Above sea level again

Hyvin ristiriitainen päivä tänään ollut taas. Vanhoja tuttavuuksia, "careful what you wish for"-tilanteita aivan täydellisesti sekä tunteikkaita reunion-hetkiä. Lisäksi hajoaminen erääseen suomalaiseen iskelmäbiisiin.

Ihan aluksi tuli taas osoitettua tänään että ilmeisesti kaikesta huolimatta toisinaan risukasaanikin paistaa se päivä. Olen jo pitkään toivonut erään asian toteutumista, ja nyt sitten kaikki on toteutunut aikalailla hyvin ja paremminkin sen tiimoilta, joten on todettava että voittajan on helppoa hymyillä taas vähän aikaa ja hyvin varoen. Tämä nyt kuitenkin onneksi tietää taas muutamaa asiaa, joka on kieltämättä oikein hyvä asia kun naista tai mitään muutakaan ei ole elämässä tällä hetkellä jonka puolesta murehtia tai muuta sellaista.

Tänään oli myös eräs varsin hauska reunion-hetki. Se taisi olla tälle reunionin kohteelle isompi juttu kuin minulle, mutta sehän oli vain hyvä asia. Kyseessä oli eräs sellainen tyyppi joka varmasti kiinnostaa tämän ihanan blogini pitkäaikaisimpia lukijoita siinä määrin että toteanpa sen olleen hyvä ja tarpeellinen reunioni. Ei myöskään hätää sen puoleen- en tavannut exääni, sillä siitä olisi ollut aika kaukana nuo hauskat hetket. Kyseessä oli ihan miespuolinen tyyppi ja aivan helvetin hyvä tyyppi, vieläpä.

Ja sitten vielä se asia joka ihan oikeasti sai minut tänään vitutuksen partaalle. Nimittäin kuuntelin tänään tapani mukaan radiota, ja sieltä alkoi sitten yhtäkkiä tulvimaan jotain Suomenkielistä iskelmäsettiä. Ne sanoitukset siinä biisissä olivat aivan absurdit ja samoin oli se koko äänimaailmakin siinä biisissä. Jälleen kerran minut saatiin sen biisin kuunneltuani uskomaan että suomi-iskelmä on ihan täyttä paskaa. Herranjumala mitä SHITTIÄ! No fucking way, dude... No fucking way.

Kyseessä on joku "Chisu" ja hänen biisinsä nimeltä Baden-Baden, jolla on vielä enemmän rändömimpi musavideo, josta en tajua yhtikäs mitään.

Ja taas pullotetaan kyyneleet
Myydään ne Baden-Badeniin
Missä Suomen murheet pumpataan suihkulähteisiin
Joo, pullotetaan kyyneleet junalla Baden-Badeniin
Missä niissä kylpee turisti ja toinenkin, uuh

Siis mitä vittua!? Pää hajoaa!?

FFFFUUUUUUUUUUU---

Nightmare city

Näin taas eilen yöllä aivan helvetillisiä painajaisia. Onneksi en enää muista niitä kovinkaan tarkalleen, mutta muistan että tällä kertaa kyseessä oli jonkinlainen helvetillinen tulipalo tai vastaava. Kirkuvia ihmisiä ja ikkunoita räsähteli tusinoittain rikki. Oli aivan helvetin kuuma ja heti kun säpsähdin hereille unistani niin meni hetki tajuta että kaikki tosiaan olikin vain unta.

Pari päivää sitten oli vähintään yhtä friikki herätys kun talon ylitse lensi joku helikopteri tai vastaava suhteellisen matalalta. Ajaessaan talon ylitse se kopteri teki sellaisen sotaleffamaisen "VRRRRRRRAAAAAAAUUUMM"-äänen, jonka kuuleminen noinkin läheltä on itseasiassa toinen kerta toistaisessa elämässäni. Ensimmäisen kerran tuo tapahtui armeijassa kun loppusotaharjoituksen viimeisinä päivinä yritin nukkua jääkylmässä teltassa makuupussissa jo muutenkin hyvin vähäunisen yön jäljiltä, ja yhtäkkiä teltan ylitse pyyhkäisi pieni siviilikopteri teltan silloisen sijainnin vieressä sijaitsevalle pellonvierustalle, joka oli aurattu siten että siihen sopi laskeutua helikopterilla. Se herätys kyseisen aivan helvetin kovaäänisen helikopterin ylilentoon oli melko brutaali, ja vielä brutaalimpaa oli se että vaikka se kopteri oli laskeutunutkin tuomaan jotain "säämiehiä" paikalle, niin ne jaksoivat pitää sitä kopteria käynnissä aivan helvetin pitkään. Jostain syystä se moottori ulisi varmaan puoli tuntia siinä teltan vieressä samalla kun muutama tyyppi yritti saada yön jäljiltä unta jossain koillismaan perseessä (Taivalkoskella) parinkymmenen pakkasasteen jäljiltä. Muutenkin tuntuu että olen vähintään jonkinlainen Vietnam-veteraani noiden helikopterien äänimaailmojen suhteen nykyään, joten on kyllä todettava että hirvittävästi en niistä nykyään pidä vaikka täälläkin noita pörrää alati.

Nyt on muuten melkein pääsiäinen vähän niin kuin. Täällä nyt tuskinkaan käy mitään virpojia, mutta muistan että minulla oli eräs varsin hapokas kohtaaminen virpojien kanssa edellisessä kämpässäni. Tähänkin kivaan pikku tarinaan liittyy vahvasti armeijamuistot- tai pikemminkin lomamuistot.

