Tapaus Nevada-tan / Girl-A

No niin , tässä se postaus nyt siis on.

Eli tänään käsittelemme ilmiötä joka on saanut ympärilleen hyvinkin tiiviin kultin jäseniä lähes ympäri maailmaa. Voisimme kenties jopa verrata tätä Mr. Goatseen , sillä fanipohja jopa jäljittelijöiden ohella on noussut lähes samoihin mittoihin. Joka tapauksessa kyse on siis elämää suuremmasta legendasta joka on saanut ympärilleen hartaita ja vannoutuneita jäseniä. Kuka , mikä , missä , ja milloin on "Nevada-tan/Girl-A" ? Pitäkää rasvaisista nahkasohvistanne kiinni , sillä nyt se alkaa !





Tarinan alku - "The Sasebo slashings"


Tarinan alku kiinnittyy Japanissa 1.6.2004 tapahtuneeseen "puukotukseen" Sasebon kaupungin Okubon ala-asteella jonka keskeisenä tapahtumana oli 12 - vuotiaan Satomi Mitarain menehtyminen viiltohaavoihin. Murhan pääepäilty oli uhrin luokkatoveri joka oli iältään vuotta nuorempi. Pääepäillyn nimeä ei ole toistaiseksi julkaistu vaan häntä kutsutaan yleisesti muutaman valokuvan perusteella nimellä "Nevada-tan" tai "Girl-A". Ensimmäinen nimitys johtaa juurensa toiseen julkaistuista kuvista jossa murhan tehneellä tytöllä on päällään huppari "Nevada" - tekstillä. "Girl - A" - nimitys on ilmeisesti syntynyt poliisin tutkintaraporteista jossa epäiltyä on kutsuttu tällä geneerisellä nimityksellä tutkimuksen lomassa.

Murha toteutettiin koulupäivän aikana selvästi suunnitellusti ja harkiten. Pääepäilty ajoitti tekonsa ruokatunnin ajaksi sillä juuri tänä aikana luokka jossa uhri oleskeli oli tyhjä. Epäilty viilsi uhriltaan kaulavaltimon ohella molemmat ranteet auki käyttäen nk. "mattoveistä" aseenaan. Tämän jälkeen epäilty palasi luokkaansa yltä päältä veressä josta hänet myöhemmin löydettiin opettajansa toimesta. Tätä ennen uhrin ruumis oli jo löydetty. Epäilty tunnusti poliisille "olleensa hyvin tuhma ja olevansa tapahtuneesta pahoillaan" . Aluksi minkäänlaista motiivia epäillyltä itseltään ei herunut kunnes viimein hän tunnusti murhan motiiviksi erimielisyydet internetsivustosta. Uutislähteiden mukaan uhri oli jättänyt negatiivisia kommentteja tekijän internetsivustoon herjaten tämän ulkonäköä.

Motiivit tälle teolle ovat aina olleet kuitenkin epäselvät poliisiraporttien tarjoamasta "virallisesta tunnustuksesta" huolimatta . "Suosituimpia" teorioista johtaa jonkinlaiseen mielisairauteen tai mielivikaisuuteen viittava motiivi puhtaan kostonhalun ohella. Joittenkin lähteiden mukaan "Nevada-tan/Girl-A" oli jo aiemmin osoittanut väkivaltaisia piirteitä käyttäytymisessään ja varsinaista murhaa aiemmin jonkinlainen välikohtaus veitseen liittyen oli tapahtunut samaisessa koulussa Nevadan ollessa siinä osallisena. Poliisipsykiatrin mukaan Nevada ei selvästikään ollut mielisairas alustavien tutkimusten mukaan.

Syvempien tutkimusten jälkeen kuitenkin Nevadan ajatusmaailmaa ja persoonallisuutta alettiin kartoittamaan pitemmälle ja huomattavasti yksityiskohtaisempia analyysejä koettiin tekemään uuden tiedon valossa. Perinpohjaisten tutkimusten jälkeen nimittäin selvisi että Nevada oli ollut jo jonkin aikaa selvästi internetin alakulttuurien vaikutuksen alaisuudessa. Nevadaa olivat kiinnostaneet erittäin "rankat aiheet" nk. Guro - hentaista jotka esiintyivät tavalla tai toisella hänen kotisivuillaan. Erityisesti Nevadan kotisivun sisältöä oli influensoinut nk. "Red room" - flash-animaatio johon koko sivuston rakenne perustuikin. Nevada - tanin sanottiin myös olleen sosiaalisesti syrjäänvetäytyvä ja mahdollisesti jopa nk. "Hikikomori" - syndroomaan langennut nuori.

15.9.2004 "Nevada-tan" määrättiin nuorisovankilaan nk. "laitoshoitoon" murhatapauksen johdosta tuomioistuimen toimesta. Hän vapautuu laitoksesta 15.9. 2006.


Nevada - tan ja internetin legendan synty


Lähes välittömästi murhatapaukseen liittyvän luokkakuvan julkaisemisen jälkeen jonkinlainen fanipohja tapauksen salaperäisen mystiikan ympärille alkoi kehittyä. Kaikki klassiset legendan tai kultin luomiselle olennaiset piirteet täyttyivät Nevadan ympärille sekoittuen Japanin omaperäiseen populaarikulttuuriin ja sen tuotteisiin.

Tästä esimerkkinä ovat lukuisat Nevadaa esittävät piirrokset sekä Nevadan hahmon yltäminen nk. "cosplay" - kulttuuriin joka perustuu henkilön valitseman populaarikulttuurin hahmoksi pukeutumiseen. Kuitenkin juuri tämän hahmon ja nk. "oikean tapauksen" välillä ei kuitenkaan näytä olevan minkäänlaista korrelaatiota vaan piirretty hahmo on pikemminkin osoitus siitä miten ihmisiä kiehtoo erilaisten sarjamurhaajien ja sadististen diktaattorien henkilöhahmojen karisma näinkin pitkään.



Nevada - vanhan kaavan uusi ilmentymäkö ?


Nevadan tapaus on eräällä tavalla rajoja rikkova Japanin kulttuurin huomioon ottaen. Se on ensimmäisiä tapauksia jossa ala-ikäinen toteuttaa poikkeuksellisen raa'an murhan ja vieläpä koulutoveriaan kohtaan. Vaikka tällainen on lähes vuosittaista arkirealismia vaikkapa Amerikan yhdysvalloissa , niin Japanin yhteiskunta näyttää kuitenkin säästyneen tällaiselta ennen vuotta 2004.

Sikäli minua ei yhtään hämmästytä se että Nevadasta tuli niinkin suosittu kuin mitä hän nyt on. Japanin yhteiskunnan suhteellinen rauhallisuus oli otollinen maaperä tällaiselle tapaukselle; kyseessä oli jotakin sellaista mitä ei varmana oltu nähty oman maan kamaralla vaan totuttu näkemään televisiosta. Tapauksen suosiota ja poikkeuksellisuutta vauhdittivat varmasti myös se että tekijä oli ala-ikäinen ja vieläpä tyttö. Tällainen raakuus on varmasti yhdistetty enemmänkin maskuliiniseen maailmaan enemmän kuin mihinkään muuhun ja siksipä se voi myös merkitä eräänlaista murrosta niinkin "sulkeutuneelle kulttuurille" kuin Japani.

Helpoin tie olisi varmasti kutsua Nevadaa "hulluksi" tai mielisairaaksi murhattuaan koulutoverinsa. Minä kuitenkin puhuisin jonkinlaisesta ajattelemattomuuden ja puhtaan koston välimuodosta ottaen huomioon varsinkin sen mitä potentiaaliset kommentit Nevadan ulkonäöstä internetin julkisilla sivuilla aiheuttivat hänen maineelleen. Ajattelemattomuutta tämä on siinä määrin että vastapuolen murhaaminen oli varmasti se helpoin tie kostaa tuolloin nuoren Nevadan mielestä. Kenties puhuminen ja verbaaliset kyvyt eivät vain olleet Nevadalle vaihtoehto (mahdollisesti iän ja henkisen taustan johdosta) . Mattoveitsi sattui nyt olemaan vain väline yhteiskunnassa jonka aselait eivät suoneet murha-aseeksi haulikkoa tai puoliautomaattikivääriä Amerikan mallien tavoin. Teoriassa murha oltaisiin voitu suorittaa vaikkapa haarukalla.

Erikoislaatuisista tapauksista tai poikkeuksellisen raaoista henkilöhahmoista on aina tullut ristiriitaisia kuuluisuuksia. Nevada kuuluu samaiseen ryhmään aina Goatsen ja Elviksen ohella; kaikki ovat saaneet ympärilleen vankan joukon seuraajia. Legendat kokoavat teoillaan ympärilleen myyttisen maineen jota pyritään seuraamaan parhaimpien kykyjen mukaan.

Shuffling through the Texas sand

Tällä postauksella on hyvinkin tarkoituksena.

Aion nimittäin ilmoittaa että kultaisesta liljasta kertova postaus siirtyy edelleen puhumattakaan luvatusta "vuoden viimeisestä katsauksesta". Eli ne eivät nyt ainakaan tule enää olemaan tämän blogin sivuilla nähtäviä juttuja vaan suunnitelmat on kokonaan pistetty uuteen uskoon ja seuraavan postauksen aihe on salainen. Uuh, salainen.

Sillä aikaa kun tee teennäiset valtavirtakulttuurin edustajat hukutte kinkkuun ja rosolliin , pelaatte kämmenselkänne ruvelle upouusilla Nintendo Gamecubeillanne tai muuten vain vääntelehditte liiallisen alkoholimäärän kourissa minä , artisté extraordinairé , aion tehdä töitä. Tällä kertaa tulee yllättävä postaus jonka valmistumisessa menee muutama päivä. Aihe on erikoinen minunlaiselleni henkilölle; en kuitenkaan kadu sen valitsemista vaan pyrin hoitamaan tämän kunnialla loppuun niin kuin kaiken muunkin.

Minulle on lopulta aivan sama mitä mieltä olette tulevan postaukseni aiheesta sillä tämä on minun blogini ja sen sisältö on edelleenkin päätettävissäni. Postaukseni aihe on mielenkiintoinen internet-kulttuurin tuotos joka on saanut ympärillään vähän kaikenlaisia ulottovuuksia. Emme kuitenkaan käsittele Goatsea sillä kunnioitettu venyttelijä omaa jo niin suuren fanipohjan että uuden kertomuksen kirjoittelu "kuninkaasta" olisi jo liioittelua.

Nyt saatte siis kauhulla jäädä odottamaan mitä seuraava postaus tuo tullessaan; kenties se on järkyttävin , inhottavin , limaisin ja äklöttävin ikinä. Viihdyttepä ainakin , tai sitten ette !

Luukku päähän

Monet varmaan ihmettelevätkin että missä se jo kauan odotettu postaus kultaisesta liljasta tuleekaan. Olen pahoillani siitä ettei tämäkään postaus tule käsittelemään sitä vaan pikemminkin aion omistaa tämän aivan muille asioille. Tänään/eilen nimittäin sattui olemaan syntymäpäiväni.

Hiljaisestihan niitä vietettiin vaikka kakkua olikin tarjolla. Tänään oli myöskin aivan sietämättömän kylmä ulkona joten sinne en pahemminkaan uskaltautunut. Kakkuakin jäi oikeastaan reilusti yli puolet jäljelle jääkaapin perukoille.

Illalla katselin Happy daysia ja kuulin sikäli hyviä uutisia että säät kuulemma lämpenisivät jopa nollaan plus-asteeseen viimeistään joulun jälkeen. Tämä on sikäli erinomainen uutinen minulle sillä vihaan kylmiä talvia ja eihän tässä maassa oikeastaan muuta olekaan kuin kylmiä talvia joten eihän sille mitään voi. Katselin sitten vielä hieman myöhempään illalla tämän "Being John Malkovich" - elokuvan. Sehän oli oikeastaan aika hyvä vaikka juoni ensikuulemalta kuulostikin aika typerältä; päähenkilö löytää käytävän näyttelijä John Malkovichin päähän ja alkaa rahastaa sillä häikäilemättömästi.

Se nimenomaan oli komedia ja loppujen lopuksi aika erinomainen sellainen. Hyvä kysymys oli kuitenkin se että miksi hahmoksi oli valittu juuri John Malkovich eikä esimerkiksi Ed Harris ?
Kenties Malcovichissä oli enemmän karismaa juuri elokuvan ohjaajan , Spike Jonzen mielestä. En itse kuitenkaan löytänyt tätä karismaa Malkovichista elokuvan aikana vaan pikemminkin olen sitä mieltä että Hollywood-stara kenen pää sisälle oltaisi voitu mennä olisi voinut olla mielummin vaikka Weird "Al" Yankovich.

Pääasiallisesti minua kiinnostikin elokuvan surrealistinen idea siitä miten tuollainen käytävä voitaisiin jotenkin vain löytää jonkun ihmisen päähän jonka kautta sitten pystyisi katselemaan maailmaa kyseisen henkilön näkövinkkelistä. Elokuvan loputtua mietenkin että mitä jos tuollainen käytävä voitaisiinkin löytää mahdollisesti minun päähäni ? Jos Malkovichiin johtava käytävä löytyi toimistohuoneen arkistokaappien takaa niin missä se minun "käytäväni" sitten olisikaan ? Kenties keskellä metsää ? Ulkohuussissa ? Teurastamossa taikka Hyvinkään sex-shopissa ? Siinä tapauksessa olisi varmasti enemmän kuin tuhat ja yksi vaihtoehtoa.

Toivon kuitenkin suuresti että sellaista ei olisi olemassa sillä olen myöskin tietoinen että jos se mahdollinen käytävä sattuisi löytymään metsästä niin ensin sinne sisään ramppaisivat pontikan keitossa olleet laitapuolen "tallustelijat". Toisaalta en usko että teurastamosta taikka ulkohuussistakaan päähäni olisi Bill Gatesin , Ptolemaioksen taikka Einsteinin kokoisia kykyjä kiivennyt. Summa summarum , olisin varmasti siis joutunut varmasti aivan samanlaisten ihmisten armoille kuin tuon elokuvankin Malkovich.

