Joulunjälkeistä elämää (osa 2)

No tämä vuosi alkaakin sitten olemaan tässä.

Melkoinen antikliimaksi kyllä tämä päivä tälle vuodelle. Oltiin töissä ja sekoiltiin taas kaikenlaista aikalailla asioihin liittymätöntä, mutta sainpa sentään avattua henkilökohtaisemman dialogin erään henkilöstöpäällikön kanssa kenties tulevaisuudessa tapahtuvien muutosten varmistamiseksi. Voi ainakin yrittää turvata asemaansa tässä vaiheessa, vaikka se ei nyt mitään ehkä tulekaan muuttamaan. Kokeiltava kumminkin on.

En ehtinyt oikeastaan mihinkään alennusmyynteihinkään. Joulukin meni aikalailla ohitse myöskin, mutta työtehtävät ovat tulleet oikein tutuiksi. Samoin voisi kai sanoa että väkisinkin Helsinki on tullut myöskin yhtä tutuksi, enkä suoraan sanottuna ollenkaan sano ettäkö se olisi huono juttu. Vastareaktiona kuitenkin kahviaddiktioni on herännyt eloon kahta kauheammin, enkä nykyään pääse mitenkään käyntiin ilman kahviannosta tai siis lähinnä annoksia. Tämä addiktio on siis räjähtänyt käsiin eikä loppua näy, tosin itse taidan olla näine addiktioineni siitä pienimmästä päästä kun kumminkin toisaalta asiahan on niin että monet elleivät kaikki työtoverini melkein polta tupakkaa ja/tai juo kahvia.

Aika erikoista että tämäkin pieni pohdiskelu alkaa nyt sitten olemaan tämän vuoden viimeinen postaus. Ei kai päästä vielä tuhanteen postaukseen nyt sitten kumminkaan, mutta ennen pitkää kyllä tämän vuoden puolella varmaan siihenkin sitten edetään. Olen kyllä miettinyt moneen kertaan tämän blogin aiheita tai siis lähinnä uusia aiheita, ja kyllä niitä varmaan tuleekin puheeksi sitten vuoden kuluessa.

En tiedä että kuluiko tämä vuosi liian nopeasti vai liian hitaasti. En osaa päättää myöskään että oliko tämä enemmän hyödyllinen kuin hyödytön vuosi. Tuntuu tämä kuitenkin hyödyllisemmältä kuin viime vuosi, mutta samalla tuntuu että muutama asia joka tänä vuonna hoidettiin myöhässä kuntoon olisi pitänyt korjata jo paljonkin aiemmin. Kirottu olkoon ilmeisen ikuinen jälkijunassa kulkemiseni tiettyjen asioiden osalta.

En osaa sanoa vielä että mitkä asiat tulevat olemaan aiheina vuoden 2011 postauksessa, mutta sanotaan näin että yritän välttää niin työasioista kuin inhorealistisen Helsingin kuvaamiseni työstämistä. Jutellaan jostain muusta kivasta.

Lopuksi pakko kuitata vuosi Big Countryn biisin "East of Eden" sanoituksilla:

"Some days I just don't worry
I let it pour through me
Some days I walk into
The very depths of me
So I wait out here to the east of eden"

Joulunjälkeistä elämää (osa 1)

Sillä aikaa kun kaikki ihanat kullannuput käyvät ostamassa halpoja kodinkoneita esim. Anttilan alennusmyynneistä vilkkuvaloilla varustetuilla vöillään sekä muuten vaan viettävät rakkaimpiensa kanssa joulua niin "yours truly" eli allekirjoittanut käy töissä. Virastothan eivät nimittäin ole kiinni näin(näkään) aikoina.

Metroasemilla on aina jostain kumman syystä kylmä, vaikka(!) ne sijaitsevatkin maan alaisissa onkaloissa (useimmiten) Helsingin alapuolella. Eilen töistä palatessani sain osallistua vastentahtoisesti humalaisten rikollisten puhelinkeskustelun salakuunteluun Metrossa, kun nämä kaksi pahista soittelivat tappouhkauksia jollekin kaverilleen muistaakseni Vuosaaressa. Sikäli kyllä näki että nuo kaksi eivät olleet ehkä niitä kaikkein pahimpia tai siis fiksuimpia konnia kun kailottivat koko vaunulle tappavansa jonkun hepun jossain Kannelmäessä varmaan. Noustessani pois Metrosta mietin että lukisinkohan töissä tai ehkäpä kotona vähän tuonnempana taas jostain rikollisten välienselvittelystä jossain lähiöissä ihan lähipäivinä.

Mietin tänään että olisi kivaa jos Huey Lewis and The News tulisi joskus Suomeenkin. Tuskinpa he tosin tulevat, koska jo Jenkkilän osavaltioissa riittää kyllä aika rutkasti kierrettävää.

