Huhtikuun alkua

Olen pitänyt kirjoittelemisesta taas hiukan vapaata, sillä minulla on ollut jo pitkään sellainen tunne tämän blogin suhteen että tarvitsisin jotakin konkreettista sanottavaa. Viime aikoina postaukset ovat keskittyneet vain sorretun oikeuksien puolustamiseen ja yleiseen paskanjauhantaan. Nämä asiat ovat oikeastaan minun kohdallani yksi ja sama asia, totta puhuen.

No, ei minulla oikeastaan ole nytkään mitään sen kummempaa asiaa. Olen pohtinut että voisi oikeastaan aloittaa jonkinlaisen ajankohtaisten uutisten kommentoimiseen keskittyvän sarjan tässä blogissa, niin siten ei ainakaan sitten olisi kyseessä liian yksipuolinen tarjonta. Jos vaikkapa muutamaa uutista pohtisi vähän laajemminkin erinäisistä lähteistä per päivä, niin siitähän suorastaan saisi asiallista sisältöä jos joksikin aikaa. Näinpä saatan siis tehdä.

Mutta, palataanpa jälleen tämän blogin lempiaiheeseen, nimittäin minuun. Tuossa muutama päivä sitten todistin erään tapahtuman, joka aikalailla avasi silmiäni entisestään liittyen anonymiteettiin. Netissähän anonymiteetti on mitä olennaisin osa tällaistakin ns. "nettikirjoittelua", sillä sen turvin jokainen meistä voi kirjoittaa ja kertoa lähes minkälaisista aiheista. Anonymiteetin turvin suurin osa meistä elää ja kanssakäy internetissä. Anonyymiys sinänsä on tärkeä itseisarvo jokaiselle täällä, sillä ilman sitä internetin sisältö ei tosiaankaan - näin ainakin väitän - olisi sitä mitä se on nyt. Eikä myöskään ihmisten väliset suhteet Internetissä olisi entisellään mikäli meillä ei olisi anonymiteettiä.

Tämä seuraamani tapahtuma josta aiemmin kerroin liittyi juuri tähän aiheeseen. Tavallaan se oli positiivinen ja tavallaan taas negatiivinen asia omalla tavallaan. Itse pidin sitä positiivisena, mutta varmasti osa olisi nähnyt asian negatiivisena. Näen kuitenkin itse siinä eräänlaisen opetuksen.

Sissilutin jälkimainingeissa

Sain tänään tosiaankin postissa tuon Paavo Rintalan Sissiluutnantin. Hemmetin hyvä kirja monin tavoin, täytyy sanoa. Ymmärrän kyllä aivan täydellisesti miksi se aloitti aikansa kirjasodat sisällöllään. Noh, nelisen tuntiahan tuossa teoksessa vain meni - liekö oma uusi ennätys kyseessä? Joka tapauksessa, tässä tulee nyt yksi kirjan minua itseäni eniten puhuttelevimmistä osista. Tämä oli sen verta hyvä ja kaikin puolin elävästi kirjoitettu, että tämä on lähes pakko laittaa tänne blogiinkin. Jos siis aihe kiinnostaa, niin kannattaa tosiaankin lukea moinen teos mahd. pian. Mutta nyt pitemmittä puheitta vähän proosaa:

"Kaikista tappamistani elollisista olin eniten kavahtanut hevosten kuolemaa. Työkseni minä olen tuhonnut kolonnia ja ampunut kymmenittäin niitä vetäviä hevosia. Kolonnan tuhoamisessa on ratkaisevinta se, että ampuu kaikilta hevosilta mahat auki. Vaikka rattaissa istuisi itse pääkenraali, ei muuta kuin ensin hevosten mahat puhki. Siinä syntyy semmoinen korske, läähätys ja kuoleman läsnäolon tuntu, ettei sen vallasta pääse irti kolonnan yksikään elollinen eikä yksikään niistä, joiden on määrä tuhota kolonna. En ole nähnyt kenenkään, en tappajan enkä tapettavan hillitsevän itseään siinä tilanteessa. Se onkin kolonnan tuhoamisen kultainen sääntö, yhtä tärkeä kuin kultainen leikkaus Geometriassa: ensin kaikilta hevosilta mahat auki, loppu selviää sitten itsestään.

Minä olin toteuttanut sitä monta kertaa ja joka kerta yllättynyt kultaisen leikkauksemme tehokkuudesta. Olin katsellut hevosten tuskaa ja itse tuntenut sen. Ne olivat ainoita, joita minun todella kävi sääliksi. Niiden kuolemankorske nousee joskus unessa eteeni ja minä kuulen sen korvissani. Eläinten suuret ja kosteat ruskehtavat silmät minä olen näkevä silmissäni elämäni loppuun, kenties maapallon loppuun, ja mikäli helvetti on olemassa tai taivas tai edes jotakin siltä väliltä, minä olen kokeva hevosten tuskan tämän kaiken loppuun saakka.

Herra Kenraali ja herra kapteeni, olisittepa itse olleet mukana.

Jos olisitte olleet mukana kesäisenä yönä kävelemässä metsäpolkua ja karkottamassa kehrääjän polulta kahden lämpimän munansa päältä murhanhimoisten askeleittenne tieltä. Olisitpa ollut mukana, herra kenraali. Olisit tullut hiipimällä tien varteen ja nähnyt neljänkymmenen hevosen vetävän neljääkymmentä vankkuria. On olemassa asioita, joita sinä et käsitä järjelläsi herra kenraali, herra kapteeni. Silti olet ottanut vallan käsiisi niin kuin olisit ainoa ja kaikkitietävä ja kaikkia hallitseva tässä olemassaolon piirissä, tässä piirissä ja kaikessa tällä välillä, tämän tien varresta aina Andromedan tähtisumun kaukaisimpaan planeettaan saakka, sinun tietämisen alueesi hämärimpiin sopukoihin. Mutta on olemassa kuvia ja kuvioita, joita järkesi ei hallitse edes tässä pienessä olemassaolon piirissä, ei edes tämän pienen tien varrella täällä Vienan Karjalassa.

Kun neljäkymmentä hevosta vetää kesäisenä yönä neljääkymmentä vankkuria, sinä joka hallitset tappamisen, otat tappamisen koko vallan käsiisi niin kuin se joka hallitsee äärettömyyksiä. Kun aseesi ja tovereittesi aseiden sarjatuli rikkoo kesäyön ja puhkoo neljänkymmenen hevosen mahat, kun kuoleman läsnäolo ja hevosten korskunta täyttää tienoon, nousee taivaalle ja levittäytyy pensaiden tasalle ja oravien tasalle puiden latvoihin ja hiljenee viimein avaruuteen, sinä ymmärrät, että on olemassa se jokin, se käsittämätön, jota sinä et pysty hallitsemaan.

Kun neljääkymmentä hiestä ja verestä ja korskeesta höyryävää hevosta pyrkii eteenpäin ja taaksepäin, molemmillesivuille ja maan sisään ja maasta ylös kohti puiden latvoja ja valjuja tähtiä, vasta silloin sinä hätkähdät. Olet päästänyt kuoleman irti. Vielä hetki sitten tappaminen oli sinun käsissäsi, mutta nyt sinä et enää hallitse sitä. Se tempaa sinut mukaan ja sinä alat yhä enemmän ja enemmän tappaa mitä kovemmaksi korske yltyy, mitä kiivaammin suihkuaa elollisten veri ja rapa, mitä sakeampina höyryt peittävät tienoon ja tien ja mitä ylemmäs taivaalle nousee tapettavien huuto."

Aika vahvaa tulkintaa, kieltämättä. Tämä oli varmasti kyseisen kirjan paras osio, eikä suotta - olihan siinä mitä erinomaisin tulkinta kyseisestä tapahtumasta puhumattakaan kielikuvista. Harmittaa etten ole ehtinyt lukea tätä teosta aikaisemmin, mutta kuten sananlaskukin sanoo, niin kaikellehan on luonnollisesti aikansa ja paikkansa. Tätä asiaa silmälläpitäen vaikuttaa siis aivan luonnolliselta että luen Sissiluutnantin nyt, enkä suinkaan vuonna 2006 tai myöhemmin. Joka tapauksessa kyseessä oli todella hyvä teos, ja alankin pikkuhiljaa ymmärtämään mitä kaikkea kyseisen teoksen kirjoittaja halusi lukijoilleen viestittää teoksessa sodan luonteesta ja ennen kaikkea ihmisen luonteesta sodassa.

Noh juu, nytpä täytyy sitten vaan ruveta etsimään seuraavaa luettavaa materiaalia. Täytyypä tutkailla että mitä on tarjolla, ja siitä sitten jatkamaan päätösten muodossa että mitä tehdään.

War Story

Alright, so here's a moment in my life that I want you people to hear about. It made a tremendous impact on me that day when it took place, and I still think about it sometimes. So, anyways.. Let's begin.

During my service in the armed forces last year, I was ordered along with about three other people to participate in a large "expo"-type of a gathering of various companies and VIP's in Oulu. The defence forces naturally wanted to participate, and only a handful of guys were selected from my company, and I was among them since I had a good and clean record. I didn't really have choice, I was just summoned to a 2nd lieutenant one day, and he told me that he was going to order me along with a few other people to go to Oulu for a week on this expo. It was a large expo, too - about 40,000 people were expected to visit it in just a few days. So, naturally I had nothing against such an order - I mean, we got to go to Oulu, and pretty much spend a paid vacation just showing a bunch of civilians what the defence forces was all about.

So, during the days we pretty much acted as the show-and-tell - folk. Civilians came to us as we stood in front of various exhibitions of army equipment. During the nights we had some very heavy R n' R tours in the vibrant summer nightlife on the city. We even went to this modelling exhibition on the Radisson SAS-hotel in the city, and Satu Tuomisto (Miss Finland 2008) was there - naturally we all got her to sign her autograph into our beret's that beautiful Oulu summer evening. I still have that beret, and I remember when we took a picture of her among us and sent it to the other NCO's back at the barracks in Kajaani! Hahhahah, Dude, you could've probably heard the immense amount of swearing originating from Kajaani at night if you really listened quietly enough.

Anyways, naturally the exhibition had a section for the UN Peacekeepers and veterans of the service. There was a pair of old guys there, and they were like the real old school guys who had been in Lebanon, Sinai and stuff. They were very helpful and had interesting stories to tell. I quite literally harvested alot of useful information from them - both through stories and some manuals, too.

During the third day, this tanned guy showed up in Desert Camouflage into the UN tent. You could see that he had been "in country" fairly recently, and he had this tough look of a career officer on him. He was a sergeant, and I was corporal.

So, during the same day I went to have lunch near this small cafeteria at the expo-site, which was strictly reserved for the defence forces personnel serving at the expo. So, the tanned sarge shows up! And he sits into my table. Naturally me sitting there with a pair of friends turns the whole atmosphere a bit tense, since here we have like a real-life soldier who had been in Afghanistan up until a few days ago. We all eyed him a bit discreetly, unsure on what to say. He looked at us - a bunch of young corporals just staring at him in his desert cammies quietly having his meal. Quickly he looked up at us - and asked:

"So, like - guys, how are you doing?"

I immediately replied to him: "Sergeant, Sir - it's all good" - to which he immediately replied by stating that there was no need to call rank here in these circumstances. Instantly the atmosphere got a bit easier, and I and a bunch of other guys proceeded to talk to the sarge.

He told us that he had indeed just came from Afghanistan after three tours. He also told us alittle about the general atmosphere there and about the daily stuff they did there. We naturally listened to what he had to say, and eventually the Sarge told us that he had been a part of the patrol of a certain Sergeant Petri Immonen, who was KIA and made the news in this country in 2007 when it happened. Sgt. Immonen along with his patrol was ambushed by an IED (improvised explosive device) and he was among the badly injured there. He later on succuumbed to his wounds. So, this guy I met had been a part of the patrol. I remember reading about Immonen and the unfortunate events that took place when it happened a few years ago, and now quite frankly what I had there right in front of my eyes was a piece of real breathing and living legend.

So, naturally as the Sarge had told us about all the events there, one of the guys looked at him, and asked him frankly: "So, umm.. If stuff is so horrible there, why do you keep on going back?". The Sergeant deemed this as a reasonable enough of a question from a buch of us green-assed little sons of bitches, and he quietly nodded:

"Well, guys - I guess that's just it. I keep on asking that same thing from myself over and over, and right now I don't really have an answer. I suppose it has something to do with the men next to you. It's not about adventure or anything else out there anymore" he told us. We kept on talking for a while, and eventually he asked whether or not anyone of us would be interested on signing up for peacekeeping operations abroad in the future. None of the guys there were interested - except me. I told him that I had been thinking about it, not just for the money, but mostly because of the money, I guess.

As he left, he said his goodbyes to us, and finally patted me on the back as he left and enigmatically told me that "we'll be seeing each other". And then, the Sarge left. As mystically as he had come, he also went off to continue the tour.

I thought about what he said for a long time afterwards. This guy was a genuine vet, man. He had been down there several times and stood right in front of the face of death and looked upon it. He was one hardcore dude, man. Extraordinary men - such guys you do not see very often nowadays, I think. Men with such sense of duty and willingness to commit. True heroes, man.

Job opportunities.. Or not?

Lähetin jokin aika sitten työhakemuksen G4S Security - nimiseen vartiointifirmaan. Kirjoitin huolella sen, ja valmistelin sisällön niin että se varmasti kelpaisi vähäisistä alan töistäni huolimatta esitettäväksi. Hain väliaikaisia töitä tuolla hakemuksella.

Noh, perjantaina asiasta ilmoitettiin minulle sähköpostitse. Joku "pomomiäs" siellä toisessa päässä oli, ja hän melko yllättävän positiivisesti kertoi että olin ainakin hakemusten perusteella ihan sopiva kaveri kyseisiin hommiin, jotka tulisivat kestämään about 3-6 kuukautta riippuen kysynnästä. Kuulemma ennen tätä hommaa olisi tarjolla jonkinlainen koulutusjakso, ja se olisi totta kai pakollinen suorittaa. Sovin muuton takia työhaastattelun jonkin ajan päähän. Pomomies kertoi että heillä olisi enimmäkseen hommia Helsingin keskustassa, joten saisin raahata perseeni sinne joka päivä - joka tietysti minulle nyt sopii. Ei tuota ongelmia.

Noh, nytpä aikalailla mietityttää monikin asia. Olen jutellut muutaman vartijan kanssa, ja lukenut erinäisistäkin lähteistä näihin vartiointihommiin liittyvistä kokemuksista. Youtubessakin on video missä kyseisen firman kaksi "kesä-Esaa" joutuu pienimuotoiseen konfliktiin nuorien kakaroiden kanssa, ja kuinka homma suoraan sanottuna leviää käsistä. Nähtyäni videon mietin hetken ja hartaasti juuri näitä "voimankäyttösäännöstöjä", jotka liittyvät tähän hommaan monella tapaa. Olen suorastaan epäilevä sen suhteen että miten voisi käydä jos itse joutuisin moiseen tilanteeseen. Pomomies oli nyt toistaiseksi aika vaitonainen näistä asioista, mutta kenties lisätietoa alkaa selviämään työhaastattelussa. Aion kyllä kysyä että miten toimitaan mikäli tapahtuu moinen tilanne, ja missä vaiheessa kutsutaan poliisi paikalle. Kuinka pitkälle voidaan mennä ja millä valtuuksilla?

Noh, pitääpä nyt vielä miettiä että otanko tuon työpaikan vaiko enkö. Ymmärrän että tällä hetkellä talouslaman takia ei välttämättä ole hirvittävästi valinnanvaraa, ja myönnän aivan suoraan että epäilisin myös että toimittamani kopio armeijan palvelustodistuksesta arvosanoineen saattoi auttaa tämänkin paikan saamisessa. Vaikkei sitä välttämättä ehkä haluakaan kukaan sanoa ääneen.

Tämän jälkeen jäljellä on vielä kaksi paikkaa, joista tosin toinen on vain epävarma. Tämä viimeinen mahdollisuus ei kuitenkaan ole samaa sarjaa kuin nämä kaksi edellistä - eli ehkä hiukan turvallisempaa kamaa olisi siis tiedossa. Saapa nyt siis nähdä että miten lähtee etenemään.

Koirat haukkuu - mutta karavaani kulkee!

Eilen meni aika pitkään yöhön. Tuli taas "kelailtua" muutamia juttuja, mutta onnekseni sain itseni psyykattua niiden lävitse kaikesta huolimatta. Noh, nytpä minulla on sitten hiukan kerrottavaakin näin kevään mittaan kaikille:

Ensinnäkin tänään tuohon pihaan ajeli valkoinen paketti-auto, jonka käyttäjäksi paljastuikin ihastuttava yläkerran naapurini. Hän alkoi jonkun kaverinsa kanssa rahtaamaan tavaraa paketti-autoon, ja ovet alkoivat pikkuhiljaa käymään niin kovaa tahtia, että aloin ymmärtämään että tyyppi oli ilmeisesti siirtämässä tavaraa kämpästään muuttaakseen pois. Lähdin viemään roskia ulos n. tunnin päästä siitä kun ensimmäisen kerran nämä tapahtumat havaitsin, ja vielä tuolloinkin tyyppi lastaili tavaraa valkoisen pakettiauton perään. Hän näki minut, ja nyökkäsi tervehdykseksi - itsekin nyökkäsin hänelle varovaisesti. Hän tuli luokseni, ja tavalliseen tapaansa kyseli että mitenkäs menee. Vastasin hänelle melko diplomaattisesti että hyvinhän tässä, ja tämän jälkeen kysyin häneltä että mikäs tilanne hänellä oli päällä täällä. Hän katsahti minuun jotenkin oudosti, ja kertoi että oli muuttamassa pois viikon päästä. Kuulemma tavarat oli tultu hakemaan jo nyt. En kyllä halunnut oikeastaan tietää että minne hän oli muuttamassa, mutta tiesinpä ainakin että asiat tulisivat nyt rauhoittumaan tässä talossa jonkin verran kun tyyppi lähtee pois.

Vaikka tämä on positiivinen asia, niin eipä se tule minua mitenkään enää oikeastaan auttamaan. Tuleepahan ainakin olemaan nämä viimeiset pari viikkoa täällä hiljaista. Täytyypä siis nauttia hiljaisuudesta sen ajan minkä voi. At least I get to sleep regular hours again.

Perhaps in the south things will be different?

Pahoittelen eilistä varsin lyhkäistä postaustani. En ollut oikein tuulella aloittaa mitään kummempaa paatosta, toisin kuin tänään.

Tuntuu aika erikoiselta, itse asiassa. Jotenkin tuntuu siltä että teki mitä tahansa, niin asiat ovat samalla tavalla minne ikinä menenkään. Kaikki menee ennen pitkää päin helvettiä, valitettavasti. Vaadimme muutosta.

Eilen eräs "way back" nettipersoonakin ilmoitteli kuulumisistaan minulle yksityisviestillä. Tavallaan johdin hänet huomaamatta tilanteeseen jossa hänen oli pakko ottaa minuun yhteyttä, ja totta puhuen täytyy myöntää että vikaa oli minussakin siinä määrin että edes piti alkaa taas kyseisen tyypin kanssa kilpasille. Oikeammin haluaisin vain unohtaa moisen tyypin kanssa ystävystymisen aikoinaan, sillä siitä alkoi aika pitkä väärien valintojen putki elämässäni, muutenkin. Tyhmyydestä kuitenkin luonnollisesti sakotetaan, ja eilinen sähköpostiviesti häneltä kyllä sisälsi sellaista tavaraa, että ymmärsin tulleeni jälleen sakotetuksi ollessani niin tyhmä että annoin hänelle nk. "vettä myllyyn" tässä asiassa.

En tiedä että lukeeko kyseinen tyyppi vielä tätä blogia. Suoraan sanottuna en välitä siitä että kuka tätäkin lukee, vaikka kieltämättä tiedän ainakin puolien henkilöllisyyden jotka tätä aktiivisesti seuraavat. Haluan kuitenkin nyt sanoa että haluan moisen tyypin tietävän että minua ei hänen asiansa kiinnosta, eikä ole kiinnostanut enää vuosiin. Just go on with your fucking miserable excuse for a life and leave me out of it.

Don't you want me, baby?

Örörör, nyt on fyysisesti vähän paha olo. Aamulla heräilin vasta joskus yhdentoista aikoihin, ja tuli nähtyä jotain omituisia uniakin, muistaakseni. Paha kun nyt ei oikein vaan muistu mieleen että mitä niissä tapahtui.

Noh, kuitenkin - tuossa puoleltapäivin alkoi sitten aika ikävä pääkipu ja vatsaankin sattuu. Kenties vika on ruoassa, sillä viime viikkojen lenkkeily ei ainakaan voi mitenkään pahentaa oloani. Heitin kolme Buranaa huiviin, joten katsotaan nyt sitten että miten käy. Kunnon päänsärky.

Umm.. Niih, tulihan ne veronpalautusrahatkin vihdoin tilille. MULLON CÄÄSHII! Eli hyvä juttu. Mutta paha vaan kun ei oikein tällä ololla jaksa nyt ruveta sen kummemmin ilakoimaan. Täytyypä katsoa että mitä niillä rahoilla nyt sitten myöhemmin tekee.

Täytyypä kirjoitella vähän lisää kunhan tässä nyt ehtii. Minulla oli itseasiassa yllättäen hyvinkin tunteikasta asiaa liittyen ihmissuhteisiini, mutta nyt en kyllä vaan jaksa kirjoittaa mitään nykyisessä olotilassani..

Training Day

Aika hyvin olen alkanut taas saamaan lenkkeilyn käyntiin. Juoksulenkki joka päivä ja vähän muutakin päälle, niin eiköhän kesäkunto siitä ala kehkeytymään ennen pitkää. Ja toisekseen liikunta ja fyysiset aktiviteetit ovat lisäksi aivan helvetin hyvä tapa saada muutakin ajateltavaa kuin tämä nykyinen tilanteeni. Keep positive goals alive, man.

Ilmat ovat alkaneet olla myös todella hyviä lenkkeilylle. Kevät se vaan ainakin nyt näyttää tekevät tuloaan, vaikkakin realistina odotan myös piakkoin alkavia lumisateita sun muuta ikävää. Toisaalta tästäkin asiasta on vain sanottava, niin kuin kaikesta muustakin tässä elämässä: "nautitaan niin kauan kun pystytään". Eli liikutaan oikein kunnolla nyt kun pystytään, ja sitten sen jälkeen katsotaan mitä tehdään.

Hiuksetkin alkavat olemaan hiukan pitkähköjä nykyään. En ole juur' nähnyt tarvetta leikata niitä, sillä kuten olen jo useamman kerran sanonutkin, niin koko viime vuosi meni erittäin lyhyillä hiuksilla, ja sen takia on oikeastaan ihan kiva pitää hiukan pitempiä hiuksia kuin silloin. Ajattelin että voisi yrittää kasvattaa samanlaisen "letin" kun David "X-Files" Mulderilla on tuossa Californication-sarjassa. Pitkästä aikaa tuollaiset puolipitkät hiukset voisivat olla ihan hauskat. Näinpä siis teemme, kenties.

Noh, nytpä pitää lähteä katsomaan kakkoselta tuleva illan sotaleffa, Go Tell the Spartans. Sitten vielä South Parkit päälle ja tämän jälkeen fiiliksistä riippuen joko pelittämistä tai nukkumaanmeno. Katsotaanpa sitten.

Hyvät illan jatkamiset ja pitäkää tukka viileenä!

Sokuria haavoihin

Otin itse yhteyttä sinne Iisalmeen sen pelin osalta. Sähköpostissa nyt vain todettiin että he eivät oikeastaan tiedä milloin saavat lisää kyseistä peliä, sillä maahantuoja ei kuulemma ollut niitä lähettänyt. Noh, ottaen huomioon kuinka vanha ja harvinainen tekele se on, niin en minä lopulta ihmettele yhtään miksi sitä ei oikein maahantuojallakaan ole.

Vitutti vain kun pistivät odottamaan viikon, jonka jälkeen sitten jouduin itse kyselemään pelin perään sähköpostitse. Ei näillä kavereilla oikein palvelu pelannut - varsinkin kun heillä näyttää edelleen olevan kauppaluettelossaan tämä peli, vaikkei heillä sitä siellä olekaan. Noh, eipä siinä mitään - ensimmäinen ja viimeinen kerta kun kyseistä peliä aikoisin hankkiakaan tältä porukalta. Vitun paskat.

Minulla oli myös eilen pitkästä aikaa hikka. Sitä ikävää vaivaa minulla ei olekaan ollut pitkään aikaan, varmaan noin kuuteen kuukauteen, joten kyseisen vaivan saapuminen oli aika ikävä kokemus sinänsä.

Aluksi kärvistelin hikan kourissa noin kymmenen minuuttia ennen kuin tajusin tehdä asialle jotain. Turvauduin internetin ihmeellisen maailman apuun, ja sieltä sitten poimin äkkinäisesti muutamia hikan lopettamiseen keskittyviä neuvoja. Tiedostan että ne kuulostavat vähän erikoisilta, mutta itse totesin että ne nähtävästi toimivat. Tässäpä siis muutama:

- Niele ruokalusikallinen tai kaksi normaalia pöytäsokeria
- Juo lasillinen vettä
- Hengitä syvästi sisään ja ulos muutamia minuutteja

Itsellä toimi tuo syväänhengittäminen täydellisesti. Kokeilin tuota sokeri-hommaakin, paitsi että se kyllä oli todella pahanmakuista ja vieläpä tehotontakin. Kenties joillekin se kuitenkin toimii, vaikka ohjeet väittivät että "toimii yhdeksässätoista tapauksessa kahdestakymmenestä". Minä olen sitten varmasti taas yksi sellainen jolle mikään normaali ei toimi - ihan tyypillistä ja odotettua.

Noh, nyt en kyllä jaksa jaaritella enempää, vaan on aivan pakko lähteä kauppaan käymään. Kaapit ovat nimittäin aivan oikeasti täysin tyhjiä, ja kai sitä pitäisi tosiaan välillä syödäkin.

Kaduttavaa hommaa

Uskon ihan oikeasti nykyään että jokaiselle tapahtumalle elämässä on tarkoituksensa. Omalla kohdallani jokainen koettu ihminen, suhde, tapahtuma ja aikakausi on jollain tapaa opetus jostain asiasta. Jos olen viisas, niin tajuan ottaa kokemistani asioista oppia seuraavia koettelemuksia varten, mutta jos taas en - niin silloin olen mitä todennäköisimmin alttiimpi toistamaan virheeni. Jokaisessa asiassa mitä koen on kuitenkin jonkinlainen opetus takana. Viisaus piileekin tavallaan siinä että kykenee tajuamaan tekemistään onnistuneista tai epäonnistuneista asioista sen mitä ne haluavat itse kertoa. Tosiaan on olemassa ihmisiä jotka tekevät samoja virheitä useita kertoja, eivätkä välttämättä silloinkaan ymmärrä tekojaan täysin. Itse puolestani pyrin siihen etten joutuisi samaan tilanteeseen enää koskaan toistamiseen. Elämä onkin minulle siis aikalailla nykyään taktikointia - suuremman luokan strategiaa, jota tulee hallita muurahaispesän kuningattaren lailla. Näin tietysti vain teoriassa - käytännössä asiat ovat luonnollisesti hiukan eri tavalla.

Ehkä syy miksi tulee "kelailtua" vähän kaikenlaisia juttuja nykyään on se että elämässä ei tosiaankaan ole menossa mitään kummempaa tällä hetkellä. Jää inhottavan paljon aikaa omalle itselleen ja kaiken maailman ajatusten puimiselle. Pitäisi mennä nukkumaan, mutta kun ei tavallaan väsytä edes. Tekee vaan mieli olla ylhäällä, kuunnella musiikkia ja mietiskellä kaikkea tätä paskaa mitä on tullut koettua viime vuosina. Onhan tässä nyt tietysti hyviäkin puolia, mutta vittumaisin asia mikä ehkä nyt pyörii mielessä on se kuuluisa lause joka menee jotenkin näin että "elämä on siitä ikävä opettaja, että se antaa sinulle ensiksi koettelemuksen ja sen jälkeen vasta oppitunnin". Juuri tuolta minusta nyt tuntuu! Tai no, on oikeastaan tuntunut jo pian kolme kuukautta. Ihan oikeasti monikin asia täällä olemiseen kaduttaa suuresti. Minua vituttaa se tietty uhrautuvaisuus jota omasin joskus vuosia sitten - menetin jonkin verran aikaa nyt täällä pyöriessäni, kun sen sijaan voisin olla vaikka missä onnellisesti opiskelemassa ja elämässä sosiaalisten tilanteiden täyttämää elämää. Helvetti, en enää koskaan anna yhdenkään toisen ihmisen vaikuttaa päätöksiini niin paljon kuin joskus ennen!

Haluaisin aloittaa kaiken alusta. Minusta tuntuu että niinhän sitä on tehtävä ennen pitkää joka tapauksessa. Ironista että kuvittelin aloittavani elämäni uudelleen muutama vuosi sitten - nyt löydän puolestani itseni suunnittelemasta jälleen uutta alkua paikassa, jossa kuvittelin mukamas aloittavani kaiken alusta aikaisemmin. Elämä tosiaan on joskus aikamoista "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"-tason karusellia. Onneksi on kesä tulossa, koska muussa tapauksessa tämä älytön kylmyys&pimeys alkaisi tosiaan käydä hermoille oikein kunnolla.

Jos olisin joku upporikas miljonääri, niin en edes viettäisi talvia tässä koko maassa. Pistäisin kimpsut ja kampsut kasaan viimeistään lokakuussa joka vuosi, ja asuisin jossain ihmeen Madagascarissa koko talven, ja saapuisin tänne sitten aina vehreäksi kesäksi palloilemaan. Niin sen olisi parasta. Joku trooppinen viidakossa sijaitseva Bungalow olisi myös aika kova sana pakopaikaksi talvisin.

En minä ole oikeasti niin itseriittoinen ihminen ettäkö viihtyisin useamman osan ajasta yksikseni. Se ei pidä paikkaansa, vaikkakin minulla - niin kuin varmasti monilla muillakin - on kausia jolloin kaipaa vaan yksinäisyyttä. Itse uskon että elän nyt sellaisen kauden loppua.

Hmm.. Oikeastaan tuntuu että päästyäni armeijasta olen osittain erakoitunutkin väliaikaisesti. Minulle on soiteltu vaikka mistä numeroista lähes päivittäin, mutta kun ei vaan oikein suoraan sanottuna huvita vastata puhelimeen, sillä koko kolmen kuukauden aikana olen halunnut olla pitkälti omissa oloissani. Niin on vaan ollut parasta sillä hetkellä. Noh, lopulta rikkoutuneet kontaktimahdollisuudet on tehty korjattaviksi..

Kuolleet Kekkoset

Tänään tuli taas ajateltua hetkellisesti elämänvaiheitteni koulujen eri opettajia. Nämä kyseiset tyypit ovat kyllä ihan pienestä pojasta pitäen aikalailla iskostuneet jo mieleeni, ja hauskaahan se on oikeastaan vähän jakaa näistä tyypeistä hiukan omia kokemuksia julkiseksi materiaaliksi. Tässäpä siis hieman settiä:

Koulu jossa kävin alaluokat oli sen verran pieni, että kaikki luokat oli aina yhdistetty. Ensimmäisen ja toisen luokan kävin siis saman opettajan alaisuudessa, joka oli sellainen reilusti jo keski-iän ylittänyt vanhahko mummo-ihminen. Tämä mummeli oli aluksi ihan mukava, mutta sitten ajan mittaan hänellä alkoi esiintymään erilaisia vähintäänkin epäilyttäviä tunnetiloja, joiden aikana hän saattoi vaan yhtäkkiä huutaa meille kaikille oppilaille ja pitää kuria yllä, jonka jälkeen saattoi mennä opettajainhuoneeseen "päästelemään höyryjä", jonka jälkeen palata taas vuolaasti itkien pahoittelemaan käytöstään. Hänen epävarma ulosantinsa pelotti minua aikanaan. Hän jäikin varhaiseläkkeelle vielä samassa koulussa ollessamme, tosin taisimme käydä aivan viimeisiä luokkia tuolloin muutenkin.

Kolmannella ja neljännellä luokalla meillä olikin sitten oikeastaan peruskouluhistoriani asiallisin opettaja. Tämä keski-ikäinen mieshenkilö oli ensimmäisen ja toisen luokan opettajamme aviomies, mutta oli selvästi asiallisempi ja vakaampi henkiseltä puoleltaan. Täytyy myöntää että hänestä minulla ei ole oikeastaan negatiivista sanottavaa. Ihan hyvä opettaja, siis.

Sitten viimeisillä luokilla meille tulikin todellinen ongelmatapaus opettajaksi. Saimme keski-ikäisen, itsepäisen "koti,uskonto ja isänmaa"-kasvutusmetodeilla ladatun äijän. Tämä tyyppi ei sietänyt erilaisia, vaihtoehtoisia mielipiteitä mistään asiasta, eikä varsinkaan mielikuvituksensa käyttämistä erilaisissa koulutöissä. Hän usein huusi meille kaikille, ja muistan eräänkin pojan jonka hän pakotti osallistumaan johonkin koulujenväliseen sählykilpailuun sillä uhalla että hän saisi muussa tapauksessa liikunnannumerokseen nelosen. Minäkin olin aika usein tyypin silmätikkuna muutaman kaverini kanssa, ja jouduimme muutamaan kertaan kaikenlaisiin koetuksiinkin hänen kanssaan. Olin tyytyväinen päästessäni hänestä eroon, mutta kyseistä tyyppiä en tosiaankaan hevillä ole unohtanut.

One of those dark weekend evenings again..

Tulen tässä taas juuri freshly out lenkiltä. Ulkona ei ollut tosiaankaan niin kylmä tänään, ja muutenkin oli ihan jees heittää lenkki pitkästä aikaa.

Viikonlopulta en odota mitään erikoisempaa. Varmaan tulee taas pitkälti oltua kotona ja vain odoteltua maanantain saapumista. Ei minulla totta puhuen muuta tekemistä tässä asunnossa juuri ole. Postikaan ei taaskaan tuonut minulle yhtikäs mitään. Täytyypä ruveta pommittamaan niitä Savolaisia toimistotarvikemyyjiä vihaisilla sähköposteilla sen pelin saapumisesta, sillä siihen on nyt mennyt jo viikko, ja he lupasivat ilmoittaa toimitusehdoissaan mahdollisista lykkäyksistä. Vituttaa kyseinen porukka, kun eivät sitten viitsikään lopulta ilmoittaa mitään. Rahathan ne kyseiset maakarit kyllä veivät, mutta tuotetta ei ole vieläkään kuulunut - saatika sitten että oltaisi missään yhteyksissä oltu pelin saapumisajan tiimoilta. Oikeastaan aavistinkin jotain mätää kyseisessä kaupassa ihan alusta asti, mutta minkäs teet kun kyseinen peli oli noin halvalla pelkästään tässä kyseisessä liikkeessä - Playstation 2:lle kyseinen peli olisi sitten maksanut melkeinpä neljääkymmentä Euroa. En rupea kyllä noin vanhoista, vaikkakin kieltämättä hyvistä peleistä maksamaan tuollaisia summia.

Hmm.. Positiivinen asia sentään on se että taas on ollut hiukan valoisampaa ulkona - ja pitempään. Tietty lämpimämpääkin on luonnollisesti ollut, ja hyvä niin. Piakkoin tulee loppukevät, ja sen jälkeen vuodenajoista parhain, nimittäin kesä. Nothing beats summer.

Kyllä edelleen tämä hienoinen kylmyys ja pimeys vähän ahdistavat. Ikävää kun täälläkin päin nämä talvet usein kestävät aika pitkään, ja on usein kylmä. Ymmärrän kuitenkin että Lapissa ja aivan Venäjän rajan seutuvilla on varmasti vielä ikävämmät olot säätieteellisesti - olen jopa valitettavasti kokenut Kajaanin säät 362 päivän ajalta viime vuonna. Siitäkin huolimatta ihan nämä kotopuolenkin säät masentavat kylmyydellään ja pimeydellään, vaikka parempaanpäinhän sitä ollaan menossa.

Do I worry?

Eipä löytynyt Leon Kennedy-takkia "kaupoilta" tänäänkään. Päätin unohtaa kokonaan kyseisen takin hankkimisen, sillä kevät ja tuleva kesä näyttää olevan muutenkin kauppojen vaatehyllyjen pääasiallinen kohde. Eli siis tästä johtuen talvivaatteita oli suhteellisen vähän enää jäljellä.

Posti ei ole taaskaan tullut ajoissa tänään. Veikkaan että kaikki asiaposti, myös mukaanlukien mahdollinen ns. "Savon lähetys" voisivat tulla vasta kahden aikoihin. No, eihän sieltä mitään ollut tullut sitten. Odottavan aika on jälleenkin pitkä.

Luin tänään myös eräältä foorumilta tyypistä jota oli huijattu Huuto.netin puolella. Hän nyt tosin oli vain menettänyt 30 €, mutta nettihuijauksissa on joillakin mennyt enemmänkin täälläpäin. Ilmeisesti kyseessä oli normaali kaikki epävarman kaupan tuntomerkit täyttävä juttu, mutta tämä tyyppi oli sitten hyväuskoisena jaellut rahansa tälle nollapalautteiselle ihan tuosta vaan. Rikosilmoitus oli tehty, mutta eipä kai mitään tsäänssiä siitä että hän saisi rahojaan takaisin enää.

Eilen tuli valvottua johonkin kahteentoista. Tuli kuunneltua The Aviatorin soundtrackia, ja täytyy kyllä sanoa että kaikesta huolimatta musiikki oli kyllä 1900-luvun puolivälin tietämillä vain jotenkin aivan niin eri tasolla kuin nykyään. Tällaista musiikkia kuin tuossa soundtrackilla ei enää edes tehdä. Kuollutta musiikkia, mutta kuitenkin samalla niin eläväistä. Way better than anything nowadays.

Hohhoijaa, minulla oli lopulta vaikka mitä kirjoitettavaa tähänkin postaukseen. Nyt kuitenkaan ei jaksa kyllä kirjoittaa sen kummempia, täytyypä siis jatkaa huomenna tästä. Hyvää yötä siis kaikille vaan.

Ain't cha' glad?

No niin, posti toi tosiaan Huutiksen Megadrive Collectionin. Testailinkin sitä tuossa vähän, ja pääsin jopa kuudenteen kenttään jossain sellaisessa pelissä kun Alien Storm. Ihan hyvä peli se oli, ja pelailin siinä jollain ihmeen robohäiskällä, joka päästeli sormistaan sähköä ja potki kengänpohjillaan kaiken maailman örkkejä. Välillä oli sitten sivuttain skrollaavia ammuntajaksoja - ihan jees, siis.

Postin tuloa sai taas tosiaankin odottaa. Se oli tuli tänään kymmentä vaille kaksi päivällä - ei sitten yhtään sen myöhemmin. Kävin myös tänään "kaupoilla" ihan keskustassa asti - syynä oli nimittäin se että ajattelin tehdä taas hetkittäisissä rahoissani hieman hankintoja. Olen jo pitkään harkinnut ns. "Leon Kennedy"-takin ostoa. Ja nyt siis puhun RE4:n Leon Kennedyn takista. Ja syy miksi niinkin halpamaisesti puhun takista Leon Kennedy-takkina, on se että en tiedä sille mitään muuta nimeä? Mikä sen nimi on?! Noh, paremman puutteessa se olkoon sitten Leon Kennedy-takki.

Anyways, etsiskelin moista takkia tänään eräästä kaupasta. Siellä oli jo kevätvalikoimat tulleet kuvioihin, joten talvivaatteista ei ollut enää puhettakaan. Huomenna lupasin itselleni mennä vielä etsimään eräästä toisesta paikasta moista, mutta epäilenpä että tuskinpa moista takkia löytää kovinkaan halpaan hintaan enää. Olen jälleen liian myöhään liikkeellä, sillä kevättä kohden kauppojenkin valikoimat vaihtuvat aika tiuhaan tahtiin kesävaatteisiin. Noh, eipä voine mitään.

Katselin myös tuon Martin Scorsesen Aviatorin eilen loppuun. Hemmetin hyvä leffa Howard Hughesista, tunnetusta multimiljonääristä, joka lentokonesuunnittelun äärellä hieman sekosi ja vietti muutenkin aika erikoista elämää päiviensä loppuun asti. Leffa oli mitä onnistunein, ja päähäni jäi sitten aikalailla elokuvan 1930-1950 - lukujen Swingia ja Jazzia sisältävä soundtrack. Pakkohan se oli sitten "hankkia" heti näin perään.

Tänään oli muuten myös aika mukavan lämmin päivä. Aurinko paistoi, ja paikoitellen alkoi tuntumaan että kesäkin olisi tulossa. Kieltämättä positiivinen mielenalahan tässä aikalailla on nyt päällä, vaikka luulin kyllä että samanmoinen "talvimasennus" jatkuisi jonkin aikaa.

"Rahan tuloa ei voi estää" (good news just seem to take time)

Täytyy tosiaankin aloittaa postauksen otsikko tuolla legendaarisella Seppo "Suppo" Taalasmaan lausekkeella. Osuvaa se nyt kuitenkin kaikesta huolimatta oli.

Odotin nimittäin jo täksi päiväksi muutaman konsolipelin saapumista postin välityksellä. Postihan tulee täällä meillä säännöllisen epäsännölllisesti, vaikka mukamas "kaupungissa" asutaankin. Eli yleensä kirjepostia kannattaa odotella aina klo. kymmenen ja kahden välillä päivisin. Tänään tuo kyseinen posti tulikin sitten siinä joskus vähän yli yksi, ja katselin sitten asiapostin lävitse tällä kertaa melkoisella hartaudella: olin saanut kaksi kirjettä, eikä konsolipeleistä ollut puhettakaan missään. Tyypillinen pettymys, vaikkakin kaltaiselleni pessimistille varsin odotettu.

Ensiksi sain kirjeen Helsingin Sanomilta, jonka heitinkin sen asiayhteyden arvaten heti roskiin. Toinen kirje jo vähän pelottikin minua - se tuli nimittäin paikalliselta verokonttorilta. Avasin sen nopeasti, suorastaan repien auki viestin sisältämän kirjekuoren, paljastuikin ennenkuulumattomia uutisia: HIHAHOO! TILINUMEROTIEDUSTELU VERONPALAUTUSTEN MAKSUA VARTEN! AHAHAHA! RAHAN TULOA EI VOI ESTÄÄ! Kieltämättä päivä oli pelastettu - vaikkakin täytyykin hillitysti nyt suhtautua tähänkin uutiseen. Good, money. Money is good.

Tutkiskelin saamaani ilmoitusta, ja tässä oli nyt tarkoituksena ilmeisesti palauttaa tämä kolminumeroinen summa rahaa vuodelta 2007. Eli niinkin tuoreita veronpalautusrahoja tuli kyseeseen. Vautsi. Vaikka eipä siinä - hyvä vaan että edes saan jostakin rahaa. Laitoin jo tilinumeroni eteenpäin veroviranomaisille netissä, sillä kirjeessa kerrottiin myös tästä mahdollisuudesta. Hyvä näin - ja ei kun odottelemaan "cääshin" virtausta tilille.

Aamulla oli kyllä kieltämättä aikalailla paska olo niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ikkunasta kun nimittäin avautuu todella harmaa, Suomen talvelle ominainen varsin depressiivinen näkymä lähiöelämän tavallisuuteen. Eilen satoi vielä mukavasti sulaneille teille lunta yön aikana, ja oli muutenkin oli aivan masentunut olo talven tavallisuudesta johtuen. Vitun masentava maisema Suomen talvi on muutenkin kaupungeissa, sanoisin. No - tästä johtuen tälle päivälle ei sitten ollutkaan oikein "onnistumisen edellytyksiä", ja jostain syystä viime päivinä on ollut vitunmoinen pääkipukin. Tästä johtuen söin aamulla kolme Buranaa ihan vain vittuillakseni pääkopalleni takaisin, ja toivoinkin että nuo kolme Buranaa olisivat olleet tarpeeksi vahvoja saamaan minut uneliaaksi, jotta voisin esim. nukkua muutaman tunnin pitempään. Näin nyt ei kuitenkaan ollut. Heräsin muuten puoli kahdeksalta tänään, joka oli jonkin verran yli tunnin normaalia herätysaikaani pitempi. Hyvä näinkin, mutta heti herättyäni päähäni koski.

Joka tapauksessa onnistuin nukkumaan muutaman tunnin vielä aamupäivällä, ja heräsinkin postin tuloon. Harmin paikka että pelejä ei saapunut tällä kertaa, mutta huomennahan on aina uusi päivä. Eiköhän sitten viimeistään joku jo tule postin mukana päiviä ilahduttamaan.

Tyhjä tila

Samoihin aikoihin nukkumaan kun eilen, ja herätys puoli kuudelta. Lähdin sitten heti herättyäni 20 minuutin lenkille ulos. Toivoin itseasiassa kerrankin että olisi ollut hieman kylmempi ilma, mutta sää oli aikalailla lämmin, mitä nyt tuuli oli todella jäätävä, kuten täällä aina.

Tuli eilen huudettua Huuto.netistä pahimpaan pelinälkään Xboxille Sega Mega Drive Ultimate Collection kolmellakympillä. Retropelinälkä yllätti aika pahasti Capcom Classics Collection-fiaskon jälkeen, ja päätinkin sitten hieman lievittää sitä näillä ratkaisuilla. Onneksi tosiaan tuli ostettua tuo peli Huutiksesta, sillä muualla se olisi ollut lähemmäs 45 euroa sekä postikulut vielä päälle. Noh, onpahan ainakin jotain pelattavaa.

Jotenkin elämä tuntuu niin epätodelliselta tällä hetkellä. Tuntuu että kolme kuukautta sitten minut laitettiin tällaiseen omituiseen laatikkoon, jossa minua nyt pidetään niin kauan kunnes joku kohtalonoikku päättää minut sieltä ottaa pois. Elämä on kyllä ollut todellakin aikalailla suunnan etsimistä nyt armeijasta pääsyn jälkeen - ei suoraan sanottuna ole ollut mitään ideaa mistään vähään aikaan. Päivästä toiseen vaan oleiltu, ja kieltämättä näin kolmatta kuukautta sitä läpikäyvänä alkaa olemaan vähän tylsää. "Tarttis tehrä jotain", tulee jatkuvasti mieleen - mutta mitä helvettiä sitä nyt tekemään, kun suunnitelmia ei ole? Armeijasta pääsyn jälkeen olen aika onnistuneesti tappanut opiskeluhaluni, muuttaa pitäisi ja tämän jälkeen vielä pitäisi saada vähän rahaakin kokoon kesätöillä. It is all a mess, I'd say. Pitäisiköhän alkaa toteuttamaan jonkinlaista viisivuotissuunitelmaa, jossa kaikki elämän prioriteetit lueteltaisiin tärkeysasteittain tasolta toiselle? Moisen suunnitelman valmistaminen olisi oikeastaan ihan jännää. Pitääpä harkita.

Päätin tässä juuri että seuraavaksi kun käyn Helsingissä niin ostan kyllä sen Lostin 4. kauden. Vituttaa suoranaisesti kun se viitonenkin jo pyörii Suomessa, ja minulla on kauden mentävä aukko sivistyksessäni kyseistä sarjaa kohtaan.

No joo, pitäisi varmaan lähteä tästä kaupassa käymään.

Salakavala yö

No voihan nyt vittu taas jälleen.

Kyttäsin Huuto.netissä erästä kauppaa jossa oli tarjolla PS2:lle Capcom Classics Collection - pelien molemmat osat. Niitä myytiin samassa kohteessa koko PS2-konsolin + muiden tarvikkeiden kanssa, ja sain myyjää hieman lämmiteltyäkin sitä kohtaan että mikäli koko kone ei menisi kaupaksi niin hän voisi sitten myydä pelit minulle siitä suoraan. Vituttaa kun kyseessä oli sen verran harvinaiset tuotokset, että nyt meni kyllä molemmat niin ohitse suun että. Ja syy tähän vitutukseen on se että kyseinen kauppa oli vain mystisesti sulkeutunut yöllä, vaikka sen pitikin mennä kiinni vasta tänään kuudelta. Ilmeisesti sitten yön aikana joku oli heittänyt tälle kaverille "tarjouksen josta hän ei voinut kieltäytyä", ja täten kauppa suljettiin sitten vähin äänin yön pimeydessä. Huuto.netin täysin paska hakutoimintokaan ei löytänyt kyseistä kohdetta millään, vaikka yritin sitä etsiä parisenkymmentä minuuttia turhaan. Turhauttavaa raivoa pursuaa korvista, nenästä ja jokaisesta mahdollisesta ruumiinonkalosta ulos.. Jopa sieltä! Saatanan vitun perkele.

No joo, löysin sitten niinkin osuvasti nimetystä nettikaupasta kuin Ylä-Savon Toimistotarvikkeesta vanhalle XBoxille tämän kyseisen pelikaksikon ensimmäisen osan. Parempi tämä nyt on kun ei mitään, sentään. Lähdin kyllä etsimään kyseistä peliä PS2:lle, mutta suolaiset 30-40 €:n hinnat yhdelle tuollaisista PS2-versioista oli aika helvetin paha. En minä mikään miljonääri ole, vaikka rahaa riittääkin nykyään enemmän kuin ennen. Tosin nyt pitäisi vielä jostain hankkia se toinenkin osa.

Hmm.. Hajotin myös vihdoinkin erään vanhan ja rikkinäisen tietokoneen osiin, joka minulla on täällä ollut nurkissa pyörimässä jo pitkän aikaa. Vaikka tähän asuntoon muutostakin on jo vaikka kuinka pitkä aika, niin tämä vehje on seurannut minun perässäni aina ensimmäisistä Pohjanmaan ajoista asti. No, eilen sain kuitenkin sen purettua ja käärin sen sisälmykset muovipusseihin, jotka huomaamattomasti vilautin roskapönttöön tuonne ulos. Nyt minulla on tosin täällä kämpässä vielä nuo metallikuoret + muutama muu setti jäljellä siitä. Täytyneepä yön pimeinä tunteina käydä nekin jonnekin dumppaamassa. Ai joo, ja huomenna pitää lähteä postissa käymään taas muutama Huuto.net - paketti viemässä. So much to do.

Eilen menin aika aikaisin nukkumaan. Yhdeksän aikoihin sitä tuli "mentyä", ja heräilinkin siinä sopuisasti kuuden aikoihin aamusta. Ajattelin että olisin katsonut sen remaken Night of The Living Deadistä, sillä en jostain syystä koskaan ole ehtinyt näkemään sitä loppuun - ja siinä oli pääosissa Patricia Tallman, Babylon 5:stä tuttu naisimmeinen. Noh, eipä sitä sitten tullut katsottua nytkään alusta loppuun. Olemme kohtalomme uhreja, it seems.

Viime päivinä on tullut myös kuunneltua Alice in Chainsia ja Smashing Pumpkinsia. Hyviä bändejä molemmat, tosin molemmat aikalailla kuolleita nykyään. Muistan että Smashing Pumpkins oli melkolailla vielä pinnalla kun olin pienempi poika, ja MTV:llä/ tuon ajan legendaarisemmaassa suomi-ohjelmassa, Jyrkissä, pyörineet pätkät Smashing Pumpkinsin musavideoista eivät minua oikein ilahduttaneet. Nytpä vanhempana SP on kyllä erittäin kovaa kamaa, ja samoin myös Alice in Chains.

Aijooh, pitkästä aikaa päivän biisi:

The Smashing Pumpkins - The Everlasting Gaze

Yöt

Heräsin kolmelta aamuyöllä. Menin nukkumaan siinä yhdeksän aikoihin illalla - ihan OK suoritus, siis.

Tänään on perjantai, ja Hesarin mukana pitäisi tulla uusi NYT-liite. Aika erinomaista. Saapa nähdä että miten Pohjalaisen kanssa - enpä ole kiinnittänyt huomiota että tuleeko sen mukana jokin lisälehti aina viikonloppujen kunniaksi. Tosin pitää lähteä tänään käymään kaupassa.

Eilen juttelin taas Mesessä tämän Kajaanilaisen tytön kanssa. Saimme puheenaiheita aikaiseksi siitä että miten ilmat ovat aika kylmiä Kajaanissa. Rakentavaa.

Hmm.. Minulla ei totta puhuen ole ollut mitään erikoisempaa kerrottavaa vähään aikaan. Alkaa tuntumaan että tämän blogin kirjoittelu tällä hetkellä on vähän väkisin vääntöä. Harkitsin että ehkä voisi pitää vähän taukoa, ja ihan oikeasti miettiä jotain järkevää sanottavaa, sillä nyt tämän blogin sisältö on vähän yksitoikkoista "tänään heräsin XX, söin XX eikä elämässä ole meneillään mitään muuta"-tason raportointia. Ketkään juorujen perässä kuljeskelijatkaan eivät varmasti jaksa tätä lukea enää kauaa, kun ei irtoa mitään uutta asiaa josta minut tuomita tai muuten vaan päivitellä että "kyllä se on vaan niin itsekeskeinen ja narsistinen paska".

Taking care of business (every day)

Hohhoijaa, taisin nukkua jotain n. 15 minuuttia viime yönä.

Heräilin seitsemän aikoihin aamusta, ja päätin siinä vaiheessakin jo että en oikeasti nousisi vielä ylös pitkään aikaan. Laitoin koneelta soimaan hiljaa hieman Jazzia - ja yritin nukahtaa siinä välissä uudestaan. Heräilin kuitenkin hyvin pian yritykseni jälkeen kännykkäni pirinään - sama ärsyttävä kännykkänumero, joka oli piinannut minua jo kuusi kertaa eilisen päivän aikana aloitti päiväni ärsyttävän itsepintaisesti. Arvasin jo eilen että tästä numerosta soittelevat ihmiset ovat jotain tyypillisiä kalsarienmyyjiä, sillä he soittivat minulle niin monta kertaa ja itsepintaisen kauan, että kyseessähän ei voi olla mikään muu ihmisryhmä kun suoramainonnan ammattilaiset, eli puhelinmyyjät.

Eilen ne soittelivat 19:45 asti iltaan. Nyt sitten herättelivät heti seitsemältä. Pohdiskelen heidän myyntistrategiaansa, jonka mukaan ilmeisesti yhtä potentiaalista asiakasta pommitetaan puhelinsoitoilla kunnes tämä epäonnekas murtuu ja vastaa puhelimeen. Itse arvasin että kyseessä oli joku ihmeen myyjähenkilö heti sen jälkeen kun kolmannen kerran soittivat eilen muutaman tunnin sisään. Moisista pitäisi kyllä päästä eroon.. Hmm.. Muistelisinkin että jossainpäin oli joku suoramainontakielto-termillä varustettu tapa päästä näistä paskiaisista eroon. Täytyypä tutkiskella asiaa.

Ai niin, ja meinasinkin jo unohtaa: jo perinteeksi muodostunut "mitä söin aamupalaksi"-osio. No, tänä aamuna join yhden kupin Capuccinoa, yhden kupin teetä ja söin kaksi juustosämpylää. Illalla tuli syötyä 6-8 kappaletta Näkkileipiä ihan ilman mitään lisukkeita. Pelkkä näkkileipä on kyllä toisinaan todella hyvää, täytyypä seuraavalla kauppakierroksella ostaa sitä lisää. It's a new favorite, yup.

Toisekseen eilen Messengerin ihmeellisessä maailmassa tapahtui taas odottamattomia. Vähän yli vuoden täysin hiljaa pysynyt minulle täysin tuntematon naishenkilö alkoi puhumaan minulle. Aluksi ihmetteli että kuka minä oikeastaan olen, ja vieläpä miksi olen lisännyt hänet yhteystietoihinsa. Muistutin tätä henkilöä siitä että a) hän oli itse lisännyt minut kontaktilistaansa jo aikoja sitten ja b) luulisi että muistuisi mieleen että miksi niin on tehnyt. Kyseinen nainen oli aika ymmällään, mutta myöntyi tunnustamaan että kyllähän hänen oli täytynyt lisätä minut listaansa kun en minä ainakaan ollut niin tehnyt. Selvisi että nainen oli Kajaanista(!) , ja ettei edelleenkään muistanut että miksi oli minut kontakteihinsa laittanut. Minua ei totta puhuen kiinnostanut pätkääkään mitkään syyt sille kontaktoinnille, vaan yritin tämän neidon kanssa saada jonkinlaista muutakin puhuttavaa kun alkuperäisten tarkoitusteni kartoittaminen.

Keskustelu oli varsin hedelmätöntä, ja sain vain selvää että hän asui Kajaanin Nakertajassa ja halusi jonkinlaiseksi eläintenhoitajaksi kunhan lukio loppui. Mieleeni tuli eräs toinen tuntemani naisihminen Kajaanista, jonka kanssa ystävystyminen oli kaiketikin yhtälailla sattumaa kuin erehdystäkin armeijavuoteni aikana. Noh, samasta tyypistä ei kai kuitenkaan ole ollut kyse - eikä toivottavasti edes mistään hänen kavereistakaan. Tosin mistä hän oli saanut päähänsä lisätä minut kontakteihinsa täysin randomisti? Ja vieläpä Kajaanista? En usko tässä tapauksessa sattumaan.

Anyways, muutapa minulla ei kaiketi sitten olekaan tälle päivälle ilmoitettavaksi. Elämä jatkuu tasostaan huolimatta ja päivä seuraa toistaan. Ai niin, ja ilmaisten Hesarien ja Pohjalaisten tulvaa saa vielä osakseen kolme päivää.

Informaatiotulva

Tänä aamuna saapui vihdoinkin postissa molemmat lehdet: nyt viikon ajaksi minullekin tulee sentään jotain luettavaa.

Luin ensiksi Helsingin Sanomat. Ihan hauskoja juttujahan siinä oli, paljon asiaa oli mm. tämän kevään YO-kirjoituksista. Lehdessä oli myös juttua poliitikkojen opiskelumenestyksestä - jonka perusteella minullakaan ei ole onneksi vielä mitään hätää. Odotan kuitenkin pääasiassa perjantaita, jolloin ilmestyy taas uusi HS:n NYT-liite. Minusta kyseinen liite on parasta antia koko lehdessä, ja täytyykin sanoa että armeijassa ollessa se oli parasta mahdollista antia kun pääsi joka viikko aina lukemaan uusimmat NYT-liitteet. Myös kyseisessä liitteessä julkaistu sarjakuva, Auttajahai, kuuluu nykyisiin suosikkeihini. Pohjalaista en ole vielä tässä vaiheessa päivää jaksanut lukeakaan. Illalla sitä voisi sitten lueskella.

Aamupalaksi tuli myös tänään syötyä aika "häävi" kokonaisuus: Capuccinoa ja 500g Naturis-merkkistä rasvatonta ja maustamatonta jogurttia. Kyseinen jogurtti on selvä suosikki - olin alkanut nimittäin aikalailla pitämään maustamattomasta jogurtista sinänsä. Pääsehän näilläkin antimilla myöskin eteenpäin.

Yöllä taisin nukkua jotain vähän yli tunnin koko yössä. Luin Paasilinnan Isoisää Etsimässä-teosta eteenpäin, ja pääsinkin hieman pitemmälle. Siihen hetkellisesti kyllästyneenä yritin jatkaa samaisen kirjailijan Kymmentä Riivinrautaa, mutta tuon teoksen kanssa en sitten päässyt edes yhtä sivua eteenpäin. Jostain syystä kyseinen teos on vaan aivan helvetin tylsä minun makuuni. Oikeastaan minua ihmetyttää että miksi juuri tästäkin teoksesta on tehty joku ihmeen filmatisointi suomessa, kun kirjana se on aivan täyttä roskaa. Jos itse olisin ollut päättämässä, niin Paasilinnan ensimmäisistä teoksista ehdottomasti Operaatio Finlandia olisi pitänyt filmata Talvisodan tai Tuntemattoman Sotilaan kaltaisiksi suurspektaakkeleiksi miljoonabudjetilla ja nimekkäällä näyttelijäkaartilla. Paskempi homma että tässä maassa ei monikaan ohjaaja tai käsikirjoittaja tunnu aidosti kiinnostuvan erilaisista elokuvista. Aina sitä samaa vanhaa suomalaista ihmissuhde-, rikos tai sotahömppää tungetaan elokuvateattereiden luukuista sisään lastenelokuvia unohtamatta.

Pelailin yöllä Playstation kahdella James Pond: Codename Robocodia. Helvetin vaikea ja frustraatioita aiheuttava tasohyppely. Kentät ovat todella vaikeita ja pitkiä, eikä tallennusmahdollisuutta ole kuin vasta aina yhden tason läpipääsyn jälkeen. Yritin neljättä kenttää viisi kertaa, jonka jälkeen päätin jättää pelailun sikseen. En löytänyt mitään Cheattejakaan kyseiseen peliin netistä. Pitäisiköhän myydä pois tuo sen Final Fantasy VII: Dirge of Cerberuksen kanssa?

Tänään näyttäisi tulevan telkusta myös tuo V for Vendetta. Sikäli aika erikoinen yhteensattuma, että katsoimme sitä kotiuttamiskyydissä ajaessamme Kajaanista takaisin tänne kaksi kuukautta sitten. Leffa oli aika pitkä, ja se jäi valitettavasti minulta kesken - voisi siis olla hyvä että katsastaisi sen nyt kun on aikaa. Ainoana huonona puolena on kuitenkin kai se että samoihin aikoihin alkaa taas yksi jakso Third Watchista kakkosella - kyseiseen sarjaan olen myöskin koukuttautunut viime aikoina.

Salaisia toimia

Viime päivinä ei ole tullut niinkään katseltua elokuvia, vaan olen syventynyt ihan olemaan melkolailla omassa rauhassani. Eipä silti, tuntuu kyllä että olen ihan ollut omissa rauhoissani jo piakkoin kaksi kuukautta. Eli siitä lähtien kun asepalvelus loppui.

Hmm.. Eli siitä tosiaan on nyt kaksi kuukautta aikaa? Hiukka vaikea suhtautua edes ajatukseen siitä että vielä niinkin vähän aikaa sitten vedettiin settiä eteenpäin aivan toisenlaisella päivärytmillä. Eipä silti, oli silläkin paikalla puolensa.

Etsiskelin tänään ja eilen eräitä pelikokoelmia. Yllättävän kalliilla ne lähtivät, valitettavasti. Täytyypä jatkaa etsiskelyä ja toivoa että jostain löytyisi halvalla nämä kaksi pelikokoelmaa - enkä muuten aio paljastaa että mitkä pelikokoelmat ovat kyseessä, sillä muussa tapauksessa joku salaperäinen kyttääjä saattaa päästä jäljilleni ja etsiä ne minun ohitseni. Olisi noloa.

Kello tulee nyt jotain melkein kaksi aamuyöllä. Jospa sitä vaan lähtisi spontaanisti nukkumaan, ja katsoisi minkälaista settiä maanantai tuo tullessaan. Tuskinpa mitään erikoisempaa, sillä onhan nyt tunnetusti pysähtyneisyyden aikakausi meneillään elämässäni. Hohhoijaa - piakkoin varmasti vain sänkyni ymmärtää minua.

Elävien kuvien yö(t)

Viime päivinä on tullut taas aika hyvin katseltua netistä elokuvia.

Katselin pätkät Punisher: War Zone, Return Of The Living Dead Part 2, 30 Days of Night, The Day After, Day of The Dead (v. 2008 versio) ja Battle For Haditha sekä päälle vielä Brittiläisen dokumenttimaiseksi puetun draaman nimeltä Threads. Nämä tuli tosiaan kaikki katseltua netistä 100% ilmaiseksi, ja vieläpä n. 48 tunnin sisään. Kiitokset Internet!

Olo on kieltämättä vähän järkyttynyt. Ensiksi vampyyrejä, kostoretkellä rikollista alamaailmaa vastaan olevia ex-sotilaita, Zombien hyökkäyksiä kaksin verroin, ydinsotaa ensiksi Brittiläisessä ympäristössä jonka jälkeen Amerikkalaisten näkökulmasta. Vähän on kieltämättä järisyttänyt viime tuntien aikana - kumma kyllä yksikään leffa ei ole tullut uniin millään tapaa. Ja voin todeta, että Threads jätti aikamoisen määrän kamaa proverbiaaliseen "mietintämyssyyni" elokuvan näkemisen loppumainingeissä. Ajatuksia herättävää kamaa.

Toisaalla taas sitten tilaamiani ilmaislehtiä ei ole näkynyt. Vähän vituttaa kyllä, sillä tilaamisestani on kulunut pian viikko aikaa. Luulisi että sentään Pohjalainen olisi jo kolahtanut postiluukusta sisään, mutta eipä ei.

And the flashlights, nightmares, and sudden explosions

Pitää kyllä alkaa taas liikkumaan. Joku 45-60 minuutin lenkki päivässä, ja siihen päälle mahdollisesti vielä vähän painojen nostoa. Tämä paikallaan istuskelu alkaa jo tympimään - ja toisekseen kuten sanoin, niin en halua tosiaankaan lihota miksikään yhdeksänkymmenen kilon säkiksi, joka ei sitten taas mahdu vaatteisiinsa taikka jaksa juosta kahta metriä pitemmälle. Got to get it on, man!

Luin Paasilinnan Ulvovan Myllärin loppuun eilen yöllä. Kaksi päiväähän siinä kesti. Ei ollenkaan huono teos, vaikkakin aikalailla samaa tasoa mielestäni Onnellisen Miehen kanssa. Tänään pitäisi aloittaa "Isoisää Etsimässä"-teos. Saa nähdä että pärjääkö edelliselle teokselle.

Huomenna pitää lähteä käymään kaupassa. Kaapit ovat taas aivan tyhjiä ruoasta. Tänään söin lähinnä leipää, italiansalaattia ja oliiveja. Päälle tuli ryypättyä kuitenkin paljon kahvia ja teetä. Myös vesi teki kauppansa. Tavallaanhan tällainenkin ruokavalio on ihan hyvä, mutta ei sillä pitempiä aikoja jaksa. Lämpimien aterioiden korvaaminen kaikella pienellä kivalla saattaa hyvinkin vähentää painon kasautumista, mutta pitemmän päälle eivät kylläkään korvaa lämpimiä aterioita, kuten sanoin.

Helvettiläinen että tämä unirytmikin meni taas aivan perseelleen tuon yläkerran juoppopellen takia. Nyt nukun taas suurinpiirtein aamukuudesta iltapäivään - tai vähintään kahteentoista aamulla. Ennen tätä kaikki oli vielä hyvin vähän aikaa, mutta taas se repesi liitoksistaan moiseksi. Noh, eipä voi mitään - pääseepähän täältä ainakin pois piakkoin. Toivon mukaan uudessa kämpässä sitten kun sellaisen saan ei olisi mitään yhtä paskaa naapuria. Uskoisin kuitenkin että tuskinpa näin on - aluehan on onneksi täältä aivan eri kuin nyt.

Tänäänkin oli jotain ihmeen kahinaa tuolla yläkerrassa jälleen, ja päätinkin käyttää täältä poismuuttaessani poltetun maan taktiikkaa; ajattelin nimittäin käräyttää äijän helvetinmoisesta meluamisesta ja syyttää häntä poismuuttoni syyksi. Olen päätynyt luovuttamaan neutraalin suhtautumiseni häntä kohtaan, sillä tyyppi on nyt virallisesti sotkeutunut asioihini vitunmoisella meluamisella ja muutenkin sekopäisellä käyttäytymisellään. Jos juopolta menee täältä asunto alta, niin hyvä vaan. Eipähän asuntoyhtiön muut asukkaat ainakaan jää kaipaamaan. Payback is a bitch, huh?

Photoplay

No kieltämättä on tosiaan taas vähän unettomuutta ollut viime päivinä ilmoilla. Johtunut varmaan pääasiallisesti yläkerran riemastuttavan aktiivisesta juoppo-sedästä, joka koko viime viikonlopun huudatti musiikkiaan ja juopotteli oikein perusteellisesti myös minun hermojeni kustannuksella. Nyt on ollut kuitenkin taas maanantaina aika hiljaista, vaikkakin unirytmi on kyllä aikalailla mennyt sekaisin.

Huuto.netistä huutamani kirjatkin tulivat. Lisää Paasilinnaa luvassa, siis.

Sain Hirttämättömien Lurjusten Yrttitarhan luettua loppuun viime yön tunteina, ja aamulla lueskelin Paasilinnan Kymmentä Riivinrautaa. Riivinraudat teoksena ei kyllä ole suosikkejani, mutta minkäs teet kun sen joskus aikoinaan Kauhavalta ostin. Luettavahan tuokin on. Pääasiassa iloitsen kuitenkin kahdesta uusvanhasta Paasilinnan teoksesta, jotka tosiaan lähtivät aika halvalla.

Pistin jälleen yhden työhakemuksen menemään. Saa nähdä miten sen kanssa käy. Jospa tällä kertaa minut palkattaisiin määräaikaisesti kuten hakemuksessa toivoinkin. Sittenpähän se selviää - jos ottavat mitenkään huomioon edes koko hakemusta, toisaalta. Noh, yrittänyttähän ei laiteta.

Olen elänyt myös melkoisen vähällä ravinnolla viime aikoina. Viikonloppuna tuli syötyä vain kolme lämmintä ateriaa koko kolmen päivän aikana. Pääasiassa tuli juotua kahvia ja teetä. Tämä jos mikä on erinomainen tapa säästää rahaa, sillä olen huomannut että en lopulta edes tarvitse paljoa ruokaa selvitäkseni. Vatsalaukkuni on lopulta aika pieni. Pitäisi varmaan maksimissaan syödä about kaksi pientä lämmintä ateriaa päivässä, ja sitten kenties iltasella heittää huiviin jotain yhtä pientä. Muussa tapauksessa lihoan aivan helvetin helposti. Epäilen syyksi geenejäni.

Tilasin myös ilmaisnumerot Pohjalaisesta ja Helsingin Sanomista kotiini viikoksi. Yllättävä valinta, mutta minkäs teet kun ilmaiseksi saan. Voihan sitä välillä tutustua hieman valtakunnalliseen uutistarjontaan tälläkin tapaa.

Opinion time

Alrighty, this time I'm yet again going to please the possible foreign readers of this blog - and naturally the domestic readers capable of reading English too, I guess. I picked up the idea for this serious topic after watching that multicultural wasteland of a website, Youtube. They don't call Youtube "Pooptube" and "Shittube" for nothing, because it truly contains alot of disturbing material and crap you'd wish they would've never showed you. Nonetheless, though, Youtube's a popular site - and I know it too, because I do have an account there. I mainly use it to watch music videos, though - nothing too serious.

But, let's cut to the chase:

I was browsing through some of the video content on the site, and found this rather unrelated cellphone-filmed video about a pair of Marines in Iraq throwing a puppy off a cliff. The whole concept of throwing a live animal off a cliff didn't really seem to bother them, especially the guy doing the throwing. Naturally the video had caused quite an uproar and the shit had hit the fan on a very large personal scale for the marine, who had been identified as David Motari - 22 years old at the time. About my age.

So anyways, I think that what that guy did was truly a fucking stupid idea. I do understand that in a conflict zone like that, you don't let stray dogs live - but it's just sheer stupidity to film yourself doing something like that. Now, I don't have anything against animals - quite on the contrary, but as I said I do understand the necessity to exterminate stray wild dogs like that. But, what I do not understand, however, is the way it was conducted. In an earlier statement made by this Motari-guy, he said that "normally they'd just shoot the dogs" - so why didn't he just shoot it - instead of taking it's life in a cruel way like that and at the same time videotaping it?

I do understand why the guy did it. And to top things off, there was this person who posted a very intelligent reply to the video - which made some valid points (to me) about the behaviour of this guy and the deeper reasoning behind the act. Still, though, there's no excuse for doing something like this - and videotaping it. When you do something like this, and have the goddamn courtesy to post it on the internet, and when you do get yourself and your family into trouble over it - don't go crying over it on national media like this Motari-dude did. You deserve to get your life ruined after committing something like this - and especially after willingly videotaping it and putting it on the internet.

But, now to my reasonings behind the act:

First of all, you have to consider the person. And you have to consider the age - and then consider the circumstances and finally take into account the service branch - the Marine Corps.

It's not a secret that the best and the brightest people don't join the Corps very often - or the American military machine as a whole altogether. Quite often you'll get bottom of the barrel-types there. And that being said, I'm sure you understand why these people would film something like that. They really are that ignorant and stupid.

Secondly, this guy is a young fellow. Youngsters all over the world do stupid things - and in the modern era have the possibility to videotape them. Sometimes they do it out of sheer boredom, or perhaps even out of simple thoughtlessness. It happens, you know. And especially if the person filming something like this happens to be a young, stupid and bored individual - like this guy, I'm sure, was at some level.

And finally - consider the circumstances. This young marine, indoctrinated to "kill or be killed" in the harsh boot camps goes to a war, and over there he gets bored. There's really nothing to do there besides kill and await to be killed, and with the complete lack of brains that he possesses, one day decides to do something like this once an opportunity arises. I'm saying that what we saw in that video was the build-up boredom of an ignorant, indoctrinated young killing machine coming to life.

You have to understand the stuff that especially the marine training teaches the young people joining the corps. They train these young people to be a highly-motivated weapon - a killing machine bent only on one goal - to destroy it's enemy. A considerable amount of the recruits, I'm sure of that - buy into this stuff. They get pumped up on it. And once they're thrown into the field, and not get to kill the first thing they see - this shit happens. Boredom, I'm telling you, is their greatest enemy at the moment. And then there's of course the "war"-factor - these people are in a warzone, and I'm sure that the stuff they see and go through there affect them each in their own way. So, if you happen to be a few short of a sixpack when you go there, then it is really not such a big surprise if you end up doing something like this.

Finally, I still want to emphasize the fact that I do condemn this guy's actions. What he did was very stupid, and thus deserves to drown in all of the shit that he gets into after committing this. If he was drummed out of the Corps for doing this, then I'd say that it would be a fitting punishment.

Drunken teenage party house

Tänään on ollut aikamoisen normaali päivä jälleen. Nothing to report, oikeastaan.

Ulkona oli aika kylmä, ja käväisin keskustan postissa. Täytyi viedä muutama paketti postiin, tosin ihan mielelläni sen tein kun kyseiset muiden ostokset toivat minulle vähän yli sata euroa lisärahaa. Ei siis paha.

Illalla asuinkiinteistöni pahamaineinen juopposetä jälleen päätyi sekoilemaan kännissä. Ensiksi se huudatti kämpässään neljän aikoihin sitä Rauli Badding Somerjoen pop-biisiä "Tähdet Tähdet" ja örisi pahaenteisesti. Tämän jälkeen seurasi taas epämääräistä ovien paiskomista ja huutoa asunnon sisätiloista, jonka jälkeen rapussa alkoi helvetillinen mellastus. Tämän aiheuttajana ei kuitenkaan ollut itse yläkerran juoppoloordi, vaan kasa jotain keskenkasvuisia teinejä. Ne heiluivat pitkin käytävää ja asuintalon pihamaata kaljapullot kädessä ja juoksentelivat pitkin ja poikin milloin minnekin. Jopa jokaisen itseään kunnioittavan maatalousmiehen unelma, traktori, nähtiin pihalla parkissa autojen seassa. Että täälläpä taas näin.

Joudun toteamaan tästä kiinteistöstä että "this would be a great place to stay if it weren't for the neighbours" - eli kaikki olisi hyvin mikäli minulla olisi paremmat naapurit. Ja tämäkin paska alkoi vasta nyt kun palasin armeijasta - ennen sitä kaikki vaikutti vähintäänkin kuolemanhiljaiselta.

En tiedä tarkalleen vielä että milloin pääsen muuttamaan täältä. Saattaa olla että lähtö tulee noin kahden viikon päästä. Riippuu ihan nyt siitä että mitenkä saan tavarakuljetukset hoitumaan uuteen kämppääni. Se taas ei ole minun päätettävissäni. Hohhoijaa, ei täällä asuminen kyllä ole ollut viime vuoden aikana mitään kivaa, vitun naapurit vain sekoilleet lähinnä 24/7. Nukuttua ei ole saanut kunnolla parhaimmillaan 72 tuntiin, metelitaso on ollut korviahuumaava, poliisit ovat käyneet kerran neljän auton voimin rauhoittelemassa yläkerran naapuria, kerran on yksi ikkuna rikottu ja rappukäytävän ovesta on lentänyt isohko ikkunaruutu irti karmeineen kaksi kertaa - toisella kerralla verijälkineen kaikkineen. Kieltämättä ei mikään erityisen häävi paikka - mutta minkäs teet kun muuhun ei täällä ole varaa ollut opiskelijana. Noh, eipä siinä, extreme-kokemukset ovat muutenkin aikalailla minun alaani ja onpahan jotakin kerrottavaa erinäisille kaveriporukoille tämän takia. Always look on the bright side of life, häh.

All is well?

I just realized that I haven't written anything down in English for awhile.

The reason why I post this crap both in Finnish and English is that I want to keep my English writing skills honed. I think that it's essentially right what they say about your particular skill getting rusty after awhile if left unused. So, like, that's why I write in English, too.

Anyways, what's going on with my life right now? Nothing too big, that's for sure. Still trying to get a job, mostly. And I'm also moving out of this apartment soon. So in a month's time I'll relocate, yup.

And, umm.. Well.. I've been thinking alot too. I spend alot of my current time thinking about stuff. Mainly my past here, I guess. I hate the past, but what can you do about it? It's as much of a part of your personal history as any other thing, so you've just got to roll with it, as the saying goes.

I mean, you know.. Personally I think that some of the stuff's that happened to me isn't right. I bet that alot of people think that the unfair and shitty stuff that has happened to them isn't right too, but like.. There's so many questions in my mind right now about the past few years here. The main thing that I've asked myself after I broke up with my girlfriend is - Were all these sacrifices necessary? Why did I have to go to such lengths to prove something? In the end all the shit I did was so completely for nothing, you know? You try to do everything right, and then the circumstances aren't right for anything to succeed. But - I was a very dumb and stupid guy to do such things for such a failing relationship. I should've broken up with her a million years earlier. Talk about bad decisions and their consequences on a personal level, man.

So, like, of course I regret it. Of course I regret coming here - why? Because coming here has wasted precious "young years" of my life for absolutely nothing and brought nothing but trouble for most of the time in return . Shit, I'm such a gullible person, you know ? If I could turn back time I would do it. In a heartbeat, too.

I'm sorry for the negative undertone of this posting, but currently I'm feeling a bit down. Infact I think I'll keep on feeling under the weather as long as I'm here. Hopefully visiting Helsinki will help soon, though.

Väärinymmärretty sankarimme (straight out of Compton!)

Hmm.. Luin erästä videopeleihin liittyvää blogia jokin aika sitten, ja nyt minun statukseni kyseisen blogin lukijana on odottamattomasti poistettu. Epäilen että syynä tälle taitaa olla se että olin vähän liian innokas sen sisältöä kohtaan. Tuli tietenkin vähän kommentoituakin sinne, ja nyt varmasti minut on aikalailla väärinymmärretty jonain ihmeen stalkkerina. Noh, fuck it - elämähän jatkuu tästäkin huolimatta.

Mitenkäs ilta on tänään mennyt? No jaa, onnistuin huutamaan itselleni kaksi kappaletta Paasilinnan teoksia. 10,20€ tosin olen köyhempi nyt - plus tietenkin siihen päälle vielä postikulut. Suhteellisen halvallahan nämä kai kuitenkin lähtivät, ja vieläpä hyväkuntoisina, joten paljoa ei voi valittaa kaupan sujuvuudesta. Lisäksi onnistuin varastamaan teokset itselleni tyypin edestä, joka oli ostellut Paasilinnan teoksia aikalailla nenäni edestä jo muutenkin. Viekkaana kettuna päädyin klassisimpaan ratkaisuun - kun tyyppi oli heittänyt tarjouksensa omani päälle, niin odotin aivan kaupan loppuun asti kunnes sitten viimeisillä minuuteilla huusin kirjat hänen nenänsä edestä. Sneaky bastard.

Illalla tuli myös taas tutustuttua television ihmeellisen audiovisuaalisen jätemaan tarjontaan: 4D-dokumentin aiheena oli liikaa piereskelevät ihmiset, joita dokumentti oli saanut tosiaankin kokoon kourallisen eri ikäluokista. Ohjelman idea oli minusta varsin absurdi, mutta samalla oudon infantiililla tavalla hauska. Se omasi tahatonta komiikkaa - sille ei nyt voinut mitään. Ja muutenkin farttailusta oli tehty vähän liiankin raskas aihe monenkin elämälle. Ymmärrän sen tietysti olevan kiusallista, mutta tuskinpa siihen nyt minkään vakavamman sairauden tapaan tarvitsee mitään lääkkeitä syödä niin kuin eräs ikäiseni tyttö dokumentissa. Telkkarista tuli myös hyvä dokumentti Larry Flyntistä, eli tästä tunnetusta Pornokeisarista. Tyyppi vaikutti ihan järkevältä veikolta, ja omituisilla tempuillaan yritti selvästi vain saada huomiota ja taistella muutenkin kaksinaamaista oikeuslaitosta vastaan. Ei siis täysin läpimätä jätkä todellakaan.

Tämän jälkeen sitten katsoin kaksi osaa South Parkia: jaksot olivat legendaariset Towlie ja Osama Bin Laden Has Farty Pants. Olen nähnyt molemmat kerran aikaisemmin vuosia sitten, ja erityisesti Towlie oli mitä mahtavin "WTF!?"-tason hahmo koko sarjassa. Olisi kyllä melkein pakko hankkia joko Towlie-paita taikka sitten se pyyhe. Noh, joka tapauksessa helvetin hyviä jaksoja kyseisestä sarjasta oli kyseessä. Lisää tämmöisiä! Lisää South Parkia! I'm so high right now!

Tässä vielä illalle - vai pitäisikö sanoa että aamulle "the song of the hour":

N.W.A. - Straight Outta Compton


Hyvää yötä, arvoisat lukijat!

Taking things apart-

Tänään on tullut jopa tehtyäkin jotain - yllättävää sinänsä.

Sain tuon sohvan purettua osiksi. Nytpä ei tarvitse sitäkään ottaa mukaan, vaan minulla on entistä vähemmän kamaa poistettavanani kun täältä lähden. Ihan hyvä homma sikäli, nimittäin vihaan sunnattomia tavaramääriä muutenkin. Oikeastaan pitäisi alkaa elämään mahdollisimman askeettista elämää - eli pärjätä niin pienellä määrällä tavaraa kuin vain mahdollista.Se tuntuu oikealta tällä hetkellä. Minusta se materialististen rikkauksien hankinta ei voi olla elämän pääasiallinen päämäärä, vaan kyllä minimi-kamalla on pärjättävä. Näin minä uskon - ja olenkin ryhtinyt näiden armeijanjälkeisten kuukausien lomassa ulosliputtamaan kaikenlaista tarpeetonta kamaa pois. Kun tavaraa olen myynyt, niin olen monesti huomannut kuinka en ole löytänyt mitään järkevää syytä jonkun tietyn esineen tai tavaran hankinnalle - olen löytänyt itseni usein jonkun tietyn kirjan ääreltä miettiessäni ääneen että "mitähän minä tälläkin oikeastaan tein?" - ja siitäkin tuli maksettua taas jonkinlainen summa rahaa joskus aikoinaan. On pakko ruveta ihan oikeasti kulutustietoiseksi ihmiseksi, muuten löytää itsensä jälleen kaikenmaailman älyttömyyksien omistajana ennen pitkää.

Vihdoinkin Youtubeen oli tullut myös trailereita tästä Ari Folmanin animaatio-elokuvasta nimeltään Waltz with Bashir. Itse luin siitä muutama kuukausi sitten, ja yritin tutkailla että oliko esim. juurikin Youtubessa siitä mitään infoa - ei kuitenkaan ollut. No, nytpä on - tosin vasta Cannesin Elokuvajuhlien jälkeen. Alunperin luin tästä koko elokuvasta Helsingin Sanomien sivuilta, jossa oli pienehkö juttu tästä Ari Folmanin teoksesta. Kiinnostuin siitä, mutta netissä ei ollut trailerin traileria aiheesta. Täytyi siis odottaa.

Aika hyvältähän tuo näyttää - ja kiinnostavalta minun lähtökohdistani. Täytyypä yrittää jostakin saada se käsiin. Helsingissä voisi vaikkapa käydä tsekkaamassa sen elokuvateatterissa, jos aikaa löytyy. Tätä olenkin hieman miettinyt, sillä en ole pitkään aikaan elokuvissa käynytkään - ja olisi ihan kiva päästä jotakin katsomaan. Miksei siis tällaista? Tässä vielä yksi traileri elokuvalle.

Job Hunting

Pistin hakupaperit menemään kesäksi yhteen työpaikkaan. Hain sinne ihan puhtaasti kuultuani eräältä armeijassa tapaamaltani henkilöltä sen sisällöstä. Saapa nähdä että miten käy. Olen kuitenkin aikalailla realisti, eli toisin sanoen en usko pääseväni sinne nk. "näillä papereilla". Pyrin kyllä kirjoittamaan mahdollisimman vakuuttavan hakemuksen kaikenmaailman todistusten jatkoksi, mutta kenties suurimmaksi ongelmaksi työn saamisessa saattaa koitua yksinkertaisesti se että minulla ei ole mitään kokemusta kyseisestä alasta. Eivätkä minun työtodistukseni yms. muu sälä tue sitä mitenkään. Joudun kai tyytymään odotukseen, kuten yleensä.

Pitää varmaan vaan hakea jotain usual "paskaduunia" kesäksi: lehdenjakoa, puistohommia yms. hanttihommaa, mitä nyt sattuukaan löytymään. Olisi se silti ihan kiva päästä tuohon ensisijaiseen hommaan, vaikka epäilenpä että sinne hakee 500,000 kertaa pätevämmän näköisiä tyyppejä kuin minä. Saapa nyt nähdä tosin että kuinka käy.

Muuttoon on nyt aikaa piakkoin vähän yli kuukausi. Maaliskuu pitäisi vielä tässä kämpässä pyöritellä. Noh, onpahan ainakin aikaa itselle pitkästä aikaa. Koko viime vuosi meni valtiolle pyhitettynä kokonaan, joten siinä mielessä nyt on ihan kivaa olla vähän kotonakin.

Surrealistisen postauksen jälkeinen aamu

Heräsin tänään todella hävyttömän myöhään. Joskus puolen yhden aikoihin suostuin vasta nousemaan sängystä ylös. En kyllä toisaalta yhtään ihmettele että miksi heräsin näin myöhään, sillä menin nukkumaan tosiaankin vasta joskus 03:17. Holy crap, olin ylhäällä melkein puoli neljään asti juuri kun olin saanut unirytmin taas takaisin paikoilleen.

Pitäisi alkaa taas juoksemaan lenkkejä. Jotenkin tuntuu että syön myös liikaa. Koko tammikuun ja helmikuun alkuun sain taas hyvin pidettyä "liikuntaharrastukseni" päivittäisenä, mutta nyt sitten ollaan taas lopahdettu täydellisesti. Pitää alkaa kyllä nyt ruokailujen määrää vähentämään. Jospa söisi vain jotain saamarin valmispuuroja koko loppuajan kun tässä asunnossa asuu? Se olisi melkolailla oikein - minusta nimittäin tuntuu että omaan ihan oikeasti aika pienen vatsalaukun, ja pärjään oikein hyvin suhteellisenkin pienellä ruokamäärällä. Joskus kuitenkin tulee syötyä aina ns. "varmuuden vuoksi" useammin päivän sisällä - joka aiheuttaa muuten aika nopeasti minulle ainakin ylensyöneen olon.

Eilen minulla oli myös varsin eläimellinen yhteentörmäys tämän taloyhtiöni juopon kanssa. Hänellä oli tällä kertaa koira mukanaan - sellainen isohko, varmasti urospuolinen kultainen noutaja. Menin viemään roskia ulos, kun tämä tyyppi sitten ilmaantui äkisti eteeni - vastasin hänen nähdessään varsin neutraalisti että "päivää vaan", johon sitten hän nyökkäsi ja örisi jotain takaisin. Samassa kuitenkin tämä valtavahko uroskoira äkkäsi minut, ja hyppäsi päälleni. Koiraeläin sai minut horjahtamaan taaksepäin äkkinäisellä liikkeellään, ja hetkellisesti sai minut hätkähtämään. Äkkiä kuitenkin tämä juoppo komensi koiransa pois ja perääntyi asuntoonsa. En nyt ajattele tässä ettäkö tuo juoppo jotenkin olisi käskenyt koiraansa hyökkäämään kimppuuni, ilmeisesti se oli vain vähän villi luonteeltaan - siis tämä koira.

Samaisena iltana olin sitten myös asuntoni keittiössä. Kuulin yhtäkkiä kuin koiran uikutusta ulkoa. Se oli voimakasta ja kimeää - epäilin suorastaan että tuo puliukon koira oli jossain lähistöllä ujeltamassa sen omistajan sammuttua johonkin hankeen. Tämä ujellus jatkui jonkin aikaa, ja päätin lähteä sitten niiltä istumilta viemään roskat ulos jotta voisin samalla tarkistaa että mistä tuo kyseinen meteli oikein tulee. Saavuttuani pihalle ja käveltyäni roskiskatosten luokse, tällaista valittavaa koiraa ei näkynyt missään. Sitten meteli taas alkoi - tosin tällä kertaa läheisten lumikinosten luota. Huomasin kuitenkin että metelin aiheuttajat olivat jotain ala-asteikäisiä penskoja. Nämä kersat ujelsivat ja haukkuivat kuin koirat läheisen lumikinoksen päällä. Olin hetkellisesti hieman ihmeissäni - nimittäin minua oli tosiaankin aikalailla jekutettu. Kid's these days, huh?

Noh, parempihan se tietenkin oli näin päin - vaan kyllä se pistää mietittyttämään että mitä näiden lasten aamumuroihin oikein nykypäivänä pistetään, kun ne kuulostavat ujeltavilta kultaisilta noutajilta?

Surrealistinen postaus

Tuli juuri katseltua Nelosen ja Mtv3:n leffat lähes putkeen. Kolmoselta tuli ensiksi Fear and Loathing In Las Vegas, joka on ollut tietenkin jo pitkään tämän minun blogini nimenkin innoittajana. Sitten seuraavana tuli perään Neloselta Natural Born Killers. Enpä kyllä tiennyt että sekin oli Quentin Tarantinon tarinaan pohjautuva elokuva.

Moisten elokuvien putkeen katsominen oli kyllä aika surrealistinen toimenpide. Ensiksi huumeidensekaista hortoilua pitkin Las Vegasia, jonka jälkeen seurasi todella sekopäinen matka pitkin murhaamisen syvimpiä olemuksia. Olin täysillä väsynytkin NBK:n loppupuolella, entisestään lisäten kokemuksen epämääräisyyttä. Must sleep soon.

Hmm.. Mitähän vielä? Mieleni alkoi tekemään lähtöä jonkinlaiselle Roadtripille. Alle pitäisi saada auto, sekä tarpeeksi sopivaa seuraa moiselle. Ajelisi vaan pitkin Suomea vähän aikaa ja miettisi matkan mukanaan tuomia mielentiloja. Menisi nimenomaan sinne minne tuuli tai vain auton bensamoottori veisi. Tällainen Roadtrip olisi lähes pakko kylläkin toteuttaa kesällä, sillä silloin kaikki on muutenkin kaikkein parasta tässä maassa. Uskon myös että kasvuni ihmisenä riippuu jonkinlaisesta eeppisestä matkasta tässä vaiheessa elämää. Sen on oltava joko ulkomaanmatka, taikka sitten Roadtrip. Take your pick.

Ai niin. Ja yksi asia vielä.

Minulla on sellainen tunne että jossain vaiheessa pian on lähdettävä Helsinkiin. I mean, I've got to get down there. Like very soon, man.

Vähän samaan tapaan kun joku supersankari palaa kotikonnuilleen jossakin leffassa, niin samaan tapaan myös minun on niin tehtävä. Nyt jotenkin alkaa pikkuhiljaa taas tuntemaan jotain outoa vetoa maamme pääkaupunkia kohtaan. En ole käynyt siellä vähään aikaan (viimeksi marraskuussa 2008) , joten nythän on todella hyvä aika tehdä sinne pienehkö visiitti.

Videopelihistoriani keskipitkä oppimäärä

Ennen kuin aloitan tämän postauksen, niin ilmoitan teille että laskin juuri kaikki asunnossani olevat PC-pelini. Luvuksi tuli hulppeat 136 kappaletta. Muistakaa siis tämä. 136kpl PC-pelejä. Jos te ette muista, niin siinä tapauksessa minä sitten muistan. Joku tulee kuitenkin aina muistamaan - ja pahaenteistä naurua päälle.

Tämän postauksen tarkoituksena on oikeastaan kirjata ylös hieman videopelihistoriaani lähinnä laitteiden sekä pelien osalta. Tiedostan sen että aivan alkutaipaleet ovat tosiaankin hämärän peitossa muistissani, mutta yritän jotenkin rationalisoida muistikuviani tarinan kulkeutuessa eteenpäin.

OK, here it goes.


Ensimmäiset kaksi pelikonsoliani - addiktion alkutaipaleella


Ensimmäinen pelikonsoli joka minulle ostettiin oli Segan kehittämä 16-bittinen Megadrive. Ensimmäinen videopelini oli siis loogisesti Sonic The Hedgehog. Minulla oli heti alusta alkaen tähän vain yksi ohjain, ja näin asiat tulisivat olemaan koko konsolin pääasiallisen käyttöajan. Muistelisin että minulla oli tälle konsolille peleinä ainakin Alien 3, Sonic The Hedgehog, Sonic The Hedgehog 2, 688 Attack Sub, Batman Returns, Batman, Terminator 2: Arcade Game, Asterix And The Great Rescue, GhostBusters, McDonald's Treasureland Adventure, Greendog - The Beached Surfer Dude, Rambo III ja Fire Shark. Aikalailla siis näyttäisi siltä että lisenssipelit oli tuolloin alle kymmenen vuotiaana melkoisen kova juttu. Minulla oli myös tälle konsolille se Menacer-valopistooli-hässäkkä.

Sega Megadrive minulla on yhä tänäkin päivänä. Pelivalikoima on tosin aikalailla kutistunut, sillä olen aikoinani myynyt Megadriven pelejä pois aikamoisella kiirellä silloin kun Playstation tuli. Tyhmä valinta - mutta minkäs teet kun se on nyt tehty.

Kiitos upporikkaiden sukulaisteni, iloa Megadriven kanssa kesti kai vaan jotain pari viikkoa - ja jo eteen tuotiin 8-bittinen Nintendo. En tiedä tarkalleen että mistä se oli hankittu, mutta uusihan se oli ja mukana tuli kaksi ohjainta, 14 peliä ja kaksi kappaletta omituisia 80-luvun designilta haiskahtavia kantolaatikoita pelikaseteille. Näistä "säilytyslaatikoista" en ole löytänyt mitään kuvaa, mutta ne olivat harmaita, kulmikkaita ja niissä oli Nintendon logot, joten olettaisin niiden olleen virallisia eikä mitään piraattituotteita. En ole kuitenkaan onnistunut löytämään netin syövereistä kuvaa näistä laatikoista - kenties yritykseni palkitaan. Myös mainittavan arvoista oli se, että tässä konepaketissa minkä sain ei tosiaan ollut alkuperäistä Super Marioa mukana ollenkaan - eikä sen puoleen muuten Duck Huntiakaan valopistooleineen.

Nyt kuitenkin yritetään muistella 8-bittisen pelejä: Batman, Prince of Persia, Rush N' Attack (Konami FTW!!), Dr. Mario, Bionic Commando, Teenage Mutant Hero Turtles, Batman, Adventures In The Magic Kingdom, Megaman 4, F-15 Strike Eagle, Rollergames, Bucky O'Hare, Sword Master, Lemmings, The Goonies II, Adventure Island 2, Contra, Double Dragon II: The Revenge sekä Tiny Toon Adventures 2: Trouble in Wackyland.

Eli tuossa pitäisi nyt olla about kaikki 8-bittisen Nessin peleistä mitä muistan omistaneeni. Eipä noista nyt oikeastaan kovinkaan moni ole mitenkään erikoinen. En koskaan omistanut esim. Metal Gearia, ja alkuperäinen Zeldakin oli aina minulla lainassa. Vasta myöhemmin on tullut sitten pelailtua nekin lävitse - tosin valitettavasti edelleenkin emulaattorilla.

8-Bittisen Nintendon kohtalo oli sitten toisenlainen. Myin sen pois tyhmyyksissäni jollekin sukulaispojalle muistaakseni aikoinaan 500 markasta. Varmaan aika halvalla lähti silloinkin, mutta minkäs teet kun hankkiuduin tyhmänä kersana kaikesta "vanhasta" eroon silloin. Nintendoni oli vieläpä ihan hyväkuntoinenkin, että sikäli en todellakaan myynyt pois mitään aivan väsähtäneessä kunnossa olevaa laatikkoa, mutta kyllä tuo edelleen kirpaisee kun sitä ajattelee.

Super Nintendo - välimallin jätkän väliaikainen malli

Super Nintendo päätyi kotiini hieman surrealistisemmalla tavalla kuin aikaisemmat kaksi konsolia. Eräs minua tuolloin yli kymmenen vuotta vanhempi "hunsvottipoika" naapurissa vietteli aikaansa lähinnä kaljaa juoden, Metallicaa kuunnellen ja mainitulla SNES:llä pelaten. Ystävystyin hänen kanssaan, ja kävimmekin muutaman silloisen toverini kanssa pelaamassa hänen luonaan Super Nintendoa. Tällä tyypillä oli kourallinen pelejä SNES:lleen. Positiivisena asiana muistan myös tuolloin että pelejä oli vielä tapana vuokrata esim. Videovuokraamojen yhteydessä, josta tuolloin pelejä SNES:lle hankittiin aina viikonlopuksi kun muiden koneiden pelit oli aika pitkälti kaluttu jo loppuun.

Tällä hunsvotilla oli myös luonnollisesti jatkuvia raha-ongelmia. Täten raha-ongelmien takia hän päätyi myymään minulle SNES:nsä muistaakseni n. 300 markalla. Kyseisen Snessin joku elintärkeä liitäntäkaapeli oli rikki, ja tämä Hunsvotti (terveisiä muuten hänelle, mikäli olet nykyään keski-ikäisenä vielä elossa! Tuu käymään!) oli sitten jollain välttävällä kolvaustaidoillaan yrittänyt sitä korjailla. Tämä "korjaus" ei tietenkään pitemmän päälle toiminut, ja jouduin kaikenmaailman epämääräisillä teippiyhdistelmillä pitämään sitä piuhaa koossa kunnes sitten yhdessä vaiheessa se ei vaan enää pysynyt kasassa. Tästä johtuen minulle ostettiinkin sitten ihan ihka upouusi Super Nintendo Entertainment System. Minulla oli tähän kyseiseen laitteeseen kaksi ohjainta.

Tässäpä taas listaa peleistä joita muistan omistaneeni: Judge Dredd, Alien 3, Super Turrican II, Super Star Wars, Super Star Wars: Return Of The Jedi, Super Mario All Stars, Adventures of Yogi Bear, Donkey Kong Country, Earthworm Jim, Street Fighter II Turbo ja Mortal Kombat 3.

Jälleen kerran voin todeta että erilaiset elokuvalisenssipelit miellyttivät tuon ikäisenä. Oikeastaan aika paljolti omistinkin vain leffalisensseihin perustuneita pelejä näillä kolmella ensimmäisellä konsolillani, ja jätin esim. 8-bittisen Nintendon ja 16-bittisen Segan monet klassikot SNES:n vastaavien kanssa täysin kokematta. Myönnän että sitten vanhempana ollaan korjailtu tätä valitettavasti emulaattoreilla - mutta minkäs teet kun ko. pelit ovat niin vaikeasti saatavilla nykyään.

Super Nintendo jää kuitenkin konsoliarsenaaliini 8-bittisen Nintendon tapauksesta huolimatta. Se ei kuitenkaan säily samaan tapaan kellareiden komeroissa kuten Sega Megadrive, vaan se myydään pois muutaman vuoden jälkeen uusien ja parempien konsolien tieltä.

Nyt kun siis Super Nintendo on hankittu, ruvetaan aikalailla lähestymään 1990-luvun ylempää puoltaväliä. Täten myös 16-bittisten konsolien taantuma alkaa. Loogisesti tätä aikaa seuraa:

Playstation - uhka idän ihmemaasta!

Eletään noin vuotta 1996-1997. Uudet, 32-bittiset konsolit Sega Saturnin ja Sony Playstationin johdolla ovat aloittaneet tiensä markkinoille hiukan aikaisemmin. Myös minä kiinnostun uusista konsoleista, sillä uusi formaatti niissä hätkähdyttää: itse peli on tällä kertaa kasetin sijaan CD:llä, joka vaikuttaa varsin modernilta vaihtoehdolta kömpelöiden muovikasettien sijaan.

Jonkin aikaa olen täysin kahden vaiheilla ostopäätöksessäni. Ostaako PSX vai Saturn? Sonyn vehje on minulle täysin tuntematon tuttavuus - enkä ole muuten sen puoleen koskaan kuullut kyseisen yhtiön mitään pelikonsoleita valmistaneenkaan. Kovin suosittu se kuitenkin näyttää olevan. Segan Saturn kuitenkin sentään omaa minun puolestani vankan luottamuksen - onhan Sega Megadrive edelleen tällöin tallella ja monta hyvää hetkeä sen parissa on vietetty.

Yksi kavereistani tekee ensimmäisen siirron - ja hankkii yllätyksellisesti Sega Saturnin. Luonnollisesti sympatiani ovat Saturnin puolella, mutta saatuani mahdollisuuden päättää - siirryn kuitenkin Playstationin riveihin täysin odottamattomasti. Miten näin kävikään? Kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin ihmissuhteista. Kyseinen Saturnin ostanut tyyppi on hieman epäsuosiossa, joten päätän infantiilisti hankkia Playstationin ihan senkin takia ettei tarvitse käydä kyseisen tyypin luona pelailemassa. En muista tarkalleen PSX:ni hankintavuotta, mutta se oli muistaakseni viimeistään 1996.

Vaikka Playstationin hankinkin - niin se ei kaveriporukassani hirveästi herätä mitään negatiivisia tunteita. Paitsi tietenkin Sega Saturn - jätkässä. Tuolloin tunnen eläimellistä ylemmyydentunnetta häntä kohtaan, sillä minun päätökseni tulee influensoimaan kaikkien muiden kakaroiden pelikonsolisuunnan seuraavan kymmenen vuoden ajaksi kulmillani. He ostavat Playstationin. Saturn kuolee pois muutamassa vuodessa.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt ostaa Saturn. Se on nykyään äärimmäisen vaikea saada, ja omaa todella korkean kulttuuriarvon retrovehkeenä. Saturn kuoli pian pois vuoden 1996 jälkeen, toisin kuin PSX. Kyseisen Playstationin olisi ehtinyt hankkia sitten myöhemminkin. Noh, elämähän on valintoja täynnä.

Sitten Playstationin pelivalikoimaan, jota minulla oli seuraavien julkaisujen muodossa: Final Fantasy VI, Final Fantasy VII, Killing Zone, Syphon Filter, Syphon Filter 2, Dark Forces, Rebel Assault II: A Hidden Empire, Metal Gear Solid, Alien Trilogy, Die Hard Trilogy, Tekken, Tekken 3, Resident Evil, Resident Evil 2, Resident Evil 3, Grand Theft Auto, Silent Hill, Mortal Kombat Trilogy, NHL 97, Tomb Raider, Crash Bandicoot, Abe's Odyssee ja Resident Evil Director's Cut.

Tällä kertaa minulla oli sen verran älliä päässä että onnistuin hankkimaan ihan oikeasti hyviä pelejä Playstationilleni. Hyvien PSX-pelien osa-alueelta otanta on siis laaja, ja tutustunkin ensimmäistä kertaa mm. Final Fantasy-sarjan peleihin seiskan kautta - joka jääkin elämäni yhdeksi vaikuttavimmista pelikokemuksista ikinä. Myös sellaiset pelisarjat kuten Silent Hill, Grand Theft Auto, Tomb Raider ja Resident Evil tulevat tässä vaiheessa tutuiksi ensimmäisillä osillaan.

Kun Playstationin valtakausi alkaa joskus vuoden 1996 kesällä, myydään vielä samana syksynä SNES pois serkuilleni. Tämäkin on tosiaan todella typerähkö idea, mutta minkäs teet kun järki ei vieläkään paina päätä. Playstation jonka ostan toimii moitteettomasti vuoteen 2000 saakka, kunnes sen lukupää sanoo itsensä irti. Moista masiinaa ei kannata korjata. Päädytään ostamaan uusi.

Jo tässä vaiheessa PC-pelaaminen on alkanut myöskin kasvattamaan suosiota keskuudessani. Oikeastaan se on ollut mukana kuvioissa jo vuodesta 1997 määrin - tosin joka vuosi kasvavassa osassa, vieläpä. Siksipä toisen Playstationin tultua taloon PC alkaa kasvattamaan suosiotaan pelimuotona. Konsolipelaaminen jää sivuraiteille vuosina 2001-2007, jolloin pääasiallisesti en omaa minkäänlaista konsolia vaan myyn 2005 PSX:n pois suurimman osan peleistä mukaanlukien. Huomionarvoista on myös se että en hanki Playstation 2:ta suinkaan silloin kun se ilmestyy - vaan tuumaan PC:n näyttöruudun takaa ynseän penseähkösti moisesta vehkeestä että "ihan kiva olis, mutta tuntuu että on hiukka kallis PC-peleihin verrattuna". Microsoftin vähäpätöinen aluevaltaus, X-Box, ei myöskään saa minua millään tapaa syttymään: se vaikuttaa halvalta PS2-kopiolta, ja jopa minä tajuan sen tulevaisuuden olevan synkkääkin synkempi.

PC-pelaamiseni on myös aikalailla isohko osa kokonaista videopelihistoriaa. En kuitenkaan aio käsitellä sitä nyt, sillä se vie myös aikaa. Kenties seuraava tätä aihealuetta luotaava postaus voisi hyvinkin käsitellä PC-pelaamista. On siitäkin kaikenlaista ihan jännää kerrottavaa, vaikka sen historia on kyllä pikemminkin aikalailla monien pelien osalta vähän jälkijunassa matkustamista. Huomionarvoista sekin kuitenkin on.

Mutta sitten takaisin päätarinaan:

Yläasteen loppu ja koko lukio pelataan PC:llä. Hyvin äkkiä kuitenkin PC:ni vanhenee suorituskyvyltään, ja jo vuonna 2005 voidaan sanoa että uusia pelejä ei sillä voida pelata ollenkaan. Sivu suun menneitä PC-klassikoita pelaillaan kuitenkin vielä PC:llä muutamien vuosien ajan - jatkuen tähän päivään. Aina kuitenkin auttamattomasti vanhentuneella kalustolla varustettuna.

Silloisella tyttöystävälläni on onnekseni PS2 ja Gamecube. Muutamia molempien pelien klassisimpia julkaisuja pelailen niillä lävitse, mutta seuraava pelikonsolihankinta sijoittuu kuitenkin vasta loppukesällä 2007.

Konsolien väistämätön paluu

Kesä 2007. Kuumia kesäpäiviä värittää ajatus ylimääräisen rahan kuluttamisesta puhtaasti sen johdosta että PC:llä kuivien klassikoiden pelaaminen alkaa aika pitkälti väsyttämään. Ihan kivasti ollaan nyt jo vanhalla nuhapumppu-PC:llä yritetty saada iloa irti tyhjästä. Käännyn konsolimarkkinoiden suuntaan:

Jälleen totean että konsolien vastakkainasettelun aika ei ole suinkaan ohitse: markkinoilla riehuu kapitalistinen sota Microsoftin Xbox-360-konsolin ja perinteikkään Sonyn upo-uuden Playstation 3:n välillä. Tutkiskeltuani hieman Playstationin kolmanteen tulemiseen liittyviä yksityiskohtia, saan tietää että a) uusi konsoli on sillä hetkellä tuhottoman kallis vaikkakin muuten ihan kiva b) sille on vielä kovin vähän ihan oikeasti hyviä pelejä myynnissä.

Microsoftin X-Box 360 - taas aiheuttaa myöskin omalla tavallaan universaalia pahennusta. Enemmistön mielestä - eikä suinkaan syyttä - se omaa todella perustavanlaatuisia teknisiä vikoja. Pääoman sijoittamista moiseen vehkeeseen vahvasti epäillään laajalla rintamalla.

Otan tällä kertaa tietoisen riskin. Xbox-360:n pelivalikoima vain kiinnostaa enemmän. Järkeilen molempien laitteiden kuitenkin omaavan noin suunnilleen samat tehot ja ominaisuudet. Lähden siis kauppaan ja heitän rahat pöytään Xbox 360:n hyväksi.

Oma X0:ni osoittautuu luotettavaksi. Tätä kirjoittaessani se on pian kaksi vuotta vanha laite, eikä pelättyä "punaista rinkulaa" ole näkynyt vielä kertaakaan. Pelivalikoima on myös lähes identtinen PS3:n kanssa, joten sikäli en mielestäni menetä paljoa. X-Box 360:lle julkaistaan myös paljon käännöksiä PC-peleistä, täten mahdollistaen myös minun tutustumiseni PC:n uusimpiin tuotoksiin. Tuhannet kiitokset "Multi Platform"-julkaisuille.

Vuoden 2008 syyskuussa tapahtuu myös elämässäni iloinen sattuma: Playstation 2 on saavuttanut jo ihan kunnioitettavan iän ja markkinavoimat ovat sitä mieltä että sen hintaa voidaan alentaa. Playstation 2 liikkuu enää n. 150:n €:n tienoilla - ja saan jopa tiedon siitä että paikoitellen niin suomesta kuin erityisesti naapurimaastamme Ruotsista moinen konsoli irtoaa noin sadalla eurolla.

Syyskuussa 2008 hankin itselleni armeijasta pitkää, yli kymmenen päivän lomaa viettäessäni Playstation 2 - konsolin Helsingistä. Tilanne on sikäli kutkuttava että alan hiljalleen muurahaisen ja metsästäjän lailla keräämään lähes yksitellen kaikkia niitä kymmeniä PS2:n klassikoita hyllyyni näin jälkijunassa monien vuosien jälkeen. Moinen aarteen etsintä on ihan kivaa, sillä olen kuitenkin missannut niin monta peliä vuosien aikana PS2:lta kaikesta huolimatta, että on kivaa jälleen päästä etsiskelemään pelejä ihan omalta havainnointipohjalta pitkästä aikaa.

Minulla on nyt siis pitkästä aikaa kaksi konsolia. Yllättävä tilanne.

Tästä pääsemmekin siis loogisesti loppukaneetteihin:

Epilogi - Henkilökohtainen pelikonsolien renessanssi

Elän vahvasti pelikonsolien uudelleensyntymisen aikoja elämässäni. Vihdoinkin pääsen nauttimaan Playstation 2:n monista, jo useita vuosia vanhoista klassikoista, sekä pelaamaan vähäisiä jäljellä olevia PSX:n pelejäni myöskin samalla koneella. Vanha kunnon Dualshock-ohjain on aikalailla muistoja herättävä tunne käsissäni.

Tulevaisuuden suunnitelmani pelikonsolien osalta tulee olemaan väistämättömästi se, että ne ovat nyt tulleet jäädäkseen. Hyvin epätodennäköistä on se että tulen totaalisesti enää poistamaan mitään konsolia elämästäni samaan tapaan kuin lukiovuosinani. Vaikka konsoli teknisesti vanhentuisikin, niin ei se koskaan tule antamallaan sisällöllä - eli peliensä tarinoilla - vanhenemaan. Samat juonet ne VHS-nauhalla julkaistut elokuvatkin sisältävät uudempiin formaatteihin verrattuna - vaikkeivät välttämättä olekaan niin teräväpiirtotasoisia kuin DVD-, tai Blu-Ray - julkaisut.

Tulevaisuus tulee näyttämään sen mille tielle lähden pelikonsolihankintojenikin osalta. Tälläkin hetkellä havittelen kieltämättä kokoelmaani muutamaa hiukan vanhahtavampaa laitetta, toisena niistä Gamecube. Myös PS3:n hankintaa olen pohtinut, sillä sananlaskun mukaisesti "ei kahta ilman kolmatta". Olen kokenut kaikki tähänastiset Playstation-konsolit kolmatta lukuunottamatta, joten miksipä pysähtyä kahteen? Kolmannen hankinta on vain ajan kysymys, kuten moni muukin asia elämässä.