Noh joo , suosittelen kuitenkin pätkää hyvinkin lämpimästi. Se on harvinaisen hyvä elokuva juuri todella oudon psykologiaa hyödyntävän teemansa johdosta. Jos outojen juonien olemassaolon kestää niin tätä voisi niin filosofisen ihmisen todellisuutta ja olemassaoloa käsittelevän sanomansa johdosta verrata Matrixiin taikka Truman show'hun. Ei siis kannata jättää tätä väliin mistään hinnasta !

"Lukevan" ihmisen ongelmia

Aloitetaan tämä epävirallinen "kultaista liljaa" edeltävä postaus kirjallisuusaiheella. Eli kuvassa näette 5 (!) kirjaa joita olen tässä yrittänyt lukea yhteen aina vuorotellen kesästä asti. Taakka ei todellakaan ole ollut helppo , ottaen huomioon sen että olen joutunut tekemään vaikka mitä samalla. Tuon yhdenkin tuossa aloitin n. kuukausi sitten ja tuon Korean sodasta kertovan joskus kesälomalla (!). Alan lähestymään siinä loppua , mutten kovinkaan vankasti.

Oikeastaan nyt tarkemmin ajatellen viiden kirjan lukeminen "samaan aikaan" on aika typerä idea. Viisaampikin ihminen kuin minä sekoaa taikka sitten väsähtää tahdissa. Olen kuitenkin vankasti pyrkinyt lukemaan kyseisiä teoksia lävitse huolimatta satunnaisesta väsähtämisestä niitä kohtaan. Miksikö nyt kuitenkin loppujen lopuksi niitä luen ? No jaa , kyseessä on varmasti puhtaammillaan viihtyminen ja tiedonhalu. Myönnän kuitenkin että tällä hetkellä tuo määrä on kyllä aika ylivoimaisen vaikea.

Tyttöystäväni pitää minua jonkinlaisena "kirjasnobina" jonka johdosta hän mm. kieltäytyy pelaamasta trivial pursuitia minua vastaan. Itse hän ei töidensä ja opiskelujensa johdosta pahemmin tällaisten teoksien ääreen pääse vaikkakin kyllä esim. seitsemän veljestä on hani-rakkaani luettujen kirjojen joukossa. Kuulemma kyseinen kirja ei ollut mitenkään rohkaisevaa materiaalia vaan pikemminkin "harvinaisen junttimainen". Itse en ole ehtinyt lukea kirjaa tarpeeksi muodostaakseni mielipidettä.

Tuo Joseph "heart of darkness" Conradin teos Nostromo on kyllä jäänyt kamalasti jumittamaan paikoilleen. Olen yrittänyt lukea sitä mm. junamatkoilla mutta sen tiiliskivinen olemus puhumattakaan aiheesta ei nyt vaan ole oikein saanut minua kiinnostumaan siitä. Joskus sekin nyt on tietysti luettava loppuun. Mitä taas tuohon kirjaan "maailmankulttuurin synty" tulee , on se tenttikirjani jonka luentosarja päättyi viime viikolla. Olen tässä nyt yrittänyt saada sitä hiukan eteenpäin vaikken edes lukenut sitä vaadittuun tenttiin. Myönnän olleeni hiukan enemmän kuin tarpeeksi laiska , mutta arvelin selviäväni ilmankin sitä ihan kohtuullisin tuloksin. Olin oikeassa.

Antti Tuurin "Pohjanmaa" on lukulistallani lähinnä sen takia että pyrin sitä lukemalla saamaan jonkinlaisen henkisen kosketuksen maailmaan jonka pitäisi avautua minulle muutaman vuoden sisällä. Uskon teoksen omaavan jonkinlaisen sisäisen katsauksen elämästä siellä missä väitetään olevan "mahrottoman kivaa". Ja totta puhuen , pyrin myös lukemalla Antti Tuuria paikkaamaan ammottavan aukon kirjallisuussivistyksessäni - en nimittäin ole pahemminkaan lukenut Suomalaisia teoksia ollenkaan tätä ennen. Olen saanut kuulla jos jonkinlaista palautetta juuri tästä kyvyttömyydestäni joten olen päättänyt paikata sen. Ja oikeastaan olen päättänyt paikata sen kahteen kertaan; katsokaapa vaikka viimeisintä hankintaani:




Huomasin tämän älyttömässä alennuksessa. Täten päätin sen sitten hankkia ja joskus lukea kunhan vain ehdin ja jaksan. Aiheen ainakin luulisi olevan kiinnostavampi kuin tuo Pohjanmaan agraarikulttuurin ympärillä pyörivä ajojahti jaetusta perinnöstä.

Sitten on vielä Aleksis Kiven seitsemän veljestä. Sekin oli halpa ja totta puhuen alkuperäinen kohde tälle päätökselleni lukea Suomalaisia kirjoja sillä Linnan tuntematon sotilas on ainoa johon olen koskenut näitä ennen.

Saapa nähdä miten tämänkin työsarkan kanssa käy - varmaa kuitenkin on etten aloita uutta kirjaa kunnes kaksi kolmasosaa näistä on luettu !

Se pakollinen joulu-topic (surviving Christmas)

"Season's greetings" ei todellakaan avaudu meille mitenkään iloisissa tunnelmissa. Kuten ennnenkin olo on hieman paska , ilma on kylmä , joulukalenterin luukkujen määrästä ei ole tietoa puhumattakaan siitä että minun pitäisi varmaan siivota tämä paskaläjäksi kutsuttu huoneeni.

En suoraan sanoen oikein tiedä että mitä tässä virallisen pakollisessa "joulu" - topicissa pitäisi käsitellä siitä huolimatta että lähes äskettäin julkaistussa topic-muistiossani oli tästä jo selvä maininta. Ai saaketin saaketti ja jumalauta perkele että ahdistaa tämä joulu. Ette uskokaan että kuinka paljon.

Noh , keskitytään nyt kuitenkin jonkinlaiseen asiaan; puhutaan vaikka siitä miten "laiffi" on tässä viime viikkojen aikana edennyt. Eli käväisin tuossa sen luentosarjan loppuun ja sain viimeisen luentosarjan tentin pisteet. Toisesta tuli 3/5 ja toisesta sitten 4/5. Eli ihan hyvin meni kun kerran irtosi pisteitä sen pakollisen keskirajankin ylitse. Viime viikolla kävin sitten toisen tentin johon olin ihan jopa valmistautunutkin ja uskoisin että kykenen kenties ihan hyviinkin pisteisiin tällä kertaa. Tenttikysymyksiä oli tällä kertaa - kumma kyllä - vain kaksi joista toisessa piti käsitellä syitä miksi Eurooppalaisesta ihmisestä tuli niin menestyksekäs "maailmanhistoriallisella näyttämöllä" ja toisessa sitten piti pohtia syitä siihen miksi erityisesti Kiina ja Japani onnistuivat välttämään lännen imperialismin ja kolonialismin huomattavasti paremmin kuin esim. Afrikka.

Uskon onnistuneeni ihan suhteellisen hyvin varsinkin tässä ensimmäisessä kysymyksessä sillä valmistauduin siihen todella hyvin. Saapa nähdä tosin että mitä arvostelija nyt sitten tykkää - vai tykkääkö ollenkaan. En kuitenkaan nyt usko että tästä aiheesta on enää enempää sanottavaa - Eiköhän anneta olla kunhan "god humör" palautuu.

Seuraavaksi sitten se "kultainen lilja" - postaus.


Ps. Virittäytykään joulun tunnelmaan Smokey Robinsonin kappaleella "tracks of my tears".

Too much bad blood between memories

These days I've started to hate occasions where I meet people from my past life.

I call it "past life" since I feel like I turned a new page on the book called 'my life' four years ago. After that I was a new person who worked very hard to leave his past mistakes and people he knew behind. It's sometimes hard to live in a community like this when most of the people know you - one way or the other. You still meet them and they see you - they look at you from the distance or walk just a few inches away from you. You can still see them but there's no way to get rid of them.

Occasionally I've met people here from my past life. They've all reminded me of the reasons why I left it behind; today was one of those days again. It's shitty to meet people that you thought were left far behind and now all of a sudden they're there again. It's shitty beyond all shittyness.

Helvetin ääreet - paholaiskuvan muodostuminen ja vakiintuminen

Lupasin teille minunkin näkökulmastani varsin kiintoisan aiheen tänään; käsittelen nimittäin luentojen perusteella sitä miten kuva taivaasta ja helvetistä sekä siellä asustavasta paholaisesta on muotoutunut nykyiseen kokoonsa.

Materiaalina on käytetty omia tutkimuksia sekä luentosarjaa jossa olen opiskelujeni siivittämänä käynyt. Eli tässähän tätä nyt sitten seuraa;



Helvetin ääreet - paholaisen historian alkuhämärä

Lähtökohta koko paholaisen , pirun , saatanan ja perkeleen käsitteelle lähtee ihmisen erilaisten kulttuurien muotojen käsitykselle "tuonpuoleisesta elämästä". Kaikkien varhaisien kulttuurien myyteissä ja uskonnollisissa teksteissä on nimittäin tyypillistä se , mitä tuonpuoleiseen elämään ja siihen siirtymiseen tulee , että kuolleet ihmiset osallistuvat elävien ihmisten elämään aina jollakin tavalla. Usein tämä osallistuminen on näkymätöntä ja saattaa ilmetä esimerkiksi hyvillä tai pahoilla teoilla , piloilla , siunauksilla tai kirouksilla riippuen siitä minkälainen kohtelu elävien toimesta on kuolleelle langennut. Kuolleita on siis enemmän tai vähemmän pyritty pitämään tyytyväisinä ja lepytetty erilaisin hautauspaikoille tuoduin lahjoin tai almuin; erinomainen esimerkki tästä on Meksikolainen "kuolleiden päivä" (Dia de los muertos).

Erilaisia kuolemanjälkeisen elämän ja sitä edeltävän viimeisen tuomion käsitteitä kulttuuripiireittäin pohtii teos "L'histoire de Diable" (Suom. "Paholaisen historia") joka pyrkii selittämään sen miten saatana myyttisenä helvetin valtiaana on syntynytkään ja minkälaisena se ilmenee erilaisissa uskonnoissa ja kulttuureissa.

Kuitenkin ennen koko paholaisen käsitettä on täytynyt syntyä jonkinlainen tietoisuus siitä että ihminen on velvollinen , lähes pakotettu viimeiseen tuomioon ja sen perusteella taivaaseen tai helvettiin. Tämä taivaan ja helvetin olemassaolo keksittiin ilmeisesti Egyptiläisten toimesta vanhan valtakunnan ajalla (2650-2150 EAA). Syynä tällaisten käsitysten kehittelylle uskontoon oli puhtaasti moraalinen; haluttiin tehdä jonkinlainen säännöstö siitä miten tuli elää 'oikeasti' päästäkseen taivaaseen tai liiallisten syntien johdosta helvettiin. Käytännössä tämä toteutettiin kuolleiden kirjoilla jotka asetettiin kuolleiden ihmisten ruumiiden mukaan ennen hautaamista. Nämä kirjat sisälsivät merkinnät kuolleen ihmisen hyvistä teoista jotka sitten Egyptiläinen kuolleiden jumala , manalan maan kasvillisuuden ja hedelmällisyyden herra , Osiris tarkasti päättääkseen lopullisen kohtalon. Jos kuoleman kirjat osoittivat henkilön eläneen kenties synnillistä ja paheellista elämää , oli seurauksena jonkinlainen rangaistus ilmeisestikin manalaan joutumisen muodossa. Samanlaisen taivaan ja helvetin käsityksen omasi myös Danielin kirja Juutalaisten uskonnollisessa kirjallisuudessa mutta sen kuvaukset tästä olivat huomattavasti myöhempiä. Oikeastaan voitaisiin jopa sanoa että ravinnontuottajien kulttuureissa taivas ja helvetti olivat myöhäisiä käsitteitä.

Raamatun uuden ja vanhan testamentin kuvaukset taivaasta ja helvetistä ovat myös melko niukkia. Eräiden teorioiden ja näkemysten mukaan paholainen entiteettinä ei välttämättä olekaan jumalasta erossa oleva erillinen nk. "pahan muotoutuma" vaan pikemminkin olisi jumalan alaisuudessa tavallisia kuolevaisia tarkoituksella koetteleva hahmo. Muutamat viittaavat paholaiseen "jumalan politbyroona".



Suuri Saatana - kirkon imagolle suotuisa ratkaisuko ?


Perinteinen kuva Saatanasta tai pirusta pelottavana hahmona vakiintui vasta Keski-ajalla kirkkoisien toimesta. Helvetistä ja saatanasta oli saatavana niukalti minkäänlaista kovinkaan syvällistä deskriptiivistä tietoa joten mm. kirkkoisät Augustinuksen johdolla elävöittivät kuvauksia siitä minkälaista ikuinen kadotus ja helvetin kiirastuli aivan konkreettisina kokemuksina olivatkaan. Tämän tarkoituksena oli saada aikakauden ihmiset pelkäämään syntiä ja ennen kaikkea sitä mitä voisi tapahtua jos helvettiin joutuisi; heille se olisi siis erittäin todellinen ja mahdollinenkin kohtalo.

Tuona aikana pohdittiin myös sitä minkälaiseen asemaan Kristuksen kuolema oli asettanut Saatanan , sillä omalla kuolemallaanhan Jeesus oli lunastanut ihmiskunnan pelastukseen. Päätöksenä tämän jälkeen oli se että Kristuksen kuolemalla ei ollut helvetin valtakuntaan ja sen herraan minkäänlaista vaikutusta vaan hän eli mitä suurimmissa voimissaan kiusaten perisynneillään Keski-aikaisia ihmisiä minkä kerkesi. Keski-aikainen ihminen odotti suuresti aina kirkollisista piireistä tavalliseen talonpoikaan maailmanloppua joka olisi pian tapahtuva; kun se ei kuitenkaan saapunut niin sen vanavedessä puhkesi joukko perustavanlaatuisia kysymyksiä kuolemanjälkeisestä elämästä. Yksi näistä kysymyksistä koski raamatun viimeistä tuomiota ja sitä minne ihminen joutuisi ennen sitä elämän ja kuoleman välimaastossa.

