Aivan hirveätä (ja läski Elvis)

Jotenkin pelottaa ehkä eniten tässä tämänhetkisessä elämäntilanteessani se kuinka kaikki on jotenkin niin ennalta-arvattavaa ja ennakoitavissa. Jossain vaiheessa joku tulee taas kuolemaan, jossain vaiheessa on taas töitä ja jossain vaiheessa joku tulee valmistumaan jostain joksikin. Jossain vaiheessa myöskin joku tulee eroamaan tyttö- tai poikaystävästään ja jossain vaiheessa joku löytää uuden. Joka tapauksessa jotain tullaan pettämään ja jättämään. Jollekin tullaan valehtelemaan jostain oleellisesta. Rahat tulevat myös jossain vaiheessa loppumaan joltakulta.

Elämä on pohjimmiltaan ainakin tällä hetkellä menettänyt kaiken yllätyksellisyytensä ja ennalta-arvaamattomuutensa jostain syystä. Nykyään vaan juurikaan mikään ei enää yllätä ainakaan positiviisesti. Rakas internetin juoruhelvetti, onko minussa näiden faktojen toteamisen jälkeen jotain perustavanlaatuisesti vikana? Missä vaiheessa kävi sitten niin, että millään ei ollut enää mitään väliä muutenkaan? Joku kukkahattutäti kai joskus totesi, että elämästä tekee kivointa ja mielekkäintä se että kaikki siinä on niin arvaamatonta. Mitä jos kumminkin on sattumalta jo miettinyt niin monia tuhansia potentiaalisia uhkaskenaarioita ja myöskin erinäisten asteiden tapahtumia, ettei mikään voi aidosti tulla enää (positiivisena) yllätyksenä? Onko elämä pohjimmiltaan juurikin sellaista minkälaisena sen itse näet juurikin näkökannasta riippuen tai siitäkin riippumatta?

Katselin muuten tänään Google videosista Elviksen- tai siis pitäisikö sanoa että "läskin Elviksen" viimeisen keikan muistaakseni vuodelta 1977. Se oli tosiaankin hänen viimeinen taltioitu esityksensä isomman yleisön edessä ennen kuin.. hän kuoli vähän näkökannasta riippuen kai huumeisiin istuen vessanpöntöllä ja samalla mutustaen kolmatta hampurilaistaan ilotytön samalla jakaessa "suullisia palvelujaan" hänen jumalaisen kuninkaalliselle ruholleen. Tai siis näin olen ainakin itse lukenut. Olen kyllä kuullut hänen kuolleen sydänkohtaukseenkin, jonka pääasiallisena aiheuttajana olivat lääkkeet.

No kuitenkin siinä taltioinnissa on eräs aivan helvetin surrealistinen kohtaus missä tämä läski Elvis alkaa sopertamaan jotain ihan omiaan kesken jonkun kappaleen esittämisen. Ne jutut jotka tulevat hänen ammottavasta kidastaan ovat todella älyttömiä, ja suuret epäilykset ovatkin nousseet sitä kohtaan että (läski) Elvis oli vahvasti joko huumeissa tai lääkkeissä. Jotenkin juuri tuo kohta siinä konsertissa oli pelottavin siinä mielessä itselleni, että oli mielenkiintoista seurata sitä miten nämä tällaisen suuren viihdetaiteilijan viimeiset hetket olivat niin epätoivoisen sekopäiset. Monet kovat rokkitähdet sun muut muusikot ovat kuolleet hyvin samalla tavalla. Ja tulevat muuten kuolemaankin. Seuraavana varmaan joku Amy Winehouse.

En nyt oikeastaan tiedä että mitä pitäisi tähän kaikkeen sanoa. Pelkäänkö itse päätyväni läskin Elviksen tilaan ja vieläpä hahmoon? No, onnekseni voin kai todeta että en omaa montakaan samaa pahetta hänen kanssaan, mutta kyllähän tässä tavallaan on hyvin läskin Elviksen kuolemaan verrattavissa olevia useita varsin traagisia tapahtumia koettu ihmissuhdeviidakossa. Eikö muuten olekin aivan helvetin raastavaa, miten onnistun vetämään haparoivia yhteyksiä oman henkilökohtaisen elämäni kanssa suureen Elvis "the king" Presleyn kuolemaan? Tämä on varmasti eräs syy siihen miksi naiset pitävät minua ylimielisenä, mutta kannattaa muistaa että tämä on minun blogini ja täällä yhtä kuin valtio olen myös MINÄ YLIMIELISINE JUTTUINENI.

Kellohan tulee muuten jo neljä täällä. Minulla olisi tässä taas paljonkin epämääräistä ja Elviksen viimeiseen esiintymiseen rinnastettavaa sanottavaa, mutta pelkäänpä että tänäänkin on jälleen "yksi päivä muiden joukossa", ja tarvitsen unta fyysisen olemukseni ylläpitämiseksi.