Olisi minulla kai ollut taas jonkinlaista asiaakin, mutta sitten taas toisaalta nyt on taas vaihteeksi sellainen olo, että ei tunnu oikeastaan miltään - sellainen "great, big numb feeling washes over me"-tason kokemus on siis meneillään. Siihen sopii hyvin nyt tämä Genesiksen kappale, joka jostain syystä soi tänään päässäni koko päivän kaupoilla käydessänikin. Ihmeellinen meininki ja siihen erittäin ihmeellisen hyvin sopiva Biisikin.
There must be some misunderstanding
There must be some kind of mistake
I waited in the rain for hours
And you were late
Now it's not like me to say the right thing
But you could've called to let me know
I checked your number twice, don't understand it
So I went home
Well I'd been waiting for this weekend
I thought that maybe we could see a show
Never dreamed I'd have this feeling
Oh but seeing you is believing
That's why I don't know why
You didn't show up that night
There must be some misunderstanding
There must be some kind of mistake
I was waiting in the rain for hours
And you were late
Since then I've been running around trying to find you
I went to the places that we always go
I rang your House but got no answer
Jumped in my car, I went round there
Still don't believe it
He was just leaving
There must be some misunderstanding
There must be some kind of mistake...
Monday, October 12, 2009
Sunday, October 11, 2009
Drivin' me crazy
Tänään tuli kuunneltua tuo Eddie Moneyn vuodelta 1982 peräisin olevaa albumia nimeltään No Control. Käsittääkseni se oli miehen neljäs levy, ja nyt kun se on kuunneltu, niin täytyy sanoa että tässä on kyllä kieltämättä useampikin todella hyvä kappale samojen kansien sisässä. Ensinnäkin löytyy tuo Shakin', joka nyt on meiningiltään ja sanoituksiltaan kenties sitä parhainta 1980-lukua tunnelmaltaan. Kyseessä on todellakin todella ainutlaatuinen, aitoa 1980-luvun meininkiä sisältävä kappale. Sitten löytyy hiukan vakavempaa linjaa noudatteleva Passing by The Graveyard (a song for John B.) joka on kyllä varsin koskettava, vaikka (kappaleen) perusidea onkin melkolailla jo vuoteen 1982 mennessä aikalailla nähty muidenkin artistien julkaisuissa.
Sitten levyltä löytynee vielä Keep My Motor Runnin', joka omaa aika samanmoista linjaa niin lyriikoiltaan kuin yleiseltä menoltaan tuon Shakin'-kappaleen kanssa. Myös tällainen biisi kuin Take a Little Bit on varsin menevä, vaikka se muistuttaakin minua jollain oudolla tavalla Queenin biisistä Show Must Go On. Outo sattuma, vaikka lyriikatkaan eivät oikeastaan kerro edes samoista asioista ja teemoista.
Yleisesti ottaen siis sanoisin, että No Control on aikalailla mukiinmenevä albumi. Väitän sitä jopa hyväksi, ja sanoisin että tämän perusteella en edes halua kuulla niitä Eddie Moneyn ensimmäisiä, 1970-luvun lopun albumeita, vaan pitäydyn suoraan tässä 1980-luvun alkuvuosien albumitarjonnassa tämän viitoittamalla tiellä. Jostain kumman syystä elän nyt tämän albumin kuuntelemisen jälkeen myöskin siinä mielentilassa, että No Control voineekin olla itseasiassa melkoisen suotuisaa autoilumusiikkia, ja täten sen voisi joku ihminen hyvinkin sujauttaa autonsa CD-soittimeen, eikä yllättyä siitä minkälaisia värähtelyjä se saisi aikaan kojelaudan alapuolella ajonautintoon nähden.
No jooh, huomenna sitten Guano Apesin ensimmäinen albumi kuuntelussa.
Sitten levyltä löytynee vielä Keep My Motor Runnin', joka omaa aika samanmoista linjaa niin lyriikoiltaan kuin yleiseltä menoltaan tuon Shakin'-kappaleen kanssa. Myös tällainen biisi kuin Take a Little Bit on varsin menevä, vaikka se muistuttaakin minua jollain oudolla tavalla Queenin biisistä Show Must Go On. Outo sattuma, vaikka lyriikatkaan eivät oikeastaan kerro edes samoista asioista ja teemoista.
Yleisesti ottaen siis sanoisin, että No Control on aikalailla mukiinmenevä albumi. Väitän sitä jopa hyväksi, ja sanoisin että tämän perusteella en edes halua kuulla niitä Eddie Moneyn ensimmäisiä, 1970-luvun lopun albumeita, vaan pitäydyn suoraan tässä 1980-luvun alkuvuosien albumitarjonnassa tämän viitoittamalla tiellä. Jostain kumman syystä elän nyt tämän albumin kuuntelemisen jälkeen myöskin siinä mielentilassa, että No Control voineekin olla itseasiassa melkoisen suotuisaa autoilumusiikkia, ja täten sen voisi joku ihminen hyvinkin sujauttaa autonsa CD-soittimeen, eikä yllättyä siitä minkälaisia värähtelyjä se saisi aikaan kojelaudan alapuolella ajonautintoon nähden.
No jooh, huomenna sitten Guano Apesin ensimmäinen albumi kuuntelussa.
Saturday, October 10, 2009
Rules of Addiction
Less Than Zero ja Rules of Attraction tilattu tänään (alkuperäiskielellä, luonnollisesti). Pakko lukea vielä nuo, sen jälkeen en lue enää Easton Ellistä.. Ainakaan ennen Imperial Bedroomsia.
Thursday, October 08, 2009
Bateman-vaikutus yleiseen mielipiteeseen
Hyi helvetti, tänään täysin randomisti ja yht'äkisti puheeksi tuli eräässä varsin odottamattomassa yhteydessä Patrick Bateman. Kyseinen tilanne oli siitä varsin absurdi, että se nyt oli eräs sellainen paikka jossa en aivan heti arvannutkaan joutuvani Amerikan Psykoon liittyvien kynnyskysymysten äärelle. Vaikka tavallaan minun olisikin pitänyt olla loukkaantunut siitä asiayhteydestä missä Bateman nousi esille, sekä sen ohella esitetyistä syytöksistä, niin kumma kyllä en tuntenut juurikaan syytöksille ominaista puolustusmekanismia ja sen aktivoitumista itsessäni tällä kertaa. Viimeksi tunsin sen aktivoituvan melkein puolitoista vuotta sitten. Kumma kyllä, tänään niin ei kuitenkaan käynyt.
Minua kuitenkin nyt pelottaa. Onkohan Patrick Bateman alkanut elämään jonkinlaista rinnakkaiseloa oman elämäni ohessa? Tasaisin väliajoin tuo _täysin fiktiivinen_ hahmo hyökkää jostain kulman takaa, ja jollain tavalla tekee itsensä nähdyksi tai koetuksi. Jotenkin pelottavaa, että samalla tavalla Bret Easton Ellis jutteli Batemanista tuossa Lunar Parkista. Taidan tosiaan olla sekoamassa.. Taikka sitten tämä fanitus alkaa menemään jo jokseenkin ylitse äyräiden. Noh, vielä tässä on seitsemän vuotta jäljellä siihen, kunnes voin sanoa että B.E.E. ei ole enää lempikirjailijani, sillä sitten en ole enää kaksikymppinen, jolloin ilmoitin kyseiseltä henkilöltä moisen pestin raukeavan. "The position of favorite author of my twenties"-titteli pysyy siis edelleen hänellä pitkän aikaa.
Hmm.. Sekin teos on muuten pian luettu loppuun - siis Lunar Park. Enää muutama sivu jäljellä, jonka jälkeen olen päättänyt joko lukea Rules of Attractionin taikka sitten pitää taukoa Easton Elliksen teoksista. En oikeastaan tiedä että kumpaan ratkaisuun kallistuisin enää. Toisaalta tekisi kyllä mieli lukea ainakin vielä heti perään Rules of Attraction, taikka sitten Less than Zero. Ainakaan Less than Zerossa ei olisi mitään Bateman-referenssejä.. Tai siis ne eivät olisi ainakaan yhtä vahvoja kuin Rules of Attractionissa.
No jooh, keksin muuten itselleni tekemistä tulevalle viikolle. Lähden ostamaan uudet lenkkarit.
Ja sitten vielä sen tosiasian tunnustaminen, että pian pitää nähdä tuo Wedding Singer. Näin sen muutamia vuosia sitten, ja pidin siitä yllätyksellisesti silloinkin, vaan nyt olisi jännää nähdä se uudestaan. Minusta siinä leffassa oli ehkä jännintä se, miten siinä yritettiin ympätä vuoteen 1985 suurinpiirtein koko 1980-luvun musiikki ja tapahtumat muoteineen ja kaikkineen. Kunnon sekasotku ja sillisalaatti, arvioisin.
Minua kuitenkin nyt pelottaa. Onkohan Patrick Bateman alkanut elämään jonkinlaista rinnakkaiseloa oman elämäni ohessa? Tasaisin väliajoin tuo _täysin fiktiivinen_ hahmo hyökkää jostain kulman takaa, ja jollain tavalla tekee itsensä nähdyksi tai koetuksi. Jotenkin pelottavaa, että samalla tavalla Bret Easton Ellis jutteli Batemanista tuossa Lunar Parkista. Taidan tosiaan olla sekoamassa.. Taikka sitten tämä fanitus alkaa menemään jo jokseenkin ylitse äyräiden. Noh, vielä tässä on seitsemän vuotta jäljellä siihen, kunnes voin sanoa että B.E.E. ei ole enää lempikirjailijani, sillä sitten en ole enää kaksikymppinen, jolloin ilmoitin kyseiseltä henkilöltä moisen pestin raukeavan. "The position of favorite author of my twenties"-titteli pysyy siis edelleen hänellä pitkän aikaa.
Hmm.. Sekin teos on muuten pian luettu loppuun - siis Lunar Park. Enää muutama sivu jäljellä, jonka jälkeen olen päättänyt joko lukea Rules of Attractionin taikka sitten pitää taukoa Easton Elliksen teoksista. En oikeastaan tiedä että kumpaan ratkaisuun kallistuisin enää. Toisaalta tekisi kyllä mieli lukea ainakin vielä heti perään Rules of Attraction, taikka sitten Less than Zero. Ainakaan Less than Zerossa ei olisi mitään Bateman-referenssejä.. Tai siis ne eivät olisi ainakaan yhtä vahvoja kuin Rules of Attractionissa.
No jooh, keksin muuten itselleni tekemistä tulevalle viikolle. Lähden ostamaan uudet lenkkarit.
Ja sitten vielä sen tosiasian tunnustaminen, että pian pitää nähdä tuo Wedding Singer. Näin sen muutamia vuosia sitten, ja pidin siitä yllätyksellisesti silloinkin, vaan nyt olisi jännää nähdä se uudestaan. Minusta siinä leffassa oli ehkä jännintä se, miten siinä yritettiin ympätä vuoteen 1985 suurinpiirtein koko 1980-luvun musiikki ja tapahtumat muoteineen ja kaikkineen. Kunnon sekasotku ja sillisalaatti, arvioisin.
Cash helps me? (Ei kuitenkaan Johnny Cäsh)
Yöllä tuli nähtyä melko mielenkiintoisia unia taas. Tällä kertaa kyseessä eivät olleet ilmeisesti Digiboksini innoittamat, sinisillä valoilla kuorrutetut sekomaratonit, vaan tällä kertaa jotenkin oli ilmiselvää, että olin Itä-Saksalainen pikkupoika Itä-Berliinissä.
Tilanne oli kuitenkin siitä erilainen, että läntiseen Berliiniin pääsi raitiovaunulla, joten lähdin sinne sitten. Ylitin suojatien, ja päädyin ilmeisesti jonkinlaiselle Länsi-Saksalaiselle huoltoasemalle, josta otin raaputusarvan. Raaputin arvan, joka muistutti lähinnä mustaksi maalattua luottokorttia, josta voitin joko 30 000 kruunua(?) tai 300 000 Kruunua, eli sitä Ruotsinkin tämänhetkistä rahaa. Tätä ei kuitenkaan mitenkään unessani selitetty, että miksi Länsi-Saksalaiselta huoltoasemalta voisi ostaa arpoja, joiden voitot maksettaisiin Ruotsin kruunuilla.
Noh, sitten uni jatkui:
Päädyin yhtäkkiä todella moderniin junaan, ja joku nainen kysyi minulta jotakin. Vastasin hänelle Englanniksi, vaikken kyllä muista aivan tarkalleen että mitä minä vastasin ja mitä koskien. Huomasin myös, että tämä sama nainen yritti varastaa minun luottokorttiarpani, jonka jälkeen riuhtaisin tuon arvan hänen kädestään pelon vallassa. Muistan myös ilmoittaneeni hänelle kohteliaasti sukupuolirooleja kunnioittaen, että "hey bitch, you're not taking my money" tai jotakin.
Tämän jälkeen heräsin.
Tilanne oli kuitenkin siitä erilainen, että läntiseen Berliiniin pääsi raitiovaunulla, joten lähdin sinne sitten. Ylitin suojatien, ja päädyin ilmeisesti jonkinlaiselle Länsi-Saksalaiselle huoltoasemalle, josta otin raaputusarvan. Raaputin arvan, joka muistutti lähinnä mustaksi maalattua luottokorttia, josta voitin joko 30 000 kruunua(?) tai 300 000 Kruunua, eli sitä Ruotsinkin tämänhetkistä rahaa. Tätä ei kuitenkaan mitenkään unessani selitetty, että miksi Länsi-Saksalaiselta huoltoasemalta voisi ostaa arpoja, joiden voitot maksettaisiin Ruotsin kruunuilla.
Noh, sitten uni jatkui:
Päädyin yhtäkkiä todella moderniin junaan, ja joku nainen kysyi minulta jotakin. Vastasin hänelle Englanniksi, vaikken kyllä muista aivan tarkalleen että mitä minä vastasin ja mitä koskien. Huomasin myös, että tämä sama nainen yritti varastaa minun luottokorttiarpani, jonka jälkeen riuhtaisin tuon arvan hänen kädestään pelon vallassa. Muistan myös ilmoittaneeni hänelle kohteliaasti sukupuolirooleja kunnioittaen, että "hey bitch, you're not taking my money" tai jotakin.
Tämän jälkeen heräsin.
Tuesday, October 06, 2009
Ei tartte sitten ihmetellä..
