No longer who I am.

Tänään tuli katseltua sellainen pätkä kuin Masked and Anonymous. Eikö kuulostakin ihan joltain pankkiryöstöleffalta- tai muuten vaan rikoksiin keskittyneeltä pätkältä? No, kyseessäpä onkin Bob Dylaniin liittyvä elokuva, missä hän esittää jotain ihmeen kitarasankaria, jonka olisi tarkoitus esittää joku show hyväntekeväisyyden nimissä. Leffa on muutenkin melko "taiteellinen" ja surrealistinen sisällöltään. Eräs tyyppi kuvasi sitä melkein parin tunnin Bob Dylan-musiikkivideoksi, ja sitähän se olikin. Siinä tosin oli Bob Dylanin lisäksi aika iso joukko erinäisiä Hollywoodin tähtinäyttelijöitä, eli siinäkin mielessä budjetti oli aika hemmetin iso. Kestää kenties vuosikymmeniä ennen kuin tajuan ja ylipäätään kykenen päättämään että oliko kyseessä hyvä ja merkityksellinen elokuvakokemus, vaiko täyttä tekotaiteellista paskaa.

Täällä alkoi myös illan mittaan satelemaan aivan helvetisti lunta. Koko kaupunki on taas peittynyt lumeen näin vaihteeksi. Kotonakin on kuulemma aika paljon lunta ja kolareita sattunut. Varmaan koko maa on tuhon partaalla kun vihdoinkin pääsen takaisin sinne tässä jossain vaiheessa.

Minun piti tänään jutella Rules of Attractionista - ja kuten totesinkin aikaisemmin, niin se olikin taas jälleen todella syvällinen teos. Oikeastaan aivan liian usein Bret Easton Ellistä syytetään siitä kuinka hän kirjoittaa vain samanlaisista aiheista samanlaisia teoksia. Niissä on vieläpä usein samanlaiset hahmotkin.

Olen osittain tuon lausunnon kanssa samaa mieltä.

Kuitenkin kun kirjan lukee ja miettii niitä teemoja mitä siinä on sen pinnan alla, niin toivon mukaan ainakin kykenee löytämään sieltä muutamia pointteja. Ensinnäkinhän ROA on ensisijaisesti kuvaus väärinkäsityksistä ja uskottomuudesta. Se on myös teos kieroutuneista elämänarvoista sekä yleensäkin ihmissuhteisiin liittyvistä, varsin kyseenalaisista toimintatavoista joihin ihmiset tätä nykyä päätyvät kenties huomaamattaankin. Harmi että sitten BEE:n myöhemmissä teoksissa nuo henkilöhahmot ovat vain kaikki niin samanlaisia, että pinnan alta heidän tapauksissaan ei aivan heti löydykään mitään merkityksellistä kuin vasta sitten rankan pohdinnan ja koko kirjan juonen pureskelun kautta. ROA kuitenkin tarvitsi juurikin tällaisen pureskelun alleen, jonka jälkeen sitten päädyinkin siihen tulokseen että kyseisen kirjan eräänä teemana pyörivä kolmiodraama oli mitä nerokkain lähinnä sen takia että se demonstroi oleellisesti sen miten ihmissuhteet on usein luotu mielikuvien sun muiden varaan todellisuuden ollessa jotain aivan muuta. Kumminkin sitten niiden ihmissuhteiden luhistumisen keskellä tai joskus jopa niiden raunioissa vaikkapa seurustelusuhteita jatketaan tai tarraudutaan nopeasti täysin summittaisiin tyyppeihin hetkellisen hyvänolontunteen tai lohdutuksen saavuttamiseksi. Pettäminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, ja ihmiset ovat vain pelinappuloita ja leluja suurella ihmissuhteiden muodostamalla pelilaudalla, johon aina tasaisin väliajoin ilmaantuu uusia tekijöitä vanhojen pelinappuloiden pudotessa joko pois laudalta tai kaatuessa taas uusien tieltä.

Kuten ROA:n eräs hahmo, Victor, toteaa:

I no longer know who I am and I feel like the ghost of a total stranger.

En tajua että miksi juurikin tuo teos puhuttelee minua tällä hetkellä. Amerikan Psyko oli lopulta vain hienostelevan psykopaatin tyyliopas kaikille epämääräisille herrasmiehille, mutta ROA:n hahmoista suurin osa omaa enemmän persoonaa kuin Patrick Bateman koskaan. Toisaalta ei kuitenkaan paljoa enempää, mutta ratkaisevissa määrin enemmälti kuitenkin.

Olettekos muuten huomanneet kuinka tästä blogista on tullut todella vakaviinkin asioihin pureutuvaa vuodatusta vuosien mittaan? Joskus lukiossa kun aloitin tämän pitämisen, niin muistan kuinka tämän blogin piti olla lähinnä vain joidenkin hauskojen anekdoottien jakamiseen tarkoitettu väline - jotenkin tuntuu että siitä kaikesta on noin miljoona vuotta ja sata kariutunutta tuttavuus-, ystävyys- ja seurustelusuhdetta sitten. Vaikka ei niitä tietenkään niin paljoa ole.

Asiat ovat kyllä minusta tuntuen todella muuttuneet surrealistiseen suuntaan melko lyhyenkin ajan sisällä. Kaikki on oikeastaan muuttunut. Mikään ei juurikaan ole entisellään. Kuinkahan moneen vastaavanlaiseen tilanteeseen vielä joudutaan? En haluaisi joutua enää yhteenkään sellaiseen tilanteeseen enää koskaan, mutta vaistoni sanoo että ennen pitkää tämä kaikki kokemani tulee vielä toistumaan. Ainoana erona on vain se että eri henkilöt tulevat luultavimmin toteuttamaan samat jutut. Eri aikaan. Kenties eri paikassakin.

Suoraan sanottuna minua kai eniten pelottavat ne ihmiset jotka ovat saaneet tämän blogin kautta minusta jonkinlaisen kuvan. Kukaan heistä ei kai tunne minua oikeasti, mutta heillä on jo vankka mielipide minusta. Väitän että se kuva on kuitenkin helvetin abstrakti. Sitten taas sellaiset ihmiset jotka tuntevat minusta tämän kaiken ulkopuolella ovat sanoneet että tämä tuottamani teksti on kuulemma joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä yllättävää.