Don't forget to be awesome

Tänään minulla oli heti herätessäni aivan todella outo fiilis. Melkein tuntui siltä kun olisi tehnyt mieli vain nousta sängystä ja tehdä kaikki se mitä olen tähänkin asti tehnyt, niin täysin päinvastaisesti. Mitä jos olisi vaan kerrankin täysin omaa luontoaan vastoin käyttäytyvä tyyppi? Moinen Sosiaalinen koe kiehtoo minua, vaikka epäilenkin todella että minusta ei välttämättä olisi sen toteuttamiseen. Syy miksi en toteuttaisi sitä, olisi vähintäänkin kai se, että jossain vaiheessa "seuraavana päivänä" luultavimminkin potisin ääretöntä Moraalista Krapulaa teoistani, ja tämän jälkeen pieni irtiotto Sosiaalisen kokeen muodossa kostautuisi pitkäänkin jatkuvana morkkiksena teoistaan. Myönnän olevani melko kaavoihini kangistunut, varovainen ja ylianalysoiva tyyppi.. Varsinkin nykyään, sekä myös viimeaikaisten tapahtumien johdosta.

Haluaisin olla oikeasti kovinkin Impulsiivinen ihminen - tai sanotaanko näin että haluaisin olla enemmän Impulsiivisempi kuin yleensä olen. Haluaisin edes vähän aikaa käyttäytyä luontoani vastaan - eli tehdä tällaisen tavallisuudesta poikkeavan kokeen - ja tämän jälkeen joko ihailla tai vihata sen lopputulosta.

Etsin jatkuvasti nykyään ulospääsyä. Tuntuu todellakin siltä, että olen jatkuvasti samojen asioiden tai ilmiöiden ympäröimä. Samat tyypit yrittävät samoja asioita - samat naamat kiertävät kehää elämässäni. "What goes around, comes around"-tematiikka alkaa pikkuhiljaa tekemään minua moisesta karusellista ulospääsyä etsivää.

Päällimmäisin tunne on vain koko ajan lähinnä "mä olen nähnyt tuon jätkän, tuon likan, tuon tyypin.. JOSSAKIN"

Maanantai-aamuna..

No, siinäpä sekin kolmen päivän työviikonloppu taas meni. Ihan positiiviset fiilikset jäi.

Toivon mukaan minut palkataan uudelleenkin vielä, ja ainakin eilisen päivän jälkeen fiilis oli sellainen että saatetaanpa minut palkatakin uudelleen. Toivon mukaan tästä tulee siis epäsäännöllisen säännöllistä settiä.

Eilen taisi työpäivä olla about 8 tuntia, jonka jälkeen en jaksanut enää sen kummemmin koneella hilluakaan. Viis Mesetyksistä sun muista - I went sleeping. Ja hyvinpä tulikin nukuttua, vaikka näinkin unia jostain epämääräisistä sinisistä valoista sekä heräilin ainakin kahteen kertaan. Tuntuu, että ne unet olivat vähintäänkin

Mietin tässä semmoista settiä, että voisi alkaa taas pitämään jonkinlaista taukoa kahvin ja teen juonnista. Vaihtaisi vähäksi aikaa vihreään teehen, mutta nimenomaan laadukkaaseen vihreään teehen. Se Lidlin vihertee jota olen juonut on kieltämättä halpaa, mutta maistuu vessapaperille. En ole oikeastaan ihan varma siitä, että maistuvatko kaikki vihreät teet vessapaperille, mutta uhkaan väittää että toiset kai maistuvat enemmän vessapaperille kuin toiset. Minulla pitäisi olla yksi paketti jotain Liptonin vihreää teetä tuolla jossain - voisi sitä heittää huiviin vaikka viikon tai parin ajan. Eipä silti, kyllähän se kahvikin on ihan yhtä hyvää juotavaa, joskus toisinaan jopa parempaakin.

Ulkona on myös aika huono ilma. Sataa taas. Eilenkin satoi iltapäivästä. Voisi kai tämänkin päivän pyhittää suurinpiirtein lukemiselle, sillä esim. tuo Lunar Park onkin odotettua runsaampi lukukokemus sivujensa määrän osalta. Tilasin tuossa perjantaina vielä yhden 100% ilmaisen kirjan sieltä samasta paikasta, tosin tällä kertaa otin vain sellaisen kirjan mikä tuntui nimeltään houkuttelevimmalta, vaikka sisältö voikin monella tapaa yllättää negatiivisesti. Harmi kun siellä ei oikein ollut mitään sellaista teosta, jonka olisin osannut arvioida tekijänsä perusteella ns. "hyväksi kirjaksi". Olisi ollut lisää Bret Easton Ellisiä, niin sittenpä mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan.

Noh jouh, voisipa mennä lukemaan vähäksi aikaa. Sitten lenkille ja muihin hommiin.

12 shots on the rocks

Jooh, menipä melkein kymmentuntiseksi eilinen päivä. Alankin ymmärtää, että miksi minut palkattiin sillä nimikkeellä siihen hommaan. Noh, sehän on toisaalta vaan hyvä juttu, sillä viikonloput ovat muutenkin erityisen puuduttavia täälläpäin. Parempi tehdä silloin töitä, saapahan ainakin rahaa ja muuta ajateltavaa.

Eilinen oli tosiaankin huomattavasti fyysisempi päivä, vaikka ensimmäisenä päivänä kuvittelinkin että homma tulisi olemaan pikku kiertelyitä ympäriinsä sekä enimmäkseen istumista porukan liikkeitä monitoreista vahtien ja kulkulupia/avainkortteja jakaen. Tänään porukkaa oli todellakin jostain syystä paljon liikkeellä, ja jostain syystä meitä oli paikalla vain kolme. Jotenkin tuntui että tuo määrä porukkaa sen "tapahtuman" lomassa oli aivan helvetin vähän. Ihme juttu, että porukkaa ei palkata lisää, vaikka melko minimaalisella palkalla voisi saada suhteellisen nuortakin sakkia tuonne tekemään tuota hommaa.

Tänään pääsee onneksi aloittamaan vuoronsa tuossa joskus kahdeksan aikoihin. Eilen piti olla jo seitsemältä paikalla. Toivon mukaan palkkaisivat minut tuonne vielä uudestaan, ja käsittääkseni tuolla työpaikalla on vähän sellainen henki että "kyllä kai me sulle ekana soitetaan kun kerran ei aivan heti ketään toista samaan hommaan suoralta kädeltä tiedetä". Toivottavasti olen siis saanut oikeanlaisen kuvan asioista, vaikka eipähän se nyt sillain' haittaa vaikkeivat viikonloppumieheksi ottaisikaan.

First day on the job -

No jooh, nytpä on sitten ensimmäinenkin työpäivä tällä kertaa tuon puljun palveluksessa selvä. Kieltämättä hommahan ei suinkaan ollut aivan sitä mitä odotin, vaan sanoisin tämän asian kuitenkin nyt ihan positiivisella tavalla. Se on siis ihan OK-hommaa, paitsi että tietysti väliaikaiseksi tämän kyllä haluankin tehtäväkseni. Ei moisesta voi tehdä kai uraa ilman vähintään henkisiä verinaarmuja.

Ja missäkö olen töissä? No en minä sitä teille kerro (ellette jo tiedä). Homma ei kuitenkaan ole kaupan kassaan liittyvää, puhelinmyyntiä tai muutakaan sellaista. En myöskään välitä huumeita tai riko työlläni lakia. Enkä muuten myy persettäkään. En ole siis miespuolinen prostituoitukaan, vaikka monet varmasti olisivat moisesta uutisesta haltioissaan. Ei tämä työ ole mitenkään mielestäni hävettävä, vaan pikemminkin pidän sitä aikamoisena "helppoa rahaa"-tason hommana. Se on kuitenkin eräänlaista sisäisen järjestyksen pitämistä eräässä kohteessa, sekä asiakaspalvelutyötä. Näin ensimmäisenä päivänä oli kuitenkin enemmän tätä asiakaspalvelua, ja kenties tilanteen niin vaatiessa tätä "järjestyksenvalvontaa" ja esim. tavaroiden siirtelemistä paikasta toiseen tulee sitten olemaan enemmänkin.. Kenties. Saapa nähdä.

