The End Is the Beginning Is the End

Jees, tuli tuossa juuri useamman tunnin mittaiselta käynniltä tuolta keskustan syvyyksistä takaisin tänne. Pikkaisen kylmä oli ja normi-pultsarit, nuoret kännääjät, hiipparit sun muut olivat jälleen liikkeellä. Ilotulitteluakin oli aika runsaasti, vaikka en varsinaisesti huominut mitään virallista kaupungin järjestämää ilotulitusta tällä kertaa. Taisin olla vähän liian myöhään liikkeellä, mutta eipähän se nyt toisaalta haitannutkaan kun noita epävirallisiakin ilotulittajia oli niin maan perusteellisesti joukossa muutenkin.

Siirrytäänpä nyt sitten kuitenkin tämän vuoden viimeiseen postaukseen:

Vuosikymmen on nyt takana tätäkin elämää. Tuntuu että jos käsittelisin tätä vuosikymmentä tässä postauksessa, niin se menisi aivan liian laajaksi enkä edes muista hirveästi kaikkea sitä mitä tämän vuosikymmenen aikana on tapahtunutkaan. Voin kuitenkin todeta, että varmaan parhainta aikaa elämässäni toistaiseksi on ollut tämän vuosikymmenen keskivaiheet monilla eri elämänalueilla. Sitten taas nämä loppuvuodet eivät niinkään ole olleet hääviä materiaalia, mutta niinhän sitä sanotaan että "what goes up, must come down" - eli hetken kun asiat vähän paremmin niin siitä seuraa jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin myöskin laskukausi.

Yleisesti ottaen kuitenkin tämä 2009 oli huono vuosi. Ihan ensimmäisestä päivästä nyt tähän viimeiseen päivään, niin voin todeta että aikalailla paskaahan tämä on ollut. Aika tasapaksua meininkiä on siis saatu kestää, eikä oikein liiemmin mikään ole ottanut tulta alleen. Voin myös aivan avoimesti todeta, että periaatteessa olen vieläkin erään viimevuotisen tapahtuman jälkimainingeissa vahvasti elävä, ja periaatteessa sen jälkeisten tapahtumien palasia yrittelen tässä vieläkin keräillä yhteen elämäni uuden kokonaiskuvan saavuttamiseksi. Nyt siis kuljetaan tällä reitillä jonnekin, tosin aivan eri asia että onko se oikea suunta ja päästäänkö missään vaiheessa perille. Matkaan on kuitenkin kaikesta tapahtuneesta huolimatta lähdetty.

Varmaan monet kuulleet siitä Espoon Sellossa tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta? Aika ironinen päätös näinkin surkealle vuodelle, eikö? Vaikka eihän se minua suoranaisesti koskekaan, niin on se nyt siltikin aika hyvin tätä nykyistä maailmanmenoa ja tämän vuoden yleistä surkeaa tyyliä erinomaisesti mukaileva tapahtuma sekin.

Eli pitemmittä puheitta toivon mukaan vuosi 2010 olisi vähän parempaa settiä kuin tämä vuosi.

Mikä on muuten uuden vuoden lupaukseni? Tuossa parisen viikkoa sitten keksin jonkun hyvän, mutta nyt se sitten syystä tai toisesta unohtui. Keksinpä siis uuden tähän tilanteeseen! Lupaan vähentään kiroilua ja säästää entistä enemmän rahaa - how's that sound?

Hyvää uutta vuotta siis kaikille blogini lukijoille tämän virallisen päivän biisin merkeissä:

The Smashing Pumpkins - The Beginning is the End is the Beginning

En sitten tiedä että olisiko kenties Turbonegron Fuck the World ollut parempi ja enemmän näitä tämän vuoden lopun tunnelmia kuvaavaa materiaalia?

Haunting presence

On se kyllä ihan hyvä ettei välillä jaksa kirjoitella tänne blogiin mitään shittiä. Toisinaan tuntuu että tänne pitäisi kirjoitella jostain sellaisista asioista, jotka ovat oikeasti merkityksellisiä ja tärkeitä, eikä niinkään jauhaa paskaa monenkin postauksen verran jostain suhteellisen tarpeettomasta. Muutenkin tuntuu että usein kirjoitan tänne enemmän tai vähemmän samoista asioista tasaisin väliajoin.

Nyt kuitenkin niin vuoden lähestyessä loppuaan on kai heitettävä vielä pari postausta ilmoille. Viimeisen postauksen olenkin jo miettinyt, mutta tähän väliin kai sitten sellainen yleiskatsaus.

Minua on vaivannut jo pitkään eräs epämääräinen uni. Olen nähnyt sitä tasaisin väliajoin jo monen vuoden ajan, ja tuntuu että aina kun minuun keskittyy jonkinlaista painetta, niin alan nähdä sitä unta uudelleen. Olen nähnyt tuota unta tosiaan jo pitkään tasaisin väliajoin, enkä oikein ole varma että mistä aivan tarkalleen sen pitäisi kieliä. Sen unen asetelma on periaatteessa erään fiktiivisen tapahtuman toistamista siihen suuntaan mihin se ei koskaan mennyt, ja tunnen itseni aina aivan helvetin ahdistuneeksi joka kerta sen unen näkemisenkin jälkeen. Mikä on kenties kuitenkin omituisinta tuon unen osalta on se, että aina jotenkin menen täysillä mukaan siihen juttuun siinä unessa enkä mitenkään tajua sen olevan unta, niin kuin olen muutamien kuullut tekevän. Toisaalta tähänkin minulla on eräs teoria että miksi niin teen.

Edelleen vaan ihmetyttää että miksi tasaisin väliajoin juuri tuo uni palailee. Vaikka siitä tilanteesta johon uni viittaa ja jota se käsittelee onkin jo vuosia sitten päästy, niin siltikin se jatkaa kummittelemistaan aina tasaisin väliajoin.

Kumma juttu.

Alright

No nytpä se alkaa joulukin olemaan sitten ohitse. Yllättävän nopeasti ja kivuttomasti tämä joulu onkin mennyt, joka nyt sinänsä onkin kyllä oikein hyvä juttu. Melkolailla uumoilin tästä pitempää ja pahempaakin koettelumusta, mutta hiljaista ja rauhallistahan tämä nyt on ollut.

Loma-TJ:täkin taas laskeskellaan. Tänään se taitaa olla jotain 13 päivää, tai sinnepäin. Huomenna onkin sitten poikkeuksellisesti töitä, mutta rahantuloahan ei sen kautta voine estää, joten mikäs siinä toisaalta.

On se kyllä vapauttavaa&helpottavaa saada matkustella, mennä ja tulla ihan miten vain. Seurustellessani tuo matkustelu ja tyyppien kanssa minne milloinkin meneminen oli todellinen ongelma. Nyt ei kukaan tule onneksi minulle sanelemaan että mitä saa tehdä ja mitä ei. Eikä tarvitse sen puoleen koko ajan miettiä mielessään vaikka minkälaisia kompromissejä milloin mistäkin asiasta. Mutta kenties nuokin erimielisyydet kielivät jostain aivan muusta kuin siitä että toisella osapuolella oli ongelmia hyväksyä toisen menemisiä ja tulemisia - kaikki saattoi olla vain loputonta tekosyiden pinoamista toistensa päälle todellisten syiden jäädessä aina milloin minkäkin peittoon.

Vaikka pitäisikin lueskella vähän muita juttuja nyt, niin tuli luettua kuitenkin kahden viimeisen päivän aikana yksi .PDF-muodossa oleva kirja. Yleensä en edes mitään novellikokoisia teoksia lueskele PC:n ruudulta, sillä se nyt vain on yksinkertaisesti todella puuduttavaa tuijottaa PC:n ruutua monta tuntia putkeen. Nyt kuitenkin tuli luettua sellainen 160-sivuinen tekele, ja pakko todeta että aivan heti en kyllä moiseen tilanteeseen tartu tämän jälkeen.

Seuraavaa päivää

Heräilin tuossa seitsemän aikoihin. Nukkumaan menin muistaakseni joskus yhdentoista aikoihin illalla, ja kerran taisin herätäkin yöllä.

Luin tuossa aamulla eräältä nimeltämainitsemattomalta nettisivulta tapauksista, missä joku tyyppi oli kusettanut Keltaisen Pörssin ja Huuto.netin välityksellä erinäisistä tekaistuista kaupoista kymmeniltä ihmisiltä erinäisiä summia rahaa. Eräs kertoi menettäneensä 1400€ rahaa tuon huijarin tekaistujen tuotteiden takia, joka nyt sinänsä minua alkoi jo vähän epäilyttääkin. Kuka helvetti maksaisi jonkun täysin tuntemattoman nettikauppaajan tilille tuollaisia rahoja ilman mitään takuita tuotteen kunnosta tai edes sen olemassaolosta? Jotenkin alkoi väkisinkin tuntumaan niitä huijaustapauksia luettuani, että kenties jos tuollainen määrä ihmisiä oli päätynyt yhden huijarin pettämiksi, niin he vähintään olivat hyväuskoisuudellaan ansainneet moisen kohtalon.

Omituisin piirre kenties tässä on se, että vaikka nuokin nettikauppapaikat ovat täynnä varoituksia ja varoittavia esimerkkejä huijatuilta, niin siltikin lähes joka päivä joku menettää rahansa hyväuskoisuutensa johdosta. Vaikka vaaran merkit täyttyvät lähes kaikissa kohteissa, niin siltikin vuodesta toiseen porukka kapsahtaa noihin samoihin juttuihin mihin heidän edeltäjänsäkin. Tämä on mielenkiintoinen piirre näissä nettihuijauksissa sikäli, että tuntuu niidenkin pääasiallisena ideana pyörivän juuri hyväuskoisten vedättäminen ja heidän rahojensa vieminen samaan tapaan kuin monissa muissakin hiukan perinteisemmissä huijauksissa. Siltikin näihin kuitenkin riittää runsaasti niitä helposti höynäytettäviä porukoita, jotka aidosti uskovat saavansa vaikkapa uuden pelikonsolin 200 €:llä kaikkine lisälaitteineen ja peleineen.

En siis voi oikeastaan mitenkään tuntea myötätuntoa enää näiden huijauksien uhreja kohtaan. Heidän jälkeenpäin esitetyt varoittelunsa ja itkunsa rahojen menetyksestä muuntautuu pikemminkin korvissani vahingoniloksi, jonka tiedän periaatteessa olevan aina siellä kunhan vain jaksaa asiaan erikoistuneita sivustoja seurata. Tuntuu myös siltä tämän asian yhteydessä, että porukoille ei tosiaan mene vain päähän se että jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin se melko varmastikin sitä juuri on. Kenties tähän asiaan sitten liittyykin olennaisella tavalla juuri se sellainen ihmisen perusluonteinen toivo ja usko parempaan, jonka avulla ja niitä hyväksikäyttäen nuo huijarit operoivatkin monien muiden liiketoimien ohella.

Joulu mallia 2009 (this thing called Christmas)

No niin, nytpä alkaa tämäkin jouluaatto jo kääntymään hiljalleen iltaa kohden.

Tänään oli aika normipäivä näin joulunvieton osalta. Aamulla tuli käytyä Helsingissä, ja vaikka tuossa yhdeksän aikoihin tuntuikin siltä että koko City oli aivan kuollut, niin siitä eteenpäin sitten alkoikin sellainen hulina siellä että. Vasta kahdentoista aikoihin päästiin sieltä sitten lähtemään poies. Paluumatkalla Helsingin keskustasta huomasin jopa poliisin ohjaavan liikennettä, joka on kyllä minulle ollut melkoisen harvinainen näky tuossa ympäristössä, vaikka monelle muulle varmasti arkipäivää.

Ehdottomasti sykähdyttävin kokemus tältä juhlalta on ollut runsaiden tekstiviestien saaminen. Parilta kaverilta on tullut viestejä sekä sitten kenties mukavimpana neljältä armeijakaveriltanikin. Tämä on odottamaton juttu, ja oli kyllä pitkästä aikaa kivaa kuulla niistäkin jätkistä. Keep on rocking, missä sitten ikinä olettekaan!

Luonnollisestikaan viikonloppuna ei ole nyt sitten ilmeisesti töitä. Jotakin puhetta tuossa oli että poikkeuksellisesti maanantaina olisi mahdollista vetää yksi työvuoro, ja taidankin sen informaation turvin niin tehdä. Tämän jälkeen ei olekaan sitten montaakaan työvuoroa jäljellä ennen tammikuun matkaa.

Eräs toinen positiivinen asia oli myös odottamaton rahasumma. Hauskinta olikin juuri saada tuo summa nyt jouluaatolle, kun muutenkin fiilikset olivat taas mitä olivat. Kertookahan tämä taas jotain negatiivista minusta, kun kerran eräs ainoista kohokohdistani oli raha tällä jouluaatolla? Eikö minun pitäisi enemmänkin olla tyytyväisempi Jeesuslapsen syntymään liittyvistä ja niitä symboloivista tapahtumista - jos siis ylipäätään uskon niihin?

Tämä loppuilta meneekin nyt sitten ihan vaan täällä rauhoittuessa. Kohta voisi heittää hillitysti vähän jouluruokaa huiviin, jonka jälkeen sitten jatkan tässä illanviettoa. Saapa nähdä että tuleeko valvottua tänä jouluna, kun tarkoitus olisi saada tuo unirytmi pelaamaan.

Voin muuten kertoa ennen seuraavan asian julkistamista, että olen aina pitänyt näiden vanhempien klassikkolaulajien joulubiiseistä. Juuri Dean Martin ja Bing Crosby ovat olleet aina hyviä, ja muistan kuunnelleeni heidän joulubiisejään jo pienenäkin. Tässäpä siis tämän lyhyen musalistan kautta tulkitaan joulubiisejä tänä vuonna:

Richard Cheese - Christmas in Las Vegas
Dean Martin - White Christmas
Dean Martin - I'll be home for Christmas
Frankie goes to Hollywood - Power of Love
Run DMC - Christmas In Hollis
Eläkeläiset - Humpaton Joulu

Näiden settien kautta siis todettakoon kaikille tyypeille (ja tämän blogin lukijoille) hyvää Joulua, muttei kuitenkaan vielä hyvää uudempaa vuotta, sillä eihän se ole vielä edes käsillä!

Clam Chowder with Sperm

Sen jälkeen kun luin ja näin Fight Clubin, niin olen suhtautunut todella skeptisesti ravintoloihin. Tuossa leffassa ja kirjassahan selvisi, että erinäiset nuorehkot työntekijät läiskivät ruokiin milloin mitäkin ruumiineritteitään - vähän niin kuin piilovittuiluksi tai suoranaiseksi protestiksi asemastaan yhteiskunnassa.

Keittoa en haluaisi millään enää syödä ravintolassa. Syyksi on mielessäni riittänyt se, että joku vittuuntunut työntekijä ihan vittuuntumista purkaakseen ja levittääkseen on hyvinkin saattanut kusta tai runkata sen ruoan sekaan. Siispä hänelle olisi pienimuotoinen ja eeppinen voitto saada ihmiset syömään hänen eritteillään kuorrutettua ruokaa, josta he ovat vieläpä maksaneet. Hirvittävä temppu, mutta samalla todellinen rikos ihmisyyttä vastaan oikein törkeällä kunnianloukkauksella.

Tänään en onneksi syönyt tuolla keskustassa mitään sellaista mikä tuli pöytään nestemäisessä muodossa. Eivät syöneet muutkaan. Haistelen nykyään ruoan melko tarkkaan, sillä todennäköisyys on suuri päätyä moisen teon kohteeksi jos on ollut kinaa vaikkapa jonkun tarjoilijan tai keittiömestarin kanssa. Tuossa muutamia kuukausia sitten sellainen tapaus sattuikin, ja arvasinkin että jos olisin jäänyt sinne mukamas syömään sen luihun keittiömestarin ja hänen kaksinaamaisen tarjoilijansa "hyvitysateriaa", niin todennäköisimmin se tyyppi olisi varmaan uittanut sitä ruokaa perseessään vähän aikaa ennen kuin olisi mättänyt sen eteemme lautaselle. Tämän kaiken hän olisi tehnyt kohteliaan pahoittelevasti sellainen tekopyhä "asiakas on aina oikeassa"-hymy kasvoillaan. Onneksi emme silloin jääneet tuohon ravintolaan, mutta se olikin erään toisen kunnan alueella, enkä aio märehtiä asiaa enää uudestaan sillä sen ravintolan keittiömestarilla oli todella vitun ärsyttävä virne naamallaan koko selkkauksen ajan, ja pelkäänpä että jos jostain korkeuksista olisi ilmestynyt palokirves käsiini siinä kohtaa, niin olisin varmasti käyttänyt sitä. Tai siltä ainakin tuntui.

Huhhuijaa, taas tuli ihana avautuminen.

Mielessä pyörii koko ajan se Blink 182:n biisi "what's my age again?". Siinä kun on se kohta missä lauletaan että "nobody likes you when you're 23", niin siinä kohtaa aina hiljaa itsekseni hymähdän hyväksyvästi. Näinhän se oli! Vitun paska ikä se oli tämä 23 vee, ja toivottavasti ei tule enää koskaan takaisin.

Another brick in the wall

No joo, tänään meikä täytti nyt sitten sen 24 vuotta. Tuntuupa todella ihanalta, tai oikeastaan ei tunnu vielä miltään. Pitäisikö tuntua?

Tänään tuossa vissiin iltapäivästä käväisen syömässä PU:n kanssa heidän laskuunsa, mutta sen ohella niin tuskinpa vielä tässä vaiheessa olen ajatellut näitäkään merkkipäiviä kummemmin viettää. Kenties sitten tammikuussa voisi vähän paremmin irroitella.

Jouluunkin on enää vain parisen päivää. Ilmat olleet taas aika kylmiä, ja nytkin kun kävin tuossa lenkillä jälleen niin ilmasto oli about 12 astetta miinuksella. Hiljalleen siis hiipii tuo pakkanen takaisin vaikka ei sitä välttämättä haluaisikaan.

Päivän biisi: Roger McGuinn - It's alright Ma (I'm only bleeding)

Oikeen niinkö ylimielistä vuodenvaihdetta sitten vaan

Viime yönä pakkaset oikeastaan loppuivat, paitsi että lumi jäi maahan. Niin ja luihin ja ytimiin puhaltava tuuli palasi elämiimme. Lenkkeily on siis nyt lähes yhtä ikävää kuin sen parinkymmenen pakkasasteen aikanakin.

Viime yönä minulla oli yllättäen vähän lämpöä. Tai siis en oikeastaan tiedä että oliko se oikeastaan ns. "kuumelämpöä", sillä useimmiten mittaustulosteni perusteella niin minulla on yleensä vähän alilämpöä noin 35 asteen muodossa ja hiukan siitä ylitse. Nyt kuitenkin viime yönä ruumiinlämpöni rupesi poukkoilemaan siinä noin 37 asteen tienoilla, ja tuntui että aidosti olisin tulossa kipeäksi. Tätä kesti useita tunteja, mutta aamua myöten se sitten näytti hävinneen. En oikeastaan tiedä että oliko kokemani aivan normaalia, sillä kenties se tuntui minusta fysiologisesti omituiselta kun ruumiinlämpö nousi jopa harvoina kertoina melkein 37 asteen tienoille. Vaikeaa sanoa oikeastaan, vaikka kokemuksena tuo olikin varsin outoa.

Tänään onkin sitten maanantai. Huomenna on tiistai ja torstaina on Joulu.

Törmäsin muuten tänään erään Helsinkiläisen jätkän blogiin. Sen lukeminen ja hänen kokemustensa pohdiskelu päivittäiseltä anniltaan vahvisti käsitystäni siitä että a) Helsingissä tuntuu olevan suuri konsentraatio itsekeskeisen ylimielisiä paskiaisia sekä b) että noiden Helsinkiläisten blogien lueskelu on minun väitettyyn "ylimielisyyteeni" verrattuna vähintään ruohonjuuritason kadehtimista. Nyt olenkin päättänyt, että jos joku syyttää minua vielä kasvotusten tai jonkun toisen taikka kolmannen persoonan kautta ylimieliseksi, niin linkitän sille urputtajalle noiden Helsinkiläisten blogeja, ja sitten toivon heidän sukeltavan sinne todellisen ylimielisen itsekeskeisyyden maailmaan, johon verrattuna minä en ole mitään.

Hohhoijaa, vieläkin näin lähellä vuoden loppua jaksan ilmeisesti jauhaa näistä ylimielisyyssyytöksistä. Johtuneekohan kenties enimmäkseen siitä, että tätä blogia ei lue juurikaan kukaan, joten nyt tunnen itseni varmemmaksi aloittamaan näiden asioiden pohtimisen ihan julkisestikin.

No excuses and I know

Tänään onkin sitten sunnuntai.

Kaksi päivää syntymäpäiviin. Saapa nähdä että miten suunnitelmat nyt sitten pitävät tämänkin setin osalta taasen. Kenties eivät pidä ollenkaan - tai kenties pitävät. Tällä hetkellä tuohon syntymäpäivään liittyy pikemminkin sellainen odotus että pääsisipä siitä pikaisesti eroon. Lopulta viime vuonnakin kaikesta pahasta karmastaan huolimatta synttärit olivat ihan OK tapahtuma, sillä ne toivat kotona juhlittuna hyvää muutosta armeijan arkeen. Muutenkin se viime Joulu oli lopulta aika poikkeuksellinen, sillä kukaan ei kai arvannut että pääsimme niinkin pitkille lomille niinkin loppupuolella palvelusta. Hyvä vaan toisaalta, tietysti.

Nyt alkaa muuten huomenna tämän vuoden viimeinen ja kokonainen seitsemän päivän työviikko. Tämän jälkeen täysiä viikkoja kestoltaan onkin rutkasti vuoden 2010 puolella.

And another thing..

Edelleen olen suunnattoman pahoillani siitä että säikytin AY:n pois täältä blogin parista. Ehdotan ja toivon edelleen että hän palaisi takaisin, mutta enpä sitten tiedä että palaako enää koskaan. Kenties ei - niin häpeissään hän näyttäisi olevan.

Positiivisesti ajateltuna kuienkin niin siinä säikyttelyssä oli se hyvä puoli, että nyt ainakin toivon mukaan AY menee nukkumaan aikaisemmin, eikä hypi koko yötä hereillä tätä blogia lukien. Hänen vierailukertojansa määrät ja kellonajat olivat nimittäin sen verran myöhäisiä ja jatkuvia, että hänellä tosiaankin näytti olevan melkoinen obsessio tämän blogin seuraamista kohtaan. Eipä silti, olen ihan hyvilläni että jollakulla riitti kiinnostusta tätä blogia kohtaan niinkin intensiivisesti.

Poistin muuten tuossa muutamisen päivää sitten tuolta Youtube-profiilistani sen yhden ja ainoan videon minkä noin vuosi sitten tein. Se oli hyvin yksinkertainen ja alkeellinen projekti, jonka kautta testailin tuota Windows Movie Makeria, vai mikä sen ohjelman nimi olikaan joka tuli WinXP:n mukana. Kuitenkin niin joku perstorvi oli päättänyt ilmeisesti käräyttää sen videon sisällön musiikkivalintansa osalta, vaikka mainitsin kappaleen tekijänoikeuksista korrektisti sen yhteydessä. Tämä ei kuitenkaan ilmeisesti Youtubelle riittänyt, vaan audio koko videosta poistettiin tuimasti jo kuukausia sitten vissiin jonkun tekijänoikeusjärjestön ohjeistusten mukaisesti. Näinhän on käynyt jo varmaan tuhansille muillekin videoille, ja periaatteessa kai sen ymmärränkin että miksi moista tehdään, vaan tuntuu se nyt aika kummalta että sen musiikin ei anneta olla siinä videossa vaikka musiikin tekijänoikeus- ja omistussuhteet tuodaankin selväksi. Vissiin noita musiikkeja ei sitten saisi käyttää ollenkaan tietyissä tapauksissa - vai pitäisikö sanoa että suuremmassa osassa tapauksia?

Taas toimii (ehkä taas vähän aikaa)

Tuo Editthis.info -sivusto on taas pitkästä aikaa ruvennut toimimaan edes jotenkin. Sen Wikisofta päivitettiin muutamia viikkoja sitten, jonka jälkeen se ei toiminut juurikaan oikein ja jouduin odottamaan vielä parisen viikkoa lisää että se nyt sitten optimoitui edes jotenkin käytettävään muotoon. Eli nyt sen pitäisi sitten taas edes vähän aikaa toimia, vaikka tunnetusti tuon palveluntarjoaja on hidas päivittymään, huono toimimaan ja vieläpä ainakin viime versiossa täynnä kaikenlaista ikävää pikkubugia.

Mutta siis niin, nyt kuitenkin tuo D-arkiivi pitäisi olla edes jossain kunnossa. Jatkan sinne kirjoittamista (lue: sekoilua) tässä nyt paremman tekemisen puutteessa.

Kiinnostavaa?

K/E

It's a fool's game

No nytpä meni tänään sitten about 160€ + risat erinäisiinkin hyviin tai vähän huonompiin tarkoituksiin. Vituttaa aikalailla se että ADSL-lasku on noussut normaaliin hintaansa neljän kuukauden puolen hinnan sijasta, jolle en alunperinkään osannut oikeastaan keksiä mitään syytä. Ne puhelinyhtiöt tyypit oli vaan niin reiluja, että antoivat neljä kuukautta puoleen hintaan tuon ADSL:n käyttöön. Syytä ei osannut edes sanoa varsin menevältä kuulostava asiakaspalvelun neitokainen, jonka kanssa asioin tämän asian tiimoilta silloin joskus.

Eipä silti, tältä samalta puhelinyhtiöltä on tullut ilmeisesti heidän huolimattomuuttaan aikalailla makoisia diilejä muutenkin, sillä parisen vuotta takaperinhän minulla oli useita kuukausia täysin ilmainen nettiliittymä, kun olivat unohtaneet sulkea sen vaikka liittymä olikin irtisanottu. Näidenkin melkolailla positiivisten juttujen jälkeen on kuitenkin vääjäämättä jälleen todettava, että mikään kiva ei tule kestämään ikuisesti - eivätkä varsinkaan ilmaiset (tai edes puoli-ilmaiset) nettiliittymät.

Hohhoijaa, taas pitäisi kohta lähteä heittämään tuon kylmyyden ja sankan lumisateen sekaan yhdet lenkit. Vituttaa kyllä kiskoa päälle ensiksi yksi väliasu, sitten putkikauluri, pipo, verkkapuku ja käteen joko perinteiset tumput taikka sitten villasormikkaat, jotka eivät oikeastaan ole edes lämpimät.

Yritin muuten eilen katsella tuota Johnny Deppin ja Christian Balen tähdittämää Public Enemiesiä. Vähän oli kyllä ongelmia jaksaa katsoa sitä loppuun, mutta tulipahan se nyt sitten tsekattua. Olen oikeastaan ihan tyytyväinen etten mennyt katsomaan sitä kesällä, sillä sittenpä moisesta ylipitkästä setistä olisi pitänyt kai ihan maksaakin. Plussaa annan myös tälle elokuvalle siitä, että Christian Balella ei ollut sitä kähisevää Batman-ääntä tässä niin kuin hänellä oli tuossa Terminator: Salvationissa. Minulla onkin eräs teoria sitä koskien, että miksi hän käyttää tuota Batman-ääntä tietyissä leffoissa ja miksi taas toisissa ei. Kerron siitä ehkä joskus sitten.

Sharia don't like it

Nyt tätä ainakaan ei lue enää kukaan. Voi vittu.

Tätä Blogia vois' muuten aikalailla verrata siihen kulmakuppilan nurkkapöydän melankoliseen rappioalkoholistiin, joka aina välillä päästää suustaan jotain poleemista tai muuten vaan loukkaavaa settiä menneisyytensä tapahtumia, ilmiöitä tai epätoivottuja henkilöitä kohtaan. Kuuntelijoina on joukko ihmisiä, jotka hyvin tietävät ja tuntevat tämän alkoholistin, tai heillä on vähintään edes välttävä käsitys siitä että minkälainen hän on. Kenties käsitys perustuu villeihin huhuihin, tarinoihin ja pienellä osalla ihan aitoon tuntemukseenkin.

Jokaisesta kommentista joka tapauksessa pulistaan ja sitä analysoidaan muutaman henkilön voimin pienessä piirissä. Alkoholistin juttuihin suhtaudutaan tylyn ynseän paheksuvasti ja yleisin kommentti on että "kato nyt mitä tollekin kävi" sutkautettuna negatiiviseen sävyyn.

Katumusmentaliteettia

Jooh, ihan oikeastikin vähän kaduttaa se että menin tuolla tavalla laukaisemaan sen asian AY:stä täällä. Se oli väärä ja huono valinta jo Blogin kävijämäärienkin osalta, ja kenties oli ihan jännääkin omata edes yksi sellainen Stalkkeri täällä, joka ei kuvittele että tietäisin hänen liikkeistään. Yhyy, tule takaisin AY! Jätkä muodosti mun lukijakunnasta varmaan 85% kokonaisuudessaankin! Noh, jos siitä jätkästä ei kuulu mitään vähään aikaan, niin sitten on kai vaan luovutettava ja tunnustettava häviönsä asiassa. Se vaan katosi nyt sitten lopullisesti, Hiiohoi!

Tuossa äsken rupesi satamaan lunta aivan helvetisti ulkona. Aamusta pakkasasteita oli siinä noin 17 miinuksella. Saattaneepa tulla asteita vielä lisääkin jos huonosti käy.

Ai niin, haluattekos muuten vielä ilmaisen ja viime hetkellä suoritetun joululahjavinkin? Yleensä en anna tällaisista asioista vinkkejä, mutta jos teitä kiinnostaa niin Kansatieteellinen Filmi OY jakelee DVD:itä ilmaiseksi neljän kappaleen erissä. Ne DVD:t sisältävät Isien Työt-nimellä julkaistuja lyhytelokuvia, jotka sopivat sellaisenaan oikein hyvin lahjaksi ihan kelle vaan, paitsi tietenkin sitä kultasormusta tai seksikästä alusvaatesettiä odottavalle tyttöystävälle. Kuitenkin niin pääasia on edelleen se että ne ovat täysin ilmaisia DVD:itä, ja niitä voi antaa ihmisille lahjaksi näin joulun alla. Eli antakaa mennä tilausta sisään vaan jos kiinnostaa. Tässä linkki.

