Kylmää kyytiä

Talvi ei vain oikein ota hellittääkseen niin pakkaslukemien kuin yleisluonteisten ja samalla negatiivissävytteisten uutisten osalta.

Eilen nimittäin legendaarinen komediapappa Leslie Nielsen kuoli. Muistan että pari kuukautta sitten selailin IMDB: tä ja mietin hiljaa että vanhaksi tuo Nielsenkin on onnistunut elämään. Hänhän syntyi vuonna 1926 tai niillämain, joten kuollessaan äijä oli kahdeksankymmenen ikävuoden paikkeilla. Ihan kunnioitettava saavutus nykyään.

Ikävää silti että hän lähti luonnollisesti aivan liian aikaisin. Ne alastomat aseet sekä se "airplane"-elokuva jatko-osineen oli kyllä toisaalta ihan hauskaa materiaalia, joten sinänsä olisi toivonut hänen jatkavan tekosiaan vielä jonkin aikaa, mutta ihan hauskan uran hän heitti siitäkin huolimatta.

Sään osalta on ollut hyvin kylmää. Viime yö lähenteli pariakymmentä, ja oikeastaan se mikä täällä tekee tuon sään entistä kylmemmäksi ovat nämä rannikkoseudut yleensäkin, joissa tuuli on paljon kylmempi kuin sisämaassa. Monessa eri kohdin tätä maata asuneena voin valitettavasti todeta että täällä on oikeastaan ollut kaikkein ikävintä asua etenkin talvella, kun tuo tuuli vie tämän kylmyyden aivan uudelle asteelle toisin kuin sisämaassa. Sisämaassa pakkanen on usein kieltämättä kylmää luonnollisesti, mutta se on oikeastaan "kuivaa" eikä omaa samanlaista kosteutta itsessään kuin täällä rannikkoseuduilla.

En todellakaan voi sanoa nauttivani lenkkeilystäkään. Sen puoleen en minä ole täällä kenenkään jälkiä nähnyt vakiolenkkeilypaikassani muutenkaan, eli veikkaisin muiden ihmisten olevan sen verran fiksuja etteivät he edes lähde näillä ilmoilla ulos lenkkeilemäänkään. Minuakin on oikeastaan varoitettu siitä kuinka tosi kylmällä ilmalla ei kannattaisi lenkkeillä, koska kuulemma äärikylmä ilma tekee pahaa keuhkoille, jota minun on puolestani aika vaikea uskoa. Olen kuitenkin päättänyt itsepintaisesti käydä lenkillä, vaikka suoraan sanottuna vaatetus on ollut viime päivinä kolminkertainen ja sen päälle pukeminen sekä sitten sisälle saavuttaessa pois ottaminen ovat olleet aika hajottavia kokemuksia sinänsä.

Sehän tässä talvessa taitaakin olla eräs ikävimmistä piirteistä silloin kun on kylmä- siis nimenomaan puhun tästä suunnattomasta vaatesirkuksesta. Aina pitää huolehtia siitä että vaatetusta on tarpeeksi, sillä kahtena viime päivänä olen meinannut palelluttaa sormeni jostain kumman syystä fleece-hanskojeni lävitsekin lenkillä käydessäni. Nämä sormien jäätymiset tuovat minulle mukavia muistoja niistä ajoista kun kerran yläasteella onnistuin palelluttamaan molemmat kätöseni erään pakkasen aikana, eikä niitä sulattaessa todellakaan ollut erityisen kivaa. Onneksi altistus kylmälle oli aika lyhyt, mutta sen jälkeen minuun on iskostunut mantrana se ettei käsineitä saa koskaan unohtaa pakkasilla, sillä muuten käy aivan helvetin huonosti.

Katselin eilen erään elokuvankin, nimittäin vihdoinkin tämän elokuvaversion Jens Lapiduksen Snabba Cashista. Se oli elokuvana oikeastaan parempi kuin odotin, vaikka tietysti hyvin paljolti se oli erilainen verrattuna kirjateokseen. Tämä oli kuitenkin todella tyylikkäästi tehty, eikä mitään ylilyöntejä juuri tapahtunut kuin ehkä lopussa. Minusta se oli siis ihan hyvä elokuva, vaikka todella monet väittivät sen olevan huono samalla kehottaen "vain lukemaan sen kirjan".

Eräs hauska piirre tuota elokuvaa katsoessa taisi olla se kun seurasin sen lävitse jopa alkuperäistekstityksellä, eli Ruotsiksi. Mietin koko ajan että miten suomentaisin lauseet ja dialogit, eikä suuremmalti ongelmia suunnitellussa ilmennytkään kuin ensimmäisten kohtausten "Lasse från Gnesta"- sekä "Brommavatten"-dialogien Suomentamisessa. Se tulisi olemaan vaikeaa, sillä itsellänikin oli ongelmia pysyä perässä sen slangin sekä sanaston tiimoilta. Olisi mielenkiintoista nähdä miten kääntäjä on kääntänyt sen englanniksi, ja tämän jälkeen pohtia että olisiko se mahdollista kääntää jotenkin luontevasti kotimaan kielelle ilman että vitsin pointti jotenkin väljähtyisi tai menisi kokonaan ohitse.

Televisio imee

Viime päivät olen lähinnä elänyt jogurtilla tai siis sen eri mauilla. Pikkuhiljaa rupeaa elimistökin taas toimimaan tämän pienen sairastelun jälkeen, joka toivottavasti nyt ainakin kestää taas siihen asti kunnes olen uudelleen kipeänä.

Ilmat ovat olleet kovin huonot, eikä täältä ole oikeastaan viitsinyt mennä mihinkään vaikka olisi päässytkin.