Saapa nyt nähdä tosiaan, että tuleeko tästä kuinka vakituinen homma. Työporukka on tällä hetkellä neljä miespuolista ja yksi naispuolinen, joista tapasin tänään vain kaksi miestä. Molemmat vaikuttivat ihan mukavilta, itseasiassa oikeastaan olivat melkoisen "annetaan sun tutustua tähän hommaan, ja me katsellaan sillä aikaa vierestä"-tason jätkiä. Minä pidän tästä tällaisesta tyylistä, sillä hommathan eivät edes lopulta ole vaikeita. Tylsäksi ne voivat kyllä käydä äkkiäkin, mutta nyt tällä hetkellä nämä hommat tuntuvat melkoisen vakitason hommilta.

Nooh.. Nyt kyllä vähän väsyttää. Lähden lenkin jälkeen nukkumaan, sillä aamulla on taas suhteellisen aikainen herätys luvassa.

Kiitokseni ja kuittaukseni!

Missä olen käynyt, sinne en enää palaisi

Aloitin tosiaan aamulla tuon Lunar Parkin lukemisen. Toistaiseksi en ole kuin vasta sivulla 50, mutta onhan teoksessa sentään 470 sivua. Vaikka olenkin aika varma siitä, että tuo teos olisi tekstiltään paljon hauskempi Englanniksi, niin Suomeksikin se on oikeastaan periaatteessa ihan menevää tavaraa. Toisaalta myöskin vähän harmittaa jo se nyt tässä vaiheessa, että luen periaatteessa eräänlaisia "muistelmia" Easton Elliksen teoksista, ja tämä on vasta toinen Easton Ellikseltä lukemani teos. Tämä olisi ollut hyvä lukea sen jälkeen, kun kaikki hänen teoksensa ovat tuttuja, vaan nyt jotenkin tuntuu siltä että olen hypännyt muutaman suhteellisen tärkeänkin teoksen ylitse, ja siirtynyt välittömästi tutkimaan teoksia ja kirjailijaa niiden takana. Aikalailla on siis sellainen "behind the scenes"-olo tätä lukiessa.

Teoksessa oli eräs todella hyvä lainaus, jota jäin miettimään aikalailla heti kirjan avattuani:

"Kun ihmiset ovat päättäneet mitä mieltä ovat jostakusta, he eivät hevillä korjaa mielipiteitään, eivätkä uudet todisteet tai uudet perusteet saa heitä kumoamaan päätöksiään, ja se joka yrittää pakottaa heidät muuttamaan mielensä, haaskaa vähintäänkin aikaansa ja saattaa jopa kaivaa verta nenästään" - John O'Hara

Tuo lause oli todella perustavanlaatuisen syvällinen minulle, vaikkakin kieltämättä se ilmaiseekin erittäin yksinkertaisen "tosiasian" ihmisten sosiaalisesta käyttäytymisestä harvinaisen pitkällä tavalla. Uskon kuitenkin, että juuri tällä asialla, eli mielipiteillä toisista ihmisistä on harvinaisen tärkeä paikka elämässäni. Ja siis tällä nyt tarkoitan mielipiteitä itsestäni ja minun mielipiteitäni muista. Jos kerran joku minua vain pintapuolisesti tunteva on päättänyt että olen absoluuttinen paskiainen enkä muuksi muutu, niin onko siinä mitään etua lopulta ruveta tämän persoonan ajatuksia asiasta muuttamaankaan? Ihmiset usein tekevät päätöksensä heti, ja vielä uppiniskaisimmat tekevät sen heti ja lopullisesti. En voi tietenkään sanoa, ettenkö itsekin toimisi näin, mutta olen toisaalta ainakin omasta mielestäni sellainen persoona, että annan arvoa sille jos joku paskiaiseksi itsensä todistanut henkilö alkaakin käyttäytymään täysin tätä ennalta-muodostamaani käsitystä vastaan. Tällaisia tapauksia en ole kovinkaan monesti tietenkään itse kohdannut, mutta kieltämättä positiivisesti olen kerran tai pari myöskin yllättynyt.

Olen siis päättänyt, että en enää aio ruveta todistelemaan tai puolustelemaan mitään tekemisiäni tai sanomisiani. Jos nyt olen koskaan niin tehnytkään, toisaalta.

Mutta nyt ainakin ymmärrän, että toisten ihmisten mielipiteisiin vaikuttaminen minun persoonaani liittyen on tosiaankin "a lost cause", kuten Englanniksi asia ilmaistaan. Eivät ihmiset tule koskaan muuttamaan mielipiteitään asioista, jos he ovat tarkoituksella tai tarkoituksettomasti muodostaneet jo jollain tavalla positiivisen tai negatiivisen mielipiteen jostakin asiasta, käsitteestä tai henkilöstä. Ymmärrän tämän asian nyt, enkä aio taistella sitä vastaan. Minun on siis todettava, että kukaan ei kai oikeasti tunne minua. Elän niin monelle ihmiselle mielikuvina tai toisen käden tiedon varaan rakennetulla tasolla, että on vähintään väkisinkin selvää, että monellakaan ei ole minusta sellaista aitoa ja todellista tietoa - ja tuskin kovin moni sellaista haluaakaan, jonka puolestani ymmärrän taasen hyvin. On varsin huojentavaa elää mielikuvien ja toisen käden tiedon muodostamassa todellisuudessa, jonka sisältöä ei välttämättä edes haluakaan koskaan muuttaa, koska se muodostettu tieto ja asenne siitä asiasta kenties tuntuu luonnollisimmalta omasta mielestä.

Noh, enempää en jaksa tästä asiasta enää jauhaa. Tuntuu että tulee todellakin ylianalysoitua kaikkea nykyään, ja ymmärrän sen olevan paha tapa. Minun ei pitäisi tehdä sitä, mutta en minäkään persoonalleni mitään mahda.

Noh, lähden takaisin lukemaan. Kenties saan taas joitain uusia, parempia ja tavallisempia ideoita postauksiini.

Beyond

Varoitus, älkää häiritkö! Tänään luen Easton Ellisiä!

Eli tulihan se teos sieltä. Kahdessa päivässä - huhut eivät siis olleet täyttä puppua todellakaan, vaan väite "ilmaisesta lounaasta" oli todellakin tässä tapauksessa totta. Useimmiten se ei kylläkään taida olla.

Menin eilen melko aikaisin nukkumaan. Kuvittelin, että jos menisin aikaisemmin nukkumaan, niin heräisin myöskin aikaisemmin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan nukuin iloisesti johonkin kahteentoista päivällä. Iltalenkkikin jäi väliin. Toisaalta tänäänhän sitten vedetään tuplalenkki moisen munauksen johdosta, eikös vaan?

Näin viime yönä todella erikoisen unen. Unessa makasin sellaisessa mustassa ruumissäkissä, ja mulkoilin sieltä ulos pienen ihmisryhmän ympärillä. Olin vissiin kuollut, tai jotain. Epäilisin että tuon unen syy oli varmaan se HL2:n pelaaminen, sillä se koko peli on nyt ollut niin helvetin surrealistinen kokemus, että suoraan sanoen en vieläkään ymmärrä aivan kaikkea siinä tapahtunutta. Kenties olen henkisesti kuollut, kun edes pelaan moista settiä. HL2 tappaa aivosi hölynpölyllään.

Huomenna on kuitenkin tästä enneunesta huolimatta töitä. Saapa nähdä että miten käy - päätyisinköhän ruumispussiin?

Niklas Herlin: Isäni oli Kusipää

Bongasin vielä tämän uutisen päivän Hesarista, vaan varmaan se julkaistiin jo muuallakin. Oli kyllä sen verran tunteita herättävä kommentti, että pakko on vähän kommentoida.

