Till' the bitter end

Tahti kovenee ja jossain kuulemma joku Joulukin on pian tulossa.

Elämä vilisee ohitseni kuin kylmä viima keskellä autioitunutta jääkenttää. Päivät kuluvat kyllä, mutta ilman sen kummempaa sisältöä. Sain itseni ensimmäisille sairauslomillekin viime viikolla. Kaksi päivää poissa töistä.

Alan pikkuhiljaa onnistumaan tästä työstä irrottautumisessa.

Ostin eilen uuden television mm. joululahjaksi sekä syntymäpäiviksi saamillani rahoilla. Raahasin sitä kohtuullisen pitkän matkan yksinäni, eikä minua suinkaan odottanut oven takana joku televisionluvan tarkastaja.

plääh.

Pääkaupunkiseudun jäteasema

Mä en turhaan kutsu tätä koko PK-seutua termillä "Capital Wasteland", sillä sitä yhtä suurta moraalisen, eettisen ja ihmissuhdellisen rappion voittokulkuahan tämä mesta edustaa. Mä olisin saattanut tämän kaiken vielä välttää muuttamalla Espooseen, mutta paitsi että nyt kun en niin tehnytkään, niin saan kärsiä nahoissani. Kaikista ihmisistä jotka muuttaa Espooseen tule ennen pitkään parempia ihmisiä ja juuri siksi niiden kunnan vaakunassakin on mm. hevosenkenkä(mystinen itämaan onnen symboli) sekä kruunu, joka alleviivaa kaikkien Espoolaisten ylivertaista asemaa tämän maan päällä ainoina Aatamin ja Eevan vakavasti otettavina jälkeläisinä.

Oikeasti tämä Helsinki(kin) on aika paska mesta. Ei täältä mitään aitoja normaaleja ihmisiä löydä. Kaikki on vaan jotain ihan ihmeen sekopäisiä seinähulluja tai muuta paskaa. Joskus ne voi myös olla naispuolisia.

Hmm.. Onneksi mä olen saanut elämääni kontrastia siitä minkälainen paikka tämä maa oikein on kokonaisuutena. Toki ongelma numero yksi on aina tietysti se, että maaseudulla(?) ihmiset kuolee tylsyyteen jossain metsätorpassa, kun sitten taas täällä sä kuolet ties mihin ja sun moraalis-eettisen arvot kärsii rappiotiloista ja alat tapaamaan taas uudelleen juuri sellaisia ihmisiä joita luulet jättäneesi taaksesikin joskus silloin entisessä elämässä.

Mä en aina oikein ymmärrä että miksi mulla pitää olla tällainen onni. Että jos mä saan jonkun ihmisen löytämään itseni, niin sitten kuitenkin sen yhden tai kahden hyvän puolen väliin asettuu joku tosi hämärä ja pimeä puoli, joka periaatteessa nollaa kaikki edistykselliset askeleet.

Mä olen kuullut että tosi moni ihminen on tullut onnelliseksi muutettuaan pois Helsingistä. Mä taas olin niin naiivi, että kuvittelin mukamas täällä olevan jotenkin onnellisempaa. Loppupeleissä mä kuitenkin ymmärrän että mikään ei ole enää onnellisuutta tuottavaa sinänsä tässä meidän post-modernissa yhteiskunnassa, vaan vääränlaisten profeettojen kuuntelu ja niille vallan antaminen ruokkii yksittäisen urbaanin ihmisen myrkytystilaa tässä betonisessa todellisuudessa.

.. Ja sinisempi oli yö.

En ole pitkään aikaan kirjoitellut taaskaan mitään.

Tämä johtuu ihan siitä, että olen päättänyt pitää tämän (taas jälleen) varsin neuroottiseksi pahanolon purkamisen välikappaleeksi äityneen blogin pidosta hiukan taukoa. Olen ja olin myös yli viikon lomalla, jonka aikana en ajatellutkaan mm. töitä, useampia ihmissuhteita tai tätä blogia.

Olen jossain määrin jakautunut viime kuukausina kahdeksi eri henkilöksi. Toinen henkilö on se boreout-ihminen, joka käy orjallisesti töissä vailla sen suurempia päämääriä ja ns. "pimeän puolen henkilöhahmo" on taasen se mikä olen vapaa-ajallani. Koen että seuraava askel saattaa hyvinkin olla jonkinasteisen Fight Club-kerhon perustaminen Kallion tai Vallilan kujille, jossa me kaikki isäsuhteistamme seonneet modernin urbaanit nuoret miehet voimme mättää toisiamme turpaan vailla sen kummempaa moraalista krapulaa.

Voisi kai siis sanoa, että tällä hetkellä elämäni on yhtä surrealistista trilleriä täynnä. Vapaa-aikani on ruvennut täydentämään oudolla tavalla työssäni tuntemaa tyhjiötä ja merkityksettömyyttä, jonka jäljiltä olen alkanut jälleen menemään melko äärimmäisyyksiin irrotellakseni vallitsevasta todellisuudesta. Tämä tällainen tuntuu tällä hetkellä hyvältä, vaikka tiedostankin että se ei voi loputtomiin jatkua.

Olen toistaisessa elämässäni rakastanut vain kahta naista. Voisi kai olla se eräs kolmaskin, mutta hän on kai omalta taholtaan liian läheisriippuvainen jottako ymmärtäisi että kykenisin rakastamaan häntä jos vain saisin jonkinlaista reaktiota irti. En ole kuitenkaan hyvin lyhyen pikasession jälkeen hänestä saanut enää mitään irti, jonka jälkeen olen tyytynyt ystävän asemaan. Tämä ystävyyssuhde on minusta hirvittävän tärkeä, vaikka osa minusta haluaisi edelleen jotain syvempää.

Asiani ovat kai päällisin puolin ihan hyvin. Pinnan alla kuitenkin on tapahtunut muutoksia, jotka voin vain ja ainoastaan laittaa tämänhetkisen elämäntilanteeni piikkiin.

Palaan asiaan piakkoin. Nyt minulla tässä eräs "kirjoitusjuttu" meneillään.

Rooftops

Kaupunki on tänäkin aamuna likainen, meluisa ja täynnä ihmisiä.

Ilmat ovat jossain määrin kylmät, mutta kaiken peittävää lumisadetta ei kuitenkaan vielä näy. Jokin minussa on saanut toivomaan että ehkä tämä talvi olisi täällä vähäluminen, sillä se olisi kyllä kieltämättä tervetullutta vaihtelua näiden lumitalvien jälkeen.

Vastakkaisen viisikerroksisen asuintalon katolla hoippuu nuori mies ilmeisesti nokikolarin tai jonkun sellaisen varusteissa. Hänellä ei ole turvavaljaita- eikä ilmeisesti korkean paikan kammoakaan. Seuraan hetken parvekkeelta alapuolellani tapahtuvaa jonkinlaisten remonttimiesten ja maalareiden palaveria, jonka jälkeen he siirtyvät asuintalon sivuovesta sisään jotain remonttiprojektia jatkamaan. Samaisen talon takapihalla seisoskelee kourallinen lähimmän pankin toimihenkilöitä tupakoimassa kirpeässä aamussa.

En ole nyt taas vähään aikaan ollut kotona. Olen taistellut mielihalujani vastaan useissakin asioissa viime aikoina. Eräs niistä mielihaluista liittyy pakoon tästä vallitsevasta todellisuudesta jossa elän. Olen myöskin huomannut sen mielenkiintoisen tosiasian, että taidan olla juuri sellainen ihminen joka ei ole vallitseviin olosuhteisiin juuri koskaan tyytyväinen.

Nyt täytyy kuitenkin yrittää siivota tätä kämppää huomista varten, jolloin jotkut tyypit saapuvat tänne arvioimaan tämän kuntoa.

Julmaa

Siinä määrin olen kai yhä aivan liian nuori ettäkö kuvittelin sen pitävän paikkaansa ettei minusta mukamas löytyisi enää tällä iällä uusia puolia. Kuvittelin että olin kaikkien edellisten suhteitteni, kokemusteni ja vaikka minkä muun jälkeen päätynyt sellaiseksi aikuiseksi joka oli nyt sitten niin hyvässä kuin pahassakin "valmistunut" henkiseltä kantiltaan niin pitkälle kun ihminen nyt vaan voi älynsä ja edellytystensä perusteella.

Pidin henkisiä ominaisuuksiani muuttumattomina pitkään.

Olen kuitenkin löytänyt jälleen itsestäni hyvin pelottavia uusia puolia, jotka ovat ilmenneet erinäisten henkilökohtaisten tapahtumaketjujen aikana, jälkeen ja etenkin niiden perusteella. On pelottavaa löytää itsestään samanlaisia puolia kuin niistä keitä on aikoinaan samoista virheistä kritisoinut.

Tällä hetkellä elämässäni on todella paljon asioita joita en kykene myöntämään läheisilleni. Ymmärrän että ne asiat jotka nyt kumpuavat minusta eivät suinkaan näy päältäpäin, mutta sisällä kieltämättä olen yllättynyt ja samalla kauhistunut siitä miksi minusta on tullut sellainen ihminen kun olen tänään. Uudenlaiset piirteet ja käyttäytymistavat ovat todella ällistyttävää tavaraa nykyään.

Koen hyvin vahvasti että niille asioille jotka ovat ilmenneet minulle nyt olisi kai pitänyt tehdä jotain jo vuosia sitten. Syytän itseäni siitä etten reagoinut niihin tarpeeksi ajoissa, sillä totta puhuen kaikki se mitä nyt koen, teen ja käyn lävitse on itseasiassa hyvin vahvasti sidoksissa menneisyyteeni.

Eroavaisuuksia

Terminaattori 2:ssa on eräs lainaus monologista, josta olen aina suurestikin pitänyt.

Olen sen joskus aikaisemminkin laittanut tänne blogiin, mutta mielestäni sen sanomaa ja yhteyttä minunkin elämääni ei voi olla huomioimatta:

The future, always so clear to me, has become like a black highway at night. We were in uncharted territory now... making up history as we went along.

Tuo on erittäin kuvaavaa lausuntaa siitä miltä minusta on tuntunut jo pitkän aikaa. Tunnen että olin ehkäpä muutamia vuosia sitten vielä jonkinlaisella "kartalla" näissä tekemisissäni ja ennen kaikkea sekoiluissani, mutta nykyään koen kaiken aivan aidosti siten että elämäni on kuin kiitämistä pitkin mustaa, yöllistä moottoritietä pelkät ajovalot päällä- aina välillä ajovalojen keilaan hypähtää jokin tapahtuma tai henkilö. Mitään logiikkaa ei kuitenkaan ole enää siinä että mitä minulle tapahtuu, kenet minä tapaan tai mikä on minkäkin homman nimi.

Uskon vahvasti siihen että useimmilla ihmisillä on deterministinen elämä. Useimmat ihmiset toteuttavat sen miksi heidät on enemmän tai vähemmän määrätty tai miksi he pyrkivät. On kuitenkin poikkeavia yksilöitä, jotka omilla valinnoillaan jotenkin murtavat sen ennalta määrätyn kaavan eikä heidän kohtaloaan sitten täytetäkään juuri sillä tavalla miten aikoinaan uumoiltiin. Uskon että itsellänikin oli oikeastaan noin kuutisen vuotta sitten selkeä tie joka olisi voinut ohjata minut ihan kohtuulliseen lopputulokseen, mutta mikä ei nyt sitten kuitenkaan tule toteutumaan.

En tarkalleen tiedä missä vaiheessa minun kohtaloni pirstoutui alkuperäiseltä radaltaan ja päädyin sille yölliselle moottoritielle näin kuvainnollisesti. On kuitenkin melko pelottavaa ajatella ettei ole oikeastaan aivan varma mitä aikoo tehdä edes vuoden päästä tai missä näkee itsensä edes vuoden päästä. Asiat ovat kuitenkin nyt monimutkaistuneet ja voidaan todeta että menneet jopa todella eriskummallisiin suuntiin.

Itselläni on nyt taas ollut vaihteeksi niin kiire etten ole kerennyt pahemmin kirjoittelemaan.

Hyvä tietää tämäkin

Hienoa, äiskän suusta kuultiin tällainen lausahdus:

"Mä en enää nykyisin oikein tunnista näitä sun kavereitasi sekä entisiä luokkalaisia, koska teistä kaikista on tullut jo niin aikuisia"

No joo, tämä olikin aikamoinen paljastus ihan näin niin kuin kansainvälisestikin mitattuna. Eipä silti, mä tunnen kyllä asioiden olevan niin että mun elämäni on pyörinyt aikuisten ongelmien ympärillä jo aika pitkään eli ainakin viimeiset viisi vuotta.

Judgment days

Olen nyt taas jälleen siinä pisteessä että tuntuisi tämä kirjoitteleminen olevan suurinpiirtein ainoa asia mikä tuntuu mielekkäältä elämässä.

Niin moni asia on minulle tällä hetkellä kyseenalainen ja epäselvä. En ole varma monestakaan asiasta johon olen ryhtynyt tämän vuoden puolella ja vielä enemmän mietin että minkälaiset fiilikset tästä vuodesta lopulta jäävät kun se parin kuukauden päästä loppuu. Minulla on ollut tapana mietiskellä aikamoisia reflektioita elämästäni aina vuoden lopun tienoilla ja sitten miettiä että mitä kaikkea tuli ja mitä varsinkaan ei tullut tehtyä sinä vuonna.

Pelkään että tämän vuoden tilinpäätös tulee olemaan vähintäänkin epäselvä, kaoottinen ja kenties täysin omaa elämäntilannettani heijasteleva. Tuntuu että tänä vuonna on tapahtunut paljon- ehkäpä jopa liikaa kaikki aspektit huomioonottaen.

Tuntuu että haluaisin jälleen paeta. Paeta tätä todellisuutta sekä sitä miksi tämä kaikki muuttuu.

Syvää väsymystä ja lihasrelaksantteja.

Lauttasaari recut

On hyvä tietää että "kotisaari" ei ole pelkästään pian purettava vesitorni, pitkä asfalttitie ruoholahteen ja saarellinen autuus.

Eilen tuli reissattua niihin osiin saarta, joissa en ole koskaan käynyt. Nämä osat menivät lähelle Espoon ja Helsingin rajaa, jolloin Lauttasaaren kärjestä alkoi löytyä kaikkea melko hämärää ihan vaan ajamalla moottorikulkuneuvon kyydissä niin pitkälle että vastaan tuli länsiväylä sekä meri.

Että joo.. Löysin mm. Meksikon suurlähetystön, Eteläisen Afrikan vastaavan sekä Egyptin suurlähettilään "residenssin" aivan suvereenisti saaren toisesta kärjestä. Sitten löysin Kaskisaaren, jossa kävin eräiden tyyppien luona ja tämän jälkeen minulle kerrottiin että he olivat jotain melko vitun rikkaita heppuja. Toisaalta sellaisen käsityksen sain jo heidän asunnostaankin. Naapurina oli kuulemma jotkut tosi kovat muotisuunnittelijat.. tai jotain.

Muttaah.. niin.

Elämä nyt on melko seesteistä taasen. Paskalta tuntuu vaikka moni asia onkin kai edelleen ihan kunnossa, mutta jotenkin tuntuu että kaiken tällaisen näennäisen hyvinvoinnin takana piilee kuitenkin oudon syvä tyytymättömyys jotain ihan hämärää kohtaan jota en edes ymmärrä.

Mulla taitaa mennä liian hyvin ettäkö mun käsityskykyni ymmärtäisi olla tyytyväinen edes jostain välillä.

Toisaalta taas se voi myös olla tämä syksykin. Se aina vähän masentaa.

Toksiinisen ananaksen kostotapaus

Ja tapahtui niinä päivänä että menin ostamaan kokonaisen, tuoreen ananaksen.

Leikkasin sen paloiksi. Söin useita paloja.

Tämä ei kuitenkaan johtanut kylläisyyden tunteeseen, vaan pikemminkin aivan vaistomaisen salamannopeasti suupieleni alkoivat vuotaa verta, ne rikkoutuivat ja olivat äärimmäisen arkoja.

Siis eli mitä vittua.. Mulla on ns. "allergiaa" jotain tuoretta ananasta kohtaan? Vai johtuuko tämä hyönteismyrkyistä?

Saatana että sattuu.

Tää on ihan kauheata.

Miksi me ja ne?

Oli kai vain ajan kysymys ennen kuin löysin nukkumiseni avuksi lihasrelaksantit. Olen niiden avulla nukkunut äärimmäisen opiaattisia öitä, sillä mm. selkäkivut ja yleinen apatia ovat alkaneet vaatia verojaan sekä siinä samalla lähentänyt minua tällaistenkin käyttömahdollisuuksien piiriin.

Eilen tuntui että Lauttasaaressa oli aivan jumalattoman synkkä ilta. Syksyinen, sateinen ja kolkko tuuli puhalsi pitkin rantoja. Baarit muistuttivat kaikki jonkinlaisia salamyhkäisiä kapakoita sekä niissä istui vain muutamia miehiä hiljaa keskenään jutustellen. Kuvittelin heidät kaikki jonkinlaisiksi alkukantaisiksi rantojen merimiehiksi, jotka hiljaa rommia ryystäen jupisivat jostain merirosvoseikkailuistaan sekä naisasioistaan kenenkään tietämättä.

Olen miettinyt jo pitkään sitä miten suomalaiset ihmiset tuntuvat usein noin niin kuin kahden eri sukupuolen osalta kohtaavan. Vaihtoehtoja on lähinnä vain kaksi, ehkä parhaimmassa tapauksessa kolme:

- Töissä
- Baareissa (usein humalassa)
- Kolmas vaihtoehto tapahtuu aivan liian harvoin

Tuntuu tosiaan usein että suomalaiset menevät baareihin, juovat itsensä perkeleenmoiseen känniin ja sen olotilan vapauttamana uskaltautuvat mm. lähestymään vastakkaista sukupuolta baareissa. Tässä maassa ei kuitenkaan näe spontaaneja lähestymisiä missään, vaan ainoastaan juomien avulla saatetussa tilassa.

Tämän mahdollisen "lähentymisen" tiimoilta suuressa kännissä sitten seurauksena baareissa on usein illan mittaan seksiä joko a)sinun luonasi tai b)baarin vessoissa taikka hänen luonaan.

Aamulla sitten heräillään krapulassa ja yritetään muistella sekä selvitellä että kuka kukin on ja mitä oikeastaan tapahtui. Näistä lähtökohdista sitten suurin osa Suomalaisista parisuhteista alkaa ja kumpuaa.

Olen keskustellut työkaverieni kanssa paljon tästä aiheesta. Tuntuu että heidänkin mielestään huomattava osa ihmisistä kohtaa baareissa ja tiedän itsekin ihmisiä jotka menevät baareihin vain ja ainoastaan seuran takia. Tuntuu kuitenkin siltä että ainakin täällä ihmiset vain ja ainoastaan kohtaavat ja osaavat avautua vain baareissa, sillä muuten ollaan sitten niin helvetin sulkeutuneita ja omissa asioissa ettei mitään rajaa.

Mielenkiintoinen pointti asiaa koskien tulee mieleen siitä kun joskus kauan aikaa sitten joku kertoi että esim. eteläisessä amerikassa kuulemma bussimatkoilla pyritään aina istumaan sen viereen joka istuu bussissa mahdollisesti yksin. Suomessahan kaikki haluavat aina istua yksin busseissa sun muissa instansseissa, eikä sitä tulkita mitenkään hyväksi jos joku random hahmo istahtaa viereen. Sitä pidetään todella tungettelevana.

Sä flippaat

Viime aikoina ei ole oikeastaan ollut fiilistä kirjoitella tänne blogiin yhtikäs mitään.

Olen paennut tätä kaupungin urbaania sykettä maaseudulle, kärsinyt selkäkivuista ja saanut viimeisetkin muuttokuorman tavarat asuntooni monen kuukauden viiveellä. Sillä välin myös syksy on puhjennut kukkaan eikä aina tiedä että tuleeko päivä olemaan lämmin, kylmä vaiko jotain siltä väliltä.

Olen pohtinut paljon parisuhdevalintojani jälleen viime aikoina. Mietin nykyään useasti vain ja ainoastaan sitä että houkuttelenko kenties persoonallisuudellani, käyttäytymiselläni vaiko monen asian summana vain tietynlaisia ihmisiä puoleeni? Olen useasti todennut että oma naismakuni on täysin päinvastoinen sen suhteen mitä voisi luulla. Sitäpaitsi "kiltit, kunnolliset tytöt"(TM) eivät edes pidä minua mitenkään mielenkiintoisena tyyppinä eivätkä ole koskaan pitäneetkään- kaikenlaiset muunlaiset kylläkin.

On kovin omituista miten ihminen on jotenkin jatkuvasti tyytymätön vallitseviin olosuhteisiin. Jos on sinkkuna, niin löytää sitten naisen ja päätyy syvälliseen suhteeseen hänen kanssaan. Tämä ei kuitenkaan lopulta riitä, vaan jostain syystä alkaakin pohtimaan kuinka paljon parisuhteessa onkaan lopulta vikana aina ollutkin.

En ole tyytyväinen. En ole tyytyväinen mihinkään koskaan enkä varsinkaan kovinkaan pitkään.

Onko tämä nyt sitten tyypillistä persoonallisuudelleni vaiko iälleni? Pitäisikö minun kasvaa aikuiseksi vai pitäisikö minun kasvaa ennen kaikkea ihmisenä?

Eräs tyyppi totesi minulle äärimmäisen filosofisesti muutama päivä sitten töissä että vaikutan enemmän kuin koskaan ennen siltä että elämänvaiheeni ovat jälleen "oman tien etsimiseen" keskittyneitä. Oikeastaan vaivuin syvään, itseäni ja elämäntilannettani pohdiskelevaan transsiin jo viime viikolla, jolloin istuessani auton kyydissä ajaessamme ensiksi Ruoholahden, sitten Taka-Töölön ja monen muun lävitse alkoi vaikuttamaan minuun tällä tavalla.

Tässä vaiheessa Zen-mestari haluaa vaipua syvään, ja kaiken hukuttavaan yksinäisyyteensä ihan vaan pohtimaan seuraavia siirtojaan..

Fuckin' aye

Kaipaatko hellyyttä ja intohimoa? Etkö tunne itseäsi enää rakastetuksi, huomioiduksi ja arvostetuksi parisuhteessasi? Haluatko tavata jonkun joka ymmärtää sinua paremmin?

Mädäntyneen järjestelmän mainospuheet kuitenkin iskivät minuun niin kuin herhiläisen pistin varomattoman kuljeskelijan niskaan.

Tänään mietin:

Ennen kuin taas puhutaan asiaa, niin puhutaan asian vierestä:

Tänään kun mulla oli töissä tylsää, niin tulin miettineeksi että mitä tapahtui Juhan Af Grannille. Siitä miehestä ei ole kuulunut mitään viime aikoina.

Sitten eksyin Wikipediaan lukemaan hänestä ja huomasin kuinka paljon olinkaan unohtanut tai edes tiennyt hänestä.

Tässä erikivoja otteita:

..Grannin mukaan monien ihmisten kokemien erikoisten tapausten ja salaliittojen takana ovat avaruusolennot, hänen määritelmänsä mukaan alien hybridit.[8] Hänen mukaansa avaruusolennot tarkkailevat, valvovat ja säätelevät ihmisten elämää useilla eri tavoilla ja ne käyvät päivittäin maapallolla.[9] Alien hybridien aiheuttamia ikävyyksiä ovat Grannin mukaan keskenmenot, joilla ne pyrkivät kontrolloimaan ihmisten mutaatioita ja kehitystä.[8] Grann väittää kokeneensa kontaktin avaruusolentoihin Israelissa lähellä Jaffan kaupunkia

Grann uskoo yhteiskunnan siirtyvän myöhäis-orwellilaiseen järjestelmään, jossa ihmiset implantoidaan poliittisen kontrollin takia mikrosiruilla, joiden avulla heitä voidaan salakuunnella ja jäljittää. Hän kertoo tietävänsä myös erittäin salaisia virkamiehiä Yhdysvalloista, jotka on implantoitu. Grannin dokumenttisarjassa Uusi ilmestyskirja - ihmiskunnan viimeinen exodus Yhdysvaltain armeijan salaisen tiedustelupalvelun majuri Ed Dames paljastaa ryhmänsä olleen tekemisissä avaruusolentojen kanssa, joiden sivilisaatio on 100 miljoonaa vuotta ihmiskuntaa edellä..

Oi hemmetti, just näin mäkin välillä aattelen!

Mä muistan lapsuudestani myös sen kuinka Af Grann kai kuulutti jotain X-Filesin jaksoja MTV3:lla.

Mitä saadaan sekä mitä tilataan

Mä olen alkanut miettimään sitä että nämä mun parisuhdesotkut varmaan ovat askarruttaneet monia ellei muutamiakin ihmisiä niin tämän blogin lukijakunnan kuin oikeankin elämän porukoiden osalta.

