Friday, September 08, 2006

Pitkällistä keskustelua

Katselin tässä tänään elokuvan Fahrenheit 451, joka teki minuun kyllä jonkinlaisen vaikutuksenkin. Tämä joskus 1970-luvulla valmistettu teos kertoo tulevaisuudesta, jossa kirjallisuus on kielletty, ja sen tilalle tarjotaan täysin päätöntä television roskaviihdettä. Kirjallisuutta koskevaa kieltoa valvotaan viranomaisten taholta, joihin päähenkilökin kuuluu; hänen tehtävänään on "palomiehenä" etsiä ja polttaa kirjoja, ja samalla pistää tuleen moisten "rosvojen" talot. Elokuvassa seurataankin hiljalleen päähenkilön matkaa tämän dystopisen tulevaisuuden kautta nk. "salalukijaksi", joka alkaa hiljalleen sivistämään itseään moisen tietämättömyyden keskellä.

Onhan tämä alunperinkin jo kirjallinen teos kieltämättä hiukan tulevaisuuden uhkakuvienkin johdosta hieman vanhentunut, vaan ajatusleikkinähän se toimii aivan mainiosti. Itse mietinkin, että mitähän jos tällainen maailma olisikin nimenomaan tätä hetkeä: minut tunnetaan lähipiirissäni aika huomattavana kirjallisuuden eri lajien kuluttajana, joten uskoisinpa että minua saattaisi odottaa aikamoinen kohtalo kirjahyllyjeni ohella. Uskonpa kuitenkin, että Fahrenheit 451 ei teoksena pyri olemaan varsinainen "näin tulee käymään ellette.." - varoitus esim. erilaisten modernien katastrofielokuvien tapaan, vaan pikemminkin se pyrki näyttämään ihmisille median, ja erityisesti television kasvavan vallan pääasiallisena viihteen kuin tiedonkin välineenä, olevan niin ihmisen kehitykselle kuin yleiselle ajatusmaailmallekin kuolettavaa.

Yksi kohtaus elokuvasta, joka varmasti jäi eniten mieleen, oli palomiesten löytämä suuri kirjasto vanhan naisen kellarista. Palomiehet tietysti pistivät moisen kokoelman tuleen, ja siinä samalla kirjastoa pitänyt vanha nainenkin poltettiin mukana. Hän päätti jäädä kirjojen keskelle miesten pumpatessa bensaa ympärille. Tyynesti nainen katseli murhaajiaan liekkien keskeltä.



Muita uutisia

Sain sattumalta käsiini James W. Kunetkan ja Whitley Strieberin teoksen Warday suomennoksen. Kirja oli ihan suhteellisen hyväkuntoinen teos niin sisällöltään kuin ulkonäöltäänkin, joten tilaisuuden tullen päätin sen sitten itselleni ottaa, kun kerran ilmaiseksi annettiin. Yleensä kuitenkin vaalin sitä, että kirjahyllyssäni olisi mahdollisimman hyväkuntoisia teoksia, sillä mitään en totta puhuen vihaa eniten tällä alalla, kuin nuhjuisia ja huonokuntoisia teoksia. Ne aistivat minulle sitä, että henkilöt joilla teos on ennen ollut, eivät ole piitanneet siitä tuon taivaallista. Tästä syystä kartankin mm. kirjastoista lainaamista, sillä useimmiten kyseiset teokset ovat niin huonossa kunnossa, ettei niitä viitsi edes vilkaista. Usein monet läheiseni ihmettelevätkin, että miksi minun pitää aina kuluttaa rahojani kirjojen varsinaiseen ostamiseen, kun niitä saisi heidän mukaansa lainattua kirjastosta aivan yhtä helposti. Toteankin usein, että haluan ostaa kirjani, sillä useinkaan ne eivät kirjastoissa ole edes hyväkuntoisia, ja toisekseen minusta on myös mukavaa täyttää hyllyjäni teoksilla. Lukeminen on yksi hartaammista harrastuksistani nykyisin; valitettavasti kuitenkin opiskelijan budjetilla minulla ei ole varaa kuin opintoihini liittyviin teoksiin, ja usein toivonkin yleensä erilaisina merkkipäivinä lahjaksi kirjoja, sillä niitä minä varmasti kulutan eniten. Ja vieläpä oikein mielelläni.

Palataksemme Warday:hin, voin sanoa että olen tyytyväinen saadessani lukea pitkästä aikaa kunnon Science Fiction:iä. Aikanaan lukuharrastukseni lähtikin juuri tämän aihealueen teoksista, mutta hiljalleen mukaan tuli sitten lähes kaikkea muutakin käsittelevät teokset. Warday teoksena on kieltämättä jälleen kerran hiukan vanhahtava, sillä se sijoittuu fiktiiviseen 1980-luvun lopun yhdysvaltoihin käydyn ydinsodan jälkeen. Päähenkilöinä toimivat kirjailijat itse, jotka teoksen kantavana teemana lähtevät matkalle tarkoituksenaan saada selville yhdysvaltain eri osien väestön elinoloista sekä maan yleisestä ilmapiiristä. Teos on sikäli ihan kattavaa luettavaa, että se koostuu niin erilaisista raporteista kuin molempien kirjailijoiden matkakertomuksistakin. Se mikä nyt tietysti hiukan saattaa huvittaa näin 2000-luvun alussa sen luettuani, on yhteiskunnan ja erityisesti teknologian auttamattoman vanhentuneet kuvaukset. Kyseistä teosta on kuitenkin aikanaan kehuttu suhteellisenkin realistiseksi kuvaukseksi siitä, mitä yhdysvalloissa olisi voinut tapahtua, mikäli teoksen kuvaama yhden päivän pituinen ydinsota olisi todella tapahtunut. Uskon kuitenkin, että pääpiirteiltään esim. säteilyä ja laskeumaa kuvaavat jaksot olisivat varmasti realistisuudeen huippua, kun taas mm. yhteiskunnalliset visiot kirjassa jäävät kyllä hiukan liian surrealistisiksi ollakseen edes hiukan lähellä totuutta.