Kirkkoisä Augustinus vastasi kysymykseen yksinkertaisen tehokkaasti; ennen manalaa tulisi esikäsittely joka määräisi paikan joko taivaaseen tai helvettiin. Tämä vastaus vakiintui varmasti joissakin piireissä , mutta tavallinen kansa eli yhä uskossa siihen että viimeinen tuomio on suoraan tapahtuva prosessi jossa syntejä tai hyveitä ei pahemmin punnita. Oliko helvetti ja kiirastuli sitten ikuista ? Tähänkin löytyi kirkon oppineilta ratkaisuja kahteen suuntaan; Origeneksen näkemyksen mukaan helvetti oli tilapäinen kiirastuli josta huolimatta jokainen pelastuisi lopulta ja Augustinus jakoi ainoiksi taivaaseen lähtijöiksi ne jotka kuuluivat kirkkoon. Loput joutuivat siis helvettiin , oli sitten kyse vastasyntyneestä lapsesta tai mistään muustakaan.

V. 1543 kirkolliskokous sitten päätti vihdoinkin helvetin olevan ikuista. Tämä nosti pintaan kysymyksen siitä minkälainen tuo värikkäästi kuvattu tuskan ja kärsimyksen tyyssija oikeastaan olikaan , ja minkälainen hierarkia siellä vallitsikaan. Alkukristittyjen käsityksen mukaanhan , joka hyvinkin paljon mukailee Keski-aikaisen kirkon oppeja , paholainen ja helvetti olivat jumalasta erillisiä entiteettejä jotka edustivat pahaa ja taistelivat jatkuvasti jumalan hyvyyttä vastaan. Paholaisen fyysisestä olemuksesta oltiin myös suhteellisen yksimielisiä tässä vaiheessa; kyseessä oli ainakin 1,6 kilometriä pitkä maanalaisen helvetin syövereissä asuva demoni joka omasi siivet. Näiden siipien kärkiväli oli reilusti yli seitsemän metriä. Seksuaalisuus sidottiin myös vahvasti paholaiseen ja siksipä esim. tuon ajan piirroksissa paholainen saattoi omata valtavan ammottavan suun nivusissaan sukuelimien kohdalla kuvaten jonkinlaista likaista himoa ja perisyntiä.

Tällaiset mielikuvitukselliset kuvaukset saatanasta olivat äärimmäisen arvokkaita tuon ajan papeille. Nimittäin mitä hurjempia ja säädyttömämpiä kuvauksia helvetistä ja sen kertomuksista saarnamies keksikään ja sai sisällytettyä saarnoihinsa , oli menestys yhtä suurta niin kirkon hierarkiassa kuin sen ulkopuolellakin. Helvetti aiheena oli jo tuolloin huomattavasti kiinnostavampi konsepti verrattuna taivaaseen ja paratiisiin josta oli muutaman luontomaisemakuvauksen ohella hyvin vähän materiaalia. Paratiisi ei noussut kovinkaan kiinnostavaksi taideteoksienkaan aiheeksi kunnes vasta Renessanssin aikana jolloin värikkäämpiä kuvauksia taivaasta toteutettiin esimerkiksi maalauksien muodossa.

Saatanalla oli myös kuvausten mukaan apureita , "pikkuperkeleitä" tai Demoneita jotka myöskin sisältyivät helvettiin. Niiden tarkkaa määrää ei aluksi tiedetty kunnes vasta Keski-ajan lopulla "oppinut" Alfonso Destina laski niiden määrän toistaiseksi tuntemattomin keinoin. Vastauksena oli hätkähdyttävät 133 336 668 pikkuperkelettä. Eräiden varovaisten laskutoimitusten mukaan tuon ajan ihmisväestö olisi ollut paitsiossa vedonlyöntisuhteella 1:4 paholaisen apurien lukumäärään verrattuna.



Näkyjä ja kokemuksia helvetistä

Nk. "vision literature" on Keski-ajalla vakiintunut teostyyppi joka auttoi huomattavasti helvettikuvan muodostumisessa. Se siis keskittyi teoksiin erilaisten uskonnollisten ihmisten unista koskien helvettiä ja erilaisia näkyjä. Mm. Pyhä Birgitta liittyy tähän teostyyppiin hyvinkin vahvasti.

Tunnetuimpia helvetinkuvauksia omaavia Vision literature - teoksia on varmastikin "the vision of Tundal". Se on kertomus nuoresta Tundal - nimisestä munkista joka hyvinkin pitkälti käy läpi kaveriporukkansa kanssa kaikki mahdolliset synnit ennen päätymistään koomaan ja nähden unen matkastaan helvettiin. Juuri kuvaukset helvetistä ja saatanasta ovat tässä teoksessa todella värikkäitä ja tarkkoja. Hyvä on myös huomioida että juuri tässä Tundalin mallin helvetissä oli vastoin entisiä käsityksiä osastot jokaiselle eri syntiin syyllistyneelle Danten jumalaisen näytelmän tapaan. Vision of Tundal oli jo omanakin aikanaan harvinaisen suosittu teos ja sen painoksia myytiin jo keski-ajalla loppuun lähes heti.

Tarinassa Tundal matkustaa alasti helvettiin ja tapaa mm. sillalla vuohen jonka hän tovereineen varasti naapuriltaan ja söi sen kovinkin ahnaasti. Myöhemmin Tundalille selviää myös että helvetissä on erityinen osasto nunnille ja papeille jotka ovat syyllistyneet rankkoihin synteihin. Tässä osastossa nämä syntiset kiehuvat valtavassa ulostejärvessä jonka päällä leijailee suuri , musta helvetinlintu. Tämä lintu sitten aina ruikkailee järveen lisää "vääntöä" sen mukaan kun on tarpeen.

Tämän jälkeen olennaisin kysymys onkin se kuinka todellisena paikkana helvettiä oikeastaan pidettiinkään Keski-ajalla ? Hyvinkin todellinen paikka se oli aikalaisille kirkon varsin toimivan ja yksipuolisen propagandakuvan rakentamisen ansiosta. Epäilemättä siihen uskottiin kovinkin sokeasti lukuunottamatta 1100 - luvulta löydettyä tarinaa "Aucassin et Nicolette". Kyseinen kertomus käsittelee nuoren miehen rakkautta nuorta naista kohtaan joka johtaa helvetin pelon vähättelyyn. Tarinan päähenkilö toteaa mielummin menevänsä helvettiin sillä sinne joutuvat kaikki rikkaat ja kauniit , eli toisin sanoen turhamaiset syntiset.

Nämä Tundalin helvetin kuvaukset säilyivät samanlaisina aina 1700 - luvulle asti valistuksen aikaan. Tällöin rationalismin voitto uskonnollisista totuuksista oli jo tosiasia ja se mm. johti siihen että entisen kaltainen kuva helvetistä alkoi murentumaan. Kirkkoisä Augustinuksen rajut kuvaukset kadotuksesta ja helvetistä vesitettiin tuon ajan hengessä filosofi Diderótin toimesta liian mahdottomina ja suorastaan typerinä.

Helvetin ja paholaisen perimmäisin tarkoitus

On selvää että kirkko halusi näinkin voimakkaiden uskonnollisten symboleiden käytöllä varmistaa itselleen lisää valtaa. Kuitenkin toinen pääasiallinen kysymys jonka voisi tästä esittää on epäilemättä se että miksi juuri länsimainen ihminen koki tarpeekseen loihtia kokoon käsitteen helvetistä ja viimeisestä tuomiosta ylipäätäänkään ? Tämähän nimittäin pohjaa juurensa selvästi jonkinlaiseen itsesyytökseen ja tutkiskeluun sekä tarpeeseen rankaista itseään.

Mistä se sitten kumpuaa ? Ilmeisestikin siitä että länsimainen ihminen omaa isomman omantunnon kun se lopulta tajuaakaan. Kompensoimme ilmeisestikin jonkinlaista syyllisyyttä tekemistämme vääryyksistä joka taas muodostaa tärkeän osan identiteettiämme. Kenties saatana ja konsepti helvetistä on alitajuinen yritelmä saada jonkinlaista itsensä rankaisua aikaiseksi ihan tarinoissakin.

Viimeiset 28 päivää

Tänään se yleisen historian luentosarja sitten jatkui.

Eli takana on sitten jälleen se mitä raskain 12 tunnin työpäivä. Onneksi kuitenkin se ei ollut yhtä raskas kun jokunen viikko sitten sillä tällä kertaa sain itseni niin henkisesti kuin ruumiillisestikin orientoitua siihen mitä tuleman piti. Luento käsitteli tällä kertaa keskiaikaa sekä jumalakäsityksen , taivaan ja helvetin sekä myyttien syntyä.

Aiheet olivat tällä kertaa entistä kiinnostavampia ja jäimmekin suorastaan kiintoisaan kohtaan - paholaiskuvan muodostumiseen ! Juu , eli kyseessä on nyt näinkin jännittävä aihe siitä miten Katolinen kirkko muokkasi raamatun varsin vaisusta taivas ja helvettikuvasta mitä värikkäimmän välineen propaganda-aseeksi ja pelotukseksi kansalle. Pirukin on itse asiassa Paavin ja kavereiden keksimää "hyvää matskua" kansan pelotteluun.

Kunhan viikonloppu on ohitse niin lupaankin jossain vaiheessa tehdä ihan tänne Blogiini jonkinlaisen yhteenvedon juuri tuon kyseisen luennon muistiinpanoista koskien tätä (toivottavasti) kiinnostavaa aihetta. Ja aivan samahan se on että kiinnostaako tämä teitä , hyvät lukijat , sillä minunhan blogini tämä on aina ollut ja saan postailla tänne vaikka miljoonittain kaksoispisteitä jos huvittaa. Ja jos teitä ei huvita , niin soveltakaa "then get the fuck out !!" - sanontaa itseenne.

Muuten päivä oli aika samanlaista harmaata massaa kuin ennenkin; apatiaa , väsymystä ja yleistä harmautta todella pimeään vuodenaikaan sekoitettuna. Eli tässähän tämä varsin piinan täytteinen maallinen vaellus kohti lopullista kaitselmusta etenee. Paikallinen saarnamies pölisi aamuradiossa siitä kuinka elämme juuri nyt vuoden pimeintä aikaa ja kuinka se aiheuttaa kamalan paljon väsymystä ja ennen kaikkea hirvittävää masennusta ! What else is new ?

Luin tänään koulussa erään tehtävän ohessa "aseistakieltäytyjäliitto" - nimisen järjestön sivuja. Kyseinen porukkahan kutsuu itseään "antimilitaristeiksi" ja he mm. raportoivat totaalikieltäytyjien kohtaloista Suomen oikeusjärjestelmän syövereissä ja levittävät sanomaansa mitä erilaisimmin keinoin. No , kuitenkin , syy miksi mainitsin tästä tutustumishetkestäni oli se että kun selailin sivustoa niin nuori Oululainen maantieteen opettajamme ilmaantui taakseni ja kysyi kovaan ääneen että "mitää se XXXXXXXX siellä oikein tommoisia katselee ?!". Totesin hihitellen että kyseisen järjestön linkki oli tehtäväsivustolla ja ajattelin katsoa sen. Nainen totesi minulle hihitellen takaisin että "ihmeen pitkätukkia".

Olen saanut hänestä kovinkin positiivisen kuvan ja taidanpa jopa myöntää että hän epäilemättä kuuluu lempiopettajiini tuossa laitoksessa. Hän omaa rennon ja selkeän tyylin opettaa. Ei voi kuin antaa plussaa..

Anyway , abstraktin ajatteluni pysähtyneisyystilassa en aio enää heittää näitä juttuja vähään aikaan nk. "hatusta" vaan aion organisoida itselleni tässä ja nyt jonkinlaisen luentosarjan siitä mitä on luvassa seuraavissa postauksissani:

1. Paholaiskuvan muodostuminen Katolisen kirkon toimesta ja siihen johtaneet syyt

2. Jonkinlaista jouluasiaa

3. Kiinalainen Song-dynastian aikainen "kultainen lilja" - ilmiö

4. Virallinen vuoden päättöpostaus (sisältö vielä päättämättä)


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin jäämme odottelemaan jatkoa mitä herkullisin suin..

Insomniac's disease

I've been having real trouble on trying to sleep lately. Last night I slept for about two hours and a few minutes to go with it. Then I just layed in bed instead of trying to get some sleep.

It's a really shitty little disease I've caught here. And the thing that really scares the socks off from my feet is that I really don't know why it started in the first place. It has just gradually worsened.

The way it goes for me on a 'regular sleepless night' is that I usually go to bed around 00:25 AM and just lay there while desperately trying to get some sleep. There's just too much work to do for me in order to be able to get to bed earlier. Luckily I haven't developed those eerie red eyes yet that are like constantly staring at something and bloodshot. I wish I could sleep like the normal people , but somehow I've found it increasingly difficult lately. My sleep-rhythm must be really messed up.

I don't have the energy to write about the independence day either. All I can say in the most toned-down , calm and focused manner is that it's over and I'm very glad for it. The television once again aired the tired old "Tuntematon sotilas" - movie from the 50's and the conscripts marched in a parade that took place in Lahti. The president also held her annual "Linnanjuhlat" ("President's reception party") where the cream of the crop in this country along with government officials and the like were invited to.

All of the independence days in this country have been the same for the last twenty years or so. The weather is shitty and the television airs the older version of Tuntematon sotilas. I'm so very tired of this mediocre way of life in this country and the way it manifests itself here. I am a person that needs a bigger variety of things , I've just understood it. And what this country has to offer for me has long ago depleted. I also skipped a few lectures today in order to be able to get some sleep.

Anyway, here's a good book tip for you people; Arundhati Roy's "God of small things". It's apparently a pretty good one about marriages and relationships in the Indian (not American-Indian !!) culture. I've been thinking about getting this one for Christmas , maybe. Let's see if I come across it during my travels.

Aattoja

Nk. "talviajan juhlapyhät" kuten huominen itsenäisyyspäivä ja sitä seuraava joulu ovat nykyisin minulle jokseenkin ikäviä tapahtumia. Viime vuosien aikana ne ovat vain olleet täynnä todella ikäviä sattumia ja vaikka mitä sontaa joka ei todellakaan ole muuttanut mielialaani paremmaksi.

