No longer who I am.

Tänään tuli katseltua sellainen pätkä kuin Masked and Anonymous. Eikö kuulostakin ihan joltain pankkiryöstöleffalta- tai muuten vaan rikoksiin keskittyneeltä pätkältä? No, kyseessäpä onkin Bob Dylaniin liittyvä elokuva, missä hän esittää jotain ihmeen kitarasankaria, jonka olisi tarkoitus esittää joku show hyväntekeväisyyden nimissä. Leffa on muutenkin melko "taiteellinen" ja surrealistinen sisällöltään. Eräs tyyppi kuvasi sitä melkein parin tunnin Bob Dylan-musiikkivideoksi, ja sitähän se olikin. Siinä tosin oli Bob Dylanin lisäksi aika iso joukko erinäisiä Hollywoodin tähtinäyttelijöitä, eli siinäkin mielessä budjetti oli aika hemmetin iso. Kestää kenties vuosikymmeniä ennen kuin tajuan ja ylipäätään kykenen päättämään että oliko kyseessä hyvä ja merkityksellinen elokuvakokemus, vaiko täyttä tekotaiteellista paskaa.

Täällä alkoi myös illan mittaan satelemaan aivan helvetisti lunta. Koko kaupunki on taas peittynyt lumeen näin vaihteeksi. Kotonakin on kuulemma aika paljon lunta ja kolareita sattunut. Varmaan koko maa on tuhon partaalla kun vihdoinkin pääsen takaisin sinne tässä jossain vaiheessa.

Minun piti tänään jutella Rules of Attractionista - ja kuten totesinkin aikaisemmin, niin se olikin taas jälleen todella syvällinen teos. Oikeastaan aivan liian usein Bret Easton Ellistä syytetään siitä kuinka hän kirjoittaa vain samanlaisista aiheista samanlaisia teoksia. Niissä on vieläpä usein samanlaiset hahmotkin.

Olen osittain tuon lausunnon kanssa samaa mieltä.

Kuitenkin kun kirjan lukee ja miettii niitä teemoja mitä siinä on sen pinnan alla, niin toivon mukaan ainakin kykenee löytämään sieltä muutamia pointteja. Ensinnäkinhän ROA on ensisijaisesti kuvaus väärinkäsityksistä ja uskottomuudesta. Se on myös teos kieroutuneista elämänarvoista sekä yleensäkin ihmissuhteisiin liittyvistä, varsin kyseenalaisista toimintatavoista joihin ihmiset tätä nykyä päätyvät kenties huomaamattaankin. Harmi että sitten BEE:n myöhemmissä teoksissa nuo henkilöhahmot ovat vain kaikki niin samanlaisia, että pinnan alta heidän tapauksissaan ei aivan heti löydykään mitään merkityksellistä kuin vasta sitten rankan pohdinnan ja koko kirjan juonen pureskelun kautta. ROA kuitenkin tarvitsi juurikin tällaisen pureskelun alleen, jonka jälkeen sitten päädyinkin siihen tulokseen että kyseisen kirjan eräänä teemana pyörivä kolmiodraama oli mitä nerokkain lähinnä sen takia että se demonstroi oleellisesti sen miten ihmissuhteet on usein luotu mielikuvien sun muiden varaan todellisuuden ollessa jotain aivan muuta. Kumminkin sitten niiden ihmissuhteiden luhistumisen keskellä tai joskus jopa niiden raunioissa vaikkapa seurustelusuhteita jatketaan tai tarraudutaan nopeasti täysin summittaisiin tyyppeihin hetkellisen hyvänolontunteen tai lohdutuksen saavuttamiseksi. Pettäminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, ja ihmiset ovat vain pelinappuloita ja leluja suurella ihmissuhteiden muodostamalla pelilaudalla, johon aina tasaisin väliajoin ilmaantuu uusia tekijöitä vanhojen pelinappuloiden pudotessa joko pois laudalta tai kaatuessa taas uusien tieltä.

Kuten ROA:n eräs hahmo, Victor, toteaa:

I no longer know who I am and I feel like the ghost of a total stranger.

En tajua että miksi juurikin tuo teos puhuttelee minua tällä hetkellä. Amerikan Psyko oli lopulta vain hienostelevan psykopaatin tyyliopas kaikille epämääräisille herrasmiehille, mutta ROA:n hahmoista suurin osa omaa enemmän persoonaa kuin Patrick Bateman koskaan. Toisaalta ei kuitenkaan paljoa enempää, mutta ratkaisevissa määrin enemmälti kuitenkin.

Olettekos muuten huomanneet kuinka tästä blogista on tullut todella vakaviinkin asioihin pureutuvaa vuodatusta vuosien mittaan? Joskus lukiossa kun aloitin tämän pitämisen, niin muistan kuinka tämän blogin piti olla lähinnä vain joidenkin hauskojen anekdoottien jakamiseen tarkoitettu väline - jotenkin tuntuu että siitä kaikesta on noin miljoona vuotta ja sata kariutunutta tuttavuus-, ystävyys- ja seurustelusuhdetta sitten. Vaikka ei niitä tietenkään niin paljoa ole.

Asiat ovat kyllä minusta tuntuen todella muuttuneet surrealistiseen suuntaan melko lyhyenkin ajan sisällä. Kaikki on oikeastaan muuttunut. Mikään ei juurikaan ole entisellään. Kuinkahan moneen vastaavanlaiseen tilanteeseen vielä joudutaan? En haluaisi joutua enää yhteenkään sellaiseen tilanteeseen enää koskaan, mutta vaistoni sanoo että ennen pitkää tämä kaikki kokemani tulee vielä toistumaan. Ainoana erona on vain se että eri henkilöt tulevat luultavimmin toteuttamaan samat jutut. Eri aikaan. Kenties eri paikassakin.

Suoraan sanottuna minua kai eniten pelottavat ne ihmiset jotka ovat saaneet tämän blogin kautta minusta jonkinlaisen kuvan. Kukaan heistä ei kai tunne minua oikeasti, mutta heillä on jo vankka mielipide minusta. Väitän että se kuva on kuitenkin helvetin abstrakti. Sitten taas sellaiset ihmiset jotka tuntevat minusta tämän kaiken ulkopuolella ovat sanoneet että tämä tuottamani teksti on kuulemma joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä yllättävää.

P.o.l.i.c.e.

Noh, tänään olikin sitten taas oikein mukava päivä. Paitsi että ei ollut. Tai ehkä olikin.

Läksin tuossa kymmenen aikaan kaupungille, ja tarkoituksenani oli käydä tuolla "joen toisella puolella", jossa sijaitsee oikeastaan aika huomattava osa tätä kaupunkia jo muutenkin. Ainoa syy miksi Göteborgia pidetään kaiketi Göteborgina minun pähkäilyjeni mukaan on se, että keskusta sijaitsee tällä puolella jokea vaikka tuolla toisella puolella on oikeastaan ihan yhtä paljon ja kenties vähän enemmänkin urbaaneja alueita.

Noh kuitenkin niin kävelin tuon keskustan kauppakeskuksen lävitse, ja parikin tyyppiä tunki minulle mainoksia erinäisistä ihonhoitotuotteista ja yleisistä alennuksista kun kävelin pitkin tuon keskustan kauppakeskuksen pitkiä hallimaisia käytäviä. Paikan nimi on muuten Femmanhuset, jos jotakuta kiinnostaa.

Lähdin sitten odottamaan tuohon kaupungintalon viereen raitiovaunua, mutta onnekseni vitosen (Länsmansgården-Torp) raitiovaunu oli jostain kumman syystä pysähtynyt pysäkille ja kaikki sen ovet olivat auki. Sisältä kuului helvetinmoinen huuto ja rähinä, mutta siitäkin huolimatta päätin pujahtaa sisään. Ratikan kuski puuttui, ja ajattelin hänen hävinneen kai tutkimaan rautiovaunun äkillistä rikkoutumista tai jotain. Siinä sitten valtasin yhden penkin itselleni ja istuskelin siinä viitisen minuuttia, jonka jälkeen aivan raitiovaunun perältä alkoi taas helvetinmoinen mekkala. Katsahtelin sinne taakse, ja huomasin että siellähän se kuljettaja oli verbaalisesti ojentamassa jotakuta "pultsarisetää" kovin sanoin. Tämä kuljettaja siellä pyysi enemmän tai vähemmän kohteliaasti äijää häipymään ratikasta, mutta tyyppi vain kökötti siinä viinakassiensa kanssa ja örisi jotain. Sitten lopulta tuo kuljettaja menetti hermonsa ja huusi kovaan ääneen että "HELVETTIIN SUN KANSSAS! TÄMÄ RATIKKA EI LÄHDE MIHINKÄÄN ENNEN KUN SÄ LÄHDET TÄÄLTÄ MENEMÄÄN! MÄ SOITTELEN NYT POLIISIT!", näin niin kuin vapaasti suomennettuna.

Puntaroin siinä hetken että pitäisikö vaan lähteä ulos ratikasta ja odottaa seuraavaa, vaiko jäädä ottamaan osaa päivän viihteelliseen osioon. Päätin jäädä ratikkaan, koska minulla nyt ei totta puhuen ollut parempaakaan tekemistä. Istuskelin siinä hetken ja kuuntelin kun kuljettaja soitti puhelun sieltä paikaltaan kai joko keskukseen taikka kenties suoraan hätäkeskuksen kautta poliisille. Senkin jälkeen kesti vielä noin viitisentoista minuuttia, kunnes poliisi vihdoinkin saapui osittain neonväriseksi maalatuilla V70-farmarimallin Volvoillaan. Tässä vaiheessa ratikassa ei ollut kovinkaan montaa ihmistä, vaan ihan aidosti jonnekin menevät porukat olivat lähteneet jo tiehensä vain kourallisen vielä istuessa raitiovaunussa.

Noh, tässä vaiheessa konstaapelit astuivat sisään ratikkaan ja menivät sanaakaan sanomatta vaunun perälle. Siellä he sitten käskivät äijän nousta sieltä, mutta tyyppi oli ilmiselvästi niin päissään ettei pysynyt pystyssä - jonka jälkeen nämä taluttivat hemmon ulos. Välittömästi tämän jälkeen ratikka sitten lähtikin. Kumma kyllä seuraavilta pysäkeiltä tuli lähes saman verran sakkia sisään kuin lähti ennen välikohtausta uloskin. Minä pelkäsin että poliisi kävisi jonkinlaisen syväluotaavan ja vahvasti emotionaalisen vuoropuhelun tuon tyypin kanssa, mutta onnekseen tällä kertaa tyyppi vain kannettiin tottuneesti ulos.

Tämän jälkeen sitten painuin ostamaan muutaman elokuvan. Ostinkin sadalla kruunulla ensimmäisen kauden sitä My Name is Earl-sarjaa, joka on minusta aivan helvetin hyvää komediaa sekä sympatiaa herättävää materiaalia. Kannessa luki osuvana iskulauseena sarjalle että "Karma is a funny thing", jonka huomatessani hymähdin kaupassa. Tämän ohella ostin - kun halvalla sai - Al Pacinon Scarfacen. Siitä on vuosia aikaa kuin näin sen, ja se on vieläpä täynnä tämänhetkisen lempiaiheeni fyysisiä muodostumia, eli pastellipuvuissa kokaiinia diilaavia 80-luvun miesihanteita.

