Kun otsikot eivät riitä

Jos minulla olisi edes jotain konkreettista lahjakkuutta taiteellisuuden suuntaan, niin maalaisin varmaan tauluja. Oikeastaan haluaisin olla seuraava Juhani Palmu, sillä oikea nimenikin viittaisi siltä että kaikenmaailman suurkaupunkien kerma tulisi varmasti mielellään katsomaan sitä että olisin vääntänyt pari viivaa kanvaasille ja todennut sen kuvastavan erinomaisesti modernin post-agraarisen yhteiskuntamuodon urbaania tuskaa ja kärsimystä.

Ei mutta sanottiinpa nyt vaikka J. Palmustakin mitä tahansa, niin kerran muistan katsoneeni yhden haastattelun hänestä, jossa tyyppi kertoi jotain filosofiaansa maalaamansa maalaismaiseman takaa. Hän kertoi että syy miksi maalasi niitä latoja sun muuta oli siinä, että hän halusi palavasti muistuttaa porukkaa heidän juuristaan ja lähtökohdistaan. Harmi että minusta tuntui sillä hetkellä lähinnä siltä että tuo innoitus sun muu oli nähty jo miljoona kertaa ennenkin jonkun toisen suusta tai jonkun toisen maalauksessa. Eipä silti, annan kunniaan Palmullekin muutamasta asiasta, joihin lukeutuu muun muassa se että hänellä on rahaa ja sentään jonkinlaisia mahdollisuuksia influensoida muutamia piirejä. Ei sellainen kaveri voi ihan tyhjäntoimittaja olla taideteosten hinnoista ja elämänfilosofioistaan huolimatta.

Täällä on ollut taas hyvinkin absurdien sääilmiöiden päivä. On ollut kevätaurinkoa ja sitten yhtäkkisesti raekuuroja. Sitten yhdessä vaiheessa meni täysin pilveen myös koko taivas. Yöllä on aivan helvetin kylmä - arviolta noin viitisentoista astetta ja voi unohtaa kevennetyn lenkkeilyvarustuksen aivan täysin. Vituttaa juosta kaksi kerraston paitaa päällä sekä sitten pitkät kalsarit siellä alla yhä edelleen - tuntuu että tuolla varustuksella ollaan menty arviolta seitsemän kuukautta jo. Saisi se "luvattu" kevät jo tulla.

Sain muuten vihdoinkin erään toisen projektin myöskin loppuun. Purin vuonna 2007 mystisesti rikki menneen PC:ni nyt sitten vihdoinkin osiin ja tyhjensin sen molemmat kiintolevyasemat. Niissä asemissa oli aivan helvetisti kaikenlaista settiä sisällä, ja kieltämättä jonkin verran myös henkilökohtaista settiä myös. En ollut aivan varma niin kuin en ole täysin varma nytkään sen suhteen että mitä sillä kaikella materiaalilla pitäisi tehdä. Kieltämättä tämä moderni aikakausi mahdollistaa kaiken sen materiaalin poistamisen muutamalla napin painalluksella, mutta totta puhuen jollain oudolla tavalla vanhat valokuvat, tekstit sun muu informaatio kyllä iskee minuun oudon sentimentaalisesti. Olen kyllä aika varma että niihin informaatioiden suorasti liittyvät henkilöt ovat poistaneet jo aikoja sitten kopionsa niistä samoista materiaaleista, joten enää onkin kysymyksenä se että tulisiko minun kenties toimia samoin.

Joka tapauksessa niin nyt tässä kämpässä ei ole enää kuin kaksi konetta. Tuo rikki mennyt, vaikkakin muuten ihan OK-tason vehje lojuu varmaan jossain Ämmänsuon kaatopaikalla raadollisten lokkien nokittavana juuri nyt. Tai ehkä se puristettiin jossain sulattamolla säilykepurkin kokoiseksi ja kierrätettiin lentokoneiden alumiiniosiksi.

Minulla oli muuten tänään erittäin kehittävä keskustelu jonka pohjalta tuli ilmi että olen ainakin kolmen naisen mielestä melkoisen "kitkerä tyyppi". He myöskin tiedustelivat sitä että mistä se sellainen käytös johtuukaan, ja totesin että se ei voi johtua juurikaan mistään muusta kuin naisista. Sain "instant" sovinistin leiman otsaani, vaikka toivon mukaan he vain laskivat leikkiä ja kyseessä oli vitsi. Nämä naiset sitten kuitenkin puolestaan epäilivät että ehkä tämä käytös johtuukin enemmän naisen puutteesta, jonka sulavasti opponoin uhkaamalla homoksi kääntymisellä. Tai no, ehkä suuremmalle osalle tämän blogin lukijoista on tullut yllätyksenä etten suinkaan ole ainakaan "vielä" homo, mutta voin kertoa että kaapista ulos tuleminen ei ole minulle kovinkaan todennäköinen vaihtoehto sillä että kun.. noh, turhauttava aihe. Lopetetaan ennen kuin saan itseni näyttämään homolta.