Tämän päivän on alkanut paskasti toistaiseksi ainakin yhestä syystä:
1) Youtubessa oli joku aivan tolkuttoman Melankolinen Rölli-biisi joltain hänen varhaisemmista joko 1990-luvun alussa tai 1980-luvulla julkaisulta albumeiltaan. Kyseisessä biisissä kantava idea oli Siilin ja Sirkusnorsun kohtalo, jotka molemmat päättivät tehdä itsemurhan jotta heillä olisi hyvä olla ja jotta he päätyisivät parempaan paikkaan elämässään. Muutenkin biisi on niin ikävä, surullinen ja Melankolinen, että tosiaan ihmetyttää että miksi Allu Tuppurainen on moista aikoinaan levyttänyt Röllin suulla - liekö hänellä ollut jonkinlainen henkilökohtainen "laskukausi" elämässään, vai?
Ensinnäkin itsekin pikkupoikana kuuntelin kaseteilta Rölliä. Olin silloin varmaan noin viiden tai kuuden vanha, ja nyt kun tarkemmin ajatteleekin asiaa, niin muistan tuon biisin. En pitänyt siitä lapsenakaan, mutta tosiaan vasta nyt aikuisena se sen todella kieroutunut ja Melankolinen sanoma iski minuun. Hyi helvetti! Mitä tässä oikein ajateltiinkaan, kun lapsille moisesta asiasta laulettiin? Siis kaikki kunnia Röllille ja Allu Tuppuraiselle, mutta sanotaanko näin, että en nyt pitäisi kyllä tätä asiaa mitenkään erityisen positiivisena laulun aiheena. Hyi jumalauta että tuo biisi laulettuna Röllin äänellä vieläkin kalvaa mieltäni aivan helvetisti. Vaikka ns. "uusia" lastenohjelmia usein haukutaankin, niin on se nyt minusta kuitenkin lopulta parempaa ylläpitää jotain tekopirteyttä ja yleistä "Hupailua", kuin tehdä moisesta varsin vakavasta aiheesta lapsia todella hämmentävää materiaalia. Minusta itsemurhaan päätyvät eläimet eivät todellakaan ole hyvä aihe lastenlauluille, ja tosiaan ihmetyttää että mikä moisen biisin takana piillyt idea olikaan. Voisi kai todeta tässä vaiheessa että "call me old fashioned", mutta viimeinen asia jota haluaisin lapsilleni soitettavan, olisi heidät henkisesti sekaannustilaan saattava eläinten itsemurhista kertova masennus- ja angstailubiisi puettuna täysin pikkulapsille ymmärtämättömään muotoon ja sanomaan.
En siis myös todellakaan sano, ettäkö ennen olisivat asiat olleet paremmin näiden juttujen osalta. Tuntuu pikemminkin, että kenties joitakin asioita olisi viihteenkin osalta kannattanut jättää tekemättä, vaikka yleisesti olenkin aina sitä mieltä että lähes kaikki viihde oli parempaa ennen kuin nykyään. Nyt kuitenkin tosiaan tuntuu siltä, että perustavanlaatuisia virheitä on tehty moisen julkistamisessa. Ja oikeastaan tilanteen tekee vieläkin ikävämmäksi se, että kyseistä biisiä ei varmaan monikaan sen kohdeyleisöstä edes ymmärrä samaan tapaan kuin sitten kenties ehkä vähän vanhempana. Totean kuitenkin, että kyseinen shitti on aivan helvetin ahdistavaa ja ennen kaikkea äärimmäisen epäilyttävää musaa pienille lapsille kuunneltavaksi. Kenties tuo Röllin kappale onkin se perimmäisin syy siihen, että miksi minäkin olen tällainen todella outo Jeppu - tai siis pikemminkin kasvanut sellaiseksi. Syytän ainakin tätä Röllin biisiä alasajostani 5 %:n osalta.
Todella otollista taas, että tätä tällaista settiä löytyy sopivasti nyt syksyllä 2009. Juuri taas vittu syksellä, perkele! Kesä meni oikein hyvin, niin meni alkukevätkin sun muut ajat - mutta perkeleissöni kun iskee se syksy ja talvi, niin eiköhän tämä paska ala jostain virtaamaan alas tietoisuuteeni. Todella tyypillisttä!
Ai joo..
Ja tässä tämä biisi, jos haluatte kuunnella:
1) Youtubessa oli joku aivan tolkuttoman Melankolinen Rölli-biisi joltain hänen varhaisemmista joko 1990-luvun alussa tai 1980-luvulla julkaisulta albumeiltaan. Kyseisessä biisissä kantava idea oli Siilin ja Sirkusnorsun kohtalo, jotka molemmat päättivät tehdä itsemurhan jotta heillä olisi hyvä olla ja jotta he päätyisivät parempaan paikkaan elämässään. Muutenkin biisi on niin ikävä, surullinen ja Melankolinen, että tosiaan ihmetyttää että miksi Allu Tuppurainen on moista aikoinaan levyttänyt Röllin suulla - liekö hänellä ollut jonkinlainen henkilökohtainen "laskukausi" elämässään, vai?
Ensinnäkin itsekin pikkupoikana kuuntelin kaseteilta Rölliä. Olin silloin varmaan noin viiden tai kuuden vanha, ja nyt kun tarkemmin ajatteleekin asiaa, niin muistan tuon biisin. En pitänyt siitä lapsenakaan, mutta tosiaan vasta nyt aikuisena se sen todella kieroutunut ja Melankolinen sanoma iski minuun. Hyi helvetti! Mitä tässä oikein ajateltiinkaan, kun lapsille moisesta asiasta laulettiin? Siis kaikki kunnia Röllille ja Allu Tuppuraiselle, mutta sanotaanko näin, että en nyt pitäisi kyllä tätä asiaa mitenkään erityisen positiivisena laulun aiheena. Hyi jumalauta että tuo biisi laulettuna Röllin äänellä vieläkin kalvaa mieltäni aivan helvetisti. Vaikka ns. "uusia" lastenohjelmia usein haukutaankin, niin on se nyt minusta kuitenkin lopulta parempaa ylläpitää jotain tekopirteyttä ja yleistä "Hupailua", kuin tehdä moisesta varsin vakavasta aiheesta lapsia todella hämmentävää materiaalia. Minusta itsemurhaan päätyvät eläimet eivät todellakaan ole hyvä aihe lastenlauluille, ja tosiaan ihmetyttää että mikä moisen biisin takana piillyt idea olikaan. Voisi kai todeta tässä vaiheessa että "call me old fashioned", mutta viimeinen asia jota haluaisin lapsilleni soitettavan, olisi heidät henkisesti sekaannustilaan saattava eläinten itsemurhista kertova masennus- ja angstailubiisi puettuna täysin pikkulapsille ymmärtämättömään muotoon ja sanomaan.
En siis myös todellakaan sano, ettäkö ennen olisivat asiat olleet paremmin näiden juttujen osalta. Tuntuu pikemminkin, että kenties joitakin asioita olisi viihteenkin osalta kannattanut jättää tekemättä, vaikka yleisesti olenkin aina sitä mieltä että lähes kaikki viihde oli parempaa ennen kuin nykyään. Nyt kuitenkin tosiaan tuntuu siltä, että perustavanlaatuisia virheitä on tehty moisen julkistamisessa. Ja oikeastaan tilanteen tekee vieläkin ikävämmäksi se, että kyseistä biisiä ei varmaan monikaan sen kohdeyleisöstä edes ymmärrä samaan tapaan kuin sitten kenties ehkä vähän vanhempana. Totean kuitenkin, että kyseinen shitti on aivan helvetin ahdistavaa ja ennen kaikkea äärimmäisen epäilyttävää musaa pienille lapsille kuunneltavaksi. Kenties tuo Röllin kappale onkin se perimmäisin syy siihen, että miksi minäkin olen tällainen todella outo Jeppu - tai siis pikemminkin kasvanut sellaiseksi. Syytän ainakin tätä Röllin biisiä alasajostani 5 %:n osalta.
Todella otollista taas, että tätä tällaista settiä löytyy sopivasti nyt syksyllä 2009. Juuri taas vittu syksellä, perkele! Kesä meni oikein hyvin, niin meni alkukevätkin sun muut ajat - mutta perkeleissöni kun iskee se syksy ja talvi, niin eiköhän tämä paska ala jostain virtaamaan alas tietoisuuteeni. Todella tyypillisttä!
Ai joo..
Ja tässä tämä biisi, jos haluatte kuunnella:
Monday, October 05, 2009
Patrick Batemanin synnit
Eilen illalla netti omituisesti katkesi moneksi tunniksi. En tiedä että johtuiko se kenties säästä vai mistä, mutta ilmeisesti aamuyöstä se oli sitten vasta palaillut takaisin. Ikävämpi juttu, varsinkin kun viime päivinä näitä häiriöitä yhteyksissä on ollut oikeastaan paljonkin.
Noh kuitenkin, luin tuota Bret Easton Elliksen Lunar Parkia taas illalla. Eräs asia mikä oikeastaan on tuon kirjan tiimoilta jo pitkään minua askarruttanut, niin ovat olleet tuon Amerikan Psyko-teoksen päähenkilön, eli Patrick Batemanin tekemien rikosten todenperäisyys. Vaikka tuossa alkuperäisteoksessa ei oikeastaan anneta kuin hienovaraisia vihjeitä siitä, että kaikki se mitä Bateman teki onkin saattanut olla puhtaasti hänen fantasioimaansa todellisuutta, niin sitten taas välillä on törmännyt väitteisiin joiden mukaan hän olisi tehnyt ne kaikki murhat sun muut ikävät teot. Tätä on oikeastaan melko vaikeaa todentaa, vaan niin kirja kuin moni muukin asia jättää sen päätöksen lukijalle.
Muistan kuitenkin lukeneeni tällaisen "toisen käden tiedon kautta" vähän aikaa sitten, että itse Easton Ellis olisi kommentoinut Batemanin tehneen kaikki nuo rikokset, vaikkakin nyt Lunar Parkissa hän sanoo ettei Bateman tehnyt niitä, vaan pikemminkin kuvitteli tekevänsä niitä ja fantasioi niiden tekemisistä. On siis vaikeaa oikeastaan päättää näillä tiedoilla, että mikä on totuudenmukaisempaa ja mikä taas ei. Itse näkisin kuitenkin, että Bateman ei tehnyt noista rikoksistaan kuin ehkä murto-osan, jos kenties sitäkään. Kuten kirjassa muidenkin henkilöhahmojen käytöksestä ja puheista ilmenee, niin kenties Bateman ei hahmona edes kykenisi moisiin juttuihin, vaan onkin pääasiallisesti vain päänsä sisällä moisista teoista fantasioiva "jokseenkin vinksahtanut" tyyppi. Olen kuitenkin lukenut sellaisenkin koulukunnan juttuja, joiden mukaan Bateman olisi tehnyt suurimman osan niistä teoista mitä hän teki, ja ainoa syy miksi hän ei jäänyt kiinni teoistaan oli se että teoksen maailmassa kaikki ihmiset ja ympäröivät todellisuus oli niin itsekeskeistä ja omahyväistä, että kukaan ei oikeastaan kerennyt tai halunnut pysähtyä miettimään että mihin ne kaikki Batemanin tappamat ihmiset oikeastaan katosivatkaan.
Hmm.. Tässä samalla tätä postausta kirjoitellessani luin erään jutun tuota Amerikan Psykon leffaversion kommentointia ajatellen. Siinäkin tosiaan ilmenee, että aluksi Easton Ellis myönsi että Batemanin oli täytynyt tappaa ainakin osa siitä kuvailemastaan porukasta, sillä muuten koko teoksen sanoma ja proverbiaalinen "pointti" olisi ollut hukassa. Sitten taas Lunar Parkissa, kuten totesinkin, Easton Ellis puolestaan väittää kivenkovaa ettei Patrick Bateman koskaan tehnyt niitä murhia, vaan fantasioi niistä päässään. Hän kuitenkin on todennut, että kirjateoksessakin olisi tarkoitus jättää nämä asiat puhtaasti lukijan itsensä päätettäväksi, eli periaatteessa näin hienovaraisesti ilmaistuna niin "saatujen todisteiden valossa lukijan on itse oman päättelykykynsä ja arvomaailmansa pohjalta ajauduttava siihen päätökseen Batemanista, kuin hän katsoo todenmukaisimmaksi".
Mikäkö on muuten oma päätökseni tästä asiasta? Itse uskon, että Bateman ei tappanut montaakaan niistä henkilöistä, joita hän väitti tappaneensa. Niin monet asiat varsinkin kirjateoksen lopussa lyövät kitkaa tätä hänen raadollista kerrontaansa vastaan, jonka perusteella on tosiaan syytä epäillä ettei hän tappanut montaakaan niistä ihmisistä joita hän väitti tappaneensa. Hänen kollegansa Paul Allenin osalta olen kuitenkin hiukan eri mieltä, sillä olen vakaasti sitä mieltä, että hänet Bateman saattoi hyvin tappaakin - vaikka toisaalta sitten taas välttämättä ei. Tämä sama problematiikka nousee esiin myös elokuvaversiossa vähintään yhtä epäselvän häilyvästi kuin alkuperäisteoksessakin.
Minusta kuitenkin Amerikan Psyko on siitä oivallinen teos, että lopulta se ei anna tarpeeksi todisteita tai osoittimia minkään teorian lopulliseksi vahvistamiseksi. Voi olla että Bateman ei tappanut niitä ihmisiä ollenkaan - siihen löytyy todisteita niin asiasta uskoville - mutta löytyy myös todisteita siitä että Bateman tappoi ainakin osan, ellei jopa kaikki. Amerikan Psyko on juurikin siitä niin kovin paljon keskustelua herättävä teos, sillä kaikilla on varmasti kirjan lukemisen jälkeen mielipide siitä, että tekikö Bateman niitä rikoksiaan vai ei. Luonnollisesti eri luonteiset ihmiset uskovat erilaisiin teorioihin ja todisteisiin Batemanin syyttömyydestä tai syyllisyydestä, joka tosiaan tekee Amerikan Psykosta todella jännittävän ja monitasoisen teoksen. Hauskimpia lukukokemuksia minusta ehkä juuri ovatkin sellaiset, jotka puhuttavat ja herättävät keskustelua lukukokemuksen jälkeen - ja ennen kaikkea parhaita ovat sellaiset teokset, jotka herättävät raa'asti jakautuvia mielipiteitä. Täten koen siis kyseisten teosten olevan tarpeellisia nykypäivänä varsinkin länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa tuntuu vahvasti olevan vallalla tietty trendi väkivallan arkipäiväistymisessä Median puolella, kuin myös tietyn "hälläväliä"-asenteen lisääntyminen yhteiskunnassakin. Mielestäni juuri näitä asioita periaatteessa Amerikan Psyko käsittelee, ja kuten aiemminkin todettu, niin ne ovat juuri niitä asioita jotka tekevät tästä teoksesta kaikessa brutaaliudessaan ja tulkinnanvaraisuudessaan niin tarpeellisen ja erinomaisen yhtä aikaa.