On oikeastaan vähän ikävää huomata että taidan itse olla sen verran terve noin yleiskunnon sun muun seikan osalta että sairaudet iskevät minuun aina melkeinpä ensimmäisenä. Kyllähän se taitaa olla ihan yleistietoakin että aina ne "friskeimmät" ovat juuri se porukka joka ensimmäisenä tulee kipeäksi, eikä suinkaan niin päin että terveimmät tulevat olemaan ne viimeisimmät kipeäksi tulevat.

Huomasin myös tuossa erään pahan epäkohdan. Nimittäin tuota patteria josta virtaa lämpöä tähän osaan on omituisesti tukittu erinäisillä tavaroilla siten että puolirikkinäinen televisioni(!) saa kaiken lämmön siitä, ja muuten sitten ihmetellään että miten tuon kokoinen lämpöpatteri ei mukamas lämmitä? Tuo televisio imee kaiken lämmön itseensä niin kuin jonkinlainen parasiitti, vaikka tietysti loppupeleissä sehän taitaa olla minun syyni että se tuolla paikalla oikeastaan onkaan.

Minun ja tuon ison "pönttötelkkarin" välit ovat huonontuneet viime aikoina vähän samaan tapaan niin kuin E-Korean ja P-Koreankin välit. Toki odotettavissa ei ole mitään tykistöiskua television suuntaan salakavalasti, mutta voidaanpa kumminkin sanoa että ennen pitkää tuo pitää kyllä hävittää tavalla jos toisella. Tuollaiset isokokoiset telkkarit ottavat päähän ja saatetaan jopa todeta että ne loukkaavat minua hyvin syvästi henkilökohtaisellakin tasolla.

Ristipaineessa

Syy siihen miksi tulee tällaisia taukoja kirjoitteluun löytyy useimmiten siitä että olen ollut jollain tapaa kiireinen taikka sitten kipeänä. Nyt olen tavallaan tainnut olla kipeänä, sillä olo on todellakin ollut "sitä luokkaa" tässä muutaman päivän aikana.

Kaikenlaista muutakin on tapahtunut. Oikeastaan näitä tapahtumia voisi kuvata juuri sellaisiksi mitä voisi olettaa tapahtuviksi tällaisena yleisen negatiivisena aikana kuin talvikin nyt yleensä on. Kylmyys myös vaivaa näin sivuhuomautuksena, kuten saattaakin odottaa. Nämä tapahtumat eivät kuitenkaan ole suoranaisesti minuun liittyviä, vaan ovat lisänneet vaan käsitystäni siitä että vähän ikäväähän aikaa tämä talvi taitaa olla muillekin.

Yritän tässä kuitenkin saada jokapäiväiset kirjoitteluni taas luistamaan.

Talvi tulee joka vuosi

Yritin mennä nukkumaan ja melkein onnistuinkin, mutta yhtäkkiä alkoi kuulumaan jotain ihmeellistä ääntä. Kuulosti siltä kun jotain metallista olisi koko ajan osunut johonkin ulkosalla. Se piti minut ylhäällä, vaikka tosiasiassa tuo ääni taisi olla jotain ihan muuta.

Talvi on todellakin jatkunut täällä mutta lunta ei ole tullut yhtään enempää sitten toissapäivän kuuron. Koko ajan kumminkin tuntuu että on hirveän kylmä minne sitten ikinä meneekään, mutta uskoisin tämän epätavallisen kylmänsietokyvyttömyyteni johtuvan varmaan jostain ääriverenkierrollisesta häiriöstä tai muusta. Oikeastaan totta puhuen aina kun tulee talvi niin niinä ensimmäisinä päivinä jotenkin se kylmyys vaan tuhoaa kaiken ymmärryskykyni ja hetken aikaa olo on kuin jääkarhulla joka olisi päätynyt eteläiseltä navalta jonnekin päin Karibiaa.. vai olisiko sittenkin osuvampi kielikuva siinä että papukaija päätyi jääkaappi sekä pakastinyhdistelmään?

Lenkilläkään ei ollut oikeastaan kivaa. Arktinen viima puhalsi pitkin kasvojani sekä siitä hyvästä sain todella komean irvistyksen pärstääni huolimatta siitä että olin pukeutunut tavallista laajemmin. Oikeastaan talvella ulkoilussa on myös se ikävä puoli että silloin lenkkeily ei ole kovinkaan usein oikeasti nautinnollista ja toisekseen talvella joutuu aina muutenkin sohlaamaan vaatekertojen kanssa jos meinaa jonnekin mennä.

Olen muuten jälleen ryhtynyt itsekin näkemään painajaisia. Viime yönä yksi oli taas sellainen "the usual" ihmissuhdejuttu, mutta toinen oli sitten pitkästä aikaa armeijasta kertova painajainen. Siinä katsoin vierestä kun joku tippui sellaisesta valtavan isosta nosturista, mutta sitä ennen tyyppi yritti kiivetä sellaisella laskeutumisköydellä ylös jotain seinustaa todella rouhean näköisenä. Hän kuitenkin mokasi sen jutun jotenkin tahallaan tai tahtomattaan, ja lysähti sitten avuttomana alas sieltä köydeltä ja suoraan maahan suuren mätkähdyksen saattelemana.

Katsoin tuossa myös erästä sarjaa uusintana pitkästä aikaa. Eräs asia johon kiinnitin huomiota tällä uusintakerralla oli se että aika monessa Jenkkilästä tulevassa sarjassa on juuri niin että jos sarjan päähenkilö A rakastuu johonkin naiseen, niin tuo nainen omaa saman ihonvärin kuin hän. Samaan tapaan jos päähenkilö B naisena rakastuu johonkin mieheen, on miehen oltava samaa ihonväriä.

Käsittääkseni tuo johtuu jostain Jenkkilän omista moraalisäännöstä, joita oli havaittavissa vielä tuossa 1990-luvunkin puolella. En ole ihan varma että kuinka monessa Jenkkisarjassa nykyään esim. valkoihoinen seurustelee mustaihoisen kanssa, mutta taitaa se kuitenkin suosituimmissa sarjoissa edelleen kai suhteellisen harvinaista olla.

Tuollainen on kuitenkin aika silmiinpistävää etenkin vanhoissa Jenkkisarjoissa, eikä se minusta ole ollenkaan realistista, vaan aika noloa itseasiassa. Tiedä sitten että mistä tuollainenkin juttu lopulta kumpuaa juurikin käsikirjoittajien mielissä.

Lunta.

En oikein saanut unta suurista pyrkimyksistäni huolimatta. Menin kyllä omasta mielestäni ihan aikaisin nukkumaan, mutta heräsin ainakin kahteen kertaan kunnes vihdoinkin puolen viiden aikoihin aamusta päätin herätä eli nousta ylös.

Sillä aikaa tänne oli satanut aika paljon lunta. Lunta oli tullut ihan runsaasti, jolloin minäkin koin ihan runsaan paniikkikohtauksen. Tuntuu oikeastaan siltä että joka vuosi siihen ensimmäiseen oikeaan lumisateeseen ei vaan osaa suhtautua oikein, vaan aina ensiksi tulee sellainen fiilis että "mitä!? nytkö jo lunta!?". Tämän jälkeen sitten seuraa se jo perinteeksi muodostunut vitutus koko asiaa kohtaan.

Toisaalta kyllähän tuo lumi tuo aikamoista parannusta maisemaan kumminkin. On hiukan valoisampaa ja tämän ohella tuo lumi peittää alleen kaiken mikä on muuten vaan ruskean, harmaan ja muun väristä. Tällainen näkökanta tai siis katsantokanta oikeastaan johtuu siitä että olen jo pitkään pyrkinyt näkemään tilanteita mahdollisimman kaksijakoisina siinä mielessä että etsin tapahtumista elämässäni nykyisin aina jotain hyvää sekä huonoa. Uusimman elämänideologiani mukaan siis tilanteessa kuin tilanteessa on aina oltava jotain hyvääkin, mikäli siinä katsotaan olevan jotain huonoakin. Tämä pätee totta kai toisinkin päin sitten.

Asiakaspalvelupäivä

Olen odottanut tässä jo jonkin aikaa erästä puhelua sitä kuitenkaan saamatta. Tänään sitten tuossa kolmen aikoihin päivästä minulle soitti joku nainen pankista, ja ilmoitti että minulle pitäisi kuulemma varata nyt heti tai mahd. pian jonkinlainen tapaamisaika kartoitukseen.

Niin ai että mihin kartoitukseen? En aivan heti tajunnut tämän olevan joku kansalaisen vedättämis- ja pankin rikastuttamisoperaation lähtölaukaus, mutta tuo nainen kyllä vuodatti ihan kivasti syitä sille että miksi minun pitäisi kuulemma ehdottomasti saapua paikalle. Syitä sieltä siis tuli, mutta yksikään ei vaikuttanut sellaiselta syyltä jonka ansiosta oikeasti päättäisin mennä paikalle. Itseasiassa uskon tässä ja nyt ihan virallisesti että kysehän oli siitä että pankit haluavat saada asiakkaansa sinne penkkiin istumaan ja ottamaan lainaa tai jotain maksullisia lisäpalveluita, sillä lainarahahan tätä yhteiskuntaa osittain aika suureltikin pyörittää. Kuitenkin tämä nainen oli aika ehdoton tämän vaatimuksensa osalta, mutta vetosin sitten useampaan syyhyn jottei minun tarvitsisi sinne mennä. En aio kyllä mennä sinne ollenkaan, sillä minulla ei ole näissä asioissa mitään tekemistä koko pankin kanssa, enkä jaksaisi enkä edes haluaisi ilmoittaa siellä kovaan ääneen että "EI, EN HALUA VELKAANTUA RAHALAITOKSILLE TAI TULLA EDES PAIKALLE". Uskon nimittäin useimmiten hienotunteisuuteen näissä tilanteissa, vaikka se ei välttämättä pädekään esim. puhelinmyyjiin- toki tämä pankkineiti oli kyllä kirjoissani vähintäänkin pseudollinen puhelinmyyjä. He lupasivat soitella minulle uudestaan tammikuun puolella, mutta tosiasiassa aion pitää huolen että puhelin ei soi juuri silloin kun ne minulle soittelevat.. että plääh vaan teille, niin.

Muuten niin ilmat ovat olleet taas aika paskoja. Parisen päivää sateli non-stop ihan koko ajan, mutta nyt sitten ilmat olivatkin taas tänään kylmenneet. Sikäli tämä on ihan hyvä juttu, sillä silloin kun ilma kylmenee, niin todennäköisimmin kylmä sade ja tuuli pysyvät kurissa.. jonkin aikaa.

Oikeastaan minulla oli jälleen tänään ikävä kesää. Tämä vittumainen vaatteiden kanssa sählääminen talvisin hiukka hapottaa, mutta minkäs teet kun on synnytty tänne näinkin runsaiden lottovoittajien kansoittamaan maahan ihan jo säätilojenkin osalta.

Eräs lauantai

Viimeiset 24 tuntia täällä on vain satanut. Koko viime yön sateli ja nyt sitten satelee edelleenkin.

