Think about it.

Jostain kumman syystä en voinut taaskaan vastustaa E:n seuraa perjantaina töiden jälkeen. Tällä kertaa pyörimme Ruoholahdessa.

Säät ovat kyllä edelleen aika kylmät. Ikävä juttu sinänsä, kun tämä pseudotieteeksi kutsuttu ns. "säätiedotus" on mukamas luvannut lämpimämpiä kelejä. Nämä jo haihattelun puolelle menneet säätiedotukset ja ennustukset pitäisi oikeastaan kieltää lailla mm. esim. kerjäämisen sijasta, sillä minusta valehtelu säästä sinänsä aiheuttaa laajemmille ihmismassoille huomattavasti enemmän mielipahaa kuin mikään muu siihen verrattavakaan.

PS. Varastan teidän kaikkien posliinijoutsenet (niin halutessani).

What has been learned.. voidaan myös unohtaa.

Duunit jatkuu. Ulkona kylmä sää. Ostin jopa ensimmäistä kertaa elämässäni hintaluokkaa "v*tun kallis" villakangastakin. Tarkenen sillä jopa- ihme kyllä.

Pari päivää sitten E:ltä alkoi tulemaan niitä jo kauan odotettuja "BYHYY KUKAAN EI VÄLITÄ MUSTA MÄ OON TÄÄLLÄ IHAN YKSIN JA KUKAAN EI VÄLITÄ ETTÄ MÄ ITKEN!"-vuodatuksia puhelimitse. Olotila oli hänellä aika flegmaattinen ja muutenkin vuodatukset olivat ihan kansainvälisestikin mitattuna useita sydämiä särkeviä.. kai.

En tiedä vieläkään mitä ajatella koko tilanteesta. Haluaisin kieltämättä pitää hiukan väliä hänestä, mutta toisaalta aion kyllä katsoa mihin tämä peli lopulta johtaakaan. Näin E:n viimeksi tiistaina duunien jälkeen bussipysäkillä ja hän tervehti minua todella kirkkaalla "MOI"-huudahduksella. Luikin pakoon leveästi hymyillen kohti metroa vaikka olinkin tavannut hänet jo kerran tänään aiemmin.

On suoraan sanottuna vaikea uskoa ettäkö nyt olisi mikään kevät. Tuntuu että ollaan edelleen keskellä kylmintä, pimeintä ja häiriintyneintä talvea. Lisäksi minua on alkanut askarruttamaan Helsinki ihan noin niin kuin kokemuksena sinänsä, eli minun epäilysteni mukaan saatan ollakin oikeastaan jonkinlainen magneetti tämän kaupungin epämääräisimmille tyypeille ja kokemuksille. Sinänsä se horoskooppini kyllä pitäisi paikkaansa, kun siinähän kerrottiin että minulla on taipumusta päätyä vaikka minkälaisiin selkkauksiin sinänsä tasaisin väliajoin.

Eilen tuli myös otettua osumaa myslipatukkalaatikon kannesta ja kulmasta, jotka niin terävinä viilsivät sormen taipeeseen todella pahalta tuntuvan haavan. Se aukesi uudestaan vielä muutaman kerran vaikka laitoin siihen muutaman laastarinkin.

Settle down now-

Viime viikko mentiin kyllä taas sitten niin sataset lasissa ettei mitään rajaa.

Voisin sanoa että perjantai oli myös aika hektinen päivä ja tietenkin E:n kanssahan tuo loppupäivä tuli suihkittua. E oli kuitenkin sen verran masentunut, lukossa, sekaisin ja muutenkin epämääräisessä tilassa että mistään ei oikein taas meinannut tulla mitään.

E on lomilla töistä huomisen. Sekin ajatus syntyi aika spontaanisti työpäivän loppupuolella perjantaina, joten turhasta ripeydestä ja selkeydestä häntä ei kyllä voinut ilmeisesti sitten kuitenkaan syyttää. Todella odottamatonta toimintaa moinen, mutta sellainen hän nyt vain on.

Olen tietysti nyt itsekin hieman onnistunut rauhoittumaan asioissani, vaikka kieltämättä sinne Lauttasaareen päin ajatukset ovat välillä kääntyneetkin. Voin kuitenkin onneksi sanoa varmuudella että en ole kuitenkaan aivan varma tunteistani tai muutenkaan reaktioistani E:tä kohtaan. Toisin olivat asiat tietysti pari päivää sitten, mutta eivät todellakaan nyt enää tässä vaiheessa.

Asioita on nyt katseltava vähän rauhallisemmin. Myönnän kyllä että "she got me good" valitettavasti, mutta rakentavien keskustelujen ja asioiden laajemman seuraamisen jäljiltä olen jälleen rauhoittunut.

Saattaa olla parempi yrittää nyt pitäytyä jonkinlaisissa etäisyyksissä E:stä ja pyrkiä vain hiljaa seurailemaan että mitä tapahtuu. Eri asia tietenkin tässä vaiheessa on se että mitkä E:n reaktiot nyt sitten lopulta ovat siihen että minä ryhdynkin olemaan hieman epäaktiivisempi, mutta se varmaan selviää sitten loppuviikosta jos ei muulloin. E on kuitenkin lopulta niin saaketin hauras persoonallisuudeltaan, että on oltava varovainen liikkeissään ja muutenkin päätöksissään jo pelkästään tässä vaiheessa.

Mutta nyt pitemmittä puheitta jatketaan tätä viikonlopun settiä siten kun vielä voidaan. Huomenna aamusta alkaa taas uusi ja absurdi setti.

This is the hell you have created for yourself-

Kovin flegmaattinen päivä. Ei oikein meinannut töistä tulla tänään mitään.

Vieläkin aika sekavat fiilikset viimeisten päivien tapahtumista. Olen kuitenkin tainnut ymmärtää sen miksi tähänkin tilanteeseen on taas lopulta päädytty. Samaan tapaan kun kirkko ja valtio tulisi erottaa toisistaan, niin pitäisi myös tehdä selkeä erottelu vapaa-ajan sekä työajan välillä.

Olen huomannut olevani täysin uppoutunut töihini viime aikoina. Minua varoitettiin siitä kuinka tasapainoilu tällaisten asioiden välillä lopulta johtaisi molempien elämän osa-alueiden sulautumiseen keskenään. Siitä ei seuraisi hyvää, sanottiin.

Olen useasti kehunut työtovereitani siitä kuinka sulavasti heille työasiat eivät muodostu vapaa-ajan rasitteiksi eivätkä he muutenkaan tunnu olevan erityisen uppoutuneita töihinsä. Olen kuitenkin valitettavasti huomannut sen kuinka itselleni se ei ole aivan yhtä helppoa, vaan selkeästi persoonallisuutenikin huomioonottaen työasiat seuraavat vapaa-ajalle ja sosiaalinen sulautuminen tapahtuu näiden ympäristöjen välillä siten että siitä ei seuraa mitään hyvää pitemmällä tähtäimellä.

Jos tilanne aiotaan kääntää, niin näkisin että jonkinlaisen erottelun olisi tapahduttava nyt heti ja pian sen välillä että mikä on työtä ja mikä vapaa-aikaa. Sosiaaliset pelit työpaikalla saisivat myös kenties loppua. Niistä ei seuraa mitään hyvää.

Pitkästä aikaa tänään mietin jälleen että en oikeastaan edes haluaisi tehdä tätä työtä. Mietin hetken irtisanoutumista, mutta toisaalta taas olen nyt sen otteessa niin vahvasti, että olisi jälleen hätiköityä päästää siitä irti ilman sen kummempia pitemmän kaavan seuraamuksien havainnointia.

Smile and stab me

Fiiliksiä voisi tosiaan kuvata sellaisiksi kuin otsikkokin.

Olimme muutaman hetken todella perustavanlaatuisissa tilanteissa E:n kanssa eilen. Huomasin hänen impulsiivisuutensa, mutta samalla kuitenkin tajusin onneksi kai jo tässä vaiheessa että tästä ei tulisi kuitenkaan mitään. Toivoisin että hänkin sen tajusi jo, mutta veikkaisin että minä taidan olla jälleen se osapuoli jolle tämä on vaikeampaa tajuta, ymmärtää ja ennen kaikkea kokea.

Tuntuu oudolta. Samalla kuitenkin niin odotetulta. Pelkään että minun olisi pitänyt tehdä jonkinlaisia aloitteita häntä kohtaan kenties enemmän eilen, sillä hän selkeästi antoi siihen aihetta ja kai vähän odottikin moista kohtelua. Toki hänen täytyi poistua paikalta melko äkkiä tämän kolmannen osapuolen puhelun takia ja viimeiset sanat olivat "palaillaan".

No ei varmasti palailla. Tämän tällaisen on loputtava alkuunsa ennen kuin se syttyy pienestä liekistä valtavaksi tulimereksi. Olen kokenut tällaista tavallaan ennenkin, sekä niiden kokemusten rikastuttamana olen niin varovainen nykyään.

And the answer is..

NO.

Eli ei.

Päätin että kävi tässä miten kävikään, niin E on tosiaan vain työkaveri ja kaikesta huolimatta tässä kävisi vain todella äärimmäisen pahoin mikäli menisin pitemmälle. Myönnän kyllä että naiset saavat minut aina silloin tällöin tällaisten tilanteiden sattuessa aikamoisen vaikeaksi, mutta onhan se todettava että viime seikkailuistakin on päästy ylitse. Miksei siis tästäkin.. kai.

Tämä on nyt sitten historiallinen postaus lähinnä siksi että saatoin jälleen heittää hukkaan jotain äärimmäisen kallisarvoista, mutta ehkäpä kuitenkin lopulta todella petollista ja epävarmaa. Soitan kenties hänelle perjantaina aamulla ja selitän tilanteen, sillä huomenna en töiden osalta vain ehdi, jaksa tai halua.

Tämän myötä nyt sitten kai paljastuu vaikka mitä epävarmaa itsestäni ja persoonastani. Olkoon sitten niin, vaikkakin tuntuu aika hirveältä suoraan sanoen ilmoittaa nyt että aion olla tekemättä mitään todella aidon ja persoonallisen naisen kanssa jonka olen pitkään aikaan tavannut. Huomaan myös hänessä samanlaisia piirteitä kuin minussa itsessäni, mutta tilanne taitaa nyt kumminkin olla se että jos menen tämän asian kanssa syvemmälle niin tilanne vaikeutuu tulevaisuudessa huomattavasti.

Nyt tuntuu todella pahalta. Äärimmäisen pahalta.

"Everything looks better in the morning"

Eilisen kaoottis-hektiset tunnelmat ovat vaihtuneet jälleen kylmän rationaaliseksi pohdinnaksi.

En oikein tiedä mitä ajatella. On toisaalta aivan oikein että hän ei ole vastannut tekstiviestiini, sillä jos hän vastaisi niin tilanne alkaisi jälleen elää. On parempi että hän pitää tai piti sitä niin tungettelevana että minuun ei kannata enää kiinnittää huomiota.

Eilisen iltapäivän lopputilanne oli kyllä niin erikoinen että ei vähemmästä väliä. Pelkään tai siis epäilen että molemmin puolin olisi ollut jotakin sanottavaa. Neiti E oli ja on kuitenkin todella mielenkiintoinen persoona, mutta ehkäpä kuitenkin lopulta varsin turmiollinen minulle. Pelkään että kumminkin toistaisin samoja virheitä kun silloin joskus ennenkin toimintatapojen osalta.

Myönnän kyllä että paljonkin yhteistä löytyy. Kenties se johtuu monestakin asiasta, mutta lopulta on kai kuitenkin todettava että tämäkin olisi aivan liian hyvää ollakseen totta ja toimiakseen kovinkaan kauaa. Tuntuu jotenkin aika erikoiselta että minä kaikista ihmisistä olen sellaisessa asemassa että tuon kaltaiselle naiselle sanon ehdottoman "EI!:n".

Saatan hyvinkin olla tyhmin mies pitkään aikaan tämän ratkaisun osalta. Kenties voisimme vain viettää lyhyen, impulsiivisen ja varsin taiteellisen suhteen, mutta olisiko se sitten lopulta sen arvoista. Olen kieltämättä hyvin sekaisin tässä vaiheessa, mutta niin on toisaalta se toinenkin osapuoli. On todettava kliseisesti että "tämä kaikki tuli kuitenkin nyt sitten niin äkkiä".

Pohjimmiltaan kuitenkin minusta tuntuu että tällaisia naisia ei tosiaankaan kävele vastaan tai siis päädy ns. "työtovereiksi" joka päivä. Pelkään että tämä on tarkoituksellinen moraalis-eettinen testi, jonka panoksena on taas vaikka mitä. Kenties hän on paholaisen ilmentymä- tai kenties optimaalisin nainen jonka olen koskaan tuntenut näin suhteenmuodostusmielessä.

En oikeastaan haluaisi kuulla hänestä enää mitään. Tahtoisin vain ajatella että eilinen päivä oli merkityksellinen tapaus vain sen yhden päivän osalta ja siinä jälleen osoitettiin että maailmasta löytyy kyllä minuakin kiinnostavia ihmisiä, mutta eivät nuo ihmiset ole kuitenkaan sitten aivan sitä pohjimmiltaan mitä haluaisin. Totean siis apeasti että saatuani puraista kiellettyä hedelmää, olen juopunut sen mausta samalla kuitenkin sylkien sitä pois tajuten sen olevan pohjimmiltaan täyttä myrkkyä.

Lisäksi tässä tapauksessamme on vielä se kolmaskin osapuoli. Oikeastaan koko asetelma on niin absurdi, että vain neiti E:n kaltainen nainen voisi olla ko. setissä osapuolena.. ja minä tietysti vielä siinä päällä. On kuitenkin vaarallista leikkiä tällaisilla asioilla, joten sinänsäkin persoonani huutaa unohtamaan koko jutun ja jättämään leikin sikseen.

Näissä asioissa ja teemoissa nyt sitten siis vietetään tätä vapaata.

Mirror image

Siis mitä helvettiä?

A) Nyt olen ryhtynyt tekemään töitä jo kotona. Mikä pahinta, niin olen ryhtynyt tekemään sellaisia hommia jotka eivät oikeastaan edes kuuluisi minulle, mutta tietysti oman firman osasto on ihan tyytyväinen kun ryhdyn tekemään näitä omaan laskuuni. Yöllä porisee kahvipannu ja "lukulamppu" on tosiaankin päällä.

B) Tapaamisemme meni neiti E:n kanssa aika hyvin. Toki neiti E on aika helvetinkin abstrakti persoona ja minun horoskooppivalintanikin meni aikalailla päin mäntyä, mutta kyllähän tuo jousimies hänessä selvästi kai näkyy. Olen myös selkeästi nyt osa sitä kolmiodraamaa, mutta olen noussut nyt jonkinlaiseen uskotun asemaan. Kävimme tänään vielä töiden jälkeen pällistelemässä Kampissa erinäisiä vaateliikkeitä ja samalla tunsin sen minkälaista on olla kolmas pyörä suhteessa jossa ei ole oikein mitään järkeä muutenkaan.

E on kuitenkin tavattoman mielenkiintoinen persoona. Osittain hän muistuttaa itseäni.. samalla kuitenkaan sitten ei. En tiedä että tuleeko tästä mitään, mutta on ihan loogista että näinkin sekopäistä settiä tapahtuu minulle kaikista mahdollisista miehistä.

Lähetin hänelle tänään tekstiviestin. Ei ole vastannut. Naamioin sen työasioiksi.

Kiireet lisääntyvät siinä samalla. Tuon tekstiviestin lähettäminen masentaa, hämmentää ja kaduttaa. En oikein tiedä että oliko se oikein, mutta se nyt on tehty mikä tehty. Onneksi hän ei ole vastannut, niin voin miettiä että olisiko se vain vanha numero tai jotain.

Suoraan sanottuna en ole tuntenut ketään kohtaan mitään tällaista pitkään aikaan. En ole kuitenkaan varma että onko E todella sen arvoinen nainen että haluaisin kokea tuskaa, eroja sekä paljon muutakin siinä sivussa hänen vuokseen.

E kaikista naisista kerää elokuvia DVD-muodossa. Hän kertoo kokoelmansa helmeksi Christian Balen American Psychon. Hän ei ole nähnyt Fight Clubia, mutta sitten taas esim. Leaving Las Vegas on hänen suosikkielokuvansa.

.. Siis mitä helvettiä!?

Overtime mode

Viimeisen purkauksen jälkeen on kai jälleen soveliasta yrittää palata normaaleihin, tylsiin ja varsin yllättäviin asioihin.

Sain tässä tosiaankin parisen päivää sitten puhelun henkilöltä joka työaikojen suunnittelusta ja ylläpidosta sun muusta vastaa. Hän nyt sitten aika yksikantaisesti totesi, että ylityötunnit ovat hyvin pian lähellä ja jo nyt on tehty itseasiassa töitä ylitse sovitun rajan. Tilanne työpaikallamme on kuitenkin nyt sellainen että on vaikea sanoa että miten seuraava viikko paikkaa pyöritetään, joten saattaapa se kaavailtu keskiviikon vapaa tosiaan peruuntuakin. Toki tämän jälkeen ryhdytään sitten miettimään ylityökorvauksia, jotka ovat nyt ihan tarpeeksi lähellä olleet muutenkin.

Tällä hetkellä mielessäni sykkii tasan yksi kysymys: missä vaiheessa tuli tehtyä liikaa töitä? Pitäisikö tällaisia tapauksia yrittää välttää tulevaisuudessa ja pyrkiä tasapainottamaan työaikojaan jotenkin? Myönnän kyllä että olen ollut stressaantunut ja yksityiselämäni ja työelämäni ovat nyt täysin kytköksissä toisiinsa. Työasiat eivät tosiaankaan jää sinne työpaikan ulkopuolelle, vaan lähinnä vapaa-aikana niitä tulee etenkin nyt vallitsevan tilanteen johdosta pyöriteltyä ja analysoitua melko tiuhaankin tahtiin.

Tilanne on kai minulle uudenlainen. En kuitenkaan usko ettäkö tekisin asioita toisin vaikka voisin valita uudelleenkin. Myönnän kyllä että olen huolestunut, mutta en siinä määrin ettäkö vielä haluaisin asioiden muuttuvan suuntaan tai toiseenkaan. Haluan nähdä miten asiat etenevät viikonlopun ja etenkin alkuviikon jälkeen.

Toisekseen pelkään olevani osa erästä kolmiodraamaa. Tämä asetelma tuo mieleeni erään lempikirjoistani, nimittäin Brett Easton Elliksen The Rules of Attractionin. Sen monen muun juonivivahteen joukossa pääasiallisena tarinana on henkilön X "kiintyminen" henkilöön Y, joka ei juurikaan kiinnitä X:ään huomiota, mutta aina tasaisin väliajoin päätyy hänen kanssaan tekemisiin erikoisilla tavoilla. Samalla henkilö Z on ihastunut X:ään, mutta X ei huomioi tätä naista mitenkään, eikä varsinkaan mitenkään positiivisesti. Henkilö X on kuitenkin kovin itsepintainen yrityksissään saada jotain aikaiseksi Y:n kanssa, mutta tilanne nyt ei vain oikein skulaa eteenpäin halutuilla tavoilla.

Kirjan tarina sitten lopulta päätyy näin spoilattuna siihen että eräs kuolee, toinen menettää yhteisössä ns. "kasvonsa" ja pakenee paikoilta- sekä sitten jäljelle jää inhorealistisesti enää henkilö Y erästä todella ikävää kokemusta rikkaampana.

Pelkäänpä todellakin olevani tässä nyt vahvasti niin monen asian välissä. Pelkäänpä jopa tuota tiistaita, mutta on se nyt kohdattava kun kerran olen onnistunut ilmeisesti masinoimaan kaiken siihen suuntaan että se nyt sitten tapahtuu. Onhan sekin sinänsä jo saavutus, mutta myönnetään suoraan että en juuri koe sitä saavutuksena ilman konkreettista lopussa häämöttävää palkkiota.

Saattaa olla että todellakin jahtaan tässä varjoja tai taistelen tuulimyllyjä vastaan. En oikein ole varma että miten tähän tilanteeseen päädyttiin, mutta olen asennoitunut siihen että tilanne ei tule olemaan välttämättä lopputulokseltaan mitenkään hyvä, onnellinen tai edes tyydyttävä.

Neiti E ja puoli valtakuntaa elämän loppuun asti.. vai?

Olen aikanaan heittänyt tänne blogiin sellaisen lupauksen etten puhuisi yksityisasioistani enää niin kovin tarkasti. Tämä nyt kuitenkin on henk.koht. tapahtumia käsittelevä blogi, joten sinänsä siltä ei nyt sitten voi mitenkään täysin välttyäkään ja siten se jo sinänsä aiheuttaa aikamoisen paradoksaalisia tulkintoja koko touhustani ylipäätään.

Olen siis päättänyt työasioiden puimisen sijasta käsitellä yllättäen tilannetta joka tulee huipentumaan tiistaina. Tähän tilanteeseen liittyy luonnollisesti nainen, eli henkilö josta olen jopa ihan oikeasti ollut kiinnostunut. Tämä on nykyään varsin poikkeuksellista etenkin vastakkaisen sukupuolen edustajien osalta, jotka edustavat minulle vähän milloin mitäkin yksilöstä riippuen. En ole kuitenkaan tavannut enää pitkiin aikoihin yhtäkään ihan perinpohjaisesti kiinnostavaa naista, jonka persoonallisuudesta olisin nimenomaan kiinnostunut. Tällainen tilanne siis on luonut aikamoisen poikkeustilanteen minun päivänjärjestykseeni.

Tiistaina kuitenkin minä ja "hän" tulemme tutustumaan hieman lähemmin tai sanotaanko perinpohjaisemmin. Sikäli tilanne on hiukan erikoinen, että en varsinaisesti tiedä hänen tunteistaan tai mietteistään yhtikäs mitään minua kohtaan. Voinee siis olla että olen itseasiassa juurikin se joka kuvittelee jälleen kerran liikoja, mutta olen kyllä ehdottoman varma että kyseessä on aidosti kiinnostava ja mukava ihminen. Toki sellaisen nyrkkisäännön olen saanut kokea useampaankin kertaan Helsinkiläisten naisten osalta, että he jos ketkä ovat usein enemmän tai vähemmän varattuja halusi asioiden olevan kuinka vaan. Helsingissä siis ei ole minun maailmassani kiinnostavia naisseuralaisia, vaan vain ainoastaan liikaa johdattelevia naisia.

Olen yrittänyt psyykata itseäni hyväksymään torjuntareaktiot. Uskon että siinä ei sinänsä ole mitään ongelmaa henkilöhistoriani huomioonottaen, mutta luonnollisesti tilanne nyt vaan on se että asetelma siitä kuinka joku näinkin omasta henkilöhistoriastaan vaitonainen neitokainen voi suostua tutustumaan hiukan paremmin ei sitten kumminkaan olisi sinkku.. Outoahan se olisi.

Tilanne on kuitenkin varsin epävarma. Pelkään kuitenkin pohjimmiltani elätteleväni vähän liikaa toiveita hänen suhteensa monen asian osalta, ja kenties olisi ollut parempikin vain antaa tuon naisen suhteen minun välilläni pysyä vain työasiapohjalla.

Syytän tästä asiasta itseni lisäksi pohjimmiltaan Helsinkiä. Tuo kyseinen kaupunki on aikamoinen houkutuksien kehto, joka tulee ja hiljaa hartiavoimin työntää sinut sisäänsä huumaavalla meiningillä. Tämän jälkeen saatuaan sinut koukkuun se päättää sylkeä sinut ulos kylmään niin kuin loppuun jauhetun purukumin tai purulelun.

Älkää saatana elätelkö toiveitanne tämän kaupungin suhteen.

Btw, ylitöistäkin tuli jo hiukan sanomista.

Kuulemma keskiviikko on "ihan pakko" pitää vapaata.

Kuukauden mietelause:

Eräästä etenkin kotimaisen sosiologian eri osa-alueita käsittelevästä kirjasta jota on tullut lueskeltua viime aikoin poimin todella osuvan mietelmän:

"Suomalaisten miesten omaelämäkerrat jäsentyvät parhaiten taisteluksi riippuvuuden tuottamaa häpeää vastaan, musertumiseksi sen alle elämänhallinnan pettäessä, uudeksi aluksi häpeän jälkeen tai häpeän tuottaman lian siirtämiseksi syntipukkeihin"

On ollut kyllä-

Nyt täytyy kyllä sanoa että pitkästä aikaa tuntuu että stressitasot ovat laskeneet. Vaikka tietysti töissä tapahtuu sitä mitä tapahtuu, niin tietyillä alueilla sen osalta on koettu etenemisiä ja yksityiselämäkin on saanut ehkä jotain positiivista nousujohdetta.

Pääasia kuitenkin kai on se että tosiaan stressitason laskun tuottama persoonallisuuden pehmentymä ja vitutuksen yleismuotoinen lasku ovat käyttäytymisessäni ihan käsinkosketeltavissa. Nyt täytyy vain toivoa että muutama- vain muutama juttu menee putkeen mahdollisimman hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Nähtäväksihän tuo kuitenkin nyt jäänee.

Vaikea kuitenkin sanoa tätä ääneen näin kaiken lukijakunnan edessä: melko positiivisesti tässä nyt ainakin ajatustasolla menee muutaman muun jutun ohella.

Nukuin yllättävän hyvin viime yönä. Ei tullut herättyä omien muistikuvien mukaan kertaakaan ja muutenkin herätessä oli ihan suhteellisen positiivinen olotila meneillään.

Hyvät ihmiset, nimittäin ilmoitusluontoisena asiana on pakko todeta että tänään sen puoleen kuin vähään aikaan muutenkaan minua ei ole suoraan sanoen vituttanut monikaan asia.

Hyvää päivien jatkoa kaikille lukijoille ja ottakaa iisisti.

Kummisetien viikonloppu

Tänään paistoi taas pitkästä aikaa tuo aurinkokin. Se oli siitä hyvä juttu että se sai fiilikset taas nousemaan ja ennen kaikkea muuta uskomaan että jos tässä nyt vielä parisen kuukautta kärvistellään, niin talvi on ohitse kyllä ennenkin pitkää.

Tavallisen tylsä päivä töissä ollut. Kourallinen porukkaa oli töissä tänään, eikä minua taaskaan juuri ihmetyttänyt se että miksi eräskin vähän vanhempi naispuolinen työtoverini ei tehnyt mitään muuta kuin lukenut Hesaria koko työpäivän. Huomenna toki sitten suut eivät käännykään enää hevosenkengälle, sillä tänään kun pääsen töistä niin aamulla pitää silti herätä aikaisin jotta pääsee taas sinne minne aina muulloinkin- duuniin! Hyvin vankasti ollaan siis oravanpyörässä, vaikka totta puhuen on tuolla ulkona paljonkin sellaisia ihmisiä jotka joutuvat kovempiin rääkkeihin kuin minä. Heille siis kunnioitukset eli respectit.

Ainoa asia mikä on töissä vähän hapottanut viime aikoina on ollut eräs viisikymppinen harjoittelija, joka on onnistunut aika pienessä aikamääreessä suututtamaan suurinpiirtein kaikki työtoverinsa ja päätymään useamman kerran puhuteltavaksi teoistaan. Kaikki tosiaan inhoavat häntä ja jopa nimittelevät häntä "ei-vakavasti otettavaksi henkilöksi", jonka kyllä periaatteessa ymmärränkin. Yllättävää onkin ollut se miten myös minulla on ollut pinna kireällä tämän naisihmisen kanssa, tosin hänen työnsä päättyvät kai keskiviikkona josta minun pitää työskenellä hänen kanssaan vain maanantaihin asti. On kuitenkin aika villasukkaista olla koko ajan ottavana osapuolena hänen kiukunpuuskilleen ja raivoamiselleen- tietysti kyllähän hän kritisoi minuakin ja väittää vastaan mitä ihmeellisimmissä asioissa. En myöskään ihmettele sitä laajalle levinnyttä käsitystä siitä että hän taitaa olla jollain tapaa hullu, sillä kovasti hän antaa sille ainakin aihetta.

Olen noin muuten katsellut noita Francis Ford Coppolan Kummisetä-trilogian eri osia lävitse ihan kronologisessa järjestyksessä viime aikoina. Nyt eilen aloitin tuon kolmasosan tsiigailun, mutta kieltämättä vähänhän se hämmentää kun leffa on kuvattu vuonna 1990 ja sen pitäisi kai kuvata vuoden 1979 New Yorkia. Muutenkin tuo kolmasosa on ollut toisinaan vähän vieraannuttava, mutta ei tietenkään täysin huono. Nojaisin kuitenkin mielipiteissäni siihen että paras osa näistä on tuo kakkonen.

Samaan malliin

Säät ovat taas heitelleet ihan miten sattuu. Eniten vituttaa kenties se miten yhdessä hetkessä ollaan nollassa tai plussan puolella, mutta sitten kumminkin pian onkin taas pakkasta. Liukastunut olen melkein pariin kertaan, eikä se suoraan sanottuna miellytä yhtään ajatuksena kun ottaa huomioon että tuntemissani piireissä jo kaksi henkilöä on ottanut osumaa näiden jäillä kaatumisten osalta.

Sunnuntaina ollaan taas sitten töissä. Olisin tavallaan toivonut että tämäkin päivä olisi ollut töitä, sillä se ottaa itseasiassa enemmän päähän että ollaan sunnuntai töissä ja tämän jälkeen mennään sitten taas täydellä viikolla eteenpäin jättäen vaan yhden lauantain tähän väliin. Sunnuntain pitäisi kyllä työn luonteesta johtuen olla aika rentokin päivä, mutta haluja olisi kyllä ollut tämäkin päivä olla töissä sen ohella. Kaikkea ei voi kuitenkaan saada.

Käväisin tänään myöskin Vantaalla ostamassa itselleni tänne toisen ilmoitustaulun. Nykyään kun noita käyntikortteja sun muita (enemmän tai vähemmän tärkeitä) työmonisteita on alkanut siunaantumaan siinä määrin että ne eivät mahdu enää esim. lompakkoonkaan, niin olen päättänyt ratkaista pulman ripustamalla seinälle muutaman ilmoitustaulun johon kiinnittää kaikki tärkeät paperit.

Ihmetyttää kyllä vieläkin se että miksi tämä blogi oli odottamattomasti suljettu eilen. Mitään sanomaa sen syistä ei oikeastaan tullut, mutta oli se silti aikamoinen shokki saada tietää että se oli suljettu eikä sitä löydetty. Veikkaisin että fiilikset olisivat vähän samanlaiset jos saisi tietää että joku rattijuoppo olisi juuri ajanut suojatietä ylittäneen viimeisillään raskaana olleen tyttöystäväsi päälle tappaen niin sen sikiön kuin naisesikin siihen paikkaan. Onneksi kuitenkin se eroavaisuus näillä vertauskuvilla on että tämän blogin sai jopa takaisin toimintakuntoiseksi, mutta sitä naista tuskin enää siinä tilanteessa saisi.

Naisista puheenollen en oikein tiedä että mitä tekisin tämän kehittymässä olleen tilanteeni kanssa. Olen päättänyt olla yrittämättä asian tiimoilta mitään, sillä nyt on ruvennut tuntumaan että moni tärkeä asia on ruvennut kärsimään sen takia että olen kiinnittänyt liikaa huomiota ihmiseen jota en ole oikeastaan vielä edes koskaan kunnolla tavannutkaan. Lisäksi voinen sanoa melkoisella varmuudella ja todennäköisyydellä että olen saattanut myöskin tulkita hänen käyttäytymistään aika täysin väärinkin, joten on ihan turha ruveta elättelemään mitään kun ei edes tiedä halukkuuksista ja lähtökohdistakaan mitään. Eipä silti, myönnän kyllä että olisihan se kiva jos tästä jotain pitkästä aikaa kehittyisi, mutta toisaalta saattaa myös olla että tämä kaikki on vain minun kuvitelmaani ja hän on joutunut kieroutuneen mieleni väärinymmärtämäksi jälleen kerran.

Että mitä?