Noh kuitenkin, luin tuota Bret Easton Elliksen Lunar Parkia taas illalla. Eräs asia mikä oikeastaan on tuon kirjan tiimoilta jo pitkään minua askarruttanut, niin ovat olleet tuon Amerikan Psyko-teoksen päähenkilön, eli Patrick Batemanin tekemien rikosten todenperäisyys. Vaikka tuossa alkuperäisteoksessa ei oikeastaan anneta kuin hienovaraisia vihjeitä siitä, että kaikki se mitä Bateman teki onkin saattanut olla puhtaasti hänen fantasioimaansa todellisuutta, niin sitten taas välillä on törmännyt väitteisiin joiden mukaan hän olisi tehnyt ne kaikki murhat sun muut ikävät teot. Tätä on oikeastaan melko vaikeaa todentaa, vaan niin kirja kuin moni muukin asia jättää sen päätöksen lukijalle.
Muistan kuitenkin lukeneeni tällaisen "toisen käden tiedon kautta" vähän aikaa sitten, että itse Easton Ellis olisi kommentoinut Batemanin tehneen kaikki nuo rikokset, vaikkakin nyt Lunar Parkissa hän sanoo ettei Bateman tehnyt niitä, vaan pikemminkin kuvitteli tekevänsä niitä ja fantasioi niiden tekemisistä. On siis vaikeaa oikeastaan päättää näillä tiedoilla, että mikä on totuudenmukaisempaa ja mikä taas ei. Itse näkisin kuitenkin, että Bateman ei tehnyt noista rikoksistaan kuin ehkä murto-osan, jos kenties sitäkään. Kuten kirjassa muidenkin henkilöhahmojen käytöksestä ja puheista ilmenee, niin kenties Bateman ei hahmona edes kykenisi moisiin juttuihin, vaan onkin pääasiallisesti vain päänsä sisällä moisista teoista fantasioiva "jokseenkin vinksahtanut" tyyppi. Olen kuitenkin lukenut sellaisenkin koulukunnan juttuja, joiden mukaan Bateman olisi tehnyt suurimman osan niistä teoista mitä hän teki, ja ainoa syy miksi hän ei jäänyt kiinni teoistaan oli se että teoksen maailmassa kaikki ihmiset ja ympäröivät todellisuus oli niin itsekeskeistä ja omahyväistä, että kukaan ei oikeastaan kerennyt tai halunnut pysähtyä miettimään että mihin ne kaikki Batemanin tappamat ihmiset oikeastaan katosivatkaan.
Hmm.. Tässä samalla tätä postausta kirjoitellessani luin erään jutun tuota Amerikan Psykon leffaversion kommentointia ajatellen. Siinäkin tosiaan ilmenee, että aluksi Easton Ellis myönsi että Batemanin oli täytynyt tappaa ainakin osa siitä kuvailemastaan porukasta, sillä muuten koko teoksen sanoma ja proverbiaalinen "pointti" olisi ollut hukassa. Sitten taas Lunar Parkissa, kuten totesinkin, Easton Ellis puolestaan väittää kivenkovaa ettei Patrick Bateman koskaan tehnyt niitä murhia, vaan fantasioi niistä päässään. Hän kuitenkin on todennut, että kirjateoksessakin olisi tarkoitus jättää nämä asiat puhtaasti lukijan itsensä päätettäväksi, eli periaatteessa näin hienovaraisesti ilmaistuna niin "saatujen todisteiden valossa lukijan on itse oman päättelykykynsä ja arvomaailmansa pohjalta ajauduttava siihen päätökseen Batemanista, kuin hän katsoo todenmukaisimmaksi".
Mikäkö on muuten oma päätökseni tästä asiasta? Itse uskon, että Bateman ei tappanut montaakaan niistä henkilöistä, joita hän väitti tappaneensa. Niin monet asiat varsinkin kirjateoksen lopussa lyövät kitkaa tätä hänen raadollista kerrontaansa vastaan, jonka perusteella on tosiaan syytä epäillä ettei hän tappanut montaakaan niistä ihmisistä joita hän väitti tappaneensa. Hänen kollegansa Paul Allenin osalta olen kuitenkin hiukan eri mieltä, sillä olen vakaasti sitä mieltä, että hänet Bateman saattoi hyvin tappaakin - vaikka toisaalta sitten taas välttämättä ei. Tämä sama problematiikka nousee esiin myös elokuvaversiossa vähintään yhtä epäselvän häilyvästi kuin alkuperäisteoksessakin.
Minusta kuitenkin Amerikan Psyko on siitä oivallinen teos, että lopulta se ei anna tarpeeksi todisteita tai osoittimia minkään teorian lopulliseksi vahvistamiseksi. Voi olla että Bateman ei tappanut niitä ihmisiä ollenkaan - siihen löytyy todisteita niin asiasta uskoville - mutta löytyy myös todisteita siitä että Bateman tappoi ainakin osan, ellei jopa kaikki. Amerikan Psyko on juurikin siitä niin kovin paljon keskustelua herättävä teos, sillä kaikilla on varmasti kirjan lukemisen jälkeen mielipide siitä, että tekikö Bateman niitä rikoksiaan vai ei. Luonnollisesti eri luonteiset ihmiset uskovat erilaisiin teorioihin ja todisteisiin Batemanin syyttömyydestä tai syyllisyydestä, joka tosiaan tekee Amerikan Psykosta todella jännittävän ja monitasoisen teoksen. Hauskimpia lukukokemuksia minusta ehkä juuri ovatkin sellaiset, jotka puhuttavat ja herättävät keskustelua lukukokemuksen jälkeen - ja ennen kaikkea parhaita ovat sellaiset teokset, jotka herättävät raa'asti jakautuvia mielipiteitä. Täten koen siis kyseisten teosten olevan tarpeellisia nykypäivänä varsinkin länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa tuntuu vahvasti olevan vallalla tietty trendi väkivallan arkipäiväistymisessä Median puolella, kuin myös tietyn "hälläväliä"-asenteen lisääntyminen yhteiskunnassakin. Mielestäni juuri näitä asioita periaatteessa Amerikan Psyko käsittelee, ja kuten aiemminkin todettu, niin ne ovat juuri niitä asioita jotka tekevät tästä teoksesta kaikessa brutaaliudessaan ja tulkinnanvaraisuudessaan niin tarpeellisen ja erinomaisen yhtä aikaa.
Sunday, October 04, 2009
Big Brotherista
Tuntui taas vaihteeksi siltä, että voisi ilmaista hiukan mielipiteitään tästä Big Brother-ohjelmaformaatista, josta tulee aina jollain tasolla lyhyitä puheenaiheita Suomessakin nykyään.
Aikanaan kun muistaakseni Mtv3 näytti tuon ihan ensimmäisen Brittien Big Brotherin, niin katselin sen lävitse ihan puhtaasta mielenkiinnosta sen takia, että se oli jotakin uutta konseptiltaan ja ennen kaikkea ainakin minulle uusi ohjelmaformaatti. Kyseisen ohjelman tarkoitushan, niin kuin "viihde-ohjelmien" yleensäkin, on epäilemättä viihdyttää katsojiaan jollain tapaa johonkin tunteeseen tai kenties moraalis-eettisiin pulmatilanteisiin vedoten. Juuri näihin asioihin keskittyneeksi koin tuon ensimmäisen BB:n, ja myönnänkin aivan suoraan että juuri ne jutut siitä tekivät mielenkiintoisen.
Tämän jälkeen en ole enää BB:tä katsonutkaan. Tunsin hyvin äkkiä seuraavia kausia katsoessani, että oma mittani oli täyttynyt jo ensimmäisen Brittien BB:n katselukokemuksen jälkeen. En nähnyt henkilökohtaisesti sen tarjoamassa viihdykkeessä mitään sellaista, mitä ei olisi näkynyt jo aikaisemmissakin kausissa. Ainoa asia mikä BB:ssä kenties vaihtui kaudesta toiseen, olivat tietenkin talon vieraat - tai siis "asukkaat" - mutta muuten hommahan pyöri aikalailla samojen settien ympärillä kausista toiseen.
Pääsemme nyt siis siihen pääaiheeseeni: pidänkö BB:tä paskana viihteenä? Tulisiko BB:tä pitää huonona ja kenties paskana, tai "epärealistisena" viihteenä samoissa määrin kun useimmat pitävät esim. Salattuja Eläimiä? Minun mielestäni BB on sopivaa viihdettä sen kohderyhmälle - eli siis sellaisille persoonille, jotka haluavat nähdä nuorten (tai vähän vanhempienkin) ihmisten sekoilevan telkkarissa tehden oikeastaan aika paljonkin samaa kuin he tekisivät omalla vapaa-ajallaankin. Salatut Elämät taas ovat samallalailla myöskin hyväksyttävää viihdettä sellaiselle porukalle, joita kiinnostaa ilmeisen lapselliset ja yksinkertaiset perhesuhteita ja parisuhteita ruotivat sarjat - eli siis ns. "Saippuaoopperat". Ja lopulta nyt kun ajattelee asiaa, niin kenties Salattujenkin Elämien juonikuviot ovat kenties joillekin ihmisille aivan todellisentuntuisia ja tuttuja omia elämänkokemuksia ajatellen - voin ainakin omalta osaltani vahvistaa asiaa.
Minun mielestäni BB:tä ei tulisi siis välttämättä pitää mitenkään huonona Reality-sarjana, vaan pikemminkin se tulisi nähdä juurikin sellaisena kohderyhmälleen suotuisana ohjelmaformaattina, mikä se onkin. Ei kyseisestä sarjasta tule kuitenkaan pitämään kukaan muu kuin sellainen, jota kiinnostaa pieneen keinotekoiseen taloon suljettujen nuorten sekoilijoiden elämä ja sen takana tapahtuva ihmissuhdetoiminta. Tämä tällainenkin on kuitenkin viihdettä sanan varsinaisessa hengessä ihmisille, joten tulisiko sitä nyt sitten sisältönsä puolesta tuomita? Ihmisiä kuitenkin lopulta viihdyttävät niin kovin monet eri asiat, että esimerkiksi Big Brotherin väittäminen jotenkin paskaksi ohjelmaksi sisältönsä puolesta on vähintäänkin absurdia. Se on kieltämättä monien mielestä pinnallista viihdettä, mutta kenties se ohjelman pinnallisuuskin on vain eräänlainen heijaste ajastamme, yhteiskunnastamme ja sen ilmiöistä - tällä hetkellä ihmisiä kiinnostaa katsoa telkkareistaan moista menoa, ja kenties 20 vuotta sitten asiat eivät olleet aivan näin. Ajat kuitenkin menevät viihdetrendeineenkin eteenpäin, että siinä mielessä emme kai voi mitenkään olettaa että aina ja iänkaikkisesti viihdemarkkinoilla tulisi vallita samat trendinormit kuin vaikkapa vuonna 1974.
Eli juu, BB:tä ei tulisi mielestäni tuomita aivan suoralta kädeltä pinnalliseksi paskaksi. Vaikka se sitä kieltämättä voikin monen ihmisen mielestä olla, niin siitäkin huolimatta se on suosittu ohjelmaformaatti. Mitä tämä kertoo? Se kertoo siitä, että tuolla jossain telkkariruutujen ääressä on päivästä toiseen BB:n viihteelle erittäin positiivisesti suhtautuva joukko. Ja vaikka tämä suuri joukko saisikin periaatteessa viihteensä ulos siitä, että he katsovat illasta toiseen BB:n meininkiä ja jollain tavalla aktivoituvat keskustelemaan, arvostelemaan tai jopa vähän osallistumaankin ohjelmaan poistoäänestyksien muodossa, niin sehän on vain positiivista kehitystä. Nykypäivän sana näyttää muutenkin olevan osallistuva viihde, joten tällaista kehitystä ei tosiaankaan voi välttämättä pitää huonona, sillä lopulta se että katsoja saadaan osallistumaan siihen viihteeseenkin on a) hyvää Bisnestä b) uusi, ja näennäisen onnistunut tapa saada katsojia viihdytettyä.
Aikanaan kun muistaakseni Mtv3 näytti tuon ihan ensimmäisen Brittien Big Brotherin, niin katselin sen lävitse ihan puhtaasta mielenkiinnosta sen takia, että se oli jotakin uutta konseptiltaan ja ennen kaikkea ainakin minulle uusi ohjelmaformaatti. Kyseisen ohjelman tarkoitushan, niin kuin "viihde-ohjelmien" yleensäkin, on epäilemättä viihdyttää katsojiaan jollain tapaa johonkin tunteeseen tai kenties moraalis-eettisiin pulmatilanteisiin vedoten. Juuri näihin asioihin keskittyneeksi koin tuon ensimmäisen BB:n, ja myönnänkin aivan suoraan että juuri ne jutut siitä tekivät mielenkiintoisen.
Tämän jälkeen en ole enää BB:tä katsonutkaan. Tunsin hyvin äkkiä seuraavia kausia katsoessani, että oma mittani oli täyttynyt jo ensimmäisen Brittien BB:n katselukokemuksen jälkeen. En nähnyt henkilökohtaisesti sen tarjoamassa viihdykkeessä mitään sellaista, mitä ei olisi näkynyt jo aikaisemmissakin kausissa. Ainoa asia mikä BB:ssä kenties vaihtui kaudesta toiseen, olivat tietenkin talon vieraat - tai siis "asukkaat" - mutta muuten hommahan pyöri aikalailla samojen settien ympärillä kausista toiseen.
Pääsemme nyt siis siihen pääaiheeseeni: pidänkö BB:tä paskana viihteenä? Tulisiko BB:tä pitää huonona ja kenties paskana, tai "epärealistisena" viihteenä samoissa määrin kun useimmat pitävät esim. Salattuja Eläimiä? Minun mielestäni BB on sopivaa viihdettä sen kohderyhmälle - eli siis sellaisille persoonille, jotka haluavat nähdä nuorten (tai vähän vanhempienkin) ihmisten sekoilevan telkkarissa tehden oikeastaan aika paljonkin samaa kuin he tekisivät omalla vapaa-ajallaankin. Salatut Elämät taas ovat samallalailla myöskin hyväksyttävää viihdettä sellaiselle porukalle, joita kiinnostaa ilmeisen lapselliset ja yksinkertaiset perhesuhteita ja parisuhteita ruotivat sarjat - eli siis ns. "Saippuaoopperat". Ja lopulta nyt kun ajattelee asiaa, niin kenties Salattujenkin Elämien juonikuviot ovat kenties joillekin ihmisille aivan todellisentuntuisia ja tuttuja omia elämänkokemuksia ajatellen - voin ainakin omalta osaltani vahvistaa asiaa.
