Kuvia uudella kameralla (pt. 2 - Sipoo Redux)

Terve taas,

Päätin lähteä hieman ulkoilemaan näin aamusta: tarkoituksenani oli ottaa kuvia tästä ihanasta agraarikulttuurin piinaamasta ympäristöstäni. Pääasiallinen tarkoitukseni (kuitenkin) oli, ja onkin osoittaa teille että täälläpäin maailmaa ei ole loppujen lopuksi yhtään mitään. Elämme kuin keskiajalla: täysin sumpussa, siis.

So, hop in.. And take a ride in the wonderful summer morning in my realm:

















Kohde 1

"Bussipysäkki Porvooseen päin mutaisen pellon vieressä"

Tämä paikka on tullut minulle tutuksi jo kolmen vuoden ajan: sitä ennen katselin sitä kolme vuotta - joskin silloin päämääränäni ei ollut Porvoo. Ja kuten saatatte huomata, kyseisellä "pysäkillä" ei ole edes katosta - täten sateella epäonninen seisoskelija saa oikein ihanaa kesäsadetta niskaansa.


















Kohde 2


Epämääräinen "Info" - kyltti sijoitettuna tien viereen


Kävellessäni kohti edellisen kuvan bussipysäkkiä, huomasin tämän epämääräisen infon maalattuna tien viereen. Se, miten tämä on päätynyt valkoisella spray-maalilla Porvoontien viereen on minulle todellakin mysteeri: kenties jonkinlainen aivan uusi nuorison huligaani salanimellä "Info" on päättänyt ilmaista läsnäolonsa näinkin hyödyttömällä tavalla.

Tai kukapa tietää, kenties tässä on kyseessä Sipoolainen liikennemerkki: aina tämän huomatessaan autoilijan pitää pohtia kunnolla sitä, mitä helvettiä hän oikeastaan tekeekään koko paikassa.




















Kohde 3

"Infoa kuvakulmasta 2"

Tuossahan tuo informaatiota tarkoittava vedos taas on: vaikkakin toisesta kuvakulmasta.


Kohde 4

"Sipoon suurin nähtävyys"

















Pienen matkan päästä Porvooseen menevää bussipysäkkiä löytyi sitten Sipoon todellinen turistirysä: nimittäin helvetinmoinen kasa sahanpurua ! Vautsi !

Tämän takia kannattaa lähteä jo Lapista asti tarkastamaan sitä, mistä kaikki muutkin jo puhuvat.


Kohde 5

"Yöllinen henkilö"

















I FOUND LIFE ! I AM NOT ALONE!


Eli löysin jonkinlaisen etanan matelemasta pitkin pientä soratietä: olin yllättynyt että semmoinenkin jopa ilmaantui tänne asti.


Kohde 5

"Slug mugshot"



















Etanaa lisää...


Kohde 7

"Luxuries for travel"


















Helsinkiin asti matkaavilla on selvästi yksi mukavuus puolellaan: hiljalleen rapistuva, vaikkakin katolla varustettu bussikoppi. Tämä on jälleen kerran yksi harvoista positiivisista jutuista täälläpäin - vaikkakin Porvooseen päin tämä ei tietenkään päde.

Joskus yläasteella muistan kuulleeni, että joku luokka meni osuvasti luokkaretkelle (tai vast.) Sipoossa sijaitsevaan "Bussikoppeja valmistavaan yritykseen": kuulemma yritys koostui täysin nyrkkipaja-toiminnalla toimivasta sotkusta, jota joku vanha möhömahainen äijä pyöritti. Kuulemma näitä bussipysäkkejä valmistettiin kierrätetystä pellistä yms. metallinpalasista - tuon retken aikana kuulemma yhtään valmista koppia ei ollut (edes) kuitenkaan näyttää "halukkaille" retkeilijöille.

Pelkäänpä pahoin, että tämäkin paskakasa on tullut tuosta samasta tyhjänpäiväisestä yrityksestä: käsittääkseni se vieläpä työllisti jotain eläkeläisiä näiden peltihirviöiden valmistamiseen.




Kohde 8

"Throne of fools"






















Loppuun vielä shotti valkoisesta ja märästä puutarhatuolistani.

Kuvia uudella kameralla (pt. 1)

Kuvassa on itsepuolustukseen tarkoitettu Tonfa-patukka. Alkuperältään tämä vehje on käsittääkseni Japanilainen talonpojan puolustukselliseen rooliin suunniteltu ase. Myöhemmin joku Amerikkalainen Sheriffi kehitti tästä länsimaisten poliisi-organisaatioiden käyttöön tarkoitetun sivukahvallisen patukan konnien epäonneksi.

Itse olen kiinnostunut oppimaan tämän käyttöä hieman laajemminkin: ainoa ongelma on kuitenkin se, että kiireitteni johdosta joudun turvautumaan itseopiskeluun.




























Tässä on yksi viimeisimmästä hankinnoistani: Eickhorn-Solingenin Mk. III Taisteluveitsi. Sain sen laatuunsa nähden suhteellisen halvalla - mikä ei tietenkään ole missään nimessä paha juttu. Veitsi itsessään on suunniteltu vain "lähikontakteihin", joten tulitikkujen vuolemiseen tämä ei tuskinkaan sovellu.

Se on ollut ihan ihastuttava veitsi muuten: ainoana ongelmanaan sen tuppena toimii Amerikkalainen M8A1 - kannike pistimille, joka sattuu olemaan hieman liian kireä veitselle aiheuttaen siihen ikäviä hankausjälkiä sen muuten tummaan pintaan. Veitsi itsessään vaikuttaa itse asiassa muutenkin jonkinlaiselta muunnellulta M7 - pistimeltä, mistä tietenkin on poistettu rynnäkkökiväärin piipulle tarkoitettu "reikä".



















Tämä kuva kuuluun epäilemättä sarjaamme "oudot valoilmiöt liian pienellä resoluutiolla".

Kuvahan on siis itsessään mennyt aivan päin perää: kieltämättä yöllä tapahtuvan kuvauksen pelisäännöt ovat tämän kuvan ottohetkellä olleet pahasti hakusessa. Loppujen lopuksi tämä kuva voi vaikka olla kahden (tai useamman) tulikärpäsen parittelusta kertovaa kuvamateriaalia - for all I care.























Kuvassa on viimeinen tekemäni kuvataiteen työ Lukiossa: homman nimi työssä oli etsiä joku enemmän tai vähemmän tunnettu taideteos, josta jokin osa sitten pyrittiin jäljentämään paperille mahdollisimman hyvin ja maalaamaan vastaväreillä.

Itse valitsin erään suosikkini, Pablo Picasson Guérnican. Työ ei mielestäni onnistunut ihan niin hyvin kun toivoin - arvosana oli kuitenkin työn määrän ja kurssin äärimmäisen puuroutumisen huomioon ottaen ihan hyvä. Tyytyväisin olen juuri tuosta kuvan oikeassa yläkulmassa esiintyvästä härästä - mielestäni se on varsin tuima ilmestys onnistuneen jäljennöksen jälkeenkin.

Muistan, että jätin tämän kouluun ennen lukulomaa: sillä aikaa tämä kuvataiteen "tiitseri" oli sitten liimannut kaikki kurssityöt näytille. Huomattuani tämän vähintäänkin häpeällisen esittelyn, tempaisin työn seinästä mukaani suuren joukon edessä - totesin olevani työn omistaja ja siten se lähtisi mukaani minunkin poistuessani muonavahvuudesta.





















Käsittääkseni tämä taidettiin ottaa kevään ensimmäisinä päivinä: tuolloin ilma oli kuitenkin vielä kylmä ja pilvistäkin säätä oli huomattavissa.

Eipä minulla tästä muuta.

Kirja-Arvostelu: McNabb, A: "Bravo Kaksi Nolla" ("Bravo Two Zero"- 1993)

Kalajuttujen, kuin sotajuttujenkin suosiollinen uppoaminen kohdeyleisöönsä on aina ollut jokseenkin hiuskarvan varassa. Loppujen lopuksi onnistuminen on aina molemmissa urbaanien legendojen maallisemmissa ilmentymissä kiinni siitä, kuinka uskottavasti jutun kertoja onnistuu välittämään tarinansa lukijalle: nyrkkisääntönä voitakoon kuitenkin todeta, että mitä kovempaa kamaa ja uskomattomimpia käänteitä nämä tämän alan kertomukset sisältävät, niin sitä suuremmalla varauksella niihin kannattaa suhtautua.