Kävin kahvillakin, ja koko kahvila oli lähinnä sekoitus tyyppejä Svea-pipoissa sekä sitten porukoita jotka näpertelivät niiden Nokian kommunikaattoriensa kanssa. Eräs tyttö kysyi minulta siellä englanniksi että missähänpäin oli joku "Gatan", ja muistaakseni taisin vastata että "you probably need to go over that large bridge to get there", enkä usko edes neuvoneeni sitä niinkään huonosti. Ei se katu ainakaan voinut olla sielläpuolen, vaikka mistäpä minä todella tiedän. Toivon mukaan se ilmeisesti Brasilialainen ei eksynyt. Here's to hoping.

Eräs asia johon olen muuten kiinnittänyt huomiotani täällä viimeaikaisesti on ollut tuo erinäisten kansanryhmien pukeutuminen kylmillä keleillä. Tuntuu että kaikki poliittisen korrektististi ilmaistuna "ei-kantaruotsalaiset" pukeutuvat pikkupakkasillakin aika sankasti, kun sitten taas nämä paikalliset Svenne Banaanit ja minä olemme usein aivan liian vähäisesti pukeutuneita.

Sitten kun lähdin takaisin, niin meninkin takaisin keskustaan bussilla. Sopivasti bussissa oli taas joku kovaääninen juoppo, ja pelkäänpä että se taisi muuten olla suomalainen tällä kertaa. Jäin välittömästi pois bussista sen jälkeen, sillä ennakoin että kumminkin ennen pitkää bussi taas seisoisi ja poliisisedät saisivat turhanpäiväisiä soittoja. Kävelin sitten loppumatkan sillan jälkeen takaisin Femmanhusetiin ja sen lävitse sitten kohti seuraavaa määränpäätä.

Tuo Rules of Attraction oli muuten hemmetin hyvä kirja eräässä mielessä. Meinasin melkein haukkua Bret Easton Elliksen tässä postauksessa, mutta muutamia päiviä sitten tajusin taas erään asian siitä, joka oli ihan hienosti hoidettu. Pitääpä tästäkin sitten jossakin vaiheessa jauhaa, mutta nyt kuitenkaan ei ole sen aika.

The feel-good state

Päätin uskaltautua ulos tänään pienen tauon jälkeen, ja kävin tuossa läheisessä kaupassa. Ostin Iranilaisia Taateleita sekä kivennäisvettä. Siellä ei ollut Ramlösaa, mutta jotain Tanskalaista kylläkin sekä sitten paikallista erikoisuutta, eli "Lokaa". Ostin Lokaa pullollisen.

Kassalla hengaili sellainen pieni ryhmä Ruotsalaisia pissistyttöjä. Tai siis oikeastaan niitä pitäisi kai kutsua "Fjortiksiksi", sillä sehän se virallinen termi täälläpäin kaiketikin on. Noh, siellä ne kuitenkin palloilivat Svea-pipot päässä heiluen. Nuo Svea-pipot ovat ärsyttäviä lähinnä sen takia, että Suomessakin on keksitty niiden pipojen olemassaolo ja täten kaikki yhtään kaupunkimaisemmat ympäristöt sisältävät porukkaa jotka käyttävät Svea-pipoja. Heti ollaan Suomessakin apinoimassa tätä tämän maan meisinkiä.

Kivennäisvesi ja Taatelit voisivat oikeastaan olla uusi ruokavalio. Eivät ne voi olla mitenkään ainakaan huonompi ruokavalio kuin Nuudelit, näkkileipä ja pikakahvi. Sitäkin sekoitetta tuli heitettyä huiviin joskus vuosia sitten, ja söin sitäkin vain sen takia että se oli minusta oikeasti hyvää.

Tämä Ruotsi on kyllä oikeastaan aikalailla jonkinlainen pohjoismaiden Monaco tai joku vastaava pikkuvaltio, jonka asukasväki asuu sellaisessa omassa pienessä kuplassa jonkin sisältö koostuu vain ja ainoastaan huolettomasta hauskanpidosta. Olen tehnyt tämän huomion jo useammankin kerran vuosien mittaan, ja täytyy sanoa että kesällä tuo tuollainen mentaliteetti tässä maassa kulminoituu itselleni kaikista parhaiten. Minun neuvoni onkin lyhyesti ja ytimekkäästi että "Life is a party here. Enjoy it while you can." - toiset tietysti heittäisivät tähän väliin sen klassisen lainauksen että "something is rotten in the state of Sweden", mutta sanotaanko että sisäistän tuonkin varoituksen vasta sitten kun on sen aika.

Tänään oli muuten täälläkin suhteellisen kylmää. Varmaan jotain kymmentä astetta pukkasi ulkosalla ja tämän lisäksi tuulikin puhalteli todella ikävästi. Kuulemma kotona on vielä pahemmat säät, mutta onneksipa en olekaan nyt siellä.

Nyt on kyllä pakko taas lähteä nukkumaan. Olen ollut hereillä kello viidestä asti aamulla ja nyt kello lyö pian puolta yhtätoista illalla. Aamulla herätys kahdeksalta.

Jo siis tää blogi on täysin rändömiä, hei

Katselin tuossa iltasella Suomen kanavia, ja sieltä tuli sitten ilmeisesti TV2:lta sellainen hauska dokumenttisarja kuin "Satuhäät".

Tuossa sarjassa seurataan tosiaan Suomalaisia aviopareja- tai pikemminkin sitä tietä miten he päätyvät aviopareiksi. Tämä asia nyt selvisi ilman sitä että piti tsekata ohjelman taustatietoja tai mitään. Joka tapauksessa niin aina kun olen erehtynyt nopeasti vilkaisemaan tuota ohjelmaa, niin siinä esiintynyt aviopari on ollut aivan helvetin hörhö. Ne kaikki parit siinä ovat olleet aivan helvetin hörhöjä. Eräässäkin osassa niin tämä aviopari päätyi sellaiseen hääkuvaan missä he näyttivät kameralle varsin groteskisti perseitään. Mikähän vitun pointti tuossakin oli?

Tänään katselin taas erään Clint Eastwoodin leffan. Sen nimi oli lyhyesti ja ytimekkäästi että "Every Which Way But Loose", jossa Eastwoodin Klintti on vitunmoinen nyrkkisankari ja vieläpä rekkakuskikin. Hänellä on myös Oranki. Tämän jälkeen hän suututtaa poliisin sekä jo 1970-luvun toimintaleffoille ominaisen natsien moottoripyöräjengin etsiessään paennutta rakastaan. Leffa oli aivan helvetin rändömi vähintään kymmenen minuutin välein, ja eräs muistettavin kohtaus luonnollisesti itselleni on se kun natsien moottoripyöräjengi menee kahvilaan rähisemään, ja joku vanha äijä väittää näiden prätkähiirien juovan hevosen kusta. Siitäkös ne suuttuvat, ja mättävät äijää turpaan. Äijä kuitenkin pistelee vastaan ja lopulta joku Nestori ajelee prätkäjengin moottoripyörät paskaksi.

Pahoittelen hiukan vulgaaria kielenkäyttöäni, mutta pelkäänpä että noiden kohtauksien kuvaileminen ei onnistuisi ilman kirosanoja ja niiden alta ajoittain paljastuvaa intoa kohtauksien intensiteettiä kohtaan. Tuosta leffasta tulee muuten mieleen ne Bud Spencer&Terence Hill-leffat, joissa suurinpiirtein vedetään porukkaa turpaan entistä tiuhempaan tahtiin, eli viiden minuutin välein. Eräässä Bud Spencer&Terence Hill -elokuvassa on tuo Philip Michael Thomas, eli Miami Vicen Ricardo Tubbs kuulemma näyttelemässä jotain transua. Se taasen kertoo ehkä PMT:n tasosta enemmän kuin tarpeeksi roolituksen osalta MV:n jälkeen, vaikka hänellä olikin vähintään viisivuotissuunnitelman uskottavuutta lähentelevä "plan" voittaa Emmy, Grammy, Oscar ja sitten vielä "Tony". Vieläkään tuo tyyppi ei ole voittanut yhtäkään, mutta kokemuksieni mukaan 1980-luvulla tuli tehtyä ja annettua lausuntoja vähän kaikenlaisesta sellaisesta millä ei ollut mitään mahdollisuuksia onnistua käytännössä muutenkaan. Olen siis Suomen Philip Michael Thomas 2000-luvun versiona. Ehkä. Tai sitten ei.

Lauantaina sitten taas kai menen jonnekin sekoilemaan.

Btw,

"Planet Caravan" Black Sabbathilta on kova biisi ja erinomainen eskapismin väline.

And so am I.

Mikä on 1980-luvun merkittävin musiikkialbumi? Kaikesta huolimatta olen tullut siihen tulokseen ainakin tässä välivaiheessa, että se saattaa hyvinkin olla U2:n Unforgettable Fire. Tämä 1984 julkaistu uutta U2:n soundia ja "suuntausta" rankastikin sisältävä albumi saattaa ainakin tällä hetkellä sisältää melkolailla kappaleita kaikesta siitä olennaista mikä teki 1980-luvusta juurikin sitä itseään.

Täytyy kuitenkin sanoa että tuon bändin keulamies, eli Bono aikalailla on kyllä melko luotaantyöntävä persoona. Hän on lopulta ollut vissiin ihan alkuajoista lähtien melko itsekeskeinen tyyppi, eikös? Tuleeko teillekin kenties nyt mieleen se vanha sanonta että pata soimaisi tässäkin lausunnossa kattilaa? Noh, saattaahan se tuntua vähän tekopyhältä haukkua Bonoa ylimieliseksi ja itsekeskeiseksi tyypiksi juurikin tämän blogin sivuilla, mutta onneksi pidätän oikeuden päättää että kumpi meistä kahdesta on nyt sitten lopulta itsekeskeisempi ja siten paskempi jätkä kokonaisuudessaankin. Ehkä edelleen joidenkin lukijoiden mielestä se olen edelleen minä kaikesta huolimatta, että siinä mielessä mikään ei kai taaskaan muutu.

Noh, joka tapauksessa niin luin Wikipediasta noita Bonon lausuntoja tuota albumia kohden. Viime aikoina Bonolla on ollut myös joitain todella egoistisia lausuntoja tekijänoikeuksista oikeastaan vähän samaan tapaan kuin sillä Metallican nokkamiehellä, joka sai huomattavat vihat päälleen siitä tempusta muutamia vuosia sitten. Eräs kaverinikin pitää muuten Bonoa aikalailla naurettavana tyyppinä, tosin pikemminkin hänen yhteiskunnallisten ansioidensa - tai ainakin niiden yritysten johdosta. Siksi onkin aika ikävää todeta että egoistit ovat onnistuneet tekemään kenties 1980-luvun parhaiten tiivistävän musiikkialbumin ja ovat siitä vieläpä täysin tietoisiakin.

Tänään muuten herätessäni ajattelin että en ole oikeastaan pelannut mitään kunnollisia videopelejä pitkään aikaan. Muutaman pelailin läpi pikakelauksella viime vuoden puolella, mutta mitenkään erityisen syventynyt en ole niihin ollut enää pitkään aikaan. Myöskään kovinkaan montaa peliä en ole pelannut uudelleen varsinkaan konsoleilla enää pitkiin aikoihin. Muistan ala-asteella vielä pelanneeni useita pelejä useaan kertaan, mutta nykyisin on hyvä jos jaksan pelailla enää yhtäkään peliä lävitse. Onkohan tämä harrastus kuolemassa osaltani? Olen miettinyt useampaan kertaan sitä että entäpä jos vaan myisin kaikki pelit pois ja sijoittaisin ne rahat johonkin aivan muuhun. On tuo ajatus käynyt mielessäni, sillä tiedän että maailmassa on miljoonia ihmisiä jotka ovat viihtyneet, eläneet ja kehittyneet vapaa-aikaansa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen ilman videopelejä. Nyt vaan on alkanut tuntumaan siltä että pelailu on mätkähtänyt jonkinlaiseen sudenkuoppaan elämässäni - sitä ei vaan jaksa enää toteuttaa samalla intensiteetilla kuin joskus ennen. Tulisiko kuitenkaan tällainen väsyminen asiaa kohtaan olla sitten se peruste kaiken poismyymiselle, mietinpä vaan?