Niin joo, huomenna on sitten uudenvuoden aatto. Silloinkin olen luonnollisesti töissä, joka kirvoitti eräältä työkaveriltani varsin vaivaantuneen ilmeen kun hän sanoi että taidan istua toisinaan aika paljonkin työpaikallani ja minun oli pakko todeta että olen varmasti nyt sitten jonkinlainen työnarkomaani tai jotain tuon lausunnon perusteella. Ilme hänellä todellakin oli kuin olisin ollut jonkinlainen hänen lastenlapsensa syönyt limainen suohirviö. Toki en voi ymmärtää että miksi joku tekisi työnarkomaniasta moisen haloon, sillä vaikka sellainen olisinkin, niin ei kyllä ole mahdollista ettäkö olisin senkään talon ainoa.

Kieltämättä on todettava että tilanteen ollessa näin epäsäännöllinen niin en tiedä että tuleeko mitään virallista vuoden 2010 hautajaisiin liittyvää postausta. Saattaa kyllä tullakin, vaikkakin on todettava Frank Sinatran sanoin että kaikesta koetusta ja nähdystä huolimatta "it was a very good year". Tänä vuonna monet perusasiat palautuivat kuntoon ja muutamastakin asiasta on vihdoinkin päästy ylitse sekä vanhoja ystävyyssuhteita luotu uudelleen.

En osaa sanoa mikä on uudemman vuoden lupaukseni, mutta kenties se liittyy jotenkin saman mission jatkamiseen jota olen toteuttanut tänäkin vuonna. Jää nähtäväksi miten prioriteetit muuttuvat.. jos muuttuvat.

Reach out and touch me

No nyt taas tämän Joulun livettyä ohitseni niin kuin meluavia sekä humalaisia turisteja täynnä oleva Helsinki-Tukholman lautta on kai aika todeta että hiukan vähemmän henkisesti koetteleva tämä nyt olisi kumminkin voinut olla. Tavallaan oli kyllä aika hiljaista, mutta sitten kun ei ollut, niin ei tosiaankaan ollut.

Kunnon lumimyrskyt taas alkaneet. Kaikkialla on lunta ja kiva tuuli kuljettaa kaiken jäljellä olevan lumen sekä vähän uuttakin päälle keskelle vaikka mitä. Eilen yritin käydä lenkilläkin, mutta tie oli vaan niin tukossa kaikesta lumesta että päädyin juoksemaan paikoitellen jopa ajoradalla. Onneksi kuitenkin oli niin hiljaista siihen aikaan että vastaan ei tullut kuin keskellä yötä täysillä pillejään ujelluttava ambulanssi sekä ilmeisesti joku taksi. Huomaan kuitenkin väistämättä että säätilat ja mielenalani ovat suoraan verrainnollisia keskenään, eli yksinkertaistettuna aurinkoisina päivinä olen itsekin vähän niin kuin se kikatteleva Teletappien vauva-aurinko ja sitten kun kelit ovat juuri tätä luokkaa, niin minä voisin olla vaikka joku karvainen Muumien mörkö mielialalääkityksellä varustettuna.

Yritin tässä täytellä tällaista työkykyä mittavaa kyselyä. Siitä ei oikein ole tahtonut tulla mitään ja se pohjimmiltaan kaiketi johtuu siitä että se on vapaaehtoinen. Minulla on kieltämättä vasta niin vähän kokemusta noista töistä ettäkö voisin sanoa mitään työkyvystäni tai pitkäaikaisesta jaksamisesta ylipäätään. Tästä johtuen olen pistänyt kaikki vastaukseni positiivisesti yläkanttiin, joka kyllä saattaa myös indikoida tuota kyselyä seuloville tahoille että syy miksi toimin noin johtuu juuri siitä että valehtelen pitääkseni työpaikkani tai muuten vaan nenäni ulkona ikävistä seurauksista jos väittäisin että työuupumusta mukamas olisi havaittavissa. No, sitä nyt ei todellakaan ole havaittavissa, vaikka totuus onkin että olen työskennellyt tässä jutussa aivan liian vähän aikaa tietääkseni asiasta tarpeeksi.

Luin myös että jotkut firmat tai tahot ylipäätään tsekkaavat potentiaalisten työntekijöidensä tietoja Facebookista. He siis nuuskivat jos löytävät tyypin Facebook-profiilin tai jotain vastaavaa, sekä sitten sieltä löytyneen tiedon perusteella tutkivat ja samalla päättävät että kantsiiko sitä ihmistä palkata. En tiedä kuinka yleistä tällainen on Suomessa, mutta muistaakseni Briteissä oli ainakin tapaus missä naispuolinen työntekijä haukkui pomoaan rankoin sanankääntein Facebookissa ja yhtäkkiä pomo vaan ilmaantui kommentoimaan hänen postaustaan tyylillä "KIITTI JA MOI EI TARTTE TULLA MAANANTAINA TÖIHIN SENKIN PELLE".

Totta kai tuossa nyt oli syytä niin tekijällä kuin kohteellakin. On kuitenkin pelottavaa kuinka helposti ja ajattelemattomasti ihmiset hyödyntävät tuota Facebookiaan. Tällä kertaa täytyy siis kiittää itseään siitä etten ole siellä, vaikka kerran tässä taannoin teinkin vavahduttavan sosiaalisen kokeen sen tiimoilta että kuinka monta tapaamaani ihmistä kykenin löytämään Facebookista. Löysin sieltä jopa erään lääkärin jonka luona vierailin ihan niiden terveydenhuollollisten asioiden tiimoilta.

Facebook voi nimenomaan olla parhaimmillaan sosiaalisen verkostoitumisen uusi sukupolvi taikka sitten katala sosiaalinen joukkotuhoase, jota ei epäröidä (joskus huomaamattakin) käyttää puolin eikä toisinkaan mikäli se helpottaa omien päämäärien saavuttamista tai jopa omien työntekijöiden kontrollointia mahdollisimman tiukasti.

Hajottavaa Paypal-sekoilua

Vietin ja vietän tämän päivän yrittäen saada Paypalistä avaamaani tiliä toimimaan. Se on osoittanut hermoja raastavaksi koettelemukseksi, jossa ei ole säästelty tai siis säästytty vereltä, hielta ja kyyneliltäkin.

Harvinaisen vaikeaa kyllä tämä Paypalin käyttö tai siis sen käyttökuntoon laitto ihan näin alussa. Täytyy varmaan harkita jotain toista korttiakin pankilta, sillä nyt juuri yritin siirtä Paypal-tililleni rahaa omalta pankkitililtäni, enkä tiedä kuin vasta muutaman päivän päästä että sainko ne rahat vaiko enkö. Huisin jännittävää tämä odottaminen, etenkin jos ne rahat nyt menivät jonkun paljasvarpaisen Cayman-saarien ja Titica-järven väliä seilaavan suurpankkiirin tilille.

Täytyy yrittää tulevalla viikolla ratkaista tätä ongelmaa mikäli rahoja ei näy. Sitten onkin harvinaisen tuskallista yrittää selvittää että mihin ne rahat menivät, vaikka periaatteessa kaikki menikin ihan oikein.. kai. Täytyypä kuitenkin ilmoittaa että Aktia pankkina on aika vaikeahko yhteistyökumppani ainakin tähänastisten kokemusten perustella Paypalin kanssa, joten avatkaa hei kaikki hyvät ihmiset tilinne joko Nordeassa, Osuuspankissa tai jossain muussa fiksussa pankissa. Tai no, pankit ovat aina ja iänkaikkisesti oman etunsa tavoittelijoita ihan kaikessa toiminassaan, mutta toiset pankit skulaavat Paypalin kanssa paremmin kuin toiset mikäli tätä kontekstia ajatellaan.

Muuten niin luin erään hauskan haastattelun netistä, jossa eräs Loviisalainen kuuluisuus eli siis "julkkis" kertoi että hänen kotikaupungissaan joku mies oli jokin aika sitten eräänä jouluna päättänyt kaataa kaupungin torilla tai muuten vaan keskustassa sijainneen ison joulukuuseen, sillä hän oli yksikantaisesti päättänyt ettei joulua tule edes juhlia. Voisin kuvitella samankaltaista toimintaa tapahtuvan myös niin S-nimissä kunnassa kuin P-kunnassa.. eikun siis kaupungissa.

Niin muuten, tulikin mieleen että sitä Ior Bockin lupaamaa "Julbisseä" ei olekaan näkynyt. Hänenhän piti olla joku paikallinen versio joulupukista vai oliko se nyt tontusta. En enää muista aivan tarkalleen asioiden laitaa, mutta veikkaan kyllä että kaikesta hänen hyväntahtoisuudestaankin huolimatta ne seudun tasan varmat julbisset taitavat sittenkin löytyä ihan vaan lähimmän elintarvikekaupan hyllyiltä.

Joulu mallia 2010

Joulua.

Jäi sitten menemättä kokonaan sinne hoitamaan yhtä asiaa eilisen jäljiltä Helsingin osalta. Se nyt kuitenkin jää "hoitumaan" tuohon seuraavalle viikolle, mutta silloinhan sitä aikaa sitten onkin ihan varmasti.

Tuntuu varsin kuninkaalliselta kyllä saada nyt tämä perjantai vapaaksi sekä sitten olla viikonloppukin ilman töitä. Tähänhän voisi vaikka tottua, vaikka sekin on toisaalta vähän epätodennäköistä tulevaisuudessa. Mihinkään liian hyvään järjestelyyn ei kannata tottua, vaikka kieltämättä se onkin paljon houkuttelevampaa kuin se että antaisi asioiden vain olla.