Iso-Britannian erikoisjoukkojen, SAS:n, entinen "työntekijä" Andy McNabb kuuluu teoksellaan Bravo Kaksi Nolla näiden sotilaallisten kalajuttujen ehdottomaan eliittiin. Siitäkin huolimatta hänen esikoisteoksensa on saavuttanut laajaa fanipohjaa ja jopa vakaita mielipiteitä kirjan esittämien asioiden oikeasta laidasta: kyseessä on siis kaikin tavoin kansainvälinen menestys -ja rahastuskirja omakohtaisista McNabbin kokemuksista Irakin hiekkaisessa helvetissä Persianlahden ensimmäisen ristiretken aikana 1990-luvun alusta.

Teos itsessään kertoo Special Air Servicen pienestä kahdeksan miehen joukosta, joka siirretään Persianlahden Sodan alkuhetkillä erikoistehtävään: McNabb joukon jäsenenä saa tietää joutuvansa jahtaamaan Saddamin SCUD - ohjuksia hyvin pienellä varoitusajalla. Tätä ennen kuitenkin McNabb tutustuttaa lukijan niin omaan taustaansa kuin enemmän tai vähemmän värikkääseen ryhmäänsä - jotka ovat tietysti elämää suurempia sydänystäviä raavaiden mieskehojen sisäpuolella.

Kerronta etenee sutjakasti erilaisten koulutuksesta tai ryhmäjäsenien edesottamuksista raportoimiseen: McNabb antaa kuitenkin heti kirjan alussa itsestään jonkinlaisen kuvan äärettömänä kivikasvona, jolle ainoa mitään merkitsevä asia maailmassa usean avioliiton jälkeen on hänen pieni tyttärensä. Loppujen lopuksi kirjan päähenkilön nimi olisi voinut vaikka olla Duke Nukem tai Arnold Schwarzenegger, sillä hyvin samanlaista vähintäänkin yli-inhimmillisiin voimiin verrattavaa kestokykyä ja voimaa näyttää McNabbkin omaavan. Myös hänen henkinen ylivoimansa jokaista vastustajaa kohtaan tilanteesta riippumatta on vähintäänkin ihailtavaa. Kirjaa seurataankin McNabbin kertomana "miten minä sen koin ja näin" - perspektiivistä.

Tarina etenee alun tutustumisesta Irakiin asti: koko tehtävään valmistautumisesta kuitenkin jää ihan heti piinaavan puolivillainen vaikutelma. Jotenkin minusta vaikutti ihan siltä, kun tämä vähintäänkin maailman paras erikoisryhmä olisi lähtenyt lähes täydellisesti soitellen sotaan. Kenties tämä oli sitä realismia - taikka sitten tekijä halusi vierittää enemmän kuin tarpeeksi syitä muiden niskoille kuvauksillaan.

Varsinaiset vaikeudet niin juonellisesti kuin kerronnallisesti alkavat siinä vaiheessa, kun McNabb ryhmineen joutuu ongelmiin Irakissa: heidän saapumisensa huomataan jo hyvin ajoissa ja koko suunnitelma valuu kirjaimellisesti hiekkaan valtavan tulitaistelun siivittämänä. Kuitenkin tämä tulitaistelu on niin intensiivinen, että sen aikana katoaa osa ryhmästä - McNabb kuitenkin tilttaa jumalaisilla sotataidoillaan useita satoja Irakilaisia ilman sen kummempia ongelmia: kirjan lopussa annettu "virallisten tiedusteluraporttien" luku Irakilaisten uhreista lähentelee kahdeksan miehen tekemänä kahtasataaviittäkymmentä uhria.

Päämäärättömästi haahuillen, McNabb joutuu pian Irakilaisten vangitsemaksi: tällöin alkaa myös kirjan jännittäväin osio. Sen pilaa kuitenkin osaksi McNabbin puiseva teräsmiehen leikkiminen ja roisi liioittelu tapahtumien kulusta: uskonpa, että kukaan tavallinen ihminen ei olisi selvinnyt siitä pahoinpitelyjen määrästä, johon McNabb kertomuksiensa mukaan altistui.

Myöhemmin myös selviää, että muutamia McNabbin tovereita on selvinnyt aiemmasta tulitaistelusta. Pääasiallisesti tämä sotavankeuden osio koostuukin McNabbin kertomuksista siitä, miten Irakilaiset kuulustelijat onnistuvat viihdyttämään heitä muutaman kuukauden vankeutensa aikana: olennaista McNabbille on myös taistelutovereidensa olotilojen kirjaaminen ylös.

Luettuani kirjan, olin kieltämättä yllättynyt: ajattelin sen olevan jopa huonompi alun tunnelmien jälkeen. On kuitenkin positiivista lukea myös tästä McNabbin (ja tovereiden) vankeusajasta - vaikkakin siihen tunkee lähes jatkuvasti väliin todella naurettavaa liioittelua kärsimyksistä ja niiden voittamisesta. Uskonkin, että tämän kirjan lukijoita on vain kahdenlaisia: niitä, jotka pitävät Andy McNabbia todellisena teräsmiehenä taitojensa johdosta, ja niitä, jotka tietävät hänen liioittelevan.

Tämä kirja on uponnut jo melkein vuosikymmenen ajan nuorempiin lukijoihin: kriittisemmät ovat varmasti osanneet seuloa hieman sen sisällön välittämää informaatiota. Voin kuitenkin todeta, että McNabbin kertomus Irakissa suoritetusta tehtävästään on mitä mahtavin kertomus: se on jo aikoja sitten saanut tunnustuksekseen pienen elokuvakäännöksenkin. Ikävää on kuitenkin todeta, että asiat eivät ole voineet välttämättä mennä oikeasti edes hiukan siihen suuntaankaan ensimmäisessä tulitaistelussa kun mitä tässä annetaan ymmärtää. En vain pysty hyväksymään McNabbin jumalaista roolia vähintäänkin action-elokuvien tähtien suoritusta verrattavissa taistelukohtauksissa - selvästi tarinaa on väritetty teoksen varsinaisen päähenkilön selviämiseksi.

Ennen varsinaisia lopun kommentteja, voin todeta, että tämä kirja on saanut hieman kritiikkiä jopa ryhmän sisällä selvinneiden keskellä: Bravo Kaksi Nolla - teoksen vierelle onkin julkaistu ainakin yksi teos samaisen ryhmän toisen jäsenen näkemyksenä. Tämä vain kertoo entisestään siitä, kuinka Andy McNabbin versioon koko helvetillisestä tehtävän epäonnistumisesta ja kuukausien sotavankeudesta ei olla tyytyväisiä ryhmän sisälläkään.

Kirja on siis kokonaisuudessaan ihan jännittävä ja hyvin kirjoitettu tarina Persianlahden Sodasta: kaikkein realistisin tai edes objektiivisin se ei kuitenkaan ole. Kirjan pilaa McNabbin täysin naurettavat yli-inhimmillistä sietokykyä ja taistelutaitoja kuvaavat jaksot, jotka taitavampi lukija kyllä kykenee ottamaan isommallakin varauksella. Ymmärrän kuitenkin hyvin, miten tämän teoksen on onnistunut saavuttaa vankkaa kannatusta erityisesti nuorempien polvien keskuudessa. Se mikä kuitenkin kaikesta kritiikistä huolimatta on varmaa, on se että Andy McNabb on tämän jälkeen noussut populaarikulttuurin silmissä raudankovaksi sankariksi ja ennen kaikkea menestyksekkääksi sotakirjailijaksi - kaikesta huolimattakin.




Arvosanani tälle kirjalle on nk. "kouluasteikolla" 7.

"Tähtiasteikolla" annan teokselle * * * / * * * * * (3 /5)

Excuse me, sir, but I'm looking for the pipe

Kuten olen aikaisemmissa postauksissani jo kertoillutkin, niin olen alkanut varsinkin viime vuoden aikana kiinnostumaan kaikenlaisesta orientaalisesta roinasta: tämä mystinen ja villi itä on saanut myös minut otteeseensa.

Tyttöystäväni on oikeastaan jo kauan ollut juuri Japanilaiseen kulttuuriin väärällään. Tämä on osaksi tarttunut myös minuun - vaikkakin esim. Japanilainen populaarikulttuuri ei kiinnosta minua kovinkaan paljoa. Kaikenlainen orientaalinen mystiikka on alkanut kiinnostamaan minua jostakin kumman syystä - olen päättänytkin erityisesti keskittyä Intian Hinduihin ja Buddhalaisuuden tutkailemiseen tavalla tai toisella tämän kesän aikana. Hindujen

Hankinnassa on myös Arabialainen vesipiippu, tunnetumpi nimellä "Hookah": aion kuitenkin ostaa sen puhtaasti koristeeksi - sauhutteluun en puhtaan elämäntapani johdosta rupea. Vaikka kieltämättä totta on, että Hookahin kautta poltettu tupakka ei todellakaan ole niin vaarallista kuin suoraan askista vedetty, niin mieli ei kuitenkaan tee edes kokeilla.

Mielestäni tämä orientaalinen savupömpeli kuuluu ehdottomasti minun tavarakokoelmaani. Aion kuitenkin ostaa sellaisen pienen Hookah-piipun, sillä isot olisivat varmasti kalliita ja veisivät liikaa tilaa. Saapa nähdä että mistä tällaisen hankin - varmaa on kuitenkin että sellaisen tulen tämän kesän aikana noutamaan jostakin.

Aion tutkailla tässä vielä jonkin aikaa myös tulevia kirjallisuuden valintojani. Aion tutustua (niin hyvin kuin mahdollista) juuri Hindujen uskonnosta kertovaan materiaaliin - myös mielellään Buddhalaisuutta sivuavaa tavaraa tullaan lukemaan.

Mutta nyt aion kuitenkin toivottaa hyvät jatkot illalle ja lähteä lukemaan Andy McNabin teosta "Bravo Two-Zero": lupaan myös tehdä arvostelun tästä Brittiläisestä James Bondin ja Arnold S:n sekoituksesta kunhan ehdin.

Nukkukaa hyvin !

"Tosi kyseessä"

YO-tulokset olivatkin jo tulleet !

Eli siellä ne nyt sitten olivat, kun kävin niitä hakemassa: kieltämättä jännitys oli nollissa. Tiesin odotella niitä hiukan aikaisemmin n. 03:05 yöllä, kun muistin että viimeksikin nk. "Syksyn Fiaskon" aikana ne olivat tulleet koululle jo hiukan ilmoitettua julkaisupäivämäärää aikaisemmin.

Kieltämättä YO ei mennyt ollenkaan hassummin: pääsin kahdessa aineessa asettamaani tavoitteeseen ja Ruotsin arvosana olikin sitten täydellinen yllätys! Totesin aikoinaan, että kun minusta ja kirjoituksista on kyse, "niin mitä vain voi tapahtua": tämä Ruotsin tulos kuului tähän edelliseen osastoon - positiivisessa mielessä.

Hah hah, oikeastaan tämä on hieman surkuhupaisaa: aikanaan Lukioon mennessäni rämmin todella alhaisilla Ruotsin arvosanoilla lävitse pakolliset kurssit - saavutin jopa tässä aika pohjamudatkin yhdessä vaiheessa. Nyt kuitenkin kirjoituksien tulokset olivat aivan odottamattoman hyviä, vaikkakin sen YO olikin tällä kertaa helppo - ja paransin kahdessa viimeisessä Ruotsin kurssissani arvosanojani.

Noh, tämähän oli pelkästään positiivinen yllätys: toivon kuitenkin että kukaan ei ole päässyt seurailemaan lukion kurssikehitystäni ja vertailemaan sitä YO:n arvosanoihin - ero on nimittäin loppujen lopuksi aika huima.

Ainoa mikä nyt kaduttaa, onkin tuon Yhteiskuntaopin kirjoittaminen: sen arvosana ei nimittäin ollut kaikista parhain mahdollinen. Minulle ehdotettiin Maantietoa kirjoitettavaksi sen tilalle - periaatteella "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis" päätin sitten vastoin tätä varsin järkevää ehdotusta ottaa yhteiskuntaopin toiseksi reaaliaineeksi. Näin jälkeenpäin katsoen tulokset todellakin puhuvat puolestaan - onneksi kuitenkin saan tästäkin arvosanasta yhden (1) pisteen korkeakoulujen pistepörssiin.

Yleisesti olen tyytyväinen: Englanti nousi nyt siihen arvosanaan "mihin sen pitikin" (pääsin tavoitteeseen), Historia oli myös se vähimmäinen mitä odotinkin - äidinkielen arvosana oli myös se mikä tavoitteekseni asetin keväällä. Kerrankin voin siis todeta, että mitään jälkipuintia tai negatiivista sanottavaa minulla ei tutkintoni arvosanoista missään mielessä ole - yllättäen ne olivat juuri sitä mitä pitikin.

Aikoinaan tokaisin, että lukiossa viettämäni aika oli kyllä yksi vähemmän surrealistista koulutaakoistani. Nyt kuitenkin melkein huvittaisi todeta, että kolmen vuoden taival Linnankoskessa olisi kyllä vähintäänkin jonkinlaisen kirjoitelman arvoinen - saapa nähdä miten käy.

Jälkipuhe on se paras puhe - AINA

Olen ihan iloinen Lordin voitosta edelleenkin. Olen kuitenkin huomannut että erityisesti Venäläisten ja Ruotsalaisten suunnalta on tullut erittäin kärkkäitä lausuntoja siitä, miten heidän ehdokkaansa olisi pitänyt voittaa. Vaikuttaa kuitenkin aika standardilta "kateus, ennakkoluulo, ja paskantärkeys" - syndroomalta joka usein vaivaa täpärästi hävinneitä maita. Olen myös ymmärtänyt,

Lordi saa edelleen aikamoista runtua siitä, kuinka heidän naamioitu shown'sa ei olisi sovelias tämän koko kilpailun imagoon. Itse uskon kuitenkin, että ottaen huomioon myös koko tämän vuotisen kilpailun suoranaisen sillisalaatin esiintyjissä (mm. Rap, Kantri, A Cappella yms. olivat edustettuina) niin Lordi sopi sekaan aivan mahtavasti.

Helvetin huonojen häviäjien touhua tällainen jälkipuhe, sanon minä.

Kuulin myös että Ruotsissa tämä heidän edustajansa, joku "mikävitunpaskantärkeäuskovainen" olikaan, oli lähtenyt kilpailun vähintäänkin jo voittaneena. Mahtaa olla hyvinkin kusista nyt, kun takaisin tullaan vähintäänkin häntä koipien välissä - juttua kuitenkin näyttää riittävän siitä omasta paremmuudesta: mutta toisaalta näinhän tämä aina on näiden huonojen häviäjien kanssa.

Voin kyllä todeta, että Lordi voitti Euroviisut varmasti osaksi tehokkaan fanipohjan ansiosta ympäri Eurooppa sen ohella, että sen koko imago ja esiintyminen olivat odotetusti paljon kohua nostattavia: äänestysvaiheessa "kansa kuitenkin puhui", ja Lordi voitti rehellisesti puhelinäänestyksien avulla. En näe enää mitään syytä puida tätä asiaa enempää - muut maat tietenkin sen tekevät. Ja lopulta on selvää, että niin olisimme mekin tehneet mikäli häviö olisi taas tullut.

Näin jälkeenpäin tapahtumaa seuranneena, niin olisin melkein suonut voiton näille Liettualaisille "We Are The Winners" - tyypeille, mikäli Lordi ei olisi voittanut. Tuo Ruotsin ällöttävä noita olisi mielellään voinut jäädä pisteittä tuulikoneineen ja Botoxilla paranneltuine ulkonäköineen.


Kiitos,

minä olen puhunut.

We're pulling out 19.6.2006

Suuren Euroviisujen voiton lomassa täytyy varmaan kertoilla myös siitä, mikä tulee olemaan marssijärjestys seuraavien viikkojen aikana. Kesä tulee nimittäin olemaan hiukan samantapainen kuin viimeksi - mutta myös erilainen.

Tärkeimmäksi virstanpylvääksi muodostuu nyt pääsykokeet seuraavaan oppilaitokseen: ne järjestetään 16.6.2006 Espoon Otaniemessä TKK:n tiloissa. Olen jo sinne ilmoittautunut, joten mentävä on vaikka kokeeseen liittyvän materiaalin lukemisen jälkeen sen sisältö on edelleenkin hieman hakusessa. Tätä ennen minä ja tyttöystäväni olemme saaneet sekoilla taas parhaalla katsomallamme tavalla jonkin aikaa (vert. "olemme saaneet viettää lomaa").

Tuon jälkeen "Big Bird" vie minut enemmän tai vähemmän suuren meren taakse vierailemaan kansankodin puolelle joksikin aikaa. Siellä aion sitten lomailla oikein kunnolla, nimittäin tämä vuosi on ollut aivan ällistyttävän stressaava ja ennen kaikkea pitkä. Tarkkaa ajankohtaa paluulleni tänne Suomeen en vielä tiedä, mutta aivan varmasti se selviää hyvin pian saavuttuani Ikean ja lihapullien maahan.

Eipä tässä nyt sen enempää ole ilmoittelemista - kirjoittelen taas kunhan asiaa riittää.

Kadonnutta aikaa etsimässä

Suomi sitten tuli ja voitti nämä suuret ja upeat Euroviisut tässä vähän aikaa sitten.

Kieltämättä olin hieman yllättynyt avatessani television tyttöystäväni soitettua minulle Rovaniemen lähistöltä lomamatkalta: surrealistinen hämmästys Suomen johtavasta sijasta kuitenkin oli kovinkin totta, ja hetkeä myöhemmin samoin myös voitto.

En nyt loppujen lopuksi ole mitenkään erityisen hämmästynyt: tämä Lordi-yhtye omasi kyseisen kilpailun normaalille luonteelle ja sisällölle täysin päinvastaisen esityksen - radikaali muutos tavallisiin kaavoihin on ennenkin tuonut ihmiskunnan (kulttuuri)historiassa odottamattomia muutoksia.

Itse en ollut tätä yhtyettä vastaan ollenkaan, vaan järkeilin heidän mahdollisuutensa voittoon "jospa kokeiltaisiin näitä tällä kertaa" - asenteella: sain kuitenkin yllättyä ihan positiivisestikin tästä voitosta. Voitaisiin siis jo todeta, että kieltämättä historiallinen päivähän tämä on juuri Suomen voiton kannalta: sen nimittäin piti olla kansallisella tasolla kahdeksanteen maailman ihmeeseen tai helvetin jäätymiseen verrattavissa oleva tapahtuma. Haluaisinkin siis nyt tietää, että sataako helvetissä tällä hetkellä pakkaslunta vaiko jotakin vielä kovempaa tavaraa lieskoja tukahduttaen ?

Epäilenpä kuitenkin, että jokin osa Lordin voitosta saattoi myös johtua sen aivan uudenlaisen imagon lisäksi kilpailun olosuhteista: monet ulkomaalaisten sävellykset olivat aika tasapaksuja tai muuten vain huonoja. Tämä loi Lordin muutenkin mahtavalle lava-show'lle ja erikoiselle ulkonäölle ponnahduslaudan voittoon. Joukosta erottuminen siis kannatti, ennen kaikkea.

Mitä taas tulee kisojen yleiseen tasoon, niin muutamia huvittavia yksityiskohtiahan siinä huomasin lopulta minäkin: muutamien maiden edustajat olivat kyllä vähintäänkin kyhätty kahdessa sekunnissa tai sitten täydellisessä perskännissä. Erityisesti mieleeni jäivät Liettuan "We're the Winners Of The Eurovision" - ukkelit, joiden esitys oli kyllä aivan saaketin varmana suunniteltu (ja toteutettu) niin huumorimielellä, että jopa Pelle Hermanni ei olisi pystynyt vakuuttavasti olemaan nauramatta jos sen olisi nähnyt.

Näiden Liettuan Lapinlahden Lintujen jälkeen yksi huvittavimmista oli myös tämä Ukrainan epämääräinen Shakira-kopio: ulkonäön ja yleisten maneerien lisäksi laulun tunnelmakin sitten myötäili kyllä hyvinkin köyhään tapaan tätä Shakiraa. Kieltämättä yleiskuva jäi todella säälittäväksi tällaisesta tapauksesta.

Lopullinen maininta menee vielä Saksalaisille: kaikista musiikkityyleistä he olivat nostaneet esille Kantrin. Kieltämättä itse en millään pysty yhdistämään Teksasin sielunmaisemaa ja Saksalaisia samaan kuvaan - nämä tyypit olivat kuitenkin sen panneet täytäntön todella pelottavaan tapaan. Kieltämättä hieman erikoista jos tämä kappale olisi voittanut - ja lavalle olisi ilmaantunut epämääräisiä Cowboy-tyyppisiä sekoilijoita.

Noh, joka tapauksessa seuraavat viisut tulevat olemaan kyllä aika erikoiset: epäilemättä Lordia jäljittelevää tavaraa tulee lisää - kenties tämä saa jopa lisää uudenlaisia musiikkityylejä nousemaan mukaan tähänkin kilpailuun.

Onnea siis minunkin puolestani Lordille ja toivon myös hyvää jatkoa!

Wanha Lähtee (P*ska jää)

Tänään vietin aikani pääasiallisesti tyhjentäen tämän kirjoituspöydän alla sijainneen lukiokirjavaraston kuluneilta kolmelta vuodelta.

Tuntuu hyvältä kun pystyy pistämään "kaiken pakettiin" ja kiikuttamaan sen niin syvälle piiloon kuin mahdollista: onneksi pahvilaatikko jonka olin valinnut loppujen kirjojen säilytyspaikaksi riitti juuri ja juuri niillekin teoksille jotka olivat vielä jäljellä.

Oikeastaan minua ihmetytti se, että miten näitä kirjoja saattoi olla vielä näinkin paljon. Olen nimittäin pyrkinyt hankkiutumaan eroon niin monesta kirjasta kuin mahdollista tämän vuoden aikana - se on nimittäin merkinnyt lisää varastotilaa ja nimellistä korvausta rahallisestikin. Olen myös huomannut sen, kuinka n. 95 % vihkoistani ovat olleet ällöttävän monotoonisia sinikansivihkoja, jotka nyt vuoraavat pahvilaatikon pohjaa kymmenittäin.

YO-tuloksetkin ovat tulossa nyt tulevalla viikolla: paskaa siitä tekee sikäli se, että virallisissa papereissa tuloksien julkaisupäivämäärä on 25.5. - helatorstaina. On siis selvää, että viimeistään tuloksia kannattaa ruveta hakuilemaan 26. 5. 2006.

En kuitenkaan aio ottaa mitään paineita näistä tuloksista: minulle on aivan sama mitä niistä on tullut - tai ei ole tullut. Pikemminkin tärkeämpää tässä on nyt poistua tältä paikkakunnalta ja vaihtaa kalenterin lukemaa - sekä lomailla tyttöystäväni kanssa. Tämä vuosi on ollut muutenkin niin vaikea ja täynnä työtä, etten halua tasan tarkkaan enää huolehtia mistään nk. "tarpeettomasta" jonka hyöty on vähintäänkin kyseenalainen.

Perästä Kuuluu Kummia

Tämä postaushan ei liity mitenkään mahdollisiin alapään ongelmiin, joita saatan omata.

Pikemminkin tässä aion nyt hieman käsitellä muutamia mahdollisia Blogini muutoksia: tapetilla on myös keskustella eräästä varsin omalaatuisesta huhusta.

Nyt kuitenkin varsinaiseen asiaan, joka tulee käsittämään eräänlaisen rakennemuutoksen blogissani: olen nimittäin ajatellut avata jonkinlaisen "haarakonttorin", joka tulisi sisältämään valokuvia milloin mistäkin tekemisistäni. Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut valokuvauksesta, ja nyt hiukan paremman kameran hankittuani olen päättänyt alkaa ikuistamaan elämään ympärilläni.

En tietenkään ole vielä täysin varma siitä, ettäkö tällainen sivuprojekti tämän blogin viereen kannattaisi perustaa: Bloggeri on kuitenkin keksinyt varsin houkuttelevan porkkanan, nimittäin ilmaisen kuvien hostauksen servereillään. Täten minulla olisi rajaton valta postailla tänne kuvia milloin mistäkin edesottamuksistani. Aionkin vielä kypsytellä tätä ideaa vähän aikaa, ja sitten tehdä päätöksen tämän uuden blogin avaamisesta. Minua tavallaan kiehtoisi lähteä ottamaan kuvia milloin mistäkin tekemisistäni - olen nimittäin selaillut useiden ihmisten kotisivuja, joille he ovat tallennelleet kuvallisessa muodossa enemmän tai vähemmän mukavia tekemisiään.

Sitten seuraavaan aiheeseen: olen sattunut kuulemaan varsin makaaberin huhun siitä, mitä rakas Kapteenimme CW tekee nykyään. Hän on nimittäin kuulemani mukaan ilmaantunut jollekin epämääräiselle pikkupoikien Metal Gear Solid - foorumeille, ja näyttelee siellä itse jotakin pikkutyttöä. Hänen juonensa on kuitenkin nyt paljastanut, sillä joku on saanut selville hänen IP-osoitteensa.

Mitähän tämä nyt on olevinaan ? Noh, loppujen lopuksi vaikuttaa juuri niin perverssiltä, että vain CW kykenisi siihen.

Smoke and mirrors

Käväisin koko tapausta seuraavana päivänä Porvoon poliisilaitoksella ilmoittamassa rikoksesta: vastaanotto oli jokseenkin hieman voimaton.

Jätin kertomatta "pollareille" siitä kuinka olin hiukan ampuillutkin tunkeilijoita, selitin vain mahdollisimman yksinkertaisesti yön tapahtumat. Minua kuunneltiin, ja ilmeisesti raporttini kirjattiin ylös, niin kuin talon muidenkin asukkaiden lausunnot puhelimitse ennen minua. Poliisimies ei osannut juurikaan kertoa minkäänlaista ratkaisua pulmaan, kunhan lupasi vain lisätä partiointia muutenkin syrjäisellä ja tapahtumaköyhällä alueella.

Vaikka annoin tämän nuoren konnan tuntomerkitkin, niin ilman muunlaista näyttöä oli mahdoton saada tietää hänen henkilöllisyydestään yhtikäs mitään. Kerroin myös poliisille, että minulle oli tarjoutunut mahdollisuus yrittää saada vorojen auton rekisterinumero muistiin, tosin en ollut heidän epämääräisen olemuksensa johdosta kuitenkaan uskaltanut lähestyä autoa sen pitemmälle.

Poliisi totesi, että kieltämättä tein oikein kun en "itse yrittänyt pidättää heitä": minusta kuitenkin tuo riski olisi ehkäpä kannattanut ottaa (kaikesta huolimatta), sillä olisivatpahan he ainakin jääneet kiinni kunhan rekisteriote oltaisiin saatu talteen. Poliisimies totesi minulle vielä, että kieltämättä (vastaisuudessa) kannattaa tiukentaa entisestään pihamaalla sijaitsevien arvotavaroiden vartiointia ihan itse, ja pyrkiä suojaamaan ne niin hyvin kuin mahdollista.

Poistuessani asemalta mielessäni oli ainoastaan ajatus siitä, kuinka tyhjänpäiväinen reissu tämäkin oli lopulta ollut: vaikka tällä kertaa pääsimme ihan näköetäisyydelle rikollisten kanssa, niin eivätpä he kiinni jääneet puolivillaisen toimintani johdosta.

Tavallaan minua myös huvitti näiden rikollisten mentaliteetti: mitä todennäköisimmin nämä samat kaverit viime kerralta iskivät nyt uudestaan, vaikka viimekin kerralla heidät nähtiin aivan selvästi ikkunasta. Tällä kertaa kuitenkin oltiin valmistauduttu sen verran paremmin, että heti kun pihamaalle nähtiin tunkeutuvan rosvoja, niin aktivoiduttiin välittömästi.

Viime päivinä taivaalla on loistanut myös todella inhottava punakeltainen täysikuu: se on seurannut tapahtumia hiljaisen myöntävästi - olen alkanut hiljalleen vihaamaan täysikuita.

Smoke on the water (and fire in the sky)

Minusta on toisinaan todella ikävää siinä vaiheessa, kun elämä alkaa toistaa itseään.

Viime viikon torstaina kävi nimittäin niin, että samaa sarjaa olevat yölliset konnat hyökkäsivät tiluksillemme toistamiseen: onneksi kuitenkin havahduin huomattavasti nopeammin kyseiseen invaasioon kuin viime kerralla.

Kävi nimittäin niin, että katseltuani DVD:ltä erään elokuvan keskellä yötä, menin normaaliin tapaani nukkumaan: ehdin makailla sängyssä kattoa tuijotellen n. 5 minuutin ajan. Tämän jälkeen kuulin autonoven sulkemisesta kuuluvan äänen ulkoa: tajusin hyvinkin nopeassa aikavälissä sen, että tuo ääni oli syntynyt jostakin hyvin läheltä. Halusin varmistaa asian, ja kurkkasin huoneeni verhojen takaa pihalle - jossa odotti yhtä irvokas näky kuin viimeksikin.

Nimittäin epämääräinen hiippari selkä kyyryssä tutkiskeli pihan ympäristöä yön pimeyden suojatessa hänen kasvojaan: en kuitenkaan jäänyt todistamaan tätä näkyä kovinkaan kauaksi, vaan kiirehdin yläkertaan herättämään muut talon eläjät mahdollisimman huomaamattomasti.

Saatuani heidät ylös tuijottelimme ulos pienestä yläkerran ikkunasta ja näimme kun tämä tumma hahmo hiippaili ympäri pihaa. Juoksin alas portaita kaikki muut talon valot täysin pimeinä - tämän ideana oli saada hiippailija luulemaan että hereillä ei nimenomaan ollut ketään. Suuntasin huoneeseeni, josta hain kaksi kappaletta 22 kaliberisen kiväärin (ilmakiväärin)ammuksia ja taskulampun. Noudin vielä olohuoneen puolelta kiväärin matkalle mukaan.

Kiirehdin takaisin yläkertaan ja avasimme parvekkeen oven nopealla nykäisyllä: pujahdin parvekkeelle kivääri ojossa ja laitoin myös taskulampunkin päälle. Näimme heti tyypin pihassa, ja osoitin kaveria taskulampulla samalla paljastaen hänen naamansa: nuori poikahan tuo oli, jonkinlaisessa tummassa haalarissa. Osoitin kaveria kiväärillä ja pyysin mahdollisimman epäkohteliaasti häntä poistumaan pihamaalta - tai muussa tapauksessa käyttäisin tuliasetta häntä vastaan.

Poika nosti kätensä ylös, ja alkoi sopertamaan jotakin siitä, miten hänen oli saatava polttoainetta: tällä kertaa siis kimppuumme oli iskenyt jonkinlainen bensavaras, hyvinkin yksinkertaisesti. Jatkoin kuitenkin tiukkaa linjaani, ja taisin muistaakseni ampua ensimmäisen laukauksen häntä kohti. Tässä vaiheessa muu talon väki ilmaantui parvekkeelle, ja yhtä rajuin sanakääntein huusi moiselle tunkijalle hieman kannustavia lauseita. Minä latasin seuraavan patruunan pesään, ja ammuin tyypin perään: hän lähti laukausten rohkaisemana juoksemaan takaisin tien toiselle puolelle jossa häntä odotti tumma henkilöauto.

Huusin tyypin perään lisää hieman epäkohteliasta kannustusta, ja näin kun autosta irtaantui kolme muuta ihmistä työntämään autoa eteenpäin. Sanojen voimalla jatkettu kahakka tahoillamme jatkui - kova kiire heillä oli kuitenkin lähteä pakoon.

Tämä hämärä porukka sitten poistui tietä pitkin autoaan työntäen: he pääsivät läheiselle bussipysäkille asti, jonne minä heidän seuraamisensa myös jätin. Olisi ollut täysin mahdollista nimittäin edetä heidän autolleen asti, kenties heittää muutama kivi tai muu painava esine auton ikkunoiden lävitse tai vaikkapa valokuvata auton rekisterinumero: en kuitenkaan tehnyt kumpaakaan, sillä en todellakaan voinut olla varmoja että olivatko nämä tyypit itse aseistettuja vai ei.

Auto lähti vilistämään kohti Porvoota meidän soittaessamme poliisille: loppu yö sitten sujuikin muutaman lähialueen partioinnin ja pihamaan tapahtumien selvittämisen katveessa.



Lisää pian.

Stay tuned.

Kesämiehenä

En aio aloittaa tätä postausta sanoilla "anteeksi etten ole kirjoittanut pitkään aikaan", sillä se olisi jo vähän liiankin kornia: satuin nimittäin lukaisemaan artikkelin siitä, miten joku luultavimmin Amerikkalainen oli keksinyt hakupalvelun kaikille niille tuhansille ja taas tuhansille blogeille joiden postaukset alkavat näillä samoilla sanoilla.

Toisin sanoen, ei pahemminkaan löydy yhtä epäkypsää tapaa aloittaa postausta pitkän tauon jälkeen kun juuri todeten pahoitella ettei ole taas ehtinyt kirjoittamaan mitään pitkään aikaan. Siksipä en aio pahoitella mitään, vaan menen huomaamattomasti suoraan asiaan.

Eli nyt on toukokuu, ja kesä on alkanut todella ihanan lämpimästi: maamme perinteiset kevään sateet eivät ole iskeneet vielä kertaakaan, vaan keskikesän lämpö on vaihtunut Suomen monsuunikauden tielle.

Itse olen viettänyt aikaa pääasiallisesti kotona: mikään varsinainen ikävä minnekään ei ole minua pahemminkaan haitannut. Olen tietenkin joutunut tekemään vaikka mitä pysyäkseni tylsistymättä: se nimittäin on vaarana pitkien joutilaanaolojen aikana. Hankin muutama päivä sitten kannettavan MP3 - soittimen, jotta voin kuunnella erilaisia nk. "räminä-rockin" alalajeja minne sitten ikinä menenkään: tästä on tullutkin korvaamaton apu tylsinä ja kuumina kesäpäivinä.

En suoraan sanoen kykene elämään ilman musiikkia: sitä täytyy tulla lähes "kakskytneljä-seitsemän" tavalla tai toisella jostakin tuutista. Siksipä tämä suhteellisen halpa taskukoon "Diskomasiina" tulikin noudettua.

Kertoilenpa sitten taas hieman tuonnempana muita kuulumia: nyt kuitenkin lähden takaisin ulos kuuntelemaan musiikkia.

Hyvät jatkot !

Poliittiset ikärajat

Muutama vuosi sitten ajankohtaiseksi puheenaiheeksi muodostui kunnallisvaalien osallistumis-ikärajan laskeminen. Tällöin maamme viisaat päättäjät keskustelivat mahdollisuudesta alentaa kunnallisvaalien äänetysikärajaa kahdeksastatoista ikävuodesta kuuteentoista.

Muistaakseni päätöstä perusteltiin sillä, että tämä muutos mahdollistaisi entistä nuorempienkin osallistumisen paikallistason politiikkaan: nähdäkseni kuitenkin taustalla olivat huomattavasti itsekkäämmät syyt.

Nimittäin uutta ikärajaa esitettäessä ei tainnut ollenkaan tulla mieleen, että kovinkin harva kuudentoista ikävuoden saavuttanut henkilö omaa todellista paikallispoliittisen elämän realiteettitajua tai edes kiinnostusta siihen. Tämä uusi ikäraja mahdollistaisi mielestäni lähes täydellisen äänestäjien harhaanjohtamisen sekä jopa äänten ostamisen suoremmin, kuin miten sitä harjoitetaan kansallisella politiikan tasolla. On selvää että useat maamme politiikot tukisivat tätä uuden ikärajan hanketta, sillä täten he saisivat epäilemättä hankituksi paikallistasolla helpommin suosiota niin yksityisille henkilöille kuin suuremmassa kaavassa puolueilleenkin.

Todettakoon vielä loppuun, että itse haluaisin jopa nostaa ikärajaa osallistumiselle erilaisiin kansanäänestyksiin: nykyisyydelläänkin 18-vuotias nuori aikuinen ei välttämättä omaa minkäänlaista tajua siitä ketä oikeastaan pitäisikään äänestää.

Kipeä Turkkilainen

No johan selvisi sekin että mikä minua on vaivannut viimeiset kahdeksan päivää: nimittäin keuhkoputken tulehdus on vallannut ylimmät kehoni osat aiheuttaen todella ikäviä tuskan hetkiä päivän jokaiselle minuutille.

Anyway, kävin eilen uusimmassa passini. Odotetusti koko operaatiosta tuli Sipoolaisen mittapuun mukaisesti täysi farssi, sillä minua kuulusteltiin poliisilaitoksella ihan kuin olisin ollut vähintäänkin joku pankkiryöstäjä tai muunlainen rikollinen. Ilmeisesti vanhentunut passini sai laitoksen vastaanottotiskin takana seisovan naisen epäilemään todella hirvittäviä: täten minut käskettiin menemään virkapukuun sonnustautuneen poliisimiehen juttusille "takahuoneeseen".

Poliisi väitti, että kun passini oli viimeksi uusittu joskus 1990 - luvun puolivälissä, niin oli hiukan vaikeuksia löytää tietojani jostakin heidän tietokannastaan ja täten minun henkilöllisyyteni oli tämän kuulustelevan tyypin mielestä vaakalaudalla. Nauroin päin moisen "nuijan" naamaa, ja totesin että tarkoitukseni ei kyllä ollut välttämättä tulla tänne asti leikkimään poliisia ja rosvoa keuhkoputkentulehduksessa, mutta jos kerran jonkinlaista äksöniä kaivattaisiin, niin kaiketi voisin näytellä pahista vain tämän kerran.

Tämän jälkeen poliisimies avasi jonkinlaisen "virallisen poliisien tietokannan" ja alkoi sitä naputellen esittelemään minulle mitä idioottimaisimpia kysymyksiä, joiden tarkoituksena hänen mukaansa oli paljastaa se että olinko todella se henkilö kenen papereilla esiinnyin. Tässä lyhyt tiivistelmää käymästämme dialogista:

P:"Voitko kertoa entisten asuinpaikkojesi osoitteet ?"

D:"Joo, asuin täällä Nikkilän keskustalla kerran Susitiellä, Oravakujalla ja Uudensillantiellä.. Ja.."

P:"Kröhöm, miksi et muista myös tarkkoja osoitteita ??!?!"

D:"No kun satuin olemaan silloin aikakin pieni enkä millään voi muistaa tarkempia osoitteita."

*Epämääräistä Mulkoilua Mr. Poliisimiehen suunnalta*

P:"Mikä on äitinne syntymäpäivä ?"

D:"No en minä sitä muista. Ja sitä paitsi, mihin tällaiset kysymykset oikein liittyvät, häh ?"

P: "Outoa. Minä kyllä muistaisin äitini syntymäpäivän !!!!!!!!" (Moralisoivalla äänensävyllä)

D: "No kuule hyvä sulle"

P: "Kerroit että asuit joskus Helsingissä. Mikä tämän asunnon osoite olikaan ?"

D: "Ööh... Olin tuolloin viiden kuukauden ikäinen pieni vauva. Omaatkos sinäkin niin hyvän muistin että kykenisit muistamaan ihan ensimmäisen asuinpaikkasi n. 5 muuton jälkeen ?"

* Jälleen epämääräistä mulkoilua "Poliisimiähen" toimesta*

P: "Kai sä nyt ymmärrät, että tällaiset kysymykset on välttämättömiä kun tänne voi esim. tulla Turkkilaisen näköisiä tyyppejä jotka ei ollenkaan oo niitä tyyppejä joita ne väittää olevansa..."