Eli viimeisin muistikuvani virpojista on keväältä 2008. Päästiin Aukista jopa ruhtinaallisesti neljän päivän lomille ja niistä neljästä päivästä olin neljä päivää kipeänä. Oikeastaan olin kipeänä jo ennen noita lomia, mutta pakko oli vetää täysillä hommat että pääsi lomille, sillä muussa tapauksessa olisin joutunut jäämään Kajaanin Veksiin koko lomaksi. Vaivani olivat kuitenkin varsin vakavat, sillä minulla oli muistaakseni meneillään armeija-aikani toinen keuhkoputkentulehdus, ja heti lomabussista ulos päästyäni lähdinkin paikalliseen terveyskeskukseen. Siellä sitten todettiin että tulehdusarvot olivat katossa ja että minun olisi pitänyt jäädä vuodelepoon. Sitähän en voinut tehdä, joten lääkäri suostutteli minut ottamaan suonensisäistä antibioottia niinä neljänä päivänä. Menin siis joka päivä sinne terveyskeskukselle kanyyli piikitettynä käteeni muutamaksi kymmeneksi minuutiksi ottamaan sitä antibioottia ja tämän jälkeen sitten harpoin takaisin kotiin.

Noh, taisi olla "loman" toinen päivä meneillään kovassa kuumeessa kun havahduin sängystäni siihen että joku pimpotteli ovikelloa. Yleensähän en ovea avaa ellen tiedä kuka sieltä tulee, sillä minua vituttaa suuresti sellaiset ilmiöt kuten ovimyyjät ja kaikenlaiset uskovaiset, jotka häiritsevät onnenpesääni. Olin kuitenkin kuumeessa eikä harkintakykyni ollut toivotunlaisessa kunnossa, joten iskin sängyn vierustaa koristaneet lomapuvun housut ja päälläni olleen hihattoman T-paidan ja varsin seksikkäät sisätossut jalkaani vilistäessäni ovelle.

Kun avasin oven niin siellä oli kolme henkilöä; nuori nainen ja kaksi vaahtosammuttimen kokoista pikkulasta naamat maalattuina. Itsehän olin siis äijä maastokuviollisissa housuissa, toinen käsi sidepaketissa, pää kaljuna ja wifebeater-paita päällä. Habitukseni huusi näiden perhe-elämän ikoneiden kasvoille että HELVETIN JUNTTI SOSSUPUMMI niin monella sykäyksellä, että sen saattoi laskea heidän silmistään. Olin kuitenkin itsekin olosuhteiden uhri.

No kumminkin ne lapset siinä heittivät jotain settiä minulle laulun muodossa. Tämän jälkeen he antoivat minulle ilmeisesti ainakin kreppipapereilla koristeltuja pajunoksia ja tajusin onneksi jo siinä vaiheessa että he halusivat jotakin vastalahjaksi. Kaivoin nopeasti lomatakista viereisestä naulakosta jotain epämääräistä taskurahaa, ja annoin sille eräälle lapselle ne kolikot. En kyllä tajunnut siinä rykäyksessä antaa sille takimmaiselle lapselle mitään kolikoita, eikä minulla sitäpaitsi edes olisi ollutkaan enempää rahaa siinä vaiheessa käteisenä annettavaksikaan, sillä en tykkää pitää käteistä mukanani muutenkaan. Tuo nuorehko äiti oli varsin vaivautunut ja tajusin jo oikeastaan silloinkin että juurikin näin vaivautuneita ja sekopäisiä tulisivat olemaan kaikki kohtaamiseni naisten kanssa muutenkin nyt ja tulevaisuudessa.

No kumminkin se kolmio siitä sitten lähti omille teilleen ja painuin itse nukkumaan sohvalleni.

Enpä kyllä muista että mitä niille pajunoksille oikein tapahtui.

Päivän puistattavat puheenaiheet

En muuten muista että sanottiinko Pentti Saarikosken vaiko Bukowskin tuotannosta että jos sitä luki muutaman sivun niin hengitys alkoi haisemaan ihan viinalle. Enpä tosiaankaan muista että kummasta herrasta tuo lausunto oli esitetty, mutta pitääpä joskus tarkistaa. Tätä minä mietin tänään.

Lueskelin tuossa äsken netistä uutisia. Hupaisaa että nyt suurin uutinen jossain Suomi24:ssä (a.k.a. "Suoli24") on joku täysin fiktiivinen äiti joka haluaa täysin fiktiiviselle pikkuvauvalleen tatuoinnin. Jotenkin tyypillistä että tällainen uutisointi pääsee nyt pinnalle huomioonottaen vielä senkin että Suomi24 on trollien paratiisi ja tulee aina olemaan. Kukaan ei ole ajatellut että entäpä jos tuo koko pikkuvauvan tatuointipelleily onkin täyttä paskaa? Juurihan uutisoitiin että eri nettipalstoilla trollailu on joillekin ikävystyneille ihmisille ihan harrastus, joten miksei joku näinkin älytön juttu voisi olla ihan hyvin jonkun harrastelijan kehitelmä julkisuuden aikaansaamiseksi? Toisin sanoen "I don't buy it". On vain kovin tyypillistä että porukka alkaa kiehumaan tällaisista paska-aiheista, mutta ketään ei kiinnosta se että tämä maa menee koko ajan huonompaan ja huonompaan jamaan päivä päivältä erinäisten varsin itsekkäiden ja usein poliittisten tahojen aikaansaamana. Tärkeämpää kimpaantua oikeasti jostain vitun trolleista netissä kuin siitä että miten saataisiin työttömille kansalaille töitä ja erinäiset lakot minimoitua. Ei mitään muuta kun lisää sirkushuveja kansalle ja ehkäpä kenties siinä välissä sitä proverbiaalista leipääkin isokenkäisiltä, niin!

Tänään ihmetytti lähinnä se myöskin eniten että kykenin jopa nukkumaankin kello kuuden jälkeen aamulla vielä hiukan. Heräsin joskus vähän ylitse kahdeksan ja sitten huomasin että vedenkeittimessä ei ole taaskaan vettä. Nykyään pyrin täyttämään sen aina ihan kukkaralleen jonka seurauksena noin vesilitran keittämiseen menee yli kymmenisen minuuttia. Join muuten tänä aamuna tuollaisen veteen sekoitetun Berocca-kapselin, ja epäilen että se kuivattaa elimistöä vaikka sen pitäisikin oikeastaan sisältää kaikenlaista "terveellistä" vitamiiniainesta sun muuta. Voin tietysti olla täysin väärässäkin.

Garbage days

Tänään ei ole onneksi kummempia luvassa. Olisi tarkoitus vihdoinkin ladata MP3-soittimeni akku ja tyhjätä sen vanha soittolista samalla korvaten se uudella. Olen tässä yrittänytkin koota uutta listaa biiseistä joita sinne sijoittaa, mutta en ole suoraan sanottuna saanut sitäkään vielä tehtyä. Syynä tälle on se että yhdenkin gigabitin täyteen saamiseksi saa tehdä aika kovaa työtä niinkin suuren musiikkikokoelman seasta oikeiden kappaleiden löytämiseksi kun minullakin nyt on.

Tuohon MP3-soittimeen liittyy eräs varsin traaginen tarina, nimittäin ostin sen aikoinaan sen jälkeen kun mystisesti huomasin edellisen soittimeni menneen rikki armeijassa. Sikäli vähän kumma juttu että kyseinen soitin meni ylipäätään rikki lomakassissa ollessaan, mutta totta puhuen saattoihan se olla mennyt rikki jo ennen sitäkin ollessaan vaikkapa sirpaleliivin taskuissa tai jotain. Kuitenkin niin lieventävänä asianhaarana voitakoon todeta että tuo vanhempi soitin ei ollut oikeastaan täysin rikki, vaan joku äärimmäisen kova isku oli iskenyt sen nestekidenäytön täysin paskaksi. Itse soitin kyllä vielä toimi, mutta se näyttö oli aivan paskana, joka puolestaan vähän ihmetytti siinä suhteessa että se koko soitin edes toimi siitäkin huolimatta. Nykyään tuo rikki mennyt noin 500 megan soitin toimii minulla mukana lenkkeilessäni, mutta ymmärrän kyllä että jossain vaiheessa se varmaan menee lopullisesti rikki ja tämän jälkeen luonnollisestikaan kenelläkään ei ole enää kivaa.

Tänään mietin vakavasti Twitter-accoutin avaamista, mutta jätin homman sitten sikseen. Tuollainen Twitteri tai vastaava olisi kumminkin todella kätevä juttu siinä mielessä että sinne voisi postailla aina kaikkea sellaista rändömiä shittiä mitä tulee mieleen pitkin päivää. Sitten jossain vaiheessa kun kuolen niin sitä aineistoa voitaisiin käyttää vaikkapa jonkinlaisena "älä kuluta aikaasi näin"-oppaan sisältöön siitä viimeisestä väärällä tavalla eläneestä luuserista, joka joko pakotettiin muuntautumaan ns. "tavalliseksi ihmiseksi" tai sitten hänet mestattiin kaikkien nähden.

Olen muuten jäänyt koukkuun noihin Michael Mannin leffoihin. Kaikki alkoi siitä kun osana tahatonta Tom Cruise-maratoonia katsoin tuon Collateralin, jonka jälkeen tajusin että M. Mann ohjasi tai käsikirjoitti myös Heatin, Robbery&Homicide Divisionin sekä myös sen uuden Miami Vice pätkän. Jotenkin tuossa Collateralissa oli niin se sama fiilis kuin Robbery&Homicide Divisionissa, joka oli sekin muuten aivan helvetin hyvä vaikkakin lyhytikäinen sarjakokonaisuus. Siitä on vuosikausia aikaa kun katselin Heatin viimeksi, mutta jostain kumman syystä nyt huvittaisi sitten puolestaan katsoa se Miami Vice-leffa oikein mielellään. Vuosi sitten (tai jotain) kun sen näin, niin pidin sitä ihan paskana, ja tiesin että henkisesti pyhä Don Jonhson tuki minua päätöksessäni. Nyt kuitenkin niin olen alkanut hyväksymään myös tuon elokuvaversion olemassaolon samalla tavalla kuin vanhemmat vihdoin kaikesta estyneisyydestään ja tukahduttamisyrityksistään huolimatta vihdoin hyväksyvät poikansa tai tyttärensä olevan homo tai lesbo. Sen olemassaolon kanssa on vaan elettävä, halusipa asioiden olevan niin tai näin.

Katselin muuten tänään tuon Truman Show'n. En edes muista että olenko nähnyt sitä koskaan ennen, mutta muistan että lukiossa oli aina tarkoitus filosofian tunneilla katsoa tuo elokuva. Emmehän sitten koskaan sitä katsoneet, mutta uskonnon jollain kurssilla muistan että katsoimme Umberto Econ Ruusun Nimen. Se oli ihan hyvä leffa eikä pelkästään sen takia että siinä oli Sean Connery.

Ajattelin muuten myös ruveta keräämään unistani päiväkirjaa. Tänään juuri ennen heräämistäni näin unen siitä kuinka kävelin jollain kadulla ja ohitseni ajoi iso punainen avolavapakettiauto. Siellä kyydissä oli jonkinlaisia huligaaneja joille samalla kadulla kävelevät tyypit huutelivat rivouksia heidän ajaessaan ohitse. Nämä tyypit kuitenkin suuttuivat siitä kamalasti ja muutama heistä hyppäsi alas auton lavalta ja he lähtivät juoksemaan minua kohti. Ajattelin lähteä juoksemaan karkuun muutaman muunkin tapaan, mutta sitten päätinkin jäädä siihen ja katsoa mihin tilanne etenee. Heti kun nuo kolme äijää pääsivät luokseni, niin eräs niistä huusi minulle vihaisesti ja otti esiin puukon jolla tuikkasi minua.

Heräsin.

Jälleen eräs laadukas ja väkivaltainen uni lisää kokoelmiin.

Viehkoja ihmisiä

Hämmentävä Tom Cruisen elokuvien maratooni ollut meneillään viime aikoina. Eilen yöllä katsoin tämän Vanilla Sky:n ja sitä ennen Color of Moneyn. Tuo Vanilla Sky oli kyllä erinomainen teos, eli tykkäsin kyllä sen monitasoisuudesta ja "mindfuck"-mentaliteetista oikein paljon. Tänään olisi kai tarkoitus katsella tuo Collateral.

