Johtokunnan loppuvuoden vuosikatsaus

Meni muuten taas tämäkin postaus kaksi kertaa uusiksi, ennen kuin löysin aiheen josta olisi soveliasta kirjoitella.

Totta puhuen nyt täytyisi kyllä pitää vähän taukoa tästä suorastaan orjallisesta Blogin pitämisestä, ja keskittyä johonkin vähän hedelmällisempään. Kun vain keksisi, että mitä se hiukan hedelmällisempi jutustelu sitten olisi. Joka tapauksessa niin nyt tuntuu kyllä että on vähän paukut loppu kirjoitelmien osalta, mutta ei kuitenkaan ala tuntumaan siltä että tätä aivan väkisin väännettäisiin ihan vain Poleemisten aiheiden tai tunteenpurkauksien edesauttamiseksi. Kaipa kuitenkin se on selvää, että tietynlainen "avautuminen" on tämän Blogin kantava pääteema aiheesta kuin aiheesta, eli henkilökohtaisiin asioihin ja niiden käsittelemisiin pyrin enimmäkseen keskittymäänkin kirjoituksissani. Tämä ei ole suinkaan kaikille käynyt, mutta sillepä asialle minä en mitään voi - eikä se edes minua lopulta kiinnostakaan että mitä yleinen mielipide on minun Blogiani kohtaan. Mielestäni tämä on kuitenkin nyky-aikainen tapa jakaa kokemuksiaan, tuntemuksiaan ja ennen kaikkea ajatuksiaan omasta elämästään juurikin nyky-aikaiseen tyyliin Internetin aikakaudella, jossa monen ihmisen elämä on jollain tapaa sosiaalisesti läpinäkyvää tai julkista. Kaipa tämä minunkin Blogini on eräällä tavalla sellainen mahdollisuus lukea minun ajatuksistani ja yleensä varsin tylsähköstä elämästäni - varsinkaan kun en ole Facebookissa, jossa monet tuntemani ihmiset enemmänkin painivat näiden samojen juttujen kanssa toisessa muodossa.

On tavallaan aika hauskaa katsella noita vuosien mittaan kertyviä arkistoja tuossa ruudun oikealla puolella. Aluksi tämä Blogi oli ainakin mielestäni sisällöltään melko harmitonta "paasausta" sun muuta, jonka ympärillä roikkui erinäisiä tämän Blogin tapahtumia hyvin tiuhaan seuraavia ihmisiä, vaan sitten hommat muuttuivat tuossa 2007-2008 välillä aikalailla. Nyt vuoden 2009 Fear and Loathing in Finland on pikemminkin muuntautunut monesta ensikokemuksesta rikkaamman nuoren aikuisen miehen "matkakertomukseksi", jossa pyrin todellakin käsittelemään elämäni ympärillä pyöriviä juttuja sun muuta henkilökohtaista aina kuin mahdollista. Tämähän on siis kaikin tavoin nimenomaan (sanahirviötä käyttäen) Interaktiivis-julkinen päiväkirja, jota kuka tahansa voi seurailla aina kun huvittaa. Ja minä oikeastaan toivotan tervetulleiksi kaikki tätä lukemaan, sillä todellisuudessa minulle ei ole väliä että kuka tätä lukee ja mistäkin syystä. Hyvä vaan jos joku viihtyy täällä edes viittä sekuntia pitempään - harvemmin kuitenkaan varmaankaan viihtyy.

Olenko muuten koskaan ajatellut tämän Blogin sulkemista? Voin sanoa suoraan, että muutamia henkilökohtaiseen elämääni liittyviä aiheita en aio enää täällä käsitellä, sillä esim. seurustelusuhteisiin liittyvät jutut ovat nyt kantapään kautta opittu sellaisiksi, joista ei voi kirjoitella ilman älytöntä paskamyrskyä. Siksi en aio enää edes yrittää. Se ei kuitenkaan tarkoita ettäkö aikoisin ryhtyä tätä lopettelemaan, vaikka myönnän että negatiivisessa valossakin tämä Blogi on ollut tietyissä piireissä jo pitkään.

Eräs hauska piirre on myös tuo omituisuus, että vuosi 2008 puuttuu kokonaan arkistoista. Jotkut ehkä saattavatkin ihmetellä sitä ja samalla miettiä että onko kyseessä jonkinlainen Bugi, mutta vasta todelliset Dalleerin yksityiselämään syventyneet tietävät tyynen elegantisti, että se vuosi löytyykin tuolta Sotapäiväkirjan sisäpuolelta.

Mitä tulee muuten tuohon Sotapäiväkirjaan, niin sepä onkin sitten taas mielenkiintoisen tyypillinen tarina. Jossain määrin siitä ei tullut aivan juuri sitä mitä minä olin suunnitellut, sillä se kapsahti samaan perisyntiin kuin 99% muista Inttiblogeista; tekijä ei jaksanutkaan lomilla keskittyä yksityiskohtaisten kokemusten ylöskirjaamiseen, vaan 90% käytti aikansa rankkaan "Relaksoitumiseen", joka sitten vei kallista(?) työaikaa. Tämä on aika yleistä Inttiblogeille, ja siksi tuntuu että tuokin jäi melko selkärangattomaksi juuri siitä syystä. Tarkoituksenani onkin ollut kirjoittaa muistiinpanojen pohjalta hiukan mehukkaampi Sotapäiväkirja, mutta sitten taas toisaalta en tiedä että kannattaisiko noita juttuja enää näin jälkeenpäin edes kirjatakaan ylös.