Tänään oli kyllä kieltämättä lämmin päivä. Pystyin menemään jo kauppaankin T-paidassa. Kävin myös katsomassa erästä paikkaa, jo väitti myyvänsä käytettyä maastopyörää 40 €:n hintaan, vaan se oli sulkenut lauantain kunniaksi ovensa jo kolmelta. Kaupan portailla istuskelleet tytöt hihittelivät minulle salaperäisesti. Palasinpa siis takaisin tänne norsunluutorniini käytyäni Lidlissä pyörähtämässä elintarvikkeiden merkeissä.

Eilen tuli televisiosta Fight Club. Tämän elokuvan nähtyäni täytyy kyllä todeta, että vähään aikaan en sen kaliberin pätkää ole tavannutkaan. Ja tämän sanon ihan hyvässä mielessä. Kyseinen elokuva on ollut markkinoilla jo aika kauan, vaan minä en ole sitä koskaan nähnyt - ja DVD:lle en oikeastaan osta muita elokuvia kuin niitä jotka varmasti (tai melko varmasti) tiedän hyviksi. Fight Club oli siis jäänyt minulle kovinkin tuntemattomaksi suuruudeksi, vaan onneksipa se tuli eilen myöhäisillan elokuvana. Se taisi loppua 03:20 aamulla - josta voitte varmasti arvata fyysisen olotilani sen katsottuani.

Tyttöystäväni ei pidä kyseisestä pätkästä ollenkaan. Hän usein toteaa elokuvan olevan tylsä juoneltaan sen liian monotoonisen "tapellaan ja puhutaan rumia" - toteutuksen ansiosta. Myös kuulemma Brad Pitt ärsyttää. Minä kuitenkin näin kyseisen elokuvan aivan erinomaisena teoksena ihan puhtaasti sen erinäisten piilomerkityksellisten juonikuvioiden johdosta. Ja onhan elokuvalla itselläänkin eräänlainen piilotettu tarina ja merkitys itsessään. Fight Club on mielestäni puhtaasti psykologinen ja mielenhäiriöistä juuri jakomielitautiin ja sen ilmentymiin keskittyvä teos. Kaikki veriset tappelut ja muu fyysinen toiminta ovat mielestäni tässä elokuvassa täysin sivuseikkoja, sillä sen pääasiallinen sanoma on jotain aivan muuta. Elokuva keskittyy mielestäni kuvaamaan ihmisen kahta eri puolta persoonallisuuksien eri laatujen ohella. Päähenkilö on selvästi mieleltään sairas ja sosiaalisesti suhteellisen erakoitunut yksilö, jonka sisällä - niin kuin kaikkien meidän muidenkin - sykkii täysin toista maata oleva alter ego. Fight Club keskittyy juuri kuvaamaan tätä haluista ja toiveista koostuvaa persoonallisuutemme osaa joka jää usein pimentoon vaikka meillä kaikilla sellainen oikeastaan onkin. Juuri tukahdetun alter egon päästäminen valloilleen on elokuvan perusteema, joka saattaa jäädä useimmille elokuvan katselijoille täysin tuntemattomaksi.

Mielestäni Fight Club pitäisi saada jokaisen lukion psykologiankursseille näytettäväksi teokseksi. Itse muistan että entisen lukioni filosofian erinäisissä kursseissa oli aina vain kaksi vaihtoehtoa katsottavaksi filosofisten teemojensa ansiosta: Matrix ja Truman Show. Fight Club pitäisi puolestaan saada psykologiaa opiskeleville pakolliseksi katsottavaksi, sillä mielestäni se kuvaa melko onnistuneesti juuri mielenhäiriöitä ja erityisesti alter egon halujen ja persoonallisuuden ilmentymiä. Kaiken kaikkiaan Fight Club on siis elokuva joka kantaa mukanaan syvällistä sanomaa. Suosittelen tätä elokuvaa erityisesti omista mielenliikkeistään kiinnostuneille ihmisille - ja sen ohella myös psykologiaan perehtyneille yksilöille.