Olen edelleen alleviivatun korostetusti sitä mieltä että joulu ja talvi itsessäänkin ovat vain mielipahaa ja negatiivisia kokemuksia tuovia entiteettäjä.

Kävin tänään koululla ja istuin lävitse perinteisen itsenäisyysjuhlan. Sen jälkeen kävin syömässä , ja täytyy sanoa että ruoka nyt kyllä oli erinomaista. Kyseessähän oli siis jouluannokset ja jopa suklaatakin tarjottiin. Sen jälkeen menin kotiin ja tässä minä nyt sitten istun.

En aio nyt kommentoida koko juhlan tapahtumia sen kummemmin.. Ne ovat nyt ohitse ja sillä selvä.

Kova Deltaforcelegioonalaisnopainnogainultimate - kova jätkäkö ?

Pari vuotta sitten ostin jostain päin Helsinkiä teoksen nimellä "Sahara: Palkkasoturi Per Andersson". Aloittelevana aiheesta kiinnostuneena lukaisin lävitse tämän teoksen muistaakseni tasan kahden päivän varoitusajalla. Olihan siinä jos jonkinlaista tarinaa Suomalaisen Per Anderssonin elämäntaipaleesta Ranskan muukalaislegioonasta Espanjan legioonaan ja mm. Kongon ja Nicaraguan sisällissotiin. Kyse oli siis elämänkerrasta ja eräänlaisesta selviytymistarinasta erilaisissa elämäntilanteissa joihin liittyi palkkasoturin hommia ja sopeutumisvaikeuksia esim. Suomalaiseen yhteiskuntaan.

Teos on koottu Per Anderssonin haastattelujen pohjalta Filosofian maisteri Petri Sarjasen toimesta. Se etenee kronologisesti Anderssonin nuoruusvuosista Suomessa aina Ranskan muukalaislegioonaan liittymiseen asti ja siitä hamaan tulevaisuuteen. Minusta ainakin oli todella kiintoisaa lukea näistä kokemuksista nimenomaan tavalla jolla teos on koottu; se antaa äänen suoraan Anderssonille itselleen kokemuksiensa purkamisessa.


Lähdekritiikki

Viime kappaleen suorastaan positiivisten lausuntojeni jälkeen on ikävää ottaa esille näissä palkkasoturien "elämänkerroissa" usein toistuvan ongelman joka on vaivannut ainakin Kyösti Pietiläisen teoksia "Luca Moconesin" Mostarin tien liftarien ohella. Usein nimittäin puhutaan siitä kuinka monilla varsinkin Ranskan muukalaislegioonan kokemuksia omaavilla teoksensa julkaisijoilla saattaa rivien väliin lipsahtaa hieman kokemuksia jotka ovat totuuspohjaltaan hieman hämäriä mutta siitäkin huolimatta tarpeellisia kirjan sisällön värittämiseksi. Tämä piirre on saanut suuren yleisön kyseenalaistamaan kokonaisten teosten paikkaansapitävyyden ja uskon että kaikista tyylipuhtaimmissakin Suomalaisten palkkasoturien elämäntarinoissa on epäilemättä mukana ainakin hiukan näitä kalajuttuja joista legendat syntyvät.

Yleensä varsinkin Ranskan muukalaislegioonaan liittyvät teokset ovat otollista maaperää tekijänsä sankaritarinoille joita ei kuitenkaan välttämättä pystytä koskaan todistamaan. Anderssonin teokseen pätee mielestäni sama sääntö; varmasti tapahtuvat ovat pääpiirteiltään tosia , mutta niitä on hyvinkin varmasti väritetty ainakin osaksi. Uskon että itse Per Andersson ei tuskinkaan välitä minunlaisteni ihmisten kritiikistä tätä teosta kohtaan koska kaikkihan tuon teoksen tapahtuvat ovat ihan fyysisestikin luettavissa hänen ihonsa arvista ja kasvojen ahavoituneista piirteistä. Minulla ei siis varmaankaan olisi edes oikeutta kritisoida hänen teoksensa todenperäisyyttä siviilitaustani perusteella , mutta koen kuitenkin tarpeelliseksi huomauttaa että muutama kappale hänen teoksestaan kyllä pistää pahasti silmään hiukan enemmän kuin tarpeeksi ristiriitaisena.

Kappaleessa "Yli rajan" Andersson kertoo värväytyneensä ilmeisesti Yhdysvaltalaisen palkkasoturijärjestön riveihin paettuaan Espanjan muukalaislegioonan palvelusta. Tämä järjestö koulutti hänestä jonkinlaisen viidakkosodankäynnin asiantuntijan ilmeisesti CIA:n tiloissa. Andersson mainitsee että kouluttajinaan hänellä oli "maineikkaan Delta force - erikoisjoukon miehiä". Tämä kalskahtaa aika rajulta ottaen huomioon että kyseinen salaisista salaisin yhdysvaltain erikoisjoukkojen kokoonpano tuskinkaan sotkeutuisi palkkasoturitoimintaan kovinkaan mielellään. Kyseinen joukko-osasto ainakin kuuleman mukaan myös värvää miehiä ainoastaan yhdysvaltain asevoimien sisältä ja harvoissa tapauksissa erikoistaitojen perusteella ulkopuolisia.

Kuitenkin Per Andersson väittää kuuluneensa järjestöön ja saaneensa siitä jopa hihamerkin (!) jolla tunnustaa arvonsa. Seuraavana on lyhyt katkelma juuri tästä tapahtumasta;

"Koko koulutuksen ajan käytimme steriilejä maastopukuja , joissa ei ollut minkäänlaisia joukko-osasto tai kansallisuus-tunnuksia. Asuun kuului lisäksi sininen liina , otsanauha. Kurssin loputtua meille jaettiin Delta Forcen hihamerkit: mustalla pohjalla hopeinen salamakolmio, takana kahvallaan oleva pistin."

Niin, tämä Anderssonin kuvaama hihamerkkihän on tuttu mm. Novalogic - yhtiön Delta Force - pelisarjasta. Käsittääkseni sen oikeellisuutta virallisen Delta force - ryhmän "logona" ei ole koskaan pystytty todistamaan. Se saakin minut epäilemään kovinkin suuresti juuri tämän kappaleen sisällön oikeellisuutta jo ylipäätäänkin sen pohjalta että vähäisten , vahvistamattomien kuulopuheiden ja tiedonjyvien mukaan koko järjestö ei pahemminkaan värvää miehistöään Yhdysvaltojen ulkopuolelta. Kokelaat tulevat 99 % maan asevoimien sisältä; en siis suoraan sanoen usko että Andersson olisi kuulunut tähän maagiseen 1 % ryhmään.

Kenties haastattelun tekovaiheessa "nälkä kasvoi syödessä" ja kokemukset saivat mitä edullisempia kulkureittejä aina isompiin ja kovempiin tapahtumiin josta sitten ammentaa lisää materiaalia teokseen. Uskon että näin tässä on varmastikin voinut käydä.

Loppuvetona voidaan siis sanoa että Per Anderssonin teos on ainakin ensimmäiset Ranskan ja Espanjan muukalaislegioonaa käsittelevät kappaleet huomioonottaen viihdyttävää luettavaa. Tarinat Algeriasta ja siellä suoritetuista operaatioista ovat todella kiintoisaa materiaalia siitä huolimatta että loppupuolen kappaleet saavatkin ilmeisesti ilmaa siipiensä alle hieman keksityistä tapahtumista. Luokittelisin kirjan siis samaan ryhmään muidenkin Suomalaisten palkkasoturien kirjoittamien teoksien ohella. Ne ovat epäilemättä pääpiirteiltään tosia , mutta väkisinkin on mukaan lirahtanut testosteronin värittämiä sankarikuvauksia joiden todenperäisyyttä tuskin koskaan saadaan selville tekijän vakuutteluista huolimatta. Ymmärrän toki myös tällaisen materiaalin sisällyttämisen teoksiin; viihteeksihän nämä on tehty juuri meille tavallisille veronmaksajille asuntolainoinemme ja äitiys-, sekä isyyslominemme. On vain johdonmukaista kirjoittaa nk. "vapaasta elämästä" ilman yhteiskunnan ja perhesuunnitelmien kahleita mitä hurjimpia tarinoita siitä kuinka ulkopuolella elämä on kovaa mutta vapaata. Vaimokaan ei voi estää kaljoille tai sisällissotaan lähtöä.

Elokuva-arvostelu: Tears of the sun

Ohjaaja Antoine Fuquan vuonna 2003 ohjaama toiminta-elokuva "Tears of the sun" kulkeutui lyhyen etsinnän jälkeen käsiini ja tässä olisi nyt sitten mielipiteitäni sen katselukerran jälkeen.


Eli kyseinen teoshan on valmistunut kaksi vuotta äärimmäisen suositun Black hawk down - elokuvan jälkeen. Näkisin että Tears of the sun ainakin osalti jäljittelee BHD:n tunnelmaa ja yleistä tarinankerrontaa huolimatta siitä että aiheet ovat jokseenkin erilaisia sillä molemmissahan Amerikkalaisia sotilaita joutuu kovien taisteluiden keskelle täysin itselleen vieraassa maassa ja kulttuurissa. Pieleen menneestä operaatiosta nousee helvetillinen eloonjäämistaistelu jossa kaveria ei jätetä ja luoteja ei säästellä.

Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen , SEAL - teamin , iskujoukko lähetetään Nigeriaan hakemaan kourallista Amerikkalaisia siviilejä pois raaistuvan sisällissodan tieltä. Joukkoa johtaa taisteluissa kouliintunut luutnantti AK Waters (Bruce Willis) jonka koulutukseen kuuluu mainoslauseen mukaisesti olla "välittämättä tunteistaan ja aina noudattaa käskyjä". Kun Amerikkalaiset sitten löytävät tiensä pieneen kylään jossa heidän pääasiallinen pelastettavansa , tohtori Lena Hendricks (Monica Bellucci) majailee , saadaankin kokea hirvittävä käänne. Nimittäin Hendricks ei haluakaan lähteä minnekään ennenkuin kylän siviiliväestö viedään turvaan maan rajojen taakse. Waters suostuu lopulta pienen moraalisen ja eettisen kamppailun jälkeen toimittamaan pakolaiset Nigerian naapurivaltion rajalle ryhmänsä kustannuksella. Alkaa siis jännittävä ja lohduton matka pitkin viidakoita kapinallisarmeijoiden jahdatessa koko sakkia ympäri etnisiä puhdistuksia , petollisia kaksoisagentteja pakolaisten keskuudessa puhumattakaan Amerikkalaisten sotilaiden omista näkemyksistä operaation oikeellisuudesta.

Täytyy ihan alkuun sanoa että mikään Black hawk down'han tämä ei ole. Se ei omaa ihan samanlaista tunnelmaa puhumattakaan näyttelijäsuorituksista tai taisteluiden intensiivisyydestä. Kuitenkin BHD:n tunnelmaan , kuten aikaisemmin jo totesin , on pyritty mm. etnisellä musiikilla ja erilaisilla maisemakuvauksilla. Muiden roolihahmojen näyttelijäsuorituksista minulla ei oikeastaan ole mitään negatiivista sanottavaa sillä jokainen heistä hoitaa roolinsa sotilaana ihan erinomaisesti; kaikki tottelevat käskyjä ryhmänjohtajaltaan vaikkeivat ihan sitä ylintä porrasta tottelisikaan.

Uskoisin että tässä on haettu jonkinlaista yksilön moraalisten ja eettisten arvojen uudelleen määrittelyä perusjuonena. Kun Amerikkalaiset näkevät Nigerialaisten hirvittävän sisällissodan ja tutustuvat suojaamiinsa pakolaisiin he itsekin saavat palan ihmisyyttään takaisin ja niinpä koko sotku ei olekaan enää mikään kaukainen uutissähkeen aihe vaan jotakin ihan käsinkosketeltavaa. Jokainen sotilas reagoi eri tavalla tilanteeseen mutta kaikki kuitenkin jatkavat mielipiteistään huolimatta Watersin johdolla tehtäväänsä.

En voi väittää ettäkö kukaan muista näyttelijöistä suorituksissaan olisi mitenkään erittäin huono lukuunottamatta ehkä Mr. Willisia. Kaikki hoitavat suorituksensa ihan kiitettävästi lukuunottamatta Bruce Willisia jonka henkilöhahmon suoranainen ilmeettömyys missään tilanteessa hieman huvittaa ja saattaa jopa kummastuttaakin. Muuten kaikki iskujoukon jäsenet omine persoonallisuuksineen ovat kuitenkin aika erinomaisia vaikka ehkäpä tiettyjä , arvattavia stereotyyppejä voidaankin nähdä.

Koko elokuva alkaa luisumaan pahasti oikeastaan vasta loppuvaiheilla kun toiminta alkaa. Silloin sen selvät Amerikkalaisen toimintaelokuvan kliseét ja puutteellisuudet avautuvat. Ensimmäinen tunti elokuvasta on siis ihan nautittavaa kamaa sen lisäksi että toimintakaan ei nyt ole kun vasta ihan lopussa todellisuuden rajoja koettelevaa.

En kutsuisi tätä huonoksi elokuvaksi. Sen selvät vahvuudet ovat sen tiukassa tunnelmassa ja useimpien näyttelijöiden suorituksissa. Itse pääosan esittäjästä en kuitenkaan menisi takuuseen. Tämä on siis tiivistettynä selvää Sunnuntaipäivän viihdettä upeilla erikoisefekteillä ja mediaseksikkäällä aiheella; se kuitenkin vaatii jotakin aivan muuta kohotakseen BHD:n tasolle.



Pisteet: 8 / 10

Tähdet: * * * / * * * * * (3 /5)

Tärppejä ja verkkareita

Tänään oli historiallinen päivä erään kouluaineen merkeissä. Saavutin nimittäin parhaimman koskaan saavuttamani arvosanan siinä ja sen johdonmukaisuutta jopa kehuttiin.

