Workday 9: The Grand Finale

Sometimes even a shitty summer job like the one I've been in for the past two weeks is actually worth doing. Today was indeed that day.

We were ordered to go plant grass again, but as it once again rained, me and my new friend were ordered to do indoors work today. A pretty ironic thing it was, since on our final day of work, we finally got ordered indoors. Figures, I guess.

So we were ordered to assist a bunch of construction workers doing a major renovation of a nearby elementary school. The guy we were supposed to report to was the same guy I had met last week while helping out at the plumbing renovation near the city hall. So anyway, we were told to get a pair of brooms and start cleaning up the floors of this thick, fine white dust which pretty much covered all of the floors. We did the job for awhile, and then descended a staircase down to this lower level, which included showers and gymnastics halls. There was a further staircase down to a thick-looking steel door - and it was left open. The guy who worked with me had been at that elementary school when he was alot younger, and he told me about the steel door. It had always wondered him. Now, naturally we could both guess that the place was a civil defence disaster shelter of some sort. So we went in - especially since the construction workers had alot more important matters on their hands than babysitting a pair of summer workers on their final four hours of work.

As we went in, I quietly hit all the light switches on the way, and a small hall of some sort opened up before our eyes. Apparently it had not been used for awhile, since there were even thicker layers of white dust littering everything. The little control room had several tables, maps, and a chalk board with stuff written on it along with a pair of messy desks. On the back there was a door leading further down the hall and a small alcove featuring an ancient telephone exchange along with a switchboard were inside. The stuff was real ancient - I'm talking about WWII-era and 50's gear.

The walls were littered with all sorts weird plans and maps: some of them included unit tags labeled with names such as "radiation monitoring crew" and "logistics team 1". The maps on the walls had all sorts of marks on them - and I'm purely guessing that the markings represented other shelters and civil defence shelters in the area. At that point we both understood, that we had quite probably stumbled upon an old emergency operations center for the municipality administration. The place was a strange mixture of 60's and 70's technology along with some 90's stuff as well. We saw one computer - but with no monitor connected, though.

We proceeded on, and came upon another small room. The room included a small kitchen and these rooms with beds. Disposable sheets and blankets were laying on the beds. We found kitchen utensils wrapped in plastic. Iodine pills and some sort of a military-published instruction manual on "upholding of communications on municipal level" was there among an old transistor radio.

The final room was a storage: radiation suits, geiger counters, hardhats, gasmasks of various models, medical kits, stretchers, clearing equipment and the sort were placed in neat little rows in bookcases, cubboards and shelves. The equipment looked quite old - I'm guessing that the stuff was mainly from the sixties and seventies. We found road maps still wrapped in plastic from 1984. The Geiger counters were last checked on 2003. All the documents found from the shelter pointed towards some sort of an exercise which had been held in 1995. As we sweeped through the shelter for the first time, it was nearing lunch break. We decided to call the search off while and have ou break. I also decided to visit my apartment quickly and get my digital camera for future documentation. Me and my co-worker buddy took a pair of protective glasses with gas-proof lenses with us as souvenirs.

So after the lunchbreak, we returned in full force. I took photos, and then we searched through the place. This time we found an order dated 1979 from some sort of a civil defence big shot all the way from Helsinki, urging to get rid of the older model M/39 etc. gasmasks. The shelves sure included alot of different models of masks - and the one I opened was indeed a model M/39 - which dates from WWII. Naturally they had slightly newer masks - models M/62 and M/65 there too. The had several dozens of these newer models from the 60's there - all piled into neat little rows on the shelves. I opened one gasmask container, and took a photo of the contents. Then we proceeded to open up the medical kits and inspect their contents. All the stuff you'd expect to be inside were there.

After searching for awhile, I made a quick conclusion about the place: most of the stuff there was completely outdated and in the event of a real disaster - highly dangerous to use. We speculated for a long time about the place's function. Was it still used ? It seemed like the place could've been operational - and perhaps the rescue operations would be led through these smaller shelters by orders from the shelters of the bigger cities of the area i.e. Seinäjoki and Vaasa. The place had all sorts of small notes with numbers and codes for the operational centers of the other neighbouring municipalities. So, we had indeed stumbled upon just one link in a long line of command center shelters in the area. Pretty crazy, huh ? We also attempted to pinpoint the locations of the other shelters from the map, but we figured that the maps could've been way too old and thus inaccurate. The place fascinated me in a very strange way - finding a semi-functional shelter like this was like my adulthood and childhood dreams had came true at the same time.

After taking photos, we naturally left and turned over our neon vests and a couple of other things. Our two week stint as sanitation division etc. workers ended and 1:30 PM on a rainy friday afternoon. Naturally our boss never knew about our exploration of the municipality administration shelter. It is pretty scary to think about that installation though, since the equipment there was so damn Cold Warish - and thus in questionable condition. If some sort of an accident were to happen here, then I'd guess that we'd be screwed. The gasmasks at that storage were clearly in no condition to be used. And to think that in the event of a crisis that 50's or 40's telephone exchange would actually used ? My god, we'd be literally more than screwed here.

Still though, the experience of seeing all that stuff there and actually managing to locate a real life shelter are once-in-a-lifetime experience for me. The discovery of the shelter was both fun and educational - or should I also note a warning of the state of civil defence in this municipality.

On a final note, I've got about 50 pictures of that place on my other computer. I'll probably make a Winzip file out of them and put them - after some legal consultation and consideration - for free download. So stay tuned for the next chapter.

One more for the road

I slept until 10 am today, and it still feels like I'd need more. For the time being, though, I don't feel like sleeping. Maybe later.

Anyway, this post is supposed to be about my experiences at work. Now, first of all, let me state the obvious: the pay sucks. We're ordered to do things there that would normally be tasks designed for machines. We're also ordered to do things which won't even normally be done by the normal municipal workers. We're the expendable crop - and that old geezer of a boss can order us to do the most vicious things for us to do.

Now, the pay sucks, and your work experiences greatly differ if you've got a different boss. So far, the old guy we've had has had fun on ordering us to do all sorts of shit on all sorts of weather. He won't come and checkp up on us, though. Instead he just drives around his pick-up and drinks alot of coffee in the fancy little restaurants we have here. This guy is not the worst of the worst, as you can probably imagine - since he is not one of the Nazi-kind. There's this female supervisor there who is much worse and strict. She's a real pain in the butt. And I saw her near the office the other day - and she verbally jumped on me and my buddy. The first thing out of her mouth was: "Why the hell are you just sitting there ? This will be deducted from your pay !" she said. Luckily the janitor of the place, a real cool guy, saved our butts by telling her that we had just been sitting there for a few minutes. What a crappy job. Hopefully I won't have to work under her this summer.

But, to get to the good and bad sides of the job, here's a few:

The Good

• The job can be a real pleasure if you're given the right supervisor (bossman/woman)
• Coffee tastes the best after a hard a physical day of work
• If you've got the right supervisor, you might have more breaks than real jobs - thus leaving more time to do almost anything.
  

The Bad

• If you're given the wrong supervisor, your work experience can change into a very shitty survival game resembling life in Nazi Germany
• Sometimes you can be given really shitty jobs i.e. planting grass seeds in the middle of a huge storm
  
• Meaningless jobs are quite common in this temporary profession. Get used to it and try to orientate yourself according to the shittyness of the job. Sometimes it's just best throw your hands in the air and unofficially the take rest of the day off.
  

Workdays 5,6,7,8 - Hurricane Season

For the past four days our work has been extremely boring, and perhaps even unproductive. We've mainly spent our time drinking coffee and just talking about stuff. On monday and tuesday we were put on shrub-collecting duty, which meant that about 300 cut hawthorn bushes had to be removed from one spot at the back of the library and placed into neat vertical rows. Why it couldn't have not been done by machines, I have no idea. But we were put to work on it anyways. We accomplished it with great cursing and bitching, and I even managed to negotiate ourselves some benefits: we managed to leave work an hour earlier today (wednesday). The thorn-ridden bushes sucked terribly, too.

Yesterday and today we were also ordered to walk around this place again and plant seeds for grass. The target areas were on the sides of highways and stuff - which couldn't concern me much. Yesterday the grass-planting felt just boring, but on wednesday it just became pure torture. We had a very windy and stormy day, and it rained trenching buckets here. Yet our beloved bossman wanted to send us out to plant seeds. Me and my new friend took his car, and just threw seeds out of the window and into the strategic strips of land. Our little Problem was solved, and everyone was happy. Except maybe the bossman, if he had known.

After doing some strategic cropping, we returned back to the "office", and spent the rest of the day just drinking (coffee), eating and drinking. The only girl on duty today had apparently spent her time just raking outside in the terrible storm. Luckily we got out at three.

Workday 4: Working Hard - or Hardly Working ?

I was at an exam back at the university on thursday, so naturally I wasn't at work that day. I did return back on friday, though.

We didn't do much that day. Me and the fat guy were instructed to go to the park again. And I'm talking about the long-forgotten shitty park at the edge of the town again. So there we were, anyways. This time the boss ordered us to load up the small flat-bed trailer full of leaves we had been raking up into these small or big piles. As we proceeded to fill the trailer with the crap, he just took off to drink coffee again, I suppose. It didn't take long for me and my lovely co-worker to fill it up, and thus we proceeded to just talk about stuff. We talked about different countries and trips to different places - pretty much just proceeded to have fun. For the next two or three hours, the boss just kept on driving us between this sewage treatment plant and the park - our duty was to empty the trailer of the leaves to a small field near the plant. The work was boring. While we were driving to the plant and back the boss kept on telling us about his trips to Russia. I found it extremely boring. He also promised to let us leave at 11:30 AM, but now it seems like he was just full of shit like usual.

So then after taking the final load back to the plant, the guy just drove us back to the small shack near the local fire station. We proceeded to wait the for a few hours, and after some time had passed, we were just ordered to go pick up trash again. We didn't do that for long, though. And went home at pretty much the same time we were supposed to.

Workdays 2 & 3: Unexpected assignments & forgotten parks

Me and my trusty friend, the fat guy, were ordered to this fairly rotten old park at the edge of town yesterday. It was located pretty close to the local water tower. The bossman transported us there.

Once we arrived to the scene, we saw the grim reality of our assignment: an old children's park located at the very edge of town - unlikely that anyone even used it. We started our jobs anyway, which was among a few other things, raking the yard clean of fallen leaves and branches. Pretty damn boring stuff. I did the job for an hour, and after that the bossman turned up again in his dark orange pickup. The fat guy broke the handle of his rake. The bossman told me to enigmatically leave my work as it was and get inside the vehicle. Then he just grimly ordered the other guy to continue his job.

I was then given a new assignment: a small apartment building located at the back of the city hall was getting its plumbing replaced. I was going to be ordered there. Luckily it was an indoors job, though.

So then I arrived to the building, and immediately was sent to work. The leading construction worker there had been drilling these huge holes to the floor, and he was searching for the exact location of the sewage pipes. I hauled all the small and large pieces of stone flooring and the separate crap out of the hole and the floor as he drilled. Then I had to drill a bit too. I was also ordered to put several batteries for an electronic buzzsaw for loading. The work was hard, but happened to take place indoors - which was always a bonus. I was also ordered to return to the site tomorrow - which I happily agreed to. I mean, just look at the options: either raking crap or spending time doing this sort of stuff indoors. I don't really know why the fat guy couldn't have handled the work there - which brings me to the main question: why me ? Was the post at he construction site a punishment or a reward ?

Anyway, the third day of work begun at the same site. I showed up at seven. Sadly the other workers didn't. Turned out that they turned up at eight - so naturally the bossman drove up and ordered me back to sanitation duties for an hour. He took me to this elementary school and told me to clean up all the trash around a certain fence. All these little kids were running around, but for some strange reason they didn't pay too much attention to me. Which is good.