D: "Näytänkö minä Turkkilaiselta ?"

* Poliisi mulkoilee minua todella epämääräisesti*

P: "Noh, mä laitan tähän lappuun että mä oon virallisesti ja henkilökohtaisesti hyväksynyt ja uskonut sun olevan se henkilö kenen papereita sä kannat".

D: "Ööh, kiitos.. Prkl, olis sittenkin pitänyt hakea uusi passi Helsingistä.. Suatanan Prkl..."

Indian Summer in No Man's Land

Tämäkin päivä meni taas ihan selvitellessä olotilaa sängyn pohjalla. Kuume taisi olla aamulla n. 37.28 ja olo taisi olla vähintäänkin paranemaan päin.

Huomenna minun pitäisi mennä paikalliselle Poliisiasemalle anomaan uutta passia. Samalla aion myös anoa aseenkantolupaa, sillä aion aloittaa virkavallan suostumuksella jonkinlaisen "ampumaharrastuksen" virallisia pöytäkirjoja varten: selvääkin selvempää on kuitenkin se, että todellinen syy 45 ACP. Kaliiberin pistoolin hankintaan on itsepuolustus.

Olen kuullut vähän kaikenlaisia vähintäänkin negatiivisia tarinoita tämän kunnan poliisiviranomaisten haluista myöntää aseenkantolupia jopa ihan puhtain aikein niitä hankkiville: tilannetta voisi oikeastaan kuvata kieltolain aikaiseen Chicagoon, jossa kaikenlaiset ystävät ja kontaktit korkeissa paikoissa takasivat sinulle lähes mitä ikinä tarvitsitkaan niin kauan kun muodostit ne oikeiden ihmisten kanssa. Täällä siis virkavalta on vähintäänkin juuri Mafian tai lihavan keskilännen Munkkipossu-Sheriffin tasolla mikäli yksityisen kansalaisen pitäisi jotakin saada.

Muistattekos myös muutama viikko sitten tapahtuneen yöllisen murtoyrityksen ? Tutkittuamme rikospaikkaa lähemmin, selvisi että vorot olivat onnistuneet kääntämään tasan yhden jo valmiiksi rikki olleen mittarin läheisestä veneestä: sinänsä aika laiha saalis vaikkakin koko ryöstökeikan tapahtuminen itsessään sai minut hyppäämään lopullisesti takajaloilleni.

On vähintäänkin naiivia ajatella ettei tässä pienessä maalaisunelmassa tapahtuisi rikoksia yhtälailla kuin muuallakin: kenties tämän alueen vuosia jatkunut kuolemanhiljaisuus ja yleinen pysähtyneisyys on saanut jopa minutkin tuudittautumaan vääränlaisen turvallisuudentunteen kohtalokkaaseen syleilyyn. Nyt on kuitenkin aika avata silmät ja hengittää sisään jonkinasteisen realismin mukanaan tuomaa todellisuudentajua: tämä paikka alkaa hiljalleen pelottamaan minua - eräänlainen kuolemanhiljaisuus on jo itsessään merkki siitä että kaikki ei ole missään nimessäkään kohdallaan.

Nukun yöni varsin huonosti nykyisin. Olen ajatellut mahdollisuutta jonkinlaisten reseptivapaiden unilääkkeiden hankintaan (mikäli sellaisia valmistetaan) ellen ala kohta tästä toipumaan: tätä on nimittäin jatkunut jo useita kuukausia. Tunnen itseni päivä päivemmältä yhtä väsyneemmäksi ja uupuneeksi - ikävä myöntää, mutta tuntuu siltä että seuraavan iskun odottelu tämän muunkin paineen alla alkaa hiljalleen vaikuttamaan henkisiin toimintoihinikin.

On selvää, että nuo rosvot olivat tarkkaileet juuri tätä taloa mahdollisesti jo jonkin aikaa ennen epäonnistunutta iskuaan: merkkinä tästä oli heidän valitsemansa aika päivästä jolloin yritys toteutettiin - yöllä. Juuri tämä ajankohta oli kaiketikin valittu siksi, että rosvot tiesivät meidän kaikkien olevan nukkumassa ja olettivat että pihassa olleiden vapaa-ajan kulkuneuvojen varastaminen olisi vähintäänkin lastenleikkiä. Onneksi olin kuitenkin hereillä ja näin kaiken heidän yrittäessään anastaa tavaraa.

Nyt koen, että on vain ajan kysymys milloin joku kasvoton rikollinen hyökkää uudestaan: uskon että se saattaa tapahtua milloin vain - ottaen huomioon tämän talon joka on suorastaan kuin lautasella valmiina otettavaksi. En niin välitä siitä mitä muiden asukkaiden omaisuudelle tai hengelle täällä käy - omieni kuitenkin haluaisin vaalia ja puolustaa mikäli mahdollista.


Minä menen nyt nukkumaan ja herään taas parin tunnin päästä odottamaan auringonnousua..

Getting down with the sickness

Viime aikoina on tullut hiukka sairasteltua tässä.

Pari päivää sitten alkoi helvetillinen kurkkukipu ja koin todella omituista ja kalvavaa särkyä lihaksissani. Hetken kuvittelin jo että kyseessä olisi vain kevyempi flunssa, sillä eilen vielä näytti siltä että tämä alkaisi hellittämään.

Yöt menevät neljän tunnin pätkissä nukkuen: herättyäni lakanat ovat niin märät että niihin palaaminen lepäämistarkoituksessa olisi vähintäänkin turhaa. Unet ovat myös olleet todella kuumehoureisen pelottavia: viimeisimmässä soluttauduin Sipoossa sijaitsevaan Venäjän asevoimain ylläpitämään ammattikouluun, jonka takahuoneissa toimi erilaisia asejärjestelmiä kehittelevät asejaostojen projektit. Otin muistaakseni tässä unessa vangikseni kaksi Venäläistä tutkijaa, joilta takavarikoin kaksi epätodellisen pientä Makarov - pistoolia: nämä pistoolit mahtuivat jostain todella ihmeellisestä syystä housujeni reisitaskuihin ja tilaa jäi vieläpä ainakin n. 3/4.

Unessa tämä ammattikoulu/asetehdas omasi edellisten kouluasteiden ammattikouluihin menneiden persoonien hahmot istumassa harmaiden pöytien ääressä. Vaikutti hieman siltä kuin nämä ennen niin vauhdikkaat miehet olisi nyt saatu jollakin varsin omituisella tavalla istutettua aloilleen tekemään paperihommia Venäläisen asetehtaan laskuun. Onneksi kuitenkin heräsin ennen kuin mitään liian surrealistista ehti tapahtua.

Ilmat ovat myös aivan älyttömän upeita tuolla ulkona - en kuitenkaan aio tehdä yhtikäs mitään siellä kunnes parannun.

Incense and Peppermints

Vartiointia kiristettiin sitten koko pihamaalla muutama päivä sitten tapahtuneen murtoyrityksen jälkeen: postilaatikon läheisyydessä puun oksalla odottaa kamera joka silmäilee jokaista sisääntulijaa äänettömän tehokkaasti.

Minä olen viime aikoina päässyt oikein kunnolla käsiksi tähän internetin huutokaupoissa suoritettavien kauppojen maailmaan: jokainen viikko olen aina jotakin myynyt ja rahaa on alkanut tulemaan reilusti yli opintotuen, jota ne typerät valtion sedät ja tädit vieläkin minulle makselevat.

Rahaa on siis tuloihin verrattuna kertynyt ihan hyvin: olen saanut puhdistettua nurkkanikin entistä tehokkaammin kaikenlaisesta turhuudesta. Tarkemmin ajatellen on aivan helvetin hyvä että muutaman vuoden takaisten "alun kankeuksien" jälkeen tämä netissä kaupustelu löi itsensä lävitse minun talousjärjestelmässäni: olen vihdoinkin ymmärtänyt että helvetinmoinen määrä roinaa keräämässä pölyä milloin minkäkin hyllyn pimennoissa ei tee minua onnellisemmaksi. Uuden käsitykseni mukaan täytyy pyrkiä entistä enemmän siihen askeettisemman elämäntavan tavoitteluun kuin turhaan materialismin haalimiseen.