Like quiet, inverted snowfall

Täksi päiväksi ennustettiin tänne isoa lumisadetta, ja tänä aamuna se todellakin näytti pitävän paikkansa. Paljon lunta satelee nyt alas pitkin kaupunkia ja lähitienoita. Noh, kukapa nyt toisaalta olisikaan halunnut lähteä minnekään muutenkaan.

Yöllä katsoin tuon Enkelit&Demonit-osan niistä Dan Brownin teoksien pohjilta tehdyistä leffoista. Se oli kyllä aikalailla samaa soopaa kuin se ykkönenkin, mutta oli se siitäkin huolimatta parempi kuin se ykkönen. Toinen asia minkä piilomerkityksineen huomasin siinä leffassa oli se että koko leffan pääpahis oli Irlantilainen. Ilmeisesti leffa halusi kertoa kaikille pahaa aavistamattomille Katolisen kirkon tapaan että Irlantilaiset ovat saatanan kätyreitä ja äärimmäisiä selkäänpuukottajia. Irlantilaisia pitäisi varoa, eikä niitä varsinkaan tulisi päästää uskonnollisten organisaatioiden johtoportaisiin tekemään myyräntyötään. Muuten saattaa vaikka globaali terrorismi lisääntyä.

Toinen yhtä hyvä leffa jota on muuten pakko kehua tässä vielä ja nyt on tuo Michael Douglasin "The Game". Se oli kyllä todella ovela ja yllättävä elokuva, eikä sitä miten sen juoni oli lopulta ratkaistu osattu ollenkaan täysin ennakoida. Kenties eräs asia mikä vähän vähensi katselunautintoa oli se kuinka periaatteessa epäilin ihan kaikkia leffan sivuhahmoja jostakin, enkä pystynyt mitenkään jaottelemaan porukkaa "hyviin" ja "pahoihin", vaan tosiaankin kaikkia epäilin jostakin. Kenties se kertoo jotakin todella epäilevästä persoonastani.

Hyvät, pahat ja valesairaat

Eilen ei ollut oikein taas mitään tekemistä lähinnä sen takia että päätin varotoimena jäädä sisätiloihin tuon epämääräisen "kuumeen" takia, joka nyt lopulta ei ehkä olekaan niin kuumetta kuin sen pitäisi tai on luultu. Minulla ei nimittäin ole ollut sen jälkeen oikeastaan juurikaan kuumetta, vaan pikemminkin tuo olotila on seilannut siinä noin kolmenkymmentäseitsemän asteen puolella hyvin vähän. Se nyt ei oikeastaan ole kuumetta vielä kovinkaan vakavassa määrin, vaan pikemminkin jotain sinnepäin. Tai jotain.

Tämä on muuten kuitenkin niin varsin historiallinen olotila. En ole ollut yli vuoteen kipeänä tai varsinkaan kuumeessa, joten nytpä tuokin kupla sitten puhkesi. Muistan että minulla oli tällaisia epämääräisiä yhden päivän kuumeita vuonna 08´ armeijassa, jolloin justiinsa sopivasti lomillelähtöpäivänä asteluku oli jotain 38:aa astetta, ja seuraavana päivänä kämpästäni löytämän epämääräisen tabletin syönnin jälkeisenä aamuna kuume oli hävinnyt.

Päätin kuitenkin eilen vielä "melkein toipilaana" syventyä elokuvienkatseluun sohvalla maaten. One of my favorites.

Koska olen katsellut suurimman osan tämän asunnon leffatarjonnasta lävitse niin aikoinaan VHS-muodossa kuin nyt DVD:lläkin, niin oli oikeastaan melko vaikeaa löytää mitään kovia uutuuksia sen syövereistä. Satuin kuitenkin löytämään tuon Lee van Cleefin ja Clint Eastwoodin tähdittämän "The Good, The Bad and The Ugly"-länkkärin. Päätin sitten katsoa sen, sillä se lähenteli pituudeltaan melkein kolmea tuntia.

Päällimmäisenä siitä leffasta jäi kyllä mieleen se kuinka suurin osa sen leffan hahmokaartista oli nimistään huolimatta oikeastaan enemmän tai vähemmän pahoja kaikki. Clint Eastwoodinkaan hahmo ei ollut oikeasti "hyvä", vaikka hänet sellaiseksi siinä ristittiinkin. Hänhän oli aivan valtava kusettaja ja selkäänpuukottaja ihan leffan alkumetreiltä lähtien! Oikeastaan kaikki hahmot leffassa olivat tosiaan tavalla tai toisella syntisiä tai pahoja poikia/tyttöjä, joka sinänsä vähän ihmetytti leffan nimen huomioonottaen. Mitä hyvää Clint Eastwoodinkin hahmossa nyt sitten lopulta oli? Hän oli ihan yhtä ahne ja kusipäinen tyyppi kuin ne kaikki muutkin. Lisäksi hän hyvinkin saattoi olla se jätkä joka aloitti sen "kusetuksen kierteen" hänen hahmonsa ja tämän Meksikolaisen Tuco-nimisen taparikollisen välillä, joka sitten olikin oikeastaan koko leffan kantava pääjuoni. Tuo leffa on muuten IMDB:n parhaimpien leffojen listalla neljäntenä, joka nyt sinänsä ei ihmetytä minua. Vieläköhän Shawshank Redemption on ykkösenä?

Nytpä tuli muuten mieleen että tuossa rautatieasemalla on eräs aivan helvetin edullinen leffoja myyvä liike. Totta kai suurin osa on käytettyä kamaa, mutta itselleni sieltä on osunut käsiin ihan kelpoa ja vähän käytettyä kamaa - toisinaan jopa uudenveroista tai muoveissa olevaa. Sen putiikin hintoja on kuitenkin vaikeaa selättää, sillä siellä leffat maksavat about 20-30 kruunua per levy, joka ei tosiaankaan ole paha juttu. Jotain TV-sarjaboksejakin siellä on ollut toisinaan, ja monia vuosia sitten siellä oli noita Ozin kausia, joiden ostamatta jättäminen periaatteessa vituttaa vieläkin.

Täytyy varmaan mennä ylihuomenna ostamaan jotain leffoja. Tai ehkä menenkin kuluttamaan niitä alennuskuponkeja ja kuvailemaan kameralla pitkin kaupunkia. Taikka sitten käyn jossain Saluunassa sekoilemassa. Remains to be seen.

Deal with it.

Jee Jee ja Rokkenroll, olenkin sitten sattumoisin kipeänä! Vähän oli olo "niin kuin sinnepäin" tänään, joten päätin varmistaa asian heittämällä kuumemittarin päälle ja mittaamalla sen kuumeen. Vähän yli 37 astettahan se taisi olla, ja keksin siihen jopa syynkin kenties. Olen nimittäin tainnut painella tuolla kaupungilla vähän riittämättömällä varustuksella, joka on kenties salakavalasti johtunut siitä että minulle "Göteborgsväder" terminä tarkoittaa "aina huomattavasti lämpimämpää kuin kotipuolessa", ja tavallaan tämä onkin totta - harmi että se nyt ei vaan vielä tarkoita etteikö ulkona olisi kylmä ja liian vähällä vaatetuksella ympäriinsä pyöriminen voi aiheuttaa sairastumisen. Toisaalta voihan tämä olla lähtöisin jostain aivan muustakin lähteestä, kuten vaikkapa kaupungin tuhansien ihmisten kanssa ahtaissa tiloissa seisomisesta erinäisissä paikoissa ja liikennevälineissäkin. Toivon mukaan tämä ei ole Sikaa - ja jos on, niin sittenpä vaan on kylmästi todettava että "deal with it. Rock n' Roll". Siitä onkin muuten aikaa kun olen ollut kipeänä juuri täällä. Viimeksi taisin hatarien muistikuvien perusteella olla kipeänä joskus noin kuuden vanhana, kun menin hyppimään noihin pusikoihin kylmän kesäsateen keskellä, ja makasin kuumeessa täällä sitten sen koko loppuajan. Aika ironista että tämäkin taitaa johtua nyt sitten pohjimmiltaan huolimattomuudesta, johon pikkupojat ja nuoret miehet näyttävät sortuvan yhä uudestaan tasaisin väliajoin.

Ja toteanpa myös, että en oikeastaan tunne itseäni kipeäksi. Kurkku ei ole kipeä, eikä sen puoleen mikään muukaan paikka tunnu kipeältä. Kenties otsasta voi tulkita vähän lämmönnousua tapahtuneen, mutta nytkin se näyttää taas olevan aikalailla tulkinnanvaraista.

Noh, nyt on sitten ainakin jäätävä täksi viikoksi kotia - BYÄÄÄHHHH!!!

Rangaistaankohan muuten minua tässä ja nyt siitä kun otin eräästä kahvilasta kolme kappaletta sellaisia alekuponkeja sisältäviä pieniä vihkosia, kun niitä olisi kai saanut ottaa vain yhden? Noh, puolustuksekseni on todettava, että siinä ei ollut mitään määrällistä rajoitusta ilmoitettu missään, ja niillä kupongeilla nyt vaan sattuu saamaan vähän kaikenlaista hiukan halvemmalla.

Katselin muuten tänään sen Millenium-trilogian toisen osan - eli tämän "Flicka som lekte med elden"-nimellä kulkevan. Se ei kyllä ollut yhtä hyvä kuin tuo alkuperäinen, mutta ihan hyvää kamaa silti. Päällimmäinen ajatus minkä tuo leffa minussa herätti oli varmasti se kuinka paljon tuo Lisbeth Salander (näyttelijänä muistaakseni sellainen paikallinen kuin Noomi Rapace) näytti tässä kakkososassa hiukan pitempine mustine hiuksineen eräältä naiselta joka oli samaan aikaan suorittamassa asepalvelustaan samassa paikassa kuin minä. Tuo yhdennäköisyys oli kyllä ihan suuri, vaikkakaan ei aivan huomattava. Pelottava yhteensattuma kuitenkin.

Juuh.. No mitäpä muuta sitten? Myin konsoli- ja PC-pelejä ja DVD-leffoja pois erääseen liikkeeseen parisen päivää sitten, ja sain niistä 790 Kruunua. Aika helvetin hyvin verrattuna siihen mitä niistä voisi parhaimmillaankin saada Suomessa. Jostain syystä kyllä ihmetytti se että miten ne antoivat noinkin hyviä hintoja niistä peleistä ja leffoista, kun Suomessa varmaan tasan niissä ainoissa liikkeissä niistä olisi ehkä voinut saada kaikista noin kolmeakymppiä. Huuto.netissä niiden myyntiä ei olisi kannattanut edes harkita, sillä tällä hetkellä se paikka on enimmäkseen täynnä vaan "mahdollisimman halvalla, mielellään ilmaiseksi"-mentaliteetin omaavia ostajia. Kaikesta pitäisi suurinpiirtein jakaa porukalle vielä taskurahoja takaisinkin myynnin jälkeen, mutta todistetustihan kovan luokan myyjä antaa ruoskaa moisille ostajille ja pitää heidät täten kurissa - tosin vain kuvainnollisesti.

Nytpä lähden makailemaan tuonne sohvalle. Saatanpa nukahtaakin sinne katsoessani jotain Columbon uusintoja. Hyvää yötä siis kaikille rajuille Mansikoille.. Wherever you are.

The Gentleman who fell

Hohhoijaa, ei ole taas jaksanut pahemmin kirjoitella mitään. On ollut liikaa tekemistä ja luonnollisesti liian vähän aikaa. Nukuttukin on taas vähän niin ja näin.

Kävin eilen tuossa rautatieasemalla ostamassa kahvia. Se on a)halpaa sekä b) sitä saa ihan kohtuullisen ison pahvimukillisen kansineen sieltä alle kahdellakympillä paikallista rahaa. Ostin siinä sitten samalla iltalehden, sillä en ole niinkään seurannut kotimaan uutisia viime aikoina sitä Tony Halmeen itsemurhan uutisointia lukuunottamatta. Siinä kun sitten odottelin jonossa kahvin ja iltalehden kanssa, niin viereeni ilmaantui paikallinen vartija, joka rupesi juttelemaan minulle suomeksi. Hän kyseli että olinko mahdollisesti suomalainen ja vastasin siihen luonnollisesti että kylläpä kyllä. Juttelimme siinä sitten noin viitisentoista minuuttia, jonka aikana hän kertoi että tässä kaupungissa oli kuulemma melko paljonkin Suomalaisia, vaikka aivan heti ei siltä näyttäisikään. Tavallaan tuo nyt ei niin kovin positiivinen juttu ollutkaan huomata, sillä minä yleensä lähden pakoon ulkomaille juurikin Suomen vaaleanharmaata todellisuutta sekä toisinaan myös toisia Suomalaisia(!). On minun se tosiaan tunnustettava, että Suomea ei jaksa kuin noin vuoden mittaisissa annoksissa nautiskeltuna - poikkeustapauksissa kenties pitempäänkin. Jos olisin muuten miljonääri, niin asuisin varmaan jossain Mato Grossossa taikka jossain helvetin pienessä Tyynenmeren saaressa, josta pääsisi aina vain ja ainoastaan Suomeen kesäksi. Talvet olisivat liian murtavia, vaikka ovathan ne vähän sinne päin kyllä täälläkin.

No kuitenkin niin juttelin sen vartijamiehen kanssa vähän kaikenlaisesta. En muista että missä hän kertoi asuvansa, mutta oletin sen olevan kuitenkin jossain vähän pitemmällä. Siinä sitten keskusteltiin myös varsin standardisti säästä sekä siitä kuinka rautatieasemalla oli ollut kuulemma koko viikon helvetillinen kaaos jostain syystä. Jätin sitten ystävällisen vartijamiehen hommiinsa.

Tämän jälkeen läksin sitten kuvailemaan tuolla lainakamerallani tuonne kaupungille. Lähinnä keskityin kuvailemaan tuota sataman ympäristöä sun muita lähialueita. Taivaalla pörräili välillä myös poliisin helikopteri, josta sain muutaman suhteellisen epäselvän kuvan.

Lopuksi voin vielä kertoa, että luin sen Rules of Attractionin loppuun. Sen alku oli aika laahaava, mutta sitten se kyllä kieltämättä parani loppua kohden. En kuitenkaan sanoisi että tämä olisi herättänyt aivan samoja tuntemuksia minussa Amerikan Psykon tapaan, vaan pikemminkin kaikesta sen sisällöstä huolimatta se oli aikalailla pehmeää menoa. Suorituksena kuitenkin niin tuo Rules of Attractionin lukeminen oli varsin nopea setti.

Doh-t

Aamuyön tunteina tuli katseltua Jack Nicholsonin tähdittämä Prätkäjengi-leffa nimeltään "Hells Angels on Wheels". Se taiteili aika onnistuneesti paskan ja keskinkertaisen elokuvan välimaastossa, ja siinä mielessä oli ymmärrettävää että Jack Nicholson oli siinä mukana koska se taisi kumminkin olla hänen uransa alkuaikojen tekele, ja käsittääksenihän vasta Easy Riderissa hän löi itsensä lävitse suuremmalle yleisölle.

Kuitenkin niin sen leffan musiikki oli kyllä äärimmäisen jäätävää materiaalia. Se ei todellakaan sopinut useampaankaan kohtaukseen, ja tämän ohella ne ihmeen Sitarilla soitetut lyhyet soolot muuten niin geneerisen amerikkalaisen "baaritappelumusan" välissä vaikuttivat hiukan irtonaisilta. Myös aivan jäätävä oli kai leffan jonkinlainen "pahis", eli viiksekkäältä Vladimir Putinilta näyttävä poliisisetä, joka omasi tasan yhden ilmeen tupakkia poltellessaan. Leffalla oli myös todella taiteellinen käsitys tuon pahamaineisen prätkäjengin suorittamista orgioista - olen itseasiassa kuullut pahemmasta esikouluissa, joten siinäpä sitten sekin asian tuli suoraltaan selväksi.

Mikähän helvetti se tämänkin leffan pointti oli lopulta? Jotenkin tuntui vahvasti siltä, että haluttiin tehdä mukamas jotenkin Prätkäjengien yhteiskunnallisesta rappiosta varoittava leffa, mutta sitten kuitenkaan mitään oikeasti tavallisia ihmisiä järkyttävää ja siten miettimistä aiheuttavaa settiä siinä ei sitten kuitenkaan lopulta näytetty. Olisiko kenties johtunut sitten taas toisaalta siitä että tuon ajan "järkytysstandardien" mukaisesti puolialastomina maaleilla pelehtiminen oli mukamas niin irvokkaan orgastista meininkiä että oksat pois!

Aloitin muuten tuon Bret Easton Elliksen Rules of Attractionin lukemisen viime yönä, kun ei taas oikein syystä tai toisesta uni tullut. Ei olisi kyllä pitänyt aloittaa sen lukemista syystä X, mutta se tosiaan aikutti ihan kelpo tavaralta. Siinä oli eräs todella tuhma ja käsittämätön vitsikin, joka ainakin jäi minun päähäni koko päiväksi lähinnä kai sen takia ettei siinä ollut mitään järkeä:

this elephant who was wandering through the jungle and who stepped on a thorn and it hurt a lot and the elephant asked a rat who was passing by to 'Please pull the thorn out from my foot' and the rat made a request: 'Only if you let me fuck you.' Without hesitation the elephant said okay and the rat scrambled up behind the elephant and began fucking. A hunter passed by and shot the elephant, who then started to moan in pain. The rat, oblivious to the elephant's wounds, said, 'Suffer baby, suffer,' and kept on fucking."

On a need-to-know basis

Luin Hesarin verkkosivuilta pitkästä aikaa ihan oikeasti itselleni mielenkiintoisen ja muutenkin iskevän sisällön omaavan artikkelin. Tässä se linkki.

Tuo artikkeli käsittelee aikamme erästä ilmiötä, joka kai periaatteessa alkoi tyyliin kaikenlaisista IRC-gallerioista, Reality TV-formaatin televisio-ohjelmista ja jatkuu kai edelleen Facebookien sun muiden muodossa. Siinä sivussa oleellisesti asiaan kuuluen mainitaan myös Blogikirjoittelusta ja siitä mihin se saattaa liian yksityiskohtaisten selostuksien sun muiden yksityiselämän asioiden setvimisen jäljiltä johtaa.

Se on tosiaan ihan toimiva konsepti ettei paljasta kovinkaan yksityisiä juttuja Blogeissaan tai varsinkaan vaikkapa Facebookissa omalla nimellään. Kaikenlaistahan on saanut lukea siitä kuinka porukka on mennyt todella henkilökohtaisuuksiin vaikkapa pomojensa, opettajiensa, sukulaistensa tai tuttaviensa asioista erinäisissä sosiaalisen median muodoissa. Lähes aina siitä on seurannut jotain välittömän negatiivista, ja ymmärrettävästikin näin.

Itsekin rupesin pohtimaan sitä että mitä tähänkin blogiin olisi oikeastaan kannattavinta kirjoittaa ottaen huomioon sen mahdollisen lukijakunnan sekä sitten myös sen, että tämä on suurimmaksi osaksi henk.koht. asioitani käsittelevää sisältöä omaavaa. Tuossa vuoden 2009 alussa sain enemmän tai vähemmän pienimuotoisen näpäytyksen siitä että mistä täällä kannattaisi oikeastaan kirjoitella ja mistä ei. Niiden kokemusten perusteella päätin sitten ruveta kirjoittamaan asioista melko pintapuolisesti ja siihen sävyyn ettei minkäänlaisia henkilökohtaisten intressien tai asioiden tiettyyn suuntaan etenevien juttujen jäljiltä tulisi minkäänlaista jälkipeliä. Paljon olen siis jättänyt kertomattakin kaikenlaista enemmän tai vähemmän oleellista jo yli vuoden päivät tämän blogin sisällä, mutta eipä se minua haittaa jos ei ketään muutakaan. Liian avoimeksi mennessään tämä homma voisi nimittäin käsittää vähän liian monta ihmistä, enkä näe sitä kuitenkaan sitten niin oleellisena juttuna kuin se ehkä joidenkin mielestä olisikin.

Tässä muutamia hyviä lainauksia, jotka poimin tuosta linkittämästäni artikkelista - ne saivat ainakin minut kieltämättä jälleen pohtimaan Blogini itsesensuurin määrää ja laatua yhä uudelleen:

Toki kaikissa meissä asuu narsisti, ja välissä sen on hyvä päästä ääneen. Mutta kannattaa silti miettiä, mitä jakaa itsestään internetissä.

Siitä on kuitenkin tullut yhtä julkinen tila kuin vaikkapa Kolmen Sepän aukiosta Helsingissä. Kovin moni ei mene patsaan juurelle huutamaan "OMG olin tosi kännissä eilen ja oksensin naapurin postiluukkuun LOL".

Tai edes kertomaan siitä, miten parisuhde on kriisissä, pomo on ääliö ja rahat on taas loppu. Silti samat asiat kerrotaan internetissä yleisölle, joka on tuhansia kertoja suurempi kuin yhden kadunkulman väkimäärä.

Raju mansikka

No joo, käytiin katsomassa niitä Saksalaisia tuossa satamantienoilla ja siitä sitten jatkettiin lyhykäisesti läheiseen kahvilaan. Itselläni ei oikeastaan ollut mitään kummempaa sanottavaa heille, mutta sukulaisellani jonka mukaan lähdin olikin aika paljon.

Paikalla oli kaksi Saksalaista - tai siis oikeastaan Saksansuomalaista tyyppiä. Tämä varsinainen Saksalainen oli aikalailla vaitonainen kaveri, eikä niinkään osannut Suomea tai edes Englantia kovinkaan hyvin. Yritin heittää hänelle settiä erinäisistä small talk-aiheista, ja hän nyökytteli hauskan ymmärtäväisesti joka kerta. Sain tyypiltä myös lahjaksi FC Bayern Münchenin oluttuopin, joka tosiaankin oli Oktoberfest-kokoluokkaa. Aito Saksalainen oluttuoppi onkin melko hauska tuliainen, eiks jeh? No kuitenkin niin parisen tuntia siinä rupateltiin kahvin sun muun merkeissä, jonka jälkeen he sitten lähtivät ajelemaan autollaan kohti tämän maan pohjoisia osia. Tämän jälkeen sitten mekin lähdimme takaisin omille teillemme. Käväisin vielä illalla itsekin kaupungilla, ja törmäsin johonkin vahvasti itämaiseen tyyliin viittaavaan sekatavarakauppaan, jossa myytiin erinäisiä etäisen ulkomaalaisia tuotteita. Siellä myytiin myös ilmeisesti jostain Baltian maasta tuotuja teelajeja, joiden etiketeistä kieltämättä huokui ehkä kenties tahatonta komiikkaa - esimerkkinä "Wild Strawberry"-nimike eräälle lajille, joka oli ilmeisesti suomennettu että "raju mansikka". Enpä tiedä että oliko kyseessä tahallinen vai tahaton juttu, mutta veikkaan että tässä maassa sen merkitys oli enimmäkseen hyödytön ellei jopa täysin tarpeetonkin suuremmalle osalle ihmisistä. Ei varmaan suurinpiirtein kukaan tajunnut vitsiä.