As my work was done at a record time, the bossman finally took me back to the site. I proceeded to do pretty much the same stuff as I did yesterday, although the workers there broke up a few waste pipes which I had to carry out. You wouldn't believe the lovely odors they emitted. So, at noon we had finished. The work at the municipality-owned apartment was done, and sadly enough I was transferred back to raking at the god-forgotten park. It also started raining, and me and the guy just stopped working and started talking. We were even issued these disposable raincoats - which helped a bit in surviving the massive rainfall.

For the next three hours, we just spend talking about all sorts of things there. Forgot about work, and just let everything hang out. It was cool - and mostly important too. Then a few of his friends showed up, and my girlfriend showed up at the park too ! So, we just started to drink coke that she had brought with her and pretty much just chewed the fat, as the said. We all forgot about "supposedly important work" - but at least we had fun. After the clock was nearing 14:30, I split and walked back to the bossman's office and turned in the rake and went for home.
Anyways, that was for days 2 & 3. Tomorrow, thursday that is, I won't be going to work because of an exam I've got to take in the university. So here's me wishing all you a good time and best wishes until friday. Rock on !

Workday 1: Getting started

Today my spring/summerjob officially started. I showed up at the workplace at around seven, and three other people came there as well. I half-knew one of them.

The man in charge was a weird old fellow constantly chewing something and taking long pauses after saying just a few words. We spent five minutes just watching the dude draw little stickmen on a piece of paper. He had drawn - or at least I'm supposing it was him - a large breasted stick figure on the paper as well. It didn't seem to bother the ladies of the group, though. So then he asked us to guess how long it would take for him to draw as many little stickmen on the paper as there were people in China. What bullshit.

So then we were sent to the streets. We were issued these neon-colored vests and a really handy little tool for picking up trash from the street. The "pike", as I call it, even featured this really sharp bayonet-like stick. We were also given big plastic waste bags - and on our way we were.

The center of town was full of trash littering the streets: empty packs of cigarrettes, candy wrappers, napkins, receipts, broken beer bottles and pretty much everything you'd figure as trash. We spent walking through the center of the town through the early hour traffic like a pair of ghosts wearing neon vests. We picked up trash. An old grandma asked me about the trash-picking device a.k.a. "The Pike". Then I talked to a pair of construction workers also working for the municipality. One of the workers said that his son was also studying at the university. Cool.

We spent several hours just walking around the town. The work itself today was quite independent in the sense that we were just told where to go and get the area cleaned as soon as possible. The weather today was a bit too hot for me though. I had a black long-sleeved T-shirt ion top of a normal T-shirt. And on top of it all was a normal running jacket.

We spent several hours carrying our sticks and the black trashbags with us. I hadn't packed any drinks or food with me. Sure wish I would've.

So then we just retraced our steps back to the little house which we started from. As my partner, a fat dude, called the boss as he had left someplace - we received a new assignment: large heaps of trash had somehow formulated to the back of a supermarket and a small hotel at the center. The sanitation department - which meant us - had been getting complaints about the untidy state of the place. We had been at the location earlier, but most of the trash had pretty much escaped our tidy moves. So we went there. I found a full bottle of beer from the hotel's side entrance, but I just had to throw it in the bag. Didn't feel like keeping it.

We spent most of the day cleaning the back of the hotel and the supermarket. There were these large heaps of trash located at a small ditch at the back - and by the looks of it - some of the stuff we found must've been from the freakin' 80's ! Pretty bizarre.

After we had finished there, we just left a pair of garbage bags there for the mobile units to pick up. Then we proceeded yet again to walk back to the little building. This time we were just ordered to comb through a few highways near a small factory complex. Didn't find too much trash from there - and to tell you the truth - after six hours of just walking around in the heat I really didn't feel like finding any either.

The day ended at 15:30 PM. After turning in our vests and pikes, I was so beat that I just went home with my girlfriend and took a long shower. Then went to bed and slept until eight PM.

Interesting stuff found from the trash on 7.5.2007:

• 1 full, unopened bottle of beer. According to the label, it would've only expired three months from now.
  
• A broken - but still pretty cool-looking old-style cigarette lighter
• Various trash from the by-gone eras
  

Yllätysten yllätys: sainpa sittenkin töitä. Olen nyt virallisesti Kauhavan kunnan palveluksessa - kaikesta huolimatta.

Kun kävin kyselemässä työpaikan saantia jätettyäni hakemuksen jo yli kuukausi sitten, oli vastaus tyly: nimeäni ei ainakaan ollut listassa. Viime viikolla sitten onnisti, kun minulle soitettiin ja tarjottiin töitä. Siispä päätin ottaa tarjouksen vastaan. Ainoa varjopuoli tällä hetkellä on kaiketi se, että työni alkavat heti huomenna aamulla kello seitsemän. Varoituaika oli siis kaiketikin aika lyhyt. Onpahan nyt kuitenkin sitten aika varhain aloitettu kesätyöpaikka. Which means money. Hurray.

Vappu meni täällä ainakin melko päin ahteria. Vaasassa kansa juhli todella upeassa räntäsateessa ja kylmäkin oli kuin missäkin taka-siperiassa. Seinäjoella käydessämme ilma oli hiukan parempi, vaan juhlakansa oli kyllä ainakin siellä näyttänyt jäävän aika pitkälti vain kotiin. Pohjanmaan vapun pilannut elementti oli siis pelkästään huono sää. How typical.

Lähdin myös viime perjantaina, eli n. 2 päivää sitten käymään Helsingissä ja samalla tietysti vanhempien luona Sipoossa. Lauantaina sitten tuli tehtyä melko harvinainen baarikierros kolmen muun kaverin kanssa, jonka aikana oli kyllä todellakin asiallista meininkiä ilmassa. Toisin sanoen oli siis kiva tavata kavereitaan pitkästä aikaa. Varsinkaan kun ei ole muutamia heistä nähnyt pitkään aikaan.

Nyt täytyy kuitenkin lähteä tästä hieman lepäilemään huomista täyttä työpäivää varten. Teenpä taas tähän loppuun lupauksen kirjoitella enemmän - vaan nythän sitä asiaakin luulisi olevan enemmän.

Kovan viikon ilta

Tyttöystäväni asuu hyvin pian jopa puoli kilometriä kauempana kuin ennen minusta katsoen. Pelottavaa totutella siihen että hän tulee asumaan aivan keskustassa.

Toissapäivänä tuli otettua oikein kunnolla ja kirjaimellisesti yhteen tuon samassa talossa asuvan noidan kanssa kenestä puhuin jo aikaisemminkin. Olimme poistumassa tyttöystäväni luota kun tämä kurppa ilmaantui välittömään näkökenttääni, ja vieläpä katseli minua harvinaisen vihaisesti. Minä en kuitenkaan siinä tilanteessa jaksanut enää pidätellä raivoani häntä kohtaan, ja vihaisiin ilmeisiin vastasin sanomalla: "No hui kauheaa kun pelottaa". Kyseinen nainen sitten räjähti oikein kirjaimellisesti silmille, ja minä siinä samassa. Tämän varsin äänekkään väittelyn aikana minä en todellakaan pysynyt rauhallisena - ja samalla varmistuin jopa siitä että kyseinen kurppa on ihan oikeasti hullu. Hänellä tuntui myös olevan minusta varsin selviä mielipiteitä huolimatta siitä, että olen puhunut hän kanssaan n. vuosi sitten minuutin ajan. Ja kaikki nämä mielipiteet olivat myöskin sitten negatiivisia viimeistä pilkkua myöten. Tätä mielisairasta kurppaa on kyrpinyt koko vuoden se että vedän vessan joka kerta kun käyn siellä öisin (myös syytös koski tyttöystävääni) . Psyko-Mummo väittää heräävänsä siihen - ja ratkaisuksi tähän kyseinen tyyppi tarjosi pottaa. Ja vieläpä ihan vakavalla naamalla. Lisäksi hän väitti minun potkivan seiniä ja kuljeskelevan pitkin katuja "omille jutuilleni naureskellen" - johon sitten vastasin ilmoittamalla halukkuuteni haastaa hänet käräjille moisesta. Mummeli uhkasi myös "hankkia minulle porttikiellon kyseiseen taloon" kuulemma ihan poliisilaitokseltakin. Ongelmana vaan tietty olisi ensinnäkin se, että hän ei tiedä nimeäni eikä hän myöskään omaa oikeuksia rajoittaa toisen suomen kansalaisen liikkumisvapautta. Tätä ei Mummo-Hitleri kuitenkaan näyttänyt ymmärtävän - vastalauseistani huolimatta.

Yksi hauskimmista kommenteista - ei onneksi ainakaan minun mittapuuni mukaan pahimmista - oli epäilemättä se kun nainen hiljeni hetkeksi ja katsahti minuun päin toteamalla: "perkele, mä sanon sulle nyt yhden asian: SÄ OLET OUTO !!!". Kieltämättä tuo yritys olla hyvin epäkohtelian minulle oli kyllä ihan kansainvälisestikin kovin vaatimatonta. Tiedustelinkin häneltä sen jälkeen sitä, että missä apukoulussa opetetaan noin jälkeenjääneitä vastauksia. Minä kyllä oikeastaan ihan tykkäsinkin siitä kun moinen mummeli kutsui minua oudoksi. Se saattoi jopa olla oikeassa - mielisairaudestaan huolimatta.

Eilen menin sitten kouluun. Kävellessäni tämän mummelin asuinpaikan ohitse, tämä sama mielenvikainen huuteli minulle joitakin epämääräisyyksiä parvekkeeltaan. Tällä kertaa en kuitenkaan provosoitunut, vaan kävelin ohitse. Käsittääkseni tältä tyypiltä olisi pitänyt pyytää anteeksi - vaan eipä hän ainakaan itse kokenut siihen tarvetta minun kohdallani.

Eilen sitten selvisi, että kyseisen mummon moottorina toimii todellakin - yllätyksellisesti mielenalalääkkeet ! Tämä pikku rakkikoira haukkuu siis pillerien voimalla ! Kuinka ihastuttavan ennalta-arvattavaa ! No, tämän jälkeen me emme enää tyttöystäväni asunnolle mene. Tyhjensimmekin sen tänään. Tätä mielisairasta mummoa ei kyllä onneksi näkynyt. Isännöitsijä on uhannut soittaa poliisit seuraavalla kerralla - siis mikäli mummeli ilmaantuu vielä meille aukomaan päätään.

Sitten muita uutisia

Wappu tulee ! Ja tämä on vieläpä minun ensimmäinen vappuni ylioppilaana ! Lakit ja nakit päähän ! Vau ja Jee.

Vapun virallisena päivänä taidan karata Vaasaan katsastamaan sen tarjoamat huvit. Sen jälkeen myös tämän vuoden kovimmat työurakat ovat ohitse - ja totta puhuen niin kyllä suurin osa koulustakin. Vappu symboloi siis edelleenkin suuren vapauden ja onnen täyttymystä !! Vapun jälkeen lähdenkin siis taas käymään tuolla etelämmässä suomessa hiukan sen meininkiä katsastamassa. Olen suunnittelut tälle varsin tylsälle kesäkuulle myös hiukan toisenlaista toimintaa: nimittäin aionpa suorittaa itselleni metsästäjäntutkinnon paikallisessa kansalaisopistossa. En tarkalleen tiedä vielä että mitä hyötyä siitä on - mutta toivon mukaan edes jotakin. Ja totta puhuen tämä on suhteellisen halpa keino saada edes jotakin tekemistä koko kuukaudelle. Lisää siis epämääräisiä luentoja ja pitkiä muistiinpanoja ihan opiskelun ulkopuolellakin !

