Blogia sponsoroi..

Tylsyyksissään voi valitettavasti erehtyä tekemään mitä vain..

Irti Oravanpyörästäkö?

Nyt seuraa taas hiukan pohdintaa hieman isommasta aiheesta tällä kertaa..

Tässä kun seuraa uutisia joka päivä ja lukee netistä maamme erinäisten päivälehtienkin artikkeleita vaikka mistäkin, niin väkisinkin alkaa vieraantumaan tästä kaikesta. Sivut ovat täynnä uutisia irtisanomisista, murhista, tapoista, sodista, nälänhädistä, köyhyydestä ja vaikka mistä muusta epämiellyttävästä ihmissivilisaation vaellukseen olennaisena osana kuuluvasta. Jotenkin tuntuu että joka päivä kun jotakin tiedotusvälinettä seuraa, niin se antaa aina vain synkempiä ja synkempiä uutisia tulevaisuudestamme.

Armeijassa ollessani tapasin erään uskovaisen nuoren miehen. En yleensä piittaa uskovaisista, sillä omien kokemusten perusteella moni on vähintäänkin aika omituinen sitten vähän syvemmin tutustuttaessa. Hän oli kuitenkin ihan siedettävä kaveri, ja kerran niitä näitä keskustellessani hänen kanssaan tuli puheeksi eräs televisio-ohjelma erään keskusteluun kolmantena osapuolena osallistuvan kanssa. Uskovainen toverimme oli selvästi jäämässä hieman ulkopuoliseksi keskustelusta, ja hän tiedustelikin että oliko puheenaiheenamme kenties jokin televisio-ohjelma. Vastasin myöntävästi, johan hän sitten ilmoitti että ei ollut katsonut televisiota kuin kaksi kertaa koko elämänsä aikana. Ei hän ollut kokenut onneksi mitään sitä mitä me muut koko kahdenkymmenen ikävuotemme aikana. Tavallaan pidin hänen päätöstään todella hyvänä, sillä eipä tuo televisio lopulta ole mitään erityisen rakentavaa tuonut minunkaan elämääni. Ymmärrän tietysti että n. 85% television tarjonnasta on tarkoitettu viihteeksi, jonka ei siis de facto ole tarkoituskaan olla mitenkään järkevää tai sivistävää - mutta tuleehan sitä mietittyä että mitä kaikkea sitä voisi tehdä ilman sitäkin aikaa minkä viettää/vietti television ääressä.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana armeijassa pelkkänä tykinruokana ollessa oli tavallaan helppoa. Pitkillä leireillä saatettiin olla viikkokin ilman mitään kontaktia mihinkään tiedotusvälineeseen. Toiset eivät siitä pitäneet, mutta itse tavallaan nautin siitä että sai olla poissa kaikenmaailman informaation luota pitkiäkin aikoja. Eipä tarvinnut pahemmin huolestua mistään henkilökohtaisista saatika sitten että globaaleista ongelmista tällöin. Olenkin alkanut miettimään että kenties elämässä yksi parhaimmista ohjenuorista on juuri "Ignorance Is Bliss"-lause, eli tietämättömyys on autuutta yms.

Mitä vähemmän tiedät niin sitä onnellisempi lopulta olet. Mutta ihmisen jatkuva tiedonjano on kuitenkin se mikä lopulta tämänkin asian kääntää päälaelleen, sillä ihminen aina välttämättä "haluaa tietää" totuuden tai jonkun asianlaidan huolimatta siitä mitä se tuo tullessaan. Myönnän itsekin että mikäli olisin jättänyt monestakin niin henkilökohtaisesta kuin yleisestäkin asiasta ottamatta selvää, niin eläisin varmasti huomattavasti huolettomampaa elämää. Oikeastaan asioiden pitäisi vain antaa olla niin kuin ne ovat, sillä eivät ihmiset useinkaan tiedä puoliakaan siitä asiasta mistä he mielikuvansa muodostavat. Ja entäs sitten vaikka tietäisit tai kuvittelisit tietäväsi jotakin toisen ihmisen luonteesta tai toimintatavoista - taikka ylipäätään mistään? Ketä kiinnostaa 100 vuoden päästä?

JALAT HUUTAA HOOSIANNAA!!

Taas yksi lenkki tehty. Tällä kertaa panokset koveni, ja juoksin normaalin lenkin maiharit jalassa tavallisten lenkkitossujen sijaan.

Nyt on kyllä paikat ensimnäistä kertaa yli kuukauteen todella kipeät. Jalat eivät oikein tykänneet maihareista, mutta minkäs teet - se lopulta vain auttaa lisäämään kestävyyttä. Penikatkin olivat todella kipeät - vähintäänkin tuntui ihan pohkeista ylöspäin pakaroihin asti. No, pakko oli jatkaa ja pakko oli tehdä. No pain, no gain.

Pitäisi varmaan alkaa myös juoksemaan reppu selässä. Joskus lukiossa ollessani niin juoksin lenkkejä metsäteitä pitkin reppu selässä jonka kuormana oli 4-6 litraa vettä. Kumma kyllä siinä iässä sen kyllä jaksoi tehdä, vaikkakin ensimmäisinä viikkoina selkä oli aivan säpäleinä juoksulenkkien johdosta. Se voisi kuitenkin näyttää vähän oudolta juoksennella tuolla pitkin ja poikin reppu selässä. Liian bisarria.

Juoksentelen nykyään pitkin ja poikin kaupunkia kurssiverkkarit päällä. Ne alkavat kylläkin olemaan minulle aivan liian isot lähinnä siitä syystä että olen pakostikin laihtunut. M-kokoa kohdenhan tässä ollaan menossa, ellei jopa jo olla siellä nytkin. Itse en näe mitään ongelmaa kyseisten verkkarien käytön kanssa, sillä olen niistä puoli vuotta sitten aikamoisen summan pulittanut ja hyvät/laadukkaat Adidaksen verkkarithan nuo ovat. Niitä voi aivan hyvin käyttää nyt siviilissäkin, eivät ole ainakaan mitään "hameväen välimallia" - selässähän on ainoan oikean aselajin, eli Kiväärin koulutushaaramerkki!!

Tein myös muutaman päätöksen tänään tulevaisuuden suunnitelmiani silmälläpitäen. En nyt lähde niistä tähän kirjoittamaan, sillä ne eivät toistaiseksi kuulu kenellekään muulle kuin minulle. Tiedoksiantona siis totean vain että päätöksiä on tehty ja aikanaan sitten pistän vähän lisää settiä tulemaan niistäkin. Kunhan ehdin.

Olo on nyt pitkästä aikaa melkoisen raukeahko ja tyytyväinen. Nyt ei pitkästä aikaa vituta mikään. Sitä täytyy vain osata tehdä päätöksensä ja pysyä niissä kertaalleen.

Things the way I see them..

I think that my life is about cycles. What you leave behind will sooner or later come around.. Just like in that saying "What goes around comes around" etc.

To think about it, this is the way my life has always been: first you find that thing X is bad for you and you try to get away from it - and once you finally get away from it, you just find it staring you straight in the face again sometime later. Things like these don't change, believe me. I've got a dozen examples to show you, but I guess I'm too tired to list even a few of them concerning the cycles.

So, umm.. I've been trying to figure out what to do next with my life. All I know right now is, though, that once I'm finished with that one course at school I'm finished with studying for awhile. I'm gonna get a job of some sort. Don't really care what I do for a living as long as I get paid monthly for it. And I've also considered moving - but currently I just don't know where to. Should I just cut the chase and return back to the south? There would certainly be enough jobs there as of now. On the other hand, though, this place has grown on me in a weird way. Must be because I've settled in quite well.. And god forbid, I've been here for three years soon. Some things kinda do grow on you after awhile.

During the nights I think. I plan for things and formulate schematics in my head about what to do next and what not to do. Going to High School in this country was a mistake. I should've gone to one of those vocational schools and gotten a profession - and by now I'd be working and having a blast earning a monthly salary. Right now being a student sucks big time. But then again, I think students rarely have it that easy anywhere. Maybe I'd be better off if I wasn't here.. Leaving the south so hastily was a really immature choice. I made it in a hurry, and didn't think about the long-term consequences at all. But I do blame myself for it. I was an adult man back then, albeit with poor judgment - but an adult man nonetheless. And I'll bear with the consequences. As a sidenote, a handful of people I know from around here have left Ostrobothnia to move to the south. They keep telling me that there aren't any jobs here. Well, they are kinda right.

Tilintekoa

Palattuani armeijasta tiesin että minua ei odottaisi siviilielämän puolella enää mikään. Olen oikeastaan ihan tyytyväinen näin jälkeenpäin että olin sen vuoden siellä, vaikka kieltämättä henkisesti ja fyysisesti se olikin rankka vuosi. Monet eivät ehkä pidä siitä mitä minä tulen nyt sanomaan, mutta totuus on kai se että olen tyytyväinen siitä että lähdin Aukkiinkin. Kurssilla valittu linja oli fyysisesti raskas, mutta tulipahan siitäkin selvittyä. Fyysinen kestävyys joutui kyllä näin ihan normaalin nuoren miehen kunnolla toisinaan koetukselle, mutta voinpa ainakin sanoa että selvisin siitä. Muutama ei selvinnyt.

En tiedä että kuinka moni epäili minun kykyjäni selvitä vuoden palveluksesta. Itse en kuitenkaan nähnyt siinä lopulta mitään ongelmaa, ja armeijan rutiineihinkin tuli yllättävän äkkiä totuttua. Kyse on kai loppujenlopuksi kyvystä omaksua uuden nk. "kulttuurin" säännöt ja lait mahdollisimman nopeasti jotta voit toimia sen sisässä menestyksekkäästi. Vaikka alussa olikin melko hajottavaa, niin äkkiäkös sitä kaikkeen siihen sotilaalliseen settiin tottui. Armeijassa oli myöskin se hyvin helppoa siviilielämään verrattuna, että siellä oli lopulta kaikki valmiina: ateriat, vaatteet ja pienet päivärahatkin maksettiin vaivanpalkaksi. Asiat olisivat voineet olla huonomminkin. Tällä tolalla asiat harvemmin siviilissä ovat, ellet sitten omaa vahvaa symbioosisuhdetta esim. vanhempiisi, jotka hoitavat sinulle kaiken valmiiksi eteen kuin Manulle illallisen - kuten sanonta kuuluu.

Totta helvetissä minä kaipaan tuollaista elämää. Se on sitä helppoa ja huoletonta elämistä, kun ei tarvitse oikeastaan miettiä mistään mitään ja itse vaan toteuttaa käskettyjä tehtäviään. Joskus on hyvä kokea tällaistakin, sillä itse huolehdin aika pitkälti itse itsestäni nykyään.

Myös armeijassa tuli tavattua monia hyviä tyyppejä. He jäävät varmasti minulle mieleen loppuelämäkseni. Vaikka minulla on useamman puhelinnumerot, ja näenkin heitä toisinaan, niin siltikään en lopullisesti halua tietää mitä heille tapahtui 2.1.09 jälkeen. Minne he menivät? Mitä he tekivät? Missä he asuvat nyt? Miljoona kysymystä miljoonine vastauksineen.

Hmm.. On ollut vaikeaa kotiutua, oikeastaan. Joka päivä armeijassa käydyt tapahtumat tulevat mieleen. Muistan vieläkin sen illan kun ajoimme kotiuttamispäivänä Kajaanista kotiin siinä lomabussissa. Silloin satoi hiukan lunta ja sää oli kylmä - pakkasta oli ilmassa. Olisin mielelläni jäänyt vaikkapa toiseksi vuodeksi sen porukan kanssa palvelukseen, mikäli olisin voinut. Ymmärrän kuitenkin että mikään hyvä ei kestä ikuisesti, ja siksipä onkin vain loogista että armeijani kesti sen vuoden jonka jälkeen loppuelämä pyhitetään siellä koettujen muistojen kultaamiselle. Ei sitä lisäaikaa saa kukaan näissä asioissa.