Olen muuten huomannut sen että miten elämä on jotenkin asettunut lähes samoille uomilleen nyt kuin about viitisen tai kuutisen vuottakin sitten. Aikalailla samalla tavallahan sitä tässä elellään, ja kaikki vapaa-aika kuluu ihmeelliseen nysväämiseen ja tyhjänpäiväiseen sekoiluun. Tuo viiden tai kuuden vuoden poikkeus tuntuu ja tuntui sellaiselta ihmeelliseltä intervallilta, joka nyt oli vain pakko kokea muutaman enemmän tai vähemmän rikkaan elämänkokemuksen saavuttamiseksi. Näitähän kai vielä tulee tavalla jos toisella eteenkin lisää, joten ehdottomasti ollaan vasta alussa.

Ai niin, olen muuten kiinnostunut tästä lautapelistä. Mistähän tämän saisi kaikista halvimmalla? Minun ymmärrykseni mukaisesti lautapelit ovat aika kalliita, mutta varsinkin vanhemmat Suomalaiset lautapelit ovat minun makuuni aivan helvetin mielenkiintoisia. Juurikin vaikkapa Finanssi on yksi aivan helvetin hyvä ja taloudellisesti opettavainen tuote - tämän ohella onkin sitten vielä monia muitakin, mutta tuossa nyt se päällimmäisenä.

Private lives

Minulle kerrottiin aikalailla yhtäkkiä tänään iltapäivällä, että huomenna aamulla kello yhdeksän pitää lähteä tervehtimään jotain Saksasta tulevaa porukkaa, jotka saapuvat kuulemma laivalla tänne. Heidän on tarkoitus ajaa täältä tuonne pohjoiseen, jossa heillä on kuulemma joku mökki tai vastaava.

Kuulemma tämä Saksalais-Suomalainen joukko - tai pikemminkin eräät sen jäsenet ovat kuulemma minulle jotain sukua. Big surprise, enpä tiennytkään! Tämähän on sikäli tyypillistä, että siteeni niin kutsuttuihin "sukulaisiini" yleensä koostuu tällaisista tilanteista, jossa joku suurinpiirtein random tyyppi vaan ilmaantuu jostakin ja sitten melkein heti ennen sitä tapaamista taikka välittömästi sen jälkeen kerrotaan hänen olevan minulle jotain sukua.

En ole koskaan nähnytkään taikka kuullutkaan siitä porukasta joka tänne nyt ajelee Saksasta asti viettämään hilpeää lomaa Pohjois-Ruotsiin tämän kaupungin kautta. Siltikin minut nyt sitten raahataan sinne mukaan, ja toisaalta eihän se nyt hirveästi haittakaan, mutta onhan se vähän outoa kun en koko porukkaa edes tunne enkä ole heitä koskaan nähnytkään. Voinee olla vaikeaa keksiä mitään järkeviä puheenaiheita, mutta toivon mukaan englanniksi voinee heittää jotain small talk -bullshittiä vaikkapa ajan kuluksi.

Tänään muuten tajusin taas olevani erään löydön jäljiltä aivan liian liberaali tyyppi. Olen liian liberaali tyyppi omaksi parhaakseni, mutta siitäkin huolimatta olen liberaali tyyppi. Teen ja ajattelen vapaamielisyyksiä, vaikka oikeastaan kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla hyvinkin konservatiivinen. Se pelätty taiteilijapersoona minussa kuitenkin tulee aina esille, ja rationaalisesti saa aikaiseksi sen että lopulta kykenisin varmaan jotenkin perustelemaan itselleni lähes minkä tahansa pahennusta herättävän asian luonnollisena osana ihmisen kehitystä ja periäviä ominaisuuksia. Ihmisellä pitää ehdottomasti olla mielestäni edes muutamia periaatteita joita ylläpitää elämässä, tai muussa tapauksessa sitten tullaan olemaan tällaisia "lähes kaikkia käy"-tason Jees-miehiä niin kuin minä, joiden mielipiteet pikemminkin kaatavat yhteiskuntajärjestyksiä kuin ylläpitävät niitä.

Tiedättekös muuten mitä olen päättänyt tehdä sen kännykän kanssa? Olen päättänyt että tämän viikonlopun aikana keksin jotakin settiä sen varalle, ja ellen tosiaankaan keksi, niin kenties se on sitten vaan palautettava maanantaina. Minnekös sen palautan? No jaa, kaiketi poliisille. Katsotaan nyt sitten että mitä keksin - olen nimittäin aikalailla tämän päivän jäljiltä kuluttanut keinoni loppuun sen asian osalta että miten muutenkaan saisin selville sen omistajan. Toisaalta voihan sen aina pitää, mutta kenties sitten taas ei. Remains to be seen.

Tässä samalla kun kirjoittelin tätä tässä 01:44 paikallista aikaa, niin tuli samalla tsiigailtua tuo Låt den rätte komma in. Hyi hemmetti mikä elokuva! Mutta puhtaasti hyvällä tavalla tosin. Näin hyvää kauhuleffaa en ole nähnytkään pitkään aikaan, tosin ainoa asia joka pisti minut miettimään leffan toisella puoliskolla, oli kenties muutamien kohtauksien raadollisuus ja yleensäkin koko leffan "kieroutuneisuus". Tämä tosiaankin iski minuun vain ja ainoastaan hyvällä tavalla, mutta pisti kyllä miettimäänkin. Ei tällaisia elokuvia kyllä koskaan voitaisi tehdä Suomessa.

Eskapismia

Tulin taas oikeastaan eilen siihen tulokseen että jos omistaisin aikakoneen, niin matkustaisin sillä todennäköisesti 1980-luvun alkuvuoteen ja tämän jälkeen rikkoisin sen. Sitten sinne 1980-luvulle jäisin ja kykenisin todennäköisesti ennakoimaan mm. Mustan Maanantain, jolloin Wall Streetin pörssikurssit romahtivat melko pahasti pitkään aikaan ja samalla voisin omistaa sellaisen älyttömän ison tiiliskivikännykän, mutta koska oltaisiin 1980-luvulla niin se olisi enemmänkin statussymboli kuin henkilökohtaisen omaisuuden häpeäpilkku. Myös takatukat ja ajamaton parransänki olisivat ainakin jonkin aikaa muodissa. Voisin olla siis noiden mittapuiden mukaan ainakin vähän aikaa todella muodikas ja ajan hermolla kulkeva mieshenkilö. Taikka sitten voisin olla suoraviivaisesti ongelmatilanteet ratkaiseva ja humoristis-väkivaltaisia sutkautuksia suoltava Sledge Hammer - puhumattakaan James "Sonny" Crockettina olemisesta.

Eksyin muuten tänään pitkästä aikaa koskaan tuonne Deviantartiin. Olihan siellä aika monellakin todella vaikuttavia piirrustuksia ja valokuvia, harmi että en ole oikeastaan itse ollenkaan visuaalisesti lahjakas ollutkaan koskaan. Toisinaan olen katsastellut erään hemmon teoksia, joka on piirrellyt kuvia mm. GTA-pelien hahmoista, ja totta puhuen olen kyllä kiinnostunut niiden visuaalisesta tyylistä- tai siis hänen visuaalisesta tyylistään. Samalla selailukerralla eteeni iskeytyi muuten myös jonkun epämääräisen Italialaisen Deviantart-sivusto, joka tuntui pyörivän omituisesti hänen ympärileikatun Peniksensä ympärillä. Jostain syystä se seikka, että hänet oli ympärileikattu piti mainita vähintään sivulauseena joka toisella rivillä johon jotain henk.koht. informaatiota pystyikään kirjoittamaan - ja tämän jälkeen tulinkin jälleen erääseen nettisivustojen asiallisuutta arvioivaan vaiheeseen tähänastisessa elämässäni! Nimittäin Deviantart on selkeästi ainakin jossain määrin joillekin tyypeille sellainen "taidetyyppien" IRC-galleria, johon ennen pitkää sotketaan mukaan seksiä ja ulkonäön arviointia. Puhumattakaan ympärileikatuista Italialaisista Peniksistä. Niitäkin pitää (luonnollisesti?) olla.

Mutta! Tietyissä kategorioissa siellä näyttäisi olevan sellaistakin settiä meneillään, että jotkut tietyt porukat laittavat sinne itsestään vähäpukeisia kuvia, jonka jälkeen sitten odottavat että niihin ei saa missään nimessä kommentoida mitään sellaista, joka viittaisi ainakaan negatiivisella tavalla kenenkään ulkonäköön! Eli siitäkin huolimatta että porukka tekee siitä paikasta ilmeisesti "taidekuvillaan" suoranaisen lihatiskin, niin sitten niitä lihatiskin tuotteita ei saa missään nimessä arvostella negatiivisesti! Melko nurinkurista logiikkaa ja tämänkin ohella täyttä paskaa, vaikka en varsinaisesti ko. sivuston toimintaan tai kanssakäymisvaihtoehtoihin ole koskaan ottanutkaan osaa.

Minä käytän muuten pitkästä aikaa Winamppia! Uskokaa tai älkää, mutta tässä koneessa jota nyt käytän, on Winamp ja siitä johtuen onkin todella mukavaa, kun voi tehdä sellaisia varsin pitkiä soittolistoja eri biiseistä joita löytyy kannettavalta kiintolevyltäni. Tuolla VLC-playerillä joka minulla on omassa koneessani, niin en ole tällaiseen vielä kyennyt kovinkaan sulavalla lopputuloksella, joten tällainen huomaavaisuus on kyllä pelkkää plussaa.

Think

Eilen tuli tsiigailtua se Da Vinci koodi lävitse. Täytyypä sanoa että eipä se tosiaankaan ollut ihan niin hyväkään mitä aluksi ennen sen näkemistä olin kuullut ja nähnyt. Lisäksi tuo minkä näin oli se "extended"-versio, joka muistaakseni kesti noin kaksi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Ne loput neljäkymmentä minuuttia olivat lähinnä äärimmäisiä haukotuksen ja tylsistymisen aikaansaamia hämärätiloja.

