättä jännitys oli nollissa. Tiesin odotella niitä hiukan aikaisemmin n. 03:05 yöllä, kun muistin että viimeksikin nk. "Syksyn Fiaskon" aikana ne olivat tulleet koululle jo hiukan ilmoitettua julkaisupäivämäärää aikaisemmin.
Kieltämättä YO ei mennyt ollenkaan hassummin: pääsin kahdessa aineessa asettamaani tavoitteeseen ja Ruotsin arvosana olikin sitten täydellinen yllätys! Totesin aikoinaan, että kun minusta ja kirjoituksista on kyse, "niin mitä vain voi tapahtua": tämä Ruotsin tulos kuului tähän edelliseen osastoon - positiivisessa mielessä.
Hah hah, oikeastaan tämä on hieman surkuhupaisaa: aikanaan Lukioon mennessäni rämmin todella alhaisilla Ruotsin arvosanoilla lävitse pakolliset kurssit - saavutin jopa tässä aika pohjamudatkin yhdessä vaiheessa. Nyt kuitenkin kirjoituksien tulokset olivat aivan odottamattoman hyviä, vaikkakin sen YO olikin tällä kertaa helppo - ja paransin kahdessa viimeisessä Ruotsin kurssissani arvosanojani.
Noh, tämähän oli pelkästään positiivinen yllätys: toivon kuitenkin että kukaan ei ole päässyt seurailemaan lukion kurssikehitystäni ja vertailemaan sitä YO:n arvosanoihin - ero on nimittäin loppujen lopuksi aika huima.
Ainoa mikä nyt kaduttaa, onkin tuon Yhteiskuntaopin kirjoittaminen: sen arvosana ei nimittäin ollut kaikista parhain mahdollinen. Minulle ehdotettiin Maantietoa kirjoitettavaksi sen tilalle - periaatteella "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis" päätin sitten vastoin tätä varsin järkevää ehdotusta ottaa yhteiskuntaopin toiseksi reaaliaineeksi. Näin jälkeenpäin katsoen tulokset todellakin puhuvat puolestaan - onneksi kuitenkin saan tästäkin arvosanasta yhden (1) pisteen korkeakoulujen pistepörssiin.
Yleisesti olen tyytyväinen: Englanti nousi nyt siihen arvosanaan "mihin sen pitikin" (pääsin tavoitteeseen), Historia oli myös se vähimmäinen mitä odotinkin - äidinkielen arvosana oli myös se mikä tavoitteekseni asetin keväällä. Kerrankin voin siis todeta, että mitään jälkipuintia tai negatiivista sanottavaa minulla ei tutkintoni arvosanoista missään mielessä ole - yllättäen ne olivat juuri sitä mitä pitikin.
Aikoinaan tokaisin, että lukiossa viettämäni aika oli kyllä yksi vähemmän surrealistista koulutaakoistani. Nyt kuitenkin melkein huvittaisi todeta, että kolmen vuoden taival Linnankoskessa olisi kyllä vähintäänkin jonkinlaisen kirjoitelman arvoinen - saapa nähdä miten käy.
Sunday, May 21, 2006
Jälkipuhe on se paras puhe - AINA
Olen ihan iloinen Lordin voitosta edelleenkin. Olen kuitenkin huomannut että erityisesti Venäläisten ja Ruotsalaisten suunnalta on tullut erittäin kärkkäitä lausuntoja siitä, miten heidän ehdokkaansa olisi pitänyt voittaa. Vaikuttaa kuitenkin aika standardilta "kateus, ennakkoluulo, ja paskantärkeys" - syndroomalta joka usein vaivaa täpärästi hävinneitä maita. Olen myös ymmärtänyt,
Lordi saa edelleen aikamoista runtua siitä, kuinka heidän naamioitu shown'sa ei olisi sovelias tämän koko kilpailun imagoon. Itse uskon kuitenkin, että ottaen huomioon myös koko tämän vuotisen kilpailun suoranaisen sillisalaatin esiintyjissä (mm. Rap, Kantri, A Cappella yms. olivat edustettuina) niin Lordi sopi sekaan aivan mahtavasti.
Helvetin huonojen häviäjien touhua tällainen jälkipuhe, sanon minä.
Kuulin myös että Ruotsissa tämä heidän edustajansa, joku "mikävitunpaskantärkeäuskovainen" olikaan, oli lähtenyt kilpailun vähintäänkin jo voittaneena. Mahtaa olla hyvinkin kusista nyt, kun takaisin tullaan vähintäänkin häntä koipien välissä - juttua kuitenkin näyttää riittävän siitä omasta paremmuudesta: mutta toisaalta näinhän tämä aina on näiden huonojen häviäjien kanssa.
Voin kyllä todeta, että Lordi voitti Euroviisut varmasti osaksi tehokkaan fanipohjan ansiosta ympäri Eurooppa sen ohella, että sen koko imago ja esiintyminen olivat odotetusti paljon kohua nostattavia: äänestysvaiheessa "kansa kuitenkin puhui", ja Lordi voitti rehellisesti puhelinäänestyksien avulla. En näe enää mitään syytä puida tätä asiaa enempää - muut maat tietenkin sen tekevät. Ja lopulta on selvää, että niin olisimme mekin tehneet mikäli häviö olisi taas tullut.
Näin jälkeenpäin tapahtumaa seuranneena, niin olisin melkein suonut voiton näille Liettualaisille "We Are The Winners" - tyypeille, mikäli Lordi ei olisi voittanut. Tuo Ruotsin ällöttävä noita olisi mielellään voinut jäädä pisteittä tuulikoneineen ja Botoxilla paranneltuine ulkonäköineen.
Kiitos,
minä olen puhunut.
Lordi saa edelleen aikamoista runtua siitä, kuinka heidän naamioitu shown'sa ei olisi sovelias tämän koko kilpailun imagoon. Itse uskon kuitenkin, että ottaen huomioon myös koko tämän vuotisen kilpailun suoranaisen sillisalaatin esiintyjissä (mm. Rap, Kantri, A Cappella yms. olivat edustettuina) niin Lordi sopi sekaan aivan mahtavasti.
Helvetin huonojen häviäjien touhua tällainen jälkipuhe, sanon minä.
Kuulin myös että Ruotsissa tämä heidän edustajansa, joku "mikävitunpaskantärkeäuskovainen" olikaan, oli lähtenyt kilpailun vähintäänkin jo voittaneena. Mahtaa olla hyvinkin kusista nyt, kun takaisin tullaan vähintäänkin häntä koipien välissä - juttua kuitenkin näyttää riittävän siitä omasta paremmuudesta: mutta toisaalta näinhän tämä aina on näiden huonojen häviäjien kanssa.
Voin kyllä todeta, että Lordi voitti Euroviisut varmasti osaksi tehokkaan fanipohjan ansiosta ympäri Eurooppa sen ohella, että sen koko imago ja esiintyminen olivat odotetusti paljon kohua nostattavia: äänestysvaiheessa "kansa kuitenkin puhui", ja Lordi voitti rehellisesti puhelinäänestyksien avulla. En näe enää mitään syytä puida tätä asiaa enempää - muut maat tietenkin sen tekevät. Ja lopulta on selvää, että niin olisimme mekin tehneet mikäli häviö olisi taas tullut.
Näin jälkeenpäin tapahtumaa seuranneena, niin olisin melkein suonut voiton näille Liettualaisille "We Are The Winners" - tyypeille, mikäli Lordi ei olisi voittanut. Tuo Ruotsin ällöttävä noita olisi mielellään voinut jäädä pisteittä tuulikoneineen ja Botoxilla paranneltuine ulkonäköineen.
Kiitos,
minä olen puhunut.
We're pulling out 19.6.2006
Suuren Euroviisujen voiton lomassa täytyy varmaan kertoilla myös siitä, mikä tulee olemaan marssijärjestys seuraavien viikkojen aikana. Kesä tulee nimittäin olemaan hiukan samantapainen kuin viimeksi - mutta myös erilainen.
Tärkeimmäksi virstanpylvääksi muodostuu nyt pääsykokeet seuraavaan oppilaitokseen: ne järjestetään 16.6.2006 Espoon Otaniemessä TKK:n tiloissa. Olen jo sinne ilmoittautunut, joten mentävä on vaikka kokeeseen liittyvän materiaalin lukemisen jälkeen sen sisältö on edelleenkin hieman hakusessa. Tätä ennen minä ja tyttöystäväni olemme saaneet sekoilla taas parhaalla katsomallamme tavalla jonkin aikaa (vert. "olemme saaneet viettää lomaa").
Tuon jälkeen "Big Bird" vie minut enemmän tai vähemmän suuren meren taakse vierailemaan kansankodin puolelle joksikin aikaa. Siellä aion sitten lomailla oikein kunnolla, nimittäin tämä vuosi on ollut aivan ällistyttävän stressaava ja ennen kaikkea pitkä. Tarkkaa ajankohtaa paluulleni tänne Suomeen en vielä tiedä, mutta aivan varmasti se selviää hyvin pian saavuttuani Ikean ja lihapullien maahan.
Eipä tässä nyt sen enempää ole ilmoittelemista - kirjoittelen taas kunhan asiaa riittää.
Tärkeimmäksi virstanpylvääksi muodostuu nyt pääsykokeet seuraavaan oppilaitokseen: ne järjestetään 16.6.2006 Espoon Otaniemessä TKK:n tiloissa. Olen jo sinne ilmoittautunut, joten mentävä on vaikka kokeeseen liittyvän materiaalin lukemisen jälkeen sen sisältö on edelleenkin hieman hakusessa. Tätä ennen minä ja tyttöystäväni olemme saaneet sekoilla taas parhaalla katsomallamme tavalla jonkin aikaa (vert. "olemme saaneet viettää lomaa").
Tuon jälkeen "Big Bird" vie minut enemmän tai vähemmän suuren meren taakse vierailemaan kansankodin puolelle joksikin aikaa. Siellä aion sitten lomailla oikein kunnolla, nimittäin tämä vuosi on ollut aivan ällistyttävän stressaava ja ennen kaikkea pitkä. Tarkkaa ajankohtaa paluulleni tänne Suomeen en vielä tiedä, mutta aivan varmasti se selviää hyvin pian saavuttuani Ikean ja lihapullien maahan.
Eipä tässä nyt sen enempää ole ilmoittelemista - kirjoittelen taas kunhan asiaa riittää.
Kadonnutta aikaa etsimässä
Suomi sitten tuli ja voitti nämä suuret ja upeat Euroviisut tässä vähän aikaa sitten.
Kieltämättä olin hieman yllättynyt avatessani television tyttöystäväni soitettua minulle Rovaniemen lähistöltä lomamatkalta: surrealistinen hämmästys Suomen johtavasta sijasta kuitenkin oli kovinkin totta, ja hetkeä myöhemmin samoin myös voitto.
