Thursday, March 31, 2011
Tuesday, March 15, 2011
Oma, henkilökohtainen Tsunami
Jos Japanin on nielaissut valtavan tuhovoiman omaava tsunami, niin jotain sen tapaista on tapahtunut myös minulle. Olen välillä halunnut kovasti kirjoitella blogiini, mutta en vain ole oikeastaan taaskaan ehtinyt.
Kuten todettukin niin Tsunameilla on tapana huuhtoa kaikki mennyt pois alta ja tavallaan palauttaa kaikki tyhjään, vaikkakin epäilemättä tuhoisaan tilaan. Tämä Tsunami on tosiaan pyyhkäissyt minun elämässäni kaiken menneen ja vanhan pois ja palauttanut minut sellaiseen tilaan jossa Helsingin lukuisat houkutukset ovat iskeytyneet vasten kasvojani niin kuin kivenmurikat tai tosiaan ne hyökyaallot.
Olen löytänyt itseni tosiaan parisuhteesta. Kyseessä kuitenkaan ei ole E. Kyseessä on nyt yllätyksellisesti eräs toinen, joka on täysin vastakohta vaikka mille. Aluksi sanottakoon että hän on nyt vaikkapa heti aluksi vastakohta minulle. Sen enempää en aio vielä tässä vaiheessa paljastaa sillä en oikein itsekään ymmärrä tätä tilannetta ja sen alkua.
Toisekseen olen ollut tässä jo viikon päivät kipeänä. Uskon sen olevan työstressiin pohjautuvaa. Kyseessä tuskin on mitään vakavaa, mutta todella outoa kumminkin.
Palataan asiaan lähipäivinä.
Kuten todettukin niin Tsunameilla on tapana huuhtoa kaikki mennyt pois alta ja tavallaan palauttaa kaikki tyhjään, vaikkakin epäilemättä tuhoisaan tilaan. Tämä Tsunami on tosiaan pyyhkäissyt minun elämässäni kaiken menneen ja vanhan pois ja palauttanut minut sellaiseen tilaan jossa Helsingin lukuisat houkutukset ovat iskeytyneet vasten kasvojani niin kuin kivenmurikat tai tosiaan ne hyökyaallot.
Olen löytänyt itseni tosiaan parisuhteesta. Kyseessä kuitenkaan ei ole E. Kyseessä on nyt yllätyksellisesti eräs toinen, joka on täysin vastakohta vaikka mille. Aluksi sanottakoon että hän on nyt vaikkapa heti aluksi vastakohta minulle. Sen enempää en aio vielä tässä vaiheessa paljastaa sillä en oikein itsekään ymmärrä tätä tilannetta ja sen alkua.
Toisekseen olen ollut tässä jo viikon päivät kipeänä. Uskon sen olevan työstressiin pohjautuvaa. Kyseessä tuskin on mitään vakavaa, mutta todella outoa kumminkin.
Palataan asiaan lähipäivinä.
Thursday, March 10, 2011
Zeniitti
Kävipä myös sitten niin tässä kevään mittaan että tulin kipeäksi. Ihan perinteinen flunssa tämä ei ole, sillä olen kyennyt nukkumaan vain kipulääkkeiden vaikutuksen alaisena lyhyitä pätkiä parin viimeisen päivän ajalta. Luulin että umpisuoli vai mikä nyt onkaan oli puhjennut.
Tietenkin oleellinen kysymys on että olenko ollut töissä vai kotona tämän saatanallisen olotilan vallitessa, johon on vastattava että töissähän minä olen ihan kivasti ollut. Mielestäni nimittäin nyt on aivan liian kriittinen hetki monellakin tavalla edes olla poissa töistä ja samalla taasen mieleeni muistuu ne erään pomoni sanat tuolta kuukausien takaa jolloin hän oikein alleviivaten totesi etteivät hänen alaisena ole kovinkaan usein sairauksien takia poissa muutenkaan. Tiedän kyllä vähän yhden jos toisenkin jolla tuollaisia poissaoloja on tapahtunut aika tiuhaankin, mutta heidät nyt on jo mainittu niin monta kertaa tässä blogissa että se väsyttää jo minua itseänikin edes pohtia koko asiaa.