Vähän kumma juttu-

Tänään yritin töistä palattuani loggautua tänne blogin puolelle, mutta niin Google kuin moni muukin väitti todella sydäntäni särkevästi että tämä blogi oli poistettu!? Siis että mitä helvettiä?

Ei siinä onneksi kestänyt kauaa palauttaa tämä blogi takaisin elävien kirjoihin, mutta lähinnä ajatus siitä että blogi oli suljettu jostain aivan tuntemattomasta syystä sai kyllä suuren epävarmuuden heräämään minussa jälleen kerran. En oikein tarkalleen vieläkään tiedä että mitä tapahtui tai miksi blogini vaan tylysti suljettiin, mutta aika raa'asti se kyllä tehtiin mitään asiasta ilmoittamatta.

Olen pohtinut nootin lähittämistä Bloggerin ylläpitoon tästä asiasta. Kirjoittelen sen tässä jossakin vaiheessa, mutta ennen sitä pyrin kyllä selvittämään että miksi blogini suljettiin täysin ilman mitään ennakkovaroitusta tai muutakaan ilmoitusta.

Maailman kaunein kaupunki-

Taas joku äijä hyppäsi metron eteen tänään Hakaniemessä.

Onneksi en ollut lähelläkään.

Empire state (osa 2)

Seikkailut Uudenmaan moraalis-eettisen rappioalueen sisuksissa jatkuvat.

Tänään on ollut varsin hiljainen päivä. Toistamiseen minulle kuitenkin soitti eräs nainen jostakin puhelinmyyntifirmasta, joka kauppasi kai jotain partavaahtoa. Eilen olin "ostelemassa" eräässä mestassa täälläpäin, joten tyylikkään asiallisesti jouduin julkisen paikan tuoman paineen johdosta torjumaan hänen tarjouksensa varsin asiallisesti suhteuttuna siihen tyyliin miten nykyään pyristelen irti puhelinmyyjien tarjouksista omassa yksityisyydessäni.

Hän kuitenkin soitti minulle uudestaan tänään eilisen torjuntavoitonkin jäljiltä. Se mikä hänen esiintymisessään noin niin kuin ihan puhelimitse otti päähän, niin oli se tapa miten hän vaikutti mukamas autuaan tietämättömältä siitä että soitti minulle eilenkin samasta asiasta. En ollut aivan varma siitä että oliko hän vain tosiaan unohtanut soittaneensa, vai oliko kyseessä joku tekopirteä yritys vaikuttaa raikkaalta ja uutukaiselta paremman lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Torjuin hänet valitettavasti nytkin. Toki sillä erotuksella että hän lupautui soittamaan parin viikon päästä uudestaan, jolloin en menisi enää kolmatta kertaa lankaan hänen soitoistaan. Ikävänä miinuksena kuitenkin nykyään on aivan pakko a)pitää puhelinta päällä kaksikymmentäneljä tuntia päivässä sekä b) vastata lähes jokaiseen puheluun jotta työasiat eivät vaan menisi mitenkään mutkaan tai solmulle. Selkeä lieveilmiö tästä on kuitenkin nyt sitten ollut se että kaikenlaiset digitaaliajan kauppamatkustajat ovat päässeet tutkaimeni lävitse, eikä sekään ole yhtään mahdotonta että heidän Brysselissä sijaitsevat supertietokoneensa väestörekistereineen yrittävät nyt kovasti paahtaa eli taivutella minua heidän monikansallisten partavaahtoliiketoimiensa uhreiksi tällä painostustaktiikalla.

Tiesittekö muuten että tämän blogin tuhannes postaus lähestyy aika uhkaavasti? Laskurin mukaan postauksia on jäljellä siihen tuhantaan enää kai hyvin vähän, jonka jälkeen se tuhannus postaus on oltava sitten helvetin tajunnanräjäyttävä ja muutenkin supererikoinen sisällöltäänkin. Täytyypä tuumia mistä sitä oikein haluaisikaan kirjoitella, sillä onhan se paskan jauhaminen tuhannen postauksen verran jo kuitenkin tyhjänpäiväisyydessäänkin jo sellainen saavutus että sitä kannattaa juhlia jollain tapaa.

Muuten niin tuli hankittua tässä eräs kirjakin. Sellainen teos kun "New York-trilogia" Paul Austerin rustaamana tuli tilailtua tuossa, mutta syy miksi lähinnä sen hankin oli ja on se että kuulemma se on joku psykedeelinen dekkari. Sellainen ei voi välttämättä olla huono, vaikkakin tosiasia kuulemani mukaan onkin se ettei kirjalla juuri ole mitään tekemistä dekkarien tai New Yorkin itsensä kanssa. Kai nyt kumminkin tapahtumapaikkana toimii se Nuu Jörk, mutta kaikki sen jälkeen onkin ihan mysteeriä.