What's your pleasure, sir?

Poistin vihdoinkin tuon Double D-peliarvostelublogin listoilta. Se oli aika turha ihan alusta alkaenkin, ja kuvittelin omaavani tarpeeksi aikaa ja keskittymiskykyä sen jatkuvaan ylläpitoon. En kuitenkaan jaksanut kehittää sitä kovinkaan pitkälle, ja nyt vasta tajusin sen olevan täysi turhake jälleen pitkästä aikaa. Tulipa nyt sitten sekin tosiaan poisteltua. Hyvä näin.

Tekisi mieli lukea eräs kirja. Sellainen kuin Sadan Vuoden Yksinäisyys, jonka on kirjoittanut Kolumbialainen Gabriel Garcia Marquez. Aluksi ajattelin ihan ostaa sen, mutta sitten tajusin että se vain kasvattaisi tuota turhaa kirjakasaa muutenkin, vaikka eihän se kallis olisi ollutkaan. Sitten meinasin lainata sen kirjastosta, mutta tajusin että minulla on eräs opiskelujuttuihin liittyvä teos tässä nyt työn alla, enkä halua sekoittaa sen lukua nyt mihinkään fiktiiviseen hommaan, joten pelkäänpä että kirjojen lukeminen muussa kuin opetuksellisessa mielessä on kiellettyä ennen kesäkuun puolta väliä tulevaa vuotta. Paskempi homma.

Vuosi 2009 on kyllä ollut niin paska vuosi ihan kaikilta osa-alueiltaan. Tämä vuosi alkoi oikein kunnollisilla potkuilla munille ja onkin jatkunut aikalailla yhtä kohteliaaseen ja onnekkaaseen tapaan loppuakin päin. Todella perseestä.

Tajusin muuten että piakkoin on tosiaan vain se noin 30 päivää ennen kuin tämä vuosi vaihtuu. Toivottavasti tuleva vuosi ei tule olemaan samanlaista paskaa, tai alan tosissani suunnittelemaan jotain todella radikaalia elämänlaatuni parantamiseksi. Tajusin muuten tässä samalla, että siihenkään ei ole enää kuin 22 päivää kunnes minulla on taas syntymäpäivät. Tänä vuonna pakenen kyllä syntymäpäiviäni jonnekin, kenties pahaa oloa ja alkutalven maanis-depressiivistä ilmapiiriä huokuvan maamme pääkaupungin kaduille. Olen tosiaan vähän ajatellut viettäväni synttärini jossain aivan muualla kuin ennen. Saapa nyt sitten nähdä että miten tämä homma tulee hoitumaan.

Nämä sääolosuhteet ihan oikeasti alkavat vituttamaan jo. Tuossa juuri tänään juttelin kaverini kanssa siitä, että oikeastaan kaikesta negatiivisuudestaan huolimatta pakkassäät ja lumi olisi lopulta parempi kun tämä sateen, mudan ja tuulen muodostama paskakeli mitä meillä on meneillään täällä maassamme koko ajan muutenkin. Ja milloin täällä on muuten viimeksi paistanut aurinko? Tuntuu että siitä on ainakin kaksi kuukautta.

Kuinkahan moni ihminen muuten lukee tätä blogia sen takia, että heille tämä blogi edustaa juuri sitä "kun itse tuntuu että menee huonosti, niin on aina joku jolla menee vielä huonommin"-ajattelua? Väitän tässä nyt aika rankasti, että vähintään puolet tämän blogin lukijoista lukevat tätä juuri sen takia, että minä edustan heille sitä "vielä huonommin"-persoonaa. Tai siltä ainakin vahvasti tuntuu - enkä ole mitenkään loukkaantunut siitä asiasta, sillä minäkin "vielä huonommin"-persoonana omaan taas omat "vielä huonommin"-persoonat joiden edesottamuksia luen aina kun oikein pahasti masentaa, joka puolestaan synnyttää todella kieroutuneen oravanpyörän jossa suunnaton joukko ihmisiä nautti toistensa itsesäälin ja vahingonilon sekoituksesta niin kuin jonkinlainen hienostorouva baaritiskin ääressä drinkkiään nautiskellen.

West End town, a dead end world

Eilen meni yllättävän pitkään tosiaan töissä, mutta hyvä juttu vaan että meni sillä se meinaa kenties pikkiriikkisen enemmän palkkaa kuin normaalisti. Ehkä.

Lisäksi vedin tuon työviikonlopun aikalailla säästöliekillä muutenkin, eli myönnän että paljoakaan en nukkunut viikonlopun öinä, vaikka kieltämättä olisi tosiaankin pitänyt. Onneksi kuitenkin kahvi piti hereillä aina silloin tällöin kun sai tai kerkesi pitää taukoja töissä. Kofeiinitabletteja en käytä, sillä ne saavat aikaiseksi varsin epämieluisan tunteen rinnassa ja jotenkin tuntuu että sydän alkaa hakkaamaan lujemmin ja muutenkin "pelottavammin" niiden vaikutuksen alaisena. Pyrin muutenkin välttämään kemiallisten tuotteiden käyttöä tuolla tavalla, sillä itselleni ainakaan nuo tabletit eivät tuo mitään hyvää oloa.

Eilen oli sitten kuitenkin mahdollisuus katsoa tuo Resident Evil: Extinction vielä, ja täytyypä sanoa kaiken tuon näkemäni jälkeen että onneksi en maksanut sen näkemisestä yhtikäs mitään. Oli se kyllä sen verran hirveää shittiä, että eipä tuota olisi mitenkään muuten voinutkaan nähdä kuin täysin ilmaiseksi. Siinä alussa oli kuitenkin muutama ihan hyvä kohtaus, missä se Alice (vai mikä olikaan) päristeli moottoripyörällä niitä aavikoituneita tienpätkiä pitkin, joka sinänsä oli visuaalisesti ihan hienoa katseltavaa - huono homma vaan että sillä ei ollut mitään tekemistä juurikaan RE:n kanssa. Välillä kuvittelin että sen Alicen tilalla oli sen Half-Lifen Gordon Freemanin varhaisten mallinnusten näköinen kaveri, eli Ivan the Space Biker, joka ampui Zombeja kaksipiippuisella haulikolla ja ryösti keskikaljaa niistä autioituneista bensa-asemista. Silloin se leffa kumma kyllä toimi - mutta puhtaasti vain mielikuvituksellisella tasolla!

Tänään olisi vielä jäljellä tuon pirstoutuneen leffamaratoonin kaksi viimeistä tekelettä, ja ajattelinkin pian ruveta niitä katselemaan. Nämä leffamaratoonit ovat sikäli edenneet pätkittäin nyt, että olen katsellut leffoja aina kahden sarjassa, jonka jälkeen sitten olen heittänyt niistä kommenttia tänne blogin puolelle sen jälkeen. Viimeisenä ovat kuitenkin jäljellä tuo Tora! Tora! Tora! ja Wild Geese.

Better living through movies (osa 2)

Pahoitteluni siitä että tämä toinen osa tulee nyt vasta sunnuntain puolella, mutta minkäs teet kun työpäivän jälkeen oli taas niin helvetin jumittava olo - täten menin kotiinpäin saavuttuani heti nukkumaan ja nukuinkin aamuun asti. Aamulla ehdin kuitenkin tuossa katsella loppuun Halloweenin ja Elefanttimiehen (The Elephant Man).

Nytpä alkavat taasen sitten pohdinnat.

Halloweenin alkuperäisversio on varmaan niitä ensimmäisiä sen elokuvaformaatin kauhupätkiä, jossa hyveellisesti käyttäytyvä naishenkilö on pääosassa ja juuri tuon luonteenpiirteensä vuoksi lopulta pelastuukin kuolemalta. Tämä ensimmäinen Halloween noudattaa aikalailla tuota kaavaa, eikä se sen puoleen ole mitenkään huono idea vielä tässä vaiheessa kauhuelokuvien laajaa historiaa. Näitä tällaisia ihmisten luonteenpiirteitä ja käyttäytymismalleja kauhuelokuvissa stereotyyppisesti käsiteltiin muuten sellaisessa pätkässä kuin Scream, jonka ensimmäinen osa kaikesta teinihömpästään huolimatta oli ihan kelvollinen.

Halloweenin tunnelmaa, eli atmosfääriä rakennetaan suhteellisen kauan ja hartaasti erinäisellä valon ja varjojen yhteistoiminnalla, kunnes sitten se varsinainen "kauhu" alkaa vasta ylitse puolivälin kyseisessä leffassa. Tämä ei kuitenkaan ole huono juttu, sillä aivan liian usein näkee tämänkin alan elokuvissa sen varsinaisen toiminnan sun muun alkavan liian äkkiä.

Kaikenkaikkiaan siis sanoisin että tämä ensimmäinen Halloween oli aika erinomainen teos lähinnä tunnelmaltaan.

Sitten seuraavana on vielä tämä vuonna 1980 julkaistu The Elephant Man. Se kertoo kaikessa yksinkertaisuudessaan 1800-luvulla eläneestä, pahasti epämuodostuneesta Joseph Merrick-nimisestä miehestä. Tämä leffaversio on ainakin lukemani perusteella suhteellisen raflaava noiden faktojensa osalta, mutta tietysti jotainhan siinä on tottakin Merrickin henkilöhistorian osalta, vaikkakin moni asia on aika liberaalisti muokattu ja uuttakin kehitetty juurikin juonen hyödyttämiseksi.

Ihan ensimmäiseksihän täytyy todeta tästä elokuvasta, että nyt luettuani Merrickistä hyvin lyhyesti, niin siitäkin huolimatta vähän ihmetytti että miksi elokuvassa oli otettu noinkin paljon vapauksia hänen taustansa osalta. Oliko tarkoituksena viihdyttää katsojaa enemmän ja siten saada periaatteessa myös Merrickistä kurjemman kohtalon kokenut hahmo kuin hän oikeastaan olikaan? Yritettiinkö moisella ratkaisulla saada kenties lisää säälipisteitä tätä hahmoa kohtaan vai kuinka?

Vaikka elokuva periaatteessa olikin paljon sykähdyttävää materiaalia, niin minusta muutamat perustavanlaatuiset juonenkäänteet olisi saanut jättää tekemättä tai vähintään muunnella vähän realistisempaan suuntaan.

Yleisesti ottaen kuitenkin elokuva oli ihan hyvää tasoa, ja tietysti maskeeraus tämän Merrickin osalta oli todella erinomaista. Tuostahan taisi irrota Oscarikin tai pari sen tiimoilta.

Enempää minulla ei olekaan nyt sanottavani näiden elokuvien osalta, vaan pahoittelen hiukan sitä että tämän postauksen julkaisu taas venyi eilisestä. Olin kuitenkin sen verran väsynyt töistä tultuani, etten jaksanut sitten kirjoittaa tätä loppuun ja siksipä tämä julkaistaan vasta nyt maanantain puolella.

Kolmas osa sitten vielä jossain vaiheessa.. Jossa muuten käsitellään kahta ns. "sotaelokuvaa".

Välinäytös

Erinomaiset säät täällä taas olleet kyllä. Tunnetaanko täällä enää lähinnä minkäänlaista muuta säätilaa kuin pilvistä ja kylmää vesisadetta? Tuntuu että muuta tämä maa ei enää osaakaan tarjota kuin kylmää sadetta ja tummia pilviä 24/7. Jossain Pohjoisemmassa sitten olisi varmasti pelkkää lunta, jäätä ja vielä kylmempää.. Että valitsepa sitten näistä "paljonkin toisistaan eroavista vaihtoehdoista" se paras.

Tänään kun olin menossa töihin niin sateenvarjo sakkasi upeasti niin että se nappi jolla se pitäisi avata oli juuttunut täysin kiinni. Yritin sitä sitten töihin mennessäni keskellä kaatosadetta availla, mutta eipähän se tietenkään sitten auennut juurikaan millään. Sikäli aika ironista muuten, että kyseinen varjo on ostettu Halpahalli-ketjun myymälästä, josta ostin edellisenkin varjoni. Sekin tosin meni todella äkkiä rikki samaan tapaan kuin tämäkin.

Tuo Halpahalli on kyllä kanssa sitten sellainen helvetin nyrkkipaja että. Pitkällisen kokemuksen tuloksena sieltä ei ainakaan kannata ostaa edes laadukkaaksi kehutun valmistajan (Adidas) urheilusukkia, nimittäin nekin menevät suurinpiirtein kahden viikon käytön ja pesun jälkeen täysin rikki. Myöskään tosiaan mitään sateenvarjoja en enää koskaan osta sieltä tämän jälkeen, mutta tyhmähän se minä olenkin ollut kun sieltä olen koskaan mitään ostanutkaan. Nytpä sitten taas todettiin, että sateenvarjotkin menevät täysin paskaksi jos niitä ostaa Halpahallista, perkele.

Heitin sen varjon lähimpään roskikseen, ja täytyypä tässä joku päivä kai taas suunnata ostamaan uusi varjo - mutta tällä kertaa jostain hiukan laadukkaammasta paikasta.

Better living through movies

Rupesin taas pitkästä aikaa katselemaan ihan elokuvia, kun viime aikoina vapaa-ajan ovat lähinnä visuaaliselta puoleltaan täyttäneet vain TV-sarjat - tai siis se "eräs TV-sarja". Mietin pitkään että mitkä leffat sitä oikein lähtisi pitkästä aikaa katselemaan uudestaan, ja tulin siihen tulokseen että katsoisin muutaman sellaisen joka jätti jälkensä minuun vähän aikaa sitten, sekä katselin lävitse myös sellaisia mitä en ole pitkään aikaan katsonut lävitse. Lista ei ehkä sinänsä ole kovinkaan Akateemisesti palkittujen elokuvien osalta loistelias, vaan pikemminkin nämä elokuvat tulivat uusintavuoroon sen takia että olen jo aina välillä pitkän ajan sisällä miettinyt niiden uudelleenkatselemista jonkun tietyn seikan jätettyä jälkensä niissä minuun jo aikaisemmin.

Leffalista on siis seuraavanlainen:

Blade Runner - Final Cut (1982)
Halloween (1978)
Deer Hunter (1978)
Wild Geese (1978)
Tora! Tora! Tora! (1970)
The Elephant Man (1980)

Aika erikoinen, vaikkakin täysin puhtaasti tahaton yhteensattuma tässä listassa on se, että kolme noista elokuvista on julkaista samana vuonna. Voin kuitenkin tosiaan vakuuttaa, että moinen yhteensattuma näiden kaikkien kolmen elokuvateoksen välillä on puhtaasti tahaton, enkä tosiaankaan ole ajatellut mitenkään katsastaa kolmea eri teosta tuolta samalta vuodelta ihan vaan laajemman otannan aikaansaamiseksi.

Toistaiseksi olen nyt katsonut Blade Runnerin tuolla viimeisimmällä leikkausversiolla, Deer Hunterin sekä Halloween on vielä toistaiseksi meneillään.

Syy miksi valitsin Blade Runnerin on se, että ennen tätä olen nähnyt vain muistaakseni "Director's Cut"-leikkausversion siitä muistaakseni joskus 6-7 vuotta sitten, ja tällöinkin todella huonolaatuiselta VHS-nauhalta. Viime kesänä tuli hankittua tuo Final Cut-versio, joka muistaakseni julkaistiin 2007. Huomioitavaa on myös sekin, että Blade Runnerista on ollut olemassa useita eri leikkausversioita vuosien ja vuosikymmenten mittaan, tämän ollessa nyt sitten se viimeisin julkaistu.

Katselin Blade Runneria sohvalla maaten. Jotenkin se sen unenomainen ja rauhallinen kerronta on aina iskenyt sekä tehnyt syvän vaikutuksen minuun, ja jotenkin tuntuu että tuon kyseisen elokuvan värimaailmakin on sellainen "unenomaisen sininen" kokonaisuudeltaan, joka hyödyntää vain ja ainoastaan tummia värejä. Blade Runnerin näkeminen uudelleen oli kyllä todella positiivinen kokemus, ja vieläpä on annettava jälleen kerran erinomaisesta sivuosasta plussia Edward James Olmokselle, joka tässäkin leffassa esittää jälleen salaperäistä kyttää, jolla on enemmän kerrottavanaan kuin aluksi näyttäisi.

Sitten mitä taas tulee tuohon Deer Hunteriin, niin minä olen aina vierastanut sitä että tietyt tahat pitävät sitä jotenkin oleellisena "Vietnam-leffana" ja suitsuttavat sitä jotenkin muutenkin niin erinomaisena tekeleenä. Mielestäni tuo hyvin lyhyt Vietnam-osio kyseisessä leffassa on lavastukseltaan kliseinen, puvustukseltaan täynnä jonkin verran asiavirheitä ja tämän ohella vieläpä täysin sekavakin. En minä ainakaan tajunnut että miksi yhtäkkiä ne jätkät olivat taistelun tuoksinnassa ja tämän jälkeen sitten jossain räjähteli jotain vähän ja sitten kaikki olivatkin jo sotavankeja!

Mielestäni Deer Hunter ei ole niinkään elokuva Vietnamista tai Vietnamin sodasta selviämisestä tai muusta sellaisesta. Se on enemmänkin tarinan pikkukaupungin kaveriporukasta ja heidän kohtaloistaan tiettynä ajanjaksona, vaikka kieltämättä paikoitellen se varmasti tuona ilmestymisaikanaan oli hyvinkin realistinen paikoitellen kuvaukseltaan asiaa kohtaan. En kuitenkaan näe sitä mitenkään erityisen realistisena tai muuten hyvin tehtynä, sillä en edes oikein välillä osaa päättää itsekään että mistä tämän elokuvan oikeastaan pitäisi edes kertoa. Onko se sodanvastainen elokuva? Onko ihmissuhteista kertovaa Draamaa? Lisäksi tämä elokuva on aidosti paikoitellen liian pitkä ja muutamat vuorosanat kohtauksineen ovat vähintään absurdeja asianyhteyden huomioonottaen.

Deer Hunterissa on kuitenkin muutamia ihan hyviä kohtauksia, ja ihan ensimmäisenä valitsen ne kohtaukset missä Robert De Niron hahmo kavereineen metsästää jylhillä vuorilla peuroja. Pelkästään jo se luonnon kuvaaminen sillä tavalla miten se tässä elokuvassa tehdään on erinomaisen laajaa sekä yksityiskohtaista, ja juuri niistä kohtauksista tulen tämän elokuvan muistamaankin. Toinen ääripää tähän visuaaliseen harmoniaan leffassa ovat sitten ne kohtaukset, jossa pelaillaan härskisti Venäläistä Rulettia erinäistenkin tahojen pakottamana - mikä tunnelma niissä onkaan! Mahtavan piinaavia ovat nuo kohtaukset, ja kaikin puolin missään vaiheessa ne eivät mene ylitse eikä alitse jännittävyydessään.

Mutta, minulla on nyt oikeastaan jo tämän päivän puolella yksi työvuoro tuossa ja kello on pian puoli kuusi aamulla. Työni alkavat joskus tuossa yhdeksän aikoihin aamusta, ja takaisin tulen sitten varmaan joskus kuuden aikoihin. Ajattelin mennä vielä nukkumaan vähäksi aikaa, joten jatketaan tätä elämänlaadun parantelua elokuvien kautta seuraavan katsastuskierroksen jälkeen tänään.. Jos siis ehdin katsoa Halloweenin lävitse jossain vaiheessa.

Pastellinvärinen ja Neonvaloilla koristeltu Miami Vice-arvostelu

Eilen tuli tosiaan katseltua tuo Miami Vice nyt sitten kokonaisuudessaan loppuun asti lävitse. Ajattelin että kuitenkin ajatuksia herättävänä sarjana minulla olisi siitä jonkin verran kausi kaudelta sanottavaa. Arvostelenkin siis nyt tämän sarjan kausi kaudelta, mutta hyvinkin ylimalkaisesti jotta ei äärimmäisiä jaaritteluja ja haukotuksia pääsisi mukaan. Spoilereista vielä myös sen verran, että pyrin jättämään ne suurimmaksi osaksi pois, mutta jotakin pientä ennalta-arvattavaa saattaa lipsahtaa välillä mukaan.

Nyt se siis alkaa.

Miami Vice - 1. Tuotantokausi

Miami Vicen ensimmäinen kausi on luonnollisesti sitä tyylipuhtainta ja mielenkiintoisinta Miami Vicea mitä vain odottaa saattaa. En oikeastaan kykene haukkumaan yhtäkään ensimmäisen kauden jaksoa erityisen huonoksi, vaan kieltämättä pidän niistä kaikista lähinnä sen takia että tuolloin ne ensimmäisinä osina tarinoiltaan eivät mitenkään kyenneet toistamaan itseään, mitä sitten myöhemmissä kausissa alkoi tapahtumaankin. Myös kyseisen kauden lavastus, puvustus ja yleisesti tapahtumapaikat ovat todella laadukkaita ja selkeästi mietittyjä kokonaisuuksia, että väkisinkin tämä ensimmäinen kausi on se asia mitä tulee heti mieleen 1980-luvun yleisestä hengestä niin muodiltaan kuin musiikiltaankin.

Juuri tämä laadukkuushan ei ole mitenkään epätavallinen juttu sinänsä, että ensimmäisellä kaudella MV omasi ison budjetin ja käsikirjoittajilla oli homma hanskassa ja "viihdyttävä laatu" mielessä jaksojen sisältöjen osalta. Myös selkeää plussaa toi se, että ensimmäisessä kaudessa oli myös sarjan parhaimmat vierailevat tähdet, jotka tuolloin 1980-luvun alkuvuosina olivat monetkin elokuva-alan aloittelevia tähtiä, joille esiintyminen MV:ssä oli vain ja ainoastaan plussaa uraa ajatellen. Eräs todella hyvin mieleen jäänyt sivuhahmo oli luonnollisesti Bruce Willis vaimoaan hakkaavana asekauppiaana yhdessä osassa.

Muutenkin tämä ensimmäinen kausi oli todella huoleton, 1980-luvun meininkiä esittelevä MTV-sukupolvelle suunniteltu poliisisarja, joka nyt tyyliltään oli vain niin lyömätön että.

Miami Vice - 2. Tuotantokausi

Tässä toisessa kaudessa homma pyörii oikeastaan samalla Volyymillä eteenpäin ensimmäisen kauden tapaan. Hyvin samanlaisia aiheita huumediilerien jahtaamisesta peitehenkilöllisyyksin varustettuna pyörähtelee jaksosta toiseen, mutta se nyt ei haittaa koska ne vähän heikommatkaan jaksot eivät repeä aivan älyttömyyksiin. Myös todella muistettavia jaksoja kaudelta löytyy jälleen vierailevien tähtien osalta, joista mainittakoon Brittiläistä huijaria näyttelevä Phil Collins, joka suoriutuu roolistaan todella upeasti - voisi jopa luulla että hänellä on jonkinlaista teatterialan koulutusta tai opintoja takanaan tämän jälkeen. Tai kenties se vain johtuu hänen mielikuvituksestaan.

Joka tapauksessa toinen kausi saa lähes samat pisteet minulta ensimmäisen tapaan. Tämä on vielä sitä tyylipuhdasta MV:tä lähes kaikin puolin, eikä todella äärimmäisiin vikasiirtoihin käsikirjoituksellisesti sorruta.

Miami Vice - 3. Tuotantokausi

Kolmas tuotantokausi jatkaa samaa linjaa kahden ensimmäisen kauden kanssa, ja näkee että jotain muutakin on yritetty pakata mukaan kuin vain sitä ainaista huumediilerien jahtausta. Sanoisin että 3. kausi on puoleen väliin erittäin lupaavaa settiä, ja ainoa mikä pysäyttääkin tahdin dramaattisesti mutta kokonaisuudelle erittäin tärkeällä tavalla on erään päähahmokaartiin kuuluneen hahmon äkillinen ja rikollinen kuolema. Tämä on todellakin erittäin positiivinen käänne, koska sitä ei osaa odottaa juurikaan ennen kuin se iskeytyy vasten kasvoja.

Ennen pitkää kuitenkin 3. kauden kohdalla huomaa sen, että yleinen taso jaksossa kuin jaksossa on laskenut, ja mukaan mahtuu tällä kertaa muutama aidosti huonokin jakso. Kolmas kausi MV:tä on kuitenkin selkeästi keskitasoa monelta osa-alueeltaan, ja silloin aletaankin jo huomaamaan että sarja toistaa jo itseään hieman tietyissä kohdissa.

Miami Vice - 4. Tuotantokausi

MV:n 4. kausi alkaa ihan normaaleilla jaksoilla, ja mukaan mahtuu muutamia ihan hyviäkin sellaisia. Yleisesti ottaen neljännellä kaudella kuitenkin rupeaa näkymään jo vähän se, että sarjan rahoitus käsikirjoittajien ideoiden lisäksi alkaa olemaan kulunut loppuun. MV:n neljännelle kaudella mahtuu myös muutamat sarjan huonoimmat jaksot, ja useissa muissa jaksoissa taas on useita todella epäloogisia juttuja yleisen juonen uskottavuuden kannalta.

Vasta sitten lopuillaan neljäs kausi yrittää nousta suostaan, ja onnistuukin siinä ihan hyvin muutaman todella julman käänteen avulla, joista ainakin itse pidin juonellisesti todella paljon. Neljäs kausi loppuu myös todella lupaavasti siinä mielessä, että sarjan toinen päänäyttelijä päätyy näin Star Warsia lainatakseni "pimeälle puolelle" tiettyjen tapahtumien jäljiltä, joka antaa lisää virtaa viimeisen tuotantokauden alulle.

Miami Vice - 5. Tuotantokausi

Kun 4. kauden lopussa alkanut juonikuvio saadaan päätökseen, niin tämä viimeinen kausi jää sikäli vähän erikoiseksi, että siitä löytyy useita sellaisia jaksoja joissa jompikumpi tai molemmat päänäyttelijät huitelevat ilmeisesti muissa projekteissa - ja näin on etenkin Don Johnsonin laita. Osa näistä ilman päänäyttelijöitä pyörivistä jaksoista on ihan hyviä ja mielenkiintoisia kokeilevina sisältöineen, mutta aika moni niistä ei sitten myöskään toimi.

Jotenkin tuntuu myös tässä viimeisessä kaudessa, että vanhoja ideoita kierrätetään paljon ja hartaasti. Myös lavasteiden sun muun vähyys näkyy tässä kaudessa, ellei se ole jo pistänyt raskaasti silmään edellisissä.

Ja mitä tulee tuohon MV:n viimeiseen jaksoon, niin siitäpä voisi heittää tällaisen lyhyehkön ja erillisen arvioinnin nyt:

Tuo viimeinen jakso, nimeltään "Freefall" tuntuu perusidealtaan hirveän kliseiseltä ja paikoitellen epäloogiseltakin. Tämä jakso ei tosiaankaan ala kovinkaan positiivisesti, mutta jaksaa sen nyt kuitenkin katsoa lävitse ja odottaa että mitä tuleman pitää.

Puolen välin jälkeen tuo jakso hiukan paranee, mutta sitten lopusta tehdään kaikesta eeppisyydestään huolimatta melko velttoa menoa. Juuri tuo viimeinen osa rakennetaan samanlaisen fiiliksen ympärille kuin ihan ensimmäisenkin jakson tietyt osat, ja niinpä sitä sitten odottaakin samanmoista meininkiä tälle lopulle. Aivan näin ei kuitenkaan käy, vaan "eeppinen loppu" on aivan liian nopeasti ohitse ja sitten jääkin enää käteen se tunne, että kaikki meni jotenkin aivan liian nopeasti ja ilman sen kummempia ennakko- tai jälkipuintiakaan. Tavallaanhan tätä viimeisen jakson lopputulostakin osasi odottaa, mutta oli se silti hiukan hutaistusti tehty kaikesta huolimatta.

Yhteenveto

Miami Vice on nyt siis kaiken sanotun jälkeen kuitenkin mielestäni ainutlaatuisesti käsikirjoitettu, esitetty ja toteutettu sarja kokonaisuutena. Vaikka viimeisillä kausilla sen budjetti kieltämättä laskeekin, niin siitäkin huolimatta se kykenee paikoitellen vielä nostamaan tasoaan erittäin hyvinkin.

Muutamat asiat kuitenkin jäivät vaivaamaan sarjan loputtua. Ensinnäkin tässä sarjassa on ollut se ärsyttävä piirre aina, että siihen on ollut tapana palkata samoja sivuosan esittäjiä uudestaan esittämään aina jotain uutta hahmoa muutaman kauden tai jakson päähän edellisen kuoltua. Tämä on sikäli vähän ärsyttävä tapa, että jotenkaan en pysty ottamaan tosissani montaakaan hahmoa, jotka ensin kuolevat jonain toisena tyyppinä ja tämän jälkeen palaavat uudestaan hieman (enemmän tai vähemmän) muunnellun ulkonäön avulla? Miksi näin pitää tehdä? Eikö ole varaa palkata uusia naamoja, vai pitivätkö ohjaajat ja käsikirjoittajat sitten niin paljon näiden tyyppien suorituksista, että lisää oli saatava? No, olivatpa syyt sitten moiseen mitkä tahansa, niin vähintään hieman omituisia nuo lopputulokset kyllä olivat vaikka varmaan monia se ei haitannutkaan.

Sitten vielä siitä on valitettava, että muutama ainakin minusta varsin oleellinen juonenpätkä erään päähahmon menneisyydestä jätettiin täysin selvittämättä. Eräästäkin hahmosta ei enää koskaan mainittu mitään, vaikka minusta se olisi ollut varsin oleellista saada hänellekin jonkinlainen ratkaisu ja päätös. Nyt tuo kyseinen sivujuoni jäi kokonaan käsittelemättä, eikä sen jakson jälkeen ollut enää kenelläkään mitään asiaa sitä juttua pohtimaan. Siis mitä helvettiä? Muutenkin tuntui, että sarjan lopussa jäi monia sellaisia hahmoja täysin pimentoon kohtaloiltaan, joille olisi kyllä mielellään halunnut jonkinlaisen lopun.

Näistäkin seikoista huolimatta niin minun on kuitenkin ylistettävä MV:tä vielä lopuksi sen takia, että tämän sarjan nähtyäni se tulee olemaan eräs ainoa 1980-luvun ajankuvaus monelta osa-alueeltaan, jota oli mielenkiintoista seurata niin kauan kun se kesti. Nytpä minun on kai etsittävä sitten seuraava Kasarisarja, jota kiinnostaisi katsella? Mitenhän olisi hiukan samaa sarjaa edustava Sledge Hammer? Ainakaan ei huumoria puuttuisi.

I lost you to the summer wind

Kuuntelen tässä taas lenkin päätteeksi Frank Sinatraa. Voin suositella tätä artistia kaikille Swingin ja sen wanhan mutta sitäkin enemmän vain ja ainoastaan oikean musiikin ystäville. Tässä miehessä on niin hänen äänensä kuin lavakarismansakin johdossa sitä jotakin, jota ei nykyisin löydy juuri enää keltään. Robbie Williams on kyllä toisaalta yrittänyt, mutta hän on omasta mielestäni huomattavasti hulttiomaisempi Sinatra-kappaleitakin veisatessaan, että ei hänestä koskaan ole vakavaksi haastajaksi Ol' Blue Eyesille. Ja sanottiinpa Sinatran Mafiayhteyksistä mitä tahansa, niin musiikillisesti hän oli ainakin todella puhdas ja suoraselkäinen esiintyjä, jolle sanoisin ehkä vetävän vanhasta kaartista kaikista eniten Dean Martin vertoja äänellisesti. Ja nyt voin muuten suositella teille muutamaa Sinatran hittiä; kannattaa kuunnella ehdottomasti vuonna 1965 levytetty Summer Wind ja tämän ohella ainoa ja oikea duetto kappaleesta Somethin' Stupid Frankin ja hänen tyttärensä, Nancy Sinatran esittämänä. Se Robbie Williamsin ja Nicole Kidmaninkään versio tuosta kappaleesta ei ole huono, mutta se tulee jäämään aina tietynlaiseksi ja pelkäksi kunnianosoitukseksi alkuperäislevytystä kohtaan, eikä sillä siksi ole kuin nimellistä arvoa.

Muistan nähneeni muistaakseni viime vuoden puolella erään esityksen Amerikkalaisten Talent-ohjelmasta, missä eräs todella paljon äänellisesti Sinatralta kuulostava vanha herrasmies esitti hänen kappaleitaan tuossa ohjelmassa aina lavamaneereita myöten, ja täytyy sanoa että olin otettu ensimmäistä kertaa televisio-ohjelman välityksellä. Taitaapa muuten olla ensimmäinen kerta koskaan, kun olen tuntenut pakottavaa tarvetta ryhtyä taputtamaan tuon esityksen jälkeen. Hän muuten esitti Fly me to the Moonin, mutta kuten sitä sanotaan niin "let's not hold that against him".

Papa Doble

Eilen meni koko päivä taas puoliväsyneenä sohvalla maaten. Pelailin yöllä Playstationilläni näitä vanhempia konsoli- ja Arcade-pelien kokoelmia, missä oli erinäisten pelivalmistajien erinäisiä pelejä 1980-luvulta 1990-luvun alkuun. Siinä oli muutama ihan kelvollinen tekele, mutta täytyy sanoa että vaikkapa nyt esimerkiksi tässä Taito Legends 1&2 - paketissa niin ihan pieni osa niistä peleistä oli oikeasti hyviä. Suurin osa niistä oli aika paskoja, joita jaksoin rämpyttää ehkä seitsemän sekuntia, jonka jälkeen tulin siihen lopputulokseen että näinkin huonoja pelejä ei olisi kannattanut pakata kokoelmaksi vain ja ainoastaan sen takia että ne olivat joskus 1980-luvulla suosittuja, jota kyllä vähän saattanen joidenkin kohdalla vahvasti epäilläkin. Eipä silti, muutama ihan hauska variaatio Space Invaders-peleistä sekä erinäisiä Tetris-klooneja löytyi, sekä sitten sellainen ihmeen primitiivinen Cowboy-peli nimeltään Wild Western, jossa oli todella kovia Villin Lännen henkeen sävellettyjä PC Speaker-biisejä.

Eilen oli taas aika ihanat nuo vesisateet täällä. Että taas vitutti lähteä lenkille, ja saavuttuani takaisin niin verkkaripuku oli täysin läpimärkä. Pistin sen henkariin kuivumaan. Olo oli sen jälkeen huomattavasti parempi, jostain syystä kuitenkin.

Hohhoijaa, on muuten jäljellä enää kaksi jaksoa Miami Vicea. Viides kausi ja samalla koko sarja on piakkoin purkissa. Sen jälkeen voisi heittää sellaisen pienen arvostelun kustakin kaudesta samaan tapaan kun näin erään äijän tehneen Amazonin puolella. Sittenpä ainakin saatte todella ylimalkaisen kuvan siitä, että kannattaako sarjaa katsoa ylipäätään.. Ja kannattaako ensimmäisen kauden jälkeen sarjaa pitemmälle katsellakaan.

Vannoin tuossa muuten itselleni parisen päivää sitten että Jouluna en sitten osta yhtikäs mitään itselleni. Toisillekin lahjojen ostelu on vähän niin ja näin lähinnä siitä syystä, että en haluaisi hirveästi tuhlailla "pitkään ja hartaasti" ansaitsemiani rahoja tuollaisiin juttuihin mihin nyt yleensä jouluisin porukat rahojaan tuhlailevat. Tavallaan tekisi mieli ostaa eräs kirja, mutta sitten taas tämän vuoden puolella olen myynyt noin 30 teosta pois hyllyistäni, ja lisää pitäisi vielä ainakin kymmenen verran saada myydyksi, enkä juurikaan siksi haluaisi hirvittävästi ostella mitään uutta tilalle. Tällainen teos kun Yakuza Moon: Memoirs of a Gangster's Daughter kuitenkin kiinnostaisi, mutta enpä tiedä että raaskinko nyt sitten kuitenkaan sitä kaikesta huolimatta hankkia. Tuo teoksen päähenkilö, Shoko Tendo kyllä vaikutti melkoiselta selviytyjältä ja muutenkin yleistiedon pohjalta pitäisi lukea hieman materiaalia Yakuzaa ja esim. vaikkapa La Cosa Nostraakin koskien.

Vitamiinipäiväkirjat

Heräsin yllätyksellisesti tänään siihen kun kännykkä soi. Rauhallinen miesääni toisessa päässä kauppasi minulle Hesaria, josta jouduin kieltäytymään sen perusteella että tähän asumiskokonaisuuteeni tulee jo Helsingin Sanomat. Sikäli vähän ihmetytti, että jos heillä näkyy siellä rekistereissä että minulle tulee Helsingin Sanomat, niin miksi ruveta kauppaamaan niitä enää lisää samaan talouteen? Kenties kyseessä oli jonkinlainen virhe, mistäpä sitä tietää.

Ja ilmat on olleet taas niinkin ihania tänään, että vitutti nousta sängystä ylös aamulla. Todellisuuteni ei näemmä enää koostu mistään muusta kuin sadesäästä ja pimeästä. Heitin huiviin kupin teetä ja kaksi leipää, jonka jälkeen menin takaisin sänkyyn nukkumaan, ja nukuin ainakin viisi tuntia vielä siihen viimeisen session perään. Eikä muuten kaduttanut yhtään.

Ostin muuten tänään ison purkin D-vitamiinia. Menin tuolla keskustassa sijaitsevaan apteekkiin, ja sieltä sitten pyysin "kovinta mahdollista kamaa" D-vitamiinin muodossa mitä heiltä löytyi. Sain purkin 10 mikrogramman D-vitamiinitabletteja, ja niitä nyt olen tässä aikomassa heittää huiviin. Kenties nämä parantavat jollain tapaa elämänlaatua, sillä D-vitamiinin puutostilatkin voisivat kenties olla eräs syy aina niin vitun kurjaan mielentilaani, että siinä mielessähän kaikkea on kokeiltava.

Varmaan itselleni puhuttelevin kohta koko teoksesta:

We're the middle children of history, man.

No purpose or place.

We have no Great War. No Great Depression. Our Great War's a spiritual war...

Our Great Depression is our lives.

All we have is ourselves

Tänään havahduin pitkästä aikaa siihen, että aurinko ei ole oikeastaan paistanut pitkään aikaan. On vain tumman eri sävyjä pitkin päivää noin säällisesti eri vuorokauden aikoina. Helvetillistä, kun tuntuu että koko ajan on vain yö tai ilta, ja päivät ovat vain lyhyitä vähän valoisempia hetkiä jossain siinä välissä.

Tuntuu taas siltä, että tässä ei nyt tulla enää selviämään mitenkään muuten kuin tekemällä Uuno Turhapurot ja menemällä rikkaisiin naimisiin. Se on kai minun viimeinen mahdollisuuteni, ja olenkin jo harkinnut ruutuhousuihin ja Lacosten poolopaitoihin investoimista niitä sosiaalisia tilaisuuksia varten, jossa yrittäisin saada jonkinlaista tulista kontaktia johonkin rikkaaseen naiseen (eli ns. "Puumaan") tai hänen vielä rikkaampaan jälkeläiseensä. Pitäisi kai ruveta etsimään joidenkin Golf-klubien osoitteita, ja lähteä sinne hännystelemään vähäksi aikaa, niin kaipa sitten päätyisin jonkun Puuman nuoreksi rakastapojuksi lyhyen ajan sisällä, joka saattaisi johtaa vaikka mihin ihanan kalliiseen.

Saattepa muuten itse nyt päättää, että missä määrin tuo edellinen kirjoittelu oli vitsi. Ehkäpä se kuitenkin enimmäkseen oli vitsi. Tai ehkäpä jälleen vuodatin tänne Blogiin kauan sisälläni hautuneita "get rich or die trying"-tason kehitelmiäni, jotka entisestään antavat erityisesti tämän blogin naislukijoille sen kuvan että minä todellakin olen paska ja itsekeskeinen jätkä. Sikäli ehkä moinen juttu vähän naurattaa, sillä minä väitän tuntevani ja tietäväni itseäni ainakin kaksi kertaa ylimielisempiä ja narsistisempia tyyppejä, mutta aina tähän asiaan vihkiytyneet naiset eivät tunnu kuin huomaavan minut. Ehkäpä se on kuitenkin hyvä alku, kun myönnän että olen tässä asiassa kenties selkeästi osa ongelmaa, mutta en missään nimessä voi olla ongelma alku enkä suinkaan juuri. Muutenkin minua huvittaa termi "terveellinen itsekkyys", jota kuulemma jokaisen tulisi omata jottei olisi liikaa toisen osapuolen (vaiko toisten osapuolten?) vietävissä ja jotta ennen kaikkea ns. "ymmärtäisi maksimoida oman potentiaalinsa elämässä".

Luin muuten vihdoinkin loppuun tuon Fight Clubin. Se oli kyllä aika hyvä kirja, ja loppukin oli aika jännä. Se leffaversiokaan ei ole muuten huono missään nimessä, ja itse asiassa väittäisin sitä erääksi ainoista hyvin tehdyistä kirjan pohjalta valmistuneista elokuvista. Kannattaa lukea se kirja. Ja sitten katsoa se leffa.

Tyler Durden Lives, uskokaapa tai älkääpä.

Sensuurin ihmeellinen maailma

Oikeastaan tästä asiasta piti keskustella jo eilen, mutta tämä postaus on nyt kirjoitusvuorossa aikaisin perjantaina aamuyön tunteita. Päätän käyttää jälleen unettomuuttani hiukan hyväksi tämän asian osalta, ja kirjoittaa nyt sitten asiasta parhaimmalla katsomallani tavalla - eli Blogiin.

Pohjustetaan tätä hieman.

Luen aika paljon erinäistenkin Suomessa julkaistavien aamulehtien, päivälehtien sun muiden keskustelupalstoja. Teen niin koska olen huomannut monesti että niissä ilmenevät mielipiteet ovat usein varsin erikoisia, mutta oman oikeustajuni mukaan kuitenkin julkaistavissa sisällöstään huolimatta. En ole siis sitä mieltä, että jos jonkun mielipide jostain henkilöstä, asiasta, tapahtumasta sun muusta on jollain tapaa rankastikin valtavirrasta poikkeavaa, niin sitä tulisi jollain tapaa ohjailla tai sensuroida sen takia että sen esittäminen voisi olla jotakuta loukkaavaa. Ja jos sellainen todettaisiin loukkaavaksi, vaikkapa yksityisyyden suojan tai kunnianloukkauspykälien osalta, niin tämän jälkeen sen esittämisestä olisi silti perimmäisin syy sen kirjoittajalla.

Nyt pääsemme sitten vasta asiaan.

Olen jo pitkään lukenut eräästä maamme suurimmasta aamulehdestä ja sen harjoittamasta sensuurista epäsuorasti erinäisten keskustelupalstojen kautta. Ihmiset ovat valittaneet siellä kuinka heidän esittämiään mielipiteitä ei ole julkaistu tämän kyseisen lehden sivuilla hiukan hämäristä syistä, sillä viestin julkaisemattomuudelle ei ole ilmeisesti tarjottu mitään syytä. En ole itse kohdannut tätä tämän lehden puolelta koskaan, sillä yksinkertaisesti sanottuna en ole vielä koskaan edes osallistunut sen julkaisemien uutisten ympärillä käytyyn keskusteluun. Tein kuitenkin poikkeuksen tässä noin viikko takaperin, jolloin päätin kirjoittaa aivan asiallisen vaikkakin kenties juurikin tämän lehden sensorien mielestä varsin kärkevän kommentin erään kunnan poliisia ja sen toimintaa silmälläpitäen. Tämä uutinenkin jota kommentoin niin koski juuri tämän kunnan poliisin liikennekäyttäytymistä siinä määrin, että sen poliiseille oli tapahtunut onneksi uhriton liikenneonnettomuus, mutta heidän partioautonsa oli kuitenkin kärsinyt vahinkoja sen seurauksena.

Tuossa uutisessa sitten eräs anonyymiksi nimimerkiltään jätettävä henkilö oli kommentoinut sitä, kuinka hän ei pitänyt omien kokemustensa perusteella juuri tämän poliisipiirin edustajien päätymistä tuollaiseen tilanteeseen mitenkään yllätyksellinä. Hän kertoi, että oli todistanut ennenkin tämän poliisipiirin edustajien toimineen hiukan epäilyttävästi liikenteessä, johon päätin itsekin sitten kommentoida. Kirjoitin siis keskusteluketjuun vastauksen, jossa kerroin tämän poliisipiirin edustajien toimintaa vierestä seuranneena muutamia vuosia sitten niin jotenkin tavallisen kansalaisen näkökulmasta aika ylimitoitetulta. Mainitsin näitä tapauksia sitten tuossa viestissäni, ja yhdyin tuon kirjoittajan viestistä ilmenevään sanomaan siitä, että juuri tämän nimeltämainitsemattoman poliisipiirin edustajien osalta en yhtään ihmettele tuota tapahtunutta, jota uutisessa käsiteltiin.

Tämä viestini ei sitten koskaan päässyt julkaistavaksi. Jostain syystä sen sisältöä pidettiin sitten varmaan tämän lehden sensorien osalta jotenkin vääränä tai kenties "viranomaisvihamielisyyttä nostattavana" jollain tapaa. Tämä oli kuitenkin sikäli aika odottamaton kehityskulku, sillä olin siihen asti kuvitellut nuo sensuurisyytökset aikalailla radikaalien mielipiteenesittäjien vaivoiksi, enkä suinkaan sellaisten ihmisten ongelmaksi, jotka asiallisesti kertovat tässä maassa jonkun lehtijulkaisun kautta kokemuksistaan yhtään sen kummemmin niissä ilmeneviä tapahtumia liioittelematta. Lähinnä ymmärtäisin nämä viestien sensuroimiset myöskin siinä tapauksessa, että niissä olisin syyttänyt suoraan joitain henkilöitä nimeltä tai muuta vastaavaa, mutta nyt se että kerroin itsekin huomanneeni hiukan erikoista käytöstä tuon kunnan poliisilta menneisyydessä ja muutamassa tapauksessa sivustakatsojana ei näemmä ollut tuon lehden mielestä esitettävän arvoinen mielipide. Jos olisin siis kovemmankin luokan sananvapaustaistelija, niin saattaisin väittää tässä ja nyt että viestiäni ei julkaistu sen takia, että se kohdistui maamme yleisesti "luotettavana pidetyn" instituution jäseniin ja heidän toimintatapoihinsa kritiikin muodossa. Tällaiseen ei kai ole totuttu kovinkaan monessa länsimaassa, eikä sen puoleen ainakaan Pohjoismaissa, vai kuinka?

Joka tapauksessa niin tuo kokemani menettely oli kyllä hiukan erikoista koettavaa. Miksi poliisia ei saisi mukamas kritisoida toimintatavoiltaan? Eikös poliisinkin pitäisi nimenomaan olla juuri julkisuuskuvansakin osalta "vain ihminen", joka kelpaa myös kansalaisen ystäväksi menettelytavoiltaan ja kestää ennen kaikkea sitä vastaan kohdistetun kritiikin? Lisäksi minua hiukan ihmetyttää se tapa, miten tavallaan kolmas osapuoli automaattisesti sensuroi tuon mielipiteen esittämisen - eikä suinkaan itse poliisi. Mitä tämä nyt sitten kertoo erinäisistä neljännen valtiomahdin sisällä vellovista valtasuhteista?

Ymmärrän tietysti että tuolla lehdellä on periaatteessa täysi oikeus määritellä ne viestit ja aihe-alueet jotka se kokee jotenkin käyttöehtojensa vastaisiksi, mutta enpä nyt sitten tiedä että mitä moinen toiminta ylipäätään kertoo ensinnäkin sananvapauden ja ennen kaikkea sen ilmaisuvapauden tilasta tässä maassa.

Raskaasti keskellä yötä

En totta puhuen saanut taaskaan nukutuksi, joten päätin sitten katsella koko yön Miami Vicen neljättä kautta. Pian minulla ei ole enää jäljellä koko sarjaa katsottavanani kuin tuo viimeinen, eli viides kausi.

Täytyy kyllä sanoa, että varmaan ne kaksi ensimmäistä kautta ovat puhtaimillaan sitä mitä tuolla sarjalla on tarjottavanaan. Kolmas kausi alkoi selkeästi jo vähän laahaamaan, jonka jälkeen neloskauden yksittäiset jaksot ovat toistaiseksi kyenneet vain vähän yksitellen nostamaan tasoa. Ja siksi toisekseen tuosta neljännestä kaudesta on mainittava nyt se, että siitä on löytynyt ainakin kaksi potentiaalista ehdokasta huonoimmiksi Miami Vicen jaksoiksi koskaan. Tuo ensimmäinen valinta on monien MV-Hardcorefanienkin vihaama Missing Hours, ja toinen on sitten juuri äsken katsomani Honor Among Thieves?

Tuo Honor Among Thieves? oli ihan lupaavasti alkava episodi, ja sen sisältämä sarjamurhaaja oli aidosti vitun sekaisin oleva jätkä, vaan sitten se loppu kyllä kusahti aika onnistuneesti todella naurettavaksi. En oikeastaan voi edes kuvitella että joku olisi voinut keksiä noinkin tyhmän jutun siihen loppuun, mutta minkäs teet.

Sitten taas tämä Missing Hours, niin sitä voisi kai yrittää kuvata lyhyesti lauseella "Miami Vice attempts to meet the X-Files, but fails badly". Eli kuten saattanette arvatakin, niin jaksossa yritetään saada mukaan vähän Ufoja ja Paranormaalia toimintaa, joka floppaa pahasti. Kenties älyttömin repäisy koko episodissa on James Brownin ilmaantuminen paikalle, jonka jälkeen se hänen hittinsä "I feel good" alkaa soimaan psykedeelisten taustakuvien välähdellessä ruudussa. Siis ihan ensimmäinen kysymys joka tulee mieleen episodin tiettyjen osien katselun jälkeen - ja periaatteessa koko episodinkin katselun jälkeen on, että mikä ihmeen post-modernistisen symbolismin kannattaja tämän on oikein käsikirjoittanut? Miksi James Brown on tässä vierailevana näyttelijänä? Miksi kaikki on päin helvettiä eikä mistään saa mitään irti? Vain Miami Vicen käsikirjoittajat tiesivät vastauksen tähänkin.. Joskus vuonna 1987.

Huomenna muuten ajattelin puhua eräästä varsin mielenkiintoisesta aiheesta, nimittäin ns. "neljännen valtiomahdin" sensuurista tässä maassa. Olen tehnyt jo pitkään muutamia havaintoja erään maamme suosituimman aamulehden harjoittamasta varsin läpinäkyvästä sensuuripolitiikasta liittyen sen lukijoiden ilmaisemiin mielipiteisiin artikkeleissaan. Tämä asia rupesi kiinnostamaan minua erään tuntemani henkilön mainittua siitä minulle, ja päätin tehdä empiirisen kokeen asiasta. Huomenna seuraa siis paljastusjulkaisu minunkin puoleltani, jossa ajattelin kaikelle kansalle kertoa täysin sumeilematta että mitä tutkimuksestani asiaaa kohtaan jäikään käteen.

Huomiseen siis..

You know that it's true

Aloitetaan setti ihan ensimmäiseksi päivän biisillä:

Huey Lewis& The News - Perfect World

there ain't no perfect world anyway

Ain't no living in a perfect world

but we'll keep on dreaming of

living in a perfect world

Näinpä taas on sekin asia todettava, että 1980-luvulla tuostakin asiasta osattiin tehdä paitsi huumoripitoinen, niin todella hyvin myös asiaa käsittelevä biisi. Huey Lewis teki sen taas! Ja mikä tässä biisissä itseäni kiehtoo kenties eniten, on se että tämähän kertoo aivan selvästi monen ihmisen elämästä ja lähinnä sen takaa löytyvän täydellisyyden tavoittelusta. Erittäin kuvaavaa lyriikkaa, sanoisin.

Se muuten ottaa aikalailla päähän, että olen hävittänyt Huey Lewis&The Newsin kokoelmani tuolta kiintolevyltä. Se on paska juttu, sillä olin suurella vaivalla kerännyt kyseisen bändin musaa muutamia vuosia sinne erinäisiltä levyiltä, ja nyt se on sitten kadonnut. Tai oikeastaan se on ollut kadonneena jo pitkään.

Tänään oli tullut kanssa sähköpostiin ilmoitus siitä, että olen näemmä saanut yhden (1) Megan lisää tähän ADSL-liittymääni samaan kuukausihintaan. Aika kivaa, sillä juuri pari päivää sitten tuossa itkeskelin sitä kun minulla on vain yhden megan liittymä ja vain kuulemma jollain vanhoilla mummoilla on enää yhden megan liittymät. Nytpä minulla on siis kahden megan liittymä, että tuota niin eiks' ookin pitkästä aikaa kivaa?

Viskiä ja Pornoa !!!

Olipas muuten lähinnä todella Raflaava otsikko jälleen, mutta luulisi sillä ainakin herättelevän tavallista enemmän mielenkiintoa tämän postauksen mahdollista asiasisältöä kohtaan.

Nyt te varmasti odotatte minun kertovan että olen viettänyt äärimmäisen "äijäviikonlopun" juoden jotain halpaa Viskiä ja samalla katsoen Jenna Jameson vs. Ron Jeremy -sänkypainia viittä tuntia putkeen. Se olisi jonkin mielestä varmasti melko maskuliinista menoa, ja voinen kertoa että kohta varmaan siinä pisteessä ollaankin. Tosin ryypiskelyssä on se huono puoli, että jos viinaa juo liikaa niin hyvin äkkiä muuttuu Öljytankkerin kokoiseksi valaaksi, jonka maksa repeää vähintäänkin seuraavasta ryypystä. So you got to be careful.

Mutta - osittain olenkin viettänyt parisen päivää Viskin ja Pornon maailmassa, tosin kummassakin tapauksessa vain Visuaalisessa mielessä. Tuli nimittäin tsekattua eräätkin dokumentit tuossa netistä, joissa ensimmäisessä käsiteltiin aikuisviihdeteollisuutta sekä tahoja jotka salaa periaatteessa tukivat sen toimintaa ja kuinka tekopyhää erinäisten Jenkkiläisten kirkollisten tahojen taistelu sitä vastaan lopulta olikaan. Sitten tässä toisessa dokumentissa, joka sekin oli kyllä sisällöltään vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen niin käsiteltiin Amerikkalaista Jim Beam - viskitehdasta ja sen valmistustoimintaa.

Viskistä minulla ei periaatteessa ole mitään pahaa sanottavaa noin Dokumentillisessä mielessä, mutta tuo pornodokumentti kyllä oli toisaalta sisällöltään sikäli mielenkiintoinen, että se usein yritti näyttää tuon alan amatöörinäyttelijät ilmeisen hyväksikäytettyinä ja varsin vaaralliset, epävakaat ja muutenkin ikävät työolosuhteet omaavina. Selvästi kuitenkin ainakin itse luin ns. "rivien välistä", että monetkin nuoret olivat tuolla alalla siksi että siitä sai kaikesta pahasta huolimatta rahaa paljon enemmän kuin monista muista ns. "Minimum Wage"-työpaikoista Yhdysvalloissa. Eli siis kaikesta pahasta huolimatta pornoteollisuuskaan ei periaatteessa voi olla näille sen toimintaan osallistuneille mitenkään fyysisesti, moraalisesti tai eettisestikään erityisen paha juttu, jos he kerta toisensa jälkeen sen palvelukseen ajautuvat yhä uudelleen. Jos nimittäin kyseinen ala on kerran niin näyttelijöitään riistävä, huonot&vaaralliset työolosuhteet omaava sun muuta, niin miksi nämä ihmiset sitten ovat kerta toisensa jälkeen yhä uudestaan sen palveluksessa? Minäpä esitän oman näkemykseni syistä väittämällä, että suurin osa pornonäyttelijöistä on jollain tapaa hedonistisia ja ehkäpä narsistejakin - ja tämän ohella he eivät vain uskalla myöntää, että loppujen lopuksi niissä elokuvissa esiintyminen kasvattaa tilipussia paremmin kuin minimipalkkatyöt ja tämän ohella varsin kasvoton fanikuntankin saattaa kasvaa melko äkisti suurikokoiseksikin. Lisäksi en myöskään saata uskoa etteivätkö jotkut näyttelijät aidosti nauttisi joko suorasti tai epäsuorasti siitä, että saavat nähdä itsensä ja alastoman vartalonsa ns. "niissä hommissa". Minun on ainakin melko vaikeaa uskoa etteikö pornoteollisuudessa työskentelisi myös huomattava osa tällaisia oman ulkonäkönsä keskeisyydessä alalle päätyneitä.

Eli tuon pornodokumentin viesti näyttelijöiltään oli minusta varsin ristiriitainen. Jos ala oli kerran niin epäkiitollinen ja hyväksikäyttävä, niin selkeästi aivan hirvittäviä moraalisia tai eettisiäkään ongelmia se ei voi kaikesta "kärsitystä huolimatta" nostaa esille jos kerran sen palvelukseen palataan yhä uudestaan?

Ja nyt kun on puhuttu pornosta, niin voidaan kai taas palata oman elämäni vähintäänkin tylsään arkeen.

Nimittäin tuota, hain erästä työpaikkaa tuossa, ja tänään olin sitten saanut kliseisen "kiitos mielenkiinnostanne"-viestin sähköpostiin. Kyseinen homma olisi ollut periaatteessa taas pätkätyötä, mutta sen avulla olisin voinut suurelti väistää tämän suurimman Jouluajan hehkutuksen sun muun olemalla töissä. Suunnittelin olevani syntymäpäivänikin töissä, mutta syvällä tajuntani perukoilla arvasin kyllä että asiat eivät menisi taas niin yksinkertaisesti. Saapa tosiaan nähdä että tarvitseeko tässä nyt sitten taas kerran kokea tämäkin joulu sen kaikessa ihanuudessaan taas kertaalleen.

Viime vuoden joulu oli muuten sikäli hyvä, että olin koko sen joulunalusajan kiinni armeijassa. Siellä ei aivan hirvittävästi sitä joulua hehkutettu, ja kun pääsin Joululomille, niin muutaman päivän ehti kokea sitä Joulua varsin kokonaisvaltaisesti jonka jälkeen se olikin sitten jo ohitse. Uusi Vuosikin oltiin kiinni, joka nyt sinänsä kyllä vähän vitutti - vaan ei kyllä vituta enää, kun miettii että kuinka mitäänsanomaton vuosi se olisi ollut juhlia näin pian jälkeenpäin katsottuna. Joka tapauksessa niin 1.1.2009 menimme iltavahvuuslaskennan jälkeen kymmeneltä nukkumaan, vaikka seuraavana päivänä olikin sitten jo kotiuttamispäivä - eli se legendaarinen 2.1.2009! Toisaalta siitäkin päivästä jäi käteen aikalailla sellainen "mitäs helvettiä oikein nyt?"-tason hämmennys sen tammikuisen ja helvetin kylmän iltapäivän painuessa kohti iltaa, kun seisoskelin urheilukassin remmit olan ylitse heitettyinä ja se sotilaspassi kädessä Kainuun Prikaatin 2.JK:n takapihalla.

What happened? Where did we all go?

Murehtijoiden Marraskuu

Löysin tänään todella osuvan - tai ainakin osittain todella osuvan artikkelin Hesarin nettisivuilta. En tiedä että oliko tämä päivän Hesarissa jo jonain juttuna, mutta nettiversiossapa se oli ainakin. Se kuvaa aika hyvin juurikin tätä Marraskuuta, mutta myös siihen liittyviä tuntemuksia sun muutakin. Joka tapauksessa niin erittäin hyvä artikkeli, jonka sanoisin olevan suurelti ainakin omasta mielestäni korrekti monilta Psykologisilta päätelmiltään.

Tässäpä linkki: Pessimismistä voi olla myös hyötyä

Jutussa oli muutamia hyviä kohtia, joita innostuin tässä lainaamaan lähinnä sen takia, että ne pitävät suurelti paikkansa ainakin omassa elämässäni.

"Marraskuu on monelle vuoden ankeinta aikaa. Tänäkin syksynä on riittänyt murehtimisen aiheita, esimerkiksi sikainfluenssa. Jotkut murehtivat enemmän kuin toiset."

"Pessimismi saattaa olla itsesuojelumekanismi, joka antaa ihmiselle hallinnan tunteen. Se, kuten muutkin persoonallisuuden piirteet, ovat geneettisten mallien ja elämänkokemuksen seurausta."

"Murehtija ilmaisee itseään ja nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tarvettaan murehtimalla. Murehtijan omat tunteet ja tarpeet ovat usein kiellettyjä, ja hän heijastelee ulkomaailmaan toteutumattomia tarpeitaan ja tunteitaan ylihuolehtimalla muista."

Tuossa viimeisessä lainaamassani kappaleessa omaan arvomaailmaani ei kyllä ainakaan tällä hetkellä kuulu mitenkään muista ylihuolehtiminen. Totta puhuen en edes koe omaavani elämässäni tällä hetkellä mitään sellaista henkilöä tai asiaa, jota kohtaan käyttäytyisin ylihuolehtivasti. Tämä on tavallaan hyvä asia, sillä totta puhuakseni en kykenisi välttämättä ylihuolehtimaan toisesta ihmisestä, jos minun pitäisi (yli)huolehtia vielä omiakin juttujani ja niiden ratkaisuja.

Siksi toisekseen en myöskään näe hakevani hyväksyntää. Valitettavasti nähdäkseni omalla kohdallani kyse ei ole mistään niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin hyväksynnän hakemisesta tai huomioiduksi tulemista. Pikemminkin tällä tavalla minä nyt vain satun käsittelemään asioita ja näen myös niitä, enkä sille voine mitään. Tämä on kai siis minun luontoani, enkä oikein totta puhuen näkisi että tällä tavalla asioita näkemällä ainakaan itse mitenkään hakisin huomiota tai hyväksyntää. Ja jos joku nyt miettii siellä ruudun takana, että miksi sitten ylläpidän enimmäkseen vain itsestäni ja oman elämäni tapahtumista kertovaa Blogia, jossa käyttäydyn "Murehtijamaisesti", niin totean että jos todella haluaisin oikein ryvetä tässä persoonassani ja omassa pessimismissäni, niin tämän Blogin sisältö olisi silloin huomattavasti visuaalisempi sen asian osalta. En siis tyytyisi pelkkään tekstiin, uskokaa pois.

Eli joo, nyt kun tarkemmin ajattelee, niin tuon artikkelin sisältö oli ehkä sittenkin vain 40% oikeanlaista asiaa. Muu oli sitten jotenkin hiukan Narsistiselta syyttelyltä kuulostavaa, jossa Pessimisti on jotenkin äärimmäisen Narsistinen kaveri, joka automaattisesti asenteellaan ja elämäntavallaan muka jotenkin "haluaa tulla hyväksytyksi ja nähdyksi". Minusta se on aikalailla paskaa, vaikka tietty joku voineekin väittää että jo itsessään tällaisen Blogin ylläpitäminen on sitä tuon mainitun asian ruokkimista. Harmi vaan kun en koe ylihuolehtivani kenestäkään muusta kuin itsestäni.. Jos nyt itsestänikään, lopulta.

Eli joo, kaipa minä nyt sitten olen jonkun mielestä pessimistinen ja itsekeskeinen narsisti. Olen tavannutkin ihmisiä, jotka ovat niin väittäneet ja varmaan vieläkin elävät vahvasti siinä uskossa. En vain hirveästi näe itseäni mitenkään narsistisena henkilönä (vaan ehkäpä sekin sitten kuuluu ns. "taudinkuvaan"?), vaikka kiinnitänkin huomiota tällä hetkellä vain omaan pärjäämiseeni ja sen ympärillä pyöriviin (sekä siihen liittyviin) ongelmiin, niin en siltikään sanoisi ettäkö olisin mitenkään äärimmäisen itsekeskeinen tyyppi. Oikeastaan jopa uskon, että kaikki sellaiset henkilöt jotka näin väittävät eivät koskaan ole tunteneet minua tarpeeksi hyvin, taikka sitten he ovat tehneet vääränlaisen päätelmän minusta tahallaan. Minähän taisin tästäkin asiasta jutella muutamia kuukausia sitten, jolloin otin puheeksi sen kuinka ihmiset tekevät päätöksen sinun "hyvyydestäsi" tai "pahuudestasi" hyvin nopeasti ja yksipuolisesti, eivätkä tämän jälkeen uhraa hirvittävästi aikaa tuon käsityksen muuttamiselle enää. Myönnän kyllä että olen itsekin sortunut tähän useasti, eli en halua vaikuttaa miltään uhrilta, mutta olen myös useampaan kertaan kehoittanut ihmisiä pyrkimään paremmin tutustumaan näihin epäilemiinsä tapauksiin, jonka jälkeen sitten he voisivat tehdä lopullisemman päätöksen - jos siis haluavat. Tähän pyrin itsekin nykyään, vaikka vaikeaahan sitä on enää mielipidettään muuttaa sellaisestakaan ihmisestä, joka on sinut niin kovin äkisti ja kärkevästi tuominnut vaikka miksi.

Kasarimania is what makes me tick

En oikeastaan tiedä, että käyttävätkö todelliset 1980-lukua monin tavoin ihannoivat tahot todella tätä termiä "Kasari" puheessaan, mutta minä aion nyt senkin uhalla että leimaannun täydellisesti Feikki-fanittajaksi tätä aihetta kohtaan käyttää sitä.

Olen oikeastaan aikalailla viime aikoina alkanut kiinnostumaan yleisesti ottaen 1980-luvusta lähinnä sen populaarikulttuuriselta ja musiikilliselta puolelta. Oikeastaan kun nyt miettii, niin esimerkiksi suurin osa elokuvista joita pidän hyvinä ja katsottavina on tehty 1980-luvulla, sekä paljon erinäisiä bändejä tai artisteja jotka ovat aloittaneet uransa 1980-luvulla tai kukoistaneet vain hetken verran tuolloin ovat salaa suosiossani. En pysty myöskään sanomaan ei 80-luvun kevyelle Popille tai "Easy Listening" tai New Wave-kappaleille, vaan hyväksyn ne kaikki lähes mukisematta.

Olen jo pitkään pohtinut että mistä moinen kiinnostus 1980-lukua, eli "Kasaria" kohtaan on oikein saanut alkuunsa. Uskoisin sen johtuvan monilla ihmisillä siitä, että jos he ovat aikuistuneet tai olleet nuoria juuri tuolla mainitulla vuosikymmenellä, niin he ovat varmasti kokeneet paljon erinäisiä varsin positiivisia juttuja (lue:kokemuksia) tuolloin, joka on myöhemmin sitten edesauttanut sellaisen kuvan muodostumista, että "kyllä silloin XX-luvulla asiat olivat paremmin". Näinhän minäkin periaatteessa näen lähinnä 1990-luvulla varttuneena tuon aikakauden olevan jotenkin hillitympi ja ns. "parempi" kuin tuolloin aikuisina olleet ja sitä vanhemmat ihmiset. jotka varmasti päivittelivät vaikka mitä tuolloin tapahtuneita juttuja merkiksi yhä hullummaksi menevästä maailmasta. Tätä samaa asiaa löydän nyt itseni päivittelemästä, vaikka en lopulta vielä niin kovin vanha olekaan, vaikkakin (nuori) aikuinen epäilemättä ja kaikesta huolimatta. Se ei kuitenkaan selitä sitä, miksi 1980-luku minua kiehtoo, sillä olin vasta 5-vuotias kun se loppui varsin tyrmistyttävästi Berliinin Muurin kaatumiseen ja hiukan myöhemmin Neuvostoliiton hajoamiseen.

Joka tapauksessa niin 1980-luku on ruvennut kiinnostamaan itseäni paljolti. Paljon on seuraillut 1980-luvun TV-sarjoja, ja nyt kun tuo Miami Vice on kokonaisuudessaan tsekattu, niin ryhdyn miettimään että mikä olisi se seuraava tuota vuosikymmentä ja sen menoa erinomaisesti kuvaava sarja. Kenties pitäisi alkaa katsomaan Dallasia tai Dynastiaa? Paha kun lähes kaikki yhtään merkittävimmät 1980-luvun Jenkkileffat Reaganomics-talouspolitiikkoineen ja Pastellinvärisine maailmoineen on jo koettu. Musiikillisesti on tosin ryhdytty vasta raapimaan kyseisen vuosikymmenen pintaa, vaan myönnän että pyrin kuuntelemaan niin monen eri tyylilajin musiikkia juuri 1980-luvulta saadakseni kokonaiskuvan muodostettua kuin vain mahdollista. Täytyy myöntää, että tällainen on toiminut hyvin ainakin toistaiseksi. Eipähän minulla suoraan sanottuna ole soittolistat täynnä mitään muuta kuin 1980-luvun musiikkia nykyään.

Myös sen verran voin sanoa, että 1990-luvun ensimmäiset vuodet sanotaanko aikavälillä 1989-1993 ovat periaatteessa myös kulttuuriltaan hyväksyttäviä, mutta 1994-1995 olivat sellaisia vuosia jotka eivät oikein itselleni kelpaa monellakin tavalla, ja eräät syyt siihen ovat se nyt näin jälkeenpäin katsottuina että musiikki esimerkiksi huononi paljolti.

As the temperature just keeps on sinking..

Eilen oli yöllä taas ihan kiitettävät pakkaset täällä. Muistaakseni 10 tai 11 astetta pakkasta oli yöllä, ja tuossa kun kävin heittämässä lenkin keskellä yötä niin jokaisen miinusasteen kyllä valitettavasti tunsi. Onneksi oli väliasu. Väliasu pelasti.. Mutta vain välillisesti, HEH HEH.

Tänään kuulemma alkoi tuon Finnairin joku lakko. Itseänihän se ei juurikaan kiinnosta, sillä olen aina pitänyt Finnairia aivan tarpeettoman kalliina ja jo pitkän aikaa Monopoliasemassa olleena yhtiönä. Onneksi Suomenkin markkinoille on ruvennut tulemaan näitä ulkomaisia lentoyhtiöitä, jotka eivät nyhdä rahaa ihan samaan tahtiin samoista matkoista kuin Finnair. Toivotan siis omasta puolestani hyvää lakkoilua kaikille Finnairin Siipimiehille., Hajotkaa sinne "Cockpitteihinne".

Itseäni taitaa taas enemmänkin huolettaa tuo sää kuin mikään muu tällä hetkellä. Itseäni ihan oikeasti vituttaa tämän maan kylmyys vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, ja niin vituttaisi monia teistäkin jos olisitte viettäneet viime talven jossain kusisessa Poterovartiossa kahdestatoista yöllä kolmeen aamuyöstä jotain vitun metsikköä vartioiden. Armeija oli oikeastaan kylmyydensietokyvylleni se äärirajoille vievä kokemus, jonka jälkeen olen halunnut köyttää itseni kiinni lämpöpatteriin aina liiallisen kylmyyden iskiessä. Tälläkin hetkellä selkäni takana on muuten pieni lämpöpatteri, jonka lämpöä vasten nojaudun aina hiukan kun oikein pahasti kylmettää. Näinkin vakaviin keinoihin on nyt siis turvauduttu Suomen petollisen ilmastonalan johdosta!

Ja sitten taas päästään vielä tämän aiheen kautta Aasinsiltaa pitkin seuraavaan aiheeseen: SIKAINFLUENSSA! SIKAINFLUENSSA! SIKAINFLUENSSA! Varokaa sitä. Se tulee. Se tappaa. Se elää ja voi hyvin.

Eli en vieläkään tiedä että a) milloin täällä oikein porukkaa aletaan rokottaa sitä vastaan b) haluanko tulevasta ulkomaanmatkastani huolimatta ottaa sitä rokotetta, sillä jo se pelkkä jonotus prosessina voi olla (hengenvaarallinen ja) vittumainen kokemus.

Kylmää tilaa

Tänään tuli tehtyä vain kuuden tunnin päivä töissä. Aika rauhallista oli, vaikka muutama melko varmasti ala-ikäinen kaveri pitikin poistaa sisätiloista norkoilemasta. Muutenkin olen pistänyt huomiolle sen, että paljon tuon kyseisen paikan epämääräisiä nuorisoporukoita kerääntyy juuri tuon työpaikkani lähistölle, ja nämä kakarat sitten istuskelevat tai seisoskelevat pitkin kyseisen kohteen käytäviä ja kulkuteitä. Eräs työkaveri kertoi, että hän säännöllisesti joutuu heittämään arkipäivisin näitä Viikareita ulos sen takia, että he ovat monasti jääneet kuulemma kiinni näpistelystä sun muusta. Poliisikin on ollut paikalla useasti.

Voin vain todeta, että "not on my shift" - onneksi. En ole itse joutunut oikeastaan olemaan tekemisissä noiden nuorten kanssa täällä vielä lähes ollenkaan, mutta ehkä se sitten johtunee siitä että viikonloppuisin ne kai päristävät pitkin kylää keskikaljapäissään Pissikset tarakalla istuen. Sitten taas arkipäivisin heillä ilmeisesti näyttää olevan aikaa norkoilla tuolla, mutta minäpä en nyt onneksi satukaan olemaan silloin paikalla.

Anyways, aika paskat ilmat olleet taas. Tuossa juuri katselin mittaria, ja tyly lukema joka murtaa minut täydellisesti on -6 astetta pakkasta. Vittumaista pukeutua kuin mikäkin lumiukko monen vaatekerroksen alle, mutta minkäs teet kun kylmää on.

Hmm.. En nyt kyllä satu muistamaan että mistä minun pitikään tänään kirjoitella. Tuskin se mitään tärkeää oli, kun en kerran sitä nyt taas hetken päästä muistakaan. Kenties voisi yrittää huomenna uudestaan.

Sleepless again

Viime yönä ei oikein tuo nukkuminen taas sujunut. Kesti ensinnäkin pari tuntia että edes nukahdin, jonka jälkeen sitten nukuin pätkissä johonkin yhdeksään asti. Nukkumaan menin vasta joskus kahden aikoihin yöllä, sillä en saanut unta millään ennen sitä. Itsensä väsyttäminen fyysisilläkään askareilla ei niinkään auttanut.

Kaipa se alkaa olemaan ilmeinen fakta että kärsin jonkinlaisesta väliakaisesta unettomuudesta. Jos taas pääsen nukkumaan ja nukunkin ihan kohtuullisen hyvin, niin unet ovat sitten tasoa "ydinsodan jälkeinen joukkotuho". Joskus olen myös alkanut näkemään erinäisiä varsin ikäviä unia peräkkäin, ja totta puhuen tuo muutamia päiviä sitten raportoimani Phil Collins-uni oli pitkästä aikaa edes vähän huojentavampi positiivisuudellaan. Pitäisiköhän hankkia unilääkkeitä? Kaipa se riittäisi, että lääkärille kertoisi omaavansa nukkumisvaikeuksia. Toisaalta lääkkeiden käytöllä on aina joitain fyysisiäkin sivuvaikutuksia, joihin en totta puhuen haluaisi tutustua. Täytyisi kaiketi löytää jonkinlainen luontaisempi tapa saada unenpäästä kiinni, tai jotain.

Yleensähän itselläni on tällaisia oireita aina kesäisin, johon yhtenä tärkeänä syynä on varmasti se vuodenajan valoisuus. Näin oli periaatteessa viimekin kesänä, mutta se nyt ei oikeastaan haittaa paljoa yhtään kesäaikaisin, mutta talvella kylläkin. Mitä nyt myöskin muistelisin, niin itselläni on ollut näitä oireita vähemmän talvella koskaan.

Olen myöskin nyt kai pakotettu ottamaan sen H1N1-rokotteen tuon tulevan matkan takia. Parin viikon päästä olisi täällä kai siihen mahdollisuus, tosin silloin rokotusvuorossa ovat kuulemma about minun ikäiseni ihmiset ja vähän sitä vanhemmat. Vaikeaa kuvitella etteikö odotusjonoissa tulisi jotain riehumisia ja kärhämöintiä, sillä tähän astihan vain vähän vanhempia ihmisiä ja riskiryhmiin kuuluvia on rokotettu. Kuulemma järjestyshäiriöt ovat olleet olemattomia, mutta tuskinpa ne valmiiksi jo jollain tapaa sairaat tai vanhemmat ihmiset hirveästi siellä riehuvatkaan, uskoisin.

Saapa taas tosiaan nähdä että tarvitaanko täälläkin vartijoita pitämään rokotusjonoja tasaisina.

They had made a movie about us.

Luin tuossa eilen Bret Easton Elliksen Twitter-kotisivua, ja siellä hän kertoi että uusi teos Imperial Bedrooms olisi kuulemma valmis tulevan vuoden kesäkuussa. Hän paljasti tuossa postauksessaan kirjan ensimmäisen lauseenkin, joka nyt sitten joko on tai ei ole suurella odotuksella tuon kyseisen teoksen ensimmäinen lausepätkä.

Hauskaa ainakin kuulla että Imperial Bedrooms on tulossa. Vaikka se onkin jatko-osa tuolle hänen ensimmäiselle teokselleen, eli Less than Zero:lle, niin ei se minusta sinänsä ideana ole ollenkaan huono. Kuulemma elokuvaversiokin olisi tästä uusimmasta kirjasta tulossa, mutta enpä nyt sitten tiedä että onko se välttämättä hyvä idea - varsinkaan kun Easton Elliksen mielestä olisi hyvä idea laittaa samat näyttelijät näyttelemään tähän leffaversioon kuin tuossa Less than Zeronkin elokuvaversiossa, joka ei oikeastaan ole kovinkaan uskollinen lähdeteokselleen. Ilmeisesti kuitenkaan Easton Ellis ei välitä siitä, että lopulta monikaan hänen teoksiensa pohjalta tehdyistä leffoista ei ole erityisen lähdeuskollisia, paitsi nyt ehkä Rules of Attraction ja jossain määrin myös American Psycho. Kuitenkaan Less than Zero on varmasti näistä kolmesta elokuvaversionakin se selkeästi huonoin, sillä se käänti alkuperäisteoksen juonen aikalailla kokonaan selälleen, ja muistaakseni Easton Ellis itsekin totesi ettei pitänyt siitä juurikin tästä johtuen. Nyt hän kuitenkin näyttää lähes 20 vuotta myöhemmin hyväksyneen tämän asian, ja on täysin sujut sen kanssa että tuon leffaversion näyttelijöitä käytettäisiin periaatteessa tässäkin jatko-osan leffaversiossa.

Noh, eipä silti - minusta kyllä periaatteessa tuon Less than Zeron leffaversion näyttelijäkaarti (Andrew McCarthy, Jami Gertz ja Robert Downey Jr.) ei ollenkaan tehnyt huonoa työtä sinänsä, harmi vaan että LTZ oli leffaversiona niinkin uskoton alkuperäisteokselle, josta olisi hyvinkin voinut saada paljon paremman leffan aikaiseksi kuin minkälaiseksi se nyt sitten jäi. Eräs harmittavin piirre kenties tuossa LTZ:n leffaversiossa oli se, että siitä oli tehty tarinana aivan liian tavallinen ja ennalta-arvattava. Sen sijaan käsitykseni mukaan kirjallinen teos oli aikoinaan hyvinkin epäsovinnainen ja paikoitellen jopa Shokeeraava lukukokemus, jota valitettavasti leffaversio ei ole kyennyt kopioimaan. Tämä tällainen kuitenkin periaatteessa onnistui American Psychon leffaversiossa, jossa oli sitä rankkaa ja Shokeeraavaakin sisältöä hyvin paljolti alkuperäisteoksen ilmeen mukaisesti.

Täten onkin melko todennäköistä että Imperial Bedroomsin leffaversio tulee olemaan jälleen varsin etäinen yhteyksiltään alkuperäisversioon. Varsinkin nyt kun ilmeisesti näyttelijäkaarti on sama kuin LTZ:n leffaversiossa. Aion kuitenkin tästä kaikesta pahaenteisyydestä huolimatta hankkia tuon kirjallisen teoksen kunhan se ilmestyy - odotan sitä jopa innolla.

Vähänkös olisi muuten stimuloivaa, jos Bret Easton Ellis tulisi Suomeen vierailulle. En muista että milloin hän viimeksi kävi täällä, mutta on kuitenkin käynyt. Luulisi että hänellä ainakin olisi varaa matkustella tähänkin unohdettuun maailman kolkkaan, sillä hän tekee käsittääkseni 95642322774473 Biljardia Dollaria (ynnä muita valuuttoja) per teos, sillä kaltaisiani sekopäisiä faneja hänellä riittää maailmanlaajuisesti aina Patrick Batemania kopioivista oikeista sarjamurhaajista tällaisiin pöytälaatikko-Ellis-faneihin niin kuin minä.

Johtokunnan loppuvuoden vuosikatsaus

Meni muuten taas tämäkin postaus kaksi kertaa uusiksi, ennen kuin löysin aiheen josta olisi soveliasta kirjoitella.

Totta puhuen nyt täytyisi kyllä pitää vähän taukoa tästä suorastaan orjallisesta Blogin pitämisestä, ja keskittyä johonkin vähän hedelmällisempään. Kun vain keksisi, että mitä se hiukan hedelmällisempi jutustelu sitten olisi. Joka tapauksessa niin nyt tuntuu kyllä että on vähän paukut loppu kirjoitelmien osalta, mutta ei kuitenkaan ala tuntumaan siltä että tätä aivan väkisin väännettäisiin ihan vain Poleemisten aiheiden tai tunteenpurkauksien edesauttamiseksi. Kaipa kuitenkin se on selvää, että tietynlainen "avautuminen" on tämän Blogin kantava pääteema aiheesta kuin aiheesta, eli henkilökohtaisiin asioihin ja niiden käsittelemisiin pyrin enimmäkseen keskittymäänkin kirjoituksissani. Tämä ei ole suinkaan kaikille käynyt, mutta sillepä asialle minä en mitään voi - eikä se edes minua lopulta kiinnostakaan että mitä yleinen mielipide on minun Blogiani kohtaan. Mielestäni tämä on kuitenkin nyky-aikainen tapa jakaa kokemuksiaan, tuntemuksiaan ja ennen kaikkea ajatuksiaan omasta elämästään juurikin nyky-aikaiseen tyyliin Internetin aikakaudella, jossa monen ihmisen elämä on jollain tapaa sosiaalisesti läpinäkyvää tai julkista. Kaipa tämä minunkin Blogini on eräällä tavalla sellainen mahdollisuus lukea minun ajatuksistani ja yleensä varsin tylsähköstä elämästäni - varsinkaan kun en ole Facebookissa, jossa monet tuntemani ihmiset enemmänkin painivat näiden samojen juttujen kanssa toisessa muodossa.

On tavallaan aika hauskaa katsella noita vuosien mittaan kertyviä arkistoja tuossa ruudun oikealla puolella. Aluksi tämä Blogi oli ainakin mielestäni sisällöltään melko harmitonta "paasausta" sun muuta, jonka ympärillä roikkui erinäisiä tämän Blogin tapahtumia hyvin tiuhaan seuraavia ihmisiä, vaan sitten hommat muuttuivat tuossa 2007-2008 välillä aikalailla. Nyt vuoden 2009 Fear and Loathing in Finland on pikemminkin muuntautunut monesta ensikokemuksesta rikkaamman nuoren aikuisen miehen "matkakertomukseksi", jossa pyrin todellakin käsittelemään elämäni ympärillä pyöriviä juttuja sun muuta henkilökohtaista aina kuin mahdollista. Tämähän on siis kaikin tavoin nimenomaan (sanahirviötä käyttäen) Interaktiivis-julkinen päiväkirja, jota kuka tahansa voi seurailla aina kun huvittaa. Ja minä oikeastaan toivotan tervetulleiksi kaikki tätä lukemaan, sillä todellisuudessa minulle ei ole väliä että kuka tätä lukee ja mistäkin syystä. Hyvä vaan jos joku viihtyy täällä edes viittä sekuntia pitempään - harvemmin kuitenkaan varmaankaan viihtyy.

Olenko muuten koskaan ajatellut tämän Blogin sulkemista? Voin sanoa suoraan, että muutamia henkilökohtaiseen elämääni liittyviä aiheita en aio enää täällä käsitellä, sillä esim. seurustelusuhteisiin liittyvät jutut ovat nyt kantapään kautta opittu sellaisiksi, joista ei voi kirjoitella ilman älytöntä paskamyrskyä. Siksi en aio enää edes yrittää. Se ei kuitenkaan tarkoita ettäkö aikoisin ryhtyä tätä lopettelemaan, vaikka myönnän että negatiivisessa valossakin tämä Blogi on ollut tietyissä piireissä jo pitkään.

Eräs hauska piirre on myös tuo omituisuus, että vuosi 2008 puuttuu kokonaan arkistoista. Jotkut ehkä saattavatkin ihmetellä sitä ja samalla miettiä että onko kyseessä jonkinlainen Bugi, mutta vasta todelliset Dalleerin yksityiselämään syventyneet tietävät tyynen elegantisti, että se vuosi löytyykin tuolta Sotapäiväkirjan sisäpuolelta.

Mitä tulee muuten tuohon Sotapäiväkirjaan, niin sepä onkin sitten taas mielenkiintoisen tyypillinen tarina. Jossain määrin siitä ei tullut aivan juuri sitä mitä minä olin suunnitellut, sillä se kapsahti samaan perisyntiin kuin 99% muista Inttiblogeista; tekijä ei jaksanutkaan lomilla keskittyä yksityiskohtaisten kokemusten ylöskirjaamiseen, vaan 90% käytti aikansa rankkaan "Relaksoitumiseen", joka sitten vei kallista(?) työaikaa. Tämä on aika yleistä Inttiblogeille, ja siksi tuntuu että tuokin jäi melko selkärangattomaksi juuri siitä syystä. Tarkoituksenani onkin ollut kirjoittaa muistiinpanojen pohjalta hiukan mehukkaampi Sotapäiväkirja, mutta sitten taas toisaalta en tiedä että kannattaisiko noita juttuja enää näin jälkeenpäin edes kirjatakaan ylös.

Taas Mennään (Tammikuussa)

Ajattelin taas lähteä hiukan reissuun tuossa tammikuussa 2010. Melkein kuun alusta lähden, ja pois olen noin 2-3 viikkoa ja ehkä muutaman päivän päälle. Minnekö tällä kertaa lähden? En onneksi kovin pitkälle, ja monet varmaan jo tajuavatkin että minne olenkaan lähdössä. Jälleen.

Lento ei maksanut onneksi paljoa mitään, mutta siihen syynä olikin varmasti se että otin sen aika pitkän ajan päähän tästä hetkestä. Kun noita matkoja yleensä miettii lentolippujen kannalta, niin kannattaa yleensä varata ne aina mahdollisimman aikaisin. Silloin pääsee halvemmalla lähes aina.

Mitäs muuta? Tänä viikonloppuna ei ole töitä, mutta todennäköisimmin taas tulevana viikonloppuna on. Yritin tuossa pelailla tällä Vista-koneella Jagged Alliance 2: Wildfirea, mutta ilmeisesti Vistan paskuuden ansiosta se ei edes ottanut vastaan sen mukana tullutta rekisteröintikoodia, vaan nillitti siitä jotain. Kuulemma jonkun rekisterin viilaaminen ja höylääminen olisi voinut auttaa, ja kokeiltuani moista kikkaa niin eihän sekään nyt sitten toiminut. Vitun Vista taas ja kiitti saatana kauheasti.

Noh, voihan toisaalta tuolla vanhemmalla koneella pelailla WF:ää, jos haluaa. Ajattelinkin kenties iskeä sen tulille nyt tässä, ja mahdollisesti jopa kokeilla.

Once and again the snow swallowed everything

Päivän biisi: Alan Parsons Project - Games People Play

Eilen alkoi täälläkin oikein kunnolla satamaan lunta. Sitä nyt on tullut enemmän tai vähemmän viime aikoina muutenkin, mutta vasta nyt sitä on alkanut tupruttelemaan oikein kunnolla. Yölläkin oli satanut lunta.

Kuten jotkut hyvin tietävät, minä vihaan talvea, kylmää ja pimeää. Tämä on nyt taas oikein sikäli ihastuttava vuodenaika, että nyt saa kokea Kaamosmasennusta sun muuta paskaa oikein kunnolla. Luin eilen että suurien D-Vitamiinimäärien nauttimisella tuon voisi estää, ja siksipä ajattelinkin kokeilla moista "reseptiä". Toivon mukaan kuitenkin tuo lumi sulaisi pian pois.

Viime vuonna tähän aikaan oli tosiaankin aika ankeat oltavat, mutta TJ ei luonnollisestikaan ollut kovin masentava. Näin muuten eilen moottoritiellä huristelevan Paseja! Vautsi vau, armeijamuistot heräsivät jälleen eloon, ja hetken mietinkin siinä kuinka itse olin joko Pasin tai Tekan kyydissä, ja tähystin RK kädessä ajoneuvon kattoluukusta kurkistellen. Ehdottomasti hauskinta oli kenties tähystää sen aikana kun ajoimme kohti Kajaania ja keskellä moottoritietä - ihmisten katseita ajoneuvoissa ei voinut oikein olla huomaamatta. Eikä heidän vilkutuksiinsa ja TJ-käsimerkkeihinsä olla vastaamatta. Varsinkin naisten.

No joo, mutta sitten palataanpa taas asiaan.

Tuo Sika-Influenssa on nyt näemmä ylittänyt vihdoinkin todenteolla uutiskynnyksen, ja uutisissa ei näytä olevan enimmäkseen mitään muuta asiaa kuin Sikaflunssasta jauhamista. Kuopiossa oli kuulemma tarvittu vartijoita rokotusjonojen järjestystä ylläpitämään.

Tuo tuollainen vain osoittaa jälleen kerran minkälainen eläin ihminen on, ja kuinka se käyttäytyy kaikista muista piittaamattomana mikäli pelkää oman henkensä puolesta. "Vitut kaikista muista kunhan minä selviän"-ajattelu näyttää olevan Suomessakin aikamoinen käsillä oleva Mentaliteetti, enkä yhtään sitäpaitsi ihmettelekään moista. Aivan samanlaisia ihmisiä ne Atlantin toisella puolellakin möllöttävät ja toisiaan huvikseen tappavat ihmiset ovat, paitsi että tällaisissa asioissa me olemme aivan samanlaisia kuin hekin - tosin kukaan ei pidä siitä laajemmin melua. Pienikin uhka omalle selviytymiselle tai jatkuvuudella, niin johan ihminen puukottaa toista selkään heti ja välittömästi seurauksista piittaamatta. Fucking Savages.

Tuntuu muuten omituisen Jouluiselta tästä kaikesta huolimatta. Pitäisiköhän laittaa Richard Cheesen Silent Nightclub soimaan? Sehän on hänen ns. "Joululevynsä" parin vuoden takaa, ja se ensimmäinen biisi on mitä mahtavin "Joulutunnelmaltaankin". Ajattelin että tänä vuonna voisi myös kuunnella myös hieman Dean Martinia joulun aikoihin, ehkäpä se auttaisi hieman erinäisiinkin mielentiloihin - ja oikeastaan haluaisin olla ajattelematta kokonaan koko Joulua. Joulut ovat aina olleet melko huonoja joko henkisesti tai fyysisesti minulle, joten en nyt viitsisi kyllä vielä ajatella sitä aikaa ollenkaan. Saapa nyt kuitenkin nähdä että kuinka tässä käynee.

Näin muuten positiivisena asiana viime yönä aidon normaalin unen! Pienet sille! Kyseinen uni ei ollut mitenkään erityisen Halinalletasoa, mutta aiheeltaan se poikkesi huomattavasti entisistä: siinä Phil Collins oli päättänyt tehdä kaksi yllätyskeikkaa Suomessa (muistaakseni Oulussa ja Lahdessa?), ja oli päätynyt sen tiimoilta haastateltavaksi Huomenta Suomeen. Muistaakseni yritin soittaa lähetykseen kertoakseni kuinka erinomainen pitkän linjan artisti hän onkaan, ja kuinka kaikesta kokemastaan huolimatta hän ei ole mielestäni saanut tarpeeksi kunnioitusta lehdistöltä kuin kriitikoiltakaan. Ilmeisesti en päässyt lähetykseen, mutta muistan Phil Collinsin yrittäneen soittaa minulle - tai jotain. Muistan myös pohtineeni että kumpaan konserttiin menisin, ja taisin olla valitsemassa Lahtea.

Hetkellinen hyvänolontunne on muuten taas palannut elämääni tuon unen myötä. Nyt näen vain niitä tavallisen outoja ja Surrealistisia unia, ja ne painajaiset maailmanlopuista sun muusta ovat heikenneet. Hyvä juttu. Let's keep up the good work.

Follow my Ruin

Valitettavasti on kai sanottava, että Blogin pitäminen ja oman elämänsä kuulumisten kirjoittelu on jo muodostunut eräänlaiseksi harrastuksekseni (vaiko Obsessiokseni?), joten sinänsä on ihan loogista että juttua piisaa enemmän kuin tarpeeksi. Monet jotka ovat tätä blogia lukeneet ja IRL kommentoineet sisältöä, niin ovat todenneet että ainakin kirjoitan tänne paljon ja useasti. Ei oikeastaan yhtään edes nolota myöntää, että kenties teen sen juuri siksi ettei minulla ole omasta mielestäni vapaa-ajallani muutakaan tekemistä välillä - ja sitä paitsihan tämä blogi on erinomainen tiedotuskanava mm. kaikenlaisille vihamiehilleni(kö?) elämäni kuulumisista. Eli - as far as you're concerned, niin mä olen teidän henkilökohtainen Seiska-lehtenne nettiversio, jota tulee lukea vähintään joka toinen päivä uusien juorujen aikaansaamiseksi. Olen myös aivan varma siitä, että tämän Blogin sisältöä on päivitelty useammankin parin tai henkilön aamiaispöydässä jo lukuisia kertoja, joten siinäkin mielessä minä toimitan sisältöä (ehkä) elämiin(ne) ja enemmän tai vähemmän mielenkiintoista keskusteltavaa ihmisille.

Noh kuitenkin, tänään tuli nukuttua jopa vähän yli seitsemään aamulla. Kyseessä on pitkästä aikaa jopa ennätyksellisen pitkään nukuttu aika! Outoa että vaikka nyt tuleekin pimeämpää nopeammin kuin muulloin, niin siltikään ei periaatteessa nukuta. Kesäisinhän tämä on minulle ongelma, jolloin käytännöllisesti ei ole edes kovinkaan pimeää yötä, vaan enemmän tai vähemmän valoisaa lähes koko ajan. Silloin poden suurinta unettomuuttani - mutta nyt kumma kyllä talvellakin tämä on alkanut iskeytymään vaivaksi asti.

Luin tuossa muuten tänään aamiaisella erään jutun jostain Tampereen suunnalla tapahtuneesta murhasta. Joku keski-ikäinen mies oli ilmeisesti teilattu ja tämän jälkeen kuljetettu autolla pitkiä matkoja jonnekin Tampereen moottoritien suuntaan, jonne ruumis oli dumpattu. Tästä tapauksesta tuli mieleeni joku sellainen todella kaukainen muisto tässä maassa tapahtuneesta rikoksesta, jossa joku ns. "Erakoitunut herrasmies" oli tapettu jonnekin metsän siimekseen? Tästä rikoksesta on jo vuosia, enkä kyennyt löytämään varsinaisesti mitään järkevää informaatiota siitä. Se saattoi olla tuo Ilmajoenkin tapaus, vaan mistäpä minä tarkalleen tiedän.

Oikeastaan varmaan nyky-aikana on melko vaarallista olla erakko. Ainakin viimeaikaisten tapahtumien perusteella. Milloin vain ja missä vain jos kuvittelet erakoituneesi, niin ihmisiä ilmaantuu kotiovesi lävitse tappamaan sinut jonkun huhutun rahasumman perusteella ennen pitkää. Ja jos raha ei ole motiivi, niin sitten vähintään viina.

Jos minä olisin erakko, niin eläisin kyllä satavarmana jossain kuusenoksassa haulikko ja Ballistiset suojaliivit perusvarusteena. En minä vaan luottaisi että missään metsässä saisi olla rauhassa (nykyään), vaikka ehkä niin kovasti haluaisikin. Ja toisaalta en ole kyllä erakoksi ryhtymässäkään, mutta mietinkin nyt tässä sitä että kuinka perustavanlaatuista tuollainen erakoituminen toiminnallaan usein on, ja kuinka "Pottumaista" se on lähteä häiritsemään tuollaisen ihmisen itse valittua rauhaa. Tosin ahneudestahan siinä taisi olla kyse jälleen kerran teoiltaan, mutta on se silti ikävää ja turvatonta touhua tuo erakoituminenkin nykyään.

Kadotinpa muuten taas jonkun vähän kevyemmän aiheen tutkiskelun tässä erakoitumisen iloista paasatessani. Ilmeisesti en enää muista että mitä minun pitikään taas täällä asioista kirjoittaa, mutta kenties sitten huomenna taas riittää lisää sanottavaa jostakin asiasta. Nytpä puolestani lähden katsomaan jonkun elokuvan, jonka jälkeen pitäisi kai yrittää vähän siivoilla.

Teknisiä ongelmia vähän joka lähtöön

Tuo Kuvat.fi -palvelu näyttää aiheuttavan jonkinmoisia ongelmia tällä koneella. Ensiksi kyseinen sivusto, eli siis oma albumini ei meinannut latautua ollenkaan. Tämän jälkeen sitten ilmeisesti Flash-pohjainen sivuston käyttöliittymäkin rupesi temppuilemaan - ja nimenomaan tällä Firefoxin uusimmalla selaimella. IE8:lla tuo kumma kyllä toimi aivan moitteettomasti, mutta Firefoxilla sen kanssa on suunnattomia ongelmia. Sain sen kyllä toisaalta toimimaankin hieman paremmin Firefoxilla, mutta mitenkään huomattavissa määrin tuo ei kyllä parantunut. Epäilisin ongelmien aiheuttajaksi tätä Vistaa ja Firefoxia, sekä näiden yhdessä muodostamaa epäpyhää liittoa, jonka ansiosta tuo sivusto ei vieläkään toimi kunnolla.

Eräs toinen vähintään yhtä hauska ja toimimaton juttu on tuo konsepti nettipankkipalveluista. Itselläni on ollut muistaakseni noin viisi tai kuusi vuotta tili tuolla Säästöpankissa/Aktialla, ja siinä sen tilin avaamisen ohella sain sitten tuollaiset nettipankkitunnuksetkin. Alussahan homma pyöri oikein hyvin, mutta nyt viime vuosina tuo tuon pankin systeemi on ruvennut vituttamaan toimimattomuudellaan aika useasti. Eilenkin piti vain mennä tsekkaamaan tilin saldo, niin yrittäessäni kirjautua tuohon palveluun niin monitoriin iskeytyi kissan kokoisin kirjaimin oikein kaksikielisenä että "VIRHE! FEL! NETTIPANKKI ON TÄLLÄ HETKELLÄ SULJETTU VIANKORJAUSTA VARTEN". Tätä ennen sitten ongelmaksi muodostui se, että yrittäessäni suorittaa jotakin maksua sen kautta niin aluksi tuli jotain aivan älyttömiä virheilmoituksia, joista huolimatta kun klikkasi että "vahvista maksu", niin homma kuitenkin lähti pyörimään eteenpäin. Myös aika useasti olen huomannut juuri tuon pankin nettiominaisuuksien olevan joko kokonaan pois käytöstä mystisten vikojen ansiosta taikka sitten virkamiesmäisesti ne on suljettu tietyksi ajaksi "korjauksia varten".

Muistan lukeneeni erään tutkimuksen, jossa juuri vertailtiin noita eri pankkien nettipalveluita. Kuulemma Aktian/Säästöpankin tuo maksupalvelu oli pahnan pohjimmaisia, jollei jopa pohjimmaisin. Sitten lukemani mukaan vielä joku Aktia nettipankkipalvelun kehittäjä oli avoimesti todennutkin enemmän tai vähemmän epävirallisesti että "no joo, siis ihan paskahan tää kyllä onkin" tai jotain sinne päin. Hauskaa, että kyseinen pankki tiedostaa nettipankkipalveluihinsa kohdistuvat ongelmat, mutta päättää olla tekemättä niille juurikaan yhtikäs mitään. Vissin sitä rahaa tosiaan on - pankki kun on kyseessä - sitten niin paljon, että tuollaisia varsin perustavanlaatuisia ongelmia ei kukaan taivu hoitamaan enää.

Eipä silti, olen kyllä kuullut Osuuspankinkin omaavan vastaavanlaisia ongelmia. Parisen vuotta sittenhän siellä oli joku todella isokin kriisi muisteloni mukaan näihin nettipankkihommiin liittyen, mutta se sitten aikaansa myöten korjaantui. Olenkin siis ymmärtänyt että Osuuspankilla on nykyisin varsin hyvä nettipankkipalvelu, vai olenko aivan väärässä? Vaikeaa ainakaan uskoa ettäkö se olisi huonompi kuin tuon Aktian/Sp:n vastaava.

Kantava ajatus

Heräsin eilen taas about kolmen tunnin yöunien jälkeen. Pöydälle oli kerääntynyt viime kuukauden kaikkien perjantaiden NYT-liitteet, ja päätin ottaa projektiksi niiden lukemisen, kun en muutakaan keksinyt. Yleisesti ottaen tuntui siltä, että tuo Hesarin NYT-liite on huomattavasti pienentynyt sisällöltään sitten männävuosien, jolloin sen TV-liite oli pieni ja ohut läpyskä sen paksun NYT-liitteen välissä. Nyt asiat tuntuvat kääntyneen toisinpäin.

En jaksanut perjantaina tsekata sitä Lainvalvojat-sarjan viimeisintä osaa, jossa oli kuulemma jotain juttua sen Herlinin suvun jäsenen Kidnappauksesta. Jotenkin se tuntui älyttömän tylsältä edes ideana, sillä tuolloin kun se tapahtui niin meneillään oli suurinpiirtein 24/7 rummutus siitä asiasta ihan kaikkialla. Tuntui oikeastaan ihan uutistenkin katsomisen perusteella siltä, että kaikki olennainen tapauksesta oli nähty jo sen kautta muutenkin. Oikeastaan traagisinta siinä tapauksessa oli kenties se että kaikki tahot ja Agentuurit aina Puolustusvoimista saakka valjastettiin siihen etsintään, kun kyseessä oli jonkun pahasti vanhalta rahalta haisevan suvun jäsen. Jos mut olis kaapattu, niin varmaan kymmenen ihmistä olis' heti saapunut yhdeksän uutisiin kertomaan kaikelle kansalle että ei mua kannata edes etsiä, kun tsäänssit niiden lunnaiden maksuun olis joka tapauksessa tasan pyöreä nolla. Vois vähän kaapparia siinä vituttaa.

Mulle maksettiin taas jotain viikonloppulisiäkin. Tämä oli aika hauska ja positiivinen yllätys, vaikka nuo lisät eivät kyllä häävejä sinänsä summana olleetkaan, vaan kaikki rahasummathan mulle kelpaa oikein avoimin mielin. Saapa taas nähdä että pääsisikös töihin tuossa tulevana viikonloppuna. Muutenkin on taas jumittanut aika pahasti täällä viime aikoina.

Olen myöskin täs' miettinyt, että pitäisköhän hankkia tuollainen Don Johnson-tyylinen valkoinen Bleiseri. Kai se sopii esim. harmaiden farkkujen kanssa? Alle vois laittaa vaikka vuodenajasta riippuen jonkun T-paidan taikka sitten jonkun muun paidan. Yleensä en pidä valkoisesta takin värinä, mutta kesäisin tuo tuollainen valkoinen takki kyllä omaisi puolensa - varsinkin kun tuntuu että mulla on aivan liikaa edelleen mustia vaatteita, josta olen yrittänyt stigmaattisesti päästä eroon.

Milloinhan muuten se Röyksoppin uusi Albumi julkaistaan? Senhän pitäis' kai tulla vielä tämän vuoden puolella, mutta toistaiseksi ei ole näkynyt. Eräs asia mikä minua on mietityttää tuossa tulevassa albumissa on, että tuleeko siinä taas olemaan joku sen The Knifen solistin laulama kappale mukana? Tuntuu että ainoa syy miksi se pääsi tuohon Juniorin kappaleelle This Must Be It oli että aikaisemman julkaisun biisi What Else Is There oli niin suosittu - ja ovatpahan molemmat biisit toisaalta erittäin todella hyviä, mutta mietin että tuleeko tästä Karin Dreijer Anderssonista nyt sitten joku Röyksoppin luottovierailija guest female voicena? Oikeastaan mun mielestäni olisi parasta jos Röyksopp yrittäisi saada levyilleen mahdollisimman monen etenkin Skandinaavisen naislaulajan äänet vierailuille jollekin kappaleelle, eikä suinkaan näin että koko ajan näyttäisi olevan samat luottotyypit remmissä.

Röyksopp olis' muuten kiva nähdä Livenä. Nehän oli tuossa viime kesänä Ruotsin Way out West-festareilla, mutta se muistaakseni pidettiin just silloin kun piti lähteä takaisin kotimaan puolelle. Hiukkasen kyllä "Potutti", sillä mulla olis' ollut mielenkiintoa käydäkin siellä, mutta minkäs teet kun aikataulut on aina tällaisia. Koskaan ei ehdi mitään sellaista mitä pitäis, ja jos olisi osannut pelata korttinsa oikein, niin mukaan olisi saattanut saada naisseuraakin. Harmi että asiat taas meni liian perinteisesti.. Eli ei menny ollenkaan!

My main man, what's the problem with bus drivers ?

Porvoossa on kokemuksieni mukaan väestöön suhteutettuna aivan kamalasti todella vittumaisia Bussikuskeja. Olen ollut heidän kanssaan tekemisissä jo aika pitkään tasaisin väliajoin ja valitettavasti yhtä edelleen joudun sietämään heidän ylimielistä ja toisinaan täydellisen vittumaista käytöstään. Onneksi kuitenkin viime aikoina kohtaamiseni näiden kuljettajien kanssa on ollut vähäistä, mutta yleensä ylleni nousee aivan valtavan huomattava Sympatian aalto, kun näen jonkun joutuvan tekemisiin näiden samojen kuskien kanssa tai vieläpä silloin jos joku kertoo joutuneensa heidän kanssaan tekemisiin negatiivisessa mielessä.

Tavallaan sellainen oletettu De Facto lähdesuoja vituttaa tässä tapauksessa. Sen säilyttäminen "näiden henkilöiden yksityisyyden suojaamiseksi" on minusta piinaavaa, sillä kyseessä nyt kuitenkin on melkolailla vittumaisia, epäinhimmillisiä ja varsinaisen huonosti asiakaspalvelua taitavia Säkkejä, jotka ovat varmaan viimeiset 30 vuotta ahdistelleet ihmisten hilpeitä bussimatkoja suoranaisella vittuilullaan ja yleisellä käytöksellään. Tekisi ihan oikeasti mieli vain kertoa näiden Mulkkujen tuntomerkit ja reitit tässä heti ja nyt, sekä maalata isoin kirjaimin tähän postaukseen että "HE OVAT HUONOJA IHMISIÄ JA VITTUILEVAT KELLON YMPÄRI! ÄLKÄÄ MENKÖ HEIDÄN KULJETTAMIINSA LINJA-AUTOIHIN!".

Omassa elämässäni suurin ongelma nousi aikoinaan eräästä kuskista, joka varmaan kymmenen kertaa huomautti minulle siitä kuinka seisoin hänen mielestään väärin pysäkillä. Hän ei kuulemma päässyt parkkeeraamaan bussia oikein kaksikaistaisella moottoritiellä sen johdosta, että seisoin kuulemma bussin pysähtymiskulmaa ajatellen liian edessä. Kummallisesti yksikään muu kuski ei kiinnittänyt näihin asioihin mitään huomiota, vaan hoiti hommansa asiallisesti. Kuitenkin tämä vitun Herttuahan se olikin sitä mieltä, että joka kerta kannatti samasta asiasta vittuilla ja huutaa heti kun pääsi sisään bussiin. Kolmannella kerralla menetin hermoni tähän tyyppiin ja vittuilin takaisin ihan puhtaasti sen takia että huvitti antaa hänen maistaa omaa lääkettään. Käytin tuossa tilanteessa erittäin Vulgaaria, tilanteeseen (potentiaalinen matkustaja nousee Bussiin) täysin sopimatonta kieltä, ja olin siitä jopa erittäin ylpeäkin. Vitun hyvä niin. Saapa hänkin edes joskus kuulla kunniansa.

Tätä huonoa ihmistä edeltänyt kuski oli sitten ilmeisesti joku todella hermoromahduksen partaalla elävä äijä, jonka kanssa sain tapella lukioaikoina bussipysäkkien oikeista nimistä. Jätkä ei suostunut sittenkään myöntämään olevansa väärässä erään pysäkin nimen kanssa, kun toin hänelle kartan ja näytin alueen nimen sieltä hänelle lippukoneen nimeä eriävästi. Tuon lippukoneen ilmoittama nimi pysäkille oli hänelle kuin joku vitun pyhä ohjenuora, jota ei tosiaankaan sopinut kyseenalaistaa karttojen tiedoista huolimatta. Jos rahastusmasiinan mukaan sen pysäkin nimi olisi ollut "äitisi on vitun ruma lehmä", niin jätkä olisi varmasti muitta mutkitta uskonut senkin.

Tuo sama kuski nyt lähinnä ärähteli sitten yleisen vittumaisuutensa ansiosta kanssamatkustajille myös kaiken muun hyvän lisäksi. Kerran hän huusi suoraan kurkkua joillekin eläkeläisnaisille, sitten hän sätti jotain miestä ja sitten tietysti olin minä, josta kelpasi saada materiaalia aina tasaisin väliajoin.

Tämä ensimmäinen esimerkkitapaukseni on sellainen, että näen häntä aina välillä yhä edelleen. Tämän toisen Porvoon syövän olen nähnyt nykyään enää vain seisovan kahvitauoilla linja-autoaseman katoksen alla, syöpäkääryleitä poltellen ja varmaan sitä Kadettikoulun kustua opiskelupaikkaa salaa hiljaa mielessään itkien. Luultavasti hänelle kaikki matkustajat ja yleensäkin matkustajien kanssa toimiminen on eräänlaista terapiaa, joka korvaa sen että hän ei voi olla huutamassa kurkku suorana ilman mitään seuraamuksia varusmiehille. Ja toisaalta, omien kokemusteni mukaan kaikki Kadiksen käyneet kouluttajat armeijassa olivat vähän vaihdellen ihan asiallisiakin tyyppejä (toki muutamaa lukuunottamatta), ja pahimpia olivat lopulta ne kehäraakit, jotka olivat käyneet erinäisiä firman sisäisiä täydennyskursseja arvoasteikossa noustakseen.

Noh, nyt kuitenkin takaisin aiheeseen:

Mitä tulee tämän toisen tapauksen hommiin, niin hänet olen myös tavannut useasti - tosin tuskinpa hän enää edes muistaakaan minua, sillä olenhan kuitenkin tuolla suunnalla melko harvaan käyvä tällä hetkellä. Muutama vuosi sitten asiat olivat hiukan toisin.

Joka tapauksessa niin olen seurannut useampaankin kertaan hänen käytöstään, ja muistan miten tämä sama tyyppi kerran totaalisesti repesi jonkinlaiseen primitiiviseen raivoon, kun eräs nuori naismatkustaja pyysi häntä pysäyttämään bussin seuraavalle pysäkille huomattuaan jääneensä väärällä pysäkillä pois. Kun tuo Mulkku sätti tuota nuorta naista, teki mieli hypätä ylös ja huutaa sille turpeiselle pellelle takaisin että "mikä on sun vitun ongelmasi?! Jätkä on suurinpiirtein koko ajan jonkun kurkussa kiinni täällä, vittu saatana! Lopeta nyt se vitun nillitys ja aja vaan sitä saatanan bussia, perkele!"

Olen kuullut myös tapauksesta, jossa joku epämääräinen Porvoon kuski oli alkanut vaatimaan matkustajia maksamaan lippunsa viiden tai kymmenen euron seteleillä, ja että jos maksoi vain parinkympin setelillä, niin kuski oli kuulemma ajofirman sääntöjen mukaan oikeutettu olemaan antamatta mitään vaihtorahaa siitä. Kuulemma "vaihtorahat" tulisivat sitten postissa. Tuokin temppu ja moinen väite sinänsä kyllä kuulostaisi tuon kaksikon tekosilta, että ei sen puoleen.