Ensinnäkin mun mielestäni tällaiset "rikkaat joilla on omatunto"-tarinat ovat vähintäänkin tekopyhiä monella tapaa. Ensinnäkin tuossa artikkelissa tämän Herlinin poika haukkuu isäänsä vaikka kuinka paskaksi jätkäksi nyt tässä vaiheessa - kun äijä on ollut kuolleena.. Hmm.. sitten vuodesta 2003? Tässäpä ajatusleikki kaikille lukijoille: jos Niklas Herlin olisi avoimesti sanonut noin isälleen siinä vaiheessa kun hän eli, niin mitkä olisivat olleet mahdollisuudet jäädä perinnöttömäksi tai vieläpä tyrehdyttää rahahanat siinä vaiheessa, kun piti saada rahaa siihen uuteen Helsingin opiskelijakämppään, uuteen autoon, kulutuselektroniikkaan ja vaikka mihin muuhun kivaan, mistä monet tavalliset kuolevaiset saivat vain unelmoida.

Varmasti helppoa nyt jälkeenpäin turvallisesti monta vuotta sen jälkeen laukaista moinen kommentti, kun on iskän perintörahat taskussa ja vieläpä tämän ohella syytetty on ollut kuolleena jo vaikka kuinka kauan itsekin. Mä pistän miehuuteni pantiksi, että tuo tyyppi ei olisi uskaltanut antaa tuollaista lausuntoa isästään virallisesti tai epävirallisestikaan hänen eläessään. Nyt on kuitenkin helppo laukoa tällaisia kommentteja, koska tietää että periaatteessa mitään suoria seuraamuksia siitä ei tule. Olisiko tällä henkilöllä ollut kanttia heittää moista kommenttia nimenomaan isälleen hänen elinaikanaan? Heittikö hän moisen kommentin hänelle missään vaiheessa elämäänsä? Minä väitän että ei heittänyt, vaan hän eleli lokoisasti rikkaan pojan päiviä iskän rahoilla aina tarhasta yliopistoon asti, jonka jälkeen sopivan tilaisuuden tullen päätti laukaista tämän täynnä patoumiaan olevan kommentin. Voi tätä rikkaiden ihmisten kätkettyä tuskaa ja maailman kylmyyttä heidän vakavaraista elintapaansa ja sen varjopuoliakohtaan! Kohtahan meidän pitäisi suorastaan alkaa säälimään sitä, että jollakulla on rahaa ja on vieläpä ilmeisesti Pekka "Saatana" Herlinin epäonnekas sukulainenkin.

Poleemista Iltapäivää

Mielenkiintoisia uutisia taas ollut viime aikoina.

Nyt vihdoinkin poliitikkojen kaiken maailman vaaliraha, lahjaraha, suojeluraha ja voitelurahakohuihin on näemmä Suomessakin herätty. Yllätys yllätys! Eivät ne Suomalaisetkaan kansanedustajat tai valtionjohto ole yhtään sen vähempää voideltavissa ja lahjottavissa kuin missään muuallakaan! Ihmisluonne ei muutu! Kaikki on samaa auringon alla, arvoisat ihmisrodun poliittisetkin edustajat!

Joidenkin epävirallisten Galluppien mukaan viimeaikaiset rahoituskohut oikeastaan vaativat suorastaan uusien vaalien järjestämistä. Eduskunta pitäisi hajottaa, ja määrätä uudet vaalit järjestettäväksi. Minä ainakin kannatan tätä ehdotusta jo pelkästään senkin takia, että vaikka hyvinkin pitkälti samat yhtä "lahjomattomat" naamat sinne kuitenkin palaisivat takaisin Arkadianmäen nahkapenkkejä kuluttamaan, niin ilmiönä eduskunnan hajottaminen tällaisten epäluottamuskysymysten takia olisi vallan ennenkuulumatonta pitkään aikaan! Joo! Tehdäänhän niin?

Otin hieman selvää asioista, ja sain tietää että eduskunta on viimeksi maassamme hajotettu vissiin 1900-luvun alkuvuosina. Nytpä olisi minunkin mielestäni korkea aika hiukan harjoittaa tätä kansanvaltaa, ja vaatia koko höskä uusintajakoon ihan vain periaatteesta. Tällaiset vaalirahasotkut, ja vieläpä suhteellisen epäselvät ja hämärät sellaiset, tulisi kyllä käsitellä niiden vakavuudella - pelkäänpä kuitenkin että Suomalaisessa Demokratiassa ollaan taas aivan liian maltillisia asian vakavuudenkin huomioonottaen, että sinänsä pelkään että ei tässä kuitenkaan tule tapahtumaan mitään tavanomaisesta hyssyttelystä poikkeavaa.

It Won't Be Soon Before Long

Luin tänään muutamat todella sanotaanko "ajatuksia herättävät" artikkelit juurikin parisuhteita käsitellen. Ne saivat minut ajattelemaan, kyseenalaistamaan, pohtimaan ja ennen kaikkea ymmärtämään monia asioita omasta elämästäni, joita lupaan varmasti ottaa huomioon seuraavissa seikkailuissani. Jälleen todellakin löytyi uusi jännä sivusto, jonka juttuja on periaatteessa ihan mielenkiinnosta hyödyllistä lueskella ja seurailla. Kantsiipa katsoa tällainen sivusto kuin Huoltamo.com. Vastasin muutamiin noista Galluppipohjaisista äänestyksistä, ja huomasin olevani joka kerta mielipiteiltäni enemmistön kanssa samassa prosenttiyksikössä.

Hmm.. Noh, mitäpä muuta tässä nyt sitten kertoilisi. Viikonloppuna on töitä. Kovin suurta summaahan siitä hommasta ei saa, mutta jos lähtee miettimään asiaa siltä kannalta, että paljonko minulle maksetaan siitä tunnilta, niin ei kolmen päivän pätkä ole ollenkaan huono. Minulle jopa luvattiin, että mikäli tämä kerta menisi hyvin, niin minua saatettaisiin harkita puolivakituisestikin siihen hommaan. Katsotaanpa nyt siis että miten käy.

Toivottavasti huomenna tulisi se Lunar Park. Ajattelin käydä kirjastossa etsimässä mahdollisesti lisää Bret Easton Elliksen teoksia, mutta katselin tuon paikalliskirjastojen tietokannan lävitse, ja yllätys yllätys ylivoimaisesti eniten oli vissiin Suomenkielisiä käännöksiä Amerikan Psykosta vain tarjolla. No, sitä minä nyt en ainakaan halua lukea enää Suomeksi uudestaan, sillä olen lukenut sen jo kaksi kertaa alkuperäiskielellä, vaikka toisaalta kuitenkin olisi jännää lopulta lukea se Suomeksi käännettykin versio. Olisi kiva vertailla hieman sitä tekstiä näiden kahden teoksen välillä, ja sen jälkeen hiukan miettiä että miltä tuo Suomalainen Amerikan Psyko maistuikaan alkuperäiskieliseen verrattuna. Totta puhuen haluaisin oikeastaan lukea tuon Rules of Attractionin seuraavaksi, mutta kun Lunar Parkin nyt vaan sattui saamaan ilmaiseksi, niin tuleepa se nyt sitten luettua ensin. En toisaalta viitsisi ostaakaan tuota Rules of Attractionia, eli Suomeksi "Vetovoiman Lait"-nimellä kulkevaa teosta, sillä en halua taas päätyä miksikään kirjahyllykeräilijäksi kymmenillä eri teoksillani. Pitäisi tyyliin asua jossain Helsingissä, että kirjastoissa olisi joka kerta tarpeeksi haluamiaan teoksia.

On oikeastaan aika hauskaa, että olen päätynyt lukemaan ja fanittamaan Easton Ellistä. Ensimmäistä kertaa kuulin hänestä ja Amerikan Psykosta ollessani noin kaksitoistavuotias. Tämän vapauttavan eleen teki silloin muistaakseni noin 25-vuotias nuori mies, joka asui lähellämme tuolloin. Hän ei kyllä tosin omannut samanlaista koulutustaustaa kuin minä, ei omannut samanlaisia perustavanlaatuisia elämänkokemuksia minun kanssani tai mitään - mutta nyt vuosien päästä on vähintäänkin Ironista huomata, että luen samoja teoksia kuin hän. Hän mainitsi minulle ensimmäisen kerran Amerikan Psykon, ja kehui sitä hyväksi 12-vuotiaalle pikkukakaralle. Totta kai tuo sälli kertoi myös kirjan groteskeimmista yksityiskohdista, kenties ihan sen takia että saisi pienen poikajoukon häkeltymään kuulemastaan tai jotain.