En nyt loppujen lopuksi ole mitenkään erityisen hämmästynyt: tämä Lordi-yhtye omasi kyseisen kilpailun normaalille luonteelle ja sisällölle täysin päinvastaisen esityksen - radikaali muutos tavallisiin kaavoihin on ennenkin tuonut ihmiskunnan (kulttuuri)historiassa odottamattomia muutoksia.
Itse en ollut tätä yhtyettä vastaan ollenkaan, vaan järkeilin heidän mahdollisuutensa voittoon "jospa kokeiltaisiin näitä tällä kertaa" - asenteella: sain kuitenkin yllättyä ihan positiivisestikin tästä voitosta. Voitaisiin siis jo todeta, että kieltämättä historiallinen päivähän tämä on juuri Suomen voiton kannalta: sen nimittäin piti olla kansallisella tasolla kahdeksanteen maailman ihmeeseen tai helvetin jäätymiseen verrattavissa oleva tapahtuma. Haluaisinkin siis nyt tietää, että sataako helvetissä tällä hetkellä pakkaslunta vaiko jotakin vielä kovempaa tavaraa lieskoja tukahduttaen ?
Epäilenpä kuitenkin, että jokin osa Lordin voitosta saattoi myös johtua sen aivan uudenlaisen imagon lisäksi kilpailun olosuhteista: monet ulkomaalaisten sävellykset olivat aika tasapaksuja tai muuten vain huonoja. Tämä loi Lordin muutenkin mahtavalle lava-show'lle ja erikoiselle ulkonäölle ponnahduslaudan voittoon. Joukosta erottuminen siis kannatti, ennen kaikkea.
Mitä taas tulee kisojen yleiseen tasoon, niin muutamia huvittavia yksityiskohtiahan siinä huomasin lopulta minäkin: muutamien maiden edustajat olivat kyllä vähintäänkin kyhätty kahdessa sekunnissa tai sitten täydellisessä perskännissä. Erityisesti mieleeni jäivät Liettuan "We're the Winners Of The Eurovision" - ukkelit, joiden esitys oli kyllä aivan saaketin varmana suunniteltu (ja toteutettu) niin huumorimielellä, että jopa Pelle Hermanni ei olisi pystynyt vakuuttavasti olemaan nauramatta jos sen olisi nähnyt.
Näiden Liettuan Lapinlahden Lintujen jälkeen yksi huvittavimmista oli myös tämä Ukrainan epämääräinen Shakira-kopio: ulkonäön ja yleisten maneerien lisäksi laulun tunnelmakin sitten myötäili kyllä hyvinkin köyhään tapaan tätä Shakiraa. Kieltämättä yleiskuva jäi todella säälittäväksi tällaisesta tapauksesta.
Lopullinen maininta menee vielä Saksalaisille: kaikista musiikkityyleistä he olivat nostaneet esille Kantrin. Kieltämättä itse en millään pysty yhdistämään Teksasin sielunmaisemaa ja Saksalaisia samaan kuvaan - nämä tyypit olivat kuitenkin sen panneet täytäntön todella pelottavaan tapaan. Kieltämättä hieman erikoista jos tämä kappale olisi voittanut - ja lavalle olisi ilmaantunut epämääräisiä Cowboy-tyyppisiä sekoilijoita.
Noh, joka tapauksessa seuraavat viisut tulevat olemaan kyllä aika erikoiset: epäilemättä Lordia jäljittelevää tavaraa tulee lisää - kenties tämä saa jopa lisää uudenlaisia musiikkityylejä nousemaan mukaan tähänkin kilpailuun.
Onnea siis minunkin puolestani Lordille ja toivon myös hyvää jatkoa!
Kieltämättä olin hieman yllättynyt avatessani television tyttöystäväni soitettua minulle Rovaniemen lähistöltä lomamatkalta: surrealistinen hämmästys Suomen johtavasta sijasta kuitenkin oli kovinkin totta, ja hetkeä myöhemmin samoin myös voitto.
En nyt loppujen lopuksi ole mitenkään erityisen hämmästynyt: tämä Lordi-yhtye omasi kyseisen kilpailun normaalille luonteelle ja sisällölle täysin päinvastaisen esityksen - radikaali muutos tavallisiin kaavoihin on ennenkin tuonut ihmiskunnan (kulttuuri)historiassa odottamattomia muutoksia.
Itse en ollut tätä yhtyettä vastaan ollenkaan, vaan järkeilin heidän mahdollisuutensa voittoon "jospa kokeiltaisiin näitä tällä kertaa" - asenteella: sain kuitenkin yllättyä ihan positiivisestikin tästä voitosta. Voitaisiin siis jo todeta, että kieltämättä historiallinen päivähän tämä on juuri Suomen voiton kannalta: sen nimittäin piti olla kansallisella tasolla kahdeksanteen maailman ihmeeseen tai helvetin jäätymiseen verrattavissa oleva tapahtuma. Haluaisinkin siis nyt tietää, että sataako helvetissä tällä hetkellä pakkaslunta vaiko jotakin vielä kovempaa tavaraa lieskoja tukahduttaen ?
Epäilenpä kuitenkin, että jokin osa Lordin voitosta saattoi myös johtua sen aivan uudenlaisen imagon lisäksi kilpailun olosuhteista: monet ulkomaalaisten sävellykset olivat aika tasapaksuja tai muuten vain huonoja. Tämä loi Lordin muutenkin mahtavalle lava-show'lle ja erikoiselle ulkonäölle ponnahduslaudan voittoon. Joukosta erottuminen siis kannatti, ennen kaikkea.
Mitä taas tulee kisojen yleiseen tasoon, niin muutamia huvittavia yksityiskohtiahan siinä huomasin lopulta minäkin: muutamien maiden edustajat olivat kyllä vähintäänkin kyhätty kahdessa sekunnissa tai sitten täydellisessä perskännissä. Erityisesti mieleeni jäivät Liettuan "We're the Winners Of The Eurovision" - ukkelit, joiden esitys oli kyllä aivan saaketin varmana suunniteltu (ja toteutettu) niin huumorimielellä, että jopa Pelle Hermanni ei olisi pystynyt vakuuttavasti olemaan nauramatta jos sen olisi nähnyt.
Näiden Liettuan Lapinlahden Lintujen jälkeen yksi huvittavimmista oli myös tämä Ukrainan epämääräinen Shakira-kopio: ulkonäön ja yleisten maneerien lisäksi laulun tunnelmakin sitten myötäili kyllä hyvinkin köyhään tapaan tätä Shakiraa. Kieltämättä yleiskuva jäi todella säälittäväksi tällaisesta tapauksesta.
Lopullinen maininta menee vielä Saksalaisille: kaikista musiikkityyleistä he olivat nostaneet esille Kantrin. Kieltämättä itse en millään pysty yhdistämään Teksasin sielunmaisemaa ja Saksalaisia samaan kuvaan - nämä tyypit olivat kuitenkin sen panneet täytäntön todella pelottavaan tapaan. Kieltämättä hieman erikoista jos tämä kappale olisi voittanut - ja lavalle olisi ilmaantunut epämääräisiä Cowboy-tyyppisiä sekoilijoita.
Noh, joka tapauksessa seuraavat viisut tulevat olemaan kyllä aika erikoiset: epäilemättä Lordia jäljittelevää tavaraa tulee lisää - kenties tämä saa jopa lisää uudenlaisia musiikkityylejä nousemaan mukaan tähänkin kilpailuun.
Onnea siis minunkin puolestani Lordille ja toivon myös hyvää jatkoa!
Friday, May 19, 2006
Wanha Lähtee (P*ska jää)
Tänään vietin aikani pääasiallisesti tyhjentäen tämän kirjoituspöydän alla sijainneen lukiokirjavaraston kuluneilta kolmelta vuodelta.
Tuntuu hyvältä kun pystyy pistämään "kaiken pakettiin" ja kiikuttamaan sen niin syvälle piiloon kuin mahdollista: onneksi pahvilaatikko jonka olin valinnut loppujen kirjojen säilytyspaikaksi riitti juuri ja juuri niillekin teoksille jotka olivat vielä jäljellä.
Oikeastaan minua ihmetytti se, että miten näitä kirjoja saattoi olla vielä näinkin paljon. Olen nimittäin pyrkinyt hankkiutumaan eroon niin monesta kirjasta kuin mahdollista tämän vuoden aikana - se on nimittäin merkinnyt lisää varastotilaa ja nimellistä korvausta rahallisestikin. Olen myös huomannut sen, kuinka n. 95 % vihkoistani ovat olleet ällöttävän monotoonisia sinikansivihkoja, jotka nyt vuoraavat pahvilaatikon pohjaa kymmenittäin.
YO-tuloksetkin ovat tulossa nyt tulevalla viikolla: paskaa siitä tekee sikäli se, että virallisissa papereissa tuloksien julkaisupäivämäärä on 25.5. - helatorstaina. On siis selvää, että viimeistään tuloksia kannattaa ruveta hakuilemaan 26. 5. 2006.
En kuitenkaan aio ottaa mitään paineita näistä tuloksista: minulle on aivan sama mitä niistä on tullut - tai ei ole tullut. Pikemminkin tärkeämpää tässä on nyt poistua tältä paikkakunnalta ja vaihtaa kalenterin lukemaa - sekä lomailla tyttöystäväni kanssa. Tämä vuosi on ollut muutenkin niin vaikea ja täynnä työtä, etten halua tasan tarkkaan enää huolehtia mistään nk. "tarpeettomasta" jonka hyöty on vähintäänkin kyseenalainen.
Tuntuu hyvältä kun pystyy pistämään "kaiken pakettiin" ja kiikuttamaan sen niin syvälle piiloon kuin mahdollista: onneksi pahvilaatikko jonka olin valinnut loppujen kirjojen säilytyspaikaksi riitti juuri ja juuri niillekin teoksille jotka olivat vielä jäljellä.
Oikeastaan minua ihmetytti se, että miten näitä kirjoja saattoi olla vielä näinkin paljon. Olen nimittäin pyrkinyt hankkiutumaan eroon niin monesta kirjasta kuin mahdollista tämän vuoden aikana - se on nimittäin merkinnyt lisää varastotilaa ja nimellistä korvausta rahallisestikin. Olen myös huomannut sen, kuinka n. 95 % vihkoistani ovat olleet ällöttävän monotoonisia sinikansivihkoja, jotka nyt vuoraavat pahvilaatikon pohjaa kymmenittäin.
YO-tuloksetkin ovat tulossa nyt tulevalla viikolla: paskaa siitä tekee sikäli se, että virallisissa papereissa tuloksien julkaisupäivämäärä on 25.5. - helatorstaina. On siis selvää, että viimeistään tuloksia kannattaa ruveta hakuilemaan 26. 5. 2006.