Minun mielestäni BB:tä ei tulisi siis välttämättä pitää mitenkään huonona Reality-sarjana, vaan pikemminkin se tulisi nähdä juurikin sellaisena kohderyhmälleen suotuisana ohjelmaformaattina, mikä se onkin. Ei kyseisestä sarjasta tule kuitenkaan pitämään kukaan muu kuin sellainen, jota kiinnostaa pieneen keinotekoiseen taloon suljettujen nuorten sekoilijoiden elämä ja sen takana tapahtuva ihmissuhdetoiminta. Tämä tällainenkin on kuitenkin viihdettä sanan varsinaisessa hengessä ihmisille, joten tulisiko sitä nyt sitten sisältönsä puolesta tuomita? Ihmisiä kuitenkin lopulta viihdyttävät niin kovin monet eri asiat, että esimerkiksi Big Brotherin väittäminen jotenkin paskaksi ohjelmaksi sisältönsä puolesta on vähintäänkin absurdia. Se on kieltämättä monien mielestä pinnallista viihdettä, mutta kenties se ohjelman pinnallisuuskin on vain eräänlainen heijaste ajastamme, yhteiskunnastamme ja sen ilmiöistä - tällä hetkellä ihmisiä kiinnostaa katsoa telkkareistaan moista menoa, ja kenties 20 vuotta sitten asiat eivät olleet aivan näin. Ajat kuitenkin menevät viihdetrendeineenkin eteenpäin, että siinä mielessä emme kai voi mitenkään olettaa että aina ja iänkaikkisesti viihdemarkkinoilla tulisi vallita samat trendinormit kuin vaikkapa vuonna 1974.
Eli juu, BB:tä ei tulisi mielestäni tuomita aivan suoralta kädeltä pinnalliseksi paskaksi. Vaikka se sitä kieltämättä voikin monen ihmisen mielestä olla, niin siitäkin huolimatta se on suosittu ohjelmaformaatti. Mitä tämä kertoo? Se kertoo siitä, että tuolla jossain telkkariruutujen ääressä on päivästä toiseen BB:n viihteelle erittäin positiivisesti suhtautuva joukko. Ja vaikka tämä suuri joukko saisikin periaatteessa viihteensä ulos siitä, että he katsovat illasta toiseen BB:n meininkiä ja jollain tavalla aktivoituvat keskustelemaan, arvostelemaan tai jopa vähän osallistumaankin ohjelmaan poistoäänestyksien muodossa, niin sehän on vain positiivista kehitystä. Nykypäivän sana näyttää muutenkin olevan osallistuva viihde, joten tällaista kehitystä ei tosiaankaan voi välttämättä pitää huonona, sillä lopulta se että katsoja saadaan osallistumaan siihen viihteeseenkin on a) hyvää Bisnestä b) uusi, ja näennäisen onnistunut tapa saada katsojia viihdytettyä.
When Babylon come around..
Tänään ei ollutkaan illalla niin kylmä käydä lenkillä kuin edellisenä iltana. Vähän oli kyllä jokseenkin sateinen keli, mutta minkäs teet.
Eilen sain tietää, että molemmat serkkuni ovat Facebookissa. Tämähän nyt ei tietenkään tule yllätyksenä, sillä siellä nyt on kai suurinpiirtein kaikki tyypit jotka tunnen/tiedän tai olen tuntenut, muutenkin. Myös se jo todella äkkiä kulunut fraasi "ootko Facebookissa?" ihan oikeasti vituttaa jo, mutta minkäs teet kun Facebook on Suomessa vähintään se uusi IRC-Galleria. Samapa se tietysti on että onko Facebookissa vaiko eikö, mutta itse en halua sinne mennä enkä siellä olekaan. Ja eipä serkkujenikaan naamat siellä olleet mitenkään erityisen suuri yllätys, todellakaan.
Eräs juttu jota olen ruvennut nykyään tekemään ihan tahallani, on ollut se että jos olen tavannut jonkun sellaisen tyypin jonka nimen olen jopa kyennyt muistamaan viittä minuuttia pitempää, niin olen katsonut että löytyykö häntä Facebookista. Voin todeta tämän sosiaalisen kokeen perusteella, että suurinpiirtein 8/10 ihmisestä on löytynyt Facebookista, joka sinällään on aika yllättävää.
Mutta.
Mua ei ole taas viimeiseen kahteenkymmeneenneljään tuntiin huvittanut mikään. Yritin lukea vähän Lunar Parkia ja siivoilla, jonka jälkeen Stalkerin peluuta yritettyäni niin makasin suurinpiirtein koko loppupäivän lattialla. Voi voi kun on taas niin paska olo ja ulkona on kylmä. Syksykin vaivaa.
Ei hevillä jaksaisi enää pelata vähään aikaan mitään tuon Bloodlinesin jälkeen. Jotenkin nyt syksyn tuoma fiilis on sellainen, että uusia tai kekseneräisiäkään pelejä ei jaksaisi enää pelailla puhtaasti sen takia KUN EI VAAN JAKSA, YOU HEAR!? Oikeastaan pitäisi myydä pois kaikki ne pelit, jotka tietää olevan niitä yhden läpipeluun ihmeitä. Tiedän myös yhden ns. "Mestan" jonne ne pelit viemällä saa vastalahjaksi harvinaisesti aitoa käteistä, joka olisi kyllä itselleni erittäin hyvä juttu. Cold, hard cash.. It helps me.
Päällimmäisenä vaivatun pääkoppani sisällä huutaen ulospääsyä on edelleen vain se eräs ja yksi perimmäisin ajatus: Olisipa taas kesä.
Summer, where the fuck are you?
Eilen sain tietää, että molemmat serkkuni ovat Facebookissa. Tämähän nyt ei tietenkään tule yllätyksenä, sillä siellä nyt on kai suurinpiirtein kaikki tyypit jotka tunnen/tiedän tai olen tuntenut, muutenkin. Myös se jo todella äkkiä kulunut fraasi "ootko Facebookissa?" ihan oikeasti vituttaa jo, mutta minkäs teet kun Facebook on Suomessa vähintään se uusi IRC-Galleria. Samapa se tietysti on että onko Facebookissa vaiko eikö, mutta itse en halua sinne mennä enkä siellä olekaan. Ja eipä serkkujenikaan naamat siellä olleet mitenkään erityisen suuri yllätys, todellakaan.
Eräs juttu jota olen ruvennut nykyään tekemään ihan tahallani, on ollut se että jos olen tavannut jonkun sellaisen tyypin jonka nimen olen jopa kyennyt muistamaan viittä minuuttia pitempää, niin olen katsonut että löytyykö häntä Facebookista. Voin todeta tämän sosiaalisen kokeen perusteella, että suurinpiirtein 8/10 ihmisestä on löytynyt Facebookista, joka sinällään on aika yllättävää.
Mutta.
Mua ei ole taas viimeiseen kahteenkymmeneenneljään tuntiin huvittanut mikään. Yritin lukea vähän Lunar Parkia ja siivoilla, jonka jälkeen Stalkerin peluuta yritettyäni niin makasin suurinpiirtein koko loppupäivän lattialla. Voi voi kun on taas niin paska olo ja ulkona on kylmä. Syksykin vaivaa.
Ei hevillä jaksaisi enää pelata vähään aikaan mitään tuon Bloodlinesin jälkeen. Jotenkin nyt syksyn tuoma fiilis on sellainen, että uusia tai kekseneräisiäkään pelejä ei jaksaisi enää pelailla puhtaasti sen takia KUN EI VAAN JAKSA, YOU HEAR!? Oikeastaan pitäisi myydä pois kaikki ne pelit, jotka tietää olevan niitä yhden läpipeluun ihmeitä. Tiedän myös yhden ns. "Mestan" jonne ne pelit viemällä saa vastalahjaksi harvinaisesti aitoa käteistä, joka olisi kyllä itselleni erittäin hyvä juttu. Cold, hard cash.. It helps me.
Päällimmäisenä vaivatun pääkoppani sisällä huutaen ulospääsyä on edelleen vain se eräs ja yksi perimmäisin ajatus: Olisipa taas kesä.
Summer, where the fuck are you?
Saturday, October 03, 2009
Spiral Base
Joo-o, nyt on ainakin minulle virallisesti talvi tullut vaikka lunta ei ole ainakaan vielä maassa. Hemmetin kylmät yöt ja lenkille joutuu pistämään päälle pipon ja käsineet. Nyt on kyllä kylmä - ainakin öisin!
Hohhoijaa, mitähän sitä jaksaisi pitää kuukauden parhaimpana päivänä? Vissiin tilipäivää, koska silloin nyt ainakin ropsahtaa tilille pieni summa kovaa valuuttaa. Yritin myös tänään käyttää Google Analyticsia, mutta melko turhaan. En saanut sieltä mitään järkevää ulos, enkä sen puoleen saanut selville kuin sen, että viime kuun puolessa välissä tätä sivua oli lukenut epätavallisen pitkään joku Brasilialainen. Sen kummemmin koko sivustosta en saanut mitään järkevää ulos taaskaan. Melko perseestä, mutta niinhän se on tämä Blogikin, toisaalta.
Njaah.. Nyt onkin lauantai-aamu. Meni eilen illalla aivan hemmetin pitkään. Mä olen taas päätynyt näiden tietokonepelien orjaksi, sillä tuli pyöritettyä lävitse tuo Vampire The Masquerade: Bloodlines eilen. Vaikka aika kova Hypetys olikin käynnissä siitä parisen päivää sitten, niin nyt kun se on vihdoin pelattu lävitse, niin täytyy kyllä myöntää että tuo loppu taas latisti tunnelmaa aikalailla. Myös sekin on perin harmillista, että tuossa pelissä se keskeneräisyys näkyy aivan liikaa, vaikka se Troikan julkaisema virallinen 1.2. pätsikin korjasi jo paljon ongelmia siitä. Myöskin se oli positiivinen asia, että se ns. "Society of Leopold"-bugi ei iskenytkään, vaikka siitä kovasti varoiteltiin. Kieltämättä olikin hyvä että se virallinen pätsi sen korjasi, sillä kyseisestä bugista ylitsepääseminen olisi ollut hyvinkin monimutkaista, vaikkakin toteutettavissa.
Kyllä mä nyt ymmärrän että miksi tuollekin pelille annettiin niin huonot pisteet, lopulta. Sen juoni on jälleen Fallout-tiimilta aivan tajunnanräjäyttävää tasoa, mutta sitten itse pelin toteutus ja bugisuus syövät siltä kunnioitusta. Oikeastaan täytyy olla aika paljon samaa mieltä näiden arvostelujen kanssa, jotka antavat sille kahdeksan pistettä tai hiukan enemmän. Ei tuosta nyt kyllä ole ihan ysin peliksi, vaikka eri pätseillä sun muilla tuon saa kyllä melko hyvään kuntoon muutenkin.
Hemmettiläinen kun mä rupesin taas jauhamaan kaikista vitun PIU-PIU VIDEOGEIMSSEISTÄ! VOI SUATANA. Mutta, todellisuudessa fakta on kai se että mua ei huvita puhua mistään muusta juuri nyt. Ei mua kiinnosta paljastaa syvimpiä murheenaiheitani, salaisia toiveitani, vitutuksenaiheita tai mitään muitakaan.. Koska mä en nyt vaan jaksa, silleen hei. Nyt mua muuten nuguttaa aika kauheesti.
Mää meen nykkymään.
Hohhoijaa, mitähän sitä jaksaisi pitää kuukauden parhaimpana päivänä? Vissiin tilipäivää, koska silloin nyt ainakin ropsahtaa tilille pieni summa kovaa valuuttaa. Yritin myös tänään käyttää Google Analyticsia, mutta melko turhaan. En saanut sieltä mitään järkevää ulos, enkä sen puoleen saanut selville kuin sen, että viime kuun puolessa välissä tätä sivua oli lukenut epätavallisen pitkään joku Brasilialainen. Sen kummemmin koko sivustosta en saanut mitään järkevää ulos taaskaan. Melko perseestä, mutta niinhän se on tämä Blogikin, toisaalta.
Njaah.. Nyt onkin lauantai-aamu. Meni eilen illalla aivan hemmetin pitkään. Mä olen taas päätynyt näiden tietokonepelien orjaksi, sillä tuli pyöritettyä lävitse tuo Vampire The Masquerade: Bloodlines eilen. Vaikka aika kova Hypetys olikin käynnissä siitä parisen päivää sitten, niin nyt kun se on vihdoin pelattu lävitse, niin täytyy kyllä myöntää että tuo loppu taas latisti tunnelmaa aikalailla. Myös sekin on perin harmillista, että tuossa pelissä se keskeneräisyys näkyy aivan liikaa, vaikka se Troikan julkaisema virallinen 1.2. pätsikin korjasi jo paljon ongelmia siitä. Myöskin se oli positiivinen asia, että se ns. "Society of Leopold"-bugi ei iskenytkään, vaikka siitä kovasti varoiteltiin. Kieltämättä olikin hyvä että se virallinen pätsi sen korjasi, sillä kyseisestä bugista ylitsepääseminen olisi ollut hyvinkin monimutkaista, vaikkakin toteutettavissa.
Kyllä mä nyt ymmärrän että miksi tuollekin pelille annettiin niin huonot pisteet, lopulta. Sen juoni on jälleen Fallout-tiimilta aivan tajunnanräjäyttävää tasoa, mutta sitten itse pelin toteutus ja bugisuus syövät siltä kunnioitusta. Oikeastaan täytyy olla aika paljon samaa mieltä näiden arvostelujen kanssa, jotka antavat sille kahdeksan pistettä tai hiukan enemmän. Ei tuosta nyt kyllä ole ihan ysin peliksi, vaikka eri pätseillä sun muilla tuon saa kyllä melko hyvään kuntoon muutenkin.
Hemmettiläinen kun mä rupesin taas jauhamaan kaikista vitun PIU-PIU VIDEOGEIMSSEISTÄ! VOI SUATANA. Mutta, todellisuudessa fakta on kai se että mua ei huvita puhua mistään muusta juuri nyt. Ei mua kiinnosta paljastaa syvimpiä murheenaiheitani, salaisia toiveitani, vitutuksenaiheita tai mitään muitakaan.. Koska mä en nyt vaan jaksa, silleen hei. Nyt mua muuten nuguttaa aika kauheesti.
Mää meen nykkymään.
Thursday, October 01, 2009
Punaista Lokakuuta
Lokakuun ensimmäinen sitten meneillään. Onpahan tämäkin melko mitäänsanomaton vuosi sitten muutaman kuukauden päästä ohitse. Erittäin hyvä juttu, että vihdoinkin vuoden 2009 valta elämässäni alkaa rakoilla. Tosin nyt alkaa olemaan helvetin kylmä.
Tilasin tuossa viime viikolla itselleni yhden numeron tätä Pelit-lehteä. Viimeksi olen tainnut lukea sitä joskus viisi tai kuusi vuotta sitten. Ainakin pintapuolisesti se on melkoisen samanlaista tekstiltään, mutta sanotaanko näin että edelleen tuntuu siltä että se on useita asteita kaupallisempaan suuntaan edennyt julkaisu, kun mitä muistan sen vielä olleen 1990-luvulla, jolloin luin sitä paljon. Minusta kun edelleen tuntuu senkin lehden osalta nimittäin sellaiselta, että ne kaikkein kärkevimmät mielipiteet jäävät esittämättä - puhumattakaan siitä että monikaan ei varmaan uskaltaisi arvostella muutamia ihan oikeasti paskoja pelejä paskoiksi peleiksi siinä. Minusta Pelit-lehdessäkin olisi aika ruveta sanomaan ruma sana niin kuin se on, mutta minkäs teet kun nykyajan henki on tällainen.
Noh, nytpä sitten vielä yhteen lyhyeen Hypetykseen:
Jos teillä on suhteellisen moderni PC, ja olette kiinnostuneet tasokkaista roolipeleistä Falloutin ensimmäisten osien hengessä, niin hankkikaa jo äkkiä Vampire: The Masquerade: Bloodlines! Hankkikaa se välittömästi! Mutta muistakaa pätsätä sitä oikein olan takaa! Muussa tapauksessa se voi saada aikaiseksi ikäviä yllätyksiä! Mutta siitäkin huolimatta tämä peli on puhdasta kultaa! Vautsi vau ja VOE HELEVETTILÄINEN!
Eli jos porukkaa kiinnostaa tuo peli, niin lukekaa toki artikkeleita siitä vaikkapa Wikistä. Kyseessä on kuitenkin Horror-painotteinen RPG muistaakseni vuodelta 2004, ja sen kehittänyt Troika Games meni jo aikoja sitten konkkaan. Troika oli kuitenkin siitä hauska pulju, että siellä oli muutamia Fallout-pelisarjan tekijöitä palkkalistoilla - ja nämä kaverit olivat vissiin hommissa tämän Bloodlinesinkin kanssa. Joka tapauksessa, kyseessä on aivan helvetin&ainutlaatuinen peli, mutta varsin Buginen sellainen.
Ei tosiaankaan kannata edes aloittaa kyseistä peliä ilman sen päivitystä. Kannattaa etsiä siihen tosiaan kaikki pätsit ja päivityksen sun muut korjaukset, ja tämän jälkeen myös tehdä oma mappi vaikkapa koneelle sen tallennustiedostoja varten. Itselleni nimittäin kävi niin, että about puolisentoista kuukautta sitten aloitin kyseisen pelin, ja tutoriaali-osion jälkeen tallennukset omituisesti hävisivät. Kieltämättä vitutti, mutta nyt aloitin pelin pelaamisen uudestaan kopioiden aina tallennustiedostot sen jälkeen pelin omasta kansiosta koneen kiintolevyille. Täten savet eivät katoa - ainakaan helpolla.
MUTTA hyvä ihmiset, tämä peli on kyllä suorastaan puhdasta kultaa. Harmi että se julkaistiin niin keskeneräisenä ja Bugisena, mutta siitäkin huolimatta se on kyllä näiden jälkeenpäin julkaistujen parannusten avulla erittäin nautittava ja pelattava kokemus. Mä en suoraan sanoen ole vuosiin ollut yhtä innoissani jostain RPG-pelistä näin paljon! Mikään ei ole tuntunut näin erinomaiselta peliltä vuosiin - Mikään ei ole saanut viisaria värähtämään enää vuosiin sitten Fallouttien. Mähän olen ollut roolipeli-impotentti, HOHOHHOHOHO!
No joka tapauksessa.. Pelatkaapa tätä jos kiinnostaa aiheena. Totta kai siinä on kyllä muutamia varsin lapsenkengissä olevia kehittämättömiä ominaisuuksia, mutta edelleen se on kyllä kieltämättä todella raikas tuulahdus monen täysin pystyynkuolleen RPG-genren osien näkemisen jälkeen. Tässä pelissä onkin kenties tosiaan parasta se taustamaailma sekä Dialogi, jotka yhdessä luovat kyllä kaikesta pikkuvikaisesta meiningistä pelaamisen arvoisen.
Tosi jännää ja verisen hyytävää, niin!
Mie mänen muutes nyt nukkumaan.
Tilasin tuossa viime viikolla itselleni yhden numeron tätä Pelit-lehteä. Viimeksi olen tainnut lukea sitä joskus viisi tai kuusi vuotta sitten. Ainakin pintapuolisesti se on melkoisen samanlaista tekstiltään, mutta sanotaanko näin että edelleen tuntuu siltä että se on useita asteita kaupallisempaan suuntaan edennyt julkaisu, kun mitä muistan sen vielä olleen 1990-luvulla, jolloin luin sitä paljon. Minusta kun edelleen tuntuu senkin lehden osalta nimittäin sellaiselta, että ne kaikkein kärkevimmät mielipiteet jäävät esittämättä - puhumattakaan siitä että monikaan ei varmaan uskaltaisi arvostella muutamia ihan oikeasti paskoja pelejä paskoiksi peleiksi siinä. Minusta Pelit-lehdessäkin olisi aika ruveta sanomaan ruma sana niin kuin se on, mutta minkäs teet kun nykyajan henki on tällainen.
Noh, nytpä sitten vielä yhteen lyhyeen Hypetykseen:
Jos teillä on suhteellisen moderni PC, ja olette kiinnostuneet tasokkaista roolipeleistä Falloutin ensimmäisten osien hengessä, niin hankkikaa jo äkkiä Vampire: The Masquerade: Bloodlines! Hankkikaa se välittömästi! Mutta muistakaa pätsätä sitä oikein olan takaa! Muussa tapauksessa se voi saada aikaiseksi ikäviä yllätyksiä! Mutta siitäkin huolimatta tämä peli on puhdasta kultaa! Vautsi vau ja VOE HELEVETTILÄINEN!
Eli jos porukkaa kiinnostaa tuo peli, niin lukekaa toki artikkeleita siitä vaikkapa Wikistä. Kyseessä on kuitenkin Horror-painotteinen RPG muistaakseni vuodelta 2004, ja sen kehittänyt Troika Games meni jo aikoja sitten konkkaan. Troika oli kuitenkin siitä hauska pulju, että siellä oli muutamia Fallout-pelisarjan tekijöitä palkkalistoilla - ja nämä kaverit olivat vissiin hommissa tämän Bloodlinesinkin kanssa. Joka tapauksessa, kyseessä on aivan helvetin&ainutlaatuinen peli, mutta varsin Buginen sellainen.
Ei tosiaankaan kannata edes aloittaa kyseistä peliä ilman sen päivitystä. Kannattaa etsiä siihen tosiaan kaikki pätsit ja päivityksen sun muut korjaukset, ja tämän jälkeen myös tehdä oma mappi vaikkapa koneelle sen tallennustiedostoja varten. Itselleni nimittäin kävi niin, että about puolisentoista kuukautta sitten aloitin kyseisen pelin, ja tutoriaali-osion jälkeen tallennukset omituisesti hävisivät. Kieltämättä vitutti, mutta nyt aloitin pelin pelaamisen uudestaan kopioiden aina tallennustiedostot sen jälkeen pelin omasta kansiosta koneen kiintolevyille. Täten savet eivät katoa - ainakaan helpolla.
MUTTA hyvä ihmiset, tämä peli on kyllä suorastaan puhdasta kultaa. Harmi että se julkaistiin niin keskeneräisenä ja Bugisena, mutta siitäkin huolimatta se on kyllä näiden jälkeenpäin julkaistujen parannusten avulla erittäin nautittava ja pelattava kokemus. Mä en suoraan sanoen ole vuosiin ollut yhtä innoissani jostain RPG-pelistä näin paljon! Mikään ei ole tuntunut näin erinomaiselta peliltä vuosiin - Mikään ei ole saanut viisaria värähtämään enää vuosiin sitten Fallouttien. Mähän olen ollut roolipeli-impotentti, HOHOHHOHOHO!
No joka tapauksessa.. Pelatkaapa tätä jos kiinnostaa aiheena. Totta kai siinä on kyllä muutamia varsin lapsenkengissä olevia kehittämättömiä ominaisuuksia, mutta edelleen se on kyllä kieltämättä todella raikas tuulahdus monen täysin pystyynkuolleen RPG-genren osien näkemisen jälkeen. Tässä pelissä onkin kenties tosiaan parasta se taustamaailma sekä Dialogi, jotka yhdessä luovat kyllä kaikesta pikkuvikaisesta meiningistä pelaamisen arvoisen.
Tosi jännää ja verisen hyytävää, niin!
Mie mänen muutes nyt nukkumaan.
Tuesday, September 29, 2009
Don't forget to be awesome
Tänään minulla oli heti herätessäni aivan todella outo fiilis. Melkein tuntui siltä kun olisi tehnyt mieli vain nousta sängystä ja tehdä kaikki se mitä olen tähänkin asti tehnyt, niin täysin päinvastaisesti. Mitä jos olisi vaan kerrankin täysin omaa luontoaan vastoin käyttäytyvä tyyppi? Moinen Sosiaalinen koe kiehtoo minua, vaikka epäilenkin todella että minusta ei välttämättä olisi sen toteuttamiseen. Syy miksi en toteuttaisi sitä, olisi vähintäänkin kai se, että jossain vaiheessa "seuraavana päivänä" luultavimminkin potisin ääretöntä Moraalista Krapulaa teoistani, ja tämän jälkeen pieni irtiotto Sosiaalisen kokeen muodossa kostautuisi pitkäänkin jatkuvana morkkiksena teoistaan. Myönnän olevani melko kaavoihini kangistunut, varovainen ja ylianalysoiva tyyppi.. Varsinkin nykyään, sekä myös viimeaikaisten tapahtumien johdosta.
Haluaisin olla oikeasti kovinkin Impulsiivinen ihminen - tai sanotaanko näin että haluaisin olla enemmän Impulsiivisempi kuin yleensä olen. Haluaisin edes vähän aikaa käyttäytyä luontoani vastaan - eli tehdä tällaisen tavallisuudesta poikkeavan kokeen - ja tämän jälkeen joko ihailla tai vihata sen lopputulosta.
Etsin jatkuvasti nykyään ulospääsyä. Tuntuu todellakin siltä, että olen jatkuvasti samojen asioiden tai ilmiöiden ympäröimä. Samat tyypit yrittävät samoja asioita - samat naamat kiertävät kehää elämässäni. "What goes around, comes around"-tematiikka alkaa pikkuhiljaa tekemään minua moisesta karusellista ulospääsyä etsivää.
Päällimmäisin tunne on vain koko ajan lähinnä "mä olen nähnyt tuon jätkän, tuon likan, tuon tyypin.. JOSSAKIN"
Haluaisin olla oikeasti kovinkin Impulsiivinen ihminen - tai sanotaanko näin että haluaisin olla enemmän Impulsiivisempi kuin yleensä olen. Haluaisin edes vähän aikaa käyttäytyä luontoani vastaan - eli tehdä tällaisen tavallisuudesta poikkeavan kokeen - ja tämän jälkeen joko ihailla tai vihata sen lopputulosta.
Etsin jatkuvasti nykyään ulospääsyä. Tuntuu todellakin siltä, että olen jatkuvasti samojen asioiden tai ilmiöiden ympäröimä. Samat tyypit yrittävät samoja asioita - samat naamat kiertävät kehää elämässäni. "What goes around, comes around"-tematiikka alkaa pikkuhiljaa tekemään minua moisesta karusellista ulospääsyä etsivää.
Päällimmäisin tunne on vain koko ajan lähinnä "mä olen nähnyt tuon jätkän, tuon likan, tuon tyypin.. JOSSAKIN"
Monday, September 28, 2009
Maanantai-aamuna..
No, siinäpä sekin kolmen päivän työviikonloppu taas meni. Ihan positiiviset fiilikset jäi.
Toivon mukaan minut palkataan uudelleenkin vielä, ja ainakin eilisen päivän jälkeen fiilis oli sellainen että saatetaanpa minut palkatakin uudelleen. Toivon mukaan tästä tulee siis epäsäännöllisen säännöllistä settiä.
Eilen taisi työpäivä olla about 8 tuntia, jonka jälkeen en jaksanut enää sen kummemmin koneella hilluakaan. Viis Mesetyksistä sun muista - I went sleeping. Ja hyvinpä tulikin nukuttua, vaikka näinkin unia jostain epämääräisistä sinisistä valoista sekä heräilin ainakin kahteen kertaan. Tuntuu, että ne unet olivat vähintäänkin
Mietin tässä semmoista settiä, että voisi alkaa taas pitämään jonkinlaista taukoa kahvin ja teen juonnista. Vaihtaisi vähäksi aikaa vihreään teehen, mutta nimenomaan laadukkaaseen vihreään teehen. Se Lidlin vihertee jota olen juonut on kieltämättä halpaa, mutta maistuu vessapaperille. En ole oikeastaan ihan varma siitä, että maistuvatko kaikki vihreät teet vessapaperille, mutta uhkaan väittää että toiset kai maistuvat enemmän vessapaperille kuin toiset. Minulla pitäisi olla yksi paketti jotain Liptonin vihreää teetä tuolla jossain - voisi sitä heittää huiviin vaikka viikon tai parin ajan. Eipä silti, kyllähän se kahvikin on ihan yhtä hyvää juotavaa, joskus toisinaan jopa parempaakin.
Ulkona on myös aika huono ilma. Sataa taas. Eilenkin satoi iltapäivästä. Voisi kai tämänkin päivän pyhittää suurinpiirtein lukemiselle, sillä esim. tuo Lunar Park onkin odotettua runsaampi lukukokemus sivujensa määrän osalta. Tilasin tuossa perjantaina vielä yhden 100% ilmaisen kirjan sieltä samasta paikasta, tosin tällä kertaa otin vain sellaisen kirjan mikä tuntui nimeltään houkuttelevimmalta, vaikka sisältö voikin monella tapaa yllättää negatiivisesti. Harmi kun siellä ei oikein ollut mitään sellaista teosta, jonka olisin osannut arvioida tekijänsä perusteella ns. "hyväksi kirjaksi". Olisi ollut lisää Bret Easton Ellisiä, niin sittenpä mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan.
Noh jouh, voisipa mennä lukemaan vähäksi aikaa. Sitten lenkille ja muihin hommiin.
Toivon mukaan minut palkataan uudelleenkin vielä, ja ainakin eilisen päivän jälkeen fiilis oli sellainen että saatetaanpa minut palkatakin uudelleen. Toivon mukaan tästä tulee siis epäsäännöllisen säännöllistä settiä.
Eilen taisi työpäivä olla about 8 tuntia, jonka jälkeen en jaksanut enää sen kummemmin koneella hilluakaan. Viis Mesetyksistä sun muista - I went sleeping. Ja hyvinpä tulikin nukuttua, vaikka näinkin unia jostain epämääräisistä sinisistä valoista sekä heräilin ainakin kahteen kertaan. Tuntuu, että ne unet olivat vähintäänkin
Mietin tässä semmoista settiä, että voisi alkaa taas pitämään jonkinlaista taukoa kahvin ja teen juonnista. Vaihtaisi vähäksi aikaa vihreään teehen, mutta nimenomaan laadukkaaseen vihreään teehen. Se Lidlin vihertee jota olen juonut on kieltämättä halpaa, mutta maistuu vessapaperille. En ole oikeastaan ihan varma siitä, että maistuvatko kaikki vihreät teet vessapaperille, mutta uhkaan väittää että toiset kai maistuvat enemmän vessapaperille kuin toiset. Minulla pitäisi olla yksi paketti jotain Liptonin vihreää teetä tuolla jossain - voisi sitä heittää huiviin vaikka viikon tai parin ajan. Eipä silti, kyllähän se kahvikin on ihan yhtä hyvää juotavaa, joskus toisinaan jopa parempaakin.
Ulkona on myös aika huono ilma. Sataa taas. Eilenkin satoi iltapäivästä. Voisi kai tämänkin päivän pyhittää suurinpiirtein lukemiselle, sillä esim. tuo Lunar Park onkin odotettua runsaampi lukukokemus sivujensa määrän osalta. Tilasin tuossa perjantaina vielä yhden 100% ilmaisen kirjan sieltä samasta paikasta, tosin tällä kertaa otin vain sellaisen kirjan mikä tuntui nimeltään houkuttelevimmalta, vaikka sisältö voikin monella tapaa yllättää negatiivisesti. Harmi kun siellä ei oikein ollut mitään sellaista teosta, jonka olisin osannut arvioida tekijänsä perusteella ns. "hyväksi kirjaksi". Olisi ollut lisää Bret Easton Ellisiä, niin sittenpä mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan.
Noh jouh, voisipa mennä lukemaan vähäksi aikaa. Sitten lenkille ja muihin hommiin.
Sunday, September 27, 2009
12 shots on the rocks
Jooh, menipä melkein kymmentuntiseksi eilinen päivä. Alankin ymmärtää, että miksi minut palkattiin sillä nimikkeellä siihen hommaan. Noh, sehän on toisaalta vaan hyvä juttu, sillä viikonloput ovat muutenkin erityisen puuduttavia täälläpäin. Parempi tehdä silloin töitä, saapahan ainakin rahaa ja muuta ajateltavaa.
Eilinen oli tosiaankin huomattavasti fyysisempi päivä, vaikka ensimmäisenä päivänä kuvittelinkin että homma tulisi olemaan pikku kiertelyitä ympäriinsä sekä enimmäkseen istumista porukan liikkeitä monitoreista vahtien ja kulkulupia/avainkortteja jakaen. Tänään porukkaa oli todellakin jostain syystä paljon liikkeellä, ja jostain syystä meitä oli paikalla vain kolme. Jotenkin tuntui että tuo määrä porukkaa sen "tapahtuman" lomassa oli aivan helvetin vähän. Ihme juttu, että porukkaa ei palkata lisää, vaikka melko minimaalisella palkalla voisi saada suhteellisen nuortakin sakkia tuonne tekemään tuota hommaa.
Tänään pääsee onneksi aloittamaan vuoronsa tuossa joskus kahdeksan aikoihin. Eilen piti olla jo seitsemältä paikalla. Toivon mukaan palkkaisivat minut tuonne vielä uudestaan, ja käsittääkseni tuolla työpaikalla on vähän sellainen henki että "kyllä kai me sulle ekana soitetaan kun kerran ei aivan heti ketään toista samaan hommaan suoralta kädeltä tiedetä". Toivottavasti olen siis saanut oikeanlaisen kuvan asioista, vaikka eipähän se nyt sillain' haittaa vaikkeivat viikonloppumieheksi ottaisikaan.
Eilinen oli tosiaankin huomattavasti fyysisempi päivä, vaikka ensimmäisenä päivänä kuvittelinkin että homma tulisi olemaan pikku kiertelyitä ympäriinsä sekä enimmäkseen istumista porukan liikkeitä monitoreista vahtien ja kulkulupia/avainkortteja jakaen. Tänään porukkaa oli todellakin jostain syystä paljon liikkeellä, ja jostain syystä meitä oli paikalla vain kolme. Jotenkin tuntui että tuo määrä porukkaa sen "tapahtuman" lomassa oli aivan helvetin vähän. Ihme juttu, että porukkaa ei palkata lisää, vaikka melko minimaalisella palkalla voisi saada suhteellisen nuortakin sakkia tuonne tekemään tuota hommaa.
Tänään pääsee onneksi aloittamaan vuoronsa tuossa joskus kahdeksan aikoihin. Eilen piti olla jo seitsemältä paikalla. Toivon mukaan palkkaisivat minut tuonne vielä uudestaan, ja käsittääkseni tuolla työpaikalla on vähän sellainen henki että "kyllä kai me sulle ekana soitetaan kun kerran ei aivan heti ketään toista samaan hommaan suoralta kädeltä tiedetä". Toivottavasti olen siis saanut oikeanlaisen kuvan asioista, vaikka eipähän se nyt sillain' haittaa vaikkeivat viikonloppumieheksi ottaisikaan.
Friday, September 25, 2009
First day on the job -
No jooh, nytpä on sitten ensimmäinenkin työpäivä tällä kertaa tuon puljun palveluksessa selvä. Kieltämättä hommahan ei suinkaan ollut aivan sitä mitä odotin, vaan sanoisin tämän asian kuitenkin nyt ihan positiivisella tavalla. Se on siis ihan OK-hommaa, paitsi että tietysti väliaikaiseksi tämän kyllä haluankin tehtäväkseni. Ei moisesta voi tehdä kai uraa ilman vähintään henkisiä verinaarmuja.
Ja missäkö olen töissä? No en minä sitä teille kerro (ellette jo tiedä). Homma ei kuitenkaan ole kaupan kassaan liittyvää, puhelinmyyntiä tai muutakaan sellaista. En myöskään välitä huumeita tai riko työlläni lakia. Enkä muuten myy persettäkään. En ole siis miespuolinen prostituoitukaan, vaikka monet varmasti olisivat moisesta uutisesta haltioissaan. Ei tämä työ ole mitenkään mielestäni hävettävä, vaan pikemminkin pidän sitä aikamoisena "helppoa rahaa"-tason hommana. Se on kuitenkin eräänlaista sisäisen järjestyksen pitämistä eräässä kohteessa, sekä asiakaspalvelutyötä. Näin ensimmäisenä päivänä oli kuitenkin enemmän tätä asiakaspalvelua, ja kenties tilanteen niin vaatiessa tätä "järjestyksenvalvontaa" ja esim. tavaroiden siirtelemistä paikasta toiseen tulee sitten olemaan enemmänkin.. Kenties. Saapa nähdä.
Saapa nyt nähdä tosiaan, että tuleeko tästä kuinka vakituinen homma. Työporukka on tällä hetkellä neljä miespuolista ja yksi naispuolinen, joista tapasin tänään vain kaksi miestä. Molemmat vaikuttivat ihan mukavilta, itseasiassa oikeastaan olivat melkoisen "annetaan sun tutustua tähän hommaan, ja me katsellaan sillä aikaa vierestä"-tason jätkiä. Minä pidän tästä tällaisesta tyylistä, sillä hommathan eivät edes lopulta ole vaikeita. Tylsäksi ne voivat kyllä käydä äkkiäkin, mutta nyt tällä hetkellä nämä hommat tuntuvat melkoisen vakitason hommilta.
Nooh.. Nyt kyllä vähän väsyttää. Lähden lenkin jälkeen nukkumaan, sillä aamulla on taas suhteellisen aikainen herätys luvassa.
Kiitokseni ja kuittaukseni!
Ja missäkö olen töissä? No en minä sitä teille kerro (ellette jo tiedä). Homma ei kuitenkaan ole kaupan kassaan liittyvää, puhelinmyyntiä tai muutakaan sellaista. En myöskään välitä huumeita tai riko työlläni lakia. Enkä muuten myy persettäkään. En ole siis miespuolinen prostituoitukaan, vaikka monet varmasti olisivat moisesta uutisesta haltioissaan. Ei tämä työ ole mitenkään mielestäni hävettävä, vaan pikemminkin pidän sitä aikamoisena "helppoa rahaa"-tason hommana. Se on kuitenkin eräänlaista sisäisen järjestyksen pitämistä eräässä kohteessa, sekä asiakaspalvelutyötä. Näin ensimmäisenä päivänä oli kuitenkin enemmän tätä asiakaspalvelua, ja kenties tilanteen niin vaatiessa tätä "järjestyksenvalvontaa" ja esim. tavaroiden siirtelemistä paikasta toiseen tulee sitten olemaan enemmänkin.. Kenties. Saapa nähdä.
Saapa nyt nähdä tosiaan, että tuleeko tästä kuinka vakituinen homma. Työporukka on tällä hetkellä neljä miespuolista ja yksi naispuolinen, joista tapasin tänään vain kaksi miestä. Molemmat vaikuttivat ihan mukavilta, itseasiassa oikeastaan olivat melkoisen "annetaan sun tutustua tähän hommaan, ja me katsellaan sillä aikaa vierestä"-tason jätkiä. Minä pidän tästä tällaisesta tyylistä, sillä hommathan eivät edes lopulta ole vaikeita. Tylsäksi ne voivat kyllä käydä äkkiäkin, mutta nyt tällä hetkellä nämä hommat tuntuvat melkoisen vakitason hommilta.
Nooh.. Nyt kyllä vähän väsyttää. Lähden lenkin jälkeen nukkumaan, sillä aamulla on taas suhteellisen aikainen herätys luvassa.
Kiitokseni ja kuittaukseni!
Thursday, September 24, 2009
Missä olen käynyt, sinne en enää palaisi
Aloitin tosiaan aamulla tuon Lunar Parkin lukemisen. Toistaiseksi en ole kuin vasta sivulla 50, mutta onhan teoksessa sentään 470 sivua. Vaikka olenkin aika varma siitä, että tuo teos olisi tekstiltään paljon hauskempi Englanniksi, niin Suomeksikin se on oikeastaan periaatteessa ihan menevää tavaraa. Toisaalta myöskin vähän harmittaa jo se nyt tässä vaiheessa, että luen periaatteessa eräänlaisia "muistelmia" Easton Elliksen teoksista, ja tämä on vasta toinen Easton Ellikseltä lukemani teos. Tämä olisi ollut hyvä lukea sen jälkeen, kun kaikki hänen teoksensa ovat tuttuja, vaan nyt jotenkin tuntuu siltä että olen hypännyt muutaman suhteellisen tärkeänkin teoksen ylitse, ja siirtynyt välittömästi tutkimaan teoksia ja kirjailijaa niiden takana. Aikalailla on siis sellainen "behind the scenes"-olo tätä lukiessa.
Teoksessa oli eräs todella hyvä lainaus, jota jäin miettimään aikalailla heti kirjan avattuani:
"Kun ihmiset ovat päättäneet mitä mieltä ovat jostakusta, he eivät hevillä korjaa mielipiteitään, eivätkä uudet todisteet tai uudet perusteet saa heitä kumoamaan päätöksiään, ja se joka yrittää pakottaa heidät muuttamaan mielensä, haaskaa vähintäänkin aikaansa ja saattaa jopa kaivaa verta nenästään" - John O'Hara
Tuo lause oli todella perustavanlaatuisen syvällinen minulle, vaikkakin kieltämättä se ilmaiseekin erittäin yksinkertaisen "tosiasian" ihmisten sosiaalisesta käyttäytymisestä harvinaisen pitkällä tavalla. Uskon kuitenkin, että juuri tällä asialla, eli mielipiteillä toisista ihmisistä on harvinaisen tärkeä paikka elämässäni. Ja siis tällä nyt tarkoitan mielipiteitä itsestäni ja minun mielipiteitäni muista. Jos kerran joku minua vain pintapuolisesti tunteva on päättänyt että olen absoluuttinen paskiainen enkä muuksi muutu, niin onko siinä mitään etua lopulta ruveta tämän persoonan ajatuksia asiasta muuttamaankaan? Ihmiset usein tekevät päätöksensä heti, ja vielä uppiniskaisimmat tekevät sen heti ja lopullisesti. En voi tietenkään sanoa, ettenkö itsekin toimisi näin, mutta olen toisaalta ainakin omasta mielestäni sellainen persoona, että annan arvoa sille jos joku paskiaiseksi itsensä todistanut henkilö alkaakin käyttäytymään täysin tätä ennalta-muodostamaani käsitystä vastaan. Tällaisia tapauksia en ole kovinkaan monesti tietenkään itse kohdannut, mutta kieltämättä positiivisesti olen kerran tai pari myöskin yllättynyt.
Olen siis päättänyt, että en enää aio ruveta todistelemaan tai puolustelemaan mitään tekemisiäni tai sanomisiani. Jos nyt olen koskaan niin tehnytkään, toisaalta.
Mutta nyt ainakin ymmärrän, että toisten ihmisten mielipiteisiin vaikuttaminen minun persoonaani liittyen on tosiaankin "a lost cause", kuten Englanniksi asia ilmaistaan. Eivät ihmiset tule koskaan muuttamaan mielipiteitään asioista, jos he ovat tarkoituksella tai tarkoituksettomasti muodostaneet jo jollain tavalla positiivisen tai negatiivisen mielipiteen jostakin asiasta, käsitteestä tai henkilöstä. Ymmärrän tämän asian nyt, enkä aio taistella sitä vastaan. Minun on siis todettava, että kukaan ei kai oikeasti tunne minua. Elän niin monelle ihmiselle mielikuvina tai toisen käden tiedon varaan rakennetulla tasolla, että on vähintään väkisinkin selvää, että monellakaan ei ole minusta sellaista aitoa ja todellista tietoa - ja tuskin kovin moni sellaista haluaakaan, jonka puolestani ymmärrän taasen hyvin. On varsin huojentavaa elää mielikuvien ja toisen käden tiedon muodostamassa todellisuudessa, jonka sisältöä ei välttämättä edes haluakaan koskaan muuttaa, koska se muodostettu tieto ja asenne siitä asiasta kenties tuntuu luonnollisimmalta omasta mielestä.
Noh, enempää en jaksa tästä asiasta enää jauhaa. Tuntuu että tulee todellakin ylianalysoitua kaikkea nykyään, ja ymmärrän sen olevan paha tapa. Minun ei pitäisi tehdä sitä, mutta en minäkään persoonalleni mitään mahda.
