No niin , tässä se postaus nyt siis on.
Eli tänään käsittelemme ilmiötä joka on saanut ympärilleen hyvinkin tiiviin kultin jäseniä lähes ympäri maailmaa. Voisimme kenties jopa verrata tätä Mr. Goatseen , sillä fanipohja jopa jäljittelijöiden ohella on noussut lähes samoihin mittoihin. Joka tapauksessa kyse on siis elämää suuremmasta legendasta joka on saanut ympärilleen hartaita ja vannoutuneita jäseniä. Kuka , mikä , missä , ja milloin on "Nevada-tan/Girl-A" ? Pitäkää rasvaisista nahkasohvistanne kiinni , sillä nyt se alkaa !
Tarinan alku - "The Sasebo slashings"
Tarinan alku kiinnittyy Japanissa 1.6.2004 tapahtuneeseen "puukotukseen" Sasebon kaupungin Okubon ala-asteella jonka keskeisenä tapahtumana oli 12 - vuotiaan Satomi Mitarain menehtyminen viiltohaavoihin. Murhan pääepäilty oli uhrin luokkatoveri joka oli iältään vuotta nuorempi. Pääepäillyn nimeä ei ole toistaiseksi julkaistu vaan häntä kutsutaan yleisesti muutaman valokuvan perusteella nimellä "Nevada-tan" tai "Girl-A". Ensimmäinen nimitys johtaa juurensa toiseen julkaistuista kuvista jossa murhan tehneellä tytöllä on päällään huppari "Nevada" - tekstillä. "Girl - A" - nimitys on ilmeisesti syntynyt poliisin tutkintaraporteista jossa epäiltyä on kutsuttu tällä geneerisellä nimityksellä tutkimuksen lomassa.
Murha toteutettiin koulupäivän aikana selvästi suunnitellusti ja harkiten. Pääepäilty ajoitti tekonsa ruokatunnin ajaksi sillä juuri tänä aikana luokka jossa uhri oleskeli oli tyhjä. Epäilty viilsi uhriltaan kaulavaltimon ohella molemmat ranteet auki käyttäen nk. "mattoveistä" aseenaan. Tämän jälkeen epäilty palasi luokkaansa yltä päältä veressä josta hänet myöhemmin löydettiin opettajansa toimesta. Tätä ennen uhrin ruumis oli jo löydetty. Epäilty tunnusti poliisille "olleensa hyvin tuhma ja olevansa tapahtuneesta pahoillaan" . Aluksi minkäänlaista motiivia epäillyltä itseltään ei herunut kunnes viimein hän tunnusti murhan motiiviksi erimielisyydet internetsivustosta. Uutislähteiden mukaan uhri oli jättänyt negatiivisia kommentteja tekijän internetsivustoon herjaten tämän ulkonäköä.
Motiivit tälle teolle ovat aina olleet kuitenkin epäselvät poliisiraporttien tarjoamasta "virallisesta tunnustuksesta" huolimatta . "Suosituimpia" teorioista johtaa jonkinlaiseen mielisairauteen tai mielivikaisuuteen viittava motiivi puhtaan kostonhalun ohella. Joittenkin lähteiden mukaan "Nevada-tan/Girl-A" oli jo aiemmin osoittanut väkivaltaisia piirteitä käyttäytymisessään ja varsinaista murhaa aiemmin jonkinlainen välikohtaus veitseen liittyen oli tapahtunut samaisessa koulussa Nevadan ollessa siinä osallisena. Poliisipsykiatrin mukaan Nevada ei selvästikään ollut mielisairas alustavien tutkimusten mukaan.
Syvempien tutkimusten jälkeen kuitenkin Nevadan ajatusmaailmaa ja persoonallisuutta alettiin kartoittamaan pitemmälle ja huomattavasti yksityiskohtaisempia analyysejä koettiin tekemään uuden tiedon valossa. Perinpohjaisten tutkimusten jälkeen nimittäin selvisi että Nevada oli ollut jo jonkin aikaa selvästi internetin alakulttuurien vaikutuksen alaisuudessa. Nevadaa olivat kiinnostaneet erittäin "rankat aiheet" nk. Guro - hentaista jotka esiintyivät tavalla tai toisella hänen kotisivuillaan. Erityisesti Nevadan kotisivun sisältöä oli influensoinut nk. "Red room" - flash-animaatio johon koko sivuston rakenne perustuikin. Nevada - tanin sanottiin myös olleen sosiaalisesti syrjäänvetäytyvä ja mahdollisesti jopa nk. "Hikikomori" - syndroomaan langennut nuori.
15.9.2004 "Nevada-tan" määrättiin nuorisovankilaan nk. "laitoshoitoon" murhatapauksen johdosta tuomioistuimen toimesta. Hän vapautuu laitoksesta 15.9. 2006.
Nevada - tan ja internetin legendan synty
Lähes välittömästi murhatapaukseen liittyvän luokkakuvan julkaisemisen jälkeen jonkinlainen fanipohja tapauksen salaperäisen mystiikan ympärille alkoi kehittyä. Kaikki klassiset legendan tai kultin luomiselle olennaiset piirteet täyttyivät Nevadan ympärille sekoittuen Japanin omaperäiseen populaarikulttuuriin ja sen tuotteisiin.
Tästä esimerkkinä ovat lukuisat Nevadaa esittävät piirrokset sekä Nevadan hahmon yltäminen nk. "cosplay" - kulttuuriin joka perustuu henkilön valitseman populaarikulttuurin hahmoksi pukeutumiseen. Kuitenkin juuri tämän hahmon ja nk. "oikean tapauksen" välillä ei kuitenkaan näytä olevan minkäänlaista korrelaatiota vaan piirretty hahmo on pikemminkin osoitus siitä miten ihmisiä kiehtoo erilaisten sarjamurhaajien ja sadististen diktaattorien henkilöhahmojen karisma näinkin pitkään.
Nevada - vanhan kaavan uusi ilmentymäkö ?
Nevadan tapaus on eräällä tavalla rajoja rikkova Japanin kulttuurin huomioon ottaen. Se on ensimmäisiä tapauksia jossa ala-ikäinen toteuttaa poikkeuksellisen raa'an murhan ja vieläpä koulutoveriaan kohtaan. Vaikka tällainen on lähes vuosittaista arkirealismia vaikkapa Amerikan yhdysvalloissa , niin Japanin yhteiskunta näyttää kuitenkin säästyneen tällaiselta ennen vuotta 2004.
Sikäli minua ei yhtään hämmästytä se että Nevadasta tuli niinkin suosittu kuin mitä hän nyt on. Japanin yhteiskunnan suhteellinen rauhallisuus oli otollinen maaperä tällaiselle tapaukselle; kyseessä oli jotakin sellaista mitä ei varmana oltu nähty oman maan kamaralla vaan totuttu näkemään televisiosta. Tapauksen suosiota ja poikkeuksellisuutta vauhdittivat varmasti myös se että tekijä oli ala-ikäinen ja vieläpä tyttö. Tällainen raakuus on varmasti yhdistetty enemmänkin maskuliiniseen maailmaan enemmän kuin mihinkään muuhun ja siksipä se voi myös merkitä eräänlaista murrosta niinkin "sulkeutuneelle kulttuurille" kuin Japani.
Helpoin tie olisi varmasti kutsua Nevadaa "hulluksi" tai mielisairaaksi murhattuaan koulutoverinsa. Minä kuitenkin puhuisin jonkinlaisesta ajattelemattomuuden ja puhtaan koston välimuodosta ottaen huomioon varsinkin sen mitä potentiaaliset kommentit Nevadan ulkonäöstä internetin julkisilla sivuilla aiheuttivat hänen maineelleen. Ajattelemattomuutta tämä on siinä määrin että vastapuolen murhaaminen oli varmasti se helpoin tie kostaa tuolloin nuoren Nevadan mielestä. Kenties puhuminen ja verbaaliset kyvyt eivät vain olleet Nevadalle vaihtoehto (mahdollisesti iän ja henkisen taustan johdosta) . Mattoveitsi sattui nyt olemaan vain väline yhteiskunnassa jonka aselait eivät suoneet murha-aseeksi haulikkoa tai puoliautomaattikivääriä Amerikan mallien tavoin. Teoriassa murha oltaisiin voitu suorittaa vaikkapa haarukalla.
Erikoislaatuisista tapauksista tai poikkeuksellisen raaoista henkilöhahmoista on aina tullut ristiriitaisia kuuluisuuksia. Nevada kuuluu samaiseen ryhmään aina Goatsen ja Elviksen ohella; kaikki ovat saaneet ympärilleen vankan joukon seuraajia. Legendat kokoavat teoillaan ympärilleen myyttisen maineen jota pyritään seuraamaan parhaimpien kykyjen mukaan.
Monday, December 26, 2005
Saturday, December 24, 2005
Shuffling through the Texas sand
Tällä postauksella on hyvinkin tarkoituksena.
Aion nimittäin ilmoittaa että kultaisesta liljasta kertova postaus siirtyy edelleen puhumattakaan luvatusta "vuoden viimeisestä katsauksesta". Eli ne eivät nyt ainakaan tule enää olemaan tämän blogin sivuilla nähtäviä juttuja vaan suunnitelmat on kokonaan pistetty uuteen uskoon ja seuraavan postauksen aihe on salainen. Uuh, salainen.
Sillä aikaa kun tee teennäiset valtavirtakulttuurin edustajat hukutte kinkkuun ja rosolliin , pelaatte kämmenselkänne ruvelle upouusilla Nintendo Gamecubeillanne tai muuten vain vääntelehditte liiallisen alkoholimäärän kourissa minä , artisté extraordinairé , aion tehdä töitä. Tällä kertaa tulee yllättävä postaus jonka valmistumisessa menee muutama päivä. Aihe on erikoinen minunlaiselleni henkilölle; en kuitenkaan kadu sen valitsemista vaan pyrin hoitamaan tämän kunnialla loppuun niin kuin kaiken muunkin.
Minulle on lopulta aivan sama mitä mieltä olette tulevan postaukseni aiheesta sillä tämä on minun blogini ja sen sisältö on edelleenkin päätettävissäni. Postaukseni aihe on mielenkiintoinen internet-kulttuurin tuotos joka on saanut ympärillään vähän kaikenlaisia ulottovuuksia. Emme kuitenkaan käsittele Goatsea sillä kunnioitettu venyttelijä omaa jo niin suuren fanipohjan että uuden kertomuksen kirjoittelu "kuninkaasta" olisi jo liioittelua.
Nyt saatte siis kauhulla jäädä odottamaan mitä seuraava postaus tuo tullessaan; kenties se on järkyttävin , inhottavin , limaisin ja äklöttävin ikinä. Viihdyttepä ainakin , tai sitten ette !
Aion nimittäin ilmoittaa että kultaisesta liljasta kertova postaus siirtyy edelleen puhumattakaan luvatusta "vuoden viimeisestä katsauksesta". Eli ne eivät nyt ainakaan tule enää olemaan tämän blogin sivuilla nähtäviä juttuja vaan suunnitelmat on kokonaan pistetty uuteen uskoon ja seuraavan postauksen aihe on salainen. Uuh, salainen.
Sillä aikaa kun tee teennäiset valtavirtakulttuurin edustajat hukutte kinkkuun ja rosolliin , pelaatte kämmenselkänne ruvelle upouusilla Nintendo Gamecubeillanne tai muuten vain vääntelehditte liiallisen alkoholimäärän kourissa minä , artisté extraordinairé , aion tehdä töitä. Tällä kertaa tulee yllättävä postaus jonka valmistumisessa menee muutama päivä. Aihe on erikoinen minunlaiselleni henkilölle; en kuitenkaan kadu sen valitsemista vaan pyrin hoitamaan tämän kunnialla loppuun niin kuin kaiken muunkin.
Minulle on lopulta aivan sama mitä mieltä olette tulevan postaukseni aiheesta sillä tämä on minun blogini ja sen sisältö on edelleenkin päätettävissäni. Postaukseni aihe on mielenkiintoinen internet-kulttuurin tuotos joka on saanut ympärillään vähän kaikenlaisia ulottovuuksia. Emme kuitenkaan käsittele Goatsea sillä kunnioitettu venyttelijä omaa jo niin suuren fanipohjan että uuden kertomuksen kirjoittelu "kuninkaasta" olisi jo liioittelua.
Nyt saatte siis kauhulla jäädä odottamaan mitä seuraava postaus tuo tullessaan; kenties se on järkyttävin , inhottavin , limaisin ja äklöttävin ikinä. Viihdyttepä ainakin , tai sitten ette !
Friday, December 23, 2005
Luukku päähän
Monet varmaan ihmettelevätkin että missä se jo kauan odotettu postaus kultaisesta liljasta tuleekaan. Olen pahoillani siitä ettei tämäkään postaus tule käsittelemään sitä vaan pikemminkin aion omistaa tämän aivan muille asioille. Tänään/eilen nimittäin sattui olemaan syntymäpäiväni.
Hiljaisestihan niitä vietettiin vaikka kakkua olikin tarjolla. Tänään oli myöskin aivan sietämättömän kylmä ulkona joten sinne en pahemminkaan uskaltautunut. Kakkuakin jäi oikeastaan reilusti yli puolet jäljelle jääkaapin perukoille.
Illalla katselin Happy daysia ja kuulin sikäli hyviä uutisia että säät kuulemma lämpenisivät jopa nollaan plus-asteeseen viimeistään joulun jälkeen. Tämä on sikäli erinomainen uutinen minulle sillä vihaan kylmiä talvia ja eihän tässä maassa oikeastaan muuta olekaan kuin kylmiä talvia joten eihän sille mitään voi. Katselin sitten vielä hieman myöhempään illalla tämän "Being John Malkovich" - elokuvan. Sehän oli oikeastaan aika hyvä vaikka juoni ensikuulemalta kuulostikin aika typerältä; päähenkilö löytää käytävän näyttelijä John Malkovichin päähän ja alkaa rahastaa sillä häikäilemättömästi.
Se nimenomaan oli komedia ja loppujen lopuksi aika erinomainen sellainen. Hyvä kysymys oli kuitenkin se että miksi hahmoksi oli valittu juuri John Malkovich eikä esimerkiksi Ed Harris ?
Kenties Malcovichissä oli enemmän karismaa juuri elokuvan ohjaajan , Spike Jonzen mielestä. En itse kuitenkaan löytänyt tätä karismaa Malkovichista elokuvan aikana vaan pikemminkin olen sitä mieltä että Hollywood-stara kenen pää sisälle oltaisi voitu mennä olisi voinut olla mielummin vaikka Weird "Al" Yankovich.
Pääasiallisesti minua kiinnostikin elokuvan surrealistinen idea siitä miten tuollainen käytävä voitaisiin jotenkin vain löytää jonkun ihmisen päähän jonka kautta sitten pystyisi katselemaan maailmaa kyseisen henkilön näkövinkkelistä. Elokuvan loputtua mietenkin että mitä jos tuollainen käytävä voitaisiinkin löytää mahdollisesti minun päähäni ? Jos Malkovichiin johtava käytävä löytyi toimistohuoneen arkistokaappien takaa niin missä se minun "käytäväni" sitten olisikaan ? Kenties keskellä metsää ? Ulkohuussissa ? Teurastamossa taikka Hyvinkään sex-shopissa ? Siinä tapauksessa olisi varmasti enemmän kuin tuhat ja yksi vaihtoehtoa.
Toivon kuitenkin suuresti että sellaista ei olisi olemassa sillä olen myöskin tietoinen että jos se mahdollinen käytävä sattuisi löytymään metsästä niin ensin sinne sisään ramppaisivat pontikan keitossa olleet laitapuolen "tallustelijat". Toisaalta en usko että teurastamosta taikka ulkohuussistakaan päähäni olisi Bill Gatesin , Ptolemaioksen taikka Einsteinin kokoisia kykyjä kiivennyt. Summa summarum , olisin varmasti siis joutunut varmasti aivan samanlaisten ihmisten armoille kuin tuon elokuvankin Malkovich.
Noh joo , suosittelen kuitenkin pätkää hyvinkin lämpimästi. Se on harvinaisen hyvä elokuva juuri todella oudon psykologiaa hyödyntävän teemansa johdosta. Jos outojen juonien olemassaolon kestää niin tätä voisi niin filosofisen ihmisen todellisuutta ja olemassaoloa käsittelevän sanomansa johdosta verrata Matrixiin taikka Truman show'hun. Ei siis kannata jättää tätä väliin mistään hinnasta !
Hiljaisestihan niitä vietettiin vaikka kakkua olikin tarjolla. Tänään oli myöskin aivan sietämättömän kylmä ulkona joten sinne en pahemminkaan uskaltautunut. Kakkuakin jäi oikeastaan reilusti yli puolet jäljelle jääkaapin perukoille.
Illalla katselin Happy daysia ja kuulin sikäli hyviä uutisia että säät kuulemma lämpenisivät jopa nollaan plus-asteeseen viimeistään joulun jälkeen. Tämä on sikäli erinomainen uutinen minulle sillä vihaan kylmiä talvia ja eihän tässä maassa oikeastaan muuta olekaan kuin kylmiä talvia joten eihän sille mitään voi. Katselin sitten vielä hieman myöhempään illalla tämän "Being John Malkovich" - elokuvan. Sehän oli oikeastaan aika hyvä vaikka juoni ensikuulemalta kuulostikin aika typerältä; päähenkilö löytää käytävän näyttelijä John Malkovichin päähän ja alkaa rahastaa sillä häikäilemättömästi.
Se nimenomaan oli komedia ja loppujen lopuksi aika erinomainen sellainen. Hyvä kysymys oli kuitenkin se että miksi hahmoksi oli valittu juuri John Malkovich eikä esimerkiksi Ed Harris ?
Kenties Malcovichissä oli enemmän karismaa juuri elokuvan ohjaajan , Spike Jonzen mielestä. En itse kuitenkaan löytänyt tätä karismaa Malkovichista elokuvan aikana vaan pikemminkin olen sitä mieltä että Hollywood-stara kenen pää sisälle oltaisi voitu mennä olisi voinut olla mielummin vaikka Weird "Al" Yankovich.
Pääasiallisesti minua kiinnostikin elokuvan surrealistinen idea siitä miten tuollainen käytävä voitaisiin jotenkin vain löytää jonkun ihmisen päähän jonka kautta sitten pystyisi katselemaan maailmaa kyseisen henkilön näkövinkkelistä. Elokuvan loputtua mietenkin että mitä jos tuollainen käytävä voitaisiinkin löytää mahdollisesti minun päähäni ? Jos Malkovichiin johtava käytävä löytyi toimistohuoneen arkistokaappien takaa niin missä se minun "käytäväni" sitten olisikaan ? Kenties keskellä metsää ? Ulkohuussissa ? Teurastamossa taikka Hyvinkään sex-shopissa ? Siinä tapauksessa olisi varmasti enemmän kuin tuhat ja yksi vaihtoehtoa.
Toivon kuitenkin suuresti että sellaista ei olisi olemassa sillä olen myöskin tietoinen että jos se mahdollinen käytävä sattuisi löytymään metsästä niin ensin sinne sisään ramppaisivat pontikan keitossa olleet laitapuolen "tallustelijat". Toisaalta en usko että teurastamosta taikka ulkohuussistakaan päähäni olisi Bill Gatesin , Ptolemaioksen taikka Einsteinin kokoisia kykyjä kiivennyt. Summa summarum , olisin varmasti siis joutunut varmasti aivan samanlaisten ihmisten armoille kuin tuon elokuvankin Malkovich.
Noh joo , suosittelen kuitenkin pätkää hyvinkin lämpimästi. Se on harvinaisen hyvä elokuva juuri todella oudon psykologiaa hyödyntävän teemansa johdosta. Jos outojen juonien olemassaolon kestää niin tätä voisi niin filosofisen ihmisen todellisuutta ja olemassaoloa käsittelevän sanomansa johdosta verrata Matrixiin taikka Truman show'hun. Ei siis kannata jättää tätä väliin mistään hinnasta !
Monday, December 19, 2005
"Lukevan" ihmisen ongelmia
Aloitetaan tämä epävirallinen "kultaista liljaa" edeltävä postaus kirjallisuusaiheella. Eli kuvassa näette 5 (!) kirjaa joita olen tässä yrittänyt lukea yhteen aina vuorotellen kesästä asti. Taakka ei todellakaan ole ollut helppo , ottaen huomioon sen että olen joutunut tekemään vaikka mitä samalla. Tuon yhdenkin tuossa aloitin n. kuukausi sitten ja tuon Korean sodasta kertovan joskus kesälomalla (!). Alan lähestymään siinä loppua , mutten kovinkaan vankasti.
Oikeastaan nyt tarkemmin ajatellen viiden kirjan lukeminen "samaan aikaan" on aika typerä idea. Viisaampikin ihminen kuin minä sekoaa taikka sitten väsähtää tahdissa. Olen kuitenkin vankasti pyrkinyt lukemaan kyseisiä teoksia lävitse huolimatta satunnaisesta väsähtämisestä niitä kohtaan. Miksikö nyt kuitenkin loppujen lopuksi niitä luen ? No jaa , kyseessä on varmasti puhtaammillaan viihtyminen ja tiedonhalu. Myönnän kuitenkin että tällä hetkellä tuo määrä on kyllä aika ylivoimaisen vaikea.
Tyttöystäväni pitää minua jonkinlaisena "kirjasnobina" jonka johdosta hän mm. kieltäytyy pelaamasta trivial pursuitia minua vastaan. Itse hän ei töidensä ja opiskelujensa johdosta pahemmin tällaisten teoksien ääreen pääse vaikkakin kyllä esim. seitsemän veljestä on hani-rakkaani luettujen kirjojen joukossa. Kuulemma kyseinen kirja ei ollut mitenkään rohkaisevaa materiaalia vaan pikemminkin "harvinaisen junttimainen". Itse en ole ehtinyt lukea kirjaa tarpeeksi muodostaakseni mielipidettä.
Tuo Joseph "heart of darkness" Conradin teos Nostromo on kyllä jäänyt kamalasti jumittamaan paikoilleen. Olen yrittänyt lukea sitä mm. junamatkoilla mutta sen tiiliskivinen olemus puhumattakaan aiheesta ei nyt vaan ole oikein saanut minua kiinnostumaan siitä. Joskus sekin nyt on tietysti luettava loppuun. Mitä taas tuohon kirjaan "maailmankulttuurin synty" tulee , on se tenttikirjani jonka luentosarja päättyi viime viikolla. Olen tässä nyt yrittänyt saada sitä hiukan eteenpäin vaikken edes lukenut sitä vaadittuun tenttiin. Myönnän olleeni hiukan enemmän kuin tarpeeksi laiska , mutta arvelin selviäväni ilmankin sitä ihan kohtuullisin tuloksin. Olin oikeassa.
Antti Tuurin "Pohjanmaa" on lukulistallani lähinnä sen takia että pyrin sitä lukemalla saamaan jonkinlaisen henkisen kosketuksen maailmaan jonka pitäisi avautua minulle muutaman vuoden sisällä. Uskon teoksen omaavan jonkinlaisen sisäisen katsauksen elämästä siellä missä väitetään olevan "mahrottoman kivaa". Ja totta puhuen , pyrin myös lukemalla Antti Tuuria paikkaamaan ammottavan aukon kirjallisuussivistyksessäni - en nimittäin ole pahemminkaan lukenut Suomalaisia teoksia ollenkaan tätä ennen. Olen saanut kuulla jos jonkinlaista palautetta juuri tästä kyvyttömyydestäni joten olen päättänyt paikata sen. Ja oikeastaan olen päättänyt paikata sen kahteen kertaan; katsokaapa vaikka viimeisintä hankintaani:
Huomasin tämän älyttömässä alennuksessa. Täten päätin sen sitten hankkia ja joskus lukea kunhan vain ehdin ja jaksan. Aiheen ainakin luulisi olevan kiinnostavampi kuin tuo Pohjanmaan agraarikulttuurin ympärillä pyörivä ajojahti jaetusta perinnöstä.
Sitten on vielä Aleksis Kiven seitsemän veljestä. Sekin oli halpa ja totta puhuen alkuperäinen kohde tälle päätökselleni lukea Suomalaisia kirjoja sillä Linnan tuntematon sotilas on ainoa johon olen koskenut näitä ennen.
Saapa nähdä miten tämänkin työsarkan kanssa käy - varmaa kuitenkin on etten aloita uutta kirjaa kunnes kaksi kolmasosaa näistä on luettu !
Sunday, December 18, 2005
Se pakollinen joulu-topic (surviving Christmas)
"Season's greetings" ei todellakaan avaudu meille mitenkään iloisissa tunnelmissa. Kuten ennnenkin olo on hieman paska , ilma on kylmä , joulukalenterin luukkujen määrästä ei ole tietoa puhumattakaan siitä että minun pitäisi varmaan siivota tämä paskaläjäksi kutsuttu huoneeni.
En suoraan sanoen oikein tiedä että mitä tässä virallisen pakollisessa "joulu" - topicissa pitäisi käsitellä siitä huolimatta että lähes äskettäin julkaistussa topic-muistiossani oli tästä jo selvä maininta. Ai saaketin saaketti ja jumalauta perkele että ahdistaa tämä joulu. Ette uskokaan että kuinka paljon.
Noh , keskitytään nyt kuitenkin jonkinlaiseen asiaan; puhutaan vaikka siitä miten "laiffi" on tässä viime viikkojen aikana edennyt. Eli käväisin tuossa sen luentosarjan loppuun ja sain viimeisen luentosarjan tentin pisteet. Toisesta tuli 3/5 ja toisesta sitten 4/5. Eli ihan hyvin meni kun kerran irtosi pisteitä sen pakollisen keskirajankin ylitse. Viime viikolla kävin sitten toisen tentin johon olin ihan jopa valmistautunutkin ja uskoisin että kykenen kenties ihan hyviinkin pisteisiin tällä kertaa. Tenttikysymyksiä oli tällä kertaa - kumma kyllä - vain kaksi joista toisessa piti käsitellä syitä miksi Eurooppalaisesta ihmisestä tuli niin menestyksekäs "maailmanhistoriallisella näyttämöllä" ja toisessa sitten piti pohtia syitä siihen miksi erityisesti Kiina ja Japani onnistuivat välttämään lännen imperialismin ja kolonialismin huomattavasti paremmin kuin esim. Afrikka.
Uskon onnistuneeni ihan suhteellisen hyvin varsinkin tässä ensimmäisessä kysymyksessä sillä valmistauduin siihen todella hyvin. Saapa nähdä tosin että mitä arvostelija nyt sitten tykkää - vai tykkääkö ollenkaan. En kuitenkaan nyt usko että tästä aiheesta on enää enempää sanottavaa - Eiköhän anneta olla kunhan "god humör" palautuu.
Seuraavaksi sitten se "kultainen lilja" - postaus.
Ps. Virittäytykään joulun tunnelmaan Smokey Robinsonin kappaleella "tracks of my tears".
En suoraan sanoen oikein tiedä että mitä tässä virallisen pakollisessa "joulu" - topicissa pitäisi käsitellä siitä huolimatta että lähes äskettäin julkaistussa topic-muistiossani oli tästä jo selvä maininta. Ai saaketin saaketti ja jumalauta perkele että ahdistaa tämä joulu. Ette uskokaan että kuinka paljon.
Noh , keskitytään nyt kuitenkin jonkinlaiseen asiaan; puhutaan vaikka siitä miten "laiffi" on tässä viime viikkojen aikana edennyt. Eli käväisin tuossa sen luentosarjan loppuun ja sain viimeisen luentosarjan tentin pisteet. Toisesta tuli 3/5 ja toisesta sitten 4/5. Eli ihan hyvin meni kun kerran irtosi pisteitä sen pakollisen keskirajankin ylitse. Viime viikolla kävin sitten toisen tentin johon olin ihan jopa valmistautunutkin ja uskoisin että kykenen kenties ihan hyviinkin pisteisiin tällä kertaa. Tenttikysymyksiä oli tällä kertaa - kumma kyllä - vain kaksi joista toisessa piti käsitellä syitä miksi Eurooppalaisesta ihmisestä tuli niin menestyksekäs "maailmanhistoriallisella näyttämöllä" ja toisessa sitten piti pohtia syitä siihen miksi erityisesti Kiina ja Japani onnistuivat välttämään lännen imperialismin ja kolonialismin huomattavasti paremmin kuin esim. Afrikka.
Uskon onnistuneeni ihan suhteellisen hyvin varsinkin tässä ensimmäisessä kysymyksessä sillä valmistauduin siihen todella hyvin. Saapa nähdä tosin että mitä arvostelija nyt sitten tykkää - vai tykkääkö ollenkaan. En kuitenkaan nyt usko että tästä aiheesta on enää enempää sanottavaa - Eiköhän anneta olla kunhan "god humör" palautuu.
Seuraavaksi sitten se "kultainen lilja" - postaus.
Ps. Virittäytykään joulun tunnelmaan Smokey Robinsonin kappaleella "tracks of my tears".
Friday, December 16, 2005
Too much bad blood between memories
These days I've started to hate occasions where I meet people from my past life.
I call it "past life" since I feel like I turned a new page on the book called 'my life' four years ago. After that I was a new person who worked very hard to leave his past mistakes and people he knew behind. It's sometimes hard to live in a community like this when most of the people know you - one way or the other. You still meet them and they see you - they look at you from the distance or walk just a few inches away from you. You can still see them but there's no way to get rid of them.
Occasionally I've met people here from my past life. They've all reminded me of the reasons why I left it behind; today was one of those days again. It's shitty to meet people that you thought were left far behind and now all of a sudden they're there again. It's shitty beyond all shittyness.
I call it "past life" since I feel like I turned a new page on the book called 'my life' four years ago. After that I was a new person who worked very hard to leave his past mistakes and people he knew behind. It's sometimes hard to live in a community like this when most of the people know you - one way or the other. You still meet them and they see you - they look at you from the distance or walk just a few inches away from you. You can still see them but there's no way to get rid of them.
Occasionally I've met people here from my past life. They've all reminded me of the reasons why I left it behind; today was one of those days again. It's shitty to meet people that you thought were left far behind and now all of a sudden they're there again. It's shitty beyond all shittyness.
Saturday, December 10, 2005
Helvetin ääreet - paholaiskuvan muodostuminen ja vakiintuminen
Lupasin teille minunkin näkökulmastani varsin kiintoisan aiheen tänään; käsittelen nimittäin luentojen perusteella sitä miten kuva taivaasta ja helvetistä sekä siellä asustavasta paholaisesta on muotoutunut nykyiseen kokoonsa.
Materiaalina on käytetty omia tutkimuksia sekä luentosarjaa jossa olen opiskelujeni siivittämänä käynyt. Eli tässähän tätä nyt sitten seuraa;
Helvetin ääreet - paholaisen historian alkuhämärä
Lähtökohta koko paholaisen , pirun , saatanan ja perkeleen käsitteelle lähtee ihmisen erilaisten kulttuurien muotojen käsitykselle "tuonpuoleisesta elämästä". Kaikkien varhaisien kulttuurien myyteissä ja uskonnollisissa teksteissä on nimittäin tyypillistä se , mitä tuonpuoleiseen elämään ja siihen siirtymiseen tulee , että kuolleet ihmiset osallistuvat elävien ihmisten elämään aina jollakin tavalla. Usein tämä osallistuminen on näkymätöntä ja saattaa ilmetä esimerkiksi hyvillä tai pahoilla teoilla , piloilla , siunauksilla tai kirouksilla riippuen siitä minkälainen kohtelu elävien toimesta on kuolleelle langennut. Kuolleita on siis enemmän tai vähemmän pyritty pitämään tyytyväisinä ja lepytetty erilaisin hautauspaikoille tuoduin lahjoin tai almuin; erinomainen esimerkki tästä on Meksikolainen "kuolleiden päivä" (Dia de los muertos).
Erilaisia kuolemanjälkeisen elämän ja sitä edeltävän viimeisen tuomion käsitteitä kulttuuripiireittäin pohtii teos "L'histoire de Diable" (Suom. "Paholaisen historia") joka pyrkii selittämään sen miten saatana myyttisenä helvetin valtiaana on syntynytkään ja minkälaisena se ilmenee erilaisissa uskonnoissa ja kulttuureissa.
Kuitenkin ennen koko paholaisen käsitettä on täytynyt syntyä jonkinlainen tietoisuus siitä että ihminen on velvollinen , lähes pakotettu viimeiseen tuomioon ja sen perusteella taivaaseen tai helvettiin. Tämä taivaan ja helvetin olemassaolo keksittiin ilmeisesti Egyptiläisten toimesta vanhan valtakunnan ajalla (2650-2150 EAA). Syynä tällaisten käsitysten kehittelylle uskontoon oli puhtaasti moraalinen; haluttiin tehdä jonkinlainen säännöstö siitä miten tuli elää 'oikeasti' päästäkseen taivaaseen tai liiallisten syntien johdosta helvettiin. Käytännössä tämä toteutettiin kuolleiden kirjoilla jotka asetettiin kuolleiden ihmisten ruumiiden mukaan ennen hautaamista. Nämä kirjat sisälsivät merkinnät kuolleen ihmisen hyvistä teoista jotka sitten Egyptiläinen kuolleiden jumala , manalan maan kasvillisuuden ja hedelmällisyyden herra , Osiris tarkasti päättääkseen lopullisen kohtalon. Jos kuoleman kirjat osoittivat henkilön eläneen kenties synnillistä ja paheellista elämää , oli seurauksena jonkinlainen rangaistus ilmeisestikin manalaan joutumisen muodossa. Samanlaisen taivaan ja helvetin käsityksen omasi myös Danielin kirja Juutalaisten uskonnollisessa kirjallisuudessa mutta sen kuvaukset tästä olivat huomattavasti myöhempiä. Oikeastaan voitaisiin jopa sanoa että ravinnontuottajien kulttuureissa taivas ja helvetti olivat myöhäisiä käsitteitä.
Raamatun uuden ja vanhan testamentin kuvaukset taivaasta ja helvetistä ovat myös melko niukkia. Eräiden teorioiden ja näkemysten mukaan paholainen entiteettinä ei välttämättä olekaan jumalasta erossa oleva erillinen nk. "pahan muotoutuma" vaan pikemminkin olisi jumalan alaisuudessa tavallisia kuolevaisia tarkoituksella koetteleva hahmo. Muutamat viittaavat paholaiseen "jumalan politbyroona".
Suuri Saatana - kirkon imagolle suotuisa ratkaisuko ?
Perinteinen kuva Saatanasta tai pirusta pelottavana hahmona vakiintui vasta Keski-ajalla kirkkoisien toimesta. Helvetistä ja saatanasta oli saatavana niukalti minkäänlaista kovinkaan syvällistä deskriptiivistä tietoa joten mm. kirkkoisät Augustinuksen johdolla elävöittivät kuvauksia siitä minkälaista ikuinen kadotus ja helvetin kiirastuli aivan konkreettisina kokemuksina olivatkaan. Tämän tarkoituksena oli saada aikakauden ihmiset pelkäämään syntiä ja ennen kaikkea sitä mitä voisi tapahtua jos helvettiin joutuisi; heille se olisi siis erittäin todellinen ja mahdollinenkin kohtalo.
Tuona aikana pohdittiin myös sitä minkälaiseen asemaan Kristuksen kuolema oli asettanut Saatanan , sillä omalla kuolemallaanhan Jeesus oli lunastanut ihmiskunnan pelastukseen. Päätöksenä tämän jälkeen oli se että Kristuksen kuolemalla ei ollut helvetin valtakuntaan ja sen herraan minkäänlaista vaikutusta vaan hän eli mitä suurimmissa voimissaan kiusaten perisynneillään Keski-aikaisia ihmisiä minkä kerkesi. Keski-aikainen ihminen odotti suuresti aina kirkollisista piireistä tavalliseen talonpoikaan maailmanloppua joka olisi pian tapahtuva; kun se ei kuitenkaan saapunut niin sen vanavedessä puhkesi joukko perustavanlaatuisia kysymyksiä kuolemanjälkeisestä elämästä. Yksi näistä kysymyksistä koski raamatun viimeistä tuomiota ja sitä minne ihminen joutuisi ennen sitä elämän ja kuoleman välimaastossa.
Kirkkoisä Augustinus vastasi kysymykseen yksinkertaisen tehokkaasti; ennen manalaa tulisi esikäsittely joka määräisi paikan joko taivaaseen tai helvettiin. Tämä vastaus vakiintui varmasti joissakin piireissä , mutta tavallinen kansa eli yhä uskossa siihen että viimeinen tuomio on suoraan tapahtuva prosessi jossa syntejä tai hyveitä ei pahemmin punnita. Oliko helvetti ja kiirastuli sitten ikuista ? Tähänkin löytyi kirkon oppineilta ratkaisuja kahteen suuntaan; Origeneksen näkemyksen mukaan helvetti oli tilapäinen kiirastuli josta huolimatta jokainen pelastuisi lopulta ja Augustinus jakoi ainoiksi taivaaseen lähtijöiksi ne jotka kuuluivat kirkkoon. Loput joutuivat siis helvettiin , oli sitten kyse vastasyntyneestä lapsesta tai mistään muustakaan.
V. 1543 kirkolliskokous sitten päätti vihdoinkin helvetin olevan ikuista. Tämä nosti pintaan kysymyksen siitä minkälainen tuo värikkäästi kuvattu tuskan ja kärsimyksen tyyssija oikeastaan olikaan , ja minkälainen hierarkia siellä vallitsikaan. Alkukristittyjen käsityksen mukaanhan , joka hyvinkin paljon mukailee Keski-aikaisen kirkon oppeja , paholainen ja helvetti olivat jumalasta erillisiä entiteettejä jotka edustivat pahaa ja taistelivat jatkuvasti jumalan hyvyyttä vastaan. Paholaisen fyysisestä olemuksesta oltiin myös suhteellisen yksimielisiä tässä vaiheessa; kyseessä oli ainakin 1,6 kilometriä pitkä maanalaisen helvetin syövereissä asuva demoni joka omasi siivet. Näiden siipien kärkiväli oli reilusti yli seitsemän metriä. Seksuaalisuus sidottiin myös vahvasti paholaiseen ja siksipä esim. tuon ajan piirroksissa paholainen saattoi omata valtavan ammottavan suun nivusissaan sukuelimien kohdalla kuvaten jonkinlaista likaista himoa ja perisyntiä.
Tällaiset mielikuvitukselliset kuvaukset saatanasta olivat äärimmäisen arvokkaita tuon ajan papeille. Nimittäin mitä hurjempia ja säädyttömämpiä kuvauksia helvetistä ja sen kertomuksista saarnamies keksikään ja sai sisällytettyä saarnoihinsa , oli menestys yhtä suurta niin kirkon hierarkiassa kuin sen ulkopuolellakin. Helvetti aiheena oli jo tuolloin huomattavasti kiinnostavampi konsepti verrattuna taivaaseen ja paratiisiin josta oli muutaman luontomaisemakuvauksen ohella hyvin vähän materiaalia. Paratiisi ei noussut kovinkaan kiinnostavaksi taideteoksienkaan aiheeksi kunnes vasta Renessanssin aikana jolloin värikkäämpiä kuvauksia taivaasta toteutettiin esimerkiksi maalauksien muodossa.
Saatanalla oli myös kuvausten mukaan apureita , "pikkuperkeleitä" tai Demoneita jotka myöskin sisältyivät helvettiin. Niiden tarkkaa määrää ei aluksi tiedetty kunnes vasta Keski-ajan lopulla "oppinut" Alfonso Destina laski niiden määrän toistaiseksi tuntemattomin keinoin. Vastauksena oli hätkähdyttävät 133 336 668 pikkuperkelettä. Eräiden varovaisten laskutoimitusten mukaan tuon ajan ihmisväestö olisi ollut paitsiossa vedonlyöntisuhteella 1:4 paholaisen apurien lukumäärään verrattuna.
Näkyjä ja kokemuksia helvetistä
Nk. "vision literature" on Keski-ajalla vakiintunut teostyyppi joka auttoi huomattavasti helvettikuvan muodostumisessa. Se siis keskittyi teoksiin erilaisten uskonnollisten ihmisten unista koskien helvettiä ja erilaisia näkyjä. Mm. Pyhä Birgitta liittyy tähän teostyyppiin hyvinkin vahvasti.
Tämän jälkeen olennaisin kysymys onkin se kuinka todellisena paikkana helvettiä oikeastaan pidettiinkään Keski-ajalla ? Hyvinkin todellinen paikka se oli aikalaisille kirkon varsin toimivan ja yksipuolisen propagandakuvan rakentamisen ansiosta. Epäilemättä siihen uskottiin kovinkin sokeasti lukuunottamatta 1100 - luvulta löydettyä tarinaa "Aucassin et Nicolette". Kyseinen kertomus käsittelee nuoren miehen rakkautta nuorta naista kohtaan joka johtaa helvetin pelon vähättelyyn. Tarinan päähenkilö toteaa mielummin menevänsä helvettiin sillä sinne joutuvat kaikki rikkaat ja kauniit , eli toisin sanoen turhamaiset syntiset.
Materiaalina on käytetty omia tutkimuksia sekä luentosarjaa jossa olen opiskelujeni siivittämänä käynyt. Eli tässähän tätä nyt sitten seuraa;
Helvetin ääreet - paholaisen historian alkuhämärä
Lähtökohta koko paholaisen , pirun , saatanan ja perkeleen käsitteelle lähtee ihmisen erilaisten kulttuurien muotojen käsitykselle "tuonpuoleisesta elämästä". Kaikkien varhaisien kulttuurien myyteissä ja uskonnollisissa teksteissä on nimittäin tyypillistä se , mitä tuonpuoleiseen elämään ja siihen siirtymiseen tulee , että kuolleet ihmiset osallistuvat elävien ihmisten elämään aina jollakin tavalla. Usein tämä osallistuminen on näkymätöntä ja saattaa ilmetä esimerkiksi hyvillä tai pahoilla teoilla , piloilla , siunauksilla tai kirouksilla riippuen siitä minkälainen kohtelu elävien toimesta on kuolleelle langennut. Kuolleita on siis enemmän tai vähemmän pyritty pitämään tyytyväisinä ja lepytetty erilaisin hautauspaikoille tuoduin lahjoin tai almuin; erinomainen esimerkki tästä on Meksikolainen "kuolleiden päivä" (Dia de los muertos).
Erilaisia kuolemanjälkeisen elämän ja sitä edeltävän viimeisen tuomion käsitteitä kulttuuripiireittäin pohtii teos "L'histoire de Diable" (Suom. "Paholaisen historia") joka pyrkii selittämään sen miten saatana myyttisenä helvetin valtiaana on syntynytkään ja minkälaisena se ilmenee erilaisissa uskonnoissa ja kulttuureissa.
Kuitenkin ennen koko paholaisen käsitettä on täytynyt syntyä jonkinlainen tietoisuus siitä että ihminen on velvollinen , lähes pakotettu viimeiseen tuomioon ja sen perusteella taivaaseen tai helvettiin. Tämä taivaan ja helvetin olemassaolo keksittiin ilmeisesti Egyptiläisten toimesta vanhan valtakunnan ajalla (2650-2150 EAA). Syynä tällaisten käsitysten kehittelylle uskontoon oli puhtaasti moraalinen; haluttiin tehdä jonkinlainen säännöstö siitä miten tuli elää 'oikeasti' päästäkseen taivaaseen tai liiallisten syntien johdosta helvettiin. Käytännössä tämä toteutettiin kuolleiden kirjoilla jotka asetettiin kuolleiden ihmisten ruumiiden mukaan ennen hautaamista. Nämä kirjat sisälsivät merkinnät kuolleen ihmisen hyvistä teoista jotka sitten Egyptiläinen kuolleiden jumala , manalan maan kasvillisuuden ja hedelmällisyyden herra , Osiris tarkasti päättääkseen lopullisen kohtalon. Jos kuoleman kirjat osoittivat henkilön eläneen kenties synnillistä ja paheellista elämää , oli seurauksena jonkinlainen rangaistus ilmeisestikin manalaan joutumisen muodossa. Samanlaisen taivaan ja helvetin käsityksen omasi myös Danielin kirja Juutalaisten uskonnollisessa kirjallisuudessa mutta sen kuvaukset tästä olivat huomattavasti myöhempiä. Oikeastaan voitaisiin jopa sanoa että ravinnontuottajien kulttuureissa taivas ja helvetti olivat myöhäisiä käsitteitä.
Raamatun uuden ja vanhan testamentin kuvaukset taivaasta ja helvetistä ovat myös melko niukkia. Eräiden teorioiden ja näkemysten mukaan paholainen entiteettinä ei välttämättä olekaan jumalasta erossa oleva erillinen nk. "pahan muotoutuma" vaan pikemminkin olisi jumalan alaisuudessa tavallisia kuolevaisia tarkoituksella koetteleva hahmo. Muutamat viittaavat paholaiseen "jumalan politbyroona".
Suuri Saatana - kirkon imagolle suotuisa ratkaisuko ?
Perinteinen kuva Saatanasta tai pirusta pelottavana hahmona vakiintui vasta Keski-ajalla kirkkoisien toimesta. Helvetistä ja saatanasta oli saatavana niukalti minkäänlaista kovinkaan syvällistä deskriptiivistä tietoa joten mm. kirkkoisät Augustinuksen johdolla elävöittivät kuvauksia siitä minkälaista ikuinen kadotus ja helvetin kiirastuli aivan konkreettisina kokemuksina olivatkaan. Tämän tarkoituksena oli saada aikakauden ihmiset pelkäämään syntiä ja ennen kaikkea sitä mitä voisi tapahtua jos helvettiin joutuisi; heille se olisi siis erittäin todellinen ja mahdollinenkin kohtalo.
Tuona aikana pohdittiin myös sitä minkälaiseen asemaan Kristuksen kuolema oli asettanut Saatanan , sillä omalla kuolemallaanhan Jeesus oli lunastanut ihmiskunnan pelastukseen. Päätöksenä tämän jälkeen oli se että Kristuksen kuolemalla ei ollut helvetin valtakuntaan ja sen herraan minkäänlaista vaikutusta vaan hän eli mitä suurimmissa voimissaan kiusaten perisynneillään Keski-aikaisia ihmisiä minkä kerkesi. Keski-aikainen ihminen odotti suuresti aina kirkollisista piireistä tavalliseen talonpoikaan maailmanloppua joka olisi pian tapahtuva; kun se ei kuitenkaan saapunut niin sen vanavedessä puhkesi joukko perustavanlaatuisia kysymyksiä kuolemanjälkeisestä elämästä. Yksi näistä kysymyksistä koski raamatun viimeistä tuomiota ja sitä minne ihminen joutuisi ennen sitä elämän ja kuoleman välimaastossa.
Kirkkoisä Augustinus vastasi kysymykseen yksinkertaisen tehokkaasti; ennen manalaa tulisi esikäsittely joka määräisi paikan joko taivaaseen tai helvettiin. Tämä vastaus vakiintui varmasti joissakin piireissä , mutta tavallinen kansa eli yhä uskossa siihen että viimeinen tuomio on suoraan tapahtuva prosessi jossa syntejä tai hyveitä ei pahemmin punnita. Oliko helvetti ja kiirastuli sitten ikuista ? Tähänkin löytyi kirkon oppineilta ratkaisuja kahteen suuntaan; Origeneksen näkemyksen mukaan helvetti oli tilapäinen kiirastuli josta huolimatta jokainen pelastuisi lopulta ja Augustinus jakoi ainoiksi taivaaseen lähtijöiksi ne jotka kuuluivat kirkkoon. Loput joutuivat siis helvettiin , oli sitten kyse vastasyntyneestä lapsesta tai mistään muustakaan.
V. 1543 kirkolliskokous sitten päätti vihdoinkin helvetin olevan ikuista. Tämä nosti pintaan kysymyksen siitä minkälainen tuo värikkäästi kuvattu tuskan ja kärsimyksen tyyssija oikeastaan olikaan , ja minkälainen hierarkia siellä vallitsikaan. Alkukristittyjen käsityksen mukaanhan , joka hyvinkin paljon mukailee Keski-aikaisen kirkon oppeja , paholainen ja helvetti olivat jumalasta erillisiä entiteettejä jotka edustivat pahaa ja taistelivat jatkuvasti jumalan hyvyyttä vastaan. Paholaisen fyysisestä olemuksesta oltiin myös suhteellisen yksimielisiä tässä vaiheessa; kyseessä oli ainakin 1,6 kilometriä pitkä maanalaisen helvetin syövereissä asuva demoni joka omasi siivet. Näiden siipien kärkiväli oli reilusti yli seitsemän metriä. Seksuaalisuus sidottiin myös vahvasti paholaiseen ja siksipä esim. tuon ajan piirroksissa paholainen saattoi omata valtavan ammottavan suun nivusissaan sukuelimien kohdalla kuvaten jonkinlaista likaista himoa ja perisyntiä.
Tällaiset mielikuvitukselliset kuvaukset saatanasta olivat äärimmäisen arvokkaita tuon ajan papeille. Nimittäin mitä hurjempia ja säädyttömämpiä kuvauksia helvetistä ja sen kertomuksista saarnamies keksikään ja sai sisällytettyä saarnoihinsa , oli menestys yhtä suurta niin kirkon hierarkiassa kuin sen ulkopuolellakin. Helvetti aiheena oli jo tuolloin huomattavasti kiinnostavampi konsepti verrattuna taivaaseen ja paratiisiin josta oli muutaman luontomaisemakuvauksen ohella hyvin vähän materiaalia. Paratiisi ei noussut kovinkaan kiinnostavaksi taideteoksienkaan aiheeksi kunnes vasta Renessanssin aikana jolloin värikkäämpiä kuvauksia taivaasta toteutettiin esimerkiksi maalauksien muodossa.
Saatanalla oli myös kuvausten mukaan apureita , "pikkuperkeleitä" tai Demoneita jotka myöskin sisältyivät helvettiin. Niiden tarkkaa määrää ei aluksi tiedetty kunnes vasta Keski-ajan lopulla "oppinut" Alfonso Destina laski niiden määrän toistaiseksi tuntemattomin keinoin. Vastauksena oli hätkähdyttävät 133 336 668 pikkuperkelettä. Eräiden varovaisten laskutoimitusten mukaan tuon ajan ihmisväestö olisi ollut paitsiossa vedonlyöntisuhteella 1:4 paholaisen apurien lukumäärään verrattuna.
Näkyjä ja kokemuksia helvetistä
Nk. "vision literature" on Keski-ajalla vakiintunut teostyyppi joka auttoi huomattavasti helvettikuvan muodostumisessa. Se siis keskittyi teoksiin erilaisten uskonnollisten ihmisten unista koskien helvettiä ja erilaisia näkyjä. Mm. Pyhä Birgitta liittyy tähän teostyyppiin hyvinkin vahvasti.
Tunnetuimpia helvetinkuvauksia omaavia Vision literature - teoksia on varmastikin "the vision of Tundal". Se on kertomus nuoresta Tundal - nimisestä munkista joka hyvinkin pitkälti käy läpi kaveriporukkansa kanssa kaikki mahdolliset synnit ennen päätymistään koomaan ja nähden unen matkastaan helvettiin. Juuri kuvaukset helvetistä ja saatanasta ovat tässä teoksessa todella värikkäitä ja tarkkoja. Hyvä on myös huomioida että juuri tässä Tundalin mallin helvetissä oli vastoin entisiä käsityksiä osastot jokaiselle eri syntiin syyllistyneelle Danten jumalaisen näytelmän tapaan. Vision of Tundal oli jo omanakin aikanaan harvinaisen suosittu teos ja sen painoksia myytiin jo keski-ajalla loppuun lähes heti.
Tarinassa Tundal matkustaa alasti helvettiin ja tapaa mm. sillalla vuohen jonka hän tovereineen varasti naapuriltaan ja söi sen kovinkin ahnaasti. Myöhemmin Tundalille selviää myös että helvetissä on erityinen osasto nunnille ja papeille jotka ovat syyllistyneet rankkoihin synteihin. Tässä osastossa nämä syntiset kiehuvat valtavassa ulostejärvessä jonka päällä leijailee suuri , musta helvetinlintu. Tämä lintu sitten aina ruikkailee järveen lisää "vääntöä" sen mukaan kun on tarpeen.
Tämän jälkeen olennaisin kysymys onkin se kuinka todellisena paikkana helvettiä oikeastaan pidettiinkään Keski-ajalla ? Hyvinkin todellinen paikka se oli aikalaisille kirkon varsin toimivan ja yksipuolisen propagandakuvan rakentamisen ansiosta. Epäilemättä siihen uskottiin kovinkin sokeasti lukuunottamatta 1100 - luvulta löydettyä tarinaa "Aucassin et Nicolette". Kyseinen kertomus käsittelee nuoren miehen rakkautta nuorta naista kohtaan joka johtaa helvetin pelon vähättelyyn. Tarinan päähenkilö toteaa mielummin menevänsä helvettiin sillä sinne joutuvat kaikki rikkaat ja kauniit , eli toisin sanoen turhamaiset syntiset.
Nämä Tundalin helvetin kuvaukset säilyivät samanlaisina aina 1700 - luvulle asti valistuksen aikaan. Tällöin rationalismin voitto uskonnollisista totuuksista oli jo tosiasia ja se mm. johti siihen että entisen kaltainen kuva helvetistä alkoi murentumaan. Kirkkoisä Augustinuksen rajut kuvaukset kadotuksesta ja helvetistä vesitettiin tuon ajan hengessä filosofi Diderótin toimesta liian mahdottomina ja suorastaan typerinä.
Helvetin ja paholaisen perimmäisin tarkoitus
Mistä se sitten kumpuaa ? Ilmeisestikin siitä että länsimainen ihminen omaa isomman omantunnon kun se lopulta tajuaakaan. Kompensoimme ilmeisestikin jonkinlaista syyllisyyttä tekemistämme vääryyksistä joka taas muodostaa tärkeän osan identiteettiämme. Kenties saatana ja konsepti helvetistä on alitajuinen yritelmä saada jonkinlaista itsensä rankaisua aikaiseksi ihan tarinoissakin.
Friday, December 09, 2005
Viimeiset 28 päivää
Tänään se yleisen historian luentosarja sitten jatkui.
Eli takana on sitten jälleen se mitä raskain 12 tunnin työpäivä. Onneksi kuitenkin se ei ollut yhtä raskas kun jokunen viikko sitten sillä tällä kertaa sain itseni niin henkisesti kuin ruumiillisestikin orientoitua siihen mitä tuleman piti. Luento käsitteli tällä kertaa keskiaikaa sekä jumalakäsityksen , taivaan ja helvetin sekä myyttien syntyä.
Aiheet olivat tällä kertaa entistä kiinnostavampia ja jäimmekin suorastaan kiintoisaan kohtaan - paholaiskuvan muodostumiseen ! Juu , eli kyseessä on nyt näinkin jännittävä aihe siitä miten Katolinen kirkko muokkasi raamatun varsin vaisusta taivas ja helvettikuvasta mitä värikkäimmän välineen propaganda-aseeksi ja pelotukseksi kansalle. Pirukin on itse asiassa Paavin ja kavereiden keksimää "hyvää matskua" kansan pelotteluun.
Kunhan viikonloppu on ohitse niin lupaankin jossain vaiheessa tehdä ihan tänne Blogiini jonkinlaisen yhteenvedon juuri tuon kyseisen luennon muistiinpanoista koskien tätä (toivottavasti) kiinnostavaa aihetta. Ja aivan samahan se on että kiinnostaako tämä teitä , hyvät lukijat , sillä minunhan blogini tämä on aina ollut ja saan postailla tänne vaikka miljoonittain kaksoispisteitä jos huvittaa. Ja jos teitä ei huvita , niin soveltakaa "then get the fuck out !!" - sanontaa itseenne.
Muuten päivä oli aika samanlaista harmaata massaa kuin ennenkin; apatiaa , väsymystä ja yleistä harmautta todella pimeään vuodenaikaan sekoitettuna. Eli tässähän tämä varsin piinan täytteinen maallinen vaellus kohti lopullista kaitselmusta etenee. Paikallinen saarnamies pölisi aamuradiossa siitä kuinka elämme juuri nyt vuoden pimeintä aikaa ja kuinka se aiheuttaa kamalan paljon väsymystä ja ennen kaikkea hirvittävää masennusta ! What else is new ?
Luin tänään koulussa erään tehtävän ohessa "aseistakieltäytyjäliitto" - nimisen järjestön sivuja. Kyseinen porukkahan kutsuu itseään "antimilitaristeiksi" ja he mm. raportoivat totaalikieltäytyjien kohtaloista Suomen oikeusjärjestelmän syövereissä ja levittävät sanomaansa mitä erilaisimmin keinoin. No , kuitenkin , syy miksi mainitsin tästä tutustumishetkestäni oli se että kun selailin sivustoa niin nuori Oululainen maantieteen opettajamme ilmaantui taakseni ja kysyi kovaan ääneen että "mitää se XXXXXXXX siellä oikein tommoisia katselee ?!". Totesin hihitellen että kyseisen järjestön linkki oli tehtäväsivustolla ja ajattelin katsoa sen. Nainen totesi minulle hihitellen takaisin että "ihmeen pitkätukkia".
Olen saanut hänestä kovinkin positiivisen kuvan ja taidanpa jopa myöntää että hän epäilemättä kuuluu lempiopettajiini tuossa laitoksessa. Hän omaa rennon ja selkeän tyylin opettaa. Ei voi kuin antaa plussaa..
Anyway , abstraktin ajatteluni pysähtyneisyystilassa en aio enää heittää näitä juttuja vähään aikaan nk. "hatusta" vaan aion organisoida itselleni tässä ja nyt jonkinlaisen luentosarjan siitä mitä on luvassa seuraavissa postauksissani:
1. Paholaiskuvan muodostuminen Katolisen kirkon toimesta ja siihen johtaneet syyt
2. Jonkinlaista jouluasiaa
3. Kiinalainen Song-dynastian aikainen "kultainen lilja" - ilmiö
4. Virallinen vuoden päättöpostaus (sisältö vielä päättämättä)
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin jäämme odottelemaan jatkoa mitä herkullisin suin..
Eli takana on sitten jälleen se mitä raskain 12 tunnin työpäivä. Onneksi kuitenkin se ei ollut yhtä raskas kun jokunen viikko sitten sillä tällä kertaa sain itseni niin henkisesti kuin ruumiillisestikin orientoitua siihen mitä tuleman piti. Luento käsitteli tällä kertaa keskiaikaa sekä jumalakäsityksen , taivaan ja helvetin sekä myyttien syntyä.
Aiheet olivat tällä kertaa entistä kiinnostavampia ja jäimmekin suorastaan kiintoisaan kohtaan - paholaiskuvan muodostumiseen ! Juu , eli kyseessä on nyt näinkin jännittävä aihe siitä miten Katolinen kirkko muokkasi raamatun varsin vaisusta taivas ja helvettikuvasta mitä värikkäimmän välineen propaganda-aseeksi ja pelotukseksi kansalle. Pirukin on itse asiassa Paavin ja kavereiden keksimää "hyvää matskua" kansan pelotteluun.
Kunhan viikonloppu on ohitse niin lupaankin jossain vaiheessa tehdä ihan tänne Blogiini jonkinlaisen yhteenvedon juuri tuon kyseisen luennon muistiinpanoista koskien tätä (toivottavasti) kiinnostavaa aihetta. Ja aivan samahan se on että kiinnostaako tämä teitä , hyvät lukijat , sillä minunhan blogini tämä on aina ollut ja saan postailla tänne vaikka miljoonittain kaksoispisteitä jos huvittaa. Ja jos teitä ei huvita , niin soveltakaa "then get the fuck out !!" - sanontaa itseenne.
Muuten päivä oli aika samanlaista harmaata massaa kuin ennenkin; apatiaa , väsymystä ja yleistä harmautta todella pimeään vuodenaikaan sekoitettuna. Eli tässähän tämä varsin piinan täytteinen maallinen vaellus kohti lopullista kaitselmusta etenee. Paikallinen saarnamies pölisi aamuradiossa siitä kuinka elämme juuri nyt vuoden pimeintä aikaa ja kuinka se aiheuttaa kamalan paljon väsymystä ja ennen kaikkea hirvittävää masennusta ! What else is new ?
Luin tänään koulussa erään tehtävän ohessa "aseistakieltäytyjäliitto" - nimisen järjestön sivuja. Kyseinen porukkahan kutsuu itseään "antimilitaristeiksi" ja he mm. raportoivat totaalikieltäytyjien kohtaloista Suomen oikeusjärjestelmän syövereissä ja levittävät sanomaansa mitä erilaisimmin keinoin. No , kuitenkin , syy miksi mainitsin tästä tutustumishetkestäni oli se että kun selailin sivustoa niin nuori Oululainen maantieteen opettajamme ilmaantui taakseni ja kysyi kovaan ääneen että "mitää se XXXXXXXX siellä oikein tommoisia katselee ?!". Totesin hihitellen että kyseisen järjestön linkki oli tehtäväsivustolla ja ajattelin katsoa sen. Nainen totesi minulle hihitellen takaisin että "ihmeen pitkätukkia".
Olen saanut hänestä kovinkin positiivisen kuvan ja taidanpa jopa myöntää että hän epäilemättä kuuluu lempiopettajiini tuossa laitoksessa. Hän omaa rennon ja selkeän tyylin opettaa. Ei voi kuin antaa plussaa..
Anyway , abstraktin ajatteluni pysähtyneisyystilassa en aio enää heittää näitä juttuja vähään aikaan nk. "hatusta" vaan aion organisoida itselleni tässä ja nyt jonkinlaisen luentosarjan siitä mitä on luvassa seuraavissa postauksissani:
1. Paholaiskuvan muodostuminen Katolisen kirkon toimesta ja siihen johtaneet syyt
2. Jonkinlaista jouluasiaa
3. Kiinalainen Song-dynastian aikainen "kultainen lilja" - ilmiö
4. Virallinen vuoden päättöpostaus (sisältö vielä päättämättä)
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin jäämme odottelemaan jatkoa mitä herkullisin suin..
Thursday, December 08, 2005
Insomniac's disease
I've been having real trouble on trying to sleep lately. Last night I slept for about two hours and a few minutes to go with it. Then I just layed in bed instead of trying to get some sleep.
It's a really shitty little disease I've caught here. And the thing that really scares the socks off from my feet is that I really don't know why it started in the first place. It has just gradually worsened.
The way it goes for me on a 'regular sleepless night' is that I usually go to bed around 00:25 AM and just lay there while desperately trying to get some sleep. There's just too much work to do for me in order to be able to get to bed earlier. Luckily I haven't developed those eerie red eyes yet that are like constantly staring at something and bloodshot. I wish I could sleep like the normal people , but somehow I've found it increasingly difficult lately. My sleep-rhythm must be really messed up.
I don't have the energy to write about the independence day either. All I can say in the most toned-down , calm and focused manner is that it's over and I'm very glad for it. The television once again aired the tired old "Tuntematon sotilas" - movie from the 50's and the conscripts marched in a parade that took place in Lahti. The president also held her annual "Linnanjuhlat" ("President's reception party") where the cream of the crop in this country along with government officials and the like were invited to.
All of the independence days in this country have been the same for the last twenty years or so. The weather is shitty and the television airs the older version of Tuntematon sotilas. I'm so very tired of this mediocre way of life in this country and the way it manifests itself here. I am a person that needs a bigger variety of things , I've just understood it. And what this country has to offer for me has long ago depleted. I also skipped a few lectures today in order to be able to get some sleep.
Anyway, here's a good book tip for you people; Arundhati Roy's "God of small things". It's apparently a pretty good one about marriages and relationships in the Indian (not American-Indian !!) culture. I've been thinking about getting this one for Christmas , maybe. Let's see if I come across it during my travels.
It's a really shitty little disease I've caught here. And the thing that really scares the socks off from my feet is that I really don't know why it started in the first place. It has just gradually worsened.
The way it goes for me on a 'regular sleepless night' is that I usually go to bed around 00:25 AM and just lay there while desperately trying to get some sleep. There's just too much work to do for me in order to be able to get to bed earlier. Luckily I haven't developed those eerie red eyes yet that are like constantly staring at something and bloodshot. I wish I could sleep like the normal people , but somehow I've found it increasingly difficult lately. My sleep-rhythm must be really messed up.
I don't have the energy to write about the independence day either. All I can say in the most toned-down , calm and focused manner is that it's over and I'm very glad for it. The television once again aired the tired old "Tuntematon sotilas" - movie from the 50's and the conscripts marched in a parade that took place in Lahti. The president also held her annual "Linnanjuhlat" ("President's reception party") where the cream of the crop in this country along with government officials and the like were invited to.
All of the independence days in this country have been the same for the last twenty years or so. The weather is shitty and the television airs the older version of Tuntematon sotilas. I'm so very tired of this mediocre way of life in this country and the way it manifests itself here. I am a person that needs a bigger variety of things , I've just understood it. And what this country has to offer for me has long ago depleted. I also skipped a few lectures today in order to be able to get some sleep.
Anyway, here's a good book tip for you people; Arundhati Roy's "God of small things". It's apparently a pretty good one about marriages and relationships in the Indian (not American-Indian !!) culture. I've been thinking about getting this one for Christmas , maybe. Let's see if I come across it during my travels.
Monday, December 05, 2005
Aattoja
Nk. "talviajan juhlapyhät" kuten huominen itsenäisyyspäivä ja sitä seuraava joulu ovat nykyisin minulle jokseenkin ikäviä tapahtumia. Viime vuosien aikana ne ovat vain olleet täynnä todella ikäviä sattumia ja vaikka mitä sontaa joka ei todellakaan ole muuttanut mielialaani paremmaksi.
Olen edelleen alleviivatun korostetusti sitä mieltä että joulu ja talvi itsessäänkin ovat vain mielipahaa ja negatiivisia kokemuksia tuovia entiteettäjä.
Kävin tänään koululla ja istuin lävitse perinteisen itsenäisyysjuhlan. Sen jälkeen kävin syömässä , ja täytyy sanoa että ruoka nyt kyllä oli erinomaista. Kyseessähän oli siis jouluannokset ja jopa suklaatakin tarjottiin. Sen jälkeen menin kotiin ja tässä minä nyt sitten istun.
En aio nyt kommentoida koko juhlan tapahtumia sen kummemmin.. Ne ovat nyt ohitse ja sillä selvä.
Olen edelleen alleviivatun korostetusti sitä mieltä että joulu ja talvi itsessäänkin ovat vain mielipahaa ja negatiivisia kokemuksia tuovia entiteettäjä.
Kävin tänään koululla ja istuin lävitse perinteisen itsenäisyysjuhlan. Sen jälkeen kävin syömässä , ja täytyy sanoa että ruoka nyt kyllä oli erinomaista. Kyseessähän oli siis jouluannokset ja jopa suklaatakin tarjottiin. Sen jälkeen menin kotiin ja tässä minä nyt sitten istun.
En aio nyt kommentoida koko juhlan tapahtumia sen kummemmin.. Ne ovat nyt ohitse ja sillä selvä.
Sunday, December 04, 2005
Kova Deltaforcelegioonalaisnopainnogainultimate - kova jätkäkö ?
Pari vuotta sitten ostin jostain päin Helsinkiä teoksen nimellä "Sahara: Palkkasoturi Per Andersson". Aloittelevana aiheesta kiinnostuneena lukaisin lävitse tämän teoksen muistaakseni tasan kahden päivän varoitusajalla. Olihan siinä jos jonkinlaista tarinaa Suomalaisen Per Anderssonin elämäntaipaleesta Ranskan muukalaislegioonasta Espanjan legioonaan ja mm. Kongon ja Nicaraguan sisällissotiin. Kyse oli siis elämänkerrasta ja eräänlaisesta selviytymistarinasta erilaisissa elämäntilanteissa joihin liittyi palkkasoturin hommia ja sopeutumisvaikeuksia esim. Suomalaiseen yhteiskuntaan.
Teos on koottu Per Anderssonin haastattelujen pohjalta Filosofian maisteri Petri Sarjasen toimesta. Se etenee kronologisesti Anderssonin nuoruusvuosista Suomessa aina Ranskan muukalaislegioonaan liittymiseen asti ja siitä hamaan tulevaisuuteen. Minusta ainakin oli todella kiintoisaa lukea näistä kokemuksista nimenomaan tavalla jolla teos on koottu; se antaa äänen suoraan Anderssonille itselleen kokemuksiensa purkamisessa.
Lähdekritiikki
Viime kappaleen suorastaan positiivisten lausuntojeni jälkeen on ikävää ottaa esille näissä palkkasoturien "elämänkerroissa" usein toistuvan ongelman joka on vaivannut ainakin Kyösti Pietiläisen teoksia "Luca Moconesin" Mostarin tien liftarien ohella. Usein nimittäin puhutaan siitä kuinka monilla varsinkin Ranskan muukalaislegioonan kokemuksia omaavilla teoksensa julkaisijoilla saattaa rivien väliin lipsahtaa hieman kokemuksia jotka ovat totuuspohjaltaan hieman hämäriä mutta siitäkin huolimatta tarpeellisia kirjan sisällön värittämiseksi. Tämä piirre on saanut suuren yleisön kyseenalaistamaan kokonaisten teosten paikkaansapitävyyden ja uskon että kaikista tyylipuhtaimmissakin Suomalaisten palkkasoturien elämäntarinoissa on epäilemättä mukana ainakin hiukan näitä kalajuttuja joista legendat syntyvät.
Yleensä varsinkin Ranskan muukalaislegioonaan liittyvät teokset ovat otollista maaperää tekijänsä sankaritarinoille joita ei kuitenkaan välttämättä pystytä koskaan todistamaan. Anderssonin teokseen pätee mielestäni sama sääntö; varmasti tapahtuvat ovat pääpiirteiltään tosia , mutta niitä on hyvinkin varmasti väritetty ainakin osaksi. Uskon että itse Per Andersson ei tuskinkaan välitä minunlaisteni ihmisten kritiikistä tätä teosta kohtaan koska kaikkihan tuon teoksen tapahtuvat ovat ihan fyysisestikin luettavissa hänen ihonsa arvista ja kasvojen ahavoituneista piirteistä. Minulla ei siis varmaankaan olisi edes oikeutta kritisoida hänen teoksensa todenperäisyyttä siviilitaustani perusteella , mutta koen kuitenkin tarpeelliseksi huomauttaa että muutama kappale hänen teoksestaan kyllä pistää pahasti silmään hiukan enemmän kuin tarpeeksi ristiriitaisena.
Kappaleessa "Yli rajan" Andersson kertoo värväytyneensä ilmeisesti Yhdysvaltalaisen palkkasoturijärjestön riveihin paettuaan Espanjan muukalaislegioonan palvelusta. Tämä järjestö koulutti hänestä jonkinlaisen viidakkosodankäynnin asiantuntijan ilmeisesti CIA:n tiloissa. Andersson mainitsee että kouluttajinaan hänellä oli "maineikkaan Delta force - erikoisjoukon miehiä". Tämä kalskahtaa aika rajulta ottaen huomioon että kyseinen salaisista salaisin yhdysvaltain erikoisjoukkojen kokoonpano tuskinkaan sotkeutuisi palkkasoturitoimintaan kovinkaan mielellään. Kyseinen joukko-osasto ainakin kuuleman mukaan myös värvää miehiä ainoastaan yhdysvaltain asevoimien sisältä ja harvoissa tapauksissa erikoistaitojen perusteella ulkopuolisia.
Kuitenkin Per Andersson väittää kuuluneensa järjestöön ja saaneensa siitä jopa hihamerkin (!) jolla tunnustaa arvonsa. Seuraavana on lyhyt katkelma juuri tästä tapahtumasta;
"Koko koulutuksen ajan käytimme steriilejä maastopukuja , joissa ei ollut minkäänlaisia joukko-osasto tai kansallisuus-tunnuksia. Asuun kuului lisäksi sininen liina , otsanauha. Kurssin loputtua meille jaettiin Delta Forcen hihamerkit: mustalla pohjalla hopeinen salamakolmio, takana kahvallaan oleva pistin."
Niin, tämä Anderssonin kuvaama hihamerkkihän on tuttu mm. Novalogic - yhtiön Delta Force - pelisarjasta. Käsittääkseni sen oikeellisuutta virallisen Delta force - ryhmän "logona" ei ole koskaan pystytty todistamaan. Se saakin minut epäilemään kovinkin suuresti juuri tämän kappaleen sisällön oikeellisuutta jo ylipäätäänkin sen pohjalta että vähäisten , vahvistamattomien kuulopuheiden ja tiedonjyvien mukaan koko järjestö ei pahemminkaan värvää miehistöään Yhdysvaltojen ulkopuolelta. Kokelaat tulevat 99 % maan asevoimien sisältä; en siis suoraan sanoen usko että Andersson olisi kuulunut tähän maagiseen 1 % ryhmään.
Kenties haastattelun tekovaiheessa "nälkä kasvoi syödessä" ja kokemukset saivat mitä edullisempia kulkureittejä aina isompiin ja kovempiin tapahtumiin josta sitten ammentaa lisää materiaalia teokseen. Uskon että näin tässä on varmastikin voinut käydä.
Loppuvetona voidaan siis sanoa että Per Anderssonin teos on ainakin ensimmäiset Ranskan ja Espanjan muukalaislegioonaa käsittelevät kappaleet huomioonottaen viihdyttävää luettavaa. Tarinat Algeriasta ja siellä suoritetuista operaatioista ovat todella kiintoisaa materiaalia siitä huolimatta että loppupuolen kappaleet saavatkin ilmeisesti ilmaa siipiensä alle hieman keksityistä tapahtumista. Luokittelisin kirjan siis samaan ryhmään muidenkin Suomalaisten palkkasoturien kirjoittamien teoksien ohella. Ne ovat epäilemättä pääpiirteiltään tosia , mutta väkisinkin on mukaan lirahtanut testosteronin värittämiä sankarikuvauksia joiden todenperäisyyttä tuskin koskaan saadaan selville tekijän vakuutteluista huolimatta. Ymmärrän toki myös tällaisen materiaalin sisällyttämisen teoksiin; viihteeksihän nämä on tehty juuri meille tavallisille veronmaksajille asuntolainoinemme ja äitiys-, sekä isyyslominemme. On vain johdonmukaista kirjoittaa nk. "vapaasta elämästä" ilman yhteiskunnan ja perhesuunnitelmien kahleita mitä hurjimpia tarinoita siitä kuinka ulkopuolella elämä on kovaa mutta vapaata. Vaimokaan ei voi estää kaljoille tai sisällissotaan lähtöä.
Teos on koottu Per Anderssonin haastattelujen pohjalta Filosofian maisteri Petri Sarjasen toimesta. Se etenee kronologisesti Anderssonin nuoruusvuosista Suomessa aina Ranskan muukalaislegioonaan liittymiseen asti ja siitä hamaan tulevaisuuteen. Minusta ainakin oli todella kiintoisaa lukea näistä kokemuksista nimenomaan tavalla jolla teos on koottu; se antaa äänen suoraan Anderssonille itselleen kokemuksiensa purkamisessa.
Lähdekritiikki
Viime kappaleen suorastaan positiivisten lausuntojeni jälkeen on ikävää ottaa esille näissä palkkasoturien "elämänkerroissa" usein toistuvan ongelman joka on vaivannut ainakin Kyösti Pietiläisen teoksia "Luca Moconesin" Mostarin tien liftarien ohella. Usein nimittäin puhutaan siitä kuinka monilla varsinkin Ranskan muukalaislegioonan kokemuksia omaavilla teoksensa julkaisijoilla saattaa rivien väliin lipsahtaa hieman kokemuksia jotka ovat totuuspohjaltaan hieman hämäriä mutta siitäkin huolimatta tarpeellisia kirjan sisällön värittämiseksi. Tämä piirre on saanut suuren yleisön kyseenalaistamaan kokonaisten teosten paikkaansapitävyyden ja uskon että kaikista tyylipuhtaimmissakin Suomalaisten palkkasoturien elämäntarinoissa on epäilemättä mukana ainakin hiukan näitä kalajuttuja joista legendat syntyvät.
Yleensä varsinkin Ranskan muukalaislegioonaan liittyvät teokset ovat otollista maaperää tekijänsä sankaritarinoille joita ei kuitenkaan välttämättä pystytä koskaan todistamaan. Anderssonin teokseen pätee mielestäni sama sääntö; varmasti tapahtuvat ovat pääpiirteiltään tosia , mutta niitä on hyvinkin varmasti väritetty ainakin osaksi. Uskon että itse Per Andersson ei tuskinkaan välitä minunlaisteni ihmisten kritiikistä tätä teosta kohtaan koska kaikkihan tuon teoksen tapahtuvat ovat ihan fyysisestikin luettavissa hänen ihonsa arvista ja kasvojen ahavoituneista piirteistä. Minulla ei siis varmaankaan olisi edes oikeutta kritisoida hänen teoksensa todenperäisyyttä siviilitaustani perusteella , mutta koen kuitenkin tarpeelliseksi huomauttaa että muutama kappale hänen teoksestaan kyllä pistää pahasti silmään hiukan enemmän kuin tarpeeksi ristiriitaisena.
Kappaleessa "Yli rajan" Andersson kertoo värväytyneensä ilmeisesti Yhdysvaltalaisen palkkasoturijärjestön riveihin paettuaan Espanjan muukalaislegioonan palvelusta. Tämä järjestö koulutti hänestä jonkinlaisen viidakkosodankäynnin asiantuntijan ilmeisesti CIA:n tiloissa. Andersson mainitsee että kouluttajinaan hänellä oli "maineikkaan Delta force - erikoisjoukon miehiä". Tämä kalskahtaa aika rajulta ottaen huomioon että kyseinen salaisista salaisin yhdysvaltain erikoisjoukkojen kokoonpano tuskinkaan sotkeutuisi palkkasoturitoimintaan kovinkaan mielellään. Kyseinen joukko-osasto ainakin kuuleman mukaan myös värvää miehiä ainoastaan yhdysvaltain asevoimien sisältä ja harvoissa tapauksissa erikoistaitojen perusteella ulkopuolisia.
Kuitenkin Per Andersson väittää kuuluneensa järjestöön ja saaneensa siitä jopa hihamerkin (!) jolla tunnustaa arvonsa. Seuraavana on lyhyt katkelma juuri tästä tapahtumasta;
"Koko koulutuksen ajan käytimme steriilejä maastopukuja , joissa ei ollut minkäänlaisia joukko-osasto tai kansallisuus-tunnuksia. Asuun kuului lisäksi sininen liina , otsanauha. Kurssin loputtua meille jaettiin Delta Forcen hihamerkit: mustalla pohjalla hopeinen salamakolmio, takana kahvallaan oleva pistin."
Niin, tämä Anderssonin kuvaama hihamerkkihän on tuttu mm. Novalogic - yhtiön Delta Force - pelisarjasta. Käsittääkseni sen oikeellisuutta virallisen Delta force - ryhmän "logona" ei ole koskaan pystytty todistamaan. Se saakin minut epäilemään kovinkin suuresti juuri tämän kappaleen sisällön oikeellisuutta jo ylipäätäänkin sen pohjalta että vähäisten , vahvistamattomien kuulopuheiden ja tiedonjyvien mukaan koko järjestö ei pahemminkaan värvää miehistöään Yhdysvaltojen ulkopuolelta. Kokelaat tulevat 99 % maan asevoimien sisältä; en siis suoraan sanoen usko että Andersson olisi kuulunut tähän maagiseen 1 % ryhmään.
Kenties haastattelun tekovaiheessa "nälkä kasvoi syödessä" ja kokemukset saivat mitä edullisempia kulkureittejä aina isompiin ja kovempiin tapahtumiin josta sitten ammentaa lisää materiaalia teokseen. Uskon että näin tässä on varmastikin voinut käydä.
Loppuvetona voidaan siis sanoa että Per Anderssonin teos on ainakin ensimmäiset Ranskan ja Espanjan muukalaislegioonaa käsittelevät kappaleet huomioonottaen viihdyttävää luettavaa. Tarinat Algeriasta ja siellä suoritetuista operaatioista ovat todella kiintoisaa materiaalia siitä huolimatta että loppupuolen kappaleet saavatkin ilmeisesti ilmaa siipiensä alle hieman keksityistä tapahtumista. Luokittelisin kirjan siis samaan ryhmään muidenkin Suomalaisten palkkasoturien kirjoittamien teoksien ohella. Ne ovat epäilemättä pääpiirteiltään tosia , mutta väkisinkin on mukaan lirahtanut testosteronin värittämiä sankarikuvauksia joiden todenperäisyyttä tuskin koskaan saadaan selville tekijän vakuutteluista huolimatta. Ymmärrän toki myös tällaisen materiaalin sisällyttämisen teoksiin; viihteeksihän nämä on tehty juuri meille tavallisille veronmaksajille asuntolainoinemme ja äitiys-, sekä isyyslominemme. On vain johdonmukaista kirjoittaa nk. "vapaasta elämästä" ilman yhteiskunnan ja perhesuunnitelmien kahleita mitä hurjimpia tarinoita siitä kuinka ulkopuolella elämä on kovaa mutta vapaata. Vaimokaan ei voi estää kaljoille tai sisällissotaan lähtöä.
Saturday, December 03, 2005
Elokuva-arvostelu: Tears of the sun
Ohjaaja Antoine Fuquan vuonna 2003 ohjaama toiminta-elokuva "Tears of the sun" kulkeutui lyhyen etsinnän jälkeen käsiini ja tässä olisi nyt sitten mielipiteitäni sen katselukerran jälkeen.
Eli kyseinen teoshan on valmistunut kaksi vuotta äärimmäisen suositun Black hawk down - elokuvan jälkeen. Näkisin että Tears of the sun ainakin osalti jäljittelee BHD:n tunnelmaa ja yleistä tarinankerrontaa huolimatta siitä että aiheet ovat jokseenkin erilaisia sillä molemmissahan Amerikkalaisia sotilaita joutuu kovien taisteluiden keskelle täysin itselleen vieraassa maassa ja kulttuurissa. Pieleen menneestä operaatiosta nousee helvetillinen eloonjäämistaistelu jossa kaveria ei jätetä ja luoteja ei säästellä.
Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen , SEAL - teamin , iskujoukko lähetetään Nigeriaan hakemaan kourallista Amerikkalaisia siviilejä pois raaistuvan sisällissodan tieltä. Joukkoa johtaa taisteluissa kouliintunut luutnantti AK Waters (Bruce Willis) jonka koulutukseen kuuluu mainoslauseen mukaisesti olla "välittämättä tunteistaan ja aina noudattaa käskyjä". Kun Amerikkalaiset sitten löytävät tiensä pieneen kylään jossa heidän pääasiallinen pelastettavansa , tohtori Lena Hendricks (Monica Bellucci) majailee , saadaankin kokea hirvittävä käänne. Nimittäin Hendricks ei haluakaan lähteä minnekään ennenkuin kylän siviiliväestö viedään turvaan maan rajojen taakse. Waters suostuu lopulta pienen moraalisen ja eettisen kamppailun jälkeen toimittamaan pakolaiset Nigerian naapurivaltion rajalle ryhmänsä kustannuksella. Alkaa siis jännittävä ja lohduton matka pitkin viidakoita kapinallisarmeijoiden jahdatessa koko sakkia ympäri etnisiä puhdistuksia , petollisia kaksoisagentteja pakolaisten keskuudessa puhumattakaan Amerikkalaisten sotilaiden omista näkemyksistä operaation oikeellisuudesta.
Täytyy ihan alkuun sanoa että mikään Black hawk down'han tämä ei ole. Se ei omaa ihan samanlaista tunnelmaa puhumattakaan näyttelijäsuorituksista tai taisteluiden intensiivisyydestä. Kuitenkin BHD:n tunnelmaan , kuten aikaisemmin jo totesin , on pyritty mm. etnisellä musiikilla ja erilaisilla maisemakuvauksilla. Muiden roolihahmojen näyttelijäsuorituksista minulla ei oikeastaan ole mitään negatiivista sanottavaa sillä jokainen heistä hoitaa roolinsa sotilaana ihan erinomaisesti; kaikki tottelevat käskyjä ryhmänjohtajaltaan vaikkeivat ihan sitä ylintä porrasta tottelisikaan.
Uskoisin että tässä on haettu jonkinlaista yksilön moraalisten ja eettisten arvojen uudelleen määrittelyä perusjuonena. Kun Amerikkalaiset näkevät Nigerialaisten hirvittävän sisällissodan ja tutustuvat suojaamiinsa pakolaisiin he itsekin saavat palan ihmisyyttään takaisin ja niinpä koko sotku ei olekaan enää mikään kaukainen uutissähkeen aihe vaan jotakin ihan käsinkosketeltavaa. Jokainen sotilas reagoi eri tavalla tilanteeseen mutta kaikki kuitenkin jatkavat mielipiteistään huolimatta Watersin johdolla tehtäväänsä.
En voi väittää ettäkö kukaan muista näyttelijöistä suorituksissaan olisi mitenkään erittäin huono lukuunottamatta ehkä Mr. Willisia. Kaikki hoitavat suorituksensa ihan kiitettävästi lukuunottamatta Bruce Willisia jonka henkilöhahmon suoranainen ilmeettömyys missään tilanteessa hieman huvittaa ja saattaa jopa kummastuttaakin. Muuten kaikki iskujoukon jäsenet omine persoonallisuuksineen ovat kuitenkin aika erinomaisia vaikka ehkäpä tiettyjä , arvattavia stereotyyppejä voidaankin nähdä.
Koko elokuva alkaa luisumaan pahasti oikeastaan vasta loppuvaiheilla kun toiminta alkaa. Silloin sen selvät Amerikkalaisen toimintaelokuvan kliseét ja puutteellisuudet avautuvat. Ensimmäinen tunti elokuvasta on siis ihan nautittavaa kamaa sen lisäksi että toimintakaan ei nyt ole kun vasta ihan lopussa todellisuuden rajoja koettelevaa.
En kutsuisi tätä huonoksi elokuvaksi. Sen selvät vahvuudet ovat sen tiukassa tunnelmassa ja useimpien näyttelijöiden suorituksissa. Itse pääosan esittäjästä en kuitenkaan menisi takuuseen. Tämä on siis tiivistettynä selvää Sunnuntaipäivän viihdettä upeilla erikoisefekteillä ja mediaseksikkäällä aiheella; se kuitenkin vaatii jotakin aivan muuta kohotakseen BHD:n tasolle.
Pisteet: 8 / 10
Tähdet: * * * / * * * * * (3 /5)
Eli kyseinen teoshan on valmistunut kaksi vuotta äärimmäisen suositun Black hawk down - elokuvan jälkeen. Näkisin että Tears of the sun ainakin osalti jäljittelee BHD:n tunnelmaa ja yleistä tarinankerrontaa huolimatta siitä että aiheet ovat jokseenkin erilaisia sillä molemmissahan Amerikkalaisia sotilaita joutuu kovien taisteluiden keskelle täysin itselleen vieraassa maassa ja kulttuurissa. Pieleen menneestä operaatiosta nousee helvetillinen eloonjäämistaistelu jossa kaveria ei jätetä ja luoteja ei säästellä.
Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen , SEAL - teamin , iskujoukko lähetetään Nigeriaan hakemaan kourallista Amerikkalaisia siviilejä pois raaistuvan sisällissodan tieltä. Joukkoa johtaa taisteluissa kouliintunut luutnantti AK Waters (Bruce Willis) jonka koulutukseen kuuluu mainoslauseen mukaisesti olla "välittämättä tunteistaan ja aina noudattaa käskyjä". Kun Amerikkalaiset sitten löytävät tiensä pieneen kylään jossa heidän pääasiallinen pelastettavansa , tohtori Lena Hendricks (Monica Bellucci) majailee , saadaankin kokea hirvittävä käänne. Nimittäin Hendricks ei haluakaan lähteä minnekään ennenkuin kylän siviiliväestö viedään turvaan maan rajojen taakse. Waters suostuu lopulta pienen moraalisen ja eettisen kamppailun jälkeen toimittamaan pakolaiset Nigerian naapurivaltion rajalle ryhmänsä kustannuksella. Alkaa siis jännittävä ja lohduton matka pitkin viidakoita kapinallisarmeijoiden jahdatessa koko sakkia ympäri etnisiä puhdistuksia , petollisia kaksoisagentteja pakolaisten keskuudessa puhumattakaan Amerikkalaisten sotilaiden omista näkemyksistä operaation oikeellisuudesta.
Täytyy ihan alkuun sanoa että mikään Black hawk down'han tämä ei ole. Se ei omaa ihan samanlaista tunnelmaa puhumattakaan näyttelijäsuorituksista tai taisteluiden intensiivisyydestä. Kuitenkin BHD:n tunnelmaan , kuten aikaisemmin jo totesin , on pyritty mm. etnisellä musiikilla ja erilaisilla maisemakuvauksilla. Muiden roolihahmojen näyttelijäsuorituksista minulla ei oikeastaan ole mitään negatiivista sanottavaa sillä jokainen heistä hoitaa roolinsa sotilaana ihan erinomaisesti; kaikki tottelevat käskyjä ryhmänjohtajaltaan vaikkeivat ihan sitä ylintä porrasta tottelisikaan.
Uskoisin että tässä on haettu jonkinlaista yksilön moraalisten ja eettisten arvojen uudelleen määrittelyä perusjuonena. Kun Amerikkalaiset näkevät Nigerialaisten hirvittävän sisällissodan ja tutustuvat suojaamiinsa pakolaisiin he itsekin saavat palan ihmisyyttään takaisin ja niinpä koko sotku ei olekaan enää mikään kaukainen uutissähkeen aihe vaan jotakin ihan käsinkosketeltavaa. Jokainen sotilas reagoi eri tavalla tilanteeseen mutta kaikki kuitenkin jatkavat mielipiteistään huolimatta Watersin johdolla tehtäväänsä.
En voi väittää ettäkö kukaan muista näyttelijöistä suorituksissaan olisi mitenkään erittäin huono lukuunottamatta ehkä Mr. Willisia. Kaikki hoitavat suorituksensa ihan kiitettävästi lukuunottamatta Bruce Willisia jonka henkilöhahmon suoranainen ilmeettömyys missään tilanteessa hieman huvittaa ja saattaa jopa kummastuttaakin. Muuten kaikki iskujoukon jäsenet omine persoonallisuuksineen ovat kuitenkin aika erinomaisia vaikka ehkäpä tiettyjä , arvattavia stereotyyppejä voidaankin nähdä.
Koko elokuva alkaa luisumaan pahasti oikeastaan vasta loppuvaiheilla kun toiminta alkaa. Silloin sen selvät Amerikkalaisen toimintaelokuvan kliseét ja puutteellisuudet avautuvat. Ensimmäinen tunti elokuvasta on siis ihan nautittavaa kamaa sen lisäksi että toimintakaan ei nyt ole kun vasta ihan lopussa todellisuuden rajoja koettelevaa.
En kutsuisi tätä huonoksi elokuvaksi. Sen selvät vahvuudet ovat sen tiukassa tunnelmassa ja useimpien näyttelijöiden suorituksissa. Itse pääosan esittäjästä en kuitenkaan menisi takuuseen. Tämä on siis tiivistettynä selvää Sunnuntaipäivän viihdettä upeilla erikoisefekteillä ja mediaseksikkäällä aiheella; se kuitenkin vaatii jotakin aivan muuta kohotakseen BHD:n tasolle.
Pisteet: 8 / 10
Tähdet: * * * / * * * * * (3 /5)
Friday, December 02, 2005
Tärppejä ja verkkareita
Tänään oli historiallinen päivä erään kouluaineen merkeissä. Saavutin nimittäin parhaimman koskaan saavuttamani arvosanan siinä ja sen johdonmukaisuutta jopa kehuttiin.
Luulette todellakin että tein parhaani , vai ? Eikä. Tässä sattui nyt tapahtumaan lähinnä vain ja ainoastaan nk. "tärppi". Tuo termi on yleisesti koearvostelijoiden pelkäämä osoitus siitä että joku kokelas/opiskelija on todellakin saavuttanut erittäin korkean pistemäärän sekä kehumiset aiheeseen johon hän on kyennyt jo alusta aikaisemmin valmistautumaan. Aihe on siis ollut jo tiedossa sen ohella että siitä on ollut jo jonkinmoista tietoa ennen kirjoitusta.
No näinhän minulle juuri kävi; aihe josta kirjottelin oli juuri kuin räätälöity minun näkökannoilleni. Aiheena nimittäin oli miettiä Suomen nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää ja sen mahdollista seuraajaa , nimittäin palkka-armeijaa. Oliko se tarpeellinen vaihtoehto vaiko vain jotakin mitä me olimme repineet mukaamme muusta EU - maiden vapaamielisistä suhtautumistavoista ?
Ha-ha ! Aihe oli niin selvä että niin selvää aihetta ei koskaan ennen ollut isketty eteeni. Kirjoittelin siis tämän ainutkertaisen nk. "voittaja-aineen" huolella ja tarkoin laskien jokaisen argumentin ja vasta-argumentin olin itsekin lopulta tyytyväinen. Tai ainakin jokseenkin tyytyväinen sen sisältöön sillä kirjoitusasusta ja oikeinkirjoituksesta nyt ei koskaan ole kannattanut minun tapauksessani pahemmin keskustella. Aine palautettiin jokunen viikko sitten ja tänään sitten saimme ne takaisin.
Tulokset olivat lupaavia sillä opettajamme kertoi että juuri aiheesta 25 (josta mm. minä kirjoitin) oli häneen eteensä kulkeutunut lähinnä vain kahdenlaisen mielipiteen omaavia aineita. Toisessa palkka-armeijaa puolustettiin ja toisessa sitä sitten vastustettiin. Opettajani luki siis meille esimerkkejä niin puolesta kuin vastaankin aineesta.
Aineitani ei koskaan ole luettu ääneen vaan lähinnä niitä on moitittu huonoiksi , kelvottomiksi , kieliasultaan heikoiksi , epäjohdonmukaisiksi , asiasisällöltään köyhiksi ja vieläpä kaiken muun lisäksi "liikaa palikkakieltä omaaviksi". Tällä kertaa niin ei nyt kuitenkaan käynyt , vaan minulle sanottiin että mielipiteesi oli ilmaistu selvästi ja johdonmukaisesti ja argumentaatio oli mahtavaa. Kielivirheitä kuulemma kyllä esiintyi vaikeaselkoisen käsialan johdosta mutta muusta ei sitten ollutkaan valittamista. Olin ihmeissäni kun pistemääräni olisi riittänyt kerrankin Eximiaan.
Ihmetys kuitenkin vaihtui pian kylmien realiteettien tajuamiseen; aihe oli vain ollut tuo arvostelijoiden suuresti pelkäämä tärppi , ja senpä johdosta johdonmukaisuutta ja argumentaatiota oli riittänyt vaikka muille jakaa. En siis oikeastaan ollut saavuttanut mitään kovinkaan erikoista , sillä myönnettäköön että huomattavasti suurempi saavutushan tuo olisi ollut jos olisin saanut yhtä henkevän tuotteen aikaiseksi esimerkiksi Baletin tai kvanttifysiikan historiasta. Eli toisin sanoen aiheista josta tiesin hyvin vähän. Nyt kuitenkin eteen iski niin tarkalleen räätälöity aihe vain ja ainoastaan minun mieltymyksiäni silmälläpitäen , että hyvien arvosanojen saamista ei voinut estää.
Huvittavana sivukäänteenä sain jopa yhden (1) pisteen enemmän kuin eräs tuntemani opiskelija jonka on aina lähes automaattisesti saanut parempia arvosanoja tästä aiheesta kuin minä. Noh , "kerran näinkin päin" sanon minä ja poistun taka-vasemmalle.
Miten verkkarit liittyvät "päivän epistolaan" ?
Luulitteko että minä unohdin tämänkin aiheen ? No enpä tietenkään; vaihdoin vain tilalle enemmän uuteen aiheeseen sopivan väliotsikon.
Eli tänään tilattiin tyylikkäät nk. "Abi-verkkarit" joiden tilausluettelo nyt sitten vihdoinkin saapui. Kuitenkin aidon Linnakoski-hengen mukaisesti kataloogeja oli tullut vain yksi ja sitä haluavia vähän yli 200 henkilöä. Niinpä se oli sovinnon merkiksi asetettu toisen kerroksen aulan pöydälle josta sitten valtavat joukot asianomaisia henkilöitä halusi sitä sitten katsella. Uskon että kaikki eivät vieläkään ole lukeneet kyseistä kataloogia tilauksiensa varjossa sillä sitä haluavia on vain yksinkertaisesti niin paljon.
Minä kuitenkin päätin , kerrankin , tehdä aloitteen ja iskeä ensiksi. Niinpä odottelin että suhteellisen suuri joukko minua lyhyempiä tyttöjä alkoi selailemaan kataloogia; kykenin pituuteni ansiosta katselemaan katalogia heidän päidensä yläpuolelta. Varmistin vain että verkkarini , jotka eivät eräiden toverieni ehdotuksista huolimatta kuitenkaan olleet sopivia minulle vaaleanpunaisina , lähtivät tilaukseen.
Tämän vuoden logo ei kyllä ole yhtä pureva kuin esim. viime vuoden. Se on liian abstrakti ja epäselvä kuva jonkinlaisesta nk. "Demoni-hahmosta" jonka yläpuolella lukee suvereenisti että "Takabiru 2006". Viime vuoden "Kabina 2005" oli kuvaltaankin huomattavasti asiallisempi ja rajoja rikkovampi kuin tämä 2006 - vuoden. Jäämme siis odottamaan virallisten vaatetuksiemme saapumista suurella , tai vähemmän suurella , innolla.
Luulette todellakin että tein parhaani , vai ? Eikä. Tässä sattui nyt tapahtumaan lähinnä vain ja ainoastaan nk. "tärppi". Tuo termi on yleisesti koearvostelijoiden pelkäämä osoitus siitä että joku kokelas/opiskelija on todellakin saavuttanut erittäin korkean pistemäärän sekä kehumiset aiheeseen johon hän on kyennyt jo alusta aikaisemmin valmistautumaan. Aihe on siis ollut jo tiedossa sen ohella että siitä on ollut jo jonkinmoista tietoa ennen kirjoitusta.
No näinhän minulle juuri kävi; aihe josta kirjottelin oli juuri kuin räätälöity minun näkökannoilleni. Aiheena nimittäin oli miettiä Suomen nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää ja sen mahdollista seuraajaa , nimittäin palkka-armeijaa. Oliko se tarpeellinen vaihtoehto vaiko vain jotakin mitä me olimme repineet mukaamme muusta EU - maiden vapaamielisistä suhtautumistavoista ?
Ha-ha ! Aihe oli niin selvä että niin selvää aihetta ei koskaan ennen ollut isketty eteeni. Kirjoittelin siis tämän ainutkertaisen nk. "voittaja-aineen" huolella ja tarkoin laskien jokaisen argumentin ja vasta-argumentin olin itsekin lopulta tyytyväinen. Tai ainakin jokseenkin tyytyväinen sen sisältöön sillä kirjoitusasusta ja oikeinkirjoituksesta nyt ei koskaan ole kannattanut minun tapauksessani pahemmin keskustella. Aine palautettiin jokunen viikko sitten ja tänään sitten saimme ne takaisin.
Tulokset olivat lupaavia sillä opettajamme kertoi että juuri aiheesta 25 (josta mm. minä kirjoitin) oli häneen eteensä kulkeutunut lähinnä vain kahdenlaisen mielipiteen omaavia aineita. Toisessa palkka-armeijaa puolustettiin ja toisessa sitä sitten vastustettiin. Opettajani luki siis meille esimerkkejä niin puolesta kuin vastaankin aineesta.
Aineitani ei koskaan ole luettu ääneen vaan lähinnä niitä on moitittu huonoiksi , kelvottomiksi , kieliasultaan heikoiksi , epäjohdonmukaisiksi , asiasisällöltään köyhiksi ja vieläpä kaiken muun lisäksi "liikaa palikkakieltä omaaviksi". Tällä kertaa niin ei nyt kuitenkaan käynyt , vaan minulle sanottiin että mielipiteesi oli ilmaistu selvästi ja johdonmukaisesti ja argumentaatio oli mahtavaa. Kielivirheitä kuulemma kyllä esiintyi vaikeaselkoisen käsialan johdosta mutta muusta ei sitten ollutkaan valittamista. Olin ihmeissäni kun pistemääräni olisi riittänyt kerrankin Eximiaan.
Ihmetys kuitenkin vaihtui pian kylmien realiteettien tajuamiseen; aihe oli vain ollut tuo arvostelijoiden suuresti pelkäämä tärppi , ja senpä johdosta johdonmukaisuutta ja argumentaatiota oli riittänyt vaikka muille jakaa. En siis oikeastaan ollut saavuttanut mitään kovinkaan erikoista , sillä myönnettäköön että huomattavasti suurempi saavutushan tuo olisi ollut jos olisin saanut yhtä henkevän tuotteen aikaiseksi esimerkiksi Baletin tai kvanttifysiikan historiasta. Eli toisin sanoen aiheista josta tiesin hyvin vähän. Nyt kuitenkin eteen iski niin tarkalleen räätälöity aihe vain ja ainoastaan minun mieltymyksiäni silmälläpitäen , että hyvien arvosanojen saamista ei voinut estää.
Huvittavana sivukäänteenä sain jopa yhden (1) pisteen enemmän kuin eräs tuntemani opiskelija jonka on aina lähes automaattisesti saanut parempia arvosanoja tästä aiheesta kuin minä. Noh , "kerran näinkin päin" sanon minä ja poistun taka-vasemmalle.
Miten verkkarit liittyvät "päivän epistolaan" ?
Luulitteko että minä unohdin tämänkin aiheen ? No enpä tietenkään; vaihdoin vain tilalle enemmän uuteen aiheeseen sopivan väliotsikon.
Eli tänään tilattiin tyylikkäät nk. "Abi-verkkarit" joiden tilausluettelo nyt sitten vihdoinkin saapui. Kuitenkin aidon Linnakoski-hengen mukaisesti kataloogeja oli tullut vain yksi ja sitä haluavia vähän yli 200 henkilöä. Niinpä se oli sovinnon merkiksi asetettu toisen kerroksen aulan pöydälle josta sitten valtavat joukot asianomaisia henkilöitä halusi sitä sitten katsella. Uskon että kaikki eivät vieläkään ole lukeneet kyseistä kataloogia tilauksiensa varjossa sillä sitä haluavia on vain yksinkertaisesti niin paljon.
Minä kuitenkin päätin , kerrankin , tehdä aloitteen ja iskeä ensiksi. Niinpä odottelin että suhteellisen suuri joukko minua lyhyempiä tyttöjä alkoi selailemaan kataloogia; kykenin pituuteni ansiosta katselemaan katalogia heidän päidensä yläpuolelta. Varmistin vain että verkkarini , jotka eivät eräiden toverieni ehdotuksista huolimatta kuitenkaan olleet sopivia minulle vaaleanpunaisina , lähtivät tilaukseen.
Tämän vuoden logo ei kyllä ole yhtä pureva kuin esim. viime vuoden. Se on liian abstrakti ja epäselvä kuva jonkinlaisesta nk. "Demoni-hahmosta" jonka yläpuolella lukee suvereenisti että "Takabiru 2006". Viime vuoden "Kabina 2005" oli kuvaltaankin huomattavasti asiallisempi ja rajoja rikkovampi kuin tämä 2006 - vuoden. Jäämme siis odottamaan virallisten vaatetuksiemme saapumista suurella , tai vähemmän suurella , innolla.
Thursday, December 01, 2005
Sota apatiaa vastaan
Viime aikoina olen ollut hieman tylsistynyt muutamissa kouluaineissani. Suorastaan voisi sanoa että opiskelumotivaatio on kaikonnut aika pahastikin ja muutamista aineista on tullut nk. "ikäviä pakkoja" joita on täytynyt vain käydä saadakseen joitakin "ansioita" kokoon.
En vain ole jaksanut keskittyä aineisiin jotka eivät minun mielestäni ole olleet tärkeitä. Niinpä olen lähinnä vain oleillut "koulun penkillä" ja yrittänyt kovastikin estää itseäni vaipumasta liian syvälliseen ahdistuksen ja masennuksen tilaan. Se nimittäin on tärkeintä koska asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen ja aineet jossa olen ottanut nk. "lunkisti" eivät todellakaan ole olleet prioriteettilistani kärjessä. Muutenkin talven todella synkkää ja ahdistavaa tunnelmaa , kuten esimerkiksi joulua , on täytynyt torjua mahdollisimman tehokkaasti.
Eilen kävin muuten tekemässä sen yleisen historian peruskurssin tentinkin. Näin jälkeenpäin sanottuna olisi varmasti pitänyt lukea siihen huomattavasti enemmän (mm. tenttikirjan lukeminen määrättyyn kohtaan asti olisi varmasti auttanut , ha-hah !) mutta optimaalisimmissa olosuhteissa sattuu nimittäin olemaan niin että sen kirjan lukemiseen jää yleensä ruhtinaallisesti aikaa ennen tenttiä. No nyt kuitenkin ei enää jäänyt vaan kaikki aika meni aivan muuhun. En siis ehtinyt lukea koko tenttikirjaa sivua (muistaakseni) 82 pitemmälle. Suosituksenahan oli että piti ainakin ehtiä sivulle 189.
Valitettavasti niin nyt ei kuitenkaan käynyt ja yritinkin paikkailla tilannetta lukemalla muutamia muita "historiallisia" muistiinpanojani useita tunteja ennen tenttiä. Menestys oli tässäkin varsin hätäisessä toimenpiteessä vaihtelevaa sillä niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti "korvastani yritettiin työntää sisään Sibeliusta". Lieviä keskittymishäiriöitä siis oli. Varsinainen koe oli sitten vielä kamalampaa kokemusta vailla oleva murhenäytelmä jossa eteemme iskettiin paperi jossa oli mm. näinkin "helppoja" kysymyksiä:
1. Mitkä olivat ihmisen ja kulttuurin merkittävimmät muutokset keräilijä- pyytäjästä antiikin aikaisten kulttuurien päättymiseen asti ja millä perusteella ?
2A. Suurten imperiumien tuhoutumiseen vaikuttaneet keskeiset sisäiset tekijät Sargon 1:sen suurimperiumista (n. 2300 ennen ajanlaskua) Rooman valtakunnan tuhoutumiseen n. 500 jälkeen ajanlaskun.
2B. Miksi Islamista tuli maailmankulttuuri mutta Kiinasta ei ?
Voi pyhä jysäys ! Kävikin sitten niin että juuri kaikki ne asiat mitä vähäiset lukemani n. 80 sivua käsittelivät eivät olleetkaan sisältyneet kokeeseen mukaan ! Sattuipa ikävästi , ajattelin. No , jotain konkreettista oli kuitenkin saatava paperille ja niinhän siinä sitten allekirjoittanut lähti kirjaimellisesti heittämään tarinaa paperille minkä jaksoi. Arvatenkin tulokseni tentistä eivät todellakaan tule olemaan kehuttavat , mutta opintoviikoistahan (nyk. "opintopisteet") tässä on kyse. Ikävää vaan tuntea itsensä niin kovinkin tietämättömäksi yhdessä lempiaineistaan (ja aiheistaan myöskin).
Sen jälkeen poistuin paikalliseen Citymarket - ketjun myymälään vähän ostoksille. Hain sieltä pelin nimeltä "Half-life: anthology" joka sisälsi tuon pelisarjan kaikki legendaariset osat samassa henkäyksessä. Aikanaan ilkeät merkonomi-veljekset lainasivat tuon alkuperäisen puoliintumisajan minulta mutta jättivät sitten viime kouluasteen vaihtuessa palauttamatta. No nytpä sain senkin takaisin ja elämä on ihanaa siitäkin huolimatta että taidan antaa tuon kokoelman ihanalle hanilleni ihan kohta. Minulla nimittäin on nuo lisä-osat mutta alkuperäinen , kuten joku teistä nerokkaista nk. "rivien välistä ymmärtäneistä" on saattanutkin ymmärtää , on ollut kateissa jo vuosia.
Tänään muuten autoin jonkun mummon kadun yli. Ajatelkaapa ! Tein hyvän työn pitkästä aikaa eikä sekään tuntunut pahalta. Noh.. Nyt kuitenkin tulee taas se pakollinen loppulauseke:
Sota apatiaa vastaan jatkuu järkkymättömänä kokonaisuutena lisää voimiaan keräten ja jatkuvasti voimistuen lopulliseen iskuun penkkaripäivänä 16.2. jolloin lopullinen voitto on jo suorastaan käsin kosketeltavana !
Jatkakaa tekin , niin minäkin.
En vain ole jaksanut keskittyä aineisiin jotka eivät minun mielestäni ole olleet tärkeitä. Niinpä olen lähinnä vain oleillut "koulun penkillä" ja yrittänyt kovastikin estää itseäni vaipumasta liian syvälliseen ahdistuksen ja masennuksen tilaan. Se nimittäin on tärkeintä koska asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen ja aineet jossa olen ottanut nk. "lunkisti" eivät todellakaan ole olleet prioriteettilistani kärjessä. Muutenkin talven todella synkkää ja ahdistavaa tunnelmaa , kuten esimerkiksi joulua , on täytynyt torjua mahdollisimman tehokkaasti.
Eilen kävin muuten tekemässä sen yleisen historian peruskurssin tentinkin. Näin jälkeenpäin sanottuna olisi varmasti pitänyt lukea siihen huomattavasti enemmän (mm. tenttikirjan lukeminen määrättyyn kohtaan asti olisi varmasti auttanut , ha-hah !) mutta optimaalisimmissa olosuhteissa sattuu nimittäin olemaan niin että sen kirjan lukemiseen jää yleensä ruhtinaallisesti aikaa ennen tenttiä. No nyt kuitenkin ei enää jäänyt vaan kaikki aika meni aivan muuhun. En siis ehtinyt lukea koko tenttikirjaa sivua (muistaakseni) 82 pitemmälle. Suosituksenahan oli että piti ainakin ehtiä sivulle 189.
Valitettavasti niin nyt ei kuitenkaan käynyt ja yritinkin paikkailla tilannetta lukemalla muutamia muita "historiallisia" muistiinpanojani useita tunteja ennen tenttiä. Menestys oli tässäkin varsin hätäisessä toimenpiteessä vaihtelevaa sillä niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti "korvastani yritettiin työntää sisään Sibeliusta". Lieviä keskittymishäiriöitä siis oli. Varsinainen koe oli sitten vielä kamalampaa kokemusta vailla oleva murhenäytelmä jossa eteemme iskettiin paperi jossa oli mm. näinkin "helppoja" kysymyksiä:
1. Mitkä olivat ihmisen ja kulttuurin merkittävimmät muutokset keräilijä- pyytäjästä antiikin aikaisten kulttuurien päättymiseen asti ja millä perusteella ?
2A. Suurten imperiumien tuhoutumiseen vaikuttaneet keskeiset sisäiset tekijät Sargon 1:sen suurimperiumista (n. 2300 ennen ajanlaskua) Rooman valtakunnan tuhoutumiseen n. 500 jälkeen ajanlaskun.
2B. Miksi Islamista tuli maailmankulttuuri mutta Kiinasta ei ?
Voi pyhä jysäys ! Kävikin sitten niin että juuri kaikki ne asiat mitä vähäiset lukemani n. 80 sivua käsittelivät eivät olleetkaan sisältyneet kokeeseen mukaan ! Sattuipa ikävästi , ajattelin. No , jotain konkreettista oli kuitenkin saatava paperille ja niinhän siinä sitten allekirjoittanut lähti kirjaimellisesti heittämään tarinaa paperille minkä jaksoi. Arvatenkin tulokseni tentistä eivät todellakaan tule olemaan kehuttavat , mutta opintoviikoistahan (nyk. "opintopisteet") tässä on kyse. Ikävää vaan tuntea itsensä niin kovinkin tietämättömäksi yhdessä lempiaineistaan (ja aiheistaan myöskin).
Sen jälkeen poistuin paikalliseen Citymarket - ketjun myymälään vähän ostoksille. Hain sieltä pelin nimeltä "Half-life: anthology" joka sisälsi tuon pelisarjan kaikki legendaariset osat samassa henkäyksessä. Aikanaan ilkeät merkonomi-veljekset lainasivat tuon alkuperäisen puoliintumisajan minulta mutta jättivät sitten viime kouluasteen vaihtuessa palauttamatta. No nytpä sain senkin takaisin ja elämä on ihanaa siitäkin huolimatta että taidan antaa tuon kokoelman ihanalle hanilleni ihan kohta. Minulla nimittäin on nuo lisä-osat mutta alkuperäinen , kuten joku teistä nerokkaista nk. "rivien välistä ymmärtäneistä" on saattanutkin ymmärtää , on ollut kateissa jo vuosia.
Tänään muuten autoin jonkun mummon kadun yli. Ajatelkaapa ! Tein hyvän työn pitkästä aikaa eikä sekään tuntunut pahalta. Noh.. Nyt kuitenkin tulee taas se pakollinen loppulauseke:
Sota apatiaa vastaan jatkuu järkkymättömänä kokonaisuutena lisää voimiaan keräten ja jatkuvasti voimistuen lopulliseen iskuun penkkaripäivänä 16.2. jolloin lopullinen voitto on jo suorastaan käsin kosketeltavana !
Jatkakaa tekin , niin minäkin.
Subscribe to:
Posts (Atom)