Jossain määrin on kyllä aurinkoisempaa päivisin. Viimeiset pari yötä ovat kuitenkin olleet niin kidutukseen verrattavia, että en oikeastaan ole kyennyt ajattelemaan yhtikäs mitään. Muistan vain kivunsekaisia hetkiä metrossa ja sen kuinka vastasin hampaat irvessä kännykkään. Tuntui että kaikki tuijottivat vaikka yritin hymyillä kanssamatkustajille naama irvessä.
Täytyy sanoa että olen kai saavuttanut näissä sekoiluissani sen lakipisteen jonka jokaisen täytyy saavuttaa. Olen kuitenkin huomannut että on vaikeaa tehdä ja toimia mitenkään muuten kuin tasan niin miten olen nyt tähän asti toiminut. Olen kai jotenkin sisäänrakennetusti aina näin toimiva ja ajatteleva tyyppi. Oravanpyörä on syönyt minut kokonaan.
Ajattelin tänään ottaa asiat mahdollisimman iisisti. En ole vieläkään aivan terve, mutta töihin kuitenkin raahauduin. Muistaakseni tällä viikolla olemme vieläpä sopineet lauantainkin työpäiväksi, joten kyllähän tässä saa vielä istuskella ennen sunnuntaita ja maanantaita. Tällä kertaa jopa toivon niiden päivien olevan oikeasti vapaapäiviä.
Tietenkin oleellinen kysymys on että olenko ollut töissä vai kotona tämän saatanallisen olotilan vallitessa, johon on vastattava että töissähän minä olen ihan kivasti ollut. Mielestäni nimittäin nyt on aivan liian kriittinen hetki monellakin tavalla edes olla poissa töistä ja samalla taasen mieleeni muistuu ne erään pomoni sanat tuolta kuukausien takaa jolloin hän oikein alleviivaten totesi etteivät hänen alaisena ole kovinkaan usein sairauksien takia poissa muutenkaan. Tiedän kyllä vähän yhden jos toisenkin jolla tuollaisia poissaoloja on tapahtunut aika tiuhaankin, mutta heidät nyt on jo mainittu niin monta kertaa tässä blogissa että se väsyttää jo minua itseänikin edes pohtia koko asiaa.
Jossain määrin on kyllä aurinkoisempaa päivisin. Viimeiset pari yötä ovat kuitenkin olleet niin kidutukseen verrattavia, että en oikeastaan ole kyennyt ajattelemaan yhtikäs mitään. Muistan vain kivunsekaisia hetkiä metrossa ja sen kuinka vastasin hampaat irvessä kännykkään. Tuntui että kaikki tuijottivat vaikka yritin hymyillä kanssamatkustajille naama irvessä.
Täytyy sanoa että olen kai saavuttanut näissä sekoiluissani sen lakipisteen jonka jokaisen täytyy saavuttaa. Olen kuitenkin huomannut että on vaikeaa tehdä ja toimia mitenkään muuten kuin tasan niin miten olen nyt tähän asti toiminut. Olen kai jotenkin sisäänrakennetusti aina näin toimiva ja ajatteleva tyyppi. Oravanpyörä on syönyt minut kokonaan.
Ajattelin tänään ottaa asiat mahdollisimman iisisti. En ole vieläkään aivan terve, mutta töihin kuitenkin raahauduin. Muistaakseni tällä viikolla olemme vieläpä sopineet lauantainkin työpäiväksi, joten kyllähän tässä saa vielä istuskella ennen sunnuntaita ja maanantaita. Tällä kertaa jopa toivon niiden päivien olevan oikeasti vapaapäiviä.
Monday, March 07, 2011
Reworked parts.
Tänään on maanantai 7.3.2011.
En mene töihin tänään.
Selkein kevään merkki on kai täytynyt olla se miten tiet ovat vihdoinkin sulaneet lähes kokonaan. On helppoa käydä lenkillä ja juosta keuhkojensa kyllyydestä pitkin harmaanruskeita katuja sekä tienvarsia tietäen että mahdollisuudet liukastumiselle tai muullekin moiselle onnettomuudelle ovat minimissään.
Vaikka kevät tuleekin, niin tunnen itseni nimenomaan fyysisesti väsyneeksi kuten olen todennut aikaisemminkin. Olen toistaisen elämäni osalta kohdannut viimeaikaisten tapahtumien osalta hyvinkin erikoisia ihmisiä ja nimenomaan niitä tapahtumia. Uskon että tällaisia henkilöitä ja tapahtumia voi kohdata vain Helsingissä, sillä suurkaupungeissa yleensäkin minun tuureillani kaikenlaisten eksentrikkojen kohtaaminen on erittäin todennäköistä. En kuitenkaan varsinaisesti kutsuisi viime aikoina tapaamiani ihmisiä eksentrikoiksi, vaan pikemminkin "inhorealistisiksi" tyypeiksi, joiden olemassaolo sinänsä askarruttaa minua. Monet ovat nauraneet minulle päin naamaa kerrottuani etten voisi uskoakaan erään 47-vuotiaan miehen olevan sellainen kuin hän on, joten tunnen pitkästä aikaa itseni tavallaan neitseellisen viattomaksi ja suurkaupungin synnillisen lian tahraamaksi kokiessani vaikeaksi hahmottaa erään kahden ihmisen suhdetta ja omaa panostani sen välissä.
Olen pohtinut jonkin verran E:tä ja suoranaisia sekoilujani hänen osaltaan. Olen vältellyt häntä viime aikoina kaikkina erilaisina muotoina, mutta sen sijaan muutamat muut suunnitelmat minulla ovat hahmottuneet ja selkeytyneet todenteolla. Onkin oikeastaan ihan positiivista huomata että tällaisten pienten kriisien jäljiltä syntyy uudenlaisia ideoita, vaikkakin valitettavasti ne kaikki koskevat työasioita ja siksipä ovat lopulta melko yhdentekeviäkin sinänsä kokonaisuuksien kannalta katsottuna.
Olen rakastunut myöskin myslipatukoihin. Ostelen niitä laatikoittain ja suurinpiirtein elelen kyseisillä murkinoilla koko ajan. Kunpa niitä saisi lisää ja mahdollisimman hedelmäisinä vaihtoehtoina. Samalla olen myös pohtinut erään naispuolisen työtoverini alaselän tatuointia arabialaisin kirjaimin kuvioituna. Kyseessä on ns. "tramp stamp"-tyylinen ratkaisu, joka saa jokaisen punaverisen miehen takuuvarmana miettimään että onko kyseessä vain liberaali nainen vaiko kenties huolimaton tapaus tarkoituksenaan herättää keskustelua ja ennen kaikkea huomiota kanssatoveriensa keskuudessa.
Kolmanneksi on kai huomioitava että tämä käyttämäni melko uusi PC alkaa olemaan melko vittumaisessa tilassa. Se on väläytellyt sitä pirullista "sinistä ruutua" jo jonkin aikaa, mutta vaatimattomilla PC-taidoillani ko. laatikon sielunelämän korjailu ja jopa poismanaaminen ovat osoittautuneet haasteellisiksi. Olen saanut tämän koneen kyllä joten ja kuten toimimaan, mutta eihän se täydellisesti ole toiminut noin viikkoon.
Lisäksi olen päättänyt päättää ns. "langattoman aikakauden" elämässäni siinä mielessä että turhautumiseni epikriisinä heitin Microsoftin "standard wireless optical mousen" seinään sen jumittuessa taas sadannen kerran. Palaan vuosikymmen taaksepäin laittamalla tuon Fujitsu-Siemensin hiiren kuntoon johdollisena ihan piakkoin.
Yritän mennä nyt nukkumaan.
En mene töihin tänään.
Selkein kevään merkki on kai täytynyt olla se miten tiet ovat vihdoinkin sulaneet lähes kokonaan. On helppoa käydä lenkillä ja juosta keuhkojensa kyllyydestä pitkin harmaanruskeita katuja sekä tienvarsia tietäen että mahdollisuudet liukastumiselle tai muullekin moiselle onnettomuudelle ovat minimissään.
Vaikka kevät tuleekin, niin tunnen itseni nimenomaan fyysisesti väsyneeksi kuten olen todennut aikaisemminkin. Olen toistaisen elämäni osalta kohdannut viimeaikaisten tapahtumien osalta hyvinkin erikoisia ihmisiä ja nimenomaan niitä tapahtumia. Uskon että tällaisia henkilöitä ja tapahtumia voi kohdata vain Helsingissä, sillä suurkaupungeissa yleensäkin minun tuureillani kaikenlaisten eksentrikkojen kohtaaminen on erittäin todennäköistä. En kuitenkaan varsinaisesti kutsuisi viime aikoina tapaamiani ihmisiä eksentrikoiksi, vaan pikemminkin "inhorealistisiksi" tyypeiksi, joiden olemassaolo sinänsä askarruttaa minua. Monet ovat nauraneet minulle päin naamaa kerrottuani etten voisi uskoakaan erään 47-vuotiaan miehen olevan sellainen kuin hän on, joten tunnen pitkästä aikaa itseni tavallaan neitseellisen viattomaksi ja suurkaupungin synnillisen lian tahraamaksi kokiessani vaikeaksi hahmottaa erään kahden ihmisen suhdetta ja omaa panostani sen välissä.
Olen pohtinut jonkin verran E:tä ja suoranaisia sekoilujani hänen osaltaan. Olen vältellyt häntä viime aikoina kaikkina erilaisina muotoina, mutta sen sijaan muutamat muut suunnitelmat minulla ovat hahmottuneet ja selkeytyneet todenteolla. Onkin oikeastaan ihan positiivista huomata että tällaisten pienten kriisien jäljiltä syntyy uudenlaisia ideoita, vaikkakin valitettavasti ne kaikki koskevat työasioita ja siksipä ovat lopulta melko yhdentekeviäkin sinänsä kokonaisuuksien kannalta katsottuna.
Olen rakastunut myöskin myslipatukoihin. Ostelen niitä laatikoittain ja suurinpiirtein elelen kyseisillä murkinoilla koko ajan. Kunpa niitä saisi lisää ja mahdollisimman hedelmäisinä vaihtoehtoina. Samalla olen myös pohtinut erään naispuolisen työtoverini alaselän tatuointia arabialaisin kirjaimin kuvioituna. Kyseessä on ns. "tramp stamp"-tyylinen ratkaisu, joka saa jokaisen punaverisen miehen takuuvarmana miettimään että onko kyseessä vain liberaali nainen vaiko kenties huolimaton tapaus tarkoituksenaan herättää keskustelua ja ennen kaikkea huomiota kanssatoveriensa keskuudessa.
Kolmanneksi on kai huomioitava että tämä käyttämäni melko uusi PC alkaa olemaan melko vittumaisessa tilassa. Se on väläytellyt sitä pirullista "sinistä ruutua" jo jonkin aikaa, mutta vaatimattomilla PC-taidoillani ko. laatikon sielunelämän korjailu ja jopa poismanaaminen ovat osoittautuneet haasteellisiksi. Olen saanut tämän koneen kyllä joten ja kuten toimimaan, mutta eihän se täydellisesti ole toiminut noin viikkoon.
Lisäksi olen päättänyt päättää ns. "langattoman aikakauden" elämässäni siinä mielessä että turhautumiseni epikriisinä heitin Microsoftin "standard wireless optical mousen" seinään sen jumittuessa taas sadannen kerran. Palaan vuosikymmen taaksepäin laittamalla tuon Fujitsu-Siemensin hiiren kuntoon johdollisena ihan piakkoin.
Yritän mennä nyt nukkumaan.
Sunday, March 06, 2011
Kuolleet sunnuntait
Jotenkin taas Helsingissä. Päähän sattui ja kaikki tuntui olevan kuin unessa.
Sunnuntai-aamu avautui kylmän tuulisena mutta ehdottoman keväisenä kokonaisuutena. Kävin Vallilassa pyörimässä ja kävelin sieltä Sörnäisiin. Kävin ihmettelemässä legendaarista ravintola "kolmea Kaisaa".
Sörnäisten metroasema oli hiljainen. Kampissa Japanilainen pariskunta jakoi minulle englanninkielisiä Jeesus-lentolehtisiä, jossa kerrottiin Kristuksen olevan rakkaus. Forum oli kiinni ja vastaani tuli ehkä vain kaksi ihmistä. Metrossakin oli hiljaista.
Ajoin metrolla myöskin Hakaniemeen tai oikeastaan sen ohitse. Ei pitäisi mennä lähellekään duunipaikkojaan vapaapäivinä, ja siksipä olo olikin hiukan outo. Sisäinen työnarkomaanini heräili jälleen, mutta nukahti sitten uudestaan tajuten että palattaisiin astialle vasta tiistaina.
Liian moni ravintola oli yhä kiinni. Humaltuneita puliukkoja kannettiin ostoskeskuksesta ulos ja Lauttasaaren busseja ei kuulunut. Minun teki mieli tehdä jotain hullua.
Väsymys noin yleisesti on käsinkosteltavan valtavaa. Vaikka kevät onkin tulossa, niin siltikään en voi sanoa olevani mitenkään fiiliksissä. Vaikka edelleen perusasiat ovatkin kunnossa, niin tämä suurkaupungin meininki jo sinänsä on karannut käsistä.
Tähän asti opittua olikaan?
Sunnuntai-aamu avautui kylmän tuulisena mutta ehdottoman keväisenä kokonaisuutena. Kävin Vallilassa pyörimässä ja kävelin sieltä Sörnäisiin. Kävin ihmettelemässä legendaarista ravintola "kolmea Kaisaa".
Sörnäisten metroasema oli hiljainen. Kampissa Japanilainen pariskunta jakoi minulle englanninkielisiä Jeesus-lentolehtisiä, jossa kerrottiin Kristuksen olevan rakkaus. Forum oli kiinni ja vastaani tuli ehkä vain kaksi ihmistä. Metrossakin oli hiljaista.
Ajoin metrolla myöskin Hakaniemeen tai oikeastaan sen ohitse. Ei pitäisi mennä lähellekään duunipaikkojaan vapaapäivinä, ja siksipä olo olikin hiukan outo. Sisäinen työnarkomaanini heräili jälleen, mutta nukahti sitten uudestaan tajuten että palattaisiin astialle vasta tiistaina.
Liian moni ravintola oli yhä kiinni. Humaltuneita puliukkoja kannettiin ostoskeskuksesta ulos ja Lauttasaaren busseja ei kuulunut. Minun teki mieli tehdä jotain hullua.
Väsymys noin yleisesti on käsinkosteltavan valtavaa. Vaikka kevät onkin tulossa, niin siltikään en voi sanoa olevani mitenkään fiiliksissä. Vaikka edelleen perusasiat ovatkin kunnossa, niin tämä suurkaupungin meininki jo sinänsä on karannut käsistä.
Tähän asti opittua olikaan?