Siviilissä on ollut jonkin verran vaikeuksia tottua tähän päivärytmiin.. Tuntuu että etsin vieläkin paikkaani. Ei minulla ole oikeastaan mitään tavoitteita tällä hetkellä. Hankin luultavimmin työpaikan, ja sen jälkeen työstä saamallani rahalla hoidan muutaman välttämättömän paheen pois päivänjärjestyksestäni.

Olen ruvennut tosissani harkitsemaan kriisinhallintatehtäviin hakemista. Monet ystävistäni pitävät tätä päätöstä varmasti aivan sairaana, sillä monetkaan heistä eivät ymmärrä armeijaa. Totta puhuen en minäkään sitä ymmärrä, mutta sen tarjoamat palkolliset ulkomaankomennukset kuulostavat todella hyvältä tämän lintukoto-Suomen talouslamaisessa alkukeväässä. Ei minulla ole tässä maassa mitään sellaista mikä sitoisi minut täällä olemiseen, ja YK-hommissa varmaan sitä rahaakin säästyisi jonkin verran pitkällä tähtäimellä. Haluan vielä kokea jonkinlaisen suuren seikkailun ennen kuin "kasvan aikuiseksi", ja haluan omata jotakin kerrottavaa sitten nuoremmille vanhoilla päivilläni. I wanna see the world, man.

The Return of The Trouble Man

I just came home from my regular 30 minute run again. It's night.

A few hours ago as I returned, I saw that someone had smashed through the small window located on the door leading outside from my apartment building. What was more disturbing, however, is the fact that there was blood all over the place near the door - and by the looks of it someone had indeed punched his fist right through the glass in an attempt to unlock the door. The door leading outside of the apartment building that I live in is normally locked around 21.00-22.00 PM to early morning hours - it's a pretty standard procedure in Finnish apartment buildings. I'm suspecting that it was that drunk sonofabitch next door who probably smashed his fist through, since the hallway was also full of small drops of blood as he had walked to his apartment after punching through the window on the door and unlocking it from the outside. You got to wonder, though - what kind of a sick sonofabitch smashes a bare fist through a small window? Is he on drugs? Or on booze? Or on perhaps both at the same time!? Anyways, that drunken bastard is scary as hell. A few weeks ago, the police came to fetch that guy in the middle of the night. He had kept his usual ruckus all over his apartment the whole damn night, and I'm beginning to suspect that he was fighting somebody in there or something. Later though, the police showed up and by the sounds that their entrance emitted, that drunken bastard wasn't so willing to be arrested either. I saw the cops hauling his ass out of the front door while he was cuffed. Things were pretty quiet from there on out, but now things have flared up again. The first time the cops showed up, they had two cars! Can you believe that!? Two fucking police cruisers here to arrest that drunkard - which I'm guessing was a safe bet since he was violent as hell.

The sight on the front door is real fucking brutal, I'm telling you. Blood all over the place. That drunk was probably, well, drunk as usual again and had forgotten his keys or something - so he just decided to punch through the goddamn window in order to get in. Did he think he was The Terminator, or something? I mean, you'd think that he would've tried to find a rock or something to smash the window with, but no! He just used his knuckles.

Taistelukalan paluu

Kävin äsken taas lenkillä. Kello tuli kyllä tuolloin jo jotain puoli yksi yöllä, mutta minkäs teet kun päivällä nostelin painoja ja jäin jotenkin sitten koukkuun muun muassa telkkariohjelmien ja Youtubesta musiikkivideoiden katselun väliin.

Yöllä kun kävin juoksemassa normaalin lenkkini, niin huomasin että lyhtypylväiden ympärillä lenteli jotain tunnistamattomia otuksia. Aluksi ajattelin niitä linnuiksi, mutta siihen aikaan yöstä linnut eivät enää lentele pitkin taivaita. Ne olivat lepakoita, ja muutamat niistä olivat aika valtavia. Niiden siipien kärkiväli täytyi olla varmasti ylitse metrin..

Kun lähdin lenkille, naapurissani asuva hämärä mies tuli minua vastaan. Hän näki kerran aivan armeijan lopussa - saattoiko jopa olla viimeisellä lomalla että menin rappuun lomapuku päällä. Hän sitten kertoi että hänen poikansakin oli lähdössä armeijaan vuodenvaihteessa. Tämän jälkeen kyseinen tyyppi alkoi tervehtimään minua, ja itsekin ihan kohteliaisuudesta häntä tervehdin. Tyyppi on varmasti joku eronnut alkoholisti - sillä senpä näköinen hän ainakin on. Tänään kun lähdin lenkille, niin tyyppi ilmestyi taas rappukäytävään ja kertoi vievänsä roskia ulos. Samalla hän jutteli minulle, ja kertoi että hänen poikansa oli tullut ensimmäisille lomilleen kahteen viikkoon tänään. Itse jätin keskustelun melko lyhyeksi, sillä itse halusin juosta lenkin loppuun nopeasti enkä jäädä vaihtamaan kuulumisia tyypin kanssa jolla ei oikeastaan ole mitään tekemistä minun elämäni kanssa. Toivotin hänelle ja hänen pojalleen hyvää jatkoa.

Tilasin myös piruuttani sotilasläänin esikunnasta paperit YK-hommiin hakua varten. En oikeastaan tiedä vielä miksi, mutta mikäli tämä talouslama pahenee, niin voisin olla kiinnostunutkin lopulta lähtemään joksikin aikaa pois tästä maasta. Hakupapereiden mukaan potentiaalinen hakija tarvitsee mm. hyväksytysti suoritetun keskitason kielitutkinnon, josta suoritin aikoinaan lukiossa todistuksen arvoisen merkinnän. Myös varusmiespalveluksen arvosanojen täytyi olla tasolla 'hyvä', jotta koulutukseen pääsisi. Noh, minullahan nämä ovat. Onneksi.