Aika apeahan tuo maisema tuolla ulkosalla nyt on, mutta kaiketi sellaista se nyt vaan on kun täälläpäin ei osata päättää että onko nyt meneillään edelleen syksy, alkutalvi vaiko joku kolmas täysin tuntematon vuodenaika. Tavallaan sitä kyllä jopa toivoisi että tulisi vähän kylmemmät ilmat, niin ainakin tuo sateen tihkuttaminen saattaisi ehkä loppua.

Katselin tuossa että vielä tarvittaisiin noin nelisenkymmentä postausta tälle vuodelle että se maaginen tuhannen postauksen raja tulisi vihdoinkin täällä täyteen. Se olisi aika kiva juttu, mutta neljäkymmentä postausta kun heittää täällä noin puolentoista kuukauden sisään, niin se voi kyllä tuntua kaikista ennakko-odotuksistakin huolimatta hiukkasen ylivoimaiselta.

Yritin viime yönä pelailla pitkästä aikaa tuolla Playstation 2-konsolilla, mikä tuolla on keräillyt pölyä jo jonkin aikaa. Havaitsin kuitenkin että tuo telkkarini, joka sekin on keräillyt pölyä lähinnä jo hyvinkin pitkään ei suostunut välittämään kuvaa vaikka äänet kyllä kuuluivat. Television SCART-liitäntää sormeilemalla sain sen kuitenkin toimimaan, joten pelasin joitakin hetkiä uutta suosikkipeliäni, nimittäin Rainbow Islandsia.

En muista että olenko koskaan kertonut täällä blogissa tuosta pelistä, mutta siinä kuitenkin sellainen pullea poika tasohyppelee ties minne eri tasoille samalla ampuen sateenkaaria ja pomppien eteenpäin niitä hyväksikäyttäen. Totta kai tasoilla löytyy myös erinäisiä vihollisia, joita voi ampua sitten noilla sateenkaarilla ihan mielensä mukaan jos huvittaa.

Tuo peli on kuitenkin sen verran retro että se on aika vaikea. Tasoja siinä on ihan kiitettävästi, mutta olen päässyt siinä vain oikeastaan kolmannen saaren loppuvastukselle, joka on valtavaa kokoluokkaa edustava leijuva vampyyri. Helvetin vaikea tyyppihän tuokin on vaikka olen ennen tuota kreiviä nitistänyt jo pulskan ampiaisen sekä hymyilevän helikopterin, joka periaatteessa naama ihan peruslukemilla laski päälleni pommeja joita piti sitten väistellä mielellään.

En oikeastaan tajua että miksi Rainbow Islandissa kaiken pitää olla läskiä. Miksi tuo pelaajahahmo on hieman pulska poika? Miksi sen mehiläisen vai mikä olikaan piti olla pulska? Onko "lihavuus" sinänsä Japanilaisten mielestä jotenkin söpöä? Sanoisin että kenties se sitä on, sillä olen kerran jutellut erään nuoren naisen kanssa, jonka mielestä lihava siili oli mukamas jotenkin söpö eläin. Kenties näin onkin, mutta toisinaan nuo Japanilaiset pelit kyllä hämmentävät minua aikalailla ulosantinsa perusteella.

No joo, sitten muuten kanssa luin tuossa tätä meidän paikallislehteämme, eli Varttia. Siinä kerrottiin että Sipoo ei kuulemma halua olla enää Porvoon seutukunta, vaan se haluaa nyt olla nimenomaan Helsingin seutukunta- eli toisin sanoen WTF!? Nyt sitten Helsinkiläisten seura yhtäkkiä kelpaakin, kun ensin itkettiin jostain Itäsalmen liitoksesta ja sitten sen Sipoon Ryöstö-teoksen jälkimainingeissa Helsinki oli suurinpiirtein imperialistisen riistovaltion perikuva!?

Aina ei oikein ymmärrä?

Vihdoinkin asiaan

Eilinen postaus ei niinkään käsitellyt niitä asioita mitä sen ehkä piti, joten pyhitän nyt tämän postauksen toivottavasti enimmäkseen juuri sen asian jauhamiseen mistä oli alunperin tarkoituskin.

Eli siis olen lukenut tässä tämän viikon aikana sellaista suomenkielistä teosta nimeltään Punainen Porvoo. Se on 2008 ilmestynyt ja Antti Kauranteen kirjoittama, joka puolestaan on tällainen aktiivireserviläinen ja maanpuolustushenkinen persoona muutenkin.

Tässä teoksessa juoneksi muodostuu se että Venäjä ja Suomi päätyvät aseelliseen konfliktiin toistensa kanssa ja eräs aspekti konfliktista ovat itämerellä käytävät öljykuljetukset ja niiden jatkumisen turvaaminen Venäjälle. Tähän suunnitelmaan kuuluu sitten juonellisesti se että Porvoon Sköldvikin eli Kilpilahden öljynjalostamo sekä osia Porvoosta otetaan haltuun suurella yllätyshyökkäyksellä, johon Suomalaiset ehtivät juuri ja juuri valmistautumaan.

Tämä on minun mielestäni siksi äärimmäisen kiinnostava teos että kun se tapahtuu kotikulmilla ja mm. Porvoon saaristoon suoritetaan Venäläisten toimesta maihinnousuja sekä samalla koko Porvoo pistetään murskaksi erinäisillä iskuilla, niin sitä ei voi kuin ihailla niitä yksityiskohtaisia selostuksia siitä miten joku paikka isketään tuhannen murkulaksi täälläkin päin. Juuri samaahan saavat kokea monissa elokuvissa ja muissa medioissa julkaistavat teokset, jossa vaikkapa fiktiiviset hirviöt tai armeijat murskaavat vaikkapa nyt New Yorkin maaperää sekä sitten sen maamerkkejä sellaisella antaumuksella, että aivan varmasti mielikuvituksellisimmat yksilöt pohtivat päässään että "jaa-a, miltähän tuo näyttäisi oikeassa elämässä.. varmaan hitsin siistiltä!".