Noh, lähden takaisin lukemaan. Kenties saan taas joitain uusia, parempia ja tavallisempia ideoita postauksiini.
Teoksessa oli eräs todella hyvä lainaus, jota jäin miettimään aikalailla heti kirjan avattuani:
"Kun ihmiset ovat päättäneet mitä mieltä ovat jostakusta, he eivät hevillä korjaa mielipiteitään, eivätkä uudet todisteet tai uudet perusteet saa heitä kumoamaan päätöksiään, ja se joka yrittää pakottaa heidät muuttamaan mielensä, haaskaa vähintäänkin aikaansa ja saattaa jopa kaivaa verta nenästään" - John O'Hara
Tuo lause oli todella perustavanlaatuisen syvällinen minulle, vaikkakin kieltämättä se ilmaiseekin erittäin yksinkertaisen "tosiasian" ihmisten sosiaalisesta käyttäytymisestä harvinaisen pitkällä tavalla. Uskon kuitenkin, että juuri tällä asialla, eli mielipiteillä toisista ihmisistä on harvinaisen tärkeä paikka elämässäni. Ja siis tällä nyt tarkoitan mielipiteitä itsestäni ja minun mielipiteitäni muista. Jos kerran joku minua vain pintapuolisesti tunteva on päättänyt että olen absoluuttinen paskiainen enkä muuksi muutu, niin onko siinä mitään etua lopulta ruveta tämän persoonan ajatuksia asiasta muuttamaankaan? Ihmiset usein tekevät päätöksensä heti, ja vielä uppiniskaisimmat tekevät sen heti ja lopullisesti. En voi tietenkään sanoa, ettenkö itsekin toimisi näin, mutta olen toisaalta ainakin omasta mielestäni sellainen persoona, että annan arvoa sille jos joku paskiaiseksi itsensä todistanut henkilö alkaakin käyttäytymään täysin tätä ennalta-muodostamaani käsitystä vastaan. Tällaisia tapauksia en ole kovinkaan monesti tietenkään itse kohdannut, mutta kieltämättä positiivisesti olen kerran tai pari myöskin yllättynyt.
Olen siis päättänyt, että en enää aio ruveta todistelemaan tai puolustelemaan mitään tekemisiäni tai sanomisiani. Jos nyt olen koskaan niin tehnytkään, toisaalta.
Mutta nyt ainakin ymmärrän, että toisten ihmisten mielipiteisiin vaikuttaminen minun persoonaani liittyen on tosiaankin "a lost cause", kuten Englanniksi asia ilmaistaan. Eivät ihmiset tule koskaan muuttamaan mielipiteitään asioista, jos he ovat tarkoituksella tai tarkoituksettomasti muodostaneet jo jollain tavalla positiivisen tai negatiivisen mielipiteen jostakin asiasta, käsitteestä tai henkilöstä. Ymmärrän tämän asian nyt, enkä aio taistella sitä vastaan. Minun on siis todettava, että kukaan ei kai oikeasti tunne minua. Elän niin monelle ihmiselle mielikuvina tai toisen käden tiedon varaan rakennetulla tasolla, että on vähintään väkisinkin selvää, että monellakaan ei ole minusta sellaista aitoa ja todellista tietoa - ja tuskin kovin moni sellaista haluaakaan, jonka puolestani ymmärrän taasen hyvin. On varsin huojentavaa elää mielikuvien ja toisen käden tiedon muodostamassa todellisuudessa, jonka sisältöä ei välttämättä edes haluakaan koskaan muuttaa, koska se muodostettu tieto ja asenne siitä asiasta kenties tuntuu luonnollisimmalta omasta mielestä.
Noh, enempää en jaksa tästä asiasta enää jauhaa. Tuntuu että tulee todellakin ylianalysoitua kaikkea nykyään, ja ymmärrän sen olevan paha tapa. Minun ei pitäisi tehdä sitä, mutta en minäkään persoonalleni mitään mahda.
Noh, lähden takaisin lukemaan. Kenties saan taas joitain uusia, parempia ja tavallisempia ideoita postauksiini.
Beyond
Varoitus, älkää häiritkö! Tänään luen Easton Ellisiä!
Eli tulihan se teos sieltä. Kahdessa päivässä - huhut eivät siis olleet täyttä puppua todellakaan, vaan väite "ilmaisesta lounaasta" oli todellakin tässä tapauksessa totta. Useimmiten se ei kylläkään taida olla.
Menin eilen melko aikaisin nukkumaan. Kuvittelin, että jos menisin aikaisemmin nukkumaan, niin heräisin myöskin aikaisemmin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan nukuin iloisesti johonkin kahteentoista päivällä. Iltalenkkikin jäi väliin. Toisaalta tänäänhän sitten vedetään tuplalenkki moisen munauksen johdosta, eikös vaan?
Näin viime yönä todella erikoisen unen. Unessa makasin sellaisessa mustassa ruumissäkissä, ja mulkoilin sieltä ulos pienen ihmisryhmän ympärillä. Olin vissiin kuollut, tai jotain. Epäilisin että tuon unen syy oli varmaan se HL2:n pelaaminen, sillä se koko peli on nyt ollut niin helvetin surrealistinen kokemus, että suoraan sanoen en vieläkään ymmärrä aivan kaikkea siinä tapahtunutta. Kenties olen henkisesti kuollut, kun edes pelaan moista settiä. HL2 tappaa aivosi hölynpölyllään.
Huomenna on kuitenkin tästä enneunesta huolimatta töitä. Saapa nähdä että miten käy - päätyisinköhän ruumispussiin?
Eli tulihan se teos sieltä. Kahdessa päivässä - huhut eivät siis olleet täyttä puppua todellakaan, vaan väite "ilmaisesta lounaasta" oli todellakin tässä tapauksessa totta. Useimmiten se ei kylläkään taida olla.
Menin eilen melko aikaisin nukkumaan. Kuvittelin, että jos menisin aikaisemmin nukkumaan, niin heräisin myöskin aikaisemmin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan nukuin iloisesti johonkin kahteentoista päivällä. Iltalenkkikin jäi väliin. Toisaalta tänäänhän sitten vedetään tuplalenkki moisen munauksen johdosta, eikös vaan?
Näin viime yönä todella erikoisen unen. Unessa makasin sellaisessa mustassa ruumissäkissä, ja mulkoilin sieltä ulos pienen ihmisryhmän ympärillä. Olin vissiin kuollut, tai jotain. Epäilisin että tuon unen syy oli varmaan se HL2:n pelaaminen, sillä se koko peli on nyt ollut niin helvetin surrealistinen kokemus, että suoraan sanoen en vieläkään ymmärrä aivan kaikkea siinä tapahtunutta. Kenties olen henkisesti kuollut, kun edes pelaan moista settiä. HL2 tappaa aivosi hölynpölyllään.
Huomenna on kuitenkin tästä enneunesta huolimatta töitä. Saapa nähdä että miten käy - päätyisinköhän ruumispussiin?
Wednesday, September 23, 2009
Niklas Herlin: Isäni oli Kusipää
Bongasin vielä tämän uutisen päivän Hesarista, vaan varmaan se julkaistiin jo muuallakin. Oli kyllä sen verran tunteita herättävä kommentti, että pakko on vähän kommentoida.
Ensinnäkin mun mielestäni tällaiset "rikkaat joilla on omatunto"-tarinat ovat vähintäänkin tekopyhiä monella tapaa. Ensinnäkin tuossa artikkelissa tämän Herlinin poika haukkuu isäänsä vaikka kuinka paskaksi jätkäksi nyt tässä vaiheessa - kun äijä on ollut kuolleena.. Hmm.. sitten vuodesta 2003? Tässäpä ajatusleikki kaikille lukijoille: jos Niklas Herlin olisi avoimesti sanonut noin isälleen siinä vaiheessa kun hän eli, niin mitkä olisivat olleet mahdollisuudet jäädä perinnöttömäksi tai vieläpä tyrehdyttää rahahanat siinä vaiheessa, kun piti saada rahaa siihen uuteen Helsingin opiskelijakämppään, uuteen autoon, kulutuselektroniikkaan ja vaikka mihin muuhun kivaan, mistä monet tavalliset kuolevaiset saivat vain unelmoida.
Varmasti helppoa nyt jälkeenpäin turvallisesti monta vuotta sen jälkeen laukaista moinen kommentti, kun on iskän perintörahat taskussa ja vieläpä tämän ohella syytetty on ollut kuolleena jo vaikka kuinka kauan itsekin. Mä pistän miehuuteni pantiksi, että tuo tyyppi ei olisi uskaltanut antaa tuollaista lausuntoa isästään virallisesti tai epävirallisestikaan hänen eläessään. Nyt on kuitenkin helppo laukoa tällaisia kommentteja, koska tietää että periaatteessa mitään suoria seuraamuksia siitä ei tule. Olisiko tällä henkilöllä ollut kanttia heittää moista kommenttia nimenomaan isälleen hänen elinaikanaan? Heittikö hän moisen kommentin hänelle missään vaiheessa elämäänsä? Minä väitän että ei heittänyt, vaan hän eleli lokoisasti rikkaan pojan päiviä iskän rahoilla aina tarhasta yliopistoon asti, jonka jälkeen sopivan tilaisuuden tullen päätti laukaista tämän täynnä patoumiaan olevan kommentin. Voi tätä rikkaiden ihmisten kätkettyä tuskaa ja maailman kylmyyttä heidän vakavaraista elintapaansa ja sen varjopuoliakohtaan! Kohtahan meidän pitäisi suorastaan alkaa säälimään sitä, että jollakulla on rahaa ja on vieläpä ilmeisesti Pekka "Saatana" Herlinin epäonnekas sukulainenkin.
Bongasin vielä tämän uutisen päivän Hesarista, vaan varmaan se julkaistiin jo muuallakin. Oli kyllä sen verran tunteita herättävä kommentti, että pakko on vähän kommentoida.
Ensinnäkin mun mielestäni tällaiset "rikkaat joilla on omatunto"-tarinat ovat vähintäänkin tekopyhiä monella tapaa. Ensinnäkin tuossa artikkelissa tämän Herlinin poika haukkuu isäänsä vaikka kuinka paskaksi jätkäksi nyt tässä vaiheessa - kun äijä on ollut kuolleena.. Hmm.. sitten vuodesta 2003? Tässäpä ajatusleikki kaikille lukijoille: jos Niklas Herlin olisi avoimesti sanonut noin isälleen siinä vaiheessa kun hän eli, niin mitkä olisivat olleet mahdollisuudet jäädä perinnöttömäksi tai vieläpä tyrehdyttää rahahanat siinä vaiheessa, kun piti saada rahaa siihen uuteen Helsingin opiskelijakämppään, uuteen autoon, kulutuselektroniikkaan ja vaikka mihin muuhun kivaan, mistä monet tavalliset kuolevaiset saivat vain unelmoida.
Varmasti helppoa nyt jälkeenpäin turvallisesti monta vuotta sen jälkeen laukaista moinen kommentti, kun on iskän perintörahat taskussa ja vieläpä tämän ohella syytetty on ollut kuolleena jo vaikka kuinka kauan itsekin. Mä pistän miehuuteni pantiksi, että tuo tyyppi ei olisi uskaltanut antaa tuollaista lausuntoa isästään virallisesti tai epävirallisestikaan hänen eläessään. Nyt on kuitenkin helppo laukoa tällaisia kommentteja, koska tietää että periaatteessa mitään suoria seuraamuksia siitä ei tule. Olisiko tällä henkilöllä ollut kanttia heittää moista kommenttia nimenomaan isälleen hänen elinaikanaan? Heittikö hän moisen kommentin hänelle missään vaiheessa elämäänsä? Minä väitän että ei heittänyt, vaan hän eleli lokoisasti rikkaan pojan päiviä iskän rahoilla aina tarhasta yliopistoon asti, jonka jälkeen sopivan tilaisuuden tullen päätti laukaista tämän täynnä patoumiaan olevan kommentin. Voi tätä rikkaiden ihmisten kätkettyä tuskaa ja maailman kylmyyttä heidän vakavaraista elintapaansa ja sen varjopuoliakohtaan! Kohtahan meidän pitäisi suorastaan alkaa säälimään sitä, että jollakulla on rahaa ja on vieläpä ilmeisesti Pekka "Saatana" Herlinin epäonnekas sukulainenkin.
Poleemista Iltapäivää
Mielenkiintoisia uutisia taas ollut viime aikoina.
Nyt vihdoinkin poliitikkojen kaiken maailman vaaliraha, lahjaraha, suojeluraha ja voitelurahakohuihin on näemmä Suomessakin herätty. Yllätys yllätys! Eivät ne Suomalaisetkaan kansanedustajat tai valtionjohto ole yhtään sen vähempää voideltavissa ja lahjottavissa kuin missään muuallakaan! Ihmisluonne ei muutu! Kaikki on samaa auringon alla, arvoisat ihmisrodun poliittisetkin edustajat!
Joidenkin epävirallisten Galluppien mukaan viimeaikaiset rahoituskohut oikeastaan vaativat suorastaan uusien vaalien järjestämistä. Eduskunta pitäisi hajottaa, ja määrätä uudet vaalit järjestettäväksi. Minä ainakin kannatan tätä ehdotusta jo pelkästään senkin takia, että vaikka hyvinkin pitkälti samat yhtä "lahjomattomat" naamat sinne kuitenkin palaisivat takaisin Arkadianmäen nahkapenkkejä kuluttamaan, niin ilmiönä eduskunnan hajottaminen tällaisten epäluottamuskysymysten takia olisi vallan ennenkuulumatonta pitkään aikaan! Joo! Tehdäänhän niin?
Otin hieman selvää asioista, ja sain tietää että eduskunta on viimeksi maassamme hajotettu vissiin 1900-luvun alkuvuosina. Nytpä olisi minunkin mielestäni korkea aika hiukan harjoittaa tätä kansanvaltaa, ja vaatia koko höskä uusintajakoon ihan vain periaatteesta. Tällaiset vaalirahasotkut, ja vieläpä suhteellisen epäselvät ja hämärät sellaiset, tulisi kyllä käsitellä niiden vakavuudella - pelkäänpä kuitenkin että Suomalaisessa Demokratiassa ollaan taas aivan liian maltillisia asian vakavuudenkin huomioonottaen, että sinänsä pelkään että ei tässä kuitenkaan tule tapahtumaan mitään tavanomaisesta hyssyttelystä poikkeavaa.
Nyt vihdoinkin poliitikkojen kaiken maailman vaaliraha, lahjaraha, suojeluraha ja voitelurahakohuihin on näemmä Suomessakin herätty. Yllätys yllätys! Eivät ne Suomalaisetkaan kansanedustajat tai valtionjohto ole yhtään sen vähempää voideltavissa ja lahjottavissa kuin missään muuallakaan! Ihmisluonne ei muutu! Kaikki on samaa auringon alla, arvoisat ihmisrodun poliittisetkin edustajat!