Lenkillä käynti tällaisissa pakkasissa on muuten suhteellisen masokistinen toimenpide. Välillä on kieltämättä ruvennut miettimään että haluaako sinne edes mennä, mutta itsensäkiduttajiahan sitten moinen suosii aina, vaikka voin kyllä kertoa että nyt juuri lenkkeilystä on mikään nautinnollinen liikkuminen ja ennen kaikkea sen ilo melko kaukana. Tekisi mieli jäädä vaan tänne sisälle notkumaan, mutta minkäs teet kun periaatteessa on kumminkin vaan pakko sisäisen äänen käskemänä.

Chilly Bones

Lukijamäärät ilmeisesti aikalailla putoilleet sen jälkeen kun AY/CW yms. pelästyi ja lähti käpälämäkeen tämän blogin puolelta. Sinänsä aika tyypillistä, että onnistuin taas häätämään melkeinpä ainoat lukijani pois. Noh, ikävämpi juttuhan se toisaalta on jos hän nyt ei kerran sitten suostu juttelemaan asioista vaan päättää tehdä katoamistempun noin vaan hetken mielijohteesta. Eikö olisi ollut vain helpompaa heittää joku yksinkertainen kommentti tuohon postauksen alle ja jatkaa lukemista normaaliin tapaan, eikä vain kadota jäljettömiin moisen tempun seurauksena. Noh, kenties tällekin asialle saadaan jonkinlainen päätös jossain vaiheessa.

Muuten niin mitään ihmeellisempää ei olekaan näkyvissä taivaanrannassa. On tullut katseltua aika paljon erinäisiä uudempia elokuvia ja siksipä olen ruvennut pohtimaan sitä niiden katsottujen leffojen listausta tällä sivulla. Jotenkaan nyt tuo lista ei ole oikein dynaaminen, joten olen ajatellut etsiä jotain parempaa vaihtoehtoa sille tuolta erilaisten Gadgetien listasta, joka täällä Blogini hallintapaneelissa on. Täytyypä katsoa että mitä voin asialle tehdä.

Tuli muuten ostettua tuollainen musta putkikauluri lenkille ja kenties vähän muuhunkin ulkoilmatoimintaan. Sisus on Fleeceä ja ulkokuori jotain.. materiaalia. Joka tapauksessa niin täytyy kyllä myöntää että se toimii lähes yhtä hyvin nyt juuri käsillämme olevilla pakkasilla kuin normaali kaulahuivikin, eli se on siis lähes yhtä lämmin eikä vaadi ajoittaista sitomista uudelleen. Hintakaan ei ollut paha (9€), vaikka totta puhuen noinkin yksinkertaisen rakenteen omaavasta vaatekappaleesta toivoisi kyllä edelleen maksavansa muutaman euron vähemmän. Pihinä kaverina päätin kuitenkin ostaa tuollaisen nyt ihan Joulun kunniaksi, sillä kaipa se on hyvä tekosyy ihan noin muuten vaan lihottaa kauppiaan tilipussia, jos ei muuten ja muulloin.

Yölämpötila oli muuten tänään noin 14 astetta täällä miinuksen puolella.

Advanced cold weather

Käväisin tuossa äsken lenkillä ja asteluku oli 17 miinuksella. Suhteellisen haasteellinen lämpötila, vaikka ikäväksi tämä alkaa varmasti menemään vasta sitten kun mittari näyttää yli kahtakymmentä astetta.

Näytin myös pelästyttäneen AY:n, CW:n tai oliko nyt YYA:n niin pois täältä tämän blogin äärestä. Sikäli vähän ikävämpi juttu, että ajattelin hänen olleen juttutuulella tai vähintäänkin kiinnostunut kuulemaan asioista kun kerran niin useasti täällä vieraili. Harmi juttu että hän nyt sitten vain katosi, koska olisin kenties ollut vihdoinkin halukas juttelemaan muutamista asioista joiden ansiosta hän muun muassa tätä blogia varmasti seurasi. Noh, minkäs teet kun Stalkkaajat on useasti niin säikkyä porukkaa.

Eilen yöllä tuohon lattialle oli jäänyt tuo ikivanha vedenkeittimeni. Ostin sen ensimmäiseen omaan kämppääni muistaakseni joskus 2006, ja se maksoi silloin 16€. Sen jälkeen sillä keiteltiin teet, pikakahvit ja joskus jopa vettä pikanuudeleillekin kun aikaa tai energiaa ei riittänyt niiden sen kummempaan valmistukseen. Joka tapauksessa hämärässä sitten fudasin sitä keitintä jalallani vahingossa, ja hetken olin aivan varma että sen halpuuden ansiosta se meni rikki. Hiukka tuli kyllä kiroiltua, mutta minkäs teit kun kyseessä oli aivan pilkkopimeässä heitetty operaatio.

Onneksi kuitenkin tuo keitin toimi aamulla, ja sain huokaista helpotuksesta. Halpiskeittimeni toimii yhä, ja satunnaiset juomahetket voivat jälleen jatkua. Vaikka olisi tuossa käytettävissä tuollainen aika kallis rosterinenkin keitin, niin pitäydyn edelleen tuossa alkuperäisessä keittimessäni ihan vain sen sisältämän tunnearvon johdosta.

Nyt muuten tulee taas pitkästä aikaa päivän biisi:

Kool and The Gang - Winter Sadness

Tämä on aivan helvetin tunnelmallinen kappale. Selkeää sukua ainakin hengellisesti saman yhtyeen biisille Summer Madness, joka sekin on aivan helvetin hyvä biisi juurikin kesäilmoille. Nyt juurikin fiilikset ovat nimenomaan Winter Sadnessin puolella kirjaimellisesti, joten tämä sopinee paremmin tunnelmaan.

Täytyy muuten ryhtyä perehtymään Spike Leen elokuviin tuossa vuodenvaihteen jälkeen ihan näin kulttuuritekona, by the way.

Kylmää

No alkoivathan ne kylmät ilmatkin vihdoin puhaltelemaan täälläkin. Nyt tällä hetkellä mittari on about kymmenen astetta miinuksella, tosin säätiedotushan normaaliin median tapaan lupasi jo mukamas lauantain ja sunnuntain väliselle yölle about kymmenen asteen pakkasia. Heidän ennustuksensa tosin kävivät ainakin täälläpäin toteen vasta noin 24 tuntia myöhemmin.

Onneksi eilen töissä oli hiljaisempaa. Vissiin tuo kylmempi ilma sai ikävimpää sakkia pysymään poissa paikalta, joten sehän siinä olikin suurin syy siihen että miksi oli niin ihanan rauhallista tänään. Muutakaan porukkaa ei paljoa näkyillyt, joka tietysti oli hyvä juttu.

Täällä muuten kuulemma alkaa joku pankkitoimihenkilöiden lakko. Vaikuttaakohan se jotenkin noihin nettipankkien kautta maksettavien laskujen sun muiden siirtojen kulkuun? Maksoin nimittäin yhden tilauksen 11. päivä tätä kuuta tuon nettipankin välityksellä eikä sitä summaa ole näemmä vieläkään otettu tililtäni. Johtuisiko se sitten viikonlopusta vaiko siitä lakosta - enpä osaa sanoa. Tuntuu kuitenkin että ennen viikonloppunakin tai lähellä viikonloppua tehdyt maksusuoritukset ovat kyllä välittömästi lähteneet tililtäni kaikesta huolimatta. Outo juttu.

It's closer to the truth to say:

AY, CW, Sidewinder, Cottonmouth vai mikä helvetti nyt tänään taas ootkaan! Mä tiedän että sä luet tätä blogia melko säännöllisesti. Aika epäkohteliasta stalkata täällä päivästä päivään ja vuodesta toiseen sanomatta yhtikäs mitään. Mun mielestäni sun kannattaisi ihan aidon rehellisesti ottaa muhun taas yhteyttä, kun sulla kuitenkin näyttää olevan yhtä sun toista kysymystä menneestä, tulevasta ja meneillään olevasta setistä. Mä olen myöskin tunnetusti avoin ihminen varsinkin nyt, joten eiköhän järjestetä joku kiva "get together" tässä ja vähän jutella.

Menisi huonommin jos menisi paremmin?

Päätin että vaikka olenkin yleisesti melkoisen anti-joulumielityyppiä, niin se ei kuitenkaan tule estämään minua ostamasta muutamille henkilöille pienimuotoisia lahjoja. Tuntuu että välillä on heidänkin melko puuduttavaa arkeaan ilahdutettava tänäkin Jouluna.

Vaikka kieltämättä rahaa olisi nyt jonkun verran pistää niihin lahjoihin, niin en nyt kuitenkaan viitsi pihiydestäni johtuen ostella porukoille mitään älyttömän kallista. Eivätkös erinäiset positiivis-idealistiset tahot muutenkin opeta että ei sillä lahjan hinnalla ole väliä vaan tärkeintä on vain antaa jotakin? No sitä ideologiaa päätän tänäkin jouluna hieman soveltaa, ja hankin jotakin porukoille. Muutamia lahjoja onkin tullut jo periaatteessa hankittua, joten tässähän menee siinä mielessä ihan hyvin - eikä ole maksanut paljoa!

Töissä oli myöskin tänään suhteellisen hektinen päivä. Aluksi meinasin kirjoittaa vähän pitemmän sepustuksen siitä että mitä tapahtui, mutta sanotaanko näin että "osaanottajien yksityisyysturvan takaamiseksi" päätän olla kirjoittamatta siitä sen kummempaa selvitystä. Huomenna ja Sunnuntaina vielä sama setti niin kuin perinteiseeksi on jo muodostunutkin. Hohhoijaa, mitähän muuten taas huominen tuokaan tullessaan?

Katselin muuten tuossa muutaman leffankin. The Informersin (2009) sekä sellaisen todella erinomaisen pätkän kuin Into the Wild (2007). Tuo The Informers ei todellakaan ollut häävi, vaan niinhän se on periaatteessa kaikkien Bret Easton Elliksen teosten pohjalta tehtyjen leffojen osalta muutenkin. Täytyy kuitenkin myöntää, että loppua kohden tuo leffa parani, mutta veikkaisin että se ei ollut lähellekään sitä mitä itse novellikokoelmana The Informers on.

Sitten tämä Into the Wild taasen on varmaan valehtelematta tämän vuoden paras näkemäni elokuvanautinto johon olen päässyt tutustumaan. En nyt jaksa kirjoittaa sen enempää sen sisällöstä, mutta sanottakoon että kyseessä on eräänlainen road movie nuoren miehen matkasta ja päätymisestä Alaskaan elämään täysin omillaan. Leffa oli todellakin upeasti tehty monelta osa-alueeltaan, ja väittäisin myös että sanomaltaankin sitä aika syvälliseksi. Kyseessä ei siis todellakaan ollut mikään paska tekele.

Sellainen leffa muuten rupesi tuossa vähän aikaa sitten kiinnostamaan kuin Solaris. Tosin minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se Neuvostoliittolainen alkuperäisversio, jonka ohjasi Andrei Tarkovsky, eikä se George Clooney-pätkää 2000-luvun alusta. Tykkäsin paljon myös Tarkovskyn Stalkerista, ja jos nyt oikein ruvetaan näistä CCCP-ajan leffoista haastamaan, niin myös tuo Sergei Eisensteinin Taistelulaiva Potemkin on eräs sellainen elokuvateos jonka haluaisin nähdä, mutta jostain syystä en ole koskaan sitä ehtinyt näkemään. Kenties jossain vaiheessa sitten kunhan kerkeää, niin tulee se hankittua.

Kello alkaa olemaan hyvin jo lauantain aamuyön puolella. Pitääpä lähteä tästä nyt nukkumaan taas muutamaksi tunniksi jonka jälkeen uudestaan hommat tulille.

Some days&considerations later

Aika hyvin pitänyt tämä Bloggauslakko. Viimeksi taisin kirjoittaa joskus viime viikolla, ja nyt eletään kuitenkin jo torstain loppuiltaa tällä viikolla. Tahdonvoima prevails.

No joo, sain taas inspiraation takaisin erään kirjoitteluprojektin osalta. Se on positiivinen asia, sillä tuo novelli on ollut kirjoitusvaiheessa alkusyksystä alkaen aina satunnaisten motivaatiokatojen sun muun aktiviteetin johdosta. Siinä on muistaakseni nyt noin kolmekymmentä sivua valmiina, ja ainakin vähintään toiset kolmekymmentä pitäisi saada vielä lisää.

Rupesi muuten kiinnostamaan tuo Nick Cave&The Bad Seedsin albumi nimeltä Murder Ballads. Tätä ennen en ole kuullut Nick Cavelta kuin muutaman kappaleen, mutta nyt kun tuli kuultua tuota Murder Balladsia vähän pitempään ja hartaammin, niin tuli kyllä vakuututtua että se saattaisi olla jopa pitkästä aikaa hankinnankin arvoista materiaalia. Tämä taisi olla vissiin joskus 1990-luvun puolessavälissä julkaistu?

Rajatonta valtaa

Tuli tässä tänään puhetta erään tyypin kanssa siitä, että minkälainen aine tuo alkoholi loppujen lopuksi oikeastaan onkaan noin niin kuin sosiaaliselta kantilta. Lähinnä päästiin aiheeseen sen jälkeen, kun ilmaisin hänelle kantani siitä että yleensä olen huomannut alkoholia nauttineiden ihmisten olevan keskimääräistä ekstrovertimpiä ja yleisestikin avoimempia.

Sitten päästiin siihen että puhuvatko alkoholia nauttineet ihmiset enemmän tiettyjä salattuja totuuksia julki helpommin päissään kuin selvänä. Minä ainakin olen huomannut tämän väittämän olevan täysin totta, ja onkin ollut mielenkiintoista seurata toisinaan sitä kuinka nämä sosiaaliset rajoitteet ovat murtuneet tulvavallin tapaan viinan nauttimisen seurauksena ja sen aikana. Alkoholin nauttiminen on myöskin selkeästi päästänyt valloilleen tietyissä yksilöissä sellaiset alemmuuskompleksit, tukahdetut tunteet ja toiveet monen muun asian lisäksi. Selkeästi yksilöllisiä suhtautumistapoja on kuitenkin tähän viinan tuomaan olotilaan niin monenlaisia, että täyttä varmuutta ei sellaisista tietyistä yleispiirteistä tietenkään voine sanoa, mutta omien huomioiden perusteella voidaan kuitenkin osoittaa että aika monilla seuraamistani tapauksista on kyllä ollut melko samanlaisia nuo reaktiot.

Ei siis ole minusta ollenkaan liioiteltua väittää, että totuuden asiasta kuin asiasta ainakin henkilökohtaisella tasolla saa siltä toiselta alkoholia nauttineelta. Jos siis haluaisi todella kuulla vaikkapa itsestään tai vähintään jostain yhtä tärkeästä asiasta todella spontaanit mielipiteet, niin tulisi sitten varmasti juottaa känniin se vastapelurinsa juuri siinä ja sillä hetkellä. Tällöin keskustelu ja sen taso olisi aidon rehellistä, eivätkä tietyt kulttuurillisesti ja tapakasvatuksellisesti opitut rajoitteet estäisi spontaania mielipiteenvaihtoa samaan tapaan kuin ne normaalissa arkielämässä usein tekevät.