Mainitaanhan teoksessa tietty Sipoon porukkakin. Oikeastaan paras kohta teoksessa täytyi olla se kun Venäläinen maahanlaskurykmentti vai mikä olikaan pudotettiin erään junanradan lähelle, ja siitä se lähti sitten kuulemma etenemään kohti Sipoon Nikkilää junanradan suunnassa, eli toisin sanoen se ennen pitkää päätyi Sipooseen ja kaikki Nikkiläläiset taisivat päätyä eräänlaiseen ns. Red Dawn -tilanteeseen, jossa seesteiset elonhetket periferiassa rikkoutuivat siihen kun yhtäkkiä taivaalta tipahtaa niskaan Venäläisten invaasio.

Eli joo, tämä Punainen Porvoo on siksi ollut jännittävä teos että siinä on saanut lääkitä "fiktiivisen tuhovimman nälkäänsä", mutta en tietenkään koskaan toivo ettäkö hunajan ja simpukkapuhelinten maahan, eli "pyhään jokikaupunkiin" koskaan hyökkäisi minkäänlainen Venäläinen armada samaan tapaan kuin Star Warsissa ne pahikset.

On kuitenkin hauskaa että joku on jaksanut ja viitsinyt kirjoittaa tällaisen teoksen. Oletan että kirjoittaja itse on aikoinaan asunut täällä, sillä hän näyttää tuntevan paikat ja toimintatavat niin hyvin että jo pelkästään se itsessään tekee teoksesta jännittävää luettavaa.

Mutta joo, nyt sitten seuraavat jauhamiset pyhitän seuraavaan postaukseen.

Sinä ja minä robottipoliisin päämajassa (lol)

Nyt ne sitten saivat minutkin. Toki eivät ihan samalla tavalla kun voisitte kuvitella, vaan kyseessä oli eräs byrokraattinen lupa-asia, jota kävin hoitamassa. En siis ole joutunut Robocopin kiinniottamaksi esim. "epämääräisestä oleskelusta öiseen aikaan".

Mutta joo, tuli kuitenkin tutustuttua tähän paikalliseen poliisiasemaan tai ainakin sen lupatoimistoon. Minusta oikeastaan tuon koko poliisiaseman värimaailma toi mieleen sellaisen harmaan ja sinisen futuristisen robottipoliisiaseman, jota se nyt tietysti omalla tavallaan olikin. Mutta tosiaan niin tuo valaistus siellä oli kyllä aika hauska ja näkyihän siellä niitä heppuja vaaleansiniset kaulaspaidat miekkaleijona-logoineen sekä sitten vähän muutakin sakkia.

Että joo, semmoinen reissu. Yöllä oli taas meneillään oikein ihana kylmä sade ja kova tuuli, mutta ensiksi päälle oli mukamas satanut vähän lunta. Vähän jäi köyhäksi tämä lumisade täälläpäin.

Törmäsin muuten myös yhteen ilmeisen väsyneeseen nuoreen naiseen eräällä penkillä kotimatkan lomassa. Tyttö makaili siinä melko äänettömästi, mutta salaa epäilin että hän kai oli menossa kotiinsa tai jotain sekä saattoi olla hiukan laskuhumalassakin. Hän oli kyllä oikein siistin muodikkaasti pukeutunutkin, joten eipä siinä sinänsä muuta kuin että ilmeisesti oli tainnut juhlat vähän venähtää. Päätin kuitenkin olla sekaantumatta asiaan.

Näin myös vilaukselta erään "wanhan" (sanan varsinaisessa merkityksessä) matematiikan opettajan lukioajoiltani. Hän oli ihan yhtä tympääntyneen näköinen nytkin, eli toisin sanoen häntä taisivat vieläkin alentaa ne kymmenet ja kymmenet matematiikan kokeiden sun muiden korjaamiset, joiden lomassa hän aikanaan kyykytti minuakin lukioaikoinani. Olen joskus maininnut hänestä tässä blogissa, mutta nyt en jaksa tarinoida siitä aiheesta, sillä se aihe edustaa minulle vähän stressaavia muistoja.

Toisekseen olin aika varma että tällä hetkellä ainokainen MP3-soittimeni meni melkein rikki tänään. Se vain tilttasi yhtäkkiä ja siinä oleva vihreä valo jäi päälle, jolloin luulin sen jotenkin kuolleen pystyyn. Menin kotiin ja yritin availla sitä, mutta huomasin että kyseisen laitteen toisessa sivussa oli joku "reset"-nappi, jota ylettyi painamaan vain neulalla. Kaivoin neulan esiin ja tökkäsin sen siihen sillä seurauksella että laite suostui sammumaan ja tämän jälkeen taas toimimaankin. Onneksi se ei mennyt rikki.

.. Ai niin, ja täällä on muuten sitten joku helvetin iso hämähäkkikin jossain. Se oli minusta poikkeuksellisen suuri kooltaan ja huomasin sen juuri kun olin lähdössä ovesta ulos. Yritin liiskata sitä paperinpalalla, mutta kaikkien ja etenkin minun hämmästyksekseni se vain hyppäsi yhtäkkiä pois siitä kohtaa seinää jota se kiipesi ylös ennen kuin yritin saada sen hengiltä. Tuo kyseinen hämähäkkidemoni oli kuitenkin sen verran vikkelä, että se puikkelehti johonkin erään laatikon taakse piiloon, ja nyt minua kyllä lähinnä pelottaa että a) minne se meni sekä b) tuleeko se takaisin.