Viime kesänä sitten viimein tein sen: luin Amerikan Psykon, ja ymmärsin että Bret Easton Ellis tulisi olemaan se parhain kirjailija siihen asti, kunnes täytän 30 ikävuotta. En edes inspiroitunut tai vakavoitunut samalla tavalla luettuani Chuck Palahniukin Fight Clubin, vaikka onhan sekin tietysti omalla tavallaan hyvin samanlainen kuin Easton Elliksen teokset. Pidän siis kyllä Palahniukistakin, mutta Easton Ellis on silti mielestäni parempi - Ei millään pahalla ja kaikella kunnioituksella.

Katsoin kesällä myös nuo kaikki kolme Easton Ellisin novellien pohjalta tehtyä leffaa: American Psycho, Rules of Attraction ja Less than Zero. Näistä leffakokemuksista oikeastaan vain Less than Zero oli mielestäni täysin huono, ja jopa Rules of Attractioninkin filmatisoinnista pidin paljon. Juurikin sen takia itseasiassa haluaisinkin lukea sen, jonka jälkeen haluaisin vihdoinkin myös tutustua tuohon Less than Zeroon. Kuulin muuten erään hauskan jutun tuossa eilen tähän Less than Zeron Suomiversioon liittyen, nimittäin se oli kuulemma Suomessa joskus 1980-luvulla luokiteltu nuortenkirjaksi! Hah hah hah, mitä hemmettiä? Tekivätköhän samat henkilöt päätöksen sen Genrestä täällä, jotka lätkäisivät Pieni Talo Preerialla-sarjalle K18-merkinnän? Aika vaikea uskoa, etteikö Less than Zero (Suomennettuna Alta Nollan) olisi sitä kaivannut jo tuolloin. Noh, moinen kommellus joka tapauksessa on asiaa ajateltuna melkoinen "laugh riot", kuten Patrick Bateman asian ilmaisisi.

Hohhoijaa, niin paljon tehtävää liittyen Easton Ellikseen, mutta kuitenkin niin vähän aikaa. Ensiksikin pitäisi lukea kaikki hänen teoksensa, jonka jälkeen mennä katsomaan se leffaversio The Informersista. Tämän jälkeen sitten voisi yrittää syventyä johonkin Easton Elliksen suomennettuun teokseen ihan vain mielenkiinnosta ja vertailun vuoksi.

Tässä vielä pieni pala Easton Ellis-hehkutusta! Löysin Youtubesta tällaisen hauskan Cover-biisin musiikkivideoineen vahvasti Amerikan Psykoa mukaillen. Tämä oli hauska ja erilainen musiikkivideo monella tapaa, eikä pelkästään sen takia että siinä Patrick Batemanina esiintyvä näyttelijä Miles Fisher paitsi sopii erinomaisesti osaan, vaan näyttää lähinnä Christian Balen ja Tom Cruisen risteytykseltä ulkonäöllisesti. Todella surrealistista, että yhdessä ihmisessä yhdistyy molemmat henkilöt ulkonäöltään, periaatteessa.

Tässä se video:

Vanhat lelut

Heräsin tänään jostain kumman syystä ajatellen Yanoa. Kyseessä ei suinkaan ole hilpeän eksoottinen ex-tyttöystäväni nimi Boliviasta tai Perusta, vaan pikemminkin muistaakseni 1990-luvun lopun ns. "interaktiivinen lelu" lapsille. Sitä minulla ei kyllä koskaan ollut, mutta muistan Yanon jostain syystä sen televisiossa esitettävien mainosten perusteella. Älkää myöskään kysykö, että miksi ajattelin ilmeisen sattumalta Yanoa tänään, älkääkä myöskään vaivatko päätänne sillä, että miksi helvetissä aion nyt kirjoittaa tänne puhtaasti muistipohjaisen kokemuskerronnan jostain lastenlelusta. Kenties olen tosiaan tulossa hiljalleen hulluksi, ja tällaisten asioiden laajempi itsetutkiskelu ja suurentelu ovat olennainen osa sitä prosessia.

No kuitenkin.

Yanohan oli karvainen, mutta epäilemättä suhteellisen ystävällisennäköinen "interaktiivinen lelu, kuten sitä nykyään kutsuttaisiin. Kyseisen lelun funktio oli ilmeisesti opettaa lapsille lukemista ja laskemista, sekä myös sen ohella kertoa jonkinlaisia tarinoita ja satuja. Tätä Yano-hahmoa ohjailtiin muistaakseni jonkinlaisesta kaukosäätimestä, joka tuli sen mukana. Muuta en sitten kyseisestä lelusta enää muistakaan. Kaikki on muu on 1990-luvun lopun hämärävuosien syvän sumupeitteen alaisuudessa. Muistelisin erehdyttävästi, että serkuillani olisi ollut tällainen Yano silloin joskus, vaikkakaan en kyllä muista että missä vaiheessa. Heistä molemmat ovat kuitenkin minua about 3-4 vuotta nuorempia, että sen puoleen kai jonkinlainen ajankohta voidaan määrittää. Tässä on muuten kuva siitä Yanosta, katsokaapa jos tunnistatte sitä edes etäisesti jostain tuon ajan mainoksesta.

Siitäpä tuli muuten mieleeni eräs toinen, hiukan päättömämpi lelusarja. Kyseessä on "Bathroom Buddies"-niminen kloonisarja leluja, jotka oli ilmeisesti johdettu jostain saman aihepiirin mainstream-lelusarjasta omaksi vielä enemmän vessahuumoria hyödyntäväksi keräilysarjaksi. Vaikka en mikään lelufriikki olekaan, niin näihin törmäsin kerran nettiä selaillessani. Ilmeisesti siis kyseessä on sekä leluja sekä keräilykortteja sisältävä tuoteryhmä, johon liittyy kaikenlaisia vessahuumoria sisältäviä kivan sivistyneitä juttuja. Vähänkö nuo olisivat olleet tärkeitä statussymboleita pikkulapsena.

Lunar Park

Sattuipa sopivasti, mä sain eräästä "mestasta" ilmaiseksi Bret Easton-Elliksen Lunar Park-novellin. Luonnollisesti sitten taas se on varjopuolenaan Suomenkielinen, mutta mitäpä toisaalta pienistä - pääasia että a) sain ilmaisen kirjan b) sain ilmaiseksi Easton-Ellisin teoksen. Tänään katselin tuon Easton Elliksen novellin pohjalta tehdyn leffaprojektin, The Informersin, trailerin. Vaikuttavalta näytti, tuli oikeastaan mieleen se Less than Zeron leffaprojekti yleiseltä fiilikseltään, vaikka kieltämättä Less than Zero elokuvaversiona olikin alkuperäislähde huomioonottaen todella surkeahkoa paskaa. Pidin kuitenkin sen ajankuvauksesta, ja luonnollisesti Blue Monday tuossa Informersin trailerissa oli jo liikaa makuhermoille. En ole muuten lukenut The Informesia, mutta haluaisin sen tehdä huolimatta siitä, että kyseinen elokuva ei välttämättä vastaakaan taaskaan novellin sisältöä.

Mun oma novelliprojektini edistyy myös. Taas muutama sivu tehtynä tänään, ja varmaan lenkin jälkeen sitten vähän lisää matskua koneelle kun taas ehtii. Nykyään näitä kirjoitusprojekteja on kyllä niin maan mahottomasti kaikkialla meneillään, että ei enää pysy laskuissakaan sen suhteen, että missä on hommat auki ja kesken sekä missä taas ei.

Tuli tänään löydettyä Youtuben syövereistä muuten sellainen 80-luvun suhteellisen kova jätkä kun Eddie Money. Kyseessä on siis artisti, enkä ole 1980-luvun musiikin suurena ihailijana koskaan kuullutkaan hänestä - suokaa toki anteeksi, I AM NOT WORTHY! No joka tapauksessa, hyvää musaa tekee hänkin. Rispektiä.

Aijooh, pelailen tässä vihdoinkin lävitse tuota Half-Life 2:ta. Tässäpä on nyt sedän aidon rehellinen ja täysin "konstailematon" mielipide kyseisestä pelistä: siis mitä paskaa!? Vaikka pelimekaniikka sun muut Grafiikat ovatkin kunnossa, niin tuo juoni menee jo kyllä sellaisen HL2:n piikkiin, jonka joku George Orwellia lukenut ja paljon HL-fanficejä kirjoitteleva tyyppi voisi loihtia. En ole koskaan pelannut HL2:ta ennen tätä sen takia, että minusta sen juoni menee ns. "yli hilseen" ja on muutenkin huono ja täysin huono jatkokehittymä HL:n tarinaan. Melkoisesti voisi siis sanoa, että minuahan se ei juurikaan kiinnosta, mutta pakko pelata kun kerran ostettu on.

Kirijoottelua..

Heränneellä inspiraatiollani olen nyt tänään onnistunut kirjoittamaan novelliin jo 14 sivua. Toivon mukaan se tulee vielä pitenemään vähintään 44 sivuiseksi, vaan vaikeaahan sitä vielä tässä vaiheessa on sanoa. Olen onnistunut jo päässäni suunnittelemaan yhden luvun lisää tämän jälkeiseen, jota nyt kirjoitan. Valitettavasti kuitenkin sen luvun jälkeen päässäni on aikalailla tyhjää tarinan jatkuvuuden osalta, ja se jos mikä on harmillista. Noh, täytyypä keksiä jotakin.

Hui hemmetti kun väsyttää. Pitäisi kai mennä nukkumaan ja huomenna jatkaa taas kirjoittelua.

Rising power

Viime postaus oli muuten sitten blogini 666. postaus. Sen täytyi väkisinkin omata jonkinlaista pahaa Karmaa, mutta en tosin ole aivan varma että missä suhteessa. Hmm.. Mitäs minä siinä taas käsittelinkään.. Aijooh, Dog The Bounty Hunteria. Noh, ei se nyt ehkä ihan saatanallisen huono sarja ole, mutta tarpeeksi huono kuitenkin.

Anyways, tänään minulle iski pitkästä aikaa inspiraatiot päälle alkaa kirjoittamaan. Kirjoitin oikeastaan tänään koneella erästä juttua eräälle "yhteisomistuksessa" olevalle nettisivulle, ja hetkellisesti koin sen vapauttavan tunteen, joka useasti herää kun saan inspiraation alkaa työstämään jotakin kirjallista projektia. Minulla on ollut itseasiassa moniakin kirjoitusprojekteja vuosien saatossa, mutta vain muutamia niistä olen julkaissut kavereilleni tai näyttänyt kellekään. Tahtoisin uskoa, että olen itse itseni kovin kriitikko, vaikka totuus on kai pikemminkin se että minulle riittää kyllä kriitikoita ihan muutenkin. Totean siis tässä vaiheessa erästä lausahdusta mukaillen, että "tämä kritiikki on ansaittua, sääliä saadaan ilmaiseksikin".

Noh, nytpä kuitenkin kun inspiraatio on herännyt, niin ajattelin kirjailla jotakin sellaista mihin liittyy Alter Ego käsitteenä jotenkin. Oikeastaan voisi kirjoittaa tarinan siitä, miten jonkinlaiset salatut tunteet ja toiveet heräävät eloon. Tästähän voi oikeastaan tulla melkoisen vapauttava kokemus.

Dog the Bounty Hunter

Tuli katseltua tuossa vähän aikaa sitten telkkarista tätä Suomeksi nimellä "Mieheni on Palkkionmetsästäjä" pyörivää sarjaa (alkuperäiskielellä Dog the Bounty Hunter), ja jälleen kerran sen sisältö kyllä kieltämättä huvitti.

Sarjahan on ensinnäkin tätä aitoa "lopunaikojen" Reality-TV shittiä, jossa seurataan "Dog" Chapmanin perheyrityksen värikästä työsarkaa; kyseinen porukka on nimittäin aivan laillisesti paremman termin puutteessa "palkkionmetsästäjiä", jotka ottavat kiinni erinäisiä rikollisia jotka pakoilevat käräjöintejä yms. Havaijin osavaltiossa. Aivan tarkalleen en tätä "Bail Bondsman"-settiä osannut selittää, mutta sanottakoon että se nyt on sitten sitä "palkkionmetsästystä" kun kerran sarjan nimikin siihen viittaa.

Ensinnäkin sarjan päätähti, Duane Dog Chapman on vähintään erikoinen tapaus, mutta vähintäänkin normaalilla Amerikkalaisella "Trailer Trash"-tavalla. Ensinnäkin jätkä on bodari, vankilassa murhan avunannosta sun muusta pikkukivasta istunut, uskovainen, varmaan kolmentoista lapsen isä (lähes eri naisten kanssa) sekä tämän ohella varsin Maskuliinisesti tätä Bail Bondsman-toimistoa pyörittäväkin "kova jätkä". Sarjan jaksot koostuvat eri "tilanteista", jossa Dog ja hänen epämääräiset sukulaisuhteensa omaava porukka lähtevät aina etsimään päivän vapaalla jalalla olevaa rikollista, ja mukana roikkuu Dogin varmaan viidestoista vaimo, jonka Habitus tuo mieleen erästä lähdettä lainaten "eläkkeellä olevan pornotähden".

Hauskinta Chapmanin hahmossa on kenties se, että tyyppi on ulkoisesti revitty kuin jostain Ö-luokan action-leffasta ja varustettu uskonnollisella paatoksella, jota hän jakaa aina auliisti kiinnijääneille rosvoille. Tämä mies todellakin jälleen kerran maneereillaan ja persoonallaan on eräs osa ilmeisen kuihtumatonta Red,White&Blue - roskaviihdettä Reality-muodossa, jossa ei kyllä loppujen lopuksi ole mitään järkeä, mutta pakkohan sitä on ainakin sivusilmällä vähän tsiigailla, kun tragikomiikkakin on lopulta tärkeä osa elämää.. Ja TV-katselunautintoa.

Yleisesti ottaen sarja on myöskin melkoisen väkisinkin tehtyä monella tapaa, sillä kaikki sarjan hahmot ja erityisestikin Dog itse ovat melkoisia "tunnelmanluojia", jossa päivän rikollisen esittelyn jälkeen tyyppiä lähdetään jahtaamaan Dogin höystäessä väliin kaikenlaista "know it all"-tason varmennusta.. Ja loppujen lopuksi kohteena oleva rikollinen saadaan kiinni pienellä hölkällä, jos silläkään - ja homma laukeaa sitten Rosmon raudoitukseen ja pienehköön "Moraalisaarnaan" Dogilta myötätuntoaaltojen alkaessa surraamaan ympäri televisioruutuja. Rikolliset sarjassa muutenkin esitetään aina sellaisina olosuhteiden uhreina, jotka "ei nää tuu ilmatteeks"-tason syillä ovat tosiaankin aina jonkun ulkopuolisen tahon tai olosuhteiden johdosta päätyneet sellaisiksi miksi heitä tuomioistuimeen eteen on haluttukin.