Luulette todellakin että tein parhaani , vai ? Eikä. Tässä sattui nyt tapahtumaan lähinnä vain ja ainoastaan nk. "tärppi". Tuo termi on yleisesti koearvostelijoiden pelkäämä osoitus siitä että joku kokelas/opiskelija on todellakin saavuttanut erittäin korkean pistemäärän sekä kehumiset aiheeseen johon hän on kyennyt jo alusta aikaisemmin valmistautumaan. Aihe on siis ollut jo tiedossa sen ohella että siitä on ollut jo jonkinmoista tietoa ennen kirjoitusta.

No näinhän minulle juuri kävi; aihe josta kirjottelin oli juuri kuin räätälöity minun näkökannoilleni. Aiheena nimittäin oli miettiä Suomen nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää ja sen mahdollista seuraajaa , nimittäin palkka-armeijaa. Oliko se tarpeellinen vaihtoehto vaiko vain jotakin mitä me olimme repineet mukaamme muusta EU - maiden vapaamielisistä suhtautumistavoista ?

Ha-ha ! Aihe oli niin selvä että niin selvää aihetta ei koskaan ennen ollut isketty eteeni. Kirjoittelin siis tämän ainutkertaisen nk. "voittaja-aineen" huolella ja tarkoin laskien jokaisen argumentin ja vasta-argumentin olin itsekin lopulta tyytyväinen. Tai ainakin jokseenkin tyytyväinen sen sisältöön sillä kirjoitusasusta ja oikeinkirjoituksesta nyt ei koskaan ole kannattanut minun tapauksessani pahemmin keskustella. Aine palautettiin jokunen viikko sitten ja tänään sitten saimme ne takaisin.

Tulokset olivat lupaavia sillä opettajamme kertoi että juuri aiheesta 25 (josta mm. minä kirjoitin) oli häneen eteensä kulkeutunut lähinnä vain kahdenlaisen mielipiteen omaavia aineita. Toisessa palkka-armeijaa puolustettiin ja toisessa sitä sitten vastustettiin. Opettajani luki siis meille esimerkkejä niin puolesta kuin vastaankin aineesta.

Aineitani ei koskaan ole luettu ääneen vaan lähinnä niitä on moitittu huonoiksi , kelvottomiksi , kieliasultaan heikoiksi , epäjohdonmukaisiksi , asiasisällöltään köyhiksi ja vieläpä kaiken muun lisäksi "liikaa palikkakieltä omaaviksi". Tällä kertaa niin ei nyt kuitenkaan käynyt , vaan minulle sanottiin että mielipiteesi oli ilmaistu selvästi ja johdonmukaisesti ja argumentaatio oli mahtavaa. Kielivirheitä kuulemma kyllä esiintyi vaikeaselkoisen käsialan johdosta mutta muusta ei sitten ollutkaan valittamista. Olin ihmeissäni kun pistemääräni olisi riittänyt kerrankin Eximiaan.

Ihmetys kuitenkin vaihtui pian kylmien realiteettien tajuamiseen; aihe oli vain ollut tuo arvostelijoiden suuresti pelkäämä tärppi , ja senpä johdosta johdonmukaisuutta ja argumentaatiota oli riittänyt vaikka muille jakaa. En siis oikeastaan ollut saavuttanut mitään kovinkaan erikoista , sillä myönnettäköön että huomattavasti suurempi saavutushan tuo olisi ollut jos olisin saanut yhtä henkevän tuotteen aikaiseksi esimerkiksi Baletin tai kvanttifysiikan historiasta. Eli toisin sanoen aiheista josta tiesin hyvin vähän. Nyt kuitenkin eteen iski niin tarkalleen räätälöity aihe vain ja ainoastaan minun mieltymyksiäni silmälläpitäen , että hyvien arvosanojen saamista ei voinut estää.

Huvittavana sivukäänteenä sain jopa yhden (1) pisteen enemmän kuin eräs tuntemani opiskelija jonka on aina lähes automaattisesti saanut parempia arvosanoja tästä aiheesta kuin minä. Noh , "kerran näinkin päin" sanon minä ja poistun taka-vasemmalle.



Miten verkkarit liittyvät "päivän epistolaan" ?

Luulitteko että minä unohdin tämänkin aiheen ? No enpä tietenkään; vaihdoin vain tilalle enemmän uuteen aiheeseen sopivan väliotsikon.

Eli tänään tilattiin tyylikkäät nk. "Abi-verkkarit" joiden tilausluettelo nyt sitten vihdoinkin saapui. Kuitenkin aidon Linnakoski-hengen mukaisesti kataloogeja oli tullut vain yksi ja sitä haluavia vähän yli 200 henkilöä. Niinpä se oli sovinnon merkiksi asetettu toisen kerroksen aulan pöydälle josta sitten valtavat joukot asianomaisia henkilöitä halusi sitä sitten katsella. Uskon että kaikki eivät vieläkään ole lukeneet kyseistä kataloogia tilauksiensa varjossa sillä sitä haluavia on vain yksinkertaisesti niin paljon.

Minä kuitenkin päätin , kerrankin , tehdä aloitteen ja iskeä ensiksi. Niinpä odottelin että suhteellisen suuri joukko minua lyhyempiä tyttöjä alkoi selailemaan kataloogia; kykenin pituuteni ansiosta katselemaan katalogia heidän päidensä yläpuolelta. Varmistin vain että verkkarini , jotka eivät eräiden toverieni ehdotuksista huolimatta kuitenkaan olleet sopivia minulle vaaleanpunaisina , lähtivät tilaukseen.

Tämän vuoden logo ei kyllä ole yhtä pureva kuin esim. viime vuoden. Se on liian abstrakti ja epäselvä kuva jonkinlaisesta nk. "Demoni-hahmosta" jonka yläpuolella lukee suvereenisti että "Takabiru 2006". Viime vuoden "Kabina 2005" oli kuvaltaankin huomattavasti asiallisempi ja rajoja rikkovampi kuin tämä 2006 - vuoden. Jäämme siis odottamaan virallisten vaatetuksiemme saapumista suurella , tai vähemmän suurella , innolla.

Sota apatiaa vastaan

Viime aikoina olen ollut hieman tylsistynyt muutamissa kouluaineissani. Suorastaan voisi sanoa että opiskelumotivaatio on kaikonnut aika pahastikin ja muutamista aineista on tullut nk. "ikäviä pakkoja" joita on täytynyt vain käydä saadakseen joitakin "ansioita" kokoon.

En vain ole jaksanut keskittyä aineisiin jotka eivät minun mielestäni ole olleet tärkeitä. Niinpä olen lähinnä vain oleillut "koulun penkillä" ja yrittänyt kovastikin estää itseäni vaipumasta liian syvälliseen ahdistuksen ja masennuksen tilaan. Se nimittäin on tärkeintä koska asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen ja aineet jossa olen ottanut nk. "lunkisti" eivät todellakaan ole olleet prioriteettilistani kärjessä. Muutenkin talven todella synkkää ja ahdistavaa tunnelmaa , kuten esimerkiksi joulua , on täytynyt torjua mahdollisimman tehokkaasti.

Eilen kävin muuten tekemässä sen yleisen historian peruskurssin tentinkin. Näin jälkeenpäin sanottuna olisi varmasti pitänyt lukea siihen huomattavasti enemmän (mm. tenttikirjan lukeminen määrättyyn kohtaan asti olisi varmasti auttanut , ha-hah !) mutta optimaalisimmissa olosuhteissa sattuu nimittäin olemaan niin että sen kirjan lukemiseen jää yleensä ruhtinaallisesti aikaa ennen tenttiä. No nyt kuitenkin ei enää jäänyt vaan kaikki aika meni aivan muuhun. En siis ehtinyt lukea koko tenttikirjaa sivua (muistaakseni) 82 pitemmälle. Suosituksenahan oli että piti ainakin ehtiä sivulle 189.

Valitettavasti niin nyt ei kuitenkaan käynyt ja yritinkin paikkailla tilannetta lukemalla muutamia muita "historiallisia" muistiinpanojani useita tunteja ennen tenttiä. Menestys oli tässäkin varsin hätäisessä toimenpiteessä vaihtelevaa sillä niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti "korvastani yritettiin työntää sisään Sibeliusta". Lieviä keskittymishäiriöitä siis oli. Varsinainen koe oli sitten vielä kamalampaa kokemusta vailla oleva murhenäytelmä jossa eteemme iskettiin paperi jossa oli mm. näinkin "helppoja" kysymyksiä:

1. Mitkä olivat ihmisen ja kulttuurin merkittävimmät muutokset keräilijä- pyytäjästä antiikin aikaisten kulttuurien päättymiseen asti ja millä perusteella ?

2A. Suurten imperiumien tuhoutumiseen vaikuttaneet keskeiset sisäiset tekijät Sargon 1:sen suurimperiumista (n. 2300 ennen ajanlaskua) Rooman valtakunnan tuhoutumiseen n. 500 jälkeen ajanlaskun.

2B. Miksi Islamista tuli maailmankulttuuri mutta Kiinasta ei ?


Voi pyhä jysäys ! Kävikin sitten niin että juuri kaikki ne asiat mitä vähäiset lukemani n. 80 sivua käsittelivät eivät olleetkaan sisältyneet kokeeseen mukaan ! Sattuipa ikävästi , ajattelin. No , jotain konkreettista oli kuitenkin saatava paperille ja niinhän siinä sitten allekirjoittanut lähti kirjaimellisesti heittämään tarinaa paperille minkä jaksoi. Arvatenkin tulokseni tentistä eivät todellakaan tule olemaan kehuttavat , mutta opintoviikoistahan (nyk. "opintopisteet") tässä on kyse. Ikävää vaan tuntea itsensä niin kovinkin tietämättömäksi yhdessä lempiaineistaan (ja aiheistaan myöskin).

Sen jälkeen poistuin paikalliseen Citymarket - ketjun myymälään vähän ostoksille. Hain sieltä pelin nimeltä "Half-life: anthology" joka sisälsi tuon pelisarjan kaikki legendaariset osat samassa henkäyksessä. Aikanaan ilkeät merkonomi-veljekset lainasivat tuon alkuperäisen puoliintumisajan minulta mutta jättivät sitten viime kouluasteen vaihtuessa palauttamatta. No nytpä sain senkin takaisin ja elämä on ihanaa siitäkin huolimatta että taidan antaa tuon kokoelman ihanalle hanilleni ihan kohta. Minulla nimittäin on nuo lisä-osat mutta alkuperäinen , kuten joku teistä nerokkaista nk. "rivien välistä ymmärtäneistä" on saattanutkin ymmärtää , on ollut kateissa jo vuosia.

Tänään muuten autoin jonkun mummon kadun yli. Ajatelkaapa ! Tein hyvän työn pitkästä aikaa eikä sekään tuntunut pahalta. Noh.. Nyt kuitenkin tulee taas se pakollinen loppulauseke:

Sota apatiaa vastaan jatkuu järkkymättömänä kokonaisuutena lisää voimiaan keräten ja jatkuvasti voimistuen lopulliseen iskuun penkkaripäivänä 16.2. jolloin lopullinen voitto on jo suorastaan käsin kosketeltavana !

Jatkakaa tekin , niin minäkin.

"Se pyörii sittenkin !" - Ptolemaios

Eilen oli hyvinkin erikoinen päivä jälleen kerran.

Pääasiallisesti päiväni koostui kahdesta tapahtumasta , tai oikeastaan kolmestakin. Ensimmäisenä menin Porvooseen täysin omasta ja vapaasta tahdostani viikonloppuna ja kiertelin enemmän tai vähemmän itsekseni ympäriinsä keskustaa ja sen lähialueita. En oikeastaan löytänyt kuin uudet Rannenauhat itselleni paikallisesta Sokoksesta , mutta se nyt ilmeisestikään ei ole kovinkaan tärkeää tietoa.

Minua aina toisinaan ottaa päähän mennä viikonloppuna johonkin paikkaan missä minut tunnetaan ja ottaa vieläpä se riski että mitä suuremmalla todennäköisyydellä tulen kohtaamaan muita jotka tuntevat minut. Tässähän asetelmassa ei tavallaan ole mitään vikaa pääpiirteiltään , mutta kun se tapahtuu "virallisen oleskeluajan" (lue: se aika mitä käytän normaalisti viikonpäivinä) ulkopuolella tulee usein tavattua kaikenlaisia tyyppejä kylän raitilla kehen ei ehkä silloin haluaisi tutustua.

Päästyäni kotiin juttelin tyttöystäväni kanssa kaikenlaisesta. Pääsimme itse asiassa "suoraan asiaan" vasta tuntien kuluttua ja hyvähän se oli. Suoraan sanoen , löysin aivan uusia puolia tuosta ihanasta neidistä huolimatta siitä että olemme olleet yhdessä jo aika kauankin aikaa. Uudet puolet olivat täysin positiivisia sillä minun täytyy myöntää , halusitte tai ette , että me molemmat olemme kokeilunhaluisia ihmisiä ja siksi tämä olikin todella positiivinen uutinen. Her will to experiment is certainly one of the reasons why I am so fond of her.

Kolmanneksi , sain varmistuksen siitä että joku todellakin vielä lukee blogiani muutaman muun ihmisen lisäksi. Tämähän on tavallaan hyvä asia vaikka olen ennenkin sanonut että kävijämäärillä ei pitkään aikaan ole ollut mitään väliä. Aion puhua tästä lisää kunhan ehdin, ainoana ongelmana kuitenkin on se että minulla näyttää tämän lisäksi olevan vielä muutamia asioita joita täytyy selventää koskien entisiä postauksiani sillä omastakin mielestä ne ovat tainneet jäädä hieman epäselviksi.

Vaihtoehtoinen sisäänpääsy

Jalkauduin bussista joka pysähtyi vihreänharmaan ja kulahtaneen bussikatoksen viereen sihahtaen tavalliseen tapaansa. Täysi pimeys peitti joka helvetin tienoon ja raitin. Oli siis pilkkopimeää kaukana siintävien moottoritien satunnaisten ajovalojen loistetta lukuunottamatta.