Ihan eka asia kuitenkin mikä tuli mieleen tuosta Cruisen suorituksesta leffassa oli se kuinka paljon hän olisi voinut olla Patrick Bateman- jos siis olisi halunnut. Amerikan Psykossahan Batemanin naapuri on Tom Cruise, mutta puhettahan oli että Cruisea oltaisi yhdessä vaiheessa ajateltu ellei jopa Batemanin itsensä rooliin niin vähintään tekemään Cameo sitten itse leffaan. Kumpaakaan ei tapahtunut, mutta täytyy sanoa että kyllähän tuo Cruisekin olisi aivan hyvin voinut ryhtyä Batemaniksi. Olisi sitä fyysistä puolta ja karismaa varmasti riittänyt, mutta eipä se Christian Balekaan huono siinä roolissa ole kyseisen leffan käsikirjoituksen puutteetkin huomioonottaen. Sitäpaitsi sellaiset roolit ovat aina mukavia jollain tapaa kun näyttelijä esittää jotenkin päinvastaista hahmoa niiden useimmiten näyttelemiensä ominaisroolien sijasta. Vaikkapa esimerkiksi Nicholas Cage on tätä yrittänyt moneen kertaan ja siinä erehtynytkin epävakuuttavalla tavalla, mutta moiset kokeilut ovat aina todella mukavia seurattavia etenkin jos kyseessä olisi ollut hulluna (enemmän tai vähemmän oikeasti) "maksullisia naisia" murhaava ja 80-luvun popmusiikkia referoiva Tom Cruise.

Tuo Cruisen esittämä hahmo tuossa Vanilla Sky'ssä oli kyllä melkoinen Patrick Batemanin prototyyppi - tai siis ainakin hänen elämäänsä elävä henkilöhahmo. Minusta hän ei kuitenkaan ollut mitenkään paha ihminen, joka oli kuulemma erään leffanjuonipaljastuksen mukaan se syy miksi hänelle siinä tapahtui mitä tapahtui. Vähän ihmettelin että miksi hänet tituleerattiin mukamas niin paheellista elämää eläväksi, vaikka selkeästi leffassa nyt oli pahempia hahmoja ja organisaatioita kuin yksi Tomppa Cruise.

Luin muuten tänään täysin randomisti horoskooppini. Siinä kerrottiin että tänään kuulemma "viehko ihminen" lähestyy minua jollain tapaa. Tilanteesta kuulemma pitäisi ottaa kaikki irti, mutta kannattanee muistaa että minun tuurillani kyseinen "viehko ihminen" on joko ns. "Nigerialaiskirjeiden" lähettäjä taikka sitten puhelinmyyjä. Jos kuitenkin kyseessä on naispuolinen puhelinmyyjä, niin ajattelin härskisti tämän falsifioidun tunteeni vallassa pyytää hänen kotinumeroaan. Puhelinmyyjät eivät olekaan pitkään aikaan soitelleet minulle..

Don't panic

Kävin tänään aamusta pelaamassa biljardia tuossa keskustassa. Olen käynyt tuossa "establishmentissä" ennenkin, mutta se on luonteeltaan sellainen paikka että siinä on vaihtunut omistaja ja nimi varmaan yhtä monta kertaa tasaisin väliajoin. Viimeksi se oli profiililtaan jonkinlainen "lounaskahvila" ja sitä ennen muistan sen yrittäneen olla jonkinlainen kaljabaari. Sitten jossain vaiheessa se oli kai joku trendikäs menomesta nuorille. Se on muuten strategisesti sijoitettu sopivasti koulun viereen, että siinä mielessä asiakkaita varmaan tietyin väliajoin riittää. Toisaalta tasaisin väliajoin myöskin tuntui että osa niistä asiakkaista täytyi olla jotain lukiolaisia tai vastaavia, mutta miten minä muistelisin että nyt olisi meneillään vissiin kirjoitukset tai jotkut vastaavat.

Biljardisessiot eivät menneet kovinkaan hyvin. En ole kyllä pahemmin pelaillut biljardia sitten armeijan, jolloin muun muassa sotkussa oli useitakin biljardipöytiä ja silloin kun olimme kiinni koko viikonlopun niin sotkun ollessa täysin tyhjä ehdittiin pelailla kun oli aikaa.

Mietin tässä tänään että kaikesta huolimatta olen saavuttanut kaksi asiaa elämässäni. Molemmat ovat olleet sellaisia ns. "velvollisuuksia" jotka on pitänyt hoitaa pois henkilökohtaisten asioiden listalta, ja nyt totta puhuen sillä listalla kun ei ole enää kuin yksi ns. "tehtävä asia" jota pidän jotenkin edes tärkeänä. Aika monelle nämä kaksi jo tehtyä asiaa ovat varmasti melko pieniä, mutta itselleni nyt nämä olivat sellaisia juttuja jotka oli pakko tehdä ihan henkisen kasvun ja ihmisarvon saavuttamiseksi. Totta puhuen tuon viimeisimmän homman hoidettuani mikään ei ole oikein innostanut.

Eilen yöllä tuli katseltua muutama leffakin taasen. Päällimmäisenä jäi mieleen tuo Casino, jonka aloitussanat De Niron suusta kyllä sopivat kuin omaan elämääni: "When you love someone, you've gotta trust them. There's no other way. You've got to give them the key to everything that's yours. Otherwise, what's the point? And for a while, I believed, that's the kind of love I had ".

Vaan miten sillekin jätkälle siinä leffassa sitten kävikään..

Until further notice (kevät on peruutettu)

Hieman oli kyllä mielenkiintoiset fiilikset taas tänään kun yhtäkkiä alkoi vaan satamaan helvetisti lunta samalla mitalla kuin keskellä kylmintä ja synkintä talvea. Lunta tuli sen verran paljon että kaikki ne vähäisetkin kohdat jotka olivat vähäisten keväänmerkkien muodossa sulaneet peittyivät uudelleen lumeen. Tienvarret ovat myöskin nyt aivan täynnä lunta ja aurausautot sahaavat pitkin tienvarsia samaan tahtiin kuin silloin tämän kaiken lumenpaljouden alkaessakin.

Pienehkö halvaus kyllä tämä tällainen keli taas. Mistähän mahtaa kieliä? Uskallan väittää että en ollenkaan ihmettelisi jos kesäkuussakin vielä satelisi lunta tai että lunta olisi ylipäätään jäljellä silloinkin. En vaan kyllä tosiaankaan tykkää tästä kelistä. Täyttä paskaa.

On tässä kumminkin muuten ihan tasaisesti menneet asiat. Ei minulla nyt ole mitään uutta kerrottavaa juurikaan millään rintamalla. Asiat nyt etenevät samaan malliin kuin ennnekin, vaikka on todettava että ainakaan vielä tämä vuosi 2010 ei ole poikennut juurikaan pystyynkuolleesta viime vuodesta. Pessimistinä minulla on syytä epäillä että tuskinpa tämäkään vuosi tulee eroamaan mitenkään konkreettisesti mistään, vaikka toisaalta kumminkin on niin että elämästä tekee juuri mielenkiintoisen eräiden mielestä sen arvaamattomuus.

Katselin tuossa muutaman leffankin pitkästä aikaa. Sellainen teos tuli tsiigailtua kun Basketball Diaries. Tämä Leonardo Dicaprio oli siinä oikeastaan ihan OK suoritustasoltaan ja tarinakin oli kieltämättä ihan mielenkiintoinen. Jännää kai oli se miten leffa täysin osoittautui päinvastaiseksi sisällöltään odotuksieni kanssa. Kaipa se vain toisaalta kertoo sen miten ei oikein voi aina täysin vetää johtopäätöksiä siitäkään että minkälainen elokuvan lopullinen "taso" on vain yhden kohtauksen nähtyään. En kuitenkaan pitänyt tätä elokuvaa huonona tuon yhden kohtauksen nähtyäni suinkaan, vaan pikemminkin yllätyin sitten sen lopullisesta sisällöstä kokonaisuudessaan.

No jospa tästä taas lähtisi vaikka nukkumaan tai jotain.

Secrets of the Hive

Olen nyt tullut siihen tulokseen että Ernest Hemingway on kirjoittanut ja sanonut paljon sellaista johon minun on yksinkertaisen helppoa yhtyä ja samaistua. En muista enää kovinkaan tarkasti kaikkea sitä hyvää materiaalia joista tein mentaalipuolen huomioita joskus lukioaikoina hänen teoksistaan, mutta todettava on että heti kun on taas aikaa viihteellisempään lukemiseen niin aion lukea Hemingwaytä. Olen ajatellut paneutua joko uudestaan tuohon Snows of Kilimanjaro-novellikokoelmaan taikka sitten luin jonkun toisen hänen teoksensa mitä en ole koskaan ennen vielä lukenut.

Joka tapauksessa niin tuntuu että kaikesta siitä mistä hän kirjoittaa ja miten hän siitä kirjoittaa huokuu jotenkin sellainen tietynlainen järkevyys. Hänhän kirjoittaa suhteellisen maanläheisistä aiheista, ja siksipä kai pidänkin niitä arvoisina teoksina. Kunpa ehtisi jossain vaiheessa lukea taas teoksia viihteellisessäkin mielessä.

Olen muuten ruvennut kuuntelemaan radiota aina öisin. Aika hauskaa puuhaa ja toimii jopa unilääkkeenäkin. Toisaalta lopetan varmasti nuo yölliset radionkuuntelusessiot kunhan patterit loppuvat tuosta radiosta. Olkoon se merkkinä sille että radionkuuntelut saavat jäädä kun virtalähde sanoo itsensä irti.

Kello tulee täällä nyt viittä aamuyöstä. Voisi kai mennä hetkeksi nukkumaan ja tämän jälkeen pyrkiä heräilemään.

Improvements

Ainakin yksi asia on selkeästi toteutunut uuden vuoden lupauksistani. Oikeastaan sen toteutuminen alkoi jo reilusti viime vuoden puolella. En nimittäin ole jaksanut ottaa osaa mihinkään väittelyihin tai muihinkin oikeassa elämässä sen puoleen kuin millään keskustelufoorumeillakaan enää pitkiin aikoihin. Voisi kai sanoa että olen lopen kyllästynyt väittelemisiin, sillä en lopulta näe että niistä on juurikaan mitään hyötyä. Korkeintaan niillä saadaan aikaiseksi kireä ja epäystävällinen ilmapiiri, ja se nyt ei lopulta palvele kenenkään etuja.

En sitten tiedä että missä määrin tämä kaikki järkeily johtuu upouudesta ja varsin syrjäänvetäytyvästä asenteestani, mutta näin ne asiat nyt kuitenkin tulevat olemaan. Tai ehkäpä minusta on lopullisesti tulossa sellainen "jees-mies" joka kai haluaisin sisimmässäni todella ollakin, sillä silloin ei tarvitsi käydä jatkuvaa henkistä kamppailua milloin mistäkin ja milloin minkäkin kanssa. Olisin oikeastaan ihan mielelläni pelkkä konformisti loppuelämäni. Tai sellainen tämänhetkinen trendi nyt näyttää kumminkin olevan kohdallani.

Tuossa muuten juuri eräänä päivänä pohdin sitä, että en koskaan täysin muistanut exäni syntymäpäivämäärää ilman vähintään yhtä varmennustarkastusta jostain kirjallisesta lähteestä, mutta kummasti muistan edelleen sen rynnäkkökiväärin sarjanumeron joka minulla oli armeijassa. Olenkin tullut jälleen siihen tulokseen että olen tulossa lopullisesti hulluksi, vaikka tietysti psykologisesti katseltuna tuo johtuu siitä että armeijassa se typerä sarjanumero painettiin enemmän tai vähemmän ystävällisesti selkärankaan asti. Edellisten seurustelukumppaniensa syntymäpäivien opettelu ja muistaminen on sekin kai suotavaa, mutta harvemmin sitä kai painetaan selkärankaan samalla tapaa. Ainakaan toivottavasti ei.