Oikeasti tuo hämähäkki oli aika häiriintynyt ilmestys. Pohdin hiukan sitä että olisikohan se myrkyllinen, sekä lisäksi pohdin myös sitä että oliko tuo muka edes kotimainen lajike- se näytti aika epäilyttävältä. Toivottavasti keltään ei ole kadonnut jotain myrkkyhämähäkkiä, joka nyt sitten on löytänyt tiensä sopivasti tänne puremaan minut hengiltä.

Tavallaan kyllä väsyttää, sillä viimekään yönä en nukkunut kunnolla. Nyt on taas sitten puolestaan se ongelma ettei todellakaan nukuta. Nyt ihan oikeasti vähän pelottaa, sillä tuo oli ihan oikean ja siis vakavasti otettavan hämähäkin kokoinen ja näköinen.. mistähän perkeleestä sekin on oikein tänne ilmaantunut?

Yritin muuten etsiä matkalla kotiin tai siis sitä ennen Citymarketista jotain hermokaasua jolla sen voisi mahdollisesti tappaa tai vähintään torjua, mutta sieltä löytyi vain pullo Raidia. Toivottavasti se auttanee.

Pahaa vai huonoa?

Luin tänään viime perjantain Hesarin mukana tullutta NYT-liitettä ja huomioin erään mielipidekirjoituksen palauteosiossa. Tämä palaute sisälsi asiaa siitä kuinka tämä omien sanojensa mukaan jo pitkään NYT-liitettä lukenut mieshenkilö ei pitänyt siitä että kyseisessä liitteessä kiroiltiin ja mainittiin huumeidenkäytöistä ja sekoiluista liian vapaasti. Tämä kuulemma heijasteli sitä että ko. liitteen toimittajat ovat niin nuoria.

Itse olen pikemminkin huomioinut sen että kyseisen liitteen monet jutut käsittelevät jollain oudolla tavalla äärimmäisen inhorealistisia tai muuten vaan negatiivisia aiheita. Tietenkin kysehän on tässä minunkin vastineessani vain omien henkilökohtaisten havaintojeni listaamisesta, mutta todetaan näin kumminkin että viime perjantainkin numerossa löytyi aika paljon melko negatiiviseen sävyyn väritettyjä tai ihan muuten vaan negatiivisia aiheita käsitteleviä juttuja.

Ensinnäkin oli eräs artikkelissa siitä miltä äitipuolista tuntui aina äitienpäivänä kun he tunsivat vissiin jonkinlaisia alemmuuskomplekseja siitä että olivat vain äitipuolia. Sitten oli joku kostoa sekä väkivaltaa käsittelevän elokuvan arvostelu, jossa oli myös eräs alaotsikko siitä kuinka kosto ei toimittajan mielestä ratkaise mitään.

Tämän ohella sitten oli tehty juttua siitä kuinka NYT-liite oli aika pitkäänkin jo vääntänyt sarkastisia vitsejä vain VR: stä sekä sitten sen toimimattomuudesta. Alkusivujen juttu käsitteli 24 tunnin tapahtumia ympäri Helsinkiä ja yhdessä vaiheessa saatiin sitten myötäelää erään toimittajan kipuja sen jälkeen kun hän yritti jaksaa katsella lävitse seitsemän tunnin pituista Angels in America-näytelmää. Tuo uutinen nyt oli sikäli mielenkiintoinen, että olisin itsekin halunnut nähdä joko tuon minisarjan taikka sitten vaikka tuon näytelmän, jos ei muuta.

Voidaan siis sanoa että minusta ongelma ei ole siinä ettäkö NYT-liittessä käytettäisiin jotenkin huonoa tai paheksuttavaa kieltä, vaan kyse on siitä että jutunaiheet ovat tuossa lehdessä olleet jo jonkin aikaa nihilistisia, inhorealistisia sekä jopa paljolti luotaantyöntäviä.

Kenties tuo nyt sitten kuvastaa eniten kai sitä mistä nämä toimittajat itse tykkäävät tehdä juttuja enemmän kuin siitä etteikö tavallisia tai muuten vaan vähän positiivisempia aiheita löytyisi artikkelien pohjiksi. En voi myös itsekään toisaalta sanoa ettenkö pyrkisi tekemään tuollaisia artikkeleita aina kun voisin, sillä itsekin myönnän olevani kirjoittajaprofiililtani varsin inhorealistiseen ulkoasuun ja usein myös ajoittain epäkohtiin pureutuvaa sorttia muutenkin. Toivoisin kuitenkin etteivät aivan kaikki tekisi samaan tapaan asioita, mutta toisaalta taas sitten onhan se kiva huomata että kaikki eivät pyri myöskään peittämään sitä arjellista rappiota mikä Helsingistäkin toisinaan kumpuaa.

Aiheista toisiin palatakseni huomasin että tänään taisi muuten virallisesti se talvi nyt sitten tulla tännekin. Maa on puoliksi sellaisessa vaaleassa kuurassa, vaikkakin lunta on luvattu vasta loppuviikoksi tai ehkäpä jopa huomiseksi. Tuo yöllinen kylmyys kuitenkin yllätti minut jälleen kerran vuosi toisensa jälkeen vähintään yhtä rankasti, eli eilisellä lenkillä olin taas jokseenkin aivan kauhuissani siitä että alkoi taas olemaan kylmää. Paska juttu tämä talvi silloin kun sen ensimmäiset päivät puskevat päälle.