Olen nykyään ruvennut vihaamaan syksyä ja talvea. Ennen suorastaan viihdyin pimeässä ja kylmässä talvessamme , pidin jopa syksyn ruskasta ja sen tuomasta lopun tunteesta luonnon vihreydelle. Sen jälkeen kuitenkin aloin nähdä asioita niinkuin ne olivat: syksy on tavattoman apea ja täynnä kuraa , mutaa , maassa makaavia lehtiä ja kesän muistojen ja vehreän luonnon kuolemaa. Talvi taas on kylmä ja pimeä. Lumi on muutenkin vittumainen elementti. Jatkuva pimeys sekoittavat ainakin minun vuorokausirytmini joka saa kaiken tuolloin vaikuttamaan yhdeltä suurelta yöltä jolla ei yksinkertaisesti ole loppua. Kammoan tylsiä talvipäiviä jotka ovat niin aamuineen kuin iltoineenkin samaa pimeää sotkua jossa vuorokaudenajoilla ei ole mitään merkitystä. Aina on pimeää: oli sitten ilta tai aamu.

Nykyään arvostan ainoata oikeata vuodenaikaamme , nimittäin kesää. Sen lämpö ja vihreä yleisväritys keltaisine viljapeltoineen ja upeine kesäsateineen innoittavat minua ja auttavat itse asiassa pysymään opiskeluelämäni kaidalla puolella. Valoisuus on ehkäpä parhainta kesässä sillä silloin jokaisen meistä ei tarvitse potea kaamosmasennusta ja sitä luihin ja ytimiin iskevää kylmyyttä. Kesään kuuluu automaattisesti myös positiivisuus: koskaan en ole tuntenut itseäni yhtä levänneeksi ja rauhalliseksi kuin kesäisin. Kesä on jonkinlainen mielentila jota on vaikea ylläpitää ympäri koko vuoden ja josta yksilö tulee haaveilemaan silloin kun iljettävä talvi avaa ovet kylmyyden ja pimeyden ikuisuudelta tuntuvaan maailmaan.

No kuitenkin - takaisin tarinaan. Eli tulin bussista ulos ja kävelin tien vierustaa aina välillä katsellen taakseni ettei yksikään auto "vahingossa" ajaisi liian lähellä tien vierusta ja siten päätyisi lähinnä minulle varsin kivuliaaseen fyysiseen yhteentörmäykseen. Kävelin lyhyen pätkän takaisin pihalleni.

Tuolloin huomasin jotakin varsin ikävää: avaimet olivat jossain aivan muualla kuin housujeni taskussa jonne ne yleensä piilotin aina päivän ajaksi. Taputtelin itseäni hetken niin povitaskuni kuin housuntaskujenkin kohdalta mutten kuitenkaan löytänyt itselleni avaimia. Yhtälö "avaimet hukassa X povitasku/housujentaskut tyhjinä" tuotti minulle vastaukseksi sen että aamun kroonisessa kiireessä avaimet olivat jääneet talon sisälle. Kirosin hetken jonka jälkeen havaitsin myös sen että talossa ei ollut ketään kotonakaan , ja ottaen huomioon "ihmistyypin" joka pääasiallisesti kansoitti asuinpaikkaani , heidän ilmestymisensä lähiaikoina ei ollut kovinkaan todennäköistä. No minun nyt kuitenkin tarvitsi päästä talon sisälle ja mielellään mahdollisimman pian: päähäni pälkähti idea käyttää ihmisen perustaitoa , eli kekseliäisyyttä hyväkseni.

Tunnen itse asiassa vain muutaman todella kekseliään ihmisen ja niistäkin toinen on tyttöystäväni. Pohtiessani sisäänpääsyä taloon , muistin erään tempun jonka tyttöystäväni toteutti päästäkseen erään nimeltämainitsemattoman talon kattoluukusta sisään. Vaikka tuossa operaatiossa käytetty metodi olikin kelpaamaton minun tarpeisiini , päätin kuitenkin sen innoittamana keksiä jotakin omaa. Suunnitelma toimi sillä pääsin talon sisään "alakerran autotallin" kautta sen ovea hieman "sormeilemalla". Kumma kyllä , se toimi.

Toivottavasti hämärämiehet eivät keksi tätä ratkaisua..

Ensimmäinen tenttikirja , Vautsi-vau ja Ou-jee !!

Ihmisen elämässä on niitä lyhyitä mutta epäilemättä kauniita hetkiä joita voi sitten myöhemmin takkatulen valossa kutsua "elämän aikana saavutetuiksi etapeiksi". Uskoisin , että minä olen nyt erittäin lähellä sellaista: Hankin nimittäin ensimmäisen tenttikirjani.

Eli ensi viikon keskiviikkonahan tämä legendaarisiinkin mittoihin noussut "ensimmäinen tentti" nyt sitten on tapahtuva. Jännittääkö ? No eipä juurikaan sillä en ole vielä ehtinyt edes aloittaa tätä n. 400 sivun teosta maailmankulttuurin synnystä. Varmasti kuitenkin tulee jännittämään siitä huolimatta että tentin arvostelijana toimiva luennoitsijamme ei kuulemma ole siitä kaikista ankarimmasta päästä ja onhan tämä aihekin tottakai kiinnostava.

Viime viikonloppuhan meni kyseisen todella originellin ja erinomaisen luennoitsijan luennoilla istuessa. Hauskaahan se oli , kuten aikaisemminkin jo totesin , mutta jotenkin viikonloppuhan siinä noin ajankäytöllisesti meni ihan pieleen. Toivoisinkin että seuraavana viikonloppuna saisin nukuttua mm. univelkani pois sen ohella että ehtisin kerrankin käydä ulkona muutenkin kun suorittamassa "postilaatikolle ja takaisin" - pikajuoksun koiran kanssa. Minusta on suoraan sanoen tullut viime aikoina kotiini sulkeutunut työnarkomaani jonka vapaa-ajan riennot rajoittuvat ostos-tv:n satunnaiseen katseluun ja ikkunoista ulosvilkuiluun.

Tiesittekö muuten että minulla on itse asiassa neljä kirjaa luettavani ? Nyt sekin ikävä totuus muistui mieleeni varsin ikävällä tavalla sillä niitä omituisesti kertyy enemmän kuin tahtoisinkaan niiden kertyvän. Nälkä on selvästi kasvanut syödessä ja loppujen lopuksihan siihen on tukehduttu , kuten tässä nyt ihan konkreettisesti näette. Tehkääpä siis asioita kerrassaan ja ennen kaikkea erissä ettei käy huonosti ja joudu lannistumaan sohvan taakse potemaan maailman ja ihmismielen rajallisuuksien armotonta todellisuutta.

Hyvää illan jatkoa !

12 tuntia istumalihasten kestävyyttä

Viime päivät ovat olleet aika erikoisia.

Ensiksi tein normaalin kuuden tunnin päivän koulussa Perjantaina jonka jälkeen lähdin historian luennolle. Luennoitsijana oli Turun yliopistosta eräs FK Risto Hämäläinen jonka taidokkuus historian yleisten kysymysten käsittelyssä on ollut yksi suurimmista tämänhetkisistä kokemuksistani. Eli lyhennettynä kahta viimeistä päivää voidaan kutsua naurunsekaisen istumalihasten pakotuksen ja akateemisen tiedon virtaamisen huipentumaksi.

Hämäläisen luennoilla ei todellakaan tuijoteta kalvoja ja kopioida kaikkea mitä "taululle" kirjoitetaan. Siellä asiat havainnoidaan taidolla ja ennen kaikkea tuntemuksella. Tämä johtaa ainakin minun ajatuksieni pohjalta siihen päätökseen että Turun yliopistossa ei todellakaan ole tylsää vaan niinkin monimutkaiset asiat kun ne mitä käsittelemme voidaan tuoda esille yksinkertaisesti ja hauskasti. Olen kovastikin pitänyt hänen luennoistaan.

Onhan tässä nyt todellakin aikaa koulussa tullut vietettyä mutta hyvinhän se on mennyt. Meillä on ollut harvinaisen laaja käsittelykenttä tällä luennolla ja tenttikirjakin on jo määrätty. Ilmeisesti tentit toteutetaan jokaisen luentokerran päättymisen jälkeen joita on kaksi.

Myrsky jatkuu

Edellisen postauksen tapahtumista on nyt muutama tunti.

Helvetinmoinen myrsky jatkuu ja minä suoraan sanoen ihmettelen että miten on mahdollista ettei meiltä ole vielä mennyt sähköjä. Myrsky oli kuitenkin ennättänyt paiskata yläkerran parvekkeemme rippeet täysin paskaksi. Ja mikä ironista, yläkerran parvekkeen tuhosi jokunen vuosi sitten hyvinkin samanlainen myrsky kuin tämäkin kaatamalla pihallamme sijainneet kaksi monta kymmenmetristä kuusea suoraan talon päälle.

Selvisikö talo ? Selvisinkö minä ? No jaa , yli viikkohan siinä meni moottorisahan armotonta vinkunaa kuunnellessa kun nuo kaksi puuta pilkottiin ja talon ulkopuoli raivattiin edes jotenkin sopivaan kuntoon. Etupihallamme on itse asiassa vieläkin osa toisen puun runkoa muistuttamassa muutamisen vuoden takaisista tapahtumista. Epäilen pahasti että tuota parveketta ei tulla enää korjaamaan entiseen kuntoonsa minun oleskeluaikanani tässä osoitteessa. No offence.

Minä kuitenkin selvisin siitä viime vuotisesta myrskystä ihan hyvin. Vaikkakin olimme melkein päivän ilman sähköä niin totta puhuen se ei minua niinkään liikuttanut vaan pikemminkin helvetinmoisten kuusien kaatuminen talon päälle vitutti enemmän. Kyseiset kuuset hiukan vaurioittivat talon kulmaakin. So it isn't exactly heaven here , either.

No , minulla on nyt kuitenkin muutamia ihan hyviäkin uutisia; olen onnistunut hankkimaan erään kirjan jota olen etsiskellyt jo kaksi vuotta. Kyseinen teos on Arto Paasilinnan ensimmäinen , ja (tietysti) mielestäni paras nimeltään "Operaatio Finlandia". Se kirjoitettiin vuonna 1972 ja tarinaltaan sijoittui vuoteen 1977 jossa Ruotsin ja Suomen välillä käytiin sota. Asetelma , huolimatta jokseenkin humoristisesta toteutuksestaan , kiehtoi minua.

Yritin sen sitten hankkia ja hankkia. Sitä ei löytynyt mistään ja ainoat paikat josta sitä alkoi löytymään olivat sitten nettihuutokaupat jossa siitä haluttiin hyvinkin suolaista 70 Euron hintaa. Muutamat aikaisemmat kaupat möivät sitä 30 Euron hintaan , johon olisin hyvinkin voinut suostua , mutta ne menivät nopeammin kuin ehdin sanoa "Ruotsinlaiva". No , pitkällisen etsinnän jälkeen kuitenkin tämäkin odotus kannatti ja viime viikon lopulla löysin sitten eräästä nimeltämainitsemattomasta lähteestä tuon kirjan todella kelpoon hintaan; vain viisi euroa + postikulut. "Tartuin tarjoukseen".

Kunhan tuo kirja vihdoin kolahtaa postilaatikkooni aion lukea sen kerrankin ajatuksella lävitse sillä tätä ennen olen vain selaillut sitä mm. tyttöystäväni vaativan silmän alla joka on vähintäänkin ollut hieman vihastunut osoittamastani huomiosta enemmän kirjaa kuin hänen sulojaan kohtaan. No , voin kertoa että nyt sekin loppuu.

Tämän luettuani ajattelin muuten ruveta lukemaan Arto Paasilinnaa ihan tosissaan.. Lupaan pitää tämän blogin potentiaaliset lukijat ajantasalla siitä mikä tulee olemaan seuraava kirjahankinta tällä alalla.

"All busdrivers must fucking hang"

It's suicide trying to go out now.

Once again the Finnish weather has surprised me with it's utter shittyness. The wind and the rain mixed with the all-encompassing darkness typical of this time of the year has yet again produced quite a storm outside. If the cold rain doesn't completely paralyze you , then the extremely high wind will. This is the Finnish version of hurricane Katrina; slightly less lethal but quite a pain in the ass and neck anyway.

Just 15 minutes ago I was supposed to go to school. I dressed warmly and took an umbrella with me in order to be able to fight off at least a small amount of the shitty rain that aggressively fell on me without warning. I missed the two busses that were on their way to Porvoo since my umbrella - all of a sudden - "turned inside out" for the lack of a better term and I had to run to catch it as the wind got a hold of it. It seemed quite probable that I was going to be late. Late on a grand scale.

I remembered that occasionally there was a bus that was supposed to arrive at the bus stop at around 07:30. Despite the wind killing my umbrella and the cold rain falling on my face I still had some spiritual strenght left in me. So I stood there cursing silently.

The rainfall was so heavy that I wiped my face on the sleeve of my neckscarf at least twice. It was hard to just try and see in front of you not to mention the wind that shoved you backwards every single second. I couldn't see in front of me that well at all. I recognised a bus advancing several distances away. As it drove closer I lifted my hand in order to give the driver of the bus a signal to stop. Well , the driver did acknowledge the signal and pulled the bus to a stop RIGHT IN FRONT OF ME ! In other words , he almost drove over me and to top it all off , it wasn't even the right bus.

As the front door of the bus opened the driver started screaming at the black - clad wet pile holding a broken umbrella in his hand that was me. He demanded to know why the hell had I been standing in the middle of the road which I certainly hadn't done. He was very angry at me and as I noticed his somewhat uncalled-for burst of anger it also agitated me to a reaction. And unfortunately , my reaction to his reaction , in essence wasn't pretty.

I told the stupid bald son-of-a-bitch to go fuck himself. Obviously he wasn't too fond of the comment , but then again I hadn't liked what he had to say about me a few moments before , either. An eye for an eye , as the bible states.

So he drove off and I decided to call it a morning since I was quite wet already and needed to get indoors as quickly as possible. I have to admit that when I walked back home from that shitty bus stop I let out quite an amount of curses at rapid fire pace. I was amazed at the speed that my mouth could produce such verbal abuses.

