Jotain uutta&paljastavaa

No juu, lisäsin tuohon vaatimattomaan linkkilistaani tuossa oikealla puolella linkin tuollaiseen Kuvagalleriaani. Sieltä löytynee erinäisiltä vuosilta erinäisiä kuvia - yllättäen erinäisistä aiheista. Huomasin tuossa juuri että päivämäärät niissä ovat aikalailla päin jotakin, mutta sille nyt et voine mitään kun kamerankin päivämäärät ovat olleet aivan hunningolla lähes kaikissa. Saatan jossain vaiheessa noita kuvien päivämääriä korjailla, mutta mitään en tietenkään lupaa.

Anyways, tuossa nyt on muutama Suburban Exploration-kuvasarjakin, jotka ovat vain ihan muutaman viikon vanhoja. En aio kertoa että missä ne on otettu, sillä se ei periaatteessa porukoille edes niinkään kuulu (ellette tietysti itse satu niitä löytämään), joten saatte nauttia niistä näin alkajaisiksi kuvien välityksellä.

Eli pitemmittä puheitta JOS kiinnostaa, niin katsokaapa nuo kuvasarjat lävitse. Sinne varmaan tulee tasaisin väliajoin lisää kuvia kunhan sellaisia ottelen tai jostain CD:iden kätköistä enää löydän.

Päivän Top 3 "väärin luetut lausahdukset"

- Routavaurio 2,5km = Roturadio 2,5Mhz

- Petturin palkka on kuolema = Petterin palkka on kuolema

- Laulaja rakastui kirkuvaan yleisöön = Laulaja rakastui Kirkan Mutsiin (???)

Ajanmies

Luin tuossa eräänä päivänä jonkun täysin satunnaisen tyypin Blogia, joka kertoi aivan avoimesti että halusi kehittyä paremmaksi Bloggaajaksi kuin mitä oli nyt. Hän arvioi ettei kyennyt juuri silloin tuottamaan kiinnostavia tekstejä eikä myöskään kirjoittamaan ajankohtaisista ja mielenkiintoisista aiheista. Hän kertoi, että oli aloittanut henkilökohtaisen kampanjan juuri näiden postauksiensa laadun parantamiseksi.

Minusta on tavallaan hauskaa, että jollakulla on suorituspaineita tällaisen Blogin pitämistä kohtaan. Jonkun mielestä on tuikitärkeätä ruokkia sitä yleisöä jatkuvasti jollain ajan hermolla roikkuvalla aiheella tai mielipiteellä, joka pitää sitten ihmiset kiinnostuneina sen Blogin sisältöä ja kenties vähän itse Blogin kirjoittajaakin kohtaan. Totta kai Blogit onkin varmasti luotu juuri tällaista mielipiteenilmaisua ja Interaktiivista artikkelinkirjoittelua varten, mutta itse olen moisesta ajattelusta luopunut jo aikoja sitten. Minulle Blogi on julkinen päiväkirja, ja niin näyttää olevan yllättävän monelle tuntemalleni tai tietämälleni henkilöllekin. Toisinaan mukaan pääsee kyllä ajankohtaisiakin aiheita käsitteleviä juttuja, mutta enimmäkseen kirjoittelen tänne vain sitä älytöntä ja ilmeisen ehtymätöntä tajunnanvirtaa elämääni ympäröivistä asioista, asenteistani ja ilmiöistä, jonka takia olen joutunut henkilökohtaisen elämäni puolella niin monesti vaikeuksiin. Olen kuitenkin nyt ymmärtänyt sen, että juurikin tällaiselle julkiselle päiväkirjanpidolle on aina oma varjopuolensa siinä vaiheessa, kun nimenomaan liikutaan siellä henkilökohtaisten asioiden puolella. Tämähän on totta, mutta se ei ole koskaan estänyt minua kirjoittamasta asioista eikä minun ole myöskään koskaan tarvinnut lopettaa tämän Blogin parissa mielipiteitteni julkaisua ja ilmaisua puhtaasti sen takia, ettenkö uskaltaisi niitä näin tämän ainoan henk.koht. Blogini puolella esittää.

Ja nyt kun taas mielipiteet on ilmaistu, päästään päivän polttaviin ajatuksiin:

Olisi mielenkiintoista lukea Pentti Saarikoskea joko hänen kääntämiensä teosten tai muiden kautta. En ole koskaan hänen tuotantoonsa tutustunut, mutta erään dokumentin hänen elämästään näin useita vuosia sitten. Kieltämättä kyseessähän on Traaginen persoona, mutta samalla kuitenkin selkeästi ei mikään tyhjäntoimittaja. Hänenlaistensa ihmisten tarinat noususta tuhoon ovat mielestäni oikeastaan suhteellisen arkisia nykyaikana, eivätkä suinkaan muuten epätavallisia varsinkaan Suomessa.

Syön tai söin muuten tässä samalla tätä kirjoittaessani Jogurttia. Se oli oikeastaan aikaa pahaa - jotenkin nuo erinäisiä marjoja sisältävät Jogurtit alkavat pikkuhiljaa etomaan minua. En halua enää syödä Marjajogurtteja, ja päädyinkin heittämään muutaman lusikallisen jälkeen koko setin roskiin. Hyh hyh hyy.

Huomenna luvassa kenties paljastuksia?

Poor Lonesome Cowboy

Päätin tuossa nyt pitkällisen pelon ja kauhun jälkeen olla ottamatta sitä H1N1-rokotetta. Suoraan sanottuna olen lukenut niin paljon kaikenlaista epämääräistä tietoa liittyen noihin tuon rokotuksen sivuvaikutuksiin, että alan pikkuhiljaa uskomaan että se voikin olla itseasiassa vaarallinen tai vähintään epävarma vaikutuksiltaan. Tai ehkäpä nämä epäilevät Tuomakset ovat vain saaneet ruokittua luontaista epäilystäni, ja täten saaneet vakuuttumaan että kyseinen rokote on jollain tapaa epäterveellinen. Joka tapauksessa niin voittaa minut sitten se tauti tai ei, niin en ota sitä rokotetta. Kenties tässä nyt sitten kuollaan jouluun mennessä.

Muuten niin asiat ovat jälleen aikalailla vatupassissa. Tulevalla viikonlopulla ei kai ole töitä, mutta sitten taas saattaa olla taikka sitten ehkäpä ei. Ihana elää näinkin epävarmaa elämää jälleen.

Näin muuten taas viime yönä kaksi aika rajua painajaista putkeen. Ensimmäisessä unessa iso meluava joukko ihmisiä tunkeutui jonkinlaiseen taloon jossa asuin, ja he alkoivat viettää siellä riehakkaita ja äänekkäitä Kotibileitä. Yritin yksikseni heittää sieltä porukkaa pihalle, mutta en onnistunut. Lopulta siellä sitten tapeltiin, ja soitin poliisit. Poliisi tyhjensi talon mutta Kriminaalit olivat saaneet aikaiseksi jo pahaa jälkeä.

Tämän jälkeen toinen uni oli taas jonkinlainen maailmanloppuun liittyvä. Tälla kertaa kävelin isokokoisen pilvenpiirtäjän aulaa pitkin ja katsahdin isoista lasiovista ulos, jossa näin taivaanrannassa jonkinlaisen jättimäisen ja vihertävän ulottuvuusportin avautuvan. Sieltä sitten ilmeisesti joku muukalaisrotu heitteli maan pinnalle atomipommeja, jotka osuessaan maahan aiheuttivat älyttömiä sienipilviä ja tämän ohella vieressäni seisonaan pojan palamisen elävältä. Oikeastaan tuon pojan kohtalo oli selkeästi jonkinlainen muistijälki siitä Silent Hill-leffasta, jossa se naispoliisi poltetaan elävältä sen Kultin toimesta siellä kirkossa.

Näiden painajaisunien jälkeen olinkin taas iloisesti lähinnä koko loppupäivän henkisesti käymistilassa. Aika helvetin brutaalia, että viime aikoina en ole kyennyt näkemään kuin painajaisia, ja nyt kaiken kukkuraksi näen kaksi painajaisunta putkeen. Pitäisi taas varmaan lopettaa nukkuminen, niin kuin kesällä. Sittenpä olisi ainakin lisää aikaa kaikkeen muuhun paitsi noista epäterveellisistä aiheista uneksimiseen.

Olen kyllä ruvennut miettimään tuota syytä näille painajaisille. Uskon sen syyn olevan juuri se mitä eräs tänne kommentoinut ehdottikin. Sitähän se juurikin varmasti mitä todennäköisimmin on, mutta aivan eri asia onkin sitten se että miten moinen loppuu. Kenties ajan kanssa.

Ennen tuntui että näin muuten vaan outoja unia, mutta nyt viime aikoina vain lähinnä painajaiset pyörivät mielessä. Tämä on melko ikävää, mutta minkäs edelleen teet. Toinen asia kanssa mikä saattaa vaikuttaa suurelti mielialoihin on tuo syksy - pitää olla taas niin saatanan synkkää ja ikävää. Koko ajan tuntuu että on pimeää, kylmää ja muutenkin alakuloista meininkiä.

Töissäkin sitä voi käydä

No jooh, taas on vaihteeksi muutamat työpäivät takana tässä. Huominen vielä jäljellä.

