Kaduttavaa hommaa

Uskon ihan oikeasti nykyään että jokaiselle tapahtumalle elämässä on tarkoituksensa. Omalla kohdallani jokainen koettu ihminen, suhde, tapahtuma ja aikakausi on jollain tapaa opetus jostain asiasta. Jos olen viisas, niin tajuan ottaa kokemistani asioista oppia seuraavia koettelemuksia varten, mutta jos taas en - niin silloin olen mitä todennäköisimmin alttiimpi toistamaan virheeni. Jokaisessa asiassa mitä koen on kuitenkin jonkinlainen opetus takana. Viisaus piileekin tavallaan siinä että kykenee tajuamaan tekemistään onnistuneista tai epäonnistuneista asioista sen mitä ne haluavat itse kertoa. Tosiaan on olemassa ihmisiä jotka tekevät samoja virheitä useita kertoja, eivätkä välttämättä silloinkaan ymmärrä tekojaan täysin. Itse puolestani pyrin siihen etten joutuisi samaan tilanteeseen enää koskaan toistamiseen. Elämä onkin minulle siis aikalailla nykyään taktikointia - suuremman luokan strategiaa, jota tulee hallita muurahaispesän kuningattaren lailla. Näin tietysti vain teoriassa - käytännössä asiat ovat luonnollisesti hiukan eri tavalla.

Ehkä syy miksi tulee "kelailtua" vähän kaikenlaisia juttuja nykyään on se että elämässä ei tosiaankaan ole menossa mitään kummempaa tällä hetkellä. Jää inhottavan paljon aikaa omalle itselleen ja kaiken maailman ajatusten puimiselle. Pitäisi mennä nukkumaan, mutta kun ei tavallaan väsytä edes. Tekee vaan mieli olla ylhäällä, kuunnella musiikkia ja mietiskellä kaikkea tätä paskaa mitä on tullut koettua viime vuosina. Onhan tässä nyt tietysti hyviäkin puolia, mutta vittumaisin asia mikä ehkä nyt pyörii mielessä on se kuuluisa lause joka menee jotenkin näin että "elämä on siitä ikävä opettaja, että se antaa sinulle ensiksi koettelemuksen ja sen jälkeen vasta oppitunnin". Juuri tuolta minusta nyt tuntuu! Tai no, on oikeastaan tuntunut jo pian kolme kuukautta. Ihan oikeasti monikin asia täällä olemiseen kaduttaa suuresti. Minua vituttaa se tietty uhrautuvaisuus jota omasin joskus vuosia sitten - menetin jonkin verran aikaa nyt täällä pyöriessäni, kun sen sijaan voisin olla vaikka missä onnellisesti opiskelemassa ja elämässä sosiaalisten tilanteiden täyttämää elämää. Helvetti, en enää koskaan anna yhdenkään toisen ihmisen vaikuttaa päätöksiini niin paljon kuin joskus ennen!

Haluaisin aloittaa kaiken alusta. Minusta tuntuu että niinhän sitä on tehtävä ennen pitkää joka tapauksessa. Ironista että kuvittelin aloittavani elämäni uudelleen muutama vuosi sitten - nyt löydän puolestani itseni suunnittelemasta jälleen uutta alkua paikassa, jossa kuvittelin mukamas aloittavani kaiken alusta aikaisemmin. Elämä tosiaan on joskus aikamoista "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"-tason karusellia. Onneksi on kesä tulossa, koska muussa tapauksessa tämä älytön kylmyys&pimeys alkaisi tosiaan käydä hermoille oikein kunnolla.

Jos olisin joku upporikas miljonääri, niin en edes viettäisi talvia tässä koko maassa. Pistäisin kimpsut ja kampsut kasaan viimeistään lokakuussa joka vuosi, ja asuisin jossain ihmeen Madagascarissa koko talven, ja saapuisin tänne sitten aina vehreäksi kesäksi palloilemaan. Niin sen olisi parasta. Joku trooppinen viidakossa sijaitseva Bungalow olisi myös aika kova sana pakopaikaksi talvisin.

En minä ole oikeasti niin itseriittoinen ihminen ettäkö viihtyisin useamman osan ajasta yksikseni. Se ei pidä paikkaansa, vaikkakin minulla - niin kuin varmasti monilla muillakin - on kausia jolloin kaipaa vaan yksinäisyyttä. Itse uskon että elän nyt sellaisen kauden loppua.

Hmm.. Oikeastaan tuntuu että päästyäni armeijasta olen osittain erakoitunutkin väliaikaisesti. Minulle on soiteltu vaikka mistä numeroista lähes päivittäin, mutta kun ei vaan oikein suoraan sanottuna huvita vastata puhelimeen, sillä koko kolmen kuukauden aikana olen halunnut olla pitkälti omissa oloissani. Niin on vaan ollut parasta sillä hetkellä. Noh, lopulta rikkoutuneet kontaktimahdollisuudet on tehty korjattaviksi..