Tämäkin päivä meni taas ihan selvitellessä olotilaa sängyn pohjalla. Kuume taisi olla aamulla n. 37.28 ja olo taisi olla vähintäänkin paranemaan päin.
Huomenna minun pitäisi mennä paikalliselle Poliisiasemalle anomaan uutta passia. Samalla aion myös anoa aseenkantolupaa, sillä aion aloittaa virkavallan suostumuksella jonkinlaisen "ampumaharrastuksen" virallisia pöytäkirjoja varten: selvääkin selvempää on kuitenkin se, että todellinen syy 45 ACP. Kaliiberin pistoolin hankintaan on itsepuolustus.
Olen kuullut vähän kaikenlaisia vähintäänkin negatiivisia tarinoita tämän kunnan poliisiviranomaisten haluista myöntää aseenkantolupia jopa ihan puhtain aikein niitä hankkiville: tilannetta voisi oikeastaan kuvata kieltolain aikaiseen Chicagoon, jossa kaikenlaiset ystävät ja kontaktit korkeissa paikoissa takasivat sinulle lähes mitä ikinä tarvitsitkaan niin kauan kun muodostit ne oikeiden ihmisten kanssa. Täällä siis virkavalta on vähintäänkin juuri Mafian tai lihavan keskilännen Munkkipossu-Sheriffin tasolla mikäli yksityisen kansalaisen pitäisi jotakin saada.
Muistattekos myös muutama viikko sitten tapahtuneen yöllisen murtoyrityksen ? Tutkittuamme rikospaikkaa lähemmin, selvisi että vorot olivat onnistuneet kääntämään tasan yhden jo valmiiksi rikki olleen mittarin läheisestä veneestä: sinänsä aika laiha saalis vaikkakin koko ryöstökeikan tapahtuminen itsessään sai minut hyppäämään lopullisesti takajaloilleni.
On vähintäänkin naiivia ajatella ettei tässä pienessä maalaisunelmassa tapahtuisi rikoksia yhtälailla kuin muuallakin: kenties tämän alueen vuosia jatkunut kuolemanhiljaisuus ja yleinen pysähtyneisyys on saanut jopa minutkin tuudittautumaan vääränlaisen turvallisuudentunteen kohtalokkaaseen syleilyyn. Nyt on kuitenkin aika avata silmät ja hengittää sisään jonkinasteisen realismin mukanaan tuomaa todellisuudentajua: tämä paikka alkaa hiljalleen pelottamaan minua - eräänlainen kuolemanhiljaisuus on jo itsessään merkki siitä että kaikki ei ole missään nimessäkään kohdallaan.
Nukun yöni varsin huonosti nykyisin. Olen ajatellut mahdollisuutta jonkinlaisten reseptivapaiden unilääkkeiden hankintaan (mikäli sellaisia valmistetaan) ellen ala kohta tästä toipumaan: tätä on nimittäin jatkunut jo useita kuukausia. Tunnen itseni päivä päivemmältä yhtä väsyneemmäksi ja uupuneeksi - ikävä myöntää, mutta tuntuu siltä että seuraavan iskun odottelu tämän muunkin paineen alla alkaa hiljalleen vaikuttamaan henkisiin toimintoihinikin.
On selvää, että nuo rosvot olivat tarkkaileet juuri tätä taloa mahdollisesti jo jonkin aikaa ennen epäonnistunutta iskuaan: merkkinä tästä oli heidän valitsemansa aika päivästä jolloin yritys toteutettiin - yöllä. Juuri tämä ajankohta oli kaiketikin valittu siksi, että rosvot tiesivät meidän kaikkien olevan nukkumassa ja olettivat että pihassa olleiden vapaa-ajan kulkuneuvojen varastaminen olisi vähintäänkin lastenleikkiä. Onneksi olin kuitenkin hereillä ja näin kaiken heidän yrittäessään anastaa tavaraa.
Nyt koen, että on vain ajan kysymys milloin joku kasvoton rikollinen hyökkää uudestaan: uskon että se saattaa tapahtua milloin vain - ottaen huomioon tämän talon joka on suorastaan kuin lautasella valmiina otettavaksi. En niin välitä siitä mitä muiden asukkaiden omaisuudelle tai hengelle täällä käy - omieni kuitenkin haluaisin vaalia ja puolustaa mikäli mahdollista.
Minä menen nyt nukkumaan ja herään taas parin tunnin päästä odottamaan auringonnousua..
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment