Kuviot vaihtuu

Tämä tulee nyt olemaan viimeinen postaukseni tämän blogi-osion sisäpuolelle vähään aikaan. Kuten olen jo viime kuukausien mittaan ilmoitellut, niin armeija tässä alkaa hurahtelemaan käyntiin hyvinkin pian. Täten myös elämänkulun raportointi siirtyy täältä pääblogista tuonne uuden sivublogin, eli Dalleerin Sotapäiväkirjan puolelle. Vähän harmittaa tuo nimeke, mutta kun mitään kovinkaan korkealentoista en siihen nimeksi keksinyt, ja suoraan sanoen tuokin nimi näyttää edustavan aika normaalia standardia armyblogi-nimistöjen keskuudessa. Päivittäkää kuitenkin, te potentiaaliset lukijat, kirjanmerkit ja linkkilistat uudempaan kuntoon tämän myötä. Ja vielä semmoinenkin tieto, että (toinen) suora linkki sotapäiväkirjaan löytyy tuosta teidän oikealtanne (tai sitten monitorin paikasta riippuen vaihtoehtoisesti vasemmalta). Ja kuten varmasti arvaatte, niin tuon blogin sisältö tulee vain ja ainoastaan keskittymään armeija-ajastani jauhamiseen, sillä siihenhän se on pyhitettykin.

Tämä blogi tulee siis päivittymään seuraavan kerran 6-12kk:n päästä, ellei sitten tietenkin jotakin todella erikoista tule vastaan. Siitäkin tullaan kuitenkin ilmoittamaan.

Näkemisiin ja hyvät joulut.

RIP victims of Jokela High School Massacre

I might be a generally unpleasant and unlikable fellow, but I am certainly not impervious to the pain and suffering of others. Especially innocent people.

May all the relatives and family of those affected by this tragedy be comforted.

Elämä on nykyisin niin jumittavaa ettei enää ehdi/jaksa kirjoitella tätäkään kovinkaan paljolti. Nytpä on kuitenkin kaiketi aika hieman kunnostautua, ja heittää ilmoille oikein kunnolliset päivitykset elämän tapahtumista.

Armeijaan on aikaa pian vain kaksi kuukautta ja seitsemän päivää. Palveluspaikkani on vielä aika auki, vaan toivoisin edelleen pääseväni siihen Lentosotakoulun hommaan ihan lyhyiden matkojenkin johdosta. Epäilenpä kuitenkin onneni kääntyvän, sillä minua ennen LentoSK:hon otetaan varmasti kymmenkertaisesti enemmän pätevämpiä tyyppejä. A grunt will always be a grunt.

Opiskelukin heittää taas vähän niin ja näin. En suoraan sanoen enää usko palaavani yliopistolle armeijan jälkeen, sillä suoraan sanoen olen lopen kyllästynyt jokseenkin aika päämäärättömältä tuntuvaan opiskeluun. Myös tämän päämäärättömyyden sivutuotteena ilmenevään nk. "penninvenytykseen" alan minäkin jo vähän leipääntyä, enkä suoraan sanoen halua enää olla koko ajan pyytämässä varoja vanhemmiltanikaan erinäisiin elämän välttämättömyyksiin. Hävettää olla mukamas kovinkin 'itsenäinen' nuori aikuinen, joka on kuitenkin ihan yhtä riippuvainen vanhempiensa rahallisesta tuesta kuin ennen kotoa poismuuttoakin. Siltikään en kadu mitään, vaan olen päättänyt hommata jonkinlaisen työn viimeistään armeijan jälkeen. Suurin osa kavereistani jakaa lehtiä, ja kuulemani mukaan tälläkin paikkakunnalla voisi moista työtä saada ihan kohtuullisestikin. Eräs puolituttukin aloitti täällä eilen varhaisjakelu-uransa. Ja hyvin näyttää pyörivän. Ja minä muuten pidän vieläpä yötöistäkin.

Työnteko näyttää nyt tällä hetkellä huomattavasti tuottoisammalta hommalta kun koulunpenkillä nysvääminen. Ja tämä ihan sen takia, että ala jota yliopistolla opiskelin ei oikeastaan ollutkaan sitten pitemmällä tähtäimellä minun juttuni. Eipä silti, ei se minua mitenkään yllättänytkään. Minun motivaationi ovat siis aika paljolti toisaalla. Ja mikä parasta, elämän kiertokulku on osoittanut työnteon vaan kannattavan enemmän: suurin osa ystävistäni tekee tavalla jos toisella töitä tällä hetkellä, ja hyvin ainakin näyttävät tulevan toimeen. Minä taas mukamas "hyödyllisesti" opiskelen, eli saan päättää että ostaako tänään puuroa vaiko kenties puuroa, ja vieläpä itkeä täysin surkeaa ja jatkuvasti tankkausta vailla olevaa rahatilannettani vanhemmilleni. Ja paskat, minä haluan jäädä eloon, enkä nauttia jostakin olemattomasta tittelistä joka ei kuitenkaan tuo minulle mitään hyödykettä kuin vasta vuosien päästä. Ja jos nyt silloinkaan.

Tänne on kuulemma avattu eilen Tokmanni-ketjun myymälä. Voisin käydä sen tarkistamassa, sillä en edes tiedä että minkä alan kamaa ne myyvät, saatika sitten että olisin koskaan sellaisessa käynyt. Jälleen kerran eräät puolituttuni olivat kuulemma saaneet sieltä jonkinlaisen kymmeniä euroja maksaneen lautapelin euron hintaan jonkinlaisen avajaistarjouksen yhteydessä.

Pala tämänhetkistä viisautta:

All your sanity and wits they will all vanish
I promise, it's just a matter of time...

24,8,2007

I bought an X-Box 360 about a week ago. I also got three games for it: Dead Rising, Tomb Raider Legend and Need For Speed: Carbon. The machine's been great, although additional games do cost alot.

The summer's still proceeding well here. It doesn't really feel like autumn at the moment, although if I had been asked the same question about a month ago, I would've probably stated otherwise. It rained about half of time time here for a few months, but towards the end of the summer, the weather has considerably cleared - and we've even had a long period of warm weather and clear skies.

I have to go back to the university in about a week. Don't really feel like it, to tell you the truth. And just so happens, I can only study there for three months until the army drafts me for at least six months. Although, it's not like I'd be able to study much there anyway this year, since my motivation for all that bullshit over there combined with this anxiousness over my military service aren't a good mixture to begin with. I guess I'll just try to do what I can over at the university, but I'm not motivated enough to try and really outperform myself.

I'm also trying to get a job of some sort from this place. The choices aren't too breath-taking, but at this moment I'll try anything short of working in a food store. I just really need the money, since just the sheer cost of living in this country is too much for a low-life student like me. And I'm pretty tired of being constantly out of money, too.

I've also drawn plans for moving out of Kauhava. This place is nice enough, but the neighbouring city of Seinäjoki just offers alot more - and the cost of living there might be slightly cheaper than here. I've decided, if possible, to move out of Kauhava next spring - right after being discharged from the army. Hopefully this plan will work, since I'd really love to move out of Kauhava as soon as possible. We shall see how this plan plays itself out, however.

Varainkeruujuhla

Siinäpä tuo nyt sitten olisi. Uusi hankintalistan kärkisijoitus.

Eli X-Box 360:n olen päättänyt hankkia kunhan kiireiltäni ehdin. Tällä hetkellä minulla on jo nk. "rahat kädessä" moiseen laatikkoon, vaan miettimisaikaa tarvitaan sen verran, että pitääkö lähteä Vaasaan vaiko Seinäjoelle asti moista hakemaan. Syy miksi olen päätynyt X-Boxiin on se, että minulla ei ole pitkään aikaan ollut mitään konsolia, ja tämä laatikko tässä on täynnä mitä kiinnostavampia pelejä. Vaikka PS2 on melkein puolet halvempi kuin X-Box 360, niin onhan se nyt kiva tämmöinenkin vehje hankkia - ainakin pelitarjonta näyttää olevan ihan mielenkiintoista tasoa. Lisälaitteista puhumattakaan.

Tällä hetkellä olen taas Huuto.netin puolella aloittanut tekemään kauppaa oikein kunnolla. Täytyy sanoa, että jo kolme todella sievoista kauppaa on tullut iskettyä. Näillä rahoilla mitä saan huutiksen kaupoista olisi tarkoitus rahoittaa niin monta peliä X-Boxille kuin mahdollista. Toivotaan siis että ihmiset oikein törsäävät kohteisiini. Täytyy kyllä myöntää, että pieni himohan se olisi ostaa myös PS2:kin samaan syssyyn - tuon verran rahaa kun nimittäin jää minulle aina ylitse opintotuistakin kuukausittain. Eihän sitä tosiaan tiedä, että jos vaikkapa sen PS2:nkin ostaisi, tosin ei kyllä vielä samaan aikaan X-Boxin kanssa. PS2 saa nyt vähän aikaa odotella.

Olen tehnyt myöskin listaa peleistä, joita pitäisi X-Boxille hankkia. Tällä hetkellä listalla taitaa olla about seuraava:

Dead Rising (kun zombieista ja ruohonleikkureista on kyse, niin tämä on pakollinen ostos!)
Grand Theft Auto: San Andreas (PC:lle en ainakaan tätä vielä raaski ostaa - ja X-Boxille se on kuulemma myöskin tätä nykyä halpa)
Grand Theft auto IV (tämän hankkimisen syitä ei edes tarvitse perustella)
Canis Canem Edit (kunhan tämä X-Boxille tulee)
Saints Row (kuulemma joku GTA-klooni)
Gun (kuulostaa ihan kivalta)
Hitman-Blood Money (Herra 47 jaksaa salamurhata tiensä suoraan sydämeeni!)
Tomb Raider - Legend (pitkään aikaan en ole Tomb Raidereitakaan pelaillut!)
Condemned (hauskaa sarjamurhausta!?)


Rahat pitäisi siis näille kaikille keräillä. Uskon että ihan ensialkuun en varmasti voi ostaa kuin ihan muutaman, mutta tarkoitushan se onkin, että nämä keräillään hiljalleen kokoon!

Peruskoulun päättötodistus- testi

No johan on ajat muuttuneet !

Selailin tuossa Helsingin Sanomien sivuja, ja sieltä sitten löytyi tällainen testi. Täytyy kyllä sanoa, että mikäli peruskoulu olisi ollut noinkin yksinkertainen - ja helposti arvioitavissa niin... Niin... Hmm... Tuota.. Olisivatkohan asiat niinkään muuttuneet ?

No kuitenkin, tässäpä ovat minun tulokseni "läpäisisitkö peruskoulun?" - testistä:

PERUSKOULUN PÄÄTTÖTODISTUS


Äidinkieli..................... 8
Englanti....................... 9
Ruotsi......................... 8
Matematiikka.................. 10
Fysiikka ja kemia.............. 9
Biologia ja maantieto.......... 8
Historia ja yhteiskuntaoppi... 10
Elämänkatsomustieto............ 8
Liikunta ja terveystieto...... 10
Musiikki....................... 9
Kotitalous..................... 7
Käsityö: tekninen työ.......... 8
Kuvataide...................... 6
Käytös ja huolellisuus......... 9

Keskiarvo.................... 8,5




SYK kutsuu?? Ja btw:nä näkee kyllä, että tämän todistuksen saanut toisesta todellisuudesta saapunut minä on kyllä ollut lähes kaikessa aivan käänteisen arvosanan saanut henkilö kuin minä tuolloin aikanaan. Tuo liikunnan numero näyttää kyllä menneen sikäli aika hyvin, että kymmenen punnerruksen tekeminen ei kyllä tehnyt minulle tiukkaakaan - olisivat pistäneet tekemään enemmän ! Ha-haah !

Matematiikassa näytänkin sitten aivan täydellisesti ylittäneen itseni. Mikäli tuo olisikin totta,
niin saattaisin olla toiminut hiukan toisenlaisesti hiukan toisenlaisissa tilanteissa kuin nyt. Eipä silti, kyseinen testihän oli todella hauska - lisää tällaisia !

Kiitos ja kuittaus tähän loppuun !

Parasta tässä ja nyt

Viime aikoina on kyllä satanut aivan kamalasti. En muista yhtäkään päivää milloin vettä ei olisi tullut joko todella paljon tai todella todella paljon. Ikävää kun ei oikein voi mennä uloskaan - ja tämänpä takia pääasialliset harrastukseni ovatkin olleet pelaaminen ja parran kasvattaminen. Sisälläkin voi olla tietty ihan kivaa.