Muutenkin niin tuntui, että tuo Da Vinci Koodi oli aikalailla vapaasti tulkittu niin historialliselta pohjaltaan kuin ylipäätään miltään oikeaan maailmaan liittyvältä asialtaankin. Lisäksi ne kaikenlaiset kirkolliset tyypit sun muut uskonnolliset salaliitot olivat lopulta aika totalitaristia ainakin minun makuuni, sillä koko leffahan huokui länsimaisen dogmaattisuuden "oikeamielisyyttä" ja korrektiutta historiallisesti, eikä kukaan edes koskaan ruvennut harkitsemaan sitä että olisiko mahdollista sellainen aspekti myöskin että joku Koraani tai vaikkapa Buddhan kirjoitukset olisivat enemmän oikeamielisempiä tapoja selittää erinäisiä uskonnollisia juttuja maailmankaikkeuden sun muun syntymisestä. Jotenkin taas vaihteeksi tuo Kristillinen näkökulma kaikkeen oli niin perseestä, että pakostihan katsomisnautinto kärsi. Tietysti ymmärrän sen että näin ne asiat esitettiin kun kyseessä on länsimainen elokuva länsimaiselle yleisölle- ja vieläpä uskonnollisesti latautunut sellainen, mutta oli se siitä huolimatta enimmäkseen paskaa. Ja muutamien juonikuvioiden osalta se oli taasen aivan uskomattoman uskomatonta paskaa. Eli se siitä sitten.

Lost week(end)

Minun mielestäni ehdottomasti parhain James Bond on View to a Kill, eikä pelkästään sen takia että se julkaistiin syntymävuotenani, mutta myös sen takia että kyseisen Jameksen (samannimisen) tunnusbiisin esitti Duran Duran. Eipä silti, myös Goldfinger vuodelta '64 on eräs suosikkini, muttei kuitenkaan tunnussävelmänsä johdosta. Daniel Craig on kuulkaapa aika kaukana siitä niidenkin aikojen Hall of Famesta.

Taas tuli muuten pompattua ylös kuudelta. Menin nukkumaan vasta joskus kahdeltatoista eilen, ja nyt sitten kuuden aikoihin heräsin siihen kun ulkosalla oli meneillään joku ihmeen Ruotsinkielinen ja epäilemättä kovaääninen väittely. Taikka sitten ehkäpä porukat täällä puhuvat tietyissä tapauksissa toisilleen noin ja noinkin kovalla volyymillä.

Ihmetyttää vähän kyllä kieltämättä tämä unitahti. Yleensähän olen sellainen kuorsaava laiskiainen, joka nukkuu kevyesti parhaimmillaankin kahdeksaa tuntia, mutta viime aikoina 5-6 tuntia yössä on riittänyt. Tämä on tavallaan ihan positiivinen juttu, sillä olen toivonut jo pitkään vähentäväni nukkumistahtia. Muistan kuulleeni itseasiassa että monetkin tunnetut tyypit nukkuivat suhteellisen vähän, joka taas puolestaan jätti heille huomattavasti enemmän aikaa erinäisille askareille sitten sen unimäärän kustannuksella. Sainpahan ainakin toistaiseksi muutaman tunnin ylimääräistä aikaa tekemiselle täällä.

Tänään pitäisi varmaan taas katsoa muutama leffa. Ajattelin syventyä niihin Enkelit&Demonit-pätkiin, joita en ole koskaan nähnyt. Tämän jälkeen sitten kenties sellainen pätkä kuin "Zombie Diaries".

Sitten on se kännykkäprobleemakin. Oikeastaan tulin siihen tulokseen hieman netin ihmemaata luettuani, että olisi varmaan parasta yrittää saada se tuon kännykän Softa murrettua ja tämän jälkeen sitten sitä voisi alkaa käyttämään ns. "puhtaalta pöydältä" sun muuta. Tosin syy miksi en lähde viemään tätä mihinkään virallisiin kännykkä - tai kodinelektroniikkaliikkeisiin on se, että ne saattavat kysellä jotain ostotodistuksia sun muita omistussuhteisiin viittavia dokumentteja mikäli kykenevät murtamaan sen softan, jonka puutteessa minä taas tulen näyttämään joltain taskuvarkaalta. Tästä kaupungista on löydyttävä jonkinlainen sellainen lafka, joka toteuttaa noita operaatioita kyselemättä sen kummempia yksityiskohtia kännykän omistajista. Miksi en muuten palauta tätä kännykkää omistajalleen? Lähinnä siksi että en vielä tiedä mitään sen omistajasta, mutta lupaan että harkitsen sitä heti kun tai jos saan jotain vihiä siitä että kenen tämä kännykkä oikeastaan onkaan - joka on enää tässä vaiheessa aika epätodennäköistä. Itsekin olen muuten parisen vuotta sitten meinannut kadottaa kännykkäni erääseen bussiin, ja lähinnä pienen ihmeen ansiosta sain sen takaisinkin. Kiitos siitä bussikuskille ja kiroukset Nokian päälle, koska minun entinen kännykkäni oli suurinpiirtein kahvikupin pituinen ja hemmetin ohut, vieläpä. Ei siis ihme että se luiskahti housujen taskusta (sijoituspaikkavirheenä sekin muuten klassinen) pihalle silloin.

Olen ajatellut että jospa soittaisi tai ylipäätään ottaisi yhteyttä Marikaan. Hän voisi ehkä tietää jotain sellaisia lafkoja täällä, jotka toteuttavat tuollaisia operaatioita kännyköille ilman sen kummempaa henkilöntodistelua sun muuta. Minä kun nimittäin oleskelen täällä aina vain ajoittain, enkä suinkaan ole asunut täällä koko ikääni toisin kuin hän. Eipähän sekään nyt tietenkään ole varmaa että tietääkö hänkään näistä mitään, mutta pieni arvaus olisi että joku idea hänellä voisi olla. Onhan se kokeilun arvoista, vaikka veikkaan että tapaaminen sen viimekesäisen jälkeen voi olla vähän.. puuroista näin alkuun. En kuitenkaan halua huonoja välejä hänenkään kanssaan, ja sitäpaitsi tämä asia nyt tulee merkitsemään lähes millä lopputuloksella tahansa rahaa, joka on sinänsä ihan hyvä innoitin sekin.

En totta puhuen tunne aivan hirvittävästi porukkaa tästä kaupungista - enkä totta puhuen hirvittävästi edes sellaisia jotka näistä asioista tietäisivät. Kannattaa taas jälleen yrittää hyödyntää sosiaalista verkostoaan - ei väliä sen kuinka pienehkö se voisi olla tässä tapauksessa.

Aamupalaksi on muuten kiva mutustaa Wasanbrödin Husman-näkkäriä. Mikähän tuo Husman oikein muuten on? Itselleni tulisi mieleen automaattisesti käännös "talonmiehestä" - olisiko siis kyseessä jonkinlainen Ruotsalaisen Perus-Penan näkkärileipä, vai mikä tässä oikein on ideana? No, olipa asia miten tahansakaan, niin olipa kyllä hyvä että tähänkin kämppään oli ostettu tätä näkkäriä, sillä tämä on ihan oikeastikin hyvää minun makunautintoni huomioonottaen. Aamulla olen muuten myös heittänyt huiviin "Ekologisk Havre&Quinoa"-puurohiutaleita.

Humppasusi Ruotsissa

Aloitan postauksen lainaamalla Eläkeläisten legendaarisen kappaleen nimeä.

Iltaa kohden oli melkolailla hiukan kylmenevät ilmatkin täällä, vaikka aamusta kun lähdin tuonne kaupungille pyörimään niin vaikutti että melkein nollakelit jatkuisivat. Kiertelin muutamissa kaupoissa näin alkuun, ja näin että jonkun Magnus Ugglan "Revyy" oli ilmeisesti esityslistalla eräässä teatterissa. Enpä itse varsinaisesti tiedä kyseisestä tyypistä mitään muuta kuin sen että hän on vähän niin kuin Ruotsalaisten sellainen tosi kova aikuisrokkitähti. Pitkän linjan aikuisrokkitähti.

Kaupungilla en niinkään tosiaan pyörinyt kauaa tänään, vaan jo joskus tuossa kahden aikoihin lähdin takaisin tänne ihan melkeinpä ydinkeskustaan "majapaikalle". Tuossa kun menin raitiovaunuun ja istahdin alas, niin voihan pyhä lehmä mitä löytyi jalkojeni alta! Huomasin että siinä lattialla makasi LG:n valmistama hopeinen KE 970 kännykkä!b Joku Medbörjare oli ilmeisesti hukannut kännykkänsä raitiovaunuun, kuinka klassista!

Poimin kännykän tosiaan mukaani lähtiessäni vaunusta. Ihmettelin myös täällä keskustassa epämääräisesti paukkuvia ääniä, jotka kuulostivat joko laukauksilta taikka sitten ilotulitteilta. Varmaan joku Ruotsalainen gangsteriporukka selvitteli välejään taikka sitten joku Ruotsalainen vastine Pikku-Kallesta (Lilla Calle?) heitteli uudelta vuodelta ylijääneitä ilotulitteita katuun tasaisin väliajoin. Ainakaan poliisit eivät tulleet pillit ulvoen paikalle, joten olettaisin että kyseessä ei tainnut olla mitään niin hirveän vakavaa.

Iltapäivällä katselin sitten kotiin tultuani kaksi leffaa: Amerikan Graffitin ja sellaisen pätkän kuin "Cotton Club". Tuossa Amerikan Graffitissa oli se mielestäni positiivista, että se sen DVD:n kansi oli selkeästi piirretty eikä mikään valokuva elokuvan päänäyttelijöistä niin kuin nykyisin. Se sen AG:n kansitaiteilijan töitä on tainnut muuten myös olla karikatyyreineen myös muinaisessa Mad-lehdessä. Ja mitä tulee Cotton Clubiin, niin siinä selkeästi posiitivisin juttu oli se että James Remar oli sen pääpahis.

Nyt kuitenkin niin minulla on tuo LG:n kännykkä täällä. Siitä on tainnut akku loppua, sillä en saa sitä auki. Ei minulla ole laturiakaan sille, mutta olen kuullut että moisia puhelimia saisi auki ja käyttövalmiiksi jollain tapaa erinäisten kännykkäliikkeiden palveluiden avulla. Voisin tietysti myös kokeilla vaihtaa tuohon oman kännyni Sim-kortin, ja katsoa mitä tapahtuu.

Nyt kuitenkin on lähdettävä nukkumaan - huomenna lisää tästä hätkähdyttävästä löydöstä.

Visit Sweden

Täällä sitä nyt sitten taas ollaan. Kelit ovat aikalailla nollassa ja vaikka vähän tuuleekin, niin se ei kovin pahasti menoa haittaa.

Tänne saapuminen oli osittain suhteellisen painajaismainen operaatio. Lento oli myöhässä puolitoista tuntia ja kaikki mahdolliset setit osuivat kohdalle tänne saapumista pitkittääkseen. Suurimman ongelman kuitenkin muodosti lennon myöhästyminen sekä sitten se, että kun vihdoinkin kone ilmaantui Helsinkiin, niin tämän jälkeen koko lössi matkustajia iskettiin bussiin ja ajettiin lentokoneelle, joka suurinpiirtein sijaitsi aivan viimeisellä pätkällä koko kenttää. Sinne ajeluun kesti valehtelematta noin viitisentoista minuuttia, jonka jälkeen kun jopa päästiin koneeseen, niin huoltoauto saapuikin sopivasti sulattelemaan koneen siipiä seuraavaksi viideksitoista minuuttia.

Iltalento oli kyllä sitten taas kieltämättä oikein tunnelmallinen kokemus, että ikkunasta pystyi tsiigailemaan ulos melko tunnelmallisia näköaloja, joita en itseasiassa ole vähään aikaan itse saanutkaan kokea. Itse lennossa ei kuitenkaan ollut mitään kehumista tämän ohella muussa kuin Aasialaisessa lentoemännässä, joka kyllä monella eri tapaa miellytti ja paransi matkan kulkua. Siitä muuten kanssa huomasi tulleensa Ruotsin puolelle, kun heti päästyäni ulos koneesta niin karskit Suomalaiset lentokenttätyöntekijät olivat vaihtuneet häikäiseviksi Blondeiksi, jotka näyttivät niissä neonvärisissä työasuissaan yllättävän hyviltä.