Kun otsikot eivät riitä

Jos minulla olisi edes jotain konkreettista lahjakkuutta taiteellisuuden suuntaan, niin maalaisin varmaan tauluja. Oikeastaan haluaisin olla seuraava Juhani Palmu, sillä oikea nimenikin viittaisi siltä että kaikenmaailman suurkaupunkien kerma tulisi varmasti mielellään katsomaan sitä että olisin vääntänyt pari viivaa kanvaasille ja todennut sen kuvastavan erinomaisesti modernin post-agraarisen yhteiskuntamuodon urbaania tuskaa ja kärsimystä.

Ei mutta sanottiinpa nyt vaikka J. Palmustakin mitä tahansa, niin kerran muistan katsoneeni yhden haastattelun hänestä, jossa tyyppi kertoi jotain filosofiaansa maalaamansa maalaismaiseman takaa. Hän kertoi että syy miksi maalasi niitä latoja sun muuta oli siinä, että hän halusi palavasti muistuttaa porukkaa heidän juuristaan ja lähtökohdistaan. Harmi että minusta tuntui sillä hetkellä lähinnä siltä että tuo innoitus sun muu oli nähty jo miljoona kertaa ennenkin jonkun toisen suusta tai jonkun toisen maalauksessa. Eipä silti, annan kunniaan Palmullekin muutamasta asiasta, joihin lukeutuu muun muassa se että hänellä on rahaa ja sentään jonkinlaisia mahdollisuuksia influensoida muutamia piirejä. Ei sellainen kaveri voi ihan tyhjäntoimittaja olla taideteosten hinnoista ja elämänfilosofioistaan huolimatta.

Täällä on ollut taas hyvinkin absurdien sääilmiöiden päivä. On ollut kevätaurinkoa ja sitten yhtäkkisesti raekuuroja. Sitten yhdessä vaiheessa meni täysin pilveen myös koko taivas. Yöllä on aivan helvetin kylmä - arviolta noin viitisentoista astetta ja voi unohtaa kevennetyn lenkkeilyvarustuksen aivan täysin. Vituttaa juosta kaksi kerraston paitaa päällä sekä sitten pitkät kalsarit siellä alla yhä edelleen - tuntuu että tuolla varustuksella ollaan menty arviolta seitsemän kuukautta jo. Saisi se "luvattu" kevät jo tulla.

Sain muuten vihdoinkin erään toisen projektin myöskin loppuun. Purin vuonna 2007 mystisesti rikki menneen PC:ni nyt sitten vihdoinkin osiin ja tyhjensin sen molemmat kiintolevyasemat. Niissä asemissa oli aivan helvetisti kaikenlaista settiä sisällä, ja kieltämättä jonkin verran myös henkilökohtaista settiä myös. En ollut aivan varma niin kuin en ole täysin varma nytkään sen suhteen että mitä sillä kaikella materiaalilla pitäisi tehdä. Kieltämättä tämä moderni aikakausi mahdollistaa kaiken sen materiaalin poistamisen muutamalla napin painalluksella, mutta totta puhuen jollain oudolla tavalla vanhat valokuvat, tekstit sun muu informaatio kyllä iskee minuun oudon sentimentaalisesti. Olen kyllä aika varma että niihin informaatioiden suorasti liittyvät henkilöt ovat poistaneet jo aikoja sitten kopionsa niistä samoista materiaaleista, joten enää onkin kysymyksenä se että tulisiko minun kenties toimia samoin.

Joka tapauksessa niin nyt tässä kämpässä ei ole enää kuin kaksi konetta. Tuo rikki mennyt, vaikkakin muuten ihan OK-tason vehje lojuu varmaan jossain Ämmänsuon kaatopaikalla raadollisten lokkien nokittavana juuri nyt. Tai ehkä se puristettiin jossain sulattamolla säilykepurkin kokoiseksi ja kierrätettiin lentokoneiden alumiiniosiksi.

Minulla oli muuten tänään erittäin kehittävä keskustelu jonka pohjalta tuli ilmi että olen ainakin kolmen naisen mielestä melkoisen "kitkerä tyyppi". He myöskin tiedustelivat sitä että mistä se sellainen käytös johtuukaan, ja totesin että se ei voi johtua juurikaan mistään muusta kuin naisista. Sain "instant" sovinistin leiman otsaani, vaikka toivon mukaan he vain laskivat leikkiä ja kyseessä oli vitsi. Nämä naiset sitten kuitenkin puolestaan epäilivät että ehkä tämä käytös johtuukin enemmän naisen puutteesta, jonka sulavasti opponoin uhkaamalla homoksi kääntymisellä. Tai no, ehkä suuremmalle osalle tämän blogin lukijoista on tullut yllätyksenä etten suinkaan ole ainakaan "vielä" homo, mutta voin kertoa että kaapista ulos tuleminen ei ole minulle kovinkaan todennäköinen vaihtoehto sillä että kun.. noh, turhauttava aihe. Lopetetaan ennen kuin saan itseni näyttämään homolta.

Eniten v*ituttaa mainokset

Mainoksia tulee nykyään joka tuutista. Telkkarit, kännykät, sähköpostiosoitteet ja postilaatikot ovat niitä nykyään täynnä. Viime kämpässäni oli pakko iskeä postiluukkuunkin teksti jossa luki kissankokoisin kirjaimin että "EI MAINOKSIA KIITOS", sillä meinasin hajota niiden lärpäkkeiden kuskaamisiin sitten lehtiroskikseen piakkoin niiden ilmaantumisten jälkeen.