Olen tullut siihen tulokseen, että mä olen juuri sellainen mies joka tapailee sellaisia naisia jotka ovat mahdollisimman erilaisia verrattuna itseeni, vaikka kaiken logiikan mukaan mun pitäisikin oikeastaan etsiä sellaista kumppania joka on mahdollisimman samanlainen tai ainakin "samalla aaltopituudella".

Mielihaluilleen ei kuitenkaan mitään voine. Jos tykkää itsensä vastakohdista, niin sitten on vaan tykättävä tapahtuipa mitä vaan ja kestettävä myöskin seuraukset. En kuitenkaan sanoisi että tämä on joku yleismaailmallinen juttu, vaan kyllä musta tuntuu että villit miehet tykkäävät ihan yhtälailla villeistä naisista siinä missä joku mun kaltaiseni pitää ehdottomasti menevistä naisista, vaikka itse en ehkä kaikkein villein tapaus olekaan.

On kuitenkin niin mielenkiintoista miettiä että minkälaisia tapauksia mä olen tämänkin vuoden aikana kohdannut. Kieltämättä mä olen jo nyt saanut kuulla muutamilta tahoilta ihmettelyjä siitä että "mitä säkin tuollaisen kanssa oikein olet?", joka kyllä voi minun yleisen tyylini tunteville ihmisille vaikuttaakin oudolta.

Kuten olen todennut aikaisemminkin, niin syytän Helsinkiä tämänhetkisen elämäni tilanteista ja käänteistä. Tämän kaupungin kosmopoliittinen ilmapiiri sekä kirjava väestöjakauma ovat aiheuttaneet sen etten ole oikein itsekään pysynyt aina järjissäni, vaan olen yrittänyt rehupuntin tavoin navigoida lävitse asfalttiviidakon ilman sen kummempaa päämäärää tai ohjeistusta.

Tästä "Helsingin tilanteesta" täytyykin keskustella seuraavassa postauksessa.

Parempia tekemisiä

Nyt voidaan jo tosiaan sanoa syksyn saapuneen.

Se on aika paska juttu, sillä kuten olen ennenkin todennut niin syksy on melko pimeää, kylmää ja märkää aikaa. Paskaa fiilistä on siis valitettavasti luvassa.

Olen kuitenkin päättänyt tehdä tänä syksynä eeppisesti "asiat toisella tavalla". Nimittäin olen päätänyt kysyä asuntoni omistavalta taholta mahdollisuutta siihen josko voisin maalata asunnon seinät samalla valkoisella värillä joka siinä on selkeästi ollutkin, mutta päässyt osittain hiukan haalistumaan.

Olen todella huono melkein kaikissa kädentaidoissa, mutta luulisin tällaisen pienimuotoisen projektin kuitenkin onnistuvan. Pyydän kuitenkin ensiksi luvan ja sitten sen saatuani hankin maalit sun muut tarpeelliset tavarat.

Toisekseen talvilomien pitämisestä esitettiin virallinen kysely eilen. Nyt juuri tuntuisi kyllä siltä että noin kuukauden päästä voisi hyvinkin pitää jonkinlaisen talviloman, sillä alan olemaan melko uupunut töistäni muutenkin. Tuntuu hyvältä ajatella että voisi pitää tauon jonkun noin viikon tai vähän yli tästä kaikesta paskasta ja vaan olla ja tehdä mitä huvittaa.

Taidan esittää talvilomatoiveeni vielä tällä viikolla, jonka jälkeen sitten katsotaan että käykö se esimiehille sun muille sikariportaille. Kieltämättä tuo kyseinen loma tai siis sen pitäminen olisi nyt tärkeää, sillä hapotus työluontoisena on taas viime aikoina ollut sitä luokkaa että oksat pois.

Väkivaltaisen nuuskamuikkusen tapaus

Joskus sitä näkee outoja juttuja.

Todella outoja.

Eilen illalla sukelsin saaremme syksyisen tummaan yöhön ihan vaan kävelytarkoituksessa.Yhtäkkiä näin edessäni muutaman sadan metrin päässä miehen jolla oli musta pitkä takki sekä päässään sellainen vihreä "piippahattu" Nuuskamuikkusen tapaan.

Jo tuossa vaiheessa pystyi sanomaan tyypin horjahtelusta että tyyppi oli melko rankasti kännissä. Hän tuijotteli sisään kaduille parkkeerattuihin autoihin ja mutisi epämääräisiä siitä kuinka joko hän tai "joku jätkä" pian tappaa teidät kaikki. Ongelma tietysti oli se että kyseinen hemmo räyhäsi enimmäkseen itselleen, sillä vähäiset ihmiset kadulla vaihtoivat puolta välittömästi tyypin maneerit nähtyään.

Yhtäkkiä tyyppi kääntyi läheisen pienen bensa-aseman pihaan ja sieltä kuului karjahteluja ja sitten vissiin joku taisi käskeä tyypin painumaan helvettiin. Tämän jälkeen hän jatkoi läheisen kaupan pihaan ja isotteli valtavalle rekka-autolle, joka oli juuri poistumassa kaupan pihasta.