Mutta, kaikesta teatraalisuudestaan huolimatta niin tämän täytyy olla hyvää Bisnestä monin tavoin. Kaikenlaista oheistavaraa voidaan myydä, sarjan kausia julkaista DVD:llä puhumattakaan Dog Chapmanin omasta kirjallisesta teoksesta. Ymmärrän siis kyllä, että miksi sarja periaatteessa myykin ja on monen mielestä tärkeä niin sisällöltään kuin viestiltäänkin. Eri juttu kaiken sen takana onkin se, että kuinka tosissaan tämän ohjelman juttuja ja ennen kaikkea Chapmania itseään pitäisi ottaa. Jotenkin tämä sarja tuo todellakin mieleen tyylillään todella rutiköyhän miehen Copsin, mutta ainoana erona on se, että rosvoja ei jahtaa laillinen poliisi vaan joku todella erikoinen persoona 1970-luvun actionsankarin varusteissa. Itseäni on toisinaan mietityttänyt se, että jos kerran nämä Chapmanin jahtaamat rikolliset ovat niin epätoivoisia, vaarallisia, hyviä pakenemaan ja muutenkin "juonia" persoonia niin kuin hän aina väittää, niin miksei yksikään niistä tee mitään oikeata vastarintaa koskaan? On myös perin kummallista, että Chapman ei ole vielä tähän päivään mennessä saanut yhtään tuliasetta vastaansa, sillä luulisi Amerikkalaisen alamaailman olevan niitä pullollaan pikkutekijöidenkin osalta. Chapman ei saa muuten itse kantaa asetta, sillä hänet on tuomittu rikoksesta ja täten ei voi saada minkäänlaisen tuliaseen hankinta - tai hallussapitolupaa. Muutenkin minusta tuntuu usein siltä, että Dog the Bounty Hunter on ns. "pikkutekijöiden kukkulan kuningas", eli Chapman hoitelee sarjassaan niitä pikkutekijöitä telkien taa, mutta annas olla kun oikeasti joku esim. ryöstömurhasta tai vastaavat oleva jätkä tai jätkiä otettaisiin häntä vastaan.. Mites sitten? Noh, tällaisia tapauksiahan Dog Chapman ei juuri käsittele. Tietyistä syistä.

Mr. Stressman's Mix

Kello on taas vaikka mitä, ja tämänhetkistä olotilaa voisi kai parhaiten kuvata tällä kuvalla ja sen tekstillä:


Kunnon laidasta laitaan Mood Swingit todellakin olleet tänään. Vielä puoli tuntia sitten keskellä yötä ajattelin, että olisi oikeastaan ihan kiva mennä nukkumaan piakkoin ja hereillä aamusta jotta ehtisi tekemään vaikka mitä. Nyt kuitenkin selailin nettiä tässä, ja vaan ihan yht'äkisti alkoi vituttamaan oikein kunnolla muutamakin asia. Ehkäpä mua vihaavat porukat on tosiaan oikeassa, mähän olen oikeastaan aika (ylitsepääsemättömän) paska jätkä. Päivän oivallus!

No mutta, jotain hyvääkin on taas kai vaihteeksi tapahtunut. Nimenomaan taas näitä arjen pikku juttuja: mä sain vihdoinkin sen erään Bonuskortin sieltä fucking kaupasta! Oh yeah! Ja sitten vielä yksi toinen juttu: mä sain itseasiassa erään toisenkin Bonuskortin tässä muistaakseni viime viikolla. Mutta se olikin erääseen toiseen kauppaan, eikä suinkaan tähän mistä nyt puhutaan. Mikä tekee asiasta huomionarvoisen hyvin minimaalisella, "arjellisella" tavalla on, että en ollenkaan arvannut tästä kaupasta edes saavani moista korttia. Hauska tietää, että joku on salaa kerrankin puhtaan Altruistisesti ajatellut mun parasta. Ja mikä vieläpä hauskinta, on se että kyseisen lafkan jäsenyys ei maksanut minulle koskaan mitään, vaikka kyllä kieltämättä odotinkin sen tekevän niin. Kiitos markkinavoimat, te sittenkin välitätte musta!

Ei jumalauta, mä alan olemaan ihan oikeasti sekoamassa tässä paikassa.

Onkohan se tota niin normaalia, että mahdollisesti jo seonnut ihminen tiedostaa olevansa sekoamassa? Mun käsittääkseni jo sen rajan ylittäneenä porukan pitäisi olla melko varmoja kaikesta muusta paitsi täysjärkisyydestään.

No joo, onnistuin taas saamaan erään viikonlopunpituisen pätkätyön muutaman viikon päähän. Eli loppukuulle. Eihän siitä nyt hirvittäviä summia tietenkään irtoa about kolmen päivän töistä, mutta on se nyt tyhjää parempaa tekemistä muun ohella. Homma on myöskin tätä perinteistä hanttihommaa, mutta mikäs teet kun jonkun on sekin tehtävä ja vieläpä se joku tällä kertaa olen minä. Kyllä se pieni summa rahaa kelpaa sekin, että siinä mielessä on kai turha väittää ettenkö ottaisi lähes mitä tahansa työtä vastaan.

Verokorttia pitäis' taas alkaa lähettelemään. Paha kun mä en taas millään muista, että missä se on. Kaipa sellaisen olisi jo pitänyt tulla, mutta ei jumankauta se saattanee ollakin kadoksissa at the moment. Yleensä en ole näin huolimaton, mutta täytyypähän se nyt sitten kai suoralta kädeltä myöntää, että nyt on kyllä tapahtunut aikamoinen henk.koht. tason kömmähdys. Eipä silti, saapahan tuollaisen uudenkin ihan vaan verotoimistoon soittamalla. Paha kun sain tietää tästä paikansaamisesta vasta iltapäivällä, niin ei oikein ollut aikaa ruveta uusia verokortteja sitten sen jälkeen tilailemaan.

Se vaihtelee..

Viime päivinä taas olotilat ja ennen kaikkea mielentilat ovat vaihdelleet todella paljolti. Tässä näppäimistössäkin on jotain vitun vikaa, kun se ei suostu tekemään heittomerkkiä, vaan sillä näppäimellä avaakin jonkun hakutoiminnon.

Huh huh.. Noh, päällimmäisenä on kai todettava että vihaan syksyä. Vaikka kesälläkin olotilat olivat mitä olivat, niin sentään minulla oli lyhytaikaisia korvikkeita tällä ympäröivälle todellisuudelle ja ennen kaikkea muuta tekemistä kuin nyt. Vuoden 2009 syksy nyt vain sattuu olemaan taas harvinaisen perseestä. "Perseetkin on perseestä" tällä hetkellä, kuten Pakassa todettiin. Täytyy kai yrittää saada aikaiseksi jotain parempaa ajateltavaa, näin Helsingin Sanomien mainoksia mukaillakseni.

Täytyy myöskin myöntää, että en oikein nyt tiedä että mistä haluaisin todella kirjoittaa ja puhua tässä blogissa juurikin nyt. Nykyisin menee nämä postaukset vähintään kaksi kertaa uusiksi sisällöltään, kun harjoitan edelleen aika äärimmäistäkin itsesensuuria. Nytkin tämä jatko tuolle lausekkeelle meni uusiksi! Voi hemmetti! Mitään ei saa sanoa, kun mähän olen vähintäänkin Suomettanut itse itseni tänne kämppään(lue: taloon) jo! Vaikka aluksi oli ihan kivaa, ettei kukaan saanut tietää vaiheistani ilman että tunsi minut tosielämässä (tai tunsi tyypin joka tunsi minut), niin nyt se kyllä alkaa vähän ahdistamaan pitemmän päälle, kun mistään positiivisestakaan ei periaatteessa saa kirjoittaa ettei kukaan vaan saisi vettä myllyynsä (tai blogeihinsa)! Siis totta kai tämä tällainen alkaa pikkuhiljaa kyrsimään, mutta minkäs teet nyt sitten, kun kerran näinkin jämähtänyt moiseen itsesensuuriin olen. Kenties pitäisi ryhtyä opiskelemaan Journalismia, eli ilmeisesti tuli valittua jälleen kerran yliopistossa väärä ala? Mut voitaisiin vaikkapa palkata näillä etevillä itsesensuurin lahjoilla vaikkapa Pohjois-Korean virallisen uutistoimiston kesätoimittajaksi.. Vaikka luonnollisesti Pohjois-Korean virallisen uutistoimiston leivissä mulle käy myös paikka joko urheilutoimittajana tai Metereologina. Lupaan aina ennustaa harvinaisen hyvää säätä, etenkin Kim-Jong Ilin syntymä- ja nimipäivinä!

Sori, nyt kyllä tämä postaus karkasi kyllä todella käsistä! Ja mikä oudointa, eikä tämä ole edes mikään vitsi, on se että aluksi mulla oli todella masentunut ja muutenkin alakuloinen fiilis - muttei enää noiden viime lausekkeiden sekoilujen jälkeen! Plääh, mä pilasin itse oman kyynisen postaukseni, perkeleissönit sentään! Kenties mä olen tosiaan niin itseriittoinen&ylimielinen jätkä, että mä olen siinä vaiheessa Egoismissani, että mulle riittää nykyään huvituksiksikin ihan vain oma itseni. Hmm.. Ei mulla kyllä tosiaan hyvin mee. Ehkä te olette oikeassa.. Taikka sitten mä olen vain sekoamassa. Ellen ole seonnutkin.. JO?