Pahin mainonta minusta kuitenkin ilmaantuu digitaalisessa muodossa. Ensinnäkin on todella halpamaista lähettää sähköpostiin mainoksia milloin mistäkin paskasta, kun sitten tällainen tyyppi niin kuin minä luulee että siellä on jotain konkreettista asiaa sisältävää settiä päivieni piristykseksi. Pettymykseni on valtava, kun sitten siellä kaupataankin jotain aivan täyttä paskaa taikka että joku Nigerialaishuijari on taas keksinyt itselleen uuden ja hassun nimen jolla ilmoittaa minun mukamas omaavan miljoonia jonkun Ghanalaisen pankin holveissa vain odottaen sitä että maksaisin epämääräisiä välityspalkkioita ne saadakseni. Nykyään jos havaitsen että joku uusi osoite on lähettänyt sähköpostiini jotain mainontaa, niin surutta blockaan sen. Modernin elämän eräs ikävä tosiasia taitaa kuitenkin olla se, että noiden roskapostinlähettäjien ja mainostajien sähköpostiosoitteet eivät suinkaan lopu niitä blockaamalla - voidaan siis hyvin puhua viruksenlailla käyttäytyvästä entiteetistä, kun puhutaan jostain sähköpostimainonnasta ja sen lainalaisuuksista ylipäätäänkin.

Taas se aika, jolloin..

Voi tilata viikoksi ilmaiset Hesarit. Perjantaina on luonnollisesti kohokohta, kun Hesarin mukana tulee tuo Nyt-liite, joka on mielestäni paras oheisliite tässä maassa lähinnä kai juttujensa ansiosta sekä sitten myös sen takia että siinä kai vieläkin on sarjakuvissa Auttaja Hai.

Tänään oli muuten aivan helvetin kirkas päivä. Aurinko siis jopa paistoi, ja tuntui että pitkästä aikaa ei ollut kylmä.

Where dreams come true -

Luin tänään erään armeijakaverini blogia, ja olin suorastaan hämmästynyt. Tyyppi oli lähtenyt Thaimaahan, ja kertoi blogissaan suurinpiirtein ainoastaan surffailleensa ja sekoilleensa erinäisten naisten kanssa pitkin Thaimaan kuumankosteita iltoja&rantoja. Hän oli jopa päässyt jonkinlaisille jatkoille erään täysin rändömin ja siellä tapaamansa naisen kanssa - WHAT ARE THE ODDS NOW!

Ei voi taas todeta mitään muuta kuin että "niin ne toiset". Toisaalta ennen tätä tempaustaan hän suunnitteli ryhtyvänsä rekkakuskiksi tai samanlaisen akateemisen opiskeluhelvetin palvojaksi kuin minä, mutta näyttää että ainakin tällä hetkellä hän on aito maailmanmatkaaja Madventuresin henkeen. Tuollainen reissu kieltämättä tekisi kyllä hyvää minullekin, joka on pikkuhiljaa alkanut uskomaan että tämä talvi on ihan oikeastikin kestänyt yhdeksättä kuukautta ja että kevättä ei tule koskaan. Sitäpaitsi minä elän niin täydellisesti menneessä muutenkin, että annan jo vähintäänkin entisilleni ihan aidosti aiheen pitääkin minua jonkinasteen luuserina.

No kuitenkin, tämä armeijakaverini- sanotaanko vielä että "hyvä armeijakaverini" jonka kanssa olimme samalla aliupseerikurssilla oikein hyvissä väleissä oli tosiaan päättänyt kuluttaa välivuotensa tällä tavalla kokemuksia keräillen. Tuo oli kyllä aivan helvetin hyvä ja nerokas keino, harmi vaan että olen edelleen itse aivan liian oravapyöräistynyt oikeasti kadotakseni tästä kaikesta. Se sellainen spontaanius millä tuo tyyppi kuitenkin päätti vain kylmän rauhallisesti "ottaa rahat ja kadota" muutaman elämän vastoinkäymisen johdosta todella sai minut ajattelemaan että siinä kaikessa oli takana vain ja ainoastaan helvetisti järkeä - puhdasta rationaalista irtautumista tästä ankeasta paskojen ihmissuhteiden, jatkuvasti huononevan yhteiskunnallisen tilanteen ja ankeiden sääolojen keskeltä. Tietysti jossain vaiheessa täytyisi ehkäpä kenties palata, mutta ennen sitä olisi periaatteessa aikaa paljonkin vain latautua ja tehdä kaikenlaista eskapistista seikkailupaskaa jossain tuhansien kilometrien päässä tästä kaikesta.

Olen todella ja aidosti väsynyt tähän meitä ympäröivään- niin kutsuttuun "vallitsevaan todellisuuteen", jossa tuntuu että suurin osa asioista menee vain huonompaan suuntaan lyhyin harppauksin vaikka mitä tekisi. Olisi tosiaan kiva vaan kadota jonnekin tropiikkiin ja jäädä sinne- vaikka kenties sekään ei tekisi kaltaisiani ihmisiä kovinkaan autuaaksi. Se nyt kumminkin tuntuu aika hyvältä ratkaisulta tähän hetkeen, ja minusta tuntuu että tänäkin tuulisena yönä yksin tuolla sängyssä makaillessani tulen miettimään tätäkin skenaariota enemmän kuin vain pienen hetken. Pahinta on tietysti herätä ja tuntea sen kylmän todellisuuden palaaminen tajuntaan, joka viestittää että kaikki oli vain unta ja talvi ei ole vieläkään ohitse.

Päivän biisi on kyllä nyt tasan Don Johnson Big Bandin Island Girl.

Kadonnut raharuhtinas

Heräsinpä tässä juuri. Kello on nyt tasan yhdeksän aamulla, ja taisin mennä nukkumaan tuossa joskus kolmen tai neljän aikoihin aamuyöstä. Kieltämättä katse on hieman "rakeinen" paremman termin puuttuessa, eli sitä kai voisi tai pitäisi mennä nukkumaan vielä ainakin vähäksi aikaa.

Eilen oli yöllä melko kivat pakkaslukemat. Viisitoista astetta miinuksella puolella, vaikka pitäisikin kai olla kevät. Voi tietystikin niin kestää aika pitkäänkin ennen kuin täällä alkavat minkäänlaiset kevään merkit ilmetä, ja sen ohella vieläpä täällä nyt on oikeastaan ihan 100% talvi vieläkin päällänsä. Eihän siitä mihinkään pääse.

