Helvetin ääreet - paholaiskuvan muodostuminen ja vakiintuminen

Lupasin teille minunkin näkökulmastani varsin kiintoisan aiheen tänään; käsittelen nimittäin luentojen perusteella sitä miten kuva taivaasta ja helvetistä sekä siellä asustavasta paholaisesta on muotoutunut nykyiseen kokoonsa.

Materiaalina on käytetty omia tutkimuksia sekä luentosarjaa jossa olen opiskelujeni siivittämänä käynyt. Eli tässähän tätä nyt sitten seuraa;



Helvetin ääreet - paholaisen historian alkuhämärä

Lähtökohta koko paholaisen , pirun , saatanan ja perkeleen käsitteelle lähtee ihmisen erilaisten kulttuurien muotojen käsitykselle "tuonpuoleisesta elämästä". Kaikkien varhaisien kulttuurien myyteissä ja uskonnollisissa teksteissä on nimittäin tyypillistä se , mitä tuonpuoleiseen elämään ja siihen siirtymiseen tulee , että kuolleet ihmiset osallistuvat elävien ihmisten elämään aina jollakin tavalla. Usein tämä osallistuminen on näkymätöntä ja saattaa ilmetä esimerkiksi hyvillä tai pahoilla teoilla , piloilla , siunauksilla tai kirouksilla riippuen siitä minkälainen kohtelu elävien toimesta on kuolleelle langennut. Kuolleita on siis enemmän tai vähemmän pyritty pitämään tyytyväisinä ja lepytetty erilaisin hautauspaikoille tuoduin lahjoin tai almuin; erinomainen esimerkki tästä on Meksikolainen "kuolleiden päivä" (Dia de los muertos).

Erilaisia kuolemanjälkeisen elämän ja sitä edeltävän viimeisen tuomion käsitteitä kulttuuripiireittäin pohtii teos "L'histoire de Diable" (Suom. "Paholaisen historia") joka pyrkii selittämään sen miten saatana myyttisenä helvetin valtiaana on syntynytkään ja minkälaisena se ilmenee erilaisissa uskonnoissa ja kulttuureissa.

Kuitenkin ennen koko paholaisen käsitettä on täytynyt syntyä jonkinlainen tietoisuus siitä että ihminen on velvollinen , lähes pakotettu viimeiseen tuomioon ja sen perusteella taivaaseen tai helvettiin. Tämä taivaan ja helvetin olemassaolo keksittiin ilmeisesti Egyptiläisten toimesta vanhan valtakunnan ajalla (2650-2150 EAA). Syynä tällaisten käsitysten kehittelylle uskontoon oli puhtaasti moraalinen; haluttiin tehdä jonkinlainen säännöstö siitä miten tuli elää 'oikeasti' päästäkseen taivaaseen tai liiallisten syntien johdosta helvettiin. Käytännössä tämä toteutettiin kuolleiden kirjoilla jotka asetettiin kuolleiden ihmisten ruumiiden mukaan ennen hautaamista. Nämä kirjat sisälsivät merkinnät kuolleen ihmisen hyvistä teoista jotka sitten Egyptiläinen kuolleiden jumala , manalan maan kasvillisuuden ja hedelmällisyyden herra , Osiris tarkasti päättääkseen lopullisen kohtalon. Jos kuoleman kirjat osoittivat henkilön eläneen kenties synnillistä ja paheellista elämää , oli seurauksena jonkinlainen rangaistus ilmeisestikin manalaan joutumisen muodossa. Samanlaisen taivaan ja helvetin käsityksen omasi myös Danielin kirja Juutalaisten uskonnollisessa kirjallisuudessa mutta sen kuvaukset tästä olivat huomattavasti myöhempiä. Oikeastaan voitaisiin jopa sanoa että ravinnontuottajien kulttuureissa taivas ja helvetti olivat myöhäisiä käsitteitä.

Raamatun uuden ja vanhan testamentin kuvaukset taivaasta ja helvetistä ovat myös melko niukkia. Eräiden teorioiden ja näkemysten mukaan paholainen entiteettinä ei välttämättä olekaan jumalasta erossa oleva erillinen nk. "pahan muotoutuma" vaan pikemminkin olisi jumalan alaisuudessa tavallisia kuolevaisia tarkoituksella koetteleva hahmo. Muutamat viittaavat paholaiseen "jumalan politbyroona".



Suuri Saatana - kirkon imagolle suotuisa ratkaisuko ?


Perinteinen kuva Saatanasta tai pirusta pelottavana hahmona vakiintui vasta Keski-ajalla kirkkoisien toimesta. Helvetistä ja saatanasta oli saatavana niukalti minkäänlaista kovinkaan syvällistä deskriptiivistä tietoa joten mm. kirkkoisät Augustinuksen johdolla elävöittivät kuvauksia siitä minkälaista ikuinen kadotus ja helvetin kiirastuli aivan konkreettisina kokemuksina olivatkaan. Tämän tarkoituksena oli saada aikakauden ihmiset pelkäämään syntiä ja ennen kaikkea sitä mitä voisi tapahtua jos helvettiin joutuisi; heille se olisi siis erittäin todellinen ja mahdollinenkin kohtalo.

Tuona aikana pohdittiin myös sitä minkälaiseen asemaan Kristuksen kuolema oli asettanut Saatanan , sillä omalla kuolemallaanhan Jeesus oli lunastanut ihmiskunnan pelastukseen. Päätöksenä tämän jälkeen oli se että Kristuksen kuolemalla ei ollut helvetin valtakuntaan ja sen herraan minkäänlaista vaikutusta vaan hän eli mitä suurimmissa voimissaan kiusaten perisynneillään Keski-aikaisia ihmisiä minkä kerkesi. Keski-aikainen ihminen odotti suuresti aina kirkollisista piireistä tavalliseen talonpoikaan maailmanloppua joka olisi pian tapahtuva; kun se ei kuitenkaan saapunut niin sen vanavedessä puhkesi joukko perustavanlaatuisia kysymyksiä kuolemanjälkeisestä elämästä. Yksi näistä kysymyksistä koski raamatun viimeistä tuomiota ja sitä minne ihminen joutuisi ennen sitä elämän ja kuoleman välimaastossa.

Kirkkoisä Augustinus vastasi kysymykseen yksinkertaisen tehokkaasti; ennen manalaa tulisi esikäsittely joka määräisi paikan joko taivaaseen tai helvettiin. Tämä vastaus vakiintui varmasti joissakin piireissä , mutta tavallinen kansa eli yhä uskossa siihen että viimeinen tuomio on suoraan tapahtuva prosessi jossa syntejä tai hyveitä ei pahemmin punnita. Oliko helvetti ja kiirastuli sitten ikuista ? Tähänkin löytyi kirkon oppineilta ratkaisuja kahteen suuntaan; Origeneksen näkemyksen mukaan helvetti oli tilapäinen kiirastuli josta huolimatta jokainen pelastuisi lopulta ja Augustinus jakoi ainoiksi taivaaseen lähtijöiksi ne jotka kuuluivat kirkkoon. Loput joutuivat siis helvettiin , oli sitten kyse vastasyntyneestä lapsesta tai mistään muustakaan.

V. 1543 kirkolliskokous sitten päätti vihdoinkin helvetin olevan ikuista. Tämä nosti pintaan kysymyksen siitä minkälainen tuo värikkäästi kuvattu tuskan ja kärsimyksen tyyssija oikeastaan olikaan , ja minkälainen hierarkia siellä vallitsikaan. Alkukristittyjen käsityksen mukaanhan , joka hyvinkin paljon mukailee Keski-aikaisen kirkon oppeja , paholainen ja helvetti olivat jumalasta erillisiä entiteettejä jotka edustivat pahaa ja taistelivat jatkuvasti jumalan hyvyyttä vastaan. Paholaisen fyysisestä olemuksesta oltiin myös suhteellisen yksimielisiä tässä vaiheessa; kyseessä oli ainakin 1,6 kilometriä pitkä maanalaisen helvetin syövereissä asuva demoni joka omasi siivet. Näiden siipien kärkiväli oli reilusti yli seitsemän metriä. Seksuaalisuus sidottiin myös vahvasti paholaiseen ja siksipä esim. tuon ajan piirroksissa paholainen saattoi omata valtavan ammottavan suun nivusissaan sukuelimien kohdalla kuvaten jonkinlaista likaista himoa ja perisyntiä.

Tällaiset mielikuvitukselliset kuvaukset saatanasta olivat äärimmäisen arvokkaita tuon ajan papeille. Nimittäin mitä hurjempia ja säädyttömämpiä kuvauksia helvetistä ja sen kertomuksista saarnamies keksikään ja sai sisällytettyä saarnoihinsa , oli menestys yhtä suurta niin kirkon hierarkiassa kuin sen ulkopuolellakin. Helvetti aiheena oli jo tuolloin huomattavasti kiinnostavampi konsepti verrattuna taivaaseen ja paratiisiin josta oli muutaman luontomaisemakuvauksen ohella hyvin vähän materiaalia. Paratiisi ei noussut kovinkaan kiinnostavaksi taideteoksienkaan aiheeksi kunnes vasta Renessanssin aikana jolloin värikkäämpiä kuvauksia taivaasta toteutettiin esimerkiksi maalauksien muodossa.