Nyt rupes kiinnostaan! (<--my hero)

Tuli taas luettua aamyön pitkinä tunteina Wikipediaa, jonka lukemisesta tosiaankin on jo muodostunut melko kiinteähkö ja epäsäännöllisen säännöllinen harrastemuoto. Selailin lävitse erilaisia artikkeleita, ja törmäsin juttuun ns. "Urban Explorationista" (Suom. Urbaani Löytöretkeily).

Tämä laji on minulle jo jossain määrin tuttukin, tosin puhtaasti teoreettisella tasolla, vaikka olenkin tavallaan sitä vähän jo harrastanutkin puolitietämättäni. Ideana on siis hyvinkin yksinkertaisesti etsiä hylättyjä, mielellään kauankin käytöstä poissaolleita rakennuksia ja tutkia niiden sisustaa sekä valokuvailla niitä omaksi tai muiden iloksi. Nytpä heräsi taas tosiaan kiinnostus tähänkin.

Oikeastaan ensimmäinen "Urbaanikeikkani" taisi olla vuonna 07', jolloin silloisesta asuinkunnastani, Kauhavalta löytyi erään kesätyön aikana peruskoulun kellarista ehtaa kylmää sotaa ja väestönsuojelua hohkaava pommisuoja. Aluksi pelkäsin menettäneeni kaikki kuvatallenteet sen paikan löytymisestä, mutta onnekseni olin kerrankin ollut valpas ja tallentanut ne Zip-tiedostona sähköpostiini. Eilen sähköpostiani selaillessani ja sieltä vanhoja viestejä poistellessani huomasin erään todella epämääräisesti nimetyn sähköpostiviestin, jossa oli kylkiäisinä joku liitetiedostokin. Sieltähän ne kuvat sitten löytyivätkin. Jippi-Kai-Jee, Motherlovers!

No joo, nytpä rupesi siis taas tällainen toiminta kiinnostamaan. Tällaisena puolirenttuna "loiseläjänä" voisi kai keksiäkin jotain tekemistä pitkästä aikaa, ja alkaa tutkiskelemaan potentiaalisia kohteita moisille pikkuvierailuille. Tiedän kyllä erään toisen kunnan alueella muutamia syrjäisiä UE-kohteita, mutta ne ovat todellakin suhteellisen syvällä metsissä, ja tällä hetkellä melko vaikeita saavuttaakin. Eipä silti, lähden kyllä vielä jossain vaiheessa hyödyntämään tätä uudelleenlöydettyä motivaatiotani asiaa koskien.

Siis tämä on jo J-Ä-N-N-Ä-Ä!

Joskus onnistaa

Hohhoijaa, nyt on kyllä taas niin tylsää, että ei voi muuta keksiä kuin heittää jokunen Blogipostaus tähän väliin. Minulla oli tuossa muutama postauskin valmiiksi kirjoitettuna, mutta ajattelin että enpä taida niitä nyt julkaistakaan, kun kerran ei tunnu siltä ettäkö enää vituttaisi. Ainakaan niin paljoa kuin niiden kirjoittamisen aikana. Noh, kenties mieli taas muuttuu tämän postauksen aikana.

Ei hemmetti, tämä on nyt kolmas kerta kun tämä toinen kappale menee kokonaan uusiksi sisällöltään. Nämä kaksi ensimmäistä sisältöyritystä menivät vähän liikaa menneiden pohdiskeluun taas.

No kuitenkin, luin eilen lehdestä hyvän jutun liittyen tähän Mediamaksu-keskusteluun. Oli siitä kai muistaakseni uutisissakin. Pääministeri Vanhanen oli ehdottanut, että välttyäkseen Mediamaksulta, kansalaisen tulisi tehdä kirjallinen vakuutus siitä ettei omaa sellaisia eletronisia laitteita tjsp. joilla voisi YLE:n ohjelmatarjontaa katsella. Vaikka suurin osa esimerkiksi Hesarin keskustelupalstoille kirjoittavista henkilöistä haukkui Vanhasen taas älyttömäksi riemuidiootiksi tämän takia, niin itse näin tässä(kin?) harkitsemattomassa lausunnossa toteuttamiskelpoisen idean. Siis mikä sen parempaa, kun iskeä persoona A:n eteen joku "viralliselta näyttävä lappu", jonka allekirjoitettuaan on ihan valtiovallankin siunauksella sitten vapautettu siitäkin makselusta? Ei sinun edelleenkään tarvitse lupatarkastajia kämpän sisälle päästää.

Mä äänestän siis tämän "kirjallisen vakuutuksen" puolesta liittyen Mediamaksuun. Totta hemmetissä tämmönen ratkaisu tulee toteuttaa! Jos kerran valtiovalta tekee näinkin helpoksi kansalaisille erilaisten porsaanreikien hyväksikäyttämisen, niin kuulkaa siitä vaan, pojat!

Ja sitten vielä minun oma lyhykäinen mielipiteeni Mediamaksusta: Toteuttakaa sellainen ratkaisu, että YLE:n kanavia saa ainoastaan katsoa jollain katselukortilla tai vastaavalla, jonka saa käyttöönsä ainoastaan maksamalla Mediamaksun. Täten ei tarvitse tehdä tällaisia YLE:n isojen pamppujen kuukausipalkkojen turvaamiseksi järjestettyjä "Mediamaksuja", joilla pakotettaisiin mukamas kaikki maksamaan sellaisista palveluista, joita he eivät välttämättä edes käytä.

Lisäksi minun puolestani YLE:n kanavat voivat ihan hyvillä mielin mennä maksullisiksi, ja nimenomaan maksukortilla katsottaviksi. En minä niitä nytkään pahemmin katsele, eikä ole pelkoa että katselisinkaan - sillä itsehän olen ollut piakkoin yli kuukauden ilman telkkaria, JA EI KUULE TUNNU MISSÄÄN, AHHIHIHIHIH!

Ps.

Terveisiä Matti Vanhaselle, äänestän sinua jos saat tuon Mediamaksu-asian hoidettua juurikin tällä tavalla miten ehdotit.

You know I'm not dead

Tästäkin taitaa taas tulla näitä "mua vituttaa osa 476"-postauksia, mutta minkäs teet kun mää olen niin paha ja ylimielinen immeinen, että en enää osaa muusta kirjoittaa.

Viime aikoina taas aikalailla sadellut, eilenkin oikeastaan koko päivän. Nyt alkaa juurikin tämä "kylmä ja märkä"-kausi, josta en hirveästi pidä, mutta hyväksyn sen kuitenkin luonnollisena osana Maapallon pohjoisen puoliskon säätiloja samalla ymmärtäen sen, että joku muu saattaa siitä erityisestikin pitää. Ja tämä oli nyt sitten sellainen poliittisesti korrekti "muiden mielipiteet huomioonottava" lausunto, jotta kukaan ei suuttuisi ja pääsisi kutsumaan minua jotenkin ylimieliseksi paskiaiseksi.

Anyways, luin eilen tuota Helsingin Sanomien kuukausiliitettä. Siinä oli juttua Simo Rantalaisesta, joka ei varmasti monelle sano mitään. Kyseessä oli kuitenkin erään 1990-luvun alun suhteellisen poleemisen talk show'n toinen "paha" juontaja, Jari Sarasvuon ollessa se ns. "hyvä" juontaja. Sitä rumaa juontajaa ei kai koskaan ollutkaan, ellei juurikin S. Rantalaista myöskin pahuuden ohella lasketa sellaiseksi. Puhun nyt siis tästä.

Artikkeli Rantalaisesta oli oikeastaan aikalailla klassinen tarina noususta ja tuhosta Median kourissa tai pikemminkin sen ytimessä. Vaikka olin about viisi vuotias kun Simo Rantalainen&Jari Sarasvuo pyörittivät tätä ohjelmaa, niin muistan siitä kyllä muutamia osuuksia. Tämän jälkeen on sitten tullut tsiikailtua sitä Youtubesta muutamien pätkien osalta, ja täytyy todeta että tällaisia keskusteluohjelmia ei tosiaankaan enää tehdä, mitä silloin joskus. Nykyään ohjelmien pitää olla lähes aina poliittisesti korrekteja, ei liian hävyttömiä tai kontroversaaleja huumorillaan sekä lähes aina asettua melkoisen keskinkertaiseen kastiin muutenkin. Tällainen trendi on minusta näkynyt erityisesti keskusteluohjelmissa ja erilaisissa sketsisarjoissa. 1990-luvun alku oli oikeastaan varmaan se viimeinen aika tämän maan historiassa, jolloin todellakin niin Talk Show't kuin Sketsisarjatkin olivat aiheiltaan ja toteutukseltaan erilaisuutensa ansiosta juuri niin hyviä. Nykyäänhän oikeastaan tällaisia Talk Show-formaattiin mahtuvia keskusteluohjelmia syntyy ja kuolee koko ajan, jotka väittävät mukamas olevansa jollain tapaa "erilaisia" sisällöltään - mutta mitkään niistä sitä eivät todella ole. Nyt kun on katsonut hiukan tuota Hyvät, Pahat ja Rumat - sarjan antia, niin sanottaisiinko että Rantalaisen persoonasta huolimatta niin se oli oikeastaan hyvinkin tarpeellista toimia niin kuin hänkin siinä toimi saadakseen sitä aitoa keskustelua aikaiseksi mm. politiikasta ohjelman aikana. Nykyään tuntuu tosiaan siltä, että kaikki tällaiset ohjelmat eivät ole oikeasti edes "rajoja rikkovia" tai poleemisia, vaan uskon että hyvinkin pitkälti ne käsikirjoitetaan ja ohjataan niin tarkasti jottei skandaaleja sun muuta seuraisi. Kieltämättä juuri päinvastainen toimintahan kaatoi tämän Rantalaisen&Sarasvuon ohjelman, mutta sanottaisiinkos näin että se ei suinkaan varsinkaan Sarasvuon uralle tehnyt pitemmällä tähtäimellä hallaa ja siksi toisekseen se oli tarpeellinen ohjelma silloin. Harmillista että moisia ohjelmia ei enää tehdä.

Duality of Man

Taas vaihteeksi vituttaa ja masentaa. Ulkonakin alkoi taas vaihteeksi satelemaan.

Pitäisi mennä kohtapuoliin nukkumaan. Tänään oli taas aika raskas päivä, sillä tuli vedeltyä parit ulkolenkit ja tämän jälkeen sitten tuli tehtyä vähän "ruumiillistakin" työtä. Nyt vaan lähinnä tuntuu siltä, että kaikki asiat taas suurinpiirtein vituttavat ja on kylmää, märkää ja tosiaankin sataa. Lisäksi minulla on taas paha epäilys siitä, että jokin asia on taas jäänyt tekemättä, ja se on epäilemättä tärkeä sellainen.

Mietin tuossa eilen tätä Fight Club-leffaa. Luin sen kirjan tuossa kesällä, ja tänään kehuin kyseistä alkuperäisteosta eräälle Nettituttavalleni Mesen korvikkeessa, eli Trillianissa. Hän kertoi ostavansa tuon kirjallisen teoksen myöskin piakkoin, mutta aikaahan siinä tosiaan vielä vähän menee. Minusta on hauskaa törmätä tyyppeihin, jotka päättävät lukea kirjallisen teoksen nähtyään siitä tehdyn elokuvan. Ja muutenkin Fight Club on todella hyvä leffa siinä suhteessa, että jos sen aikana käyttää päätään ja ennen kaikkea mielikuvitustaan, niin sen voi ymmärtää todellakin useilla eri tavoilla.

Kuten sanottu, mietin tosiaan Fight Clubia tässä eilen. Kun leffan ja kirjan toinen päähenkilö, Tyler Durden, on tavallaan ensisijaisen päähenkilön, eli kertojan nimeltä "Jack" luoma sivupersoona - tai siis Alter Ego, niin oman tulkintani mukaan koko leffa ainakin pyörii juurikin sen teeman ympärillä, että täytyy uskaltaa elää myös sen Alter Egon elämää toisinaan. Itseäni on kiehtonut jo pitkään ajatus Alter Egosta, eli sellaisesta persoonasta oman ensisijaisen persoonansa takana, joka saattaa hyvinkin useimmilla ihmisillä olla se ns. "aito" persoona. Varmasti monille ihmisille on toisinaan tullut mieleen se, että he eivät välttämättä elä elämäänsä sellaisina kuin todella haluaisivat, ja kenties tällaiset tiedostavat yksilöt keskuudessamme alkavat hiljalleen heräilemään siihen tosiasiaan, että heidän sisällään saattaa hyvinkin asustaa joko vaihtoehtoisella persoonalla varustettu - tai kenties sillä aidolla ja oikealla persoonalla pakattu tyyppi. Se henkilö, joka minä yritän olla tai haluan ihmisten luulevan tai toivovan minun olevan on vain ulkokuori - eli siis se pitkäaikainen "mielikuva" joka meistä jää.

My mask of sanity is about to slip. Näin totesi Patrick Bateman, Bret Easton-Elliksen psykopaattimurhaaja ja rikas Wall Streetin sijoituspankkiiri American Psycho-teoksessa. Hänkin eli puhtaasti välillä Alter Egonsa ehdoilla, ja loppujen lopuksi Alter Ego taisi sulautua täysin Egoon , ja näistä kahdesta tuli tosiaankin yksi ja sama henkilö. Eräs toinen klassinen esimerkki on sitten Jekyl ja Mr. Hyde, mutta se on liian "on/off"-esimerkki ollakseen kiinnostava tai realistinen. Jekyl ja Hyde on liian stereotyyppinen esimerkki Alter Egosta ja sen vallasta juurikin tähän ulkosivun persoonaan, vaikka tosiasiassa uskon että asia on pikemminkin aivan toisenlainen.

Minulla on kokemuksia siitä, tai ainakin uskon omaavani sivustakatselijan kokemuksia siitä miten Alter Egon välillä väkivaltainenkin ulospääsy tästä julkisivupersoonasta on tapahtunut. Nyt kun asiaa miettii, niin se on oikeastaan vain tehnyt näille ihmisille loppujen lopuksi hyvää - muutos on ollut todellakin vakava ja pysyvä. Jopa pitkäkestoinenkin. Mutta se on kuitenkin lopuksi ollut tarpeellinen tämän ihmisen selviämiselle.

Useat ihmiset tähänastisessa elämässäni ovat aina sanoneet minun olevan lähes aina muuttumaton persoona. Toiset ovat sanoneet sen positiivisessa, ja toiset taas negatiivisessa mielessä. Toiset ovat myös käyttäneet tätä muuttumattomuutta eräänlaisena tekosyynäkin tiettyihin tapahtumiin, mutta se mitä nyt tarkoitan, onkin se että kenties syy tällaisiin olotiloihin sun muuhun onkin ollut kykenemättömyyteni jättää kaikkea tuota paskaa taakseni ja yksinkertaisesti antaa Alter Egoni ottaa kokonaisuudessaan hallinta joksikin aikaa. Kaikilla ihmisillä on varmasti sellaisia hetkiä elämässään, jolloin tuntee että tekee asioitaan täysin vastoin yleisiä toimintatapojaan tai uskomuksiaan. Tällöin saattaa todellakin antaa Alter Egonsa ohjailla toimintaansa vaistomaisesti tietämättäänkin, ja olenkin pohtinut että kenties on aika alkaa toimia entistä enemmän tämän näkyvän persoonan vastakohtaisen, eli juurikin Alter Egon persoonan halujen mukaan.

Tuoko se sitten lopullisen pelastuksen? Missä vaiheessa aletaan elämään sitä ns. "hyvää elämää", vai onko sekin vain idealistista paskanjauhantaa? So many questions, yet so few answers at the time..