Loppuun vielä nk. "harrastevinkki": mikäli olet pilvessä tai tykkäät muuten vaan pelata todella huumeisia pelejä, niin kannattaa kokeilla PS2-formaatin sienipilvistä Katamari Damacy-nimellä kulkevaa trippiä. Tämä on sitä nk. "kovalla huumeella tehtyä psykedeelistä tajuntaa avartavaa materiaalia" - etkä varmasti pety !!

Vein tänään postiin lykkäyshakemukseni asepalveluksesta. Postissa sain odottaa melkein viisi minuuttia pitempään yhden vaivaisen postimerkin ostoa siksi, että joku paikallinen mummeli päätti sitten käydä juttelemaan oikein tarkemmin postin tädin kanssa joistakin rikkaruohoista. Kylläpä taas.. Hmm.. "Potutti".

Yksi Sipoolainen ystäväni - jonka olen tuntenut ihan ala-asteelta lähtien menee suorittamaan asepalveluksensa tänä kesänä. Hän on muistaakseni muutaman kuukauden päästä lähdössä. Ja tietysti Vekaranjärvelle. Eilen naureskeltiinkin sitä, että minäkin olisin joutunut tasan samaan paikkaan palvelemaan hänen kanssaan mikäli olisin tänä kesänä lähtenyt. En kuitenkaan mennyt, sillä minun vähintäänkin arveluttava "palvelukseni" yliopistolla olisi siitä kärsinyt. Lykkäystä siis taas jälleen ja toistamiseen luvassa. Hipit rautaa !!

Tyttöystäväni muuttaa myöskin. Tosin vain hiukan toiselle puolelle tätä pientä kylää. Sosiaaliseen verkostoon on siis luvassa vain pieniä muutoksia. Syy poismuutolle on hänen talossaan asuva varsin epämiellyttävä vanhempi noita, joka on suorastaan tehnyt niin minunkin kuin tyttöystävänikin elämästä helvetin. Ei tästä asiasta kannata tämän enempää jauhaa - vaikka mieli tekisikin. Oli miten oli - niin muuttohan tästä tulee. Minä tosin pysyn omassa asunnossani for the time being.

Tänään kävin myös kaupassa tuossa paikallisessa Lidlissä. Paikalla oli myös kourallinen Saksalaisia, jotka kaikkien suureksi yllätykseksi ostivat helvetinmoisen määrän Wurstia (lue: nakkeja) ! Moinen stereotypinen ele sai minutkin kyllä hetkeksi hieman naureskelemaan, sillä kyseinen tapaus osoitti että kaikki stereotypiat eivät millään voi olla aina vääriäkään ainakaan gastronomisessa mielessä. Ja onpahan minulla lopulta todisteita siitäkin kun suomalainen lapsiperhe tilasi eräässä etelän lomakohteessa lihapullia ja perunamuussia kun tarjolla olisi ollut ehkä vähän normeistakin poikkeavaa syöpöteltävää.

Double side-step

I've got this assignment for an essay on social linguistics. The second, and final deadline is this month's 30th. So far I haven't had much interest in reading the required segments of the book. I've been having a pretty low morale altogether over this project. And there's a very good reason for it too: the teacher of the course was quite literally a real bastard to me. I'd have never imagined that someone of his status would've been so goddamn childish and lame. What an asshole.

The other problem for the course were the essay books. The guy gave us a list of about ten books, which at the time were all on loan. As I tried to get my hands on just one, all of the books were gone and had been re-loaned by the other 55 students of the course on the waiting list. There were something like 1 or 2 copies per book. Naturally I had to improvise, and took a book which covered some of the essay topics and will write the essay based on the crap in it. I'm still pretty baffled about the university library, which doesn't have enough books to go around for everyone. There's over 5000 students at my university, and there were over fifty people at the course- who all need a book to write an essay about ! Can you spell misorganization ?

Anyway, let's face it, though: that essay needs to be written. And fast. I'll probably get to it later today - which means the night in my case. I've been playing the allied campaign on Red Alert 2 today, and have finally met a mission which is pretty damn hard and tricky. Anyone know how to knock out the powerplants in mission 8, and thus destroy the psychic beacon ? If you do, I'd be real grateful. The various walkthroughs have been pretty crappy over this matter.

It's been raining here again. There's these huge gusts of wind outside and there was even a few piles of snow littering around the roads. Yesterday I almost freakin' hypothermized (sp?) myself while walking to the shop and back. We've still got full-blown winter here anyway you look at it. Those lucky bastards in south.

I also had to sent an email to this particular teacher of a course I was in a month ago. I haven't received my two study points from it. The shittiest part of the matter is, that the teacher-guy just told us pretty casually to contact him personally if we didn't get any points. What the fuck ? When did it become our business to remind the teachers to give us the points ? Aren't they supposed to, like, remember it all by themselves ? Jesus, talk about lazyness. Anyway, I sent him an email about it - hopefully he'll handle the matter soon enough.

I also had this terrible dream last night about witnessing a plane crash here. A passenger jet flew above me and one of its wings ripped away from the rest of the chassis - then the entire jet came down a kilometre away from me. All I could do was to watch the carnage and try to call people about it. What a terrible nightmare to see on a saturday morning.

Elokuva-Arvostelu: Battle Royale

No nyt tuli tämäkin vihdoin nähtyä. Se tuli suomen neloselta muutamia viikkoja sitten. Tässäpä siis arvostelu kokemukseni pohjalta.

Ymmärrän hyvin sen miksi tämä elokuva on saanut mitä erilaisempaan kritiikkiä osakseen. Sen käsittelemä aihe on samalla japanilaisittain toteutettu bisarri - ja jopa hiukan perverssikin väkivallalla leikittely. Juuri sen hahmot, n. 40 lukioikäistä nuorta tyttöä ja poikaa tappamassa toisiaan mitä mielikuvituksellisin keinoin eloonjäämiskilpailun nimissä kieltämättä on aika jännä konsepti juoneksi. Se on kuitenkin toteuttu harvinaisen erinomaisesti ja melkein salaperäisesti. Elokuvan alusta voi jo kenties arvata mitä tuleman pitää - paitsi että tuskinpa ihan sillä volyymillä. Huolimatta elokuvan päähenkilöistä, eri selvästi ala-ikäisistä nuorista tytöistä ja pojista, on se silti hyvinkin raakaa ja hurmeista viihdykettä. Tällaista ei useinkaan varmaankaan näe länsimaisten ohjaajien ja käsikirjoittajien julkaisemana - joka tekeekin BR:stä melko uniikin kokemuksen.

Elokuvan fiktiivinen eräänlaiseksi kylmäveriseksi tappokilpailuksi naamioitu eloonjäämiskamppailu käydään autiolla saarella viranomaisten tarkan valvonnan alla. Tämä kuvausympäristö on minusta hieno. Koko elokuvan henki uhkuu jonkinlaista primitiivistä ja eläimellistä taistelun ja eloonjäämisen taitoa joka kuitenkin mahdollisesti kylpee jokaisen ihmisen sisässä. Tämä "kill or be killed" - tyyli elokuvassa on hyvä lähtökohta sikäli, että se osoittaa jokaisen ihmisen iästä ja sukupuolesta riippuen pystyvän tietyissä äärimmäisissä olosuhteissa melkoisiin uhrauksiin ihmisyytensäkin uhalla. Elokuvan nuoret näyttelijät saavat aikaan erinomaisia kohtauksia ja ihan hyvää näyttelyä. Minusta kuitenkin paikoitellen useimmat näyttelijöistä ovat aivan liian välinpitämättömiä ja jopa tunteettomia tappamisen alkaessa. Mielestäni elokuvan lähtökohta ei missään nimessä tehnyt näistä lapsista täysin tunteettomia väkivaltaa kohtaan. Oikeastaan hyvinkin päinvastoin. Siltikin kilpailujen ohessa tappaminen on elokuvassa aika ihmeellisenkin helppoa näille nuorille henkilöille.

Battle Royale on hyvä elokuva siitäkin huolimatta että sen päähenkilöiden johdosta siitä voisi luulla vaikka mitä. Kyseessä ei siis ole missään nimessäkään tyylitön animemainen nuorten söpöjen tyttöjen ja ehkä vähän poikienkin tähdittämä tappeluleffa. Tämä on äärimmäisen kylmäverinen ja raaka pätkä. Se on kuitenkin juoneltaan ja ennen kaikkea toteutukseltaan erinomainen. Elokuva valitettavasti kuitenkin äityy loppupuolella hiukan liiankin actionmäiseksi uhraten suhteellisen vankkaa realismiaan. Myös erilaiset unikohtaukset ja erityisesti elokuvan loppu tuntuivat minulle ainakin hieman nopeasti keksityiltä ja aika epäselviltäkin. Kenties joku syvällisempi ihminen osaisikin kehitellä tähänkin pätkään syitä niille - minulle ne kuitenkin olivat melko irrallisia kokonaisuuksia.

Suomen kevät jatkuu ainakin täällä todella ihanissa merkeissä: sataa vettä, sataa vettä, sataa vettä ja tuulee. Eipä silti, muutama päivä sitten oli kyllä jopa kaksi tai kolme ihan aurinkoista ja lämmintäkin päivää. Olen myös pistänyt merkille omituisen "autojenlainaamis-kulttuurin" asuintaloni ylimpien kerroksien asukkaiden keskuudessa.

Tämä sakki näyttää ajelevan toistensa Fiateilla + muilla autoilla kaiket päivät ja sitten taas vaihtavansa ne oman mielensä mukaan. Kenties he ovat läheistä sukua jollain tasolla - vaikka suhteellisen eksoottisia sukunimiä omaavatkin. Kenties minäkin voisin anoa pääsyä tällaiseen "car pool" - järjestelmään, sillä sen vaikutus voisi olla jokseenkin miellyttävä kun voisi ajaa toisten autoilla ja palautella ne sitten aina kun huvittaa.

Ostin myös tuosta keskustassa sijaitsevasta Info-kirjakaupasta "mukamas halvalla" Arto Paasilinnan teoksen Kymmenen Riivinrautaa. Nähtyäni muutamia osia kirjan pohjalta tehdystä TV-sarjasta, totesin ettei sen juoni kiinnostunut minua pätkääkään. Kenties jonkinlainen herätysostosmainen vimma tarttui minuun kirjakaupassa, ja siten kirja sitten kiikutettiin kotiin asti. Vähän kyllä itse asiassa hävettää sen osto, sillä opiskelijan minimaalisella budjetilla tällaiset päätökset koetaan vähintään kymmenkertaisina lompakossa. Ja varsinkin varovaisuutta olisi kai kannattanut harjoittaa tietäen että Paasilinna kirjoittaa toisinaan aika huonojakin teoksia. No, nyt on kuitenkin myöhäistä enää itkua tiristää asiasta - luettavahan tuokin on kun kerran tuli se hankittua. Karttuupa Paasilinna-kokoelmani ainakin yhdellä kirjalla. Niitä taitaa muuten nyt olla 17. Vau, äiti, mulla on kokoelma.

Star Wreck

Blogissani en ole vielä kertaakaan so far käsitellyt tätä suomalaisen amatöörielokuvan huipentumaa, eli Star Wreck:ä. Mikäli joku teistä ei tiedä että mistä on kyse, niin Google varmasti auttaa. Nyt kuitenkin varsinaiseen tekstiin.