Tyyppi kirjaimellisesti hortoili ympäriinsä useita hetkiä, jonka jälkeen sitten tajusi mennä läheiseen räkälä-pubiin täysin spontaanisti sisälle. Äkkiä pubista kuului helvetillinen kahina ja ilmeisesti portsari tai joku vastaava heitti tyypin ulos pubista. Portsari työnteli nuuskamuikkusta ulos ovesta, jonka jälkeen tyyppi jäi isottelemaan pubin pihaan ja huuteli heitellen käsiään ilmaan. Tässä vaiheessa ohi oli ajanut jo kaksi poliisipartiota, mutta kukaan ei ollut viitsinyt soittaa heitä hakemaan tätä tyyppiä pois.

Noh, heppu kuitenkin räyhäsi vielä pihalla hakkaavansa ja tappavansa kaikki. Tämän jälkeen hän poistui toiselle puolelle katua hoippuen ja räyhäsi muutamille vastaantuleville ihmiselle. En osannut oikeastaan enää tässä vaiheessa varmasti sanoa että oliko kyseessä hullu vai humalainen, sillä tyyppi selkeästi oli jossain aivan eri sfääreissä. Huumeet kieltämättä kävivät mielessä- toki olemus ja ikä eivät viitanneet mihinkään satavarmaan huumeidenkäyttäjäänkään.Nuuskamuikkunen sitten hiukan rauhoittui päästyään metrotyömaalle ja yritti mennä makaamaan kadun vieressä sijaitsevaan kukkapenkkiin.

Maassa oli ilmeisesti kumminkin niin kylmä, että tyyppi päätti nousta sieltä pois ja huomasi että aivan hänen nenänsä edessä toisella puolella katua oli kaksi taksia parkkeerattuna. Tässä vaiheessa repesin hihittelemään itsekseni ja seurasin suurella mielenkiinnolla sitä että mitähän tyyppi meinaa oikein tehdä.

Noh, äijä vaappui taksiin ja hetken "mietinnän" jälkeen taksi lähti liikkeellekin.Olisi helvetin mielenkiintoista saada tietää että miten tuo taksimatka eteni ja mihin helvetin Muumilaaksoon tuo tyyppi lopulta halusi mennä.Joka tapauksessa tämä illan ohitsemme kiitävä välikohtaus sai minut jälleen miettimään asiaa siltä kantilta, että ehkäpä tämäkään mesta ei ole yhtään parempi Ruoholahden ohella, vaan on etsittävä mukavampia seutuja jostain ihan muualta.

Lauttasaari by night.

Oleilun sietämätön keveys

No hohhoijaa.

Mä tulin miettineeksi taas kaikenlaista luettuani tuosta eilisestä "Maria!"-nimisestä telkkariohjelmasta. Kyseessä on niin kuin sellainen ohjelma, missä joku Helsinkiläisnainen vittuilee ja vihjailee ihmisille talk show'n muodossa

Siinä oli vieraana joku varhaiseläkkeellä oleva natsi, Jussi&Saana Parviainen sekä sitten joku jätkä veti siellä sellaisen biisin kuin "terveisiä lattianraosta" tai jotain sellaista.

Siis helvettiläinen mitä p*skaa. Täytyy kuitenkin tietyllä tavalla arvostaa sitä taitoa miten televisio-ohjelmat nykyään masentavat minua tasollaan ihan oikeastikin.

Olen muuten myös miettinyt sitä että nykyään tuntuisi siltä että ilmaisen todella paljon itseäni kirjoittelun ja lukemisen kautta. Tai siis, lähinnä ilmaisen itseäni paljon kirjallisesti mutta luen siinä sivussa myös kaikenlaista. Tuntuu että jotenkin tätä harmaata todellisuutta on helpompi navigoida kirjallisen ilmaisun kautta ja muutenkin tuntuu hyvältä päästää ulos kaikkea kirjallisessa muodossa ja tietää että jotkut niitä juttuja jopa lukevat. Tämä blogi on alkanut muodostumaan ja onkin jo vuosikaudet ollut päiväkirja. Mä olen jälleen alkanut miettimään että miksi kirjoitan näinkin julkisesti omasta elämästäni. Se on erään kaverini kauan aikaa sitten lausuman syvän viisauden mukaan vaikeaa ja kenties turmiollistakin- etenkin jos kirjoituksiasi sitten lukee sellaiset tyypit jotka haluavat löytää niistä jotain pahaa. Näin minulle on ennen käynytkin, mutta sellaiset henkilöhahmot ovat jo kauan aikaa sitten jätetty taakse ja oikeastaan heidän kaltaistensa henkilöiden takia olisikin aikoinaan pitänyt ymmärtää pitää tällaiset blogit kokonaan päivänvalosta.

Eivätpä nuo asiat minua nyt niin enää haittaakaan. Tietysti onhan ne kivuliaita muistoina- että kykeni sallia jonkun päästä niin lähelle itseään että sitten heikolla hetkellä sitä kyettiin käyttämään verisesti hyväkseen ja vielä valehtelemaankin ihan vaan koston merkeissä.

