The Gentleman who fell

Hohhoijaa, ei ole taas jaksanut pahemmin kirjoitella mitään. On ollut liikaa tekemistä ja luonnollisesti liian vähän aikaa. Nukuttukin on taas vähän niin ja näin.

Kävin eilen tuossa rautatieasemalla ostamassa kahvia. Se on a)halpaa sekä b) sitä saa ihan kohtuullisen ison pahvimukillisen kansineen sieltä alle kahdellakympillä paikallista rahaa. Ostin siinä sitten samalla iltalehden, sillä en ole niinkään seurannut kotimaan uutisia viime aikoina sitä Tony Halmeen itsemurhan uutisointia lukuunottamatta. Siinä kun sitten odottelin jonossa kahvin ja iltalehden kanssa, niin viereeni ilmaantui paikallinen vartija, joka rupesi juttelemaan minulle suomeksi. Hän kyseli että olinko mahdollisesti suomalainen ja vastasin siihen luonnollisesti että kylläpä kyllä. Juttelimme siinä sitten noin viitisentoista minuuttia, jonka aikana hän kertoi että tässä kaupungissa oli kuulemma melko paljonkin Suomalaisia, vaikka aivan heti ei siltä näyttäisikään. Tavallaan tuo nyt ei niin kovin positiivinen juttu ollutkaan huomata, sillä minä yleensä lähden pakoon ulkomaille juurikin Suomen vaaleanharmaata todellisuutta sekä toisinaan myös toisia Suomalaisia(!). On minun se tosiaan tunnustettava, että Suomea ei jaksa kuin noin vuoden mittaisissa annoksissa nautiskeltuna - poikkeustapauksissa kenties pitempäänkin. Jos olisin muuten miljonääri, niin asuisin varmaan jossain Mato Grossossa taikka jossain helvetin pienessä Tyynenmeren saaressa, josta pääsisi aina vain ja ainoastaan Suomeen kesäksi. Talvet olisivat liian murtavia, vaikka ovathan ne vähän sinne päin kyllä täälläkin.

No kuitenkin niin juttelin sen vartijamiehen kanssa vähän kaikenlaisesta. En muista että missä hän kertoi asuvansa, mutta oletin sen olevan kuitenkin jossain vähän pitemmällä. Siinä sitten keskusteltiin myös varsin standardisti säästä sekä siitä kuinka rautatieasemalla oli ollut kuulemma koko viikon helvetillinen kaaos jostain syystä. Jätin sitten ystävällisen vartijamiehen hommiinsa.

Tämän jälkeen läksin sitten kuvailemaan tuolla lainakamerallani tuonne kaupungille. Lähinnä keskityin kuvailemaan tuota sataman ympäristöä sun muita lähialueita. Taivaalla pörräili välillä myös poliisin helikopteri, josta sain muutaman suhteellisen epäselvän kuvan.

Lopuksi voin vielä kertoa, että luin sen Rules of Attractionin loppuun. Sen alku oli aika laahaava, mutta sitten se kyllä kieltämättä parani loppua kohden. En kuitenkaan sanoisi että tämä olisi herättänyt aivan samoja tuntemuksia minussa Amerikan Psykon tapaan, vaan pikemminkin kaikesta sen sisällöstä huolimatta se oli aikalailla pehmeää menoa. Suorituksena kuitenkin niin tuo Rules of Attractionin lukeminen oli varsin nopea setti.