Murehtijoiden Marraskuu

Löysin tänään todella osuvan - tai ainakin osittain todella osuvan artikkelin Hesarin nettisivuilta. En tiedä että oliko tämä päivän Hesarissa jo jonain juttuna, mutta nettiversiossapa se oli ainakin. Se kuvaa aika hyvin juurikin tätä Marraskuuta, mutta myös siihen liittyviä tuntemuksia sun muutakin. Joka tapauksessa niin erittäin hyvä artikkeli, jonka sanoisin olevan suurelti ainakin omasta mielestäni korrekti monilta Psykologisilta päätelmiltään.

Tässäpä linkki: Pessimismistä voi olla myös hyötyä

Jutussa oli muutamia hyviä kohtia, joita innostuin tässä lainaamaan lähinnä sen takia, että ne pitävät suurelti paikkansa ainakin omassa elämässäni.

"Marraskuu on monelle vuoden ankeinta aikaa. Tänäkin syksynä on riittänyt murehtimisen aiheita, esimerkiksi sikainfluenssa. Jotkut murehtivat enemmän kuin toiset."

"Pessimismi saattaa olla itsesuojelumekanismi, joka antaa ihmiselle hallinnan tunteen. Se, kuten muutkin persoonallisuuden piirteet, ovat geneettisten mallien ja elämänkokemuksen seurausta."

"Murehtija ilmaisee itseään ja nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tarvettaan murehtimalla. Murehtijan omat tunteet ja tarpeet ovat usein kiellettyjä, ja hän heijastelee ulkomaailmaan toteutumattomia tarpeitaan ja tunteitaan ylihuolehtimalla muista."

Tuossa viimeisessä lainaamassani kappaleessa omaan arvomaailmaani ei kyllä ainakaan tällä hetkellä kuulu mitenkään muista ylihuolehtiminen. Totta puhuen en edes koe omaavani elämässäni tällä hetkellä mitään sellaista henkilöä tai asiaa, jota kohtaan käyttäytyisin ylihuolehtivasti. Tämä on tavallaan hyvä asia, sillä totta puhuakseni en kykenisi välttämättä ylihuolehtimaan toisesta ihmisestä, jos minun pitäisi (yli)huolehtia vielä omiakin juttujani ja niiden ratkaisuja.

Siksi toisekseen en myöskään näe hakevani hyväksyntää. Valitettavasti nähdäkseni omalla kohdallani kyse ei ole mistään niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin hyväksynnän hakemisesta tai huomioiduksi tulemista. Pikemminkin tällä tavalla minä nyt vain satun käsittelemään asioita ja näen myös niitä, enkä sille voine mitään. Tämä on kai siis minun luontoani, enkä oikein totta puhuen näkisi että tällä tavalla asioita näkemällä ainakaan itse mitenkään hakisin huomiota tai hyväksyntää. Ja jos joku nyt miettii siellä ruudun takana, että miksi sitten ylläpidän enimmäkseen vain itsestäni ja oman elämäni tapahtumista kertovaa Blogia, jossa käyttäydyn "Murehtijamaisesti", niin totean että jos todella haluaisin oikein ryvetä tässä persoonassani ja omassa pessimismissäni, niin tämän Blogin sisältö olisi silloin huomattavasti visuaalisempi sen asian osalta. En siis tyytyisi pelkkään tekstiin, uskokaa pois.

Eli joo, nyt kun tarkemmin ajattelee, niin tuon artikkelin sisältö oli ehkä sittenkin vain 40% oikeanlaista asiaa. Muu oli sitten jotenkin hiukan Narsistiselta syyttelyltä kuulostavaa, jossa Pessimisti on jotenkin äärimmäisen Narsistinen kaveri, joka automaattisesti asenteellaan ja elämäntavallaan muka jotenkin "haluaa tulla hyväksytyksi ja nähdyksi". Minusta se on aikalailla paskaa, vaikka tietty joku voineekin väittää että jo itsessään tällaisen Blogin ylläpitäminen on sitä tuon mainitun asian ruokkimista. Harmi vaan kun en koe ylihuolehtivani kenestäkään muusta kuin itsestäni.. Jos nyt itsestänikään, lopulta.

Eli joo, kaipa minä nyt sitten olen jonkun mielestä pessimistinen ja itsekeskeinen narsisti. Olen tavannutkin ihmisiä, jotka ovat niin väittäneet ja varmaan vieläkin elävät vahvasti siinä uskossa. En vain hirveästi näe itseäni mitenkään narsistisena henkilönä (vaan ehkäpä sekin sitten kuuluu ns. "taudinkuvaan"?), vaikka kiinnitänkin huomiota tällä hetkellä vain omaan pärjäämiseeni ja sen ympärillä pyöriviin (sekä siihen liittyviin) ongelmiin, niin en siltikään sanoisi ettäkö olisin mitenkään äärimmäisen itsekeskeinen tyyppi. Oikeastaan jopa uskon, että kaikki sellaiset henkilöt jotka näin väittävät eivät koskaan ole tunteneet minua tarpeeksi hyvin, taikka sitten he ovat tehneet vääränlaisen päätelmän minusta tahallaan. Minähän taisin tästäkin asiasta jutella muutamia kuukausia sitten, jolloin otin puheeksi sen kuinka ihmiset tekevät päätöksen sinun "hyvyydestäsi" tai "pahuudestasi" hyvin nopeasti ja yksipuolisesti, eivätkä tämän jälkeen uhraa hirvittävästi aikaa tuon käsityksen muuttamiselle enää. Myönnän kyllä että olen itsekin sortunut tähän useasti, eli en halua vaikuttaa miltään uhrilta, mutta olen myös useampaan kertaan kehoittanut ihmisiä pyrkimään paremmin tutustumaan näihin epäilemiinsä tapauksiin, jonka jälkeen sitten he voisivat tehdä lopullisemman päätöksen - jos siis haluavat. Tähän pyrin itsekin nykyään, vaikka vaikeaahan sitä on enää mielipidettään muuttaa sellaisestakaan ihmisestä, joka on sinut niin kovin äkisti ja kärkevästi tuominnut vaikka miksi.