Kalajuttujen, kuin sotajuttujenkin suosiollinen uppoaminen kohdeyleisöönsä on aina ollut jokseenkin hiuskarvan varassa. Loppujen lopuksi onnistuminen on aina molemmissa urbaanien legendojen maallisemmissa ilmentymissä kiinni siitä, kuinka uskottavasti jutun kertoja onnistuu välittämään tarinansa lukijalle: nyrkkisääntönä voitakoon kuitenkin todeta, että mitä kovempaa kamaa ja uskomattomimpia käänteitä nämä tämän alan kertomukset sisältävät, niin sitä suuremmalla varauksella niihin kannattaa suhtautua.
Iso-Britannian erikoisjoukkojen, SAS:n, entinen "työntekijä" Andy McNabb kuuluu teoksellaan Bravo Kaksi Nolla näiden sotilaallisten kalajuttujen ehdottomaan eliittiin. Siitäkin huolimatta hänen esikoisteoksensa on saavuttanut laajaa fanipohjaa ja jopa vakaita mielipiteitä kirjan esittämien asioiden oikeasta laidasta: kyseessä on siis kaikin tavoin kansainvälinen menestys -ja rahastuskirja omakohtaisista McNabbin kokemuksista Irakin hiekkaisessa helvetissä Persianlahden ensimmäisen ristiretken aikana 1990-luvun alusta.
Teos itsessään kertoo Special Air Servicen pienestä kahdeksan miehen joukosta, joka siirretään Persianlahden Sodan alkuhetkillä erikoistehtävään: McNabb joukon jäsenenä saa tietää joutuvansa jahtaamaan Saddamin SCUD - ohjuksia hyvin pienellä varoitusajalla. Tätä ennen kuitenkin McNabb tutustuttaa lukijan niin omaan taustaansa kuin enemmän tai vähemmän värikkääseen ryhmäänsä - jotka ovat tietysti elämää suurempia sydänystäviä raavaiden mieskehojen sisäpuolella.
Kerronta etenee sutjakasti erilaisten koulutuksesta tai ryhmäjäsenien edesottamuksista raportoimiseen: McNabb antaa kuitenkin heti kirjan alussa itsestään jonkinlaisen kuvan äärettömänä kivikasvona, jolle ainoa mitään merkitsevä asia maailmassa usean avioliiton jälkeen on hänen pieni tyttärensä. Loppujen lopuksi kirjan päähenkilön nimi olisi voinut vaikka olla Duke Nukem tai Arnold Schwarzenegger, sillä hyvin samanlaista vähintäänkin yli-inhimmillisiin voimiin verrattavaa kestokykyä ja voimaa näyttää McNabbkin omaavan. Myös hänen henkinen ylivoimansa jokaista vastustajaa kohtaan tilanteesta riippumatta on vähintäänkin ihailtavaa. Kirjaa seurataankin McNabbin kertomana "miten minä sen koin ja näin" - perspektiivistä.
Tarina etenee alun tutustumisesta Irakiin asti: koko tehtävään valmistautumisesta kuitenkin jää ihan heti piinaavan puolivillainen vaikutelma. Jotenkin minusta vaikutti ihan siltä, kun tämä vähintäänkin maailman paras erikoisryhmä olisi lähtenyt lähes täydellisesti soitellen sotaan. Kenties tämä oli sitä realismia - taikka sitten tekijä halusi vierittää enemmän kuin tarpeeksi syitä muiden niskoille kuvauksillaan.
Varsinaiset vaikeudet niin juonellisesti kuin kerronnallisesti alkavat siinä vaiheessa, kun McNabb ryhmineen joutuu ongelmiin Irakissa: heidän saapumisensa huomataan jo hyvin ajoissa ja koko suunnitelma valuu kirjaimellisesti hiekkaan valtavan tulitaistelun siivittämänä. Kuitenkin tämä tulitaistelu on niin intensiivinen, että sen aikana katoaa osa ryhmästä - McNabb kuitenkin tilttaa jumalaisilla sotataidoillaan useita satoja Irakilaisia ilman sen kummempia ongelmia: kirjan lopussa annettu "virallisten tiedusteluraporttien" luku Irakilaisten uhreista lähentelee kahdeksan miehen tekemänä kahtasataaviittäkymmentä uhria.
Päämäärättömästi haahuillen, McNabb joutuu pian Irakilaisten vangitsemaksi: tällöin alkaa myös kirjan jännittäväin osio. Sen pilaa kuitenkin osaksi McNabbin puiseva teräsmiehen leikkiminen ja roisi liioittelu tapahtumien kulusta: uskonpa, että kukaan tavallinen ihminen ei olisi selvinnyt siitä pahoinpitelyjen määrästä, johon McNabb kertomuksiensa mukaan altistui.
Myöhemmin myös selviää, että muutamia McNabbin tovereita on selvinnyt aiemmasta tulitaistelusta. Pääasiallisesti tämä sotavankeuden osio koostuukin McNabbin kertomuksista siitä, miten Irakilaiset kuulustelijat onnistuvat viihdyttämään heitä muutaman kuukauden vankeutensa aikana: olennaista McNabbille on myös taistelutovereidensa olotilojen kirjaaminen ylös.
Luettuani kirjan, olin kieltämättä yllättynyt: ajattelin sen olevan jopa huonompi alun tunnelmien jälkeen. On kuitenkin positiivista lukea myös tästä McNabbin (ja tovereiden) vankeusajasta - vaikkakin siihen tunkee lähes jatkuvasti väliin todella naurettavaa liioittelua kärsimyksistä ja niiden voittamisesta. Uskonkin, että tämän kirjan lukijoita on vain kahdenlaisia: niitä, jotka pitävät Andy McNabbia todellisena teräsmiehenä taitojensa johdosta, ja niitä, jotka tietävät hänen liioittelevan.
Tämä kirja on uponnut jo melkein vuosikymmenen ajan nuorempiin lukijoihin: kriittisemmät ovat varmasti osanneet seuloa hieman sen sisällön välittämää informaatiota. Voin kuitenkin todeta, että McNabbin kertomus Irakissa suoritetusta tehtävästään on mitä mahtavin kertomus: se on jo aikoja sitten saanut tunnustuksekseen pienen elokuvakäännöksenkin. Ikävää on kuitenkin todeta, että asiat eivät ole voineet välttämättä mennä oikeasti edes hiukan siihen suuntaankaan ensimmäisessä tulitaistelussa kun mitä tässä annetaan ymmärtää. En vain pysty hyväksymään McNabbin jumalaista roolia vähintäänkin action-elokuvien tähtien suoritusta verrattavissa taistelukohtauksissa - selvästi tarinaa on väritetty teoksen varsinaisen päähenkilön selviämiseksi.
Ennen varsinaisia lopun kommentteja, voin todeta, että tämä kirja on saanut hieman kritiikkiä jopa ryhmän sisällä selvinneiden keskellä: Bravo Kaksi Nolla - teoksen vierelle onkin julkaistu ainakin yksi teos samaisen ryhmän toisen jäsenen näkemyksenä. Tämä vain kertoo entisestään siitä, kuinka Andy McNabbin versioon koko helvetillisestä tehtävän epäonnistumisesta ja kuukausien sotavankeudesta ei olla tyytyväisiä ryhmän sisälläkään.
Kirja on siis kokonaisuudessaan ihan jännittävä ja hyvin kirjoitettu tarina Persianlahden Sodasta: kaikkein realistisin tai edes objektiivisin se ei kuitenkaan ole. Kirjan pilaa McNabbin täysin naurettavat yli-inhimmillistä sietokykyä ja taistelutaitoja kuvaavat jaksot, jotka taitavampi lukija kyllä kykenee ottamaan isommallakin varauksella. Ymmärrän kuitenkin hyvin, miten tämän teoksen on onnistunut saavuttaa vankkaa kannatusta erityisesti nuorempien polvien keskuudessa. Se mikä kuitenkin kaikesta kritiikistä huolimatta on varmaa, on se että Andy McNabb on tämän jälkeen noussut populaarikulttuurin silmissä raudankovaksi sankariksi ja ennen kaikkea menestyksekkääksi sotakirjailijaksi - kaikesta huolimattakin.
Arvosanani tälle kirjalle on nk. "kouluasteikolla" 7.
"Tähtiasteikolla" annan teokselle * * * / * * * * * (3 /5)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment