And that's how it all started

Perjantai.

Aamulla minua kohtasi aloittelevan työnarkomaanin suoranainen painajainen: töistä myöhästyminen. En tarkalleen tiedä mitä meinasi tapahtua, mutta en herännyt herätyskellon soittoon jotta olisin ehtinyt lähtemään ajoissa matkaan. Lisäksi noin sekunnin murto-osan kuvittelin kellon olevan 05:37 kun se olikin todellisuudessa 06:37.

En oikein tiedä että mitä tapahtui tai siis lähinnä meinasi tapahtua. En kai herännyt herätyskelloon, joka on sekin aika pelottava ajatus sinänsä. Sydämeni jyskytti aikalailla koko matkan ja juoksin metroonkin. Metrossa kuitenkin huomasin että ehdin ihan hyvässä ajassa paikalle. Kaikki ei ollut siis menetetty, vaikka myönnän että Metrossa uppouduin myös hetkellisesti miettimään että minne vastapäätä istunut ilmeisen aasialaisperäinen nuori nainen olikaan menossa.

Eräs läheinen henkilö jonka kanssa juttelin tästä alkaneesta tarpeestani tehdä vitusti töitä esitti sellaisen ajatuksen että tällä tavalla yritän kompensoida olemattomassa tilassa olevaa yksityiselämääni. Hän on ehdottoman oikeassa, vaikkakin tosiasiassa tässä on nyt kyse ihan yksinkertaisesti näyttämisen halusta sellaisia kunniattomia paskiaisia kohtaan jotka ovat väittäneet minua jollain tapaa vätykseksi menneisyydessäni. Myönnän kyllä että monessa asiassa olen hitaasti lämpiävä, mutta kerran kun pääsen vauhtiin niin yleensä putki pysyy kauan päällä hyvin intensiivisellä liekillä.

Tai no, ei ehkä niinkään voi sanoa ettäkö ihan oikeasti omaisin jotain näyttämisen halua jotakuta menneisyyden hahmoa kohtaan. Pidän tällä hetkellä ilmeisesti työtehtävistäni tarpeeksi jotta haluan tehdä niitä lisää, vaikkakaan en ole varma että haluanko tehdä tätä kovin kauaa. Tietysti aivan kaikkea ylityötä minun ei anneta edes tehdä sääntöjen johdosta, sillä minulle on nytkin tullut valituksia ja jopa erimielisyyksiä työtoverieni kanssa erinäisistä tauoista sun muista. Erään naisen mielestä minun (omasta tahdostani) tauottomat työaikani ovat kuulemma "epäinhimillisiä" ja luovat jo sinänsä epärealistisen kuvan ihmisten jaksamisesta. Onneksi kuitenkin hän on aikalailla vähemmistönä tämän mielipiteensä kanssa ja voi aivan avoimesti ammuttaa itsensä jonnekin missä hänen mielipiteillään on aitoa humaania arvoa.

Tuntuu kuitenkin että työasioista keskusteleminen sinänsä on aika tylsää. Se on minusta ahdistavaa jutella näistä asioista, sillä nykyään minun on äärettömän vaikeaa saada aikani kulumaan kotona työvuorojen välillä. En suoraan sanottuna ymmärrä että miten tai miksi joku voi mukamas sanoa ettei ihminen saisi tehdä ylitöitä jos hän kerran niin kovasti tahtoo- tässä suhteessa siis työlainsäädäntö on ihan perseestä jälleen kerran tässä maassa. Ihmisten ei anneta tehdä ylitöitä vaikka he niin haluaisivat, sillä muussa tapauksessa he voisivat vaikka rikastua tai täyttää elämäänsä omasta mielestään varsin mielekkäällä tekemisellä. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta minä olen selkeästi se poikkeusyksilö näin niin kuin poikkeuksellisella mielipiteellä.

Muistan tässä vaiheessa analyysiäni ensimmäistä kertaa kun juttelin pomoni kanssa. Hän alleviivasi minulle kovasti sitä kuinka hänen työntekijänsä ovat niinkin kovia tyyppejä että a)eivät mielellään jää kotiin sairastuessaan sekä b)eivät edes ilmoita sairastumisistaan, vaan saapuvat normaalisti töihinsä sen kummemmin asiasta valittamatta.

Selkeästi hänellä on jonkinlainen ideaalityöntekijä roolituksena mielessään. Olen pitkään miettinyt että ehkäpä tuo mies on jonkinlainen paholainen hilpeän pyöreän ja pälvikaljun omaavan lupsakan hepun hahmossa, jonka tarkoituksena on jälleen vain saada minut erinäisiin selkkauksiin asioiden monimutkaistamiseksi. Hänellä kuitenkin näyttää selkeästi olevan korkea työmoraali, ja niinhän sitä pitää esimiehen asemassa ollakin. Ymmärrän kyllä myös aivan hyvin asemani yhtiön palveluhierarkiassa enkä missään nimessä kai pure ruokkivaa kättä.

Muistaakseni puhuin puhelimessa hänen kanssaan keskiviikkona. Hän kyseli että kuinka olin viihtynyt ja miten olivat työtehtävät menneet. Myönsin olevani oikein elämäni kunnossa kaiken johdosta ja kuinka mitään ongelmia ei ollut, vaikka olinkin salaa jo mentaalitasolla harjoitellut tämän tilanteen varalle. Toimin kuitenkin nyt tilanteessa tasan niin kuin olin ajatellutkin enkä ilmaissut tyytymättömyyttäni.

Myöhemmin luin että tämä pomoni on palkittu entisessä työpaikassaan "reiluna esimiehenä" tehtäviensä hoitamisessa alaistensa johdosta. Toki monet ylistävät häntä, mutta en edelleenkään saata päästää mielestäni sitä mahdollisuutta että hän on vain jonkinlainen pahis verhoutuneena lupsakkaan naamioon vain odottaen minun sysäämistäni kielekkeeltä alas kohti suurta ja tunnistamatonta kallion reunamaa.