En kuitenkaan aio ottaa mitään paineita näistä tuloksista: minulle on aivan sama mitä niistä on tullut - tai ei ole tullut. Pikemminkin tärkeämpää tässä on nyt poistua tältä paikkakunnalta ja vaihtaa kalenterin lukemaa - sekä lomailla tyttöystäväni kanssa. Tämä vuosi on ollut muutenkin niin vaikea ja täynnä työtä, etten halua tasan tarkkaan enää huolehtia mistään nk. "tarpeettomasta" jonka hyöty on vähintäänkin kyseenalainen.
Monday, May 15, 2006
Perästä Kuuluu Kummia
Tämä postaushan ei liity mitenkään mahdollisiin alapään ongelmiin, joita saatan omata.
Pikemminkin tässä aion nyt hieman käsitellä muutamia mahdollisia Blogini muutoksia: tapetilla on myös keskustella eräästä varsin omalaatuisesta huhusta.
Nyt kuitenkin varsinaiseen asiaan, joka tulee käsittämään eräänlaisen rakennemuutoksen blogissani: olen nimittäin ajatellut avata jonkinlaisen "haarakonttorin", joka tulisi sisältämään valokuvia milloin mistäkin tekemisistäni. Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut valokuvauksesta, ja nyt hiukan paremman kameran hankittuani olen päättänyt alkaa ikuistamaan elämään ympärilläni.
En tietenkään ole vielä täysin varma siitä, ettäkö tällainen sivuprojekti tämän blogin viereen kannattaisi perustaa: Bloggeri on kuitenkin keksinyt varsin houkuttelevan porkkanan, nimittäin ilmaisen kuvien hostauksen servereillään. Täten minulla olisi rajaton valta postailla tänne kuvia milloin mistäkin edesottamuksistani. Aionkin vielä kypsytellä tätä ideaa vähän aikaa, ja sitten tehdä päätöksen tämän uuden blogin avaamisesta. Minua tavallaan kiehtoisi lähteä ottamaan kuvia milloin mistäkin tekemisistäni - olen nimittäin selaillut useiden ihmisten kotisivuja, joille he ovat tallennelleet kuvallisessa muodossa enemmän tai vähemmän mukavia tekemisiään.
Sitten seuraavaan aiheeseen: olen sattunut kuulemaan varsin makaaberin huhun siitä, mitä rakas Kapteenimme CW tekee nykyään. Hän on nimittäin kuulemani mukaan ilmaantunut jollekin epämääräiselle pikkupoikien Metal Gear Solid - foorumeille, ja näyttelee siellä itse jotakin pikkutyttöä. Hänen juonensa on kuitenkin nyt paljastanut, sillä joku on saanut selville hänen IP-osoitteensa.
Mitähän tämä nyt on olevinaan ? Noh, loppujen lopuksi vaikuttaa juuri niin perverssiltä, että vain CW kykenisi siihen.
Pikemminkin tässä aion nyt hieman käsitellä muutamia mahdollisia Blogini muutoksia: tapetilla on myös keskustella eräästä varsin omalaatuisesta huhusta.
Nyt kuitenkin varsinaiseen asiaan, joka tulee käsittämään eräänlaisen rakennemuutoksen blogissani: olen nimittäin ajatellut avata jonkinlaisen "haarakonttorin", joka tulisi sisältämään valokuvia milloin mistäkin tekemisistäni. Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut valokuvauksesta, ja nyt hiukan paremman kameran hankittuani olen päättänyt alkaa ikuistamaan elämään ympärilläni.
En tietenkään ole vielä täysin varma siitä, ettäkö tällainen sivuprojekti tämän blogin viereen kannattaisi perustaa: Bloggeri on kuitenkin keksinyt varsin houkuttelevan porkkanan, nimittäin ilmaisen kuvien hostauksen servereillään. Täten minulla olisi rajaton valta postailla tänne kuvia milloin mistäkin edesottamuksistani. Aionkin vielä kypsytellä tätä ideaa vähän aikaa, ja sitten tehdä päätöksen tämän uuden blogin avaamisesta. Minua tavallaan kiehtoisi lähteä ottamaan kuvia milloin mistäkin tekemisistäni - olen nimittäin selaillut useiden ihmisten kotisivuja, joille he ovat tallennelleet kuvallisessa muodossa enemmän tai vähemmän mukavia tekemisiään.
Sitten seuraavaan aiheeseen: olen sattunut kuulemaan varsin makaaberin huhun siitä, mitä rakas Kapteenimme CW tekee nykyään. Hän on nimittäin kuulemani mukaan ilmaantunut jollekin epämääräiselle pikkupoikien Metal Gear Solid - foorumeille, ja näyttelee siellä itse jotakin pikkutyttöä. Hänen juonensa on kuitenkin nyt paljastanut, sillä joku on saanut selville hänen IP-osoitteensa.
Mitähän tämä nyt on olevinaan ? Noh, loppujen lopuksi vaikuttaa juuri niin perverssiltä, että vain CW kykenisi siihen.
Sunday, May 14, 2006
Smoke and mirrors
Käväisin koko tapausta seuraavana päivänä Porvoon poliisilaitoksella ilmoittamassa rikoksesta: vastaanotto oli jokseenkin hieman voimaton.
Jätin kertomatta "pollareille" siitä kuinka olin hiukan ampuillutkin tunkeilijoita, selitin vain mahdollisimman yksinkertaisesti yön tapahtumat. Minua kuunneltiin, ja ilmeisesti raporttini kirjattiin ylös, niin kuin talon muidenkin asukkaiden lausunnot puhelimitse ennen minua. Poliisimies ei osannut juurikaan kertoa minkäänlaista ratkaisua pulmaan, kunhan lupasi vain lisätä partiointia muutenkin syrjäisellä ja tapahtumaköyhällä alueella.
Vaikka annoin tämän nuoren konnan tuntomerkitkin, niin ilman muunlaista näyttöä oli mahdoton saada tietää hänen henkilöllisyydestään yhtikäs mitään. Kerroin myös poliisille, että minulle oli tarjoutunut mahdollisuus yrittää saada vorojen auton rekisterinumero muistiin, tosin en ollut heidän epämääräisen olemuksensa johdosta kuitenkaan uskaltanut lähestyä autoa sen pitemmälle.
Poliisi totesi, että kieltämättä tein oikein kun en "itse yrittänyt pidättää heitä": minusta kuitenkin tuo riski olisi ehkäpä kannattanut ottaa (kaikesta huolimatta), sillä olisivatpahan he ainakin jääneet kiinni kunhan rekisteriote oltaisiin saatu talteen. Poliisimies totesi minulle vielä, että kieltämättä (vastaisuudessa) kannattaa tiukentaa entisestään pihamaalla sijaitsevien arvotavaroiden vartiointia ihan itse, ja pyrkiä suojaamaan ne niin hyvin kuin mahdollista.
Poistuessani asemalta mielessäni oli ainoastaan ajatus siitä, kuinka tyhjänpäiväinen reissu tämäkin oli lopulta ollut: vaikka tällä kertaa pääsimme ihan näköetäisyydelle rikollisten kanssa, niin eivätpä he kiinni jääneet puolivillaisen toimintani johdosta.
Tavallaan minua myös huvitti näiden rikollisten mentaliteetti: mitä todennäköisimmin nämä samat kaverit viime kerralta iskivät nyt uudestaan, vaikka viimekin kerralla heidät nähtiin aivan selvästi ikkunasta. Tällä kertaa kuitenkin oltiin valmistauduttu sen verran paremmin, että heti kun pihamaalle nähtiin tunkeutuvan rosvoja, niin aktivoiduttiin välittömästi.
Viime päivinä taivaalla on loistanut myös todella inhottava punakeltainen täysikuu: se on seurannut tapahtumia hiljaisen myöntävästi - olen alkanut hiljalleen vihaamaan täysikuita.
Jätin kertomatta "pollareille" siitä kuinka olin hiukan ampuillutkin tunkeilijoita, selitin vain mahdollisimman yksinkertaisesti yön tapahtumat. Minua kuunneltiin, ja ilmeisesti raporttini kirjattiin ylös, niin kuin talon muidenkin asukkaiden lausunnot puhelimitse ennen minua. Poliisimies ei osannut juurikaan kertoa minkäänlaista ratkaisua pulmaan, kunhan lupasi vain lisätä partiointia muutenkin syrjäisellä ja tapahtumaköyhällä alueella.
Vaikka annoin tämän nuoren konnan tuntomerkitkin, niin ilman muunlaista näyttöä oli mahdoton saada tietää hänen henkilöllisyydestään yhtikäs mitään. Kerroin myös poliisille, että minulle oli tarjoutunut mahdollisuus yrittää saada vorojen auton rekisterinumero muistiin, tosin en ollut heidän epämääräisen olemuksensa johdosta kuitenkaan uskaltanut lähestyä autoa sen pitemmälle.
Poliisi totesi, että kieltämättä tein oikein kun en "itse yrittänyt pidättää heitä": minusta kuitenkin tuo riski olisi ehkäpä kannattanut ottaa (kaikesta huolimatta), sillä olisivatpahan he ainakin jääneet kiinni kunhan rekisteriote oltaisiin saatu talteen. Poliisimies totesi minulle vielä, että kieltämättä (vastaisuudessa) kannattaa tiukentaa entisestään pihamaalla sijaitsevien arvotavaroiden vartiointia ihan itse, ja pyrkiä suojaamaan ne niin hyvin kuin mahdollista.
Poistuessani asemalta mielessäni oli ainoastaan ajatus siitä, kuinka tyhjänpäiväinen reissu tämäkin oli lopulta ollut: vaikka tällä kertaa pääsimme ihan näköetäisyydelle rikollisten kanssa, niin eivätpä he kiinni jääneet puolivillaisen toimintani johdosta.
Tavallaan minua myös huvitti näiden rikollisten mentaliteetti: mitä todennäköisimmin nämä samat kaverit viime kerralta iskivät nyt uudestaan, vaikka viimekin kerralla heidät nähtiin aivan selvästi ikkunasta. Tällä kertaa kuitenkin oltiin valmistauduttu sen verran paremmin, että heti kun pihamaalle nähtiin tunkeutuvan rosvoja, niin aktivoiduttiin välittömästi.
Viime päivinä taivaalla on loistanut myös todella inhottava punakeltainen täysikuu: se on seurannut tapahtumia hiljaisen myöntävästi - olen alkanut hiljalleen vihaamaan täysikuita.
Smoke on the water (and fire in the sky)
Minusta on toisinaan todella ikävää siinä vaiheessa, kun elämä alkaa toistaa itseään.
Viime viikon torstaina kävi nimittäin niin, että samaa sarjaa olevat yölliset konnat hyökkäsivät tiluksillemme toistamiseen: onneksi kuitenkin havahduin huomattavasti nopeammin kyseiseen invaasioon kuin viime kerralla.
Kävi nimittäin niin, että katseltuani DVD:ltä erään elokuvan keskellä yötä, menin normaaliin tapaani nukkumaan: ehdin makailla sängyssä kattoa tuijotellen n. 5 minuutin ajan. Tämän jälkeen kuulin autonoven sulkemisesta kuuluvan äänen ulkoa: tajusin hyvinkin nopeassa aikavälissä sen, että tuo ääni oli syntynyt jostakin hyvin läheltä. Halusin varmistaa asian, ja kurkkasin huoneeni verhojen takaa pihalle - jossa odotti yhtä irvokas näky kuin viimeksikin.
Nimittäin epämääräinen hiippari selkä kyyryssä tutkiskeli pihan ympäristöä yön pimeyden suojatessa hänen kasvojaan: en kuitenkaan jäänyt todistamaan tätä näkyä kovinkaan kauaksi, vaan kiirehdin yläkertaan herättämään muut talon eläjät mahdollisimman huomaamattomasti.
Saatuani heidät ylös tuijottelimme ulos pienestä yläkerran ikkunasta ja näimme kun tämä tumma hahmo hiippaili ympäri pihaa. Juoksin alas portaita kaikki muut talon valot täysin pimeinä - tämän ideana oli saada hiippailija luulemaan että hereillä ei nimenomaan ollut ketään. Suuntasin huoneeseeni, josta hain kaksi kappaletta 22 kaliberisen kiväärin (ilmakiväärin)ammuksia ja taskulampun. Noudin vielä olohuoneen puolelta kiväärin matkalle mukaan.
Kiirehdin takaisin yläkertaan ja avasimme parvekkeen oven nopealla nykäisyllä: pujahdin parvekkeelle kivääri ojossa ja laitoin myös taskulampunkin päälle. Näimme heti tyypin pihassa, ja osoitin kaveria taskulampulla samalla paljastaen hänen naamansa: nuori poikahan tuo oli, jonkinlaisessa tummassa haalarissa. Osoitin kaveria kiväärillä ja pyysin mahdollisimman epäkohteliaasti häntä poistumaan pihamaalta - tai muussa tapauksessa käyttäisin tuliasetta häntä vastaan.
Poika nosti kätensä ylös, ja alkoi sopertamaan jotakin siitä, miten hänen oli saatava polttoainetta: tällä kertaa siis kimppuumme oli iskenyt jonkinlainen bensavaras, hyvinkin yksinkertaisesti. Jatkoin kuitenkin tiukkaa linjaani, ja taisin muistaakseni ampua ensimmäisen laukauksen häntä kohti. Tässä vaiheessa muu talon väki ilmaantui parvekkeelle, ja yhtä rajuin sanakääntein huusi moiselle tunkijalle hieman kannustavia lauseita. Minä latasin seuraavan patruunan pesään, ja ammuin tyypin perään: hän lähti laukausten rohkaisemana juoksemaan takaisin tien toiselle puolelle jossa häntä odotti tumma henkilöauto.
Huusin tyypin perään lisää hieman epäkohteliasta kannustusta, ja näin kun autosta irtaantui kolme muuta ihmistä työntämään autoa eteenpäin. Sanojen voimalla jatkettu kahakka tahoillamme jatkui - kova kiire heillä oli kuitenkin lähteä pakoon.
Tämä hämärä porukka sitten poistui tietä pitkin autoaan työntäen: he pääsivät läheiselle bussipysäkille asti, jonne minä heidän seuraamisensa myös jätin. Olisi ollut täysin mahdollista nimittäin edetä heidän autolleen asti, kenties heittää muutama kivi tai muu painava esine auton ikkunoiden lävitse tai vaikkapa valokuvata auton rekisterinumero: en kuitenkaan tehnyt kumpaakaan, sillä en todellakaan voinut olla varmoja että olivatko nämä tyypit itse aseistettuja vai ei.
Auto lähti vilistämään kohti Porvoota meidän soittaessamme poliisille: loppu yö sitten sujuikin muutaman lähialueen partioinnin ja pihamaan tapahtumien selvittämisen katveessa.
Lisää pian.
Stay tuned.
Viime viikon torstaina kävi nimittäin niin, että samaa sarjaa olevat yölliset konnat hyökkäsivät tiluksillemme toistamiseen: onneksi kuitenkin havahduin huomattavasti nopeammin kyseiseen invaasioon kuin viime kerralla.
Kävi nimittäin niin, että katseltuani DVD:ltä erään elokuvan keskellä yötä, menin normaaliin tapaani nukkumaan: ehdin makailla sängyssä kattoa tuijotellen n. 5 minuutin ajan. Tämän jälkeen kuulin autonoven sulkemisesta kuuluvan äänen ulkoa: tajusin hyvinkin nopeassa aikavälissä sen, että tuo ääni oli syntynyt jostakin hyvin läheltä. Halusin varmistaa asian, ja kurkkasin huoneeni verhojen takaa pihalle - jossa odotti yhtä irvokas näky kuin viimeksikin.
Nimittäin epämääräinen hiippari selkä kyyryssä tutkiskeli pihan ympäristöä yön pimeyden suojatessa hänen kasvojaan: en kuitenkaan jäänyt todistamaan tätä näkyä kovinkaan kauaksi, vaan kiirehdin yläkertaan herättämään muut talon eläjät mahdollisimman huomaamattomasti.
Saatuani heidät ylös tuijottelimme ulos pienestä yläkerran ikkunasta ja näimme kun tämä tumma hahmo hiippaili ympäri pihaa. Juoksin alas portaita kaikki muut talon valot täysin pimeinä - tämän ideana oli saada hiippailija luulemaan että hereillä ei nimenomaan ollut ketään. Suuntasin huoneeseeni, josta hain kaksi kappaletta 22 kaliberisen kiväärin (ilmakiväärin)ammuksia ja taskulampun. Noudin vielä olohuoneen puolelta kiväärin matkalle mukaan.
Kiirehdin takaisin yläkertaan ja avasimme parvekkeen oven nopealla nykäisyllä: pujahdin parvekkeelle kivääri ojossa ja laitoin myös taskulampunkin päälle. Näimme heti tyypin pihassa, ja osoitin kaveria taskulampulla samalla paljastaen hänen naamansa: nuori poikahan tuo oli, jonkinlaisessa tummassa haalarissa. Osoitin kaveria kiväärillä ja pyysin mahdollisimman epäkohteliaasti häntä poistumaan pihamaalta - tai muussa tapauksessa käyttäisin tuliasetta häntä vastaan.
Poika nosti kätensä ylös, ja alkoi sopertamaan jotakin siitä, miten hänen oli saatava polttoainetta: tällä kertaa siis kimppuumme oli iskenyt jonkinlainen bensavaras, hyvinkin yksinkertaisesti. Jatkoin kuitenkin tiukkaa linjaani, ja taisin muistaakseni ampua ensimmäisen laukauksen häntä kohti. Tässä vaiheessa muu talon väki ilmaantui parvekkeelle, ja yhtä rajuin sanakääntein huusi moiselle tunkijalle hieman kannustavia lauseita. Minä latasin seuraavan patruunan pesään, ja ammuin tyypin perään: hän lähti laukausten rohkaisemana juoksemaan takaisin tien toiselle puolelle jossa häntä odotti tumma henkilöauto.
Huusin tyypin perään lisää hieman epäkohteliasta kannustusta, ja näin kun autosta irtaantui kolme muuta ihmistä työntämään autoa eteenpäin. Sanojen voimalla jatkettu kahakka tahoillamme jatkui - kova kiire heillä oli kuitenkin lähteä pakoon.
Tämä hämärä porukka sitten poistui tietä pitkin autoaan työntäen: he pääsivät läheiselle bussipysäkille asti, jonne minä heidän seuraamisensa myös jätin. Olisi ollut täysin mahdollista nimittäin edetä heidän autolleen asti, kenties heittää muutama kivi tai muu painava esine auton ikkunoiden lävitse tai vaikkapa valokuvata auton rekisterinumero: en kuitenkaan tehnyt kumpaakaan, sillä en todellakaan voinut olla varmoja että olivatko nämä tyypit itse aseistettuja vai ei.
Auto lähti vilistämään kohti Porvoota meidän soittaessamme poliisille: loppu yö sitten sujuikin muutaman lähialueen partioinnin ja pihamaan tapahtumien selvittämisen katveessa.
Lisää pian.
Stay tuned.
Monday, May 08, 2006
Kesämiehenä
En aio aloittaa tätä postausta sanoilla "anteeksi etten ole kirjoittanut pitkään aikaan", sillä se olisi jo vähän liiankin kornia: satuin nimittäin lukaisemaan artikkelin siitä, miten joku luultavimmin Amerikkalainen oli keksinyt hakupalvelun kaikille niille tuhansille ja taas tuhansille blogeille joiden postaukset alkavat näillä samoilla sanoilla.
Toisin sanoen, ei pahemminkaan löydy yhtä epäkypsää tapaa aloittaa postausta pitkän tauon jälkeen kun juuri todeten pahoitella ettei ole taas ehtinyt kirjoittamaan mitään pitkään aikaan. Siksipä en aio pahoitella mitään, vaan menen huomaamattomasti suoraan asiaan.
Eli nyt on toukokuu, ja kesä on alkanut todella ihanan lämpimästi: maamme perinteiset kevään sateet eivät ole iskeneet vielä kertaakaan, vaan keskikesän lämpö on vaihtunut Suomen monsuunikauden tielle.
Itse olen viettänyt aikaa pääasiallisesti kotona: mikään varsinainen ikävä minnekään ei ole minua pahemminkaan haitannut. Olen tietenkin joutunut tekemään vaikka mitä pysyäkseni tylsistymättä: se nimittäin on vaarana pitkien joutilaanaolojen aikana. Hankin muutama päivä sitten kannettavan MP3 - soittimen, jotta voin kuunnella erilaisia nk. "räminä-rockin" alalajeja minne sitten ikinä menenkään: tästä on tullutkin korvaamaton apu tylsinä ja kuumina kesäpäivinä.
En suoraan sanoen kykene elämään ilman musiikkia: sitä täytyy tulla lähes "kakskytneljä-seitsemän" tavalla tai toisella jostakin tuutista. Siksipä tämä suhteellisen halpa taskukoon "Diskomasiina" tulikin noudettua.
Kertoilenpa sitten taas hieman tuonnempana muita kuulumia: nyt kuitenkin lähden takaisin ulos kuuntelemaan musiikkia.