13.11.05 -

Kello tulee reilusti yli viisi aamuyöstä. Olen tässä vielä koneen äärellä lähinnä sen takia että uni ei maistunut. Ja jos totta puhutaan , uni ei ole maistunut säännöllisesti melkein kolmeen päivään.

En tiedä tarkalleen että mikähän tässäkin on. Yleensä koeviikkojen jälkeen unirytmi on aina hieman sekaisin mutta nyt jotenkin tuntuu että systeemi on mennyt ihan päin honkia. En vain yksinkertaisesti saa yhtään unta sen jälkeen kun jopa pääsen sänkyyn. Liian monta asiaa jää mieleen jota nimenomaisesti alitajuntani ei lähde normaalisti käsittelemään vaan pikemminkin kaikki jää pohdittavaksi ihan valveillaolotilaan. Tätä on nyt jatkunut jo kolme päivää enkä ole tyytyväinen tähän kehitykseen.

Kuten Englanniksi asia todettaisiin , " I suppose I have alot of things on my mind".

Yöllinen elämän tarkoitus.

Olen usein miettinyt että jos nk. "kuolemanjälkeinen elämä" on oikeasti tavallisen ihmisen saavutettavissa , niin mitä se lopulta pitää sisällään.

Muistan kun eräs nimeltämainitsematon sukulaiseni (oikeastaan ei ollenkaan läheinen sukulainen , btw) kuoli useita vuosia sitten. Katselin haudan pohjalle suhteellisen nuoren pojan silmin ja mietin silloinkin että jos tuonpuoleista elämää on , niin saakohan tuo haudan pohjalla makaava vanha nainen koskaa tietää päästyään fiktiivisille taivaan porteille sitä mitä pahaa hänen lapsensa ovat tehneet naisen tietämättä elinaikanaan.

Onko taivaan portilla kenties Pietarin tai Kharonin hahmo tätä henkilöä vastassa leveä hymy kasvoillaan , kenties omaten jonkinlaisen listan siitä mitä kaikenlaista hänen aviopuolisonsa tai lapsensa ovat tai tekevät tämän toisen henkilön tietämättä. Ajatella jos tuo taivaallinen valheenpaljastuskone toteaisikin kylmän tunteettomasti; "Ai niin , tiesitkö muuten että poikasi on homo ? " tai että " siskosi mies suunnittelee ottavansa avioeron siskostasi huomenna kello kuusi". Nuo paljastukset voisivat hyvinkin herättää kauhistusta tässä edesmenneessä henkilössä , tosin en tiedä että olisiko tuossa vaiheessa enää edes mahdollista saada sydänkohtausta.

En suoraan sanoen haluaisi edes tietää että onko kuolleilla ihmisillä tuollainen kyky seurata tekemisiämme tai saada tietää aiemmista tekemisistämme. Sen pohtiminen tai ylipäätäänkään asian selville saaminen häiriinnyttäisi loputkin rauhallisuuden tunteen aiheuttavat hormoonitasapainot aivoissani. Uskon kuitenkin hartaasti edelleen siihen että kuolemanjälkeistä elämää ei ole , ja vaikka olisikin niin sinne saapuville ei kerrota mitään siitä mitä kuolleen henkilön mahdolliset omaiset tekevät tai ovat tehneet ennen asianomaisen kuolemaa. Olisi nimittäin jo aika totalitäärista jos kuolleet tuollaiseen kykenisivät. Ja oikeastaanhan ne jo siihen kykenevätkin; mieliimme on istutettu epäilys siitä että ne siihen kykenevät. Kuitenkin tämä epäilyksentunne , kuten monet muutkin samankaltaiset tunteet voidaan aivan yksinkertaisesti tukahduttaa uskottelemalla itselleen että kuolleet eivät sellaiseen edes kykene sillä heitä ei enää ole edes olemassa. Ja toisekseen , kuolleiden "tirkistelynhalu" ilmiönä voidaan helposti mitätöidä jo pelkästään sillä argumentilla että kuolleet ihmiset , mikäli heitä on olemassa ja omaavat tämän kyvyn , käyttävät aikansa paremmin kuin lastensa ja sukulaistensa sänkypuuhien tai huijaustapausten äänettömään observaatioon. Minkähänlainen olo luulisi olevan miehellä joka edellisen vaimonsa kuoltuaan haluaisi harrastaa seksiä tämän kanssa mutta joutuisi kuitenkin kantamaan mukanaan tunnetta siitä että hänen entinen vaimonsa saattaisi kurkistella tätä haluttua tapahtumaa mustasukkaisuuksissaan ? Niinpä , hulluksihan siitä tulisi.

Toisinaan , nyt nk. "aikuisiällä" tämä ajatus siitä että kaikki jo valmiiksi kuolleet sukulaiseni seurailisivat elämääni on toisinaan vaivannut minua. Muutamissa kohdissa elämääni jossa olen joutunut nk. "nolojen sattumien" tai täysin uusien kokemusten ympäröimäksi mieleeni on juolahtanut ajatus siitä että seurasivatko kuolleet sukulaiseni näitä tapahtumia kovinkin tarkkaan. Olen ajatellut sitä että särjinkö jonkinlaisen idyllin jonka loin heidän elinaikanaan ja annoin heidän jopa kuolla tämä idylli mukanaan sillä selväähän se on että koskaanhan minä en ole ollut täysin rehellinen persoonastani kenellekään sukulaisistani. Mielestäni he eivät tunne eivätkä ole koskaan tunteneet minua kovinkaan hyvin ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Puskaradion taajuus toimii..

Huolimatta aavisteluistani ettei yksikään nk. "vanhoista naamoista" tätä blogia enää lukisi , sain hurjan muistutuksen siitä ettei asia ollutkaan näin. Nimittäin nyt näyttää siltä että CW , joka vähän aikaa sitten oli väittänyt että blogini olisi poistettu (?) olikin saanut jaettua blogini osoitteen eteenpäin Mr. Henkalle. Nyt siis hänkin lukee sepustuksiani.

No , eihän siinä mitään , olinkin itseasiassa jo vähän peloissani sen suhteen että lukeeko tätä enää kohta kukaan. Eipä silti , enhän minä tätä olen kävijämäärien johdosta pitkään aikaan tehnytkään , mutta tietty epäilyshän siinä aina nousee alitajunnan syövereistä otsalohkoon kun tajuaa että sekavia kommentteja ei enää postauksien perään irtoa. Ja tämä oli sitten sarkasmia , tajusitte sitä tai ette.

Mitä taas tulee yleisesti blogiini , niin voin nyt ilmoittaa kaikille "smygtittare" - statuksen omaaville CW:nkin ohella , että tätähän blogia ei tulla sulkemaan niin kauan kun Blogger sivustona on maksuton ja sen serveri toimii. Olen jo alusta alkaen lähtenyt siitä tämän blogin sisällössä että sen aktiiviseen tuottamiseen ei tulla väsymään puhumattakaan siitä ettäkö tämä suljettaisiin tuhansien "my job is Pizza delivery !11111!!!!!" - vammailujen jälkeen. Evoluutio on suonut minulle sormet jotka kykenevät poistamaan tuollaiset ikävät kommentit kädenkäänteessä (no pun intended).

Sain muuten myös konkreettista palautetta postauksestani liittyen erääseen ex-tuttavuuteeni. Kuulemma sen sisältämää analyysiä pidettiin hyvänä ja muutenkin edes jotenkin totuutta mukailevana teoksena. Kysehän oli kuitenkin aivan subjektiivisesta näkemyksesta jonka väritin sitten oman makuni mukaan. Lähinnä syy miksi ylipäätäänkään sen tein , oli halu kirjoittaa nk. "paperille" tiukkoja mielipiteitä kyseisestä henkilöstä ja hänen toimintatavoistaan vuosien mittaan. Nykyisin kun en enää hänen kanssaan ole missään tekemisissä niin huomattavasti helpompaahan se on avautua näistäkin asioista. Ja oikeastaan , olisin kaiketi voinut avautua jo aikaisemminkin - tarvitsin vain jonkinlaisen välineen jolla nämä mielipiteet ilmaista. Ja nyt se sitten löytyi.

Tulipahan tiukkaa asiaa siitäkin seikkailusta , häh häh hää.

Cause' it sucks me up

Tänään oli sitten toisen jakson koeviikon toiseksi viimeinen päivä. Huomenna käyn vielä vetäisemässä Ruotsin neljännen kurssin kokeen toistamiseen jonka jälkeen ajattelin käydä kenkäkaupassa ostamassa itselleni uudet kengät. Jos se helvetillinen neloskurssi ei nyt tuo minulle haluttua numeroa , jätin sen suoraan sanoen omaan arvoonsa ajan loppuun asti.

Tämänpäivän historiankoe oli kyllä jokseenkin aika yllättävänkin helppo. Näin heti että koe ei painaisi läheskään yhtä paljon kuin koko kurssin aikana tehty materiaali. Kokeen kysymyksetkin eivät oikeastaan olleet mitenkään yksittäisistä aiheista , vaan aseellisten konfliktien syntyä piti käsitellä yleisellä tasolla. Toinen tehtävä , johon saimme käyttää internetin laajaa materiaalivarastoa , käsitteli Syyriaa Lähi-Idän valtiona.

Sen jälkeen palasin kotiin. Olo oli jotenkin nk. "vähemmän suolainen" kun yleensä huolimatta siitä että perjantaina olisi vielä normaalienkin ihmisten koulua kahdeksasta kahteen lusittavana. Onneksi tosin tuleva , nk. "joulujaksoksikin" nimetty koetus on vain n. 4 viikon pituinen , joten kovinkaan suolaista tästä loppuajasta ennen kirjoituksia ei tule. Katselin muuten myös alustavasti jo uutta kiintolevyasemaa itselleni , ja näyttää ilmeisemmältä että joko ostan Seagaten 160 Gigan "hiljaiseksi ja hyväksi" kehutun aseman taikka sitten 200 Gigan aseman jonka valmistajan nimeä en kirjoitusvirheiden pelossa uskalla tähän kirjoittaa. Valmistajan nimessä on kuitenkin ainakin yksi "X" - kirjain jonka vääränlaisesta sijoittamisesta voi tippua sen verran runtua blogini lukijoilta että taidanpa jättää toiseen kertaan.

Mitä säähän tulee , se on jo asiantuntijoidenkin mukaan tähän aikaan vuodesta "epätavallisen lämmintä". Olen jo kahden päivän ajan pystynyt jättämään kaulaliinan kotiin sen ohella että luntakin on näkynyt vain television kuvaruudun välityksellä. On siis mitä todennäköisintä että lunta ei tulla näkemään ainakaan vähään aikaan , ja se jos mikä on erittäin helvetinkin hyvä juttu sillä yleisesti ottaen vihaan lunta.

Hani antoi minulle muuten lahjaksi Akiran , tuo Japanilaisten Anime-elokuvien klassikon jo syyslomalla. Olen katsellut sen läpi tässä nyt neljä kertaa teknisesti parannetulla versiolla ja sekä sillä vanhemmalla myöskin. Olenkin edelleen sitä mieltä että se kuuluu ehdottomasti mielestäni parhaimpiin koskaan nähtyihin Animeihin listoillani sen ohella että vanhempi Englanninkielinen dubbaus on minusta jotenkin parempi tämän uuden DVD-version dubbaukseen verrattuna. Vanhemmassa versiossa ääninäyttelijät olivat jotenkin uskottavampia rooleissaan , kuten esimerkiksi se yksi niistä "koelapsista" joka lenteli sillä tuolillaan ympäriinsä puku päällä. Juuri hänen Englanninkielisen dubbauksen ääninäyttelijänsä oli vanhemmassa versiossa karheammalla äänellään jotenkin uskottavampi kun DVD-version kimeä-ääninen lapsukainen. Muuten DVD-version ääninäyttely ei oikeastaan negatiivisia pisteitä saanutkaan muuta kuin ehkä siitä että alkuperäisessä dubbauksessa olikin ehkä minusta enemmän eloa ja huulisynkkaus muuten toimi kanssa paremmin siinä. Uusimmassa muutamissa kohdissa hahmojen huulienliikkeet eivät pysy dubbauksen tahdissa tai dubbaus ei pysy huulienliikkeitten tahdissa. Ihan kuinka vaan se haluaa sanoa.

Kateuden konkreettinen arvo

Seuraavissa postauksissani aion jutella hieman muutamista varsin kiinnostavista persoonista joita olen viimeisten vuosien aikana saanut tuntea. En kieltämättä voi sanoa ettäkö olisin nyt jälkeenpäin mitenkään iloinen heidät tavattuani ja 'tunnettuani' , mutta voinpahan näin miehekkäästi todeta että onpa sekin tullut tehtyä.

Varsinainen syy kuitenkin seuraavaan tekstiin on haluni pukea viimeisten vuosieni ajatukset sanoiksi muutamista henkilöistä jotka olen tuntenut ja näin jälkeenpäin hyvinkin kieroiksi todennut. Oleellisena osana näihin henkilöihin tietenkin liittyy heidän syvä kateutensa minua kohtaan jota he eivät kuitenkaan vihoissaan ole koskaan uskaltaneet näyttää suoraan.

Ensimmäinen tapaus josta tulen käyttämään salanimeä "FG" on kaiketi se suurin ihmetyksen aihe ollut minulle jo vuosia. Hän on minua n. 4 - 5 vuotta nuorempi mieshenkilö johon sain ensikontaktin erään nimeltämainitsemattoman internetin keskustelupalstan kautta. Aluksi hän ei vaikuttanut mitenkään vihamieliseltä tai muutenkaan ilkeältä tapaukselta puhumattakaan kateellisesta. Juttelimme toisinaan milloin mistäkin jonka jälkeen varsinainen kontaktimme tapahtui kauppojen muodossa. Hän nimittäin halusi ostaa minulta konsolipelin jonka olin hänelle valmis myymään. Jo tuolloin FG:llä oli jonkinlaisia kontakteja tulevaan tyttöystävääni joka melko avoimesti ystävystyi FG:n kanssa.

