Perkele ! Tämän rauhallisen ja työteliään ulkokuoren alla on itse asiassa kutenut jotakin todella mätää viime viikonlopusta asti. Olen nimittäin sairastunut outoja rintakipuja + flunssakin on omituisesti tullut takaisin. Olin viimeksi flunssassa n. kuukausi sitten. Meninpä siis tänään lääkäriin.

Lasaretissa minulta otettiin verikokeet ja minut jopa vyötettiin kiinni johonkin sydämen lyöntejä mittaavaan koneeseen. Verenpainekin otettiin, joka puolestaan oli kaikkien yllätykseksi ihan optimaalisella tolalla. Nämä rintakivut ovat kuitenkin hiukan aiheuttaneet allekirjoittaneessa pientä paniikkia. Tarkalleen en osaa sanoa, että ovatko nämä kivut lähellä sydäntä vaiko vain rintaa, ja siten mahdollisesti keuhkoja. Itse epäilisin että tässä sairastellaan taas jälleen yhtä keuhkoputkentulehdusta - tai mahdollisesti sydänlihaksen tulehdusta. Oli miten oli, niin muutaman tunnin sisällä menen käymään varsinaisesti lääkärillä, joka osaa sanoa sitten enemmän siitä, että mikä minua vaivaa. Epämääräiset rintakivut ovat kuitenkin vähentyneet päivä päivältä.

Syy miksi pelkään sydänlihaksen tulehdusta on, että viimeksi ollessani kuumeessa ja flunssassa en oikeastaan noudattanut sääntöä levosta. Kuntoilin ja nostin painoja - mitä ei todellakaan olisi saanut tehdä. Olen kuitenkin suhteellisen tottelematon tällaisissa asioissa, sillä koen nykyisin jatkuvasti tarvetta kuntoilla tai liikkua. Aliarvioin viimeisimmän sairauteni vakavuuden. Tällaisesta toiminnasta saattaa hyvinkin seurata valitettavasti juurikin sydänlihaksen tulehdus tai keuhkoputkentulehdus. Jään "innolla" odottamaan että mitä tästäkin seuraa. Tiedän kuitenkin nyt sen, että missään nimessä ei pidä lähteä liikuskelemaan pahan sairauden alla enää koskaan.

Lääkärissä käynnit ovat myös olleet aika piinaavia minulle. Vaikka toinen vanhemmistani työskenteelekin nk. terveydenhuoltoalalla, niin en koskaan pysty ajattelemaan kunnolla ollessani lääkärissä. Pidän itseäni suhteellisen kovana kaverina, ja väitän useasti kestäväni vaikka mitä, mutta todellisuus on kyllä se, etten kestä sairaalan olosuhteita kovinkaan hyvin. Viime keväänä YO-kirjoitusten jälkeen omatessani keuhkoputkentulehduksen jouduin ihan alkuun verikokeisiin, jotka eivät sujuneet minun kohdaltani kovinkaan hyvin. Hoitaja kysyi minulta, ilmeisesti ilmeeni perusteella, että pelkäänkö neuloja sekä verikokeita. Totesin etten missään nimessä, vaan fakta taitaa kuitenkin olla se, että en millään välitä kyseisestä toimenpiteestä. Tänään kävi aivan sama juttu: minua hirvitti vieläpä sekin että hoitaja totesi: "antaa sen veren lorottaa ihan rauahssa sieltä vähän sinne purkkiin". Olin varmasti valkoinen kuin Michael Jacksonin lakana tuonkin toimenpiteen jälkeen.

Kirkosta ja ihmissuhteista

Suurin osa ystävistäni suhtautuvat kirkkoon suhteellisen vihamielisesti. Muutamat heistä ovat eroamassa siitä tai ovat jo eronneet - tai sitten eivät ole siihen koskaan kuuluneetkaan. Minä itse kuulun kirkkoon, vaikka täytyykin nyt ihan avoimesti tunnustaa etten ole oikeastaan millään tavalla aktiivinen sen toiminnassa. Kuulun varmasti tähän normaaliin suomalaiseen enemmistö-kansanosaan, joka on kirkossa nk. "kirjoilla", vaikkei oikeastaan usko sen opettamiin asioihin sen enempää kuin tarvitsee. Tämä järjestys on saanut minut pohtimaan vähän kaikenlaista omista motiiveistani kirkossa kuulumiseen.

Minä olen oikeastaan mielestäni melko vannoutuva persoona. Jos lähden johonkin organisaatioon mukaan, niin minun täytyy oikeasti uskoa sen toimintatapoihin ja pitää sen edustamaa ideologiaa/asiaa oikeudenmukaisena ja hyvänä edesauttaa. Vaikka olenkin aikoinani hyvin pienenä lapsena "liitetty" kirkkoon kasteen kautta ilman omaa suostumustani, niin en oikeastaan voi väittää sen olleen mitenkään minulle kuolettavan väärä asia. Toisin sanoen, en aio syyttää vanhempiani sellaisesta, minkä suorittamiseen heidätkin on opetettu joskus kauan sitten. Tuolloin uskonto oli varmasti ainakin nimellisesti suurempi asia kuin nykyään, ja kirkon valta esim. yhteiskunnallisesti isompi.

Minä en oikeastaan edes tiedä mitä teen tämän asian kanssa. Olen usein pohtinut, että vaikka olenkin aivan totaalisesti maallistunut nk. "tapakristitty", niin millä tavalla elämäni muuttuisi jos eroaisin ? Katsottaisiinko minua kenties ulkopuolisten toimesta armottomasti kieroon ? Joutuisinko kohtaamaan jonkinlaista pahennusta ja syrjintää ? Tiedostan kyllä, että kirkko itsessään edustaa kovin vanhahtavia ja suvaitsemattomia arvoja, jotka eivät suoraan sanottuna käy minun arvomaailmani kanssa mitenkään yhteen. Yleensäkään en maailmankatsomukseltani pidä organisoiduista uskonnoista - lukuunottamatta Buddhalaisuutta - sillä niiden kautta pääsee pahimmissä tapauksissa korkeisiin asemiin mitä sekopäisempiä yksilöitä aiheuttamaan heidän mielestään väärin uskoville ihmisille kärsimystä. Usko ja jumalasta puhuminen ovat mielestäni vahva ase jota hyödennettiin ja hyödynnetään edelleen maailman aseellisissa ja aseettomissa erimielisyyksissä.

Kyseenalaistan myös avoimesti kristinuskon opit ja sen kaikista vanhoillisimmat kasvatusmetodit. Uskon hyvin pitkälti myös siihen että kaikkien pitäisi saada valita oma uskontonsa - ja erityisesti kehittyneimmissä ja näennäisesti vapaissa länsimaissa. Eniten minua on myös vihastuttanut kiista naispappeudesta, joka taas osoittaa kirkon olevan hyvinkin muuntautumiskyvytön organisaatio; eräässä vaiheessa harkitsin jopa eroamista kirkosta kuultuani mitä sekopäisimpien kirkon virkamiesten selityksiä ja parjausta naispappeutta vastaan. Viime aikoina naispappeus on jälleen noussut pöydälle: kaikista vanhoillisimmat kirkonmiehet ovat alkaneet järjestäytymään asian tiimoilta voidakseen järjestää samassa jamassa oleville virkaveljilleen pelastuksen pois kurinpidollisista toimista. Tällainen organisoitu toiminta tuo mieleen minulle mafian, joka hoitaa omat "kalansa" pois pinteestä ihan puhtaasti arvovallaan ja suhteillaan.

Minun sukutaustani on myös suhteellisen "Kristillinen". Oikeastaan sukuni on pyörinyt, ja oikeastaan edelleen pyörii mantran "koti, uskonto ja isänmaa" ympärillä. Olen melkoisen varma, että mikäli minulla olisi näin radikaaleja mielipiteitä esim. varusmiespalveluksesta, niin saisin varmasti päälleni vaikka minkälaisia kommentteja. Sukuni vanhemmat ihmiset, joita ei kyllä toisaalta onneksi ole oikeastaan montaa, eivät varmasti ymmärtäisi mikäli olisin kirkosta eronnut aseistakieltäytyjä tai siviilipalveluksen suorittanut. Onneksi sentään ylioppilas, sanoisivat toiset.

Olen edelleen kahden tulen - tai pikemminkin kahden tien välissä. Minun täytyy, sooner or later, päättää että kuinka jatkaa. Minun on oltava totuudenmukainen itselleni, ja suoraan sanoen kirkkoon kuuluminen ei vain tunnu mitenkään sellaiselta, jota välttämättä haluaisin jatkaa. Nämä uskon asiat ovat kuitenkin sellaisia, että ne eivät välttämättä ole erityisen helppoja päättää yhdessä yössä. Pohdinta tulee siis jatkumaan.

Uudet lelut

Tänään huomasin muutamia uusia Bloggerin ominaisuuksia Template-valikossa. Ensinnäkin päivitin blogini ulkonäön, ja siinä samalla sai myös laittaa HTML-editointia huomattavasti helpommin sarakkeet esim. linkeille. Siispä tein niin.

Kohdassa "Links" näet kaksi osoitetta kahdelle eri sivustolle. Kuten varmasti jo terävänä lukijana ymmärrätkin, niin en lisännyt niitä tänne ilman jotakin syytä. Linkki sivulle The D Archives johtaa varsin alkutekijöissä olevaan Wikipedian kaltaiseen sivustoon. Se sisältää kaikenlaista tietoa oikeastaan ihan kaikesta: sen sisältö pyörii myös aika tarkasti minulle tärkeiden - tai minua kiinnostavien asioiden ympärillä. Sivujen ulkoasu on vielä melko yksinkertainen - lupaan kuitenkin tehdä sille jotain kunhan ehdin.

Peace Station Encyclopedia on myös jokseenkin selvä juttu. En aio sitä sen kummemmin mainostella: toteanpa vain että mikäli ette tiedä mikä se on, niin katsokaa ja ihmetelkään linkin postmodernistä sisältöä.

Tänään oli kyllä kieltämättä lämmin päivä. Pystyin menemään jo kauppaankin T-paidassa. Kävin myös katsomassa erästä paikkaa, jo väitti myyvänsä käytettyä maastopyörää 40 €:n hintaan, vaan se oli sulkenut lauantain kunniaksi ovensa jo kolmelta. Kaupan portailla istuskelleet tytöt hihittelivät minulle salaperäisesti. Palasinpa siis takaisin tänne norsunluutorniini käytyäni Lidlissä pyörähtämässä elintarvikkeiden merkeissä.

Eilen tuli televisiosta Fight Club. Tämän elokuvan nähtyäni täytyy kyllä todeta, että vähään aikaan en sen kaliberin pätkää ole tavannutkaan. Ja tämän sanon ihan hyvässä mielessä. Kyseinen elokuva on ollut markkinoilla jo aika kauan, vaan minä en ole sitä koskaan nähnyt - ja DVD:lle en oikeastaan osta muita elokuvia kuin niitä jotka varmasti (tai melko varmasti) tiedän hyviksi. Fight Club oli siis jäänyt minulle kovinkin tuntemattomaksi suuruudeksi, vaan onneksipa se tuli eilen myöhäisillan elokuvana. Se taisi loppua 03:20 aamulla - josta voitte varmasti arvata fyysisen olotilani sen katsottuani.

Tyttöystäväni ei pidä kyseisestä pätkästä ollenkaan. Hän usein toteaa elokuvan olevan tylsä juoneltaan sen liian monotoonisen "tapellaan ja puhutaan rumia" - toteutuksen ansiosta. Myös kuulemma Brad Pitt ärsyttää. Minä kuitenkin näin kyseisen elokuvan aivan erinomaisena teoksena ihan puhtaasti sen erinäisten piilomerkityksellisten juonikuvioiden johdosta. Ja onhan elokuvalla itselläänkin eräänlainen piilotettu tarina ja merkitys itsessään. Fight Club on mielestäni puhtaasti psykologinen ja mielenhäiriöistä juuri jakomielitautiin ja sen ilmentymiin keskittyvä teos. Kaikki veriset tappelut ja muu fyysinen toiminta ovat mielestäni tässä elokuvassa täysin sivuseikkoja, sillä sen pääasiallinen sanoma on jotain aivan muuta. Elokuva keskittyy mielestäni kuvaamaan ihmisen kahta eri puolta persoonallisuuksien eri laatujen ohella. Päähenkilö on selvästi mieleltään sairas ja sosiaalisesti suhteellisen erakoitunut yksilö, jonka sisällä - niin kuin kaikkien meidän muidenkin - sykkii täysin toista maata oleva alter ego. Fight Club keskittyy juuri kuvaamaan tätä haluista ja toiveista koostuvaa persoonallisuutemme osaa joka jää usein pimentoon vaikka meillä kaikilla sellainen oikeastaan onkin. Juuri tukahdetun alter egon päästäminen valloilleen on elokuvan perusteema, joka saattaa jäädä useimmille elokuvan katselijoille täysin tuntemattomaksi.

Mielestäni Fight Club pitäisi saada jokaisen lukion psykologiankursseille näytettäväksi teokseksi. Itse muistan että entisen lukioni filosofian erinäisissä kursseissa oli aina vain kaksi vaihtoehtoa katsottavaksi filosofisten teemojensa ansiosta: Matrix ja Truman Show. Fight Club pitäisi puolestaan saada psykologiaa opiskeleville pakolliseksi katsottavaksi, sillä mielestäni se kuvaa melko onnistuneesti juuri mielenhäiriöitä ja erityisesti alter egon halujen ja persoonallisuuden ilmentymiä. Kaiken kaikkiaan Fight Club on siis elokuva joka kantaa mukanaan syvällistä sanomaa. Suosittelen tätä elokuvaa erityisesti omista mielenliikkeistään kiinnostuneille ihmisille - ja sen ohella myös psykologiaan perehtyneille yksilöille.

Kevätyön unelma

No lähtipä taas tämäkin postaus käyntiin oikein kunnollisella otsikolla. Monet tähän blogiin täysin tutustumattomat varmaan nyt kuvittelevat, että aion esittää jonkinlaisia Shakespearen sonaatteihin verrattavia lyyrisiä jaksoja - erehdytte kuitenkin pahasti. Aion nyt vain käsitellä ihan sitä kaikkea, mitä minun tulisi vielä tehdä ennen kesälomaa tämän kevääksi kutsutun ajan sisällä.

Kevät on siis todellakin tullut. Jopa täällä Kauhavalla, niin kuin Vaasassakin ilma on ihan siedettävän lämmin ja kadut alkavat muun eläimellisen luonnon tapaan paljastua lumikinoksien alta. Palosaaren sillalla tosin edelleen puhaltaa todella murhaava viima - vaan uskonpa senkin olevan eräs elämän tosiasioista, jota ei pieni ihminen voi oman elämänsä aikana muuttaa.

Muutama kurssikin on jo päättynyt: olen siis uskomattomasti avannut akateemisen pistetilini kohti maisteriutta (lue: pikemminkin ensiksi kandidaatiutta) tänä kohtalokkaana keväänä. Tällä hetkellä aktiviteetit yliopistolla ovat myös aika minimissään, vaikka edelleen kaksi esseetä pitääkin palautella tulevan viikon aikana. Kävin hakemassa itselleni myös yliopiston kirjastosta, Tritoniasta, itselleni kirjastokortin. Se on melko persoonaton läpyskä, joka jättää hyvin vähän tilaa mielikuvitukselle. Onpahan nyt kuitenkin sellainenkin, että voi sitten lainailla mitä ikinä huvittaakaan.

Yritimme tässä muutama viikko takaperin hankkia minulle polkupyörää. Tyttöystäväni oli huomannut läheisen sillan alla virtaavan joen uomassa ihan kohtuullista kuntoa omaavan pyörän. Heti saimme ainakin tuhat ja yksi ideaa sen restauroimiseksi - vaikka reunaehtona oli tietysti renkaiden ehjä kunto ja rungon ehjyys. Nostimme improvisoiduin koukuin ja 20 metrin paksuisen pyykkilangan avulla sen joesta vähintäänkin suurella vaivalla. Minun tuurini kuitenkin saneli seuraavat tapahtumat: pyörän runko oli painonut istuimen kohdalta niin kasaan ettei sitä voinut oikeastaan käyttää enää mihinkään. Ironisesti päädyimme heittämään sen takaisin jokeen - ja se jopa upposi pohjaan asti tällä kertaa. Tämän kokemuksen siivittämänä ei voi kuin todeta sen, että kenties minun pitäisi tuoda Sipoosta oma pyöräni takaisin tänne. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Olen myös ryhtynyt juomaan valmiskahveja. Minä en nimittäin omista kahvinkeitintä, mutta onneksi moderni (Saksalainen) teknologia on keksinyt nk. "valmiskahvit", joita Saksalaisten kolmas maailmanvalloitusyritys nimeltään Lidl myy. Nuo kahvit ovat oikeastaan melkoisen halpoja, muistaakseni n. 2 € kappale, ja kuumaan maitoon sekoitettuna vastaavat melko lähelle oikeaa Capuccinoa/Macchiatoa yms. kahvijuomaa. Ne ovat melko riittoisia ja säilyvät hyvin metallipurkeissaan - raus und march Lidliin siitä siis niitä ostamaan !

Nyt lähden kuitenkin tästä pitämään huolta asuntoni hygienian tasosta imuroimisen avulla. Lisää postauksia tulee nyt sitten taas.. kun.. tulee..

Tänään ei sitten millään viitsinyt lähteä kouluun. Vaikka minulla onkin yhden luennon/kurssin työ palauttamatta ja sen päälle vielä yksi esitelmäkin, olen optimistinen sen suhteen, että saan ne hoidettua vielä tämän viikon aikana kuntoon.

Tänään aamulla vein myös kunnanvirastoon kesätyöhakemukseni. Saapa nähdä, että irtoaako paikka minulle, vai otetaanko sinne kenties joku muu. Virkailija jolle tuon hakemuksen annoin, ei kylläkään ehtinyt minua mitenkään briiffata siitä, että saako kyseisen paikan kuinka pienellä vaivalla, vai arvotaanko ne jollakin tavalla. Parissa kuukaudessa sitten varmaan näkee, että miten tuonkin kanssa käy. 100 paikkaa kuitenkin oli vapaana.

Kauhavalla on myös hiljalleen alkanut tuo kevät saapumaan. Tänään on esim. satanut helvetisti vettä, ja ja viime viikosta lähtien on ollut jo suhteellisen lämminkin. Pitkät kalsarit ja lämpöasut on siis voinut jättää aivan huoletta kotiin. Vesisateen myötä minulle on myös saapunut jälleen kerran toinen suuri ongelma: ainoa sateenvarjoni on puoliksi rikki. Viimeisin sateenvarjoni nimittäin meni rikki tuossa talvella, kun äärimmäisten lumimyrskyjen aikana se napsahti poikki kesken kävelyn. En ole vielä sen jälkeen tarvinnut toista sateenvarjoa, vaan olisihan se tietty pitänyt jo ennakoida, että suomen märän kevään aikana sitä tarvittaisiin nopeammin kuin uskoinkaan. Onneksi tuli nähtyä Lidlissä sateenvarjoja muistaakseni 3 eurolla tässä eräänä päivänä, joten ongelmia ei pitäisi tulla sen hankinnassa.

Kevät saa myös jotkut meistä sekoilemaan aika pahasti. Kävelin nimittäin muutama tunti sitten kohti keskustaa kun vastaan käveli tyyppi, joka kaatosateessa piti sateenvarjoaan kiinni. Hiukan ainakin itse hymähtelin, kun tyyppi käveli sateenvarjo mukanaan - muttei kuitenkaan avattuna. Myöhemmin sitten kun palailin takaisin kotiin, niin sama kaveri käveli vastaan sateenvarjo normaalisti avattuna ! Hah, siinäpä oli sitten taas päivän huumoria kerrakseen.

Akateemista vittuilua

No jooh. Viime maanantai ei kyllä sittenkään mennyt erikoisen hyvin. Luennolla sattui jotakin niin erikoista, että minun oli hetkellisesti vaikeaa uskoa olevani yliopistossa filosofian tohtorin opetettavana.

Meille oli annettu tehtäväksi tuoda maanantaiksi eräs tehtävä, joka olisi pitänyt sitten hiihtoloman aikana saada valmiiksi. Mielestäni sille annetut ohjeet olivat vähintäänkin aika epäselvät, ja tuli sitten noudatettua sellaisia ohjeita, joita kyseisen tehtävän sisältämä nettisivusto tarjosi. Kun sitten vein kyseisen tehtävän tunnilla opettajalle, niin tämä tyyppi sitten alkoi välittömästi kritisoimaan sen jälkeä. Yritin siihen väliin sitten todeta, että mielestäni sille annetut ohjeet olivat olleet vähän epäselvät. Tämän jälkeen sitten luento jatkui, jonka aikana kyseinen tyyppi sitten joka viides minuutti vähintäänkin nöyryytti minua verbaalisesti jollakin paskantärkeällä kommentillaan. Eräs asia mistä hän mm. huomautti minulle, oli se että en katsonut hänen kiertoon laittamiaan lappusia tarpeeksi kauan. Nuo hänen kommenttinsa saivat todellakin kirjaimellisesti sapen kiehumaan, ja kieltämättä tämä "opettaja" laitoksella kyllä on tällä hetkellä mustalla listalla ja aika pitkäänkin.

Tuo opettaja on kyllä ollut ihan alusta lähtien aika epäilyttävä tapaus. En ole koskaan liiemminkään pitänyt kyseisestä opettajasta, vaan ihan alusta asti olen aistinut kyseisessä tyypissä jotakin vähintäänkin paskalta haiskahtavaa. Nyt kuitenkin tämä tyyppi teki mielestäni aika suoran hyökkäyksen minua kohti ilman mitään syytä. Lisäksi se näytti myös olevan hänelle jonkinlaista leikkiä, joka saa minut vielä enemmän puolustuskannalle.

Tänään sitten väänsin tämän tehtävän hänelle uusiksi. Tyyppi oli halunnut kyseisestä tekstistä dialogin, vaikkei kyllä siitä mitään maininnutkaan. Liitin mukaan pienen lapun, jossa pyysin häntä melko kohteliaasti jättämään moiset kommentit kokonaan pois seuraavalta luennolta. Saapa nähdä mitä se kyseinen mieshenkilö siitä mahtaa tykätä. Tuskinpa välttämättä hyvää. Minä en kuitenkaan aio alentua ottamaan vastaan kyseisen tyypin heittämiä iskuja, vaan iskenpä takaisin samalla voimalla. Ja tämän jälkeen on aivan turha yrittää saada minua mitenkään aktivoitumaan kyseisen tyypin tunneilla. Että osaakin olla helvetillisen pikkumainen mies.

Flunssa jatkuu edelleen. Eilen tuntui jo vähän siltä, että tämä loppuisi viimeistään lauantaihin mennessä - vaan toisinpa asiat olivat. Nyt on sitten taas helvetinmoinen olo.. puhumattakaan siitä että nenä on ihan tukossa ja päässä humiseen kuin missäkin tuulitunnelissa.

Jo muutamien viikkojen ajan olen huomannut täällä Kauhavalla sijaitsevan Lidlin viereisessä pienessä metsässä epämääräisiä lintuja. Olen jo aivan alusta alkaen arvannut niiden olevan jonkinlaisia metsäkanoja, ja eilen illalla tehty nopea googletus erilaisista metsäkanalajeista paljasti nuo metsäkanat teereiksi. Kyseiset linnut jostain syystä pesivät juuri tällä alueella, joka on kyllä lopultakin aika epätodennäköinen paikka liikenteensä yms. ihmisen aktiviteettien johdosta. Laskin teerejä olevan tuolla alueella parhaimmillaan 4-5 kappaletta, joten mistään yksittäisestä havainnosta ei ole kyse. Tässäpä kaksi kappaletta kuvia otettuna kyllä aika myöhään illalla:

















Teeri(t) tässä kuvassa ovat siis tuon punaisen viivan kohdalla. Oikeastaan niistä erottaa vain tuon yhden.




















Seuraava kuva: teeri on onnistunut pääsemään aika hyvään piiloon kameralta, joten aivan täydellistä kuvaa ei tästäkään tullut.

Perinteinen lomanpilaaja iskee

Voisitte hyvinkin kai kuvitella tämän postauksenkin aiheen. Aivan varmoina luette näitä tarkoin harkittuja rivejä eteenpäin samalla varmoina siitä, että numero uno lomanpilaaja olisi anopin vierailu. Eipä hätää, sillä se (tai pikemminkin "hän") ei ole mitenkään tämän loman pilaaja, vaan päin vastoin paljon fyysisempi vaiva toimii aiheuttajana.

Minä olen nimittäin vihdoinkin flunssassa ! Siitä alkaa olemaan aika tarkalleen reilusti yli puoli vuotta, kun oli viimeksi millään tavalla ihan oikeasti sairas. Viimeisin, ja oikeastaan sairaushistoriani pahin pöpö oli keväällä 2006 hankittu keuhkoputkentulehdus, josta selviämiseen menikin sitten hiukan enemmän aikaa. Huvittavintahan tuolloin oli se, että juuri silloin oli saanut päätökseen ylioppilaskirjoituskevääni. Suuri työtaakka ei suinkaan musertanut minua, vaan sen jälkiseuraamuksena ilmaantunut ikävä virus.

Nyt kuitenkin takaisin nykyhetken ongelmaan: juuri hiihtolomalla puhjenneeseen flunssaan. Tämä on toistaiseksi ollut aika lievää, vaan kaikki perinteisimmät oireet päänsäryistä ja heikohkosta olosta ovat esiintyneet jo ruumiissani. Ikävää sinänsä onkin vain ja ainoastaan se, että koko hiihtoloman suunnitelmat menivät nyt uusiksi. Viime viikon lauantaina aloitin nimittäin taas kuntoilemisen, ja olenkin n. 60 minuutin ajan joka päivä nostellut taas painoja. En taida kyllä raaskia ruveta nostelemaan punttia tänään, nimittäin pelkään terveyteni puolesta liian rehkimisen osalta. Tunti sitä pitäisi kuitenkin yrittää harjoitella - vaikka henki menisi !?

Viime päivät ovat olleet myös sikäli ihan mukavia, että MTV3:selta ja Subilta on tullut paljon Simpsoneita. Tänäänkin tuli taas useampi uusvanha jakso minulle. Juuri Simpsoneiden katselemisessahan on se ikävä puoli, että mahdollisuudet ovat usein aika korkeat sen suhteen, että olisin nähnyt kyseisen osan jo aikaisemmin. Tänään kuitenkin onni suosi pelotonta mieltä, ja Subilta tuli kuin tulikin kaksi täysin näkemätöntä Simpsonien jaksoa juuri minun makuani ajatellen. Kolmoselta tuli myös tämä King of the Hill, jonka juoniasetelma oli myös aika hilpeä: sarjan päähenkilöperheen naapurissa asuvat lapsensa opiskelusuorituspaineiden riivaamat aasialaiset kilahtivat tyystin normaalista elämäntyylistään, ja rupesivat armottomiksi punaniskoiksi. Vaikka en seuraakaan King of the Hilliä niin ahkerasti, niin tämä viime jakso oli kyllä railakkaalla meiningillään aika erinomainen.

Tänään myös alkoi digikanavilla pyörimään nelosen uusi aluevaltaus, kanava nimeltään Jim. Sen ohjelmat ainakin näin alkuun olivat aika jännittäviä, ja minä kohdeyleisönä (lue: miehet) ainakin pidin sen tämänastisesta tarjonnasta. Kanavalta tulee klo. 23.00 alkaen legendaarisen duon Penn & Tellerin ohjelma nimellä Bullshit! , jossa tämä parivaljakko pyrkii aika härskisti paljastamaan erilaisia suuremman luokan vedätyksiä kuten telepatiaa ja UFO-sieppauksia. Näin muutamia osia viime kesälomalla ruotsissa, ja voin todeta sen, että hauskaa asiaa näillä kahdella ainakin oli.

Nyt kuitenkin lähden tästä vähän lepäilemään, ja mikäli saan kerättyä hiukan voimia, niin taidanpa hoitaa alta pois sen käsipainojennosto-operaationkin.. Näkemisiin, siis.

My favorite painting:

Nighthawks by Edward Hopper (1942)

Now, let it be said out front: I'm not really a fellow who's much for art. I do enjoy the occasional drawings and especially paintings, but in no way should you be able to think that arguing about Picasso's paintings or Matissés' style with me is a favorable way to pass the time. It just isn't in me to be that knowledge about art.

Despite this somewhat negative statement regarding our subject, I'm willing to admit that, I do enjoy paintings. I see paintings as the purest form of art, since the entire operation to paint one, in my opinion, is about transforming an idea from your head to the canvas through sheer hard and maticulate work. I respect painters - but only the ones who are actually good.

The work of art I've chosen here is a painting by a famous (if not the most famous) american artist by the name of Edward Hopper. He died in the late sixties, but did many very interesting works before moving on to paint at the great canvas in the sky. The painting portrays a group of people sitting in a diner very late at night. Around them an empty, and some might even say cold cityscape of a nameless population center unfolds.

First of all, I feel it necessary to tell you a little bit more about the reason for my fascination towards this painting. Now, I remember seeing this painting on a comprehensive school literature book once many years ago. I remember being fascinated at the picture's dark and urban setting. The next time I saw a picture of this painting on a literature book meant for upper secondary school students. At that time, a reaction finally arose in me to find more about this rather interesting painting. The problem was, however, that I couldn't remember the name of the painting correctly. I didn't know that the painter was Hopper, either.

So, years went by, and I still kept on searching for this one particular painting with the people sitting in the diner at night - but all the while memorizing it with the wrong name ! The other day, not too long ago, I managed to find someone's photoshop pictures (read: altered images done with a program on your computer), which had in them a slightly modified version of Nighthawks. I only managed to get painter's last name, but luckily that was more than I needed to uncover the entire story behind this picture.

Many art reviewers have called this painting a perfect example of modern, urban life in the city along with its' rootlessness. It is certainly a possibility in the interpretation of this painting, but to me this particular painting has always been something a bit different. The painting, as you see, has been painted in the 1940's - and to me that era with its' art deco style of classyness has always been somewhat of an interest. The clearly retro theme of the painting attracts me more than, say, the deeper meaning behind it. The scene which has been painted here is also clearly taking place in the night, which in itself is a very mysterious and dark enviroment. The eerie glow of the diner attracts me somehow, and the petrified scene playing inside its' walls strangely reminds me of some sort of an cinematic experience. The painting definately has got a film noir atmosphere as well.

I think, that in the case that this painting would somehow be brought to life, all of the characters in it would stay surprisingly quiet. There would be no cheesy pick-up lines from the man sitting next to the woman, nor would there be a casual "you want more coffee, sir ?" from the diner attendant behind the counter. I think that each and everyone of them would just stay there quietly, with their thoughts and possibly even hopes and dreams mixing into the eerie neon glow of the diner. To me, this painting does, in a sense, represent loneliness in the way that each and everyone of us has problems, that have to be settled and pondered in the privacy of our own minds. Indeed everyone is alone in this painting, but not because of the city or the confines of modern life - rather I'd say that it represents each and every one of us having our own problems to deal with despite being almost constantly in contact with other people. Perhaps this painting is all about failing to communicate. Perhaps all of the characters in this painting are merely there because they can't talk about their problems with their families or loved ones. These people could very well be the embodinements of the so-called "strong silent types", who usually go down with their own - and sometimes severe problems without ever telling a soul.

Many reviewers have also pointed out, that the diner has no visible exits. There's no way to get in or out. Now, this is an interesting aspect in the painting. The most common interpretation would probably be, that the doorless diner represents the cold and lonely urban life which leaves the individual alone and helpless. I see it as the embodiment of one's mind: some of us are indeed alone inside our heads along with our individual problems. There's no visible way out. Thus we come to a close, when the doorless diner represents one's mentally tortured cranium, and the people sitting inside it mimicking problems of a socially challenged individual. In a sense, this painting can also be a depiction of individuality in my mind: you've got these four people all sitting alone in a diner, which represents life and death. As with death, you cannot run away from it, but these cunning people inside the diner representing individualists have chosen to survive life as long as it takes on their own until unescapable death comes. The nightly streets in my second theory represent something between the unknown future, uncertainty of life and mainstreamway of living. Any one of these three possibilities could be lurking around the individualists' lives.

Perhaps my theories sound way too crazy for you, but that's the way I see this painting. I believe we all see art in a different way, and in this case, I believe that Nighthawks has alot more to offer in the way of interpretation than mere social commentary. This particular painting, ladies and gentlemen, is as much a psychological journey into one's mind as it a monument to individuality in the modern society.

24.2.2007

Eivät ne "arvoisat" vieraat sitten saapuneetkaan tämän lauantaiaamun tienoilla ! Kyseiset tyypit olivat kuulemma tekstiviestinsä välityksellä todenneet iltansa menneen kosteaksi lokaalissa baarissa. Nyt kuulemma oli kaamea krapula. Helvetin kiva juttu.. ja silleen.

Tyttöystänihän luokse niiden tyyppien piti saapua, vaan ihmettelenpä vain, että miksei heidän pienistä kännisekoiluistaan voitu ilmoittaa hyvissä ajoin illan suussa ? Tyttöystäväni lähti nyt hiihtoloman kunniaksi vanhempiensa luo, ja minä perinteisesti jäin tänne Kauhavalle siivoamaan ja pesemään pyykkejä. Minäkin näin hiukan vaivaa tämän suunnitellun illan eteen: täten onkin hiukan ikävää, ellei suoranaisesti paskamaista, että moiset varsin epämääräiset tyypit jättivät sitten tulematta paikalle. Kuulemma huomenna olisivat saattaneet tulla, vaan silloin nyt tietysti oli jo hiukan liian myöhäistä.

Minua vituttaa ihan kollektiivisesti sellainen porukka, joka lupaa tulla johonkin paikkaan sovittuun aikaan, mutta sitten jättääkin saapumatta sen kummempia ilmoittelematta. Minä itse pyrin elämässäni aina erilaisten lupauksien pitämiseen ja nk. "tärkeiden asioiden" hoitoon ajallaan, vaan valitettavasti tämä epämääräinen sakki ei sellaista sanaa edes tunne. No, summa summarum: eihän tämän oikeastaan edes minun asiani ole. Ikävää kuitenkin huomata, että tyttöystäväni nähty vaiva hupeni jokseenkin aivan hukkaan. Hän selvästi odotti tätä pientä tapahtumaa, ja nyt sitten kyseinen kummajaissakki jätti homman sikseen. Eipä silti, en ole edes koskaan heitä varsinaisesti tavannut. Ja juhliinkin olisi näiden neljän muun tyypin ohella tullut kaksi täysin tuntematonta. Kieltämättä minun ajattelutavallani siinä olisi ollut ainekset katastrofiin, mutta periaatteessahan tällaisessa asiassa ei minulla ole sitten kuitenkaan mitään tekemistä.

Tänään otin muutamia kuvia, ja tässäpä sen session satoa:
















Tässä on iltapäiväinen näkymä asuntoni parvekkeelta. Kuten näette, täällä on ihan huomattavasti lunta.




















Asuintaloani vastapäätä sijaitseva upseerikerhokin on saanut selvää lunta katolleen.




















Kuvassa kaksi retro-sohvani mukaan ostettua tyynyä. Kuvassa näkyy myös ADSL-modeemini virranlähde kiinnitettynä seinän pistorasiaan.



















Tässä samalla olen nyrhinyt YO-lätsäni default-lyyran pois, ja vaihtanut siihen VYY:n oman kokardin tilalle. Mikäli teitä kiinnostaa, tai ette tiedä, niin suomalaisten YO-lakkien lyyra on itse asiassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan logo. Tämä on yleinen kokardi kaikkiin normaaleihin YO-lakkeihin, vaan sen saa sitten vaihdettua pois, mikäli liittyy johonkin ylioppilaskuntaan. Helsingissä opiskelevillehan tämä ei juurikaan merkitse mitään.




















Tässä on sitten muutamia viikkoja sitten Seinäjoelta ostamistani patsaista toinen. Aika häijynnäköisiähän nämä ovat. Myyjä ei kuitenkaan osannut sanoa niiden alkuperästä tai tarkoituksesta mitään - ikävää sinänsä.

No kuitenkin, niiden ostaminen lohkaisi kyllä suhteellisen tiukasta opiskelijabudjetistani loven, vaan mitäpä ei saataisi rahalla - ja siis lähinnä työllä - korvattua. Näitä patsaita on todellakin kaksi identtistä kappaletta. Sain niistä 20 % alennuksen, ja sen jälkeen ne eivät enää oikeastaan vaikuttaneet niin kalliilta. Täyttä puuta ne ovat niin ulkoisesti kuin sisältäkin.

Minkäänlaista informaatiota patsaiden alkuperästä en ole onnistunut löytämään. Erään asiasta kiinnostuneen sukulaiseni kanssa olemaan arvailleet näiden patsaiden alkuperämaan olevan joko latinalaisessa amerikassa, taikka mahdollisesti esim. Thaimaassa. Kaikki ehdotukset tai/ja informaatio niiden alkuperämaasta ovat kuitenkin tervetulleita.

Suuri sanojen kirjan metsästys (+ muuta mukavaa ajanvietettä)

Aika kuluu yllätävän nopeasti nykyisin. Vaikka käynkin koulussa vain kolmena päivänä viikossa tällä hetkellä, niin samanlaista pitkäveteisyyden tunnetta ei kuitenkaan pääse muodostumaan, kuin ennen. Ehkä tämä todistaakin sen, että olen löytänyt optimaalisen opiskelupaikan, ja ennen kaikkea sellaisen aiheen, jota on mieluista lukea.

Viime viikolla minua vaivasi nk. "koulurintamalla" eräs materiaalipoliittinen ongelma. Nimittäin tästä edellisestä, ja muuten varsin kuivan virkamiesmäisestä lauseesta huolimatta halusin sanoa, että minua on hiillostettu hankkimaan yksikielinen sanakirja. Tämä hiillostus on tapahtunut luennon/kurssin opettajan taholta, jonka mukaan sellainen tulisi olla jokaisen englannin pääaineopiskelijan hyllyssä mahd. pian ja äkkiä. Meille kerrottiin teoksen nimikin, vaan minä en ainakaan löytänyt sitä itsensä yliopiston kirjakaupasta. Tietysti vaihtoehtoisia teoksiakin mainittiin, vaan minä en kyseisen luennon aikana päässyt nk. "omista maailmoistani" niitä kirjaamaan ylös paperille. Tietysti näiden teosten kyseleminen voisi tapahtua helpommin lähettämällä kurssin opettajalle sähköpostia - vaan huomattavana ongelmana onkin juuri se, että 2/3 kyseisen laitoksen opettajista on ilmoittanut ettei lue sähköpostejaan. Luulenpa siis, että pyrin hakemaan lisää tietoa näistä sanakirjoista ihan englannin laitoksen kotisivuilta, jossa ne muistaakseni mainittiinkin. Olen nimittäin suhteellisen pienen elämäni aikana kirjoittanut aivan tarpeeksi monta sähköpostia, jotka eivät ole koskaan saaneet vastausta.

Seuraavalla viikolla onkin sitten muuten lomaa. Viikko 9 on täälläpäin maata(mme) hiihtolomaviikko, jota jopa yliopistotkin kunnioittavat. Koko seuraava viikko on siis lomaa, jonka aion viettää sängyssä ! Hähähähä ! En kyllä sitten mainitse, että missä merkeissä.

Nyt kuitenkin kello alkaa lähentelemään neljää aamulla (!) , ja huomenna lupasin jopa mennä tyttöystäväni uusien tuttavuuksien "elokuvailtaan", joten onhan tässä pakko saada hieman unta ennen uudenlaista kanssakäyntiä (Socialization).

Vaalien alla sonta(a) lentää

Kuumin puheaihehan tällä hetkellä on hyvin pian toteutuvat eduskuntavaalit.

Nämä 200 apinan valitsemispäivät ovat todellakin minulle ensimmäiset koskaan, sillä taisin olla viime vaalien aikana vielä aika rankasti alaikäinen. Viime presidentinvaaleissahan todellakin äänistin - tosin vain täyttääkseni kovasti puhutun kansalaisvelvollisuuden. Tuolloinhan todellakin asetelma oli se, että kyseessä oli silloin ensimmäiset presidentinvaalini, mutta ehdokkaista ei ollut tietoakaan. Siksipä lähdin ensimmäisellä kierroksella äänestämään ihan randomina, ja silloin taisi mennä ääni Timo Soinille. Onnea siis vain Perussuomalaisten johtohahmolle.

Toisella kierroksella vaihtoehdot ja toimintasuunnitelmat olivat myös sitten hyvinkin selvät: ketään ei äänestettäisi. Jäljellä oli vain Halonen sekä Niinistö, jotka minulle suoraan sanoen edustivat - ja yhä edustavat - kahden eri poliittisen suuntauksen ääripäitä. Toinen on epämääräinen kapitalisti, joka ei varmasti muistaisi pientä ja köyhää opiskelijaa sentilläkään mikäli pääsisi edes pieneenkään valta-asemaan - ja toisessa nurkassa sitten taas koko kansan oma ja humaani Tarja-täti, jonka naurettavan ihmisystävälliset teot eivät ainakaan minunkaan elämääni paranna sentilläkään.

Nyt sitten eduskuntavaaleihin. Nimittäin, asia on sillä tavalla, että viimeisimmässä Vaasan Ylioppilaslehdessä oli aika kattava artikkeli juuri niistä edustajista, jotka olivat possutelleet viime kaudella kaikki opiskelijoille lupaamansa jutut. Pahin näistä taisi olla SDP:n Miapetra Kumpula-Natri, joka nk. "pääsi viime vaalikaudella sisään" suurilla lupauksillaan opintotuen korotuksesta. Myöhemmin hän kuitenkin jätti korotusäänestyksessä äänestämättä ollenkaan. Tähän kommenttia pyydettäessä kyseinen tyyppi oli vain heittänyt vastaukseksi jotakin retorista sontaa reaalipolitiikan kiemuroista.

Minä en aio osallistua eduskuntavaaleihin äänelläni ollenkaan. Syinä tähän ovat mm. se että en usko että kovinkaan moni edustaja voi puoluekurin johdosta oikeasti vaikuttaa asioihin mikäli hän omaa puolueen yhteisestä kannasta eriäviä tavoitteita (ja mahdollisesti jopa hyviäkin). Toinen syy on myös se, että en usko kovinkaan monen edustajan myöskään ihan oikeasti pystyvän vastaamaan suurin lupauksiinsa. Pikemminkin tällaisten suurten linjojen vetäjien kaunopuheisuuden takana taitaa pikemminkin olla halu vain päästä eduskuntaan - ja vaikka sekin pesti jäisi yhden kauden hommaksi, niin kansanedustajan saama eläke sitten aikanaan voi hyvinkin olla sen arvoista. Minä siis tunnen, melko suvereenisti, että kansanedustajat eivät enää nykyisin ole minua varten - vaan pikemminkin me äänestäjät olemme sitä varten, että hiukan isoja lupailemalla muutaman vuoden välein saadaan paikka, jota voi sitten myöhemmin käyttää ponnahduslautana johonkin muuhun etuisuuteen tai virkaan. Minua myös väsyttää tavattomasti monien, ja erityisesti suurimpien puolueiden aina "ensivaalikaudelle siirtyvien kysymysten" sivuuttaminen, joka kuitenkin sitten neljän vuoden päästä saadaan taas kiertää seuraavalle vaalikaudelle. Olisihan se kieltämättä minusta aika olennaista vihdoinkin ottaa kantaa - ja jopa oikeasti tehdä jotakin - opiskelevien nuorten aseman kohottamiseksi. Toisen ongelman minulle muodostaa myös ryhmä ehdolla olevista kansanedustajista, jotka lupaavat kuun taivaalta ja tekevät suorastaan epärealistisia lupauksia äänten toivossa. Nämä henkilöt saattavat olla hyvinkin vakuuttavia tyyppejä, vaan ehkäpä kuitenkin vain siinä mielessä, että he onnistuvat karismallaan ja ennen kaikkea suurilla lupauksillaan saamaan kannatusta. Valitettavaa nimittäin usein on se, että massat äänestävät juuri sitä suurisuisinta yhden kauden edustajaa, jonka intressit pidemmälle ajalle eivät todellakaan ulotu sen asian ajamisen ytimeen, jota on kampanjassa käytetty hienona korulauseena.

Aion siis liittyä tavalliseen tapaani nukkuvien puolueeseen. Täytyy kuitenkin myöntää, että siitä huolimatta, olen jopa yrittänyt ottaa selville vaalipiirini ehdokkaiden kannoista yms. teemoista, vaan ongelmana on ainakin minulla ollut se, että täältä ei vain löydy ketään oikeasti kiinnostavaa tai muusta harmaasta (lue: keskustalaisesta) massasta erottuvaa. Tämän vaalin teemat kun eivät vain - valitettavaa kyllä - palvele minun tarpeitani ollenkaan. Enpä ole myöskään ollenkaan varma, että palveleeko tätäkään seuraavien vaalien jne. teemat opiskelevien asiaa - luottamus on siis lähes täydellisesti mennyt koko vaaleihin instituutiona.

Lopuksi todettakoon, että näissäkin vaaleissa vain optimisti äänestää ihan vilpittomästi. Pessimisti jättää joko äänestämättä, taikka sitten täyttää kansalaisvelvollisuutensa vain käymällä uurnilla summanmutikassa. Tämä sama on nähty jo niin monta vuotta peräkkäin, että enpä usko tämänkään tuovan tavallisen kansalaisen - ja erityisestikään opiskelijan - asemalle sen suurempia parannuksia.

So, thus nothing new under the sun.. and people, well, are still people.

Uusi ympäristö - uutta pelkoa ja inhoa(ko) ?

No nyt on sitten melkein yli kuukausi istuttu yliopiston penkeillä.

Kaikenlaista on tullut nähtyä. Eniten minua kuitenkin kai hieman hämmentää vielä yliopiston opettajien melko liberaali käytäntö, jonka mukaan mm. kirosanoja ja nk. "aikuisten juttuja" saa viljellä kesken luentojen/kurssien. Lukiossa meille ei kukaan koskaan sanonut että fuck, shit, perkele, bloody hell ja mua vituttaa. Oikeastaan melko vapauttavaa kuulla opettajien kiroilevan enemmän kuin opiskelijoiden.

Tiedän myös sen, että viime kirjoittelusta on taas vierähtänyt hieman aikaa. Fakta on kuitenkin se, että minä en kadu mitään - ja vähiten tähän blogiin kirjoittelematta jättämistä ! Saattepa siis kuulla aivan uudelaisesta, vapaan kasvatuksen tuoman elämäni käänteista pidemmillä väliajoilla.

Yliopistolla on myös saanut toistaiseksi tutustua mitä erikoisempiin tyyppeihin. Kuten kai jo aikaisemmin totesinkin, niin heihin voi soveltaa "samaa vanhaa" sanontaa siitä, miten meitä suuria opiskelijoita kyseisessä talossa on todellakin joka junaan. Skaala on siis kovin erilainen: löytyy aina solmioita käyttävistä jupeista ja pukutyypeistä irokeesi päälaella tallustelevaan tyyppiin. Tämä on tietysti vain hyvä asia - vaikkakin toisinaan minulle on näin alussa noussut pakottava tarve ihmetellä erilaisten ihmisten paljoutta. Yliopisto on minulle edelleen hiukan nk. "avoin tapaus", sillä minun on vaikea uskoa että tällaista vapautta, jossa tullaan kouluun mm. klo 16.00 ja lähdetään kahden tunnin päästä, on olemassakaan. Minun on myös vaikea tottua näinkin rentoihin opettajiin. Tätä kaikkea miettiessään lukio olikin aikoinaan kurinsa ja järjestelmällisyytensä ansiosta kovinkin absurdi kokemus tähän verrattuna. Minusta oikeastaan tuntuukin, ikävä kyllä, että yliopisto on ainakin opiskelutahtinsa ja opettajiensa ansiosta tehty enemmän minulle kuin lukio. Vaikka kyllä kymnaasissakin aikoinaan hauskaa ja helppoakin oli.

Kun katselee vanhempien aikojen elokuvia aiheista ylioppilaat tai lukio/yliopisto, niin voisi luulla , että yliopistossa opiskellessaan ihmisen tulee omata ainakin 15 kauluspaitaa - ja siihen mukaan tietosanakirjamainen muisti. Fakta taitaa kuitenkin olla, että tämä on vähintäänkin vanhentunutta, ja jopa stereotypistä ajattelua. Yliopiston akateeminen vapaus todellakin taitaa houkutella tällaisia humanistinalkuja, kuten minua. Se kuitenkin houkuttelee myös muita, jotka eivät todellakaan mahdu vanhaan muottiin vanhoillisesti pukeutuneista opiskelijoista yliopistoilla. Tämä on mielestäni hyvä piirre, sillä ihmisethän ovat tunnetusti erilaisia.

8-bittistä voimaa

Löysin tässä muutama päivä sitten Youtubesta itseään nimellä Angry Nintendo Nerd - kutsuvan miehen videoita. Tämä tyyppihän näyttää Youtuben tyypilliseen tapaan olevan todella roisilla kielenkäytöllä varustettu kaveri, joka arvostelee (omasta mielestään) huonoja legendaarisen 8-bittisen Nintendon pelejä. Kiinnostukseni heräsi siitä syystä, että kyseinen kaveri arvostelee aika monia sellaisia 8-bittisen pelejä, joita olen joko itse pelannut - tai jopa omistanut.

Kuten varmasti arvaattekin, niin minullakin oli tuo kyseinen pelikone aikoinaan. Voitteko kuvitella, että myin sen myös aikoinaan todella halpaan n. 50 €:n hintaan eräälle räkänokalle, joka varmasti rikkoi sen viikon peliajan jälkeen ! Nykyisinhän hyväkuntoisesta 8-bittisestä saa aika sievoisen summan rahaa, ja minullapa oli siihen vieläpä 16 peliäkin. Toisinaan lapsuudessani tehdyt huonot kaupat - niin kuin esimerkissäni - vaivaavat yöuniani aika raskaastikin nykyisin.

No, minulla kuitenkin oli 8-bittisen Nintendon pelejä melkein kaksikymmentä. Hyllyissäni komeili näin ulkomuistista lainaten ainakin juuri tämä McKids, Bionic Commando (!), Teenage Mutant Ninja Turtles, Rush'n'Attack (lapsuudessani lausuttiin "Russian Attack") , Batman, Goonies II yms.

Kun katsoo tätä Youtuben kaverin arvostelua erinäisistä kyseisen konsolin peleistä, tulee ainakin minulle väkisinkin mieleen yksi asia: 8-bittisen Nintendon pelit olivat kyllä aika suurimmaksi osaksi - muutamia tapauksia lukuunottamatta - köyhiä juonellisesti. Vaikka kaikissa tuon konsolin peleissä juoni tuodaan joskus aika runsaasti esille pelin ohjekirjassa, on se kuitenkin varsinaisessa pelissä hiukan huonosti esillä. Tietenkin poikkeuksia tähän löytyy, vaan väittäisinpä että 16-bittisillä konsoleilla varsinainen tarinankerronta lähti käyntiin aivan uudella tavalla aiempiin verrattuna. Enpä tiedä tarkalleen että mistä tällainen pelin sisällä tapahtunut tarinan köyhyys johtaa juurensa: epäilisin kuitenkin että vaihtoehdot ovat joko kyseisen konsolin tehon vähyydessä (tai lähinnä vain sen kasettien) , taikka sitten pelien suunnittelijoiden mielikuvituksen köyhyydessä.

A hard day's... evening

No nyt se sitten vihdoin tapahtui: jouduin vaihtamaan vanhan bloggerini tähän inhottavan Googlen tukemaan versioon. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tullut mitään ihmeellisimpiä ongelmia, vaan jostain syystä pidin siitä vanhemmasta Bloggerista - sen ongelmista huolimatta.

Tulin tässä muutama tunti sitten myös kotiin viikonlopun pienimuotoisesta työkeikasta: onneksi kaikki ainakin näytti menneen hyvin, ja rahaakin tuli ihan hyvin. Minulle annettiin onneksi näin alkuun melko yksinkertainen homma: lajittelin nimittäin kansioihin kuitteja. Se oli yksinkertaisuudestaan huolimatta melko tarkkaa hommaa, sillä samalla piti kytätä kunkin tyypin tiliotetta, ja etsiä sen jälkeen sitä vastaava kuitti suuresta pinosta. Mikäli tilitapahtumalle ei löytynyt kuitteja, niin sitten sen kohdalle laitettiin kuiteille tarkoitettuun kansioon nk. "kirjaustosite", jossa sitten luki tapahtuman päivämäärä. Toivon edelleenkin, että kaikki meni nappiin - ja ennen kaikkea kronologiseen järjestykseen. So far so good.

Illalla n. 6 tunnin työpäivän jälkeen pelailimme sitten South Park Rallyä vanhalla Playstationillä. Tyttöystäväni valitettavasti voitti minut siinä aivan liian monta kertaa - taisi kyllä vaan johtua puhtaasti minun "vihreydestäni" kyseisessä pelissä. Eipä silti, voitinpa kuitenkin sitten taas ihan tasaisesti Syphon Filter 2:sessa. Ilmeisesti seuraavan kuun lopussa olisi taas jonkinlainen työtehtävä edessä samassa paikassa. Mitään en tietenkään voi varmasti luvata, sillä pelkäänpä että tämän kuun lopulla minulla on aivan varmasit enemmän koulua kuin nyt. Siitäkin huolimatta olisi kiva yrittää pyrkiä paikan päälle tekemään noinkin yksinkertaista hommaa - mikäli nyt tämäkään meni nappiin - huolimatta siitä oliko koulua vai ei.

Huomenna minulla kuitenkin on koulua. Väsäsin ensimmäistä "kotitehtävää" viime viikon kaksi viimeistä päivää, ja olin melkein aikeissa tulostaa sen normaalisti mukaani kouluun. Näin ei kuitenkaan olisi välttämättä ollut pakko tehdä, sillä kurssilla käyttämämme Moodle - ohjelman kautta kaikki koneella kirjoitettu materiaali voidaan helposti siirtää verkon kautta opettajalle. Ainakin toistaiseksi paperiset tulosteet ovat mennyttä historiaa. Onneksi ei tullut tehtyä sitä virhettä, että olisin tulostanut kyseisen tehtävän mukaani, ja sitten sen jälkeen vienyt sen nolona sille opettajalle luennolla. That would've been pretty embarrasing.

Nyt kuitenkin lähden hiljalleen nostelemaan tästä, sillä taidan käydä nopeasti suihkussa, ja mennä jopa aikaisin nukkumaan tänään.

Ensimmäinen kotitehtävä pitkään aikaan

Hohhoijaa, sain eräältä luennoltani/kurssiltani tehtäväksi lisätä jonkinlaisia "phatic" - sanoja (faattisia ?) kahden henkilön väliseen dialogiin. Tehtävä itsessään alustettiin luennolla varsin löyhästi, ja siksipä olenkin aika pää pyörällä sen varsinaisesta toteutustavasta. Tämä varsin epäselvä tehtävä on kuitenkin minulle sikäli legendaarinen, että se on samalla ensimmäinen "kotitehtävä" sitten lukion - jossa olin viimeksi joskus keväällä 2006 - ja samalla ensimmäinen tehtävä yliopistossa. Tämän dialogin olisi oltava valmis tämän kuun 29. päivä: eli aikaa on niinkin ruhtinaallisesti kuin tulevan viikon maanantaihin. Viikonloppuna olen kuitenkin lupautunut menemään tyttöystäväni vanhempien yritykseen töihin muutamiksi tunneiksi. Teen tämän ihan ystävänpalveluksena, ja saahan siitä nyt kai sitten vähän nk. "kahvirahaakin". Koko viikonloppu siinä kuitenkin menee.

Kävin tänään paikallisessa Halpa-Hallissa vähän ostoksilla: mukaan tarttui niinkin kiinnostavia tuotteita kun mm. kyniä, 15kpl C5-koon kirjekuoria ja purkinavaaja. Sitten menin myös paikalliseen Seppälään, joka jopa Kauhavalta löytyy. Sieltä sitten yritin kammata esiin aivan viimeisiä 70 % alennuksella lähteviä tuotteita. Mukaan lähti muutamat bokserit sekä vaaleansininen kauluspaita. Yhteishinta näille taisi olla n. 17 euroa. Kaikin puolin halpaa, siis.

Anyway, se vaaleansininen paita ei kyllä ole oikeastaan ollenkaan minun tyyliäni. Mahdollisimman tummia - usein täysin mustia - vaatteita käyttävänä ihmisenä vaaleiden vaatteiden määrä kaapissani on aika pieni. Nyt kuitenkin tuon hintatason paita oli parasta ostaa, sillä ennen alennusta se olisi ollut reilusti yli kahdenkymmenen euron paita, mikä on taas aivan helvetin kallis - ja samalla myös hyvää laatua, kaiketi. Ja tämän väittämän perustan siihen, että Seppälä on muuten aika kallis rättikauppa, vaan toisinaan alennuksista sieltä saa vähän kaikenlaista halvemmalla.

Kävin myös vihdoinkin ottamassa ylioppilaskuvani: lakkiaisethan on vietetty jo aikoja sitten juhlineen kaikkineen. Nämä kuvat todellakin otin Kauhavalla, ja kuvittelin pääseväni halvalla esim. entisten asuinpaikkojeni hintatasoon nähden. Enpä tainnut pahemminkaan päästä: 12kpl kuvia maksoi niinkin huimasti kuin 201 €. Nyt sitten kuitenkin täytyy myös lähettää nämä kaikki kuvat tuohtuneille sukulaisille, jotka ihmettelevät että miksei keväästä 2006 ylioppilaan statusta nauttiva, suorastaan hulttiomainen sukulaispoika ole lähettänyt minkäänlaisia kuviaan. Kyseisen Kauhavalaisen valokuvausliikkeen tyyppi päätti myös ohimennen laittaa YO-kuvani liikkeen näyteikkunaan: mikäli siis olette Kauhavalla, niin tiedättepä että kenestä on sitten kyse, kun kaikki muut valkolakkiset persoonat liikkeen ikkunassa ovat naisia - paitsi tietty minä. Tämä tyyppi päätti myös lähettää kuvani - kumma kyllä että se vielä ehti - vuoden 2006 ylioppilaskuvastoon, Spes Patriae:n. Minut löytää Porvoon Linnankosken Lukion kohdalta, mikäli satutte kyseistä ylihinnoitettua opusta selailemaan.

Liityin myös yliopistolla kieltenopiskelijoiden omaan "etujärjestöön", Övertäjät RY:n. Saapa nähdä, että onko tästäkään nyt sitten mitään käytännön hyötyä, vaan saanpa ainakin mm. uuden haalarimerkin sekä muuta fanituotetta. Vielä minuun ei ole otettu yhteyttä, vaikka olen maksanut mm. ainaisjäsenen jäsenmaksun (!) ja olen vieläpä pääaineenani kieliä opiskeleva nuorukainen.

Ilmat ovat myös olleet täällä helvetillisen kylmiä: maanantaina pakkasta oli reilusti yli -20 astetta. Koko vartaloni hytisi ja tutisi kylmän viiman puristuksessa kävellessäni juna-asemalle, josta sitten menin Lapuan kautta Vaasaan. Samana päivänä päästyäni koulusta kävin sitten ostamassa elämäni ensimmäisen lämpökerraston. Se tuli valitettavasti tarpeeseen. Tänäänkin täällä oli aivan mukavat asteet jälleen, valitettavasti.

Nyt kuitenkin taidan lähteä tästä lajittelemaan vaatekaappiani. Saattaa olla, että en taas kirjoita tänne blogiin mitään, sillä tämä Saunalahden väliaikaisesti asentama yhteys voi hyvinkin olla poissa käytöstä suhteellisenkin pian.

Perkele !!!!! (hän on tehnyt comebackin)

No joo, sainpa tämän internetin täällä Kauhavan osoitteessa vihdoinkin toimimaan. Ongelma on kuitenkin se, että mitä todennäköisimmin tämäkään ylellisyys ei tule kestämään kauaa. Viime kuukausi ilman nettiä on ollut vähintäänkin onnellisen ja tasapainoisen elämän teeskentelyä. Mikä on kuitenkin vielä paskempaa, on ollut se kamppailu saada internet-yhteys tähän surkeaan paikkaan.

Kyseinen tarina on aivan liian pitkä kerrottavaksi, ja en edes jaksa ruveta pätemään sen erinäisiä vaiheita. Todettakoon kuitenkin, että noin tunti sitten tänne paikalle tuli joku epämääräinen Saunalahden/Elisan asentaja, joka ei ollenkaan tiennyt liittymäni irtisanomisesta. Kyseinen kaveri siis tuli tänne asentamaan Saunalahden liittymää, joka on so far irtisanottu jo kahdesti. Tätä tapahtumaa ennen lokaali internet provider, nimeltään VLP, ei suostunut asentamaan tilaamaani liittymää, sillä Saunalahti ei ollut ilmoittanut minun liittymäni purusta. Aika ironista.

Saamassani Saunalahden purkuilmoituksessa ilmoitettiin, että liittymäni suljetaan vuoden 2007 ensimmäisen kuukauden 25. päivänä. Hyvinkin ilmeistä on siis se, että tämä liittymä on vain väliaikainen, jonka jälkeen tämän liittymän pitäisi sitten lopullisesti kadota. Kivaa on kuitenkin se, että joku päätti lähettää tuon Elisan/Saunalahden kaverin tänne asentelemaan liittymää, joka kuitenkin puretaan kahden päivän päästä. I so love stupid people.

Opintopoliittiset asiat

Aloitinpa tässä muuten jo jokin aika sitten opiskeluni Vaasan yliopistossa. Pääaineenahan on tuo tuttu ja turvallinen englannin kieli.

Yliopisto on todellakin aika erilainen paikka verrattuna viimeisimpään piinapenkkiini, lukioon. Yliopiston opettajiin olen saanut tutustua vain kahden persoonallisuuden verran (toistaiseksi), vaan nekin veijarit ovat kyllä aikamoisia tapauksia. Ne mm. kiroilevat härskisti ja kyykyttävät meitä lattioilla.

Vaasan Palosaaren campus-alue on myös aika hieno kokemus, vaan ikävä kyllä entisen tehtaan tiloissa majaileva humanistinen tiedekunta ei ole yleiseltä ilmeeltään sitä kaikkein mahtavinta. Jotenkaan en pysty kuvittelemaan punaisia industrialismin alkuaikojen sävyttämiä savupiippuja yliopiston pseudointellektuelliseen maailmaan. Joskus tulee mieleen akateemisen tehdastyöläisen saapuminen työpaikalleen humanistisen tiedekunnan portailla. Sisältä humanistien kolo on kuitenkin ihan mukava. Toivoisinpa kuitenkin, että saisin opiskella päärakennuksessa, Tervahovissa, jossa mm. erinäiset kauppatieteilijät ja teekkarit pääsevät mellastamaan.

Yliopiston ilmapiiri on kuitenkin mukava myös. Kuten lukiossakin, erinäisiä tyyppejä riittää joka junaan (ja muutama jää vielä asemallekin) kaiken opiskelun keskellä. Toistaiseksi olen vain käväissyt luennoilla, ja olen jopa yhdellä kurssilla, joka on tarkoitettu englantia sivuaineenaan lukeville henkilöille. Tuolla kurssilla ainoaa vastusta minulle antaa sen varsin omaperäinen opettaja, josta täytyykin varmaan sitten tehdä ihan oma postauksensa myöhemmin.. vai tarvitseeko ? Syy miksi olen tuollaisella kurssilla on se, että en ehtinyt ilmoittautua (!) "muiden kiireiden" takia samaa kurssia vastaavalle pääaineopiskelijoiden kurssille. Täytyy siis istuskella sivuaineopiskelijoiden mukana muutaman kuukauden.

Anyway, tämän toisen luentokurssin aihe on juhlallisesti puhuttu englannin kieli ja sen tutkimus. Toistaiseksi emme ole oikeastaan saaneet mitään konkreettista aikaan, vaan pikemminkin olen rustaillut hyvinkin katkonaisia muistiinpanoja luennoitsijan jutustelusta. Meidän pitäisi seuraavan viikon maanantaiksi saada aikaiseksi jonkinlainen dialogi, jonka varsinaisesta toteutuksesta minulla ei ole oikeastaan mitään hajua. Täytyy yrittää koota ajatuksiaan sen tiimoilta.

Muita (varsin järisyttäviä) asioita

Elämä on ollut muuten täällä aika tylsää, vaan eräänä päivänä muutama viikko sitten elämässäni sattui kuitenkin erittäin pelottava yhteensattuma.

Muistatte varmaan erään postaukseni suomen uudesta messiaasta, Veli Saarikallesta ? Tämä varsinainen hihhuli, jonka oma kirkko on varmasti yksi suurimmista uskonnollisista huijauksista ikinä. Kuten tiedätte (tai sitten ette), Kauhava ja Lappajärvi ovat geograafisesti hyvin lähellä toisiaan, ja Lappajärven mainitsen siksi, että kyseinen saarnaaja pitää sieltä majaansa. Eräänä päivänä sitten Lidlissä asioidessani tyttöystäväni kanssa, havaitsin varsin tutulla äänensävyllä varustetun pienikokoisen miehen kaupan sisällä. Hetken katselin kyseisen miehen selkää suorastaan paniikkikohtauksen vallassa, jonka jälkeen ymmärsin hiljaa kuiskata tyttöystävälleni itse Saarikallen olemassaolosta meidän todellisuudessamme. Kyseinen mies pyöri perheensä kanssa erilaisten hyllyjen ääressä, ja tunnistinkin miehen pelkästään äänestä. Kauhulla sitten seurasimme kun tyyppi käveli ympäriinsä kauppaa ja jutteli perheelleen tavanomaisesti.

Hetken mietin mahdollisuuksia siihen, että tuo tyyppi oli ilmaantunut Kauhavalle rankaisemaan minua siitä postauksesta, jossa esitin mielipiteitäni hänestä. Hetken mielessäni todellakin kävi "jumalallinen" väliintulo tuon tyypin puolesta. Piilottelimmekin hyllyjen takana kyseisen tyypin kauppareissun aikana ja seurailimme hänen liikkeitään. Tyypillä oli myös ilmeisesti jonkinlainen "body guard" mukanaan, joka loi meihin varsin tuimia katseita, kun selvästi tunnistimme tyypin. En kyllä tarkalleen tiedä kyseisen miehen funktiota Saarikallen "joukossa", vaan kyllä hänellä joku tarkkailijan rooli silti oli.

Poistuttuaan kaupasta me jatkoimme asian pohtimista, ja sainkin jonkinlaisen trauman kyseisen tyypin näkemisestä. Aika pelottavaa oli kuitenkin se, että kyseinen tyyppi jopa ilmestyi eteeni tässä elämässä. Tarinan opetuksena onkin siis yksinkertaisesti tämä: be careful for what you wish for, especially if you speak of the devil.

Epämääräisyyttä

Täällä Sipoossa ei ole sitten yhtään lunta.

Joulu on kuitenkin sujunut ihan mukavasti; hiukan on tullut syötyä, ja myös levättyä. Kotiin olisi kuitenkin mentävä keskiviikkona, ja aika lyö jo kohta tiistain aamuyötä. Sikäli positiivinen juttu on tapahtunut, että täällä ei tosiaan ole ollut yhtään lunta, kun sitten taas kotona on kuulemma ollut taas helvetillinen tuuli. Vihaan helvetinmoisia lumikinoksia, joten voinpa ainakin kerrankin olla hyvillä mielin ja todeta, että säiden jumalat eivät tällä kertaa saaneet minun toiveistani otetta.

Anyway, jouluaatto meni lähinnä telkkaria katsellessa. Ohjelma oli kuitenkin älyttömän paskaa ja "epäjouluista"; esimerkkinä sanottakoon suomalainen elokuva Kahlekuningas. Ihmettelenpä, että miten helvetissä jouluaattona pitää telkkarista näyttää tuollaistakin ohjelmaa, joka ei nyt tosiaankaan liity mitenkään joulun sanomaan iloisena rauhan juhlana, jossa perhe on etusijalla. Kenties sitten arvoni ovat väärät nykypäivälle, mutta olisinpa toivonut että edes jouluna poikettaisiin täysin normaaleista ohjelmista, ja näytettäisiin vähän rauhallisempaa ja mukavempaa ohjelmaa, kuin nyt. Painotan edelleen, että ehkäpä olen sitten vain vanhanaikainen, jos kuvittelen että jouluun kuuluvat rauhalliset perheleffat ja positiivinen tarjonta ohjelmien saralta.

Auringonlaskun ratsastajien paluu

Long time, no see.

Joulu on saapunut, vaan minä en suinkaan ole missään nimessä saapunut jouluun. Lähinnä syy tälle salaperäiselle katkokselle on ollut se, että rakas Saunalahti, joka tällä hetkellä on entinen nk. "palveluntarjoaja"minun osoitteelleni, on pitkittänyt Kauhavalla netin saamista päälle. Olisin joutunut odottamaan melkein kuukauden, että nämä pääkaupunkiseudun asiakkaisiin täysin keskittynyt firma olisi saanut rupiset yhteytensä minun kotiini; luonnollisesti tämä ei enää sopinut yli kuukauden odottelun jälkeen.

Myös aitoon joulun henkeen vedoten televisioni meni rikki. Tämä tapahtuma oli kuitenkin odotettavissa, sillä kyseinen telkkari oli jokseenkin aika vanha. Ajan kysymys, siis.

Myös kaikenlaista muuta kiinnostavaa on tapahtunut, vaan niistä kertominen jääköön toiseen kertaan. Todettakoon kuitenkin, että VLP (Vaasan Läänin Puhelin) tarjoaa alueellani todella halpaan hintaan ADSL-liittymiä, jonka tilaan tässä ihan muutaman päivän sisällä.

Tällä hetkellä voitakoon kuitenkin todeta, että ympyrä on sulkeutunut; olen nimittäin Sipoossa vanhempieni luona käymässä keskiviikkoon asti. Syynä tähän on se, että heidän luonaan saa jopa jouluruokaa ja kaikki tulee valmiina, jota en tosiaankaan voi sanoa omasta tilanteestani Kauhavalla. En vain viitsinyt pistää mitään edes etäisesti joulusta muistuttavaa asuntooni, vaikka tiedän tapauksia, joilla on jouluisin aina vessapaperistä lähtien paikat punaisina ja koristeltuina. Ja mikä tietysti parasta, saapa ainakin nähdä kavereitaan täälläpäin, kun tyttöystäväkin meni vanhempiensa luo jouluksi.

Kuten muutamille teille on varmasti jo selvinnytkin, niin minä totisesti vihaan joulua. Jokainen joulu on ollut entistä paskempi, ja nyt tämän joulun henkeä ovat viitoittaneet television meneminen rikki ja Saunalahden käsittämätön hidastelu nettiyhteyden kanssa. Hiukan ankeathan nämä muutamat kuukaudet ovat olleet, vaan fakta on kuitenkin se, että olen myös saanut vähän kaikenlaista aikaankin uudessa kotipaikassani. Enimmäkseen olen kuitenkin keskittynyt Peace Station - universumia käsittelevien kirjoitelmien väsäämiseen, SNES-emulaattorin pelien pelailuun kirjojen lukemisen ohella. Hankin Kauhavan Infosta tällä kertaa ihan reiluun hintaan Esa Saarisen teoksen Länsimaisen Filosofian Historia Sokrateesta Marxiin. Toistaiseksi olen päässyt Aristotelekseen asti, vaan kyseisen äijän filosofioiden lukeminen ja ennen kaikkea niiden ymmärtäminen on ikävä kyllä todella vaikeaa. Luulisi vähintäänkin, että Aristoteles olisi ollut maailman tylsin kaveri, mikäli Esa Saarisen akateemisen kuivasti rakennettua esitelmää olisi uskominen. Vielä pitäisi kuitenkin lukea ainakin osiot Nietzschestä ja Karl Popperista.

Talooni muutti myös aivan ylimpään asuntoon joku ulkomaalainen perhe, jonka nimeä en osaa edes lausua. Ironisesti kyseinen sakki muutti siihen asuntoon, joka minun oli aikoinaan tarkoitus ottaa. Nyt kuitenkin nämä epäonnekkaat saivat asunnon, jossa on varmasti maailman saastaisin suihkukaappi puhumattakaan seinistä, josta on revitty tapettia pois. He omistavat myös harvinaisen äänekkään koiran, joka saattaa ruveta ulvahtelemaan keskellä yötä. Kaiketi se ei ole tottunut asumaan kerrostalossa, ja niinpä se sitten säikkyy kaikenlaista liikettä. Paskempi hommahan tuo on tietysti minulle, sillä minä olen käsittääkseni edelleen se meistä kahdesta, jonka pitää nousta aamulla kouluun.

Kun lähdin tänne Sipooseen tämän viikon torstaina, niin myös Kauhavan posti oli toiminut taas erinomaisesti; asuintaloni ilmoitustaululle käytävään oli lyöty kiinni postikortti, joka oli osoitettu minulle ja tyttöystävälleni. Ilmeisesti postia jakanut huolimaton paskiainen oli vain lennättänyt sen hankeen, josta sitten joku talon asukkaista oli sen noukkinut talteen. Noloa oli kuitenkin löytää se rapun ilmoitustaulusta. Taidanpa puukottaa sen tumpelon postikantajan, kun näen.

Minulla oli myös varsin kiintoisa episodi Kauhavan yöelämässä muutamia viikkoja sitten, joka on kaiketi ihan pakko jakaa teidän kanssanne jossain vaiheessa. Kerranpa siitä, kunhan ehdin.

Nyt kuitenkin muut asiat kutsuvat minua, joten toivotanpa vielä teille hyvää joulua.

Löytyipä muuten ihan vähän herkulliset kahvapalat Coltin 1911 nelivitoseen. Kuolatkaamme näitten perään yöunien lomassa. Ja kyseessähän on muuten ihan oikea paukkurauta, mikäli se ei teille selvinnyt.

All-Clear Signal

Tänäänhän se varsinainen säätilallinen katastrofi sitten iskikin.

Kuvittelin, että pahimmat lumimyrskyt olisivat olleet ohitse, vaan erehdyin totaalisesti: tänään lumimyrsky oli jo niin paha, että eteensä ei nähnyt. Jouduin käymään Porvoossa, jonka aikana bussia odottellessa näkyvyys eteenpäin oli maksimissaan kymmenen metriä. Silmiin, korviin, housuihin, varpaisiin ja nenään satoi lunta niin paljon, että minkäänlaista havaintoa yleisestä asioiden tilasta ei voinut tehdä. Bussi oli myös pakattu täyteen ihmisiä, joka merkitsi kyllä aika ikäviä seurauksia.

Tänään kuitenkin voin kertoa teille, hyvät lukijat, että olen vapaa lähtemään. Tämä tarkoittaa nyt sitä, että aion poistua Kauhavalle asustelemaan keskenäni tyttöystäväni suosiollisella avustuksella. Sipoo siis poistuu kokonaan tuosta "location" - kohdasta, ja viralliseksi asuinpaikaksi muotoutuu Kauhava. Saatan ehkä joskus tulla tänne käymään, vaan epäilisinpä näidenkin vierailujen rajoittuvan puhtaasti erilaisiin juhlapäiviin. It is time to say goodbye to Sipoo, folks. Say goodbye to this hellhole, forever.

Huuto.netin kaupatkin vain lisääntyivät tuossa viikonlopulla, vaan yksikään asiakkaista ei ole eväänsä nostanut maksaakseen. Toivottavasti tästä ei nyt sitten kehkeydy taas viikkoja kestäviä karhukirjeiden ja uhkailujen aaltoja.

Art born out of boredom part deux

Well, this little sketch took me about fifteen to twenty minutes:


This one I call Valley of the Devil. I'd say, that it is a rather childlike view of our favorite fictional evil, the Devil. He resides in the fiery pits of hell, where there's obviously erupting volcanoes and gigantic fires blazing constantly. It would also appear, that the devil is a giant in his own realm. Also for some reason, I decided to paint the Devil's legs slightly more bulgier than they're usually portrayed. The devil also got nipples, for some reason, but then again he is usually portrayed topless. Yet, he has no visible sexual organs, thus making him a rather genderless monstrosity.

It would be interesting to do more fictional creatures, but I doubt that my inspiration into this business will really last that long.

Art born out of boredom

I got a little bored, and then decided to stretch my rather paralyzed, but nonetheless creative artistic muscle for this truly surreal picture:

















I call it Only the Blob Knows for Sure, and I "created" it with the classic Windows Paint, since I happen to enjoy its' crude and dirty colors. As for the symbolism of the picture, I'd say that it definately has something to do with nuclear war, thus the destroyed and apocalyptic city in the background. As for the green blob wearing the groovy purple sunglasses on the foreground, I'd imagine that he is the sole survivor of the landscape, and thus only knows for sure about what happened. Who knows, perhaps the blob is a hungry mutant, who now roams the landscape looking for helpless victims to devour. As for the yellow spots, they're supposed to be the blob's footsteps on the dirty ground, which also prove, that he obviously came from the destroyed city in the background.

I can't say much about the blob's facial expression, it is a mystery: either he has a very ugly smile, and by wearing the groovy eyeglasses thinks of himself as a cool person, or perhaps he has lost all traces intelligence and now just wanders the wastes with an idiotic expression on his face. Or rather, it's face.

Well, this little project proved, that if you're really bored, then there's alot of potential for creating ugly and weird art.

I urge you to get bored.

Everything's on TV here..

Eilen telkkarista tuli joku 1980-luvun Ninja-elokuva, vaan enpä sitten jaksanut sitä ruveta enää katselemaan. Olisi kyllä ollut pitkästä aikaa todella hyödyllistä katsoa elokuvia Ninjoista, sillä en ole viimeksi moiseen aiheeseen koskenut sitten lapsuusaikojen.

Tänään telkkarista tulee onneksi kuitenkin muutamia elokuvia, mitä voisi ehkäpä ihan mielellään katsellakin: Robert Redfordin ja James "Tony Soprano" Gandolfinin tähdittämä Last Castle sekä Uhrilampaat ja Hannibal. Sikäli Last Castle:n näyttäminen on aika ironista, että juuri muutama viikko sitten tuumailin itsekseni, että kyseinen leffa olisi varmaan ihan suhteellisen jännittävä pala - varsinkaan kun en ole sitä nähnyt. Vaikka toisaalta, enpä kyllä ole Uhrilampaitakaan nähnyt moneen vuoteen. Uskonpa kuitenkin katsovani Last Castlen.

Etsiskelin tässä myös erilaisista nettikaupoista PC-peliä nimeltään Jagged Alliance 2: Wildfire. Kyseinen peli omaa kuulemma vanhan Jagged Alliance 2:n päälle päivitetyn version, jossa mm. grafiikka ja yleinen taistelumallinnus on kehitetty parempaan suuntaan. Kuulemma juonikin on realistisempi. Ainoa harmi onkin se, että pohjoismaissa tästä ei ole ilmeisesti kuultukaan, ja siten se ei löydy pelikaupoista. Saksasta sen olisi saanut lähes naurettavaan 15 €:n hintaan, vaan sieltä tilaaminen voi toisinaan olla hiukan vaikeampaa. Huuto.netissäkin tämä peli olisi ollut myynnissä, vaan se oli mennyt jo aikoja sitten umpeen. Kylläpä muuten vitutti.

Hiukan myös ihmettelin taas jälleen IMDB:n epätavallisen korkeaa pistemäärää ja suosiota Kill Bill vol. 2:lle. Kyseinen leffahan oli nimittäin minusta sellainen, että se aloitti huipulta ensimmäisen osan jälkeen, mutta lensi koko ajan alemmas ja alemmas, kunnes sitten loppu osuikin täysin kiviseinään. Minusta tämä toinen osa ei ollenkaan vastannut Tarantinon elokuvien yleistä linjausta, vaan äityi todella halvahkoksi toimintaelokuvaksi mitä pidemmälle päästiin. Yleensähän Tarantinon elokuvat olleet mustan huumorin sävyttämiä, vaikkakin totuuspohjaltaan ihan realistisia (tietysti FDTD:tä lukuunottamatta), toisin kuin tämä Kill Billin toinen osa. Odotin elokuvan lopulta vähintääkin Uma Thurmanin hahmon ja tämän salaperäisen Billin välienselvittelyä miekoin ja itämaisin taistelulajein, vaan se todella naurettava sormitemppu pilasi kyllä tunnelman aika onnistuneesti. Olen kuitenkin huomannut, että IMDB ei kyllä välttämättä edusta sitä kaikkein terävintä kärkeä elokuvista keskusteltaessa, vaan pikemminkin se on täynnä ällöttäviä teinejä, joiden mielipiteet eivät todellakaan perustu loogiseen arvosteluun.

Anyway, olen tässä keräillyt pulloja kauppaan vietäväksi. Viimeksi en tosin saanut viedyistä pulloista kuin 1,60 €, vaan kylläpähän sekin toki rahaa on. Tällä kertaa kuitenkin sitä toivoisi, että tulisi edes 3-4 €:tä. Ulkona on kuitenkin suhteellisen kylmä, enkä oikeastaan viitsisi lähteä ulkoilemaan ennen maanantaita. Kylmyys ei nimittäin sovi minulle.

Sleepless in Sipoo

Viime yönä ei taas uni meinannut tulla millään. Kääntyilin ja vääntelin itseäni sängyssä, vaan se ainoa asia, mikä ei saanut minua nukahtamaan, oli seinän takaa kuuluva omituinen ääni: oikeastaan tämä ääni muistutti vaimeata vasaran pauketta, joka toistui aina tasaisin väliajoin, ja sitten taas loppui hetkeksi.

Ilmeisesti unettomuuteni alkaa taas iskeä päälle. Pompin ylös sängystä pitkin yötä, ja tarkkailen huoneeni ikkunasta autiolle pihalle sen varalta, että siellä taas ryömisi joku hämäräperäinen tyyppi rikolliset puuhat mielessään. Nukuin muutaman tunnin neljään asti aamulla, jonka jälkeen heräsin hetkeksi kun kyseinen pauke hiukan voimistui. Mietin jopa hetken, että olisiko naapuri mahdollisesti naputtelemassa latonsa kattoa äärimmäisen voimakkaasti, vaan eipä sielläkään mitään tainnut olla. Ei se nyt sentään niin hullu olisi, että keskellä yötä rupeaisi latoaan kunnostamaan, vaikkakin sehän näyttäisi kyseisen tyypin pääasiallinen toimi olevan muutenkin nykyään. Olen melkein aina täällä kotona viime keväisten tapahtumien jäljiltä valppaana öisin. Pienikin kolahdus saa minut hyppäämään ylös, ja katselemaan verhojen välistä ulos. Fakta taitaa kuitenkin olla se, että kukaan ei taida pahemminkaan iskeä samanlaisissa puuhissa tähän pihaan kuin talvella. Kesäisin ne kriminaalit hyökkäävät, jos hyökkäävät.

Huuto.netissäkin tuli taas tahkottua hieman rahaa. Tällä kertaa joku osti minulta erään PC-pelin, jonka ensimmäinen omistaja ei sitä lunastanut tai maksanut, ja siten pistin sen uudestaan myyntiin. Kyllähän tuolla kymmenellä eurolla jotakin saa jälleen kerran. Ajattelin myös tosiaan lähteä nyt ihan lopullisesti kotiin Kauhavalle tulevan viikon alussa, mikäli suunnitelma pitää: tietokonekin pitää pakata mukaan, tai siis lähinnä vain sen kotelo hiirineen ja näppäimistöineen. Myös ADSL-modeemi + johdot ja muu sälä täytyy muistaa ottaa mukaan. Muuttoilmoituskin pitäisi rustata kasaan, ja viedä postilaatikkoon.

Nyt kuitenkin lähden tästä nukkumaan, vaikka kello tuleekin vasta vähän yli yhden iltapäivällä.. oh god, I need the sleep.

The blizzard

No nyt se lumisade sitten saapui tännekin: valtavat määrät lumihiutaleita leijailee maahan peittäen kaiken valkoiseen vaippaansa. Kaikki näyttää kerrankin puhtaalta valkoiseen vaippaan kietoutuneena. Talvi on niin valtavan monotonista aikaa ulkoisen värimaailman suhteen.

Tämä toinen huuto.netin kauppakumppani maksoi jopa tuotteensa, ja nyt sitten olen ainakin 20 € rikkaampi. Harmikseni voin kuitenkin todeta, että tuolla rahalla ei yksinänsä tehdä vielä mitään, vaan sitten kun 40 € lisätään siihen, niin "we might go shopping for needed goods".

Yksi pahennusta herättänyt asia täälläpäin Sipoota on myös ollut tässä aivan lähellä asuva isokokoinen, ällöttävä nainen. Hän asuu ällöttävien ja isokokoisten lapsiensa kanssa tuossa vähän matkan päässä, ja autonaan hänellä on punainen farmari-mallinen Volvo. Tämä kyseinen nainen aina tuijottelee minua pullistuneilla silmillään, kun kävelen vanhempieni luokse tai sieltä pois. Joskus hän on jopa tullut minua vastaan pyörällä: tällöin hänen varustuksensa on kuitenkin koostunut todella ällöttävästä munankuorta muistuttavasta pyöräilykypärästä ja verkkaripuvusta. Tällöin hän muistuttanut minua lihavasta kananpoikasesta, jolla on päässään juuri valkoinen munankuori. Eilen sitten kävin hakemassa postin laatikosta, ja tämä nainen karautti ohitseni autollaan, jonka ahterissa oli tuo iljettävä keltainen "NÄPIT IRTI SIPOOSTA" - tarra. Meinasin oksentaa postilaatikkoon, ja yrittää heittää auton takalasista tiiliskiveä lävitse. Moinen ällötys sai aikaan jopa helvetinmoisia puistatuksia. Epäilenpä, että kyseessä on jälleen kerran yksi näistä Sipoon keisarinnoista, jotka vahtivat alueita ihan omalla painollaan (no pun intended) ja ilman sen kummempia valtuutuksia.

Nyt kuitenkin lähden tästä hiukan tutkailemaan muita asioita, ja pistän postauksen tulemaan, kunhan siltä tuntuu..

Pimeyden Sydän

Poimin tämän testin erään "mainitsemattoman" henkilön blogista, kun sitä tänään selailin. Tämä testi oli pakko tehdä, sillä muussa tapauksessa olisin jättänyt valtavan mahdollisuuden käyttämättä todellisen luonteeni paljastukseen !

Behold the evil that lurks in the hearts of men !!

You Are 40% Evil

A bit of evil lurks in your heart, but you hide it well. In some ways, you are the most dangerous kind of evil.

How Evil Are You?

Ja kansa huusi: rahhoo ! ei se tee pahhoo !!

Life is indeed a weird and a wonderful thing. Both at the same time, even.

Juuri kun olen tässä taas muutaman päivän aikana voivotellut rahapulaani, niin jostain korkeuksista saapuu huuto.netin kauppojen välityksellä yhteensä 60 € puhtaana käteen. Tämä on aika iso raha, ja olenkin siitä iloinen. Ikävä kyllä näissä internetin huutokaupoissa on kuitenkin toisinaan se pieni ikävyys, että rahahan tulee oikeastaan vasta sitten puhtaana käteen, kun se on todellakin maksettu tilille: eli toisin sanoen, maksu ei ole 100 % varma kunnes se on 100 % varma. Saapa siis nähdä, että maksavatko nämä tyypit huolimatta sitovasta huudostaan. Näyttävät kuitenkin tehneen ihan kohtuullisesti kauppaa ainakin palautteiden mukaan.

Tänään on myös taas satanut, ja ilma on kehittynyt entistä kylmempään suuntaan: hyvin vähäistä lumisadettakin tuli tuossa päivän aikana. Kauhavalla on kuulemma jo vähintäänkin keskitalvi, ainakin lumen määrästä päätellen: voimme siis vain arvuutella, minkälaista Vaasassa on tällä hetkellä. Must be cold and snowy.. very cold and snowy.

Ikävää tässä ilman kylmenemisessä on se, että olen jättänyt suurimman osan talvivaatteistani Kauhavalle. Ainoan minkä pakkasin viimeksi mukaani, oli kaulahuivi (!), joka on kyllä hoitanut tehtävänsä ihan kiitettävästi, vaan ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että pelkästään tämä musta villaliina kaulan ympärillä ei esimerkiksi suojaa käsiä. Täytyy ilmeisesti siis ainakin vielä kärvistellä tässä pakkasessa tämän viikon loppuun, jonka jälkeen minun olisi tarkoitus sitten viedä tämä konekin mukanani kotiin Kauhavalle. Minulla on myös täällä mukanani lyhyempi, lähinnä kesään ja syksyyn tarkoitettu takki, joka päällä täytyy yleensä jäätymisestä huolimatta yrittää tarpoa eteenpäin. Ja mikä ikävintä, jonkun täytyy viedä "asiakkaiden" tavaratkin postiin tässä säässä.. Aaargghh..

The contents of my wallet

Bloggeri on taas kussut aika rajusti viime tuntien aikana. Mitkään postaukset eivät ole "julkistuneet", ja olen saanut taas vaikka minkämoisia kohtauksia sen johdosta: lähinnä olen kuitenkin kiroillut ja manannut Bloggeria alimpaan helvetin tasoon tästä hyvästä.

No, nyt kun kerran ajatukseni virrat ovat tilapäisesti padottu, niin joudun tämän postauksen aikana esittelemään vaatimattoman lompakkoni sisällön teille potentiaalisille mielenkiintoisille. Seuraava lista siis kuvaa kaiken sen, mitä siellä juuri nyt on. Nauttikaa:

The contents of my wallet:

• Lukiolaiskortti/Gymnasistkort/Studentcard (jolla ei kyllä nykyisin ole kovinkaan paljoa käyttöä, mutta enpä ole sitä raaskinut poiskaan heittää, sillä sen avulla saa ajella vielä mm. VR:n kaukojunissa puoleen hintaan vuoden ajan, vaikkei enää lukiossa olisikaan. VERY USEFUL !!)
• KELA-kortti/FPA-kort/SII-card (Sairausvakuutuskortti/Sjukförsäkringskort/Sickness Insurance Card): tämän kortin kanssa olen useimmiten joutunut vaikeuksiin esim. lentokentillä, missä en ole muutamia vuosia sitten omannut passia. Se on yleensä hyväksytty pitkin hampain ylipäätäänkin kaikissa tilanteissa, missä minun on pitänyt henkilöllisyyteni esittää. Nykyisin se on aika tarpeeton.
• Pieni, valkoinen paperilappu, jossa lukee tyttöystäväni nimi ja puhelinnumero: tämä on niitä tilanteita varten, jos satun menettämään tajuntani ja siinä samalla muistini - voin siis nopeasti soittaa tyttöystävälleni, ja pyytää häntä identifioimaan minut. Tosin, tämä suunnitelma toimii vain siinä tilanteessa, ettei lompakkoani varasteta siinä samalla. Mutta, totta puhuen, voin kuitenkin todeta sen, että tämä lappu on pikemminkin ollut lompakossani siitä lähtien, kun tyttöystäväni tapasin. Siinä on siis ollut tyttöystäväni puhelinnumero. Aika IHQUA !!
  
• 35 € käteisenä yhden 10 euron, yhden 5 euron ja yhden 20 euron seteleinä: näin suuri rahamäärä on minulle jokseenkin harvinaisuus, nimittäin nykyisin olen joko täysin nk. "persaukinen", taikka sitten kaikki rahani ovat turvallisesti tilillä ja kortilla.
• 10,5 € käteisenä kolikkoina: on valitettava tosiasia, että usein setelit muuttuvat kolikoiksi rajuimman kaupankäynninkin pyörteissä, muodostaen rahamassien pohjalle ikäviä hiluja. Näitä hiluja on nyt sitten kerääntynyt kolikkotaskuun taas jopa kymmenen euron verran, joten aika yllättävänkin paljon rahaahan tässä olisi. Voin kuitenkin todeta, että vihaan suunnattomasti juuri näitä 5-centin kolikoita, sillä niiden rahallinen arvo muistuttaa minua tuosta muinaisesta itsenäisen Suomen Tasavallan kymmenen pennin kolikosta, josta taisi tulla melkeinpä täysin arvoton 2000-luvun alkuvuonna.
  
• Aktian asiakaskortti/kundkort tilille # 405571-248708: tämä oli se säästötili, mikä minun piti avata "opintotarkoituksiin": se on kuitenkin seisonut täysin tyhjillään sitten avaamisensa, ja kaikki normaali rahaliikenne on kuitenkin virrannut vanhemman käyttötilini kautta. Thanks for nothing.
• Aktian asiakaskortti/kundkort tilille # 405571-248161: tämä on se vanhempi tili, ja huomattavasti vilkkaampi liikenteeltäänkin. Se on kuitenkin sinänsä aika ikävän "kädestä suuhun"-kompleksin vaivaama, että toisinaan siellä on ihan kiitettäviä summia rahaa, jonka jälkeen moiset rahat häviävät sitten epämääräisten ottojen siivittäminä takaisin markkinatalouden ahnaaseen kiertoon. Tilini onkin siis täydellinen esimerkki aikansa kutakin - ilmiöstä.
  
• Aktia (Säästöpankin) Visa Electron - pankkikortti: tämä tällainen kortti on varmasti älykkäin keksintö, mitä lajimme edustajalle voidaan antaa sen kaikessa petollisuudessaan: sen käyttäjä huijataan luulemaan, että pienellä muovisella lipukkeella voi maksaa vaikkapa valtamerilaivan ilman sen kummempia käteissummia. Henkilökohtainen sekasorto talouspoliittisella elämänalueella kuitenkin seuraa sen jälkeen, kun "petetty" ihminen huomaakin kyseisen summan kadonneen tililtään. Kortilla maksaminen on siitä mukava tapahtuma, että varsinaisen rahan näkemättä jättäminen kauppatilanteessa huojentaa niin mieltä kuin lompakkoakin, tosin vain hetkellisesti. Minun mielestäni on ainakin helpompaa ostaa tuotteita tällä kortilla, kun ei tarvitse varsinaisesti nähdä rahan vaihtavan omistajaa. Sitä voi sitten kaikessa hiljaisuudessa arvuutella, että kestäisiköhän tili vielä yhden leivänpaahtimen tai plasmatelkkarin ostoa, kunnes raja tulee vastaan ja säästöt pamahtavat miinuksen puolelle. Itselleen valehteleminen on kyllä toisinaan ihan terapeuttinen päätös. Ignorance is bliss (?)
• Epämääräinen valkoinen muovikiekko, joka sisältää numerosarjoja: no, tässähän on tietty kyseessä salaisen terroristiryhmäni ydinasearsenaalin laukaisukoodit. Nämä lompakossani kuljeskelen pitkin tätäkin maata, ja aina toisinaan mm. vanhusten kiilatessa kassajonossa, tulee minulle suunnaton tarve luetella muutamat numerosarjat tuosta kortista suoraan matkapuhelimeeni, jonka jälkeen muutamakin ikäihmisten lepokoti saa välittömän purkutuomion. (Huono) huumori kuitenkin sikseen: tämä kiekko sisältää kuitenkin ihan nk. "aikuisten oikeasti" verkkopankin maksukoodit siihen, jos haluaa maksaa jotakin kyseisessä ohjelmassa.. Or is it !?!!?
• Valkoinen muovikuori Aktian logolla varustettuna: tänne sisään voi piilottaa kaikki asiakaskortit, pankkikortit yms. maallisen omaisuuden ylläpitämiseen tarvittavat lipukkeet.
• Tyttöystäväni kuva: no comments required. <3>

Myrskyn jälkeen

Hohoo !! HALLELUJAA ! HAH-HAA !! ILOA ILOA !! TULTA TULTA !! Myrsky jäi huomattavasti odotettua pienemmäksi ! Haluan vielä lainata tähän väliin ihanan saarnaaja-possumme, Veli Saarikallen sanontaa: "se oli kuin pierun kuori" viitaten myrskyn laatuun ja kovuuteen.

Eli joo, kaikki saivat ainakin toivottavasti nukkua yönsä rauhassa ilman kaatuilevia puita ja pettäviä sähkölinjoja. Minäkin nukuin ihan kiitettävästi, sillä muistaakseni kello kahden aikaan painuin sänkyyn puiden humistessa ikkunalasin takana. Nukuin mielestäni ihan hyvin, sillä seuraava kiinteä muistikuva heräämisestä oli kello kolmen aikoihin iltapäivällä. So, I slept alright.

Tuhot olivat todellakin jääneet yllättävän pieniksi: ainoa minun elämääni konkreettisesti riepotellut tapahtuma myrskyn jälkeen oli se, että nettiyhteys oli poissa n. 45 minuutin ajan. Elämä siis jatkuu hiljalleen tämänkin tapauksen jälkeen. Toinen päivän uutisaihe on myös se, että purkki pastakastiketta, joka on ollut kadoksissa sitten tiistain, on löytynyt täysin ehjänä hyllystä. Tämä purkki oli kadoksissa viime tiistaista lähtien, mutta onneksi se nyt sitten kuitenkin löytyi: minulla alkoi nimittäin ollakin jo suunnaton himo jotakin tällaista Välimeren ruokakulttuuriin viittavaa mössöä kohtaan. Tänään siis ruokana onkin varmasti nuudeleita kuorrutettuna kyseisen kastikkeen kera, Muy Bien!!

Tänään tulee vielä toinen postaus, vaan sen aihe on vielä jokseenkin hämärän peitossa: sitä odotellessanne varustautukaan saatanallisiin jälkijäristyksiin !!

The great storm (part deux)

No nyt ne helvetilliset syysmyrskyt sitten iskivät. Toistaiseksi mitään kovinkaan isoa ei ole tapahtunut, vaan esim. Espoossa oli jo aikamoinen tuuli kuulemani mukaan. Uutisten mukaan myrskyn pitäisi iskeytyä tänne itäiselle Uudellemaalle, jossa ikävä kyllä nyt värjöttelen Kauhavan sijaan, aamuyön tunteina. No chances of me getting any sleep - for a while.

Juon tässä samalla Lidlin tarjoamaa jauhekahvia: en ole moneen vuoteen koskenutkaan tavalliseen erään ikävän talvilomalla sattuneen incidentin takia n. 5 vuotta sitten, vaan nyt on pakko saada hiukan jotakin potentiaalisesti rauhoittavaa. Luulisin kuitenkin tämän kahvin vaikutuksen, tai ainakin potentiaalisen sellaisen, olevan puhtaasti psykologinen: Lidlin jauhekahvit eivät nimittäin sisällä kofeiinia.

Televisio näytti tänään muutaman ihan kohtuullisen leffan, sillä onhan perjantai: 28 Days Later ja From Dusk till Dawn räsähtivät ruutuihin about samoihin aikoihin. FDTD minulla on jo DVD:llä, ja olen sen nähnyt useampia kertoja, joten valitsin tämän ensimmäisen katseluvaihtoehdon. Se ei kyllä todellakaan ollut yhtä hyvä kuin FDTD, mutta eipä se nyt niin täydellisen huonoksikaan mennyt. Anyway, tämä TEDL on Brittien oma versio amerikkalaisten serkkujensa Zombie-elokuvista: ainoa ero niissä on se, että TEDL:n "Zombit" eivät ole kuolaavia epäkuolleita, vaan pikemminkin jonkun apinalajin kantaman viruksen toimesta "raivopäiksi" muuttuneita ihmisiä (jotka lähinnä sylkevät verta ja yrittävät purra) . Ulkonäöltään nämä Brittiläisen raivopäät eivät oikeastaan eroa kovinkaan paljon amerikkalaisista vastineistaan, vaan jatkavat verisen goren perinnettä aina kiirestä kantapäähän.

No, elokuva alkaa melkein siitä, kun Batman: Begins - elokuvasta (ainakin toivottavasti) tuttu Cillian Murphy herää nakuna sairaalasta. Kaveri seilaa pitkin autioituneen Lontoon katuja, ja häntä sitten tietysti jahdataan epäkuolleiden toimesta. Tätä ennen kuitenkin alkukohtauksessa raivohullut simpanssit päästetään vapaaksi tartuttelemaan humaanien eläinsuojelijoiden toimesta: pidänkin kyseisiä apinoita ainoina elokuvan oikeasti ällöttävistä olennoista, sillä tunnen syviä antipatioita kyseisiä eläimiä kohtaan - valitettavasti. Elokuva on kuitenkin vaikuttavasti kuvattu, ja tämä taas ilmenee lähes autioilla ympäristöillä pitkin Brittein Saaria. Sivilisaatio ja järjestys on todella kuollut, ja jäljelle ovat jääneet vain satunnaiset eloonjääneet sekä laumat raivopäisiä pureskelijoita. Myös musiikki elokuvassa toimii, luoden avaran mutta aavemaisen ja tyhjän ilmapiirin pienen ihmisryhmän liikkuessa pitkin lähes tyhjää brittilandiaa.

Elokuva on kuitenkin ainakin tällaisten elokuvien genreen tutustuneelle liian ennalta-arvattava: monet esim. George Romeron ohjaaman trilogian elementit ovat aivan liian hyvin edustettuina.Tämä tietty ennalta-arvattavuus latistaakin elokuvaa heti siitä vaiheesta aina loppuun asti, ja se jättää loppua kohden entistä enemmän juonen omituisuuksia selittämättä. Tämä teos ei kuitenkaan ole missään nimessä huono, vaan ihan mukavasti tehty pätkä, josta varmasti syvällisimmät Zombie-fanaatikot löytävät mm. yhteiskunnallista kritiikkiä aina ihmisen perusluonteen syvällisemmistä tutkiskeluista lähtien. Kannattaa katsella tämä pätkä, sillä se on kuvaukseltaan paikoitellen todella erinomainen, ja sen tunnelma kyllä säilyy koko elokuvan ajan.

Nyt kuitenkin aion jättää tämän päivän kirjoittelun tähän, ja yrittää saada hiukan unta menemällä sänkyyn pyöriskelemään. Kunpa tyttöystäväni olisi tuossa sängyssä, tai kumpa minä olisin tyttöystäväni sängyssä Kauhavalla. Either way, I'd still feel a lot happier.

Myrsky yltyy, joten huomenna nähdään että miten kävi.. Stay tuned and don't fear the reaper.

Preaching "R" Us

Eivät ne eiliseksi luvatut syysmyrskyt sitten tulleetkaan. Muutama vuosi sitten koettu, suorastaan pienimuotoiseksi katastrofiksi äitynyt syysmyrskyisä yö ei ainakaan vielä toteutunut. Tuolloinhan nimittäin vanhempieni talon pihalle kaatui kaksi helvetin isoa kuusta, ja talokin otti niistä hiukan osumaa. Tuota kyseistä yötä en hevillä unohda, sillä toisen kuusen oksilla oli kaikki mahdollisuudet räsähtää suoraan entisen huoneeni, jossa nyt istun, ikkunan lävitse. Aamulla sitten alkoi helvetinmoinen raivaus lähinnä moottorisahojen avulla. Valmista siitä kuitenkin tuli, mutta hiukan remonttia täytyi tehdä, ja sen ohella myös piha oli kahta isoa kuusta köyhempi.

No, nyt kuitenkin päivän asiaan: rakas youtube.com on jälleen päästellyt syövereistään yllättäen suomalaista uskonnollisen hapatuksen inhottavaa löyhkää. Tällä kertaa pökäleenä on ulos pulpahtanut jonkinlainen amerikkalaista saarnauskulttuuria matkiva Veli Saarikalle & kumppanit. Käsittääkseni tämä hihhuli, vai pitäisikö todeta pikemminkin että "tosiuskovaisten" possujengi, pistää kyllä epäilemättä aika helvetinkin häiriintyneen show'n pystyyn. Olen nauranut näille sikailijoille koko päivän, ja luulenpa että mikäli te olette suomalaisia minun blogini lukijoita, niin teidän kannattaa katsoa nämä pätkät lävitse.

"Sana & Ylistys" (part 1)

"Sana & Ylistys" (part 2)

"Sana & Ylistys" (part 3)

Lopuksi laitetaan vielä se kaikista häiriintynein pätkä, missä tämä suuri preacher tuuppii ihmisiä, ja koko pätkä huipentuu helvetinmoiseen naureskeluun ja epämääräiseen kieriskelyyn pitkin lattiaa. Kenties nämä heput ovat sekoitelleet juomiinsa jonkinlaista huumetta, taikka sitten jokainen niistä on vain todella häiriintynyt.

Kirkossa jaetaan ilmeisesti jotakin muutakin kuin pelkkää uskoa

Tällaiset tyypit ovat kyllä jonkinlainen maanvaiva: ne eivät oikeastaan mitenkään eroa esim. Islamilaisista fundamentaleista tai natseista, sillä heitä kaikkia yhdistää helvetinmoinen suvaitsemattomuus ja fanaattisuus yhtä epämääräistä asiaa vastaan. Tämän suomalaisen tyypin jutuissa on myös sekin ikävä puoli, että hän aivan selvästi tarvitsee paljon rahaa moisen sirkuksen, siis "radio-ohjelman", pyörittämiseen. Kyse on siis hyvin pitkälti varmasti rahasta, ja epämääräisten ja naiivien uskovaisten huiputtamisesta. Eiköhän tämäkin "ylisiunattu" Saarikalle kääräise noista rahoista omiin taskuihinsa jonkinlaisen summan, sillä moisten sekopäisten fanaatikkojen ei koskaan ole tiedetty olevan muutenkaan rehellisiä. Ja varsinkaan uskonnollisten sellaisten.

Valitettavasti nämä uskovaiset ovat aina se pahin lenkki: minua on aina huvittanut tällaisten ihmisten helvetinmoinen päteminen ulkomaailmalle siitä, kuinka he tietävät olevansa jumalan parhaimpia kavereita taikka hänen maallisia ruummillistumiaan. Mielestäni tällaisten tyyppien tilanne on valitettavasti sellainen, että siihen kelpaa vain yksi ratkaisukeino: 9mm lyijy suoraan otsalohkoon. Se vaientaa tällaisten huijarien ja ylipäätään sekoilijoiden valikoimaa maailmassa, vaan ikävä kyllä tällaisten tyyppien olemassaolo täytyy kai yleisen sananvapauden ja demokratian nimissä hyväksyä.