And so am I.

Mikä on 1980-luvun merkittävin musiikkialbumi? Kaikesta huolimatta olen tullut siihen tulokseen ainakin tässä välivaiheessa, että se saattaa hyvinkin olla U2:n Unforgettable Fire. Tämä 1984 julkaistu uutta U2:n soundia ja "suuntausta" rankastikin sisältävä albumi saattaa ainakin tällä hetkellä sisältää melkolailla kappaleita kaikesta siitä olennaista mikä teki 1980-luvusta juurikin sitä itseään.

Täytyy kuitenkin sanoa että tuon bändin keulamies, eli Bono aikalailla on kyllä melko luotaantyöntävä persoona. Hän on lopulta ollut vissiin ihan alkuajoista lähtien melko itsekeskeinen tyyppi, eikös? Tuleeko teillekin kenties nyt mieleen se vanha sanonta että pata soimaisi tässäkin lausunnossa kattilaa? Noh, saattaahan se tuntua vähän tekopyhältä haukkua Bonoa ylimieliseksi ja itsekeskeiseksi tyypiksi juurikin tämän blogin sivuilla, mutta onneksi pidätän oikeuden päättää että kumpi meistä kahdesta on nyt sitten lopulta itsekeskeisempi ja siten paskempi jätkä kokonaisuudessaankin. Ehkä edelleen joidenkin lukijoiden mielestä se olen edelleen minä kaikesta huolimatta, että siinä mielessä mikään ei kai taaskaan muutu.

Noh, joka tapauksessa niin luin Wikipediasta noita Bonon lausuntoja tuota albumia kohden. Viime aikoina Bonolla on ollut myös joitain todella egoistisia lausuntoja tekijänoikeuksista oikeastaan vähän samaan tapaan kuin sillä Metallican nokkamiehellä, joka sai huomattavat vihat päälleen siitä tempusta muutamia vuosia sitten. Eräs kaverinikin pitää muuten Bonoa aikalailla naurettavana tyyppinä, tosin pikemminkin hänen yhteiskunnallisten ansioidensa - tai ainakin niiden yritysten johdosta. Siksi onkin aika ikävää todeta että egoistit ovat onnistuneet tekemään kenties 1980-luvun parhaiten tiivistävän musiikkialbumin ja ovat siitä vieläpä täysin tietoisiakin.

Tänään muuten herätessäni ajattelin että en ole oikeastaan pelannut mitään kunnollisia videopelejä pitkään aikaan. Muutaman pelailin läpi pikakelauksella viime vuoden puolella, mutta mitenkään erityisen syventynyt en ole niihin ollut enää pitkään aikaan. Myöskään kovinkaan montaa peliä en ole pelannut uudelleen varsinkaan konsoleilla enää pitkiin aikoihin. Muistan ala-asteella vielä pelanneeni useita pelejä useaan kertaan, mutta nykyisin on hyvä jos jaksan pelailla enää yhtäkään peliä lävitse. Onkohan tämä harrastus kuolemassa osaltani? Olen miettinyt useampaan kertaan sitä että entäpä jos vaan myisin kaikki pelit pois ja sijoittaisin ne rahat johonkin aivan muuhun. On tuo ajatus käynyt mielessäni, sillä tiedän että maailmassa on miljoonia ihmisiä jotka ovat viihtyneet, eläneet ja kehittyneet vapaa-aikaansa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen ilman videopelejä. Nyt vaan on alkanut tuntumaan siltä että pelailu on mätkähtänyt jonkinlaiseen sudenkuoppaan elämässäni - sitä ei vaan jaksa enää toteuttaa samalla intensiteetilla kuin joskus ennen. Tulisiko kuitenkaan tällainen väsyminen asiaa kohtaan olla sitten se peruste kaiken poismyymiselle, mietinpä vaan?