Päästyämme Ruotsin puolelle, koko kenttä oli tupaten täynnä porukkaa ja jostain syystä kaikki odottivat matkalaukkujaan kerääntyneinä isoiksi ryppäiksi matkalaukkuradan ympärille. Pelkäsin joutuvani odottelemaan siellä kauankin, mutta juuri siinä samalla hetkellä joku sivuraide avattiin Helsingin koneen matkatavaroille. Yleensähän minun käydessäni tuon Göteborgin kenttä ei ole ollut aivan niin täynnä porukkaa, mutta tänään tosiaan olikin. Eipä siinä, onneksihan tilaa kaikille riitti, mutta porukkaa oli kyllä liikkeellä.

Noh, sitten ajeltiin oikein Ryåtsalaisella autolla tuolta lentokentältä keskustaan, johon meni kuulemma oikein lasketun ajan mukaan noin 20 minuuttia. Kaupungissa oli yllättävän hiljaista, ja univelkaa nyt oli viime työvuoroista sen verran, että menin melkein heti nukkumaankin. Nukuttua tuli tarkalleen 05:19 asti paikallista aikaa, jonka jälkeen minä nyt sitten istahdin tähän kirjoittelemaan.

Mitkä ovat tämän päivän suunnitelmat? Veikkaisin että täytyy hyödyntää sitä faktaa, että tänään alkoi tässäkin maassa uusi viikko. Täytyy lähteä pyörimään tuonne kaupungille jossain vaiheessa, ja tämän jälkeen katsoa pari leffaa joita minulle kehuttiin tässä heti tänne päästyäni (Låt den rätte komma in, Män som hatar kvinnor, Flickan som lekte med elden). En tiedä noiden Suomenkielisiä nimiä, enkä kyllä muista kuulleeni yhdestäkään ennen tänne saapumistani, mutta kenties se johtuu siitä että en hirveästi seuraile Ruotsalaisen elokuva-alan tapahtumia.

Ai niin, Tony(?) Halme oli muuten kuollut. Se oli ampunut ilmeisesti päähänsä reiän. Missähän vaiheessa "Tuksu" päättää seurata johtajaa?

Seuraavat 24 tuntia

Tämäkin postaus varmaan julkaistuu sunnuntain puolella, mutta sen on oikeastaan tarkoitus käsitellä lauantain tapahtumia niin hyvin kun jaksan työvuoron jälkeen niistä kirjoitella.

Aamulla lähdin tosiaan taas tekemään yhden vuoron, ja työpaikalla oli suhteellisen hiljaista noin klo. kymmeneen asti aamulla. Pariin tuntiin mitään erikoisempaa ei oikeastaan tapahtunut, kunnes sitten huomasimme koko sakki epämääräisen naisihmisen käyskentelevän pitkin pääsisäänkäynnin edessä sijaitsevaa pientä parkkipaikkaa. Tuossa aivan pääsisäänkäynnin vieressä on muutamia kameroita, joilla näkee valvomosta että norkoileeko siellä ulkopuolella kenties jotain porukkaa ja vieläpä välillä näkee kun porukka parkkeeraa autojansakin siihen sun muuta.

Siinä melkein pääoven edessä harhaili sitten sellaiseen ruskeaan hupulliseen toppatakkiin pukeutunut nainen, joka otti taskustaan pussin täynnä jonkinlaisia murusia. Hän rupesi heittelemään niitä ympärilleen, jonka seurauksena muutama meistä päätti lähteä kyselemään ja selvittämään että miksi hän moista tekikään. Saavuttuamme etupihalle työkaverini sitten kysäisi että mitähän hän mahtoi olla tekemässä siellä keskellä pientä parkkipaikkaa (tai aluetta) heitellen ympäriinsä jonkinlaisia murusia taskusta kaivamastaan pussista. Ensiksi tuo nainen vain vilkaisi meihin, ja jatkoi sitten murusien heittelyä pitkin parkkipaikkaa. Tämän jälkeen työkaverini sitten ohjeisti naista, että hän voi myös siirtyä pois tältä alueelta pihoja epämääräisillä muruilla hiekottamasta - sitä varten täällä toimii ihan oma kiinteistöhuolto-osastonsa.

Nainen sitten vilkuili meitä edelleen, ja vastasi että hän ruokkii täällä kuulemma tosiaan lintuja, jotka eivät talvisin kykene hankkimaan itselleen ravintoa kovinkaan helposti lumikinosten johdosta. Huomasimme varmasti molemmat - siis työkaverini ja minä, että kyseessä taisi olla jonkinlainen hieman ns. "syrjäytynyt tapaus", joita valitettavasti sielläpäin riittää. Saimme kuitenkin tuon "lintumummon" lähtemään sitten matkoihinsa ihan vaan puhuttamalla häntä, ja niinpä hän seuraavaksi lähtikin suunnistamaan kohti keskustaa.

Se tuon mummon linnunruokintaan tarkoitettu "materiaali" koostui muuten ainakin silminnähden vanhentuneista koiran tai kissan nappuloista, sekä ilmeisesti murustetuista leivänjämistä. Olipa varsin virkistävää törmätä näilläkin leveysasteilla kajahtaneeseen "Bird Ladyyn", joka keskellä parkkipaikkaa ruokkii olemattomia lintuja nelijalkaisille eläimille pääasiallisesti tarkoitetulla kuivamuonalla - HOW GROOVY!

Muuten niin aika kova väsymys päällä. Pakkaamisiakaan huomista matkaa varten en ole oikeastaan vielä ehtinyt tehdä, eli varta vasten ostettu "Operational Travel Bag" ammottaa vielä tyhjyyttään. Eilen kerkesin nukkumaankin eräästä syystä vasta joskus yli kahdelta yöllä, ja kahdeksalta alkoi sitten vuoro.

Nyt kuitenkin niin pitemmittä puheitta lähden valmistautumaan tänään klo. 16.20 alkaen järjestettävään poistumiseen tästä maasta, ja lähtökynnys ylitetään n. klo. 14.30 paikallista aikaa siirtymisineen.

Seuraava postaus siis itse länsimaisen rappiokulttuurin kehdosta.

Stay tuned.

Eräät 24 tuntia

Tänään työpaikalle saavuttuani joku oli tehnyt varsin erikoisen käytännönpilan. Työpaikan ilmoitustaululle oli nimittäin laitettu nuppineuloilla kiinni tulostettu kuva siitä Auschwitzin portista, jonka yläpuolella lukee että "Arbeit Macht Frei".

Kieltämättä se oli osuva pila, tosin puoleenpäivään mennessä se oli sieltä häipynyt. Tekijäksi paljastui eräs minua muutaman vuoden nuorempi työkaveri, jonka en kyllä toisaalta arvannut aivan heti keksivän moista vitsiä.

Töissä oli oikeastaan aika normipäivä. Tuo kylmyys on toisaalta pitänyt erinäiset vetelehtijät sekä muut poissa paikalta, joten ketään ei ole tarvinnut lähteä hätistelemään tai pakottamaan (lue: heittämään) uloskaan niin kuin muutamilla viime kerroilla.

Eilen kävi myös niin, että tuli käytyä Espoossa. Sekin visiitti venähti aika pahasti, ja kello taisi ruveta iskemään melkein yhdeksää ennen kuin tajusimme lähteä Tapiolasta helskutteihin. Toisaalta hyvinhän tuo aika meni, mutta niinhän se menee usein kavereiden kanssa ollessa muutenkin. Helsingin päässä huomasin jonkun teinitytön, jolla oli punaiset Wayfarerit päässään. Jotenkin tuntui siltä, että jälleen kerran ne originaalit mustat Wayfarerit ovat kyllä se ainoa oikea vaihtoehto, eikä niitä olisi koskaan pitänytkään ruveta säätämään missään muissa väreissä. Ja tämä oli vahva kannanotto!

Muutenkin niin tämän päivän jälkeen minulle on taas vahvistunut se käsitys, että ainakin kahteen asiaan tässä maassa ei kannata luottaa: poliitikkojen lupauksiin sekä säätiedotuksiin. Täällä on ollut taas aivan käsittämättömän kylmä vaikka viikonlopuksi luvattiin mukamas edes vähän vähemmän kylmää ilmaa.

Luin muuten tänään uutisista, että Isossa-Britanniassa on kuulemma niin "paha talvi" että siellä on jouduttu sulkemaan kouluja kovan lumipyryn ja pakkasen takia. Arvatkaapa kuinka paljon siellä on ollut pakkasta? Minäpä kerron, nimittäin noin 21 astetta miinuksella! Onpa kyllä todella matala toleranssi ihan näin kansainvälisestikin mitattuna, kun 21 miinusasteen jälkeen koko maa on aivan seis määräämättömäksi ajaksi.

Huomenna nyt sitten vielä yksi työvuoro pimeyden ytimessä ja tämän jälkeen sunnuntaina poies täältä. Saapa nähdä että päästäänkö yhtä koviin pakkaslukemiin sitten siellä.

Viihde-elektronista jauhantaa

Pitkästä aikaa rupesi jopa eräs PC-peli - tai oikeastaan korrektimmin ilmaistuna "multi platform"-julkaisu kiinnostamaan. Viime vuonna tuli jonkun verran pelailtua, mutta todella nopeissa jaksoissa ja aikalailla ylimalkaisesti. Jonkin verran tuli myytyä pelejä poiskin viime vuoden puolella, että siinä mielessä tämä kasuaali harrastus pieneni aikalailla.

Julkaisu josta puhun on sellainen kuin Fahrenheit (US-versio nimeltään Indigo Prophecy), ja kyseessä on elokuvamainen seikkailupeli vuodelta 05' tai 06'. Tuli huudettua se Huutiksesta alle viidellä eurolla, sillä en ihan periaatteesta viitsi maksaa varsinkaan noin vanhasta PC-pelistä viittä euroa enempää. Yhtään sen enempää maksaminen&pyytäminen olisi nimittäin koronkiskonnan ja tyhmyyden välimuoto, ainakin omasta mielestäni. Lisäksi jos tuo osoittautuu yhden läpipeluukerran ihmeeksi, niin sitten se vituttaa vielä enemmän kun on maksanut siitä ylettömiä määriä yhden pelikerran viihdearvon verran. Onneksi kuitenkin nuo PC-pelit yleensä halpenevat todella äkkiä, eikä käytetyistä pyydetä kovinkaan älyttömiä verrattuna käytettyihin konsolipeleihin, joista olen toisinaan huomannut muutamien markkinajohtajien nyhtävän lähes saman verran kuin uusista vastaavista. Olen siis aikalailla vuosien saatossa määrittänyt itselleni sellaisen käyvän hinnan, minkä olen valmis maksamaan tietyistä peleistä. Muutenkin viime vuosina käytettyjen pelien kauppa on oikeastaan aikalailla romahtanut siinä mielessä, että nuo erinäiset isot liikkeet maksavat hyväkuntoisistakin käytetyistä peleistä tosi huonosti, mutta sitten puolestaan pyrkivät maksimoimaan voitot myymällä ne eteenpäin lähes samoilla hinnoilla kuin uusiakin vastaavia. Nettihuutokaupoissa sitten taas yleensä jos haluaa käytetystä pelistä ylipäätään yhtään rahaa, niin on varauduttava myymään usein pelejään pois todella pienillä hinnoilla. Eli aikalailla häviömuotoinen tilannehan se tämäkin on sen yksittäisen ihmisen voiton osalta, että siinä mielessä mikään ei ole kai ainakaan mennyt parempaan suuntaan.