Simcity 3000 on kyllä jokseenkin ikävä peli. Siinä olisi älyttömästi potentiaalia - vaan sen ainoa heikkous onkin siinä, ettei siihen ole varsinaisesti laitettu minkäänlaista "loppumaton raha" - koodia. Muutama väliaikaisesti rahan loppumisen ratkaiseva koodi kyllä löytyy, vaan kaupungin kasvaessa minulta jostain syystä aina loppuu rahat siksi että menot ovat suuremmat kun tulot. Konkurssiin päättyy vähän jos jonkinlainenkin kyläpahasen alku.

Olen päättänyt pistää hankintalistani kärkeen Simcity 4:n. Olen sitä erään sukulaiseni luona pelaillut aika paljonkin, ja nyt suoraan sanoen harmittaa etten ole hankkinut peliä itselleni. Myös tämä Rush-Hour pitäisi varmasti hankkia - se kun on nimittäin ihan ilmeisesti hyödyllinenkin lisäosa peliin. Simcity 4:ssa voi myös kuulemma tunkea omat Siminsä kyseiseen kaupunkiin sekoilemaan - vaikka kuulemma vuorovaikutus voikin olla aika pientä. Eipä silti, olisihan tuo tietty ihan jännää katsella että miten esimerkiksi legendaariset Herra Tynnyri ja Jorma Kokkeli selviäisivät kaupungissani. Puhumattakaan Tri. Streichesniffistä, tuosta kaksinaismoralististen grillijuhlien organisaattorista.

Eilen kun oli vielä edes jotenkin lämmin päivä, niin loikoilin tuossa parvekkeella Mango-mehua juoden ja vanhoja Trivial Pursuit-pelin kysymyksiä pohtien. Jostain syystä tyhmyys taisi iskeä, sillä muutamat kysymykset olivat niin ällöttävän vaikeita, että rupesin heittämään yhtä älyttömiä vastauksiakin niihin. Arvatenkaan jokaiseen urheilukysymykseen naishiihtäjistä ei suinkaan ole vastauksena "Nörssö Tamanen", vaan sen huutaminen parvekkeella yksin hysteerisesti nauraen päälle on kyllä joskus älyttömän terapeuttista toimintaa. Mieleen välittömästi tulvahtaakin eräät yläasteella historian tunnilla pidetyt tietokilpailut, joissa minä joukkoeeni kanssa heitimme tuota vastausta koko ajan ilmoille - toinen vakiomme oli että "Pohjois-Korean Demokraattinen Kansantasavalta" oudolla aksentilla lausuttuna. Tuolloinen historianopettajamme, joka oli muuten tosi mukava tyyppi, ei kylläkään oikein ymmärtänyt vitsiämme. Huonoina muistoina voitakoon kuitenkin todeta, että kyseinen tyyppi pisti minut myös kerran tekemään esitelmän RKP:sta - eli tuosta viheliäisestä vähemmistökielen lobbaamispuolueesta.

Ja nyt kun ruvetaan saapumaan harmaille historian aromaille, niin täytyy muistuttaa eräästä todella ansiokkaasta artista - joka taisi ikävä kyllä kuolla kupsahtaa tässä muutama vuosi sitten. Kyseessä on nimittäin Captain Jack (ei Sparrow - prkl !) , tuo älyttömän amis-eurotekno-sukupolven sanansaattaja. Muistan tunteeni eräänlaista surunomaista tunnetta muutama vuosi sitten kun sain kuulla Captain Jackin kuolleen. Moinen tyyppi oli aika erinomainen parodia ehkäpä juuri itsestään - tai jonkinlaisesta militaris-fasistisesta tanssikoneesta. No, oli miten oli, kyseinen tyyppi kuuluu kyllä lapsuuden musiikkimakuun. R.I.P. Captain Jack !

Toinen erikoinen tyyppi oli myös muistaakseni viidennellä tai kuudennella luokalla saapunut Dr. Bombay. Muistan ostaneeni tyypin levynkin, ja tuollahan se on edelleen CD-hyllyssäkin istumassa. En voi suoraan sanoen ymmärtää, että miksi Intialaiset julistivat jonkinlaisen yleisen kirouksen tätäkin hemmoa vastaan - todella onnistunut tyyppi ! Ja varmana toi sekoiluillaan Intialaisillekin jonkinlaista rahaa kirstuun. Ja täytyy sanoa, että jotakin vaikutustahan Dr. Bombayllähän on täytynyt olla minuunkin, kun muistan "Calcutta" - biisin sanatkin ulkoa ja nähtyäni sen videon Youtubesta, rupesi kummasti laulattamaan.

Hitto,

I AM A TAXIDRIVERMAN ! I DRIVE MY TAXI IN CALCUTTA !!!

JEES !! BRING BAACK DR.BOMBAY !

Ja sitten vähän kovia lyricsejä:

One day when I got hungry I sold the wooden house
Thad to visit uncle Gandhi who lives in Calcutta town
Uncle Gandhi is rich he's a taxidriverman
And I know that he will help me as much as he can

A taxidriverman is what I want to be
But there are no customers who want to ride with me
I don't know why it could be that I'm almost blind
But every street in Calcutta I can find

Calcutta, I am a taxidriver in
Calcutta, I drive my little taxi in
Calcutta, taxi taxi taxi in
Calcutta, I am a taxidriverman

I love to drive the taxi I like it very much
Even though I have no license I always find the clutch
I can drive without my hands I can drive without my feet
And I have no problem keeping taxi on the street

Calcutta, I am a taxidriver in
Calcutta, I drive my little taxi in
Calcutta, taxi taxi taxi in
Calcutta, taxi taxi taxi in

Calcutta, I am a taxidriver in
Calcutta, I drive my little taxi in
Calcutta, taxi taxi taxi in
Calcutta, I am a taxidriverman
I am a taxidriverman


Jees !

Rock on !!

Autoilun ihmemaa

Tämän viikon torstaina sattui kyllä taas varsin ikävä juttu. Uskon sen kuitenkin olleen puhdas vahinko, vaikkakin kieltämättä vältettävissä ollut.

Palailin kaupasta paikallisen risteyksen tuntumissa, ja huomasin että luultavimmin 80-luvulla valmistettu, suhteellisen huonossa kunnossa ollut auto pysähtyi hiukan edemmälle siitä, mihin olen yleensä huomannut auton pysähtyvän. Aloitin siis suojatien ylittämisen, kun auton puskuri jo osui minuun ja kaaduin maahan ottaen vähän osumaa niin päähän kuin olkapäähänkin. Voinen kertoa, että omaan tällä hetkellä varsin ihania asfaltti-ihottuman olomuotoja yliruumiissani. Auton puskurin osuessa jalkaani, sain myös muutaman mustelman.

No, onneksi kyseinen autoilija oli tajunnut jarruttaa. Minä nousin ylös auton edestä ja katselin nopeasti itseni läpi tyypin noustessa autosta. Kyseinen kuljettaja oli ehkä minun ikäiseni, ja selvästi aika pelästynyt tapahtumasta. Ensimmäiset sanat suustani taisivat olla että: "eikö tämä olekin suojatie?" - johon tyyppi sitten vastasi pahoitellen. Siirryin kuitenkin välittömästi tien sivuun ja sanoin että kylläpä jalkaani ja käteeni nyt sattuu. Tyyppi meni välittömästi auton sisään, ja palasi sieltä lompakko taskussa. Hän kaivoi sieltä sadan euron setelin, ja ojensi sen minulle. Tämän jälkeen hän vielä kysyi, että selviänkö kotiin asti. Suoraan sanoen olisi ollut kai hyödyllistä mennä heti sairaalaan, mutta minusta oli kovin noloa seistä siinä pidellen olkapäätäni - kun kerran en mistään verta vuotanut ja pysyin tolpillani. Ilmoitin siis pystyväni poistumaan kotiin asti. Samassa tyyppi hyppäsi autoon ja lähti.

Menin itsekin kotiin. Tarkistin itseni vielä kerran läpikotaisin ja lisäilin olkapäähän ja käsivarteen muutaman laastarin. Itse kuvittelin että olin selvinnyt pienestä "yhteentörmäyksestä" säikähdyksellä, mutta ilmoitettuani asiasta mm. vanhemmilleni, niin he halusivat että menisin kuitenkin vielä lääkäriin näyttämään osumia. Teinpä sitten niin.

Onneksi ajanvaraus oli täällä vielä klo 22.00 asti, sillä muuten olisin voinut joutua lähtemään Seinäjoelle asti. Pääsin heti kuitenkin täälläkin lääkärille, joka muisti minut muutaman kuukauden takaisesta "oudot kivut rinnassa" - käynnistäni. Lääkäri tutki minut pintapuolisesti ja katsoi kättäni, jonka päälle olin onnistunut kaatumaan suojatakseni päätäni. Poikki se ei ainakaan ollut mennyt - kuten ei myöskään jalkani. Lääkäri kuitenkin halusi kuvata jalkani varmuuden vuoksi - ja niinpä sitä sitten mentiin. Röntgen kesti itse asiassa vain ehkä n. 10 minuuttia, jonka jälkeen minun käskettiin odotella paikoillani eräänlaisessa "vuoteessa" kunnes tulokset tulisivat. No, tulokset tulivatkin melko nopeasti, ja lääkäri totesi, että jalka ei ollut saanut minkäänlaista pahempaa vahinkoa. Olimme siis molemmat samaa mieltä siitä, että taisin päästä säikähdyksellä tästäkin. Lääkäri antoi minulle sitten tällaista voidetta, mitä tulisi laittaa näihin hankaumiin mikäli tarvetta on. Sen jälkeen "reseptissä" ei sitten muuta ollutkaan kuin lepoa.

Olen nyt sitten vain pyrkinyt lepäilemään nämä muutamat päivät. Tietenkin oikeaan jalkaan polven tienoille vielä sattuu, olkapää ja käsivarsi on hellänä ja päässä taitaa olla kuhmu - mutta "otherwise I'm okay". Onhan minulla myös tästäkin se satanen korvauksena, joten eiköhän tuo riitä ihan hyvin kipurahaksi.

Call To Arms

Nyt se päivä sitten koitti.

Olen päättänyt vihdoinkin lähteä hoitamaan asepalvelukseni pois alta. Tässä vaiheessa en vielä tarkalleen tiedä että missä se tulee tapahtumaan. Melko varmaan kuitenkin taitaa olla se, etten pääse toiveistani huolimatta tänne Kauhavalle Ilmasotakouluun sitä suorittamaan. Todennäköisesti siis Kainuun Prikaati odottaa.

Hyvä on kuitenkin tässä vaiheessa muistuttaa siitä, että aivan välittömästi en ole minäkään sinne vielä lähdössä. Olen nimittäin tykästynyt siviili-, ja opiskelija-elämääni siinä määrin, että aikaisintaan lähtö tulee olemaan saapumiserässä I/08. Tammikuussa 2008 siis palvelukseen - minne nyt sitten ikinä joudunkaan - vai pitäisikö sanoa pääsenkään ? No kuitenkin, asia on sillä tavalla, että armeija on nyt hoidettava pois elämää haittaamasta. Pidän sitä pikemminkin lainalaisen velvollisuuden kuin minkään isänmaallisen paatoksen alaisuudessa tehtävältä suoritukselta. Siviilipalvelus minulle ei valitettavasti tule kuuloonkaan, sillä se on liian pitkä ja saattaa tuoda yhteiskunnassame epämieluisaa "stigmaa" joka on oikeastaan viimeinen asia mitä haluan kokea.

Minä en kuitenkaan valita. Useimmat sukulaiset ja jo armeijan käyneet ystävät ovat neuvoneet, että kaikki mikä tuleekaan eteen armeijassa on otettava puhtaasti huumorilla. Rankkaa saattaakin olla, mutta kaikki on otettava huumorilla. Muuten ei pärjää.

Ensimmäiseen mahdolliseen lähtöön on siis tätä kirjoittaessani aikaa seitsemän kuukautta. Kunhan saan muilta kiireiltäni vapaata, niin tarkoitus olisi tietty tehdä ihan armeija-ajalle oma blogikin. Sen kehittelyyn menee kuitenkin vielä vähän aikaa - ja se varmasti tulee tämän blogin kylkeen sitten jossain vaiheessa.

Nyt annan kuitenkin uutisen sulaa syvällä sisimmässänne jonkin aikaa. Minä puolestani lähden siivoamaan asuntoani vähintäänkin sotilaallisen uskottavaan kuntoon.

Siihen asti,

"Moi".

Korruptoitunut Pingviinimies(kö) ?

Luin uutisista äsken varsin erikoisen uutisen. Maamme entistä presidenttiä ja nykyistä kansainvälisen rauhanrakentajaa, Martti Ahtisaarta, syytetään 2 miljoonan euron lahjuksien ottamisesta Albaanialaisilta järjestäytyneen rikollisuuden kärkihahmoilta. Uutisen mukaan Saksan tiedustelupalvelu olisi jopa nauhoittanut asiasta jonkinlaisia sopimuskeskusteluja.

Mikä tietenkin näin ensin tulee mieleen kysymyksistä on, että onkohan tällaista nyt sitten ollenkaan edes tapahtunut ? Ymmärrän kuitenkin kansainvälisen politiikan kentällä esitetyn epäilyksenkin arvon. Eli tällaisessa tapauksessa syytöksenkään ei välttämättä tarvitse olla totta - vain sen esittäminen ja siten epäilys riittää tahrimaan maineen ja uskottavuuden. On kuitenkin aivan mahdollista, että maamme entinen presidentti on saattanut syyllistyä lahjuksien ottamiseen. Eipä tuo kaiketi ole varsinkaan entisen Yugoslavian alueen politiikassa mitenkään uusi keino. Ja politiikassahan kaikki on mahdollista. Absolute power corrupts - absolutely.

Itse olen nähnyt kyseisen Mr. Ahtisaaren vain kerran elämässäni. Tuolloin tosin turvamiehet työnsivät minut, viidesluokkalaisen tylysti sivuun yrittäessäni saada hänestä kuvaa kamerallani kymmenen metrin päästä. Toisella kerralla sitten lukioomme saapui Ahtisaaren puoliso, Eeva Ahtisaari. Hän piti suurelle joukolle luennon kehitysmaiden naisista ja heidän oikeuksistaan. Muistan luennosta sen, että Mrs. Ahtisaari ainakin näytti seisovan puolisonsa rinnalla monessakin asiassa.

Sitä ja tätä

Juhannus meni kyllä kieltämättä mukavasti. Tuli tyttöystäväni kanssa käytyä katsomassa ihan omalta aitiopaikalta Kauhavan Juhannuksen - vai pitäisikö sanoa että Lentäjien Juhannuksen näytöstä. Liput olisivat maksaneet kaiketi n. 30 euroa, vaan kyseisen show'n näki aivan valtavan hyvin läheiseltä pelloltakin. Ja voin todeta, että me emme olleet suinkaan ainoat paikalla.

Kauhavankin täyttyi aika onnistuneesti ihmismassoista. Näin jopa kolme Finnairin matkustajakonetta laskeutumisineen tänne. Aika epätodellinen näky - varsinkin kun ajattelee että sitä ei tapahdu kun kerran vuodessa. Onneksi kuitenkin torstaina oli aivan täydellinen ilma - lämmintä ja auringonpaistetta. Taivas oli myös täysin pilvetön - ainakin melkein. Ja olivathan nuo F16-, ja Hornet-koneet hienoja. Ääntä ja pauhua niistä ainakin lähti.

Tänään saatiin sitten pitkästä aikaa sadetta. Kerrankin täytyy todeta, että onneksi sataa! Eilen oli aivan älyttömän kuuma päivä - meinasin kauppareissulla jalkaisin tehtynä kuolla kuumuuteen. Toivottavasti sade ei kuitenkaan jatkuisi aivan loputtomiin, sillä kesänhän ainakin tulisi olla lämmin ja sateeton ollakseen hyvä. Satunnaiset sadekuurot eivät kuitenkaan haittaa -vaan mielestäni pikemminkin auttavat pitämään luonnon tarpeeksi vihreänä. Kuivumisen estämiseksi siis - "Hah hah".

Huuto.netissäkin ovat kaupat hurahtaneet muutamia viikkoja sitten ihan hyvään käyntiin. Sain jopa niin omissa kuin muutaman muunkin nimissä myytyä tavaraa. Rahaa siis tulee kaikille osapuolille - joka on varmasti se tyydyttävin vaihtoehto. Eräs asiakas jopa soitti minulle henkilökohtaisesti - joka on muuten modernin mittapuun mukaisesti aika harvinaista, vaikkakin tietysti epäilemättä kohteliasta. Hyvä kuitenkin että tavara vaihtaa omistajaa ja raha virtaa.

Nytpä täytyy ruveta nostelemaan kohti kauppaa. Juhannuksen jäljiltä ovat nimittäin kaapit tyhjät samoin vatsojenkin kanssa.

Porvoon puukotuksesta 18.6.2007

Luin eilen illalla varsin järkyttävän uutisen Porvoon keskustassa tapahtuneesta puukotuksesta. Syy miksi uutinen kiinnosti juuri minua oli se, että Porvoo on kaupunkina minulle varsin tuttu ihan jo pelkästään lukion ajoilta. Tunnen siis sen keskustan ja lähitienoot hyvin.

Sanottakoon näin alkuun, että en olisi tällaisen uskonut tapahtuvan keskellä kirkasta päivää ja vieläpä Porvoon Citymarketin edustalla. Ja mikä pahinta, uhriksi joutui vieläpä toisen maan kansalainen - turisti. Ainakin uutisten antamien tietojen mukaan esitutkinnassa ei ole selvinnyt tarkempaa syytä tekijän käyttäytymiselle. Ennusmerkkeinä kuitenkin voidaan pitää sitä, että kyseinen mieshenkilö omaa rikosrekisterin jo aikaisemmista teoista. Muun muassa huumausainerikoksia yms.

Kyseisen tapauksen sattuminen Porvoossa on minulle ainakin henkilökohtainen tragedia. En olisi voinut uskoa että Porvoossa - mutta toisaalta asiaa ajattellen tarkemmin, on selvää että kyseiseen tekoon pystyviä asuu silläkin seudulla. Tekijä on kuitenkin valitettavasti yhteiskuntamme ulkopuolelta - juurikin tältä kaidalta polulta - poikennut yksilö, jonka teosta ei vastaa kukaan muu kun hän itse.

Uutisraporteissa ja päivälehdissä on kuitenkin julkaistu runsaasti kertomuksia siitä, kuinka puukottaja oli käynyt jo ennen varsinaista tekoaan ainakin kolmen muun ihmisen kimppuun. En moiti mitenkään poliisin ripeyttä, mutta ihmettelen suuresti että miksei poliisia kutsuttua jo muutamaa hetkeä aiemmin Citymarkettiin ? Jos mies oli käynyt ohikulkijoiden kimppuun jo aiemmin, niin mikseivät sitten yksikään uhreista soittanut poliisille aiemmin ? Asiahan on nimittäin niin, että Porvoon poliisilaitos on keskustasta n. kilometrin päässä, ja ruuhka-aikaankin autot antavat varmasti tietä hälytysajoneuvoille. Kenties aiemmat uhrit eivät vain pitäneet sitä tarpeellisena.

Jotkut myös peräänkuuluttivat Citymarketin myymälävartijoiden osuutta asiaan. Kysyttiin, että mikseivät he puuttuneet jo aiemmin häiriötä aiheuttaneen miehen toimintaan ? Itselläni on tähän ainakin osittainen vastaus. Eräs tuttavani Porvoosta työskenteli vielä vuosi sitten Securitaksella, ja hänen asemapaikakseen oli annettu Citymarket. Tällä nuorella ystävälläni ei ollut minkäänlaisia voimankäyttövälineitä tai suojavarusteita - yksinkertaisesti siitä syystä että niihin ei ollut hänellä varaa. Ymmärrätte siis varmasti, että Porvoon Citymarketin myymälävartijat eivät ole parhaimmillaan tilanteessa, missä juopunut, aseistettu ja huumausaineiden vaikutuksenalaisena sekoileva mies riehuu ympäriinsä. Mennessään väliin riskeerasivat vartijatkin enempien uhrien aiheuttamisen. Helsingin ydinkeskustassa - ja joskus ei ilmeisesti aina sielläkään - ovat vartijat aivan eri tavalla varustettuja kuin Porvoon Citymarketissa. Tämä on hyvä muistaa - erityisesti tällaisessa tilanteessa.

Haluankin osoittaa syvimmät osaanottoni kaikille tämän rikoksen uhreille. Toivottavasti tekijä saa ankaran rangaistuksen ja pääsee istumaan kiven sisälle mahdollisimman pitkäksi aikaa.

Viime aikoina on tullut mentyä vähän liiankin lujaa elämässä. On jäänyt kieltämättä vähän jalkoihin elämän tärkeimmät ihmiset. Kaduttaa kovasti se, mitä on tapahtunut. Uskon kuitenkin pystyväni korjaamaan asiat. Ja lopulta, mikäpä muukaan aika olisi parasta haavojen parantamiselle kuin lämmin kesä. Olen tässä päättänyt, että elämäni on muutamilta osa-alueilta muututtava täysin, sillä muutamat ikävät traumat ovat aiheuttaneet elämäni tärkeimmälle ihmiselle liikaakin mielipahaa. Ensiaskeleet asian korjaamiselle onkin jo aloitettu.

Koin eräänlaisen heräämisen keskusteltuani elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa eilen. Kieltämättä minun piti kuulla nämä asiat itsestäni häneltä ennen kuin todella tajusin että mikä on mennyt vikaan kohdallani. On pelottavaa ajatella kuinka sulkeutuneena olen kävellyt ympäriinsä kaiken tämän aikaa. Elämästäni on tainnut puuttua vaikka mitä kaiken tämän valittamisen ja itsekeskeisyyden johdosta. Tällainen potku oli minusta tarpeellinen. Tämä sai minut ainakin arvioimaan koko elämänkatsomustani uudestaan. Näin ei voi enää jatkua - it is eating me from the inside and tearing me apart.

No joo, olenkin päättänyt ottaa mahdolliset tulevat haasteet ja ongelmat täysin "iisisti" tästä päivästä lähtien. Vaikken mikään koulutettu ammattilainen näissä asioissa olekaan, niin kuultuani käyttäytymisestäni palautetta, olen alkanut hieman arvioimaan asenteitani ja ongelmanratkaisukykyäni uudelleen. Olen ollut omasta mielestäni vähän liiankin yksinkertainen monessakin asiassa, jossa sitä moninaisuutta olisi todellakin kaivattu. Eipä silti, minä olen kuitenkin aikuinen ihminen, ja ymmärrän nyt tekojeni seuraukset. Edessä taitaa olla kiirastuli: koettelemus joka varmasti tulee avartamaan ja muuttamaan minua. Muutamien päivien aikana olen myös tajunnut minua vaivanneiden ongelmien syvimmän syyn: kenties nk. "vanhan elämän" jäännökset ennen tänne tuloa ovat jääneet vaivaamaan minua liiaksi. Uskonkin, että niiden jättäminen taakse on perimmäinen tehtävä.

Tämän postauksen jälkeen elämäni tulee varmasti muuttumaan aivan toisella tavalla. Aion nimittäin ruveta katsomaan asioita sellaisella tavalla, että tehdyt virheet eivät enää koskaan tule toistumaan. Voisi kai sanoa, että olen valpastunut siitä minkälainen olen ollut.

The time for change is now.

An hour ago I was flicking through the various channels and noticed something rather surprising on the Finnish music channel, Voice-TV. In my opinion, they don't play old music too much, but for some reason the song 'Estranged' by GNR was on. I had never heard of that one from Guns n' Roses before, and for reason, I liked it alot.

The song had this very late 80's/early 90's feel to it. The good ol' days when GNR was still one of the hardest rocking bands on the face of the earth. Back in the day when W. Axl Rose still wore ripped jeans. The early 90's. The year 1993.. I think that one was a good year.

I was born in the 80's, and must say that the most prominent cultural stuff that took place then passed by me. The early 1990's still had some of that 80's feel to it too, and I remember that alot of that 80's stuff was still around at 1990 to 1993. I feel an odd connection to the 80's and early 90's for the simple reason that those years were the time I grew up from a little child to an adolescent little kiddie.

Kirjaustosite & Vasara

Muutama tunti sitten palasin kahden viikon työurakalta tyttöystäväni vanhempien luota. Työtehtäviin kuului hommia niin sisällä kuin ulkonakin - eli sisällä "toimistossa" tiliöintiä ja muuta paperihommaa ja ulkona taas muuta tekemistä. Homma oli paikoitellen juuri sään takia aika vaivalloista ulkona, vaan olen kuitenkin juuri näiden kahden viikon aikana huomannut sen että todellakin arbeit macht frei minun tapauksessani.

Vaikka olenkin aina haaveillut kivoista ja mukavista sisätöistä, niin jostain kumman syystä lapio tai leka kädessä huhkiminen naama turpeessa on kyllä jollakin hyvinkin oudolla tavalla vapauttavan tunteen antavaa hyötyliikuntaa. Annettuaan fyysisesti kaikkensa ei jää tilaa minkäänlaiselle mielentilojen vaihtelulle tai muullekaan negatiiviselle toiminnalle. Raskas ruumiillinen työ vapauttaa niin kehon kuin mielenkin kaikenlaisesta tarpeettomasta aggressiosta t ja edistää myös kuntoa. Ruumiillista työtä sanotaan myös nk. "rehelliseksi työksi", jonka merkityksen ainakin omalla kohdallani ymmärrän täydellisesti.

Fallout 3:n teaseri tuli muutama päivä sitten, vaan minun mielestäni se ei kyllä sisältänyt mitään niinkään mullistavaa tietoa varhaista julkaisupäivää lukuunottamatta. Syksyyn 2008 on vielä valitettavasti aikaa - ja sekään ei lopulta ole pelialalla mikään kiveen kirjoitettu totuus julkaisusta. Kieltämättä into hieman laski peliä kohtaan kun saatiinkin tietää että sen julkaisuun on vielä kaikesta huolimatta ainakin puolitoista vuotta. Olisin kyllä toivonut sen ilmaantuvan kauppoihin viimeistään tämän vuoden lopulla.

Sain tänään myös postissa varsin vähäsanaisen asukasviihtyvyyskyselyn. Se oli erilaisilta vastausvaihtoehdoiltaan vähän liiankin monimutkainen - ja siinä jopa kyseltiin halukkuuttani "lunastaa asunto omaksi mikäli se asetetaan myytäväksi". Näkemystä asuintaloni viihtyvyydestä pystyi kuvaamaan kuudella eri vaihtoehdolla, jotka suoraan sanoen olivat kyllä ihan älyttömiä (jokseenkin samaa mieltä ?) kaikessa yksinkertaisuudessaan. Myös isännöinnistä minulla ei ollut mitään hajua - tai pikemminkin minulla ei ollut siitä ja sen toimivuudesta mitään kokemusta tässä talossa. Sitä ei siis ole. Ja mikä parasta, vessanoven kahva on ollut rikki jo kuukausia - mutta isännöitsijämme ennen joulua päätti korjauttaa vain seinästä puoliksi irti olleen puhelinpistokkeen.

Nyt olisi sitten kaiketi taas aika lopettaa tältä päivältä. Työt kutsuvat ja ylimääräiset kirjahyllyt eivät kokoa ja hajoita itseään. Toivotanpa siis kaikille todennäköisille lukijoilleni hyvää kesän jatkoa - ja varokaa joulupukkia !!

We're All Stars In The Gun Show

It was a damn beautiful day today. Clear, blue skies and the nature starting to awoke to its green beauty. I love the smell of summer. That smell has only good memories attached to it. And now to think of it, I don't think that the winter smells like anything really - unlike summer and autumn. The smell of summer is a fresh odor - it has something pure and new in its tender fragrance. Something to do with the wind, I'd say.

Today was the last day of the hunting license-lectures. This old guy appeared, and he had 11 firearms with him to show to us all. 9 rifles of various (more or less hunting) calibers along with a pair of pistols. The instructor brought his Sako TRG (wow !) and a normal Valmet 412 S double-barreled shotgun with him. Those were real nice pieces of hardware that he had with him, but I'd say that for me personally the old guy's two pistols were of more interest. He had a 9mm Cz75 pistol, which was a real treat to handle. And he also had that interesting little James Bond - pistol, the Walther P22 there. I recently read that Seung-Hui Cho, the Virginia Tech shooter, had a P22 with him. That pistol is alot smaller in size as to when compared to many others, but I'd guess that it can be a very lethal sidearm at close ranges - and especially if aimed at the head of a person. Still though, the P22 felt like a damn kids toy when compared to the Cz75. I'd be real interested of taking that thing to the range and squeezing off a few rounds with it - the P22, I mean.

Then there were almost a dozen different hunting rifles with scopes. Mostly chambered to .306 and .308 calibers. After you had seen one, you had pretty much seen them all. And the absence of a pump-action shotgun really bugged me. I would've been real interested of seeing one, since my interest in pump-action shotguns is ever growing. Then we watched a few DVD's concerning moose- and deer-hunting, too.

Today I've also been playing C&C: Renegade. That game is surprisingly good coming from a game company that has never made any FPS-games before. So far I've only completed a few levels, but the way the guys at Westwood have managed to transform the strategic action of the older games into an FPS-enviroment is just exiting to say the least. Renegade is indeed one of the best games in that questionable Electronic Arts C&C Collection.

Now though, I think I'll go and have a bloody good and refreshing walk in the nocturnal night.

No Rest for The Wicked

Turns out those guys from the municipality called me again yesterday. They offered me another two weeks of sanitation + gardening duty, but I declined of the offer. I've got another job coming though: my girlfriend's parents need some help with the dismantling of their former summer cabin - and I'll be the one to clean the site up.

This is good news for two reasons: they'll be paying me a full 6 euros an hour - compared to the municipal 'standard' of just 5.30 euros an hour. And what's best, is that no matter what these guys aren't very strict and tight-assed about work regulations. I landed a very potent summerjob this year, I'd say.

Yesterday I went to one of those hunting license-lessons again. The stuff presented there for us wasn't very interesting, but I tried to hang on for three hours. We're supposed to learn the names of several birds for the final exam a week from now. It seems that one has to be a bloody ornithologist in this country in order to just to be able to hunt. I'm really not that confident of my knowledge of birds - yet they're bound to ask of them during the exam. Fuck.

I watched Terminator 3 yesterday, as well. I haven't watched it in a while, but I felt like seeing it, despite the fact that it isn't exactly the best Terminator movie out there. Naturally T3 screwed with the official canon alot - but I'd still call the movie's subplot of ensuring John Connor's survival somewhat brilliant - I obviously didn't see the end playing itself out quite like that back in the day.

Workday 9: The Grand Finale

Sometimes even a shitty summer job like the one I've been in for the past two weeks is actually worth doing. Today was indeed that day.

We were ordered to go plant grass again, but as it once again rained, me and my new friend were ordered to do indoors work today. A pretty ironic thing it was, since on our final day of work, we finally got ordered indoors. Figures, I guess.

So we were ordered to assist a bunch of construction workers doing a major renovation of a nearby elementary school. The guy we were supposed to report to was the same guy I had met last week while helping out at the plumbing renovation near the city hall. So anyway, we were told to get a pair of brooms and start cleaning up the floors of this thick, fine white dust which pretty much covered all of the floors. We did the job for awhile, and then descended a staircase down to this lower level, which included showers and gymnastics halls. There was a further staircase down to a thick-looking steel door - and it was left open. The guy who worked with me had been at that elementary school when he was alot younger, and he told me about the steel door. It had always wondered him. Now, naturally we could both guess that the place was a civil defence disaster shelter of some sort. So we went in - especially since the construction workers had alot more important matters on their hands than babysitting a pair of summer workers on their final four hours of work.

As we went in, I quietly hit all the light switches on the way, and a small hall of some sort opened up before our eyes. Apparently it had not been used for awhile, since there were even thicker layers of white dust littering everything. The little control room had several tables, maps, and a chalk board with stuff written on it along with a pair of messy desks. On the back there was a door leading further down the hall and a small alcove featuring an ancient telephone exchange along with a switchboard were inside. The stuff was real ancient - I'm talking about WWII-era and 50's gear.

The walls were littered with all sorts weird plans and maps: some of them included unit tags labeled with names such as "radiation monitoring crew" and "logistics team 1". The maps on the walls had all sorts of marks on them - and I'm purely guessing that the markings represented other shelters and civil defence shelters in the area. At that point we both understood, that we had quite probably stumbled upon an old emergency operations center for the municipality administration. The place was a strange mixture of 60's and 70's technology along with some 90's stuff as well. We saw one computer - but with no monitor connected, though.

We proceeded on, and came upon another small room. The room included a small kitchen and these rooms with beds. Disposable sheets and blankets were laying on the beds. We found kitchen utensils wrapped in plastic. Iodine pills and some sort of a military-published instruction manual on "upholding of communications on municipal level" was there among an old transistor radio.

The final room was a storage: radiation suits, geiger counters, hardhats, gasmasks of various models, medical kits, stretchers, clearing equipment and the sort were placed in neat little rows in bookcases, cubboards and shelves. The equipment looked quite old - I'm guessing that the stuff was mainly from the sixties and seventies. We found road maps still wrapped in plastic from 1984. The Geiger counters were last checked on 2003. All the documents found from the shelter pointed towards some sort of an exercise which had been held in 1995. As we sweeped through the shelter for the first time, it was nearing lunch break. We decided to call the search off while and have ou break. I also decided to visit my apartment quickly and get my digital camera for future documentation. Me and my co-worker buddy took a pair of protective glasses with gas-proof lenses with us as souvenirs.

So after the lunchbreak, we returned in full force. I took photos, and then we searched through the place. This time we found an order dated 1979 from some sort of a civil defence big shot all the way from Helsinki, urging to get rid of the older model M/39 etc. gasmasks. The shelves sure included alot of different models of masks - and the one I opened was indeed a model M/39 - which dates from WWII. Naturally they had slightly newer masks - models M/62 and M/65 there too. The had several dozens of these newer models from the 60's there - all piled into neat little rows on the shelves. I opened one gasmask container, and took a photo of the contents. Then we proceeded to open up the medical kits and inspect their contents. All the stuff you'd expect to be inside were there.

After searching for awhile, I made a quick conclusion about the place: most of the stuff there was completely outdated and in the event of a real disaster - highly dangerous to use. We speculated for a long time about the place's function. Was it still used ? It seemed like the place could've been operational - and perhaps the rescue operations would be led through these smaller shelters by orders from the shelters of the bigger cities of the area i.e. Seinäjoki and Vaasa. The place had all sorts of small notes with numbers and codes for the operational centers of the other neighbouring municipalities. So, we had indeed stumbled upon just one link in a long line of command center shelters in the area. Pretty crazy, huh ? We also attempted to pinpoint the locations of the other shelters from the map, but we figured that the maps could've been way too old and thus inaccurate. The place fascinated me in a very strange way - finding a semi-functional shelter like this was like my adulthood and childhood dreams had came true at the same time.

After taking photos, we naturally left and turned over our neon vests and a couple of other things. Our two week stint as sanitation division etc. workers ended and 1:30 PM on a rainy friday afternoon. Naturally our boss never knew about our exploration of the municipality administration shelter. It is pretty scary to think about that installation though, since the equipment there was so damn Cold Warish - and thus in questionable condition. If some sort of an accident were to happen here, then I'd guess that we'd be screwed. The gasmasks at that storage were clearly in no condition to be used. And to think that in the event of a crisis that 50's or 40's telephone exchange would actually used ? My god, we'd be literally more than screwed here.

Still though, the experience of seeing all that stuff there and actually managing to locate a real life shelter are once-in-a-lifetime experience for me. The discovery of the shelter was both fun and educational - or should I also note a warning of the state of civil defence in this municipality.

On a final note, I've got about 50 pictures of that place on my other computer. I'll probably make a Winzip file out of them and put them - after some legal consultation and consideration - for free download. So stay tuned for the next chapter.

One more for the road

I slept until 10 am today, and it still feels like I'd need more. For the time being, though, I don't feel like sleeping. Maybe later.

Anyway, this post is supposed to be about my experiences at work. Now, first of all, let me state the obvious: the pay sucks. We're ordered to do things there that would normally be tasks designed for machines. We're also ordered to do things which won't even normally be done by the normal municipal workers. We're the expendable crop - and that old geezer of a boss can order us to do the most vicious things for us to do.

Now, the pay sucks, and your work experiences greatly differ if you've got a different boss. So far, the old guy we've had has had fun on ordering us to do all sorts of shit on all sorts of weather. He won't come and checkp up on us, though. Instead he just drives around his pick-up and drinks alot of coffee in the fancy little restaurants we have here. This guy is not the worst of the worst, as you can probably imagine - since he is not one of the Nazi-kind. There's this female supervisor there who is much worse and strict. She's a real pain in the butt. And I saw her near the office the other day - and she verbally jumped on me and my buddy. The first thing out of her mouth was: "Why the hell are you just sitting there ? This will be deducted from your pay !" she said. Luckily the janitor of the place, a real cool guy, saved our butts by telling her that we had just been sitting there for a few minutes. What a crappy job. Hopefully I won't have to work under her this summer.

But, to get to the good and bad sides of the job, here's a few:

The Good

• The job can be a real pleasure if you're given the right supervisor (bossman/woman)
• Coffee tastes the best after a hard a physical day of work
• If you've got the right supervisor, you might have more breaks than real jobs - thus leaving more time to do almost anything.
  

The Bad

• If you're given the wrong supervisor, your work experience can change into a very shitty survival game resembling life in Nazi Germany
• Sometimes you can be given really shitty jobs i.e. planting grass seeds in the middle of a huge storm
  
• Meaningless jobs are quite common in this temporary profession. Get used to it and try to orientate yourself according to the shittyness of the job. Sometimes it's just best throw your hands in the air and unofficially the take rest of the day off.
  

Workdays 5,6,7,8 - Hurricane Season

For the past four days our work has been extremely boring, and perhaps even unproductive. We've mainly spent our time drinking coffee and just talking about stuff. On monday and tuesday we were put on shrub-collecting duty, which meant that about 300 cut hawthorn bushes had to be removed from one spot at the back of the library and placed into neat vertical rows. Why it couldn't have not been done by machines, I have no idea. But we were put to work on it anyways. We accomplished it with great cursing and bitching, and I even managed to negotiate ourselves some benefits: we managed to leave work an hour earlier today (wednesday). The thorn-ridden bushes sucked terribly, too.

Yesterday and today we were also ordered to walk around this place again and plant seeds for grass. The target areas were on the sides of highways and stuff - which couldn't concern me much. Yesterday the grass-planting felt just boring, but on wednesday it just became pure torture. We had a very windy and stormy day, and it rained trenching buckets here. Yet our beloved bossman wanted to send us out to plant seeds. Me and my new friend took his car, and just threw seeds out of the window and into the strategic strips of land. Our little Problem was solved, and everyone was happy. Except maybe the bossman, if he had known.

After doing some strategic cropping, we returned back to the "office", and spent the rest of the day just drinking (coffee), eating and drinking. The only girl on duty today had apparently spent her time just raking outside in the terrible storm. Luckily we got out at three.

Workday 4: Working Hard - or Hardly Working ?

I was at an exam back at the university on thursday, so naturally I wasn't at work that day. I did return back on friday, though.

We didn't do much that day. Me and the fat guy were instructed to go to the park again. And I'm talking about the long-forgotten shitty park at the edge of the town again. So there we were, anyways. This time the boss ordered us to load up the small flat-bed trailer full of leaves we had been raking up into these small or big piles. As we proceeded to fill the trailer with the crap, he just took off to drink coffee again, I suppose. It didn't take long for me and my lovely co-worker to fill it up, and thus we proceeded to just talk about stuff. We talked about different countries and trips to different places - pretty much just proceeded to have fun. For the next two or three hours, the boss just kept on driving us between this sewage treatment plant and the park - our duty was to empty the trailer of the leaves to a small field near the plant. The work was boring. While we were driving to the plant and back the boss kept on telling us about his trips to Russia. I found it extremely boring. He also promised to let us leave at 11:30 AM, but now it seems like he was just full of shit like usual.

So then after taking the final load back to the plant, the guy just drove us back to the small shack near the local fire station. We proceeded to wait the for a few hours, and after some time had passed, we were just ordered to go pick up trash again. We didn't do that for long, though. And went home at pretty much the same time we were supposed to.

Workdays 2 & 3: Unexpected assignments & forgotten parks

Me and my trusty friend, the fat guy, were ordered to this fairly rotten old park at the edge of town yesterday. It was located pretty close to the local water tower. The bossman transported us there.

Once we arrived to the scene, we saw the grim reality of our assignment: an old children's park located at the very edge of town - unlikely that anyone even used it. We started our jobs anyway, which was among a few other things, raking the yard clean of fallen leaves and branches. Pretty damn boring stuff. I did the job for an hour, and after that the bossman turned up again in his dark orange pickup. The fat guy broke the handle of his rake. The bossman told me to enigmatically leave my work as it was and get inside the vehicle. Then he just grimly ordered the other guy to continue his job.

I was then given a new assignment: a small apartment building located at the back of the city hall was getting its plumbing replaced. I was going to be ordered there. Luckily it was an indoors job, though.

So then I arrived to the building, and immediately was sent to work. The leading construction worker there had been drilling these huge holes to the floor, and he was searching for the exact location of the sewage pipes. I hauled all the small and large pieces of stone flooring and the separate crap out of the hole and the floor as he drilled. Then I had to drill a bit too. I was also ordered to put several batteries for an electronic buzzsaw for loading. The work was hard, but happened to take place indoors - which was always a bonus. I was also ordered to return to the site tomorrow - which I happily agreed to. I mean, just look at the options: either raking crap or spending time doing this sort of stuff indoors. I don't really know why the fat guy couldn't have handled the work there - which brings me to the main question: why me ? Was the post at he construction site a punishment or a reward ?

Anyway, the third day of work begun at the same site. I showed up at seven. Sadly the other workers didn't. Turned out that they turned up at eight - so naturally the bossman drove up and ordered me back to sanitation duties for an hour. He took me to this elementary school and told me to clean up all the trash around a certain fence. All these little kids were running around, but for some strange reason they didn't pay too much attention to me. Which is good.

As my work was done at a record time, the bossman finally took me back to the site. I proceeded to do pretty much the same stuff as I did yesterday, although the workers there broke up a few waste pipes which I had to carry out. You wouldn't believe the lovely odors they emitted. So, at noon we had finished. The work at the municipality-owned apartment was done, and sadly enough I was transferred back to raking at the god-forgotten park. It also started raining, and me and the guy just stopped working and started talking. We were even issued these disposable raincoats - which helped a bit in surviving the massive rainfall.

For the next three hours, we just spend talking about all sorts of things there. Forgot about work, and just let everything hang out. It was cool - and mostly important too. Then a few of his friends showed up, and my girlfriend showed up at the park too ! So, we just started to drink coke that she had brought with her and pretty much just chewed the fat, as the said. We all forgot about "supposedly important work" - but at least we had fun. After the clock was nearing 14:30, I split and walked back to the bossman's office and turned in the rake and went for home.
Anyways, that was for days 2 & 3. Tomorrow, thursday that is, I won't be going to work because of an exam I've got to take in the university. So here's me wishing all you a good time and best wishes until friday. Rock on !

Workday 1: Getting started

Today my spring/summerjob officially started. I showed up at the workplace at around seven, and three other people came there as well. I half-knew one of them.

The man in charge was a weird old fellow constantly chewing something and taking long pauses after saying just a few words. We spent five minutes just watching the dude draw little stickmen on a piece of paper. He had drawn - or at least I'm supposing it was him - a large breasted stick figure on the paper as well. It didn't seem to bother the ladies of the group, though. So then he asked us to guess how long it would take for him to draw as many little stickmen on the paper as there were people in China. What bullshit.

So then we were sent to the streets. We were issued these neon-colored vests and a really handy little tool for picking up trash from the street. The "pike", as I call it, even featured this really sharp bayonet-like stick. We were also given big plastic waste bags - and on our way we were.

The center of town was full of trash littering the streets: empty packs of cigarrettes, candy wrappers, napkins, receipts, broken beer bottles and pretty much everything you'd figure as trash. We spent walking through the center of the town through the early hour traffic like a pair of ghosts wearing neon vests. We picked up trash. An old grandma asked me about the trash-picking device a.k.a. "The Pike". Then I talked to a pair of construction workers also working for the municipality. One of the workers said that his son was also studying at the university. Cool.

We spent several hours just walking around the town. The work itself today was quite independent in the sense that we were just told where to go and get the area cleaned as soon as possible. The weather today was a bit too hot for me though. I had a black long-sleeved T-shirt ion top of a normal T-shirt. And on top of it all was a normal running jacket.

We spent several hours carrying our sticks and the black trashbags with us. I hadn't packed any drinks or food with me. Sure wish I would've.

So then we just retraced our steps back to the little house which we started from. As my partner, a fat dude, called the boss as he had left someplace - we received a new assignment: large heaps of trash had somehow formulated to the back of a supermarket and a small hotel at the center. The sanitation department - which meant us - had been getting complaints about the untidy state of the place. We had been at the location earlier, but most of the trash had pretty much escaped our tidy moves. So we went there. I found a full bottle of beer from the hotel's side entrance, but I just had to throw it in the bag. Didn't feel like keeping it.

We spent most of the day cleaning the back of the hotel and the supermarket. There were these large heaps of trash located at a small ditch at the back - and by the looks of it - some of the stuff we found must've been from the freakin' 80's ! Pretty bizarre.

After we had finished there, we just left a pair of garbage bags there for the mobile units to pick up. Then we proceeded yet again to walk back to the little building. This time we were just ordered to comb through a few highways near a small factory complex. Didn't find too much trash from there - and to tell you the truth - after six hours of just walking around in the heat I really didn't feel like finding any either.

The day ended at 15:30 PM. After turning in our vests and pikes, I was so beat that I just went home with my girlfriend and took a long shower. Then went to bed and slept until eight PM.

Interesting stuff found from the trash on 7.5.2007:

• 1 full, unopened bottle of beer. According to the label, it would've only expired three months from now.
  
• A broken - but still pretty cool-looking old-style cigarette lighter
• Various trash from the by-gone eras
  

Yllätysten yllätys: sainpa sittenkin töitä. Olen nyt virallisesti Kauhavan kunnan palveluksessa - kaikesta huolimatta.

Kun kävin kyselemässä työpaikan saantia jätettyäni hakemuksen jo yli kuukausi sitten, oli vastaus tyly: nimeäni ei ainakaan ollut listassa. Viime viikolla sitten onnisti, kun minulle soitettiin ja tarjottiin töitä. Siispä päätin ottaa tarjouksen vastaan. Ainoa varjopuoli tällä hetkellä on kaiketi se, että työni alkavat heti huomenna aamulla kello seitsemän. Varoituaika oli siis kaiketikin aika lyhyt. Onpahan nyt kuitenkin sitten aika varhain aloitettu kesätyöpaikka. Which means money. Hurray.

Vappu meni täällä ainakin melko päin ahteria. Vaasassa kansa juhli todella upeassa räntäsateessa ja kylmäkin oli kuin missäkin taka-siperiassa. Seinäjoella käydessämme ilma oli hiukan parempi, vaan juhlakansa oli kyllä ainakin siellä näyttänyt jäävän aika pitkälti vain kotiin. Pohjanmaan vapun pilannut elementti oli siis pelkästään huono sää. How typical.

Lähdin myös viime perjantaina, eli n. 2 päivää sitten käymään Helsingissä ja samalla tietysti vanhempien luona Sipoossa. Lauantaina sitten tuli tehtyä melko harvinainen baarikierros kolmen muun kaverin kanssa, jonka aikana oli kyllä todellakin asiallista meininkiä ilmassa. Toisin sanoen oli siis kiva tavata kavereitaan pitkästä aikaa. Varsinkaan kun ei ole muutamia heistä nähnyt pitkään aikaan.

Nyt täytyy kuitenkin lähteä tästä hieman lepäilemään huomista täyttä työpäivää varten. Teenpä taas tähän loppuun lupauksen kirjoitella enemmän - vaan nythän sitä asiaakin luulisi olevan enemmän.

Kovan viikon ilta

Tyttöystäväni asuu hyvin pian jopa puoli kilometriä kauempana kuin ennen minusta katsoen. Pelottavaa totutella siihen että hän tulee asumaan aivan keskustassa.

Toissapäivänä tuli otettua oikein kunnolla ja kirjaimellisesti yhteen tuon samassa talossa asuvan noidan kanssa kenestä puhuin jo aikaisemminkin. Olimme poistumassa tyttöystäväni luota kun tämä kurppa ilmaantui välittömään näkökenttääni, ja vieläpä katseli minua harvinaisen vihaisesti. Minä en kuitenkaan siinä tilanteessa jaksanut enää pidätellä raivoani häntä kohtaan, ja vihaisiin ilmeisiin vastasin sanomalla: "No hui kauheaa kun pelottaa". Kyseinen nainen sitten räjähti oikein kirjaimellisesti silmille, ja minä siinä samassa. Tämän varsin äänekkään väittelyn aikana minä en todellakaan pysynyt rauhallisena - ja samalla varmistuin jopa siitä että kyseinen kurppa on ihan oikeasti hullu. Hänellä tuntui myös olevan minusta varsin selviä mielipiteitä huolimatta siitä, että olen puhunut hän kanssaan n. vuosi sitten minuutin ajan. Ja kaikki nämä mielipiteet olivat myöskin sitten negatiivisia viimeistä pilkkua myöten. Tätä mielisairasta kurppaa on kyrpinyt koko vuoden se että vedän vessan joka kerta kun käyn siellä öisin (myös syytös koski tyttöystävääni) . Psyko-Mummo väittää heräävänsä siihen - ja ratkaisuksi tähän kyseinen tyyppi tarjosi pottaa. Ja vieläpä ihan vakavalla naamalla. Lisäksi hän väitti minun potkivan seiniä ja kuljeskelevan pitkin katuja "omille jutuilleni naureskellen" - johon sitten vastasin ilmoittamalla halukkuuteni haastaa hänet käräjille moisesta. Mummeli uhkasi myös "hankkia minulle porttikiellon kyseiseen taloon" kuulemma ihan poliisilaitokseltakin. Ongelmana vaan tietty olisi ensinnäkin se, että hän ei tiedä nimeäni eikä hän myöskään omaa oikeuksia rajoittaa toisen suomen kansalaisen liikkumisvapautta. Tätä ei Mummo-Hitleri kuitenkaan näyttänyt ymmärtävän - vastalauseistani huolimatta.

Yksi hauskimmista kommenteista - ei onneksi ainakaan minun mittapuuni mukaan pahimmista - oli epäilemättä se kun nainen hiljeni hetkeksi ja katsahti minuun päin toteamalla: "perkele, mä sanon sulle nyt yhden asian: SÄ OLET OUTO !!!". Kieltämättä tuo yritys olla hyvin epäkohtelian minulle oli kyllä ihan kansainvälisestikin kovin vaatimatonta. Tiedustelinkin häneltä sen jälkeen sitä, että missä apukoulussa opetetaan noin jälkeenjääneitä vastauksia. Minä kyllä oikeastaan ihan tykkäsinkin siitä kun moinen mummeli kutsui minua oudoksi. Se saattoi jopa olla oikeassa - mielisairaudestaan huolimatta.

Eilen menin sitten kouluun. Kävellessäni tämän mummelin asuinpaikan ohitse, tämä sama mielenvikainen huuteli minulle joitakin epämääräisyyksiä parvekkeeltaan. Tällä kertaa en kuitenkaan provosoitunut, vaan kävelin ohitse. Käsittääkseni tältä tyypiltä olisi pitänyt pyytää anteeksi - vaan eipä hän ainakaan itse kokenut siihen tarvetta minun kohdallani.

Eilen sitten selvisi, että kyseisen mummon moottorina toimii todellakin - yllätyksellisesti mielenalalääkkeet ! Tämä pikku rakkikoira haukkuu siis pillerien voimalla ! Kuinka ihastuttavan ennalta-arvattavaa ! No, tämän jälkeen me emme enää tyttöystäväni asunnolle mene. Tyhjensimmekin sen tänään. Tätä mielisairasta mummoa ei kyllä onneksi näkynyt. Isännöitsijä on uhannut soittaa poliisit seuraavalla kerralla - siis mikäli mummeli ilmaantuu vielä meille aukomaan päätään.

Sitten muita uutisia

Wappu tulee ! Ja tämä on vieläpä minun ensimmäinen vappuni ylioppilaana ! Lakit ja nakit päähän ! Vau ja Jee.

Vapun virallisena päivänä taidan karata Vaasaan katsastamaan sen tarjoamat huvit. Sen jälkeen myös tämän vuoden kovimmat työurakat ovat ohitse - ja totta puhuen niin kyllä suurin osa koulustakin. Vappu symboloi siis edelleenkin suuren vapauden ja onnen täyttymystä !! Vapun jälkeen lähdenkin siis taas käymään tuolla etelämmässä suomessa hiukan sen meininkiä katsastamassa. Olen suunnittelut tälle varsin tylsälle kesäkuulle myös hiukan toisenlaista toimintaa: nimittäin aionpa suorittaa itselleni metsästäjäntutkinnon paikallisessa kansalaisopistossa. En tarkalleen tiedä vielä että mitä hyötyä siitä on - mutta toivon mukaan edes jotakin. Ja totta puhuen tämä on suhteellisen halpa keino saada edes jotakin tekemistä koko kuukaudelle. Lisää siis epämääräisiä luentoja ja pitkiä muistiinpanoja ihan opiskelun ulkopuolellakin !

Loppuun vielä nk. "harrastevinkki": mikäli olet pilvessä tai tykkäät muuten vaan pelata todella huumeisia pelejä, niin kannattaa kokeilla PS2-formaatin sienipilvistä Katamari Damacy-nimellä kulkevaa trippiä. Tämä on sitä nk. "kovalla huumeella tehtyä psykedeelistä tajuntaa avartavaa materiaalia" - etkä varmasti pety !!

Vein tänään postiin lykkäyshakemukseni asepalveluksesta. Postissa sain odottaa melkein viisi minuuttia pitempään yhden vaivaisen postimerkin ostoa siksi, että joku paikallinen mummeli päätti sitten käydä juttelemaan oikein tarkemmin postin tädin kanssa joistakin rikkaruohoista. Kylläpä taas.. Hmm.. "Potutti".

Yksi Sipoolainen ystäväni - jonka olen tuntenut ihan ala-asteelta lähtien menee suorittamaan asepalveluksensa tänä kesänä. Hän on muistaakseni muutaman kuukauden päästä lähdössä. Ja tietysti Vekaranjärvelle. Eilen naureskeltiinkin sitä, että minäkin olisin joutunut tasan samaan paikkaan palvelemaan hänen kanssaan mikäli olisin tänä kesänä lähtenyt. En kuitenkaan mennyt, sillä minun vähintäänkin arveluttava "palvelukseni" yliopistolla olisi siitä kärsinyt. Lykkäystä siis taas jälleen ja toistamiseen luvassa. Hipit rautaa !!

Tyttöystäväni muuttaa myöskin. Tosin vain hiukan toiselle puolelle tätä pientä kylää. Sosiaaliseen verkostoon on siis luvassa vain pieniä muutoksia. Syy poismuutolle on hänen talossaan asuva varsin epämiellyttävä vanhempi noita, joka on suorastaan tehnyt niin minunkin kuin tyttöystävänikin elämästä helvetin. Ei tästä asiasta kannata tämän enempää jauhaa - vaikka mieli tekisikin. Oli miten oli - niin muuttohan tästä tulee. Minä tosin pysyn omassa asunnossani for the time being.

Tänään kävin myös kaupassa tuossa paikallisessa Lidlissä. Paikalla oli myös kourallinen Saksalaisia, jotka kaikkien suureksi yllätykseksi ostivat helvetinmoisen määrän Wurstia (lue: nakkeja) ! Moinen stereotypinen ele sai minutkin kyllä hetkeksi hieman naureskelemaan, sillä kyseinen tapaus osoitti että kaikki stereotypiat eivät millään voi olla aina vääriäkään ainakaan gastronomisessa mielessä. Ja onpahan minulla lopulta todisteita siitäkin kun suomalainen lapsiperhe tilasi eräässä etelän lomakohteessa lihapullia ja perunamuussia kun tarjolla olisi ollut ehkä vähän normeistakin poikkeavaa syöpöteltävää.

Double side-step

I've got this assignment for an essay on social linguistics. The second, and final deadline is this month's 30th. So far I haven't had much interest in reading the required segments of the book. I've been having a pretty low morale altogether over this project. And there's a very good reason for it too: the teacher of the course was quite literally a real bastard to me. I'd have never imagined that someone of his status would've been so goddamn childish and lame. What an asshole.

The other problem for the course were the essay books. The guy gave us a list of about ten books, which at the time were all on loan. As I tried to get my hands on just one, all of the books were gone and had been re-loaned by the other 55 students of the course on the waiting list. There were something like 1 or 2 copies per book. Naturally I had to improvise, and took a book which covered some of the essay topics and will write the essay based on the crap in it. I'm still pretty baffled about the university library, which doesn't have enough books to go around for everyone. There's over 5000 students at my university, and there were over fifty people at the course- who all need a book to write an essay about ! Can you spell misorganization ?

Anyway, let's face it, though: that essay needs to be written. And fast. I'll probably get to it later today - which means the night in my case. I've been playing the allied campaign on Red Alert 2 today, and have finally met a mission which is pretty damn hard and tricky. Anyone know how to knock out the powerplants in mission 8, and thus destroy the psychic beacon ? If you do, I'd be real grateful. The various walkthroughs have been pretty crappy over this matter.

It's been raining here again. There's these huge gusts of wind outside and there was even a few piles of snow littering around the roads. Yesterday I almost freakin' hypothermized (sp?) myself while walking to the shop and back. We've still got full-blown winter here anyway you look at it. Those lucky bastards in south.

I also had to sent an email to this particular teacher of a course I was in a month ago. I haven't received my two study points from it. The shittiest part of the matter is, that the teacher-guy just told us pretty casually to contact him personally if we didn't get any points. What the fuck ? When did it become our business to remind the teachers to give us the points ? Aren't they supposed to, like, remember it all by themselves ? Jesus, talk about lazyness. Anyway, I sent him an email about it - hopefully he'll handle the matter soon enough.

I also had this terrible dream last night about witnessing a plane crash here. A passenger jet flew above me and one of its wings ripped away from the rest of the chassis - then the entire jet came down a kilometre away from me. All I could do was to watch the carnage and try to call people about it. What a terrible nightmare to see on a saturday morning.

Elokuva-Arvostelu: Battle Royale

No nyt tuli tämäkin vihdoin nähtyä. Se tuli suomen neloselta muutamia viikkoja sitten. Tässäpä siis arvostelu kokemukseni pohjalta.

Ymmärrän hyvin sen miksi tämä elokuva on saanut mitä erilaisempaan kritiikkiä osakseen. Sen käsittelemä aihe on samalla japanilaisittain toteutettu bisarri - ja jopa hiukan perverssikin väkivallalla leikittely. Juuri sen hahmot, n. 40 lukioikäistä nuorta tyttöä ja poikaa tappamassa toisiaan mitä mielikuvituksellisin keinoin eloonjäämiskilpailun nimissä kieltämättä on aika jännä konsepti juoneksi. Se on kuitenkin toteuttu harvinaisen erinomaisesti ja melkein salaperäisesti. Elokuvan alusta voi jo kenties arvata mitä tuleman pitää - paitsi että tuskinpa ihan sillä volyymillä. Huolimatta elokuvan päähenkilöistä, eri selvästi ala-ikäisistä nuorista tytöistä ja pojista, on se silti hyvinkin raakaa ja hurmeista viihdykettä. Tällaista ei useinkaan varmaankaan näe länsimaisten ohjaajien ja käsikirjoittajien julkaisemana - joka tekeekin BR:stä melko uniikin kokemuksen.

Elokuvan fiktiivinen eräänlaiseksi kylmäveriseksi tappokilpailuksi naamioitu eloonjäämiskamppailu käydään autiolla saarella viranomaisten tarkan valvonnan alla. Tämä kuvausympäristö on minusta hieno. Koko elokuvan henki uhkuu jonkinlaista primitiivistä ja eläimellistä taistelun ja eloonjäämisen taitoa joka kuitenkin mahdollisesti kylpee jokaisen ihmisen sisässä. Tämä "kill or be killed" - tyyli elokuvassa on hyvä lähtökohta sikäli, että se osoittaa jokaisen ihmisen iästä ja sukupuolesta riippuen pystyvän tietyissä äärimmäisissä olosuhteissa melkoisiin uhrauksiin ihmisyytensäkin uhalla. Elokuvan nuoret näyttelijät saavat aikaan erinomaisia kohtauksia ja ihan hyvää näyttelyä. Minusta kuitenkin paikoitellen useimmat näyttelijöistä ovat aivan liian välinpitämättömiä ja jopa tunteettomia tappamisen alkaessa. Mielestäni elokuvan lähtökohta ei missään nimessä tehnyt näistä lapsista täysin tunteettomia väkivaltaa kohtaan. Oikeastaan hyvinkin päinvastoin. Siltikin kilpailujen ohessa tappaminen on elokuvassa aika ihmeellisenkin helppoa näille nuorille henkilöille.

Battle Royale on hyvä elokuva siitäkin huolimatta että sen päähenkilöiden johdosta siitä voisi luulla vaikka mitä. Kyseessä ei siis ole missään nimessäkään tyylitön animemainen nuorten söpöjen tyttöjen ja ehkä vähän poikienkin tähdittämä tappeluleffa. Tämä on äärimmäisen kylmäverinen ja raaka pätkä. Se on kuitenkin juoneltaan ja ennen kaikkea toteutukseltaan erinomainen. Elokuva valitettavasti kuitenkin äityy loppupuolella hiukan liiankin actionmäiseksi uhraten suhteellisen vankkaa realismiaan. Myös erilaiset unikohtaukset ja erityisesti elokuvan loppu tuntuivat minulle ainakin hieman nopeasti keksityiltä ja aika epäselviltäkin. Kenties joku syvällisempi ihminen osaisikin kehitellä tähänkin pätkään syitä niille - minulle ne kuitenkin olivat melko irrallisia kokonaisuuksia.

Suomen kevät jatkuu ainakin täällä todella ihanissa merkeissä: sataa vettä, sataa vettä, sataa vettä ja tuulee. Eipä silti, muutama päivä sitten oli kyllä jopa kaksi tai kolme ihan aurinkoista ja lämmintäkin päivää. Olen myös pistänyt merkille omituisen "autojenlainaamis-kulttuurin" asuintaloni ylimpien kerroksien asukkaiden keskuudessa.

Tämä sakki näyttää ajelevan toistensa Fiateilla + muilla autoilla kaiket päivät ja sitten taas vaihtavansa ne oman mielensä mukaan. Kenties he ovat läheistä sukua jollain tasolla - vaikka suhteellisen eksoottisia sukunimiä omaavatkin. Kenties minäkin voisin anoa pääsyä tällaiseen "car pool" - järjestelmään, sillä sen vaikutus voisi olla jokseenkin miellyttävä kun voisi ajaa toisten autoilla ja palautella ne sitten aina kun huvittaa.

Ostin myös tuosta keskustassa sijaitsevasta Info-kirjakaupasta "mukamas halvalla" Arto Paasilinnan teoksen Kymmenen Riivinrautaa. Nähtyäni muutamia osia kirjan pohjalta tehdystä TV-sarjasta, totesin ettei sen juoni kiinnostunut minua pätkääkään. Kenties jonkinlainen herätysostosmainen vimma tarttui minuun kirjakaupassa, ja siten kirja sitten kiikutettiin kotiin asti. Vähän kyllä itse asiassa hävettää sen osto, sillä opiskelijan minimaalisella budjetilla tällaiset päätökset koetaan vähintään kymmenkertaisina lompakossa. Ja varsinkin varovaisuutta olisi kai kannattanut harjoittaa tietäen että Paasilinna kirjoittaa toisinaan aika huonojakin teoksia. No, nyt on kuitenkin myöhäistä enää itkua tiristää asiasta - luettavahan tuokin on kun kerran tuli se hankittua. Karttuupa Paasilinna-kokoelmani ainakin yhdellä kirjalla. Niitä taitaa muuten nyt olla 17. Vau, äiti, mulla on kokoelma.

Star Wreck

Blogissani en ole vielä kertaakaan so far käsitellyt tätä suomalaisen amatöörielokuvan huipentumaa, eli Star Wreck:ä. Mikäli joku teistä ei tiedä että mistä on kyse, niin Google varmasti auttaa. Nyt kuitenkin varsinaiseen tekstiin.

Itse olen seuraillut Star Wreckin kehittymistä suhteellisen vähän. Joskus ala-asteella taisin sen ensimmäisistä, animoiduista osista kuulla, jotka tulikin sitten katsottua. Tietenkin pidin niiden huumorista - ennen kaikkea siksi ne olivat sinällään jo hyvin tehtyjä parodioita Star Trekistä ja muutenkin oivaltavia toteutukseltaan. Myös myöhemmin julkaistut täydet elokuvat Star Wreck:stä olivat mielestäni katsottavia, vaikka kieltämättä tietty amatöörimäisyys niissä paistoi suorasti läpi. Ymmärrettävää se tietysti on, että varmaankaan niillä taidoilla ja resursseilla ei tuolloin sen parempia saatu aikaiseksi. Eipä silti, ihan hyviähän nekin olivat, vaan mielestäni Star Wreck:n ydin on edelleen näissä animaatioissa.

Muutamia vuosia sitten kuulin Star Wreck: In The Pirkinningistä. Vaikka edellinen osa jäikin tavallaan aika jännittävään kohtaan juonellisesti, niin tämän uuden elokuvan käsikirjoitus ainakin tuossa vaiheessa oli hiukan hämmentävää katsottavaa: mukaan oli keksitty ottaa toisen suositun Scifi-sarjan, Babylon 5:n ympäristö. Vaikka kyseisen sarjan fani olenkin, niin minusta tämä oli kyllä jokseenkin hieman arveluttava idea. Star Wreck on ainakin minulle aina merkinnyt nimenomaan Star Trek - parodiaa, eikä niinkään tällaista sekoitusta. Jotkut kuitenkin näemmä siitäkin pitivät.

In the Pirkinning sai aikamoista julkisuutta kun se vihdoinkin julkaistiin. Minusta se olikin tekijöilleen aivan oikeutettua - sillä tekiväthän he kiistämättä todella suuren työn teoksensa eteen. Minusta kuitenkin kohu kyseisestä elokuvasta oli vähän liiankin suhteeton: tuntui jopa välillä siltä, että kaikki olivat unohtaneet kyseisen elokuvan olevan vain toisesta sarjasta lainattujen hahmojen ja alusten komediallinen risteytys. Monet pitivät In the Pirkinningiä jonkinlaisena pioneerityönä, vaikka minusta juhlahumussa kyllä unohdettiin aika pitkältikin se, että sarjan tekijöiltä ei oikeastaan tarvittu muuta kuin tarpeeksi parodiallinen käsikirjoitus elokuvaansa - kaikki muu aina aluksista ja uniformuista oli jo saatu täysin valmiina lainaan muualta. Vaikka onkin poikkeuksellista että tämän kokoluokan elokuva tehtiin suomessa, niin minusta on kyllä kokonaan unohdettu sen kuitenkin olleen vain fanipätkä. 90 % sen sisällöstä ei niinkään ollut omaa, vaan lainattua. Ja sen pitäisi olla sellainen tosiasia, jota ei tulisi missään vaiheessa unohtaa.

Star Wreck: In the Pirkinning on toteutukseltaan tietysti ihan erinomainen - kunhan vain muistaa että mikään ei ole omaa, alkuperäistä kehitelmää. Myös näyttely elokuvassa oli jokseenkin hieman heikkoa: esimerkiksi päähenkilönä toiminut Pirk ja häntä näytellyt Samuli Torssonen olivat tylsistyttävän monotoninen yhdistelmä ainaisen ylinäytellyn raivonsa kanssa. Käsittääkseni elokuvan käsikirjoituksen kyhääminen ei tuskinkaan ollut niin vaikeaa, sillä henkilöhahmot ovat aina tavalla tai toisella emäsarjoistaan lainattujen henkilöidensä parodiallisia vastakohtia aina nimiään myöten. Käsittääkseni siis In the Pirkinningin suurin haaste olikin kerätä varat kasaan moiseen spektaakkeliin - ja saada kaikki kuvaukset hoidettua hyvissä ajoin pois alta.

In the Pirkinning on siis efekteiltään tietysti amatöörielokuvana erinomainen. Juoneltaan se ei kuitenkaan minua niinkään kiinnostanut. En myöskään voi ymmärtää sen saamaa suhteetonta kohua, sillä monetkin ovat antaneet sellaisen kuvan kyseisestä elokuvasta, että se olisi täysin originaalia materiaalia tekijöiltään. Se on edelleenkin vain fanipätkä - vaikkakin kieltämättä suhteellisen mojovalla budjetilla. Ja tämän kun pitää mielessä, voi aika pitkälti nauttia siitä sellaisena ilman minkäänlaista meuhkaamista sen ylivertaisuudesta esim. Tuntemattoman Sotilaan ensimmäiseen versioon suomalaisen elokuvana huippuhetkenä.

Ségolène Royal with Cheese

A few weeks ago at the university a certain course was at full swing. Our teacher, a curiously warped British male, asked quite spontaneously if we knew who Ségolène Royal was. The way this teacher pronounced the word 'Royal' instantly made me smirk and chuckle. The teacher noticed this, and figured that since I found it so funny, I also had to know who she was. Lucky for us both, I knew exactly who she was - and thus I answered correctly.

The way this British teacher of ours pronounced the word was quite hilarious, to say the least. The pronounciation sounded alot more american, and specifically southern. The word had a curious 'wideness' to it, which in my mind should only be encountered in places like Tennessee or Arkansas. The way he pronounced the word also reminded me of the dialogue at the start of Pulp Fiction. Now, I'm referring to the scene which included Samuel L. Jackson and John Travolta driving the car while converging about hamburgers: in this dialogue it is revealed that a Quarter Pounder with Cheese in France is called a "Royale with Cheese". The teacher's pronounciation reminded of the way Samuel L. Jackson said the sentence "Royale with Cheese" while replying to Travolta's character. Whenever I think of that teacher, I instantly start replaying the scene in my head for some strange reason.

Anyway, speaking of hamburgers, and Quarter Pounders in specific: I decided to dig up some information concerning this "Royale with cheese" - product. Now, we all seem to know for some strange reason, that a Quarter Pounder with Cheese is an american product specifically served in the McDonalds hamburger joints. Naturally McDonalds is a global thing nowadays, and thus there's this one curious characteristic in their products no matter where you buy them from: they're all called pretty much the same even if translated. Now, luckily Wikipedia has an article about Quarter Pounders with Cheese. Normally one has to take information obtained from Wikipedia with a large grain of salt, but this time visual evidence in the article has indeed proved my suspicions correct: in France the product is in actuality called Quart De Livre Avec Fromage, which probably is just a literal translation of the original american name. This brings me to conclude, that Vincent (Travolta's character) was either a liar and thus had never been in France - or then the writers of the script had been a bit sloppy. This doesn't really bother me at all with Pulp Fiction, since it is a great movie, and I even do understand that the viewers would've probably missed the point of the entire dialogue if a Quart De Livre Avec Fromage hadn't been called a Royale with Cheese in this one. It just wouldn't have worked with actual names, and perhaps the real word would've been too hard to pronounce anyways.

Kuvia Vaasasta:

Melkein rautatieaseman edestä otettu kuva.
























Mm. Postin toimipisteen sisältävä talo.
























Toisenlainen kuvakulma nk. "postitalosta".



















Katunäkymää.. Hmm.. En nyt kyllä juuri muista että mistä katuosoitteesta.



















Wärtsilän tehtaat.
























Tarkalleen en tiedä tämän talon taustoja. Kenties joku Vaasalainen osaisi sanoa että mikä se on. Minua lähinnä kiinnosti - ja on oikeastaan kiinnostanutkin jo pitemmän aikaa tuo torni.
























Lähempää kuvaa tornista.



















Vaasan Sähkön voimalaitos lähellä Palosaaren rantaa.

Comic Of The Day:

Olipa kieltämättä aika helpottavaa: lääkärin mielestä kaikki arvot aina sydänfilmistä verenpaineeseen ovat erittäin hyvässä kunnossa - eikä rintakipukaan ollut mitenkään fataalia. Lääkärin mielestä rintakivut olivat siis jokseenkin normaaleja minun tapauksessani.. mitä ikinä se sitten tarkoittikaan. Lääkäri määräsi minut myös pysymään poissa kaikenlaisesta kovemman luokan liikunnasta toipilaana. Pääasia kuitenkin että rintakivut eivät olleet ihmeellisempiä. Looks like I live to see another day.

Tänään kävin koulussa istumassa muutaman tunnin. Siellä palauteltiin yksi kirja-arvostelu ja ihmeteltiin epämääräisiä etuliitteitä englanninkielisiin sanoihin. Aika standardia siis. Otin myös erilaisia kuvia Vaasasta tänään kamerallani; täytyy julkaista ne jossain vaiheessa.

Nyt kuitenkin taidan lähteä tästä kenties jopa nukkumaan. Kenties te jotka tätä luette ette suinkaan mene nukkumaan luettuanne tämän - yrittäkääpä siis pärjäillä mitä erilaisimpien ongelmienne ja unelmienne kanssa aina seuraavaan postaukseen asti.

Perkele ! Tämän rauhallisen ja työteliään ulkokuoren alla on itse asiassa kutenut jotakin todella mätää viime viikonlopusta asti. Olen nimittäin sairastunut outoja rintakipuja + flunssakin on omituisesti tullut takaisin. Olin viimeksi flunssassa n. kuukausi sitten. Meninpä siis tänään lääkäriin.

Lasaretissa minulta otettiin verikokeet ja minut jopa vyötettiin kiinni johonkin sydämen lyöntejä mittaavaan koneeseen. Verenpainekin otettiin, joka puolestaan oli kaikkien yllätykseksi ihan optimaalisella tolalla. Nämä rintakivut ovat kuitenkin hiukan aiheuttaneet allekirjoittaneessa pientä paniikkia. Tarkalleen en osaa sanoa, että ovatko nämä kivut lähellä sydäntä vaiko vain rintaa, ja siten mahdollisesti keuhkoja. Itse epäilisin että tässä sairastellaan taas jälleen yhtä keuhkoputkentulehdusta - tai mahdollisesti sydänlihaksen tulehdusta. Oli miten oli, niin muutaman tunnin sisällä menen käymään varsinaisesti lääkärillä, joka osaa sanoa sitten enemmän siitä, että mikä minua vaivaa. Epämääräiset rintakivut ovat kuitenkin vähentyneet päivä päivältä.

Syy miksi pelkään sydänlihaksen tulehdusta on, että viimeksi ollessani kuumeessa ja flunssassa en oikeastaan noudattanut sääntöä levosta. Kuntoilin ja nostin painoja - mitä ei todellakaan olisi saanut tehdä. Olen kuitenkin suhteellisen tottelematon tällaisissa asioissa, sillä koen nykyisin jatkuvasti tarvetta kuntoilla tai liikkua. Aliarvioin viimeisimmän sairauteni vakavuuden. Tällaisesta toiminnasta saattaa hyvinkin seurata valitettavasti juurikin sydänlihaksen tulehdus tai keuhkoputkentulehdus. Jään "innolla" odottamaan että mitä tästäkin seuraa. Tiedän kuitenkin nyt sen, että missään nimessä ei pidä lähteä liikuskelemaan pahan sairauden alla enää koskaan.

Lääkärissä käynnit ovat myös olleet aika piinaavia minulle. Vaikka toinen vanhemmistani työskenteelekin nk. terveydenhuoltoalalla, niin en koskaan pysty ajattelemaan kunnolla ollessani lääkärissä. Pidän itseäni suhteellisen kovana kaverina, ja väitän useasti kestäväni vaikka mitä, mutta todellisuus on kyllä se, etten kestä sairaalan olosuhteita kovinkaan hyvin. Viime keväänä YO-kirjoitusten jälkeen omatessani keuhkoputkentulehduksen jouduin ihan alkuun verikokeisiin, jotka eivät sujuneet minun kohdaltani kovinkaan hyvin. Hoitaja kysyi minulta, ilmeisesti ilmeeni perusteella, että pelkäänkö neuloja sekä verikokeita. Totesin etten missään nimessä, vaan fakta taitaa kuitenkin olla se, että en millään välitä kyseisestä toimenpiteestä. Tänään kävi aivan sama juttu: minua hirvitti vieläpä sekin että hoitaja totesi: "antaa sen veren lorottaa ihan rauahssa sieltä vähän sinne purkkiin". Olin varmasti valkoinen kuin Michael Jacksonin lakana tuonkin toimenpiteen jälkeen.

Kirkosta ja ihmissuhteista

Suurin osa ystävistäni suhtautuvat kirkkoon suhteellisen vihamielisesti. Muutamat heistä ovat eroamassa siitä tai ovat jo eronneet - tai sitten eivät ole siihen koskaan kuuluneetkaan. Minä itse kuulun kirkkoon, vaikka täytyykin nyt ihan avoimesti tunnustaa etten ole oikeastaan millään tavalla aktiivinen sen toiminnassa. Kuulun varmasti tähän normaaliin suomalaiseen enemmistö-kansanosaan, joka on kirkossa nk. "kirjoilla", vaikkei oikeastaan usko sen opettamiin asioihin sen enempää kuin tarvitsee. Tämä järjestys on saanut minut pohtimaan vähän kaikenlaista omista motiiveistani kirkossa kuulumiseen.

Minä olen oikeastaan mielestäni melko vannoutuva persoona. Jos lähden johonkin organisaatioon mukaan, niin minun täytyy oikeasti uskoa sen toimintatapoihin ja pitää sen edustamaa ideologiaa/asiaa oikeudenmukaisena ja hyvänä edesauttaa. Vaikka olenkin aikoinani hyvin pienenä lapsena "liitetty" kirkkoon kasteen kautta ilman omaa suostumustani, niin en oikeastaan voi väittää sen olleen mitenkään minulle kuolettavan väärä asia. Toisin sanoen, en aio syyttää vanhempiani sellaisesta, minkä suorittamiseen heidätkin on opetettu joskus kauan sitten. Tuolloin uskonto oli varmasti ainakin nimellisesti suurempi asia kuin nykyään, ja kirkon valta esim. yhteiskunnallisesti isompi.

Minä en oikeastaan edes tiedä mitä teen tämän asian kanssa. Olen usein pohtinut, että vaikka olenkin aivan totaalisesti maallistunut nk. "tapakristitty", niin millä tavalla elämäni muuttuisi jos eroaisin ? Katsottaisiinko minua kenties ulkopuolisten toimesta armottomasti kieroon ? Joutuisinko kohtaamaan jonkinlaista pahennusta ja syrjintää ? Tiedostan kyllä, että kirkko itsessään edustaa kovin vanhahtavia ja suvaitsemattomia arvoja, jotka eivät suoraan sanottuna käy minun arvomaailmani kanssa mitenkään yhteen. Yleensäkään en maailmankatsomukseltani pidä organisoiduista uskonnoista - lukuunottamatta Buddhalaisuutta - sillä niiden kautta pääsee pahimmissä tapauksissa korkeisiin asemiin mitä sekopäisempiä yksilöitä aiheuttamaan heidän mielestään väärin uskoville ihmisille kärsimystä. Usko ja jumalasta puhuminen ovat mielestäni vahva ase jota hyödennettiin ja hyödynnetään edelleen maailman aseellisissa ja aseettomissa erimielisyyksissä.

Kyseenalaistan myös avoimesti kristinuskon opit ja sen kaikista vanhoillisimmat kasvatusmetodit. Uskon hyvin pitkälti myös siihen että kaikkien pitäisi saada valita oma uskontonsa - ja erityisesti kehittyneimmissä ja näennäisesti vapaissa länsimaissa. Eniten minua on myös vihastuttanut kiista naispappeudesta, joka taas osoittaa kirkon olevan hyvinkin muuntautumiskyvytön organisaatio; eräässä vaiheessa harkitsin jopa eroamista kirkosta kuultuani mitä sekopäisimpien kirkon virkamiesten selityksiä ja parjausta naispappeutta vastaan. Viime aikoina naispappeus on jälleen noussut pöydälle: kaikista vanhoillisimmat kirkonmiehet ovat alkaneet järjestäytymään asian tiimoilta voidakseen järjestää samassa jamassa oleville virkaveljilleen pelastuksen pois kurinpidollisista toimista. Tällainen organisoitu toiminta tuo mieleen minulle mafian, joka hoitaa omat "kalansa" pois pinteestä ihan puhtaasti arvovallaan ja suhteillaan.

Minun sukutaustani on myös suhteellisen "Kristillinen". Oikeastaan sukuni on pyörinyt, ja oikeastaan edelleen pyörii mantran "koti, uskonto ja isänmaa" ympärillä. Olen melkoisen varma, että mikäli minulla olisi näin radikaaleja mielipiteitä esim. varusmiespalveluksesta, niin saisin varmasti päälleni vaikka minkälaisia kommentteja. Sukuni vanhemmat ihmiset, joita ei kyllä toisaalta onneksi ole oikeastaan montaa, eivät varmasti ymmärtäisi mikäli olisin kirkosta eronnut aseistakieltäytyjä tai siviilipalveluksen suorittanut. Onneksi sentään ylioppilas, sanoisivat toiset.

Olen edelleen kahden tulen - tai pikemminkin kahden tien välissä. Minun täytyy, sooner or later, päättää että kuinka jatkaa. Minun on oltava totuudenmukainen itselleni, ja suoraan sanoen kirkkoon kuuluminen ei vain tunnu mitenkään sellaiselta, jota välttämättä haluaisin jatkaa. Nämä uskon asiat ovat kuitenkin sellaisia, että ne eivät välttämättä ole erityisen helppoja päättää yhdessä yössä. Pohdinta tulee siis jatkumaan.

Uudet lelut

Tänään huomasin muutamia uusia Bloggerin ominaisuuksia Template-valikossa. Ensinnäkin päivitin blogini ulkonäön, ja siinä samalla sai myös laittaa HTML-editointia huomattavasti helpommin sarakkeet esim. linkeille. Siispä tein niin.

Kohdassa "Links" näet kaksi osoitetta kahdelle eri sivustolle. Kuten varmasti jo terävänä lukijana ymmärrätkin, niin en lisännyt niitä tänne ilman jotakin syytä. Linkki sivulle The D Archives johtaa varsin alkutekijöissä olevaan Wikipedian kaltaiseen sivustoon. Se sisältää kaikenlaista tietoa oikeastaan ihan kaikesta: sen sisältö pyörii myös aika tarkasti minulle tärkeiden - tai minua kiinnostavien asioiden ympärillä. Sivujen ulkoasu on vielä melko yksinkertainen - lupaan kuitenkin tehdä sille jotain kunhan ehdin.

Peace Station Encyclopedia on myös jokseenkin selvä juttu. En aio sitä sen kummemmin mainostella: toteanpa vain että mikäli ette tiedä mikä se on, niin katsokaa ja ihmetelkään linkin postmodernistä sisältöä.

Tänään oli kyllä kieltämättä lämmin päivä. Pystyin menemään jo kauppaankin T-paidassa. Kävin myös katsomassa erästä paikkaa, jo väitti myyvänsä käytettyä maastopyörää 40 €:n hintaan, vaan se oli sulkenut lauantain kunniaksi ovensa jo kolmelta. Kaupan portailla istuskelleet tytöt hihittelivät minulle salaperäisesti. Palasinpa siis takaisin tänne norsunluutorniini käytyäni Lidlissä pyörähtämässä elintarvikkeiden merkeissä.

Eilen tuli televisiosta Fight Club. Tämän elokuvan nähtyäni täytyy kyllä todeta, että vähään aikaan en sen kaliberin pätkää ole tavannutkaan. Ja tämän sanon ihan hyvässä mielessä. Kyseinen elokuva on ollut markkinoilla jo aika kauan, vaan minä en ole sitä koskaan nähnyt - ja DVD:lle en oikeastaan osta muita elokuvia kuin niitä jotka varmasti (tai melko varmasti) tiedän hyviksi. Fight Club oli siis jäänyt minulle kovinkin tuntemattomaksi suuruudeksi, vaan onneksipa se tuli eilen myöhäisillan elokuvana. Se taisi loppua 03:20 aamulla - josta voitte varmasti arvata fyysisen olotilani sen katsottuani.

Tyttöystäväni ei pidä kyseisestä pätkästä ollenkaan. Hän usein toteaa elokuvan olevan tylsä juoneltaan sen liian monotoonisen "tapellaan ja puhutaan rumia" - toteutuksen ansiosta. Myös kuulemma Brad Pitt ärsyttää. Minä kuitenkin näin kyseisen elokuvan aivan erinomaisena teoksena ihan puhtaasti sen erinäisten piilomerkityksellisten juonikuvioiden johdosta. Ja onhan elokuvalla itselläänkin eräänlainen piilotettu tarina ja merkitys itsessään. Fight Club on mielestäni puhtaasti psykologinen ja mielenhäiriöistä juuri jakomielitautiin ja sen ilmentymiin keskittyvä teos. Kaikki veriset tappelut ja muu fyysinen toiminta ovat mielestäni tässä elokuvassa täysin sivuseikkoja, sillä sen pääasiallinen sanoma on jotain aivan muuta. Elokuva keskittyy mielestäni kuvaamaan ihmisen kahta eri puolta persoonallisuuksien eri laatujen ohella. Päähenkilö on selvästi mieleltään sairas ja sosiaalisesti suhteellisen erakoitunut yksilö, jonka sisällä - niin kuin kaikkien meidän muidenkin - sykkii täysin toista maata oleva alter ego. Fight Club keskittyy juuri kuvaamaan tätä haluista ja toiveista koostuvaa persoonallisuutemme osaa joka jää usein pimentoon vaikka meillä kaikilla sellainen oikeastaan onkin. Juuri tukahdetun alter egon päästäminen valloilleen on elokuvan perusteema, joka saattaa jäädä useimmille elokuvan katselijoille täysin tuntemattomaksi.

Mielestäni Fight Club pitäisi saada jokaisen lukion psykologiankursseille näytettäväksi teokseksi. Itse muistan että entisen lukioni filosofian erinäisissä kursseissa oli aina vain kaksi vaihtoehtoa katsottavaksi filosofisten teemojensa ansiosta: Matrix ja Truman Show. Fight Club pitäisi puolestaan saada psykologiaa opiskeleville pakolliseksi katsottavaksi, sillä mielestäni se kuvaa melko onnistuneesti juuri mielenhäiriöitä ja erityisesti alter egon halujen ja persoonallisuuden ilmentymiä. Kaiken kaikkiaan Fight Club on siis elokuva joka kantaa mukanaan syvällistä sanomaa. Suosittelen tätä elokuvaa erityisesti omista mielenliikkeistään kiinnostuneille ihmisille - ja sen ohella myös psykologiaan perehtyneille yksilöille.