Kirjaa varten on kuitenkin selvästi nähty vaivaa niin tieteelliseltä, kuin yhteiskunnalliseltakin kannalta. Tapahtumapaikkoja, tuon ajan aseteknologiaa, kansainvälisiä suhteita ja fiktiivisen sodan mukanaan tuomia sairauksia on onnistuttu kuvaamaan aivan uskottavasti. Ainoa asia mikä kuitenkin hieman särähtää korvaan, on sen suomennos: pääpiirteiltään tarina välittyy oikein mukavasti sivujen lävitse, vaan toisinaan kielikuvat ja paikoitellen jopa kirjaimelliset käännökset aiheuttavat pientä huvittuneisuutta. Itse kaipaisin teokseen hiukan soljuvampaa kieltä, sekä myös puhtaasti omia tulkintoja kääntäjältä muutamiin kohtiin kirjaimellisten käännösten sijaan.

Nyt kuitenkin olen keskustellut aivan tarpeeksi kirjallisuudesta ja suhteestani siihen tälle yölle. Huomenna varmasti sitten tulee taas seuraava postaus jostakin aiheesta, joka varmasti olisi hiukan enemmän maanläheisempi kuin kirjojen polttamiset ja uuden valtion muodostuminen yhdysvaltain keskilänteen v.1988 ydinsodan jälkeen.

Hyvää yötä.. Rankkaa työtä.















Thursday, September 07, 2006

Varhainen hämärätila Mk. II

Viikon päästä pitäisi taas vaihteen vuoksi siirtyä Kauhavan kotiin laittelemaan sitä viimeinkin asuttavaan kuntoon. Tänään maailma kuitenkin jatkuu täällä helvetillisessä Sipoon kiirastulessa, jonka uskoisin lopultakin olevan vain täällä minun piinaamiseni takia.

Fyysisesti olen voinut aika kummallisesti tänään. Minulla on ollut pääkipuja, vatsakipuja sekä omituista "utuisuutta" näkökentässäni. Yritin äsken syödä hiukan pyttipannua, vaan reilusti yli puolet siitä jäivät lautaselle. Myös erilaiset lihaskivut ja yleinen väsymys on vaivannut minua koko tämän viikon. Lienee kenties mahdollista, että olen tulossa jälleen kerran kipeäksi. Tyttöystäväni poti kuumetta koko tämän viikon, ja ottaen huomioon että minäkin kuljen suhteellisen suuressa ihmisvirrassa lähes joka päivä, niin taudin alkuperä on selvä.

Ostin myös huomattavasti paremman (edelliseeni) ATK-pöydän Lidlistä. Tai todettakoon, että minä sen maksoin, vaan kaikin puolin atleettinen tyttöystäväni kävi sen omassa persoonassaan kaupasta nostelemassa parempaan talteen. Tämän ATK-pöydän hankkiminen on sikäli hyvä juttu, ettei minun tarvitse viedä tätä lastenhuoneen sisustukseen verrattavaa pöytääni ainakaan Kauhavalle, vaan voin heittää tämän välittömästi roskiin. Kieltämättä tyttöystäväni pistäminen asialle tasan yksinään ei välttämättä ollut kaikista miehekkäin teko: ikävä totuus on kuitenkin se, että mikäli sitä ei olisi kukaan lähtenyt hakemaan, niin viikon päästä moisia pöytiä ei enää olisi ollut. Minun oli siis pakko toimia sovinistisesti, jotta budjettini kykenisi olemaan säästeliäs.

Nyt kuitenkin lähden etsimään jotakin lääkettä tähän helvetilliseen päänsärkyyn..

Muistilista V.1.2. Kaamea Karma

Stuff bought from K-Supermarket Söderkulla:

Kevytolo 1,5l päärynä 1,49 €
Pullopantti, 0,40€
Kevytolo 1,5l vadelma 1,49 €
Pullopantti 0,40€

Yhteensä: 3,78€
Käteinen 4,00€

Books to buy/read:

Whitley Striber, James Kunetka: War Day

Niemi, Mari K; Pernaa, Ville: Entäs jos.. vaihtoehtoinen Suomen historia

Buzzell, Colby: My War - Killing time in Iraq




Wednesday, September 06, 2006

Kovan päivän ilta

Sainpa vietyä sen opintotukihakemuksen vihdoinkin postiin. Nyt sitten vain odotellaan muutama kuukausi sitä, että milloin suvaitaan vastata.

Kävin myös kaupassa, ja jo toiseen kertaan huomasin, että Lidl on vain toisinaan suhteellisen halpa kauppa. Hinnat usein pyörivät aika samoissa lukemissa tavallisten, suomalaisten ruokakauppojenkin kanssa. Muutamia tuotteita saa tietysti halvemmalla, ja erityisesti myös silloin, kun Lidl päättää pistää pystyyn alen.

No, eipä minulla tässä muuta erikoista sanottavaa olekaan tälle päivälle. Erikoisuutena kuitenkin tänään postataan hiukan eri orkesterien musiikkia Youtuben kautta. Enjoy, and don't drive while you drink:



Jimi Hendrix - Rock me Baby



Jimi Hendrix - Killing Floor



The Doors - Riders on The Storm



The Doors - Hello I Love You



Jimi Hendrix - Purple Haze



Jefferson Airplane - Volunteers



Jefferson Airplane - White Rabbit (Platoon Version)

Tuesday, September 05, 2006

Muistilista V.1.0 Night-time pays no fee

To do:

  • Deliver the KELA letter for housing and student allowance to the mail
  • Remember to go and buy groceries (fridge empty)
  • Wash the laundry
  • Find additional waste bags for the vacuum cleaner

Stuff for Wednesday:

  • Remember to go to the postal office, and deliver the sold stuff


Monday, September 04, 2006

Nightmare before Christmas

No johan se syksy vihdoinkin alkoi!

Tänään aamulla vettä tuli jo niin helvetisti, että kadut lainehtivat kuin tulvan jäljiltä. Pääasiallisena teemana sään lisäksi oli vielä opinto,- ja asuntotukea koskevan hakemukseni oikeaoppinen täyttö. Toivonpa totisesti, että nyt vihdoinkin kolmannen täyttökerran jälkeen se olisi mahdollisimman täydellinen ja muutenkin täytetty kaikista kohdista. Aika kuitenkin näyttää, että ovatko kaikki arviot yms. vastaukseni siinä menneet oikein. Tämän jännittävän byrokraattisen harjoituksen jälkeen tietysti saa sitten odottaa (pahimmillaan) muutaman kuukauden KELA:n ihanaa vastausta. Tunnelmahan juuri tuona hetkenä lähentelee melkein jopa jouluaattoa, sillä juuri ylipäätäänkään erilaisten tukien myöntäminen opiskelijalle on kuin avaisi lahjapaketin. Aikanaan lukiossa sain ihan kohtuullisen summan opintotukea, mutta sitäkään ei saatu ilman pientä "kuprua", jonka yksityiskohtia en aio tässä nyt paljastaa.

Huuto.netin kauppa on myös taas pyörinyt suhteellisen verkkaisesti eteenpäin. Yksi on maksanut, toisesta on kuultu ja kolmannes Saksassa oleva nainen ei ole vastannut mihinkään sähköposteihini. Minua juuri vituttaa eniten nämä tällaiset asiakkaat, jotka huutavat tuotteen eivätkä sitten vastaa minkäänlaisiin yhteydenottoihin: lopulta heidät tavoittaa kuukauden päästä "juuri lomalta tulleina". Nämä pässit usein unohtavat kokonaan informoida myyjää siitä, että lähtee nk. "ex tempore" lomalle, joka mukamas oikeuttaa heidän ilmoittamatta jättämisensä kokonaan. Että riipoo.

Keräsin tuossa viikonloppuna myös kasaan ihan viimeiset myyntivideot kaapeista, ja pistin ne myyntiin (no pun intended). Tiedän hyvin, että VHS-kasetit eivät nykyään mene oikein millään kaupaksi, ja niitä saa pikemminkin heittää roskiin, kun lahjoitteinakaan niitä ei kukaan oikein huoli. Joku "viisas mies" Tampereelta oli sitten huutanut videot yhdellä eurolla. Tässä on tietysti se hyvä juttu että joku niistä maksaa, vaan huono juttu onkin sitten se, että videoita on 31kpl ja postikuluja niille voi vain arvailla. Voi jopa olla, että kaveri saattaa maksaa lähes kymmenkertaiset postikulut alkuperäiseen hintaan suhteutettuna. Mitä minuun taas tulee, niin pääsenpä ainakin kaseteista eroon, ja sillä eurollahan voi vaikka ostaa pul.. siis, pistää "kasvamaan korkoa" säästötilille.

Muistilista V.0.9. So busy it hurts

To do:

  • Deposit the sum of 40€ ASAP to the bank account #475910-236540
  • Prepare all sold items (3) for transportation via mail to their new owners
  • Find the KELA office in Porvoo, and look for the application form for student allowance
  • Look for the rent receipts for the Kauhava apartment, and remember to attach them to the application for the housing allowance
  • (If funds are sufficient) go down to the shops, and buy groceries
  • Deposit a small amount of money to your new savings account (20€ if possible)

Don't forget:

  • If provided with the opportunity, attempt to sleep
  • Close two auctions for today
  • Wait for the activation of PSE
  • Send another reminder in the form of an email to the silent German woman, who bought stuff from you, but hasn't paid or contacted at all.

Remember to look for:

  • Bicycle pump
  • Shoe brush










Sunday, September 03, 2006

Woke up this morning..

Yhdentoista aikoihin aamulla heräsin helvetinmoiseen meteliin ulkoa. Pitkin Vanhaa Porvoontietä vilisti (äänestä päätellen) 4-5 pelastusajoneuvoa pillit täysillä kohti Porvoota. Hetken päästä niitä tuli lisää, ja määränpäätä saattoi vain arvella. Toivottavasti kukaan ei ole polttanut kirkkoa.

Söin äsken yhden pussillisen Lidlin nk. "juustopasta-ateriaa", ja tällä hetkellä kuuntelen jonkinlaista Fuusiojazz:ia, jota löytyi koneeni D-aseman pimennoista pölyttymästä. Ulkoinen olemukseni on myös hiukan sekava, ja ennen kaikkea se mitä tarvitsisin juuri nyt, olisi välitön hiustenleikkuu. Rakkaat kutrini ovat nimittäin ruvenneet kasvamaan jo ihan merkittäväksi takatukaksi. Sinänsä siinä ei kai ole mitään pahaa, mutta aamuisin herätessä erityisesti pääni lakipisteessä sijaitsevat hiukset eivät millään meinaa talttua harjasta huolimatta.

Olen myös pohtinut uuden asuinpaikkani, Kauhavan, mahdollisia samanlaisuuksia erään Sipoon Nikkilän kanssa. Ainakin molempien paikkojen yleinen habitus on jokseenkin samanlainen, hiukan kulahtanut "stuck-to-the-seventies" - hengellä ladattu kyttääjän paratiisi. Minua tämä ei nyt juurikaan haittaa, sillä siellä kukaan ei minua tunne, ja vaikka tuntisikin, niin minun elämääni ei paljoakaan paina vanhojen mummujen ja pappojen "pahennusta huokuva katse" kylänraitilla.

Olen juurikin muuten huomannut, että muutamat todella kulahtaneen näköiset vanhat papat ja mummot tuijottelevat minua ajaessaan ohitse pyörällä. Myös Kauhavalla sijaitsevan "halpakaupan" pimennoista, eräältä käytävältä löytyi todella etova mummeli, joka mulkoili minua erityisen ikävästi työnnellen itseään kaksi kertaa isompia ostoskärryjä. Olin kuitenkin siinä vaiheessa niin tuohtunut näistä mulkoilijoista, että näyttelin moiselle paskantärkeälle akalle mm. "kansainvälistä käsimerkkiä" sekä vääntelin naamaani todella ruokottomasti. Varmasti näitä toimia olisi voitu pitää todella lapsellisina, vaan myös helvetin tyhjentävinä niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Viime aikoina unetkin ovat menneet aika kiintoisaan suuntaan: kuten olen tainnut jossain vaiheessa todetakin, niin jostain syystä Pohjois-Korean näyttävät sotilasparaatit sekä Juche - ideologia ovat näytelleet suurta osaa unistani. Jostain syystä nämä unet ovat olleet suhteellisen jatkuvia, ja vähintään kerran viikossa Kim-Jong-Il kaikessa komeudessaan on häirinnyt yöuniani.

Pelottavaa.

The princes of the universe

Se kysymys, mikä varmasti on teidän vähänkin pitempään blogiani seuranneitten mielessä tänään, on että mikä mättää tällä kertaa ? Onneksenne, en aio tänään valittaa tai haukkua ketään mistään. Tänään on onneksi ollut ihan suhteellisen hiljainen päivä.

Nämä Highlander- sarjan elokuvat ovat alkaneet taas kiehtomaan minua. Muistan nähneeni ainakin ensimmäisen ja toisen osan n. 10-12 vuotiaana, jolloin ne kyllä tekivät minuun hienoisen vaikutuksen. Tietenkin nyt hiukan vanhempana tuo v. 1991 jatko-osa kyllä vaikuttaa aika surkealta tekeleeltä, vaan onneksi tuo ensimmäinen osa on suorastaan erinomainen. Voitakoon myös todeta, että Highlander - eepos saattaa olla ainoaa pseudo-fantasiaa, jota kykenen sulattamaan. Syy miksi tällainenkin kuume Highlanderiin nousi, taitaa olla yksinkertaisimmillaan se, että poimin kesällä Ruotsin puolelta ale-laarista tuon ensimmäisen osan todella halpaan hintaan.

Juuri tuo ensimmäinen osa, vuodelta 1986, kiehtoo minua eniten: siinä on sitä selvää 1980-luvun onnistuneiden, elämää suurempien "tällaisia ei enää nykyisin vain tehdä"- hittien tuomaa taikaa. Myös Christopher Lambert pääosassa miellyttää minua erityisesti. Olisi varmaan todella coolia päästä vetämään Cosplay't pukeutuneena tuohon tapaan. All I'd need is a sword.

Pitääpä lähteä etsiskelemään, että löytyisikö tuota ihan kohtuulliseksi lausuttua Highlander: Endgame - teosta jostakin alennuksella. Sitä en nimittäin ole nähnyt, mutta onpahan siinä ainakin Christopher Lambert pääosissa.


Muita uutisia


Nyt kun tuo ensimmäinen kappale meni pääasiassa Highlanderistä jaaritteluun, niin täytyypä nyt sitten kaiketi puhua vähän jostain muustakin.

Huomasin tuossa eilen Wikipediaa lueskellessani, että muutamia mielenkiintoisia teoksia Japanilaisista "pitkän linjan sotamiehistä" pitäisi varmaan lukea. Ja tarkoitan nyt tällä termillä erästä Japanilaista sotilasta, joka katosi joskus vuosina 1944-1945 Filippiinien viidakoihin, eikä tullut sieltä sitten ulos kun vasta kolmenkymmenen vuoden päästä. Tämänkin hän kuulemma teki vasta sitten, kun paikalle oli tuotu hänen entinen komentajansa antamaan virallinen käsky antautumiselle.

Anyway, Hiroo Onodan teos No Surrender: My Thirty-Year War lähtee kyllä tilattavien kirjojen listalle aivan välittömästi. Tämä on kyllä aika "kovien jätkien" suoritus, ja samalla vaikuttaa myös erittäin kiintoisalta kirjalta sikäli, että se varmasti kertoo enemmän kuin tarpeeksi siitä miten tämän miehen onnistui välttelemään mm. saaren paikallisia ja pysymään hengissä noinkin pitkän aikaa. Japanilaisethan tunnettiin todella kovana luuna II. Maailmansodan aikana, huolimatta helvetinmoisesta possuttelustaan ympäri Aasiaa ennen "atomin saapumista Hiroshimaan ja Nagasakiin".


Nyt kuitenkin toivotan kaikille hyvää yötä, sillä huomenna on taas vaikka mitä tekemistä.

Friday, September 01, 2006

Eläimiä ja valituksia

Juuri kun on toivuttu Porvoon Tuomiokirkon polttajan identiteetin selviämisestä, tapahtuu kokonaan uudenlaisia, ja varsin valitettavia asioita.

Tyttöystäväni soitti minulle tänään iltapäivällä, ja kertoi että hänen talossaan asuva varsin vittumainen akka oli ilmaantunut hänen eteensä varsin huonoin uutisin tänään. Kyseinen nainen, jonka itsekin olen kerran tavannut, alkoi huutamaan tyttöystävälleni mm. siitä, kuinka hän aina aamulla kouluun lähtiessään pamauttaa rappukäytävän oven kiinni mukamas liian lujaa. Tämä herättää moisen paska-haahkan kuulemma uniltaan.

Kuulemma myös yöllinen naureskelu ja vessan vetäminen (??) aiheuttavat tälle Kauhavan keisarinnalle suuria vaikeuksia öisin. Myös minua syytettiin "kova-ääniseksi", ja tämän jälkeen erittäin epäkohteliaaseen sävyyn tyttöystävältäni tiedusteltiin, että "oliko hän selvillä talon järjestyssäännöistä". Myöhemmin tämä akka oli kuitenkin ilmaantunut takaisin tyttöystäväni oven taakse, ja pahoitellut ihan karkkirasian kera käytöstään. Tämä 70-vuotias "naapurin mummo" oli myös kuulemma pahoitellut ilkeilyään, ja todennut että taisi olla hiukan kateellinen siitä, että tyttöystäväni on minun kanssani. Toisin sanoen, tämä haahka paljastui sitten myös kirotuksi vanhaksi piiaksi, vieläpä.

Muistan muutama viikko sitten nähneeni tämän naisen: tuolloinkin hän tosin ilkeili minulle nk. "rivien välistä" rappukäytävässä, sanoen että siinähän taisi mennä oikein kansanedustaja, kun kerran puhuin niin paljon. Tätä syytöstä en ymmärrä, sillä me nukumme yömme siinä asunnossa toisinaan, ja käsittääkseni omassa asunnossaan puhuminen ei pitäisi olla mikään kardinaalisynti - eikä muuten mikään rikoskaan. Uskon kuitenkin, että tuo kyseinen nainen taitaa olla niitä kuuluisia paskantärkeitä eläkeläisiä, jotka eivät muuta teekään kun kyttäävät toisten tekemisiä. No, oli miten olikaan, niin taidanpa "päästää" hänet Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjien varoituslistalle.

Olen myös päättänyt, että kun n. viikon päästä lähden käymään taas kotonani Kauhavalla, niin aion etsiä kyseisen tädin käsiini, ja sanoa hänelle muutamia valittuja sanoja. Tämä keskustelu ei kylläkään tule olemaan kaunis, mutta tuleepa ainakin olemaan suoraa keskustelua sanan varsinaisessa merkityksessä.

Me saamme myös asuntooni mahdollisista kissan: kunhan tyttöystäväni ottaa sen kiinni. Don't panic, though, we've got it all under control. Vanhempani ovat myös hankkineet itselleen toisen koiran. Heillä on nyt tämän jälkeen sitten kaksi samaa rotua edustavaa koiraa.

Kävin myös tänään täällä Sipoossa sijaitsevalla Taasjärvellä, jonne on rakennettu mm. uimarantoja sekä yleistä vapaa-ajan tilaa. Noinkin pitkällä melkein täysin luonnon helmassa ison järven rannalla en olekaan käynyt vähään aikaan. Kokemus oli siis kaikin puolin ihan positiivinen, sillä viime aikoina olen lähinnä seilaillut lakeuksien ja sub-urbaanin ympäristön väliä.

Nyt kuitenkin toivotan teille vaihtelevaa vointia seuraavaan postaukseen asti --

Porvoon tuomiokirkon tuhopoltosta

No kylläpä on taas ollut hyvinkin mielenkiintoinen päivä.

Kuten tiedätte, tänään luettiin tuomiot Porvoon tuomiokirkon tuhopolttoon osallistuneelle "kolmikolle". Päätekijä, jonka nimeä en aio tässä sen kummemmin mainita, oli minulle jokseenkin yllätys.

Opiskelin vielä jokin aika sitten Linnankosken Lukiossa, jonka kirjoilla kyseinen henkilö taisi olla silloin, kun olin toisella vuosikurssilla jokin aika sitten. Hänen "opintonsa" tuossa laitoksessa ei tainnut muistaakseni kestää kovinkaan kauaa, sillä siinä vaiheessa kun olin lukion toisella, niin hän vasta aloitti siellä. Minulla oli tuolloin muutamia kursseja joissa hän myös oli, ja nyt tarkemmin ajatellen, muistan muutamia kovinkin häilyviä asioita hänestä. Minulla on nähkääs jonkinlainen tapa muistaa toisinaan vähäpätöisimpienkin kokemusteni yksityiskohtia, ja tänään kun sitten kuulin pääsyyllisen nimen ja näin kuvankin niin tein lopulliset johtopäätökseni.

Olin juuri lopettanut suurimman urakkani Linnankoskessa kirjoitusten jälkeen keväällä 2006, kun tuomiokirkko paloi. Viimeinen kerta ennen paloa, jolloin kyseisessä kirkossa kävin, oli abiturienttivuoteni joulujuhlassa. Kieltämättä uutiset kirkon poltosta olivat aika hämmentäviä, sillä yleensähän täälläpäin sellainen touhu on ollut kovinkin harvinaista. Totta kai kävi mielessä myös pientä spekulaatiota mahdollisista tekijöistä.

Mitä nyt kyseisestä päätekijästä muistan, niin hän oli jokseenkin ihan tavallinen nuori mies kyseisessä paikassa. Hän oli jopa mielestäni suhteellisen älykäs, enkä suoraan sanoen voinut muutama tunti sitten asiasta kuultuani uskoa häntä osalliseksi. Nyt kuitenkin vasta kuulin, että hän oli myös soittanut jonkinlaisessa bändissä. Tämän bändin edustama musiikillinen genre ei kuitenkaan välttämättä liity mitenkään kyseisen kolmikon motiiveihin - huolimatta median suuresta paisuttelusta.

Käsittääkseni tämä tuhopoltto tehtiin alkoholin vaikutuksen alaisuudessa, joka taitaa selittää enemmän kuin tarpeeksi motiivista. Kenties tämä oli jopa puhtaasti hetken mielijohteesta tehty teko, jota nyt tietysti saattoi tavalla tai toisella siivittää myös henkilöiden negatiivinen asenne kirkkoa kohtaan. Ikävää on kuitenkin se, ainakin pääsyyllisen imagolle, että hän on suhteellisen avoimesti kertonut tutkineensa mm. Norjassa tapahtuneita kirkonpolttoja. Tämä tietty yhdistetään siihen, että hän oli jonkinlainen saatananpalvoja, joka raskaamman musiikin "alaisuudessa" suoritti tekojaan. Näin asia ei välttämättä kuitenkaan ole, vaan kuten aikaisemmin totesinkin, niin alkoholin holtiton käyttö saattoi jo itsessään olla tarpeeksi poistamaan nuoren miehen estot. Nämä ovat kuitenkin kaikki omia mielipiteitäni, ja siten tuskinkaan vastaavat minkäänlaisia virallisia lausuntoja asiasta.

Minusta on kuitenkin ikävää, että näin pääsi tapahtumaan. Varmastikin tämäkin tragedia oltaisiin voitu estää pienellä järjenkäytöllä, ja varmasti mukana taisi olla myös aimo annos täyttä tietämättömyyttäkin. Tällaisessa tapauksessa katson kuitenkin omalta kannaltani tuomion olleen aivan oikeutettu, sillä loppujen lopuksi isoista ja pienistäkin virheistä joutuu maksamaan karvaankin hinnan.

Luin tässä muutamia pääsyytetyn lausunnoista kertovia otteita, ja minusta niissä kyllä paistaa läpi edelleen tuo sama suhteellisen rationaalinen ja rauhallinen katumus. Teot ovat perusteltuja, vaikkakin itseisarvoltaan todella typeriä. Sain ainakin kyseisestä henkilöstä juuri tällaisen älykkään ja perustelevan luonteen omaavan kuvan aikoinaan. Harmillista sinänsä, ettei näitä lahjoja voitu käyttää johonkin huomattavasti parempaan, kun käräjäoikeuden penkillä väistämättömän tuomion pätemiseen.

