Sunday, August 20, 2006

Welcome back, Mr. B

Eilen palattuani Kauhavalta, jouduin pahaksi onnekseni matkustamaan takaisin Sipooseen bussilla. Kuten odottaa saattaa, sain tilaisuuden maksaa seitsemän euroa matkasta, joka normaalisti on hinnaltaan vain 5,70 € arvoinen. Kävin lyhyen, vaikkakin äärimmäisen vittumaisen sanaharkan kyseisen kuljettajan kanssa tästäkin maksu-asiasta.

Palattuani kotiin, huomasin että pihaltani juoksi raidalliseen paitaan sonnustautunut nuori tyttö: edellisten kuukausien kokemusten perusteella lähdin välittömästi hänen peräänsä juosten. Huusin häntä pysähtymään, mutta moinen tytteli kuitenkin jatkoi etenemistään. Välillä tytteli pysähtyi ja katseli taakseen minun huutaessani ruokottomuuksia.

Palasin nopeasti kotiin, ja katselin ympärilleni: paikka näytti ehjältä , eikä pihalta oltu viety mitään kummempaa. Huomasin kuitenkin, että kyseinen tyttö juoksi eräälle läheiselle vihannestarhalle johtavalle tielle. Porhalsin siis perään.

Päästyäni vihannestarhan pihalle, huomasin että siellähän seisoskeli joku nainen aamutakissa. Saavuin hänen luokseen, ja kysyin että olisikos hän mahdollisesti nähnyt tuntomerkkejä vastaavaa nuorta naista. Nainen totesi, että kyseessä taisi olla hänen tyttärensä, Kiia 11v.

Kiian saavuttua pihalle, kysäisin että mitähän hän mahtoi tehdä pihallani. Tyttö kertoi, että oli käynyt naapurissani asuvan tytön luona, ja siellä oli neuvottu menemään minun pihani kautta oikoreittinä. Tämän tyttelin äiti oli todella vihainen tapahtumasta, mutta itse olin pikemminkin täysin helpottunut siitä, että kyseessä ei ollut jonkinlainen yritys ryöstää tavaroitani. Selvittelimme tapauksen, ja näyttääkin siltä, että Kiia ei enää mene kenenkään kehoituksesta pihamme kautta. Vituttaa vain se, että tuossa naapurissa asuvat niljakkeet ovat aidon Sipoolaismaisesti käskeneet käyttää pihaani oikotienä. Heidän varalleen pitää keksiä jotakin ennen kuin muutan pois. Heh-Heh.

Tänään sitten tein Peace Station Encyclopediaan kamaa useamman tunnin ajan, ja join usean kupin Capuccinoa ja söin loput talon näkkileivät loppuun. Huomenna, tai pikemminkin tänään, pitää sitten heti herättyään jatkaa Encyclopedian tekemistä. Minulle on taas noussut addiktio ilmaista itseäni tämän Post-Modernin luomuksen kautta.

Juuri äsken pesin pyykkiä, ja ripustin sitä tuolla pimeässä yössä langalle kuivumaan. Tämä saattaa kuulostaa hiukan oudolta, vaan asia on kuitenkin niin, että muulloin kuin nyt en ehdi sitä tekemään. Toivottavasti pyykit kuivuvat.

Nukkumaanmenoaikani: 3:54

Saturday, August 19, 2006

Muistilista V.0.4. Humpauttajat

Stuff bought from Lidl of Kauhava

Kivennäisvesi 0,59€
Ostoskassi 0,12 €
Lasisetti 6,99 €
Summa 7,70
Käteinen 7,70

Stuff bought from kilotavara-shop in Kauhava

New mess tin 2€
Neck cushion 2,50 €
Shoeshine 3,40 €

Summa 7,90
Käteinen 10,00

Stuff bought from Anttila in Kamppi

Lapinlahden Linnut: 7 kuolemansyntiä DVD 19,95 €

Summa 19,95
Käteinen 20,00 €


Stuff forgotten to Kauhava

Lasisetti
Kivennäisvesi








Under the gun

Olen nyt siis palannut Kauhavalta.

Asunto järjestyi. Vuokrasopimukseni kierrätetään vain Helsingissä taloyhtiön kautta, jonka jälkeen haen avaimet kaksiooni, ja alan viemään vähäisiä tavaroitani täältä sinne. Vuokrasopimus alkaa tulevalta kuulta.

Ensiksi tulisi varmasti kertoa hiukan siitä, minkälainen tämä tuleva asuntoni tulee olemaan: ensinnäkin se sijaitsee Kauhavan ilmasotakoulun alueella, joka merkitsee sitä, että talossa asuu mm. kyseisen puolustusvoimien tukikohdan (nykyistä ja entistä) henkilöstöä. Tässä hiukan vanhemmassa kerrostalossa on pyörä-, ja yleisvarasto sekä sauna. Kaksio jonka vuokrasin, sattuu olemaan hintaansa nähden harvinaisen tilava. Se voisi olla jopas lähes kolmio, joten tilaa siellä riittää - ehkäpä jopa liian kanssa yhdelle/kahdelle henkilölle. Alunperin minun oli tarkoitus vuokrata kerrostalon ylimmän kerroksen kaksio, vaan ikävä kyllä se oli niin huonossa kunnossa, ja sisälsi vieläpä kuntoonsa nähden todella fasistisen vuokratakuun, että ei tullut kuuloonkaan maksaa moisesta roskasta sellaista hintaa. Tämä alimman kerroksen kaksio, minkä nyt vuokrasin, oli paremmassa kunnossa lähes kaikin puolin. En kuitenkaan valitettavasti saa nk. "upeaa näköalaa". Well, you can't have everything.

Kaksio kieltämättä edustaa rakenteeltaan hiukan vanhempaa tyyliä. Esimerkiksi kaapistot ovat siinä kunnossa, että mahdollisuuksien mukaan ne täytyy ehostaa parempaan kuntoon. Keittiö on kuitenkin siinä mielessä mahtava, että se on älyttömän iso ja tilava. Se on jopa niin tilava, että sinne saa oikein kunnollisen ruokapöydänkin. Ainoa pieni puute asunnossa on myös se, että pakastinta ja pesukoneita ei saada omasta takaa. Nämä inhimmilliset välttämättömyydet tulee siis hankkia mahd. pian lopullisen kotiutumisen tapahduttua. Olohuone on muuten myös todella iso ja viihtyisä.

Niin, parvekekin siinä on. Se nyt kieltämättä ei ole oikeastaan mikään erikoinen parveke sikäli, että se on alimman kerroksen parveke, ja sikäli sen pääasiallinen funktio jää aika pieneksi. Näköalaa on siis ilmasotakoulun sotilaskodin pihalle saakka. Plääh.

Ja kuten aikaisemmin totesinkin, niin minun tarkoituksenihan oli vuokrata ylimmän kerroksen kaksio. Nyt kuitenkin kun kävimme sitä katsomassa, totesimme että se oli aika huonossa kunnossa: seinistä puuttui tapetteja, vessan kaakelit olivat enemmän tai vähemmän epämääräisessä kunnossa, ja parvekkeen ainoa hyvä puoli oli sen tarjoama näköala. Minulle luvattiin, että kaksion varsin suolaisesta vuokratakuusta ja koko vuokrasta voitaisiin mahdollisesti neuvotella alennusta Helsinkiläisen vuokranantajan kanssa. Varmaa ei kuitenkaan ollut, mikäli tätä alennusta olisi yläkerran asunnon huonosta kunnosta huolimatta tullut. Täten päädyimme alakertaan.

Kiintoisana yksityiskohtana voitakoon todeta, että taloyhtiö ilmoittaa läheiselle ilmasotakoululle kyseisessä talossa asuvien nimet ja tiedot. Tämä varsin salaisen sotilaallinen toimenpide on aika jännää, vaan ymmärrän tietty senkin, että sotilastukikohtien välittömässä läheisyydessä asusteleminen saattaa olla yksityisyydelle haitallista. Minulle se kuitenkin sopii, vaikken kyllä olekaan kaikista ideaalisinta materiaalia lentoon.

Nyt kuitenkin lähden tekemään taas pientä muistilistaa, joten odotelkaapa sillä aikaa mehukkaan jatkokertomuksen tuloa.

Wednesday, August 16, 2006

This week I've mostly been eating..

Palattuani takaisin Ruotsista lomilta, olen muuttanut jälleen radikaalisti ruokavaliotani. Olen nimittäin palannut jälleen kerran nk. "less is more"-ajatteluun, jonka mukaan varoilla jotka on tarkoitettu ruokaan, voidaan tehdä jotain muutakin.

Tämä siis tarkoittaa sitä, että olen pyrkinyt pihistämään mahdollisimman paljon kaikesta siitä, mitä olen syönyt. Tämä on tavallaan ollut ihan hyvä systeemi, sillä sen avulla säästyy rahaa kaikkeen siihen tarpeelliseen, mitä tulen tarvitsemaan uudessa asunnossani. Suosittelen tätä patentoitua Ö-dieettiä kaikille, jotka päättävät kokeilla ajattelutapaa ruokailun välttämättömästä pahuudesta.

Tarkoitan tällä siis sitä, että tällä hetkellä miellän ruoan puhtaasti polttoaineeksi, jota täytyy toisinaan syödä, jotta ruumis ei alkaisi protestoimaan energiavarojen vähyyttä. Syön siis tasan yhden kerran, josku ehkä kaksi, päivän aikana. Tällaisina aikoina toivon, että ruokailun voisi suorittaa puhtaasti jonkinlaisen tabletin tai ravintopuristeen kautta. Vaikka eipä silti, yleensä kyllä nautinkin ruoasta ja sen syömisestä. Nyt kuitenkin asiat ovat niin, että välipalat ovat jokseenkin jääneet täysin pois.

Tässäpä tulee nyt lista siitä, mitä olen oikeastaan syönyt viime viikon aikana:


Maanantai 14.8.2006

Nuudeleita

Näkkileipää

Vettä/Vadelmamehua

Tiistai 15.8.2006


Nuudeleita

Näkkileipää

Juomaksi vadelmamehua

1 pussi Mustaviinimarjakeittoa (valmis)

Digestive-keksejä

Keskiviikko 16.8.2006

2 kpl mustaa leipää + salami-makkaraa

5 kpl Pita-leipiä

1 pullo Orange-limonadia

1 pussi sienipastaa

1 kuppi Cappuccinoa

Torstai 17.8.2006

2 kpl Pita-leipiä

???

???

----


Voitakoon siis sanoa, että torstaina tuli syötyä hiukan paremmin, vaan eipä juuri hirvittävää eroa kuitenkaan näkynyt. Huomenna, eli torstaina, tulee varmasti syötyä sitten Kauhavalla vuokrasopimuksen kirjoittelun jälkeen sitten hiukan paremmin. Viikonlopun jälkeen aion kuitenkin taas palata Ö-dieetin ääreen.








Muistilista V.0.2 Humpauttajat

Stuff Bought from Lidl:

Cappucino-jauhe 1,99€
Pitaleipä 0,99€
Appelsiini-limonadi 1,09 €
Pitaleipä 0,99 €
Ostoskassi 0,12 €
Curry-nuudeli 0,49 €
Curry-nuudeli 0,49 €
Juustopasta-ateria 0,79€
Sienipasta-ateria 0,79€
Juustopasta-ateria 0,79€
Juustopasta-ateria 0,79€

SUMMA 9,72 €
Käteinen 10,00 €

Stuff that should've been bought, but was not available or was forgot:

-Cans of Tuna (forgot)
- Lidl Yoghurt (wasn't available)





Tuesday, August 15, 2006

Raportti 2

No joo, vaikka mitä on taas ehtinyt tapahtua viimeisten viikkojen aikana. Enpä ole tätä blogiani päivitellyt ihan jo siitäkin syystä, että en ole vain jaksanut. Hah.

No kuitenkin, pääasiana voin todeta, että minä aion nyt todellakin muuttaa pois Uudeltamaalta ja first and foremost Sipoosta. Mitä todennäköisimmin muutan Kauhavalle, niin yllättävältä kuin se kuulostaakin. Asia on kuitenkin niin, että siellä on suhteellisen halvat asunnot ja sieltä pääsee uuteen opiskelupaikkaan myöskin suhteellisen helposti. Tyttöystäväni asuu myös tätä nykyä Kauhavalla. Torstaina lähden katsomaan kahtakin asuntoa samassa talossa, josta mahdollisuuksien mukaan valitsen jomman kumman. Käsittääkseni toinen asunnoista on paremmassa kunnossa, vaan sen vuokrauksesta en ole kuitenkaan varma. Toinen asunnoista on kuitenkin varma vuokrauksen suhteen. Torstainahan se sitten selviää. Molemmat asunnot ovat muuten kaksioita, joiden hinta on yllättävän halpa kokoluokalleen.

Huuto.netin kaupusteluakin on taas jatkettu. Asiakkaita on ikävä kyllä ollut aika vähän, ja viimeisimmät kaksi kauppaani taisivat tuottaa yhteensä uskomattomat 20 € rahaa. Kovin lujaa ei siis mene. Olenkin päättänyt olosuhteiden pakosta nk. "kiristää vyötä" kustannusten kanssa, jotta kykenen mm. ostamaan uuteen asuntooni kaiken tarpeellisen. Ongelmia oli myös erään huuto.netin asiakkaan kanssa, joka aluksi varsin halvan tuotteen huudettuaan totesi, ettei omannut tarpeeksi rahaa sen maksamiseen. Hänen kuitenkin piti saada rahaa maksuun 10. päivä. Kun tämä päivämäärä koitti, sain epämääräisen emailin, missä kyseinen ainakin neljä eri nimeä omaava tyyppi kertoi vaimonsa "shoppailleen" 800 €:n edestä. Rahaa ei siis löytynyt reilusti alle kymmenen euron huutoon.

Minua vitutti äärettömästi moinen toiminta: ilmoitinkin kyseiselle henkilölle, että mikäli rahat eivät olisi tililläni viikon kuluessa, antaisin negatiivisen palautteen ja purkaisin kaupat. Sain kuitenkin pienellä uhkailulla paljon aikaan, nimittäin kyseinen kaveri suostui maksamaan rahat tililleni. Rahaa siis omituisesti löytyi. Sain kuitenkin päälleni kirouksia siitä, miten kaikki eivät elä paratiisissa. Sivuutin kuitenkin jutut, ja kiitin kauniisti rahojen maksamisesta.

Kyseinen tyyppi vaikuttaa kuitenkin aika hämärältä kaverilta, nimittäin tyypillä näyttää olevan ainakin neljä eri nimeä: yksi Japanilainen, yksi Vietnamilainen, yksi Amerikkalainen/Brittiläinen/Australialainen ja myös yksi naisen nimi. Välillä on hiukan vaikeaa tietää, että kenen kanssa puhuu milloinkin.

Nyt minä lähden tästä juomaan teetä näiden Venäjän metsäpalojen tuomien savupäästöjen keskellä. Tehkää tekin samoin.

Muistilista V. 0.1 Saamarinpalvojat

Tämä postaus toimii puhtaasti pienenä muistilistana niistä asioista, mitä pitää pistää muistiin.

Books to buy

Pietiläinen, Petri & Kyösti (2003): Legioonalainen Peters : suomalaisen palkkasoturin muistelmat.

Pietiläinen, Petri & Kyösti (2005): 120 päivää legioonalaiseksi.

Jimi Hendrix: The Man, the Magic, the Truth (Suom. Jimi Hendrix – Mies, musiikki ja totuus)

Kapuscinski, Ryszard: Keisari (2006)

Paasilinna, Arto: Suomalainen Kärsäkirja (2005)


Other Stuff to Buy

Pattereita taskulamppuun

Tuesday, August 08, 2006

Shipping news

Tämän postauksen tarkoituksena olisi sitten tehdä selkoa siitä, minkälainen paluumatkani oli Ruotsista suomeen kaksi viikkoa sitten. Jälleen kerran tapahtumat olivat kovinkin persoonalliset, ja todellakin sellaisia, joita voisi tapahtua vain minulle.

Menomatkan ensimmäiset tunnit etenivät ihan hyvin, paitsi että pysähtyessämme Södertäljen lähellä sijaitsevaan ravintolaan ruokailemaan, niin tapahtumat olivat varsin erikoiset. Viime vuonna ajeltuamme täysin samaa reittiä, pysähdyimme myös tässä samaisessa tienvarressa sijaitsevassa ravintolassa. Viime kerralla koko paikka oli aivan helvetin täynnä ihmisiä eikä n. 45 minuutin pituinen suunniteltu pysähtyminen riittänyt ruokailuun. Tällä kertaa paikalla oli todella huvittava sakki ilmeisesti Tukholmasta ajautuneita "motoristikerholaisia", joilla oli nahkatakkiensa selkämyksissä pelottavat "Hell Demons MC" tjsp. merkit. Ongelma heidän uskottavuudessaan kuitenkin oli se, että 2/3 näistä pelottavista motoristimiehistä mustaan nahkaan puettuina olivat hiukan lyhyitä. Itse katselin näiden pelottavien Helvetin Enkelien kopioiden iloista vipellystä heidän päittensä ylitse. Heillä oli mukanaan ilmeisesti samaan porukkaan kuuluvia naisiakin. Äänekkäitä ja äärimmäisen päättämättömiä tilaamiensa ruokalajien suhteen he kuitenkin olivat.

Itse en tarkalleen enää muista, että mitähän mahdoin tilata: hyvä asia kuitenkin oli se, että yhden ruoka-annoksen mukana sai hakea salaattipöydästä täydennystä vaikka kuinka paljon. Söinkin enemmän salaattipöydän antimia, kuin varsinaista ruokaa, joka taisi muistaakseni olla joku Schnitzel - pihvi ja ranskalaiset. Ruoka ei ollut erityisen hyvää, mutta se oli silloisen päivän ensimmäinen ateria, joten enpä liiemmin vastustellut. Salaattipöydästäkin kuitenkin onnistui täyttämään itsensä ihan kohtuullisesti. Minun piti lukea automatkan aikana Ernest Hemingway'n Jäähyväiset Aseille, vaan menetin hyvinkin nopeasti kiinnostukseni sitä kohtaan. Taisin muistaakseni päästä sivulle 45.

Päästyämme Tukholmaan ja noustuamme laivaan kiertelimme laivan nopeasti lävitse, jonka jälkeen menin nukkumaan matkan uuvuttamana. Minun on kuitenkin kovinkin vaikeaa nukkua laivoissa, sillä en mitenkään kykene rentoutumaan sen sisässä. Nukkumiseni jäi noin muutaman minuutin pätkiin, jonka aikana käytäviltä kuului epämääräistä Venäläisten molotusta, klassista musiikkia, kovia piippauksia yms. hälinää.

Laiva myös kääntyili koko ajan ja piti ikäviä ääniä, jotka eivät missään nimessä rauhoittaneet minua. Olen nähkääs nähnyt painajaisen, missä herään laivan hytin ylimmästä pedistä, ja vettä on lähes ylimmälle pedille saakka. Tuo vesi on kylmää, ja tajuan kovinkin nopeasti, että taidan hukkua kyseiseen hyttiin ilman minkäänlaista apua. Tämän jälkeen en ole onnistunut nukkumaan kovinkaan hyvin laivoissa, vaan aina pysytellyt hereillä mahdollisimman kauan. Pyörittyäni sängyssä muutaman tunnin, heräsin ja lähdin matkalla mukana olleen sukulaiseni kanssa katselemaan laivaa. Tarkoituksenamme oli syödä, ja mahdollisesti ostaa jotakin tuliaisia. Tuliaiset jäivät onneksi minun kohdaltani aika pieniksi, sillä ostin vain 24 tölkillistä Sprite-virvoitusjuomaa sisältävän pakkauksen. Sukulaiseni nyt tietysti sitten osti sitä miestäkin vahvempaa.

Etsiskelimme laivalta ravintolaa, ja saavuimme paikkaan, joka mainosti itseään "quick and easy" - sloganilla. Saimme eteemme ihan perinteisen Ménun, josta taisin valita jonkinlaisen makkaran perunasalaatilla ja Rucolalla (jostain syystä myös jokaiseen annokseen kuuluivat defaulttina ranskalaiset ???) . Valittuamme ruokalajit, odottelimme hetken jos toisenkin mahdollista valmistumista. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että vieressämme istui neljä henkeä sisältänyt perhe. Kaksi pientä lasta pomppi ympäriinsä ja yritti näyttää tympääntyneelle ja juovuksissa olleelle äidilleen jonkinlaista piirrustusta. Äiti kuitenkin kielsi moisen huvin, ja komensi lapset pallomereen tjsp. vihaisena. Tämän jälkeen hän alkoi sättiä miestään, ja mies sitten yritti honottaa silmälasit heiluen vastalauseita. Tämä nainen oli äärimmäisen äänekäs tapaus, ja mies taas jokseenkin hiljainen. Ikävää oli kuitenkin odotella paikallaan lähes puoli tuntia tätä kaikkea kuunnellessa, ja samalla odotellessa ruokaansa. Hiljalleen aloin kyllästymään moiseen odotteluun, mutta tarjoilija kuitenkin vakuutti, että ruokaa oli tulossa. Totesin kuitenkin tarjoilijalle, että valitettavasti heidän sloganinsa oli varsin harhaanjohtava.

Lopulta saatuamme annoksemme, ne olivat ihan hyväksyttävät. Ainoa huomautettava juttu oli kuitenkin se, että vihreä Rucola taisi sisältää vielä multaa, sillä se narskui todella pelottavasti hampaissa. Hetken arvelinkin, että mahdollisesti yksi takahampaistani taisi mennä poikki. Puolivälissä ateriaamme tämä viereisen pöydän kaksikko onneksi kuitenkin poistui, jonka jälkeen saimme ateriamme loppuun ihan kohtuullisessa ajassa.

Tämän jälkeen mekin poistuimme - nimittäin kuluttamaan hiukan jäljellä olevia rahojamme nk. "yksikätisissä rosvoissa". Se oli jokseenkin harmitonta hupia, jonka aikana eräs pelikoneista mystisesti lakkasi toimimasta eikä suostunut maksamaan n. 1,60 € voittorahoja. Otimme yhteyttä laivan infoon, jonka kommentti antoi vähintäänkin erinomaiset puitteet pienelle huijaukselle: he käskivät vain ottaa koneen sarjanumeron ylös, ja sen jälkeen tulla ilmoittamaan summa. Hetken mietiskelinkin, että teoriassa olisin voinut vaikkapa sanoa voitokseni 10 euroa, ja porhaltaa infoon vaatimaan sen itselleen. En kuitenkaan ryhtynyt moiseen tekoon, vaikka nyt myöhemmin ajatellen niinhän siinä tietty olisi pitänyt tehdä. Helppoa rahaa kun harvemmin osuu tielle.

Pelailun jälkeen taisin netotakin moisesta operaatiosta n. 8-10 euroa. Se oli ihan hyvä summa rahaa, sillä suunnilleen saman verran taisin työntää koneisiinkin. Tämän jälkeen kuitenkin olimme sen verran väsyneitä sukulaiseni kanssa, että painuimme hyttiin nukkumaan.

Aurinko poistuu

Tänään on ollut hiukan erikoinen päivä noin sään suhteen. Helteet ovat kadonneet, ja taivas on ollut pitkälti täysin pilvinen. Vettä ei kuitenkaan ole satunut puhumattakaan siitä, että olisi ollut erityisen kylmä.

Siivoilu on jatkunut, mutta olen myös ehtinyt katselemaan muutaman elokuvan tässä välillä: The Bride of Re-Animator:in, ja Children of The Corn:in ensimmäisen jatko-osan. Kyseiset elokuvat olivat kyllä aika erilaisia noin tasoltaan, vaikkakin kyllähän niiden ääressä viihtyi muutaman tunnin siitäkin huolimatta.

Maissilasten jatko-osa oli jokseenkin yllätyksetön tekele, jossa oli kaikki mahdolliset kauhuelokuvan kliseet aina vanhasta sekopäisestä mummosta viisaaseen intiaanipappaan edustettuina. Se kuitenkin jäi aika vaisuksi jatko-osaksi, kuten yleensä tapahtuukin, huolimatta sen muuten ihan keskikertaisesta juonesta. En kuitenkaan suosittele, että kukaan maksaisi tästä elokuvasta minkäänlaista summaa rahaa, ellei se sitten tule esim. jonkun isomman elokuvia sisältävän paketin mukana.

The Bride of Re-Animator taasen, oli aivan eri laatua: kieltämättä se oli kyllä efekteiltään aika huono, mutta lopulta sen huonous kävi eduksi. Elokuvan juoni kertoo kahdesta lääkärin ja tiedemiehen välimuodosta, jotka ottavat asiakseen keksiä nesteen, jolla herättää kuolleita henkiin. Tässä jatko-osassa toinen tohtoreista haluaa entisen rakastettunsa takaisin, ja niinpä kaverukset ryhtyvät kasaamaan sairaalaan ruumishuoneen avustuksella vanhaa rakastettua takaisin. Väliin mahtuu kuitenkin epämääräinen rakkaustarina sekä helvetin absurdiksi etenevää huumoria, jossa mm. kaksikon tappama läski poliisisetä heittää koiran seinään ja pakenee sen etujalka suussaan epämääräisesti muristen. Todella omituisia käänteitä ja aivan saatanan ällöttäviä vihulaisia ei siis tästäkään pätkästä puutu.

Elokuvan "erikoisefektit" (tai niiden puute) ovat myös niin parjaamisen kuin ylistyksenkin aihe. Vaikka ne edustavatkin vahvasti nk. "tekoverta ja lähikaupan pakaste-altaan sisäelimet" - luokkaa, niin juuri tässä elokuvassa ne onnistuvat parantamaan tunnelmaa huomattavasti. Myös näyttelijöiden suoritukset ovat heidän suoranaisen tuntemattomuutensa huomioon ottaen varsin hyviä, ja sopivat elokuvaan. Vaikka tämä onkin halvalla budjetilla toteutettu nk. "gore"-elokuva, niin juuri se onnistuukin kääntymään eduksi. Ainoa huono puoli elokuvassa on kuitenkin se, että sen loppu on hiukan liian nopeaa tempoa omaava, jotta kunnollinen ratkaisu saataisiin aikaiseksi. Olisinkin toivonut, että sitä olisi hidastettu sopivammin ja mm. toisen tohtorin lopullisista edesottamuksista kerrottu hieman enemmän. Muuten kuitenkin suosittelen sitä jokaiselle, joka mahdollisesti voisi kauhuelokuvista tykätä.

Tänään on vielä jäljellä viisi elokuvaa kyseisestä "Kauhukoira" - boksista, joista tulen katsomaan muutaman tuntien kuluttua. Sillä aikaa, pitäkääpä liput korkealla ja älkääkä päätykö ruumishuoneelle.

Sunday, August 06, 2006

The duality of man

Päivän uurastuksen jälkeen olen taas vajonnut jokseenkin surkeaan mielentilaan.

Yöt ovat varmasti pahimpaa aikaa juuri minulle, sillä silloin minun sisäinenkin kelloni automaattisesti hiljentää halukkuuttani toimia ja liikkua aktiivisesti. Tällöin jäljelle jäävät vain omat ajatukset ja yön mustat varjot, jotka saavat kaiken näyttämään surrealistiselta painajaiselta.

Yöt pistävät kaikessa hiljaisuudessaan minut miettimään vaikka mitä. Vihaan niitä ajatuksia, jotka saapuvat mieleeni entisten elämieni epäonnistumisista tai ikävistä tapahtumista, jotka oltaisiin kai voitu ratkaista parempaan suuntaan hyvinkin helpoilla tavoilla. Olen kuitenkin usein tehnyt vaikka minkälaisia kämmejä, joilla on ollut ikäviä seurauksia. Uskon myös hartaasti siihen, että olen tosiasiassa kyynisin ihminen jonka tunnen. En pysty aina näyttämään äärimmäistä puoltani muille kuin aivan läheisilleni, mutta silloin kun se näkyy, sattuu harmittavia juttuja. Uskon myös hartaasti siihen, että ellei ympärilläni olisi niinkin huomattavasti pelkästään normaaleja ja positiivisia ihmisiä, olisimme varmaan kaikki hypänneet alas kalliolta jo ajat sitten.

Tämä saattaa kenties kuulostaa myöhäisen teini-iän angstilta, mutta pidän tosiasiassa itseäni useassakin asiassa helvetin epäonnistuneena ihmisenä. Viime päivien aikana suorittamani tavaroiden ulosmittaukset ovat jälleen tuoneet esille vaikka mitä tavaraa, joiden piti olla hävitetty jo kauan aikaa sitten muistojen kera. Harmillisinta on kuitenkin se, että niitä on vielä jäljellä.

Olen myös jälleen miettinyt kertaalleen Karman lakia. Asiahan on nimittäin niin, että olen hiljalleen alkanut pohtimaan sitä mahdollisuutta, että tavallaanhan Karman laki olisi näistä jumalallisista hölpötyksistä kuitenkin se kaikista luonnollisin ja reiluin tapa harjoittaa jonkinlaista kuolemanjälkeistä oikeutusta. En tietenkään sano, etteikö joku Kristinuskonkin käsitys kaikesta olisi aivan yhtä oikein jonkun mielestä. Mutta, tavallaanhan Karman laki hyvien tekojen palkitsemisesta hyvällä heijastaa tavallaan normaalin elämän järjestystä, jossa ainoastaan yrittämällä pääsee eteenpäin asiassa jos toisessakin. Tämä taas voidaan kääntää Karman laissa siten, että mikäli teet hyvää, niin hyvää tulee tapahtumaan sinullekin. Mikäli taas elämässä et tee mitään, tai sitten teet toisille pahaa, niin et etene mihinkään.

Mieleeni onkin juolahtanut se mahdollisuus, että Karman laki saattaa toteutua elämässäni: minulle sattuu huomattavan paljon kaikenlaista ikävää koko ajan, mutta siitäkin huolimatta en itse ole esimerkiksi mitenkään antelias ihminen puliukoille tai epämääräisille hiippareille. Pikemminkin odotan koko ajan, että joku epämääräinen sammalteleva pultsari tai laitapuolen kulkija yrittää hyökätä päälleni ja viedä henkeni ja rahani tai lähimmäisteni hengen. Perimmäisin ongelmani on kai siis se, etten pysty oikeastaan rentoutumaan kun tasan yhden ihmisen kanssa - ja se en suinkaan ole minä itse.

Minun on vaikeaa luottaa muihin ihmisiin. Uskoisin tämän kiintoisan ominaisuuden luonteessani johtuvan siitä, että vanhempani eivät ole oikeastaan missään nimessäkään luotettavia henkilöitä. Nuoruudessani minulle on myös sattunut tapauksia, missä minua on yritetty huijata varsin rankastikin. Itsesuojeluvaistoni on siis aika kova. Kaikesta päätellen.

En oikeastaan osaa sanoa, että olenko ylpeä ihminen. Jotkut ovat niin sanoneet, ja niin kuultuani olen alkanut miettimään sitä mahdollisuutta, että olisiko se totta. Itsensä diagnosointi ei oikeastaan onnistu minulta ollenkaan, vaan tässäkin asiassa saattaa käydä niin, että minun on vain uskottava sitä, mitä minulle kerrotaan. Minua kiinnostaisi toisinaan jopa kuulla, että mitä muut ihmiset minusta ajattelevat, vaan aivan liian harvoin kuulen siitä. Kunpa joku joskus todellakin 'aukaisisi tulvaportit', ja kertoisi täysin omin sanoin ja ilman pelkoa siitä, minkälainen ihminen oikeastaan heidän mielestään olenkaan. Monet ystäväni sanovat, että he ovat oppineet tuntemaan minut ja luonteeni kovinkin hyvin, mutta eivät sitten kuitenkaan koskaan suostu avamaan sanaista arkkuaan siitä, minkälainen heidän mielestään olen. Kenties he eivät vain halua sanoa, että olenkin todellisuudessa todella ällöttävä persoona, jota mielistellään ihan periaatteesta.

Noh, oli miten oli, niin aion nyt mennä nukkumaan.

Hyvää yötä kaikki.

Vapaaehtoinen roskakuski käy aina kahdesti

Eilen yritin katsoa viidennettä kertaa lävitse Espanjalaista kauhuelokuvaa nimellä Los Sin Nombre. Haluan tosiaankin todeta, että tämä oli viides kerta kun yritin katsella sitä lävitse, sillä edellisillä kerroilla en ole kyennyt nauttimaan sen pitkästyttävyydestä millään tavalla. Tälläkin kertaa onnistuin pääsemään n. 12 minuuttia pidemmälle, jonka jälkeen totesin että katsonpa sen sitten loppuun aikataululla joskus.

Tämän jälkeen sattuikin sitten taas varsin vittumainen tapaus: avasin Dario Argenton elokuvan "Suspiria" sisältävän DVD-laatikon, jonka jälkeen pyrin irrottamaan levyn kannen sisältä. Sattui kuitenkin niin, että kyseinen levy oli aivan älyttömän kireästi tuikattu kiinni pieneen nyppylään, jossa se normaalistikin on kiinni, ja täten yrittäessäni ottaa sitä siitä pois, levy rasahti halki. Pienen kiroilun jälkeen heitin levyn kirjaimellisesti seinään.

Täytyi tehdä uusi valinta katseltavan suhteen: "The Brood" nimellä kulkenut teos tarttui mukaan ja työntyi DVD-soittimeen. Toistaiseksi elokuva on alkanut ihan kelvollisesti, vaan saapa nähdä, että onko se millään lailla hyvä.

Turhaa kamaakin olen taas vienyt pois. Tällä kertaa vein keskikokoisen kasan verran sarjakuvia ja kopioituja CD:tä pois. Seuraavaksi roskikseen lähtee omituinen kasa rikkinäisiä leikkikaluja, joita löysin todella syvältä sänkyni alta. Olenkin yllättynyt, että miten voi olla mahdollista että tällaista kamaa on voinut vielä säilyä suurten puhdistusten takia. Kaikki kuitenkin näyttää olevan mahdollista.

Tästä pitäisi varmaan taas lähteä viemään tavaraa pois kohti lähikaupan roskiksia, jotka varmasti arvostavat toimintaani.

Saturday, August 05, 2006

Blow up your videos (and diskettes)

Pääsin onneksi kuitenkin takaisin tänne Suomenkin puolelle.

Viime viikko tuli taas vietettyä tyttöystävän kanssa Kauhavalla, joka oli reissuna melko tavallinen, vaikkakin ihan erilainen entisestä menosta. Kivaahan meillä kuitenkin oli, niin kuin aina, vaikka kuuma kyllä pahasti korvensi.

Palattuani kotiin Huuto.netin kaupustelu on taas alkanut skulaamaan: minulta on ostettu tavaraa taas n. 60 euron arvosta, ja muutamat sukulaiset ovat (jälleen kerran) luvanneet maksaa velkansa takaisin. Rahallinen tilanne näyttää nyt siis hetkellisesti varsin valoisalta, vaan epäilenpä kuitenkin, että jonkinlainen pirulainen ne vie kuitenkin.

Päästyäni kotiin aloitin myös jälleen kerran tavaran laajamittaisen ulosmittauksen. Minulla sattui nimittäin olemaan hyllyittäin täysin turhanpäiväisiä VHS-kasetteja, minne oli mm. aikanaan nauhoitettu huonon kuvan omaavalta Viron kanavalta Babylon 5:sta. Päätinkin, että nyt kyseisistä kaseteista oli päästävä eroon, ja n. 30 laatikollista diskettejä sai myös seurata kavereidensa kohtaloa. Kuten hyvinkin saatatte arvata, niin juuri tällä alueella Sipoossa ei juurikaan löydy nk. "julkista" roskista, joten jouduin heittämään videokasetit lähimmän pikkukaupan roskikseen. Uskonpa kuitenkin, että kukaan tämän paikan tahdikkuuden huomioon ottaen ei tule huomaamaan koko asiaa. Diskettejä minulla on vielä "paljon", jotka pitäisi viedä suuren roskan hyödynnettäväksi. Vittumaista on myös se, että paikallinen huoltoasema, jonka pihassa on iso vihreä roskis, ei suostu antamaan sitä alueen asukkaiden käyttöön, vaan on liimannut infantiilisti siihen kyltin, jonka mukaan sinne ei saa heittää kukaan muu roskia kun tuon huoltoaseman rasvaperseiset rassaajat. Mikä kuitenkin on vielä pahempaa, on se että kyseinen huoltoasema ilmeisesti vuotaa maahan öljyä, joka sitten valitettavasti maistuu pohjavesikaivojen kautta meidänkin juomavedessämme toisinaan. Tämäkin esimerkki illustroi erinomaisesti sitä, mikä on Sipoon marssijärjestys. Aion kuitenkin röyhkeästi olla piittaamatta moisten paskiaisten "kielloista", ja viedä heidän suureen roskalavaansa hieman tavaraa yön tunteina.

Olen tyytyväinen siitä, että jälleen kerran tavarat, jotka istuskelivat hyllyssäni kuusi vuotta ilman minkäänlaista funktiota, lähtivät pois paikoiltaan kuin tuhka tuuleen. Enpä tule niitä pahemminkaan kaipailemaan, vaan olen tyytyväinen siitä ettei niitä tarvitse enää pitää tuossa tilaa viemässä.

Seuraavaksi aionkin hankkiutua eroon kahdesta printteristä, jotka seisoskelevat tälläkin hetkellä sänkyni alla pölyä keräämästä. Tämän jälkeen alan hiljalleen olemaan valmis löytämään uudenlaisia sijoituskohteita muutamille muille tavaroilleni. Varmaa on kuitenkin se, että jälleen kerran roskasta tullaan hankkiutumaan eroon - hinnalla millä hyvänsä !!

Thursday, July 27, 2006

Communications breakdown

Eipä ole taas vähään aikaan tullut kirjoiteltua, sillä mitään kovinkaan järkevää sanottavaa ei ole ollut.

Minulla on täällä vielä huominen jäljellä, jonka jälkeen lähden sitten takaisin Suomeen. Tämän lähtöä koskevan huuman keskelle on kuitenkin laskeutunut varsin ikävä tilanne: kaikki kommunikaatioyhteydet samassa talossa asuviin sukulaisiini ovat kuitenkin mystisesti lakanneet toimimasta. Myös kännykkäni on lakannut toimimasta, ja siitä onkin pääteltävissä, että jokin on ainakin laskujen maksamisessa hiukan enemmän kuin tarpeeksi persiillään.

En tiedä vielä tässä vaiheessa, että mitä on oikeastaan tapahtunut. Se väistämättä herättää äärimmäisen vitutuksen tunteita, sillä epävarmuus elämässä on useastikin niitä tunteita, jotka pyritään tukahduttamaan mahdollisimman nopeasti vastauksen saamiseksi.

Onkin selvää, että en tarkalleen (taaskaan) tiedä, että milloin ilmaannun netin ääreen. Voinee olla, että tämä pieni katkos yhteyksissä ei kestä kovinkaan kauaa, tai sitten se voi kestää hyvinkin kauan. Edelleen, en pysty kertomaan paljoakaan tässä tilanteessa. Pyrin kuitenkin päivittämään blogini mahdollisimman pian siitä, kun saan jo pelkästään senkin tiedon, että onko minulla edes kyytiä kotiin sieltä Helsingin laivarannasta valtavan tavarapaljouden johdosta. Pyrin pitämään itseni siis myös ajan tasalla siitä, miten tämä nyt tulee jatkumaan.

Palaan siis takaisin kirjoittelemaan asioista, kunhan tiedän, että mitähän helvettiä siellä kotipuolessa tapahtuukaan. Pysykää siis kuulolla, ja muistakaakin olla valppaita.

Sunday, July 23, 2006

Super Mario Libanonissa

Viime päivät ovat olleen jokseenkin tylsää katseltavaa: CNN:n tarjontaa ja uutisia seurattuani olen pelaillut Super Mario 3:sta emulaattorilla. Se on ollut ihan hauskaa, sillä viimeksi kun todella syvennyin sen saloihin, niin taisin vieläpä ihan oikeastikin omistaa Super Nintendon.

Tämä Libanonin Kriisi, paremman termin puuttuessa, on ollut täälläkin aika iso juttu. Tänäänkin käytyämme nk. "Kvibergin markkinoilla", tuli vastaamme suuri joukko selvästi arabialaisia naisia, jotka olivat tökänneet lastenrattaisiinsa Libanonin punavalkoiset liput liehumaan. Kuulin myös, että jotkut geneeriset "vasemmistotyypit" olivat pitäneet jonkinlaista mielenosoitusta yllä kaupungilla. Taisin myös nähdä erään naisen pitävän ranteessaan valkoista nk. "rannenauhaa", jossa oli Libanonin lippu.

Päästyäni kotiin, tyttöystäväni ilmoitti, että menisi tekemään töitä ainakin seuraavalle viikolle asti, jotta sitten olisi vapaata siinä vaiheessa kun tulen viikon päästä kotiin. Kuulin myös, että Lidl myy erittäin hyviä patonkeja yrttivoilla kuorrutettuna, vaan valitettavasti en taida pitää niistä, sillä olen kehittänyt varsin vahvoja antipatioita juuri yrttipatonkeja kohtaan Pirkan patonkien ällöttävän maun johdosta. Lupasin myös viedä kotoa tyttöystävälleni mahdollisimman paljon lukion ajoilta jäljelle jääneitä konseptipapereita, joita seisoi nyt isoina kasoina kotonani.

Ne Kvibergin markkinat, noin tapahtumana, olivat kyllä tapahtumiltaankin varsin köyhät. Koko paikka oli lähinnä erilaisten "Ahmed" ja "Abdullah" nimisten mieshenkilöiden täyttämä sotku myyntipöytiä, joissa oli tarjolla aina teurastamon antimista matkapuhelimien kautta arabialaiseen musiikkiin. Joku hämärä tanskalainen äijä myi paikalla T-paitoja varsin halvalla, ja hetken mietinkin mahdollisuutta ostaa AC/DC:n logolla yms. raapustuksilla varustetun paidan. Huomasin myös Mr. Punisherin logolla varustetun T-paidan, vaan ongelmaksi muodostuikin sitten se, että oikeaa kokoa ei vain ollut. Nämä paidat olivat aivan suunnattoman isoja, ainakin kaksi tai kolme kokoa normaalin länsimaisen mittapuun ylitse. Tanskalainen äijä yritti tarjota minulle XL-koon paitaa, vaan yritin selittää hänelle, että paita oli vain liian suuri minulle. Pienin koko mikä minulle edes hiukan sopi, oli S. Ostin siis yhden S - koon Punisher - logolla varustetun T-paidan. Hiukka kieltämättä vitutti, kun moinen Tanskalainen myi noinkin asiallisella logolla varustettua paitaa, vaan koot olivat valmistusmaansa Intian johdosta todellakin päin persettä. Luultavimminkin Intialaiset kuvittelivat tekevänsä paitoja lihaville rappiokulttuurin edustajille lännestä, joille koko S:n piti vastata ainakin L:n kokoa jossain muualla.

Olen myös alkanut miettimään sitä, että miten minun tulisi selvitä n. 8 tunnin automatkasta täältä Tukholmaan. Viime vuonna se oli aivan helvetillinen saavutus, ja nyt tällä kertaa minulla on onneksi mukanani hyödennettävänä mm. MP3-soitin, sekä hieman tarkempi idea niistä kirjoista, mitä tulisi matkan aikana lukea. Myös jonkinlaista makeaa syötävää ja juotavaa tulisi ottaa mukaan oikean pukeutumisen ohella. Olen tässä miettinyt, että kaiketi tällä kertaa voisi yrittää kuunnella Reggaeta bussimatkan aikana. Uskon kuitenkin, että musiikkivalinnat tulevat olemaan kovinkin erilaisia näiden varhaisten ideoiden jälkeen.

Noh, pitäisiköhän tästä nyt sitten lähteä nukkumaankin.. Probably, yes.

Friday, July 21, 2006

Another day

I've got a week left in this country, and after that I'll go home.

My girlfriend bought a new couch for her apartment in Kauhava, which happens to be the first piece of western "sitting furniture" for her place, since the apartment has been decorated on in an Oriental way (Japanese, to be specific) . I can't see that couch until next week's sunday, but knowing her good taste in general, I'm sure the couch will be fine. I downloaded a Super Nintendo emulator and Super Mario All Stars for it, in order to pass the time, too.

Also, I picked up a couple of books yesterday; Plato's Republic and The Illustrated Directory of The United States Marine Corps by Chester G. Hearn. They weren't that expensive at all: you can't expect to get these sorts of books that cheap from Finland anyway.

Next monday, while I'm still "in country", I'll continue my internet auctioning after a two month pause: this time though, all the money I get out of will be saved to the last dime for up-coming expenses, and not squandered away at leisure like the last time. I've also been considering on selling my old Sega 16-bit Megadrive in the auctions, since I've seen some fine money made out of old consoles. The only problem with the old Sega console is, that I'm a bit unsure of its' condition. Now, it might still work, or it might not. Have to test it, I guess.

Last Wednesday was pretty shitty too, in terms of my physical condition: I threw up during the early morning hours, possibly due to a stress reaction of some sort, and afterwards collapsed to the bathroom floor. I remember sending some SMS's to my girlfriend, and then after a few moments I started feeling a bit dizzy and finally puked twice. Afterwards, I collapsed to the floor for a few moments while having a fashionable cold sweat and a terrible feel of disorientation. I'm pretty sure, that the reason for this little incident were my deeply irregular sleeping hours for the past month, and the somewhat long nights I've been spending for the last months. Either way, I've been sleeping regular hours now, and temporarily quit burning the midnight oil.

Right now, though, I have some things to do back here, so I'll just bid you a good day.

Wednesday, July 19, 2006

The dark night swallows the day..

It's been very hot here again.

Last night I had trouble sleeping, and after several failed attempts on hitting the hay, I continued reading Jared Diamond's Guns, Germs and Steel. That thing pretty much put me to sleep, although it's still a very good and informative book. It's kinda like if you'd publish a mechanical manual or something to that end on toilet paper: the overall look of the publication wouldn't be much, but the text would sure as hell be concrete "no bull" information.

We also bought all the needed ingredients to make Sushi. We'll probably try to manufacture it today, but we've also got a game of Petanque set for tomorrow. And I've never played it before, so odds are, that it's going to take a fair amount of time to familiarize.

Anyway, the store I bought all those Sushi-stuff from, also had some weird teas: I ended buying something called "Luo Han Kyo - Tea" from the shop due to its' rather inventive package. It was manufactured in China. Sometimes Chinese food scares me, since you can never know what they manufacture food out of. Once, I remember reading an article about some Chinese folks selling some sort of jam made out of tigers feet. Now, all of the feet that had been used in the production of the Chinese Tiger Foot Jam, had apparently came from the little leggies of some type of an soon-to-be extinct tiger ! And the Chinese made jam out of their feet !

Anyway, the tea was in these little brown cubes you put in hot water. The tea itself tasted like Soy and regular tea put together. It certainly wasn't the nicest of my culinary experiences, but after my second cube of "Luo Han Kyo" - tea, it didn't really matter, though. I'm hoping, that this mystical oriental tea would have some sort of a profound effect on me: perhaps it would let me see in the dark, or perhaps give the strength of ten oxen in bed. Hopefully when I'm done drinking this stuff in a week or so, I'll be the ultimate warrior of all time.

Now though, I'll be going to the yard again to sit in the darkness and listen to music. You have a good night.

Tuesday, July 18, 2006

Watching movies

Yesterday we went downtown for some shopping again. This time, I bought a wireless keyboard and a mouse of the less than dubious Microsoft-brand. The reason why I bought them was, that at home I'm having some real trouble with all of the dozens of cords and wires hanging out of the computer and slithering along the floor like serpents.. Luckily, I can also throw away the cheap Compaq mouse & keyboard, that I've had since I got that 500 MHz computer many years ago. Needless to say, I don't have it anymore, but the keyboard along with the mouse still remain in service with my new computer.

Anyway, I bought some movies too: Kill Bill Vol. 1 & 2 were being sold at the same store I bought all the wireless gimmicks from. I watched both of the movies last night, and have to conclude, that the second part started to suck at the very end, when Uma Thurman finally met Bill at his Mexican Hacienda. The whole "Superman is actually Clark Kent, and so are you" - metaphors sucked real badly, and I didn't really see the movie turning into a slow drawl at the very end. Both of the movies rolled along real smoothly, but the end of part two, as I stated, somehow slowed down and became way too surreal for me to understand. Thus, I started to wonder if the people giving this movie four stars out of five on the reviews had even seen part two completely. Also, the "five point heart exploding technique" was a bit lame of an attempt to quickly finish the movie and let everybody go home. I was expecting a cool sword fight, but it turned out to be an extremely slow and dragging dialogue with a very low-key ending too.

The first part was great, though. The action was great and definately the over-the-top spilling of blood created the ideal atmosphere for my liking. The second part seemed a bit overrated however, especially taking the somewhat vague ending into consideration.

Sunday, July 16, 2006

Ostelu iskeytyy päin seiniä

Tänään lähdettiin sitten taas käymään kaupungilla. Tarkoituksena oli ostaa hieman lisää vaatteita, sillä niitähän minä loppujen lopuksi tarvitsen kaikista eniten.

Etsiskelin hihattomia T-paitoja, ja lopulta löydettyämme niitä, saimmekin kolme kappaletta varsin harvalla. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että päästyämme kotiin asti paitojen kanssa, meille selvisikin, että minun käyttämäni M-koon sijasta yksi paita oli kokoa XL ja toinen omasi niin naurettavan suuren kaula-aukon, että se olisi sopinut paremmin tyttöystävälleni. Hiukanhan tämä "state of affairs" vitutti minua, sillä 2/3 katastrofista olisi voitu välttää sillä, että olisi katsottu hieman tarkemmin sitä, että mitä ostetaan.

Toiseksi kompastuskiveksi muodostui sitten päällyshousujen (engl. "Trousers) osto. Tällä kertaa ääretöntä vitutusta aiheutti se, että etsiskeltyämme normaaleja mustia housuja, saimmekin vain lähinnä naurettavia, ja vähintäänkin halvalta näyttäviä housuja eteemme. Monet kaupat myivät aivan täyttä paskaa, ja sitten kun lopulta löysimme kunnollisia housuja, lähentelivät niiden hinnat normaalin miesten puvun housujen hintaa. Totesinkin, että en helvetissäkään aikoisi maksaa sellaisia summia housuista, jotka kuitenkin tulisivat jokapäiväiseen käyttöön - puvun housut olisivat sitten tietty eri asia. Niitä en kuitenkaan ollut etsimässä.

Lopuksi, saimme kylläkin ne housut, ja ihan hyvään hintaankin, vaan niiden hankkiminen oli helvetillisen työn takana. Eniten minua vituttaakin seisoskella jonkun tavaratalon sovituskopissa, ja testata päälleni viittä eri paria housuja, jotka eivät sitten kuitenkaan välttämättä ole ollenkaan sitä, mitä etsin. Juuri housujen sovittelu päälle on äärimmäisen vittumaista hommaa, ja käsittääkseni olen parkunut keuhkoni mustiksi siitä jo lapsesta saakka. Old habits die hard.

Sitten seuraakin viihde-uutisia: minulla oli myös tarkoituksena ostaa Playstation 2, sillä olen kuullut että kohta se kolmaskin versio julkaistaan, ja täten kyseinen kakkonen voisi alkaa irtoamaan hiukan halvemmalla. Tällaisen uutisen nimittäin sain tämän kaupungin paikallisesta EB Games-pelikaupasta, joka väitti myyvänsä PS2 - konsoleita hintaan 999 kruunua. Kun menimme paikan päälle katselemaan, niin selvisikin että kaupan ikkunassa oleva tarjous oli täyttä paskaa ! Liikkeestä löytyi ainakin n. 20 laatikkoa, missä oli päällä tarroja suuresta PS2-alennuksesta, vaan kaikki laatikot olivatkin tyhjiä !! Haahahah !

Kun sitten kysyin "myyjältä" (oikeampi termi olisi varmaan ollut "seisoskelija tiskin takana") , niin tämä vain totesi, että ei heillä ollut yhtään kyseisiä konsoleita myynnissä. Ilmeisesti moinen tarjous oli sitten vain vituillakseen pystytetty ikkunaan, ja vieläpä tyhjät laatikot laitettu ympäriinsä kauppaa huijaamaan tietämättömiä. Kun sitten kysyin hieman epävarmasti sitä, että missä konsolit mahtoivat ollakaan, niin tämä juntti tiskin takana sitten vain totesi ettei niitä ollut: hän ei siis nähnyt mitään ristiriitaa siinä ETTÄ NIITÄ VITUN KONSOLEITA MAINOSTETTIIN KAIKKIALLA, MUTTA NIITÄ EI SITTEN PERKELE JUMALAUTA SAATANA EDES OLLUT MISSÄÄN ! Eipä sikäli, olen kullut kyseisestä "EB Games" - kauppa ketjusta vain huonoa, joten eipä sikäli mitenkään ihmeellistä.

Poistuin kaupasta, ja sen jälkeen vitutti taas niinkin paljon, että mikäli olisin omannut esim. raketinheittimen, niin olisin varmasti antanut mennä koko vitun piipun täydeltä moisen kaupan tiloihin pari laukausta..

Friday, July 14, 2006

For those about to rock (we salute you)

So, turns out that the ME has once again turned hot. This time, the Israelis have started to roll onto Lebanon in order to stop the terror strikes on their soil and to free those two poor guys the terrorists have kidnapped.

Anyway, I got accepted into the faculty of humanities in the University of Vaasa. This development is quite surprising for me, since I was under the impression after the entrance exams, that I had somehow messed up the first part of the test. Luckily though, I got a pretty good score out of the entrance exams, and can now call myself a student of the (big surprise) English language in the University of Vaasa Department of English.

Me getting into the University also brings some major chances in my life: first of all, I get to move the fuck out of Sipoo and start a life of my own in Western Finland. Secondly, I'll be a completely "independent unit" from now on. There will be nothing else in this world besides me and my girlfriend - my parents will stay in Sipoo.

Now though, I'm going to go and get some sleep. All this rambling has made me sleepy.

Good night.

Thursday, July 13, 2006

Some additional pictures

So, here's some additional pictures that I've forgotten to post in the blog:


Here's the 3-color Desert DCU's I bought, They're almost brand new and for sale (again) too.


And here's the cheap holster I bought (Banana not included). It too, is for sale soon at very comforting prices.




The shots are of a church of some sort. Apparently it isn't that old compared i.e. to the old church of Porvoo (that got burned fairly recently), but old enough, nonetheless. Now, what I tried to do with these pictures, was to take shots from somehow unusual angles and positions. I've always been alot more interested in a specific building's corners instead of the normal "take a picture of the building from the front" - shots that so many family albums are littered with.



And here's some more pictures from midsummer's eve. Some (Finnish and Swedish) people had lit a large bonfire at a nearby sportsfield.