No joo , kello on jo melkein kolme tuntia sitten vierähtänyt sunnuntain puolelle: täten myös viimeinen lukuloman päivä vierähtää käyntiin.
Bussilakot ja kaksinkertaiset talvilomat on nyt sitten vietetty. Maanantaina sen viimeisen taiston ensimmäinen vaihe alkaa äidinkielen 1. kokeella jonka tehtävänantona tulee olemaan otsikkoaine. Jännittääkö minua ? En voi väittää että jännittäisi , vaan pikemminkin olen saanut itseni siihen tilaan missä olisi pitänyt esim. syksyn kirjoituksissa tai normaaleissa kurssikokeissa aikoinaan. Eli nyt puhun tunteesta, jossa varsinaisesti mikään ei paina ja tietää että tekee parhaansa lopputuloksesta huolimatta.
Lähden tästä nyt siis kirjoittamaan periaatteella "menee miten menee , ja jos ei mene , niin sitten ei mene". Kieltämättä tuo lausahdus voi kaiketi vaikuttaa hieman kummalliselta , mutta tällä hetkellä omaan aivan liian monta henkilökohtaista ja ulkopuolistakin esimerkkiä siitä kuinka typerää on ollut jännittää tätä tapahtumaa: useinkin lopputuloksena jännitys on syönyt koko henkilön ja sitten mistään ei ole tullut yhtikäs mitään.
Eli rajusti alakanttiin vedän odotukset nytkin: olen jo päättänyt että en edes lähde hakemaan tuloksiani kun niiden aika koittaa , vaan odottelen kiltisti siihen päivään kun virallisia papereita jaellaan. Eli minulla ei ole mikään kiire tuloksieni kanssa - ovatpahan mitä sitten ovatkaan. Voisiko jopa sanoa , että minua ei kiinnosta pätkääkään että mitä sieltä enää tulee - Pidän itseäni Linnankoski-sedän tuolla puolen sijoitettuna olevana ihmisenä.
Minua on myös huvittanut melkein kuukausi sitten tapahtuneet kuullunymmärtämiset: muutama tuntemani henkilö jännitti niihin aivan oikeutetusti kun legendaarinen "eka kerta" tuli kohdalle. Kuuntelujen loputtua samainen mies sitten totesi todella osuvasti että "vaikuttaisi siltä että kaikin mahdollisin keinoin tässä on yritetty kasvattaa stressiä". Ja oikeassahan hän oli ! Tämä väite näkyy sillä ärsyttävällä tavalla jolla muutamat opettajat jaksoivat rakentaa sitä stressaavaa ilmapiiriä koulullamme jo kauan ennen kirjoituksia: kuunteluissa nämä opettajat jakoivat sitten meille ovella "huomaamattomasti" paperipyyhkeitä jotakin todella epämääräistä tarkoitusta varten. Tajusin vasta myöhemmin , että niiden paperipyyhkeidenkin jakelu taisi olla enemmän tai vähemmän psykologinen temppu: otsansahan niihin oli tarkoitus pyyhkiä mikäli kuuntelujen henkinen paine pisti ihan hikoiluttamaankin !!!
Myös ihmeellinen byrokratia ja uhkailu vähäistenkin virheiden seurauksista huvittivat: lappuja oli ilmaantunut ilmoitustauluille ympäri koulua siitä , kuinka vastauksien sijoittaminen väärille papereille saattaisi jopa johtaa vähintäänkin maanpetokseen verrattaviin syytteisiin. Olen huomannut tällaisen psyykkauksen tarpeen jo aikaisemminkin koulumme yhteisöllisessä toiminnassa: yksi pahimmista - vaikkakin muuten harvinaisen mukavista tämän ajatussuunnan soveltajista oli entinen ryhmänohjaajani. Kyseinen nainen nk. "hössötti" aina kaikkien suurten tapahtumien alla (mm. vanhojen tanssit) kuin mikäkin tulipalo olisi syttynyt: samanlaisen kampanjan hän aloitti viimeisimmillä ryhmänohjaustuokioillakin.
Noh , olen jo hyväksynyt sen tosiasian että maailmahan ei tämän "kokeilun" tuloksista kaadu: sekin on minusta kummallista , miten monet tahot antavat ymmärtää sen olevan juuri näin - vaikkakin esim. monissa opiskelupaikoissa kovinkin harvat pääsevät sisään puhtaasti ja vain ainoastaan YO:n tuloksilla. Minusta onkin naurettavaa , miten tämä helvetin median orkestroima sirkus pyörähtää käyntiin kaikkien päivälehtienkin sivuilla.
Kirjoitusaikataulua löytyy jo melkein vessapaperistakin viikon sisällä puhumattakaan siitä miten aivan turhaa stressiä tästäkin mukamas "tärkeästä" ja "tulevaisuuden päättävästä" kokeesta rakennetaan vääjäämättä. Minun neuvoni on kohdella tätä koitosta ja sen merkitystä tapahtumana mahdollisimman vähäpätöisesti - keskittykää olennaisesti sen sisältöön ja asiaan.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment