Star Wreck

Blogissani en ole vielä kertaakaan so far käsitellyt tätä suomalaisen amatöörielokuvan huipentumaa, eli Star Wreck:ä. Mikäli joku teistä ei tiedä että mistä on kyse, niin Google varmasti auttaa. Nyt kuitenkin varsinaiseen tekstiin.

Itse olen seuraillut Star Wreckin kehittymistä suhteellisen vähän. Joskus ala-asteella taisin sen ensimmäisistä, animoiduista osista kuulla, jotka tulikin sitten katsottua. Tietenkin pidin niiden huumorista - ennen kaikkea siksi ne olivat sinällään jo hyvin tehtyjä parodioita Star Trekistä ja muutenkin oivaltavia toteutukseltaan. Myös myöhemmin julkaistut täydet elokuvat Star Wreck:stä olivat mielestäni katsottavia, vaikka kieltämättä tietty amatöörimäisyys niissä paistoi suorasti läpi. Ymmärrettävää se tietysti on, että varmaankaan niillä taidoilla ja resursseilla ei tuolloin sen parempia saatu aikaiseksi. Eipä silti, ihan hyviähän nekin olivat, vaan mielestäni Star Wreck:n ydin on edelleen näissä animaatioissa.

Muutamia vuosia sitten kuulin Star Wreck: In The Pirkinningistä. Vaikka edellinen osa jäikin tavallaan aika jännittävään kohtaan juonellisesti, niin tämän uuden elokuvan käsikirjoitus ainakin tuossa vaiheessa oli hiukan hämmentävää katsottavaa: mukaan oli keksitty ottaa toisen suositun Scifi-sarjan, Babylon 5:n ympäristö. Vaikka kyseisen sarjan fani olenkin, niin minusta tämä oli kyllä jokseenkin hieman arveluttava idea. Star Wreck on ainakin minulle aina merkinnyt nimenomaan Star Trek - parodiaa, eikä niinkään tällaista sekoitusta. Jotkut kuitenkin näemmä siitäkin pitivät.

In the Pirkinning sai aikamoista julkisuutta kun se vihdoinkin julkaistiin. Minusta se olikin tekijöilleen aivan oikeutettua - sillä tekiväthän he kiistämättä todella suuren työn teoksensa eteen. Minusta kuitenkin kohu kyseisestä elokuvasta oli vähän liiankin suhteeton: tuntui jopa välillä siltä, että kaikki olivat unohtaneet kyseisen elokuvan olevan vain toisesta sarjasta lainattujen hahmojen ja alusten komediallinen risteytys. Monet pitivät In the Pirkinningiä jonkinlaisena pioneerityönä, vaikka minusta juhlahumussa kyllä unohdettiin aika pitkältikin se, että sarjan tekijöiltä ei oikeastaan tarvittu muuta kuin tarpeeksi parodiallinen käsikirjoitus elokuvaansa - kaikki muu aina aluksista ja uniformuista oli jo saatu täysin valmiina lainaan muualta. Vaikka onkin poikkeuksellista että tämän kokoluokan elokuva tehtiin suomessa, niin minusta on kyllä kokonaan unohdettu sen kuitenkin olleen vain fanipätkä. 90 % sen sisällöstä ei niinkään ollut omaa, vaan lainattua. Ja sen pitäisi olla sellainen tosiasia, jota ei tulisi missään vaiheessa unohtaa.

Star Wreck: In the Pirkinning on toteutukseltaan tietysti ihan erinomainen - kunhan vain muistaa että mikään ei ole omaa, alkuperäistä kehitelmää. Myös näyttely elokuvassa oli jokseenkin hieman heikkoa: esimerkiksi päähenkilönä toiminut Pirk ja häntä näytellyt Samuli Torssonen olivat tylsistyttävän monotoninen yhdistelmä ainaisen ylinäytellyn raivonsa kanssa. Käsittääkseni elokuvan käsikirjoituksen kyhääminen ei tuskinkaan ollut niin vaikeaa, sillä henkilöhahmot ovat aina tavalla tai toisella emäsarjoistaan lainattujen henkilöidensä parodiallisia vastakohtia aina nimiään myöten. Käsittääkseni siis In the Pirkinningin suurin haaste olikin kerätä varat kasaan moiseen spektaakkeliin - ja saada kaikki kuvaukset hoidettua hyvissä ajoin pois alta.