Hyvät jatkot !
Toisin sanoen, ei pahemminkaan löydy yhtä epäkypsää tapaa aloittaa postausta pitkän tauon jälkeen kun juuri todeten pahoitella ettei ole taas ehtinyt kirjoittamaan mitään pitkään aikaan. Siksipä en aio pahoitella mitään, vaan menen huomaamattomasti suoraan asiaan.
Eli nyt on toukokuu, ja kesä on alkanut todella ihanan lämpimästi: maamme perinteiset kevään sateet eivät ole iskeneet vielä kertaakaan, vaan keskikesän lämpö on vaihtunut Suomen monsuunikauden tielle.
Itse olen viettänyt aikaa pääasiallisesti kotona: mikään varsinainen ikävä minnekään ei ole minua pahemminkaan haitannut. Olen tietenkin joutunut tekemään vaikka mitä pysyäkseni tylsistymättä: se nimittäin on vaarana pitkien joutilaanaolojen aikana. Hankin muutama päivä sitten kannettavan MP3 - soittimen, jotta voin kuunnella erilaisia nk. "räminä-rockin" alalajeja minne sitten ikinä menenkään: tästä on tullutkin korvaamaton apu tylsinä ja kuumina kesäpäivinä.
En suoraan sanoen kykene elämään ilman musiikkia: sitä täytyy tulla lähes "kakskytneljä-seitsemän" tavalla tai toisella jostakin tuutista. Siksipä tämä suhteellisen halpa taskukoon "Diskomasiina" tulikin noudettua.
Kertoilenpa sitten taas hieman tuonnempana muita kuulumia: nyt kuitenkin lähden takaisin ulos kuuntelemaan musiikkia.
Hyvät jatkot !
Thursday, May 04, 2006
Poliittiset ikärajat
Muutama vuosi sitten ajankohtaiseksi puheenaiheeksi muodostui kunnallisvaalien osallistumis-ikärajan laskeminen. Tällöin maamme viisaat päättäjät keskustelivat mahdollisuudesta alentaa kunnallisvaalien äänetysikärajaa kahdeksastatoista ikävuodesta kuuteentoista.
Muistaakseni päätöstä perusteltiin sillä, että tämä muutos mahdollistaisi entistä nuorempienkin osallistumisen paikallistason politiikkaan: nähdäkseni kuitenkin taustalla olivat huomattavasti itsekkäämmät syyt.
Nimittäin uutta ikärajaa esitettäessä ei tainnut ollenkaan tulla mieleen, että kovinkin harva kuudentoista ikävuoden saavuttanut henkilö omaa todellista paikallispoliittisen elämän realiteettitajua tai edes kiinnostusta siihen. Tämä uusi ikäraja mahdollistaisi mielestäni lähes täydellisen äänestäjien harhaanjohtamisen sekä jopa äänten ostamisen suoremmin, kuin miten sitä harjoitetaan kansallisella politiikan tasolla. On selvää että useat maamme politiikot tukisivat tätä uuden ikärajan hanketta, sillä täten he saisivat epäilemättä hankituksi paikallistasolla helpommin suosiota niin yksityisille henkilöille kuin suuremmassa kaavassa puolueilleenkin.
Todettakoon vielä loppuun, että itse haluaisin jopa nostaa ikärajaa osallistumiselle erilaisiin kansanäänestyksiin: nykyisyydelläänkin 18-vuotias nuori aikuinen ei välttämättä omaa minkäänlaista tajua siitä ketä oikeastaan pitäisikään äänestää.
Muistaakseni päätöstä perusteltiin sillä, että tämä muutos mahdollistaisi entistä nuorempienkin osallistumisen paikallistason politiikkaan: nähdäkseni kuitenkin taustalla olivat huomattavasti itsekkäämmät syyt.
Nimittäin uutta ikärajaa esitettäessä ei tainnut ollenkaan tulla mieleen, että kovinkin harva kuudentoista ikävuoden saavuttanut henkilö omaa todellista paikallispoliittisen elämän realiteettitajua tai edes kiinnostusta siihen. Tämä uusi ikäraja mahdollistaisi mielestäni lähes täydellisen äänestäjien harhaanjohtamisen sekä jopa äänten ostamisen suoremmin, kuin miten sitä harjoitetaan kansallisella politiikan tasolla. On selvää että useat maamme politiikot tukisivat tätä uuden ikärajan hanketta, sillä täten he saisivat epäilemättä hankituksi paikallistasolla helpommin suosiota niin yksityisille henkilöille kuin suuremmassa kaavassa puolueilleenkin.
Todettakoon vielä loppuun, että itse haluaisin jopa nostaa ikärajaa osallistumiselle erilaisiin kansanäänestyksiin: nykyisyydelläänkin 18-vuotias nuori aikuinen ei välttämättä omaa minkäänlaista tajua siitä ketä oikeastaan pitäisikään äänestää.
Wednesday, April 26, 2006
Kipeä Turkkilainen
No johan selvisi sekin että mikä minua on vaivannut viimeiset kahdeksan päivää: nimittäin keuhkoputken tulehdus on vallannut ylimmät kehoni osat aiheuttaen todella ikäviä tuskan hetkiä päivän jokaiselle minuutille.
Anyway, kävin eilen uusimmassa passini. Odotetusti koko operaatiosta tuli Sipoolaisen mittapuun mukaisesti täysi farssi, sillä minua kuulusteltiin poliisilaitoksella ihan kuin olisin ollut vähintäänkin joku pankkiryöstäjä tai muunlainen rikollinen. Ilmeisesti vanhentunut passini sai laitoksen vastaanottotiskin takana seisovan naisen epäilemään todella hirvittäviä: täten minut käskettiin menemään virkapukuun sonnustautuneen poliisimiehen juttusille "takahuoneeseen".
Poliisi väitti, että kun passini oli viimeksi uusittu joskus 1990 - luvun puolivälissä, niin oli hiukan vaikeuksia löytää tietojani jostakin heidän tietokannastaan ja täten minun henkilöllisyyteni oli tämän kuulustelevan tyypin mielestä vaakalaudalla. Nauroin päin moisen "nuijan" naamaa, ja totesin että tarkoitukseni ei kyllä ollut välttämättä tulla tänne asti leikkimään poliisia ja rosvoa keuhkoputkentulehduksessa, mutta jos kerran jonkinlaista äksöniä kaivattaisiin, niin kaiketi voisin näytellä pahista vain tämän kerran.
Tämän jälkeen poliisimies avasi jonkinlaisen "virallisen poliisien tietokannan" ja alkoi sitä naputellen esittelemään minulle mitä idioottimaisimpia kysymyksiä, joiden tarkoituksena hänen mukaansa oli paljastaa se että olinko todella se henkilö kenen papereilla esiinnyin. Tässä lyhyt tiivistelmää käymästämme dialogista:
P:"Voitko kertoa entisten asuinpaikkojesi osoitteet ?"
D:"Joo, asuin täällä Nikkilän keskustalla kerran Susitiellä, Oravakujalla ja Uudensillantiellä.. Ja.."
P:"Kröhöm, miksi et muista myös tarkkoja osoitteita ??!?!"
D:"No kun satuin olemaan silloin aikakin pieni enkä millään voi muistaa tarkempia osoitteita."
*Epämääräistä Mulkoilua Mr. Poliisimiehen suunnalta*
P:"Mikä on äitinne syntymäpäivä ?"
D:"No en minä sitä muista. Ja sitä paitsi, mihin tällaiset kysymykset oikein liittyvät, häh ?"
P: "Outoa. Minä kyllä muistaisin äitini syntymäpäivän !!!!!!!!" (Moralisoivalla äänensävyllä)
D: "No kuule hyvä sulle"
P: "Kerroit että asuit joskus Helsingissä. Mikä tämän asunnon osoite olikaan ?"
D: "Ööh... Olin tuolloin viiden kuukauden ikäinen pieni vauva. Omaatkos sinäkin niin hyvän muistin että kykenisit muistamaan ihan ensimmäisen asuinpaikkasi n. 5 muuton jälkeen ?"
* Jälleen epämääräistä mulkoilua "Poliisimiähen" toimesta*
P: "Kai sä nyt ymmärrät, että tällaiset kysymykset on välttämättömiä kun tänne voi esim. tulla Turkkilaisen näköisiä tyyppejä jotka ei ollenkaan oo niitä tyyppejä joita ne väittää olevansa..."
D: "Näytänkö minä Turkkilaiselta ?"
* Poliisi mulkoilee minua todella epämääräisesti*
P: "Noh, mä laitan tähän lappuun että mä oon virallisesti ja henkilökohtaisesti hyväksynyt ja uskonut sun olevan se henkilö kenen papereita sä kannat".
D: "Ööh, kiitos.. Prkl, olis sittenkin pitänyt hakea uusi passi Helsingistä.. Suatanan Prkl..."
Anyway, kävin eilen uusimmassa passini. Odotetusti koko operaatiosta tuli Sipoolaisen mittapuun mukaisesti täysi farssi, sillä minua kuulusteltiin poliisilaitoksella ihan kuin olisin ollut vähintäänkin joku pankkiryöstäjä tai muunlainen rikollinen. Ilmeisesti vanhentunut passini sai laitoksen vastaanottotiskin takana seisovan naisen epäilemään todella hirvittäviä: täten minut käskettiin menemään virkapukuun sonnustautuneen poliisimiehen juttusille "takahuoneeseen".
Poliisi väitti, että kun passini oli viimeksi uusittu joskus 1990 - luvun puolivälissä, niin oli hiukan vaikeuksia löytää tietojani jostakin heidän tietokannastaan ja täten minun henkilöllisyyteni oli tämän kuulustelevan tyypin mielestä vaakalaudalla. Nauroin päin moisen "nuijan" naamaa, ja totesin että tarkoitukseni ei kyllä ollut välttämättä tulla tänne asti leikkimään poliisia ja rosvoa keuhkoputkentulehduksessa, mutta jos kerran jonkinlaista äksöniä kaivattaisiin, niin kaiketi voisin näytellä pahista vain tämän kerran.
Tämän jälkeen poliisimies avasi jonkinlaisen "virallisen poliisien tietokannan" ja alkoi sitä naputellen esittelemään minulle mitä idioottimaisimpia kysymyksiä, joiden tarkoituksena hänen mukaansa oli paljastaa se että olinko todella se henkilö kenen papereilla esiinnyin. Tässä lyhyt tiivistelmää käymästämme dialogista:
P:"Voitko kertoa entisten asuinpaikkojesi osoitteet ?"
D:"Joo, asuin täällä Nikkilän keskustalla kerran Susitiellä, Oravakujalla ja Uudensillantiellä.. Ja.."
P:"Kröhöm, miksi et muista myös tarkkoja osoitteita ??!?!"