Olen pitkään jo pohtinut tällaista käytännönläheistä koetta, jossa minut ja kaverini istutettaisiin yhden pöydän ääreen, ja pöydän keskelle avattaisiin viinapullo. Tämän jälkeen kaikki alkaisivat sumeilematta ottamaan siitä huikkaa ja vain jutustelemaan samaan tapaan kuin normaalistikin nousuhumalan salakavalasti kivutessa päihimme. Sitten ennen pitkää kaikkien sosiaaliset rajoitteet alkaisivat purkautumaan ja keskustelu alkaisi saavuttamaan sen tason mihin kokeellisessa mielessä pyrkisimmekin. Mielestäni se Brainiac-sarja taisi tehdäkin tästä asiasta jonkinlaisen kokeen, ja tulokset olivat vähän samansuuntaisia mitä odotinkin?

Toinen mielenkiintoinen semi-tieteellinen koe, vaikkakin se taitaa enemmän sukeltaa behavioristiikan ja yleisestikin psykologian alle on se klassinen Stanfordin vankilakoe, jonka toteuttamiseen olisin itsekin mielenkiinnolla osallistunut lopulta ihan kummalla puolella tahansa. Periaatteessa armeijassahan tämäntapainen koe sisältyi sen koko organisaation päivittäiseen elämään, ja itse kun vuoden palvelin niin periaatteessa olin ns. "vartijan" roolissa, enkä huomannut itselläni minkäälaisia julmia piirteitä kehittyvän tuossa ajassa vaikka tiettyä rajattua valtaa välillä olikin. Kenties tässä näkyikin se, että kun periaatteessa rajatonta valtaa ei ollut, niin tunsi ne oman "vallankäyttönsä" rajat ja pysytteli niiden sisällä, vaikka jotkut ylilyönteihin syyllistyivätkin tältä samalta pohjalta. Toisaalta kenties suhtautumiseen auttoi sekin, että itsekin oli ollut ns. "vangin" roolissa tuolloin, joten tiesi minkälaista oli olla sekä alaisena että sitten lopulta esimiehenä joillekuille.

Ja sitten tähän loppuun vielä sellainen ilmoitus, että en totta puhuen oikein tällä hetkellä keksi mitään kirjoiteltavaa taaskaan. Ajattelin pitää tästä säännöllisestä Bloginpidosta ainakin siihen asti vähän taukoa kunnes kauhistuttava syntymäpäiväni lähestyy. Arvioisin että sitten vasta siinä vaiheessa minulla on jostain aidosti asiaa, ja uskoisin että tämänkin blogin vähäisellä lukijakunnalla on muutakin tekemistä kuin tämän blogin lueskelu aina tasaisin väliajoin. Suoraan sanoen myöskin viimeaikaiset aiheet ovat olleet niin köyhiä, että nyt on aivan aidosti pidettävä taukoa jotta herkulliset aiheet voivat rauhassa marinoitua eivätkä tämän blogin jutut leipäänny samanlaiseksi Iltapäivälehtien senssipalstojen ja Pirkka-lehden lukijapalautteiden sisällykseksi niin kuin se on ollut viime aikoina.

Pidämme siis nimenomaisesti neuvoa-antavan pariviikkoisen tässä vaiheessa nyt, jonka ajaksi annan muutaman hyödyllisen harrastevinkin:

1) Menkää ulos
2) Älkää ylivelkaantuko - varsinkaan uhkapelailuissa
3) Raamattu oli täysin oikeassa naisten suhteen ?

High Fidelity

Kuuntelen tässä tuota Elvis Costellon&The Attractionsin kappaletta High Fidelity. Tämä on kyllä erinomainen kappale siinäkin mielessä, että tämä aikalailla kuvaa elämäni yhtä vaihetta jälleen kerran kohtalaisesti. Toinen biisi olisi varmasti sitten The Kinksin "Living on a Thin Line".

Näitä biisejä ja niiden sanomaa kuuntelijalle kannattaa miettiä varsinkin nyt. Eilen satoi pitkästä aikaa hyvin ohut lumipeite maahan, ja se suoraan sanottuna aikalailla masentaa mutta kuitenkin on tavallaan positiivinen asia pitkästä aikaa. Vaikka vihaankin lunta, niin toteanpa vain että tällä kertaa se on kyllä periaatteessa ihan positiivista vaihtelua ainaiselle vesisateelle.

Itsenäisyyspäivä on sunnuntaina. Onkohan se aina ollut sunnuntaina? Viime vuoden itsenäisyyspäivän muistan hyvin, sillä silloin satoi paljon lunta ja oli suhteellisen kylmä. En kyllä muista että mikä päivä se oli, kuitenkaan.

Let's call the whole thing off -

Yritin viime päivien aikana saada kaksi postausta aikaiseksi, mutta ne olivat kyllä toisaalta sisällöltään niin täyttä paskaa, että päätin olla julkaisematta niitä ja näin lopuksi sitten poistinkin ne kokonaan.

Oli taas muuten jäänyt eräs muistaakseni Kokoomuksen kansanedustaja kiinni mojovista lahjuksista eilen. Poliisitutkintakin asiasta oli aloitettu, joka nyt sinänsä on tietysti ihan luonnollinen jatkumo moiseen toimeen.

Jotenkin niin surkuhupaisaa, että Suomalaiset ovat pitäneet itseään mukamas niin lahjomattomina ja muutenkin liputtaneet maansa olevan niin korruptiovapaa kokonaisuus, että ihan sinivalkoiset kyyneleet valuvat pitkin poskia. Harmillisempi juttu ja tosiasia on toki vain se, että Suomi on ihan yhtä korruptoitunut ja lahjottu kokonaisuus kuin monet muutkin maat, ja sellainen se on varmasti ollut todella pitkäänkin. Vasta tietynlainen vallanvaihto Mediassa on auttanut paljastamaan sen, että tämä maa on ihan oikeasti yhtä läpimätä kuin kaikki muutkin maat eikä todellakaan ole lottovoitonarvoista syntyä tänne.

Hauskan lisän toi myös asiaan se, että näitä korruptiokakkuja on näemmä leivottu aika sievoisen summan edestä juurikin oikeiston riveissä, joka osoittaa jälleen että oikeistopuolueet ovat tässä, niin kuin monissa muissakin maissa erityisen ryvettyneitä lahjontaskandaalien sun muun osalta. Eipä silti vielä voita Matti "Lauta-Masa" Vanhasen ryvettynyttä Keskustaa.

Ja mitäs muuta kivaa?

Joulu näyttää jälleen todella huonolta noin säällisestikin. Sentään tuli taas vähäksi aikaa kylmä ja maa jäätyi, mutta siitäkin huolimatta tästä vuodesta ei tosiaan saa aikaiseksi enää mitään järkevää odottamisen aihetta - puhumattakaan positiivisista yllätyksistä. Tammikuussa onkin sitten jotain ihan kivaa settiä, mutta juuri nyt ei kyllä sitten huvita yhtikäs mikään ollenkaan. Loppuisi jo tämä perkeleen vuosi, kiitos. Lopettakaa se ! Lopettakaa se välittömästi! Nyt heti, hei!

I melt with you

Hyi helvetti mikä olo oli taas tänään aamulla. Menin nukkumaan tuossa yhdeksän maissa illalla ja sitä ennen heitin nopean ja todella flegmaattisen lenkin. Lopussa tuli jotenkin aivan helvetin huono olo, ja päässä pyöri. Makasin sohvalla loppuillan ja katselin viisitoista minuuttia sitä Wild Geese-elokuvaa, jonka jälkeen nukahdin siihen. Mikähän helvetti minua taas oikein vaivaa - vai pitäisikö sanoa ihan että riivaa?

Aamulla heräsin hieman vaille seitsemän helvetinmoiseen päänsärkyyn. Kesti ensinnäkin kymmenen minuuttia edes tajuta että missä maassa oltiin ja mikä valuutta oli kierrossa, näin tuota krapulapäivän sanontaan mukaillakseni. Alkoi taas heti vituttamaan sohvalta noustuani.

Heitin kaksi "Burana 600"-särkytablettia naamaan, ja tässä olenkin nyt sitten istuskellut pakollisten lukemisten ohella. Päätin myös erään toisen asian tulevan vuoden toukokuuta ajatellen, joka on tämänhetkisten suunnitelmieni osalta vähän niin kuin "ensisijaisten suunnitelmien toissijainen vaihtoehto". Sitten näiden jälkeen ovat jäljellä vielä ns. "Plan B"-suunnitelmat, jotka ovatkin aikalailla sitten villejä. Mutta niistä sitten lisää ehkä.

Tänään on muuten 21 päivää jäljellä syntymäpäivääni. Varmaan pelkäätte minun mainitsevan tästä vielä niiden seuraavien kahdenkymmenenkin päivän ajan? Ei hätää, lupaan olla asioista täysin hiljaa enimmäkseen tämän jälkeen.

Hmm.. Jotenkin kaikuu nyt päässä sellainen todella kimeä akan ääni, joka huutaa pitkälle sisäkorvani sopukoihin tukeutuen että "JOS SULLA EI OLE MITÄÄN JÄRKEVÄÄ SANOTTAVAA, NIIN ON OLEMASSA ELÄMÄÄ SUN BLOGIEN JA PÄÄNSÄRKYJEN ULKOPUOLELLAKIN".

Se ääni taitaa olla oikeassa, sillä juuri eilen rupesin miettimään ihan tosissani sitä että mitähän kaikkea sitä voisi alkaa harrastamaan näin niin kuin vapaa-aikansa täyttämiseksi - muutakin kuin tällaista "hengailua". Voisi alkaa harrastamaan jotain ihan aidon konkreettista, jonka kautta voisi löytää uusia naisi.. ei kun muitakin ihmisiä joiden kanssa toteuttaa sosiaalisen kanssakäymisen käytännöllistä puolta. Täytyypä harkita asiaa, mutta siitäkin huolimatta minun on myönnettävä että tämä on kyllä helvetin sietämätöntä.

What's your pleasure, sir?

Poistin vihdoinkin tuon Double D-peliarvostelublogin listoilta. Se oli aika turha ihan alusta alkaenkin, ja kuvittelin omaavani tarpeeksi aikaa ja keskittymiskykyä sen jatkuvaan ylläpitoon. En kuitenkaan jaksanut kehittää sitä kovinkaan pitkälle, ja nyt vasta tajusin sen olevan täysi turhake jälleen pitkästä aikaa. Tulipa nyt sitten sekin tosiaan poisteltua. Hyvä näin.

Tekisi mieli lukea eräs kirja. Sellainen kuin Sadan Vuoden Yksinäisyys, jonka on kirjoittanut Kolumbialainen Gabriel Garcia Marquez. Aluksi ajattelin ihan ostaa sen, mutta sitten tajusin että se vain kasvattaisi tuota turhaa kirjakasaa muutenkin, vaikka eihän se kallis olisi ollutkaan. Sitten meinasin lainata sen kirjastosta, mutta tajusin että minulla on eräs opiskelujuttuihin liittyvä teos tässä nyt työn alla, enkä halua sekoittaa sen lukua nyt mihinkään fiktiiviseen hommaan, joten pelkäänpä että kirjojen lukeminen muussa kuin opetuksellisessa mielessä on kiellettyä ennen kesäkuun puolta väliä tulevaa vuotta. Paskempi homma.

Vuosi 2009 on kyllä ollut niin paska vuosi ihan kaikilta osa-alueiltaan. Tämä vuosi alkoi oikein kunnollisilla potkuilla munille ja onkin jatkunut aikalailla yhtä kohteliaaseen ja onnekkaaseen tapaan loppuakin päin. Todella perseestä.

Tajusin muuten että piakkoin on tosiaan vain se noin 30 päivää ennen kuin tämä vuosi vaihtuu. Toivottavasti tuleva vuosi ei tule olemaan samanlaista paskaa, tai alan tosissani suunnittelemaan jotain todella radikaalia elämänlaatuni parantamiseksi. Tajusin muuten tässä samalla, että siihenkään ei ole enää kuin 22 päivää kunnes minulla on taas syntymäpäivät. Tänä vuonna pakenen kyllä syntymäpäiviäni jonnekin, kenties pahaa oloa ja alkutalven maanis-depressiivistä ilmapiiriä huokuvan maamme pääkaupungin kaduille. Olen tosiaan vähän ajatellut viettäväni synttärini jossain aivan muualla kuin ennen. Saapa nyt sitten nähdä että miten tämä homma tulee hoitumaan.

Nämä sääolosuhteet ihan oikeasti alkavat vituttamaan jo. Tuossa juuri tänään juttelin kaverini kanssa siitä, että oikeastaan kaikesta negatiivisuudestaan huolimatta pakkassäät ja lumi olisi lopulta parempi kun tämä sateen, mudan ja tuulen muodostama paskakeli mitä meillä on meneillään täällä maassamme koko ajan muutenkin. Ja milloin täällä on muuten viimeksi paistanut aurinko? Tuntuu että siitä on ainakin kaksi kuukautta.

Kuinkahan moni ihminen muuten lukee tätä blogia sen takia, että heille tämä blogi edustaa juuri sitä "kun itse tuntuu että menee huonosti, niin on aina joku jolla menee vielä huonommin"-ajattelua? Väitän tässä nyt aika rankasti, että vähintään puolet tämän blogin lukijoista lukevat tätä juuri sen takia, että minä edustan heille sitä "vielä huonommin"-persoonaa. Tai siltä ainakin vahvasti tuntuu - enkä ole mitenkään loukkaantunut siitä asiasta, sillä minäkin "vielä huonommin"-persoonana omaan taas omat "vielä huonommin"-persoonat joiden edesottamuksia luen aina kun oikein pahasti masentaa, joka puolestaan synnyttää todella kieroutuneen oravanpyörän jossa suunnaton joukko ihmisiä nautti toistensa itsesäälin ja vahingonilon sekoituksesta niin kuin jonkinlainen hienostorouva baaritiskin ääressä drinkkiään nautiskellen.

West End town, a dead end world

Eilen meni yllättävän pitkään tosiaan töissä, mutta hyvä juttu vaan että meni sillä se meinaa kenties pikkiriikkisen enemmän palkkaa kuin normaalisti. Ehkä.

Lisäksi vedin tuon työviikonlopun aikalailla säästöliekillä muutenkin, eli myönnän että paljoakaan en nukkunut viikonlopun öinä, vaikka kieltämättä olisi tosiaankin pitänyt. Onneksi kuitenkin kahvi piti hereillä aina silloin tällöin kun sai tai kerkesi pitää taukoja töissä. Kofeiinitabletteja en käytä, sillä ne saavat aikaiseksi varsin epämieluisan tunteen rinnassa ja jotenkin tuntuu että sydän alkaa hakkaamaan lujemmin ja muutenkin "pelottavammin" niiden vaikutuksen alaisena. Pyrin muutenkin välttämään kemiallisten tuotteiden käyttöä tuolla tavalla, sillä itselleni ainakaan nuo tabletit eivät tuo mitään hyvää oloa.

Eilen oli sitten kuitenkin mahdollisuus katsoa tuo Resident Evil: Extinction vielä, ja täytyypä sanoa kaiken tuon näkemäni jälkeen että onneksi en maksanut sen näkemisestä yhtikäs mitään. Oli se kyllä sen verran hirveää shittiä, että eipä tuota olisi mitenkään muuten voinutkaan nähdä kuin täysin ilmaiseksi. Siinä alussa oli kuitenkin muutama ihan hyvä kohtaus, missä se Alice (vai mikä olikaan) päristeli moottoripyörällä niitä aavikoituneita tienpätkiä pitkin, joka sinänsä oli visuaalisesti ihan hienoa katseltavaa - huono homma vaan että sillä ei ollut mitään tekemistä juurikaan RE:n kanssa. Välillä kuvittelin että sen Alicen tilalla oli sen Half-Lifen Gordon Freemanin varhaisten mallinnusten näköinen kaveri, eli Ivan the Space Biker, joka ampui Zombeja kaksipiippuisella haulikolla ja ryösti keskikaljaa niistä autioituneista bensa-asemista. Silloin se leffa kumma kyllä toimi - mutta puhtaasti vain mielikuvituksellisella tasolla!

Tänään olisi vielä jäljellä tuon pirstoutuneen leffamaratoonin kaksi viimeistä tekelettä, ja ajattelinkin pian ruveta niitä katselemaan. Nämä leffamaratoonit ovat sikäli edenneet pätkittäin nyt, että olen katsellut leffoja aina kahden sarjassa, jonka jälkeen sitten olen heittänyt niistä kommenttia tänne blogin puolelle sen jälkeen. Viimeisenä ovat kuitenkin jäljellä tuo Tora! Tora! Tora! ja Wild Geese.

Better living through movies (osa 2)

Pahoitteluni siitä että tämä toinen osa tulee nyt vasta sunnuntain puolella, mutta minkäs teet kun työpäivän jälkeen oli taas niin helvetin jumittava olo - täten menin kotiinpäin saavuttuani heti nukkumaan ja nukuinkin aamuun asti. Aamulla ehdin kuitenkin tuossa katsella loppuun Halloweenin ja Elefanttimiehen (The Elephant Man).

Nytpä alkavat taasen sitten pohdinnat.

Halloweenin alkuperäisversio on varmaan niitä ensimmäisiä sen elokuvaformaatin kauhupätkiä, jossa hyveellisesti käyttäytyvä naishenkilö on pääosassa ja juuri tuon luonteenpiirteensä vuoksi lopulta pelastuukin kuolemalta. Tämä ensimmäinen Halloween noudattaa aikalailla tuota kaavaa, eikä se sen puoleen ole mitenkään huono idea vielä tässä vaiheessa kauhuelokuvien laajaa historiaa. Näitä tällaisia ihmisten luonteenpiirteitä ja käyttäytymismalleja kauhuelokuvissa stereotyyppisesti käsiteltiin muuten sellaisessa pätkässä kuin Scream, jonka ensimmäinen osa kaikesta teinihömpästään huolimatta oli ihan kelvollinen.

Halloweenin tunnelmaa, eli atmosfääriä rakennetaan suhteellisen kauan ja hartaasti erinäisellä valon ja varjojen yhteistoiminnalla, kunnes sitten se varsinainen "kauhu" alkaa vasta ylitse puolivälin kyseisessä leffassa. Tämä ei kuitenkaan ole huono juttu, sillä aivan liian usein näkee tämänkin alan elokuvissa sen varsinaisen toiminnan sun muun alkavan liian äkkiä.

Kaikenkaikkiaan siis sanoisin että tämä ensimmäinen Halloween oli aika erinomainen teos lähinnä tunnelmaltaan.

Sitten seuraavana on vielä tämä vuonna 1980 julkaistu The Elephant Man. Se kertoo kaikessa yksinkertaisuudessaan 1800-luvulla eläneestä, pahasti epämuodostuneesta Joseph Merrick-nimisestä miehestä. Tämä leffaversio on ainakin lukemani perusteella suhteellisen raflaava noiden faktojensa osalta, mutta tietysti jotainhan siinä on tottakin Merrickin henkilöhistorian osalta, vaikkakin moni asia on aika liberaalisti muokattu ja uuttakin kehitetty juurikin juonen hyödyttämiseksi.

Ihan ensimmäiseksihän täytyy todeta tästä elokuvasta, että nyt luettuani Merrickistä hyvin lyhyesti, niin siitäkin huolimatta vähän ihmetytti että miksi elokuvassa oli otettu noinkin paljon vapauksia hänen taustansa osalta. Oliko tarkoituksena viihdyttää katsojaa enemmän ja siten saada periaatteessa myös Merrickistä kurjemman kohtalon kokenut hahmo kuin hän oikeastaan olikaan? Yritettiinkö moisella ratkaisulla saada kenties lisää säälipisteitä tätä hahmoa kohtaan vai kuinka?

Vaikka elokuva periaatteessa olikin paljon sykähdyttävää materiaalia, niin minusta muutamat perustavanlaatuiset juonenkäänteet olisi saanut jättää tekemättä tai vähintään muunnella vähän realistisempaan suuntaan.

Yleisesti ottaen kuitenkin elokuva oli ihan hyvää tasoa, ja tietysti maskeeraus tämän Merrickin osalta oli todella erinomaista. Tuostahan taisi irrota Oscarikin tai pari sen tiimoilta.

Enempää minulla ei olekaan nyt sanottavani näiden elokuvien osalta, vaan pahoittelen hiukan sitä että tämän postauksen julkaisu taas venyi eilisestä. Olin kuitenkin sen verran väsynyt töistä tultuani, etten jaksanut sitten kirjoittaa tätä loppuun ja siksipä tämä julkaistaan vasta nyt maanantain puolella.

Kolmas osa sitten vielä jossain vaiheessa.. Jossa muuten käsitellään kahta ns. "sotaelokuvaa".

Välinäytös

Erinomaiset säät täällä taas olleet kyllä. Tunnetaanko täällä enää lähinnä minkäänlaista muuta säätilaa kuin pilvistä ja kylmää vesisadetta? Tuntuu että muuta tämä maa ei enää osaakaan tarjota kuin kylmää sadetta ja tummia pilviä 24/7. Jossain Pohjoisemmassa sitten olisi varmasti pelkkää lunta, jäätä ja vielä kylmempää.. Että valitsepa sitten näistä "paljonkin toisistaan eroavista vaihtoehdoista" se paras.

Tänään kun olin menossa töihin niin sateenvarjo sakkasi upeasti niin että se nappi jolla se pitäisi avata oli juuttunut täysin kiinni. Yritin sitä sitten töihin mennessäni keskellä kaatosadetta availla, mutta eipähän se tietenkään sitten auennut juurikaan millään. Sikäli aika ironista muuten, että kyseinen varjo on ostettu Halpahalli-ketjun myymälästä, josta ostin edellisenkin varjoni. Sekin tosin meni todella äkkiä rikki samaan tapaan kuin tämäkin.

Tuo Halpahalli on kyllä kanssa sitten sellainen helvetin nyrkkipaja että. Pitkällisen kokemuksen tuloksena sieltä ei ainakaan kannata ostaa edes laadukkaaksi kehutun valmistajan (Adidas) urheilusukkia, nimittäin nekin menevät suurinpiirtein kahden viikon käytön ja pesun jälkeen täysin rikki. Myöskään tosiaan mitään sateenvarjoja en enää koskaan osta sieltä tämän jälkeen, mutta tyhmähän se minä olenkin ollut kun sieltä olen koskaan mitään ostanutkaan. Nytpä sitten taas todettiin, että sateenvarjotkin menevät täysin paskaksi jos niitä ostaa Halpahallista, perkele.

Heitin sen varjon lähimpään roskikseen, ja täytyypä tässä joku päivä kai taas suunnata ostamaan uusi varjo - mutta tällä kertaa jostain hiukan laadukkaammasta paikasta.

Better living through movies

Rupesin taas pitkästä aikaa katselemaan ihan elokuvia, kun viime aikoina vapaa-ajan ovat lähinnä visuaaliselta puoleltaan täyttäneet vain TV-sarjat - tai siis se "eräs TV-sarja". Mietin pitkään että mitkä leffat sitä oikein lähtisi pitkästä aikaa katselemaan uudestaan, ja tulin siihen tulokseen että katsoisin muutaman sellaisen joka jätti jälkensä minuun vähän aikaa sitten, sekä katselin lävitse myös sellaisia mitä en ole pitkään aikaan katsonut lävitse. Lista ei ehkä sinänsä ole kovinkaan Akateemisesti palkittujen elokuvien osalta loistelias, vaan pikemminkin nämä elokuvat tulivat uusintavuoroon sen takia että olen jo aina välillä pitkän ajan sisällä miettinyt niiden uudelleenkatselemista jonkun tietyn seikan jätettyä jälkensä niissä minuun jo aikaisemmin.

Leffalista on siis seuraavanlainen:

Blade Runner - Final Cut (1982)
Halloween (1978)
Deer Hunter (1978)
Wild Geese (1978)
Tora! Tora! Tora! (1970)
The Elephant Man (1980)

Aika erikoinen, vaikkakin täysin puhtaasti tahaton yhteensattuma tässä listassa on se, että kolme noista elokuvista on julkaista samana vuonna. Voin kuitenkin tosiaan vakuuttaa, että moinen yhteensattuma näiden kaikkien kolmen elokuvateoksen välillä on puhtaasti tahaton, enkä tosiaankaan ole ajatellut mitenkään katsastaa kolmea eri teosta tuolta samalta vuodelta ihan vaan laajemman otannan aikaansaamiseksi.

Toistaiseksi olen nyt katsonut Blade Runnerin tuolla viimeisimmällä leikkausversiolla, Deer Hunterin sekä Halloween on vielä toistaiseksi meneillään.

Syy miksi valitsin Blade Runnerin on se, että ennen tätä olen nähnyt vain muistaakseni "Director's Cut"-leikkausversion siitä muistaakseni joskus 6-7 vuotta sitten, ja tällöinkin todella huonolaatuiselta VHS-nauhalta. Viime kesänä tuli hankittua tuo Final Cut-versio, joka muistaakseni julkaistiin 2007. Huomioitavaa on myös sekin, että Blade Runnerista on ollut olemassa useita eri leikkausversioita vuosien ja vuosikymmenten mittaan, tämän ollessa nyt sitten se viimeisin julkaistu.

Katselin Blade Runneria sohvalla maaten. Jotenkin se sen unenomainen ja rauhallinen kerronta on aina iskenyt sekä tehnyt syvän vaikutuksen minuun, ja jotenkin tuntuu että tuon kyseisen elokuvan värimaailmakin on sellainen "unenomaisen sininen" kokonaisuudeltaan, joka hyödyntää vain ja ainoastaan tummia värejä. Blade Runnerin näkeminen uudelleen oli kyllä todella positiivinen kokemus, ja vieläpä on annettava jälleen kerran erinomaisesta sivuosasta plussia Edward James Olmokselle, joka tässäkin leffassa esittää jälleen salaperäistä kyttää, jolla on enemmän kerrottavanaan kuin aluksi näyttäisi.

Sitten mitä taas tulee tuohon Deer Hunteriin, niin minä olen aina vierastanut sitä että tietyt tahat pitävät sitä jotenkin oleellisena "Vietnam-leffana" ja suitsuttavat sitä jotenkin muutenkin niin erinomaisena tekeleenä. Mielestäni tuo hyvin lyhyt Vietnam-osio kyseisessä leffassa on lavastukseltaan kliseinen, puvustukseltaan täynnä jonkin verran asiavirheitä ja tämän ohella vieläpä täysin sekavakin. En minä ainakaan tajunnut että miksi yhtäkkiä ne jätkät olivat taistelun tuoksinnassa ja tämän jälkeen sitten jossain räjähteli jotain vähän ja sitten kaikki olivatkin jo sotavankeja!

Mielestäni Deer Hunter ei ole niinkään elokuva Vietnamista tai Vietnamin sodasta selviämisestä tai muusta sellaisesta. Se on enemmänkin tarinan pikkukaupungin kaveriporukasta ja heidän kohtaloistaan tiettynä ajanjaksona, vaikka kieltämättä paikoitellen se varmasti tuona ilmestymisaikanaan oli hyvinkin realistinen paikoitellen kuvaukseltaan asiaa kohtaan. En kuitenkaan näe sitä mitenkään erityisen realistisena tai muuten hyvin tehtynä, sillä en edes oikein välillä osaa päättää itsekään että mistä tämän elokuvan oikeastaan pitäisi edes kertoa. Onko se sodanvastainen elokuva? Onko ihmissuhteista kertovaa Draamaa? Lisäksi tämä elokuva on aidosti paikoitellen liian pitkä ja muutamat vuorosanat kohtauksineen ovat vähintään absurdeja asianyhteyden huomioonottaen.

Deer Hunterissa on kuitenkin muutamia ihan hyviä kohtauksia, ja ihan ensimmäisenä valitsen ne kohtaukset missä Robert De Niron hahmo kavereineen metsästää jylhillä vuorilla peuroja. Pelkästään jo se luonnon kuvaaminen sillä tavalla miten se tässä elokuvassa tehdään on erinomaisen laajaa sekä yksityiskohtaista, ja juuri niistä kohtauksista tulen tämän elokuvan muistamaankin. Toinen ääripää tähän visuaaliseen harmoniaan leffassa ovat sitten ne kohtaukset, jossa pelaillaan härskisti Venäläistä Rulettia erinäistenkin tahojen pakottamana - mikä tunnelma niissä onkaan! Mahtavan piinaavia ovat nuo kohtaukset, ja kaikin puolin missään vaiheessa ne eivät mene ylitse eikä alitse jännittävyydessään.

Mutta, minulla on nyt oikeastaan jo tämän päivän puolella yksi työvuoro tuossa ja kello on pian puoli kuusi aamulla. Työni alkavat joskus tuossa yhdeksän aikoihin aamusta, ja takaisin tulen sitten varmaan joskus kuuden aikoihin. Ajattelin mennä vielä nukkumaan vähäksi aikaa, joten jatketaan tätä elämänlaadun parantelua elokuvien kautta seuraavan katsastuskierroksen jälkeen tänään.. Jos siis ehdin katsoa Halloweenin lävitse jossain vaiheessa.

Pastellinvärinen ja Neonvaloilla koristeltu Miami Vice-arvostelu

Eilen tuli tosiaan katseltua tuo Miami Vice nyt sitten kokonaisuudessaan loppuun asti lävitse. Ajattelin että kuitenkin ajatuksia herättävänä sarjana minulla olisi siitä jonkin verran kausi kaudelta sanottavaa. Arvostelenkin siis nyt tämän sarjan kausi kaudelta, mutta hyvinkin ylimalkaisesti jotta ei äärimmäisiä jaaritteluja ja haukotuksia pääsisi mukaan. Spoilereista vielä myös sen verran, että pyrin jättämään ne suurimmaksi osaksi pois, mutta jotakin pientä ennalta-arvattavaa saattaa lipsahtaa välillä mukaan.

Nyt se siis alkaa.

Miami Vice - 1. Tuotantokausi

Miami Vicen ensimmäinen kausi on luonnollisesti sitä tyylipuhtainta ja mielenkiintoisinta Miami Vicea mitä vain odottaa saattaa. En oikeastaan kykene haukkumaan yhtäkään ensimmäisen kauden jaksoa erityisen huonoksi, vaan kieltämättä pidän niistä kaikista lähinnä sen takia että tuolloin ne ensimmäisinä osina tarinoiltaan eivät mitenkään kyenneet toistamaan itseään, mitä sitten myöhemmissä kausissa alkoi tapahtumaankin. Myös kyseisen kauden lavastus, puvustus ja yleisesti tapahtumapaikat ovat todella laadukkaita ja selkeästi mietittyjä kokonaisuuksia, että väkisinkin tämä ensimmäinen kausi on se asia mitä tulee heti mieleen 1980-luvun yleisestä hengestä niin muodiltaan kuin musiikiltaankin.

Juuri tämä laadukkuushan ei ole mitenkään epätavallinen juttu sinänsä, että ensimmäisellä kaudella MV omasi ison budjetin ja käsikirjoittajilla oli homma hanskassa ja "viihdyttävä laatu" mielessä jaksojen sisältöjen osalta. Myös selkeää plussaa toi se, että ensimmäisessä kaudessa oli myös sarjan parhaimmat vierailevat tähdet, jotka tuolloin 1980-luvun alkuvuosina olivat monetkin elokuva-alan aloittelevia tähtiä, joille esiintyminen MV:ssä oli vain ja ainoastaan plussaa uraa ajatellen. Eräs todella hyvin mieleen jäänyt sivuhahmo oli luonnollisesti Bruce Willis vaimoaan hakkaavana asekauppiaana yhdessä osassa.

Muutenkin tämä ensimmäinen kausi oli todella huoleton, 1980-luvun meininkiä esittelevä MTV-sukupolvelle suunniteltu poliisisarja, joka nyt tyyliltään oli vain niin lyömätön että.

Miami Vice - 2. Tuotantokausi

Tässä toisessa kaudessa homma pyörii oikeastaan samalla Volyymillä eteenpäin ensimmäisen kauden tapaan. Hyvin samanlaisia aiheita huumediilerien jahtaamisesta peitehenkilöllisyyksin varustettuna pyörähtelee jaksosta toiseen, mutta se nyt ei haittaa koska ne vähän heikommatkaan jaksot eivät repeä aivan älyttömyyksiin. Myös todella muistettavia jaksoja kaudelta löytyy jälleen vierailevien tähtien osalta, joista mainittakoon Brittiläistä huijaria näyttelevä Phil Collins, joka suoriutuu roolistaan todella upeasti - voisi jopa luulla että hänellä on jonkinlaista teatterialan koulutusta tai opintoja takanaan tämän jälkeen. Tai kenties se vain johtuu hänen mielikuvituksestaan.

Joka tapauksessa toinen kausi saa lähes samat pisteet minulta ensimmäisen tapaan. Tämä on vielä sitä tyylipuhdasta MV:tä lähes kaikin puolin, eikä todella äärimmäisiin vikasiirtoihin käsikirjoituksellisesti sorruta.

Miami Vice - 3. Tuotantokausi

Kolmas tuotantokausi jatkaa samaa linjaa kahden ensimmäisen kauden kanssa, ja näkee että jotain muutakin on yritetty pakata mukaan kuin vain sitä ainaista huumediilerien jahtausta. Sanoisin että 3. kausi on puoleen väliin erittäin lupaavaa settiä, ja ainoa mikä pysäyttääkin tahdin dramaattisesti mutta kokonaisuudelle erittäin tärkeällä tavalla on erään päähahmokaartiin kuuluneen hahmon äkillinen ja rikollinen kuolema. Tämä on todellakin erittäin positiivinen käänne, koska sitä ei osaa odottaa juurikaan ennen kuin se iskeytyy vasten kasvoja.

Ennen pitkää kuitenkin 3. kauden kohdalla huomaa sen, että yleinen taso jaksossa kuin jaksossa on laskenut, ja mukaan mahtuu tällä kertaa muutama aidosti huonokin jakso. Kolmas kausi MV:tä on kuitenkin selkeästi keskitasoa monelta osa-alueeltaan, ja silloin aletaankin jo huomaamaan että sarja toistaa jo itseään hieman tietyissä kohdissa.

Miami Vice - 4. Tuotantokausi

MV:n 4. kausi alkaa ihan normaaleilla jaksoilla, ja mukaan mahtuu muutamia ihan hyviäkin sellaisia. Yleisesti ottaen neljännellä kaudella kuitenkin rupeaa näkymään jo vähän se, että sarjan rahoitus käsikirjoittajien ideoiden lisäksi alkaa olemaan kulunut loppuun. MV:n neljännelle kaudella mahtuu myös muutamat sarjan huonoimmat jaksot, ja useissa muissa jaksoissa taas on useita todella epäloogisia juttuja yleisen juonen uskottavuuden kannalta.

Vasta sitten lopuillaan neljäs kausi yrittää nousta suostaan, ja onnistuukin siinä ihan hyvin muutaman todella julman käänteen avulla, joista ainakin itse pidin juonellisesti todella paljon. Neljäs kausi loppuu myös todella lupaavasti siinä mielessä, että sarjan toinen päänäyttelijä päätyy näin Star Warsia lainatakseni "pimeälle puolelle" tiettyjen tapahtumien jäljiltä, joka antaa lisää virtaa viimeisen tuotantokauden alulle.

Miami Vice - 5. Tuotantokausi

Kun 4. kauden lopussa alkanut juonikuvio saadaan päätökseen, niin tämä viimeinen kausi jää sikäli vähän erikoiseksi, että siitä löytyy useita sellaisia jaksoja joissa jompikumpi tai molemmat päänäyttelijät huitelevat ilmeisesti muissa projekteissa - ja näin on etenkin Don Johnsonin laita. Osa näistä ilman päänäyttelijöitä pyörivistä jaksoista on ihan hyviä ja mielenkiintoisia kokeilevina sisältöineen, mutta aika moni niistä ei sitten myöskään toimi.

Jotenkin tuntuu myös tässä viimeisessä kaudessa, että vanhoja ideoita kierrätetään paljon ja hartaasti. Myös lavasteiden sun muun vähyys näkyy tässä kaudessa, ellei se ole jo pistänyt raskaasti silmään edellisissä.

Ja mitä tulee tuohon MV:n viimeiseen jaksoon, niin siitäpä voisi heittää tällaisen lyhyehkön ja erillisen arvioinnin nyt:

Tuo viimeinen jakso, nimeltään "Freefall" tuntuu perusidealtaan hirveän kliseiseltä ja paikoitellen epäloogiseltakin. Tämä jakso ei tosiaankaan ala kovinkaan positiivisesti, mutta jaksaa sen nyt kuitenkin katsoa lävitse ja odottaa että mitä tuleman pitää.

Puolen välin jälkeen tuo jakso hiukan paranee, mutta sitten lopusta tehdään kaikesta eeppisyydestään huolimatta melko velttoa menoa. Juuri tuo viimeinen osa rakennetaan samanlaisen fiiliksen ympärille kuin ihan ensimmäisenkin jakson tietyt osat, ja niinpä sitä sitten odottaakin samanmoista meininkiä tälle lopulle. Aivan näin ei kuitenkaan käy, vaan "eeppinen loppu" on aivan liian nopeasti ohitse ja sitten jääkin enää käteen se tunne, että kaikki meni jotenkin aivan liian nopeasti ja ilman sen kummempia ennakko- tai jälkipuintiakaan. Tavallaanhan tätä viimeisen jakson lopputulostakin osasi odottaa, mutta oli se silti hiukan hutaistusti tehty kaikesta huolimatta.

Yhteenveto

Miami Vice on nyt siis kaiken sanotun jälkeen kuitenkin mielestäni ainutlaatuisesti käsikirjoitettu, esitetty ja toteutettu sarja kokonaisuutena. Vaikka viimeisillä kausilla sen budjetti kieltämättä laskeekin, niin siitäkin huolimatta se kykenee paikoitellen vielä nostamaan tasoaan erittäin hyvinkin.

Muutamat asiat kuitenkin jäivät vaivaamaan sarjan loputtua. Ensinnäkin tässä sarjassa on ollut se ärsyttävä piirre aina, että siihen on ollut tapana palkata samoja sivuosan esittäjiä uudestaan esittämään aina jotain uutta hahmoa muutaman kauden tai jakson päähän edellisen kuoltua. Tämä on sikäli vähän ärsyttävä tapa, että jotenkaan en pysty ottamaan tosissani montaakaan hahmoa, jotka ensin kuolevat jonain toisena tyyppinä ja tämän jälkeen palaavat uudestaan hieman (enemmän tai vähemmän) muunnellun ulkonäön avulla? Miksi näin pitää tehdä? Eikö ole varaa palkata uusia naamoja, vai pitivätkö ohjaajat ja käsikirjoittajat sitten niin paljon näiden tyyppien suorituksista, että lisää oli saatava? No, olivatpa syyt sitten moiseen mitkä tahansa, niin vähintään hieman omituisia nuo lopputulokset kyllä olivat vaikka varmaan monia se ei haitannutkaan.

Sitten vielä siitä on valitettava, että muutama ainakin minusta varsin oleellinen juonenpätkä erään päähahmon menneisyydestä jätettiin täysin selvittämättä. Eräästäkin hahmosta ei enää koskaan mainittu mitään, vaikka minusta se olisi ollut varsin oleellista saada hänellekin jonkinlainen ratkaisu ja päätös. Nyt tuo kyseinen sivujuoni jäi kokonaan käsittelemättä, eikä sen jakson jälkeen ollut enää kenelläkään mitään asiaa sitä juttua pohtimaan. Siis mitä helvettiä? Muutenkin tuntui, että sarjan lopussa jäi monia sellaisia hahmoja täysin pimentoon kohtaloiltaan, joille olisi kyllä mielellään halunnut jonkinlaisen lopun.

Näistäkin seikoista huolimatta niin minun on kuitenkin ylistettävä MV:tä vielä lopuksi sen takia, että tämän sarjan nähtyäni se tulee olemaan eräs ainoa 1980-luvun ajankuvaus monelta osa-alueeltaan, jota oli mielenkiintoista seurata niin kauan kun se kesti. Nytpä minun on kai etsittävä sitten seuraava Kasarisarja, jota kiinnostaisi katsella? Mitenhän olisi hiukan samaa sarjaa edustava Sledge Hammer? Ainakaan ei huumoria puuttuisi.

I lost you to the summer wind

Kuuntelen tässä taas lenkin päätteeksi Frank Sinatraa. Voin suositella tätä artistia kaikille Swingin ja sen wanhan mutta sitäkin enemmän vain ja ainoastaan oikean musiikin ystäville. Tässä miehessä on niin hänen äänensä kuin lavakarismansakin johdossa sitä jotakin, jota ei nykyisin löydy juuri enää keltään. Robbie Williams on kyllä toisaalta yrittänyt, mutta hän on omasta mielestäni huomattavasti hulttiomaisempi Sinatra-kappaleitakin veisatessaan, että ei hänestä koskaan ole vakavaksi haastajaksi Ol' Blue Eyesille. Ja sanottiinpa Sinatran Mafiayhteyksistä mitä tahansa, niin musiikillisesti hän oli ainakin todella puhdas ja suoraselkäinen esiintyjä, jolle sanoisin ehkä vetävän vanhasta kaartista kaikista eniten Dean Martin vertoja äänellisesti. Ja nyt voin muuten suositella teille muutamaa Sinatran hittiä; kannattaa kuunnella ehdottomasti vuonna 1965 levytetty Summer Wind ja tämän ohella ainoa ja oikea duetto kappaleesta Somethin' Stupid Frankin ja hänen tyttärensä, Nancy Sinatran esittämänä. Se Robbie Williamsin ja Nicole Kidmaninkään versio tuosta kappaleesta ei ole huono, mutta se tulee jäämään aina tietynlaiseksi ja pelkäksi kunnianosoitukseksi alkuperäislevytystä kohtaan, eikä sillä siksi ole kuin nimellistä arvoa.

Muistan nähneeni muistaakseni viime vuoden puolella erään esityksen Amerikkalaisten Talent-ohjelmasta, missä eräs todella paljon äänellisesti Sinatralta kuulostava vanha herrasmies esitti hänen kappaleitaan tuossa ohjelmassa aina lavamaneereita myöten, ja täytyy sanoa että olin otettu ensimmäistä kertaa televisio-ohjelman välityksellä. Taitaapa muuten olla ensimmäinen kerta koskaan, kun olen tuntenut pakottavaa tarvetta ryhtyä taputtamaan tuon esityksen jälkeen. Hän muuten esitti Fly me to the Moonin, mutta kuten sitä sanotaan niin "let's not hold that against him".

Papa Doble

Eilen meni koko päivä taas puoliväsyneenä sohvalla maaten. Pelailin yöllä Playstationilläni näitä vanhempia konsoli- ja Arcade-pelien kokoelmia, missä oli erinäisten pelivalmistajien erinäisiä pelejä 1980-luvulta 1990-luvun alkuun. Siinä oli muutama ihan kelvollinen tekele, mutta täytyy sanoa että vaikkapa nyt esimerkiksi tässä Taito Legends 1&2 - paketissa niin ihan pieni osa niistä peleistä oli oikeasti hyviä. Suurin osa niistä oli aika paskoja, joita jaksoin rämpyttää ehkä seitsemän sekuntia, jonka jälkeen tulin siihen lopputulokseen että näinkin huonoja pelejä ei olisi kannattanut pakata kokoelmaksi vain ja ainoastaan sen takia että ne olivat joskus 1980-luvulla suosittuja, jota kyllä vähän saattanen joidenkin kohdalla vahvasti epäilläkin. Eipä silti, muutama ihan hauska variaatio Space Invaders-peleistä sekä erinäisiä Tetris-klooneja löytyi, sekä sitten sellainen ihmeen primitiivinen Cowboy-peli nimeltään Wild Western, jossa oli todella kovia Villin Lännen henkeen sävellettyjä PC Speaker-biisejä.

Eilen oli taas aika ihanat nuo vesisateet täällä. Että taas vitutti lähteä lenkille, ja saavuttuani takaisin niin verkkaripuku oli täysin läpimärkä. Pistin sen henkariin kuivumaan. Olo oli sen jälkeen huomattavasti parempi, jostain syystä kuitenkin.

Hohhoijaa, on muuten jäljellä enää kaksi jaksoa Miami Vicea. Viides kausi ja samalla koko sarja on piakkoin purkissa. Sen jälkeen voisi heittää sellaisen pienen arvostelun kustakin kaudesta samaan tapaan kun näin erään äijän tehneen Amazonin puolella. Sittenpä ainakin saatte todella ylimalkaisen kuvan siitä, että kannattaako sarjaa katsoa ylipäätään.. Ja kannattaako ensimmäisen kauden jälkeen sarjaa pitemmälle katsellakaan.

Vannoin tuossa muuten itselleni parisen päivää sitten että Jouluna en sitten osta yhtikäs mitään itselleni. Toisillekin lahjojen ostelu on vähän niin ja näin lähinnä siitä syystä, että en haluaisi hirveästi tuhlailla "pitkään ja hartaasti" ansaitsemiani rahoja tuollaisiin juttuihin mihin nyt yleensä jouluisin porukat rahojaan tuhlailevat. Tavallaan tekisi mieli ostaa eräs kirja, mutta sitten taas tämän vuoden puolella olen myynyt noin 30 teosta pois hyllyistäni, ja lisää pitäisi vielä ainakin kymmenen verran saada myydyksi, enkä juurikaan siksi haluaisi hirvittävästi ostella mitään uutta tilalle. Tällainen teos kun Yakuza Moon: Memoirs of a Gangster's Daughter kuitenkin kiinnostaisi, mutta enpä tiedä että raaskinko nyt sitten kuitenkaan sitä kaikesta huolimatta hankkia. Tuo teoksen päähenkilö, Shoko Tendo kyllä vaikutti melkoiselta selviytyjältä ja muutenkin yleistiedon pohjalta pitäisi lukea hieman materiaalia Yakuzaa ja esim. vaikkapa La Cosa Nostraakin koskien.

Vitamiinipäiväkirjat

Heräsin yllätyksellisesti tänään siihen kun kännykkä soi. Rauhallinen miesääni toisessa päässä kauppasi minulle Hesaria, josta jouduin kieltäytymään sen perusteella että tähän asumiskokonaisuuteeni tulee jo Helsingin Sanomat. Sikäli vähän ihmetytti, että jos heillä näkyy siellä rekistereissä että minulle tulee Helsingin Sanomat, niin miksi ruveta kauppaamaan niitä enää lisää samaan talouteen? Kenties kyseessä oli jonkinlainen virhe, mistäpä sitä tietää.

Ja ilmat on olleet taas niinkin ihania tänään, että vitutti nousta sängystä ylös aamulla. Todellisuuteni ei näemmä enää koostu mistään muusta kuin sadesäästä ja pimeästä. Heitin huiviin kupin teetä ja kaksi leipää, jonka jälkeen menin takaisin sänkyyn nukkumaan, ja nukuin ainakin viisi tuntia vielä siihen viimeisen session perään. Eikä muuten kaduttanut yhtään.

Ostin muuten tänään ison purkin D-vitamiinia. Menin tuolla keskustassa sijaitsevaan apteekkiin, ja sieltä sitten pyysin "kovinta mahdollista kamaa" D-vitamiinin muodossa mitä heiltä löytyi. Sain purkin 10 mikrogramman D-vitamiinitabletteja, ja niitä nyt olen tässä aikomassa heittää huiviin. Kenties nämä parantavat jollain tapaa elämänlaatua, sillä D-vitamiinin puutostilatkin voisivat kenties olla eräs syy aina niin vitun kurjaan mielentilaani, että siinä mielessähän kaikkea on kokeiltava.

Varmaan itselleni puhuttelevin kohta koko teoksesta:

We're the middle children of history, man.

No purpose or place.

We have no Great War. No Great Depression. Our Great War's a spiritual war...

Our Great Depression is our lives.

All we have is ourselves

Tänään havahduin pitkästä aikaa siihen, että aurinko ei ole oikeastaan paistanut pitkään aikaan. On vain tumman eri sävyjä pitkin päivää noin säällisesti eri vuorokauden aikoina. Helvetillistä, kun tuntuu että koko ajan on vain yö tai ilta, ja päivät ovat vain lyhyitä vähän valoisempia hetkiä jossain siinä välissä.

Tuntuu taas siltä, että tässä ei nyt tulla enää selviämään mitenkään muuten kuin tekemällä Uuno Turhapurot ja menemällä rikkaisiin naimisiin. Se on kai minun viimeinen mahdollisuuteni, ja olenkin jo harkinnut ruutuhousuihin ja Lacosten poolopaitoihin investoimista niitä sosiaalisia tilaisuuksia varten, jossa yrittäisin saada jonkinlaista tulista kontaktia johonkin rikkaaseen naiseen (eli ns. "Puumaan") tai hänen vielä rikkaampaan jälkeläiseensä. Pitäisi kai ruveta etsimään joidenkin Golf-klubien osoitteita, ja lähteä sinne hännystelemään vähäksi aikaa, niin kaipa sitten päätyisin jonkun Puuman nuoreksi rakastapojuksi lyhyen ajan sisällä, joka saattaisi johtaa vaikka mihin ihanan kalliiseen.

Saattepa muuten itse nyt päättää, että missä määrin tuo edellinen kirjoittelu oli vitsi. Ehkäpä se kuitenkin enimmäkseen oli vitsi. Tai ehkäpä jälleen vuodatin tänne Blogiin kauan sisälläni hautuneita "get rich or die trying"-tason kehitelmiäni, jotka entisestään antavat erityisesti tämän blogin naislukijoille sen kuvan että minä todellakin olen paska ja itsekeskeinen jätkä. Sikäli ehkä moinen juttu vähän naurattaa, sillä minä väitän tuntevani ja tietäväni itseäni ainakin kaksi kertaa ylimielisempiä ja narsistisempia tyyppejä, mutta aina tähän asiaan vihkiytyneet naiset eivät tunnu kuin huomaavan minut. Ehkäpä se on kuitenkin hyvä alku, kun myönnän että olen tässä asiassa kenties selkeästi osa ongelmaa, mutta en missään nimessä voi olla ongelma alku enkä suinkaan juuri. Muutenkin minua huvittaa termi "terveellinen itsekkyys", jota kuulemma jokaisen tulisi omata jottei olisi liikaa toisen osapuolen (vaiko toisten osapuolten?) vietävissä ja jotta ennen kaikkea ns. "ymmärtäisi maksimoida oman potentiaalinsa elämässä".

Luin muuten vihdoinkin loppuun tuon Fight Clubin. Se oli kyllä aika hyvä kirja, ja loppukin oli aika jännä. Se leffaversiokaan ei ole muuten huono missään nimessä, ja itse asiassa väittäisin sitä erääksi ainoista hyvin tehdyistä kirjan pohjalta valmistuneista elokuvista. Kannattaa lukea se kirja. Ja sitten katsoa se leffa.

Tyler Durden Lives, uskokaapa tai älkääpä.

Sensuurin ihmeellinen maailma

Oikeastaan tästä asiasta piti keskustella jo eilen, mutta tämä postaus on nyt kirjoitusvuorossa aikaisin perjantaina aamuyön tunteita. Päätän käyttää jälleen unettomuuttani hiukan hyväksi tämän asian osalta, ja kirjoittaa nyt sitten asiasta parhaimmalla katsomallani tavalla - eli Blogiin.

Pohjustetaan tätä hieman.

Luen aika paljon erinäistenkin Suomessa julkaistavien aamulehtien, päivälehtien sun muiden keskustelupalstoja. Teen niin koska olen huomannut monesti että niissä ilmenevät mielipiteet ovat usein varsin erikoisia, mutta oman oikeustajuni mukaan kuitenkin julkaistavissa sisällöstään huolimatta. En ole siis sitä mieltä, että jos jonkun mielipide jostain henkilöstä, asiasta, tapahtumasta sun muusta on jollain tapaa rankastikin valtavirrasta poikkeavaa, niin sitä tulisi jollain tapaa ohjailla tai sensuroida sen takia että sen esittäminen voisi olla jotakuta loukkaavaa. Ja jos sellainen todettaisiin loukkaavaksi, vaikkapa yksityisyyden suojan tai kunnianloukkauspykälien osalta, niin tämän jälkeen sen esittämisestä olisi silti perimmäisin syy sen kirjoittajalla.

Nyt pääsemme sitten vasta asiaan.

Olen jo pitkään lukenut eräästä maamme suurimmasta aamulehdestä ja sen harjoittamasta sensuurista epäsuorasti erinäisten keskustelupalstojen kautta. Ihmiset ovat valittaneet siellä kuinka heidän esittämiään mielipiteitä ei ole julkaistu tämän kyseisen lehden sivuilla hiukan hämäristä syistä, sillä viestin julkaisemattomuudelle ei ole ilmeisesti tarjottu mitään syytä. En ole itse kohdannut tätä tämän lehden puolelta koskaan, sillä yksinkertaisesti sanottuna en ole vielä koskaan edes osallistunut sen julkaisemien uutisten ympärillä käytyyn keskusteluun. Tein kuitenkin poikkeuksen tässä noin viikko takaperin, jolloin päätin kirjoittaa aivan asiallisen vaikkakin kenties juurikin tämän lehden sensorien mielestä varsin kärkevän kommentin erään kunnan poliisia ja sen toimintaa silmälläpitäen. Tämä uutinenkin jota kommentoin niin koski juuri tämän kunnan poliisin liikennekäyttäytymistä siinä määrin, että sen poliiseille oli tapahtunut onneksi uhriton liikenneonnettomuus, mutta heidän partioautonsa oli kuitenkin kärsinyt vahinkoja sen seurauksena.

Tuossa uutisessa sitten eräs anonyymiksi nimimerkiltään jätettävä henkilö oli kommentoinut sitä, kuinka hän ei pitänyt omien kokemustensa perusteella juuri tämän poliisipiirin edustajien päätymistä tuollaiseen tilanteeseen mitenkään yllätyksellinä. Hän kertoi, että oli todistanut ennenkin tämän poliisipiirin edustajien toimineen hiukan epäilyttävästi liikenteessä, johon päätin itsekin sitten kommentoida. Kirjoitin siis keskusteluketjuun vastauksen, jossa kerroin tämän poliisipiirin edustajien toimintaa vierestä seuranneena muutamia vuosia sitten niin jotenkin tavallisen kansalaisen näkökulmasta aika ylimitoitetulta. Mainitsin näitä tapauksia sitten tuossa viestissäni, ja yhdyin tuon kirjoittajan viestistä ilmenevään sanomaan siitä, että juuri tämän nimeltämainitsemattoman poliisipiirin edustajien osalta en yhtään ihmettele tuota tapahtunutta, jota uutisessa käsiteltiin.

Tämä viestini ei sitten koskaan päässyt julkaistavaksi. Jostain syystä sen sisältöä pidettiin sitten varmaan tämän lehden sensorien osalta jotenkin vääränä tai kenties "viranomaisvihamielisyyttä nostattavana" jollain tapaa. Tämä oli kuitenkin sikäli aika odottamaton kehityskulku, sillä olin siihen asti kuvitellut nuo sensuurisyytökset aikalailla radikaalien mielipiteenesittäjien vaivoiksi, enkä suinkaan sellaisten ihmisten ongelmaksi, jotka asiallisesti kertovat tässä maassa jonkun lehtijulkaisun kautta kokemuksistaan yhtään sen kummemmin niissä ilmeneviä tapahtumia liioittelematta. Lähinnä ymmärtäisin nämä viestien sensuroimiset myöskin siinä tapauksessa, että niissä olisin syyttänyt suoraan joitain henkilöitä nimeltä tai muuta vastaavaa, mutta nyt se että kerroin itsekin huomanneeni hiukan erikoista käytöstä tuon kunnan poliisilta menneisyydessä ja muutamassa tapauksessa sivustakatsojana ei näemmä ollut tuon lehden mielestä esitettävän arvoinen mielipide. Jos olisin siis kovemmankin luokan sananvapaustaistelija, niin saattaisin väittää tässä ja nyt että viestiäni ei julkaistu sen takia, että se kohdistui maamme yleisesti "luotettavana pidetyn" instituution jäseniin ja heidän toimintatapoihinsa kritiikin muodossa. Tällaiseen ei kai ole totuttu kovinkaan monessa länsimaassa, eikä sen puoleen ainakaan Pohjoismaissa, vai kuinka?

Joka tapauksessa niin tuo kokemani menettely oli kyllä hiukan erikoista koettavaa. Miksi poliisia ei saisi mukamas kritisoida toimintatavoiltaan? Eikös poliisinkin pitäisi nimenomaan olla juuri julkisuuskuvansakin osalta "vain ihminen", joka kelpaa myös kansalaisen ystäväksi menettelytavoiltaan ja kestää ennen kaikkea sitä vastaan kohdistetun kritiikin? Lisäksi minua hiukan ihmetyttää se tapa, miten tavallaan kolmas osapuoli automaattisesti sensuroi tuon mielipiteen esittämisen - eikä suinkaan itse poliisi. Mitä tämä nyt sitten kertoo erinäisistä neljännen valtiomahdin sisällä vellovista valtasuhteista?

Ymmärrän tietysti että tuolla lehdellä on periaatteessa täysi oikeus määritellä ne viestit ja aihe-alueet jotka se kokee jotenkin käyttöehtojensa vastaisiksi, mutta enpä nyt sitten tiedä että mitä moinen toiminta ylipäätään kertoo ensinnäkin sananvapauden ja ennen kaikkea sen ilmaisuvapauden tilasta tässä maassa.

Raskaasti keskellä yötä

En totta puhuen saanut taaskaan nukutuksi, joten päätin sitten katsella koko yön Miami Vicen neljättä kautta. Pian minulla ei ole enää jäljellä koko sarjaa katsottavanani kuin tuo viimeinen, eli viides kausi.

Täytyy kyllä sanoa, että varmaan ne kaksi ensimmäistä kautta ovat puhtaimillaan sitä mitä tuolla sarjalla on tarjottavanaan. Kolmas kausi alkoi selkeästi jo vähän laahaamaan, jonka jälkeen neloskauden yksittäiset jaksot ovat toistaiseksi kyenneet vain vähän yksitellen nostamaan tasoa. Ja siksi toisekseen tuosta neljännestä kaudesta on mainittava nyt se, että siitä on löytynyt ainakin kaksi potentiaalista ehdokasta huonoimmiksi Miami Vicen jaksoiksi koskaan. Tuo ensimmäinen valinta on monien MV-Hardcorefanienkin vihaama Missing Hours, ja toinen on sitten juuri äsken katsomani Honor Among Thieves?

Tuo Honor Among Thieves? oli ihan lupaavasti alkava episodi, ja sen sisältämä sarjamurhaaja oli aidosti vitun sekaisin oleva jätkä, vaan sitten se loppu kyllä kusahti aika onnistuneesti todella naurettavaksi. En oikeastaan voi edes kuvitella että joku olisi voinut keksiä noinkin tyhmän jutun siihen loppuun, mutta minkäs teet.

Sitten taas tämä Missing Hours, niin sitä voisi kai yrittää kuvata lyhyesti lauseella "Miami Vice attempts to meet the X-Files, but fails badly". Eli kuten saattanette arvatakin, niin jaksossa yritetään saada mukaan vähän Ufoja ja Paranormaalia toimintaa, joka floppaa pahasti. Kenties älyttömin repäisy koko episodissa on James Brownin ilmaantuminen paikalle, jonka jälkeen se hänen hittinsä "I feel good" alkaa soimaan psykedeelisten taustakuvien välähdellessä ruudussa. Siis ihan ensimmäinen kysymys joka tulee mieleen episodin tiettyjen osien katselun jälkeen - ja periaatteessa koko episodinkin katselun jälkeen on, että mikä ihmeen post-modernistisen symbolismin kannattaja tämän on oikein käsikirjoittanut? Miksi James Brown on tässä vierailevana näyttelijänä? Miksi kaikki on päin helvettiä eikä mistään saa mitään irti? Vain Miami Vicen käsikirjoittajat tiesivät vastauksen tähänkin.. Joskus vuonna 1987.