Mutta nyt kello alkaa taas tulemaan reilusti ylitse kolmen aamuyöllä ja tänään pitäisi oikeastaan vielä lähteä käymään Helsingin kautta Espoossa, joten lähdenpä tästä nyt nukkumaan.

Elämme vain näytenumeroiden tähden, rakkaani

Tulipa tilattua Alibin näytenumero tuossa eilen. Viimeksi tuli luettua armeijassa Alibia, kun joku oli unohtanut sellaisen päivystäjänpöydän tuntumaan. Ne jutut siinä lehdessä olivat sikäli mielenkiintoisia, että välillä ne saivat minut pelkäämään ja välillä sitten taas huvittumaan suuresti. Sellainen lehti ei voi olla pitemmän päälle kuin aitoa (kotimaista) laatuviihdettä, jos se onnistuu saattamaan aikaiseksi noinkin monta eri tunnetilaa yhden tai useamman selailukerran aikana. Oikeastaan Alibia voisi kuvailla isojen poikien Aku Ankaksi tai Jalluksi.. Jos siis välttämättä haluaa tehdä jotakin pesäeroa (no pun intended) sille että mikä on aidosti ns. "kovien jätkien lukemistoon" kuuluvaa materiaalia. Toisaalta kovat jätkäthän käsittääkseni lukevat Jallua, Aku Ankkaa ja Alibia - joskus jopa samaan aikaan!

Viime vuonna tuli tilailtua aika hyviäkin näytenumeroita erinäisistä aikaukausjulkaisuista, eikä maksanut mitään! Tilailin Pelit-lehden näytenumeron, sitten National Geographicin näytenumeron sekä sitten vielä Kotiliedenkin. Tuo Kotiliesi ei luonnollisestikaan minua kiinnostanut, mutta samapa se sinänsä - olipahan nimittäin jälleen kerran ilmainen.

Netistä saa kyllä ihan mukavia määriä erinäköistä ilmaista tavaraa itselleen jos vain haluaa. Eri asia on myöskin se, että tekeekö sillä tavaralla sitten mitään. Toisaalta enpä nyt näe sitä suureksikaan synniksi tilailla ilmaista tavaraa ja palauttaa se sitten epäpyhään länsimaalaiseen krääsäroskien kiertoon. Jonkun mielestä se varmasti on täyttä syntiä ja ilmastonmuutoksen vaikutusta edistävää jos tilaa jotain ilmaista tavaraa netistä ja heittää ne korrektisti roskiin mikäli huomaa niiden olevan omalle kuluttajaprofiililleen tarpeettomia. Eipä silti, tuen kyllä moisten tavaroiden kierrättämistäkin - eri juttu vaan että haluaisiko joku muka käytetyn Kotilieden näytenumeron. Jonkun Pelit-lehden tai Erotiikan Maailman näytenumeron joku Nörssö voisi kenties olla kiinnostunutkin saamaan haltuunsa, mutta harvemmin kai kuitenkaan Kotiliesiä.

Tiedättekös muuten, arvon lukijat, että mikä mättää eniten tässä ZZ Topin Greatest Hits-kokoelmassa? Pidän itse heidän tuotannostaan parhaimpana biisinä vahvasti Bluesin sävyttämään kappaletta nimeltään Jesus Just Left Chicago. Jostain syystä sitä ei ole tässä kokoelmassa ollenkaan! Melko ihmeellinen idea olla sisällyttämättä sitä tähän kokoelmaan, vaikka se onkin käsittääkseni ollut melko suosittukin kappale heiltä.

We can't stop here - this is disaster country!

Mikähän helvetti tätä maata taas vaivaa? Tänään sitten muuten oikein sujuvasti tältä samalta katastrofien saralta alkanut vuosi jatkui sillä, että monia VR:n junanvaunuja aiheutti ison kolarin ja murskasi jonkun hotellin sisäänkäynnin ja toimistoja Helsingissä.

Vasta parisen päivää sitten oli se Sellon ammuskelu. Näiden tapahtumien välissä bussit ovat ehtineet ajaa kolareita, joku Alahärmäläinen tappanut viisikymppisen isänsä ja muutakin tuliaseisiin liittyvää sekoilua on ollut ilmoilla.

Jotenkin tuntuu että tämä vuosi on alkanut muita vuosia hektisemmin. Koko ajan tuntuu tapahtuvan jossainpäin maata jotain onnettomuuksia tai muuta - vai onko tämäkin nyt sitten vaan niitä neljännen valtiomahdin metkuja, joilla yritetään saada keltaisen lehdistön irtonumeroita myytyä katastrofi-uutisten viriteltyä kansan sopivalle aaltopituudelle paniikin osalta.

Tänään taas on tosiaan niitä päiviä, kun tuntuu että tässä maassa mikään ei ole hyvin ja "turvallisuus" on täyttä silmänlumetta erinäisten politiikkojen ja valtion sätkynukkejen toistelemana, joka lähinnä enää tässä vaiheessa vakuuttaa vain sokeita ja hampaattomia mummoja jostain itärajalta.

The less we say about it the better -

Huomasin tuossa että Miami Vice on ruvennut taas pyörimään telkkarissa. Sub-Tv on aloittanut sen uusintakierroksen taas ties monennenko kerran, mutta sehän toisaalta on vaan positiivinen asia.

Kumma juttu muuten mitä tälle Bloggerin tekstienkirjoitusosiolle on oikein tapahtunut. Tästä on hävinnyt mm. palstanjaot sun muut setit. Ovatkohan muuttuneet maksullisiksi, taikka jotakin muuta sellaista? Eipä silti, silloin kesällähän 09' tämän kanssa oli se ongelma, että tästä vaihtui tuo fontti jotenkin aivan selittämättömästi muutamien postauksien ajaksi, joten tämän palvelun erinäiset omituisuudet eivät ole tosiaan uusi juttu.

Hmm.. No mitäs muuta sitten? Viikko ainakin jäljellä taas pitkästä aikaa täällä Suomen puolella. Perjantaina ja kai vissiin lauantainakin olisi työvuoroja tarjolla, ja sitten sunnuntaina klo 16:20 alkaen siirtyminen kohti Länsimais-Skandinaavisen rappiokulttuurin kehtoa jälleen kerran. Toivottavasti kukaan ei aio räjäyttää sitä lentokonetta viimeaikaisista tapahtumista huolimatta, vaikka toisaalta sehän olisikin ihan minun tasoistani päätyä johonkin lentokoneeseen jonkun sekopäisen kaapparin kanssa joka sitten päättäisi Suomen tai Ruotsin maahanmuuttopolitiikan katkeroittamana räjäyttää itsensä ja koko koneen matkustajineen protestiksi. Pelkäänkö lentomatkoja siis, toisin sanoen? Kyllä tietyssä määrin pelkään, sillä lentokone on varsin epävarma tapa matkustaa varsinkin nykyään.

Noh, onneksi lentoterrorismin kohteeksi joutuminen pohjoismaisilla lennoilla on suhteellisen pieni, mutta totta puhuen minun elämässänihän sitä ei oikeastaan tiedä. Jotenkin tulee muuten mieleen tästäkin parkumisesta se kohta Fight Clubista, kun se kertojahahmo toivoo joutuvansa lento-onnettomuuteen.

Tilinpäätöksiä

Katselin tuossa tuon Ruutu.fi -palvelun kautta sen dokumentin siitä Kaakkois-Aasian Tsunamista vuodelta 2004. Se koostui selvinneiden tyyppien haastattelupätkistä ja itse kuvaamasta materiaalista tuon tilanteen ajalta.

Jotenkin pisti miettimään se tietynlainen välinpitämättömyys mikä niistä länsituristien toimintatavoista oikein kuohui. Vaikka vaaran merkit olivatkin periaatteessa heti ilmassa, niin aika huomattavasti porukkaa siltikin vain jäi palloilemaan sinne rannoille aivan ennen koko jutun alkamista - eli siis sitä hyökyaaltoa. Myöskin tuntui, että ne sen seudun asukkaat vaistosivat heti sen vaaran ja vedenkin noustua tajusivat lähteä pois rannoilta länsituristien vain lähinnä jäädessä paikoilleen sekoilemaan. Sitten taas kun se varsinainen hyökyaalto iski, niin länsituristi oli heti ensimmäiseksi kamera kourassa kuvaamassa sitä hävitystä kesken sen tapahtuman ja huutelemassa tunnelmallisesti siinä samalla että "OU MAI GAAD! LOOK AT THAT WAVE! OU MAI GAAD!". Ymmärrän tietysti että tuollainen on joillekin hirveän jännittävää, mutta jotenkin tuntui että monelle kamera kourassa heiluneelle länsituristille se koko näytös oli ensiksi erinomainen mahdollisuus päästä kuuluisuuteen kuvamateriaalin avulla, ja vasta tämän jälkeen sitten megaluokan tragedia jossa ihan ensimmäistä kertaa niin kuin oikeasti jopa näki kun ihmisiä kuoli. Olisikohan ihan ensiksi pitänyt yrittää ainakin auttaa niitä veden varaan joutuneita porukoita, jonka jälkeen sitten vasta ottaa se kamera esiin ja ruveta kuvailemaan?

No, eipä kai tästä aiheesta sitten enempää.

Olen muuten taasen viettänyt hiukan aikaa miettien tuota koko viime vuotta näin niin kuin kokonaisuutena. Mieleeni tulikin, että eräs tärkeimmistä asioista joita tuli opittua myöskin jälleen kantapään kautta täytyi olla se kuinka ohut rajaviiva oikeastaan kulkeekaan rakkauden ja täydellisen vihan välillä. Kuinka hetkellistä se sellainen hyvinvointi voi olla, kunnes sitten vuosia toisensa tunteneet ihmiset muuntautuvat hetkessä toisiaan sydänjuuriaan myöten vihaaviksi vihamiehiksi. Toisaalta kenties usein nämä tällaiset kuvatunkaltaiset tilanteet syntyvät oikeastaan pikemminkin siitä, että joko jommallakummalla taikka sitten molemmilla on niin paljon hampaankolossa toistaan vastaan, että sitten kun se viimeinen naula lyödään arkkuun niin kaikki paha veri purkautuu tällä tavalla avoimeksi vihaksi. Eikä sellaisia juttuja oikein enää helposti korjata, varsinkin kun kaikki rakennetut sillat on poltettu jo heti kättelyssä.

Ihmissuhteet ja varsinkin luhistuneet sellaiset on aika jänniä sekä usein äkkipikaisuuksissa toteutettuja juttuja, eikö?

Jotenkin tulee mieleen väkisinkin näistä mietteistä se englanninkielinen lausahdus että "the friends of today are tomorrow's enemies", mutta olen oikeastaan kokenut asian toisinaan päinvastaiseksikin. Sikäli siis tässä asiassa on olemassa positiivinenkin aspekti, vaikka tuntuu että aivan liian harvoin kyllä kokee sitä tuon lausahduksen päinvastaista toimintaa, mutta voitaneenpa sitäkin väittää tapahtuneen.

The Taxi driver did it -

Tämän päivän päällimmäisin ajatus oli ehkä se kuinka sen Sellon joukkomurhan tehnyt äijä näyttää hiukan Robert De Nirolta siitä Taxi Driver-leffasta? Tsekatkaapa ensin De Niron kuva siitä leffasta ja sitten sen ampujan kuva.

Jotenkin vähän samaa näköä, ettenkö sanoisi.