D:"No kun satuin olemaan silloin aikakin pieni enkä millään voi muistaa tarkempia osoitteita."
*Epämääräistä Mulkoilua Mr. Poliisimiehen suunnalta*
P:"Mikä on äitinne syntymäpäivä ?"
D:"No en minä sitä muista. Ja sitä paitsi, mihin tällaiset kysymykset oikein liittyvät, häh ?"
P: "Outoa. Minä kyllä muistaisin äitini syntymäpäivän !!!!!!!!" (Moralisoivalla äänensävyllä)
D: "No kuule hyvä sulle"
P: "Kerroit että asuit joskus Helsingissä. Mikä tämän asunnon osoite olikaan ?"
D: "Ööh... Olin tuolloin viiden kuukauden ikäinen pieni vauva. Omaatkos sinäkin niin hyvän muistin että kykenisit muistamaan ihan ensimmäisen asuinpaikkasi n. 5 muuton jälkeen ?"
* Jälleen epämääräistä mulkoilua "Poliisimiähen" toimesta*
P: "Kai sä nyt ymmärrät, että tällaiset kysymykset on välttämättömiä kun tänne voi esim. tulla Turkkilaisen näköisiä tyyppejä jotka ei ollenkaan oo niitä tyyppejä joita ne väittää olevansa..."
D: "Näytänkö minä Turkkilaiselta ?"
* Poliisi mulkoilee minua todella epämääräisesti*
P: "Noh, mä laitan tähän lappuun että mä oon virallisesti ja henkilökohtaisesti hyväksynyt ja uskonut sun olevan se henkilö kenen papereita sä kannat".
D: "Ööh, kiitos.. Prkl, olis sittenkin pitänyt hakea uusi passi Helsingistä.. Suatanan Prkl..."
Tuesday, April 25, 2006
Indian Summer in No Man's Land
Tämäkin päivä meni taas ihan selvitellessä olotilaa sängyn pohjalla. Kuume taisi olla aamulla n. 37.28 ja olo taisi olla vähintäänkin paranemaan päin.
Huomenna minun pitäisi mennä paikalliselle Poliisiasemalle anomaan uutta passia. Samalla aion myös anoa aseenkantolupaa, sillä aion aloittaa virkavallan suostumuksella jonkinlaisen "ampumaharrastuksen" virallisia pöytäkirjoja varten: selvääkin selvempää on kuitenkin se, että todellinen syy 45 ACP. Kaliiberin pistoolin hankintaan on itsepuolustus.
Olen kuullut vähän kaikenlaisia vähintäänkin negatiivisia tarinoita tämän kunnan poliisiviranomaisten haluista myöntää aseenkantolupia jopa ihan puhtain aikein niitä hankkiville: tilannetta voisi oikeastaan kuvata kieltolain aikaiseen Chicagoon, jossa kaikenlaiset ystävät ja kontaktit korkeissa paikoissa takasivat sinulle lähes mitä ikinä tarvitsitkaan niin kauan kun muodostit ne oikeiden ihmisten kanssa. Täällä siis virkavalta on vähintäänkin juuri Mafian tai lihavan keskilännen Munkkipossu-Sheriffin tasolla mikäli yksityisen kansalaisen pitäisi jotakin saada.
Muistattekos myös muutama viikko sitten tapahtuneen yöllisen murtoyrityksen ? Tutkittuamme rikospaikkaa lähemmin, selvisi että vorot olivat onnistuneet kääntämään tasan yhden jo valmiiksi rikki olleen mittarin läheisestä veneestä: sinänsä aika laiha saalis vaikkakin koko ryöstökeikan tapahtuminen itsessään sai minut hyppäämään lopullisesti takajaloilleni.
On vähintäänkin naiivia ajatella ettei tässä pienessä maalaisunelmassa tapahtuisi rikoksia yhtälailla kuin muuallakin: kenties tämän alueen vuosia jatkunut kuolemanhiljaisuus ja yleinen pysähtyneisyys on saanut jopa minutkin tuudittautumaan vääränlaisen turvallisuudentunteen kohtalokkaaseen syleilyyn. Nyt on kuitenkin aika avata silmät ja hengittää sisään jonkinasteisen realismin mukanaan tuomaa todellisuudentajua: tämä paikka alkaa hiljalleen pelottamaan minua - eräänlainen kuolemanhiljaisuus on jo itsessään merkki siitä että kaikki ei ole missään nimessäkään kohdallaan.
Nukun yöni varsin huonosti nykyisin. Olen ajatellut mahdollisuutta jonkinlaisten reseptivapaiden unilääkkeiden hankintaan (mikäli sellaisia valmistetaan) ellen ala kohta tästä toipumaan: tätä on nimittäin jatkunut jo useita kuukausia. Tunnen itseni päivä päivemmältä yhtä väsyneemmäksi ja uupuneeksi - ikävä myöntää, mutta tuntuu siltä että seuraavan iskun odottelu tämän muunkin paineen alla alkaa hiljalleen vaikuttamaan henkisiin toimintoihinikin.
On selvää, että nuo rosvot olivat tarkkaileet juuri tätä taloa mahdollisesti jo jonkin aikaa ennen epäonnistunutta iskuaan: merkkinä tästä oli heidän valitsemansa aika päivästä jolloin yritys toteutettiin - yöllä. Juuri tämä ajankohta oli kaiketikin valittu siksi, että rosvot tiesivät meidän kaikkien olevan nukkumassa ja olettivat että pihassa olleiden vapaa-ajan kulkuneuvojen varastaminen olisi vähintäänkin lastenleikkiä. Onneksi olin kuitenkin hereillä ja näin kaiken heidän yrittäessään anastaa tavaraa.
Nyt koen, että on vain ajan kysymys milloin joku kasvoton rikollinen hyökkää uudestaan: uskon että se saattaa tapahtua milloin vain - ottaen huomioon tämän talon joka on suorastaan kuin lautasella valmiina otettavaksi. En niin välitä siitä mitä muiden asukkaiden omaisuudelle tai hengelle täällä käy - omieni kuitenkin haluaisin vaalia ja puolustaa mikäli mahdollista.
Minä menen nyt nukkumaan ja herään taas parin tunnin päästä odottamaan auringonnousua..
Huomenna minun pitäisi mennä paikalliselle Poliisiasemalle anomaan uutta passia. Samalla aion myös anoa aseenkantolupaa, sillä aion aloittaa virkavallan suostumuksella jonkinlaisen "ampumaharrastuksen" virallisia pöytäkirjoja varten: selvääkin selvempää on kuitenkin se, että todellinen syy 45 ACP. Kaliiberin pistoolin hankintaan on itsepuolustus.
Olen kuullut vähän kaikenlaisia vähintäänkin negatiivisia tarinoita tämän kunnan poliisiviranomaisten haluista myöntää aseenkantolupia jopa ihan puhtain aikein niitä hankkiville: tilannetta voisi oikeastaan kuvata kieltolain aikaiseen Chicagoon, jossa kaikenlaiset ystävät ja kontaktit korkeissa paikoissa takasivat sinulle lähes mitä ikinä tarvitsitkaan niin kauan kun muodostit ne oikeiden ihmisten kanssa. Täällä siis virkavalta on vähintäänkin juuri Mafian tai lihavan keskilännen Munkkipossu-Sheriffin tasolla mikäli yksityisen kansalaisen pitäisi jotakin saada.
Muistattekos myös muutama viikko sitten tapahtuneen yöllisen murtoyrityksen ? Tutkittuamme rikospaikkaa lähemmin, selvisi että vorot olivat onnistuneet kääntämään tasan yhden jo valmiiksi rikki olleen mittarin läheisestä veneestä: sinänsä aika laiha saalis vaikkakin koko ryöstökeikan tapahtuminen itsessään sai minut hyppäämään lopullisesti takajaloilleni.
On vähintäänkin naiivia ajatella ettei tässä pienessä maalaisunelmassa tapahtuisi rikoksia yhtälailla kuin muuallakin: kenties tämän alueen vuosia jatkunut kuolemanhiljaisuus ja yleinen pysähtyneisyys on saanut jopa minutkin tuudittautumaan vääränlaisen turvallisuudentunteen kohtalokkaaseen syleilyyn. Nyt on kuitenkin aika avata silmät ja hengittää sisään jonkinasteisen realismin mukanaan tuomaa todellisuudentajua: tämä paikka alkaa hiljalleen pelottamaan minua - eräänlainen kuolemanhiljaisuus on jo itsessään merkki siitä että kaikki ei ole missään nimessäkään kohdallaan.
Nukun yöni varsin huonosti nykyisin. Olen ajatellut mahdollisuutta jonkinlaisten reseptivapaiden unilääkkeiden hankintaan (mikäli sellaisia valmistetaan) ellen ala kohta tästä toipumaan: tätä on nimittäin jatkunut jo useita kuukausia. Tunnen itseni päivä päivemmältä yhtä väsyneemmäksi ja uupuneeksi - ikävä myöntää, mutta tuntuu siltä että seuraavan iskun odottelu tämän muunkin paineen alla alkaa hiljalleen vaikuttamaan henkisiin toimintoihinikin.
On selvää, että nuo rosvot olivat tarkkaileet juuri tätä taloa mahdollisesti jo jonkin aikaa ennen epäonnistunutta iskuaan: merkkinä tästä oli heidän valitsemansa aika päivästä jolloin yritys toteutettiin - yöllä. Juuri tämä ajankohta oli kaiketikin valittu siksi, että rosvot tiesivät meidän kaikkien olevan nukkumassa ja olettivat että pihassa olleiden vapaa-ajan kulkuneuvojen varastaminen olisi vähintäänkin lastenleikkiä. Onneksi olin kuitenkin hereillä ja näin kaiken heidän yrittäessään anastaa tavaraa.
Nyt koen, että on vain ajan kysymys milloin joku kasvoton rikollinen hyökkää uudestaan: uskon että se saattaa tapahtua milloin vain - ottaen huomioon tämän talon joka on suorastaan kuin lautasella valmiina otettavaksi. En niin välitä siitä mitä muiden asukkaiden omaisuudelle tai hengelle täällä käy - omieni kuitenkin haluaisin vaalia ja puolustaa mikäli mahdollista.
Minä menen nyt nukkumaan ja herään taas parin tunnin päästä odottamaan auringonnousua..
Sunday, April 23, 2006
Getting down with the sickness
Viime aikoina on tullut hiukka sairasteltua tässä.
Pari päivää sitten alkoi helvetillinen kurkkukipu ja koin todella omituista ja kalvavaa särkyä lihaksissani. Hetken kuvittelin jo että kyseessä olisi vain kevyempi flunssa, sillä eilen vielä näytti siltä että tämä alkaisi hellittämään.
Yöt menevät neljän tunnin pätkissä nukkuen: herättyäni lakanat ovat niin märät että niihin palaaminen lepäämistarkoituksessa olisi vähintäänkin turhaa. Unet ovat myös olleet todella kuumehoureisen pelottavia: viimeisimmässä soluttauduin Sipoossa sijaitsevaan Venäjän asevoimain ylläpitämään ammattikouluun, jonka takahuoneissa toimi erilaisia asejärjestelmiä kehittelevät asejaostojen projektit. Otin muistaakseni tässä unessa vangikseni kaksi Venäläistä tutkijaa, joilta takavarikoin kaksi epätodellisen pientä Makarov - pistoolia: nämä pistoolit mahtuivat jostain todella ihmeellisestä syystä housujeni reisitaskuihin ja tilaa jäi vieläpä ainakin n. 3/4.
Unessa tämä ammattikoulu/asetehdas omasi edellisten kouluasteiden ammattikouluihin menneiden persoonien hahmot istumassa harmaiden pöytien ääressä. Vaikutti hieman siltä kuin nämä ennen niin vauhdikkaat miehet olisi nyt saatu jollakin varsin omituisella tavalla istutettua aloilleen tekemään paperihommia Venäläisen asetehtaan laskuun. Onneksi kuitenkin heräsin ennen kuin mitään liian surrealistista ehti tapahtua.
Ilmat ovat myös aivan älyttömän upeita tuolla ulkona - en kuitenkaan aio tehdä yhtikäs mitään siellä kunnes parannun.
Pari päivää sitten alkoi helvetillinen kurkkukipu ja koin todella omituista ja kalvavaa särkyä lihaksissani. Hetken kuvittelin jo että kyseessä olisi vain kevyempi flunssa, sillä eilen vielä näytti siltä että tämä alkaisi hellittämään.
Yöt menevät neljän tunnin pätkissä nukkuen: herättyäni lakanat ovat niin märät että niihin palaaminen lepäämistarkoituksessa olisi vähintäänkin turhaa. Unet ovat myös olleet todella kuumehoureisen pelottavia: viimeisimmässä soluttauduin Sipoossa sijaitsevaan Venäjän asevoimain ylläpitämään ammattikouluun, jonka takahuoneissa toimi erilaisia asejärjestelmiä kehittelevät asejaostojen projektit. Otin muistaakseni tässä unessa vangikseni kaksi Venäläistä tutkijaa, joilta takavarikoin kaksi epätodellisen pientä Makarov - pistoolia: nämä pistoolit mahtuivat jostain todella ihmeellisestä syystä housujeni reisitaskuihin ja tilaa jäi vieläpä ainakin n. 3/4.
Unessa tämä ammattikoulu/asetehdas omasi edellisten kouluasteiden ammattikouluihin menneiden persoonien hahmot istumassa harmaiden pöytien ääressä. Vaikutti hieman siltä kuin nämä ennen niin vauhdikkaat miehet olisi nyt saatu jollakin varsin omituisella tavalla istutettua aloilleen tekemään paperihommia Venäläisen asetehtaan laskuun. Onneksi kuitenkin heräsin ennen kuin mitään liian surrealistista ehti tapahtua.
Ilmat ovat myös aivan älyttömän upeita tuolla ulkona - en kuitenkaan aio tehdä yhtikäs mitään siellä kunnes parannun.
Wednesday, April 12, 2006
Incense and Peppermints
Vartiointia kiristettiin sitten koko pihamaalla muutama päivä sitten tapahtuneen murtoyrityksen jälkeen: postilaatikon läheisyydessä puun oksalla odottaa kamera joka silmäilee jokaista sisääntulijaa äänettömän tehokkaasti.
Minä olen viime aikoina päässyt oikein kunnolla käsiksi tähän internetin huutokaupoissa suoritettavien kauppojen maailmaan: jokainen viikko olen aina jotakin myynyt ja rahaa on alkanut tulemaan reilusti yli opintotuen, jota ne typerät valtion sedät ja tädit vieläkin minulle makselevat.
Rahaa on siis tuloihin verrattuna kertynyt ihan hyvin: olen saanut puhdistettua nurkkanikin entistä tehokkaammin kaikenlaisesta turhuudesta. Tarkemmin ajatellen on aivan helvetin hyvä että muutaman vuoden takaisten "alun kankeuksien" jälkeen tämä netissä kaupustelu löi itsensä lävitse minun talousjärjestelmässäni: olen vihdoinkin ymmärtänyt että helvetinmoinen määrä roinaa keräämässä pölyä milloin minkäkin hyllyn pimennoissa ei tee minua onnellisemmaksi. Uuden käsitykseni mukaan täytyy pyrkiä entistä enemmän siihen askeettisemman elämäntavan tavoitteluun kuin turhaan materialismin haalimiseen.
Totta kai aina välillä ostelen milloin mitäkin tarvitsen: se mikä kuitenkin on varmaa tässä vaiheessa, on se että prikaatin varustamiseen verrattavia määriä armeija-kamaa tänne ei enää tule kerääntymään. Myin jo huomattavan osan turhuuksia pois ja suunnittelen entistä suurempia laajennuksia varastoiden tyhjentämiseen.
Sitten muihin uutisiin: minä hain aikuisten ihmisten Yliopistoon ! Hakemukseni lähti Vaasan Yliopiston Humanistiseen tiedekuntaan, jossa toivoisin viimeistään tämän vuoden lopussa opiskelevani Englannin kieltä. Pääsykoekirjan, Michael Collinsin The Emerald Underground - teoksen, olen jo hankkinut ja aloitin viime yönä sen lukemisen: teos kertoo Irlantilaisesta Liamista joka päätyy laittomaksi siirtolaiseksi yhdysvaltoihin 1980 - luvulla sekoittaen itsensä kaikenlaiseen enemmän tai vähemmän laittomaan. Pääsykokeet ovat sitten joskus kesäloman aikana - asetelma on sikäli pelottava että kyseisen kirjan tahkoaminen on ollut vähän turhankin helppoa ja mieluisaa: jotenkin minua pelottaa että olen antanut itseni vajota jonkinlaiseen vääränlaisen helpottuneisuuden tilaan josta on luvassa vielä karu herätys todellisuuteen. Lähinnä siis se polttava kysymys joka huulillani pyörii on yksinkertaisuudessaan "onko tämä näinkin helppoa ? ".
Luin myös viime yönä loppuun tuon Paasilinnan "Tuomiopäivän Aurinko Nousee" - tekeleen: täytyy kyllä sanoa että ihan parasta se ei kyllä tälläkään kertaa ollut. Juoni oli älyttömän pitkäveteinen ja jatkuvasti reistaili kantavan pääteeman ulkopuolelle: kenties kirja ei ollut ihan sitä mitä odotin sen olevan - taikka sitten kirjailija itse oli vain väsynyt keksimään hyvää juonta kirjalleen. Kirjan loppu oli myös lähes yhtä huono kuin samaisen kirjailijan Jäniksen Vuodenkin: perisyntinä näyttäisi olevan aina se että loppuun tungetaan samaisen kirjailijan muiden teosten hahmoja täysin absurdisti sekoittamaan pakkaa epämääräisen pseudotieteilyn lisäksi.
Kirja oli varmasti tähänastisista kyseisen kirjailijan teoksista jotka olen lukenut se huonoin: tätä ennen lukemani Hirttämättömien Lurjusten Yrttitarha taas oli aivan saaketin hyvä yhteiskunnallisella kritiikillään ja yleisellä sanomallaan. Valitettavasti tämä teos ei siihen yltänyt, vaan pikemminkin jää pahasti taka-alalle hieman halpana tuotoksena.
Noh, minä lähden tästä taas tuon hulvattoman tyttöystäväni kanssa sekoilemaan pääsiäisen ajaksi: en siis tule olemaan kotona ennen seuraavaa maanantaita. Pienenä paljastuksena voin todeta, että olen saanut aikaiseksi toisen lyhyehkön novellin Viimeisen Cowboyn tapaan: sen on koelukenut toistaiseksi kaksi henkilöä - kritiikki on kuitenkin ollut vähäistä ja molemmat ovat ainakin jälleen kerran kehuneet sitä omaperäiseksi.
Katsotaan että mille päälle satun tässä lähiaikoina: kenties saatan jopa julkaista sen täällä.
Loppuun vielä todella rasvaisenkin kliseinen toteamus:
Munarikasta pääsiäistä ,
Toivottaen (r.a.k.a.s.) Dalleer-setänne
Minä olen viime aikoina päässyt oikein kunnolla käsiksi tähän internetin huutokaupoissa suoritettavien kauppojen maailmaan: jokainen viikko olen aina jotakin myynyt ja rahaa on alkanut tulemaan reilusti yli opintotuen, jota ne typerät valtion sedät ja tädit vieläkin minulle makselevat.
Rahaa on siis tuloihin verrattuna kertynyt ihan hyvin: olen saanut puhdistettua nurkkanikin entistä tehokkaammin kaikenlaisesta turhuudesta. Tarkemmin ajatellen on aivan helvetin hyvä että muutaman vuoden takaisten "alun kankeuksien" jälkeen tämä netissä kaupustelu löi itsensä lävitse minun talousjärjestelmässäni: olen vihdoinkin ymmärtänyt että helvetinmoinen määrä roinaa keräämässä pölyä milloin minkäkin hyllyn pimennoissa ei tee minua onnellisemmaksi. Uuden käsitykseni mukaan täytyy pyrkiä entistä enemmän siihen askeettisemman elämäntavan tavoitteluun kuin turhaan materialismin haalimiseen.
Totta kai aina välillä ostelen milloin mitäkin tarvitsen: se mikä kuitenkin on varmaa tässä vaiheessa, on se että prikaatin varustamiseen verrattavia määriä armeija-kamaa tänne ei enää tule kerääntymään. Myin jo huomattavan osan turhuuksia pois ja suunnittelen entistä suurempia laajennuksia varastoiden tyhjentämiseen.
Sitten muihin uutisiin: minä hain aikuisten ihmisten Yliopistoon ! Hakemukseni lähti Vaasan Yliopiston Humanistiseen tiedekuntaan, jossa toivoisin viimeistään tämän vuoden lopussa opiskelevani Englannin kieltä. Pääsykoekirjan, Michael Collinsin The Emerald Underground - teoksen, olen jo hankkinut ja aloitin viime yönä sen lukemisen: teos kertoo Irlantilaisesta Liamista joka päätyy laittomaksi siirtolaiseksi yhdysvaltoihin 1980 - luvulla sekoittaen itsensä kaikenlaiseen enemmän tai vähemmän laittomaan. Pääsykokeet ovat sitten joskus kesäloman aikana - asetelma on sikäli pelottava että kyseisen kirjan tahkoaminen on ollut vähän turhankin helppoa ja mieluisaa: jotenkin minua pelottaa että olen antanut itseni vajota jonkinlaiseen vääränlaisen helpottuneisuuden tilaan josta on luvassa vielä karu herätys todellisuuteen. Lähinnä siis se polttava kysymys joka huulillani pyörii on yksinkertaisuudessaan "onko tämä näinkin helppoa ? ".