Huomenna muuten ajattelin puhua eräästä varsin mielenkiintoisesta aiheesta, nimittäin ns. "neljännen valtiomahdin" sensuurista tässä maassa. Olen tehnyt jo pitkään muutamia havaintoja erään maamme suosituimman aamulehden harjoittamasta varsin läpinäkyvästä sensuuripolitiikasta liittyen sen lukijoiden ilmaisemiin mielipiteisiin artikkeleissaan. Tämä asia rupesi kiinnostamaan minua erään tuntemani henkilön mainittua siitä minulle, ja päätin tehdä empiirisen kokeen asiasta. Huomenna seuraa siis paljastusjulkaisu minunkin puoleltani, jossa ajattelin kaikelle kansalle kertoa täysin sumeilematta että mitä tutkimuksestani asiaaa kohtaan jäikään käteen.

Huomiseen siis..

You know that it's true

Aloitetaan setti ihan ensimmäiseksi päivän biisillä:

Huey Lewis& The News - Perfect World

there ain't no perfect world anyway

Ain't no living in a perfect world

but we'll keep on dreaming of

living in a perfect world

Näinpä taas on sekin asia todettava, että 1980-luvulla tuostakin asiasta osattiin tehdä paitsi huumoripitoinen, niin todella hyvin myös asiaa käsittelevä biisi. Huey Lewis teki sen taas! Ja mikä tässä biisissä itseäni kiehtoo kenties eniten, on se että tämähän kertoo aivan selvästi monen ihmisen elämästä ja lähinnä sen takaa löytyvän täydellisyyden tavoittelusta. Erittäin kuvaavaa lyriikkaa, sanoisin.

Se muuten ottaa aikalailla päähän, että olen hävittänyt Huey Lewis&The Newsin kokoelmani tuolta kiintolevyltä. Se on paska juttu, sillä olin suurella vaivalla kerännyt kyseisen bändin musaa muutamia vuosia sinne erinäisiltä levyiltä, ja nyt se on sitten kadonnut. Tai oikeastaan se on ollut kadonneena jo pitkään.

Tänään oli tullut kanssa sähköpostiin ilmoitus siitä, että olen näemmä saanut yhden (1) Megan lisää tähän ADSL-liittymääni samaan kuukausihintaan. Aika kivaa, sillä juuri pari päivää sitten tuossa itkeskelin sitä kun minulla on vain yhden megan liittymä ja vain kuulemma jollain vanhoilla mummoilla on enää yhden megan liittymät. Nytpä minulla on siis kahden megan liittymä, että tuota niin eiks' ookin pitkästä aikaa kivaa?

Viskiä ja Pornoa !!!

Olipas muuten lähinnä todella Raflaava otsikko jälleen, mutta luulisi sillä ainakin herättelevän tavallista enemmän mielenkiintoa tämän postauksen mahdollista asiasisältöä kohtaan.

Nyt te varmasti odotatte minun kertovan että olen viettänyt äärimmäisen "äijäviikonlopun" juoden jotain halpaa Viskiä ja samalla katsoen Jenna Jameson vs. Ron Jeremy -sänkypainia viittä tuntia putkeen. Se olisi jonkin mielestä varmasti melko maskuliinista menoa, ja voinen kertoa että kohta varmaan siinä pisteessä ollaankin. Tosin ryypiskelyssä on se huono puoli, että jos viinaa juo liikaa niin hyvin äkkiä muuttuu Öljytankkerin kokoiseksi valaaksi, jonka maksa repeää vähintäänkin seuraavasta ryypystä. So you got to be careful.

Mutta - osittain olenkin viettänyt parisen päivää Viskin ja Pornon maailmassa, tosin kummassakin tapauksessa vain Visuaalisessa mielessä. Tuli nimittäin tsekattua eräätkin dokumentit tuossa netistä, joissa ensimmäisessä käsiteltiin aikuisviihdeteollisuutta sekä tahoja jotka salaa periaatteessa tukivat sen toimintaa ja kuinka tekopyhää erinäisten Jenkkiläisten kirkollisten tahojen taistelu sitä vastaan lopulta olikaan. Sitten tässä toisessa dokumentissa, joka sekin oli kyllä sisällöltään vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen niin käsiteltiin Amerikkalaista Jim Beam - viskitehdasta ja sen valmistustoimintaa.

Viskistä minulla ei periaatteessa ole mitään pahaa sanottavaa noin Dokumentillisessä mielessä, mutta tuo pornodokumentti kyllä oli toisaalta sisällöltään sikäli mielenkiintoinen, että se usein yritti näyttää tuon alan amatöörinäyttelijät ilmeisen hyväksikäytettyinä ja varsin vaaralliset, epävakaat ja muutenkin ikävät työolosuhteet omaavina. Selvästi kuitenkin ainakin itse luin ns. "rivien välistä", että monetkin nuoret olivat tuolla alalla siksi että siitä sai kaikesta pahasta huolimatta rahaa paljon enemmän kuin monista muista ns. "Minimum Wage"-työpaikoista Yhdysvalloissa. Eli siis kaikesta pahasta huolimatta pornoteollisuuskaan ei periaatteessa voi olla näille sen toimintaan osallistuneille mitenkään fyysisesti, moraalisesti tai eettisestikään erityisen paha juttu, jos he kerta toisensa jälkeen sen palvelukseen ajautuvat yhä uudelleen. Jos nimittäin kyseinen ala on kerran niin näyttelijöitään riistävä, huonot&vaaralliset työolosuhteet omaava sun muuta, niin miksi nämä ihmiset sitten ovat kerta toisensa jälkeen yhä uudestaan sen palveluksessa? Minäpä esitän oman näkemykseni syistä väittämällä, että suurin osa pornonäyttelijöistä on jollain tapaa hedonistisia ja ehkäpä narsistejakin - ja tämän ohella he eivät vain uskalla myöntää, että loppujen lopuksi niissä elokuvissa esiintyminen kasvattaa tilipussia paremmin kuin minimipalkkatyöt ja tämän ohella varsin kasvoton fanikuntankin saattaa kasvaa melko äkisti suurikokoiseksikin. Lisäksi en myöskään saata uskoa etteivätkö jotkut näyttelijät aidosti nauttisi joko suorasti tai epäsuorasti siitä, että saavat nähdä itsensä ja alastoman vartalonsa ns. "niissä hommissa". Minun on ainakin melko vaikeaa uskoa etteikö pornoteollisuudessa työskentelisi myös huomattava osa tällaisia oman ulkonäkönsä keskeisyydessä alalle päätyneitä.

Eli tuon pornodokumentin viesti näyttelijöiltään oli minusta varsin ristiriitainen. Jos ala oli kerran niin epäkiitollinen ja hyväksikäyttävä, niin selkeästi aivan hirvittäviä moraalisia tai eettisiäkään ongelmia se ei voi kaikesta "kärsitystä huolimatta" nostaa esille jos kerran sen palvelukseen palataan yhä uudestaan?

Ja nyt kun on puhuttu pornosta, niin voidaan kai taas palata oman elämäni vähintäänkin tylsään arkeen.

Nimittäin tuota, hain erästä työpaikkaa tuossa, ja tänään olin sitten saanut kliseisen "kiitos mielenkiinnostanne"-viestin sähköpostiin. Kyseinen homma olisi ollut periaatteessa taas pätkätyötä, mutta sen avulla olisin voinut suurelti väistää tämän suurimman Jouluajan hehkutuksen sun muun olemalla töissä. Suunnittelin olevani syntymäpäivänikin töissä, mutta syvällä tajuntani perukoilla arvasin kyllä että asiat eivät menisi taas niin yksinkertaisesti. Saapa tosiaan nähdä että tarvitseeko tässä nyt sitten taas kerran kokea tämäkin joulu sen kaikessa ihanuudessaan taas kertaalleen.

Viime vuoden joulu oli muuten sikäli hyvä, että olin koko sen joulunalusajan kiinni armeijassa. Siellä ei aivan hirvittävästi sitä joulua hehkutettu, ja kun pääsin Joululomille, niin muutaman päivän ehti kokea sitä Joulua varsin kokonaisvaltaisesti jonka jälkeen se olikin sitten jo ohitse. Uusi Vuosikin oltiin kiinni, joka nyt sinänsä kyllä vähän vitutti - vaan ei kyllä vituta enää, kun miettii että kuinka mitäänsanomaton vuosi se olisi ollut juhlia näin pian jälkeenpäin katsottuna. Joka tapauksessa niin 1.1.2009 menimme iltavahvuuslaskennan jälkeen kymmeneltä nukkumaan, vaikka seuraavana päivänä olikin sitten jo kotiuttamispäivä - eli se legendaarinen 2.1.2009! Toisaalta siitäkin päivästä jäi käteen aikalailla sellainen "mitäs helvettiä oikein nyt?"-tason hämmennys sen tammikuisen ja helvetin kylmän iltapäivän painuessa kohti iltaa, kun seisoskelin urheilukassin remmit olan ylitse heitettyinä ja se sotilaspassi kädessä Kainuun Prikaatin 2.JK:n takapihalla.

What happened? Where did we all go?

Murehtijoiden Marraskuu

Löysin tänään todella osuvan - tai ainakin osittain todella osuvan artikkelin Hesarin nettisivuilta. En tiedä että oliko tämä päivän Hesarissa jo jonain juttuna, mutta nettiversiossapa se oli ainakin. Se kuvaa aika hyvin juurikin tätä Marraskuuta, mutta myös siihen liittyviä tuntemuksia sun muutakin. Joka tapauksessa niin erittäin hyvä artikkeli, jonka sanoisin olevan suurelti ainakin omasta mielestäni korrekti monilta Psykologisilta päätelmiltään.

Tässäpä linkki: Pessimismistä voi olla myös hyötyä

Jutussa oli muutamia hyviä kohtia, joita innostuin tässä lainaamaan lähinnä sen takia, että ne pitävät suurelti paikkansa ainakin omassa elämässäni.

"Marraskuu on monelle vuoden ankeinta aikaa. Tänäkin syksynä on riittänyt murehtimisen aiheita, esimerkiksi sikainfluenssa. Jotkut murehtivat enemmän kuin toiset."

"Pessimismi saattaa olla itsesuojelumekanismi, joka antaa ihmiselle hallinnan tunteen. Se, kuten muutkin persoonallisuuden piirteet, ovat geneettisten mallien ja elämänkokemuksen seurausta."

"Murehtija ilmaisee itseään ja nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tarvettaan murehtimalla. Murehtijan omat tunteet ja tarpeet ovat usein kiellettyjä, ja hän heijastelee ulkomaailmaan toteutumattomia tarpeitaan ja tunteitaan ylihuolehtimalla muista."

Tuossa viimeisessä lainaamassani kappaleessa omaan arvomaailmaani ei kyllä ainakaan tällä hetkellä kuulu mitenkään muista ylihuolehtiminen. Totta puhuen en edes koe omaavani elämässäni tällä hetkellä mitään sellaista henkilöä tai asiaa, jota kohtaan käyttäytyisin ylihuolehtivasti. Tämä on tavallaan hyvä asia, sillä totta puhuakseni en kykenisi välttämättä ylihuolehtimaan toisesta ihmisestä, jos minun pitäisi (yli)huolehtia vielä omiakin juttujani ja niiden ratkaisuja.

Siksi toisekseen en myöskään näe hakevani hyväksyntää. Valitettavasti nähdäkseni omalla kohdallani kyse ei ole mistään niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin hyväksynnän hakemisesta tai huomioiduksi tulemista. Pikemminkin tällä tavalla minä nyt vain satun käsittelemään asioita ja näen myös niitä, enkä sille voine mitään. Tämä on kai siis minun luontoani, enkä oikein totta puhuen näkisi että tällä tavalla asioita näkemällä ainakaan itse mitenkään hakisin huomiota tai hyväksyntää. Ja jos joku nyt miettii siellä ruudun takana, että miksi sitten ylläpidän enimmäkseen vain itsestäni ja oman elämäni tapahtumista kertovaa Blogia, jossa käyttäydyn "Murehtijamaisesti", niin totean että jos todella haluaisin oikein ryvetä tässä persoonassani ja omassa pessimismissäni, niin tämän Blogin sisältö olisi silloin huomattavasti visuaalisempi sen asian osalta. En siis tyytyisi pelkkään tekstiin, uskokaa pois.

Eli joo, nyt kun tarkemmin ajattelee, niin tuon artikkelin sisältö oli ehkä sittenkin vain 40% oikeanlaista asiaa. Muu oli sitten jotenkin hiukan Narsistiselta syyttelyltä kuulostavaa, jossa Pessimisti on jotenkin äärimmäisen Narsistinen kaveri, joka automaattisesti asenteellaan ja elämäntavallaan muka jotenkin "haluaa tulla hyväksytyksi ja nähdyksi". Minusta se on aikalailla paskaa, vaikka tietty joku voineekin väittää että jo itsessään tällaisen Blogin ylläpitäminen on sitä tuon mainitun asian ruokkimista. Harmi vaan kun en koe ylihuolehtivani kenestäkään muusta kuin itsestäni.. Jos nyt itsestänikään, lopulta.

Eli joo, kaipa minä nyt sitten olen jonkun mielestä pessimistinen ja itsekeskeinen narsisti. Olen tavannutkin ihmisiä, jotka ovat niin väittäneet ja varmaan vieläkin elävät vahvasti siinä uskossa. En vain hirveästi näe itseäni mitenkään narsistisena henkilönä (vaan ehkäpä sekin sitten kuuluu ns. "taudinkuvaan"?), vaikka kiinnitänkin huomiota tällä hetkellä vain omaan pärjäämiseeni ja sen ympärillä pyöriviin (sekä siihen liittyviin) ongelmiin, niin en siltikään sanoisi ettäkö olisin mitenkään äärimmäisen itsekeskeinen tyyppi. Oikeastaan jopa uskon, että kaikki sellaiset henkilöt jotka näin väittävät eivät koskaan ole tunteneet minua tarpeeksi hyvin, taikka sitten he ovat tehneet vääränlaisen päätelmän minusta tahallaan. Minähän taisin tästäkin asiasta jutella muutamia kuukausia sitten, jolloin otin puheeksi sen kuinka ihmiset tekevät päätöksen sinun "hyvyydestäsi" tai "pahuudestasi" hyvin nopeasti ja yksipuolisesti, eivätkä tämän jälkeen uhraa hirvittävästi aikaa tuon käsityksen muuttamiselle enää. Myönnän kyllä että olen itsekin sortunut tähän useasti, eli en halua vaikuttaa miltään uhrilta, mutta olen myös useampaan kertaan kehoittanut ihmisiä pyrkimään paremmin tutustumaan näihin epäilemiinsä tapauksiin, jonka jälkeen sitten he voisivat tehdä lopullisemman päätöksen - jos siis haluavat. Tähän pyrin itsekin nykyään, vaikka vaikeaahan sitä on enää mielipidettään muuttaa sellaisestakaan ihmisestä, joka on sinut niin kovin äkisti ja kärkevästi tuominnut vaikka miksi.