Myin FG:lle pelin jonka hän tuli henkilökohtaisesti noutamaan. Valehtelematta tuona päivänä kohtasin nuoren , iältään n. 12 - 13 vuotiaan nuoren pojan joka minut nähtyään oli kovinkin hiljainen. Hän ei ollut läheskään yhtä puhelias kuin internetissä käytävien keskustelujen aikana vaan "hoiti tehtävänsä" ja meni kotiin. Suhteeni syveni myös tuolloin tulevaan tyttöystävääni jonka kanssa FG:llä oli hyvät välit. Saattaisin jopa arvella , että FG:llä ja tyttöystävälläni oli aivan normaali ystävyyssuhde siitä huolimatta että ensimmäisillä kerroilla FG oli käyttäytynyt todella epäilyttävästi ja selvästi esittänyt tyttöystävälleni "kovempaa kuin onkaan" sen lisäksi että valehteli ikänsä heti kättelyssä.

Tyttöystäväni , nyt jälkeenpäin saatujen lausuntojen mukaan , puheli minusta aika paljonkin FG:lle. FG pyrki saamaan aikaiseksi kuvan itsestään vanhempana ja älykkäänä mieshenkilönä sillä sellaisen käsityksen hän oli minusta saanut. Hän mm. vertasi ulkonäköään tunnetun pelisarjan päähahmon ulkonäköön joka sai kaiketi tyttöystävänikin epäilemään. Tarkoituksena oli selvästi herättää tyttöystäväni kiinnostus häntä kohtaan. Tyttöystäväni saatua selville että olin itse asiassa tavannut FG:n nousi kiinnostus siitä että puhuiko FG totta. Kerroin täysin omien kokemusteni pohjalta sen miltä FG näytti tuona päivänä. Tyttöystäväni ei niinkään ollut ihmeissään saatuaan tietää että FG:n kuvailu itsestään ja minun kokemukseni eivät käyneet yhteen. Tämän jälkeen tyttöystäväni kertoi "kuvailustani" FG:lle itselleen.

FG:n reaktio oli jokseenkin arvattavissa. Alkoi väistämätön päteminen siitä kuinka hän oli kasvanut ja muutenkin miehistynyt eikä "ollenkaan näyttänyt siltä miltä minä olin hänet silloin kuvaillut". Tällöin tyttöystävälläni , FG:lle ja eräällä kolmannella henkilöllä oli meneillään sivuprojekti jossa FG pyrki aktiivisesti tyttöystäväni suosioon vähättelemällä tätä kolmatta henkilöä. Myöskin noihin aikoihin aloimme käymään erilaisiin historiallisiin tapahtumiin liittyviä väittelyitä FG:n kanssa tyttöystäväni "suorassa näköpiirissä". Ulkoisesti FG näytti täydellisesti jopa pitävän minusta , mutta oli selvää että sisällä hän selvästi alkoi vihaamaan minua siitä yksinkertaisesta syystä että olin tulevan tyttöystäväni silmissä suositumpi kuin hän. Yksityisissä keskusteluissa tyttöystäväni kanssa FG jopa halveerasi minua kovinkin ikävin sanakääntein joita hän ei kuitenkaan koskaan uskaltanut esittää minulle suoraan.

Mitä tyttöystäväni ja FG:n väliseen suhteeseen tulee , on selvää että FG halusi tyttöystäväni ihan alusta alkaen. FG:n kertomien mukaan hän omasi isoveljen sekä pikkusiskon mutta muita kavereita hänellä ei oikeastaan ollutkaan. Enkä varsinaisesti ihmettelekään jos hänen "selän takana" tapahtuva mielipiteittenvaihtonsa kattoi hänen julkisen elämänsä toimintatavat ja ystävyyssuhteiden muodostamisen myös.

Seuraavan kerran myin jälleen yhden konsolipelin FG:lle. Tapasin hänet pihallani toistamiseen enkä oikeastaan huomannut mitään eroa hänen fyysisessä olemuksessaan. Ilmoitin asiasta tulevalle tyttöystävälleni jonka jälkeen FG:n pätemiset saivat kunnon vauhtia alleen.

Tämän jälkeen FG alkoi käyttäytymään entistä enemmän "herrasmiesmäisesti" ja pänttäsi kirjoista valtavia määriä toista maailmansotaa käsittelevää materiaalia saadakseen jonkinlaista painoarvoa minua vastaan. Muutamaan kertaan hän mm. esiintyi aivan toisena henkilönä keskustelu-palstassa jossa kävimme mutta jäi siitä kuitenkin kiinni. Olen varma että se ei ole ollut ainoa kerta kun näin on käynyt. Tietenkään konkreettisia todisteitahan ei ole.

Joka tapauksessa FG avautui tulevalle tyttöystävälleni minusta oudon avoimesti. Vaikka hän ei oikeastaan muuta osannutkaan tehdä kuin halveerata minua niin hän kuitenkin luotti tyttöystävääni tarpeeksi. FG:llä oli koko ajan takanaan huomattava "näyttämisenhalu" joka loppua kohden keskivaiheiden ohella kulminoitui minua vastaan. Oli selvää että FG oli ihastunut tyttöystävääni ja nyt halusi nolata minut tyttöystäväni silmissä ja näyttää kaikin tavoin kypsemmältä kumppanilta. Se mikä kuitenkin paistaa tästä strategiasta selvästi läpi , on se että tyttöystäväni ei koskaan ollut nähnyt FG:tä oikeasti. Siten FG:n ainoa turva olikin luoda jonkinlainen yltiömaskuulinen kuva itsestään sillä hänen ja minun käsitykseni eivät tietenkään käyneet yhteen. FG jatkoi selkäni takana halveeraamista ja "puhumista" tietäen että hän ei tuskinkaan koskaan tapaisi tyttöystävääni.

Kehitys jatkui. FG todisti enemmän ja enemmän kypsymättömyyttään eri tavoilla koko vuoden ajan erästä toista mieshenkilöä kohtaan hänen osoitettuaan kiinnostusta tyttöystävääni kohtaan huonoin seurauksin. FG väitti "ottavansa selvää" tästä mieshenkilöstä hänen kiinnostuksenosoituksensa jälkeen. Ilmeisesti FG pyrki jollain tavalla pelottelemaan miehen pois tyttöystäväni luota sillä FG olikin jo todennut suoranaisesti tälle mieshenkilölle että tyttöystäväni oli "hänen".

Aikaa kului. Minä ja tyttöystäväni virallistimme suhteemme. FG tämän kuultuaan muuttui kovinkin hiljaiseksi ja selvästi oli suutuksissaan sen kuultuaan siitä huolimatta että toivotti meille onnea. Tämä oli selvästi vähintäänkin karvas teko hänelle. Sen jälkeen kontaktimme häneen katosi joksikin ajaksi.

Tämän jälkeen FG otti tyttöystävääni yhteyttä ja alkoi jälleen solvaamaan minua kesällä 2005. Itse suutuin tästä kovinkin paljon sillä olin jo jonkin aikaa ollut selvillä FG:n tyylistä puhua minusta selän takana negatiivisia asioita. Kirjoitin hänelle emailin jossa enemmän tai vähemmän tyhjensin koko "paskan" (lue: tunnevarastoni hänestä) tuohon viestiin. Ilmoitin sen enempää kiemurtelematta että jos hän kerran vihasi , halveksi , paheksui ja ylenkatsoi minua , niin parasta oli että ilmaantuisi paikanpäälle ottamaan minusta mittaa. Tätä oli tapahtunut jo muutaman vuoden ajan , joten päätin selvittää tilit kerralla. Vastausta ei tullut kuten ei ole edellisilläkään kerroilla kun olen enemmän tai vähemmän asiallisesti vaatinut häntä ilmaantumaan "asioita selvittämään". Tämän jälkeen FG:stä ei ole kuulunut yhtikäs mitään.

Yhteenveto


FG:ssä ei tosiasiallisesti ole välttämättä mikään totta. Luultavasti hän on nykyisin n. 15 - 16 vuotias mutta fyysiset ominaisuudethan ovat täysin tuntemattomia edelleen. Myöskään hänen perhetaustaansa ei ole tullut vahvistusta vaan kaikki jäävät hänen lausuntojensa varaan jotka eivät minun mielestäni ole täysin vedenpitäviä olleet koskaan. Kuitenkin se mitä hänestä voidaan sanoa on että hän omaa harvinaisen kateellisen mielenlaadun jonka tyydyttääkseen hän on mitä varmemmin valmis valehtelemaan tai muuten kiertämään totuutta luodakseen kuvan itsestään henkilönä jollainen hän ei välttämättä oikeastaan edes ole.

Myöskin hänen tapansa puhua asioista selän takana kaikille muille paitsi asioiden kohteelle itselleen tekee hänestä kovinkin ikävän persoonan. Loppujen lopuksi hän kuitenkin näyttää olevan kykenemätön kohtaamaan vihaamansa/halveksumansa ihmiset ja tyytyykin puhumaan näistä pahaa selän takana sillä se on ainoa asia mihin hän kykenee. Uskonkin hänen valehtelevan hyvinkin pitkälle ulkonäöstään ja muista fyysistä ominaisuuksistaan ja välttävän suoranaista henkilökohtaista kontaktia kulissien sortumisen pelossa.

Storm damage

We had some pretty serious storms down here a few weeks back. Normally I walk around the countryside and inspect the damage fairly soon afterwards , but recently due to school etc. activities I haven't had the chance to do so. So today I finally did it and walked past our house into the woods. The results were somewhat horrifying despite the fact that no trees had fallen on houses , power lines , cars or on other valuable things.

About a kilometre away from our house there's a small road that leads to the woods near these two medium-sized fields. The road had a large pine tree close to it and during the storm it had fallen on to the small road , or a path more like. The path leads to a small fox-hole I dug last summer and now the road to my little digging-operation has been sealed from the outside world. The pine tree is at least 20 feet high if not even taller and there's no way of moving it away from the small path without the help of a chainsaw. Now , just for the record , I don't have a chainsaw and I can't get to my foxhole either. I doubt that anyone will remove the tree away from the path anyway since there's just me using it.

The storm had ripped smaller bushes and trees off of the ground situated at the sides of the roads too. The big fallen pine tree was actually the only large tree I saw laying on the road. All in all our 'neighbourhood' survived pretty well from the storms a few weeks back.

I haven't bothered to go any further into the nearby woods to inspect the damage yet and I probably won't , either.

Long days & hard nights

Friday.

I've got four exams left out of a sum total of six. Luckily it's weekend now and I'm really exhausted , so the need for relaxation won't exactly be a problem. I've only got two "periods" left back in school before the matriculation examinations of spring.

How do I feel ? It's Christmas soon and after that it won't be exactly long before all of this will primarily end. In my opinion , the worst is already over since the longest periods are behind me. And I can tell you I've had some pretty shitty subjects to tangle with this period but luckily they're over now. I've also managed to sell about 75 % of my school books , but it does seem probable that the German language books I just sold will be the last ones. I'll just dispose of the ones I've got left and won't be sold, I guess.

It's funny to observe the coming and going of the books. A year ago I had huge amounts of them in the bookshelf and now there's still a considerable amount of them , but all of them are books from subjects I'm going to take the tests in on the matriculation examinations so I'll be needing them. This really signifies the end of my studies for the most part.

In today's Swedish test I wrote a composition about animals and their role as man's best friend. I'd say that it wasn't the worst Swedish composition I've ever done especially when compared to the stuff I did compositions about two years ago. Although you can never know how the teachers will rate them , I'd really like to predict fairly good results.

Ball & chain

Exam week.

I went to school around 10.00 AM for the psychology test. The teachers spoke to me for a few minutes and asked if she could make a copy out of the research-essay I did for the course. I agreed to it since she told me that it would make a nice memento of "us" once we leave school for good along with the fact that she seemed to really like it. I had apparently done a good job.

Then the test begun , which was miniscule at best since the course was mainly evaluated on the success of the research-essay instead of the normal test. I was finished quite fast and then I went home. While I sat in the bus I saw a pretty fucking wacky thing walking down the street. I watched a 70 - year-old "army grandpa" walk down the street clad in camouflage clothing and a olive-green jacket with the Finnish flag sewn on it. To top it all off , he had a camouflaged baseball-cap on with army boots on his feet. He didn't seem like a neo-Nazi to me at all , rather like an old patriot. The sort of a guy who is still convinced , in this day and age , that our country is still the best and the people living in it are worth fighting for. Those sort of men are a "depleting natural resource" , I would say. And there certainly ain't too many of them left.

Anyway , I've been thinking about getting a weapon-license as soon as I'll have the money. I'm planning to call the local police station and ask them about how to acquire one of those. Unfortunately though , our firearm laws are certainly one of the strictest in the world , so I can't get a shotgun just yet. I'd need to have an officially licensed permit for hunting in order to get that Winchester shotgun for 500 Euros. That's actually pretty shitty and ignorant as well. I mean , if I'd really want to have a shotgun for the purpose of killing people , I'd just drive to one of the biggest cities in this country and try to seek out members of the "lower levels of the society" and purchase a firearm like that from them. And now , the authorities are restricting the purchase of shotguns etc. in order for the police to remain as the "upper hand" in domestic disputes with their weapons. The government's concerned about the police getting outgunned if our firearms laws would be more liberal.

So I'll have to start small. I'm going to get one of those 22. calibre rifles for starters and squeeze off some rounds in the range with it, and maybe in a year I'm 'good enough' in the local authorities' eyes for the bigger permits.

Once again , our country rears it's uglier side on me.

The best final fantasy of them all - part VII

You may not believe it , but I was a flourishing young man back in the late 90's when Final fantasy VII come out.

Normally the "wizardry and magic" - settings of the earlier games had not motivated me enough to go and take a look at their contents and actually paly through them. But part VII , somehow , has always appealed to me. It's a curious mixture of both Scifi and fantasy. Perhaps that's the reason why I've found it exceptionally good when compared to all the other parts released before this one.

The storyline is quite breath-taking as well. If I'd have to name an RPG that I consider to be the most monumental in terms of a story-line in my gaming experience , I'd pick FF VIII without a moment's hesitation. Of course there are other games with extremely interesting storylines I've played , but FF VII's role is especially emphasized. Afterall , it has been the most profitable series financially to Squaresoft , the developer of the Final fantasy - series. The music and the characters are exceptionally well done in this particular game , I'd say.