Luin myös viime yönä loppuun tuon Paasilinnan "Tuomiopäivän Aurinko Nousee" - tekeleen: täytyy kyllä sanoa että ihan parasta se ei kyllä tälläkään kertaa ollut. Juoni oli älyttömän pitkäveteinen ja jatkuvasti reistaili kantavan pääteeman ulkopuolelle: kenties kirja ei ollut ihan sitä mitä odotin sen olevan - taikka sitten kirjailija itse oli vain väsynyt keksimään hyvää juonta kirjalleen. Kirjan loppu oli myös lähes yhtä huono kuin samaisen kirjailijan Jäniksen Vuodenkin: perisyntinä näyttäisi olevan aina se että loppuun tungetaan samaisen kirjailijan muiden teosten hahmoja täysin absurdisti sekoittamaan pakkaa epämääräisen pseudotieteilyn lisäksi.
Kirja oli varmasti tähänastisista kyseisen kirjailijan teoksista jotka olen lukenut se huonoin: tätä ennen lukemani Hirttämättömien Lurjusten Yrttitarha taas oli aivan saaketin hyvä yhteiskunnallisella kritiikillään ja yleisellä sanomallaan. Valitettavasti tämä teos ei siihen yltänyt, vaan pikemminkin jää pahasti taka-alalle hieman halpana tuotoksena.
Noh, minä lähden tästä taas tuon hulvattoman tyttöystäväni kanssa sekoilemaan pääsiäisen ajaksi: en siis tule olemaan kotona ennen seuraavaa maanantaita. Pienenä paljastuksena voin todeta, että olen saanut aikaiseksi toisen lyhyehkön novellin Viimeisen Cowboyn tapaan: sen on koelukenut toistaiseksi kaksi henkilöä - kritiikki on kuitenkin ollut vähäistä ja molemmat ovat ainakin jälleen kerran kehuneet sitä omaperäiseksi.
Katsotaan että mille päälle satun tässä lähiaikoina: kenties saatan jopa julkaista sen täällä.
Loppuun vielä todella rasvaisenkin kliseinen toteamus:
Munarikasta pääsiäistä ,
Toivottaen (r.a.k.a.s.) Dalleer-setänne
Tuesday, April 11, 2006
Hämärämiehet iskevät toistamiseen
Nykyisin olen muuttunut yhä varjelevaisemmaksi omaisuuttani ja lähimmäisiäni kohtaan: viitisentoista minuuttia sitten ymmärsin että vainoharhaisuuteni ei suinkaan ole ollut turhaa.
Tämä on jo toinen yöllisistä välikohtauksista muutaman kuukauden sisällä, joiden aikana olen törmännyt pihamaani välittömään läheisyyteen saapuneista hämärämiehistä: viimeksi noin viikko sitten kohtasin epämääräisen kulkijan kello kahdelta yöllä, joka omituisesti hoippui pitkin ajotietä ja välillä käveli kyyryssä nähdessään minut.
Tuo kaveri suuntasi Porvooseen päin ja vaikutti todella helvetin oudolta: viitisentoista minuuttia sitten uusi hämärämiesten aalto iski suoremmin minua kohti.
Kello tuli n. klo 4.00 aamulla puhuttuani kuumeisen tyttöystäväni kanssa puhelimessa: istuskelin vielä koneella kun vaistomaisesti käänsin pääni kohti viereistä ikkunaa ja katsahdin verhojen välistä ulos. Näky oli sikäli karmaiseva, että näin tumman mieshahmon etenevän kohti postilaatikkoamme selvästi päämäärään pihamaamme: tämä haalaripukuinen kummajainen sai minut ampaisemaan heti pystyyn ja juoksemaan yläkertaan herättämään muutkin talon asukkaat.
Juoksin yläkertaan: näin ikkunasta samalla kun pieni henkilöauto kaasutti äkkiä kohti Porvoota. Tilanne oli minulle sikäli selvä, että tajusin näiden kavereiden olleen liikkeellä mitä luultavimmin tarkoituksenaan tehdä murto tai varastaa jotakin pihamaalta. Täältä sattuu löytymään muutama vene kahden auton + muun irtaimiston lisäksi: kaikki näistä ovat siis potentiaalista varastettavaa.
Epäilenpä että minun kurkisteluni ikkunasta taisi olla se mikä paljasti olinpaikkani: se sai nämä konnat lähtemään pakoon. Mietin, että kenties olisi pitänyt vain hiljaa seurata vorojen toimia ja käydä nopeasti hakemassa kivääri olohuoneesta jolla aseistautuneena sitten olisi mennyt kyselemään näiltä hiippailijoilta heidän aikomuksiaan. Muut talossa olleet henkilöt tutkailivat tapahtunutta hetken, jonka jälkeen sanoin että menisin pihamaalle tarkistamaan asian itse.
Otin Maglighttini ja ilmakiväärin, jolla varustauduin potentiaalisia tunkeilijoita vastaan: pihamaalle tultaessa kuitenkin vorot olivat odotetusti häipyneet ja minä tutkiskelin paikkaa hetkisen.
Täälläpäin on kyllä nyt meneillään jotakin todella helvetin omituista: viime aikoina tapahtuneet "yölliset hiippailut" tunnistamattomien henkilöiden toimesta ovat saaneet minut vakuuttuneeksi ensinnäkin siitä että saatan olla vaarassa: tästä johtopäätöksenä olen toisekseen päättänyt että turvaksi on hankittavaa lisää "rautaa".
Kirjoittelen pohjustavan raportin vielä aamulla.
Tämä on jo toinen yöllisistä välikohtauksista muutaman kuukauden sisällä, joiden aikana olen törmännyt pihamaani välittömään läheisyyteen saapuneista hämärämiehistä: viimeksi noin viikko sitten kohtasin epämääräisen kulkijan kello kahdelta yöllä, joka omituisesti hoippui pitkin ajotietä ja välillä käveli kyyryssä nähdessään minut.
Tuo kaveri suuntasi Porvooseen päin ja vaikutti todella helvetin oudolta: viitisentoista minuuttia sitten uusi hämärämiesten aalto iski suoremmin minua kohti.
Kello tuli n. klo 4.00 aamulla puhuttuani kuumeisen tyttöystäväni kanssa puhelimessa: istuskelin vielä koneella kun vaistomaisesti käänsin pääni kohti viereistä ikkunaa ja katsahdin verhojen välistä ulos. Näky oli sikäli karmaiseva, että näin tumman mieshahmon etenevän kohti postilaatikkoamme selvästi päämäärään pihamaamme: tämä haalaripukuinen kummajainen sai minut ampaisemaan heti pystyyn ja juoksemaan yläkertaan herättämään muutkin talon asukkaat.
Juoksin yläkertaan: näin ikkunasta samalla kun pieni henkilöauto kaasutti äkkiä kohti Porvoota. Tilanne oli minulle sikäli selvä, että tajusin näiden kavereiden olleen liikkeellä mitä luultavimmin tarkoituksenaan tehdä murto tai varastaa jotakin pihamaalta. Täältä sattuu löytymään muutama vene kahden auton + muun irtaimiston lisäksi: kaikki näistä ovat siis potentiaalista varastettavaa.
Epäilenpä että minun kurkisteluni ikkunasta taisi olla se mikä paljasti olinpaikkani: se sai nämä konnat lähtemään pakoon. Mietin, että kenties olisi pitänyt vain hiljaa seurata vorojen toimia ja käydä nopeasti hakemassa kivääri olohuoneesta jolla aseistautuneena sitten olisi mennyt kyselemään näiltä hiippailijoilta heidän aikomuksiaan. Muut talossa olleet henkilöt tutkailivat tapahtunutta hetken, jonka jälkeen sanoin että menisin pihamaalle tarkistamaan asian itse.
Otin Maglighttini ja ilmakiväärin, jolla varustauduin potentiaalisia tunkeilijoita vastaan: pihamaalle tultaessa kuitenkin vorot olivat odotetusti häipyneet ja minä tutkiskelin paikkaa hetkisen.
Täälläpäin on kyllä nyt meneillään jotakin todella helvetin omituista: viime aikoina tapahtuneet "yölliset hiippailut" tunnistamattomien henkilöiden toimesta ovat saaneet minut vakuuttuneeksi ensinnäkin siitä että saatan olla vaarassa: tästä johtopäätöksenä olen toisekseen päättänyt että turvaksi on hankittavaa lisää "rautaa".
Kirjoittelen pohjustavan raportin vielä aamulla.
Sunday, April 09, 2006
I'm sold, Richard Cheese !!!!
Osui muuten tielleni aika erikoisia covereita vetävän kaverin musaa: vähään aikaan en ole kuullut näin vetäviä sovitelmia erityisesti 1990 - luvun loppupuolen biiseistä.
Kaiken tämän takana näyttää olevan mies nimeltään Richard Cheese, joka on tehnyt aivan omanlaisiaan , suorastaan swingiä ja hiukan vanhempia tyylisuuntia hyödyntäviä covereita mm. Papa Roachin, Metallican, Rage Against The Machinen (!) , Pearl Jamin ja monen muun biisejä.
Kuuntelin muutamia kappaleita lävitse, ja totesin että kyseessä on todellakin asenteella tehtyjä sointeja: ehdotan että lähdette tämän luettuanne heti imuttelemaan läheisemmästä P2P - networkista Richard Cheesen biisejä. Erityisesti kaikki raskaamman rockin edustajien kappaleet ovat todella erikoisia näillä sävelillä ja niillä alkuperäisillä sanoituksilla !!
Kaiken tämän takana näyttää olevan mies nimeltään Richard Cheese, joka on tehnyt aivan omanlaisiaan , suorastaan swingiä ja hiukan vanhempia tyylisuuntia hyödyntäviä covereita mm. Papa Roachin, Metallican, Rage Against The Machinen (!) , Pearl Jamin ja monen muun biisejä.
Kuuntelin muutamia kappaleita lävitse, ja totesin että kyseessä on todellakin asenteella tehtyjä sointeja: ehdotan että lähdette tämän luettuanne heti imuttelemaan läheisemmästä P2P - networkista Richard Cheesen biisejä. Erityisesti kaikki raskaamman rockin edustajien kappaleet ovat todella erikoisia näillä sävelillä ja niillä alkuperäisillä sanoituksilla !!
Subscribe to:
Posts (Atom)