Joidenkin epävirallisten Galluppien mukaan viimeaikaiset rahoituskohut oikeastaan vaativat suorastaan uusien vaalien järjestämistä. Eduskunta pitäisi hajottaa, ja määrätä uudet vaalit järjestettäväksi. Minä ainakin kannatan tätä ehdotusta jo pelkästään senkin takia, että vaikka hyvinkin pitkälti samat yhtä "lahjomattomat" naamat sinne kuitenkin palaisivat takaisin Arkadianmäen nahkapenkkejä kuluttamaan, niin ilmiönä eduskunnan hajottaminen tällaisten epäluottamuskysymysten takia olisi vallan ennenkuulumatonta pitkään aikaan! Joo! Tehdäänhän niin?
Otin hieman selvää asioista, ja sain tietää että eduskunta on viimeksi maassamme hajotettu vissiin 1900-luvun alkuvuosina. Nytpä olisi minunkin mielestäni korkea aika hiukan harjoittaa tätä kansanvaltaa, ja vaatia koko höskä uusintajakoon ihan vain periaatteesta. Tällaiset vaalirahasotkut, ja vieläpä suhteellisen epäselvät ja hämärät sellaiset, tulisi kyllä käsitellä niiden vakavuudella - pelkäänpä kuitenkin että Suomalaisessa Demokratiassa ollaan taas aivan liian maltillisia asian vakavuudenkin huomioonottaen, että sinänsä pelkään että ei tässä kuitenkaan tule tapahtumaan mitään tavanomaisesta hyssyttelystä poikkeavaa.
It Won't Be Soon Before Long
Luin tänään muutamat todella sanotaanko "ajatuksia herättävät" artikkelit juurikin parisuhteita käsitellen. Ne saivat minut ajattelemaan, kyseenalaistamaan, pohtimaan ja ennen kaikkea ymmärtämään monia asioita omasta elämästäni, joita lupaan varmasti ottaa huomioon seuraavissa seikkailuissani. Jälleen todellakin löytyi uusi jännä sivusto, jonka juttuja on periaatteessa ihan mielenkiinnosta hyödyllistä lueskella ja seurailla. Kantsiipa katsoa tällainen sivusto kuin Huoltamo.com. Vastasin muutamiin noista Galluppipohjaisista äänestyksistä, ja huomasin olevani joka kerta mielipiteiltäni enemmistön kanssa samassa prosenttiyksikössä.
Hmm.. Noh, mitäpä muuta tässä nyt sitten kertoilisi. Viikonloppuna on töitä. Kovin suurta summaahan siitä hommasta ei saa, mutta jos lähtee miettimään asiaa siltä kannalta, että paljonko minulle maksetaan siitä tunnilta, niin ei kolmen päivän pätkä ole ollenkaan huono. Minulle jopa luvattiin, että mikäli tämä kerta menisi hyvin, niin minua saatettaisiin harkita puolivakituisestikin siihen hommaan. Katsotaanpa nyt siis että miten käy.
Toivottavasti huomenna tulisi se Lunar Park. Ajattelin käydä kirjastossa etsimässä mahdollisesti lisää Bret Easton Elliksen teoksia, mutta katselin tuon paikalliskirjastojen tietokannan lävitse, ja yllätys yllätys ylivoimaisesti eniten oli vissiin Suomenkielisiä käännöksiä Amerikan Psykosta vain tarjolla. No, sitä minä nyt en ainakaan halua lukea enää Suomeksi uudestaan, sillä olen lukenut sen jo kaksi kertaa alkuperäiskielellä, vaikka toisaalta kuitenkin olisi jännää lopulta lukea se Suomeksi käännettykin versio. Olisi kiva vertailla hieman sitä tekstiä näiden kahden teoksen välillä, ja sen jälkeen hiukan miettiä että miltä tuo Suomalainen Amerikan Psyko maistuikaan alkuperäiskieliseen verrattuna. Totta puhuen haluaisin oikeastaan lukea tuon Rules of Attractionin seuraavaksi, mutta kun Lunar Parkin nyt vaan sattui saamaan ilmaiseksi, niin tuleepa se nyt sitten luettua ensin. En toisaalta viitsisi ostaakaan tuota Rules of Attractionia, eli Suomeksi "Vetovoiman Lait"-nimellä kulkevaa teosta, sillä en halua taas päätyä miksikään kirjahyllykeräilijäksi kymmenillä eri teoksillani. Pitäisi tyyliin asua jossain Helsingissä, että kirjastoissa olisi joka kerta tarpeeksi haluamiaan teoksia.
On oikeastaan aika hauskaa, että olen päätynyt lukemaan ja fanittamaan Easton Ellistä. Ensimmäistä kertaa kuulin hänestä ja Amerikan Psykosta ollessani noin kaksitoistavuotias. Tämän vapauttavan eleen teki silloin muistaakseni noin 25-vuotias nuori mies, joka asui lähellämme tuolloin. Hän ei kyllä tosin omannut samanlaista koulutustaustaa kuin minä, ei omannut samanlaisia perustavanlaatuisia elämänkokemuksia minun kanssani tai mitään - mutta nyt vuosien päästä on vähintäänkin Ironista huomata, että luen samoja teoksia kuin hän. Hän mainitsi minulle ensimmäisen kerran Amerikan Psykon, ja kehui sitä hyväksi 12-vuotiaalle pikkukakaralle. Totta kai tuo sälli kertoi myös kirjan groteskeimmista yksityiskohdista, kenties ihan sen takia että saisi pienen poikajoukon häkeltymään kuulemastaan tai jotain.
Viime kesänä sitten viimein tein sen: luin Amerikan Psykon, ja ymmärsin että Bret Easton Ellis tulisi olemaan se parhain kirjailija siihen asti, kunnes täytän 30 ikävuotta. En edes inspiroitunut tai vakavoitunut samalla tavalla luettuani Chuck Palahniukin Fight Clubin, vaikka onhan sekin tietysti omalla tavallaan hyvin samanlainen kuin Easton Elliksen teokset. Pidän siis kyllä Palahniukistakin, mutta Easton Ellis on silti mielestäni parempi - Ei millään pahalla ja kaikella kunnioituksella.
Katsoin kesällä myös nuo kaikki kolme Easton Ellisin novellien pohjalta tehtyä leffaa: American Psycho, Rules of Attraction ja Less than Zero. Näistä leffakokemuksista oikeastaan vain Less than Zero oli mielestäni täysin huono, ja jopa Rules of Attractioninkin filmatisoinnista pidin paljon. Juurikin sen takia itseasiassa haluaisinkin lukea sen, jonka jälkeen haluaisin vihdoinkin myös tutustua tuohon Less than Zeroon. Kuulin muuten erään hauskan jutun tuossa eilen tähän Less than Zeron Suomiversioon liittyen, nimittäin se oli kuulemma Suomessa joskus 1980-luvulla luokiteltu nuortenkirjaksi! Hah hah hah, mitä hemmettiä? Tekivätköhän samat henkilöt päätöksen sen Genrestä täällä, jotka lätkäisivät Pieni Talo Preerialla-sarjalle K18-merkinnän? Aika vaikea uskoa, etteikö Less than Zero (Suomennettuna Alta Nollan) olisi sitä kaivannut jo tuolloin. Noh, moinen kommellus joka tapauksessa on asiaa ajateltuna melkoinen "laugh riot", kuten Patrick Bateman asian ilmaisisi.
Hohhoijaa, niin paljon tehtävää liittyen Easton Ellikseen, mutta kuitenkin niin vähän aikaa. Ensiksikin pitäisi lukea kaikki hänen teoksensa, jonka jälkeen mennä katsomaan se leffaversio The Informersista. Tämän jälkeen sitten voisi yrittää syventyä johonkin Easton Elliksen suomennettuun teokseen ihan vain mielenkiinnosta ja vertailun vuoksi.
Tässä vielä pieni pala Easton Ellis-hehkutusta! Löysin Youtubesta tällaisen hauskan Cover-biisin musiikkivideoineen vahvasti Amerikan Psykoa mukaillen. Tämä oli hauska ja erilainen musiikkivideo monella tapaa, eikä pelkästään sen takia että siinä Patrick Batemanina esiintyvä näyttelijä Miles Fisher paitsi sopii erinomaisesti osaan, vaan näyttää lähinnä Christian Balen ja Tom Cruisen risteytykseltä ulkonäöllisesti. Todella surrealistista, että yhdessä ihmisessä yhdistyy molemmat henkilöt ulkonäöltään, periaatteessa.
Tässä se video:
Hmm.. Noh, mitäpä muuta tässä nyt sitten kertoilisi. Viikonloppuna on töitä. Kovin suurta summaahan siitä hommasta ei saa, mutta jos lähtee miettimään asiaa siltä kannalta, että paljonko minulle maksetaan siitä tunnilta, niin ei kolmen päivän pätkä ole ollenkaan huono. Minulle jopa luvattiin, että mikäli tämä kerta menisi hyvin, niin minua saatettaisiin harkita puolivakituisestikin siihen hommaan. Katsotaanpa nyt siis että miten käy.
Toivottavasti huomenna tulisi se Lunar Park. Ajattelin käydä kirjastossa etsimässä mahdollisesti lisää Bret Easton Elliksen teoksia, mutta katselin tuon paikalliskirjastojen tietokannan lävitse, ja yllätys yllätys ylivoimaisesti eniten oli vissiin Suomenkielisiä käännöksiä Amerikan Psykosta vain tarjolla. No, sitä minä nyt en ainakaan halua lukea enää Suomeksi uudestaan, sillä olen lukenut sen jo kaksi kertaa alkuperäiskielellä, vaikka toisaalta kuitenkin olisi jännää lopulta lukea se Suomeksi käännettykin versio. Olisi kiva vertailla hieman sitä tekstiä näiden kahden teoksen välillä, ja sen jälkeen hiukan miettiä että miltä tuo Suomalainen Amerikan Psyko maistuikaan alkuperäiskieliseen verrattuna. Totta puhuen haluaisin oikeastaan lukea tuon Rules of Attractionin seuraavaksi, mutta kun Lunar Parkin nyt vaan sattui saamaan ilmaiseksi, niin tuleepa se nyt sitten luettua ensin. En toisaalta viitsisi ostaakaan tuota Rules of Attractionia, eli Suomeksi "Vetovoiman Lait"-nimellä kulkevaa teosta, sillä en halua taas päätyä miksikään kirjahyllykeräilijäksi kymmenillä eri teoksillani. Pitäisi tyyliin asua jossain Helsingissä, että kirjastoissa olisi joka kerta tarpeeksi haluamiaan teoksia.
On oikeastaan aika hauskaa, että olen päätynyt lukemaan ja fanittamaan Easton Ellistä. Ensimmäistä kertaa kuulin hänestä ja Amerikan Psykosta ollessani noin kaksitoistavuotias. Tämän vapauttavan eleen teki silloin muistaakseni noin 25-vuotias nuori mies, joka asui lähellämme tuolloin. Hän ei kyllä tosin omannut samanlaista koulutustaustaa kuin minä, ei omannut samanlaisia perustavanlaatuisia elämänkokemuksia minun kanssani tai mitään - mutta nyt vuosien päästä on vähintäänkin Ironista huomata, että luen samoja teoksia kuin hän. Hän mainitsi minulle ensimmäisen kerran Amerikan Psykon, ja kehui sitä hyväksi 12-vuotiaalle pikkukakaralle. Totta kai tuo sälli kertoi myös kirjan groteskeimmista yksityiskohdista, kenties ihan sen takia että saisi pienen poikajoukon häkeltymään kuulemastaan tai jotain.
Viime kesänä sitten viimein tein sen: luin Amerikan Psykon, ja ymmärsin että Bret Easton Ellis tulisi olemaan se parhain kirjailija siihen asti, kunnes täytän 30 ikävuotta. En edes inspiroitunut tai vakavoitunut samalla tavalla luettuani Chuck Palahniukin Fight Clubin, vaikka onhan sekin tietysti omalla tavallaan hyvin samanlainen kuin Easton Elliksen teokset. Pidän siis kyllä Palahniukistakin, mutta Easton Ellis on silti mielestäni parempi - Ei millään pahalla ja kaikella kunnioituksella.
Katsoin kesällä myös nuo kaikki kolme Easton Ellisin novellien pohjalta tehtyä leffaa: American Psycho, Rules of Attraction ja Less than Zero. Näistä leffakokemuksista oikeastaan vain Less than Zero oli mielestäni täysin huono, ja jopa Rules of Attractioninkin filmatisoinnista pidin paljon. Juurikin sen takia itseasiassa haluaisinkin lukea sen, jonka jälkeen haluaisin vihdoinkin myös tutustua tuohon Less than Zeroon. Kuulin muuten erään hauskan jutun tuossa eilen tähän Less than Zeron Suomiversioon liittyen, nimittäin se oli kuulemma Suomessa joskus 1980-luvulla luokiteltu nuortenkirjaksi! Hah hah hah, mitä hemmettiä? Tekivätköhän samat henkilöt päätöksen sen Genrestä täällä, jotka lätkäisivät Pieni Talo Preerialla-sarjalle K18-merkinnän? Aika vaikea uskoa, etteikö Less than Zero (Suomennettuna Alta Nollan) olisi sitä kaivannut jo tuolloin. Noh, moinen kommellus joka tapauksessa on asiaa ajateltuna melkoinen "laugh riot", kuten Patrick Bateman asian ilmaisisi.
Hohhoijaa, niin paljon tehtävää liittyen Easton Ellikseen, mutta kuitenkin niin vähän aikaa. Ensiksikin pitäisi lukea kaikki hänen teoksensa, jonka jälkeen mennä katsomaan se leffaversio The Informersista. Tämän jälkeen sitten voisi yrittää syventyä johonkin Easton Elliksen suomennettuun teokseen ihan vain mielenkiinnosta ja vertailun vuoksi.
Tässä vielä pieni pala Easton Ellis-hehkutusta! Löysin Youtubesta tällaisen hauskan Cover-biisin musiikkivideoineen vahvasti Amerikan Psykoa mukaillen. Tämä oli hauska ja erilainen musiikkivideo monella tapaa, eikä pelkästään sen takia että siinä Patrick Batemanina esiintyvä näyttelijä Miles Fisher paitsi sopii erinomaisesti osaan, vaan näyttää lähinnä Christian Balen ja Tom Cruisen risteytykseltä ulkonäöllisesti. Todella surrealistista, että yhdessä ihmisessä yhdistyy molemmat henkilöt ulkonäöltään, periaatteessa.
Tässä se video:
Subscribe to:
Posts (Atom)