Itse olen seuraillut Star Wreckin kehittymistä suhteellisen vähän. Joskus ala-asteella taisin sen ensimmäisistä, animoiduista osista kuulla, jotka tulikin sitten katsottua. Tietenkin pidin niiden huumorista - ennen kaikkea siksi ne olivat sinällään jo hyvin tehtyjä parodioita Star Trekistä ja muutenkin oivaltavia toteutukseltaan. Myös myöhemmin julkaistut täydet elokuvat Star Wreck:stä olivat mielestäni katsottavia, vaikka kieltämättä tietty amatöörimäisyys niissä paistoi suorasti läpi. Ymmärrettävää se tietysti on, että varmaankaan niillä taidoilla ja resursseilla ei tuolloin sen parempia saatu aikaiseksi. Eipä silti, ihan hyviähän nekin olivat, vaan mielestäni Star Wreck:n ydin on edelleen näissä animaatioissa.

Muutamia vuosia sitten kuulin Star Wreck: In The Pirkinningistä. Vaikka edellinen osa jäikin tavallaan aika jännittävään kohtaan juonellisesti, niin tämän uuden elokuvan käsikirjoitus ainakin tuossa vaiheessa oli hiukan hämmentävää katsottavaa: mukaan oli keksitty ottaa toisen suositun Scifi-sarjan, Babylon 5:n ympäristö. Vaikka kyseisen sarjan fani olenkin, niin minusta tämä oli kyllä jokseenkin hieman arveluttava idea. Star Wreck on ainakin minulle aina merkinnyt nimenomaan Star Trek - parodiaa, eikä niinkään tällaista sekoitusta. Jotkut kuitenkin näemmä siitäkin pitivät.

In the Pirkinning sai aikamoista julkisuutta kun se vihdoinkin julkaistiin. Minusta se olikin tekijöilleen aivan oikeutettua - sillä tekiväthän he kiistämättä todella suuren työn teoksensa eteen. Minusta kuitenkin kohu kyseisestä elokuvasta oli vähän liiankin suhteeton: tuntui jopa välillä siltä, että kaikki olivat unohtaneet kyseisen elokuvan olevan vain toisesta sarjasta lainattujen hahmojen ja alusten komediallinen risteytys. Monet pitivät In the Pirkinningiä jonkinlaisena pioneerityönä, vaikka minusta juhlahumussa kyllä unohdettiin aika pitkältikin se, että sarjan tekijöiltä ei oikeastaan tarvittu muuta kuin tarpeeksi parodiallinen käsikirjoitus elokuvaansa - kaikki muu aina aluksista ja uniformuista oli jo saatu täysin valmiina lainaan muualta. Vaikka onkin poikkeuksellista että tämän kokoluokan elokuva tehtiin suomessa, niin minusta on kyllä kokonaan unohdettu sen kuitenkin olleen vain fanipätkä. 90 % sen sisällöstä ei niinkään ollut omaa, vaan lainattua. Ja sen pitäisi olla sellainen tosiasia, jota ei tulisi missään vaiheessa unohtaa.

Star Wreck: In the Pirkinning on toteutukseltaan tietysti ihan erinomainen - kunhan vain muistaa että mikään ei ole omaa, alkuperäistä kehitelmää. Myös näyttely elokuvassa oli jokseenkin hieman heikkoa: esimerkiksi päähenkilönä toiminut Pirk ja häntä näytellyt Samuli Torssonen olivat tylsistyttävän monotoninen yhdistelmä ainaisen ylinäytellyn raivonsa kanssa. Käsittääkseni elokuvan käsikirjoituksen kyhääminen ei tuskinkaan ollut niin vaikeaa, sillä henkilöhahmot ovat aina tavalla tai toisella emäsarjoistaan lainattujen henkilöidensä parodiallisia vastakohtia aina nimiään myöten. Käsittääkseni siis In the Pirkinningin suurin haaste olikin kerätä varat kasaan moiseen spektaakkeliin - ja saada kaikki kuvaukset hoidettua hyvissä ajoin pois alta.

In the Pirkinning on siis efekteiltään tietysti amatöörielokuvana erinomainen. Juoneltaan se ei kuitenkaan minua niinkään kiinnostanut. En myöskään voi ymmärtää sen saamaa suhteetonta kohua, sillä monetkin ovat antaneet sellaisen kuvan kyseisestä elokuvasta, että se olisi täysin originaalia materiaalia tekijöiltään. Se on edelleenkin vain fanipätkä - vaikkakin kieltämättä suhteellisen mojovalla budjetilla. Ja tämän kun pitää mielessä, voi aika pitkälti nauttia siitä sellaisena ilman minkäänlaista meuhkaamista sen ylivertaisuudesta esim. Tuntemattoman Sotilaan ensimmäiseen versioon suomalaisen elokuvana huippuhetkenä.

Ségolène Royal with Cheese

A few weeks ago at the university a certain course was at full swing. Our teacher, a curiously warped British male, asked quite spontaneously if we knew who Ségolène Royal was. The way this teacher pronounced the word 'Royal' instantly made me smirk and chuckle. The teacher noticed this, and figured that since I found it so funny, I also had to know who she was. Lucky for us both, I knew exactly who she was - and thus I answered correctly.

The way this British teacher of ours pronounced the word was quite hilarious, to say the least. The pronounciation sounded alot more american, and specifically southern. The word had a curious 'wideness' to it, which in my mind should only be encountered in places like Tennessee or Arkansas. The way he pronounced the word also reminded me of the dialogue at the start of Pulp Fiction. Now, I'm referring to the scene which included Samuel L. Jackson and John Travolta driving the car while converging about hamburgers: in this dialogue it is revealed that a Quarter Pounder with Cheese in France is called a "Royale with Cheese". The teacher's pronounciation reminded of the way Samuel L. Jackson said the sentence "Royale with Cheese" while replying to Travolta's character. Whenever I think of that teacher, I instantly start replaying the scene in my head for some strange reason.

Anyway, speaking of hamburgers, and Quarter Pounders in specific: I decided to dig up some information concerning this "Royale with cheese" - product. Now, we all seem to know for some strange reason, that a Quarter Pounder with Cheese is an american product specifically served in the McDonalds hamburger joints. Naturally McDonalds is a global thing nowadays, and thus there's this one curious characteristic in their products no matter where you buy them from: they're all called pretty much the same even if translated. Now, luckily Wikipedia has an article about Quarter Pounders with Cheese. Normally one has to take information obtained from Wikipedia with a large grain of salt, but this time visual evidence in the article has indeed proved my suspicions correct: in France the product is in actuality called Quart De Livre Avec Fromage, which probably is just a literal translation of the original american name. This brings me to conclude, that Vincent (Travolta's character) was either a liar and thus had never been in France - or then the writers of the script had been a bit sloppy. This doesn't really bother me at all with Pulp Fiction, since it is a great movie, and I even do understand that the viewers would've probably missed the point of the entire dialogue if a Quart De Livre Avec Fromage hadn't been called a Royale with Cheese in this one. It just wouldn't have worked with actual names, and perhaps the real word would've been too hard to pronounce anyways.

Kuvia Vaasasta:

Melkein rautatieaseman edestä otettu kuva.
























Mm. Postin toimipisteen sisältävä talo.
























Toisenlainen kuvakulma nk. "postitalosta".



















Katunäkymää.. Hmm.. En nyt kyllä juuri muista että mistä katuosoitteesta.



















Wärtsilän tehtaat.
























Tarkalleen en tiedä tämän talon taustoja. Kenties joku Vaasalainen osaisi sanoa että mikä se on. Minua lähinnä kiinnosti - ja on oikeastaan kiinnostanutkin jo pitemmän aikaa tuo torni.
























Lähempää kuvaa tornista.



















Vaasan Sähkön voimalaitos lähellä Palosaaren rantaa.

Comic Of The Day:

Olipa kieltämättä aika helpottavaa: lääkärin mielestä kaikki arvot aina sydänfilmistä verenpaineeseen ovat erittäin hyvässä kunnossa - eikä rintakipukaan ollut mitenkään fataalia. Lääkärin mielestä rintakivut olivat siis jokseenkin normaaleja minun tapauksessani.. mitä ikinä se sitten tarkoittikaan. Lääkäri määräsi minut myös pysymään poissa kaikenlaisesta kovemman luokan liikunnasta toipilaana. Pääasia kuitenkin että rintakivut eivät olleet ihmeellisempiä. Looks like I live to see another day.

Tänään kävin koulussa istumassa muutaman tunnin. Siellä palauteltiin yksi kirja-arvostelu ja ihmeteltiin epämääräisiä etuliitteitä englanninkielisiin sanoihin. Aika standardia siis. Otin myös erilaisia kuvia Vaasasta tänään kamerallani; täytyy julkaista ne jossain vaiheessa.

Nyt kuitenkin taidan lähteä tästä kenties jopa nukkumaan. Kenties te jotka tätä luette ette suinkaan mene nukkumaan luettuanne tämän - yrittäkääpä siis pärjäillä mitä erilaisimpien ongelmienne ja unelmienne kanssa aina seuraavaan postaukseen asti.

Perkele ! Tämän rauhallisen ja työteliään ulkokuoren alla on itse asiassa kutenut jotakin todella mätää viime viikonlopusta asti. Olen nimittäin sairastunut outoja rintakipuja + flunssakin on omituisesti tullut takaisin. Olin viimeksi flunssassa n. kuukausi sitten. Meninpä siis tänään lääkäriin.

Lasaretissa minulta otettiin verikokeet ja minut jopa vyötettiin kiinni johonkin sydämen lyöntejä mittaavaan koneeseen. Verenpainekin otettiin, joka puolestaan oli kaikkien yllätykseksi ihan optimaalisella tolalla. Nämä rintakivut ovat kuitenkin hiukan aiheuttaneet allekirjoittaneessa pientä paniikkia. Tarkalleen en osaa sanoa, että ovatko nämä kivut lähellä sydäntä vaiko vain rintaa, ja siten mahdollisesti keuhkoja. Itse epäilisin että tässä sairastellaan taas jälleen yhtä keuhkoputkentulehdusta - tai mahdollisesti sydänlihaksen tulehdusta. Oli miten oli, niin muutaman tunnin sisällä menen käymään varsinaisesti lääkärillä, joka osaa sanoa sitten enemmän siitä, että mikä minua vaivaa. Epämääräiset rintakivut ovat kuitenkin vähentyneet päivä päivältä.

Syy miksi pelkään sydänlihaksen tulehdusta on, että viimeksi ollessani kuumeessa ja flunssassa en oikeastaan noudattanut sääntöä levosta. Kuntoilin ja nostin painoja - mitä ei todellakaan olisi saanut tehdä. Olen kuitenkin suhteellisen tottelematon tällaisissa asioissa, sillä koen nykyisin jatkuvasti tarvetta kuntoilla tai liikkua. Aliarvioin viimeisimmän sairauteni vakavuuden. Tällaisesta toiminnasta saattaa hyvinkin seurata valitettavasti juurikin sydänlihaksen tulehdus tai keuhkoputkentulehdus. Jään "innolla" odottamaan että mitä tästäkin seuraa. Tiedän kuitenkin nyt sen, että missään nimessä ei pidä lähteä liikuskelemaan pahan sairauden alla enää koskaan.

Lääkärissä käynnit ovat myös olleet aika piinaavia minulle. Vaikka toinen vanhemmistani työskenteelekin nk. terveydenhuoltoalalla, niin en koskaan pysty ajattelemaan kunnolla ollessani lääkärissä. Pidän itseäni suhteellisen kovana kaverina, ja väitän useasti kestäväni vaikka mitä, mutta todellisuus on kyllä se, etten kestä sairaalan olosuhteita kovinkaan hyvin. Viime keväänä YO-kirjoitusten jälkeen omatessani keuhkoputkentulehduksen jouduin ihan alkuun verikokeisiin, jotka eivät sujuneet minun kohdaltani kovinkaan hyvin. Hoitaja kysyi minulta, ilmeisesti ilmeeni perusteella, että pelkäänkö neuloja sekä verikokeita. Totesin etten missään nimessä, vaan fakta taitaa kuitenkin olla se, että en millään välitä kyseisestä toimenpiteestä. Tänään kävi aivan sama juttu: minua hirvitti vieläpä sekin että hoitaja totesi: "antaa sen veren lorottaa ihan rauahssa sieltä vähän sinne purkkiin". Olin varmasti valkoinen kuin Michael Jacksonin lakana tuonkin toimenpiteen jälkeen.

Kirkosta ja ihmissuhteista

Suurin osa ystävistäni suhtautuvat kirkkoon suhteellisen vihamielisesti. Muutamat heistä ovat eroamassa siitä tai ovat jo eronneet - tai sitten eivät ole siihen koskaan kuuluneetkaan. Minä itse kuulun kirkkoon, vaikka täytyykin nyt ihan avoimesti tunnustaa etten ole oikeastaan millään tavalla aktiivinen sen toiminnassa. Kuulun varmasti tähän normaaliin suomalaiseen enemmistö-kansanosaan, joka on kirkossa nk. "kirjoilla", vaikkei oikeastaan usko sen opettamiin asioihin sen enempää kuin tarvitsee. Tämä järjestys on saanut minut pohtimaan vähän kaikenlaista omista motiiveistani kirkossa kuulumiseen.

Minä olen oikeastaan mielestäni melko vannoutuva persoona. Jos lähden johonkin organisaatioon mukaan, niin minun täytyy oikeasti uskoa sen toimintatapoihin ja pitää sen edustamaa ideologiaa/asiaa oikeudenmukaisena ja hyvänä edesauttaa. Vaikka olenkin aikoinani hyvin pienenä lapsena "liitetty" kirkkoon kasteen kautta ilman omaa suostumustani, niin en oikeastaan voi väittää sen olleen mitenkään minulle kuolettavan väärä asia. Toisin sanoen, en aio syyttää vanhempiani sellaisesta, minkä suorittamiseen heidätkin on opetettu joskus kauan sitten. Tuolloin uskonto oli varmasti ainakin nimellisesti suurempi asia kuin nykyään, ja kirkon valta esim. yhteiskunnallisesti isompi.

Minä en oikeastaan edes tiedä mitä teen tämän asian kanssa. Olen usein pohtinut, että vaikka olenkin aivan totaalisesti maallistunut nk. "tapakristitty", niin millä tavalla elämäni muuttuisi jos eroaisin ? Katsottaisiinko minua kenties ulkopuolisten toimesta armottomasti kieroon ? Joutuisinko kohtaamaan jonkinlaista pahennusta ja syrjintää ? Tiedostan kyllä, että kirkko itsessään edustaa kovin vanhahtavia ja suvaitsemattomia arvoja, jotka eivät suoraan sanottuna käy minun arvomaailmani kanssa mitenkään yhteen. Yleensäkään en maailmankatsomukseltani pidä organisoiduista uskonnoista - lukuunottamatta Buddhalaisuutta - sillä niiden kautta pääsee pahimmissä tapauksissa korkeisiin asemiin mitä sekopäisempiä yksilöitä aiheuttamaan heidän mielestään väärin uskoville ihmisille kärsimystä. Usko ja jumalasta puhuminen ovat mielestäni vahva ase jota hyödennettiin ja hyödynnetään edelleen maailman aseellisissa ja aseettomissa erimielisyyksissä.

Kyseenalaistan myös avoimesti kristinuskon opit ja sen kaikista vanhoillisimmat kasvatusmetodit. Uskon hyvin pitkälti myös siihen että kaikkien pitäisi saada valita oma uskontonsa - ja erityisesti kehittyneimmissä ja näennäisesti vapaissa länsimaissa. Eniten minua on myös vihastuttanut kiista naispappeudesta, joka taas osoittaa kirkon olevan hyvinkin muuntautumiskyvytön organisaatio; eräässä vaiheessa harkitsin jopa eroamista kirkosta kuultuani mitä sekopäisimpien kirkon virkamiesten selityksiä ja parjausta naispappeutta vastaan. Viime aikoina naispappeus on jälleen noussut pöydälle: kaikista vanhoillisimmat kirkonmiehet ovat alkaneet järjestäytymään asian tiimoilta voidakseen järjestää samassa jamassa oleville virkaveljilleen pelastuksen pois kurinpidollisista toimista. Tällainen organisoitu toiminta tuo mieleen minulle mafian, joka hoitaa omat "kalansa" pois pinteestä ihan puhtaasti arvovallaan ja suhteillaan.

Minun sukutaustani on myös suhteellisen "Kristillinen". Oikeastaan sukuni on pyörinyt, ja oikeastaan edelleen pyörii mantran "koti, uskonto ja isänmaa" ympärillä. Olen melkoisen varma, että mikäli minulla olisi näin radikaaleja mielipiteitä esim. varusmiespalveluksesta, niin saisin varmasti päälleni vaikka minkälaisia kommentteja. Sukuni vanhemmat ihmiset, joita ei kyllä toisaalta onneksi ole oikeastaan montaa, eivät varmasti ymmärtäisi mikäli olisin kirkosta eronnut aseistakieltäytyjä tai siviilipalveluksen suorittanut. Onneksi sentään ylioppilas, sanoisivat toiset.

Olen edelleen kahden tulen - tai pikemminkin kahden tien välissä. Minun täytyy, sooner or later, päättää että kuinka jatkaa. Minun on oltava totuudenmukainen itselleni, ja suoraan sanoen kirkkoon kuuluminen ei vain tunnu mitenkään sellaiselta, jota välttämättä haluaisin jatkaa. Nämä uskon asiat ovat kuitenkin sellaisia, että ne eivät välttämättä ole erityisen helppoja päättää yhdessä yössä. Pohdinta tulee siis jatkumaan.

Uudet lelut

Tänään huomasin muutamia uusia Bloggerin ominaisuuksia Template-valikossa. Ensinnäkin päivitin blogini ulkonäön, ja siinä samalla sai myös laittaa HTML-editointia huomattavasti helpommin sarakkeet esim. linkeille. Siispä tein niin.

Kohdassa "Links" näet kaksi osoitetta kahdelle eri sivustolle. Kuten varmasti jo terävänä lukijana ymmärrätkin, niin en lisännyt niitä tänne ilman jotakin syytä. Linkki sivulle The D Archives johtaa varsin alkutekijöissä olevaan Wikipedian kaltaiseen sivustoon. Se sisältää kaikenlaista tietoa oikeastaan ihan kaikesta: sen sisältö pyörii myös aika tarkasti minulle tärkeiden - tai minua kiinnostavien asioiden ympärillä. Sivujen ulkoasu on vielä melko yksinkertainen - lupaan kuitenkin tehdä sille jotain kunhan ehdin.

Peace Station Encyclopedia on myös jokseenkin selvä juttu. En aio sitä sen kummemmin mainostella: toteanpa vain että mikäli ette tiedä mikä se on, niin katsokaa ja ihmetelkään linkin postmodernistä sisältöä.

Tänään oli kyllä kieltämättä lämmin päivä. Pystyin menemään jo kauppaankin T-paidassa. Kävin myös katsomassa erästä paikkaa, jo väitti myyvänsä käytettyä maastopyörää 40 €:n hintaan, vaan se oli sulkenut lauantain kunniaksi ovensa jo kolmelta. Kaupan portailla istuskelleet tytöt hihittelivät minulle salaperäisesti. Palasinpa siis takaisin tänne norsunluutorniini käytyäni Lidlissä pyörähtämässä elintarvikkeiden merkeissä.

Eilen tuli televisiosta Fight Club. Tämän elokuvan nähtyäni täytyy kyllä todeta, että vähään aikaan en sen kaliberin pätkää ole tavannutkaan. Ja tämän sanon ihan hyvässä mielessä. Kyseinen elokuva on ollut markkinoilla jo aika kauan, vaan minä en ole sitä koskaan nähnyt - ja DVD:lle en oikeastaan osta muita elokuvia kuin niitä jotka varmasti (tai melko varmasti) tiedän hyviksi. Fight Club oli siis jäänyt minulle kovinkin tuntemattomaksi suuruudeksi, vaan onneksipa se tuli eilen myöhäisillan elokuvana. Se taisi loppua 03:20 aamulla - josta voitte varmasti arvata fyysisen olotilani sen katsottuani.

Tyttöystäväni ei pidä kyseisestä pätkästä ollenkaan. Hän usein toteaa elokuvan olevan tylsä juoneltaan sen liian monotoonisen "tapellaan ja puhutaan rumia" - toteutuksen ansiosta. Myös kuulemma Brad Pitt ärsyttää. Minä kuitenkin näin kyseisen elokuvan aivan erinomaisena teoksena ihan puhtaasti sen erinäisten piilomerkityksellisten juonikuvioiden johdosta. Ja onhan elokuvalla itselläänkin eräänlainen piilotettu tarina ja merkitys itsessään. Fight Club on mielestäni puhtaasti psykologinen ja mielenhäiriöistä juuri jakomielitautiin ja sen ilmentymiin keskittyvä teos. Kaikki veriset tappelut ja muu fyysinen toiminta ovat mielestäni tässä elokuvassa täysin sivuseikkoja, sillä sen pääasiallinen sanoma on jotain aivan muuta. Elokuva keskittyy mielestäni kuvaamaan ihmisen kahta eri puolta persoonallisuuksien eri laatujen ohella. Päähenkilö on selvästi mieleltään sairas ja sosiaalisesti suhteellisen erakoitunut yksilö, jonka sisällä - niin kuin kaikkien meidän muidenkin - sykkii täysin toista maata oleva alter ego. Fight Club keskittyy juuri kuvaamaan tätä haluista ja toiveista koostuvaa persoonallisuutemme osaa joka jää usein pimentoon vaikka meillä kaikilla sellainen oikeastaan onkin. Juuri tukahdetun alter egon päästäminen valloilleen on elokuvan perusteema, joka saattaa jäädä useimmille elokuvan katselijoille täysin tuntemattomaksi.

Mielestäni Fight Club pitäisi saada jokaisen lukion psykologiankursseille näytettäväksi teokseksi. Itse muistan että entisen lukioni filosofian erinäisissä kursseissa oli aina vain kaksi vaihtoehtoa katsottavaksi filosofisten teemojensa ansiosta: Matrix ja Truman Show. Fight Club pitäisi puolestaan saada psykologiaa opiskeleville pakolliseksi katsottavaksi, sillä mielestäni se kuvaa melko onnistuneesti juuri mielenhäiriöitä ja erityisesti alter egon halujen ja persoonallisuuden ilmentymiä. Kaiken kaikkiaan Fight Club on siis elokuva joka kantaa mukanaan syvällistä sanomaa. Suosittelen tätä elokuvaa erityisesti omista mielenliikkeistään kiinnostuneille ihmisille - ja sen ohella myös psykologiaan perehtyneille yksilöille.

Kevätyön unelma

No lähtipä taas tämäkin postaus käyntiin oikein kunnollisella otsikolla. Monet tähän blogiin täysin tutustumattomat varmaan nyt kuvittelevat, että aion esittää jonkinlaisia Shakespearen sonaatteihin verrattavia lyyrisiä jaksoja - erehdytte kuitenkin pahasti. Aion nyt vain käsitellä ihan sitä kaikkea, mitä minun tulisi vielä tehdä ennen kesälomaa tämän kevääksi kutsutun ajan sisällä.

Kevät on siis todellakin tullut. Jopa täällä Kauhavalla, niin kuin Vaasassakin ilma on ihan siedettävän lämmin ja kadut alkavat muun eläimellisen luonnon tapaan paljastua lumikinoksien alta. Palosaaren sillalla tosin edelleen puhaltaa todella murhaava viima - vaan uskonpa senkin olevan eräs elämän tosiasioista, jota ei pieni ihminen voi oman elämänsä aikana muuttaa.

Muutama kurssikin on jo päättynyt: olen siis uskomattomasti avannut akateemisen pistetilini kohti maisteriutta (lue: pikemminkin ensiksi kandidaatiutta) tänä kohtalokkaana keväänä. Tällä hetkellä aktiviteetit yliopistolla ovat myös aika minimissään, vaikka edelleen kaksi esseetä pitääkin palautella tulevan viikon aikana. Kävin hakemassa itselleni myös yliopiston kirjastosta, Tritoniasta, itselleni kirjastokortin. Se on melko persoonaton läpyskä, joka jättää hyvin vähän tilaa mielikuvitukselle. Onpahan nyt kuitenkin sellainenkin, että voi sitten lainailla mitä ikinä huvittaakaan.

Yritimme tässä muutama viikko takaperin hankkia minulle polkupyörää. Tyttöystäväni oli huomannut läheisen sillan alla virtaavan joen uomassa ihan kohtuullista kuntoa omaavan pyörän. Heti saimme ainakin tuhat ja yksi ideaa sen restauroimiseksi - vaikka reunaehtona oli tietysti renkaiden ehjä kunto ja rungon ehjyys. Nostimme improvisoiduin koukuin ja 20 metrin paksuisen pyykkilangan avulla sen joesta vähintäänkin suurella vaivalla. Minun tuurini kuitenkin saneli seuraavat tapahtumat: pyörän runko oli painonut istuimen kohdalta niin kasaan ettei sitä voinut oikeastaan käyttää enää mihinkään. Ironisesti päädyimme heittämään sen takaisin jokeen - ja se jopa upposi pohjaan asti tällä kertaa. Tämän kokemuksen siivittämänä ei voi kuin todeta sen, että kenties minun pitäisi tuoda Sipoosta oma pyöräni takaisin tänne. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Olen myös ryhtynyt juomaan valmiskahveja. Minä en nimittäin omista kahvinkeitintä, mutta onneksi moderni (Saksalainen) teknologia on keksinyt nk. "valmiskahvit", joita Saksalaisten kolmas maailmanvalloitusyritys nimeltään Lidl myy. Nuo kahvit ovat oikeastaan melkoisen halpoja, muistaakseni n. 2 € kappale, ja kuumaan maitoon sekoitettuna vastaavat melko lähelle oikeaa Capuccinoa/Macchiatoa yms. kahvijuomaa. Ne ovat melko riittoisia ja säilyvät hyvin metallipurkeissaan - raus und march Lidliin siitä siis niitä ostamaan !

Nyt lähden kuitenkin tästä pitämään huolta asuntoni hygienian tasosta imuroimisen avulla. Lisää postauksia tulee nyt sitten taas.. kun.. tulee..

Tänään ei sitten millään viitsinyt lähteä kouluun. Vaikka minulla onkin yhden luennon/kurssin työ palauttamatta ja sen päälle vielä yksi esitelmäkin, olen optimistinen sen suhteen, että saan ne hoidettua vielä tämän viikon aikana kuntoon.

Tänään aamulla vein myös kunnanvirastoon kesätyöhakemukseni. Saapa nähdä, että irtoaako paikka minulle, vai otetaanko sinne kenties joku muu. Virkailija jolle tuon hakemuksen annoin, ei kylläkään ehtinyt minua mitenkään briiffata siitä, että saako kyseisen paikan kuinka pienellä vaivalla, vai arvotaanko ne jollakin tavalla. Parissa kuukaudessa sitten varmaan näkee, että miten tuonkin kanssa käy. 100 paikkaa kuitenkin oli vapaana.

Kauhavalla on myös hiljalleen alkanut tuo kevät saapumaan. Tänään on esim. satanut helvetisti vettä, ja ja viime viikosta lähtien on ollut jo suhteellisen lämminkin. Pitkät kalsarit ja lämpöasut on siis voinut jättää aivan huoletta kotiin. Vesisateen myötä minulle on myös saapunut jälleen kerran toinen suuri ongelma: ainoa sateenvarjoni on puoliksi rikki. Viimeisin sateenvarjoni nimittäin meni rikki tuossa talvella, kun äärimmäisten lumimyrskyjen aikana se napsahti poikki kesken kävelyn. En ole vielä sen jälkeen tarvinnut toista sateenvarjoa, vaan olisihan se tietty pitänyt jo ennakoida, että suomen märän kevään aikana sitä tarvittaisiin nopeammin kuin uskoinkaan. Onneksi tuli nähtyä Lidlissä sateenvarjoja muistaakseni 3 eurolla tässä eräänä päivänä, joten ongelmia ei pitäisi tulla sen hankinnassa.

Kevät saa myös jotkut meistä sekoilemaan aika pahasti. Kävelin nimittäin muutama tunti sitten kohti keskustaa kun vastaan käveli tyyppi, joka kaatosateessa piti sateenvarjoaan kiinni. Hiukan ainakin itse hymähtelin, kun tyyppi käveli sateenvarjo mukanaan - muttei kuitenkaan avattuna. Myöhemmin sitten kun palailin takaisin kotiin, niin sama kaveri käveli vastaan sateenvarjo normaalisti avattuna ! Hah, siinäpä oli sitten taas päivän huumoria kerrakseen.

Akateemista vittuilua

No jooh. Viime maanantai ei kyllä sittenkään mennyt erikoisen hyvin. Luennolla sattui jotakin niin erikoista, että minun oli hetkellisesti vaikeaa uskoa olevani yliopistossa filosofian tohtorin opetettavana.

Meille oli annettu tehtäväksi tuoda maanantaiksi eräs tehtävä, joka olisi pitänyt sitten hiihtoloman aikana saada valmiiksi. Mielestäni sille annetut ohjeet olivat vähintäänkin aika epäselvät, ja tuli sitten noudatettua sellaisia ohjeita, joita kyseisen tehtävän sisältämä nettisivusto tarjosi. Kun sitten vein kyseisen tehtävän tunnilla opettajalle, niin tämä tyyppi sitten alkoi välittömästi kritisoimaan sen jälkeä. Yritin siihen väliin sitten todeta, että mielestäni sille annetut ohjeet olivat olleet vähän epäselvät. Tämän jälkeen sitten luento jatkui, jonka aikana kyseinen tyyppi sitten joka viides minuutti vähintäänkin nöyryytti minua verbaalisesti jollakin paskantärkeällä kommentillaan. Eräs asia mistä hän mm. huomautti minulle, oli se että en katsonut hänen kiertoon laittamiaan lappusia tarpeeksi kauan. Nuo hänen kommenttinsa saivat todellakin kirjaimellisesti sapen kiehumaan, ja kieltämättä tämä "opettaja" laitoksella kyllä on tällä hetkellä mustalla listalla ja aika pitkäänkin.

Tuo opettaja on kyllä ollut ihan alusta lähtien aika epäilyttävä tapaus. En ole koskaan liiemminkään pitänyt kyseisestä opettajasta, vaan ihan alusta asti olen aistinut kyseisessä tyypissä jotakin vähintäänkin paskalta haiskahtavaa. Nyt kuitenkin tämä tyyppi teki mielestäni aika suoran hyökkäyksen minua kohti ilman mitään syytä. Lisäksi se näytti myös olevan hänelle jonkinlaista leikkiä, joka saa minut vielä enemmän puolustuskannalle.

Tänään sitten väänsin tämän tehtävän hänelle uusiksi. Tyyppi oli halunnut kyseisestä tekstistä dialogin, vaikkei kyllä siitä mitään maininnutkaan. Liitin mukaan pienen lapun, jossa pyysin häntä melko kohteliaasti jättämään moiset kommentit kokonaan pois seuraavalta luennolta. Saapa nähdä mitä se kyseinen mieshenkilö siitä mahtaa tykätä. Tuskinpa välttämättä hyvää. Minä en kuitenkaan aio alentua ottamaan vastaan kyseisen tyypin heittämiä iskuja, vaan iskenpä takaisin samalla voimalla. Ja tämän jälkeen on aivan turha yrittää saada minua mitenkään aktivoitumaan kyseisen tyypin tunneilla. Että osaakin olla helvetillisen pikkumainen mies.

Flunssa jatkuu edelleen. Eilen tuntui jo vähän siltä, että tämä loppuisi viimeistään lauantaihin mennessä - vaan toisinpa asiat olivat. Nyt on sitten taas helvetinmoinen olo.. puhumattakaan siitä että nenä on ihan tukossa ja päässä humiseen kuin missäkin tuulitunnelissa.

Jo muutamien viikkojen ajan olen huomannut täällä Kauhavalla sijaitsevan Lidlin viereisessä pienessä metsässä epämääräisiä lintuja. Olen jo aivan alusta alkaen arvannut niiden olevan jonkinlaisia metsäkanoja, ja eilen illalla tehty nopea googletus erilaisista metsäkanalajeista paljasti nuo metsäkanat teereiksi. Kyseiset linnut jostain syystä pesivät juuri tällä alueella, joka on kyllä lopultakin aika epätodennäköinen paikka liikenteensä yms. ihmisen aktiviteettien johdosta. Laskin teerejä olevan tuolla alueella parhaimmillaan 4-5 kappaletta, joten mistään yksittäisestä havainnosta ei ole kyse. Tässäpä kaksi kappaletta kuvia otettuna kyllä aika myöhään illalla:

















Teeri(t) tässä kuvassa ovat siis tuon punaisen viivan kohdalla. Oikeastaan niistä erottaa vain tuon yhden.




















Seuraava kuva: teeri on onnistunut pääsemään aika hyvään piiloon kameralta, joten aivan täydellistä kuvaa ei tästäkään tullut.

Perinteinen lomanpilaaja iskee

Voisitte hyvinkin kai kuvitella tämän postauksenkin aiheen. Aivan varmoina luette näitä tarkoin harkittuja rivejä eteenpäin samalla varmoina siitä, että numero uno lomanpilaaja olisi anopin vierailu. Eipä hätää, sillä se (tai pikemminkin "hän") ei ole mitenkään tämän loman pilaaja, vaan päin vastoin paljon fyysisempi vaiva toimii aiheuttajana.

Minä olen nimittäin vihdoinkin flunssassa ! Siitä alkaa olemaan aika tarkalleen reilusti yli puoli vuotta, kun oli viimeksi millään tavalla ihan oikeasti sairas. Viimeisin, ja oikeastaan sairaushistoriani pahin pöpö oli keväällä 2006 hankittu keuhkoputkentulehdus, josta selviämiseen menikin sitten hiukan enemmän aikaa. Huvittavintahan tuolloin oli se, että juuri silloin oli saanut päätökseen ylioppilaskirjoituskevääni. Suuri työtaakka ei suinkaan musertanut minua, vaan sen jälkiseuraamuksena ilmaantunut ikävä virus.

Nyt kuitenkin takaisin nykyhetken ongelmaan: juuri hiihtolomalla puhjenneeseen flunssaan. Tämä on toistaiseksi ollut aika lievää, vaan kaikki perinteisimmät oireet päänsäryistä ja heikohkosta olosta ovat esiintyneet jo ruumiissani. Ikävää sinänsä onkin vain ja ainoastaan se, että koko hiihtoloman suunnitelmat menivät nyt uusiksi. Viime viikon lauantaina aloitin nimittäin taas kuntoilemisen, ja olenkin n. 60 minuutin ajan joka päivä nostellut taas painoja. En taida kyllä raaskia ruveta nostelemaan punttia tänään, nimittäin pelkään terveyteni puolesta liian rehkimisen osalta. Tunti sitä pitäisi kuitenkin yrittää harjoitella - vaikka henki menisi !?

Viime päivät ovat olleet myös sikäli ihan mukavia, että MTV3:selta ja Subilta on tullut paljon Simpsoneita. Tänäänkin tuli taas useampi uusvanha jakso minulle. Juuri Simpsoneiden katselemisessahan on se ikävä puoli, että mahdollisuudet ovat usein aika korkeat sen suhteen, että olisin nähnyt kyseisen osan jo aikaisemmin. Tänään kuitenkin onni suosi pelotonta mieltä, ja Subilta tuli kuin tulikin kaksi täysin näkemätöntä Simpsonien jaksoa juuri minun makuani ajatellen. Kolmoselta tuli myös tämä King of the Hill, jonka juoniasetelma oli myös aika hilpeä: sarjan päähenkilöperheen naapurissa asuvat lapsensa opiskelusuorituspaineiden riivaamat aasialaiset kilahtivat tyystin normaalista elämäntyylistään, ja rupesivat armottomiksi punaniskoiksi. Vaikka en seuraakaan King of the Hilliä niin ahkerasti, niin tämä viime jakso oli kyllä railakkaalla meiningillään aika erinomainen.

Tänään myös alkoi digikanavilla pyörimään nelosen uusi aluevaltaus, kanava nimeltään Jim. Sen ohjelmat ainakin näin alkuun olivat aika jännittäviä, ja minä kohdeyleisönä (lue: miehet) ainakin pidin sen tämänastisesta tarjonnasta. Kanavalta tulee klo. 23.00 alkaen legendaarisen duon Penn & Tellerin ohjelma nimellä Bullshit! , jossa tämä parivaljakko pyrkii aika härskisti paljastamaan erilaisia suuremman luokan vedätyksiä kuten telepatiaa ja UFO-sieppauksia. Näin muutamia osia viime kesälomalla ruotsissa, ja voin todeta sen, että hauskaa asiaa näillä kahdella ainakin oli.

Nyt kuitenkin lähden tästä vähän lepäilemään, ja mikäli saan kerättyä hiukan voimia, niin taidanpa hoitaa alta pois sen käsipainojennosto-operaationkin.. Näkemisiin, siis.

My favorite painting:

Nighthawks by Edward Hopper (1942)

Now, let it be said out front: I'm not really a fellow who's much for art. I do enjoy the occasional drawings and especially paintings, but in no way should you be able to think that arguing about Picasso's paintings or Matissés' style with me is a favorable way to pass the time. It just isn't in me to be that knowledge about art.

Despite this somewhat negative statement regarding our subject, I'm willing to admit that, I do enjoy paintings. I see paintings as the purest form of art, since the entire operation to paint one, in my opinion, is about transforming an idea from your head to the canvas through sheer hard and maticulate work. I respect painters - but only the ones who are actually good.

The work of art I've chosen here is a painting by a famous (if not the most famous) american artist by the name of Edward Hopper. He died in the late sixties, but did many very interesting works before moving on to paint at the great canvas in the sky. The painting portrays a group of people sitting in a diner very late at night. Around them an empty, and some might even say cold cityscape of a nameless population center unfolds.

First of all, I feel it necessary to tell you a little bit more about the reason for my fascination towards this painting. Now, I remember seeing this painting on a comprehensive school literature book once many years ago. I remember being fascinated at the picture's dark and urban setting. The next time I saw a picture of this painting on a literature book meant for upper secondary school students. At that time, a reaction finally arose in me to find more about this rather interesting painting. The problem was, however, that I couldn't remember the name of the painting correctly. I didn't know that the painter was Hopper, either.

So, years went by, and I still kept on searching for this one particular painting with the people sitting in the diner at night - but all the while memorizing it with the wrong name ! The other day, not too long ago, I managed to find someone's photoshop pictures (read: altered images done with a program on your computer), which had in them a slightly modified version of Nighthawks. I only managed to get painter's last name, but luckily that was more than I needed to uncover the entire story behind this picture.

Many art reviewers have called this painting a perfect example of modern, urban life in the city along with its' rootlessness. It is certainly a possibility in the interpretation of this painting, but to me this particular painting has always been something a bit different. The painting, as you see, has been painted in the 1940's - and to me that era with its' art deco style of classyness has always been somewhat of an interest. The clearly retro theme of the painting attracts me more than, say, the deeper meaning behind it. The scene which has been painted here is also clearly taking place in the night, which in itself is a very mysterious and dark enviroment. The eerie glow of the diner attracts me somehow, and the petrified scene playing inside its' walls strangely reminds me of some sort of an cinematic experience. The painting definately has got a film noir atmosphere as well.

I think, that in the case that this painting would somehow be brought to life, all of the characters in it would stay surprisingly quiet. There would be no cheesy pick-up lines from the man sitting next to the woman, nor would there be a casual "you want more coffee, sir ?" from the diner attendant behind the counter. I think that each and everyone of them would just stay there quietly, with their thoughts and possibly even hopes and dreams mixing into the eerie neon glow of the diner. To me, this painting does, in a sense, represent loneliness in the way that each and everyone of us has problems, that have to be settled and pondered in the privacy of our own minds. Indeed everyone is alone in this painting, but not because of the city or the confines of modern life - rather I'd say that it represents each and every one of us having our own problems to deal with despite being almost constantly in contact with other people. Perhaps this painting is all about failing to communicate. Perhaps all of the characters in this painting are merely there because they can't talk about their problems with their families or loved ones. These people could very well be the embodinements of the so-called "strong silent types", who usually go down with their own - and sometimes severe problems without ever telling a soul.

Many reviewers have also pointed out, that the diner has no visible exits. There's no way to get in or out. Now, this is an interesting aspect in the painting. The most common interpretation would probably be, that the doorless diner represents the cold and lonely urban life which leaves the individual alone and helpless. I see it as the embodiment of one's mind: some of us are indeed alone inside our heads along with our individual problems. There's no visible way out. Thus we come to a close, when the doorless diner represents one's mentally tortured cranium, and the people sitting inside it mimicking problems of a socially challenged individual. In a sense, this painting can also be a depiction of individuality in my mind: you've got these four people all sitting alone in a diner, which represents life and death. As with death, you cannot run away from it, but these cunning people inside the diner representing individualists have chosen to survive life as long as it takes on their own until unescapable death comes. The nightly streets in my second theory represent something between the unknown future, uncertainty of life and mainstreamway of living. Any one of these three possibilities could be lurking around the individualists' lives.

Perhaps my theories sound way too crazy for you, but that's the way I see this painting. I believe we all see art in a different way, and in this case, I believe that Nighthawks has alot more to offer in the way of interpretation than mere social commentary. This particular painting, ladies and gentlemen, is as much a psychological journey into one's mind as it a monument to individuality in the modern society.

24.2.2007

Eivät ne "arvoisat" vieraat sitten saapuneetkaan tämän lauantaiaamun tienoilla ! Kyseiset tyypit olivat kuulemma tekstiviestinsä välityksellä todenneet iltansa menneen kosteaksi lokaalissa baarissa. Nyt kuulemma oli kaamea krapula. Helvetin kiva juttu.. ja silleen.

Tyttöystänihän luokse niiden tyyppien piti saapua, vaan ihmettelenpä vain, että miksei heidän pienistä kännisekoiluistaan voitu ilmoittaa hyvissä ajoin illan suussa ? Tyttöystäväni lähti nyt hiihtoloman kunniaksi vanhempiensa luo, ja minä perinteisesti jäin tänne Kauhavalle siivoamaan ja pesemään pyykkejä. Minäkin näin hiukan vaivaa tämän suunnitellun illan eteen: täten onkin hiukan ikävää, ellei suoranaisesti paskamaista, että moiset varsin epämääräiset tyypit jättivät sitten tulematta paikalle. Kuulemma huomenna olisivat saattaneet tulla, vaan silloin nyt tietysti oli jo hiukan liian myöhäistä.

Minua vituttaa ihan kollektiivisesti sellainen porukka, joka lupaa tulla johonkin paikkaan sovittuun aikaan, mutta sitten jättääkin saapumatta sen kummempia ilmoittelematta. Minä itse pyrin elämässäni aina erilaisten lupauksien pitämiseen ja nk. "tärkeiden asioiden" hoitoon ajallaan, vaan valitettavasti tämä epämääräinen sakki ei sellaista sanaa edes tunne. No, summa summarum: eihän tämän oikeastaan edes minun asiani ole. Ikävää kuitenkin huomata, että tyttöystäväni nähty vaiva hupeni jokseenkin aivan hukkaan. Hän selvästi odotti tätä pientä tapahtumaa, ja nyt sitten kyseinen kummajaissakki jätti homman sikseen. Eipä silti, en ole edes koskaan heitä varsinaisesti tavannut. Ja juhliinkin olisi näiden neljän muun tyypin ohella tullut kaksi täysin tuntematonta. Kieltämättä minun ajattelutavallani siinä olisi ollut ainekset katastrofiin, mutta periaatteessahan tällaisessa asiassa ei minulla ole sitten kuitenkaan mitään tekemistä.

Tänään otin muutamia kuvia, ja tässäpä sen session satoa:
















Tässä on iltapäiväinen näkymä asuntoni parvekkeelta. Kuten näette, täällä on ihan huomattavasti lunta.




















Asuintaloani vastapäätä sijaitseva upseerikerhokin on saanut selvää lunta katolleen.




















Kuvassa kaksi retro-sohvani mukaan ostettua tyynyä. Kuvassa näkyy myös ADSL-modeemini virranlähde kiinnitettynä seinän pistorasiaan.



















Tässä samalla olen nyrhinyt YO-lätsäni default-lyyran pois, ja vaihtanut siihen VYY:n oman kokardin tilalle. Mikäli teitä kiinnostaa, tai ette tiedä, niin suomalaisten YO-lakkien lyyra on itse asiassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan logo. Tämä on yleinen kokardi kaikkiin normaaleihin YO-lakkeihin, vaan sen saa sitten vaihdettua pois, mikäli liittyy johonkin ylioppilaskuntaan. Helsingissä opiskelevillehan tämä ei juurikaan merkitse mitään.




















Tässä on sitten muutamia viikkoja sitten Seinäjoelta ostamistani patsaista toinen. Aika häijynnäköisiähän nämä ovat. Myyjä ei kuitenkaan osannut sanoa niiden alkuperästä tai tarkoituksesta mitään - ikävää sinänsä.

No kuitenkin, niiden ostaminen lohkaisi kyllä suhteellisen tiukasta opiskelijabudjetistani loven, vaan mitäpä ei saataisi rahalla - ja siis lähinnä työllä - korvattua. Näitä patsaita on todellakin kaksi identtistä kappaletta. Sain niistä 20 % alennuksen, ja sen jälkeen ne eivät enää oikeastaan vaikuttaneet niin kalliilta. Täyttä puuta ne ovat niin ulkoisesti kuin sisältäkin.

Minkäänlaista informaatiota patsaiden alkuperästä en ole onnistunut löytämään. Erään asiasta kiinnostuneen sukulaiseni kanssa olemaan arvailleet näiden patsaiden alkuperämaan olevan joko latinalaisessa amerikassa, taikka mahdollisesti esim. Thaimaassa. Kaikki ehdotukset tai/ja informaatio niiden alkuperämaasta ovat kuitenkin tervetulleita.

Suuri sanojen kirjan metsästys (+ muuta mukavaa ajanvietettä)

Aika kuluu yllätävän nopeasti nykyisin. Vaikka käynkin koulussa vain kolmena päivänä viikossa tällä hetkellä, niin samanlaista pitkäveteisyyden tunnetta ei kuitenkaan pääse muodostumaan, kuin ennen. Ehkä tämä todistaakin sen, että olen löytänyt optimaalisen opiskelupaikan, ja ennen kaikkea sellaisen aiheen, jota on mieluista lukea.

Viime viikolla minua vaivasi nk. "koulurintamalla" eräs materiaalipoliittinen ongelma. Nimittäin tästä edellisestä, ja muuten varsin kuivan virkamiesmäisestä lauseesta huolimatta halusin sanoa, että minua on hiillostettu hankkimaan yksikielinen sanakirja. Tämä hiillostus on tapahtunut luennon/kurssin opettajan taholta, jonka mukaan sellainen tulisi olla jokaisen englannin pääaineopiskelijan hyllyssä mahd. pian ja äkkiä. Meille kerrottiin teoksen nimikin, vaan minä en ainakaan löytänyt sitä itsensä yliopiston kirjakaupasta. Tietysti vaihtoehtoisia teoksiakin mainittiin, vaan minä en kyseisen luennon aikana päässyt nk. "omista maailmoistani" niitä kirjaamaan ylös paperille. Tietysti näiden teosten kyseleminen voisi tapahtua helpommin lähettämällä kurssin opettajalle sähköpostia - vaan huomattavana ongelmana onkin juuri se, että 2/3 kyseisen laitoksen opettajista on ilmoittanut ettei lue sähköpostejaan. Luulenpa siis, että pyrin hakemaan lisää tietoa näistä sanakirjoista ihan englannin laitoksen kotisivuilta, jossa ne muistaakseni mainittiinkin. Olen nimittäin suhteellisen pienen elämäni aikana kirjoittanut aivan tarpeeksi monta sähköpostia, jotka eivät ole koskaan saaneet vastausta.

Seuraavalla viikolla onkin sitten muuten lomaa. Viikko 9 on täälläpäin maata(mme) hiihtolomaviikko, jota jopa yliopistotkin kunnioittavat. Koko seuraava viikko on siis lomaa, jonka aion viettää sängyssä ! Hähähähä ! En kyllä sitten mainitse, että missä merkeissä.

Nyt kuitenkin kello alkaa lähentelemään neljää aamulla (!) , ja huomenna lupasin jopa mennä tyttöystäväni uusien tuttavuuksien "elokuvailtaan", joten onhan tässä pakko saada hieman unta ennen uudenlaista kanssakäyntiä (Socialization).

Vaalien alla sonta(a) lentää

Kuumin puheaihehan tällä hetkellä on hyvin pian toteutuvat eduskuntavaalit.

Nämä 200 apinan valitsemispäivät ovat todellakin minulle ensimmäiset koskaan, sillä taisin olla viime vaalien aikana vielä aika rankasti alaikäinen. Viime presidentinvaaleissahan todellakin äänistin - tosin vain täyttääkseni kovasti puhutun kansalaisvelvollisuuden. Tuolloinhan todellakin asetelma oli se, että kyseessä oli silloin ensimmäiset presidentinvaalini, mutta ehdokkaista ei ollut tietoakaan. Siksipä lähdin ensimmäisellä kierroksella äänestämään ihan randomina, ja silloin taisi mennä ääni Timo Soinille. Onnea siis vain Perussuomalaisten johtohahmolle.

Toisella kierroksella vaihtoehdot ja toimintasuunnitelmat olivat myös sitten hyvinkin selvät: ketään ei äänestettäisi. Jäljellä oli vain Halonen sekä Niinistö, jotka minulle suoraan sanoen edustivat - ja yhä edustavat - kahden eri poliittisen suuntauksen ääripäitä. Toinen on epämääräinen kapitalisti, joka ei varmasti muistaisi pientä ja köyhää opiskelijaa sentilläkään mikäli pääsisi edes pieneenkään valta-asemaan - ja toisessa nurkassa sitten taas koko kansan oma ja humaani Tarja-täti, jonka naurettavan ihmisystävälliset teot eivät ainakaan minunkaan elämääni paranna sentilläkään.

Nyt sitten eduskuntavaaleihin. Nimittäin, asia on sillä tavalla, että viimeisimmässä Vaasan Ylioppilaslehdessä oli aika kattava artikkeli juuri niistä edustajista, jotka olivat possutelleet viime kaudella kaikki opiskelijoille lupaamansa jutut. Pahin näistä taisi olla SDP:n Miapetra Kumpula-Natri, joka nk. "pääsi viime vaalikaudella sisään" suurilla lupauksillaan opintotuen korotuksesta. Myöhemmin hän kuitenkin jätti korotusäänestyksessä äänestämättä ollenkaan. Tähän kommenttia pyydettäessä kyseinen tyyppi oli vain heittänyt vastaukseksi jotakin retorista sontaa reaalipolitiikan kiemuroista.

Minä en aio osallistua eduskuntavaaleihin äänelläni ollenkaan. Syinä tähän ovat mm. se että en usko että kovinkaan moni edustaja voi puoluekurin johdosta oikeasti vaikuttaa asioihin mikäli hän omaa puolueen yhteisestä kannasta eriäviä tavoitteita (ja mahdollisesti jopa hyviäkin). Toinen syy on myös se, että en usko kovinkaan monen edustajan myöskään ihan oikeasti pystyvän vastaamaan suurin lupauksiinsa. Pikemminkin tällaisten suurten linjojen vetäjien kaunopuheisuuden takana taitaa pikemminkin olla halu vain päästä eduskuntaan - ja vaikka sekin pesti jäisi yhden kauden hommaksi, niin kansanedustajan saama eläke sitten aikanaan voi hyvinkin olla sen arvoista. Minä siis tunnen, melko suvereenisti, että kansanedustajat eivät enää nykyisin ole minua varten - vaan pikemminkin me äänestäjät olemme sitä varten, että hiukan isoja lupailemalla muutaman vuoden välein saadaan paikka, jota voi sitten myöhemmin käyttää ponnahduslautana johonkin muuhun etuisuuteen tai virkaan. Minua myös väsyttää tavattomasti monien, ja erityisesti suurimpien puolueiden aina "ensivaalikaudelle siirtyvien kysymysten" sivuuttaminen, joka kuitenkin sitten neljän vuoden päästä saadaan taas kiertää seuraavalle vaalikaudelle. Olisihan se kieltämättä minusta aika olennaista vihdoinkin ottaa kantaa - ja jopa oikeasti tehdä jotakin - opiskelevien nuorten aseman kohottamiseksi. Toisen ongelman minulle muodostaa myös ryhmä ehdolla olevista kansanedustajista, jotka lupaavat kuun taivaalta ja tekevät suorastaan epärealistisia lupauksia äänten toivossa. Nämä henkilöt saattavat olla hyvinkin vakuuttavia tyyppejä, vaan ehkäpä kuitenkin vain siinä mielessä, että he onnistuvat karismallaan ja ennen kaikkea suurilla lupauksillaan saamaan kannatusta. Valitettavaa nimittäin usein on se, että massat äänestävät juuri sitä suurisuisinta yhden kauden edustajaa, jonka intressit pidemmälle ajalle eivät todellakaan ulotu sen asian ajamisen ytimeen, jota on kampanjassa käytetty hienona korulauseena.

Aion siis liittyä tavalliseen tapaani nukkuvien puolueeseen. Täytyy kuitenkin myöntää, että siitä huolimatta, olen jopa yrittänyt ottaa selville vaalipiirini ehdokkaiden kannoista yms. teemoista, vaan ongelmana on ainakin minulla ollut se, että täältä ei vain löydy ketään oikeasti kiinnostavaa tai muusta harmaasta (lue: keskustalaisesta) massasta erottuvaa. Tämän vaalin teemat kun eivät vain - valitettavaa kyllä - palvele minun tarpeitani ollenkaan. Enpä ole myöskään ollenkaan varma, että palveleeko tätäkään seuraavien vaalien jne. teemat opiskelevien asiaa - luottamus on siis lähes täydellisesti mennyt koko vaaleihin instituutiona.

Lopuksi todettakoon, että näissäkin vaaleissa vain optimisti äänestää ihan vilpittomästi. Pessimisti jättää joko äänestämättä, taikka sitten täyttää kansalaisvelvollisuutensa vain käymällä uurnilla summanmutikassa. Tämä sama on nähty jo niin monta vuotta peräkkäin, että enpä usko tämänkään tuovan tavallisen kansalaisen - ja erityisestikään opiskelijan - asemalle sen suurempia parannuksia.

So, thus nothing new under the sun.. and people, well, are still people.

Uusi ympäristö - uutta pelkoa ja inhoa(ko) ?

No nyt on sitten melkein yli kuukausi istuttu yliopiston penkeillä.

Kaikenlaista on tullut nähtyä. Eniten minua kuitenkin kai hieman hämmentää vielä yliopiston opettajien melko liberaali käytäntö, jonka mukaan mm. kirosanoja ja nk. "aikuisten juttuja" saa viljellä kesken luentojen/kurssien. Lukiossa meille ei kukaan koskaan sanonut että fuck, shit, perkele, bloody hell ja mua vituttaa. Oikeastaan melko vapauttavaa kuulla opettajien kiroilevan enemmän kuin opiskelijoiden.

Tiedän myös sen, että viime kirjoittelusta on taas vierähtänyt hieman aikaa. Fakta on kuitenkin se, että minä en kadu mitään - ja vähiten tähän blogiin kirjoittelematta jättämistä ! Saattepa siis kuulla aivan uudelaisesta, vapaan kasvatuksen tuoman elämäni käänteista pidemmillä väliajoilla.

Yliopistolla on myös saanut toistaiseksi tutustua mitä erikoisempiin tyyppeihin. Kuten kai jo aikaisemmin totesinkin, niin heihin voi soveltaa "samaa vanhaa" sanontaa siitä, miten meitä suuria opiskelijoita kyseisessä talossa on todellakin joka junaan. Skaala on siis kovin erilainen: löytyy aina solmioita käyttävistä jupeista ja pukutyypeistä irokeesi päälaella tallustelevaan tyyppiin. Tämä on tietysti vain hyvä asia - vaikkakin toisinaan minulle on näin alussa noussut pakottava tarve ihmetellä erilaisten ihmisten paljoutta. Yliopisto on minulle edelleen hiukan nk. "avoin tapaus", sillä minun on vaikea uskoa että tällaista vapautta, jossa tullaan kouluun mm. klo 16.00 ja lähdetään kahden tunnin päästä, on olemassakaan. Minun on myös vaikea tottua näinkin rentoihin opettajiin. Tätä kaikkea miettiessään lukio olikin aikoinaan kurinsa ja järjestelmällisyytensä ansiosta kovinkin absurdi kokemus tähän verrattuna. Minusta oikeastaan tuntuukin, ikävä kyllä, että yliopisto on ainakin opiskelutahtinsa ja opettajiensa ansiosta tehty enemmän minulle kuin lukio. Vaikka kyllä kymnaasissakin aikoinaan hauskaa ja helppoakin oli.

Kun katselee vanhempien aikojen elokuvia aiheista ylioppilaat tai lukio/yliopisto, niin voisi luulla , että yliopistossa opiskellessaan ihmisen tulee omata ainakin 15 kauluspaitaa - ja siihen mukaan tietosanakirjamainen muisti. Fakta taitaa kuitenkin olla, että tämä on vähintäänkin vanhentunutta, ja jopa stereotypistä ajattelua. Yliopiston akateeminen vapaus todellakin taitaa houkutella tällaisia humanistinalkuja, kuten minua. Se kuitenkin houkuttelee myös muita, jotka eivät todellakaan mahdu vanhaan muottiin vanhoillisesti pukeutuneista opiskelijoista yliopistoilla. Tämä on mielestäni hyvä piirre, sillä ihmisethän ovat tunnetusti erilaisia.