Katsoin pari leffaakin, joten suorastaan lupaankin nyt päivittää hieman noita tietoja tuohon katsomistani elokuvista ja niin edespäin. Tänään lauantaina ei olekaan sen kummempia tekemisiä, mutta eipä se nyt minua haittaakaan. Siksi toisekseen niin viime aikoina on tullut katsottua muutamat Kummeli-sarjat DVD:ltä huudettuani ne Huuto.netistä. Sarjat jotka huusin ovat Lääkärit Tulessa ja Lihaksia&Luoteja. Molemmat ovat aikamoisia klassikoita ja täten onkin selvää että olen nähnyt ne silloin aikoinaan alkuperäisinäkin jo voidakseni sanoa näin.

Oikeastaan noiden kahden jälkeenhän on vielä se kolmaskin sarja, nimittäin nimeltään "Jurismia!" jota en muistaakseni ole nähnyt kuin muutaman osan verran. Se nyt kuitenkaan ollut mitenkään ihmeellinen sarjana, nimittäin minusta tuntui jo silloin kuin tuo sarja tuli että Kummeli ideoineen alkoi hieman hiipumaan. Eipä silti, kyllähän se heidän viimeisin elokuvansa ihan kohtuullinen oli, mutta parempiakin samalla kokoonpanolla tehtyjä leffoja olen kieltämättä nähnyt.

Jospa tässä yrittäisi availla silmiään ja mieltään vaikkapa kahvilla. On muuten pitkästä aikaa suhteellisen harvinaista olla kahdeksan aikoihin AAMUSTA hereillä.

Overwinter nights

Kuten olen aikaisemminkin todennut, niin tuntuu että tämä talvi on ihan oikeasti kestänyt varmaan vuoden. Tuntuu että tästä vuodesta vähintään yhdeksän kuukautta on ollut täyttä kylmää ja pimeää talvea. Viime viikolla tuntui vielä keväältä noin parisen tuntia silloin kun uutisissa oli paljon juttuja siitä että katoilta oli alkanut tippua pois paljon jäätä. Jään mukana oli tippunut muutama ihminenkin ja luin tänään että yksi omakotitalon katolta tippunut äijä oli kuollut. Aika paska syy ja paska tapa kuolla moinen, joka sai hetken pohtimaan sitä kuinka ohut tuo elämän ja kuoleman välinen verho oikeastaan onkaan. Sellaista tämä elämä nyt kuitenkin on - jonka jälleen kerran todettuani osasin jo odottaa jonkinlaisen ison jääkuution lävähtämistä suoraan pääkoppaani, mutta jostain syystä sitä ei koskaan tullut vaikka kenties ehkä olisi pitänyt. Ehkä toisaalta taas sitten ei. Live to fight another day.

En suoraan sanottuna ihmettelisi jos uutisissa jonain päivänä vain tyynen elegantisti ilmoitettaisiin että kevät on peruttu säätieteilijöiden lakon ja sitä seuranneen rahtaajien tukilakon johdosta. Melkolailla kaikki väsyttää nyt aikalailla täysillä eikä oikein riitä energiaa taas mihinkään. Outo juttu että tänä keväänä ei oikein riitä energia mihinkään, vaikka justiinsa nyt pitäisikin sitä energiaa riittää ja akkujen olla latautuneita. Hyi vittu, eipä tosiaan ole tainnut nämäkään suunnitelmat onnistua taaskaan.

Eipä silti, tuntuu että mitään asiaa ei nyt oikein jaksa pitää välittämisen arvoisena. Milloin olen pitänyt jotakuta tai jotakin asiaa välittämisen arvoisena? No, kai niitä vielä muutamia on, mutta sanotaanko näin että vähenemässä määrin. Olen väsynyt Suomalaiseen yhteiskuntaan, olen väsynyt talveen, muutamiin vitun petollisiin ihmisiin joihin ei olisi koskaan pitänyt tutustua ja tämän ohella yleensäkin siihen että kaikki on jälleen niin paskaa.

I'm fine now, thank you -

Taas helpottaa n' shit.

All hope is gone, man.

Lainatakseni erään yhtyeen erästä levyn nimeä, niin tuossahan se tämänkin päivän mietelause taas on.

Ihme juttu että en ole flipannut täydellisesti vaikka koko ajan kaikki on ihan täyttä paskaa. On se kyllä (helvetin) hyvä juttu että en käy missään psykologeilla tai muillakaan mentaalipuolen asiantuntijoilla setvimässä näitä juttujani - minulle varmaan määrättäisiin jatkuva mielialalääkitys ja sitten suljettaisiin yhteiskunnan turvaamiseksi johonkin punaiseen ja pehmustettuun huoneeseen potentiaalisena sekopäänä. Sitten kun pääsisin ehkä joskus sieltä pois, niin tulos olisi varmaan kai joko tämä tai tämä. Take your pick.

Eilen olin pitkästä aikaa hyvällä tuulella kai jonkun viitisen minuuttia, kun kuulin James Brownin musaa radiosta. Kuvittelin jonkun hulppean Afroamerikkalaisen jätkän hoippuvan suunnaton Afro päässään pitkin pitkää ja erittäin kuumaa kesäkatua, ja humoristisen mielikuvan ohella muistelin kesää. Tämä kaikki kostautui juuri silloin kun ajattelin elämän olevan mukamas jotenkin edes vähän siedettävää.. mutta tuota.. Vitut taasen.

Huh huh, nämä on taas näitä hetkiä kun tarvitsisi jostain jonkinlaista voimaa. Radiosta tulee muuten juuri nyt Genesiksen "throwing it all away", jonka te nyt varmasti luulette viestivän minulle että pitäisi hypätä tuosta ikkunasta ulos. Noh, eipä sekään huono idea ole, harmi vaan että en kykene murhaamaan itseäni.

.. Why so serious?