Meneillään on myös muuten eräs todella mielenkiintoinen lukuprojekti, jota olen suunnitellut jo vuosikausia. Nyt kuitenkin olen aloittanut sen ja kenties jos jaksan ja ehdin, niin pyhitän sille oman postauksen tässä ehkäpä seuraavaksi. Sen asian tiimoilta minun onkin siis pakko vain ja ainoastaan todeta että nyt tiedän vihdoinkin miltä tuntuu esimerkiksi New Yorkilaisista kun elokuvissa, videopeleissä tai sarjakuvissa heidän kotikaupunkinsa tuhotaan jonkun suunnattoman ulkoisen vihollisvoiman toimesta ja Central Park, Manhattan tai Wall Street pyyhitään pois maailmankartalta.

Tämä on kuitenkin minun kaupunkini

Helsinki näyttäytyi minulle tällä kertaa entistä harmaampana ja kiireisempänä. Ihan lämmin kyllä oli, mutta muuten aika apea oli tuo yleinen atmosfääri.

Silmiini osui Kalasataman metroaseman lähettyvillä tuo tämänkertaisen postauksenkin otsikkona toimiva lause "tämä on kuitenkin minun kaupunkini" jotenkin omituisesti kirjoitettuna erääseen aitaan. Tuo teksti oli muotoiltu tuohon aitaan jonkinlaisilla lehdillä tai sen tapaisilla, jolloin vaikutelma oli tosiaan äärettömän taiteellinen ja jopa julistuksellinenkin.

Nähdessäni tuon tekstin mietin hetken että osuisiko tuurillani eteeni kenties joku demoni tai itse piru, joka olisi tuon lauseen siihen rakentanut vähän niin kuin loppukaneettina sille että kävi miten kävi ja tapahtui mitä tapahtuikaan, niin kaupunki siitäkin huolimatta kuuluisi pimeyden voimille aina ja iänkaikkisesti. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kyseessä taisi olla vaan jonkun ihmisen tekemä taideteos erään laulun sanoista, jotka sain selville Googlen avulla. Osuvaa analyysiä sen tarkoitusperistä sai kuitenkin aikaiseksi ilman yhtään faktapohjaista tietoa sen alkuperistä.

Nämä ilmat ovat kyllä olleet mielenkiintoisia. Tuntuu vieläkin että meneillään on selkeästi syksy, vaikka ollaan jo marraskuun alussa. Toki salaa toivon kyllä ettei lunta tulisi ollenkaan tänne tänä vuonna, mutta kaipa se lumipeitekin laskeutuu ennen pitkää.

Eräs asia tätä blogia koskien on mietityttänyt minua jo jonkin aikaa. Nimittäin itseäni on joskus huvittanut salaa mielen syövereissä se että miten jotkut tätä blogia lukeneet ja minut tuntevat ihmiset ovat yllättyneet joko siitä mielipiteestä jonka olen täällä esittänyt tai siitä tyylistä ja tavasta jolla olen sen esittänyt. Muutaman kerran olen saanut sellaista palautetta että "tuo ei ole sinun tapaistasi" taikka että "olen yllättynyt että ajattelet asiasta noin", mutta tällaiset palautteet ovat olleet ihan odotettujakin minun puoleltani sikäli.

Aika useasti kuitenkin olen saanut näistä palautteista sellaisen fiiliksen päälle että olen jotenkin käyttäytynyt väärin esittämällä mielipiteeni tuolla tavalla. Mielipiteeni ilmaisua ja tapaa on kuulemma "ihmetelty", joka kaiketi ainakin eräiden tyyppien osalta selittää sen miksi minua tietyissä piireissä pidetään tai ainakin pidettiin ylimielisenä ja egoistisena sekä vaikka minä lohikäärmeenä.

Minusta tässä kaikessa on pohjimmiltaan kyse kaksinaismoralismista ja oikeastaan kasvottomuuden tuomasta sellaisesta. Minusta kaikilla on sellaisia mielipiteitä jotka ovat aika useasti ristiriidassa jonkun toisen käsityksen tai mielipiteen kanssa, vaan aika useasti ihminen tuomitsee toisten mielipiteet enemmän tai vähemmän avoimesti mikäli on niistä eri mieltäkin. Harvemmin ainakaan täällä nettimaailmassa ihmiset ovat hiljaa eri mieltä asioista- useamminkin ollaan hiljaa oikeassa maailmassa ja sitten netin puolella hyvinkin provosoivasti esitetään ne kritiikit ja eriävät mielipiteet toisesta.

Tästä aiheesta kuitenkin nykyisyydessä jaksan jauhaa vain tietyn ajan. Haluan siis jutella jostain muusta, vaikka sekin omalla tavallaan kuuluu ihmissuhteisiin.

Luin nimittäin eilen vielä hiukan tuota horoskooppiteosta, ja koin jälleen sen sisällön ainakin osittain suurelti paikkaansapitäväksi muutamien merkkien persoonallisuuden osalta. Yleensä suoritan näitä persoonallisuusarvioitani ihmisistä vertaamalla tekstiä ja yrittämällä muistella tämän arvioitavan henkilön persoonaa ja suhtautumista erinäisiin juttuihin jotka olen pistänyt huomiolle aikojen saatossa. Minusta siis tuon teoksen jutut pätevät kyllä aika pitkälle toisissa jutuissa näihin vertaamiini persooniin, vaikka täysin vedenpitäviä ne eivät kuitenkaan ole. Voisin siis sanoa että jossain määrin kyllä uskon näihin horoskooppimerkkien persoonallisuusmäärittelyihin keräämäni tiedon perusteella, mutta aina kuitenkin poikkeuksiin varautuen.

New opinions

Kunnon tuulenpuuskat taas olleet tänään liikkeellä. Sentään ihan lämmin ollut, vaikka illasta rupesikin sitten satelemaan aika rankastikin.