In the Pirkinning on siis efekteiltään tietysti amatöörielokuvana erinomainen. Juoneltaan se ei kuitenkaan minua niinkään kiinnostanut. En myöskään voi ymmärtää sen saamaa suhteetonta kohua, sillä monetkin ovat antaneet sellaisen kuvan kyseisestä elokuvasta, että se olisi täysin originaalia materiaalia tekijöiltään. Se on edelleenkin vain fanipätkä - vaikkakin kieltämättä suhteellisen mojovalla budjetilla. Ja tämän kun pitää mielessä, voi aika pitkälti nauttia siitä sellaisena ilman minkäänlaista meuhkaamista sen ylivertaisuudesta esim. Tuntemattoman Sotilaan ensimmäiseen versioon suomalaisen elokuvana huippuhetkenä.

Ségolène Royal with Cheese

A few weeks ago at the university a certain course was at full swing. Our teacher, a curiously warped British male, asked quite spontaneously if we knew who Ségolène Royal was. The way this teacher pronounced the word 'Royal' instantly made me smirk and chuckle. The teacher noticed this, and figured that since I found it so funny, I also had to know who she was. Lucky for us both, I knew exactly who she was - and thus I answered correctly.

The way this British teacher of ours pronounced the word was quite hilarious, to say the least. The pronounciation sounded alot more american, and specifically southern. The word had a curious 'wideness' to it, which in my mind should only be encountered in places like Tennessee or Arkansas. The way he pronounced the word also reminded me of the dialogue at the start of Pulp Fiction. Now, I'm referring to the scene which included Samuel L. Jackson and John Travolta driving the car while converging about hamburgers: in this dialogue it is revealed that a Quarter Pounder with Cheese in France is called a "Royale with Cheese". The teacher's pronounciation reminded of the way Samuel L. Jackson said the sentence "Royale with Cheese" while replying to Travolta's character. Whenever I think of that teacher, I instantly start replaying the scene in my head for some strange reason.

Anyway, speaking of hamburgers, and Quarter Pounders in specific: I decided to dig up some information concerning this "Royale with cheese" - product. Now, we all seem to know for some strange reason, that a Quarter Pounder with Cheese is an american product specifically served in the McDonalds hamburger joints. Naturally McDonalds is a global thing nowadays, and thus there's this one curious characteristic in their products no matter where you buy them from: they're all called pretty much the same even if translated. Now, luckily Wikipedia has an article about Quarter Pounders with Cheese. Normally one has to take information obtained from Wikipedia with a large grain of salt, but this time visual evidence in the article has indeed proved my suspicions correct: in France the product is in actuality called Quart De Livre Avec Fromage, which probably is just a literal translation of the original american name. This brings me to conclude, that Vincent (Travolta's character) was either a liar and thus had never been in France - or then the writers of the script had been a bit sloppy. This doesn't really bother me at all with Pulp Fiction, since it is a great movie, and I even do understand that the viewers would've probably missed the point of the entire dialogue if a Quart De Livre Avec Fromage hadn't been called a Royale with Cheese in this one. It just wouldn't have worked with actual names, and perhaps the real word would've been too hard to pronounce anyways.

Kuvia Vaasasta:

Melkein rautatieaseman edestä otettu kuva.
























Mm. Postin toimipisteen sisältävä talo.
























Toisenlainen kuvakulma nk. "postitalosta".



















Katunäkymää.. Hmm.. En nyt kyllä juuri muista että mistä katuosoitteesta.



















Wärtsilän tehtaat.
























Tarkalleen en tiedä tämän talon taustoja. Kenties joku Vaasalainen osaisi sanoa että mikä se on. Minua lähinnä kiinnosti - ja on oikeastaan kiinnostanutkin jo pitemmän aikaa tuo torni.
























Lähempää kuvaa tornista.



















Vaasan Sähkön voimalaitos lähellä Palosaaren rantaa.

Comic Of The Day:

Olipa kieltämättä aika helpottavaa: lääkärin mielestä kaikki arvot aina sydänfilmistä verenpaineeseen ovat erittäin hyvässä kunnossa - eikä rintakipukaan ollut mitenkään fataalia. Lääkärin mielestä rintakivut olivat siis jokseenkin normaaleja minun tapauksessani.. mitä ikinä se sitten tarkoittikaan. Lääkäri määräsi minut myös pysymään poissa kaikenlaisesta kovemman luokan liikunnasta toipilaana. Pääasia kuitenkin että rintakivut eivät olleet ihmeellisempiä. Looks like I live to see another day.

Tänään kävin koulussa istumassa muutaman tunnin. Siellä palauteltiin yksi kirja-arvostelu ja ihmeteltiin epämääräisiä etuliitteitä englanninkielisiin sanoihin. Aika standardia siis. Otin myös erilaisia kuvia Vaasasta tänään kamerallani; täytyy julkaista ne jossain vaiheessa.

Nyt kuitenkin taidan lähteä tästä kenties jopa nukkumaan. Kenties te jotka tätä luette ette suinkaan mene nukkumaan luettuanne tämän - yrittäkääpä siis pärjäillä mitä erilaisimpien ongelmienne ja unelmienne kanssa aina seuraavaan postaukseen asti.

Perkele ! Tämän rauhallisen ja työteliään ulkokuoren alla on itse asiassa kutenut jotakin todella mätää viime viikonlopusta asti. Olen nimittäin sairastunut outoja rintakipuja + flunssakin on omituisesti tullut takaisin. Olin viimeksi flunssassa n. kuukausi sitten. Meninpä siis tänään lääkäriin.

Lasaretissa minulta otettiin verikokeet ja minut jopa vyötettiin kiinni johonkin sydämen lyöntejä mittaavaan koneeseen. Verenpainekin otettiin, joka puolestaan oli kaikkien yllätykseksi ihan optimaalisella tolalla. Nämä rintakivut ovat kuitenkin hiukan aiheuttaneet allekirjoittaneessa pientä paniikkia. Tarkalleen en osaa sanoa, että ovatko nämä kivut lähellä sydäntä vaiko vain rintaa, ja siten mahdollisesti keuhkoja. Itse epäilisin että tässä sairastellaan taas jälleen yhtä keuhkoputkentulehdusta - tai mahdollisesti sydänlihaksen tulehdusta. Oli miten oli, niin muutaman tunnin sisällä menen käymään varsinaisesti lääkärillä, joka osaa sanoa sitten enemmän siitä, että mikä minua vaivaa. Epämääräiset rintakivut ovat kuitenkin vähentyneet päivä päivältä.

Syy miksi pelkään sydänlihaksen tulehdusta on, että viimeksi ollessani kuumeessa ja flunssassa en oikeastaan noudattanut sääntöä levosta. Kuntoilin ja nostin painoja - mitä ei todellakaan olisi saanut tehdä. Olen kuitenkin suhteellisen tottelematon tällaisissa asioissa, sillä koen nykyisin jatkuvasti tarvetta kuntoilla tai liikkua. Aliarvioin viimeisimmän sairauteni vakavuuden. Tällaisesta toiminnasta saattaa hyvinkin seurata valitettavasti juurikin sydänlihaksen tulehdus tai keuhkoputkentulehdus. Jään "innolla" odottamaan että mitä tästäkin seuraa. Tiedän kuitenkin nyt sen, että missään nimessä ei pidä lähteä liikuskelemaan pahan sairauden alla enää koskaan.

Lääkärissä käynnit ovat myös olleet aika piinaavia minulle. Vaikka toinen vanhemmistani työskenteelekin nk. terveydenhuoltoalalla, niin en koskaan pysty ajattelemaan kunnolla ollessani lääkärissä. Pidän itseäni suhteellisen kovana kaverina, ja väitän useasti kestäväni vaikka mitä, mutta todellisuus on kyllä se, etten kestä sairaalan olosuhteita kovinkaan hyvin. Viime keväänä YO-kirjoitusten jälkeen omatessani keuhkoputkentulehduksen jouduin ihan alkuun verikokeisiin, jotka eivät sujuneet minun kohdaltani kovinkaan hyvin. Hoitaja kysyi minulta, ilmeisesti ilmeeni perusteella, että pelkäänkö neuloja sekä verikokeita. Totesin etten missään nimessä, vaan fakta taitaa kuitenkin olla se, että en millään välitä kyseisestä toimenpiteestä. Tänään kävi aivan sama juttu: minua hirvitti vieläpä sekin että hoitaja totesi: "antaa sen veren lorottaa ihan rauahssa sieltä vähän sinne purkkiin". Olin varmasti valkoinen kuin Michael Jacksonin lakana tuonkin toimenpiteen jälkeen.

Kirkosta ja ihmissuhteista

Suurin osa ystävistäni suhtautuvat kirkkoon suhteellisen vihamielisesti. Muutamat heistä ovat eroamassa siitä tai ovat jo eronneet - tai sitten eivät ole siihen koskaan kuuluneetkaan. Minä itse kuulun kirkkoon, vaikka täytyykin nyt ihan avoimesti tunnustaa etten ole oikeastaan millään tavalla aktiivinen sen toiminnassa. Kuulun varmasti tähän normaaliin suomalaiseen enemmistö-kansanosaan, joka on kirkossa nk. "kirjoilla", vaikkei oikeastaan usko sen opettamiin asioihin sen enempää kuin tarvitsee. Tämä järjestys on saanut minut pohtimaan vähän kaikenlaista omista motiiveistani kirkossa kuulumiseen.

Minä olen oikeastaan mielestäni melko vannoutuva persoona. Jos lähden johonkin organisaatioon mukaan, niin minun täytyy oikeasti uskoa sen toimintatapoihin ja pitää sen edustamaa ideologiaa/asiaa oikeudenmukaisena ja hyvänä edesauttaa. Vaikka olenkin aikoinani hyvin pienenä lapsena "liitetty" kirkkoon kasteen kautta ilman omaa suostumustani, niin en oikeastaan voi väittää sen olleen mitenkään minulle kuolettavan väärä asia. Toisin sanoen, en aio syyttää vanhempiani sellaisesta, minkä suorittamiseen heidätkin on opetettu joskus kauan sitten. Tuolloin uskonto oli varmasti ainakin nimellisesti suurempi asia kuin nykyään, ja kirkon valta esim. yhteiskunnallisesti isompi.

Minä en oikeastaan edes tiedä mitä teen tämän asian kanssa. Olen usein pohtinut, että vaikka olenkin aivan totaalisesti maallistunut nk. "tapakristitty", niin millä tavalla elämäni muuttuisi jos eroaisin ? Katsottaisiinko minua kenties ulkopuolisten toimesta armottomasti kieroon ? Joutuisinko kohtaamaan jonkinlaista pahennusta ja syrjintää ? Tiedostan kyllä, että kirkko itsessään edustaa kovin vanhahtavia ja suvaitsemattomia arvoja, jotka eivät suoraan sanottuna käy minun arvomaailmani kanssa mitenkään yhteen. Yleensäkään en maailmankatsomukseltani pidä organisoiduista uskonnoista - lukuunottamatta Buddhalaisuutta - sillä niiden kautta pääsee pahimmissä tapauksissa korkeisiin asemiin mitä sekopäisempiä yksilöitä aiheuttamaan heidän mielestään väärin uskoville ihmisille kärsimystä. Usko ja jumalasta puhuminen ovat mielestäni vahva ase jota hyödennettiin ja hyödynnetään edelleen maailman aseellisissa ja aseettomissa erimielisyyksissä.

Kyseenalaistan myös avoimesti kristinuskon opit ja sen kaikista vanhoillisimmat kasvatusmetodit. Uskon hyvin pitkälti myös siihen että kaikkien pitäisi saada valita oma uskontonsa - ja erityisesti kehittyneimmissä ja näennäisesti vapaissa länsimaissa. Eniten minua on myös vihastuttanut kiista naispappeudesta, joka taas osoittaa kirkon olevan hyvinkin muuntautumiskyvytön organisaatio; eräässä vaiheessa harkitsin jopa eroamista kirkosta kuultuani mitä sekopäisimpien kirkon virkamiesten selityksiä ja parjausta naispappeutta vastaan. Viime aikoina naispappeus on jälleen noussut pöydälle: kaikista vanhoillisimmat kirkonmiehet ovat alkaneet järjestäytymään asian tiimoilta voidakseen järjestää samassa jamassa oleville virkaveljilleen pelastuksen pois kurinpidollisista toimista. Tällainen organisoitu toiminta tuo mieleen minulle mafian, joka hoitaa omat "kalansa" pois pinteestä ihan puhtaasti arvovallaan ja suhteillaan.