Saatanalla oli myös kuvausten mukaan apureita , "pikkuperkeleitä" tai Demoneita jotka myöskin sisältyivät helvettiin. Niiden tarkkaa määrää ei aluksi tiedetty kunnes vasta Keski-ajan lopulla "oppinut" Alfonso Destina laski niiden määrän toistaiseksi tuntemattomin keinoin. Vastauksena oli hätkähdyttävät 133 336 668 pikkuperkelettä. Eräiden varovaisten laskutoimitusten mukaan tuon ajan ihmisväestö olisi ollut paitsiossa vedonlyöntisuhteella 1:4 paholaisen apurien lukumäärään verrattuna.



Näkyjä ja kokemuksia helvetistä

Nk. "vision literature" on Keski-ajalla vakiintunut teostyyppi joka auttoi huomattavasti helvettikuvan muodostumisessa. Se siis keskittyi teoksiin erilaisten uskonnollisten ihmisten unista koskien helvettiä ja erilaisia näkyjä. Mm. Pyhä Birgitta liittyy tähän teostyyppiin hyvinkin vahvasti.

Tunnetuimpia helvetinkuvauksia omaavia Vision literature - teoksia on varmastikin "the vision of Tundal". Se on kertomus nuoresta Tundal - nimisestä munkista joka hyvinkin pitkälti käy läpi kaveriporukkansa kanssa kaikki mahdolliset synnit ennen päätymistään koomaan ja nähden unen matkastaan helvettiin. Juuri kuvaukset helvetistä ja saatanasta ovat tässä teoksessa todella värikkäitä ja tarkkoja. Hyvä on myös huomioida että juuri tässä Tundalin mallin helvetissä oli vastoin entisiä käsityksiä osastot jokaiselle eri syntiin syyllistyneelle Danten jumalaisen näytelmän tapaan. Vision of Tundal oli jo omanakin aikanaan harvinaisen suosittu teos ja sen painoksia myytiin jo keski-ajalla loppuun lähes heti.

Tarinassa Tundal matkustaa alasti helvettiin ja tapaa mm. sillalla vuohen jonka hän tovereineen varasti naapuriltaan ja söi sen kovinkin ahnaasti. Myöhemmin Tundalille selviää myös että helvetissä on erityinen osasto nunnille ja papeille jotka ovat syyllistyneet rankkoihin synteihin. Tässä osastossa nämä syntiset kiehuvat valtavassa ulostejärvessä jonka päällä leijailee suuri , musta helvetinlintu. Tämä lintu sitten aina ruikkailee järveen lisää "vääntöä" sen mukaan kun on tarpeen.

Tämän jälkeen olennaisin kysymys onkin se kuinka todellisena paikkana helvettiä oikeastaan pidettiinkään Keski-ajalla ? Hyvinkin todellinen paikka se oli aikalaisille kirkon varsin toimivan ja yksipuolisen propagandakuvan rakentamisen ansiosta. Epäilemättä siihen uskottiin kovinkin sokeasti lukuunottamatta 1100 - luvulta löydettyä tarinaa "Aucassin et Nicolette". Kyseinen kertomus käsittelee nuoren miehen rakkautta nuorta naista kohtaan joka johtaa helvetin pelon vähättelyyn. Tarinan päähenkilö toteaa mielummin menevänsä helvettiin sillä sinne joutuvat kaikki rikkaat ja kauniit , eli toisin sanoen turhamaiset syntiset.

Nämä Tundalin helvetin kuvaukset säilyivät samanlaisina aina 1700 - luvulle asti valistuksen aikaan. Tällöin rationalismin voitto uskonnollisista totuuksista oli jo tosiasia ja se mm. johti siihen että entisen kaltainen kuva helvetistä alkoi murentumaan. Kirkkoisä Augustinuksen rajut kuvaukset kadotuksesta ja helvetistä vesitettiin tuon ajan hengessä filosofi Diderótin toimesta liian mahdottomina ja suorastaan typerinä.

Helvetin ja paholaisen perimmäisin tarkoitus

On selvää että kirkko halusi näinkin voimakkaiden uskonnollisten symboleiden käytöllä varmistaa itselleen lisää valtaa. Kuitenkin toinen pääasiallinen kysymys jonka voisi tästä esittää on epäilemättä se että miksi juuri länsimainen ihminen koki tarpeekseen loihtia kokoon käsitteen helvetistä ja viimeisestä tuomiosta ylipäätäänkään ? Tämähän nimittäin pohjaa juurensa selvästi jonkinlaiseen itsesyytökseen ja tutkiskeluun sekä tarpeeseen rankaista itseään.

Mistä se sitten kumpuaa ? Ilmeisestikin siitä että länsimainen ihminen omaa isomman omantunnon kun se lopulta tajuaakaan. Kompensoimme ilmeisestikin jonkinlaista syyllisyyttä tekemistämme vääryyksistä joka taas muodostaa tärkeän osan identiteettiämme. Kenties saatana ja konsepti helvetistä on alitajuinen yritelmä saada jonkinlaista itsensä rankaisua aikaiseksi ihan tarinoissakin.