Tuesday, August 29, 2006

Muistilista V.0.8. Mitäs läksit

Stuff bought from Lidl

Ostoskassi x2 0,24€
Rasvaton maito 0,55€
Dipmix laj. 0,98€
Dipmix laj. 0,98€
Jogurtti laj. x2 3,58€
Krakovanmakkara 1,99€
Täytelakritsi 1,19€
Kermaviili Naturis x3 1,179€
Caramel -patukka 2,79€
Patonki lajitelma 2,79€
Ranskalaiset 1,49€
Cevapcici 4,00€
Pitaleipä 0,99€
Seitifilee 4,00€

SUMMA: 25,94
KÄTEINEN: 40,00


Books read:

Paasilinna, Arto: Liikemies Liljeroosin Ilmalaivat

Karttunen, Helinä - Ranta, Ulla: Popol Vuh

Things to buy:

Kenkäharja

Kattila

Books that have to be read:


De Sade, Markiisi: Justine



Hemingway, Ernest: A Farewell to Arms



Other stuff to do

Call the university about the starting date of the studies

Find timetables for the Seinäjoki/Vaasa regional trains

Find timetables for the busses to and from Kauhava to Vaasa and vice versa






Monday, August 28, 2006

Kahden kunnan loukku

Viikonloppuni meni taas sopivasti Kauhavalla.

Siivosimme asuntoni, joka ei oikeastaan ollut kovinkaan likainen, vaan se oli mitä varmemminkin siistitty viime käyttäjien tai 'ihanaisen' kiinteistöhoitajan toimesta (jotta menisi paremmin kaupaksi). Ostimme myös kaksi ensimmäistä huonekalua: keittiöön pöydän ja kenkätelineen. Muutaman viikon sisällä pitäisi sitten sohvakin ilmestyä.

Anyway, saadessani asunnon avaimet perjantaina, oli meininki kyllä aika hämärää. Saavuttuani nimittäin asuntooni, huomasin että sovittua jääkaappia ei ollut lainkaan ! Ja mikä ihmeellisintä, tämä nimettömäksi jäävä naispuolinen isännöitsijä/kiinteistönhoitaja sitten ilmoitti, että kyseinen laite oli "lainassa". Odottelimme sitten tyttöystäväni kanssa hiukan alle tunnin, jonka jälkeen uusi jääkaappi ajettiin pihaan ja kannettiin sisään. Tässä ei kai ole sinänsä mitään erikoista, mutta minua kuitenkin hieman ihmetyttää se, että joku lainailee jääkaappeja varsin hämäränoloisille Kauhavalaisille vuokra-asunnosta(ni).

Toinen talossa kuohuttava asia oli myös sen ullakko. Meille nimittäin luvattiin, että ullakolla oli säilössä jonkinlaiset pariovet olohuoneeseeni, ja ne sai hakea pois mikäli tahtoi. Noustuamme rappukäytävää pitkin ullakolle, saimme kuitenkin eteemme aikamoisen näyn: Varsovan ghettoa ja luolaa muistuttavat olosuhteet kätkivät sisäänsä jonkinlaiset varastot seinillä erotettuina. Kaiken perällä oli kuitenkin helvetisti kärpäsiä - sekä kuollut lintu.

Poistuimme "ullakolta" pikavauhtia, ja päätimme että nämä meille luvatut pariovet saivat jäädä sinne ihan suosiolla. Lähinnä minua kävi sääliksi lintua, jota ei oltu ehditty haudata. I'll probably do it myself in a week if nobody else will.

Nyt kuitenkin muutama kuva:



Olohuoneeni + parveke.


Eteinen + näkymä keittiöön

Thursday, August 24, 2006

Muistilista V.0.7. Panto ja Potto

Stuff bought from Lidl

Juustopasta-ateria 0,99€
Ostoskassi 0,12€
Sienipasta-ateria 0,99€
Juustopasta-ateria 0,99€
Cordon Bleu 2,49€
Ranskalaiset 1,49€
Dipmix laj. 0,79 €
Kermaviili Naturis 0,39€

Yhteensä 9,24€
Käteinen 20,00€

Stuff that I have to remember to bring with me to Kauhava

DVD-player

"Fuku Jockey" - sticks

Toothbrush

Shaving kit

Two books of free choice




Ei hyvää päivää

Tänään oli taas sitten sellainen päivä, että kieltämättä ei olisi pahemminkaan kannattanut herätä ollenkaan.

Huuto.netin kaupustelussa joku valopää alkoi availemaan kitaansa eräässä kohteessani, jonka jälkeen siitä vittuuntuneena lähetin moiselle paskiaiselle varsin tiukan sähköpostin asiasta. Tämä nk. "hintapoliisi" kuitenkin piti asiattomia kommenttejaan aivan oikeutettuina, ja alkoi paasaamaan minulle siitä, kuinka kyseinen kauppa johti ihmisiä harhaan ja kuinka huijasin heitä älyttömillä hintapyynnöilläni. Onneksi kuitenkin ilmoitin hänestä ylläpidolle.

Myös asuntoni virallistaminen tuli.. Noh, viralliseksi. Ainoaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että isännöitsijän lupaamaa vuokrakuittia ei ole vielä tullut faksin välityksellä, vaikka niin luvattiin. Toivottavasti se huomenna tulee, sillä muussa tapauksessa en millään ehdi maksamaan vuokraani sovittuun perjantaihin mennessä, kun pitäisi ottaa osaa siihen kuntotarkistukseenkin. Tyttöystäväni mukaan, jolla sattuu olemaan sama isännöitsijä, tämä henkilö ei ole tunnettu mitenkään erityisesti nopeudestaan - eikä kuulemma myös rehellisyydestäänkin. Täytynee siis olla tämän uuden tuttavuuden kanssa varsin valppaana. Tyttöystäväni päätti muuten ostaa sängyn asuntoomme, sillä alunperin suunnitelma(mme) oli ostaa muutamia patjoja makuuhuoneeseen, joilla sitten nukuttaisiin sen aikaa, kunnes tuon kaiken lopun rojun täältä pois, ja ostamme hiukan parempaa nukkumis-materiaalia. Hyvä kuitenkin, että nyt saammekin ihan hyvä ilmasängyn, ettei tarvitse maata melkein lattialla joka yö. Voinee olla, että en taida pistää ollenkaan rahaa sänkyyn vähään aikaan, sillä tuossa nukkuu jo varsin hyvin muutenkin. A problem solved.

Huuto.nettiin palatakseni, voitakoon sanoa että tuli tehtyä pienet kaupat: yksi jo kauan myynnissä ollut veitsi meni ihan kohtuullisella hinnalla kaupaksi. Vielä en kuitenkaan ole rahoja saanut, vaan tässä odottelen niiden saapumista tililleni mahdollisimman pian. Varjopuolena tälle pienelle onnistumiselle on kuitenkin se, että jälleen kerran pitäisi alkaa tarpomaan postiin, jotta yksi hyväkäs saisi jopa viisi euroa maksaneet kolme peliään kotiinsa. Hiukka kyllä vituttaa, sillä moinen kaveri näyttää epäilevän rehellisyyttäni: hän totesi tarkastavansa pelien kunnon ja sisällön ennen, kuin antaisi minkäänlaista palautetta. Kenties kuvittelen omiani, mutta kertaakaan ennen minulla ei tällaista asiakasta ole ollut, mutta kukapa tietää mikäli tämäkin on vain joku hänen normaaleista toimintatavoistaan.

Sain myös postia Vaasasta: minulle annettiin mahdollisuus liittyä Vaasan yliopiston kieltenopiskelijoiden ainejärjestöön, eli Övertäjät RY:n. Jäsenetuihin en ole niin tutustunut, mutta luulenpa että kunhan pääsen opiskelujeni alkuun, niin tuskinpa tuo haittaakaan tekisi, mikäli siihen liittyisin. Tutkin kuitenkin asiaa hiukan myöhemmin.

Nyt, uskokaa tai älkää: kello tulee kaksi yöllä (!!) ja minun pitää mennä syömään !!

Tuesday, August 22, 2006

Elvis-osasto


Se pakollinen

Kiikun Kaakun

No nyt on taas yö.

Ilta on mennyt ihan suhteellisen hyvin: söin Lidlin jogurttia, katsoin kolmosen leffan ja sain vihdoinkin pakattua erään huuto.netin asiakkaan tuotteet. Huomenna pitäisi sitten viedä kyseinen paketti postiin, ja mikäli huvittaa, niin hakea samasta "lafkasta" se toinen paketti pois. Vituttaa kyllä tämän paikan joustamattomuus.

Outoa on myös se, että kyseinen minulle kuuluva paketti on ilmeisesti postin toimesta määrätty kirjatuksi paketiksi. Keskustellessani lähettäjän, eli setäni kanssa, hän kuitenkin totesi että ei ollut missään vaihessa ainakaan laittanut sitä eteenpäin kirjattuna. Thus we can draw the conclusion, että Suomen "ihana" posti sitten päätti työntää sen tänne kirjattuna. Että vituttaa.

Anyway, viime aikoina ei ole oikein jaksanut tehdä taas mitään. Huutonetin kaupat kokivat hienoisen noususuhdanteen tänään, kun joku osti kolme halpaa peliä viidellä eurolla. Muuten kuitenkin voitakoon sanoa, että kukaan ei ole pahemminkaan mitään ostellut, vaan hiljaista on ollut. Voi tietty olla, että myymilleni tavaroille ei oikeastaan ole vielä minkäänlaista sesonkia edessä. Tai, sitten kukaan ei vain halua niitä joko hintojensa tai jonkun muun ansiosta.

Sanottakoon, että vielä keväällä kauppa kävi niin vilkkaasti, että rahaa riitti työntää vaikka lattianraoista sisään. Nyt kuitenkin isoin voitto jonka olen tehnyt on ollut suurudeltaan 20 €. Yhteensä olen tehnyt kauppaa tämän syksyn aikana 90€ arvosta. Se on aika keskitasoa, vaan täytyypä toivoa, että jonkinlainen viime kevääseen verrattavissa oleva virtaus tavaroitani kohtaan iskisi pian. Vieläkin vituttaa se, että eräs nk. "vitun akka" viime keväänä huusi minulta kirjoja 20 € arvosta: hän kuitenkin ehti häslätä maksun kanssa reilusti yli kuukauden, jonka jälkeen sitten annoin hänelle negaa ja annoin kaupan olla. Hänen väitteistään huolimatta rahat eivät koskaan saapuneet tililleni. Kirjat jäivät paketoituina odottamaan tuonne hyllyyn, jossa ne ovat vieläkin.

Tältä syksyltä huuto.netin kaupustelu on ollut aika hiljaista. Mitään rahaa en ole oikeastaan saanut säästöön, sillä juoksevat kulut ovat vieneet kaiken mennessään. Nytkään minkäänlainen nk. "säästö-kampanja" ei ole onnistunut aivan odotetusti, sillä rahaa on mennyt todella paljon kaikkeen muuhunkin. Eipä tällä internetin huutokaupustelulla oikeastaan elä, vaan pikemminkin kyse on usein siitä, että jos joskus onnistaa vähän isompi kauppa, niin se on sitten jo puhdasta onnea. Ainakin minun kohdallani.

Tilini on myös aika huvittava paikka: jos joku seuraisi sen statusta viikottain, huomaisi hän varmasti aika pelottaviakin vaihteluita sen statuksessa. Toisinaan se on aivan täynnä rahaa, kun taas toisella hetkellä viikkoa muutama euro kilisee sen pohjilla. Vanha sanonta "se mikä soittaen tulee, laulaen lähtee" tjsp. pätee tähän siis aivan erinomaisesti.

Tarkoitukseni oli oikeastaan keräillä rahaa tämän syksyn aikana uuden asuntoni sisustukseen. Hah, it failed. Rahaa on tullut niin huonosti, että näillä hiluilla ei saisi edes yhtä jakkaraa, mikäli tarve tulisi. Luultavinta onkin, että yritän suoraan sanoen pummata rahaa vanhemmiltani sisustukseen, mikäli mahdollista. Tämä on kuitenkin hiukan epävarmaa.

Minä lähden tästä nyt juomaan taas Cappuccinoa.. Ostin "Amaretton" makuista.. Hah !!

Monday, August 21, 2006

Muistilista V.0.6. Lidlin natsi-turismi

Stuff bought from Lidl

Pakastepatonki 0,99€
Chow Mein - nuudeli 0,99 €
Cappucino - Jauhe 1,99 €
Jogurtti laj. 1,79€
Cordon Blue 2,49€
Kivennäisvesi 0,59€
Ostoskassi 0,12€
Tom. pasta-ateria 0,99€
Tom. pasta-ateria 0,99€
Sienipasta-ateria 0,99€
Sienipasta-ateria 0,99€
Tonnikalahiutale 0,49€
Ranskalaiset 1,49€
Perunamuusijauhe 1,49€

Summa 16,39 €
Käteinen 20,00 €

Stuff that has to be found

The ruler that's in better condition, so the old one I "borrowed" from school a year ago can be thrown away.

The human Zoo

Asuntoasiaa

Näyttää taas siltä, että pitää lähteä mahdollisuuksien mukaan käymään Kauhavalla tämän viikon perjantaina. Syynä on se, että minun pitää lähteä valvomaan että tulevan asuntoni kuntotarkastus suoritetaan perusteellisesti. Asia sattuu nimittäin olemaan niin, että tämä isännöitsijä sattuu myös toimimaan samassa toimessa tyttöystäväni asunnolla, ja on valitettavasti tunnettu hieman kitsaana henkilönä. Ja tällä kitsaalla tarkoitan sitä, että kuulemani mukaan tämä isännöitsijä ei suostu ainakaan vapaaehtoisesti merkitsemään asunnon vikoja raporttiinsa ellei niistä itse mainita.

Tässä kaksiossa, syystä että se on vanha, sattuu olemaan ikävä kyllä hiukan huomautettavaakin. Mikäli nämä huomautukset, ja mahdolliset korjaukset eivät tule kuntotarkastusta koskevaan raporttiin, voi niiden korjausten maksaminen myöhemmin päätyä minun kontolleni. Olen suunnitellut asuvani kyseisessä kaksiossa ainakin n. 5 vuotta.

Hyvähän sinne on siis mennä, sillä kyseinen taloyhtiö voi myös olla pakotettu korjaamaan muutamat kaakelit vessan seinästä yms. yleistä huoltoa harjoittamaan. Nämä asiat siis täytyy hoitaa viikonlopulla, mikäli asunto nyt sitten tulee minulle. Mikä on kyllä aika todennäköistä.


Muuta sen ulkopuolella

Käväisin tuossa aamusella taas kaupassa Porvoon Lidlissä. Pistin merkille, että aamuisin kyseisen kaupungin kaduilla liikkuvat lähinnä vanhukset, jotka päätyvät jostain syystä Lidliin kaivelemaan kenkälaareja yms. alennuksesa olevia kamoja.

Meinasi taas alkaa vituttamaan oikein kunnolla, kun huomasin että Porvoon Lidlissä ei ollut näitä Kauhavan Lidlistä tuttuja pieniä sinisiä koreja (taaskaan). Tarjolla on ainoastaan helvetin isoja ostoskärryjä, jotka maksavat 0.50 - 1 € käyttäjälleen. Kun huomasin tämän, kiroillen meinasin jättää moisen kärryn "vuokraamisen", kun ystävällinen vanha pappa työnsi eteeni kärryn, ja sanoi että "otapa poika tuosta kärri, ettei tarvithe maksaa".

That was pretty good.

Tällä kertaa tuli jopa ostettua kaikki tarpeellinen. Jopa Lidlin hyvää jogurttia, jota on muuten aina tarjolla Kauhavalla, vaan ei viime viikolla Porvoossa, oli hyllyt pullollaan ! Sitä sitten tietenkin ostin.

Pakkasin tavarani ostoskasseihin, ja lähdin kävelemään pois Lidlistä, kun toinen äärimmäisen vitutuksen tunne valtasi minut: valtava ulkomaalainen turistibussi ajeli pitkin Maistraatinkatua, ja sieltä sitten koppavat ulkomaalaiset turistit pällistelivät meitä tavallisia kulkijoita. Epäilen, että kyseessä saattoi olla Saksalaisten turistien osasto, sillä mitenpä muuten ne olisivat tulleet katsomaan Lidliä. Kun ei viimeksi koko maailmaa saatu panssarein ja lentokonein, niin ainakin Lidlillä Euroopan herruus varmistettiin.

Itse en mielelläni menisi moisille kierto-ajeluille, sillä pidän niiden asetelmaa äärimmäisen alentavana: yksi joukko istuu bussissa, ja pällistelee ulos ikkunoista jonkun selostaessa mikrofonin ääressä turhuuksia. Mieleen tulee eläintarha, jonka keskelle ilmaantuu ihmisiä kierto-ajeluille katselemaan leijonia, antilooppeja taikka sitten krokotiilejä. Näytillähän mekin siellä olimme niille. Vittumaista on ajatella, kuinka jotkut koppavat rikkaat turistit pällistelevät minun tarpomistani pitkin katua autoistaan. Näytin moisille turisteille hyvin nirpeästi kieltä. Hih hih hih hih hih.

Tämän jälkeen minun piti sitten mennä taas vaihteeksi muiden kulkiyhteyksien ollessa hiukan niukilla kotiin bussilla. Tällä kertaa bussiin ilmestyi erästä entistä lukion matematiikan opettajaa muistuttava parrakas nainen (!) , joka mulkoili ympärilleen inhottavasti. Mikä kuitenkin iljettävintä, oli ilmeisesti joku nk. "karvaperse" istuskellut penkillä, jonne minä istahdin. Tämän karvaperseen vierailu ilmeni sillä, että penkki jossa istuin ja seuraavankin penkin noja olivat aivan täynnä epämääräisiä valkoisia ja harmaita karvoja ! Ne tarttuivat housuihini, jotka pyyhin pois hiljaa kiroillen.

Sitten kun pääsin kotiin, niin alkoi satamaan...

Ja niin edelleen.













Sunday, August 20, 2006

Muistilista V.0.5 Salmonella-mössö

Shopping list

Tuna

Marinoitu Kalkkunan rintafilee

Cappuccinoa

Pasta-ateria (juusto/sieni)

Lähdevesi

Lidlin Jogurtti

Perunamuussia