Kuvia uudella kameralla (pt. 2 - Sipoo Redux)

Terve taas,

Päätin lähteä hieman ulkoilemaan näin aamusta: tarkoituksenani oli ottaa kuvia tästä ihanasta agraarikulttuurin piinaamasta ympäristöstäni. Pääasiallinen tarkoitukseni (kuitenkin) oli, ja onkin osoittaa teille että täälläpäin maailmaa ei ole loppujen lopuksi yhtään mitään. Elämme kuin keskiajalla: täysin sumpussa, siis.

So, hop in.. And take a ride in the wonderful summer morning in my realm:

















Kohde 1

"Bussipysäkki Porvooseen päin mutaisen pellon vieressä"

Tämä paikka on tullut minulle tutuksi jo kolmen vuoden ajan: sitä ennen katselin sitä kolme vuotta - joskin silloin päämääränäni ei ollut Porvoo. Ja kuten saatatte huomata, kyseisellä "pysäkillä" ei ole edes katosta - täten sateella epäonninen seisoskelija saa oikein ihanaa kesäsadetta niskaansa.


















Kohde 2


Epämääräinen "Info" - kyltti sijoitettuna tien viereen


Kävellessäni kohti edellisen kuvan bussipysäkkiä, huomasin tämän epämääräisen infon maalattuna tien viereen. Se, miten tämä on päätynyt valkoisella spray-maalilla Porvoontien viereen on minulle todellakin mysteeri: kenties jonkinlainen aivan uusi nuorison huligaani salanimellä "Info" on päättänyt ilmaista läsnäolonsa näinkin hyödyttömällä tavalla.

Tai kukapa tietää, kenties tässä on kyseessä Sipoolainen liikennemerkki: aina tämän huomatessaan autoilijan pitää pohtia kunnolla sitä, mitä helvettiä hän oikeastaan tekeekään koko paikassa.




















Kohde 3

"Infoa kuvakulmasta 2"

Tuossahan tuo informaatiota tarkoittava vedos taas on: vaikkakin toisesta kuvakulmasta.


Kohde 4

"Sipoon suurin nähtävyys"

















Pienen matkan päästä Porvooseen menevää bussipysäkkiä löytyi sitten Sipoon todellinen turistirysä: nimittäin helvetinmoinen kasa sahanpurua ! Vautsi !

Tämän takia kannattaa lähteä jo Lapista asti tarkastamaan sitä, mistä kaikki muutkin jo puhuvat.


Kohde 5

"Yöllinen henkilö"

















I FOUND LIFE ! I AM NOT ALONE!


Eli löysin jonkinlaisen etanan matelemasta pitkin pientä soratietä: olin yllättynyt että semmoinenkin jopa ilmaantui tänne asti.


Kohde 5

"Slug mugshot"



















Etanaa lisää...


Kohde 7

"Luxuries for travel"


















Helsinkiin asti matkaavilla on selvästi yksi mukavuus puolellaan: hiljalleen rapistuva, vaikkakin katolla varustettu bussikoppi. Tämä on jälleen kerran yksi harvoista positiivisista jutuista täälläpäin - vaikkakin Porvooseen päin tämä ei tietenkään päde.

Joskus yläasteella muistan kuulleeni, että joku luokka meni osuvasti luokkaretkelle (tai vast.) Sipoossa sijaitsevaan "Bussikoppeja valmistavaan yritykseen": kuulemma yritys koostui täysin nyrkkipaja-toiminnalla toimivasta sotkusta, jota joku vanha möhömahainen äijä pyöritti. Kuulemma näitä bussipysäkkejä valmistettiin kierrätetystä pellistä yms. metallinpalasista - tuon retken aikana kuulemma yhtään valmista koppia ei ollut (edes) kuitenkaan näyttää "halukkaille" retkeilijöille.

Pelkäänpä pahoin, että tämäkin paskakasa on tullut tuosta samasta tyhjänpäiväisestä yrityksestä: käsittääkseni se vieläpä työllisti jotain eläkeläisiä näiden peltihirviöiden valmistamiseen.




Kohde 8

"Throne of fools"






















Loppuun vielä shotti valkoisesta ja märästä puutarhatuolistani.

Kuvia uudella kameralla (pt. 1)

Kuvassa on itsepuolustukseen tarkoitettu Tonfa-patukka. Alkuperältään tämä vehje on käsittääkseni Japanilainen talonpojan puolustukselliseen rooliin suunniteltu ase. Myöhemmin joku Amerikkalainen Sheriffi kehitti tästä länsimaisten poliisi-organisaatioiden käyttöön tarkoitetun sivukahvallisen patukan konnien epäonneksi.

Itse olen kiinnostunut oppimaan tämän käyttöä hieman laajemminkin: ainoa ongelma on kuitenkin se, että kiireitteni johdosta joudun turvautumaan itseopiskeluun.




























Tässä on yksi viimeisimmästä hankinnoistani: Eickhorn-Solingenin Mk. III Taisteluveitsi. Sain sen laatuunsa nähden suhteellisen halvalla - mikä ei tietenkään ole missään nimessä paha juttu. Veitsi itsessään on suunniteltu vain "lähikontakteihin", joten tulitikkujen vuolemiseen tämä ei tuskinkaan sovellu.

Se on ollut ihan ihastuttava veitsi muuten: ainoana ongelmanaan sen tuppena toimii Amerikkalainen M8A1 - kannike pistimille, joka sattuu olemaan hieman liian kireä veitselle aiheuttaen siihen ikäviä hankausjälkiä sen muuten tummaan pintaan. Veitsi itsessään vaikuttaa itse asiassa muutenkin jonkinlaiselta muunnellulta M7 - pistimeltä, mistä tietenkin on poistettu rynnäkkökiväärin piipulle tarkoitettu "reikä".



















Tämä kuva kuuluun epäilemättä sarjaamme "oudot valoilmiöt liian pienellä resoluutiolla".

Kuvahan on siis itsessään mennyt aivan päin perää: kieltämättä yöllä tapahtuvan kuvauksen pelisäännöt ovat tämän kuvan ottohetkellä olleet pahasti hakusessa. Loppujen lopuksi tämä kuva voi vaikka olla kahden (tai useamman) tulikärpäsen parittelusta kertovaa kuvamateriaalia - for all I care.























Kuvassa on viimeinen tekemäni kuvataiteen työ Lukiossa: homman nimi työssä oli etsiä joku enemmän tai vähemmän tunnettu taideteos, josta jokin osa sitten pyrittiin jäljentämään paperille mahdollisimman hyvin ja maalaamaan vastaväreillä.

Itse valitsin erään suosikkini, Pablo Picasson Guérnican. Työ ei mielestäni onnistunut ihan niin hyvin kun toivoin - arvosana oli kuitenkin työn määrän ja kurssin äärimmäisen puuroutumisen huomioon ottaen ihan hyvä. Tyytyväisin olen juuri tuosta kuvan oikeassa yläkulmassa esiintyvästä härästä - mielestäni se on varsin tuima ilmestys onnistuneen jäljennöksen jälkeenkin.

Muistan, että jätin tämän kouluun ennen lukulomaa: sillä aikaa tämä kuvataiteen "tiitseri" oli sitten liimannut kaikki kurssityöt näytille. Huomattuani tämän vähintäänkin häpeällisen esittelyn, tempaisin työn seinästä mukaani suuren joukon edessä - totesin olevani työn omistaja ja siten se lähtisi mukaani minunkin poistuessani muonavahvuudesta.





















Käsittääkseni tämä taidettiin ottaa kevään ensimmäisinä päivinä: tuolloin ilma oli kuitenkin vielä kylmä ja pilvistäkin säätä oli huomattavissa.

Eipä minulla tästä muuta.

Kirja-Arvostelu: McNabb, A: "Bravo Kaksi Nolla" ("Bravo Two Zero"- 1993)

Kalajuttujen, kuin sotajuttujenkin suosiollinen uppoaminen kohdeyleisöönsä on aina ollut jokseenkin hiuskarvan varassa. Loppujen lopuksi onnistuminen on aina molemmissa urbaanien legendojen maallisemmissa ilmentymissä kiinni siitä, kuinka uskottavasti jutun kertoja onnistuu välittämään tarinansa lukijalle: nyrkkisääntönä voitakoon kuitenkin todeta, että mitä kovempaa kamaa ja uskomattomimpia käänteitä nämä tämän alan kertomukset sisältävät, niin sitä suuremmalla varauksella niihin kannattaa suhtautua.

Iso-Britannian erikoisjoukkojen, SAS:n, entinen "työntekijä" Andy McNabb kuuluu teoksellaan Bravo Kaksi Nolla näiden sotilaallisten kalajuttujen ehdottomaan eliittiin. Siitäkin huolimatta hänen esikoisteoksensa on saavuttanut laajaa fanipohjaa ja jopa vakaita mielipiteitä kirjan esittämien asioiden oikeasta laidasta: kyseessä on siis kaikin tavoin kansainvälinen menestys -ja rahastuskirja omakohtaisista McNabbin kokemuksista Irakin hiekkaisessa helvetissä Persianlahden ensimmäisen ristiretken aikana 1990-luvun alusta.

Teos itsessään kertoo Special Air Servicen pienestä kahdeksan miehen joukosta, joka siirretään Persianlahden Sodan alkuhetkillä erikoistehtävään: McNabb joukon jäsenenä saa tietää joutuvansa jahtaamaan Saddamin SCUD - ohjuksia hyvin pienellä varoitusajalla. Tätä ennen kuitenkin McNabb tutustuttaa lukijan niin omaan taustaansa kuin enemmän tai vähemmän värikkääseen ryhmäänsä - jotka ovat tietysti elämää suurempia sydänystäviä raavaiden mieskehojen sisäpuolella.

Kerronta etenee sutjakasti erilaisten koulutuksesta tai ryhmäjäsenien edesottamuksista raportoimiseen: McNabb antaa kuitenkin heti kirjan alussa itsestään jonkinlaisen kuvan äärettömänä kivikasvona, jolle ainoa mitään merkitsevä asia maailmassa usean avioliiton jälkeen on hänen pieni tyttärensä. Loppujen lopuksi kirjan päähenkilön nimi olisi voinut vaikka olla Duke Nukem tai Arnold Schwarzenegger, sillä hyvin samanlaista vähintäänkin yli-inhimmillisiin voimiin verrattavaa kestokykyä ja voimaa näyttää McNabbkin omaavan. Myös hänen henkinen ylivoimansa jokaista vastustajaa kohtaan tilanteesta riippumatta on vähintäänkin ihailtavaa. Kirjaa seurataankin McNabbin kertomana "miten minä sen koin ja näin" - perspektiivistä.

Tarina etenee alun tutustumisesta Irakiin asti: koko tehtävään valmistautumisesta kuitenkin jää ihan heti piinaavan puolivillainen vaikutelma. Jotenkin minusta vaikutti ihan siltä, kun tämä vähintäänkin maailman paras erikoisryhmä olisi lähtenyt lähes täydellisesti soitellen sotaan. Kenties tämä oli sitä realismia - taikka sitten tekijä halusi vierittää enemmän kuin tarpeeksi syitä muiden niskoille kuvauksillaan.

Varsinaiset vaikeudet niin juonellisesti kuin kerronnallisesti alkavat siinä vaiheessa, kun McNabb ryhmineen joutuu ongelmiin Irakissa: heidän saapumisensa huomataan jo hyvin ajoissa ja koko suunnitelma valuu kirjaimellisesti hiekkaan valtavan tulitaistelun siivittämänä. Kuitenkin tämä tulitaistelu on niin intensiivinen, että sen aikana katoaa osa ryhmästä - McNabb kuitenkin tilttaa jumalaisilla sotataidoillaan useita satoja Irakilaisia ilman sen kummempia ongelmia: kirjan lopussa annettu "virallisten tiedusteluraporttien" luku Irakilaisten uhreista lähentelee kahdeksan miehen tekemänä kahtasataaviittäkymmentä uhria.

Päämäärättömästi haahuillen, McNabb joutuu pian Irakilaisten vangitsemaksi: tällöin alkaa myös kirjan jännittäväin osio. Sen pilaa kuitenkin osaksi McNabbin puiseva teräsmiehen leikkiminen ja roisi liioittelu tapahtumien kulusta: uskonpa, että kukaan tavallinen ihminen ei olisi selvinnyt siitä pahoinpitelyjen määrästä, johon McNabb kertomuksiensa mukaan altistui.

Myöhemmin myös selviää, että muutamia McNabbin tovereita on selvinnyt aiemmasta tulitaistelusta. Pääasiallisesti tämä sotavankeuden osio koostuukin McNabbin kertomuksista siitä, miten Irakilaiset kuulustelijat onnistuvat viihdyttämään heitä muutaman kuukauden vankeutensa aikana: olennaista McNabbille on myös taistelutovereidensa olotilojen kirjaaminen ylös.

Luettuani kirjan, olin kieltämättä yllättynyt: ajattelin sen olevan jopa huonompi alun tunnelmien jälkeen. On kuitenkin positiivista lukea myös tästä McNabbin (ja tovereiden) vankeusajasta - vaikkakin siihen tunkee lähes jatkuvasti väliin todella naurettavaa liioittelua kärsimyksistä ja niiden voittamisesta. Uskonkin, että tämän kirjan lukijoita on vain kahdenlaisia: niitä, jotka pitävät Andy McNabbia todellisena teräsmiehenä taitojensa johdosta, ja niitä, jotka tietävät hänen liioittelevan.

Tämä kirja on uponnut jo melkein vuosikymmenen ajan nuorempiin lukijoihin: kriittisemmät ovat varmasti osanneet seuloa hieman sen sisällön välittämää informaatiota. Voin kuitenkin todeta, että McNabbin kertomus Irakissa suoritetusta tehtävästään on mitä mahtavin kertomus: se on jo aikoja sitten saanut tunnustuksekseen pienen elokuvakäännöksenkin. Ikävää on kuitenkin todeta, että asiat eivät ole voineet välttämättä mennä oikeasti edes hiukan siihen suuntaankaan ensimmäisessä tulitaistelussa kun mitä tässä annetaan ymmärtää. En vain pysty hyväksymään McNabbin jumalaista roolia vähintäänkin action-elokuvien tähtien suoritusta verrattavissa taistelukohtauksissa - selvästi tarinaa on väritetty teoksen varsinaisen päähenkilön selviämiseksi.

Ennen varsinaisia lopun kommentteja, voin todeta, että tämä kirja on saanut hieman kritiikkiä jopa ryhmän sisällä selvinneiden keskellä: Bravo Kaksi Nolla - teoksen vierelle onkin julkaistu ainakin yksi teos samaisen ryhmän toisen jäsenen näkemyksenä. Tämä vain kertoo entisestään siitä, kuinka Andy McNabbin versioon koko helvetillisestä tehtävän epäonnistumisesta ja kuukausien sotavankeudesta ei olla tyytyväisiä ryhmän sisälläkään.

Kirja on siis kokonaisuudessaan ihan jännittävä ja hyvin kirjoitettu tarina Persianlahden Sodasta: kaikkein realistisin tai edes objektiivisin se ei kuitenkaan ole. Kirjan pilaa McNabbin täysin naurettavat yli-inhimmillistä sietokykyä ja taistelutaitoja kuvaavat jaksot, jotka taitavampi lukija kyllä kykenee ottamaan isommallakin varauksella. Ymmärrän kuitenkin hyvin, miten tämän teoksen on onnistunut saavuttaa vankkaa kannatusta erityisesti nuorempien polvien keskuudessa. Se mikä kuitenkin kaikesta kritiikistä huolimatta on varmaa, on se että Andy McNabb on tämän jälkeen noussut populaarikulttuurin silmissä raudankovaksi sankariksi ja ennen kaikkea menestyksekkääksi sotakirjailijaksi - kaikesta huolimattakin.




Arvosanani tälle kirjalle on nk. "kouluasteikolla" 7.

"Tähtiasteikolla" annan teokselle * * * / * * * * * (3 /5)

Excuse me, sir, but I'm looking for the pipe

Kuten olen aikaisemmissa postauksissani jo kertoillutkin, niin olen alkanut varsinkin viime vuoden aikana kiinnostumaan kaikenlaisesta orientaalisesta roinasta: tämä mystinen ja villi itä on saanut myös minut otteeseensa.

Tyttöystäväni on oikeastaan jo kauan ollut juuri Japanilaiseen kulttuuriin väärällään. Tämä on osaksi tarttunut myös minuun - vaikkakin esim. Japanilainen populaarikulttuuri ei kiinnosta minua kovinkaan paljoa. Kaikenlainen orientaalinen mystiikka on alkanut kiinnostamaan minua jostakin kumman syystä - olen päättänytkin erityisesti keskittyä Intian Hinduihin ja Buddhalaisuuden tutkailemiseen tavalla tai toisella tämän kesän aikana. Hindujen

Hankinnassa on myös Arabialainen vesipiippu, tunnetumpi nimellä "Hookah": aion kuitenkin ostaa sen puhtaasti koristeeksi - sauhutteluun en puhtaan elämäntapani johdosta rupea. Vaikka kieltämättä totta on, että Hookahin kautta poltettu tupakka ei todellakaan ole niin vaarallista kuin suoraan askista vedetty, niin mieli ei kuitenkaan tee edes kokeilla.

Mielestäni tämä orientaalinen savupömpeli kuuluu ehdottomasti minun tavarakokoelmaani. Aion kuitenkin ostaa sellaisen pienen Hookah-piipun, sillä isot olisivat varmasti kalliita ja veisivät liikaa tilaa. Saapa nähdä että mistä tällaisen hankin - varmaa on kuitenkin että sellaisen tulen tämän kesän aikana noutamaan jostakin.

Aion tutkailla tässä vielä jonkin aikaa myös tulevia kirjallisuuden valintojani. Aion tutustua (niin hyvin kuin mahdollista) juuri Hindujen uskonnosta kertovaan materiaaliin - myös mielellään Buddhalaisuutta sivuavaa tavaraa tullaan lukemaan.

Mutta nyt aion kuitenkin toivottaa hyvät jatkot illalle ja lähteä lukemaan Andy McNabin teosta "Bravo Two-Zero": lupaan myös tehdä arvostelun tästä Brittiläisestä James Bondin ja Arnold S:n sekoituksesta kunhan ehdin.

Nukkukaa hyvin !

"Tosi kyseessä"

YO-tulokset olivatkin jo tulleet !

Eli siellä ne nyt sitten olivat, kun kävin niitä hakemassa: kieltämättä jännitys oli nollissa. Tiesin odotella niitä hiukan aikaisemmin n. 03:05 yöllä, kun muistin että viimeksikin nk. "Syksyn Fiaskon" aikana ne olivat tulleet koululle jo hiukan ilmoitettua julkaisupäivämäärää aikaisemmin.

Kieltämättä YO ei mennyt ollenkaan hassummin: pääsin kahdessa aineessa asettamaani tavoitteeseen ja Ruotsin arvosana olikin sitten täydellinen yllätys! Totesin aikoinaan, että kun minusta ja kirjoituksista on kyse, "niin mitä vain voi tapahtua": tämä Ruotsin tulos kuului tähän edelliseen osastoon - positiivisessa mielessä.

Hah hah, oikeastaan tämä on hieman surkuhupaisaa: aikanaan Lukioon mennessäni rämmin todella alhaisilla Ruotsin arvosanoilla lävitse pakolliset kurssit - saavutin jopa tässä aika pohjamudatkin yhdessä vaiheessa. Nyt kuitenkin kirjoituksien tulokset olivat aivan odottamattoman hyviä, vaikkakin sen YO olikin tällä kertaa helppo - ja paransin kahdessa viimeisessä Ruotsin kurssissani arvosanojani.

Noh, tämähän oli pelkästään positiivinen yllätys: toivon kuitenkin että kukaan ei ole päässyt seurailemaan lukion kurssikehitystäni ja vertailemaan sitä YO:n arvosanoihin - ero on nimittäin loppujen lopuksi aika huima.

Ainoa mikä nyt kaduttaa, onkin tuon Yhteiskuntaopin kirjoittaminen: sen arvosana ei nimittäin ollut kaikista parhain mahdollinen. Minulle ehdotettiin Maantietoa kirjoitettavaksi sen tilalle - periaatteella "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis" päätin sitten vastoin tätä varsin järkevää ehdotusta ottaa yhteiskuntaopin toiseksi reaaliaineeksi. Näin jälkeenpäin katsoen tulokset todellakin puhuvat puolestaan - onneksi kuitenkin saan tästäkin arvosanasta yhden (1) pisteen korkeakoulujen pistepörssiin.

Yleisesti olen tyytyväinen: Englanti nousi nyt siihen arvosanaan "mihin sen pitikin" (pääsin tavoitteeseen), Historia oli myös se vähimmäinen mitä odotinkin - äidinkielen arvosana oli myös se mikä tavoitteekseni asetin keväällä. Kerrankin voin siis todeta, että mitään jälkipuintia tai negatiivista sanottavaa minulla ei tutkintoni arvosanoista missään mielessä ole - yllättäen ne olivat juuri sitä mitä pitikin.

Aikoinaan tokaisin, että lukiossa viettämäni aika oli kyllä yksi vähemmän surrealistista koulutaakoistani. Nyt kuitenkin melkein huvittaisi todeta, että kolmen vuoden taival Linnankoskessa olisi kyllä vähintäänkin jonkinlaisen kirjoitelman arvoinen - saapa nähdä miten käy.

Jälkipuhe on se paras puhe - AINA

Olen ihan iloinen Lordin voitosta edelleenkin. Olen kuitenkin huomannut että erityisesti Venäläisten ja Ruotsalaisten suunnalta on tullut erittäin kärkkäitä lausuntoja siitä, miten heidän ehdokkaansa olisi pitänyt voittaa. Vaikuttaa kuitenkin aika standardilta "kateus, ennakkoluulo, ja paskantärkeys" - syndroomalta joka usein vaivaa täpärästi hävinneitä maita. Olen myös ymmärtänyt,

Lordi saa edelleen aikamoista runtua siitä, kuinka heidän naamioitu shown'sa ei olisi sovelias tämän koko kilpailun imagoon. Itse uskon kuitenkin, että ottaen huomioon myös koko tämän vuotisen kilpailun suoranaisen sillisalaatin esiintyjissä (mm. Rap, Kantri, A Cappella yms. olivat edustettuina) niin Lordi sopi sekaan aivan mahtavasti.

Helvetin huonojen häviäjien touhua tällainen jälkipuhe, sanon minä.

Kuulin myös että Ruotsissa tämä heidän edustajansa, joku "mikävitunpaskantärkeäuskovainen" olikaan, oli lähtenyt kilpailun vähintäänkin jo voittaneena. Mahtaa olla hyvinkin kusista nyt, kun takaisin tullaan vähintäänkin häntä koipien välissä - juttua kuitenkin näyttää riittävän siitä omasta paremmuudesta: mutta toisaalta näinhän tämä aina on näiden huonojen häviäjien kanssa.

Voin kyllä todeta, että Lordi voitti Euroviisut varmasti osaksi tehokkaan fanipohjan ansiosta ympäri Eurooppa sen ohella, että sen koko imago ja esiintyminen olivat odotetusti paljon kohua nostattavia: äänestysvaiheessa "kansa kuitenkin puhui", ja Lordi voitti rehellisesti puhelinäänestyksien avulla. En näe enää mitään syytä puida tätä asiaa enempää - muut maat tietenkin sen tekevät. Ja lopulta on selvää, että niin olisimme mekin tehneet mikäli häviö olisi taas tullut.

Näin jälkeenpäin tapahtumaa seuranneena, niin olisin melkein suonut voiton näille Liettualaisille "We Are The Winners" - tyypeille, mikäli Lordi ei olisi voittanut. Tuo Ruotsin ällöttävä noita olisi mielellään voinut jäädä pisteittä tuulikoneineen ja Botoxilla paranneltuine ulkonäköineen.


Kiitos,

minä olen puhunut.

We're pulling out 19.6.2006

Suuren Euroviisujen voiton lomassa täytyy varmaan kertoilla myös siitä, mikä tulee olemaan marssijärjestys seuraavien viikkojen aikana. Kesä tulee nimittäin olemaan hiukan samantapainen kuin viimeksi - mutta myös erilainen.

Tärkeimmäksi virstanpylvääksi muodostuu nyt pääsykokeet seuraavaan oppilaitokseen: ne järjestetään 16.6.2006 Espoon Otaniemessä TKK:n tiloissa. Olen jo sinne ilmoittautunut, joten mentävä on vaikka kokeeseen liittyvän materiaalin lukemisen jälkeen sen sisältö on edelleenkin hieman hakusessa. Tätä ennen minä ja tyttöystäväni olemme saaneet sekoilla taas parhaalla katsomallamme tavalla jonkin aikaa (vert. "olemme saaneet viettää lomaa").

Tuon jälkeen "Big Bird" vie minut enemmän tai vähemmän suuren meren taakse vierailemaan kansankodin puolelle joksikin aikaa. Siellä aion sitten lomailla oikein kunnolla, nimittäin tämä vuosi on ollut aivan ällistyttävän stressaava ja ennen kaikkea pitkä. Tarkkaa ajankohtaa paluulleni tänne Suomeen en vielä tiedä, mutta aivan varmasti se selviää hyvin pian saavuttuani Ikean ja lihapullien maahan.

Eipä tässä nyt sen enempää ole ilmoittelemista - kirjoittelen taas kunhan asiaa riittää.

Kadonnutta aikaa etsimässä

Suomi sitten tuli ja voitti nämä suuret ja upeat Euroviisut tässä vähän aikaa sitten.

Kieltämättä olin hieman yllättynyt avatessani television tyttöystäväni soitettua minulle Rovaniemen lähistöltä lomamatkalta: surrealistinen hämmästys Suomen johtavasta sijasta kuitenkin oli kovinkin totta, ja hetkeä myöhemmin samoin myös voitto.

En nyt loppujen lopuksi ole mitenkään erityisen hämmästynyt: tämä Lordi-yhtye omasi kyseisen kilpailun normaalille luonteelle ja sisällölle täysin päinvastaisen esityksen - radikaali muutos tavallisiin kaavoihin on ennenkin tuonut ihmiskunnan (kulttuuri)historiassa odottamattomia muutoksia.

Itse en ollut tätä yhtyettä vastaan ollenkaan, vaan järkeilin heidän mahdollisuutensa voittoon "jospa kokeiltaisiin näitä tällä kertaa" - asenteella: sain kuitenkin yllättyä ihan positiivisestikin tästä voitosta. Voitaisiin siis jo todeta, että kieltämättä historiallinen päivähän tämä on juuri Suomen voiton kannalta: sen nimittäin piti olla kansallisella tasolla kahdeksanteen maailman ihmeeseen tai helvetin jäätymiseen verrattavissa oleva tapahtuma. Haluaisinkin siis nyt tietää, että sataako helvetissä tällä hetkellä pakkaslunta vaiko jotakin vielä kovempaa tavaraa lieskoja tukahduttaen ?

Epäilenpä kuitenkin, että jokin osa Lordin voitosta saattoi myös johtua sen aivan uudenlaisen imagon lisäksi kilpailun olosuhteista: monet ulkomaalaisten sävellykset olivat aika tasapaksuja tai muuten vain huonoja. Tämä loi Lordin muutenkin mahtavalle lava-show'lle ja erikoiselle ulkonäölle ponnahduslaudan voittoon. Joukosta erottuminen siis kannatti, ennen kaikkea.

Mitä taas tulee kisojen yleiseen tasoon, niin muutamia huvittavia yksityiskohtiahan siinä huomasin lopulta minäkin: muutamien maiden edustajat olivat kyllä vähintäänkin kyhätty kahdessa sekunnissa tai sitten täydellisessä perskännissä. Erityisesti mieleeni jäivät Liettuan "We're the Winners Of The Eurovision" - ukkelit, joiden esitys oli kyllä aivan saaketin varmana suunniteltu (ja toteutettu) niin huumorimielellä, että jopa Pelle Hermanni ei olisi pystynyt vakuuttavasti olemaan nauramatta jos sen olisi nähnyt.

Näiden Liettuan Lapinlahden Lintujen jälkeen yksi huvittavimmista oli myös tämä Ukrainan epämääräinen Shakira-kopio: ulkonäön ja yleisten maneerien lisäksi laulun tunnelmakin sitten myötäili kyllä hyvinkin köyhään tapaan tätä Shakiraa. Kieltämättä yleiskuva jäi todella säälittäväksi tällaisesta tapauksesta.

Lopullinen maininta menee vielä Saksalaisille: kaikista musiikkityyleistä he olivat nostaneet esille Kantrin. Kieltämättä itse en millään pysty yhdistämään Teksasin sielunmaisemaa ja Saksalaisia samaan kuvaan - nämä tyypit olivat kuitenkin sen panneet täytäntön todella pelottavaan tapaan. Kieltämättä hieman erikoista jos tämä kappale olisi voittanut - ja lavalle olisi ilmaantunut epämääräisiä Cowboy-tyyppisiä sekoilijoita.

Noh, joka tapauksessa seuraavat viisut tulevat olemaan kyllä aika erikoiset: epäilemättä Lordia jäljittelevää tavaraa tulee lisää - kenties tämä saa jopa lisää uudenlaisia musiikkityylejä nousemaan mukaan tähänkin kilpailuun.

Onnea siis minunkin puolestani Lordille ja toivon myös hyvää jatkoa!

Wanha Lähtee (P*ska jää)

Tänään vietin aikani pääasiallisesti tyhjentäen tämän kirjoituspöydän alla sijainneen lukiokirjavaraston kuluneilta kolmelta vuodelta.

Tuntuu hyvältä kun pystyy pistämään "kaiken pakettiin" ja kiikuttamaan sen niin syvälle piiloon kuin mahdollista: onneksi pahvilaatikko jonka olin valinnut loppujen kirjojen säilytyspaikaksi riitti juuri ja juuri niillekin teoksille jotka olivat vielä jäljellä.

Oikeastaan minua ihmetytti se, että miten näitä kirjoja saattoi olla vielä näinkin paljon. Olen nimittäin pyrkinyt hankkiutumaan eroon niin monesta kirjasta kuin mahdollista tämän vuoden aikana - se on nimittäin merkinnyt lisää varastotilaa ja nimellistä korvausta rahallisestikin. Olen myös huomannut sen, kuinka n. 95 % vihkoistani ovat olleet ällöttävän monotoonisia sinikansivihkoja, jotka nyt vuoraavat pahvilaatikon pohjaa kymmenittäin.

YO-tuloksetkin ovat tulossa nyt tulevalla viikolla: paskaa siitä tekee sikäli se, että virallisissa papereissa tuloksien julkaisupäivämäärä on 25.5. - helatorstaina. On siis selvää, että viimeistään tuloksia kannattaa ruveta hakuilemaan 26. 5. 2006.

En kuitenkaan aio ottaa mitään paineita näistä tuloksista: minulle on aivan sama mitä niistä on tullut - tai ei ole tullut. Pikemminkin tärkeämpää tässä on nyt poistua tältä paikkakunnalta ja vaihtaa kalenterin lukemaa - sekä lomailla tyttöystäväni kanssa. Tämä vuosi on ollut muutenkin niin vaikea ja täynnä työtä, etten halua tasan tarkkaan enää huolehtia mistään nk. "tarpeettomasta" jonka hyöty on vähintäänkin kyseenalainen.

Perästä Kuuluu Kummia

Tämä postaushan ei liity mitenkään mahdollisiin alapään ongelmiin, joita saatan omata.

Pikemminkin tässä aion nyt hieman käsitellä muutamia mahdollisia Blogini muutoksia: tapetilla on myös keskustella eräästä varsin omalaatuisesta huhusta.

Nyt kuitenkin varsinaiseen asiaan, joka tulee käsittämään eräänlaisen rakennemuutoksen blogissani: olen nimittäin ajatellut avata jonkinlaisen "haarakonttorin", joka tulisi sisältämään valokuvia milloin mistäkin tekemisistäni. Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut valokuvauksesta, ja nyt hiukan paremman kameran hankittuani olen päättänyt alkaa ikuistamaan elämään ympärilläni.

En tietenkään ole vielä täysin varma siitä, ettäkö tällainen sivuprojekti tämän blogin viereen kannattaisi perustaa: Bloggeri on kuitenkin keksinyt varsin houkuttelevan porkkanan, nimittäin ilmaisen kuvien hostauksen servereillään. Täten minulla olisi rajaton valta postailla tänne kuvia milloin mistäkin edesottamuksistani. Aionkin vielä kypsytellä tätä ideaa vähän aikaa, ja sitten tehdä päätöksen tämän uuden blogin avaamisesta. Minua tavallaan kiehtoisi lähteä ottamaan kuvia milloin mistäkin tekemisistäni - olen nimittäin selaillut useiden ihmisten kotisivuja, joille he ovat tallennelleet kuvallisessa muodossa enemmän tai vähemmän mukavia tekemisiään.

Sitten seuraavaan aiheeseen: olen sattunut kuulemaan varsin makaaberin huhun siitä, mitä rakas Kapteenimme CW tekee nykyään. Hän on nimittäin kuulemani mukaan ilmaantunut jollekin epämääräiselle pikkupoikien Metal Gear Solid - foorumeille, ja näyttelee siellä itse jotakin pikkutyttöä. Hänen juonensa on kuitenkin nyt paljastanut, sillä joku on saanut selville hänen IP-osoitteensa.

Mitähän tämä nyt on olevinaan ? Noh, loppujen lopuksi vaikuttaa juuri niin perverssiltä, että vain CW kykenisi siihen.

Smoke and mirrors

Käväisin koko tapausta seuraavana päivänä Porvoon poliisilaitoksella ilmoittamassa rikoksesta: vastaanotto oli jokseenkin hieman voimaton.

Jätin kertomatta "pollareille" siitä kuinka olin hiukan ampuillutkin tunkeilijoita, selitin vain mahdollisimman yksinkertaisesti yön tapahtumat. Minua kuunneltiin, ja ilmeisesti raporttini kirjattiin ylös, niin kuin talon muidenkin asukkaiden lausunnot puhelimitse ennen minua. Poliisimies ei osannut juurikaan kertoa minkäänlaista ratkaisua pulmaan, kunhan lupasi vain lisätä partiointia muutenkin syrjäisellä ja tapahtumaköyhällä alueella.

Vaikka annoin tämän nuoren konnan tuntomerkitkin, niin ilman muunlaista näyttöä oli mahdoton saada tietää hänen henkilöllisyydestään yhtikäs mitään. Kerroin myös poliisille, että minulle oli tarjoutunut mahdollisuus yrittää saada vorojen auton rekisterinumero muistiin, tosin en ollut heidän epämääräisen olemuksensa johdosta kuitenkaan uskaltanut lähestyä autoa sen pitemmälle.

Poliisi totesi, että kieltämättä tein oikein kun en "itse yrittänyt pidättää heitä": minusta kuitenkin tuo riski olisi ehkäpä kannattanut ottaa (kaikesta huolimatta), sillä olisivatpahan he ainakin jääneet kiinni kunhan rekisteriote oltaisiin saatu talteen. Poliisimies totesi minulle vielä, että kieltämättä (vastaisuudessa) kannattaa tiukentaa entisestään pihamaalla sijaitsevien arvotavaroiden vartiointia ihan itse, ja pyrkiä suojaamaan ne niin hyvin kuin mahdollista.

Poistuessani asemalta mielessäni oli ainoastaan ajatus siitä, kuinka tyhjänpäiväinen reissu tämäkin oli lopulta ollut: vaikka tällä kertaa pääsimme ihan näköetäisyydelle rikollisten kanssa, niin eivätpä he kiinni jääneet puolivillaisen toimintani johdosta.

Tavallaan minua myös huvitti näiden rikollisten mentaliteetti: mitä todennäköisimmin nämä samat kaverit viime kerralta iskivät nyt uudestaan, vaikka viimekin kerralla heidät nähtiin aivan selvästi ikkunasta. Tällä kertaa kuitenkin oltiin valmistauduttu sen verran paremmin, että heti kun pihamaalle nähtiin tunkeutuvan rosvoja, niin aktivoiduttiin välittömästi.

Viime päivinä taivaalla on loistanut myös todella inhottava punakeltainen täysikuu: se on seurannut tapahtumia hiljaisen myöntävästi - olen alkanut hiljalleen vihaamaan täysikuita.

Smoke on the water (and fire in the sky)

Minusta on toisinaan todella ikävää siinä vaiheessa, kun elämä alkaa toistaa itseään.

Viime viikon torstaina kävi nimittäin niin, että samaa sarjaa olevat yölliset konnat hyökkäsivät tiluksillemme toistamiseen: onneksi kuitenkin havahduin huomattavasti nopeammin kyseiseen invaasioon kuin viime kerralla.

Kävi nimittäin niin, että katseltuani DVD:ltä erään elokuvan keskellä yötä, menin normaaliin tapaani nukkumaan: ehdin makailla sängyssä kattoa tuijotellen n. 5 minuutin ajan. Tämän jälkeen kuulin autonoven sulkemisesta kuuluvan äänen ulkoa: tajusin hyvinkin nopeassa aikavälissä sen, että tuo ääni oli syntynyt jostakin hyvin läheltä. Halusin varmistaa asian, ja kurkkasin huoneeni verhojen takaa pihalle - jossa odotti yhtä irvokas näky kuin viimeksikin.

Nimittäin epämääräinen hiippari selkä kyyryssä tutkiskeli pihan ympäristöä yön pimeyden suojatessa hänen kasvojaan: en kuitenkaan jäänyt todistamaan tätä näkyä kovinkaan kauaksi, vaan kiirehdin yläkertaan herättämään muut talon eläjät mahdollisimman huomaamattomasti.

Saatuani heidät ylös tuijottelimme ulos pienestä yläkerran ikkunasta ja näimme kun tämä tumma hahmo hiippaili ympäri pihaa. Juoksin alas portaita kaikki muut talon valot täysin pimeinä - tämän ideana oli saada hiippailija luulemaan että hereillä ei nimenomaan ollut ketään. Suuntasin huoneeseeni, josta hain kaksi kappaletta 22 kaliberisen kiväärin (ilmakiväärin)ammuksia ja taskulampun. Noudin vielä olohuoneen puolelta kiväärin matkalle mukaan.

Kiirehdin takaisin yläkertaan ja avasimme parvekkeen oven nopealla nykäisyllä: pujahdin parvekkeelle kivääri ojossa ja laitoin myös taskulampunkin päälle. Näimme heti tyypin pihassa, ja osoitin kaveria taskulampulla samalla paljastaen hänen naamansa: nuori poikahan tuo oli, jonkinlaisessa tummassa haalarissa. Osoitin kaveria kiväärillä ja pyysin mahdollisimman epäkohteliaasti häntä poistumaan pihamaalta - tai muussa tapauksessa käyttäisin tuliasetta häntä vastaan.

Poika nosti kätensä ylös, ja alkoi sopertamaan jotakin siitä, miten hänen oli saatava polttoainetta: tällä kertaa siis kimppuumme oli iskenyt jonkinlainen bensavaras, hyvinkin yksinkertaisesti. Jatkoin kuitenkin tiukkaa linjaani, ja taisin muistaakseni ampua ensimmäisen laukauksen häntä kohti. Tässä vaiheessa muu talon väki ilmaantui parvekkeelle, ja yhtä rajuin sanakääntein huusi moiselle tunkijalle hieman kannustavia lauseita. Minä latasin seuraavan patruunan pesään, ja ammuin tyypin perään: hän lähti laukausten rohkaisemana juoksemaan takaisin tien toiselle puolelle jossa häntä odotti tumma henkilöauto.

Huusin tyypin perään lisää hieman epäkohteliasta kannustusta, ja näin kun autosta irtaantui kolme muuta ihmistä työntämään autoa eteenpäin. Sanojen voimalla jatkettu kahakka tahoillamme jatkui - kova kiire heillä oli kuitenkin lähteä pakoon.

Tämä hämärä porukka sitten poistui tietä pitkin autoaan työntäen: he pääsivät läheiselle bussipysäkille asti, jonne minä heidän seuraamisensa myös jätin. Olisi ollut täysin mahdollista nimittäin edetä heidän autolleen asti, kenties heittää muutama kivi tai muu painava esine auton ikkunoiden lävitse tai vaikkapa valokuvata auton rekisterinumero: en kuitenkaan tehnyt kumpaakaan, sillä en todellakaan voinut olla varmoja että olivatko nämä tyypit itse aseistettuja vai ei.

Auto lähti vilistämään kohti Porvoota meidän soittaessamme poliisille: loppu yö sitten sujuikin muutaman lähialueen partioinnin ja pihamaan tapahtumien selvittämisen katveessa.



Lisää pian.

Stay tuned.

Kesämiehenä

En aio aloittaa tätä postausta sanoilla "anteeksi etten ole kirjoittanut pitkään aikaan", sillä se olisi jo vähän liiankin kornia: satuin nimittäin lukaisemaan artikkelin siitä, miten joku luultavimmin Amerikkalainen oli keksinyt hakupalvelun kaikille niille tuhansille ja taas tuhansille blogeille joiden postaukset alkavat näillä samoilla sanoilla.

Toisin sanoen, ei pahemminkaan löydy yhtä epäkypsää tapaa aloittaa postausta pitkän tauon jälkeen kun juuri todeten pahoitella ettei ole taas ehtinyt kirjoittamaan mitään pitkään aikaan. Siksipä en aio pahoitella mitään, vaan menen huomaamattomasti suoraan asiaan.

Eli nyt on toukokuu, ja kesä on alkanut todella ihanan lämpimästi: maamme perinteiset kevään sateet eivät ole iskeneet vielä kertaakaan, vaan keskikesän lämpö on vaihtunut Suomen monsuunikauden tielle.

Itse olen viettänyt aikaa pääasiallisesti kotona: mikään varsinainen ikävä minnekään ei ole minua pahemminkaan haitannut. Olen tietenkin joutunut tekemään vaikka mitä pysyäkseni tylsistymättä: se nimittäin on vaarana pitkien joutilaanaolojen aikana. Hankin muutama päivä sitten kannettavan MP3 - soittimen, jotta voin kuunnella erilaisia nk. "räminä-rockin" alalajeja minne sitten ikinä menenkään: tästä on tullutkin korvaamaton apu tylsinä ja kuumina kesäpäivinä.

En suoraan sanoen kykene elämään ilman musiikkia: sitä täytyy tulla lähes "kakskytneljä-seitsemän" tavalla tai toisella jostakin tuutista. Siksipä tämä suhteellisen halpa taskukoon "Diskomasiina" tulikin noudettua.

Kertoilenpa sitten taas hieman tuonnempana muita kuulumia: nyt kuitenkin lähden takaisin ulos kuuntelemaan musiikkia.

Hyvät jatkot !

Poliittiset ikärajat

Muutama vuosi sitten ajankohtaiseksi puheenaiheeksi muodostui kunnallisvaalien osallistumis-ikärajan laskeminen. Tällöin maamme viisaat päättäjät keskustelivat mahdollisuudesta alentaa kunnallisvaalien äänetysikärajaa kahdeksastatoista ikävuodesta kuuteentoista.

Muistaakseni päätöstä perusteltiin sillä, että tämä muutos mahdollistaisi entistä nuorempienkin osallistumisen paikallistason politiikkaan: nähdäkseni kuitenkin taustalla olivat huomattavasti itsekkäämmät syyt.

Nimittäin uutta ikärajaa esitettäessä ei tainnut ollenkaan tulla mieleen, että kovinkin harva kuudentoista ikävuoden saavuttanut henkilö omaa todellista paikallispoliittisen elämän realiteettitajua tai edes kiinnostusta siihen. Tämä uusi ikäraja mahdollistaisi mielestäni lähes täydellisen äänestäjien harhaanjohtamisen sekä jopa äänten ostamisen suoremmin, kuin miten sitä harjoitetaan kansallisella politiikan tasolla. On selvää että useat maamme politiikot tukisivat tätä uuden ikärajan hanketta, sillä täten he saisivat epäilemättä hankituksi paikallistasolla helpommin suosiota niin yksityisille henkilöille kuin suuremmassa kaavassa puolueilleenkin.

Todettakoon vielä loppuun, että itse haluaisin jopa nostaa ikärajaa osallistumiselle erilaisiin kansanäänestyksiin: nykyisyydelläänkin 18-vuotias nuori aikuinen ei välttämättä omaa minkäänlaista tajua siitä ketä oikeastaan pitäisikään äänestää.

Kipeä Turkkilainen

No johan selvisi sekin että mikä minua on vaivannut viimeiset kahdeksan päivää: nimittäin keuhkoputken tulehdus on vallannut ylimmät kehoni osat aiheuttaen todella ikäviä tuskan hetkiä päivän jokaiselle minuutille.

Anyway, kävin eilen uusimmassa passini. Odotetusti koko operaatiosta tuli Sipoolaisen mittapuun mukaisesti täysi farssi, sillä minua kuulusteltiin poliisilaitoksella ihan kuin olisin ollut vähintäänkin joku pankkiryöstäjä tai muunlainen rikollinen. Ilmeisesti vanhentunut passini sai laitoksen vastaanottotiskin takana seisovan naisen epäilemään todella hirvittäviä: täten minut käskettiin menemään virkapukuun sonnustautuneen poliisimiehen juttusille "takahuoneeseen".

Poliisi väitti, että kun passini oli viimeksi uusittu joskus 1990 - luvun puolivälissä, niin oli hiukan vaikeuksia löytää tietojani jostakin heidän tietokannastaan ja täten minun henkilöllisyyteni oli tämän kuulustelevan tyypin mielestä vaakalaudalla. Nauroin päin moisen "nuijan" naamaa, ja totesin että tarkoitukseni ei kyllä ollut välttämättä tulla tänne asti leikkimään poliisia ja rosvoa keuhkoputkentulehduksessa, mutta jos kerran jonkinlaista äksöniä kaivattaisiin, niin kaiketi voisin näytellä pahista vain tämän kerran.

Tämän jälkeen poliisimies avasi jonkinlaisen "virallisen poliisien tietokannan" ja alkoi sitä naputellen esittelemään minulle mitä idioottimaisimpia kysymyksiä, joiden tarkoituksena hänen mukaansa oli paljastaa se että olinko todella se henkilö kenen papereilla esiinnyin. Tässä lyhyt tiivistelmää käymästämme dialogista:

P:"Voitko kertoa entisten asuinpaikkojesi osoitteet ?"

D:"Joo, asuin täällä Nikkilän keskustalla kerran Susitiellä, Oravakujalla ja Uudensillantiellä.. Ja.."

P:"Kröhöm, miksi et muista myös tarkkoja osoitteita ??!?!"

D:"No kun satuin olemaan silloin aikakin pieni enkä millään voi muistaa tarkempia osoitteita."

*Epämääräistä Mulkoilua Mr. Poliisimiehen suunnalta*

P:"Mikä on äitinne syntymäpäivä ?"

D:"No en minä sitä muista. Ja sitä paitsi, mihin tällaiset kysymykset oikein liittyvät, häh ?"

P: "Outoa. Minä kyllä muistaisin äitini syntymäpäivän !!!!!!!!" (Moralisoivalla äänensävyllä)

D: "No kuule hyvä sulle"

P: "Kerroit että asuit joskus Helsingissä. Mikä tämän asunnon osoite olikaan ?"

D: "Ööh... Olin tuolloin viiden kuukauden ikäinen pieni vauva. Omaatkos sinäkin niin hyvän muistin että kykenisit muistamaan ihan ensimmäisen asuinpaikkasi n. 5 muuton jälkeen ?"

* Jälleen epämääräistä mulkoilua "Poliisimiähen" toimesta*

P: "Kai sä nyt ymmärrät, että tällaiset kysymykset on välttämättömiä kun tänne voi esim. tulla Turkkilaisen näköisiä tyyppejä jotka ei ollenkaan oo niitä tyyppejä joita ne väittää olevansa..."

D: "Näytänkö minä Turkkilaiselta ?"

* Poliisi mulkoilee minua todella epämääräisesti*

P: "Noh, mä laitan tähän lappuun että mä oon virallisesti ja henkilökohtaisesti hyväksynyt ja uskonut sun olevan se henkilö kenen papereita sä kannat".

D: "Ööh, kiitos.. Prkl, olis sittenkin pitänyt hakea uusi passi Helsingistä.. Suatanan Prkl..."

Indian Summer in No Man's Land

Tämäkin päivä meni taas ihan selvitellessä olotilaa sängyn pohjalla. Kuume taisi olla aamulla n. 37.28 ja olo taisi olla vähintäänkin paranemaan päin.

Huomenna minun pitäisi mennä paikalliselle Poliisiasemalle anomaan uutta passia. Samalla aion myös anoa aseenkantolupaa, sillä aion aloittaa virkavallan suostumuksella jonkinlaisen "ampumaharrastuksen" virallisia pöytäkirjoja varten: selvääkin selvempää on kuitenkin se, että todellinen syy 45 ACP. Kaliiberin pistoolin hankintaan on itsepuolustus.

Olen kuullut vähän kaikenlaisia vähintäänkin negatiivisia tarinoita tämän kunnan poliisiviranomaisten haluista myöntää aseenkantolupia jopa ihan puhtain aikein niitä hankkiville: tilannetta voisi oikeastaan kuvata kieltolain aikaiseen Chicagoon, jossa kaikenlaiset ystävät ja kontaktit korkeissa paikoissa takasivat sinulle lähes mitä ikinä tarvitsitkaan niin kauan kun muodostit ne oikeiden ihmisten kanssa. Täällä siis virkavalta on vähintäänkin juuri Mafian tai lihavan keskilännen Munkkipossu-Sheriffin tasolla mikäli yksityisen kansalaisen pitäisi jotakin saada.

Muistattekos myös muutama viikko sitten tapahtuneen yöllisen murtoyrityksen ? Tutkittuamme rikospaikkaa lähemmin, selvisi että vorot olivat onnistuneet kääntämään tasan yhden jo valmiiksi rikki olleen mittarin läheisestä veneestä: sinänsä aika laiha saalis vaikkakin koko ryöstökeikan tapahtuminen itsessään sai minut hyppäämään lopullisesti takajaloilleni.

On vähintäänkin naiivia ajatella ettei tässä pienessä maalaisunelmassa tapahtuisi rikoksia yhtälailla kuin muuallakin: kenties tämän alueen vuosia jatkunut kuolemanhiljaisuus ja yleinen pysähtyneisyys on saanut jopa minutkin tuudittautumaan vääränlaisen turvallisuudentunteen kohtalokkaaseen syleilyyn. Nyt on kuitenkin aika avata silmät ja hengittää sisään jonkinasteisen realismin mukanaan tuomaa todellisuudentajua: tämä paikka alkaa hiljalleen pelottamaan minua - eräänlainen kuolemanhiljaisuus on jo itsessään merkki siitä että kaikki ei ole missään nimessäkään kohdallaan.

Nukun yöni varsin huonosti nykyisin. Olen ajatellut mahdollisuutta jonkinlaisten reseptivapaiden unilääkkeiden hankintaan (mikäli sellaisia valmistetaan) ellen ala kohta tästä toipumaan: tätä on nimittäin jatkunut jo useita kuukausia. Tunnen itseni päivä päivemmältä yhtä väsyneemmäksi ja uupuneeksi - ikävä myöntää, mutta tuntuu siltä että seuraavan iskun odottelu tämän muunkin paineen alla alkaa hiljalleen vaikuttamaan henkisiin toimintoihinikin.

On selvää, että nuo rosvot olivat tarkkaileet juuri tätä taloa mahdollisesti jo jonkin aikaa ennen epäonnistunutta iskuaan: merkkinä tästä oli heidän valitsemansa aika päivästä jolloin yritys toteutettiin - yöllä. Juuri tämä ajankohta oli kaiketikin valittu siksi, että rosvot tiesivät meidän kaikkien olevan nukkumassa ja olettivat että pihassa olleiden vapaa-ajan kulkuneuvojen varastaminen olisi vähintäänkin lastenleikkiä. Onneksi olin kuitenkin hereillä ja näin kaiken heidän yrittäessään anastaa tavaraa.

Nyt koen, että on vain ajan kysymys milloin joku kasvoton rikollinen hyökkää uudestaan: uskon että se saattaa tapahtua milloin vain - ottaen huomioon tämän talon joka on suorastaan kuin lautasella valmiina otettavaksi. En niin välitä siitä mitä muiden asukkaiden omaisuudelle tai hengelle täällä käy - omieni kuitenkin haluaisin vaalia ja puolustaa mikäli mahdollista.


Minä menen nyt nukkumaan ja herään taas parin tunnin päästä odottamaan auringonnousua..

Getting down with the sickness

Viime aikoina on tullut hiukka sairasteltua tässä.

Pari päivää sitten alkoi helvetillinen kurkkukipu ja koin todella omituista ja kalvavaa särkyä lihaksissani. Hetken kuvittelin jo että kyseessä olisi vain kevyempi flunssa, sillä eilen vielä näytti siltä että tämä alkaisi hellittämään.

Yöt menevät neljän tunnin pätkissä nukkuen: herättyäni lakanat ovat niin märät että niihin palaaminen lepäämistarkoituksessa olisi vähintäänkin turhaa. Unet ovat myös olleet todella kuumehoureisen pelottavia: viimeisimmässä soluttauduin Sipoossa sijaitsevaan Venäjän asevoimain ylläpitämään ammattikouluun, jonka takahuoneissa toimi erilaisia asejärjestelmiä kehittelevät asejaostojen projektit. Otin muistaakseni tässä unessa vangikseni kaksi Venäläistä tutkijaa, joilta takavarikoin kaksi epätodellisen pientä Makarov - pistoolia: nämä pistoolit mahtuivat jostain todella ihmeellisestä syystä housujeni reisitaskuihin ja tilaa jäi vieläpä ainakin n. 3/4.

Unessa tämä ammattikoulu/asetehdas omasi edellisten kouluasteiden ammattikouluihin menneiden persoonien hahmot istumassa harmaiden pöytien ääressä. Vaikutti hieman siltä kuin nämä ennen niin vauhdikkaat miehet olisi nyt saatu jollakin varsin omituisella tavalla istutettua aloilleen tekemään paperihommia Venäläisen asetehtaan laskuun. Onneksi kuitenkin heräsin ennen kuin mitään liian surrealistista ehti tapahtua.

Ilmat ovat myös aivan älyttömän upeita tuolla ulkona - en kuitenkaan aio tehdä yhtikäs mitään siellä kunnes parannun.

Incense and Peppermints

Vartiointia kiristettiin sitten koko pihamaalla muutama päivä sitten tapahtuneen murtoyrityksen jälkeen: postilaatikon läheisyydessä puun oksalla odottaa kamera joka silmäilee jokaista sisääntulijaa äänettömän tehokkaasti.

Minä olen viime aikoina päässyt oikein kunnolla käsiksi tähän internetin huutokaupoissa suoritettavien kauppojen maailmaan: jokainen viikko olen aina jotakin myynyt ja rahaa on alkanut tulemaan reilusti yli opintotuen, jota ne typerät valtion sedät ja tädit vieläkin minulle makselevat.

Rahaa on siis tuloihin verrattuna kertynyt ihan hyvin: olen saanut puhdistettua nurkkanikin entistä tehokkaammin kaikenlaisesta turhuudesta. Tarkemmin ajatellen on aivan helvetin hyvä että muutaman vuoden takaisten "alun kankeuksien" jälkeen tämä netissä kaupustelu löi itsensä lävitse minun talousjärjestelmässäni: olen vihdoinkin ymmärtänyt että helvetinmoinen määrä roinaa keräämässä pölyä milloin minkäkin hyllyn pimennoissa ei tee minua onnellisemmaksi. Uuden käsitykseni mukaan täytyy pyrkiä entistä enemmän siihen askeettisemman elämäntavan tavoitteluun kuin turhaan materialismin haalimiseen.

Totta kai aina välillä ostelen milloin mitäkin tarvitsen: se mikä kuitenkin on varmaa tässä vaiheessa, on se että prikaatin varustamiseen verrattavia määriä armeija-kamaa tänne ei enää tule kerääntymään. Myin jo huomattavan osan turhuuksia pois ja suunnittelen entistä suurempia laajennuksia varastoiden tyhjentämiseen.

Sitten muihin uutisiin: minä hain aikuisten ihmisten Yliopistoon ! Hakemukseni lähti Vaasan Yliopiston Humanistiseen tiedekuntaan, jossa toivoisin viimeistään tämän vuoden lopussa opiskelevani Englannin kieltä. Pääsykoekirjan, Michael Collinsin The Emerald Underground - teoksen, olen jo hankkinut ja aloitin viime yönä sen lukemisen: teos kertoo Irlantilaisesta Liamista joka päätyy laittomaksi siirtolaiseksi yhdysvaltoihin 1980 - luvulla sekoittaen itsensä kaikenlaiseen enemmän tai vähemmän laittomaan. Pääsykokeet ovat sitten joskus kesäloman aikana - asetelma on sikäli pelottava että kyseisen kirjan tahkoaminen on ollut vähän turhankin helppoa ja mieluisaa: jotenkin minua pelottaa että olen antanut itseni vajota jonkinlaiseen vääränlaisen helpottuneisuuden tilaan josta on luvassa vielä karu herätys todellisuuteen. Lähinnä siis se polttava kysymys joka huulillani pyörii on yksinkertaisuudessaan "onko tämä näinkin helppoa ? ".

Luin myös viime yönä loppuun tuon Paasilinnan "Tuomiopäivän Aurinko Nousee" - tekeleen: täytyy kyllä sanoa että ihan parasta se ei kyllä tälläkään kertaa ollut. Juoni oli älyttömän pitkäveteinen ja jatkuvasti reistaili kantavan pääteeman ulkopuolelle: kenties kirja ei ollut ihan sitä mitä odotin sen olevan - taikka sitten kirjailija itse oli vain väsynyt keksimään hyvää juonta kirjalleen. Kirjan loppu oli myös lähes yhtä huono kuin samaisen kirjailijan Jäniksen Vuodenkin: perisyntinä näyttäisi olevan aina se että loppuun tungetaan samaisen kirjailijan muiden teosten hahmoja täysin absurdisti sekoittamaan pakkaa epämääräisen pseudotieteilyn lisäksi.

Kirja oli varmasti tähänastisista kyseisen kirjailijan teoksista jotka olen lukenut se huonoin: tätä ennen lukemani Hirttämättömien Lurjusten Yrttitarha taas oli aivan saaketin hyvä yhteiskunnallisella kritiikillään ja yleisellä sanomallaan. Valitettavasti tämä teos ei siihen yltänyt, vaan pikemminkin jää pahasti taka-alalle hieman halpana tuotoksena.

Noh, minä lähden tästä taas tuon hulvattoman tyttöystäväni kanssa sekoilemaan pääsiäisen ajaksi: en siis tule olemaan kotona ennen seuraavaa maanantaita. Pienenä paljastuksena voin todeta, että olen saanut aikaiseksi toisen lyhyehkön novellin Viimeisen Cowboyn tapaan: sen on koelukenut toistaiseksi kaksi henkilöä - kritiikki on kuitenkin ollut vähäistä ja molemmat ovat ainakin jälleen kerran kehuneet sitä omaperäiseksi.

Katsotaan että mille päälle satun tässä lähiaikoina: kenties saatan jopa julkaista sen täällä.

Loppuun vielä todella rasvaisenkin kliseinen toteamus:



Munarikasta pääsiäistä ,

Toivottaen (r.a.k.a.s.) Dalleer-setänne

Hämärämiehet iskevät toistamiseen

Nykyisin olen muuttunut yhä varjelevaisemmaksi omaisuuttani ja lähimmäisiäni kohtaan: viitisentoista minuuttia sitten ymmärsin että vainoharhaisuuteni ei suinkaan ole ollut turhaa.

Tämä on jo toinen yöllisistä välikohtauksista muutaman kuukauden sisällä, joiden aikana olen törmännyt pihamaani välittömään läheisyyteen saapuneista hämärämiehistä: viimeksi noin viikko sitten kohtasin epämääräisen kulkijan kello kahdelta yöllä, joka omituisesti hoippui pitkin ajotietä ja välillä käveli kyyryssä nähdessään minut.

Tuo kaveri suuntasi Porvooseen päin ja vaikutti todella helvetin oudolta: viitisentoista minuuttia sitten uusi hämärämiesten aalto iski suoremmin minua kohti.

Kello tuli n. klo 4.00 aamulla puhuttuani kuumeisen tyttöystäväni kanssa puhelimessa: istuskelin vielä koneella kun vaistomaisesti käänsin pääni kohti viereistä ikkunaa ja katsahdin verhojen välistä ulos. Näky oli sikäli karmaiseva, että näin tumman mieshahmon etenevän kohti postilaatikkoamme selvästi päämäärään pihamaamme: tämä haalaripukuinen kummajainen sai minut ampaisemaan heti pystyyn ja juoksemaan yläkertaan herättämään muutkin talon asukkaat.

Juoksin yläkertaan: näin ikkunasta samalla kun pieni henkilöauto kaasutti äkkiä kohti Porvoota. Tilanne oli minulle sikäli selvä, että tajusin näiden kavereiden olleen liikkeellä mitä luultavimmin tarkoituksenaan tehdä murto tai varastaa jotakin pihamaalta. Täältä sattuu löytymään muutama vene kahden auton + muun irtaimiston lisäksi: kaikki näistä ovat siis potentiaalista varastettavaa.

Epäilenpä että minun kurkisteluni ikkunasta taisi olla se mikä paljasti olinpaikkani: se sai nämä konnat lähtemään pakoon. Mietin, että kenties olisi pitänyt vain hiljaa seurata vorojen toimia ja käydä nopeasti hakemassa kivääri olohuoneesta jolla aseistautuneena sitten olisi mennyt kyselemään näiltä hiippailijoilta heidän aikomuksiaan. Muut talossa olleet henkilöt tutkailivat tapahtunutta hetken, jonka jälkeen sanoin että menisin pihamaalle tarkistamaan asian itse.

Otin Maglighttini ja ilmakiväärin, jolla varustauduin potentiaalisia tunkeilijoita vastaan: pihamaalle tultaessa kuitenkin vorot olivat odotetusti häipyneet ja minä tutkiskelin paikkaa hetkisen.

Täälläpäin on kyllä nyt meneillään jotakin todella helvetin omituista: viime aikoina tapahtuneet "yölliset hiippailut" tunnistamattomien henkilöiden toimesta ovat saaneet minut vakuuttuneeksi ensinnäkin siitä että saatan olla vaarassa: tästä johtopäätöksenä olen toisekseen päättänyt että turvaksi on hankittavaa lisää "rautaa".


Kirjoittelen pohjustavan raportin vielä aamulla.

I'm sold, Richard Cheese !!!!

Osui muuten tielleni aika erikoisia covereita vetävän kaverin musaa: vähään aikaan en ole kuullut näin vetäviä sovitelmia erityisesti 1990 - luvun loppupuolen biiseistä.

Kaiken tämän takana näyttää olevan mies nimeltään Richard Cheese, joka on tehnyt aivan omanlaisiaan , suorastaan swingiä ja hiukan vanhempia tyylisuuntia hyödyntäviä covereita mm. Papa Roachin, Metallican, Rage Against The Machinen (!) , Pearl Jamin ja monen muun biisejä.

Kuuntelin muutamia kappaleita lävitse, ja totesin että kyseessä on todellakin asenteella tehtyjä sointeja: ehdotan että lähdette tämän luettuanne heti imuttelemaan läheisemmästä P2P - networkista Richard Cheesen biisejä. Erityisesti kaikki raskaamman rockin edustajien kappaleet ovat todella erikoisia näillä sävelillä ja niillä alkuperäisillä sanoituksilla !!

A test of nerves

Tänään oli sitten taas sellainen "ei olisi pitänyt lähteä ulos ollenkaan" - päivä.

Kaikki alkoi siitä kun laskeskelin yhteen kurssien määrää kolmen vuoden opiskeluistani: kauhukseni huomasin että yksi kurssi ei ollut sisällytetty viimeisimpään todistukseeni. Päätin ottaa asiasta selvää, sillä hyvin nopean kalkyloinnin tuloksena tajusin että se mistä nyt kiikasti oli eräs matematiikan kurssi jonka suoritin reilusti yli vuosi sitten.

Menin bussipysäkille ja odottelin aikani bussia: sen saavuttua huomasin kauhukseni että sitähän ajeli se sama typerä läski 1970-luvun pornonäyttelijöiden aurinkolasit päällään ! Tuhahdin itsekseni ja lausuin muutaman hiljaisen kirosanan. Kapusin bussiin ja tämä sama paskiainen josta olen ennenkin kertoillut alkoi valistamaan minua siitä kuinka satuin "seisomaan liian edessä bussipysäkkiä". Hänen mukaansa autoa ei saanut parkkeerattua oikein kun seisoskelin tuon pyhän kullinjatkeen tiellä.

Vihastuin ihan sekunneissa ja totesin turhautuneena saman paskan alkaneen jälleen kerran uudestaan. Ikävää oli se, että samassa bussissa istui kaksi entistä opettajaani joilla oli täysin sama päämäärä kuin minullakin: bussimies länkytti minulle lisää jostakin logiikasta. Sen jälkeen avasin suuni ja itse taisin päästellä kyseisen possun päälle läjän kirosanoja: tyyppi mykistyi hetkeksi ja sen jälkeen kyseli että oliko hän loukannut minua jotenkin.

Käskin hänen käyttää vitun logiikkaansa ja pohtia ison perseensä avulla sitä, olinko mahdollisesti loukannut minua jutuillaan. Tämän jälkeen kuitenkin hän oudosti mykistyi jälleen ajelemaan bussiaan..

Pääsimme n. 5 minuutin matkustelun jälkeen samalle pysäkille jossa kohtasin humalaisen ärjyjän viime lauantaina: Murphyn lain mukaan tämä sama tyyppihän seisoskeli sen katoksen alla vanhalle viinalle haisten !

Kumma kyllä, tyyppi ei aukonut päätään , vaan nousi bussiin haisten kuin rotta: muutaman kerran se kylläkin vilkuili tätä läskiä paskiaista , jota kuljettajaksikin kutsutaan. Jos tuo äijä olisi päästänyt samanlaisia uhkauksia suustaan kuin viimeksi, olisin varmasti syöksynyt hänen kimppuunsa taskuveitsi kiiluen: turhautuneisuus on minulle suorastaan pelottava mielentila.

Pääsimme pian asemalle ja menin entiseen kouluuni: käytävät olivat täynnä erinnäisiäkin opiskelijoita joista ne kyllä tuntenut yhtäkään. Kaiketi he olivat ensimmäisen vuoden opiskelijoita enimmäkseen selittäen heidän tuntemattomuutensa minulle. Hetken pohdiskeltuamme tilannetta , jossa yksi kurssi oli omituisesti jäänyt merkitsemättä tilanne selvisi: koulun vihatuin ja paskamaisin matematiikan opettaja oli päättänyt epähuomiossa jättää vuosi sitten suoritetun kurssin merkitsemättä vaikkei se ollutkaan mennyt lävitse: lain mukaan minun olisi silti kuulunut saada siitä merkintä !!

Noh , tässä vaiheessa sillä nyt ei kaiketikaan ole mitään väliä: minua ei kiinnosta kyseisen tyypin kanssa tapella yhdestä kurssista jota en ole edes päässyt lävitse. Liika aktiivisuus tässä vaiheessa olisi kai vain tarpeetonta.

Sen jälkeen poistuin ripeästi kotiini: olenkin jälleen kerran vakuuttunut siitä enemmän ja enemmän että Itäinen Uusimaa on paikkakuntana jonkinlainen helvetin piiri , johon ihmisiä sijoitetaan entisten elämiensä syntien johdosta. Elämä täällä on pelottavan keskinkertaista ja suuri osa ihmisistä ympärilläsi on jostain kumman syystä tarkoitettu vain aiheuttamaan sinulle mielipahaa ja ongelmia.

En usko että omaan ongelmia asenteissani tätä elämäntapaa kohtaan: pikemminkin tämän paskan maakunnan luomat karikatyyrit omaavat asenteissaan ongelmia minua kohtaan. Täältä on päästävä pois - ja mahdollisimman äkkiä.

Lähikuvien ja Venäläisen runouden kolme huonetta

Televisiosta tuli eilen kuuluisa ja korkeasti palkittu Melancholian Kolme Huonetta myöhäisillan ohjelmistona: muistan historianopettajamme kehuneen sitä mahdottoman hyväksi tekeleeksi juuri Venäjän ja Tšetšenian sodan tapahtumista.

Dokumentti koostuu kolmesta osasta: ensimmäisessä seurataan Venäjällä sijaitsevan merivoimien akatemian lapsikadetteja koulutuksessa ja vähäisellä vapaa-ajalla. Toisessa osassa kuvataan Tšetšeniaa ja sen kaduilla kuljeskelevaa humanitääristä vanhaa naista, joka pyrkii keräilemään orpoja lapsia raunioista suojiinsa. Viimeisessä osassa sitten kuvataan Tšetšenian naapurivaltion, Ingushetian välitilaa suurempien sotatoimien ollessa ohitse.

Dokumentti oli tietenkin kiintoisaa seurattavaa useammastakin syystä: siinä pyrittiin näyttämään konkreettisesti konfliktin kahden eri osapuolen kasvot ulkopuolisen näkökulmasta. Se mikä siinä kuitenkin mielestäni jäi hämäräksi, oli yksinkertaisesti se että erityisesti ensimmäinen osio lapsikadeteista oli jokseenkin omituisen taide-elokuvan ja tilannekuvauksien välimaasto: pieni merikadetti esitti aina välillä hiukan irrallisiksi jääviä otteita Venäläisestä runoudesta ja esitystä seurasi sitten pitkä ja harras lähikuva pienestä pojasta.

Saatan tietenkin näillä kommenteillani näyttää täydellisen tietämättömyyteni juuri tämän dokumentin tapaa esitellä henkilöhahmoja vastaan: mielestäni kuitenkin nämä hartaat lähikuvat ja runonlausunta jäi hieman irralliseksi muusta kokonaisuudesta. Ymmärrän kuitenkin syyn ensimmäisen osan kuvausmetodeilla: tarkoituksenahan oli saada katsoja kyseenalaistamaan lapsisotilaiden käytön eettiset puolet.

Dokumentin toinen osa oli taas hieman vahvempi sekä sisällöltään että kerronaltaankin: se alkoi tiukasti kuvilla Groznysta, Tšetšenian tuhoutuneesta pääkaupungista sekä sen vähäisestä ulkoilmaelämästä. Tämä osa dokumenttia oli mielestäni kokonaisuuden vahvinta antia juuri sen esittämän tarinan vuoksi: vanha nainen joka pyrki auttamaan unohdettuja lapsia hävityksen keskellä kieltämättä sai sympatiaa aikaiseksi katsojassa. Todellakin toivoi, että nainen saisi kerättyä tarpeeksi lapsia suojiinsa ja avustuksia jatkaakseen toimintaansa.

Kolmas osa Ingushetiasta oli myös ihan suhteellisen juokseva kerronnaltaan: siinä seurattiin rauhallisen kylän ja sen ympäristön elämää mm. Muslimien rukoushetkien sekä jälleen kerran dramaattisten lähikuvien kautta. Tässä - niin kuin muissakin osissa pääosassa olivat sopivasti juurikin lapset: uskon että se ei ole ollut missään nimessä tahatonta, vaan dokumentissa on pyritty näyttämään sodan mullistukset juuri lasten aseman näkökulmasta. Siinä se onnistuukin aivan loistavasti esitellen juuri sen miten valtiovalta ja poliittiset aatteet onnistuvat käyttämään lapsen viattomuutta omien aatteidensa ajamiseen.

Suosittelen tätä kaikille jotka ovat lasten ihmisoikeuksista sekä sodan turmelevasta vaikutuksesta kiinnostuneita: dokumentti itsessään on hyvinkin pitkä elämys juuri näiden teemojen lävitse - ehdotan kuitenkin että koet sen ihan maailman avartamisen nimissä.

28.3.2006 - flunssa iskee

Minä en oikeastaan ole kovinkaan usein sairaana esim. flunssan tai kuumeen johdosta: vuodessa sairastan jotakin noihin liittyvää vain yhden kerran syksyllä ja toisen keväällä.

Syksyllä taisin olla kipeänä muutaman päivän: kuumetta ei kyllä silloin tainnut olla. Nyt kuitenkin flunssa on päässyt iskemään ja vähitellen alkaa tuntumaan siltä että kohta se iskee täydellisesti päälle. En ole kovinkaan iloinen siitä olettamuksesta että mitä todennäköisimmin olen flunssassa koko seuraavan viikon.

Helpottavaa tässä asiassa on tietenkin se että eipä ainakaan ole kirjoituksia jäljellä: flunssassa sekoileminen kyseisessä tapahtumassa olisi ollut helvetillistä.

Noh , minä lähden nyt tekemään jotakin muuta vähäksi aikaa..

Turvallinen bussimatka

Porvoo on alueellisesti kaiketi sellainen alue jossa nk. "sattuu ja tapahtuu" vähän kaikenlaista: pari vuotta sitten juopunut luuseri linnoittautui Eestinmäen bensa-asemalle ja ampui poliisikoiran. Suunnilleen samoihin aikoihin Porvoon Anttilassa neljä henkeä käsittänyt perhe surmasi itsensä systemaattisesti liian suurten velkojen johdosta: viimeisin "kova tapaus" taisi olla se kun äiti poltti kaksi pientä lastaan taloon toistaiseksi tuntemattomasta syystä.

Havahduin näistä aatoksistani bussissa matkalla kohti Porvoon keskustaa: bussi pysähtyi äkisti ottaakseen matkaan kaksi matkustajaa. Sisään kapusi lyhyt nainen vaaleanpunaisessa takissa - hän toimi matkan maksavana osapuolena: naisen jälkeen sisään hyppäsi yhtäkisti keski-ikäinen todella pahasti vanhalta viinalta haiseva laitapuolenkulkija.

Kavuttuaan sisään hän alkoi kiroilla todella suureen ääneen siitä kuinka bussin saapumisessa oli kestänyt niin kauan: tämän jälkeen hän istuutui naisen viereen ja jatkoi siivottomuuksiaan. Kyseinen ilmestys huusi lisää ruokottomuuksia , uhkasi vetää ensiksi kuljettajaa "dunkkuun" jonka jälkeen hän muun muassa omien sanojensa mukaan "tiesi kaiken" muutamien kirosanojen säestyksellä. Yhdessä vaiheessa jopa Kekkonen sai kuulla joitakin uhkauksia , vaikka edesmennyt suuruus olikin.

Suurinpiirtein niillä main kun tyyppi uhkasi käydä väkivaltaiseksi bussin kuljettajaa kohtaan , otin taskustani jo standardin "itsepuolustukseeni" tarkoitetun veitsen: vedin sen hiljaa pois povitaskustani ja taivutin sen 7cm terän esiin ja piilotin sen takkini hihan ja käsineen väliin odottamaan. Kyseinen seko ei nähnyt tätä toimenpidettä , vaan jatkoi päämäärätöntä uhkailuaan muutaman penkkirivin takaa.

Siinä vaiheessa kun hän taas totesi äänekkäästi vetävänsä ketä tahansa turpaan , tuhahdin jälleen kerran äänekkäästi: tällä kertaa mies kuitenkin huomasi äänähdykseni ja käänsi katseensa minua kohti. Hän tivasi minulta myös kovaan ääneen sitä , että kyseenalaistin hänen absoluuttisen valtansa: tämän lyhyehkön naisen rauhoitellessa miestä myös minä sain suoran uhkauksen päälleni. Mies kysyi , halusinko mahdollisesti myös minä turpaani..

Käänsin hiljaa päätäni häntä kohtaan, ja hymyilin: odotin että kyseinen kaveri tulisi hiukan lähemmäksi jotta hän pääsisi käymään käsiksi. Siinä vaiheessa me molemmat olisimme olleet tietenkin häviäjiä: toinen vain luultavasti se "ehjempi" puolisko , tosin.

Kummaa sinänsä , hän ei tehnyt mitään: nainen rauhoitti miehen ja bussiasemalle tultaessa hän oli esittänyt vain muutaman epämääräisen kommentin Kekkosesta ja omasta ylivallastaan bussin matkustajia kohtaan.

Monet teistä varmaan luulevat että reaktioni mahdolliseen päällekarkaukseen olisi ollut liioilteltu: haistoin kuitenkin jo kyseisen paskiaisen ilmaantuessa bussiin että alkoholiahan se oli nauttinut enemmän kuin tarpeeksi. Tuon aineen alaisuudessa hieman ylimielisen luonteen omaavat luuserit saattavat saada paikoitellen todella ikäviäkin luonteenpiirteitä osakseen , ja täten päätin että jos sikseen tulisi , niin minä olisin sen joka suorittaisi sen ensimmäisen ja (toivottavasti) lamauttavan iskun. Häntä oli myös hyvin vaikea rauhoitella: bussikuski oli jokseenkin kyvytön luonteenlaatunsa johdosta sanomaan mitään kyseisen ukkelin uhkailuihin ja täten häirikkö herätti minussa suurta pelkoa ja hämmennystä.

En halunnut todellakaan joutua kyseisen miehen tulilinjalle; siksi päätin hivuttaa veitsen hiljalleen strategiseen kohtaan, ja odottaa hänen lopullista villiintymistään. Onneksi se ei kuitenkaan tapahtunut , josta olen iloinen.

Ironista tässä vain oli se , että mietiskeltyäni koko bussimatkan sitä miten kaikenlaista todellakin ikävää juuri Porvoon seuduilla oli tapahtunut , niin tämä sekopää sitten iski sinne bussiin: loogisesti ajatellen , "what are the odds of that happening" ?

Lopetellaan ja aloitellaan

Kirjoitukset ovat nyt sitten ohitse: tänään kirjoitetaan matematiikkaa ja maanantaina on A-kielen uusinta.

Olihan tässä tietenkin työsarkaa kerrakseen , mutta nyt voin hyvällä mielin sanoa että tämäkin sekoilu on sitten koettu: työtähän se tietenkin tuotti. Tarkemmin ilmaistuina kirjoitukset olivat rankimmat juuri reaaleiden kohdalla ja kieltämättä yhteiskuntaopin kirjoittaminen ei kyllä nyt osunut aivan "nappiin" - mieluusti olisin sittenkin sen maantieteen kirjoittanut. Mutta eipä tällekään valinnalle enää mitään voi - tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Ettepä uskokaan kuinka konkreettisen vapauttavalta on ollut lopullisesti hylätä kaikki historiaa ja yhteiskuntaoppia käsittelevät kirjat monien muiden ohella kaappien perukoille: luultavimmin suurin osa niistä lähteekin myyntiin - osa tietenkin säästetään tyttöystävän mahdolliseen käyttöön.

Nyt kun sitten tämä osa elämää on takana , niin olen viime päivien aikana vain lähinnä keskittynyt lomailemiseen: latasin netistä Segan 16-bittisen pelikonsolin emulaattorin sekä kasan pelejä joita olen tässä hakkaillut lävitse. Kieltämättä on hauskaa pelailla sellaisiakin vanhoja luomuksia kun Sonic the Hedgehog 3 , Batman , 688 Attack Sub ja Robocop vs. Terminator.

Jotenkin huvittaa katsella näidenkin konsolipelien ja niiden emulaattorien kautta ilmenevää ihmisen materialistisen tavaran vanhenemisprosessia: ollessani pieni poikanen nuo pelit maksoivat pahimillaan uusien PS2- , ja X-box - pelien hintoja puhumattakaan kaikenmaailman lisälaitteista. Nyt taas niitä saa latailla ilmaiseksi netistä ilman sen kummempia rahallisia haittapuolia: ihmisen elämässä monet tavarat vanhenevat aivan yllättävän nopeasti lähes täysin arvottomiksi , olettekos huomanneet ?

Huomasin muuten myös että Tuhkion blogissa on havaittu jotakin hyvin pientä elämäntapaista: kenties hänkin kokee näissä blogeihin liittyvissä asioissa uudenlaisen renessanssin ja alkaa taas päivittelemään juttujaan !! Saahan sitä ainakin toivoa !

Ways to get around the law - for individual protection

Pari vuotta sitten eräs kaverini tiedusteli minulta kauppoja josta voisi ostaa nk. "kaasusumuttimen" itsepuolustuskäyttöön: ongelmaksi hankinnassa oli juuri muodostunut niiden kielto tässä maassa.

Uuden lain turvin nämä pienet ja varsin tehokkaat välineet oli rajattu viranomaisilta saadun luvan turvin ainoastaan vartijoille yms. turvahenkilöstölle: kuitenkin valppaalla yksityishenkilöllä on useinkin muita tapoja hankkia tällainen väline tarpeen vaatiessa. Nimittäin läntisestä ilmansuunnastamme löytyy naapurimaa , joka ei suinkaan ole kieltänyt yksityishenkilöille kaasusumuttimien hallussapitoa tai ostoa: toinen asia onkin , keksiikö kukaan tätä porsaanreikää.

Teoriassa yksityishenkilön on täysin mahdollista ostaa niin monta sumutinta sisältöineen Ruotsista ja esim. postittaa tai kuljettaa ne lentokoneen , bussin , junan tai muun kulkuvälineen avulla tänne. Ihmettelen kummasti , miksei kukaan ole keksinyt tätä tapaa hankkia itselleen kyseisiä laitteita itsepuolustusta varten ?

Se mikä kaasusumuttimessa ainakin ihan maalaisjärjellä ajatellen on myös hyvää esim. lentokentän tullia ajatellen , on se että niiden ei pitäisi näkyä läpivalaisulaitteissa metallisina osina (joista normaalisti jää nalkkiin): täten kaasusumuttimet voisivat vaikkapa kulkea käsimatkatavaroissa.

Tällainen väline on harvinaisen käytännöllinen tapa saada yliote nk. "fyysisissä riitatilanteissa": vähän suihketta tappelupukarin naamaan ja sen jälkeen muutama tarpeellinen isku strategisiin paikkoihin lopettaa turhan vastarinnan. On tietenkin ollut huhuja myös tapauksista joissa huumeiden alaisuudessa riehuneeseen henkilöön ei suihke olisi tehonnut - kuitenkin kyseiset tapaukset ovat lähinnä vähemmistöön jääviä kuriositeetteja.

Ehdotan että mikäli kyseistä laitetta tarvitset , niin etsi käsiisi alan liikkeitä naapurimaasta: loppujen lopuksi kyseisen sumuttimen hankkiminen tätä kautta on useita tuhansia kertoja parempi idea kuin sellaisen ostamatta jättäminen - leivättömän pöydän ääressä tapahtuneen ruotiminen sakkojen uhalla on parempi ratkaisu kun maan sisässä makaaminen puolustusvälineen puuttuessa.

Hunter's moon

Katselin tässä tiliäni: viimeisimmät kaupustelut saivat aikaan jokseenkin suurenmoisen summan rahaa kokoon. Tällä summalla olen päättänyt tehdä jotakin ratkaisevaa , sillä nyt jos milloin alkavat varusteita pullollaan olevat varastonikin olemaan valmiita vastaanottamaan uutta tavaraa.

Olen päättänyt hieman täydentää puolustuskalustoa seuraavanlaisilla ostoilla: muutama perhosveitsi ja yksi nk. "Tonfa" - patukka.

Hankin muuten uuden kamerankin: tällä kertaa myin vanhan pois ja tilasin uuden 7-megapikselin Sony DSC-600-kameran tilalle. Luvassa on siis mitä todennäköisimmin entistä tarkempia kuvia ja kerrankin kamera jonka olen ostanut 100 % aivan itse ! Oikeastaan ostin entisen HP:nkin kameran aivan itse , vaan ongelmana oli se että sitä lainailtiin vähän turhankin aktiivisesti muiden ihmisten toimesta (vastoin lupaani).

Otin myös hieman selvää Samurai-miekoista: ongelmana niissä näyttäisi olevan se , että useimmat joita tänne kohti maapalloa importoidaan , tylsytetään terän kohdalta. Tämä toimenpide on tietenkin sitä varten , ettei kukaan "vahingossa" käytä niitä vihollistensa halkaisemiseen. Itse olen tavallaan ollut kiinnostunut jo jonkin aikaa sellaisten hankkimisesta - vaan minun on täytynyt ottaa niiden rakenteesta & muodollisuuksista selvää: syynä on ollut se että en tosiaankaan ole halunnut ostaa sikaa säkissä ja saada jotakin metallinpalasia joiden terät on tylsytetty käyttökelvottomiksi.

En kyllä tiedä , että mistä saada tuollaisia Samurai-miekkoja joita ei olisi tylsytetty: kenties niiden hankkiminen on lähes mahdotonta täältäpäin maailmaa. Aion kuitenkin jatkaa asian tutkailemista.

I morgon ska det bli svenska

Eli huomenna alkaa sitten tämä minulle kaikista kriittisimmän aineen , nimittäin Ruotsin kanssa väsääminen. Tämä on nyt oikeastaan se ainoa koe joka minua jännittää useidenkin seikkojen ansiosta: ensinnäkin tarkistajana toimii kaikista kyseisen aineen opettajista huonoin , olen lukenut Ruotsia varsin vähän ja sen lisäksi muutenkin läpi pääseminen on hieman kyseenalaista.

Saapa siis nähdä miten käy: voin kuitenkin tämän turhan spekuloinnin sijasta kertoilla teille eilisestä reaalista , jossa kirjoitin historian.

Urakka oli valtava: vastasin kahteen "jokerikysymykseen" ja siihen päälle vedin vielä neljä normaalia esseetä. Konseptipaperia riitti juuri ja juuri se tarvittava määrä: myös kyniä sai teroitella vähintään kymmenen minuutin välein uudestaan niiden suunnattoman kulumisen ansiosta. Lähdin kokeesta viittä sekuntia ennen sen virallista päättymistä: väsymys oli niin suuri päästyäni kotiin että nukuin kello neljään iltapäivällä.

Tänään vietin sitten ihan normaalin lomapäivän: söin pitsaa ja katselin elokuvan kökön elokuvan Alien vs. Predator.

Huuto.netissä suorittamani kaupustelu on myös noussut yhtäkkiä pilviin ! Jo kuusi kohdetta on huudettu ja seitsemättä tässä kauppailen kovalla tinkimisellä: valitettavaa on kuitenkin todeta että suurin osa näistä kaupoistani on vähintäänkin suuruudeltaan nk. "nappikauppojen" laatua. Pullakahvithan näistä voittorahoista irtonevat, ei sen enempää: tärkeämpää on kuitenkin loppujen lopuksi niiden voittosummien sijasta saada vielä vaikka kuinka paljon turhaa kamaa sisältämät kaappini tyhjäksi syksyyn mennessä.

Olen myös todella huojentunut että kohta on viikonloppu. Nämä "pitkän kaavan" kirjoitukset ovat lähinnä fyysisesti raskauttavia sen henkisen paineen ollessa ainakin omalla kohdalla lähinnä juoksuhautojen tasolla: eli tästä ei todellakaan ole otettu "ongelmaa" , vaan matalalla profiililla tätä on nyt jaksettu työstää.

Virallisena mittarina voitakoon sanoa myös , että "three down , four to go".

Todistuksia ja huonoja aiheita

No sainpas niin kuin vihdoinkin sen todistuksen ! And not a moment too soon !

Eli tuossa olisi nyt tuo ensimmäinen "isomman koulun kirjoissa" läpäisty kurssi arvosanoineen kaikkineen: tulos yllätti minut vaikka kyllähän sen toisen tentin arvosanasta jo jotakin saattoi arvellakin.

Eilen oli myös tämä äidinkielen ensimmäinen koe: onneksi ruoka-aiheita ei ollut , mutta tarjonta oli siitäkin huolimatta aivan saaketin suppeaa. Kirjoittelin "jo legendaksi jäävän" (?) aineen aiheesta , jossa piti vertailla Jeesuksen vuorisaarnaa ja Osama bin Ladenin vuonna 2001 esittämää puhetta.

En voi väittää ettäkö tuo aihe olisi ollut ihan omiaan minulle: en kuitenkaan löytänyt koko vihkosesta mitään muuta sellaista , mistä olisin saanut jotakin aikaiseksi. Pelkäänpä että anti jäi siis hieman vähäiseksi ja kliseisesti voitakoon todeta että "parempaankin oltaisiin pystytty paremmalla aiheella". Yleisesti olen pyrkinyt aina siihen että valitsisin kaksi kiinnostavinta ainetta: niiden aineistoa tutkimalla olen sitten tehnyt sen lopullisen valinnan siitä että kummasta kirjoitan. Kuitenkin tällä kertaa oli hyvin vaikeaa päättää sitä aihetta kun oikeastaan mikään aihe ei sopinut minulle keskinkertaisen sisältönsä takia.

Olin siis kahden vaiheilla puheiden vertailun sekä kuva-analyysitehtävän välissä: tässä jälkimmäisessä piti verrata v. 1900 savukemainosta ja 1920-luvun lopun Sosialistista realismia
esittävää taideteosta.

Noh , minä lähden tästä nyt tekemään taas vaihteeksi jotakin muuta: huomenna minä menen taas istuskelemaan kuudeksi tunniksi liikuntasaliin ! Pitäkääpä tekin omalla tavallanne hauskaa !

Syntisen testin tulokset:

Hyveitä:

Oikeudenmukaisuus: 13
Lojaalisuus: 10
Rakkaus: 10
Anteeksiantavaisuus: 8
Suhteellisuuden taju: 7
Urhoollisuus: 7
Pyhä huolettomuus: 6
Viisaus: 6
Kohtuullisuus: 5
Hiljainen tieto: 3
Jalo joutilaisuus: 1

Syntejä:

Murehtiminen: 13
Vihamielisyys: 12
Huumorintajuttomuus: 11
Hengen velttous: 9
Ahneus: 8
Vatsan palvonta: 8
Ylpeys: 8
Kateus: 6
Tietämättömyys: 3
Hekumallisuus: 2
Välinpitämättömyys: 2


Hyveitä:

Oikeudenmukaisuus
Lojaalisuus
Rakkaus

Syntejä:

Murehtiminen
Vihamielisyys
Huumorintajuttomuus

When you wake up.. It'll be the last day in heaven.

No joo , kello on jo melkein kolme tuntia sitten vierähtänyt sunnuntain puolelle: täten myös viimeinen lukuloman päivä vierähtää käyntiin.

Bussilakot ja kaksinkertaiset talvilomat on nyt sitten vietetty. Maanantaina sen viimeisen taiston ensimmäinen vaihe alkaa äidinkielen 1. kokeella jonka tehtävänantona tulee olemaan otsikkoaine. Jännittääkö minua ? En voi väittää että jännittäisi , vaan pikemminkin olen saanut itseni siihen tilaan missä olisi pitänyt esim. syksyn kirjoituksissa tai normaaleissa kurssikokeissa aikoinaan. Eli nyt puhun tunteesta, jossa varsinaisesti mikään ei paina ja tietää että tekee parhaansa lopputuloksesta huolimatta.

Lähden tästä nyt siis kirjoittamaan periaatteella "menee miten menee , ja jos ei mene , niin sitten ei mene". Kieltämättä tuo lausahdus voi kaiketi vaikuttaa hieman kummalliselta , mutta tällä hetkellä omaan aivan liian monta henkilökohtaista ja ulkopuolistakin esimerkkiä siitä kuinka typerää on ollut jännittää tätä tapahtumaa: useinkin lopputuloksena jännitys on syönyt koko henkilön ja sitten mistään ei ole tullut yhtikäs mitään.

Eli rajusti alakanttiin vedän odotukset nytkin: olen jo päättänyt että en edes lähde hakemaan tuloksiani kun niiden aika koittaa , vaan odottelen kiltisti siihen päivään kun virallisia papereita jaellaan. Eli minulla ei ole mikään kiire tuloksieni kanssa - ovatpahan mitä sitten ovatkaan. Voisiko jopa sanoa , että minua ei kiinnosta pätkääkään että mitä sieltä enää tulee - Pidän itseäni Linnankoski-sedän tuolla puolen sijoitettuna olevana ihmisenä.

Minua on myös huvittanut melkein kuukausi sitten tapahtuneet kuullunymmärtämiset: muutama tuntemani henkilö jännitti niihin aivan oikeutetusti kun legendaarinen "eka kerta" tuli kohdalle. Kuuntelujen loputtua samainen mies sitten totesi todella osuvasti että "vaikuttaisi siltä että kaikin mahdollisin keinoin tässä on yritetty kasvattaa stressiä". Ja oikeassahan hän oli ! Tämä väite näkyy sillä ärsyttävällä tavalla jolla muutamat opettajat jaksoivat rakentaa sitä stressaavaa ilmapiiriä koulullamme jo kauan ennen kirjoituksia: kuunteluissa nämä opettajat jakoivat sitten meille ovella "huomaamattomasti" paperipyyhkeitä jotakin todella epämääräistä tarkoitusta varten. Tajusin vasta myöhemmin , että niiden paperipyyhkeidenkin jakelu taisi olla enemmän tai vähemmän psykologinen temppu: otsansahan niihin oli tarkoitus pyyhkiä mikäli kuuntelujen henkinen paine pisti ihan hikoiluttamaankin !!!

Myös ihmeellinen byrokratia ja uhkailu vähäistenkin virheiden seurauksista huvittivat: lappuja oli ilmaantunut ilmoitustauluille ympäri koulua siitä , kuinka vastauksien sijoittaminen väärille papereille saattaisi jopa johtaa vähintäänkin maanpetokseen verrattaviin syytteisiin. Olen huomannut tällaisen psyykkauksen tarpeen jo aikaisemminkin koulumme yhteisöllisessä toiminnassa: yksi pahimmista - vaikkakin muuten harvinaisen mukavista tämän ajatussuunnan soveltajista oli entinen ryhmänohjaajani. Kyseinen nainen nk. "hössötti" aina kaikkien suurten tapahtumien alla (mm. vanhojen tanssit) kuin mikäkin tulipalo olisi syttynyt: samanlaisen kampanjan hän aloitti viimeisimmillä ryhmänohjaustuokioillakin.

Noh , olen jo hyväksynyt sen tosiasian että maailmahan ei tämän "kokeilun" tuloksista kaadu: sekin on minusta kummallista , miten monet tahot antavat ymmärtää sen olevan juuri näin - vaikkakin esim. monissa opiskelupaikoissa kovinkin harvat pääsevät sisään puhtaasti ja vain ainoastaan YO:n tuloksilla. Minusta onkin naurettavaa , miten tämä helvetin median orkestroima sirkus pyörähtää käyntiin kaikkien päivälehtienkin sivuilla.

Kirjoitusaikataulua löytyy jo melkein vessapaperistakin viikon sisällä puhumattakaan siitä miten aivan turhaa stressiä tästäkin mukamas "tärkeästä" ja "tulevaisuuden päättävästä" kokeesta rakennetaan vääjäämättä. Minun neuvoni on kohdella tätä koitosta ja sen merkitystä tapahtumana mahdollisimman vähäpätöisesti - keskittykää olennaisesti sen sisältöön ja asiaan.

Britit yllättävät

En ole naurunut vähään aikaan yhtä perusteellisesti kuin nyt katsottuani Sub-tv:ltä yllättävän hyvän komediasarjan "Little-Britain". Perään vetäisin vielä toisen sarjan , "Bottomin" joka oli myös huumoriltaan aivan saaketin päätön.

Kuten totesin aikaisemmin , niin vähään aikaan ei ole tullut millekään komedialle (ja varsinkaan Isosta-Britanniasta tulleelle) noin paljon naurettua. Kieltämättä huumori ei ollut kovinkaan älykkäiden ihmisten tasoa - se nyt ei kuitenkaan haitannut tahtia minun puolestani.

Rick Mayall sattuu olemaan erinomainen valinta juuri tuohon Bottomiin niiden muiden ihmeellisten jannujen kanssa: nauroin sohvallani suorastaan huutaen tuon kokon sakin absurdille ja vahvasti alapään juttuja hyödyntävälle huumorille.

Näiden kahden sarjan tapauksessa en voi ymmärtää että miksi Englantilaisia huumorisarjoja toisinaan haukutaan: ainakin nämä kaksi sarjaa yltävät kovinkin normaalille , usein Amerikkalaisten määrittelemälle kyseisten sarjojen tasolle. Kuitenkin toiminta ainakin tässä Bottom-sarjassa lähentelee äärimmäistä sikailua ja ovathan juonetkin aika originellejä.

Teoria ja käytäntö harvoin kohtaavat

Heräsin tänään yllättävän aikaisin tuossa kymmenen aikoihin aamulla. Tyttöystäväni soitti koulustaan ja kertoi että ulkona sattuu olemaan 29 astetta pakkasta.

Tämä Suomalainen kevät on kyllä sitten säätieteellisesti yhtä riemun aikaa - jos ei sada , niin sitten ainakin on suorastaan Siperian pakkasiin verrattavia ilmoja, jotka jatkuvat riipaisevasti viikosta toiseen. Keväistä säätä vauhdittavat myös satunnaiset ja helvetin ikävystyttävät bussilakot: kuulemma tänäänhän tuon lakon piti loppua mutta kovin hiljaista täälläpäin on edelleenkin ollut. Kuulemma työsopimuksen mukaan näillä paskoilla lakkoilijoilla on vielä aikaa loikoilla laakerinlehdillä maanantaihin - vaikkakin lakko nyt kuitenkin "virallisesti" päättyi tänään. Arvatkaapa kaksi kertaa meneekö yksikään bussinkuljettaja töihin esim. tänään tai huomenna ?

Sitten taas positiivisiin uutisiin: boardillemme on ilmaantunut jälleen yksi uusi jäsen yön aikana ! Jipajee !

Kuitenkin yksi asia pistää nyt vihastuttamaan: kyhäsin nimittäin yleisen keskustelun puolelle esittelyyn tarkoitetun topicin. Tämä topicci on kuitenkin lojunut tyhjillään neljästä uudesta jäsenestä huolimatta ! Eli kaikki ovat muodikkaasti ohittaneet kyseisen topicin täydellisesti: kenties tämä topicci on nk. "sijoitettu väärin" ja siten kukaan ei kykene sitä huomaamaan suhteellisen laajan aihetarjonnan johdosta. Täytyypä keskustella valtiattaren kanssa siitä , pitäisikö topicci sijoitella paremmin vaiko poistella mahdollisimman vähin äänin.

Bussilakko päättyy ja foorumit avautuu

Hallelujaa ! Bussilakko loppui n. kahdeksan minuuttia sitten ja elämä alkaa hiljalleen palailemaan tännekin kunnollisen joukkoliikenteen hylkäämälle alueelle. Ja ei yhtään liian aikaisemmin , kuulkaas ! Eihän tämä kestänyt kuin vaivaiset 4-5 päivää !

Kuulemani mukaan nämä bussinkuljettajat saivat nyt sitten lakollaan vaatimuksensa täytetyiksi: lisää palkkaa seuraa heidän "erittäin rasittavasta työstään". Tämä ratkaisu suorastaan vituttaa minua , sillä hyvinkin suurella todennäköisyydellä ne samat lihavat fasistit jotka ajelevat Helsingin ja Porvoon väliä saavat nyt sitten lisää rahaa vittuilustaan. Huoh , it is indeed an imperfect world.

Minäkin voisin mennä lakkoon ja kieltäytyä ilmaantumasta talostani ulos kunnes esim. opintotukia , Porvoon bussilinjojen asiakaspalvelua ja kioskien aukioloaikoja parannettaisiin ! Ainoaksi ongelmaksi muodostuu vain se , että minulla ei ole oikeastaan mitään sellaista millä käydä kauppaa tai kiristää valtiota ! Perkele !

Noh , sitten seuraa hyviä uutisia: muutama päivä sitten perustettu foorumimme on saanut jo kolme (!) uutta jäsentä. Ainoastaan yksi näistä jäsenistä on kuitenkin jopa kirjoitellut muutamia postauksia näiden kahden jatkaessa hiljaista olemassaoloaan. NF sai myös hieman epämääräistä kritiikkiä tältä toiselta hiljaiselta jäseneltä. Kuitenkin tämä kritiikki oli mielestäni täysin aiheeton , sillä se kohdistui siihen kuinka "uusi" jäsenemme ei tohtinut jostain syystä lukea kaikkia topicceja: toisin sanoen viestiketjuja oli hänen silmilleen liikaa. Hevon kukkua ! Kuka niin väittää ?

Edelleen , jos luette tämän postauksen niin ehdotan teitä saapumaan mahdollisimman pikaisesti seuraavaan osoitteeseen:

http://www.createphpbb.com/nfdnation/

Dreams to reality

Haluanpa vain ilmoittaa että nyt todellakin unelmani on toteutunut: oma boardi on todellisuutta ja minä sen yläpahnoilla.

Jos te vähäiset Blogini lukijat kiinnostutte , niin ilmaantukaapa seuraavaan osoitteeseen:

http://www.createphpbb.com/nfdnation/index.php?mforum=nfdnation

Aiheet on tuolla harvinaisen vapaita ja kaikki ovat tervetulleita.

The Cosmic consciousness awakes: an open invitation letter

Jotkut sanovat minua impulsiiviseksi ja toisinaan luovaksi ihmiseksi kunhan sille päälle satun. Uskon , että jälleen kerran on tapahtunut sellainen ihme jonka avulla kykenen käyttämään näitä voimiani.

Olen päättänyt , että jos minä en mene boardien luokse , niin boardit tulevat minun luokseni ! Toisin sanoen perustankin oman boardin joka tulee käsittelemään kovinkin laajoja asiakokonaisuuksia aina populaarikulttuurista nykyisiin tapahtumiin ! Ho-joo !!!

Keskustelen tästä asiasta vielä hiukan rakkaimpani kanssa; hänen mielipiteensä kuultuani saatte jäädä odottelemaan sitä mikä konsensuksemme tulee olemaan. Voin kuitenkin todeta , että tästä projektista tulee todellakin laaja asiakokonaisuus jossa emme varmastikaan jätä "kiveä kiven päälle" erilaisissa populaarikulttuurin ja omien mieltymyksiemme tutkiskelussa!!

Kaikki ovat tervetulleita kyseiselle boardille mikäli saamme sellaisen aikaiseksi sillä sitä tulen johtamaan minä pettämättömällä rationaalis-loogis-pessimistisellä otteellani.

So gather around and wait for my sign..

Äiti , mä haluun Blogin ulkopuolista elämää !!

Tapahtunut ennen tätä postausta: juuri vähän aikaa sitten täysiä vuosia täyttänyt Mr. Dalleer lopetti maallisen vaelluksensa Linnankoski-sedän huomassa ja viettää tyhjänpäiväistä elämää sulkeutuneena kotinsa rientoihin lukien "mukamas tärkeää" lopputenttiä varten.

Minulla on jokseenkin omituinen riippuvuus huuto.net sivustoon: nykyisin ainoaksi aktiviteetikseni on muodostunut huutotarjousten ja omien kohteitteni jatkuva tarkistelu muutamien äänten toivossa. Sen jälkeen kun muutamat kohteet on myyty ja olen postittanut ne milloin kenellekin - niin menen pankkitililleni ja nostan sieltä ehkä maksimissaan yhden setelin uutta Eurooppalaista leikkirahaa. Tunne siitä miten jälleen yksi hyödytön ja tilaa vievä tavara on hävinnyt luetteloistani tuo minulle jonkinlaista mielihyvää: ainakaan se ei ole enää jossakin nurkassa tai kaapissa tuijottelemassa minua.

Mietin nykyisin lähinnä sitä että mitä voisinkaan myydä huuto.netissä: kun yksi kohde sulkeutuu ja se jopa ostetaan , niin mietin heti seuraavaa tavaraa jonka saisin menemään kaupaksi. Jos tällainen myytävä kohde irtaimistostani löytyy , näpsäisen siitä kuvan digikamerallani ja teen siitä myynti-ilmoituksen salamaakin nopeammin.

Joka aamu kun herään , tarkistelen sähköpostini. Voisi jopa oikeastaan sanoa , että tarkistan sähköpostini useammin kuin pihalla kököttävän postilaatikon sisällön: tässä sähköpostin tuomassa uutistulvassa on nimittäin suuremmat mahdollisuudet siihen että ne sisältävät jotakin huomioitavaa.

En ole käynyt millään boardillakaan melkeinpä kolmeen kuukauteen: jätin kantapaikakseni muodostuneen ulkomaalaisen "sotilas-alan keskusteluvyöhykkeen" tauolle turhauduttuani sen uuteen "reputation" - systeemiin. Kyseinen järjestelmä nimittäin mahdollisti jokaisen käyttäjän antamaan joko hyvää tai pahaa palautetta kommentointimahdollisuuksineen aina yhdestä postauksesta: kun tämän boardin apinalauma sai sen käytettäväkseen mentiin todella lapsellisuuksiin ja lopulta kyllästyin nimettömiin vammailuihin niinkin paljon että tauollehan siitä lähdettiin. En ole vielä päättänyt että mitä tehdä jatkon kanssa - kenties palaan sinne vielä joskus.

NF-rakkaanikin rekisteröityi jollekin epämääräiselle Silent Hilliä käsittelevälle boardille: syyksi se sanoi olemattoman elämänsä missään foorumissa. Itsekin olisi kivaa taas päästä jakelemaan mielipiteitään ja sekoilujaan jollekin foorumille - en nyt kuitenkaan pysty kuvittelemaan yhtäkään foorumia jolle voisin noin vain hypähtää. Oikeastaan RE - boardille en halua mennä ihan senkin johdosta että siellä minun taruni on loppu ihan henkevän sanottavankin ohella.

"Oma" Silent Hill boardini jossa olen moderaattorina on myös ollut aivan saaketin hiljainen niin kauan kuin muistan: siellä ei ole käynyt kukaan puhumattakaan siitä että sielläkin muutamat käyttäjät onnistuivat karkottamaan lapsellisella käytöksellään muutenkin vähäisiä käyttäjiä kokonaan ulos. Täytyypä ruveta ihan miettimään että mikä olisi nyt sitten uusi suunta tässä keskustelulautoihin keskittyvässä elämässäni - kenties jatkan näinkin.

Bussilakon keskeltä

No joo , tänään ja eilen jopa vähän lueskelin kirjoituksiin historiaa.

Sen jälkeen käväisin läheisellä huoltoasemalla viemässä yhden myymäni tuotteen huuto.netistä sen ostajalle: lähinnä tienasin kuitenkin vain kahvirahat (3 €). Käväisin kaupassa josta pitkällisen mietinnän perusteella ostin Fantan "Funky Apple" tjsp. vihreää limukkaa.

Viikonloppuna käväisin "tipauttamassa" M4:ni tyttöystäväni hellään huomaan sillä kyseinen neiti uhkasi jopa osaavansa korjata sen kuntoon mikäli saisi riittävästi aikaa. Hetken tutkiskeltuaan aseen piipun sisuksia totesimme saman asian kuin aina ennenkin: mitä luultavimmin piippuun oli jäänyt sisälle 6mm kuula joka sekoitti koneistoa todella vittumaisella tavalla. Nähtäväksi jää , että kykeneekös rakas hanini tekemään sille mitään..

Näin tänään jopa yhden bussin kulkemassa Helsinkiin päin: tuo näky oli hyvinkin erikoinen sikäli että se taisikin olla ainoa bussi koko päivänä.

No joo , täytyypä jatkaa tätä kunhan ehtii..

Piiritetty yhteisö (a society under siege)

Jälleen kerran yhteiskuntamme on joutunut kavalan ja täysin odottamattoman hyökkäyksen kohteeksi. Tällä kertaa sabotöörit ovat iskeneet yhteiskuntarakenteemme kapasiteettiin joukkoliikennevälineiden ylläpitämiselle.

En voi sanoin kuvata , kuinka vihaankaan mm. näitä Porvoon ja Helsingin väliä liikkennöivien bussinkuljettajien täysin idioottimaista osuutta tähän lakkoon. Käsittääkseni juuri he ovat niitä kuljettajia joiden tässä pitäisi olla vähiten lakossa - mutta jostain syystä nuo läskimahaiset Hitlerit nyt kuitenkin ovat kotonaan ja juovat kaljaa nauraen meille kovinkin remakasti.

Vituttaa se että kaikki nekin asenneongelmaiset paskiaiset joiden kyydissä olen matkojani Porvooseen ja Helsinkiin joutunut taittamaan ovat nyt lakkoilemassa. Töihin ne pitäisi haulikon voimalla pakottaa ! Ja kaiken lisäksi muutaman niistä vittumaisimmista voisi teloittaakin ihan esimerkiksi siitä kuinka omankädenoikeuskin on toisinaan tarpeellista.

Ymmärrän tietysti että tämä koko lakko ei ole täysin kuljettajienkaan toiveiden varassa: uskon kuitenkin että nämä muutamat paskiaiset ovat mielellään lakossa ihan vain lakkoilun periaatteesta. Olen jo pitkään ollut täysin yksityisautoilun puolella lähinnä jo ihan senkin takia että tämä osa Suomea pysähtyy täysin jos tällainen lakko tapahtuu: esim. erilaisten ympäristöaktivistien on helppo kampanjoida autojen käyttöä vastaan juuri niin kauan kunnes tällainen tilanne osuu tielle. Tällöin suburbaani osa yhteiskunnastamme pysähtyy täysin puhumattakaan siitä mitä muita välillisiä haittoja se tuottaa.

Kuulemma puhtaanapitokuljetuksetkin lakkoilevat ja siksipä roskaa kerääntyy ympäri Helsinkiä: toivonkin totisesti että nämä "kiistakumppanit" pääsevät neuvottelupöytään sovitusti keskiviikkona ja lopettavat tämän lakkoilun.

Juuri täälläpäin maata tämä lakko näkyy kovinkin vahvasti: eilen näkyi yksi epämääräinen bussi joka ilmeisesti suuntasi Porvooseen puhumattakaan tästä päivästä , jolloin yhtäkään bussia ei ole näkynyt. Minulle vakuuteltiin että kovin menetys bussivuoroissa olisi juuri Helsingin kohdalla - näyttää kuitenkin nyt siltä että näin ei ole. Porvoon linjaliikenne on pysähtynyt lähes täydellisesti ja siksipä en voi muuta kun tuntea myötätuntoa niitä kohtaan jotka tänään suuntasivat "kyliltä" Linnankosken sedän huomaan. Mitä todennäköisimmin he eivät kuitenkaan suunnanneet kouluun - busseja ei nimittäin tullut.

Onneksi en tosiaankaan käy koulua juuri nyt: olisi jälleen huomattavia ongelmia päästä sinne ja takaisin. Viikon päästä alkavat kirjoitukset , ja olen suorastaan toiveikas siihen suuntaan että tämä lakko saadaan loppumaan viikon kuluessa. Muussa tapauksessa useille ihmisille voi todellakin tulla ongelmia yrittää päästä edes viimeiseen taiston tapahtumapaikalle.

Uskon siis että viikon pituista lakkoa tästä ei tule - ja samalla toivon että linjaliikenteiden työjohtajat jotka ovat pitkälti tämän lakon aiheuttaneetkin palavat helvetissä (tai heidät lynkataan mahd. pian) muutamien Porvoon linjan kuljettajien ohella.

Tenttien sietämätön turhuus (piinapenkin lievä huijaus)

No tänään kävin koululla.

Luvassa olisi pitänyt olla 15:00 alkava yhteiskuntaopin tentti , joka ei todellakaan mennyt lähinnä järjestyksen puolesta ihan nappiin. Ensinnäkin yhteiskuntaopin ex-opettajani nimim. "JV" oli ilmeisesti unohtanut kokonaan saapua paikalle ja olikin muodikkaasti myöhässä n. 30 minuuttia.

Sitä ennen kävelin ympäri koulua ja yritin etsiä jotakin mitä tehdä: kuitenkin yritykseni jäivät lähinnä kansliassa käyntiin ja "Skittles" karkkien ostoon. Huomasin myös varsin pelottavan muutoksen toisen kerroksen aulassa - Linnankoski-sedän kuva oli poistettu ja tilalle oli asetettu omituinen nykytaideväännös ! Mein Gott ! Pyhäinhäväistys !

Toivuttuani järkytyksestä yksi (psykologian ja uskonnon) opettaja jopa tervehti minua: sentään joku tunnisti minut koko sakista kahden viikon poissaolon jälkeen.

Odoteltuani koulun pohjakerroksessa tentin alkamista paikalle valui suhteellisenkin vähän väkeä: listassa taisi olla n. 14 nimeä joista 6 saapui paikalle. Istuskelin heidän kanssaan käytävällä ja odottelin JV-sedän saapumista paikalle. Samalla kertailin varsin hataraa tietämystäni tentin sisällöstä lukien vihkojen muistiinpanoja viime vuodelta (!) . Yhdessä vaiheessa pohjakerrokseen saapui omituinen "pälvikaljuinen setämies" joka yhtä seikkaa lukuunottamatta olisikin aivan hyvin voinut olla JV: tämä kaveri oli nimittäin hiukan liian nuori. Hihittelin kyseiselle täysin tuntemattomalle ukkelille joka pyyhälsi ympäri käytäviä olkalaukku tiukasti kädessään.

No , sitten JV vihdoinkin saapui: istuuduimme vanhoille Porvoon Suomalaisen yhteislyseon aikaisille pulpeteille tuonne vähintäänkin kellarillisia olosuhteita muistuttavaan kammioon. En suoraan sanoen tiedä , että miten koko tenttiin olisi pitänyt valmistautua kuin tietenkin lukemalla: teknisistä seikoista ei ollut siis tietoakaan. Ainoa tieto kuitenkin oli että tentti kestäisi 15.00 - 20.00.

Meille jaettiin pieni valkoinen paperi jossa luki enigmaattinen yhteiskuntaopin kysymys: itse sain kysymyksen kauppatavaran virheestä kuluttajasuojalain puitteissa. Pyrin luonnostelemaan konseptipaperille jotakin omaperäistä ja asiatarkkaa vastausta - JV kuitenkin yhtäkkiä päätti lähteä ulos koko tapahtumasta ja poistuikin yhteensä kymmeneksi minuutiksi: ihmettelin hieman tätä manööveriä.

Palattuaan takaisin JV alkoi haastattelemaan meitä siitä , miltä tuntui olla "koulunsa lopettanut": selvästi JV osui oikeaan kysyessään että kuinka moni omasi "ajankäytöllisiä ongelmia" nyt kun lukuloma pyöri ja elämä oli lyöty totaallisesti risaiseksi. Hymyilin kireästi sillä kaksi viime viikkoa olivat kuluneet oikeastaan täysin päinvastaisessa linjassa: remuamista , sekoilua , elokuvia , yms.

Tämän jälkeen "virallinen tentti" alkoi: kukaan meistä ei ilmoittautunut korottajaksi. Ihmetys nousi siinä vaiheessa , kun selvisi että jos oli ilmoittautunut (ilmeisesti mappi-ö:n) kautta korottajaksi , niin silloin opettaja ei missään nimessä saanut auttaa suullisissa kysymyksissä ! Ai kauheeta ! Hmm , tietenkin olisin voinut JV:n absenssin aikana vain vohkia kysymykseni tiedot repuista jotka olisivat teoriassa voineet sisältää tarvittavat informaatiot.. Mutta se oli ilmeisesti sivuseikka.

Sen jälkeen alettiin puhumaan jotakin "pohjustavaa" Euroopan Unionista: toivottu suunta ei kuitenkaan tahtonut millään pysyä sillä JV ajautui pohtimaan Lidlin muovikassin statusarvoja sekä sitä että ottaisinko minä (??) yhteyttä YO-sensoreihin lisäpisteiden toivossa. Kysymykseksi nousi myös se , että saisiko takin josta puuttuu kokonaan hiha palauttaa kauppaan jos hiha olisi kadonnut jo ostoa tehdessä.

Saimme kuitenkin kaikki kysymykset jollakin ihmeen kaupalla hoidetuiksi: sen jälkeen JV alkoi jakamaan meille kaikenlaisia monisteita joissa pohdittiin muun muassa "Ranskan ja Ison-Britannian iskulauseita Toisen Maailmansodan jälkeen". Odotin vielä vähintäänkin että JV neuvoisi meidät "Värnäsen korjaamolle".

Noh , tämä fiasko päättyi puoli kuusi: kaikkien ihmetykseksi kello kahdeksaan ei todellakaan jaksettu istuskella.

Mitäkö tämä nyt sitten todisti ? Että kohta ja pian tuleva ex-lukioni järjestää aivan todella sekoja tenttejä joissa ei loppujen lopuksi tehdä mitään järkevää. Tämä on itse asiassa toinen kerta kun tämäkin tapahtuu: viimeksi sain kokea turhan tentin syksyllä kun eksyin A-englannin tenttiin. Siellä vietin kaksi tuntia jonka aikana sain tehdä yhden monisteen ja vastata kahteen suulliseen kysymykseen: minun oli myös tarkoitus oppia siellä jotain.

Tarinan opetus: tentit ovat täysin epämääräistä territooriota ainakin minulle enkä aio enää koskaan osallistua niihin.