Friday, March 04, 2011
White nights
Tänään töissä vietin aikaa lukiessani myslipatukoista sekä hermoromahduksista. Sentään kevät on kai nyt virallisesti alkanut ja olen jopa keksinyt kaikkea kivaa tekemistä viikonlopulle.
Torstain piti tosiaan olla vapaapäivä, mutta töihin sitä kuitenkin sitten puhelinäänen käskyttämänä mentiin. Se kyllä kieltämättä vitutti, mutta nythän se ei enää tee niin. Muutenkin kyllä kieltämättä tuntuu että elämä vaan sekoittuu entistä hektisemmäksi koko ajan, enkä usko että se on kaikki pelkästään omaa vikaani. Nyt vaan odotellaan sitä suomalaisen miehen elämänhallinnan hajoamista, niin sitten pääsee joku moralisointiin taipuvainen taho toteamaan että "mitäs minä sanoin" ja niin edelleen.
Positiivisena asiana eräs armeija-ajoilta tuttu heppu otti yhteyttä. Hänkin on nykyään paljon Helsingissä, joten ehdotti että tavattaisiin jossain vaiheessa. Kyseessähän on ja oli niin mukava heppu että saatanpa kenties tavatakin hänet jossain vaiheessa. Olisi mielenkiintoista kuulla että miten hänellä menee nykyään, sillä aivan kovin useinhan emme ole nähneet muutenkaan sitten armeijan. Kahvillehan sitä on siis mentävä jossain vaiheessa hänenkin kanssaan.
Torstain piti tosiaan olla vapaapäivä, mutta töihin sitä kuitenkin sitten puhelinäänen käskyttämänä mentiin. Se kyllä kieltämättä vitutti, mutta nythän se ei enää tee niin. Muutenkin kyllä kieltämättä tuntuu että elämä vaan sekoittuu entistä hektisemmäksi koko ajan, enkä usko että se on kaikki pelkästään omaa vikaani. Nyt vaan odotellaan sitä suomalaisen miehen elämänhallinnan hajoamista, niin sitten pääsee joku moralisointiin taipuvainen taho toteamaan että "mitäs minä sanoin" ja niin edelleen.
Positiivisena asiana eräs armeija-ajoilta tuttu heppu otti yhteyttä. Hänkin on nykyään paljon Helsingissä, joten ehdotti että tavattaisiin jossain vaiheessa. Kyseessähän on ja oli niin mukava heppu että saatanpa kenties tavatakin hänet jossain vaiheessa. Olisi mielenkiintoista kuulla että miten hänellä menee nykyään, sillä aivan kovin useinhan emme ole nähneet muutenkaan sitten armeijan. Kahvillehan sitä on siis mentävä jossain vaiheessa hänenkin kanssaan.
Tuesday, March 01, 2011
Not less or equal
Asioita pitkään pyöriteltyäni ja erinäisiä kokemuksia rikkaampana tilanne on kai rauhoittumaan päin. Torstaina pitäisi olla vapaapäivä, joten ehdin sitten ehkä purkaa tuntojani. Tilanne on kuitenkin ratkaistu vaikkakaan ei kovin lopullisesti.
Nyt juuri on taas niin kiire että ei oikeastaan ehdi kirjoitella. Voin kuitenkin kertoa että metroon ilmaantui joku häiskä peilailemaan itseään pienestä käsipeilistä ja ilveilemään naisille. Itse en oikein tiennyt mitä ajatella.
Kaveripohjalla kuitenkin ollaan.
Nyt juuri on taas niin kiire että ei oikeastaan ehdi kirjoitella. Voin kuitenkin kertoa että metroon ilmaantui joku häiskä peilailemaan itseään pienestä käsipeilistä ja ilveilemään naisille. Itse en oikein tiennyt mitä ajatella.
Kaveripohjalla kuitenkin ollaan.
Subscribe to:
Posts (Atom)