Totta kai aina välillä ostelen milloin mitäkin tarvitsen: se mikä kuitenkin on varmaa tässä vaiheessa, on se että prikaatin varustamiseen verrattavia määriä armeija-kamaa tänne ei enää tule kerääntymään. Myin jo huomattavan osan turhuuksia pois ja suunnittelen entistä suurempia laajennuksia varastoiden tyhjentämiseen.

Sitten muihin uutisiin: minä hain aikuisten ihmisten Yliopistoon ! Hakemukseni lähti Vaasan Yliopiston Humanistiseen tiedekuntaan, jossa toivoisin viimeistään tämän vuoden lopussa opiskelevani Englannin kieltä. Pääsykoekirjan, Michael Collinsin The Emerald Underground - teoksen, olen jo hankkinut ja aloitin viime yönä sen lukemisen: teos kertoo Irlantilaisesta Liamista joka päätyy laittomaksi siirtolaiseksi yhdysvaltoihin 1980 - luvulla sekoittaen itsensä kaikenlaiseen enemmän tai vähemmän laittomaan. Pääsykokeet ovat sitten joskus kesäloman aikana - asetelma on sikäli pelottava että kyseisen kirjan tahkoaminen on ollut vähän turhankin helppoa ja mieluisaa: jotenkin minua pelottaa että olen antanut itseni vajota jonkinlaiseen vääränlaisen helpottuneisuuden tilaan josta on luvassa vielä karu herätys todellisuuteen. Lähinnä siis se polttava kysymys joka huulillani pyörii on yksinkertaisuudessaan "onko tämä näinkin helppoa ? ".

Luin myös viime yönä loppuun tuon Paasilinnan "Tuomiopäivän Aurinko Nousee" - tekeleen: täytyy kyllä sanoa että ihan parasta se ei kyllä tälläkään kertaa ollut. Juoni oli älyttömän pitkäveteinen ja jatkuvasti reistaili kantavan pääteeman ulkopuolelle: kenties kirja ei ollut ihan sitä mitä odotin sen olevan - taikka sitten kirjailija itse oli vain väsynyt keksimään hyvää juonta kirjalleen. Kirjan loppu oli myös lähes yhtä huono kuin samaisen kirjailijan Jäniksen Vuodenkin: perisyntinä näyttäisi olevan aina se että loppuun tungetaan samaisen kirjailijan muiden teosten hahmoja täysin absurdisti sekoittamaan pakkaa epämääräisen pseudotieteilyn lisäksi.

Kirja oli varmasti tähänastisista kyseisen kirjailijan teoksista jotka olen lukenut se huonoin: tätä ennen lukemani Hirttämättömien Lurjusten Yrttitarha taas oli aivan saaketin hyvä yhteiskunnallisella kritiikillään ja yleisellä sanomallaan. Valitettavasti tämä teos ei siihen yltänyt, vaan pikemminkin jää pahasti taka-alalle hieman halpana tuotoksena.

Noh, minä lähden tästä taas tuon hulvattoman tyttöystäväni kanssa sekoilemaan pääsiäisen ajaksi: en siis tule olemaan kotona ennen seuraavaa maanantaita. Pienenä paljastuksena voin todeta, että olen saanut aikaiseksi toisen lyhyehkön novellin Viimeisen Cowboyn tapaan: sen on koelukenut toistaiseksi kaksi henkilöä - kritiikki on kuitenkin ollut vähäistä ja molemmat ovat ainakin jälleen kerran kehuneet sitä omaperäiseksi.

Katsotaan että mille päälle satun tässä lähiaikoina: kenties saatan jopa julkaista sen täällä.

Loppuun vielä todella rasvaisenkin kliseinen toteamus:



Munarikasta pääsiäistä ,

Toivottaen (r.a.k.a.s.) Dalleer-setänne

Hämärämiehet iskevät toistamiseen

Nykyisin olen muuttunut yhä varjelevaisemmaksi omaisuuttani ja lähimmäisiäni kohtaan: viitisentoista minuuttia sitten ymmärsin että vainoharhaisuuteni ei suinkaan ole ollut turhaa.

Tämä on jo toinen yöllisistä välikohtauksista muutaman kuukauden sisällä, joiden aikana olen törmännyt pihamaani välittömään läheisyyteen saapuneista hämärämiehistä: viimeksi noin viikko sitten kohtasin epämääräisen kulkijan kello kahdelta yöllä, joka omituisesti hoippui pitkin ajotietä ja välillä käveli kyyryssä nähdessään minut.

Tuo kaveri suuntasi Porvooseen päin ja vaikutti todella helvetin oudolta: viitisentoista minuuttia sitten uusi hämärämiesten aalto iski suoremmin minua kohti.

Kello tuli n. klo 4.00 aamulla puhuttuani kuumeisen tyttöystäväni kanssa puhelimessa: istuskelin vielä koneella kun vaistomaisesti käänsin pääni kohti viereistä ikkunaa ja katsahdin verhojen välistä ulos. Näky oli sikäli karmaiseva, että näin tumman mieshahmon etenevän kohti postilaatikkoamme selvästi päämäärään pihamaamme: tämä haalaripukuinen kummajainen sai minut ampaisemaan heti pystyyn ja juoksemaan yläkertaan herättämään muutkin talon asukkaat.

Juoksin yläkertaan: näin ikkunasta samalla kun pieni henkilöauto kaasutti äkkiä kohti Porvoota. Tilanne oli minulle sikäli selvä, että tajusin näiden kavereiden olleen liikkeellä mitä luultavimmin tarkoituksenaan tehdä murto tai varastaa jotakin pihamaalta. Täältä sattuu löytymään muutama vene kahden auton + muun irtaimiston lisäksi: kaikki näistä ovat siis potentiaalista varastettavaa.

Epäilenpä että minun kurkisteluni ikkunasta taisi olla se mikä paljasti olinpaikkani: se sai nämä konnat lähtemään pakoon. Mietin, että kenties olisi pitänyt vain hiljaa seurata vorojen toimia ja käydä nopeasti hakemassa kivääri olohuoneesta jolla aseistautuneena sitten olisi mennyt kyselemään näiltä hiippailijoilta heidän aikomuksiaan. Muut talossa olleet henkilöt tutkailivat tapahtunutta hetken, jonka jälkeen sanoin että menisin pihamaalle tarkistamaan asian itse.

Otin Maglighttini ja ilmakiväärin, jolla varustauduin potentiaalisia tunkeilijoita vastaan: pihamaalle tultaessa kuitenkin vorot olivat odotetusti häipyneet ja minä tutkiskelin paikkaa hetkisen.

Täälläpäin on kyllä nyt meneillään jotakin todella helvetin omituista: viime aikoina tapahtuneet "yölliset hiippailut" tunnistamattomien henkilöiden toimesta ovat saaneet minut vakuuttuneeksi ensinnäkin siitä että saatan olla vaarassa: tästä johtopäätöksenä olen toisekseen päättänyt että turvaksi on hankittavaa lisää "rautaa".


Kirjoittelen pohjustavan raportin vielä aamulla.

I'm sold, Richard Cheese !!!!

Osui muuten tielleni aika erikoisia covereita vetävän kaverin musaa: vähään aikaan en ole kuullut näin vetäviä sovitelmia erityisesti 1990 - luvun loppupuolen biiseistä.

Kaiken tämän takana näyttää olevan mies nimeltään Richard Cheese, joka on tehnyt aivan omanlaisiaan , suorastaan swingiä ja hiukan vanhempia tyylisuuntia hyödyntäviä covereita mm. Papa Roachin, Metallican, Rage Against The Machinen (!) , Pearl Jamin ja monen muun biisejä.

Kuuntelin muutamia kappaleita lävitse, ja totesin että kyseessä on todellakin asenteella tehtyjä sointeja: ehdotan että lähdette tämän luettuanne heti imuttelemaan läheisemmästä P2P - networkista Richard Cheesen biisejä. Erityisesti kaikki raskaamman rockin edustajien kappaleet ovat todella erikoisia näillä sävelillä ja niillä alkuperäisillä sanoituksilla !!