Not tonite-

Sweat pours down my face. The snowfall gets thicker and thicker. I can feel my clothes sticking on my sweaty body as I run through the sideroads. The music coming out the earphones of my little MP3-player drums out the huffing and puffing coming out of my mouth. The cold air feels brisky on my face. I look down on the road and run faster. Got to be faster.

I don't really know why I'm running anymore. I guess it's to pass time. However I'm a competetitive person sometimes, and by that I mean that I'm mostly compating against myself. I've always got to run a bit faster - no matter the exhaustion it might create. I think I've lost something like 5kg's by now, but it's hard to tell how much exactly since I don't have one of those scales at home. It's kind of a good thing, because if I'd have a scale then I'd be spent every day looking at it and scaling myself. When a pair of old BDU trousers fit me again, I'm skinny enough again. That's my way of measuring weight-loss, and that's all I've got to say about that.

Vuoden synkimmän päivän tyly tilitys

Heräilin tänään joskus kymmenen aikoihin. Joku soitti - numero tosin oli tuntematon, enkä ehtinyt siihen vastaamaankaan. Mieli olisi tehnyt kyllä nukkua vielä pitempäänkin, mutta alan suorastaan saamaan huonoa omaatuntoa mikäli en herää jo kahdeksalta tai viimeistään yhdeksältä. Jopa lomapäivinä armeijasta heräsin melko aikaisin, ja oikeastaan se oli sikäli hyvä että kun heräsi aikaisin niin sai paljon enemmän aikaiseksi. Nyt kun miettii niin armeijassa ruokakin jotenkin täytti vatsaa enemmän verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Unen laatu oli kyllä sitten taas vähän niin ja näin siellä, mutta nälkä ei ainakaan viimeisen 6kk:n aikana päässyt yllättämään.

Tuli tehtyä taas vähän kauppaakin. Yli 100 euroahan sieltä pitäisi taas putkahtaa tilille tulevan viikon aikana, joten toivotaan nyt parasta. Ne rahat ajattelin säästää myöhempää tarvetta varten.

Talvikin jatkaa edelleen olemassaoloaan. Kuulin että Etelässä ei ole lunta paljoa ollenkaan. Täällä taas sitä on jonkin verran, josta minä en itse niinkään välitä. Lumi, talvi, kylmyys, pakkanen.. Pimeys.. Kaikki se on jotenkin todella masentavaa. Armeijassa se oli ehkä pahinta kestää, sillä me liikuimme koko ajan ulkona ja sen kylmyyden ja pimeyden keskellä sitten pyrimme jotenkin elämään.

Viime aikoina opiskelut ovat myös menneet vähän niin ja näin. Jo ennen kuin armeijaan lähdin, niin tiesin että Vaasassa en tulisi enää kovinkaan pitkään jatkamaan. Syynä on kai lähinnä se että ko. aine mitä opiskelen on minulle jokseenkin nyky-ajan tilanteessani tarpeeton, ja lisäksi kyseenalaistan suuresti mahdollisuuteni työllistyä tuon aineen maisterinpapereilla sitten joskus jos valmistun. Lisäksi se tärkein seikka, eli ensivaikutelma ko. aineen opettajista ja koko aineesta oli aikoinaan melkoisen negatiivinen, joka puolestaan sai minut etääntymään siitä jo aivan alussa. Kun oma Tutorikin kertoo että mahdollisuudet työllistymiseen ovat joko opettajan taikka kääntäjän hommissa, niin sitä tietää jo tuolloin aika pitkälti saaneensa tyhjän arvan opiskelipaikakseen. Nyt kun tämä talouslamakin pyörii päällämme, niin olen harkinnut jotakin käytännöllisempää vaihtoehtoa itseni elättämiseksi. Mtyönnän aivan suoraan että kenties lukiokin oli aikoinaan minulle melkoisen väärä vaihtoehto, sillä siitä kaikesta vaivasta ja ponnistelusta jonka näin ko. tutkinnon eteen ei lopulta ole ollut tähän päivään mennessä mitään hyötyä. Totta kai ylioppilastutkinto auttaa mikäli jatkaa jollekin akateemiselle alalle, mutta itse valitsin alani väärin ja sen johdosta sitten olen päätynyt tähän tilanteeseen. Lisäksi loputon opiskelu alkaa kyrsimään. On käyty vaikka mitä alaylä-astetta, lukiota ja vaikka mitä muuta, eikä vieläkään näy loppua millekään. Aina pitäisi vaan siirtyä seuraavalle ja seuraavalle asteelle. Viisi vuotta pitäisi nyt opiskella, jotta saisi jonkun tutkinnon jolla sitten työnsaanti on vähän niin ja näin taas. Enkä myöskään halua miksikään opettajaksi, sillä niillä papereilla voisi lähinnä vain sellaiseksi päästäkin. Olisi aika lamauttavaa ensiksi olla koko elämänsä eri kouluissa, ja lopuksi sitten päätyä kouluun töihin opettajaksi. Ei todellakaan minua varten olevaa settiä.

En oikein vielä tiedä että mitä teen. Jatkan luultavasti nämä muutamat kurssit ainakin loppuun yliopistolla, mutta sitten sen jälkeen etsin jotakin tuottavampaa. Opintotuella ei nimittäin elä, ja samalla jos tekee vielä töitäkin, niin et tule koskaan valmistumaan ajallasi. Ja viisi vuotta kituuttamista on sitäpaitsi aika pitkä aikaväli. En todellakaan aio sellaiseen johtopäätökseen ruveta. Olen väsynyt opiskeluun, olen väsynyt penninvenytykseen ja sen kaiken muun lisäksi olen väsynyt tähän yhteiskunnan luomaan suorituspaineeseen. Totta kai olen epämotivoitunut opiskelija, sillä korkeakoulu-opiskelijan elämä on oikeasti aika helvetin vaikeaa mikäli asuu yksin 400km lähimmistäkään sukulaisista. Se on sellaista jatkuvaa penninvenytystä, valitettavasti. Myönnän kyllä että omaa syytähän se tämä tietenkin on, mutta olisi se ihan kivaa jos joskus tulisi joku vähän vastaankin näissä asioissa.

Tämän tilityksen lisäksi pistän vielä linkin vähintäänkin osuvaan päivän uutiseen. Vaikka uutisessa esiintynyt herra professori yrittikin kovasti hyssytellä että "eihän tällaista nyt suomessa", niin kyllähän nuo uutisen asiat pätivät aivan hyvin tännekin! Ja kyllä tämä nyt aika synkkää aikaa edelleenkin valitettavasti on.

Blast from the past?

Today wasn't exactly the best of days. I went down to Vaasa to start a language course at the university. I've decided to handle it because that way I'll have a paper saying I'm somewhat fluent in Swedish - which in turn might land me a job somewhere. Maybe.

Vaasa was cold again. Going to a lecture wasn't like the best of ideas, but it only lasted for two hours and I kept my mouth shut for the whole time. It sure felt weird to be out there again with the people inside that room. I had that "What The Fuck am I doing Here?"-feeling again. I remember having it a year ago - like when this stuck-up of a teacher started tormenting me about this certain matter I discussed in this blog at that moment. You know, come to think of it, I should've just probably told him to go fuck himself that time, since the university isn't like High-School - You can say pretty darn impolite things there to the teachers if need be. I should've exercised that right that time. Too bad I didn't.

I was beat when I got back from school. I lifted weights for 45 minutes despite my tiredness, though. After that I ate some tasty chicken and Wok-vegetables and finally managed to watch the remaining 10 episodes of Lost's third season on DVD. I'd really like to get back to the series again, although I've heard that they've showed the fourth season here in Finland while I've been at the army. I remember when I bought the 3rd season last october (or something), the same store was already selling the 4th season box there. I didn't buy it, though - I should've since I've just got a terrible addiction to that particular series.

Oh yeah, and then also something else happened.. Which I'm kinda not supposed to mention. The bottom line is, though, that I've already got a new pair of gloves, thank you very much!

Today's song: Tehosekoitin - Pillitä Elli Pillitä

No joopa joo ja juupa juu. Eipä tässä nyt mitään kummempaa ole tapahtunut viime kirjoitelman jälkeen. Yöt menevät leffoja katsellessa/pelatessa, ja päivisin kuntoillaan.

Eilen katsoin pitkästä aikaa televisiota. Kun vuoden armeijassa olin, niin tämän legendaarisen 362:n päivän aikana television katselu oli aika vähäistä. Se oli sinänsä helvetin hyvä päätös siinä mielessä, että sitä turhaa telkkarin edessä löhöilyä ei onneksi päässyt koskaan tapahtumaan. Ja kaikkihan me tiedämme että sen löhöilynkin tilalle voi keksiä vaikka mitä muuta tekemistä. No kuitenkin! Eilen katsoin tosiaan pitkästä aikaa telkkaria, ja muistaakseni Subi taisi olla siinä päällä. Telkusta tuli sitten jakso Frendejä, sekä heti sen perään totutusti Simpsoneita. Tämä Frendien jakso oli se sama vanha missä tämä sarjan porukka viettää ystävänpäivää ja synnytysvideot sekaantuvat pornoelokuviin ja sen yliopistoproffan kämpässä asusteleekin hänen raskaana oleva ex-tyttöystävänsä.. Nähty tuokin ainakin kaksi kertaa ennemminkin. Noh, sitten oli Simpsonien vuoro: tällä kertaa jakso kertoi siitä kun Simpsonien koira (pikku-apuri tai jotain?!!?) päätyi kaljatehtaan mannekiiniksi ja sitten joku Bartin huvimaja paloi siinä alussa. Vitutti suunnattomasti katsoa tosiaankin jälleen molempien sarjojen uusintoja taas monennen kerran peräkkäin. Ymmärrän tietysti Frendien uusinnat, mutta Simpsonien uusintojen näyttö kyllä hieman.. Hmm.. "Vaivasi mieltä". Pitäisiköhän myydä telkkari pois? Toisaalta ilman telkkaria ei voisi sitten räveltää Xboxin/PS2:n parissa, että siinä mielessä se olisi kaiketikin aika tyhjä arpa.

Hot Coffee Mod

For the last five days I've spent my time just watching DVD's. I just finished Ghostbusters 2, and an hour ago continued with Terminator 1. It's kinda fun to spend time watching your favorite childhood movies once in a while. It's kinda funny - I've must've seen both movies a dozen times when I was a kid, but they're still good enough to watch over and over again. On Terminator, though, this one scene struck me real bad: I'm referring to the scene at the start of the movie in which Michael Biehn's character teleports to present day in a sticky alley somewhere in LA. Since he is naked, he immediately sets out to find something to wear - and conveniently finds an alley bum! He takes the bum's trousers as the police arrive to the scene! Hahahaah. DUDE! He took some poor Hobo's pants - I mean, he took a bum's MOTHERFUCKIN' OVERPANTS! Has he got any idea how many times that guy has probably crapped and pissed all over himself!? Those pants must've been soiled to the point in which they possibly couldn't be more soiled anymore. Yet our charismatic hero just takes the pants and runs off - not to mention that he spends the entire movie in those same pants.. Even has sex with that chick and all... Hahahah. That's hilarious, but then again - come to think of it, Biehn's character is from the dark apocalyptic future, right? I bet they don't really get to wash their clothes after the end of the world, now do they? It's still pretty funny, come to think of it.

Anyways, I also lifted weights for about 30 minutes today. Went jogging too - and I took time on how long it took for me to run 2 kilometres - the timer showed 20 minutes and 25 seconds! Must be a new damn record or something. Seriously though, exercising is a good way to pass the time and it's got to be healthy too. Let's hope I can keep up with my training schedule, since I kinda have a plan to "get in top shape" before the summer.

I'd really like to have one of those coffee machines. I've lived on my own for three years soon, and still only have one of them water boiler-things. The last time I was in Helsinki during the Christmas holidays, I thought about finally buying a coffee brewing machine. The very basic ones cost about 30 €, which scared me to death. I am kind of a cheap-ass nowadays, and couldn't bother to spend 30 easy's on a simple coffee brewer. Now, if the pricetag would've said 20 €, then maybe it would've been a completely different of a deal. To hell with it, I guess I'll just stick with the instant coffee-crap for now.

Parallel universe

I swear there's no end to this coldness during this winter. I remember that a few years ago everyone was damned afraid of global warming, and people got all freaked about the coming changes to weather. I kinda started believing in it myself, cause the following winters the weather indeed changed. It wasn't that cold around here anymore, either. So, I was like "cool" - maybe we'll be like California in a few years and can waltz around in shorts during Christmas. I was all for global warming.

But now it turns out that it's been very cold since I got discharged - or as my military pass says "date of mustering out". You've got to dress pretty warmly out there. So much for the big promises of "weather getting warmer even during the winters".

Life's kinda boring at the moment in all aspects. I'm trying to figure out about what to do next. I'm not going to go back to the university for full time, that's for sure. The way that place treated me sucked, and it took me a long time to realize that the subject that I had been studying there had been the wrong choice for me. Infact, coming to this part of the country was the wrong choice. I only came here because of a girl, and since we broke up about nine months ago my presence here has.. Umm.. Been kinda pointless. I've been aching a living though, but not a very comfortable one at that, though.

I suppose I made the wrong choice to begin with. Moving because of a girl. That's one of those mistakes that people make only in love - and I'm willing to admit that I was way much in love to even consider the reality behind it. And the reality behind it was, that relationships don't always last. Infact, in my experience most often than not do they not last. The latest "bigger" relationship I had lasted on-and-off for about five years. But even during that time we broke up at least twice. A wiser man would've probably understood the message after the first break up, but you can't blame a guy for trying, now can you? I thought the relationship was very much worth preserving, but yet again the reality behind it was - That it never was and never would be.

A friend of mine's kinda having the same situation himself. He's also planning to move to another part of the country because of a woman. I told him not to, because it's his first relationship and those sorts of things very rarely have a chance of working out in the long term. He said that he took my advice in a positive way, but was willing to take a chance despite my experiences. I told him to be careful.

On positive news, living here doesn't really bother me that much. I've lived in this part of the country for about three years now, and have settled in quite well, I might say. I've got friends and all, but naturally one has to wonder if things could've turned out better. I mean, I would've liked to study, but not in that place and definitely not that subject. I hate Vaasa.

Anywas, during my time in the army we used to go to the evening leave lasting from 18.00 PM to 22.00 PM. During that time an insane amount of guys would force themselves into the available taxi-cabs and drive to the center of town. This small concentration of bars in Kajaani, known as the "Kuoleman Kuja" (Alley of Death) was the place where all the bars were located neatly beside each other. So, we'd go into the bars and drink, try to chat up the girls there and get their numbers. We also sang Karaoke, and generally just hang out there for three to four hours a night. One of the bars also had Guitar Hero. The only downside to this bar-hopping was, that the bars there usually didn't last that long. The last time I was out on town a few months ago, this one bars called "Blues" had been sacked and some sort of "hippier" bar had replaced it. I guess Blues wasn't attracting the right kind of crowd, although I remember the bartenderess there especially well. She was this cute blond girl, who once told me about how she used to love White Russians (the drink, people!) when she was in her early twenties as I ordered the same drink. Now, I doubt that she was even over twentyfive, but she was definitely older than me. Blues was a nice bar with it's seedy dark atmosphere and all. I really liked it, too bad it was replaced with that more spacy "modern" establishment. The last time I visited that trendier Blues, there was just some bald middle-aged guy there trying to pick up girls. What a disgrace, man.

Anyways, after a night of drinking, the Turkish/Kurdish-owned Pizzeria's were also located in the same alley - where we'd go. So, we'd go and grab a Pizza, Kebab roll etc. to go and then retreat back to the barracks via a cab. I remember when we did this during the warm summer months: the late-afternoon sun gleaming on us as a group of us NCO's just sat outside and drank beer. We discussed a bunch of shit, and everyone had fun. Once I remember we even went to this little park near a lake located smack dab in the middle of Kajaani, and proceeded to drink there. The cops showed up, but they didn't really care about our business - I guess they were looking for regular Hobos and drunkards hanging about town. Not us shiny hopes of the Fatherland just enjoying a night out in town. Those were probably the best times in the army, to tell you readers the truth.

Talvi jatkuu

Tänään ei ole kummempaa tapahtunutkaan. Muutama tyyppi osti minulta taas tavaraa Huuto.netissä, eli toistaiseksi saldo on vähän yli sata euroa parissa päivässä. Ihan hyvin.

Pelailin Fallout kolmosenkin lävitse. Vitutti suunnattomasti sen äkkinäinen lopetus, sillä ko. peli oli kuitenkin sellainen mitä olen odottanut pienen ikäni. Noh, läpi se nyt kuitenkin on ja pysyy. Aloitin Hitman: Blood Moneyn.

Oikeastaan minun tekee mieli pitsaa. Vaikka tiedän että pitsa ei ole minulle terveellistä, ja painojen nostelu + päivittäiset juoksulenkit pitäisi taas aloittaa - niin silti tekee mieli pitsaa. Muutama kuukausi sitten aloitin taas kuntoilun tarkoituksena saada armeijassa Coopperista "hyvä"-tulos. Kävin joka päivä juoksulenkillä n. kahden kuukauden ajan, ja juoksinkin kotiuttamiscooperissa sen hyvän tuloksen. Vähän jos oltaisiin enemmän saatu aikaa harjoitella, niin varmasti oltaisiin se 3000m saatu aikaiseksi. Kesäkuntoon tässä kuitenkin pitäisi ruveta pääsemään, sillä kesäkin on nimenomaan tulossa.

Juon tässä samalla tätä kirjoitellessani Liptonin Persian Earl Grey-teetä. Kahvin makuun pääsin taas valitettavasti armeijassa, ja nyt olisi tarkoitus lopettaa se teellä. Armeijassa Sotkun kahvit munkilla kuin munkilla olivat yleensä aina alle sen euron, joten täytyy myöntää että päivärahat riittivät aika mukavasti useampaankin kahviin päivässä. Muistelisin että olen joskus juonut sellaista kun "Russian Earl Grey"-merkkistä teetä. Siinä taisi olla hiukan sitruunan makua mukana. Samalla soi nyt muuten Radio Rockin Playeri. Biisinä Maj Karman, tai pikemminkin Herra Ylpön "Sata Vuotta". Helvetin hyvä biisi, josta tulee mieleen pari kuukautta sitten pitkästä aikaa ostamani Maj Karman pitkäaikainen klassikko-CD nimellä Sodankylä. Myös levyn nimikkobiisi on aivan helvetin hyvä kappale sinänsä - ja vaikken Sodankylässä armeijaani käynytkään, niin kyllä se muistoja herättää. "Me olimme napapiirin rakastavaiset..."

Päivän biisi: Garbage - Push it

Flunssa iskee!

Oikeastaan olin kipeänä jo lauantaina, eli kotiuttamispäivän jälkeisenä päivänä. Kurkkukipu ja päänsärky alkoi. Samoin nenä meni tukkoon. Olo oli kuin olisi heliumia pumpattu aivoihin. Groovy.

Katsoin eilen DVD:ltä Indiana Jones ja Kristallikallon Arvoitus (tjsp.) - elokuvan. Minusta oli aika etovaa että 60-vutias Harrison Ford luikki pitkin kaikenmaailman luolastoja etsien jotain Ufojen kalloja kommunistit perässään. What bullshit.

Huuto.netissä joku osti minulta yhden avokelan neljäänkymppiin. Helvetin hyvä juttu. Kunpa vaan ostaisivat lisää tavaraa, niin allekirjoittaneen kukkaronnyörit pullistelisivat seteleistä oikein kivasti. Ja saisi vielä tätä tavaraakin pois kämpästään.

Viime aikoina on myös tullut kuunneltua huomattavasti enemmän suomalaista musiikkia. Ennen en niinkään raaskinut suomalaista, suomeksi laulettua settiä kuunnella - vaan nyt kuitenkin vuoden aikana aika monikin bändi on alkanut kuulostamaan hyvältä. Esim. Eppu Normaali, Don Huonot, Egotrippi, Ultra Bra ja monet muut ovat säännöllisesti vierailleet MP3-soittimessani. Muista kuunnelleeni Eppu Normaalin biisiä "Vuonna 85" lomabussissa useammankin kerran vuoden aikana.

Eilen lähti kuudelta taas lomabussit Kajaaniin. Ajattelin mennä keskustaan katsomaan, vaan en sitten suoraan sanoen raaskinut tehdä sitä flunssan johdosta. Kenties sitten 12. päivä kun uudet Mokkulat lähtevät kohti Kajaania. Hah hah, I was one of them a year ago. Noh.. OHI ON 362!! Jokatapauksessa.

Yöllä tuli myös nähtyä helvetin omituista unta. Ensimmäisessä olin taas normi-kiväärimies jossakin poterossa ja ammuskelin neljänsadan metrin päähän jotakuta toista samaan maastopukuun sonnustautunutta äijää kohti. Rk95 syöksi nopeita, puristavia kertalaukauksia sitä mukaan kun liipaisinta painelin. Näin että vastustajalla oli Apilas (112mm raskas kertasinko) selässään. Pyrin tiputtamaan jätkän mutta sitten jokin välittömässä läheisyydessäni alkoi piipittämään. Tajusin että kyseessä oli paukkupatruunoilla toteutettu harjoitus. Tasi-liivit piippasivat osumaa. Muistan kyllä elävästi polviani vasten hohkaavan kylmyyden maatessani siinä poterossa. Vitunmoinen Vuosanka-syndrooma iskee päälle.

Toisessa unessa sitten oli lähdetty puolestaan ihan oudoille teille. Jahtasin jonkinlaista kalkkunaa pitkin maatalon pihaa iso puukalikka kädessäni. Ilmeisesti kalkkuna oli jotenkin vihamielinen, sillä hutkin sitä halolla mutta se vain nokki minua. Lopuksi se katosi johonkin maanrakoon ja jäin miettimään siihen itsekseni tekosiani. Tämän jälkeen heräsin todellisuuteen - eli siihen että auraaja-auto kolisteli äänekkäästi ikkunan takana pihan puolella. Oli maanantai. The first day of the rest of your life.

Päivän biisi: Maija Vilkkumaa - Totuutta ja Tehtävää

4.1.2009 - Tuli ja jää

Helvetillinen kylmyys jatkuu. Tuntuu että taidan olla flunssassakin, sillä aamulla oli kurkku helvetin kipeä ja karhea - puhumattakaan nenäni tukkoisuudesta. Vituttaa saada kaksi päivää kotiutumisen jälkeen flunssa. Sitä luulisi olevansa elämänsä kunnossa, mutta kun ei niin ei..

Kävin kaupasta ostamasta uudet käsineet, sillä vanhat olivat johonkin kadonneet. Epäilen niiden jääneen ex-tyttöystävi luo, mutta vitutpä minä niitä enää sieltä lähden hakemaan. Samalla tuli ostettua myös uusi "sporttinen" pipo sekä mustat, vähitäänkin sympaattiset "tumput". Syy miksi ostin mustat tumput oli puhtaasti se että armeijassa meillä oli vihreät tumput, ja ne jollain oudolla tavalla kiehtoivat minua. Eli toisin sanoen pidin niitä lapasia hauskoina - lämpimyyden ohella. Muutamaan kertaan teki mieli tehdä hävärit ko. vihreistä lapasista. Muistan pitäneeni niitä myös iltavapailla kaupungilla. Saarakin tykkäsi niistä... Niinh, Saarakin niistä tykkäsi.

Tänään tulee myös telkusta Lostin neljättä kautta. Vituttaa kun ei voi katsoa ihan puhtaasti Spoilereiden välttämiseksi. Hankin onneksi muutama kuukausi sitten Lostin kolmannen kauden boksin Helsingistä siellä käydessäni, joten enää pitää jostain löytää rahat neljännenkin kauden jaksoihin. Which reminds me - muutama jakso kolmatta kautta on vielä katsomatta. Ikävää olla vuosi poissa hyvien sarjojen ääreltä.




Päivän teemakappale: Smashing Pumpkins - 1979

Homecoming

Linja-auto kiitää eleettömästi kohti pimeää tammikuista iltaa. Hienoinen lumisade sävyttää noin kymmenen matkustajan tietä kohti kotia jossakin päin etelä-pohjanmaata. Ilma on edelleen kylmä, niin kuin se on ollut jo useamman päivän.

Vihdoinkin linjuri pääsee määränpäähänsä. Astun ulos kylmään talvi-iltaan. Heilautan kassini olalleni ja vilkutan eräälle palvelustoverilleni bussin lähtiessä kohti Nurmoa. Kaupungilla on hiljaista. Vain lumisade ja kylmä ilma siivittävät paluutani. Uskomatonta että tästä samasta paikasta lähdettiin kohti Kajaania vuosi sitten. 362 kunnian päivää sitten.. Vittu.

Kävelen kohti asuntoani. Kaupungilla on edelleen hiljaista. Kassini roikkuu laiskasti olalla pienehkö "OHI ON 362"-tarra kiinnitettynä sen kylkeen. Tunnustelen takkini rintataskua: siellä se vieläkin on. Ostin nimittäin itselleni ensimmäistä kertaa sikarin - mielessä tietenkin polttaa ensimmäistä kertaa elämässäni voitonsikari. Minulla ei tietenkään ole sytkäriä tai tulitikkujakaan, sillä en polta. Sauhuttelu saa luvan odottaa.

Saavun kotiini. Rappukäytävässä on hiljaista. Kaivelen laukkuani hetken, sillä en löydä heti ja välittömästi avaimiani. Tuohtuneena avaan oven asuntooni ja livahdan sisään. Ummehtunut, tuulettamaton kämppäni haisee juuri sille miltä sen pitääkin: paikalta jossa ei ole pahemminkaan liikuttu vuoden aikana. Avaan ikkunan tuulettaakseni. Heitän kassin sängylleni ja totean hiljaa "honey, I'm home". Vain ontto kaiku vastaa minun olevan edelleenkin yksin kämpässäni. Ripustan vaatteeni naulakkoon, mutta otan sikarin takin povitaskusta ja noudan paketin tulitikkuja pienestä laatikosta. Astun parvekkeelle. Kuuntelen hiljaista yön ääntä kylmässä illassa ja sytytän sikarin. Vedän siitä muhkeat savut keuhkoihini ja nautin sen tuomasta koko vartaloa koskettelevasta hyvänolon tunteesta.

On vaikeaa tulla takaisin. Vuosi poissa siviilielämästä ja kaikesta sen tuomasta muutamaa pilkahdusta lukuunottamatta ovat olleet vaikeita. Oikeastaan olen asunut enimmäkseen Kajaanissa yhden vuoden. Käynyt lävitse sen yöelämän, pitsapaikat, baarit ja kaupat. Siellä on ollut kaikki se millä on ollut väliä vuodelle 2008. Saavuttuani kotiini en tiedä mitä mistäkin pitäisi enää ajatella. Joku kutsui Kainuuta mm. "pohjattoman negatiivisuuden maakunnaksi", mutta itselläni sieltä on vähän erilaisempaa kokemusta. I had fun there.

Poltettuani sikarin istahdan pöydän ääreen. Tutkiskelen saamaani sotilaspassia ja palvelustodistusta. Paperit ovat keskitasoa parempia - Cooper-tuloskin oli tasolla "hyvä". Olen yllättynyt mutta samalla tyytyväinen saamiini papereihin. Mietin hetken minkälaista hommaa näillä saisi puolustusvoimien leivissä. Hetken jopa mietin aikaisemmassa tilanteessa että jäisin sopimussotilaaksi - mutta kuten Apocalypse Now:ssakin todettiin "When I was here, I wanted to be there; when I was there, all I could think of was getting back into the jungle".

Kaksitoista kuukautta sitten minulla oli vielä elämä. Lähdin armeijaan ja menin Aukkiin - muutama viikko tämän jälkeen tyttöystävän kanssa tuli sitten aika out of the blue-tilanteessa ero. Yhden viikonlopun minua tuo tapahtuma suretti, mutta sen jälkeen en ole oikeastaan uhrannut asialle sen kummemmin mietintää ja aikaa. It don't mean nothing anymore.

Juuri kotiutessani iski myös tämä globaali talouslama. "Tyypillistä", ajattelin ääneen siitä kuultuani. Mietin hetken jopa kokonaan maan vaihtamista toiseen. Monet armeijakavereistani lähtivät kaukoitään etsimään itseään vuoden palveluksen jälkeen. Itse en sitä tekisi monestakaan syystä: päällimmäisenä kai taloudelliset seikat. Turha opintolaina pitää maksaa pois. Töitä saatava.

Näillä puitteilla alkaa siis vuosi 2009.