Zeniitti

Kävipä myös sitten niin tässä kevään mittaan että tulin kipeäksi. Ihan perinteinen flunssa tämä ei ole, sillä olen kyennyt nukkumaan vain kipulääkkeiden vaikutuksen alaisena lyhyitä pätkiä parin viimeisen päivän ajalta. Luulin että umpisuoli vai mikä nyt onkaan oli puhjennut.

Tietenkin oleellinen kysymys on että olenko ollut töissä vai kotona tämän saatanallisen olotilan vallitessa, johon on vastattava että töissähän minä olen ihan kivasti ollut. Mielestäni nimittäin nyt on aivan liian kriittinen hetki monellakin tavalla edes olla poissa töistä ja samalla taasen mieleeni muistuu ne erään pomoni sanat tuolta kuukausien takaa jolloin hän oikein alleviivaten totesi etteivät hänen alaisena ole kovinkaan usein sairauksien takia poissa muutenkaan. Tiedän kyllä vähän yhden jos toisenkin jolla tuollaisia poissaoloja on tapahtunut aika tiuhaankin, mutta heidät nyt on jo mainittu niin monta kertaa tässä blogissa että se väsyttää jo minua itseänikin edes pohtia koko asiaa.

Jossain määrin on kyllä aurinkoisempaa päivisin. Viimeiset pari yötä ovat kuitenkin olleet niin kidutukseen verrattavia, että en oikeastaan ole kyennyt ajattelemaan yhtikäs mitään. Muistan vain kivunsekaisia hetkiä metrossa ja sen kuinka vastasin hampaat irvessä kännykkään. Tuntui että kaikki tuijottivat vaikka yritin hymyillä kanssamatkustajille naama irvessä.

Täytyy sanoa että olen kai saavuttanut näissä sekoiluissani sen lakipisteen jonka jokaisen täytyy saavuttaa. Olen kuitenkin huomannut että on vaikeaa tehdä ja toimia mitenkään muuten kuin tasan niin miten olen nyt tähän asti toiminut. Olen kai jotenkin sisäänrakennetusti aina näin toimiva ja ajatteleva tyyppi. Oravanpyörä on syönyt minut kokonaan.

Ajattelin tänään ottaa asiat mahdollisimman iisisti. En ole vieläkään aivan terve, mutta töihin kuitenkin raahauduin. Muistaakseni tällä viikolla olemme vieläpä sopineet lauantainkin työpäiväksi, joten kyllähän tässä saa vielä istuskella ennen sunnuntaita ja maanantaita. Tällä kertaa jopa toivon niiden päivien olevan oikeasti vapaapäiviä.