Nykyisille seurustelukumppaneilleni en ole kertonut pitäväni mitään blogia enkä koskaan maininnutkaan moisesta. Vaikka tämä onkin julkinen blogi, niin kuitenkaan en aio heille koskaan paljastaa että pidän tällaista blogia enkä suinkaan halua heidän koskaan lukevankaan näitä juttuja täältä. Luonnollisesti kourallinen ystäviäni kyllä tietää tästä blogista, mutta tuntuu että suurinta osaa ei taida onneksikaan tällaiset jorinat niin paljoa kiinnostaa ettäkö sillä olisi mitään väliä. Toisekseen olen kyllä saanut kavereiltani sellaistakin palautetta että tämä blogi on kuulemma siitä haasteellinen lukea että tässä ei kerrota tarpeeksi eikä mitään sanota suoraan muutenkaan, joten täytyy olla aika lähellä minua että näitä juttuja ylipäätään ymmärtää.

Uskon kuitenkin että avoimuuden ajat tällaisista jutuista ovat olleet jo kauan aikaa ohitse. Tämä kuitenkin pysyköön yhä edelleen julkisena testamenttina minulle itselleni sekä kenties jälkipolvillekin siitä että.. minä kai joskus olin olemassa.

Dalai laman tyyliä mukaileva korkeamman henkimuodon valaistuminen

Tänään taas töissä ollessani ja tavallisia tyhjäntoimittajan rutiineja askaroidessani löysin vihdoinkin edes jonkinlaisen kokonaiskuvan siitä mikä minua näin niin kuin työasioiden osalta oikein vaivaa.

Wikipedia kykenee määrittelemään sen melko yksinkertaisesti:

BOREOUT

Boreout tarkoittaa työssä turhautumista ja pitkästymistä mielekkäiden työtehtävien puutteesta johtuen..

..Ongelma syntyy, kun työntekijän taidot ja työtehtävien laatu tai määrä eivät ole tasapainossa. Työntekijä saattaa tehdä päivän työt muutamassa tunnissa jolloin loppupäivä on joutoaikaa. Tällöin valtaosa työntekijän "työpanoksesta" kuluu ajantappamiseen, kuten näennäisiin "palavereihin" tai tietokoneella pelattaviin peleihin, internetin keskustelufoorumeihin ja chatteihin.

VOE PYHÄ LEHMÄ, MULLA ON BOREOUTTI!

Itseasiassa, näinhän tämä asia juurikin on. Nuo tuon Wikin artikkelin tekstit ovat juuri tasan sitä mitä minä teen ja miltä useasti tuntuu. Englanniksi tuosta samasta artikkelista löytyy myös mielenkiintoisia otteita:

Consequences of boreout for employees include dissatisfaction, fatigue as well as ennui and low self-esteem, while for the business itself there are the problems of an unnecessary financial burden, high levels of sick leave and low company loyalty. The paradox of boreout is that despite hating the situation, employees feel unable to ask for more challenging tasks, to raise the situation with superiors or even look for a new job. The authors do however propose a solution: first, one must analyse one's personal job situation, then look for a solution within the company and finally if that does not help, look for a new job.

Helvetin hyvä että tämäkin asia itseasiassa selvisi. Hetken jo luulin että mulla olisikin burnout, mutta se olikin trendikkäästi ihan vaan boreout.

Syvyys (osa 2)

Viime viikolla oli jo niin kylmä että pidin muutamina päivinä talvitakkia.

Tai ehkä se vaan johtui siitä että liikkumillani kulmilla ihanan raikas meri-ilma toi mukavan, useita asteita kylmemmän lämpötilan sille alueelle muutenkin.

Eilen piti olla taasen vapaapäivä, mutta kello seitsemältä aamulla soitettiin että voisinko tulla kymmeneksi töihin ja siitä iltapäivään asti. Hetkellisesti romahdin, mutta toisaalta päätin kuitenkin suostua. Tällä viikolla on muuten sitten jälleen kerran edessä seitsemän päivän työviikko, joka kyllä onnistuneesti syö kaiken sosiaalisen puolen elämästäni ja muutenkin muuntaa minut jonkinlaiseksi yöeläimeksi urbaanissa ympäristössä.

Aloitin lukemaan kirjaakin. Hankin Stephen Kingin "Cell"-nimisen teoksen, joka on vähän niin kuin Romeron Zombie-leffat, paitsi että tässä vaan Zompparit voi korvata verenhimoisilla hulluilla, jotka ovat tulleet hulluiksi heidän puhuessaan kännykkään ja saaden samalla osansa jostain ihmeen pulssista. Todella groovyä.

Kiva pitkästä aikaa kuitenkin lukea jotain. Sitä rakasta harrastusta en olekaan pitkään aikaan harjoittanut, enkä muistikuvieni mukaan ole lukenut kai koskaan yhtään Stephen Kingin kirjojakaan. Melko ällöttäviä ja shokeeraavia juttuja tässä kirjassa kyllä on jo ollut, mutta kenties se on viihdearvoltaan vain hyvä asia.