Minun sukutaustani on myös suhteellisen "Kristillinen". Oikeastaan sukuni on pyörinyt, ja oikeastaan edelleen pyörii mantran "koti, uskonto ja isänmaa" ympärillä. Olen melkoisen varma, että mikäli minulla olisi näin radikaaleja mielipiteitä esim. varusmiespalveluksesta, niin saisin varmasti päälleni vaikka minkälaisia kommentteja. Sukuni vanhemmat ihmiset, joita ei kyllä toisaalta onneksi ole oikeastaan montaa, eivät varmasti ymmärtäisi mikäli olisin kirkosta eronnut aseistakieltäytyjä tai siviilipalveluksen suorittanut. Onneksi sentään ylioppilas, sanoisivat toiset.

Olen edelleen kahden tulen - tai pikemminkin kahden tien välissä. Minun täytyy, sooner or later, päättää että kuinka jatkaa. Minun on oltava totuudenmukainen itselleni, ja suoraan sanoen kirkkoon kuuluminen ei vain tunnu mitenkään sellaiselta, jota välttämättä haluaisin jatkaa. Nämä uskon asiat ovat kuitenkin sellaisia, että ne eivät välttämättä ole erityisen helppoja päättää yhdessä yössä. Pohdinta tulee siis jatkumaan.

Uudet lelut

Tänään huomasin muutamia uusia Bloggerin ominaisuuksia Template-valikossa. Ensinnäkin päivitin blogini ulkonäön, ja siinä samalla sai myös laittaa HTML-editointia huomattavasti helpommin sarakkeet esim. linkeille. Siispä tein niin.

Kohdassa "Links" näet kaksi osoitetta kahdelle eri sivustolle. Kuten varmasti jo terävänä lukijana ymmärrätkin, niin en lisännyt niitä tänne ilman jotakin syytä. Linkki sivulle The D Archives johtaa varsin alkutekijöissä olevaan Wikipedian kaltaiseen sivustoon. Se sisältää kaikenlaista tietoa oikeastaan ihan kaikesta: sen sisältö pyörii myös aika tarkasti minulle tärkeiden - tai minua kiinnostavien asioiden ympärillä. Sivujen ulkoasu on vielä melko yksinkertainen - lupaan kuitenkin tehdä sille jotain kunhan ehdin.

Peace Station Encyclopedia on myös jokseenkin selvä juttu. En aio sitä sen kummemmin mainostella: toteanpa vain että mikäli ette tiedä mikä se on, niin katsokaa ja ihmetelkään linkin postmodernistä sisältöä.

Tänään oli kyllä kieltämättä lämmin päivä. Pystyin menemään jo kauppaankin T-paidassa. Kävin myös katsomassa erästä paikkaa, jo väitti myyvänsä käytettyä maastopyörää 40 €:n hintaan, vaan se oli sulkenut lauantain kunniaksi ovensa jo kolmelta. Kaupan portailla istuskelleet tytöt hihittelivät minulle salaperäisesti. Palasinpa siis takaisin tänne norsunluutorniini käytyäni Lidlissä pyörähtämässä elintarvikkeiden merkeissä.

Eilen tuli televisiosta Fight Club. Tämän elokuvan nähtyäni täytyy kyllä todeta, että vähään aikaan en sen kaliberin pätkää ole tavannutkaan. Ja tämän sanon ihan hyvässä mielessä. Kyseinen elokuva on ollut markkinoilla jo aika kauan, vaan minä en ole sitä koskaan nähnyt - ja DVD:lle en oikeastaan osta muita elokuvia kuin niitä jotka varmasti (tai melko varmasti) tiedän hyviksi. Fight Club oli siis jäänyt minulle kovinkin tuntemattomaksi suuruudeksi, vaan onneksipa se tuli eilen myöhäisillan elokuvana. Se taisi loppua 03:20 aamulla - josta voitte varmasti arvata fyysisen olotilani sen katsottuani.

Tyttöystäväni ei pidä kyseisestä pätkästä ollenkaan. Hän usein toteaa elokuvan olevan tylsä juoneltaan sen liian monotoonisen "tapellaan ja puhutaan rumia" - toteutuksen ansiosta. Myös kuulemma Brad Pitt ärsyttää. Minä kuitenkin näin kyseisen elokuvan aivan erinomaisena teoksena ihan puhtaasti sen erinäisten piilomerkityksellisten juonikuvioiden johdosta. Ja onhan elokuvalla itselläänkin eräänlainen piilotettu tarina ja merkitys itsessään. Fight Club on mielestäni puhtaasti psykologinen ja mielenhäiriöistä juuri jakomielitautiin ja sen ilmentymiin keskittyvä teos. Kaikki veriset tappelut ja muu fyysinen toiminta ovat mielestäni tässä elokuvassa täysin sivuseikkoja, sillä sen pääasiallinen sanoma on jotain aivan muuta. Elokuva keskittyy mielestäni kuvaamaan ihmisen kahta eri puolta persoonallisuuksien eri laatujen ohella. Päähenkilö on selvästi mieleltään sairas ja sosiaalisesti suhteellisen erakoitunut yksilö, jonka sisällä - niin kuin kaikkien meidän muidenkin - sykkii täysin toista maata oleva alter ego. Fight Club keskittyy juuri kuvaamaan tätä haluista ja toiveista koostuvaa persoonallisuutemme osaa joka jää usein pimentoon vaikka meillä kaikilla sellainen oikeastaan onkin. Juuri tukahdetun alter egon päästäminen valloilleen on elokuvan perusteema, joka saattaa jäädä useimmille elokuvan katselijoille täysin tuntemattomaksi.

Mielestäni Fight Club pitäisi saada jokaisen lukion psykologiankursseille näytettäväksi teokseksi. Itse muistan että entisen lukioni filosofian erinäisissä kursseissa oli aina vain kaksi vaihtoehtoa katsottavaksi filosofisten teemojensa ansiosta: Matrix ja Truman Show. Fight Club pitäisi puolestaan saada psykologiaa opiskeleville pakolliseksi katsottavaksi, sillä mielestäni se kuvaa melko onnistuneesti juuri mielenhäiriöitä ja erityisesti alter egon halujen ja persoonallisuuden ilmentymiä. Kaiken kaikkiaan Fight Club on siis elokuva joka kantaa mukanaan syvällistä sanomaa. Suosittelen tätä elokuvaa erityisesti omista mielenliikkeistään kiinnostuneille ihmisille - ja sen ohella myös psykologiaan perehtyneille yksilöille.

Kevätyön unelma

No lähtipä taas tämäkin postaus käyntiin oikein kunnollisella otsikolla. Monet tähän blogiin täysin tutustumattomat varmaan nyt kuvittelevat, että aion esittää jonkinlaisia Shakespearen sonaatteihin verrattavia lyyrisiä jaksoja - erehdytte kuitenkin pahasti. Aion nyt vain käsitellä ihan sitä kaikkea, mitä minun tulisi vielä tehdä ennen kesälomaa tämän kevääksi kutsutun ajan sisällä.

Kevät on siis todellakin tullut. Jopa täällä Kauhavalla, niin kuin Vaasassakin ilma on ihan siedettävän lämmin ja kadut alkavat muun eläimellisen luonnon tapaan paljastua lumikinoksien alta. Palosaaren sillalla tosin edelleen puhaltaa todella murhaava viima - vaan uskonpa senkin olevan eräs elämän tosiasioista, jota ei pieni ihminen voi oman elämänsä aikana muuttaa.

Muutama kurssikin on jo päättynyt: olen siis uskomattomasti avannut akateemisen pistetilini kohti maisteriutta (lue: pikemminkin ensiksi kandidaatiutta) tänä kohtalokkaana keväänä. Tällä hetkellä aktiviteetit yliopistolla ovat myös aika minimissään, vaikka edelleen kaksi esseetä pitääkin palautella tulevan viikon aikana. Kävin hakemassa itselleni myös yliopiston kirjastosta, Tritoniasta, itselleni kirjastokortin. Se on melko persoonaton läpyskä, joka jättää hyvin vähän tilaa mielikuvitukselle. Onpahan nyt kuitenkin sellainenkin, että voi sitten lainailla mitä ikinä huvittaakaan.

Yritimme tässä muutama viikko takaperin hankkia minulle polkupyörää. Tyttöystäväni oli huomannut läheisen sillan alla virtaavan joen uomassa ihan kohtuullista kuntoa omaavan pyörän. Heti saimme ainakin tuhat ja yksi ideaa sen restauroimiseksi - vaikka reunaehtona oli tietysti renkaiden ehjä kunto ja rungon ehjyys. Nostimme improvisoiduin koukuin ja 20 metrin paksuisen pyykkilangan avulla sen joesta vähintäänkin suurella vaivalla. Minun tuurini kuitenkin saneli seuraavat tapahtumat: pyörän runko oli painonut istuimen kohdalta niin kasaan ettei sitä voinut oikeastaan käyttää enää mihinkään. Ironisesti päädyimme heittämään sen takaisin jokeen - ja se jopa upposi pohjaan asti tällä kertaa. Tämän kokemuksen siivittämänä ei voi kuin todeta sen, että kenties minun pitäisi tuoda Sipoosta oma pyöräni takaisin tänne. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Olen myös ryhtynyt juomaan valmiskahveja. Minä en nimittäin omista kahvinkeitintä, mutta onneksi moderni (Saksalainen) teknologia on keksinyt nk. "valmiskahvit", joita Saksalaisten kolmas maailmanvalloitusyritys nimeltään Lidl myy. Nuo kahvit ovat oikeastaan melkoisen halpoja, muistaakseni n. 2 € kappale, ja kuumaan maitoon sekoitettuna vastaavat melko lähelle oikeaa Capuccinoa/Macchiatoa yms. kahvijuomaa. Ne ovat melko riittoisia ja säilyvät hyvin metallipurkeissaan - raus und march Lidliin siitä siis niitä ostamaan !

Nyt lähden kuitenkin tästä pitämään huolta asuntoni hygienian tasosta imuroimisen avulla. Lisää postauksia tulee nyt sitten taas.. kun.. tulee..

Tänään ei sitten millään viitsinyt lähteä kouluun. Vaikka minulla onkin yhden luennon/kurssin työ palauttamatta ja sen päälle vielä yksi esitelmäkin, olen optimistinen sen suhteen, että saan ne hoidettua vielä tämän viikon aikana kuntoon.

Tänään aamulla vein myös kunnanvirastoon kesätyöhakemukseni. Saapa nähdä, että irtoaako paikka minulle, vai otetaanko sinne kenties joku muu. Virkailija jolle tuon hakemuksen annoin, ei kylläkään ehtinyt minua mitenkään briiffata siitä, että saako kyseisen paikan kuinka pienellä vaivalla, vai arvotaanko ne jollakin tavalla. Parissa kuukaudessa sitten varmaan näkee, että miten tuonkin kanssa käy. 100 paikkaa kuitenkin oli vapaana.

Kauhavalla on myös hiljalleen alkanut tuo kevät saapumaan. Tänään on esim. satanut helvetisti vettä, ja ja viime viikosta lähtien on ollut jo suhteellisen lämminkin. Pitkät kalsarit ja lämpöasut on siis voinut jättää aivan huoletta kotiin. Vesisateen myötä minulle on myös saapunut jälleen kerran toinen suuri ongelma: ainoa sateenvarjoni on puoliksi rikki. Viimeisin sateenvarjoni nimittäin meni rikki tuossa talvella, kun äärimmäisten lumimyrskyjen aikana se napsahti poikki kesken kävelyn. En ole vielä sen jälkeen tarvinnut toista sateenvarjoa, vaan olisihan se tietty pitänyt jo ennakoida, että suomen märän kevään aikana sitä tarvittaisiin nopeammin kuin uskoinkaan. Onneksi tuli nähtyä Lidlissä sateenvarjoja muistaakseni 3 eurolla tässä eräänä päivänä, joten ongelmia ei pitäisi tulla sen hankinnassa.

Kevät saa myös jotkut meistä sekoilemaan aika pahasti. Kävelin nimittäin muutama tunti sitten kohti keskustaa kun vastaan käveli tyyppi, joka kaatosateessa piti sateenvarjoaan kiinni. Hiukan ainakin itse hymähtelin, kun tyyppi käveli sateenvarjo mukanaan - muttei kuitenkaan avattuna. Myöhemmin sitten kun palailin takaisin kotiin, niin sama kaveri käveli vastaan sateenvarjo normaalisti avattuna ! Hah, siinäpä oli sitten taas päivän huumoria kerrakseen.

Akateemista vittuilua

No jooh. Viime maanantai ei kyllä sittenkään mennyt erikoisen hyvin. Luennolla sattui jotakin niin erikoista, että minun oli hetkellisesti vaikeaa uskoa olevani yliopistossa filosofian tohtorin opetettavana.

Meille oli annettu tehtäväksi tuoda maanantaiksi eräs tehtävä, joka olisi pitänyt sitten hiihtoloman aikana saada valmiiksi. Mielestäni sille annetut ohjeet olivat vähintäänkin aika epäselvät, ja tuli sitten noudatettua sellaisia ohjeita, joita kyseisen tehtävän sisältämä nettisivusto tarjosi. Kun sitten vein kyseisen tehtävän tunnilla opettajalle, niin tämä tyyppi sitten alkoi välittömästi kritisoimaan sen jälkeä. Yritin siihen väliin sitten todeta, että mielestäni sille annetut ohjeet olivat olleet vähän epäselvät. Tämän jälkeen sitten luento jatkui, jonka aikana kyseinen tyyppi sitten joka viides minuutti vähintäänkin nöyryytti minua verbaalisesti jollakin paskantärkeällä kommentillaan. Eräs asia mistä hän mm. huomautti minulle, oli se että en katsonut hänen kiertoon laittamiaan lappusia tarpeeksi kauan. Nuo hänen kommenttinsa saivat todellakin kirjaimellisesti sapen kiehumaan, ja kieltämättä tämä "opettaja" laitoksella kyllä on tällä hetkellä mustalla listalla ja aika pitkäänkin.

Tuo opettaja on kyllä ollut ihan alusta lähtien aika epäilyttävä tapaus. En ole koskaan liiemminkään pitänyt kyseisestä opettajasta, vaan ihan alusta asti olen aistinut kyseisessä tyypissä jotakin vähintäänkin paskalta haiskahtavaa. Nyt kuitenkin tämä tyyppi teki mielestäni aika suoran hyökkäyksen minua kohti ilman mitään syytä. Lisäksi se näytti myös olevan hänelle jonkinlaista leikkiä, joka saa minut vielä enemmän puolustuskannalle.

Tänään sitten väänsin tämän tehtävän hänelle uusiksi. Tyyppi oli halunnut kyseisestä tekstistä dialogin, vaikkei kyllä siitä mitään maininnutkaan. Liitin mukaan pienen lapun, jossa pyysin häntä melko kohteliaasti jättämään moiset kommentit kokonaan pois seuraavalta luennolta. Saapa nähdä mitä se kyseinen mieshenkilö siitä mahtaa tykätä. Tuskinpa välttämättä hyvää. Minä en kuitenkaan aio alentua ottamaan vastaan kyseisen tyypin heittämiä iskuja, vaan iskenpä takaisin samalla voimalla. Ja tämän jälkeen on aivan turha yrittää saada minua mitenkään aktivoitumaan kyseisen tyypin tunneilla. Että osaakin olla helvetillisen pikkumainen mies.

Flunssa jatkuu edelleen. Eilen tuntui jo vähän siltä, että tämä loppuisi viimeistään lauantaihin mennessä - vaan toisinpa asiat olivat. Nyt on sitten taas helvetinmoinen olo.. puhumattakaan siitä että nenä on ihan tukossa ja päässä humiseen kuin missäkin tuulitunnelissa.

Jo muutamien viikkojen ajan olen huomannut täällä Kauhavalla sijaitsevan Lidlin viereisessä pienessä metsässä epämääräisiä lintuja. Olen jo aivan alusta alkaen arvannut niiden olevan jonkinlaisia metsäkanoja, ja eilen illalla tehty nopea googletus erilaisista metsäkanalajeista paljasti nuo metsäkanat teereiksi. Kyseiset linnut jostain syystä pesivät juuri tällä alueella, joka on kyllä lopultakin aika epätodennäköinen paikka liikenteensä yms. ihmisen aktiviteettien johdosta. Laskin teerejä olevan tuolla alueella parhaimmillaan 4-5 kappaletta, joten mistään yksittäisestä havainnosta ei ole kyse. Tässäpä kaksi kappaletta kuvia otettuna kyllä aika myöhään illalla:

















Teeri(t) tässä kuvassa ovat siis tuon punaisen viivan kohdalla. Oikeastaan niistä erottaa vain tuon yhden.




















Seuraava kuva: teeri on onnistunut pääsemään aika hyvään piiloon kameralta, joten aivan täydellistä kuvaa ei tästäkään tullut.