Katselin eilen sellaista elokuvaa kuin Juno, joka kertoi piikikkään sarkastisen nuoren naisen yllätyksellisestä raskaudesta. Lapsen isä oli vähintään yhtä nuori juoksija, joka oli muuten vaan ihan pihalla koko ajan. Elokuvana se oli ehkä hiukan keskitasoa parempi, vaikka siinä oksennettiinkin useita kertoja samean sinistä juomaa jonkun hautausuurnaan. Ymmärrän ja tiedostan kuitenkin tätä nuorta naista esittäneen näyttelijän karisman sekä potentiaalin jo tuonkin roolituksen perusteella. Elokuvassa oli myös ihan mieleenpainuva Hampurilaispuhelin, joka oli siis hampurilaisen olomuodossa oleva puhelin.. se avattiin toki keskeltä ja näppäimistö oli sitten toisella puolella ja luuri toisella. Kätevää.

Muuten niin täällä on kyllä nyt ollut aika rauhallista. Eilen kyllä tosin sattui sellainen juttu, että Vantaalla sijainnut Hong Kong-tavaratalo paloi maan tasalle, eikä se suinkaan ole kooltaan mikään erityisen pieni. Helsinkiin levisi siitä savua.

Aika ikävää sinänsä kun se paloi. Olen käynyt siellä muutamia kertoja, vaikka ei siellä mitään itseäni kiinnostavaa juuri olekaan. Toki niin on todettava että muistelin sitä tuossa juuri eräskin päivä yhden ostoksen ansiosta, joten siinä mielessä haikeahko muisto siitä kumminkin jäänee epämääräisen "kuluttajan" muistisopukoissa.

Tämä Joulu on kumminkin sujunut ihan mukavasti ja kerrankin positiivisella asenteella. Toki ehkäpä se johtuu nyt siitä että on niin paljon muutakin tekemistä kuin vaan sen Joulun johdosta surkuttelua, että tämä vähän niin kuin vilahtaa ohitse huomaamattakin.

Mutta niin, lisää juttua sitten kunhan kerkeää.

Toivotan hyvää joulua kaikille niille jotka tätä blogia lukevat tai sattuvat lukemaan mikäli en ole niin saanut jo tehdä mahdollisimman monelle tämän bloginkin ulkopuolella.

It is Christmas, right?

Synttäribaklavaa (lähi-idästä peräisin oleva leivonnainen) sekä juomaksi käypää samoilta seuduilta peräisin olevaa kardemummalla maustettua kahvia Helsingissä. Grattis pä tjugofemtonde födelsedagen.

Sain parit asiaankuuluvat tekstiviestit sekä sitten pahin huomionosoitus tuli ehkä roskapostilaatikkooni, jossa odotti jotain epämääräisten kauppaketjujen laatimia "ONNEKSI OLKOON SULLE SAAT ILMAISET POSTIKULUT"-hömppää. Tämän ohella sain vihdoinkin kulkukorttini, mutta Microsoft Excel-käyttäjätunnukseni eivät olleet saapuneet, joten nyt sitten en voi tarkistella sähköpostejani vaikka se kuuluu osaan tuota työtä että niin tehdään.

Huomenna tulee kylmää taasen ja pitää lähteä töiden jälkeen ajelemaan Metrolla vielä viemään yhtä juttua yhteen paikkaan. Tämä on eräs palvelus eräille sukulaisille, jotka päättivät että juuri nyt joulun kynnyksellä on syytä delegoida "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"-tyylinen jakokeikka minulle. Täytypä tulostaa Google mapsista joku ohje, jotta tietää että minne mennä sielläpäin Helsinkiä.

Tänään palaillessani kotia kohti Metrolla silmieni eteen osui varsin mielenkiintoinen ja yllättävän positiivinen "jouluyllätyskeskustelu".

Huomioin että asemalta X ilmaantui kyytiin kolme hiukan "rääsyisempää" herrasmiestä, joista kaksi jäi pois edellisellä asemalla ja nyt sitten kolmas jäi vielä kyytiin. Koska metro oli iltapäivän ruuhka-aikainen, niin tuon tyypin viereen tuli sitten joku vanhempi nainen seisomaan ison matkalaukun kanssa. Malli taisi olla Samsoniten, joka onkin muuten näin sivuhuomautuksena todella kestävä ja tyylikäs ihan yleisestikin näin laukkuvaihtoehtona.

Tämä herrasmies sitten aloitti puhelemaan naisen kanssa ja kysyi että painoiko laukku kenties liikaa. Nainen kieltämättä myönsi sen painavan, jonka jälkeen mies lupautui kantamaan sen ulos metrosta "aidossa joulun hengessä".

Nainen tokaisi takaisin että hänkin toivoisi että vanhoja eläkeläisiä autettaisiin aidossa joulun hengessä useamminkin. Tähän tämä "laitapuolinen" herrasmies sitten totesi, että "perkele sä mikään vanha ole".

Nainen sitten kysyi että mitä hän sillä tarkoitti, jonka jälkeen tyyppi repäisi mehevällä naurulla varustetun vitsin siitä kuinka sitten vasta ihminen on vanha kun kynttilät maksavat hänen syntymäpäiväkakussaan enemmän kuin kakku itse. Kieltämättä tässä vaiheessa repesin täydellisesti, mutta nämä kaksi persoonaa taisivat olla sen verran kohteliaita pääkaupunkiseudun asukkeja, että eivät antaneet hillitsemättömän maalaistollon rikkoa jo aiemmin noudatetun etiketin luomaa idylliä joukkoliikennevälineessä reagoimalla tähän huonokäytöksiseen "repeämiseen" liian avoimesti.

Tänään oli muuten kuulemma vuoden pimein päivä. Näin luki jossakin lehdessä minkä luin tänään. Se sattuikin sitten olemaan muuten sopivasti synttäripäiväni, joten sehän sopii oikein hyvin kuvaan. Kieltämättä aika työntäyteinen päivähän tämä oli, eikä tästä synttäristä tehty nytkään mitään numeroa sen kummemmin. En kyllä maininnut töissäkään että minulla oli synttärit, sillä olen vasta aloittanut siellä eikä se olisi kovin soveliasta vielä tässä vaiheessa toitottaa sellaisia asioita.

Yritän huomenna tai viim. perjantaina kirjoittaa lisää, sillä todennäköisyydet ovat isot sen suhteen että tulen aika myöhään kotiin tuo sukulaiskeikan johdosta huomenna.

"Duunin jälkeen jälkiduunia"

Juttelin tänään jonkun postituspuolen nuoren blondin kanssa. Hän ei ollut ollenkaan ylimielinen, paskamainen tai tylsäkään. Hän oli kaiketi Helsingistä.

Kaikenlaista muutakin ollut tänään. Nyt vasta työ on alkanut konkretisoitumaan sitten kunnolla, eli kiire on ollut. Lisäksi sain tietää että eräs tyyppi joka on periaatteessa esimieheni lähtee Thaimaahan lomalle Joulun jälkeen, jonka jälkeen "homma on hanskassani".

Kiva kun asioista tiedotetaan ajoissa. Kuulemma joku kolmaskin on tulossa paikalle, mutten tiedä että milloin. Huhutaan hänen olevan yhä kipeä, mutta kaipa hän ennen pitkää saapuu paikalle.

Kävin tänään eräänlaisessa "orientaalisessa ruokakaupassa" töiden jälkeen. Huomasin sen jo oikeastaan eilen, mutta en sitten jaksanut käydä siellä pahemmin kun kotiin meneminen kiinnosti enemmän.

Paljon prikulleen samoja "eksoottisia elintarvikkeita" tuo puoti sisälsi kuin Ruotsissakin näkemissäni paikoissa. Ostin kyseisestä kaupasta muutaman pullon jotain Chili-kastiketta, joka kyllä osoittautui todella hyväksi ja ennen kaikkea oikeasti tuliseksi. Valitettavasti kuitenkin nuo elintarvikkeet olivat aika kalliita, ja kun nyt ollaan Helsingissä, niin jos oikeasti haluaisin a)kalliita sekä b)korkealaatuisen eksoottisia elintarvikkeita, niin menisin varmaan Stockmanille. Sieltä niitä nimittäin ainakin saa.

Hauska juttu että tulee useasti ostettua jotain epämääräisiä maustekastikkeita sun muita "smaktillsats"-kamaa. Muistan että Fight Clubissakin tämä "Jack" omasi kämpässään ja siis lähinnä jääkapissaan valtavan kokoelman erinäisiä maustekastikkeita sen palaessa maan tasalle hänen kaksoispersoonansa, eli Tyler Durdenin toimesta.

Joskus tuntuu että itsellänikin on jonkinlainen Tyler tuolla jossain. Ehkäpä onkin vain ajan kysymys milloin ryhdyn organisoimaan kotikulmillani Fight Clubeja ja lopuksi voin alkaa suunnittelemaan toimistoissa lojuvien tyhjäntoimittajien vallankumousta ja rikosaaltoa samaan tapaan kuin T. Durdenkin.

Not in Kansas anymore-

Helsinki hukkuu lumeen.

Lähdin vähän liian aikaisin tänään aamulla duuniin päin. Sain sitten odotella melkein tunnin ulkosalla kun kaikki muut olivat päättäneet tulla vasta lähemmäs kahdeksaa paikalle. Ymmärrän tämän kyllä, mutta minusta oli vähän ikävää kun toimistotiloissa näkyi siivooja askareidensa ääressä ja olisi ollut kivaa jos hän olisi reagoinut vaikkapa siten että olisi ilmaantunut avaamaan oven. En ole saanut kulkukorttia vielä, mutta kaipa se sitten ennen pitkää minullekin myönnetään.

Muuten niin työpäivä oli äärimmäisen seesteinen. Onneksi kuitenkin virastotyöajat 8.00-16.00 ovat ihan inhimillinen aikataulu, mutta se onkin sitten taas toinen asia että kuinka nopeasti pystyy poistumaan Helsingistä itäväylää pitkin tällaisen lumimyräkän ja muutenkin jo perinteiksi muodostuneiden iltapäivä- ja iltaruuhkien johdosta. On kai siis tarpeetonta todeta että vietin monen monta tovia sitten ruuhkan keskellä odotellen että pitkä punaisten perävalojen letka kiemurteli niin kuin verisuonimainen käärme hiljakseen eteenpäin.

Jotenkin kyllä taas tuntuu että tämäkin Joulu menee jotenkin taas niin ohitse. Itseasiassa synttäritkin menevät aikalailla ohitseni, sillä niihin on nyt aikaa vain muutama päivä. En ole kuitenkaan ajatellut nyt kumpaakaan "merkkipäivää" sinänsä tällä kertaa, vaan annan niiden humahtaa ohitse paremman tekemisen ilmaannuttua horisonttiin.

Tänään toimistolla jossa itsekin nyt periaatteessa työskentelen oli muutama asiakas joista yksi heistä vietti virkailijoiden luona noin puolitoista tuntia. Laskeskelin hänen myyntipuheitaan salakorvalla kuunnellen että äijä vietti jaaritellen tälle naisvirkailijalle ainakin sen varttitunnin, jonka aikana hän käsitteli työllistymishistoriaansa, Keravalla sijaitsevaa "kakkosmökkiään" ja koko höpötys huipentui sitten siihen että tuo äijä yritti kysellä tätä vastaanottovirkailijaa treffeille hienovaraisesti vihjaillen että "hänellä oli vielä jotain muutakin annettavaa".

Voisin hyvin kuvitella että tuo mies on saanut naisia jos toisiakin nuorempana jostain hiukan kevytkenkäisimpien naisyksilöiden suosimista paikoista tuollaisella turhanpäiväisellä kosiskelulla. Onhan tuo tietysti ihan kivaa sinänsä sen puoleen että hän jaksoi yrittää, mutta tavallaan olin havaitsevinani että kenties tuon sharmin takana paistoi pikemminkin vieno ripaus suurkaupunki-idyllin takana piilevää urbaania yksinäisyyden luomaa epätoivoa. Hetken mietinkin että olisinko itsekin hänen ikäisenään jonkinlainen konttoreita kiertävä ja naisvirkailijoita nauratteleva vanha pappa, joka kehuisi omistavansa Keravalaisia kesämökkejä sekä omaavansa muutenkin paljon tarjottavaa toimistojen naissukupolvelle.

On valitettavaa myöskin todeta kuinka paljon yksityisasioita kuulekaan tuolla työskennellessään. Toisin sanoen ainakin tämän toistaiseksi lyhyen työhistorian aikana toimistotädit ovat paljastuneet hyvinkin tiivisti juorukelloiksi, jotka näyttävät puhuvan ihan kenenkä tahansa asioista ihan kenelle vaan työpiirinsä sisällä. Siinä mielessä siis monen televisiosarjan luomat stereotypiat pitävät paikkansa.

Huomenna on 21. päivä. Tullessani töistä on kiva ajatella että en käy täällä kuin nukkumassa, sillä 22. päivä on syntymäpäiväni ja tiedän senkin päivän ajan olevani kuin hukkuneena Helsingin kasvottomaan ihmisvilinään ilman sen kummempaa tarkoitusta kuin kai tähänkään asti.

- En storstadsidyll har också sina baksidor.

Weak acts

Eräs asia joka tulee kyllä ottaa huomioon Helsinkiin pyrittäessä etenkin aamuisin ja iltapäivisin ovat nuo ruuhkat.

Itäväylällä kiemurtelee tusinoittain ja taas tusinoittain autovanoja käärmemäisesti tarkoin kellonajoin päivittäin ja etenkin viikonloppua lähestyttäessä. Näissä kaikenkokoisissa autoletkoissa matkustelee vaikka minkälaista työmatkustajaa kohti Helsingin keskustaa, eli pimeyden sydäntä, jonne kaikki kuitenkin varsin vastahakoisesti haluavat lähteä jokainen aamu ja poistua kiirellä joka iltapäivä.

Nämä ruuhkat tulee nyt ottaa huomioon. Torstaina en ollut kovin tyytyväinen tulokseen, vaan olin suoraan sanottuna kokeiluni pohjalta melko myöhässä. Teki aikalailla tiukkaa ehtiä Pasilaan ajoissa, enkä olisi varmaan ehtinytkään kymmeneksi ellen olisi juossut Leppävaaran A-junaan pää kolmantena jalkana.

Kaikille uusille työntekijöille tehdään "töihintulotarkastus", jonka ensimmäinen osa tuli hoideltua viime viikolla. Kyse oli vain verikokeista kahden putkilollisen verran, mutta olin itse valmistautunut myös siihen "keltaisen nesteen" vaatimaan testiin. Oli hiukan noloa huomata sitten siellä itse paikan päällä että minun ei tarvinnut suinkaan kusta mihinkään purkkeihin, vaan verenluovutus riitti. Nolotti kieltämättä hieman kun painoin kotoa rakko täynnä kohti Helsinkiä odottaen vähän kaikenlaista sellaista mitä ei koskaan tapahtunutkaan.

Töihintulotarkastuksen toinen osio on vielä tekemättä. En suoraan sanottuna tiedä miten aion sen hoitaa, mutta "pomo" on todennut että se on tehtävä seuraavan neljän kuukauden sisällä maksimissaan. En vain nyt oikein tunnu saavan mitään järkevää aikaa varatuksi tuolle jollekin sairaanhoitohenkilölle joka siitä toisesta osasta vastaa, eikä ajanvarauskaan oikein toiminut halutulla tavalla.

Minun käskettiin mennä Ruoholahteen, vaikka koko ajan olinkin elänyt siinä käsityksessä että se voitaisiin tehdä tuolla Pasilassa kun siellä olin vertanikin luovuttamassa. Oikeastaan ei olisi pitänyt edes soittaa tuohon uuteen ajanvarausnumeroon, sillä siellä tuntui olevan joku aivan täysin mistään mitään tietämätön naisihminen, joka vain kylmästi käski minun mennä jonnekin Vantaalle tai sitten sinne Ruoholahteen mikäli halusin tämän homman hoitaa.

Nuo töihintulotarkastukset ovat ihan rutiininomaisia ja kuuluvat kuulemma nykyään ihan joka alalle. Ymmärrän kyllä niiden tarkoituksen, mutta sitä en ymmärrä että kun yritän varata niihin aikoja niin siellä toisessa päässä on joku joka ei tiedä mistään mitään. Hän lupasi että joku asiasta tietävä soittaa maanantaina, mutta aika jolloin hän lupasi soittaa on kyllä vähän ikävä muutaman aspektin johdosta, eli toisin sanoen puhelimeen vastaaminen voi tuottaa hiukan ongelmia.

Sain kyllä sieltä mukaani jotain monisteita, joita pitäisi alkaa täyttelemään. Täytinkin kotona jo niistä yhden, mutta toinen olisi vielä jäljellä ja muutenkin ne kysymykset ovat aika rasittavia.

No, jos hän nyt todella soittaa siihen aikaan milloin lupasi ja joku siitä sitten huomauttaa työpaikalla, niin aion vedota siihen että se on 100% work-related puhelu ja se on pakko hoitaa tai pomot suuttuvat.

Company policy, man

Kieltämättä hiukan blogin päivitystahti on kärsinyt viimeaikaisten tapahtumien johdosta. Tälle ei nyt kuitenkaan voine mitään, koska tässä on nyt ollut taas tuhat ja yksi juttua joita on pitänyt järjestellä ja edelleen kai pitääkin.

Mielenkiintoista että kaiken tämän epämääräisyyden jälkeen olen nyt sitten päätynyt Helsinkiin tällä tavalla kytkettynä. En olisi tätä aivan odottanut, mutta toisaalta kun taas ajattelee että koko ajanhan sinne on täältä yritetty tämän asian tiimoilta suuntautua, niin ei kai hirveästi tarvitse sitten ihmetellä jos lopputulos onkin tällä tavalla yllättävän positiivinen.

Loppuvuosi tulee kyllä olemaan aika työntäyteinen. Parasta tässä tosiaan taitaa olla se että en voi hyvällä tavallakaan enää sanoa tämän jälkeen ettäkö Helsinki olisi muka tuntematon paikka. Pidän kuitenkin tätä kaikkea edelleen varsin omituisena, mutta eipä se nyt toisaalta haittaakaan kun pääasia että "onkiessä saa kalaa", eller hur?

Muuten niin olen yrittänyt katsella tuota seitsemään Samuraita loppuun. Kieltämättä vielä taitaa olla jokunen tunti tai sinnepäin jäljellä, mutta kunhan se on katsottu loppuun niin se on sitten katsottu loppuun?

Yritetään vielä viikonloppuna kirjoitella postauksia jos ehditään, sillä maanantaina ei sitten taas tasan keritäkään.

Lisää Helsingistä

Alkaa kyllä ottamaan päähän tämä jatkuva ravaaminen Helsingissä.

Eipä silti, näillä näkymin sitä tulee nyt sitten ehkä olemaan luvassa aika paljon muutenkin. Toisaalta onhan se ihan hyväkin, mutta sanotaan näin että eräiden ulkopuolisten tahojen joustamattomuuden ja täydellisen organisaatiokyvyn puutteen vuoksi tässä tilanteessa nyt sitten ollaan. Kiitos yksityiselle sektorille.

Täytyy kirjoitella näistä asioista vähän enemmän kenties ehkä jopa huomisen jälkeen.

Nyt kuitenkin jutellaan jostain vähän kevyemmästä:

On tullut nimittäin eilen katseltua muutamia elokuvia. Ensimmäisenä katselin tuon elokuvan "Dead Snow", joka on alkuperäiskielellä "Død snø". Kyseessä on Norjalainen natsizomppareita sisältävä pläjäys, joka on oikeasti aika hemmetinkin hyvä.

Ensinnäkin tämä teos tarjosi raikkaan tuulahduksen valkokankaalle siinä mielessä että se oli Norjalainen. Voisin luetella hyvinkin paljon Ruotsalaisia ja ehkäpä jopa Tanskalaisiakin elokuvia, mutta Norjalaiset eivät oikein muistissani ainakaan elokuvillaan loista.

Joka tapauksessa tämä oli aika hauska elokuva, paitsi että sen ulkohuussissa tapahtunut seksikohtaus sinällään ällötti minua ihan oikeasti vain lähinnä sen itsensä takia. Olen kuitenkin aika varma että sellaisiakin nuoria naisia ihan varmana löytyy joille maistuu seksi ulkohuussissa zompparien tuijottaessa jostain kolosta himoissaan.

Ryhdyin myös yöllä katselemaan tuota Akira Kurosawan Seitsemään Samuraita. En tajunnut sen olevan yli kolmea tuntia pitkä syväluotaavan itämainen Samurai-kertomus, vaan oletin tuon klassikon päätyvän ns. "pakettiin" korkeintaan muutamassa tunnissa. En ole siis jaksanut katsoa sitä loppuun, mutta saa nyt nähdä että milloin minulla on oikeastaan aikaa ruveta sitä katselemaankaan.

Täälläpäin on sadellut myös paljon lunta. Siinä määrin täällä on sadellut paljon lunta, että sitä on ihan joka paikassa ja paljon kolareitakin on sattunut. Tuossa muutama päivä sitten päädyin vai pitäisikö sanoa että "päädyimme" erään kolaripaikan läheisyyteen, ja se olikin muuten sikäli historiallinen tapahtuma että en ole koskaan nähnyt kolaripaikkaa melkein välittömästi kolarin tapahduttua.

Tunnelma oli kieltämättä aavemainen mutta pehmeä. Siniset hälytysajoneuvojen valot vilkkuivat, mutta tuntui oudolla tavalla että kaikkialla oli hiljaista ja rauhallista. Näin vain toisen autoista hautautuneena syvälle ajoradan vieressä sijaitsevaan lumipenkkaan ja pienen joukon ihmisiä sen ympärillä.

Tunnelma oli tosiaan aavemainen ja tavallaan ihan kuin jostain maalauksesta tai jopa unenomaisesta kertomuksesta. Olin itsekin selkeästi sivustakatsojan roolissa ja samalla kykenin näkemään silmilläni paloja raadollista todellisuudesta jonka joku tai jotkut olivat juuri kokeneet.

Odotan tämän päivän pohjalta ehkä eniten syntymäpäivääni. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minusta tuntuu hyvältä olla ja hengittää. Kuten olen jo todennut muutamaankin kertaan, niin tämä vuosi on kaikesta huolimatta maistunut paremmalta kuin viime vuodet ja muutenkin fiilikset ovat viimeaikaistenkin sekoilujen pohjalta edelleen ihan hyvät. Kenties voitaisiin jopa sanoa että ne ovat paranemaan päin entisestään.

Huomenna aamulla taas Helsinkiin. Nyt pieni hengähdystauko ja kenties jotain musiikkia.

Ol' Helsinki two step

Blogiin ei ole tullutkaan kirjoiteltua vähään aikaan.

Itseasiassa tämän blogin ja sen suhteen minun kanssani huomioonottaen siitä voisi olla vaikka ikuisuus milloin viimeksi tuli jotain kirjoiteltua. Tällaiset paussit ovat kuitenkin kai ihan hyvä tapa siirtää aikaa muuhun.

Onhan tässä tosiaan tehty vähän kaikenlaista ja suunnitelmatkin hiukan muuttuneet. Sain toki taas kokea pääkaupunkimme tarjoamat "mahdollisuudet" varsin ikäväksi kaikesta huolimatta tässä taannoin, mutta sanottakoon näin että jos asiat olisivat menneet millään muulla tavalla kuin tasan siten miten ne menivät, niin se olisi ollut jo todella poikkeuksellista minun onneni huomioonottaen.

Noh, tilanne jatkuu joka tapauksessa. Nyt kuitenkin prioriteetit ovat hiukan muuttuneet, eikä se toisaalta aivan hirvittävästi haittaakaan kunhan vaan keksii jotain tälle siirtymäajalle.

Voi voi, kun..

Ei oikein tuo netti nyt taas toimi parhaimmalla mahdollisella tavalla! Eli toisin sanoen perinpohjaista päivitystä saa nyt hieman odotella. Muutenkin tässä on nyt taas kaikenlaista menoa joten en millään kerkeä päivitellä blogia vaikka haluaisinkin.

Ai niin joo, hjuvaa itseensänäistymispäivää! Kiitos 19:30-20.00 ja silleen!