All we have is ourselves

Tänään havahduin pitkästä aikaa siihen, että aurinko ei ole oikeastaan paistanut pitkään aikaan. On vain tumman eri sävyjä pitkin päivää noin säällisesti eri vuorokauden aikoina. Helvetillistä, kun tuntuu että koko ajan on vain yö tai ilta, ja päivät ovat vain lyhyitä vähän valoisempia hetkiä jossain siinä välissä.

Tuntuu taas siltä, että tässä ei nyt tulla enää selviämään mitenkään muuten kuin tekemällä Uuno Turhapurot ja menemällä rikkaisiin naimisiin. Se on kai minun viimeinen mahdollisuuteni, ja olenkin jo harkinnut ruutuhousuihin ja Lacosten poolopaitoihin investoimista niitä sosiaalisia tilaisuuksia varten, jossa yrittäisin saada jonkinlaista tulista kontaktia johonkin rikkaaseen naiseen (eli ns. "Puumaan") tai hänen vielä rikkaampaan jälkeläiseensä. Pitäisi kai ruveta etsimään joidenkin Golf-klubien osoitteita, ja lähteä sinne hännystelemään vähäksi aikaa, niin kaipa sitten päätyisin jonkun Puuman nuoreksi rakastapojuksi lyhyen ajan sisällä, joka saattaisi johtaa vaikka mihin ihanan kalliiseen.

Saattepa muuten itse nyt päättää, että missä määrin tuo edellinen kirjoittelu oli vitsi. Ehkäpä se kuitenkin enimmäkseen oli vitsi. Tai ehkäpä jälleen vuodatin tänne Blogiin kauan sisälläni hautuneita "get rich or die trying"-tason kehitelmiäni, jotka entisestään antavat erityisesti tämän blogin naislukijoille sen kuvan että minä todellakin olen paska ja itsekeskeinen jätkä. Sikäli ehkä moinen juttu vähän naurattaa, sillä minä väitän tuntevani ja tietäväni itseäni ainakin kaksi kertaa ylimielisempiä ja narsistisempia tyyppejä, mutta aina tähän asiaan vihkiytyneet naiset eivät tunnu kuin huomaavan minut. Ehkäpä se on kuitenkin hyvä alku, kun myönnän että olen tässä asiassa kenties selkeästi osa ongelmaa, mutta en missään nimessä voi olla ongelma alku enkä suinkaan juuri. Muutenkin minua huvittaa termi "terveellinen itsekkyys", jota kuulemma jokaisen tulisi omata jottei olisi liikaa toisen osapuolen (vaiko toisten osapuolten?) vietävissä ja jotta ennen kaikkea ns. "ymmärtäisi maksimoida oman potentiaalinsa elämässä".

Luin muuten vihdoinkin loppuun tuon Fight Clubin. Se oli kyllä aika hyvä kirja, ja loppukin oli aika jännä. Se leffaversiokaan ei ole muuten huono missään nimessä, ja itse asiassa väittäisin sitä erääksi ainoista hyvin tehdyistä kirjan pohjalta valmistuneista elokuvista. Kannattaa lukea se kirja. Ja sitten katsoa se leffa.

Tyler Durden Lives, uskokaapa tai älkääpä.