Eipä minulla nyt niiden osalta ole mitään kummempia sanottavia. Huonomminkin voisi kai mennä ja tylsempääkin voisi olla. Sen puoleen siis asiat ihan kunnossa.

Nautin tässä juuri kahvia. Valintani tälle päivälle on makeuttamaton Capuccino - siis sellainen "lisää vain kuuma vesi"-ratkaisun kahvi. Tämä on oikeastaan aika hyvää, ainoa ongelma on vain se että olen kuullut vähän kaikenlaista näiden kahvien Kaloripitoisuuksista lähinnäkin niiden sisältämän maitojauheen osalta. Eli ne saattavat hyvinkin lihottaa, ja uskoisin että ainakin nuo Nescafen erinäiset valmiskahvit tekevät niin. Täytyypä ottaa selvää asiasta ja juoda tätä kohtuudella, vaikka tosiasia tietenkin on että tämä on aivan liian hyvää poisheitettäväksi tai jätettäväksi kuppiin homehtumaan.

Lukemisen alla minulla on muuten ollut tässä jo muutaman viikon tuo Tapani Baggen teos nimeltä Julma Maa. Se on myöskin osoittautunut yllättävän hyväksi teokseksi siitäkin huolimatta että valitsin sen täysin ilman mitään ennakkotietoja teoksesta ja tekijästä - sekä se oli vieläpä ilmainen. Samalla kertaa sain ilmaiseksi tuon Brett Easton Elliksen Lunar Parkin, joka tulikin jo jokin aika sitten luettua loppuun, mutta mistä en kuitenkaan erityisesti pitänyt. Kuitenkin niin tätä Julmaa Maata sopii suositella, sillä se on ainakin minun mielestäni ihan suhteellisen realistinen ja ennen kaikkea mustalla huumorilla sävytetty rikosteos, jossa pariin kertaan Dialogi onnistui saamaan minut nauramaan hiukan ääneenkin. Aikalailla kieltämättä erikoista, että onnistuin saamaan kaksi ihan kohtuullisen hyvää ja viihdyttävää kirjaa itselleni täysin ilmaiseksi. Yleensähän niissä on aina jotain, jos niitä saa täysin summanmutikassa ja vieläpä saa ilmaiseksi, mutta tällä kertaa onnellisesti asiat eivät olleetkaan näin.

Kurkku meni poikki ja munat rikki

Minulla on ollut tässä viime päivinä ihan suhteellisen ikävää kurkkukipua. Lämpö ei ole ainakaan vielä noussut, eikä sen puoleen nenäkään ole tukkoinen tai vuoda. Tämä kurkkukipu kuitenkin on varsin epäilyttävää, sillä se saattaa hyvinkin olla tuon pelätyn Sikainfluenssan ensimmäinen oire. Voihan paska, jos asiat todella ovat näin - vielä Stimuloivampaa mennä kipeänä töihin. Alkaa olemaan taasen hiukka tyypillistä tällainen.

Olenkohan voinut saada kaulan seuduille kylmää esim. lenkillä tai muuten vain? Tämä tilanne kieltämättä kyllä nyt arveluttaa minua, tosin kuume ei ainakaan ole vielä iskenyt, joten asiat pitäisi kai kuitenkin olla siltä osalta vielä ihan hyvin. Ajattelin tuossa hankkia sen Influenssarokotteenkin, kunhan täälläpäin sitä aletaan "myymään" yksittäisille ihmisille. Saapa nyt vain nähdä, että missä vaiheessa nuo rokotukset täällä alkavat, ja siksi toisekseen jos minulla nyt on jo alkava Sikainfluenssa, niin onko sen ottamisessa enää sitten mitään hyötyä.

Minua ovat myöskin kiusanneet jälleen pitkän aikavälin jälkeen niinkin ihana ammattiryhmä kuin puhelinmyyjät. Tänään tuossa iltapäivästä kun makailin sohvalla lukien tuota Tapani Baggen Julmaa Maata, niin eräs lukemattomista puhelimessani sijaitsevista "älä vastaa"-numeroista tipahti ruutuun. Suurin osa näistä "älä vastaa"-nimellä esiintyvistä numeroista on netin ystävällisiltä ihmisiltä poimittuja puhelinmyyjien numeroita, ja eräällä keskustelupalstalla oli todella hyödyllinen Topicci tehty vain sille, että porukat julkaisivat siellä näiden puhelinmyyjien numeroita, joista porukat pystyvät sitten tarkistamaan sen että ovatko kenties joutuneet puhelinmyynnin yrityksen uhriksi.

Oikeastaan nuo puhelinmyyjät ovatkin aikalailla ärsyttävää porukkaa silloin, kun sinua kiusaa about 2-3 vakituista "myyjää", jotka soittelevat sinulle viikon tai parin välein samoista asioista. Kerran eräs tyyppi soitti minulle myyden jotain kanavapakettia Digiboksilleni kolme kertaa viikossa, ja joka kerta tämä sama tyyppi oli ilmeisesti "unohtanut" että en kolmannenkaan soittokerran jälkeen omannut Digiboksia jossa olisi kortinlukija. Nykyäänhän minulla sellainen on, mutta sen puoleen en edes telkkaria enää siinä määrin katselekaan, ettäkö sellaisen hankkimisessa olisi mitään järkeä. Joka tapauksessa niin tuollaiset ovat melko ärsyttävää porukkaa, varsinkin kun epäilen että he ihan tahallaan soittelevat uudelleen numeroihin josta kuitataan kaupusteluyritykset toteamalla että "EI, EN OSTA! ENKÄ OSTAISI VAIKKA ANTAISIT ILMAISEKSIKIN SEN! ÄLÄ SOITA TÄNNE ENÄÄ, SILLÄ VASTAUS TULEE OLEMAAN AINA SAMA!", tai sitten suurinpiirtein kaikilla puhelinmyyjillä on todella huono muisti.

Voisihan tässä kai kertoa vaikka kuinka paljon näitä juttuja Puhelinmyyjien kanssa asioimisesta, mutta totta puhuen haluan ja taidan mennä nyt kahville. Kahvi on hyvää ja sitä on useimmiten riittävästi.

Olen tässä jo vähän oikeastaan yli viikonkin katsellut tuota Ally McBealin toista tuotantokautta. Ei varmaan heti uskoisi, että näinkin paatunut paskiainen kun minä seuraisin Ally McBealia, mutta totta se nyt vain on. Muistan pikkulapsena inhonneeni tätä sarjaa, mutta nyt vanhempana olen löytänyt jonkinlaista lohdullista komiikkaa tämän sarjan useista eri henkilöhahmoista. Ja nimenomaan muutamat henkilöhahmot tässä sarjassa ovatkin se syy, miksi minä loppujen lopuksi pidänkin tätä nykyään ihan hyvänä sarjana. En suoraan sanottuna tiedä, että näytetäänkö tätä enää Suomen televisiossa, mutta tottahan se kyllä kieltämättä on, että tätä pitäisi näyttää Suomessa jälleen. Ellei jopa näytetäkin.. Mistäpä minä tiedän, kun en oikeastaan enää telkkaria katsele.

Muistan itseasiassa suhteellisen huonosti sen ajan, kun tämän pyöri televisiossa. Joitakin näistä jaksoista muistan, mutta suurinta osaa enää en. Tässä sarjassa on kuitenkin melko paljon suhteellisen Absurdia huumoria, joka aikalailla tosiaan tekee siitä katsomisen arvoisen. Enkä oikeastaan voi täysin olla samaa mieltä siitäkään, ettäkö tämä sarja olisi täysin naisille suunnattu naispäähenkilöstään huolimatta. Selkeästi tästäkin sarjasta löytynee asioita, jotka uppoavat ainakin Huumoria vaaliviin miehiin, kuten minuun. Henkilöhahmot ovat usein niin omituisia, että eräällä tavalla niihin ei voi enää suhtautua mitenkään muuten kuin positiivisella tavalla.

Tänään katselin muuten erään jakson, jossa oli yllätyksellisesti vierailevana tähtenä Bruce Willis! Se oli aika komea teko häneltä, varsinkin kun hän esiintyi tuossa jaksossa salanimellä, jota en enää muista. Sen salanimen sukunimi-osa oli kuitenkin "Willis", josta huomasinkin että ehkä kenties joku Willikselle sukua oleva voisi olla tässä sarjassa mukana. Aluksi epäilin Bruce Williksen jotakuta lasta, mutta täytyy sanoa että siinä vaiheessa kun Bruce Willis saapui kuvaan piilovittuilevana psykologina, niin kyseisen sarjan pisteet nousivat aivan uusiin sfääreihin arvoasteikollani. Tällaiset hauskat sivuroolit ovat aina todella tervetulleita juttuja, ja vaikka kieltämättä Bruce Willis teki ihan hyvä roolityön Frendeissäkin silloin sen erään naishenkilön isänä, niin jotenkin tämä oli vain parempi suorite siinä mielessä, että kukaan ei osannut todella varmaan varustautua Williksen osaan tässä jaksossa. Juuri tällainen yllätyksellisyys on parasta antia sarjassa kuin sarjassa.

Bruce Willis oli muuten kanssa tuossa Miami Vicen ensimmäisen tuotantokauden eräässä jaksossa, jossa hän oli paha kansainvälinen asekauppias, ja kaupitteli Stinger-ohjuksia. Hänellä oli kotonaan vielä todella pahiksenomaisesti asekataloogi nimeltä "Arsenal of Democracy", josta kuulemma selvisi kaikkien pahojen pyssyjen hinnat sun muuta!

On se Bryysse kyllä paha jätkä.

Cash helps me, again.

Uutisissa mainostettiin, että jotkut olivat suivaantuneet siitä että pankkiautomaattien käyttökieli oli kuulemma muuttunut Englanniksi. Ennen se oli Suomea, joka ei periaatteessa haitannut - eikä muuten haittaa tämä nykyinenkään tilanne. Lopulta itselleni ihan sama, että olisiko pankkiautomaattien käyttö mahdollista Suomeksi, Englanniksi tai Ruotsiksi. Kaikki kelpaa, vaikka jonkun Hindin kanssa voisikin kenties tulla ongelmia.

Tein tässä taas hiukan kauppaa, ja täytyy sanoa että iloisen positiivisen yllättynyt olen kyllä ollut sen tuottamista summista. Jälleen kerran Cash helps me, joka on kieltämättä oikein hyvä juttu. Saapa taas turhaa roinaa pois nurkista, ja lisää rahaa säästöön taikka käytettäväksi. Tämä tällainenkään elämä ei nimittäin suinkaan ole ilmaista, vaikka jotkut elävätkin vakaasti siinä käsityksessä että vanhempani maksavat kaikki kuluni. Se nyt ei kuitenkaan ole juurikaan koskaan pitänyt paikkaansa, eikä sen puoleen tulekaan pitämään. Ymmärrän kuitenkin miksi jotkut halusivat muiden ihmisten luulevan niin minusta. Joskus on vain helpompaa elää mielikuvien ja toisen käden tiedon muodostamassa kokonaiskuvassa, johon ei välttämättä syystä taikka toisesta haluakaan mitään muutosta.

Luin myös uutisista tämän jutun Amerikkalaisesta pikkupojasta, joka olisi mukamas jotenkin päätynyt isänsä kehittämän lentovehkeen mukana taivaisiin. Siitä oli kuulemma noussut hirveä Mediahuomio, kun puoli Amerikkaa oli kuulemma ollut aivan täpinöissä siitä että oliko poika hengissä, vaiko kenties pudonnut satojen metrien matkan alas säävehkeen sisältä. Kun se keksintö sitten vihdoin tuli sieltä alas, niin poika ei ollutkaan enää sen sisällä. Muutamia tunteja myöhemmin se poika lyötyi kuulemma kotoaan piilottelemasta jostain kellareiden komerosta.

Juttu oli ilmeisesti lavastettu julkisuusarvon saamiseksi. Halpamaisinta siinä kai kuitenkin oli se, että tuon mukamas kadonneen pojan etsintään sidottiin kuitenkin varmaan aika iso määrä pelastuslaitoksen yksiköitä sun muuta kalustoa, jonka ei tosiaankaan olisi tarvinnut olla liikkeellä jonkun Jenkki-älykääpion takia. Alustavasti poliisi oli ilmeisesti uskonut tuon perheen tarinan, mutta nyt onkin päätynyt iskemään koko porukalle sitten sakkoa sun muuta pikkukivaa vaikka mistä. Ei kai tähän asiaan voine sanoa enää mitään muuta, kuin että ajat taitavat olla niin kovin ikävät, että porukka keksii vaikka mitä huomiota saadakseen - ja oikeastaan totta puhuen varmaan sitäkin enemmän tempun takana on ihmiskunnan suurin innoittaja, nimittäin aiemmin hiukan toisessa asiayhteydessä mainitsemani "Cash" - eli raha.

More bounce to the ounce

Pitkästä aikaa voisi keksiä jotakin hieman vanhempaa pelattavaa, ja täten päätinkin edetä takaisin juurilleni näissä asioissa. Sehän on tunnettu fakta, että ainoa asia mitä minä oikeasti teen päivät pitkät on "kusisessa kämpässä istuminen Rockstarin pelejä pelaten", ja luonnollisestihan kaikki muut aktiviteetit ovat vain teeskentelyä, joten päätin osoittaa tältä osin stereotypiat oikeiksi (jälleen kerran?):



Eli GTA: Vice City pärähti käyntiin. Tuota GTA III:akin hieman mietin, mutta se on kyllä periaatteessa vielä alkeellisempi kun VC, joten tämä oli sikäli ihan luonnollinen valinta. Siitä on aikaa varmaan about 2-3 vuotta, kun viimeksi pelasin tätä Vice Cityä, ja tunnetustihan "ainoastaan Rockstarin pelejä" pelaavana luuserina minun on pakko toisinaan päästä rypemään Luuseriudessani, ja silloin tietenkin pelaan GTA-pelejä, sillä olenhan GTA-luuseri henkeen ja vereen.

Money don't pay

Jees, tänään meni tuo Stalker lävitse. Minulla on ollut se kesken jo aika pitkään, enkä totta puhuen edes ollut kovinkaan kaukana lopusta siinä, mutta minkäs teet kun laiskuus iski ja kiinnostus hiipui muutama kuukausi sitten. Hyvä kuitenkin että nyt sain sen pelailtua lävitse.

Sain tämän ns. "Money Endingin", jossa pelaajahahmo esittää pelin lopussa toivomuksen "I want to be rich". Aluksi kaikki näyttää menevän hyvin, mutta pelin loppu kielii pikemminkin sellaisesta "ahneella on paskainen loppu"-tason Moralismista, joka kyllä itseäni vähän ihmetytti, vaikkakin se oli kieltämättä melko odotettuakin. Tuo peli oli kyllä kieltämättä ihan hyvä kaikin puolin, mitä nyt vaan lopua kohden se muuttui aika raskaaksi räiskinnäksi, johon väsyi äkkiä. Onneksi se kuitenkin pääsi loppumaan siinä vaiheessa kun räiskintä alkoi tylsistyttää.

Kieltämättä jäi vähän tyrmistynyt olo tuosta lopusta, kaikesta huolimatta. Vaikka se oli havaittavissakin, että kaikesta spontaanisuudestaan huolimatta asiat eivät tulisi sujumaan niin kuin ajateltiinkaan, niin oli se nyt kuitenkin melko paska juttu että tuolla tavalla sitä pelaajahahmoa huijattiin. Jätkä taisteli vuodattaen verta, hikeä ja varmaan kyyneleitäkin päästäkseen Tsernobylin ytimeen, mutta sitten siellä paikan päällä se paljon hehkutettu "Wish Granter" olikin tosiasiassa aika hitonmoinen huijari! Jos mä olisin tämän tiennyt, niin olisin ampunut sen paskaksi esim. jollain RPG:llä tai vastaavalla. Ja jos en olisi siihen pystynyt, niin varmaan olisi kuitenkin kannattanut yrittää.

Ronin

Olen kehittänyt uudenlaisen teorian onnellisuuteen ja Materialistisiin seikkoihin liittyen elämässäni. Tämä(kin) teoria periaatteessa perustuu siihen, että ihminen tarvitsee ja kaipaa lopulta elämäänsä jatkuvaa ja alati arvaamatonta muutosta. Ilman muutosta ei voi elää - tuli se sitten missä muodossa tahansa.

Ennen uskoin siihen, että kun säästää rahaa ja odottaa sen kasvua tarpeeksi hartaasti - välttäen samalla kaikenlaisia heräteostoksia sun muuta Impulssishoppailua, niin tämän perusteella tosiaankin kannattaa panostaa siihen Materialistiseen puoleen. Uskoin siis siihen, että säästämällään rahalla kuuluisi enimmäkseen hankkia kiinteää materiaa, eikä niinkään esim. hassata rahojaan lyhyisiin iloihin, kuten vaikkapa juhlimiseen sun muuhun. Uskoin, ja uskon edelleen enimmäkseen siihen, että kuluttamastaan rahasummasta tulisi jäädä edes jonkinlainen konkreettinen jälki muistoksi hataraa muistikuvaa lukuunottamatta.

Tällaisella säästäväisyydellä on kuitenkin varjopuolensa. Ainakin itselleni.

Kun sinulle jatkuvasti suuremman tai pienemmän aikavälin kuluttua alkaakin kertyä sitä "Konkreettista jälkeä" niukasta rahankäytöstäsi ja säästäväisyydestäsi, niin tämän jälkeen alatkin ymmärtämään että itseasiassa kaikki Materia ympärilläsi onkin juuri sitä mitä se pohjimmiltaan monille on; turhaa taakkaa, jonka hankkimisesta tulee lopulta vain älytön Noidankehä, joka kestää hautaan asti. Vaikka kuinka säästäväisesti ja "just the basics"-tasolla eläisikin, niin valitettavasti sitä tavaraa kuitenkin väistämättä kasaantuu. Sitä luulee hetken, että kun hankkii jotakin kovan pähkäilyn, niukkuuden tai säästämisen seurauksena, niin sitten kyseisen tavaran, esineen tai asian hankkimisesta olisi jotenkin onnellinen tai tyytyväinen. Minun elämässäni ainakin tällä hetkellä tuo onnellisuus kestää vain muutamia hetkiä, jonka jälkeen tuo tunne kääntyy minua vastaan osoittaen sormellaan ja kysyen - Miksi sinä nyt oikeastaan tuonkin menit ostamaan?

Haluan alkaa elämään sellaista elämää, jossa rahat haaskataan hetkellisiin huvituksiin. Niistä ei jää mitenkään konkreettisia todisteita seuraavalle päivälle tai aamulle. Tällä hetkellä moiset asiat tuovat minulle helpotusta, sillä moiset aktiviteetit tuovat minulle aivan toisenlaisia muistoja vastalahjanaan. Nuo muistot eivät tuijota minua kelmeästi takaisin jonkun kaapin pohjalta tai hyllyn päältä päivittäin syyllistäen minua jo pelkällä olemassaolollaan. Olen vakavasti alkanut uskomaan siihen, että ainoastaan sellaiset kokemukset jotka liittyvät rahan käyttöön tuhlailevassa mielessä ovat tällä hetkellä ns. "hyviä muistoja", sillä ne eivät tuo mukanaan mitään syyllistävää painolastia.

Tein tällaisia kokeita asiaan liittyen vuonna 2008. Voisi oikeastaan todeta, että pidin moisen Sosiaalisen kokeen tuloksista, ja niitin sen hedelmiä hymy kasvoillani. Kieltämättä kenties haluaisin palata moiseen aikaan, sillä se saa minut unohtamaan niin monta muutakin asiaa, jotka ovat toisaalta tällaisen Materialismipelon ohella ja sen takana piileviäkin.

Kuuntelin muuten tänään U2:n Albumin nimeltä Unforgettable Fire. Todella erinomainen kokemus tämäkin, ja se on muistaakseni julkaistu vuonna 1984. En voi suoraan sanottuna aina ymmärtää, että miksi tällaisetkin albumit unohdetaan kokonaan tällaisten yhtyeiden tuotannoista, ja War-albumin kaltaisia, varsin poliittisia tekeleitä hehkutetaan sitten maasta ääriin. Täytyy kuitenkin todeta, että sopivissa määrin politiikka musiikissa on erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen lisä, mutta totuus on myös se, että toisille bändeille ja ennen kaikkea niiden esikuville sopii paremmin tuo politiikkaan sekoittuminen kuin taas toisille. Minusta on puolestani aina tuntunut, että U2 on vain Bonon poliittisen Opportunismin jatke, jonka kautta hän koettaa jollain tapaa kanavoida pyrkimyksiään MTV:n ja musiikkimaailman kautta. On kuitenkin todettava, että vaikka kieltämättä Unforgettable Fire sisältää myös jossain määrin poliittisesti latautuneita kappaleita, niin on se kuitenkin kokonaisuutenaan vähemmän poliittisempi kuin tuo aikaisempi Albumi, War.

Itselläni on oikeastaan eräs toinenkin tähän asiaan liittyvä ristiretki meneillään. U2 oli kuulemma tokaissut '85, että se olisi yhtyeenä 1980-luvun merkittävin tuotos. Vaikka tuo varmaan meneekin monella lävitse kuin vettä vaan siis faktuaalisena informaationa, niin itse en todellakaan ole valmis olemaan väittämän kanssa samaa mieltä. Tietoni kuitenkin 1980-luvun Angloamerikkalaisesta populaarimusiikista on niin suppea, että vielä en voi mitenkään julkistaa omaa versiotani tapahtumista. Kenties muutaman vuoden päästä voin sitten vakavalla naamalla kertoa kaikille mahdollisille halukkaille, että mikä on 1980-luvun merkittävin yhtye omasta näkökannastani.

Voices

Näin eilen yöllä taas sellaisen klassisen "maailmanloppu"-unen. Liikennemerkit sulivat ydinaseen paineaallon aiheuttamasta kuumuudesta, talot paloivat kuin helvetintulessa - tuhkaa ja luurankoja kaikkialla.

Olen miettinyt jo pitkään sitä, mitä moiset unet voisivat tarkoittaa. Väittänen tänään, tässä ja nyt että suurin osa ihmisistä näkee tuollaisia unia juurikin tuollaisista aiheista joskus. Mielenkiintoista olisi oikeastaan saada tietää se, että minkälaisia eri selityksiä moisille unille voisi ollakaan. Ja tarkoitan nyt siis ihmissuhteellisia ja Psyykkisiä selityksiä, enkä niinkään mitään Terminaattorista pöllittyjä enneuniselityksiä maailmanlopulle. Vähän oikeastaan vieläkin kyseinen uni puistattaa minua, sillä siitä on pitkä aika kun viimeksi näin vastaavanlaisen, ja totta puhuen olen kehittänyt sellaisen teorian, että tuollaiset suhteellisen graafiset maailmanloppua käsittelevät painajaiset ovat itseasiassa elimistön alitajunnallisia varoituksia jostain vakavasta ja kuolettavasta sairaudesta, kuten esim. Kivessyövästä.

No jooh, siirrytään muihin aiheisiin.

Miami Vicen ensimmäinen kausi tuli tsiigailtua lävitse. Erinomainen sarja on kyllä kieltämättä kyseessä, ja mieleni tekisikin hypätä heti seuraavaan kauteen. Ongelmana onkin nyt lähinnä se, että en oikeastaan tiedä että haluaisinko hankkia juurikin tähän hätään lisää MV:n kausia. Ideanani on jo pitkään ollut DVD-kokoelmani pienentäminen, ja kieltämättä pelkästään tänä vuonna olen myynyt pois varmaan noin 60 elokuvaa, mutta vielä muutama pitäisi saada poistettua. Edelleenkin toisaalta tuntuu että kaikkea on liikaa. Vitun Materialismin taakka.

Sain kinuttua itselleni taas yhden vuoron tulevalle viikonlopulle. Tälle työnantajataholleni se nyt sitten sopi, joten viikon päästä on taas yksi kolmen päivän työputki. Sain tuon viime pätkän palkankin tässä muistaakseni parisen päivää sitten, ja kieltämättä ihan hyvä raha siitä kolmen päivän työstä tulikin. En tosin yhtään ihmettele, kun ne kaksi viimeisintä päivää menivät melkein kymmentuntisiksi ja epäilisin että ne muutamat viimeiset tunnit sitten kai laskettiin "ylitöiksi", tai jotain. Toivon mukaan tuosta työstä nyt kehittyisi sellainen kaksi viikonloppua kuussa kattava pätkähomma, tosin tällä kertaa täytyi kyllä suurinpiirtein anella että pääsi sinne töihin tulevaksi viikonlopuksi. Onneksi kuitenkin suhteet tuohon paikkaan nyt takasivat sen, että pääsin sinne puoliksi pyynnöllä.. ja puoliksi niillä suhteilla, arvioisin. Kuulemma kevätkaudella olisi kai mahdollista päästä ihan vakituiseksikin, mutta se nyt sitten tuo mukanaan muutamia reunaehtoja lähinnä niistä työajoista, joita minun pitää vielä vähän selvitellä. Eipä silti, kyseessähän on kuitenkin pohjimmiltaan ihan OK-tason homma, että sen puoleen en valita ainakaan työn määrää tai muutakaan. Kyllä siellä viihtyy.

Miami Heat

Tuli eilen tuossa hankittua onnellisesti uutta vastaavassa kunnossa oleva Miami Vicen ensimmäinen kausi boksina. Todella hyvä ostos, varsinkin niin halvalla. Tarkoituksena olisi vähän niin kuin hankkia sitten tuo toinenkin kausi, sillä minusta on tullut todellakin aikamoinen 80-luvun, tai tuttavallisemmin "Kasarin" ystävä. Nykyään musiikkikin on lähes ainoastaan 1980-lukua, niin kuin suurin osa seuraamistani televisiosarjoistakin. Pakko siis todeta, että mä elän selkeästi nyt oman elämäni 1980-lukua uudelleen.

No mutta, muutamat asiat ovat kyllä Miami Vicea katsoessa huvittaneet minua. Ensinnäkin tulee mieleen se todella Liberaali tapa, miten vähintään joka toinen sarjan henkilö polttaa tupakkaa tai sikareita suurinpiirtein ihan kaikkialla. Hauskimmat huomaamani paikat ovat olleet oikeustalolla ja ravintolassa. Noinhan asiat taisivat olla tosiaan 1980-luvulla, jolloin sisällä tupakoiminen ei ollut millään tavalla Moraalisesti tai Eettisesti rangaistavaa - mietinpä vain että ottiko moinen tapa oikeasti ketään yhtä pahasti päähän kuin ainakin nykyään.

Sitten toisekseen huomioitava asia ovat olleet Pastellipukujen älytön määrä ja erityisesti niiden värimaailma. Nämä ovat kyllä selkeästi sitä aidointa 1980-lukua, ja täytyykin miettiä että kuinka epämuodikkaita yleisen normin mukaisesti Sonny Crocketista ja Rico Tubbsista tulikaan sitten 1990-luvun puoliväliin ja loppuun mennessä? Käsittääkseni aivan 1990-luvun alkuvuosina pastellipuvut vielä jotenkin menettelivät Amerikkalaisissa sarjoissa, mutta mitä pitemmälle 1990-lukua mentiinkään, niin selkeästi pastellit puvun väreinä laskivat suosioltaan. Ja periaatteessa Matlockiahan ei lasketa, sillä vaikka se olikin 1980-luvun sarja, niin muistaakseni Matlockilla ei ollut pastellipukuja (vaikka ideana se olisikin kyllä kieltämättä jännä), vaan lähinnä harmaita virallisempia pukuja niitä oikeuskäsittelyn Byrokraattisia normistoja tehostamaan.

Mutta joo, täytyy kyllä sanoa että Miami Vice on edelleen kova sarja. Joka jaksossa 1980-luvun musiikkia, 1980-luvun aseita ja kiihtyvää rikosjännäriä. Tämä on kyllä kieltämättä erinomainen sarja, ja sopii katseltavaksi oikein hyvin nyt tähän alkutalven harmaaseen ja tummaan Atmosfääriin.

Lähtekää Miamiin!

Genesis - Misunderstanding (1980)

Olisi minulla kai ollut taas jonkinlaista asiaakin, mutta sitten taas toisaalta nyt on taas vaihteeksi sellainen olo, että ei tunnu oikeastaan miltään - sellainen "great, big numb feeling washes over me"-tason kokemus on siis meneillään. Siihen sopii hyvin nyt tämä Genesiksen kappale, joka jostain syystä soi tänään päässäni koko päivän kaupoilla käydessänikin. Ihmeellinen meininki ja siihen erittäin ihmeellisen hyvin sopiva Biisikin.

There must be some misunderstanding
There must be some kind of mistake
I waited in the rain for hours
And you were late

Now it's not like me to say the right thing
But you could've called to let me know
I checked your number twice, don't understand it
So I went home

Well I'd been waiting for this weekend
I thought that maybe we could see a show
Never dreamed I'd have this feeling
Oh but seeing you is believing
That's why I don't know why
You didn't show up that night

There must be some misunderstanding
There must be some kind of mistake
I was waiting in the rain for hours
And you were late

Since then I've been running around trying to find you
I went to the places that we always go
I rang your House but got no answer
Jumped in my car, I went round there
Still don't believe it
He was just leaving

There must be some misunderstanding
There must be some kind of mistake...

Drivin' me crazy

Tänään tuli kuunneltua tuo Eddie Moneyn vuodelta 1982 peräisin olevaa albumia nimeltään No Control. Käsittääkseni se oli miehen neljäs levy, ja nyt kun se on kuunneltu, niin täytyy sanoa että tässä on kyllä kieltämättä useampikin todella hyvä kappale samojen kansien sisässä. Ensinnäkin löytyy tuo Shakin', joka nyt on meiningiltään ja sanoituksiltaan kenties sitä parhainta 1980-lukua tunnelmaltaan. Kyseessä on todellakin todella ainutlaatuinen, aitoa 1980-luvun meininkiä sisältävä kappale. Sitten löytyy hiukan vakavempaa linjaa noudatteleva Passing by The Graveyard (a song for John B.) joka on kyllä varsin koskettava, vaikka (kappaleen) perusidea onkin melkolailla jo vuoteen 1982 mennessä aikalailla nähty muidenkin artistien julkaisuissa.

Sitten levyltä löytynee vielä Keep My Motor Runnin', joka omaa aika samanmoista linjaa niin lyriikoiltaan kuin yleiseltä menoltaan tuon Shakin'-kappaleen kanssa. Myös tällainen biisi kuin Take a Little Bit on varsin menevä, vaikka se muistuttaakin minua jollain oudolla tavalla Queenin biisistä Show Must Go On. Outo sattuma, vaikka lyriikatkaan eivät oikeastaan kerro edes samoista asioista ja teemoista.

Yleisesti ottaen siis sanoisin, että No Control on aikalailla mukiinmenevä albumi. Väitän sitä jopa hyväksi, ja sanoisin että tämän perusteella en edes halua kuulla niitä Eddie Moneyn ensimmäisiä, 1970-luvun lopun albumeita, vaan pitäydyn suoraan tässä 1980-luvun alkuvuosien albumitarjonnassa tämän viitoittamalla tiellä. Jostain kumman syystä elän nyt tämän albumin kuuntelemisen jälkeen myöskin siinä mielentilassa, että No Control voineekin olla itseasiassa melkoisen suotuisaa autoilumusiikkia, ja täten sen voisi joku ihminen hyvinkin sujauttaa autonsa CD-soittimeen, eikä yllättyä siitä minkälaisia värähtelyjä se saisi aikaan kojelaudan alapuolella ajonautintoon nähden.

No jooh, huomenna sitten Guano Apesin ensimmäinen albumi kuuntelussa.

Rules of Addiction

Less Than Zero ja Rules of Attraction tilattu tänään (alkuperäiskielellä, luonnollisesti). Pakko lukea vielä nuo, sen jälkeen en lue enää Easton Ellistä.. Ainakaan ennen Imperial Bedroomsia.

Bateman-vaikutus yleiseen mielipiteeseen

Hyi helvetti, tänään täysin randomisti ja yht'äkisti puheeksi tuli eräässä varsin odottamattomassa yhteydessä Patrick Bateman. Kyseinen tilanne oli siitä varsin absurdi, että se nyt oli eräs sellainen paikka jossa en aivan heti arvannutkaan joutuvani Amerikan Psykoon liittyvien kynnyskysymysten äärelle. Vaikka tavallaan minun olisikin pitänyt olla loukkaantunut siitä asiayhteydestä missä Bateman nousi esille, sekä sen ohella esitetyistä syytöksistä, niin kumma kyllä en tuntenut juurikaan syytöksille ominaista puolustusmekanismia ja sen aktivoitumista itsessäni tällä kertaa. Viimeksi tunsin sen aktivoituvan melkein puolitoista vuotta sitten. Kumma kyllä, tänään niin ei kuitenkaan käynyt.

Minua kuitenkin nyt pelottaa. Onkohan Patrick Bateman alkanut elämään jonkinlaista rinnakkaiseloa oman elämäni ohessa? Tasaisin väliajoin tuo _täysin fiktiivinen_ hahmo hyökkää jostain kulman takaa, ja jollain tavalla tekee itsensä nähdyksi tai koetuksi. Jotenkin pelottavaa, että samalla tavalla Bret Easton Ellis jutteli Batemanista tuossa Lunar Parkista. Taidan tosiaan olla sekoamassa.. Taikka sitten tämä fanitus alkaa menemään jo jokseenkin ylitse äyräiden. Noh, vielä tässä on seitsemän vuotta jäljellä siihen, kunnes voin sanoa että B.E.E. ei ole enää lempikirjailijani, sillä sitten en ole enää kaksikymppinen, jolloin ilmoitin kyseiseltä henkilöltä moisen pestin raukeavan. "The position of favorite author of my twenties"-titteli pysyy siis edelleen hänellä pitkän aikaa.

Hmm.. Sekin teos on muuten pian luettu loppuun - siis Lunar Park. Enää muutama sivu jäljellä, jonka jälkeen olen päättänyt joko lukea Rules of Attractionin taikka sitten pitää taukoa Easton Elliksen teoksista. En oikeastaan tiedä että kumpaan ratkaisuun kallistuisin enää. Toisaalta tekisi kyllä mieli lukea ainakin vielä heti perään Rules of Attraction, taikka sitten Less than Zero. Ainakaan Less than Zerossa ei olisi mitään Bateman-referenssejä.. Tai siis ne eivät olisi ainakaan yhtä vahvoja kuin Rules of Attractionissa.

No jooh, keksin muuten itselleni tekemistä tulevalle viikolle. Lähden ostamaan uudet lenkkarit.
Ja sitten vielä sen tosiasian tunnustaminen, että pian pitää nähdä tuo Wedding Singer. Näin sen muutamia vuosia sitten, ja pidin siitä yllätyksellisesti silloinkin, vaan nyt olisi jännää nähdä se uudestaan. Minusta siinä leffassa oli ehkä jännintä se, miten siinä yritettiin ympätä vuoteen 1985 suurinpiirtein koko 1980-luvun musiikki ja tapahtumat muoteineen ja kaikkineen. Kunnon sekasotku ja sillisalaatti, arvioisin.

Cash helps me? (Ei kuitenkaan Johnny Cäsh)

Yöllä tuli nähtyä melko mielenkiintoisia unia taas. Tällä kertaa kyseessä eivät olleet ilmeisesti Digiboksini innoittamat, sinisillä valoilla kuorrutetut sekomaratonit, vaan tällä kertaa jotenkin oli ilmiselvää, että olin Itä-Saksalainen pikkupoika Itä-Berliinissä.

Tilanne oli kuitenkin siitä erilainen, että läntiseen Berliiniin pääsi raitiovaunulla, joten lähdin sinne sitten. Ylitin suojatien, ja päädyin ilmeisesti jonkinlaiselle Länsi-Saksalaiselle huoltoasemalle, josta otin raaputusarvan. Raaputin arvan, joka muistutti lähinnä mustaksi maalattua luottokorttia, josta voitin joko 30 000 kruunua(?) tai 300 000 Kruunua, eli sitä Ruotsinkin tämänhetkistä rahaa. Tätä ei kuitenkaan mitenkään unessani selitetty, että miksi Länsi-Saksalaiselta huoltoasemalta voisi ostaa arpoja, joiden voitot maksettaisiin Ruotsin kruunuilla.

Noh, sitten uni jatkui:

Päädyin yhtäkkiä todella moderniin junaan, ja joku nainen kysyi minulta jotakin. Vastasin hänelle Englanniksi, vaikken kyllä muista aivan tarkalleen että mitä minä vastasin ja mitä koskien. Huomasin myös, että tämä sama nainen yritti varastaa minun luottokorttiarpani, jonka jälkeen riuhtaisin tuon arvan hänen kädestään pelon vallassa. Muistan myös ilmoittaneeni hänelle kohteliaasti sukupuolirooleja kunnioittaen, että "hey bitch, you're not taking my money" tai jotakin.

Tämän jälkeen heräsin.

Ei tartte sitten ihmetellä..

Tämän päivän on alkanut paskasti toistaiseksi ainakin yhestä syystä:

1) Youtubessa oli joku aivan tolkuttoman Melankolinen Rölli-biisi joltain hänen varhaisemmista joko 1990-luvun alussa tai 1980-luvulla julkaisulta albumeiltaan. Kyseisessä biisissä kantava idea oli Siilin ja Sirkusnorsun kohtalo, jotka molemmat päättivät tehdä itsemurhan jotta heillä olisi hyvä olla ja jotta he päätyisivät parempaan paikkaan elämässään. Muutenkin biisi on niin ikävä, surullinen ja Melankolinen, että tosiaan ihmetyttää että miksi Allu Tuppurainen on moista aikoinaan levyttänyt Röllin suulla - liekö hänellä ollut jonkinlainen henkilökohtainen "laskukausi" elämässään, vai?

Ensinnäkin itsekin pikkupoikana kuuntelin kaseteilta Rölliä. Olin silloin varmaan noin viiden tai kuuden vanha, ja nyt kun tarkemmin ajatteleekin asiaa, niin muistan tuon biisin. En pitänyt siitä lapsenakaan, mutta tosiaan vasta nyt aikuisena se sen todella kieroutunut ja Melankolinen sanoma iski minuun. Hyi helvetti! Mitä tässä oikein ajateltiinkaan, kun lapsille moisesta asiasta laulettiin? Siis kaikki kunnia Röllille ja Allu Tuppuraiselle, mutta sanotaanko näin, että en nyt pitäisi kyllä tätä asiaa mitenkään erityisen positiivisena laulun aiheena. Hyi jumalauta että tuo biisi laulettuna Röllin äänellä vieläkin kalvaa mieltäni aivan helvetisti. Vaikka ns. "uusia" lastenohjelmia usein haukutaankin, niin on se nyt minusta kuitenkin lopulta parempaa ylläpitää jotain tekopirteyttä ja yleistä "Hupailua", kuin tehdä moisesta varsin vakavasta aiheesta lapsia todella hämmentävää materiaalia. Minusta itsemurhaan päätyvät eläimet eivät todellakaan ole hyvä aihe lastenlauluille, ja tosiaan ihmetyttää että mikä moisen biisin takana piillyt idea olikaan. Voisi kai todeta tässä vaiheessa että "call me old fashioned", mutta viimeinen asia jota haluaisin lapsilleni soitettavan, olisi heidät henkisesti sekaannustilaan saattava eläinten itsemurhista kertova masennus- ja angstailubiisi puettuna täysin pikkulapsille ymmärtämättömään muotoon ja sanomaan.

En siis myös todellakaan sano, ettäkö ennen olisivat asiat olleet paremmin näiden juttujen osalta. Tuntuu pikemminkin, että kenties joitakin asioita olisi viihteenkin osalta kannattanut jättää tekemättä, vaikka yleisesti olenkin aina sitä mieltä että lähes kaikki viihde oli parempaa ennen kuin nykyään. Nyt kuitenkin tosiaan tuntuu siltä, että perustavanlaatuisia virheitä on tehty moisen julkistamisessa. Ja oikeastaan tilanteen tekee vieläkin ikävämmäksi se, että kyseistä biisiä ei varmaan monikaan sen kohdeyleisöstä edes ymmärrä samaan tapaan kuin sitten kenties ehkä vähän vanhempana. Totean kuitenkin, että kyseinen shitti on aivan helvetin ahdistavaa ja ennen kaikkea äärimmäisen epäilyttävää musaa pienille lapsille kuunneltavaksi. Kenties tuo Röllin kappale onkin se perimmäisin syy siihen, että miksi minäkin olen tällainen todella outo Jeppu - tai siis pikemminkin kasvanut sellaiseksi. Syytän ainakin tätä Röllin biisiä alasajostani 5 %:n osalta.

Todella otollista taas, että tätä tällaista settiä löytyy sopivasti nyt syksyllä 2009. Juuri taas vittu syksellä, perkele! Kesä meni oikein hyvin, niin meni alkukevätkin sun muut ajat - mutta perkeleissöni kun iskee se syksy ja talvi, niin eiköhän tämä paska ala jostain virtaamaan alas tietoisuuteeni. Todella tyypillisttä!

Ai joo..

Ja tässä tämä biisi, jos haluatte kuunnella:

Patrick Batemanin synnit

Eilen illalla netti omituisesti katkesi moneksi tunniksi. En tiedä että johtuiko se kenties säästä vai mistä, mutta ilmeisesti aamuyöstä se oli sitten vasta palaillut takaisin. Ikävämpi juttu, varsinkin kun viime päivinä näitä häiriöitä yhteyksissä on ollut oikeastaan paljonkin.

Noh kuitenkin, luin tuota Bret Easton Elliksen Lunar Parkia taas illalla. Eräs asia mikä oikeastaan on tuon kirjan tiimoilta jo pitkään minua askarruttanut, niin ovat olleet tuon Amerikan Psyko-teoksen päähenkilön, eli Patrick Batemanin tekemien rikosten todenperäisyys. Vaikka tuossa alkuperäisteoksessa ei oikeastaan anneta kuin hienovaraisia vihjeitä siitä, että kaikki se mitä Bateman teki onkin saattanut olla puhtaasti hänen fantasioimaansa todellisuutta, niin sitten taas välillä on törmännyt väitteisiin joiden mukaan hän olisi tehnyt ne kaikki murhat sun muut ikävät teot. Tätä on oikeastaan melko vaikeaa todentaa, vaan niin kirja kuin moni muukin asia jättää sen päätöksen lukijalle.

Muistan kuitenkin lukeneeni tällaisen "toisen käden tiedon kautta" vähän aikaa sitten, että itse Easton Ellis olisi kommentoinut Batemanin tehneen kaikki nuo rikokset, vaikkakin nyt Lunar Parkissa hän sanoo ettei Bateman tehnyt niitä, vaan pikemminkin kuvitteli tekevänsä niitä ja fantasioi niiden tekemisistä. On siis vaikeaa oikeastaan päättää näillä tiedoilla, että mikä on totuudenmukaisempaa ja mikä taas ei. Itse näkisin kuitenkin, että Bateman ei tehnyt noista rikoksistaan kuin ehkä murto-osan, jos kenties sitäkään. Kuten kirjassa muidenkin henkilöhahmojen käytöksestä ja puheista ilmenee, niin kenties Bateman ei hahmona edes kykenisi moisiin juttuihin, vaan onkin pääasiallisesti vain päänsä sisällä moisista teoista fantasioiva "jokseenkin vinksahtanut" tyyppi. Olen kuitenkin lukenut sellaisenkin koulukunnan juttuja, joiden mukaan Bateman olisi tehnyt suurimman osan niistä teoista mitä hän teki, ja ainoa syy miksi hän ei jäänyt kiinni teoistaan oli se että teoksen maailmassa kaikki ihmiset ja ympäröivät todellisuus oli niin itsekeskeistä ja omahyväistä, että kukaan ei oikeastaan kerennyt tai halunnut pysähtyä miettimään että mihin ne kaikki Batemanin tappamat ihmiset oikeastaan katosivatkaan.

Hmm.. Tässä samalla tätä postausta kirjoitellessani luin erään jutun tuota Amerikan Psykon leffaversion kommentointia ajatellen. Siinäkin tosiaan ilmenee, että aluksi Easton Ellis myönsi että Batemanin oli täytynyt tappaa ainakin osa siitä kuvailemastaan porukasta, sillä muuten koko teoksen sanoma ja proverbiaalinen "pointti" olisi ollut hukassa. Sitten taas Lunar Parkissa, kuten totesinkin, Easton Ellis puolestaan väittää kivenkovaa ettei Patrick Bateman koskaan tehnyt niitä murhia, vaan fantasioi niistä päässään. Hän kuitenkin on todennut, että kirjateoksessakin olisi tarkoitus jättää nämä asiat puhtaasti lukijan itsensä päätettäväksi, eli periaatteessa näin hienovaraisesti ilmaistuna niin "saatujen todisteiden valossa lukijan on itse oman päättelykykynsä ja arvomaailmansa pohjalta ajauduttava siihen päätökseen Batemanista, kuin hän katsoo todenmukaisimmaksi".

Mikäkö on muuten oma päätökseni tästä asiasta? Itse uskon, että Bateman ei tappanut montaakaan niistä henkilöistä, joita hän väitti tappaneensa. Niin monet asiat varsinkin kirjateoksen lopussa lyövät kitkaa tätä hänen raadollista kerrontaansa vastaan, jonka perusteella on tosiaan syytä epäillä ettei hän tappanut montaakaan niistä ihmisistä joita hän väitti tappaneensa. Hänen kollegansa Paul Allenin osalta olen kuitenkin hiukan eri mieltä, sillä olen vakaasti sitä mieltä, että hänet Bateman saattoi hyvin tappaakin - vaikka toisaalta sitten taas välttämättä ei. Tämä sama problematiikka nousee esiin myös elokuvaversiossa vähintään yhtä epäselvän häilyvästi kuin alkuperäisteoksessakin.

Minusta kuitenkin Amerikan Psyko on siitä oivallinen teos, että lopulta se ei anna tarpeeksi todisteita tai osoittimia minkään teorian lopulliseksi vahvistamiseksi. Voi olla että Bateman ei tappanut niitä ihmisiä ollenkaan - siihen löytyy todisteita niin asiasta uskoville - mutta löytyy myös todisteita siitä että Bateman tappoi ainakin osan, ellei jopa kaikki. Amerikan Psyko on juurikin siitä niin kovin paljon keskustelua herättävä teos, sillä kaikilla on varmasti kirjan lukemisen jälkeen mielipide siitä, että tekikö Bateman niitä rikoksiaan vai ei. Luonnollisesti eri luonteiset ihmiset uskovat erilaisiin teorioihin ja todisteisiin Batemanin syyttömyydestä tai syyllisyydestä, joka tosiaan tekee Amerikan Psykosta todella jännittävän ja monitasoisen teoksen. Hauskimpia lukukokemuksia minusta ehkä juuri ovatkin sellaiset, jotka puhuttavat ja herättävät keskustelua lukukokemuksen jälkeen - ja ennen kaikkea parhaita ovat sellaiset teokset, jotka herättävät raa'asti jakautuvia mielipiteitä. Täten koen siis kyseisten teosten olevan tarpeellisia nykypäivänä varsinkin länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa tuntuu vahvasti olevan vallalla tietty trendi väkivallan arkipäiväistymisessä Median puolella, kuin myös tietyn "hälläväliä"-asenteen lisääntyminen yhteiskunnassakin. Mielestäni juuri näitä asioita periaatteessa Amerikan Psyko käsittelee, ja kuten aiemminkin todettu, niin ne ovat juuri niitä asioita jotka tekevät tästä teoksesta kaikessa brutaaliudessaan ja tulkinnanvaraisuudessaan niin tarpeellisen ja erinomaisen yhtä aikaa.

Big Brotherista

Tuntui taas vaihteeksi siltä, että voisi ilmaista hiukan mielipiteitään tästä Big Brother-ohjelmaformaatista, josta tulee aina jollain tasolla lyhyitä puheenaiheita Suomessakin nykyään.

Aikanaan kun muistaakseni Mtv3 näytti tuon ihan ensimmäisen Brittien Big Brotherin, niin katselin sen lävitse ihan puhtaasta mielenkiinnosta sen takia, että se oli jotakin uutta konseptiltaan ja ennen kaikkea ainakin minulle uusi ohjelmaformaatti. Kyseisen ohjelman tarkoitushan, niin kuin "viihde-ohjelmien" yleensäkin, on epäilemättä viihdyttää katsojiaan jollain tapaa johonkin tunteeseen tai kenties moraalis-eettisiin pulmatilanteisiin vedoten. Juuri näihin asioihin keskittyneeksi koin tuon ensimmäisen BB:n, ja myönnänkin aivan suoraan että juuri ne jutut siitä tekivät mielenkiintoisen.

Tämän jälkeen en ole enää BB:tä katsonutkaan. Tunsin hyvin äkkiä seuraavia kausia katsoessani, että oma mittani oli täyttynyt jo ensimmäisen Brittien BB:n katselukokemuksen jälkeen. En nähnyt henkilökohtaisesti sen tarjoamassa viihdykkeessä mitään sellaista, mitä ei olisi näkynyt jo aikaisemmissakin kausissa. Ainoa asia mikä BB:ssä kenties vaihtui kaudesta toiseen, olivat tietenkin talon vieraat - tai siis "asukkaat" - mutta muuten hommahan pyöri aikalailla samojen settien ympärillä kausista toiseen.

Pääsemme nyt siis siihen pääaiheeseeni: pidänkö BB:tä paskana viihteenä? Tulisiko BB:tä pitää huonona ja kenties paskana, tai "epärealistisena" viihteenä samoissa määrin kun useimmat pitävät esim. Salattuja Eläimiä? Minun mielestäni BB on sopivaa viihdettä sen kohderyhmälle - eli siis sellaisille persoonille, jotka haluavat nähdä nuorten (tai vähän vanhempienkin) ihmisten sekoilevan telkkarissa tehden oikeastaan aika paljonkin samaa kuin he tekisivät omalla vapaa-ajallaankin. Salatut Elämät taas ovat samallalailla myöskin hyväksyttävää viihdettä sellaiselle porukalle, joita kiinnostaa ilmeisen lapselliset ja yksinkertaiset perhesuhteita ja parisuhteita ruotivat sarjat - eli siis ns. "Saippuaoopperat". Ja lopulta nyt kun ajattelee asiaa, niin kenties Salattujenkin Elämien juonikuviot ovat kenties joillekin ihmisille aivan todellisentuntuisia ja tuttuja omia elämänkokemuksia ajatellen - voin ainakin omalta osaltani vahvistaa asiaa.

Minun mielestäni BB:tä ei tulisi siis välttämättä pitää mitenkään huonona Reality-sarjana, vaan pikemminkin se tulisi nähdä juurikin sellaisena kohderyhmälleen suotuisana ohjelmaformaattina, mikä se onkin. Ei kyseisestä sarjasta tule kuitenkaan pitämään kukaan muu kuin sellainen, jota kiinnostaa pieneen keinotekoiseen taloon suljettujen nuorten sekoilijoiden elämä ja sen takana tapahtuva ihmissuhdetoiminta. Tämä tällainenkin on kuitenkin viihdettä sanan varsinaisessa hengessä ihmisille, joten tulisiko sitä nyt sitten sisältönsä puolesta tuomita? Ihmisiä kuitenkin lopulta viihdyttävät niin kovin monet eri asiat, että esimerkiksi Big Brotherin väittäminen jotenkin paskaksi ohjelmaksi sisältönsä puolesta on vähintäänkin absurdia. Se on kieltämättä monien mielestä pinnallista viihdettä, mutta kenties se ohjelman pinnallisuuskin on vain eräänlainen heijaste ajastamme, yhteiskunnastamme ja sen ilmiöistä - tällä hetkellä ihmisiä kiinnostaa katsoa telkkareistaan moista menoa, ja kenties 20 vuotta sitten asiat eivät olleet aivan näin. Ajat kuitenkin menevät viihdetrendeineenkin eteenpäin, että siinä mielessä emme kai voi mitenkään olettaa että aina ja iänkaikkisesti viihdemarkkinoilla tulisi vallita samat trendinormit kuin vaikkapa vuonna 1974.

Eli juu, BB:tä ei tulisi mielestäni tuomita aivan suoralta kädeltä pinnalliseksi paskaksi. Vaikka se sitä kieltämättä voikin monen ihmisen mielestä olla, niin siitäkin huolimatta se on suosittu ohjelmaformaatti. Mitä tämä kertoo? Se kertoo siitä, että tuolla jossain telkkariruutujen ääressä on päivästä toiseen BB:n viihteelle erittäin positiivisesti suhtautuva joukko. Ja vaikka tämä suuri joukko saisikin periaatteessa viihteensä ulos siitä, että he katsovat illasta toiseen BB:n meininkiä ja jollain tavalla aktivoituvat keskustelemaan, arvostelemaan tai jopa vähän osallistumaankin ohjelmaan poistoäänestyksien muodossa, niin sehän on vain positiivista kehitystä. Nykypäivän sana näyttää muutenkin olevan osallistuva viihde, joten tällaista kehitystä ei tosiaankaan voi välttämättä pitää huonona, sillä lopulta se että katsoja saadaan osallistumaan siihen viihteeseenkin on a) hyvää Bisnestä b) uusi, ja näennäisen onnistunut tapa saada katsojia viihdytettyä.

When Babylon come around..

Tänään ei ollutkaan illalla niin kylmä käydä lenkillä kuin edellisenä iltana. Vähän oli kyllä jokseenkin sateinen keli, mutta minkäs teet.

Eilen sain tietää, että molemmat serkkuni ovat Facebookissa. Tämähän nyt ei tietenkään tule yllätyksenä, sillä siellä nyt on kai suurinpiirtein kaikki tyypit jotka tunnen/tiedän tai olen tuntenut, muutenkin. Myös se jo todella äkkiä kulunut fraasi "ootko Facebookissa?" ihan oikeasti vituttaa jo, mutta minkäs teet kun Facebook on Suomessa vähintään se uusi IRC-Galleria. Samapa se tietysti on että onko Facebookissa vaiko eikö, mutta itse en halua sinne mennä enkä siellä olekaan. Ja eipä serkkujenikaan naamat siellä olleet mitenkään erityisen suuri yllätys, todellakaan.

Eräs juttu jota olen ruvennut nykyään tekemään ihan tahallani, on ollut se että jos olen tavannut jonkun sellaisen tyypin jonka nimen olen jopa kyennyt muistamaan viittä minuuttia pitempää, niin olen katsonut että löytyykö häntä Facebookista. Voin todeta tämän sosiaalisen kokeen perusteella, että suurinpiirtein 8/10 ihmisestä on löytynyt Facebookista, joka sinällään on aika yllättävää.

Mutta.

Mua ei ole taas viimeiseen kahteenkymmeneenneljään tuntiin huvittanut mikään. Yritin lukea vähän Lunar Parkia ja siivoilla, jonka jälkeen Stalkerin peluuta yritettyäni niin makasin suurinpiirtein koko loppupäivän lattialla. Voi voi kun on taas niin paska olo ja ulkona on kylmä. Syksykin vaivaa.

Ei hevillä jaksaisi enää pelata vähään aikaan mitään tuon Bloodlinesin jälkeen. Jotenkin nyt syksyn tuoma fiilis on sellainen, että uusia tai kekseneräisiäkään pelejä ei jaksaisi enää pelailla puhtaasti sen takia KUN EI VAAN JAKSA, YOU HEAR!? Oikeastaan pitäisi myydä pois kaikki ne pelit, jotka tietää olevan niitä yhden läpipeluun ihmeitä. Tiedän myös yhden ns. "Mestan" jonne ne pelit viemällä saa vastalahjaksi harvinaisesti aitoa käteistä, joka olisi kyllä itselleni erittäin hyvä juttu. Cold, hard cash.. It helps me.

Päällimmäisenä vaivatun pääkoppani sisällä huutaen ulospääsyä on edelleen vain se eräs ja yksi perimmäisin ajatus: Olisipa taas kesä.

Summer, where the fuck are you?

Spiral Base

Joo-o, nyt on ainakin minulle virallisesti talvi tullut vaikka lunta ei ole ainakaan vielä maassa. Hemmetin kylmät yöt ja lenkille joutuu pistämään päälle pipon ja käsineet. Nyt on kyllä kylmä - ainakin öisin!

Hohhoijaa, mitähän sitä jaksaisi pitää kuukauden parhaimpana päivänä? Vissiin tilipäivää, koska silloin nyt ainakin ropsahtaa tilille pieni summa kovaa valuuttaa. Yritin myös tänään käyttää Google Analyticsia, mutta melko turhaan. En saanut sieltä mitään järkevää ulos, enkä sen puoleen saanut selville kuin sen, että viime kuun puolessa välissä tätä sivua oli lukenut epätavallisen pitkään joku Brasilialainen. Sen kummemmin koko sivustosta en saanut mitään järkevää ulos taaskaan. Melko perseestä, mutta niinhän se on tämä Blogikin, toisaalta.

Njaah.. Nyt onkin lauantai-aamu. Meni eilen illalla aivan hemmetin pitkään. Mä olen taas päätynyt näiden tietokonepelien orjaksi, sillä tuli pyöritettyä lävitse tuo Vampire The Masquerade: Bloodlines eilen. Vaikka aika kova Hypetys olikin käynnissä siitä parisen päivää sitten, niin nyt kun se on vihdoin pelattu lävitse, niin täytyy kyllä myöntää että tuo loppu taas latisti tunnelmaa aikalailla. Myös sekin on perin harmillista, että tuossa pelissä se keskeneräisyys näkyy aivan liikaa, vaikka se Troikan julkaisema virallinen 1.2. pätsikin korjasi jo paljon ongelmia siitä. Myöskin se oli positiivinen asia, että se ns. "Society of Leopold"-bugi ei iskenytkään, vaikka siitä kovasti varoiteltiin. Kieltämättä olikin hyvä että se virallinen pätsi sen korjasi, sillä kyseisestä bugista ylitsepääseminen olisi ollut hyvinkin monimutkaista, vaikkakin toteutettavissa.

Kyllä mä nyt ymmärrän että miksi tuollekin pelille annettiin niin huonot pisteet, lopulta. Sen juoni on jälleen Fallout-tiimilta aivan tajunnanräjäyttävää tasoa, mutta sitten itse pelin toteutus ja bugisuus syövät siltä kunnioitusta. Oikeastaan täytyy olla aika paljon samaa mieltä näiden arvostelujen kanssa, jotka antavat sille kahdeksan pistettä tai hiukan enemmän. Ei tuosta nyt kyllä ole ihan ysin peliksi, vaikka eri pätseillä sun muilla tuon saa kyllä melko hyvään kuntoon muutenkin.

Hemmettiläinen kun mä rupesin taas jauhamaan kaikista vitun PIU-PIU VIDEOGEIMSSEISTÄ! VOI SUATANA. Mutta, todellisuudessa fakta on kai se että mua ei huvita puhua mistään muusta juuri nyt. Ei mua kiinnosta paljastaa syvimpiä murheenaiheitani, salaisia toiveitani, vitutuksenaiheita tai mitään muitakaan.. Koska mä en nyt vaan jaksa, silleen hei. Nyt mua muuten nuguttaa aika kauheesti.

Mää meen nykkymään.

Punaista Lokakuuta

Lokakuun ensimmäinen sitten meneillään. Onpahan tämäkin melko mitäänsanomaton vuosi sitten muutaman kuukauden päästä ohitse. Erittäin hyvä juttu, että vihdoinkin vuoden 2009 valta elämässäni alkaa rakoilla. Tosin nyt alkaa olemaan helvetin kylmä.

Tilasin tuossa viime viikolla itselleni yhden numeron tätä Pelit-lehteä. Viimeksi olen tainnut lukea sitä joskus viisi tai kuusi vuotta sitten. Ainakin pintapuolisesti se on melkoisen samanlaista tekstiltään, mutta sanotaanko näin että edelleen tuntuu siltä että se on useita asteita kaupallisempaan suuntaan edennyt julkaisu, kun mitä muistan sen vielä olleen 1990-luvulla, jolloin luin sitä paljon. Minusta kun edelleen tuntuu senkin lehden osalta nimittäin sellaiselta, että ne kaikkein kärkevimmät mielipiteet jäävät esittämättä - puhumattakaan siitä että monikaan ei varmaan uskaltaisi arvostella muutamia ihan oikeasti paskoja pelejä paskoiksi peleiksi siinä. Minusta Pelit-lehdessäkin olisi aika ruveta sanomaan ruma sana niin kuin se on, mutta minkäs teet kun nykyajan henki on tällainen.

Noh, nytpä sitten vielä yhteen lyhyeen Hypetykseen:

Jos teillä on suhteellisen moderni PC, ja olette kiinnostuneet tasokkaista roolipeleistä Falloutin ensimmäisten osien hengessä, niin hankkikaa jo äkkiä Vampire: The Masquerade: Bloodlines! Hankkikaa se välittömästi! Mutta muistakaa pätsätä sitä oikein olan takaa! Muussa tapauksessa se voi saada aikaiseksi ikäviä yllätyksiä! Mutta siitäkin huolimatta tämä peli on puhdasta kultaa! Vautsi vau ja VOE HELEVETTILÄINEN!

Eli jos porukkaa kiinnostaa tuo peli, niin lukekaa toki artikkeleita siitä vaikkapa Wikistä. Kyseessä on kuitenkin Horror-painotteinen RPG muistaakseni vuodelta 2004, ja sen kehittänyt Troika Games meni jo aikoja sitten konkkaan. Troika oli kuitenkin siitä hauska pulju, että siellä oli muutamia Fallout-pelisarjan tekijöitä palkkalistoilla - ja nämä kaverit olivat vissiin hommissa tämän Bloodlinesinkin kanssa. Joka tapauksessa, kyseessä on aivan helvetin&ainutlaatuinen peli, mutta varsin Buginen sellainen.

Ei tosiaankaan kannata edes aloittaa kyseistä peliä ilman sen päivitystä. Kannattaa etsiä siihen tosiaan kaikki pätsit ja päivityksen sun muut korjaukset, ja tämän jälkeen myös tehdä oma mappi vaikkapa koneelle sen tallennustiedostoja varten. Itselleni nimittäin kävi niin, että about puolisentoista kuukautta sitten aloitin kyseisen pelin, ja tutoriaali-osion jälkeen tallennukset omituisesti hävisivät. Kieltämättä vitutti, mutta nyt aloitin pelin pelaamisen uudestaan kopioiden aina tallennustiedostot sen jälkeen pelin omasta kansiosta koneen kiintolevyille. Täten savet eivät katoa - ainakaan helpolla.

MUTTA hyvä ihmiset, tämä peli on kyllä suorastaan puhdasta kultaa. Harmi että se julkaistiin niin keskeneräisenä ja Bugisena, mutta siitäkin huolimatta se on kyllä näiden jälkeenpäin julkaistujen parannusten avulla erittäin nautittava ja pelattava kokemus. Mä en suoraan sanoen ole vuosiin ollut yhtä innoissani jostain RPG-pelistä näin paljon! Mikään ei ole tuntunut näin erinomaiselta peliltä vuosiin - Mikään ei ole saanut viisaria värähtämään enää vuosiin sitten Fallouttien. Mähän olen ollut roolipeli-impotentti, HOHOHHOHOHO!

No joka tapauksessa.. Pelatkaapa tätä jos kiinnostaa aiheena. Totta kai siinä on kyllä muutamia varsin lapsenkengissä olevia kehittämättömiä ominaisuuksia, mutta edelleen se on kyllä kieltämättä todella raikas tuulahdus monen täysin pystyynkuolleen RPG-genren osien näkemisen jälkeen. Tässä pelissä onkin kenties tosiaan parasta se taustamaailma sekä Dialogi, jotka yhdessä luovat kyllä kaikesta pikkuvikaisesta meiningistä pelaamisen arvoisen.

Tosi jännää ja verisen hyytävää, niin!

Mie mänen muutes nyt nukkumaan.