Kieltämättä minulla on kyllä edelleen vähän ikävä pitempiä hiuksiani. Olisi kiva omata vähän pitemmät hiukset, tai siis sellaiset keskipituiset mitä minulla oli vielä vähän aikaa sitten. Pitäisi varmaan jättää tässä paikassa nuo parturikäynnit sikseen kun aina lopputulos on sitten jotain ihan muuta kun pitäisi.

Lainasin eräältä tyypiltä muistaakseni tämän vuosituhannen puolella tehdyn horoskooppikirjan. Tämän tein ihan oikeastaan sen takia että halusin nähdä että mihin ajanjaksoon tämä teos nyt sitten laski minut horoskooppimerkiltään- eli toisin sanoen olinko sen mielestä kauris vaiko muistaakseni jousimies. No, tämän teoksen mukaan olin selkeästi kauris ja kieltämättä niistä persoonallisuuden esittelyistä muutamakin homma oli kyllä minusta ainakin erittäin kuvaava siinä mielessä etten saattanut kuin nyökytellä hiljalleen hyväksyessäni sen vastaavuuden oman persoonani kanssa.

Muutenkin tuo teos tuntui kyllä kieltämättä ihan kohtuullisen hyvin paikkaansapitävältä näiltä persoonallisuuskuvauksiltaankin. Toki samalla sitten tuo että 22.12. on sitten tämän teoksen mukaan se ehdoton päivämäärä kauriille syntymäpäivänä puolestaan sekoittaa jälleen aikalailla tätä eri mielipidekenttää uudelleen.

Mutta joo, nyt lähden nukkumaan. Kirjoittelen vähän seikkaperäisemmin asioista kunhan kerkeän.. jos kerkeän.

A brand new week

Joo, taas alkoi uusi viikko ja nyt eletään sitten marraskuun ensimmäistä. Tätä vuotta ei ole enää hirveästi jäljelläkään.

Nukuin viime yön jälleen kerran tuossa sohvalla. Katselin sellaisen elokuvan kuin "Sudden Impact" Clint Eastwoodilta. Se taisi olla kasarileffa ja kuului näihin Dirty Harry-elokuviin.

Se oli oikeastaan ihan kiva leffa eikä ollenkaan huonokaan. Toki se vähän pisti silmään että siinä oli naispääosassa tämä Sondra Locke, joka oli tai siis on Clint Eastwoodin vaimo. Tätä ennen hän ja Eastwood näyttelivät ainakin niissä elokuvissa yhdessä jossa oli se eräs apina ja se moottoripyöräjengi mukana.

Viikonloppukaan ei ole ollut yhtään huono noin säänsä osalta. Oikeastaan on ollut ihan lämmintä ja mukavaa välillä. Saapa nähdä tosin että milloin taas kylmenee ja on ikävää. Tämän viikon torstaina ja perjantaina pitää muuten taas mennä Helsinkiin, mutta (onneksi?) vain suhteellisen pikavisiiteille. Olen oikeastaan ajatellut pyhittää tämän koko viikon lukemiselle erinäisistä turhanpäiväisistä aiheista, eli toisin sanoen "eiks ookin kivaa?".

Katselin Youtubesta sellaisen elokuvan tuossa vähän aikaa sitten noin puoleenväliin nimeltään "Marquis", joka oli Ranskalainen ja äärimmäisen kieroutuneesti animoitu osittain eläinnaamareihin pukeutuneilla tyypeillä ja vahalla. Elokuva kertoi Markiisi De Sadesta, joka oli ihan loogisesti teljetty vankilaan pahojen tekosiensa johdosta. Välillä hän kuitenkin jutteli erektiolleen ja sitten ne muut perverssit eläinhahmot säätivät kaikenlaisia sellaisia juttuja mitä nyt voikaan odottaa Ranskalaiselta pseudo-eroottiselta K12-ikätarran omaavalta pätkältä.

Tuo kyseinen elokuva oli muistaakseni aivan 80-luvun loppupuolelta tai 90-luvun alusta. Se oli kuitenkin erittäin surrealistinen kokemus jo pelkästään senkin takia että siinä tosiaan ne eri hahmot olivat eläimiä, joka kai kieli siitä että kaikki nuo eläimet olivat vähän niin kuin jotain reflektioita siitä mitä ne eri persoonat olivat lopulta sisimmässään sitten kaiken sen alla. Juuri tuo Markiisi itse oli jonkinlainen koira, mutta ei kuitenkaan yhtä epäselvällä tavalla kun Hessu Hopo, joka on erittäin epäselvällä tavalla koira ainakin jonkun virallisen selityksen mukaan. Tietysti muitakin eroavaisuuksia tämän koiramarkiisin ja Hessu Hopon väliltä löytyi, mutta näkisin kuitenkin että painavin eroavaisuus näiden molempien vähintään yhtä fiktiivisten hahmojen välillä täytyi ja täytyy olla se että Hessu Hopo ei ole minun tietääkseni missään vaiheessa alkanut täysin spontaanisti nylkyttämään epärealistisen suurella erektiollaan jotain kiviseinää, johon ilmestyy muutaman sekunnin kuluessa silmät tarkkailemaan tuota epämääräistä toimintaa varsin paheksuva katse pupilleissa.

Mutta joo, vaikka nykyään arvostankin tuollaisia äärimmäisen taiteellisia projekteja, niin nyt taitaa kyllä jäädä tämä elokuva katsomatta kaikesta huolimatta. Kenties sitten jossain vaiheessa jos löydän tuon jostain Porvoon Citymarketista alelaarin syövereistä kahdella eurolla tai jos vaikkapa Agapio Racing Team päättää hoitaa ko. pätkän suomidubbauksen, niin sitten lupaan uhrata siihen jälleen aikaani.